|
Post by Liisa on Sept 7, 2009 21:02:16 GMT 2
7.9. Yllättäviä tapaamisia ja hevossuhdesotkujaOlin juuri nousemassa Cassun ratsaille ja suuntaamassa kohti lyhyttä maastopolkua, kun kuulin karjahduksen ja ehdin nähdä vain ruunikon hevosen tuiskahtavan toisen värikaimansa eteen. Cassu pöllähti takajaloilleen väistääkseen villinä teutaroivaa lajitoveria. Onneksi ne kuitenkin molemmat rauhoittuivat nuuhkimaan toisiaan, vakaasti kaikki jalat maassa, ja minä ehdin kohentaa sisäisiä silmälasejani nähdäkseni, mitä tässä hötäkässä oikein oli tapahtunut. Ruunikko tamma, jossa oli jotain sangen tuttua, ja miekkonen, jossa oli myös jotain sangen tuttua… Sopisiko tämä mies niihin kuvauksiin, joita olin kuullut Artsilan pääjehusta – kenestä muustakaan kuin varsin legendaarisesta Artsista? Kyllä se tutulta näytti. ”Perkele, tamma. Saakelin saakeli.” Mies, jonka olin päättänyt Artsiksi, hyppäsi vaunuilta ja tarrasi kiinni ruunikon tamman päävehkeisiin. Ei kestänyt kauaakaan, kun tamma oli saanut täydellisen kurinpalautuksen – tai ainakin siltä se näytti kuunneltuaan pari minuuttia kuskinsa karjuntaa. ”Aina mä olen tiennyt, että tää tamma on tavalla tai toisella vikaostos. Hyvin se juoksee, mutta kun vähänkin saa siihen aihetta, niin ollaan sitten perhana niin pelästyneitä.” Tuijotin edelleen Artsia ihmeissäni. Olin huomaamatta tarrannut kiinni Cassun harjaan. Hevonen seisoi jännittyneenä, mutta liikahtamatta, ja minä tuskin hengitin. Ei sitä nyt joka päivä tuiskahda hevosta ja kiroilevaa pontikanhajuista kaksilahkeista puskan takaa nenän eteen. Ei ainakaan näin omaperäistä paria. ”Päivää”, minä änkytin. ”Pikkutyttöjä”, Artsi mutisi ja kiristi jotakin hihnaa hevosen valjaissa. Hevonen tanssahteli paikallaan, kuopi kavioillaan, katseli Cassua kiinnostuneena. ”Mikä hevonen se on?” En saanut muuta suustani. Aina se sanainen arkku paiskahtaa kiinni ja kipeästi, kun minä sieltä jotakin tarvitsen. Puhetta tulee normaalitilanteessa muidenkin läsnäolijoiden puheenvuorojen edestä, mutta ei järkevää suomea sanaakaan, kun pitäisi oikein sanoa jotain älykästä. ”Charlotta”, mies vastasi jollakin tapaa ivallisella äänellä. ”Tulitsä Josefiinaa tapaamaan?” minä jatkoin. ”Se ei teille pikkulikoille kuulu, ketä minä tapailen ja ketä en. Ja etkö sinä huomannut, että oli täysin tämän perkeleen ponin päätös, mihin me oikein tultiin.” En vastannut mitään, virnistin vain. En uskaltanut päästää sitä virnettä kasvoilleni, mutta sisäisesti melkeinpä hytkyin naurusta. ”Aha. Sä taidat tarvita muuten jotain apua noiden vaunujenkin kanssa.” Artsi karjahti ja lujaa, kun huomasi kärryjen toisen pyörän olevan pahasti lommolla. Tai no, ei pahasti, mutta kyllä kärrit melko kiikkerästi etenivät, kun Cassun perään hamuava tamma niitä veti kuskinsa karjahduksista ja ohjaskiskaisuista huolimatta. Ääni alkoi jo kohota diskanttiin ja kirosanat olla liian ronskeja painokelpoisiksi, joten heilautin vain kättäni ja kehotin Cassua eteenpäin. Hevonen jäi hieman vilkuilemaan Charlottaan päin, vaikka se olikin ruuna. Eikö ruunahevosilla voi olla tunteita? Totta kai voi. Voisiko Cassusta ja Charlotasta tulla pari? Mitä se haittaa, etteivät ne voi saada varsoja. Adoptoisivat jonkun suloisen shettisvarsan, joka on jäänyt ilman äitiä. Mutta Lotta on kauhea kaaho ja Cassu taas valakka leppoisammasta päästä. Mutta erilaiset luonteet täydentävät toisiaan, vai? Mutta Charlotta on ravipuolen hevosia. Ylenkatsooko se ratsuhevosia? Päätin jättää rauhaan sangen erikoiset kuvitelmani. Ehkä hevosten välillä ei ole romanssia, ei ainakaan ruunan ja tamman välillä. Eivätkä ne ole koskaan melkeinpä tavanneet toisiaan. Tai ehkäpä joskus keskiyöllä, kun kukaan muu ei ole katsomassa, on urhea ruuna raviaan rikkomatta juossut Artsilaan saakka… Cassu ja Charlotta, nimetkin sopisivat hyvin yhteen. Ei, ei. Päätin karkottaa hevosten suhdesotkut mielestäni kunnon rivakalla ravipätkällä. ”Eikö niin, Cassu, me ei nyt suhdesotkuja kaivata.” Cassu pärskähti kantaaottavasti ja minä virnistin. Olihan täällä suhdesotkuja melkein itse kullakin. --- Liisa & Cassu 7HM!
