|
Post by Kat on Jun 2, 2009 18:34:46 GMT 2
02.06.2009 - Hemaisevan seksikäs Pete Parkkonen
“Kattokaa hemaisevan seksikäs pörröpää saapui!” Reega huudahti kun saavuin Jossun kanssa oleskeluhuoneeseen. “Mitä, missä? Näyttäkää mullekin!” kiljaisin ja vilkuilin ympärilleni. Missään ei kuitenkaan näkynyt erittäin hemaisevan seksikästä pörröpäätä. “Tota Katti, se taisi puhua susta. Tiedäthän sen biisin: Hemaisevan seksikäs pörröpää, kaipaan luoksesi lämpimään, kun kanssas kahden me kohti taivaanrantaa yhdessä kuljettiin.
Hemaisevan seksikäs pörröpää, kun tahdoin pörröäs pörröttää, sä annoit sen minkä sulta saada tahdoinkin. ”, Lynn lauleskeli. “What?! Miks en oo ikinä kuullut… Mutta kiitti, kait”, virnistin ja haroin sekaista harakanpesä hiuksiani. Tytöt purskahtivat nauruun.
“Mitä? Mitä mä nyt tein. Ei saa nauraa tolleen”, älähdin. “Sä todellakin näytät ihan Pete Parkkoselta, naispuolisena vain”, Pipsa hihitteli nurkasta. “LYNN!” kiljaisin ja hyökkäsin tytön kimppuun. “Ei saa kutittaa!” tyttö kiljui. “Minkä mä sille voin että sä näytät?!” “Et voikkaan - siis enkä näytä! Mutta ei sun sitä ois tarttenu kaikille kertoa…” murahdin mutta päästin Lynnin kutitustuolista. “Sori, mut kyl sä edelleen näytät siltä!” Lynn naljaisi. Tökkäisin tyttöä kylkeen ja lähdin marssimaan alas portaita. Hemaisevan seksikäs Pete Parkkonen, oi kun kiva.
Marssin tallissa eteenpäin sen enempää katsomatta minne kuljin. Samassa törmäsin johonkin ja olin kaatua, mutta vahvat kädet tarttuivat vyötäröstäni kiinni. “Kattoisit vähän mihin kuljet, muuten voit vaikka törmätä johonkuhun”, tuttu, huvittunut ääni kuului korkeuksista. “Tappi!?” kiljaisin ja hyppäsin pojan kaulaan. “Mukava nähä suakin, vaikka ihan vähän aikaa sitten me nähtiin”, poika nauroi mutta pyöritti minua ympyrää ilmassa. Hetken kuluttua rimpuilin alas pyörityksestä, vatsani ei kestä sellaista. “Mitä sä täällä? Luulin et Artsi aikoi pitää sua nää ekat viikot orjanaan kun raveja on kokoajan?” kysyin ihmeissäni. “Niihän se pitääkin, nytkin tulin vain hakemaan tänne unohtuneita kuljetussuojia”, Tappi naurahti ja vilkaisi kelloaan. Hymy hyytyi pojan kasvoilta, ja poikka suikkasi nopeasti suukon ja sanoi sitten: “Täytyy rientää, mun ois pitänyt olla takaisin jo minuutti sitten…” “Moikka, nähään viikonloppuna!” huusin vielä pojan loittonevalle selälle.
Jatkoin matkaani, nyt kohti varustehuonetta. Sieltä nappasin Seran suitset, joista poistin turpahihnan ja ohjat, joiden tilalle laitoin liinan. Kävelin tallissa lisäsiipeen, jossa ruunivoikko tamma hirnahti karsinassaan. “Hei kaunokainen, miten olisi vihreää naminami ruohoa?” pälätin pujahtaessani karsinaan. Pujotin suitset tammalle ja avasin oven kokonaan. “Noniin, eiköhän mennä”, sanoin ja maiskautin tamman ulos karsinasta.
Taltuin Seraa hiekkatietä pitkin, tarhan ohi missä Sentti oli. Voikko ori toitotti kovaan ääneen tervehdykset, saaden Seran diivailemaan takaisin. “Mokomakin kiljukaula… Ja sinä, noinko vähästä myyt itsesi? Yhestä huudosta? Sä oisit ainakin tuhannen arvoinen”, selittelin leppoistasti Seralle. Kävelimme hetken aikaa hiekkatiellä, kunnes näin haluamani paikan. Suuren koivun, jonka alla oli suuri pläntti mehevää ruohoa. “Käy kiinni”, kehotin Seraa joka teki työtä käskettyä, eli kävi kiinni ruohoon. Itse istuin koivun juurelle ja nautin vain luonnon äänistä; ponin ruohon jauhamisesta, lintujen laulusta sekä lehtien kahinasta.
Säpsähin kun jokin vetäisi minua kädestä. Venyttelin ja avasin silmäni. Hetkeen en muistanut missä olin, mutta Seran näkeminen suu täynnä ruohoa virkisti muistini. “Herran jestas, mä taisin nukahtaa! Mitä kello?” mutisin itsekseni ja loikkasin pystyyn. Kello näytti puoli kahdeksaa, eli olin nukkunut noin puoli tuntia. “Onneksi herätit, nyt täytyy rientää. Veli tappaa mut jos en oo katsomassa sen matsia”, selitin taas Seralle ja itselleni. Pitäisiköhän alkaa huolestua itselleen puhumisesta? En kuitenkaan ehtinyt jäädä murehtimaan ehkä alkavaa mielenterveyden huojumistani, joten talutin tamman nopeasti sisään ja juoksin mopolleni.
|
|
|
Post by Kat on Jun 8, 2009 18:12:02 GMT 2
08.06.2009 - Talvi tuli takaisin?Tuliko talvi takaisin, vai mitä ihmettä? Ei laisinkaan, käytiin Seran kanssa anivarhain aamusta maastolenkillä. Tamma ei ollut aikaisesta herätyksestä ja heräävästä metsästä aivan niin iloinen kuin minä, mutta selvittiin ilman putoamisia parilla lähteltäpiti tilanteella.