|
|
|
Post by Liisa on Sept 28, 2009 15:26:19 GMT 2
Tapaaminen
Kun aamu valkenee, halla puree poskia Voit astella pitkin peltoja kauniita Jos oikein onni myötä käy Saavut viereen aitauksen, jossa ei asujia näy Kunnes kuuluu kimeä hirnahdus, sumuverhon takaa Ravaa esiin ruuna, komia, vakaa Sen tumma karva kiiltelee kaulalta On halla huurtanut turpaan kiteitä Yönmusta harja on selvä kuin menneisyys Yönmustien silmien katse ei paljasta mitään Kaksi sierainta, hengittävät kylmää ilmaa Niiden välissä vaalea laikku, kalvakka hallan vuoksi Hännässä kimaltelee pieniä pisaroita kuin helmiä Kuin kastetta kesäaamuisen lupiinin lehdellä Tarjoa sille kätesi, se puhaltaa sille lämmintä Henkäys tuo sulattaa kohmettunutta kämmentä Lasket kätesi sen otsalle, kuuluu huiskaus Hevonen kääntyy kannoillaan ja raviaan rikkomatta juoksee Taa sumuverhon piiloutuu Sinä ajattelet, mikä kaunis ratsu se oli Sen emä oli punainen kuin kupari ja sen isä kulmakunnan komeimpia Onhan niiden pojalla, komialla valakalla nimikin, Garamonde Cactuar.
***
(Ota tuostakin runosta nyt sitten selvää... Liisa & Cassu 8HM)
|
|
|
Post by Liisa on Sept 30, 2009 15:54:24 GMT 2
Liisa & Cassu 9HM! (Yhtä vaille kymmenen!!)
|
|
|
Post by Liisa on Oct 7, 2009 17:30:37 GMT 2
Aamunkoitossa. Aurinko on vasta nousemassa, taivaalla loistaa vielä pari tähteä ja sumu nousee maasta. Ja siellä keskellä ravaa rivakasti komia ruuna. Liisa & Cassu 10HM! (Pyöreitä lukuja!)
|
|
|
Post by Liisa on Oct 13, 2009 19:10:49 GMT 2
Taas kuva, mutta tämä on LSH-osallistuminen... Laitoin nyt kuitenkin tänne hoitikseenkin, ja verotan tästä yhden HM'n. LSH - Liekkijärven tallityttö / -poika, vai miten se nyt meni, -osallistuminenMielestäni onnistui hyvin. "Erikoistin" kuvaa tuollaisilla viivoilla, jotka näkyvät Cassun turkissa. Oli niissä työtä, mutta... sopivat mielestäni kuvaan. liisa och cassu 11hm
|
|
|
Post by Liisa on Oct 14, 2009 15:35:27 GMT 2
14.10.2009 - Aihe, josta ei vain saa tarpeekseen
Josefiina asteli reippain askelin Seppeleen tallikäytävää pitkin. Me, karsinoiden oville ryhmittäytyneet hoitajat ja hengailijat, seurasimme tallista suurimman osan omistavaa naista hiirenhiljaa ja terävästi. Jossu mulkaisi meitä, repäisi Topin mukaansa narun päähän ja talutti taistelevan puoliverisen pihamaalle. Siellä hän luultavasti huokaisi helpotuksesta, mutta meidän keskuudessamme keskustelu räiskähti käyntiin. ”Onko se totta?!” ”Se näytti ihan syylliseltä!” ”Haistoin Artsin tänne saakka!” ”Ai ettei niiden välillä muka ole mitään?” ”Sanokaa minun sanoneen, että…” Josefiina palasi talliin kahta nyrpeämmän näköisenä. Hän otti shettikset narun päähän ja lähti viemään niitä ulos ilmeellä, joka sanoi ääneen ’tehän hoitajia olette, miksi ette vie hoidokkejanne sitten pihalle, miksi minun pitää tehdä se’. Keskustelu vaikeni ja jokaisella oli äkkiä jotakin puuhattavaa – hepan harjaaminen, harjojen pölytys, varusteiden siistiminen. Kun Josefiinan vaalea pää katosi taas pihamaalle, kaikki ryhtyivät suu vaahdossa puhumaan toistensa päälle. ”Katsokaa nyt! Se tietää että me tiedetään!” ”Hyi, joku hikinen Artsi…” ”Ne oli ihan kännissä molemmat…” ”Kaduttaakohan Jossua?” Mikä muukaan olisi aiheemme kuin se päivänpolttava otsikko – mitä oikein oli tapahtunut Jossun ja Artsin välillä Liekkijärven Syksyisen Heppatapahtuman illanvietoissa? (Lue LSH:n omalta sivulta Artsin näkemys asiasta!) Olivatko he vain lähteneet hakemaan ladosta jotakin? Vai olivatko he känneissään yltyneet oikein romanttisiksi ja pussailemaan? Vai…? Vai kuka edes levitti tätä juorua ja tiesi näin tapahtuneen? Artsiko oli kännipäissään rehvastellut? Ei sillä väliä, kunhan huhu olisi totta. Kun jälleen Jossu palasi talliin, hän pysähtyi kohdallamme ja rääkäisi: ”Tehkää nyt saateri jotain tekemisen arvoista!” Jokainen luikahti punaisen Jossun katseen alta pakoon. Minä livahdin satulahuoneeseen viemään Cassun suitsia paikoilleen. Ne olivat puhtaat, ja olivat olleet ennen puhdistusoperaatiotakin. Jostain syystä vain jokainen tallityttö oli hakeutunut tallikäytävälle tekemään jotakin turhaa ja juoruamaan. Tunnin päästä oli aika hakea hevoset sisälle iltatunteja varten. Menimme kaikki porukalla hakemaan hoidokkejamme – minä, Aimie, Cäpä, Fiia, Jokeri ja Lynn. Autoimme ratsastajia hevosten kanssa, mutta he olivat niin kokeneita, etteivät meitä paljoakaan tarvinneet. Nappasimme tunnin ajaksi heppojen satulat yläkerran taukohuoneeseen – tänään tunneilla mentiin ilman satuloita - ja aloimme puhdistaa niitä parhaamme mukaan. Olimme kaikki ensin hiljaa, miettien kaikkea mitä pikku päihimme tulikaan mietittävää, kunnes avasin suuni. ”Minä keksin laulun.” Lynnin kulmakarvat kohosivat hienoisesti. ”No laulaa lirautas se meille.” Laskin satulan nojatuolin käsinojalle ja yskäisin hieman. ”Sävelkorkeudet eivät ole vielä oikein kohdallaan.” ”Jos se on jotain Artsiin ja Jossuun liittyvää, niin hae mulle korvatulpat. Oon kuullut siitä aiheesta jo tarpeeksi”, Lynn pyysi. ”No tuki itse korvasi”, vastasin. ”Ai se on jotain aiheeseen nro 1 liittyvää? No, laulapas sitten!” Cäpä innostui. Karhensin kurkkuani ja nostin ryhdin ihan suoraksi, niin kuin musiikinopettaja oli neuvonut.
JOSEFIINA, TEE KUTEN SYDÄMESI SANOO
Josefiina, teit jotain, jota et voi unohtaa / susta tuntuu, että sua siitä soimataan / mutta jos sydämesi käski sun tehdä niin / älä anna sen painua unohduksiin / vaan jätä järki harjakoriin / kohta tapaat sydämesi oriin / siis Artsin, sydämesi valitun Artsin / muista ilolla suudelmaanne kestävää / ei ole mitään pois pestävää.[/font]
Lopetin laulun hymyillen, ja kaikki taputtivat, jopa Lynn läiskäisi kätensä pari kertaa yhteen. ”No vähän se sai Artsin plus Jossun vaikuttamaan joltakin roomeolta ja juulialta, mutta ihan hyvä”, Aimie sanoi. ”Tämä tallilla olo alkaa mennä ihan Artsin ja Jossun ihmettelemiseksi”, Fiia sanoi. ”Oletko sinäkään Liisa kirjoittanut pitkään aikaan mitään, missä ei puitaisi Artsia?” ”En tiedä”, minä vastasin. ”No jos omatunto soimaa, niin tuolla on tarhoissa paljon kakkaa vesilammikkojen keskellä. Siinä teille homma, joka kuuluu tallilla käyntiin kuin nokka naamaan. Joko innostuisitte?” ”Emme”, vastasi Jokeri hetken hiljaisuuden jälkeen. ”No voittehan te myös kuljettaa loimia pesukoneeseen.” ”Tai pestä tallikäytävää hammasharjalla”, Cäpä ehdotti. ”Tai tutkia hevonkakkaa hammastikulla saadaksenne selville, mitä Topi on syönyt tänään päivärehujen kanssa”, Aimiekin ehdotti varteenotettavaa vaihtoehtoa. ”No pääasia on se, että pesette ne satulat loppuun, nostatte ne ahterinne siitä penkiltä ja ryhdytte hommiin!” Lynn karjahti. ”Joo joo”, me määkäisimme kuin alistetut lauhkeat lampaat ja lompsimme yksi kerrallaan alakertaan hakemaan lantatalikkoja tarhojen ryöppäämista varten.