|
|
|
Post by Kat on Jun 17, 2009 20:19:41 GMT 2
17.06.2009 - Suostuttelua ja muuta mukavaa
Pyöräilin Seppeleeseen hiki hatussa Markuksen vanhalla miestenpyörällä, joka nitisti ja naukui jokaisesta polkaisusta. Perkeleen Tappi oli sitten onnistunut hajottamaan lopullisesti moponi korjaillessaan niitä jarruja, vaikka olin nimenomaan kieltänyt tätä tekemästä niin. Nyt vanhus oli kuitenkin turvallisissa käsissä huoltamolla, ja pitäisi saapua lähiaikoina takaisin korjattuna. Hiki virtasi selässäni saaden mustan toppini liimautumaan selkääni, ja rikotut farkutkin alkoivat tuntua varsin nihkeiltä jalkoja vasten. Varsin hyvät tallivaatteet, onneksi minulla oli sentään lenkkarit jalassa varvastossujen sijasta. Valkoiset tosin nekin…
Nitisten saavuin tallipihalle, mikä ammotti tyhjyyttään Tappia lukuun ottamatta. “Sä oot kerrankin ennen mua, mä oon aivan äimistynyt!” raakuin pyörän selässä ajaessani lähemmäs. “Pah, kerroppa milloin sä oot ollut jossain ajoissa. Mmm, kiva asento muuten, sun pitäis ajaa useammin tolla pyörällä!” Tappi vastasi kääntäen viimeisen lauseen aikana katseensa alas kasvoistani. Läiskäisin käteni kaula-aukkoni suojaksi, miestenpyörä ei todellakaan sovi yhteen avonaisen topin kanssa. Minun ei olisi kuitenkaan kannattanut irrottaa otetta ohjauspyörästä, sillä seuraavaksi makasinkin jo sikin sokin pyörän kanssa maassa. “Ai ai ai ai”, kiljuin pyörän alla. Käteeni oli ilmestynyt ikävännäköinen naarmu, mistä oli iho lähtenyt irti. Verta ei kuitenkaan näkynyt, haava oli vain vereslihalla. “Mitä sun kanssa oikein pitäisi tehä että pysyisit kerrankin koko matkan ajokkisi selässä?” Tappi naureskeli nostaessaan pyörää päältäni. “Minkä mä sille voin että kakspyöräset ja mä ei sovita yhteen?” tuhisin kompuroidessani ylös.
“Onneks sä sovit kuitenkin kaksjalkaisten kanssa yhteen”, poika sanoi ilkikurisen näköisenä ja nappasi minut tiukasti syliinsä. “KRÖHÖM! Talli on kuulkaas täynnä alaikäisiä”, kuului tallinovelta. Kiemurtelin irti Tapin sylistä ja virnistin Jossulle. “Anteeks kauheasti, mut tällä Tapilla on katos vähän ongelmia hillitä itseään”, sanoin ja taputin poikaa päähän. Tappi näytti kieltään ja lähti vetämään minua talliin päin. “Mee sä jo edeltä vaikka Seraa harjaamaan, se on tiekkö se mun ruunivoikko hoitsu - siis keltamusta -, tuun kohta perässä. Haen vain suitset satulahuoneesta, kulta”, huikkasin Tapille kääntyessäni itse varustehuonetta päin. Poika mutisi jotain tyhmistä jutuista, mutta lähti menemään oikeaan suuntaan.
Ryntäsin puolijuoksua satulahuoneeseen, josta nappasin mukaani Seran suitset. Matkalla neidin karsinaa törmäsin kuitenkin Weariin, joka kantoi syli tavaralla tavaroita. “Tarttetkos apua?” kysäisin kun pinon päällä olevat pintelit olivat lähteä lipettiin. “Kyllä kiitos”, tyttö hymähti. Nappasin syliini kasan tavaroista, ja niin lähdimme kävelemään käytävää pitkin. “Niin minne nää haluat?” kysyin hetken kuljettuamme. “Satulahuoneeseen”, Wear huikkasi edelleen suuren tavarakasan alta. Veimme tavarat satulahuoneeseen, missä jäimme hetkeksi keskustelemaan niin poneista kuin kesästä. Ennen kuin huomasinkaan, oli vierähtänyt jo hyvä tovi.
“Tappi! Voi ei”, parahdin kesken lauseen. Wear katsoi minuun kummastuneena. “Lähetin sen harjaamaan Seraa”, vilkaisin kelloa, “puoli tuntia sitten! Voi ei, täytyy rientää” selitin ja lähdin kiitämään Seran suitset kädessä karsinaa kohti. Karsinalla pysähdyin kuitenkin kuin seinään. Sera kurkisteli oven yli harja letitettynä, pinkit rusetit lettien päässä. Karva kiilsi, mutta takapuolen päälle oli harjattu sydämiä. Tamma hörähti kahden otsatukkalettiensä alta iloisesti. “Tappi?” kysyin varovaisesti. Poika kurkisti ponin toiselta puolelta, suussaan rusetteja. “Moi, kulta, tulit sitten viimein!” poika sanoi hunajaisella äänellä. “Sorisorisori, mä jäin suusta kiinni tuol sattaris, en yhtään huomannu et aika meni”, selitin hätäisesti. “Ai jäit Suusta kiinni?!” Tappi kysyi silmät kauhistuneena. “Kenen kanssa, tuliko Artsi kenties käymään? Vai kenties Jaakko?” “Täh? Mitäh? Ei! Mä jäin juttelemaan Wearin kanssa pöhkö!” älähdin. Pojan ilme rentoni heti. “Aa!” Tappi huokaisi. “Et siis oo vihainen mulle?” kysyin tunnustelevasti. “Mitä? Oon!” Tappi murahti muistaessaan myöhästymiseni.
“Enkö mä saa mitenkään sua leppymään?” kysyin pujahtaessani karsinaan Tapin eteen. “Et.” poika sanoi ristien kätensä rinnalleen. “Eikö ois mitään miten saisin anteeksi?” kysyin uudelleen vihjailevaan sävyyn. “Eei.” poika sanoi nyt hieman epävakuuttavammin ottaessani askeleen lähemmäksi. “Enkö mitenkään?” kysyin nostaessani käteni Tapin niskan taakse. “E-et”, poika sanoi nyt aivan epävakuuttavasti. Painoin huuleni pojan huulille, ja hetken kuluttua tunsin kuinka Tapin kädet irtosivat ristiasennosta siirtyen vyötärölleni. “Saanko anteeksi?” kysyin suudelmien lomassa. “Saat”, Tappi vastasi. “Okei, kiva!” sanoin iloisesti ja pujahdin pois pojan otteesta. Tapin suu loksahti auki. “Mähän sain anteeksi, joten nyt on Seran vuoro. Se muuten näyttää aivan upealta, en tiennytkään että oot noin taiteellinen!” huikkasin ja suljin pojan suun ohimennen ennen kuin aloin suitsittamaan Seraa.