// liisa med cassu eller cassu med liisa 12HM!
|
|
|
Post by Liisa on Oct 17, 2009 10:27:42 GMT 2
17.10.2009 - Kyllä sä olet mulle rakasKiristin satulavyötä viimeisillä voimillani kentällä ja nostin jalkani jalustimeen. Kukaan ei ollut ratsastanut Cassulla sen jälkeen, kuin minä olin tehnyt rauhallista käyntitreeniä eilen, joten jalustimet olivat sopivan pituiset. Painoin hieman pohkeitani Cassun kylkiin ja ruuna lähti rauhallisesti kaviouralle. Se piti päänsä pystyssä ja korvat hörössä. Ruuna oli aina aluksi hermostunut, kun piti olla yksin kentällä, mutta hetken kuluttua se rauhoittui ymmärrettyään, ettei pusikossa tosiaankaan vaaninut leijonia. Otin ohjat ja painoin pohkeita enemmän hevosen kylkiin. Tasainen tuki ulko-ohjalla ja pientä kutittelua sisäohjalla, samaan aikaan kunnolliset eteenpäin ajavat avut. Kun hevonen alkoi astua kunnolla alleen, myös ohjien päässä oleva kaali keveni ja ratsu alkoi kulkea jonkinmoisessa peräänannossa. Se oli hieman jännittynyt, mutta jatkoin tasaista käyntiä joustavalla ohjalla, tehden kaarevia uria ja pysähdyksiä. Pian Cassun selkä rentoutui ja sen korvat pysyivät suunnattuna taaksepäin, niin että jokainen maiskautukseni meni perille ja kuuloon. Tuntuipa Cassu hyvältä tänään. Nostin ravin. Kun se ei noussut ilman tahmeita käynti-ravi – askeleita, tein pari pysähdysharjoitetta käynnistä. Sen jälkeen ravi nousi kepeästi, ja ravasin keventäen kenttää ympäri, tehden voltteja ja ympyröitä sekä suunnanvaihdoksia. Cassu asettui teille hyvin ja omistautui kokonaan kuuntelemaan ohjeitani ja toteuttamaan niitä. Sillä näytti olevan tänään hyvä päivä, ja palkitsisin hevosen sen mukaan. Istuin harjoitusraviin ja tein pysähdyksiä kaartoon, ja siitä jälleen raviin. Näin Annen seisahtavan kentän portille ja istuttavan haukansilmänsä meihin. Hän ohjeisti minua hieman, ja ravi reipastui heti. Keskityin pitämään pohkeet paikallaan ja kädet kannettuina, kyynärpäät kyljissä, ja samaan aikaan huomioimaan kulmien ratsastuksen. Siinä kihosi hiki otsalle, ja pian Cassunkin kaula alkoi kiiltää. Lämmittelevien raviharjoitusten jälkeen otin lepokäynnin ja suunnittelin, mitä voisin tehdä laukassa. Kulmien ratsastamista ja ympyröitä sekä voltteja molempiin suuntiin olisi varmasti hyväksi. Siinä Cassulle vähän taipumisharjoituksia, välillä ruuna oli jäykkä kuin rautakanki ja siihen ei muu auttanut, kuin huolelliset ympyrät ja voltit molempiin suuntiin, ettei hevosesta tulisi toispuoleinen. Puolipidäte, pohje, puolipidäte, pohje, puolipidäte, pohje, sisäohja, sisäpohje, ulkopohje, puolipidäte, sisäohja, sisäpohje. Nosto. Cassu nosti kulmassa keinuvan, eteenpäinpyrkivän ja matkaavoittavan laukan, ja minä hymyilin. Päästin hieman sisäohjaa hevoselle kiitokseksi, ja se pärskähti. Voltti onnistui. Se ei jäänyt pieneksi kiemuraksi mutta ei levinnyt suureksikaan. Se oli hyvä suoritus, joten ratsastin Cassun käyntiin ja päästin sisäohjaa hieman löysemmäksi, jotta hevonen saisi palkinnon ja ymmärtäisi tehneensä oikein. Vaihdoin suuntaa täyskaarron kautta ja tein lisää voltteja ja ympyröitä laukassa. Kaikki meni niin hyvin, että siirryin kolmikaariseen kiemurauraan. Kun se ja laukanvaihdot eivät näyttäneet aiheuttavan ongelmia, päätin, että Cassu oli tehnyt jo tarpeeksi töitä. Kevyt ravi, ja parin kierroksen kuluttua siirryimme käyntiin. Annoin hevosen venyttää kaulaansa ja niskaansa ja hengitin sisääni raikasta syysilmaa. Maa ja kasvit olivat märkiä, yöllä oli satanut. Nyt pilvipeite hajoili ja rivakasti taivaankannen yli lipuvien pilvilaattojen välistä näkyi kaunista sinistä taivasta. Tallipihalta kuului kolinaa, joka tuli yhä lähemmäs kentän porttia, jota me myös lähestyimme. Erotin Jaakon, joka työnsi eteenpäin kottikärryjä. Niissä oli ylilastaus lantaa, ja lisäksi pari ämpäriä sekä iso talikko. Jaakko ohitti portin melko läheltä, samaan aikaan kuin me. Juuri silloin hänen tasapainonsa petti. Ämpärit kolisivat maahan ja