“Eteenpäin! Ei kantapäillä, istunnalla ja pohkeilla!” kiljuin kentän keskellä katsellessani Tappia ja Seraa. Poika pyysi tammaa hivenen turhan lujalla pohkeella, saaden Seran loikkaamaan. Tappi horjahti mutta pysyi selässä pitkien jalkojensa ansiosta. “Uudelleen, enemmän edelleen istunnalla. Se on herkkä poni!” kiljuin. Tappi kääntyi mulkaisemaan minua, mutta lisäsi sitten ravia tällä kertaa onnistuneesti. “HYVÄ!” karjuin. “Ja sit laukka, sisäpohkeella, ei ulkopohjetta tai saat pukkeja!” “Noway!” Tappi huusi takaisin ja siirsi ponin käyntiin. “Mähän en tällä diivalla laukkaa, on mulla sen verran itsesuojeluvaistoa”, poika murahti pysäyttäessään Seran eteeni. “Miitä mitä, hyvinhän se meni. Noita joitakin loikkia ja säikkymisiä lukuun ottamatta…”, nauroin ja nappasin tamman suitset Tapin liukuessa ponin paljaasta selästä alas. Läksin taluttamaan tammaa, en jaksanut enää nousta selkään. “Ja sä vielä sanoit että olisi rauhallisempi kun sä eka ratsastaisit”, Tappi murisi kävellessään selässä. “Aih, ton konin selkä on luiseva” “Noh taisin olla väärässä. Ja hei, Sera ei oo koni! Se on poni!” naureskelin Tapin kävellessä jalat haarallaan. Ei ehkä ollut kaikista kilteintä laittaa poikaa ensimmäistä kertaa Seralle ilman satulaa.. Talutettuani Seraa hetkisen vein tamman Tapin kanssa laitumelle, ottaen letit kuitenkin pois sitä ennen.
|
|
|
Post by Kat on Jul 21, 2009 17:36:46 GMT 2
21.07.2009 - Sammakon surkea kohtalo"Seppeleen käy tie!" hihkaisin Tapille ja nappasin tätä kädestä. Lähdin melkein vetämään poikaa Seppelettä kohti, tämä kun ei näyttänyt etenevän yhtään. "Mikäs herralla on kun ei saa jalkaa toisen eteen?" kysyn kun vauhti ei tuntunut nopeutuvan vieläkään. "Mä aattelin et voitais olla vaan kaksistaan.. tiiätkö? Ja musta tuntuu että tallissa jotkut kattoo mua Sillä silmällä", Tappi murisi näyttäen surkeaa naamaa. "Mä korvaan tän sun suuren uhrauksen myöhemmin, joten mitä nopeemmin selviydytään Seppeleestä, niin.." sanoin ja vinkkasin silmää. Tapin ilme riemastui, ja poika siirtyi nyt vuorostaan vetämään minua tallia kohti. "Mitä odotat enää, hophop!" Tappi nauroi ja nappasi minut syliinsä, juosten sitten talliin. Tallissa vastaantuleva Jossu katsoi pitkään meitä, rykäisten sitten: "Mitäs me sovittiin tästä julkisella paikalla kuhertelemisesta?" Rimpuilin itseni alas Tapin sylistä ja hymyilin Jossulle viattomasti. "Me mitään kuherreltu, Tappi vaan kantoi mut ritarillisesti kynnyksen yli!" nauroin. Jossun naama venähti. "Ettekai te ole naimisiin mennyt, herranjestas!" nainen parahti. "EI!" karjaisimme Tapin kanssa yhdestä suusta. "Tappi vaan kato harjotteli muuten vain", korjasin ja Jossun kasvot palasivat normaali urillensa. "Mä jo pelästyin, ei saa kauhistuttaa tällästä vanhusta, voin kuule saada sydärin", Jossu sanoi naureskellen. "Sä mikään vanhus ole, mua pari vuotta vanhempi!" naljailin ja vilkutin vielä kun Tappi lähti vetämään minua jo Seran karsinaa kohti. "Hei neiti!" huikkasin ruunivoikolle tammalle joka hörähti kuullessaan ääneni. "Ihana nähä suakin. Tappi, hae harjat!" jatkoin. Vilkaisin ympärilleni, ja näin että poika oli jo toisella puolella tallia. Pudistin päätäni naurahtaen, miehet. Parin hetken kuluttua Tappi palasi karsinalle, mukanaan harjat ja suitset. "Suitset? Missäs satula?" kysyin aloitellessani Seran harjausta. "Ei mahtunut mukaan, joten tänään meet ilman satulaa!" Tappi sanoi ilmeisen ylpeänä keksinnöstään. "Aijaa, tolla tuulisella säällä? Meiänhän piti vielä lähtee maastonkin", änkäsin vastaan, mutta Tappi hiljensi minut hetin alkuun. "Yks - kaks - kol", sanoin ja kolmosella Tappi punttasi minut Seran selkään. Heti suoristauduttuani saapui kova tuulenpuuska, saaden käteni kananlihalle. "Mul on kylmä", nurisin. Tappi katsoi minuun hetken, ja loikkasi sitten äkkiarvaamatta Seran selkään, minun taakseni. Sera loikkasi metrin eteen, sitten sivulle ja vielä kerran eteen. "Soo tyttö soo", rauhoittelin ja tarrasin harjaan kiinni. Hetken loikittuaan tamma asettui aloilleen kuolaimiaan pureskellen. Käännyin vihaisena katsomaan Tappia, joka virnisteli itseensä tyytyväisenä, taas. "HULLU!" sihahdin ja muksautin poikaa olkapäähän. "Oltais voitu molemmat pudota, ja herrajumala etkö aattele Seraa yhtään?? Se on herkkä hevonen!" "Näin sullei oo kylmä ja päästään liikkuu nopeemmin. Ja hyvinhän Sera näyttää tähän sopeutuva, sä nyt et paina mitään joten helposti se kestää", poika selitti naureskellen, ilmeisen piittaamatta suuttumuksestani. Vilkaisin Seraa, joka itseasiassa näytti täysin tyyneltä eikä näyttänyt laittavan toista matkustajaa pahakseen. Mulkaisin vielä kerran Tappia olkani yli, mutta kehotin sitten Seraa eteenpäin. Lähdimme kävelemään maastoon vievää hiekkatietä pitkin eteenpäin, ja minun oli pakko myöntää että Tapin kädet ympärilläni minulla ei ollut laisinkaan kylmä. Tuuli puhalteli raivokkaita puuskia välillä, ja minulla oli täysi työ saada Sera pysymään käsissä. Hetken käveltyämme, tai sipsuteltuamme puoliravia, päästin tamman raviin. Sera lähti liitelemään pitkin tietä, saaden Tapin pomppimaan takanani hullun lailla, mistä Sera ei pitänyt. Siirsin tamman käyntiin takaisin. "AU! Toi ei ollu kivaa", Tappi vaikerteli takanani. Murahdin ja siirsin katseeni takaisin tielle. Jossa nökötti suurin ikinä näkemäni sammakko. Serakin näki ilmeisesti sen, sillä tamma teki äkkipysähdyksen korvat eteen sojottaen. Tappi ei ollut kuitenkaan valmistautunut äkkipysähdykseen, ja tämä liukui aavistuksen ensin eteen ja sitten taakse. Painoa takapäällään Sera ei sietänyt, ja samassa tamma pukitti kipakan pukin. Onnistuin pysymään selässä tarrautumalla taas harjaan, toisin kun takapäällä istuva Tappi. Katselin kuin hidastuksesta, kuinka poika lensi muhkean kaaren hiekkatielle, juuri sille kohdalle missä olin sammakon nähnyt. Sera asettui heti paikoilleen saatuaan ylimääräisen matkustajan pois, jota en toista kertaa enää tammalle ottaisi. Kurkistin Tappia, joka kömpi ylös. "Ei tainnutkaan olla niin hyvä idea.." poika mutisi pyyhkiessän housuistaan pölyä. "Joo ei, sattuko?" "Eei. Miks toi rinsessa pysähty?" "Se näki sammakon.." sanoin ja samassa aloin etsiä kyseistä otusta katseellani. Missään ei näkynyt litistynyttä otusta, joten huokaisin. Ilmeisesti rentouduin samalla, sillä Sera otti askeleen eteenpäin. Kuului inhottava nirahdus ja krääkäisy. "Joo sammakko taisi löytyä", Tappi hekotti ja osoitti Seran jalkaa. Kurkistin alas, ja todellakin, Seran kavion alta pilkisteli puoliksi litistynyt sammakko. "Voi parkaa, selvisi nipin napin sun lennosta vain päätyäkseen Seran tallattavaksi", huokaisin. Hautasimme Sakuksi ristimämme sammakon tienreunaan, ja läksimme tallia kohti. Minä Seralla, Tappi jaloin. Tallilla kerroimme sammakon kohtalosta, minkä ansiosta Saku sai minuutin hiljaisuuden sekä kiitoksen siitä, että opetti ettei Seralla ole kaksisteen menemistä. -------- Vieläkin lomailen, tuli vain nyt mökkeillessä hyvä hetki kirjoittaa : )
61HM terveisin Jossu, joka helpottaa urakkaansa
|
|
|
Post by Kat on Aug 9, 2009 12:19:43 GMT 2
09.08.2009 - Aina ei voi olla iloinenSera laitumella, ei niin iloisena. Ei olisi millään halunnut antaa itseään kiinni, lopulta jouduin sitten turvautumaan porkkanalla lahjomiseen. Seran viivat hieman erikoiset, ensin ajattelin tehdä ohuella ja sitten muutin mieleni ja jäi nyt kahta eri paksuutta : DD62HM
|
|
|
Post by Kat on Sept 17, 2009 18:33:53 GMT 2
17.09.2009 - Hetki
Syli täynnä tavaroita kuljin lisäsiiven käytävää pitkin, hiljaa hyräillen. Vilkaisin Flooran karsinaan. Hetkinen, missä vaiheessa hevoset vaihtavat talvikarvan tullessa kokonaan rotuaan? Karsinasta kurkisteli vuonohevonen Sikke, ja tämän viereisessä karsinassa seisoi suurehko vaaleanrautias suomenhevonen. Laskin kamppeet maahan ja luin suokin kyltin: “Toivon Tuntu”, tutummin “Toivo“. Hymähdin, aivan ihastuttava nimi. Hevonen pärisytti suurta turpaansa kuin huomauttaakseen että hän on olemassa. Annoin pojan haistaa kättäni, jota Toivo heti innoissaan haisteli namujen perässä. Kun käteeni ei mitään ilmestynyt Toivo tuhahti uudelleen. Rapsutin ruunaa hetken otsasta, kunnes Seran karsinasta kuului kimeä hirnahdus.
“Neiti hei, ei se tarkoita että hylkäisin sut vaikka uutta tulokasta hetken rapsuttaisin!” naurahdin avatessani ruunivoikon tamman oven. Sera painoi silkkisen turpansa ensin hiuksiini, ja sitten ojennettuun käteeni. Tamma pärskähti syyttävästi haistaessaan sitä kättä, jota myös Toivo oli haistellut. Nauroin uudelleen. Hetken Sera katseli minua syyttävästi suurilla mustilla silmillään, mutta päätyi ilmeisesti siihen päätökseen etten ollut tehnyt mitään anteeksiantamatonta, ja tönäisi minua olkapäähän. “Onko sulla vähän energiaa, vai?” kysyin tamman stepatessa paikoillaan. Livahdin karsinasta ulos ja nostin tamman ruskean satulan käsivarsilleni. Astelin takaisin karsinaan, missä laitoin edelleen steppailevan tamman selkään satulan. Suitset menivät pienen keskustelun jälkeen suun avaamisesta.
Pihalla laskin jalustimet ja kiristin satulavyön normaalille kireydelleen. Sera katseli sieraimet höröllä tuulessa leikkiviä lehtiä, mutta pysyi paikoillaan noustessani selkään. Taputin tammaa. “Sähän alat oppia, ennen olisit saanut tosta ties minkä ripaskakohtauksen”, mumisin lyhentäessä jalustimet oikean pituisiksi. Vilkaisin vielä talliin päin, ennen kuin kehotin tamman liikkeelle. Sera lähti kävelemään pehmein askelin tietä pitkin.
Tuuli puhalteli tamman harjaa pystyyn, mutta kerrankin Sera ei välittänyt edes välillä tulevista pyörretuulista. Tamma vain käveli rennosti tietä pitkin, saaden minut paisumaan ylpeydestä selässä. Edistystä oli ehkä sittenkin tapahtunut melkein vuodessa. Kerätessäni ohjat käteeni Sera hyväksyi tuntuman heti eikä tuntunut jännittyneeltä. Siirryimme raviin samalla kun käännyimme pehmeämmälle sivutielle.
Kevensin ponin lennokkaisiin askeliin iloisena, vaikka syystuuli sai kyyneleet putoilemaan silmistäni. Syksy oli todellakin tullut, ympärillämme oleva metsä oli jo vaihtamassa vihreää leninkiään syksyn oranssin ja keltaisen eri sävyihin. Tällä kertaa kesän loppu ei kuitenkaan haitannut minua, näin jo mielessä talven kirpeät mutta kauniit päivät.