tuota räminää sävytti talikon kalahdukset. Äkkiä Cassun korvat painuivat luimuun, pää nousi ylös ja hevonen hyppäsi valtavan sivupompun keskemmälle, laukkasi pää viidentenä jalkana pukitellen ja teki äkkipysähdyksen keskelle kenttää. Siinä vaiheessa minä sinkouduin alas, kuin leppäkeihäs. Laskeuduin kyljelleni tömähtäen maahan ja ilma pakeni keuhkoista. Haukoin hetken happea, syljeskelin kosteaa hiekkaa suustani ja hieroin silmiäni. Onneksi päähän ei käynyt mikään. Säikähdys vain. Nousin istualleni ja katsoin Cassua. Sydämeni sykähti lämpöisesti, kun näin hevosen seisovan paikoillaan, täydellisessä pysähdyksessä, pää pystyssä ja korvat hörössä, katsovan kentän portille. Jaakko korjasi ämpäreitään maasta ja pahoitteli tapahtunutta ääneen. Hänkin oli selvästi säikähtänyt. Minä hengähdin. Onneksi Cassu ei lähtenyt pakoon. Mutta mitä se tekikään? Hevonen astui eteenpäin ja laski kauniin päänsä suoraan minun syliini, minun istuessani siinä maassa. Se henkäisi helpottuneena ja tönäisi minua turvallaan. Sen silmät sanoivat anteeksi. Hymyilin ruunalle ja nousin seisomaan. Mitäs tuosta. Aurinko paistoi pilven raosta ja valaisi oranssinpunaiset pusikot. Sisällä tallissa Cassu sai kunnon harjauksen, ylleen lämpöisen loimen ja rehukaukaloon maukkaita porkkanoita, omenoita ja kuivaa leipää. ”Kiitos”, minä sanoin sille. --- Tuosta tuli vähän tylsimystarina, jota ei kukaan jaksa lukea, mutta sitä oli hauska kirjoittaa. liisa och cassu 13HM!
|
|
|
Post by Liisa on Dec 6, 2009 12:16:18 GMT 2
6.12. Isänmaallisuus kunniaan!
- Hello boy, long time no see! Minä kapsahdin Cassun kaulaan nuuskin sisääni sen pehmeätä tuoksua. Cassu hörisi hieman hämmentyneenä, tunnistikohan se minua enää, en ollut käynyt sen luona niin pitkään aikaan kokeiden vuoksi. Vielä olisi maantiedon koe, ja minun pitäisi opetella, miten maanjäristykset syntyvät ja mitä tapahtuu tulivuorissa, ynnä muuta tylsää. Sain kuitenkin tulla tänään tallille, sillä päätin, etten antaisi enää äidin määrätä tallikäymisiäni. - Katso, mitä joulukalenterista tuli. Olin eilen tylsistyksissäni kovertanut omenan auki ja laittanut sen sisään melassilla terästettyä kauraa, oka oli jähmettynyt omenan sisälle mukavaksi möykyksi. Cassu haukkasi lahjan yhdellä puraisulla, ja tarjosin sille vielä hieman kuivaa ruisleipää, jota otin kotoa mukaan. - Tietääks Cassu, mikä päivä tänään on? Katsoin hevosen kauniisiin pikisilmiin. Niitä en ollutkaan saanut ihailla hetkeen. Cassu katsoi minua levollisesti ja hamusi taskusta lisää herkkuja. - Se on itsenäisyyspäivä, poika. Ulkona oli kirpeä pakkaspäivä. Valkoinen kuura oli huurtanut maailmaa, joka näytti yllättävän valkoiselta, mutta varsinaista lunta ei maassa ollut kuin parisen senttiä. Sen enempää ihmettelemättä hain paikalle harjapakin ja hankasin Cassun puhtaaksi. Se nautti, kun pyörittelin sen turkkia kumisualla, ylähuuli hamusi eteenpäin kuin tapiirilla. Hain suitset satulahuoneesta ja asetin ne takkini sisään lämpenemään. Ei olisi Cassulle mukavaa imeskellä kylmiä kuolaimia. Vaikka satulahuone olikin lämpöinen, tuntuivat kuolaimet käteen kylmiltä ja Cassuhan ei niitä silloin suuhunsa ota. Vain parasta sille. Ensin ajattelin lähteä ilman satulaa, mutta hain kuitenkin huovan ja vyön, sillä Cassulla oli melkoisen jyrkkä säkä ja kova selkä. Satulahuoneen nurkasta löytyi jonkinlainen peppupeitto Cassulle, ettei sille vain tulisi kylmä. Itse kiersin kaulaani paksun kaulahuivin ja vedin kypärän alle värikkään kypärähupun. Äiti oli jaksanut taas tallille lähtiessäni muistuttaa kypärähupusta. - Pitäisköhän sullekin hankkia korvahuput, minä mietin ääneen katsellessani kokonaisuutta. Olin juuri ottamassa askelen tallikäytävälle, kun kuulin ponnekasta hoilaamista. - Oi Maamme Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen! Joukkoa johti Wire kottareita työntäen. Hänen takanaan seisoivat Jenna ja Maissi sekä Yuff, Carkki ja