Kotvasen kuluttua saavuimme laukkasuoralle, minkä Sera tunnisti myöskin. Tamma hörähti innoissaan, mutta tyytyi hieman poikittamaan ravissa pidätteistäni. Pitkän laukkaan soveltuvan tien avautuessa edessämme painoin kevyesti oikean jalkani tamman kylkeen. Sera vastasi nostamalla pehmeästi oikean laukan, ilman mitään turhaa draamaa. Hetken kootumman laukkapätkän jälkeen totesin, että ehkä tamma ansaitsisi kunnon revittelyn. Nousin hieman irti satulasta ja nojauduin eteenpäin. Sera vastasi saman tien pidentämällä laukka-askeltaan ja venyttämällä kaulaansa. Musta harja piiskasi kasvojani painautuessani yhä lähemmäs tamman kaulaa, mutten välittänyt. Jos aiemmin silmäni olivat kyynelehtineet, niin nyt niistä valui tulvana vettä vauhdin ja kylmän tuulen johdosta. Hetken aikaa oli vain minä ja allani lentävä poni, muu maailma kulki eri radalla ja me omallamme.
Kaikki loppuu aikanaan, kuten aina. Niin myös lentomme päättyi tien loppumiseen, missä erittäin vastentahtoisesti istuin takaisin satulaan ja pidätin Seran ravin kautta käyntiin. Hetki oli mennyt, mutta se oli jättänyt lämpimän tunteen sisälleni. Edes satunnainen pisara joka putosi nenälleni ei saanut lämmintä oloa häipymään, eikä se tieto, että takaisin täytyisi palata. Vielä vähän aikaa olisi kuitenkin vain minä ja Sera, meidän yhteinen taival satumetsässä syksyn aloitellessa uutta tarinaa kerrottavaksi.
63HM
|
|
|
Post by Kat on Nov 18, 2009 19:36:35 GMT 2
18.11.2009 - Kaksikymmentä mörköä
Kumarruin pelkääjän puolelta ajajan penkille ja painoin torvea. Hondan edessä kävelevä Tappi loikkasi metrin ilmaan, pudottaen suustaan roikkuvan röökin. Nuori mies vilkaisi minuun vihaisesti, ja harppoi parilla loikalla ovelle. “Mitä hittoa sä hirnutat autoa täällä?” Tappi rähisi istuessaan ajajan paikalle. Avain meni virtalukkoon vasta parin yrityksen jälkeen. “Minkä mä sille voin että sä et jaksa koipiasi nostella tarpeeksi tiuhaan”, hymähdin ja rentouduin samalla Tapin ohjatessa auton Seppeleeseen vievälle tielle.
Vilkaisin hetken kuluttua miehen kasvoja, joilla koreili hienoinen sänki. Parissa kuukaudessa kasvot olivat muuttuneet pojan kasvoista miehen kasvoiksi, vanhenemista ei varmaankaan ollut hidastanut lukuisat juopottelut Artsin kanssa. Mutta mikäs siinä, Tappi näytti nyt entistä komeammalta pyöreyden kadottua lopullisesti kasvoista. Näin ruusunpunaisten lasien lävitse katsottuna.
Hetken kuluttua saavuimme vähän pyörät sutien Seppeleen pihalle, Tappi kun ei ollut vielä saanut aikaiseksi vaihtaa kesärenkaitaan talvirenkaisiin (vaikka kuinka olin yrittänyt selittää etten kyytiin tulisi ilman niitä..). “Puolen tunnin päästä sit?” varmistin noustessani autosta ulos. Nappasin mukaani takapenkiltä kypäräni, ja kävelin Tapin avoimelle ikkunalle. Mies nojaili rennosti ikkunaan. Ja nyökkäsi hieman hitaalla reaktionopeudella vähän aikaa sitten esittämään kysymykseeni. “Khyl khyl, käyn vain hakemassa ne kamat himasta”, Tappi sanoi jo kaasuttaen pois. Miehet, aina menossa.
Läksin kävelemään tallille päin, missä pyöri ja hyöri kaiken näköistä ja kokoista ponia ja niiden hoitajia. Tai hoitajia ja niiden poneja, kummin vain. Hymyilin vastaan tulevalle Nanalle ja Siirille, nyökkäsin takavasemmalta tulevalle Jokerille ja Flooralle sekä heilautin kättä Jaakolle ja lantakärryille. En mennyt oleskeluhuoneeseen, olin vaihtanut uudet sinisenharmaat ratsastushousuni ja vetänyt jalkaani ruskeat saappaani jo Tapilla. Marssin suoraan satulahuoneelle, jossa vastaani pöllähti Anne.
“Kattihan se siinä, Seraa pitkästä aikaa liikuttelemaan? Sillä ei olla nyt pariin päivään menty, mutta kenttä on vapaana niin voit hyvin siellä mennä”, nainen selitti iloisena. “Toki toki”. Klunks, olisin mieluummin vaikka mennyt maneesissa hyvin rauhallisella Seralla näin pienoisen ratsastustauon jälkeen. “Niin ja se on nyt kelien kylmentyessä hyvin virkeenä, mutta kyllähän sä sen kanssa pärjäät. Täytyy mennä, kuulemiin!” Anne jatkoi ja käden heilautuksella oli jo poissa. Kaksoisklunks. Jäin seisomaan satulahuoneeseen paikoilleen, ennen kuin tajusin ottaa neidin kamat. Otin hoitovarusteiden lisäksi jo valmiiksi ratsastuskamppeet, että pääsisin yhdellä rahtauskerralla.
Suuren tavarakasani kanssa hoipuin karsinalle ehjänä, vain kerran melkein onnistuin kompastumaan raipan pudotessa ovelasti jalkoihini. Laskin taakkani karsinan eteen ja nappasin pölyharjan käteeni. Avasin ruunivoikon ponin karsinan iloa täynnä. Sera mulkoili karsinaansa tunkeutujaa ensin pitkän kiiltävän harjansa alta. “Hei rinsessa”, höpötin ja ojensin käteni tamman nuuskittavaksi. Hetken käteen höngittyään Sera tunnisti minut ja astui pari askelta lähemmäksi, sitten sivulle, taakse ja viimein takaisin eteen. “Energiaa tai jotain?” naureskelin ja aloin harjaamaan tamman hieman pörröistä talvikarvaa.
Olin juuri lyhentämässä jalustimia, kun Tappi juosta hölkötti kentälle. “Niin mihin se puol tuntii hävis?” kysyin kuivasti pidättäen allani energiaa värisevää tammaa. “Honda teki bänät puolessa välissä, mut sit onneks säädin vähän sitä ja tätä ja tota…” tämän jälkeen puolet Tapin käyttämästä meni niin ohi ymmärrykseni että lopetin suosiolla kuuntelemisen, kunnes pitkän ajan jälkeen mies jatkoi: “niin että anteeksi.” “Mä oletan että toi oli varmaan sopiva syy myöhästyä. Mutta rangaistukseksi saat kerätä kentältä lannat, joku on unohtanut sen tehdä”, selitin ja hymyilin päälle vielä vinosti. “Selvä ma’am”, Tappi sanoi ja suoritettuaan oikeaoppisen hovikumarruksen lähti talikkoa hakemaan.
Päästin jo keskustelun ajan sivuille stepanneen tamman käyntiin uralle. Venytin jalkojani alaspäin ja rentoutin itseäni, että tuntui taas mukavalta olla selässä pitkästä aikaa. Viime aikoina kaikki aikani oli kulunut lähinnä lukiossa ja Artsilassa, ja tulisi varmaan vastaisuudessakin kulumaan. Ajatukseni keskeytyivät kun Sera loikkasi hieman sivulle. Vilkaisin suuntaan mihin tamman korvat olivat kääntyneen, ja näin virnuilevan Lynnin.
“Pitkästä aikaa suakin näkee selässä!” blondi hihkaisi hymyillen pepsodenthymyä. Hymyä, johon en voinut olla vastaamatta samalla mitalla. “Tää tänne kiipeäminen vaatii niin paljon voimaa tällaselta vanhukselta, ei voi liian usein harrastaa”, virnuilin tytölle. “Vuodet alkaa kieltämättä jo vähän näkyäkin, tosta afrostahan kuultaa jo harmaita hiuksia!” Lynn heitti takaisin. “Mitäh! Vastahan mä oon täysi-iän saavuttanut”, sanoin muka kauhistuneena. “KATTI!” Lynn kiljaisi samassa saaden niin minut kuin Seran säpsähtämään. “Mitä?” kysyin epäilevänä. “Milloin sä 18 täytit?” Lynn kysyi ääni täynnä syytöstä. Kehotin Seran nopeasti takaisin käyntiin. “Tota. Toissa viikolla”, huikkasin vielä päätä kääntämättä ja siirsin tamman raviin, ennen kuin saisin verenhimoisen blondin kimppuuni.
Sera lähti ravaamaan pitkin liitävin askelin kenttää pitkin, mutta ehdin kuitenkin nähdä Lynnin vihaisen ilmeen silmänurkastani. Onneksi en saisi huutoja salasyntymäpäivistäni kun olin Seran selässä, sillä eihän Lynn nyt voisi minua sieltä pudottaa. Eihän? Mietteeni katkesivat kuitenkin taas, kun Sera pärskähti lantaa innokkaasti jahtaavalle Tapille. Takaisin siis asiaan. Aloin tekemään suuria ympyröitä, joilla hain tammaa sisäpohkeen ympäri ja pehmeämmäksi myös ulkoa.
Hiki virtasi selässäni vaikka oli alkanut tihkuttaa. Sera pärskähteli allani kun valmistuin kulmassa nostamaan vastalaukkaa pitkälle sivulle. Siirsin sisäpohkeeni hieman taaemmas, ettei tamma lähtisi poikittamaan. Asetin hivenen ulos suoristuksen jälkeen, ja samassa Sera loikkasi väärään laukkaan. “Äsh”, suustani pääsi kun Sera loikki pari kengurulaukka-askelta ennen kuin sain tamman takaisin käyntiin. Tiivistin istuntaani, painon ulkopohkeen kiinni ja sisäpohjetta siirsin hieman taakse. Nyt Sera nosti haluamani vastalaukan, pärskähtäen mutta pysyen kuitenkin hallinnassa. Laukkasimme vastalaukassa pitkän sivun päähän, missä hyvissä ajoin ennen kulmaa siirsin tamman käyntiin.
Heti siirtymän jälkeen Sera loikkasi pois kulmasta, hieman pitkäksi päässyt musta harja sen kuin liehuen. “Kiva kiva, siellä oli varmaan kahdeskymmenes mörkö tänään”, mutisin huulta purren rauhoitellessa tammaa. Sera spurttasi vielä aivan varmuuden vuoksi kauemmas pelottavasta kulmasta, ennen kuin suostui kuuntelemaan yhtään. Käänsin tamman hetkeksi kulman ympärille voltille, ei olisi hyvä jos tamma kehittäisi jonkin sortin kauhun sitä kohtaan.
Päästyämme säikkymättä kulman ohi kolmatta kertaa pyysin tammaa jatkamaan toiseen suuntaan uralle. Ripsistäni valui pisaroita silmiini, tihkusade oli nyt yltynyt hyvin kastelevaksi sateeksi. Pitkän sivun keskellä painoin sisäpohkeeni kiinni puolipidätteen jälkeen ja Sera nosti inahtaen laukan. Annoin kuitenkin edestä hieman enemmän tilaa ja painoin pohkeeni kiinni, ja Sera vastasi lähtemällä eteenpäin ylös-ja-paikallaan olemisen sijasta. Saatuani laukan paremmin pyöriväksi otin tamman hieman takaisin, saaden koko tunnin hakemaani kootumman muodon ainakin hetkeksi. Työskentelin suurella keskiympyrällä välillä laukkaa pidentäen ja välillä lyhentäen, sateen sen kuin voimistuessa.
Jätin ympyrän ja annoin tamman jatkaa hieman avoimemmassa muodossa rentoa laukkaa uraa pitkin. Hetken tämä onnistuikin, kunnes huikean pelottava Tappi nosti juuri huppua päähänsä, saaden Seran vetäisemään takapäänsä alleen ja heittämään päänsä suoraan ylös. Seurauksena tamman niska tai pää osui nenääni, mistä kuului inhottava krunks. Tunsin jonkin märän valuvan huulilleni veden lisäksi, mutta painoin nyt hieman reippaammin pohkeet Seran kylkiin. Sera loikkasi ensin ylös, mutta sitten eteen. Jatkoimme laukkaa vielä hetken, kunnes siirsin tamman reippaaseen raviin. Pyyhkäisin kasvojani hihallani, ja huomasin että tummansiniseen paitaani jäi tummaa punaista.