Sini. - Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa… - Eipäs, Maissi huudahti. - Ei tallia, ei tarhaakaan, ei lantakasaa rakkaampaa… - Kuin kotitalli tää kaunoinen, maa kallis Jossun ja Annenkin, Carkki viimeisteli. Yuff katseli huvittuneena tyttöjen hoilaamista, narun päässä Lonti, joka näytti siltä ettei olisi halunnut kuulua kulkueeseen laisinkaan. - Haluutteko kuulla vitsin? Sini kysyi virnistäen. - Riippuu vitsistä, Yuff vastasi. - Vieras mies meni pohojanmaalaaselle maatilalle kysymään, saisiko soittaa puhelimesta, ja kuuli äkkiä tallista erikoista laulua… Mies meni käymään tallissa ja hämmästyi suuresti. Hän juoksi äkkiä talolle ja hakkasi ovea. Talon omistaja tuli avaamaan. Vieras mies huudahti hämmentyneenä: ”Arvatkaa mitä! Hevosenne makaa tuolla tallissa ja laulaa Maamme-laulua!” Talon omistaja huoahti ja sanoi: ”Ainahan minä olen yrittänyt sanoa sille, että Maamme-laulua lauletaan seisaaltaan!” Nauru täytti tallin. - Sininen on taivas ja valkoinen on lumen peittämä maa! joku huudahti miehekkäällä äänellä. Kukas muukaan kuin Jaakko. Suupielestä roikkui tupakannatsa ja tukka oli miten sattui, mutta rinnuspieleen oli kiinnitetty siniristipinssi. - Ja hevonen pihalle pauhaamaan, hän jatkoi ja nappasi Sentin mukanaan pihalle. - Isänmaallista tunnelmaa, paikalle saapunut Lynn virnisti. - Mutta arvatkaas mikä tässä vasta isänmaallista onkin! Kuulin, että Jossulla on kokonainen levyllinen Fazerin Sinistä! Suomalaisuuden perussymboli! Tallityttöjen joukko lähti pauhaten etsimään Jossua ja hänen suklaalevyään. Minä talutin Cassun hymyillen pihamaalle, nousin selkään ja ohjasin hevosen kohti metsätietä.
---
Liisa ja Cassu 14HM. Tauon jälkeen!
|
|
|
Post by Liisa on Dec 6, 2009 12:54:25 GMT 2
6.12. Suokkien urotöitäOkei, ehkei siinä ole päätä eikä häntää, mut tuli kiva inspis ja päätin nyt sit toteuttaa. En jaksanu piirtää useempia Cassukaisen ja Leevin päitä, joten tein copypastaa ja muokkailin vaan silmiä. Kai siitä nyt idean tajuaa. Tai sitte ei... 15HM
|
|
|
Post by Liisa on Dec 20, 2009 21:47:40 GMT 2
20.12.09 - Joulutunnelmissa16HM
|
|
|
Post by Liisa on Dec 23, 2009 19:11:48 GMT 2
23.12.09. Joulu on jo ovella... Enää yksi yö! Se on melkein täällä! Astuin hiljaiseen talliin, jota peitti vielä aamuhämärä. Hevoset tarkkailivat sisääntulijaa, ne olivat saaneet jo aamusapuskansa. Karsinoiden oviin oli kiinnitetty havunoksia, kylmiä kaltereita kaunistivat koristenauhat ja joku oli jättänyt tonttulakkinsa Siirin harjakoriin. Joulun tunnelman saattoi melkein maistaa. Tallin ovenpieleen jätetty kori, joka oli eilen vielä pullottanut joulupipareista, oli nyt typötyhjä. Ulkona puhtaanvalkeassa lumipeitteessä saattoi erottaa pienet jalanjäljet, jotka olisivat hyvinkin voineet kuulua tontulle. Kaivoin kannattelemastani kangaskassista suuren joulupiparin, jossa oli porkkanahippusia ja omenaraastetta ja melassia ja leivänmuruja sekä kauransiemeniä – mitä nyt vain herkkusuuhevosen suuhun saattoi tarjotakaan. Kuorrutuksella pipariin oli kirjoitettu C-kirjain. Cassu hotkaisi piparin yhdellä suunavauksella ja kiitokseksi puhalsi lämmintä ilmaa kohmeisiin sormiini. Se maiskutti herkkua vielä hetken aikaa ja lipoi huuliaan. Se hamusi lisää, mutta minä en ollut tehnyt erityisiä Cassu – pipareita kuin yhden. ”Ei makeaa mahan täydeltä”, minä sanoin Cassulle ja rapsutin sen otsaa. Pussissa minulla oli porkkananpalasia, ja kävin jakamassa jokaiselle hevoselle porkkanan. Tallin täytti rauhallinen rouskutus. Monet hevoset pyysivät katseellaan lisää, mutta niillä oli omat hoitajat, jotka voisivat tarjota hevosille lisää herkkuja. Kangaskassistani löytyi myös pieni kauralyhde, jonka olin kätkenyt muovipussiin. Sidoin lyhteen punaisella silkkinauhalla kiinni Cassun karsinan kalteriin, niin, että hevonen sai kaikin voimin yrittää hamuta sitä, mutta ei kuitenkaan onnistunut saamaan suuhunsa kuin pari jyvää. Aamu oli aikainen, mutta väsymys alkoi jo karista silmistä. Talli oli tyhjä eikä muita hoitajia vielä ollut paikalla. Jaakko tai Josefiina oli käynyt ruokkimassa hevoset ja mennyt takaisin nukkumaan. Kävin täyttämässä taukohuoneessa joulupiparikorin ja kiinnitin kotona askartelemani lumihiutaleen taukohuoneen ikkunaan. Jätin pöydälle punaisen joulukortin, jossa luki ”Hyvää joulua koko Seppeleelle!”. Terveisin – kohdan jätin pois. Saivatpahan tytöt ihmetellä, kuka kortin oli jättänyt. Melkein kirjoitin korttiin ”Toivoo Joulutonttu”, mutta ihan niin pitkälle en tontunroolissani menisi. Ripustelin vielä havunoksia ympäri tallia ja laitoin oljesta tehtyjä tähtiä roikkumaan katosta. Koristeiden purku tulisi olemaan melkoinen homma joulun jälkeen. Ne laitettaisiin pahvilaatikkoihin odottamaan seuraavaa joulua, tai havunoksien tapauksessa ne syötettäisiin hevosille. Kävin toivottamassa jokaiselle hevoselle heppakohtaisesti hyvää joulua, paijasin jokaista ja sitten kaivoin kangaskassista termospullon. Kaadoin kuumaa mehua – vai oliko se glögiä – termospullon mukana matkustavaan korkkimukiin ja lämmittelin sen kanssa sisuksiani. Kävin vielä taukohuoneessa viimeistelemässä koristelun ja jätin tonttulakin naulakkoon. Palasin takaisin alakertaan, ja äkkiä portaiden alapäässä minua odotti punainen lappu, jolla oli siistiä käsialaa. Siinä luki: ”Kiitos tallin koristelusta ja meidän tonttujen auttamisesta! Hyvää joulua!” Hymyilin. En tiedä, oliko lapun kirjoittanut joku tallilainen, joka oli puuhiani seuraillut, vai ihka aito tonttu, mutta se sai minut iloiseksi. Taittelin lapun taskuuni, ja samassa talli täyttyi iloisesta rupattelusta ja kikatuksesta, kun tonttulakkeihin pukeutuneet hoitajat ja hengaajat saapuivat joukolla sisään. __ jouluiset 17HM =) (=
|
|
|
Post by Anne on Dec 23, 2009 21:37:00 GMT 2
JouluherkkujaLiisa toi Cassulle jouluomenoita. Cassu kärkkyi karsinan ovella innokkaana. Hyvää joulua!Spessu Liisalle iloisesta hoitamisesta ja hienoista kuvista!
|
|
|
Post by Liisa on Dec 25, 2009 19:02:23 GMT 2
Oikiitos, Anne! Ihana kuva, ja mäkin näytän itseltäni! Tosi mukava ylläri ! =)
----- tähän kai sitten tällään tarinaa -----
|
|
|
Post by Liisa on Jan 4, 2010 14:13:01 GMT 2
4.1.2010 - Cassun päiväuniSaahan heppakin haaveilla... (= 18HM
|
|
|
Post by Liisa on Jan 6, 2010 0:06:35 GMT 2
6.1.2009 - Tavanomaista Seppeleen-meininkiä
Astelin innoissani sisään talliin, suoraan Cassun karsinalle. Hevonen oli jo innoissaan tulevasta päivästä, se oli syönyt aamurehunsa ja joku oli ottanut siltä ulkoloimenkin pois. Sen alla oli vielä paksu toppaloimi, jota en raaskinut riisua, hevoselle saattaisi tulla vilu. Tyydyin harjaamaan Cassun jalat ja poistamaan tilsat sen kavioista, ja harjaamaan sen pään pehmeällä sualla. Hevonen pörisi onnellisena, ja kehräsi vielä vaimeasti silloinkin, kun siirryin selvittelemään takkuja sen jouhista.
”Mitä me tehtäisiin tänään?” minä kysyin hevoselta sukiessani sen häntää. ”Sulla on tänään tunteja, joten en mä sun selkään hyppää”, minä sanoin. ”Tiesitkö muuten, Cassu, että mulla on nyt oma hepo, Cheri. Mut älä pelkää poika, mä en unohda sua. Susta tulee vaan päivä päivältä tärkeempi”, minä sanoin hunajaisella äänellä ja tarjosin Cassulle taskustani pari sokerinpalaa. ”Eihän nää ole ihan terveellisiä herkkuja, mutta ei kerta tapa.” Samassa kuulin iloisen tervehdyksen karsinan ovelta. Se avautui, ja oviaukkoon ilmestyi Hennin hymyilevät kasvot. Hän rapsutti Cassun otsaa ja virnisti minulle. ”Sulla onkin siinä työnsarkaa”, hän sanoi ja jatkoi Cassulle leperrellen: ”Niin, mitä poika. Kai sä mut nyt vielä muistat.” Hevonen kuitenkin kyllästyi paijaamiseen pian ja laski päänsä, alkaen rouskuttaa maassa olevaa heinää. Henni jäi nojailemaan ovenkarmiin ja juttelemaan niitä näitä, liittyen Cassuun, hevosiin ja elämään ja harrastuksiin yleensäkin. Takut alkoivat selvetä Cassun hännästä kuin itsestään ja pian sormeni jo lipuivat pitkien, mustien jouhien välistä kuin vettä vaan.