Loppuravien jälkeen siirsin sateesta huolimatta höyryävän tamman käyntiin. Huokaisin syvään. No, aina ei voi mennä nappiin ratsastus, mietin taputtaessani kuitenkin tammaa kaulalle. “Miltä nenä näyttää?” huikkasin parin kierroksen jälkeen aitaan nojailevalle Tapille, pysäyttäessäni tamman. Kiitos ja ratsailta. “Ehkä sä selviät. Sori en tajunnut olla heilumatta kun meette ohi”, Tappi sanoi pahoittelevalla äänellä tullessaan auttamaan jalustimien nostossa. “Ei onneks enää taida vuotaa verta? Vähän vaan tais tärähtää”, sanoin ja hymyilin rauhoittelevasti. Läksimme rinta rinnan Sera minun vierelläni kävelemään tallille päin, sateen alkaessa nyt ironisesti hellittämään.
Tallissa hoidettuani Seran lämpimien loimien sisälle, päätin uhmata kohtaloani (suom. huom. Blondia) ja marssin läpimärkänä oleskeluhuoneeseen. Nähdessään minut Lynn ei kuitenkaan näyttänyt vihaiselta, vaan järkyttyneeltä. “Katti! Mitä ihmettä sä oot tehnyt, onks Tappi väkivaltainen tai jotain? Sun pitää soittaa poliisille jos se on, - vaikka sä miten rakastat sitä - tolleen se ei saa tehdä!” tyttö selitti melkein hysteerisenä. “Mitäh?!” ehdin kysyä ennen kuin näin kuvani seinällä roikkuvasta peilistä. Kasvot märkänä (kuin kyynelistä) ja nenä sekä huulet veressä. Oikean poskenkin päälle oli kohoamassa sininen mustelma. Naurahdin, näin kamalalta en ollutkaan pitkään aikaan näyttänyt. “Rauhoitu hyvä nainen! Sera se mua turpaan veti. Tai ei nyt kirjaimellisesti, enemmänkin sen niska tän sai aikaseks kun neiti vähän säikähti Tappia..”
Saatuani itseni hieman siistimmän näköiseksi hyvästelin muut ja luikin Tapin kainaloon Hondaan, kohti lämmintä kotia.
64HM
Vähän venähti, tätä on tullut kirjotettua jo kuukauden verran kun ei ole oikein rullannut...
|
|
|
Post by Kat on Nov 25, 2009 19:38:49 GMT 2
25.11.2009 - Koulutuuppausta kentällä (Mä en ilmeisesti voi olla kommentoimatta joka tarinaan/kuvaani) Taustalla olevat epämääräiset viivat yrittävät esittää puita, mutta se että onnistuvatko ne siinä on sitten eri juttu... : D
|
|
|
Post by Anne on Dec 6, 2009 17:06:58 GMT 2
Maksu Valmennusrinkula - Sastun estetunti
|
|
|
Post by Anne on Dec 26, 2009 18:13:22 GMT 2
26.12.2009 Joulun romantiikkaa?
Kat piteli Seraa käytävällä. Sera huiski hännällään ja mulkoili epäluuloisesti ympärillä hääriviä ihmisiä. Sen kiima oli huipussaan ja käyttäytyminen sen mukaista. Onneksi tuttu eläinlääkäri oli luvannut uhrata pari tuntia tapaninpäivästään Seran siementämiseen. Eihän hommassa kauaa kestänyt ja pian Serpun masukissa olikin (toivottavasti) pieni ja soma ratsuponin alku.
Kun eläinlääkäri teki lähtöä, Kat antoi ponille punaisen jouluomenan ja tyynnytteli sitä. Poni taisi tulla paremmin toimeen hoitajansa kuin omistajansa kanssa. Niinhän se yleensä meni.
Tapanina talli oli melko hiljainen, jotkut hoitajat kävivät tunnelmallisislla metsälenkeillä hoidokkiensa kanssa. Hetken harjailin hevosiani ja toivoin, että saisin kolmelle kopukalleni hyvät hoitajat.
Kat sai Seran yöpuulle ja istahdimme autooni. Heitin Katin Artsin ja Tapin talolle. Sitten kaahasin kaupunkiin sivistyksen pariin viettämään joulun viime hetkiä.
|
|
|
Post by Kat on Dec 30, 2009 20:40:55 GMT 2
Seralle varsa?! : O 30.12.2009 - Tapahtuipa kerran illallaMulkoilin pimeydessä häntä korkealla liitelevää ponia, jonka sieraimet olivat suurina ja silmät pyörivät päässä valkoisen vilkahdellessa tuon tuosta reunasta. Maasta ilmaan pöllähtänyt lumi leijaili tamman ympärillä liian kauniisti, saaden Seran näyttämään enemmänkin tarujen yksisarviselta (joka nyt oli jonkin kumman syyn takia syntynyt keltamustaksi eikä valkoiseksi, kukaan ei nyt kiinnitä tähän suuren seikkaan huomiota) kuin normaalilta pulliaiskonilta. Tällä hetkellä tamma näytti pikemminkin kyllä mustalta, silmäni eivät olleet vielä tottuneet pimeyteen. Parin takajalkojen taivaaseen kohti heittämisen jälkeen neiti viimein pysähtyi, pää korkealla tasajaloin tuijottaen minua suoraan silmiin tummanruskeilla arabisilmillään. Niistä heijastui periksiantamaton ylpeys, (turhan vahva) eloonjäämisvietti ja herkkyys. Ei sillä että olisin silmiä pahemmin nähnyt. Kömmin persus kipeänä ylös lumesta ja lähestyin tammaa kädet sivuilla. Tiesin yrityksen kuitenkin valuvan hukkaan, ja niin kävikin Seran kääntyessä ärsyttävän sulavasti toiseen suuntaan kun kuitenkin yritin voimattomasti syöksyä ohjiin. Samalla tamman selässä ollut englantilainen huopa putosi alas lumikasaan, saaden Serassa oletetun reaktion: tamma loikkasi poispäin huovasta suuren hypyn. Onnetar päätti onnekseni samassa olla vihdoin puolen tunnin hyödyttömän kissa ja hiiri tanssimisen jälkeen kissan puolella, sillä Sera loikkasi suoraan minua kohti. En ehtinyt miettiä kuinka järkevää olisi hypätä pelästyneen ponin eteen, kun jo loikkasin niin sulavasti kuin jokapaikansäryltä pystyin tammaa kohti. Sain kuin sainkin ohjista kiinni, ja huopaa pelästyneen ponin pakomatka päättyi siihen. Mulkoilimme hetken pimeydessä taas toisiamme. “Maisk, kotiin siitä”, murahdin ja yritin lähteä taluttamaan tammaa tallia kohti. Sera kuitenkin katsoi maassa makaavaa huopaa siihen malliin, ettemme pääsisi koko iltana enää liikkumaan. Huokaisin ja nappasin huovan olalleni, mistä tamma sai uuden sätkyn. Yli vuodenko olin jo sietänyt tamman ylitsevuotavaa varovaisuutta, toisinsanoen yhtä turhan päälle säikkymistä? Lähdimme kävelemään tallia päin, minun melkeinpä vetäen poukkoilevaa ja vastaan panevaa tammaa perässäni. Päätön kertomus ja pika-epäselvä-kuva, mutta tämän kanssa joudutte nyt opetella elämään . (<- piste) Anteeksi.