”Ylihuomenna mennäänkin kouluun”, Henni sanoi. Minä nyökkäsin. ”Taas kokeiden ja pänttäämisen lomaan”, muistutin. ”Älä puhukaan”, Henni hengähti ja heilautti kätensä otsalleen dramaattisesti. ”Mä pääsen taas kiusaamaan opettajia. Tai no, pääsen ja pääsen.” Minä virnistin iloisesti ja taputin Cassua kaulalle. ”Eiköhän tää puunaamistuokio ollutkin jo tässä.”
Hevoset olivat karsinoissaan odottamassa lounasta ja karsinat oli siivottu, joten hoitajilla oli hyvin aikaa siirtyä mussuttelemaan eväitä oleskeluhuoneen puolelle. Siellä oli taas käynnissä se legendaarinen meininki. ”Arvatkaas mitä”, huudahti äkkiä Chao kaiken keskeltä. ”Sinä vanha vuohikin täällä teinien kanssa kirkumassa”, Josefiina hengähti nähdessään Chaon. Hän kaatoi parhaillaan kahvia kuppiinsa varsin tylsistyneen näköisenä. Naama oli kalpea kuin lakana ja silmäpussit roikkuivat. Oli taidettu valvoa viime yönä, ties missä merkeissä. ”Mä olen ottanut hoitohevosen virtuaalitallilta.” Porukassa kiersi kohahduksia ja naurahduksia. ”Eikö sulla ole Seppeleessä tarpeeksi hommaa?” ”Koska virtuaaliponi karauttaa pikseliboksiin?” ”Sen tallin nimi on Ruusuke ja se on oikein herttainen mesta”, Chao mainosti. ”Että menkää kaikki sinne hakemaan itsellenne hoitoponi.” ”Eiköhän mulla ole jo iiiiiihan tarpeeks hommaa tuossa Sikessä ja Pampussakin”, Pipsa murahti. ”Virtuaaliponilla ei ole niin pehmeä turpa kuin Pellalla”, Fiia huomautti. ”Eikä lä-hes-kään yhtä suloinen katse kuin Taigalla!” Aimie kiljahti. ”Kuka voisikaan verrata Sentturaa mihinkään virtuaalijuntturaan?” Lynn kysyi sohvan pohjalta. ”Missään virtuaalimaailmassa ei ole yhtä persoonallista hevosta kuin Floora”, Jokeri väitti. ”Eipä varmaan, niin”, Chao huokaisi ja kaivautui syvemmälle nojatuoliin. ”Ja minäkö muka vuohi!” hän rääkäisi Josefiinalle, joka nojasi seinään ja siemaili kahviaan. ”Ainakin minulla on vientiä”, hän lohkaisi virnistellen ja sai Jossun kahvit väärään kurkkuun. ”Ai etteikö minulla muka olisi! Minuthan revitään pian kappaleiksi!” ”Niin, Seppeleen tuntiponien toimesta, kun ne kiljuvat ruokaa”, Elkku naurahti ja sai osakseen Josefiinan mulkaisun. ”No selvä, nähdään tänään pubissa ja katotaan, kummalle tarjotaan eka ilmaiset drinksut”, Chao sanoi ja viilsi katseellaan Jossua. ”Kättä päälle”, vastasi tuo blondi tallinomistaja. Hetken aikaa oleskeluhuoneessa velloi hiljaisuus ja tunnelma oli yhtä jäätävä kuin ulkona, jossa paukkui kaksikymmentä pakkasastetta. Jossu ja Chao kättelivät kylmästi ja mulkoilivat sen jälkeen toisiaan huoneen toisilta puolin. ”Pääsenkö mäkin mukaan?” kysyi Henni sohvalta. ”Et”, vastasi Jossu kylmästi. ”In your dreams”, sanaili Chao. ”Mutta musta tulee helposti täysikäisen näköinen. Hiukset ponnarille ja korot jalkaan…” ”Ja leukaan parta, ylähuuleen viikset ja täytettä housuihin. Kuinka hemaiseva mieshenkilö sinusta tuleekaan. Sulla jos jollakin on vientiä”, sanoi Aimie, ja sai aikaan kikatusta. Pian kuitenkin hevoset alkoivat mesota siihen malliin, että oli tosiaan aika käydä ruokkimassa ne. Muut lähtivät innoissaan alas, mutta Chao ja Jossu jäivät jäätävän tunnelman vallitessa ylös. ”Säännöt selviks. Ei täytettä liiveihin, ei vastustajan juottamista känniin eikä karaokea. Okei?” vahvisti Jossu. ”Pubissa nähdään”, murahti Chao ja painui alakertaan, kun me innokkaat ja iloiset hoitajat ja hengaajat jo olimme kumoamassa tuop… siis ruokaämpäreitä hoidokkiemme rehukaukaloihin.
___ 19HM
|
|