|
|
|
Post by Anne on Mar 15, 2010 12:55:39 GMT 2
15.3.2010 Kevään merkkejä: varsa ja muuta suloista
Vesi tippui iloisesti kilkattaen alas tallin katolta. Aurinko porotti tallipihan lämpimäksi pätsiksi ja kevään tuntu oli käsinkosketeltava. Avasin tallin suuren keskioven ja astuin hämärään, tyhjään talliin. Kuljin auringon sokaisemana vaistomaisesti satulahuoneen ja toimiston ohi tallin uudelle puolelle. Siellä Sera ja sen pikkuruinen orivarsa lekottelivat olkien täyttämässä karsinassa.
Varsa oli syntynyt eilisiltana. Sillä oli kullanmusta karva ja kirkkaat, vaaleansiniset silmät. Sera suojeli varsaansa mustasukkaisesti korvat luimussa ja takaset valmiina potkimaan. Jäin vain käytävän puolelle ihastelemaan kaunista kaksikkoa.
- Varsu on syönyt tosi hyvin. Harvinaisen reipas poika, kuului Josefiinan ääni takaani.
Käänsi päätä naisen suuntaan ja nyökkäsin hymyillen. Mielessäni näin jo mustan oripojan loikkivan vauhdikkaasti esteiden yli, minä selässään totta kai.
- Mikä sen nimeksi tulee? Jossu jatkoi. - Bas Blank. Blank koolla, ei ceellä. Eli lyhyt tai pieni Blank. Isä on Pieni Hirviö tai Mörkö, siitä Bas. Blank tulee samasta sarjasta, jolla olen kaikki muutkin kasvatit nimennyt, selitin hartaasti. - Ookkei, Jossu sanoi ja järjesteli karsinoiden seinillä roikkuvia tavaroita. - Hyvin näyttää mammalla ja varsalla menevän. Ajattelin ratsastaa tänään Jambon läpi. Se on varmaan ulkoa? - Juu, onnea pyydystykseen, Jossu naurahti.
Kaivoin vielä porkkanan Seralle ja se ahmaisikin sen kädestäni korvat hörössä. Sitten lähdin pyydystämään Jamppaa tarhasta...
|
|
|
Post by Kat on Mar 15, 2010 18:39:32 GMT 2
15.03.2010 - Sinisilmätyrmäys Kaahasin isäni vanhalla vaaleansinisellä Hondalla Seppeleen pihalle, jättäen pitkät jarrutusjäljet jäiseen maahan. Nykäisin avaimet käteeni, nappasin nopeasti porkkanapussin pelkääjän puolelta (onneksi porkkanat eivät säikähdä kuten kakut kovia ääniä, sillä muuten minulla olisi ollut lättäniä porkkania vietävänä) ja loikkasin erittäin epäsulavasti ulos autosta. Sulavuutta esti lähinnä pitkä kaulahuivini, joka jäi oven väliin. Lievän läheltäpitikuristumisen jälkeen olin kuitenkin taas liikkeellä.
Liukastelin lopulta tallin ovelle, jonka vetäisin hieman turhaan lujaan auki. Sisällä oleva Jossu mulkaisi minua varottavasti, mutta virnistin naiselle puolipahoittelevasti ja ryntäsin tämän ohitse. Suuntasin kulkuni suoraan tallin uuteen osioon, jossa käännyin automaattisesti Seran karsinalle.
“Mitä kaunishienomaailmanparasäiti ja senmaailmanparaskomeinvarsa?” kysyin hiljaisella äänellä kurkistaessani karsinaan. Sera kääntyi luimimaan minulle erittäin suloisesti, peittäen edelleen suurella vatsallaan oljilla makaavan mytyn. Kaivoin porkkanapussistani yhden porkkanan, ja ojensin käteni tammaa kohti. Sera mulkoili minua, kuin luullen, että varastaisin hänen varsansa heti, kun se vain olisi mahdollista.
Hetken kuluttua Sera kuitenkin uskalsi tulla porkkanoita syömään. Ahnehdin esiin tullutta pientä, mustankeltaisenoranssia otusta silmilläni. Pikkuori näytti oljilla maatessaan siltä, että pörröinen karva olisi kuin tilkkutäkki, joka oli heitetty varsan päälle. Samassa varsa kuitenkin heräsi säpsähtäen emänsä rouskutukseen. Silmäni pomppasivat melkein ulos päästäni, pieni ori tuijotti nyt minua omilla pistävillä silmillään. Sinisillä silmillään!
“Arvaa vaan kenen silmät tuli ensimmäisenä mieleen, kun Blankin näin ensimmäisen kerran?” kuului vierestäni. Käännyin katsomaan Annea, joka hymyili hieman ilkikurisesti. Röyhistin rintaani ja sanoin ylpeällä äänellä: “Tädiltään tietenkin!” “Tädiltä?” Anne naurahti nostaen kulmiaan. “No kun sä olet tämän pikkuhurmurin omistaja, niin mähän voisin olla täti”, selitin viattomalla äänellä. Anne naurahti uudelleen, pudistellen päätään. “Valitettavasti “tädin” silmät eivät taida jäädä orille, ne tummenevat mitä luultavimmin iän myötä”. Huokaisin muka pettyneenä, mutta hymyilin sitten: “Ei se mitään, täydellinen se kuitenkin on!”. Sera kääntyi mulkaisemaan minua. “Seran jälkeen täydellisin tietenkin”, korjasin nauraen.
67HM
|
|
|
Post by Anne on Apr 20, 2010 14:59:52 GMT 2
20.4.2010Kat treenaili Seraa oritarhassa Blankin köpötellessä rinnalla. Spessu Katille! =)
|
|
Hannes
Perustallilainen
Posts: 144
|
Post by Hannes on Jun 27, 2010 19:17:38 GMT 2
Sera yllättää aina.....jotenkin..... 27.kesäkuuta 2010 Tein tän tässä tarinaa kehitellessäni.... ;D HannesjaSera 2hm
|
|