Taru
Perustallilainen
Posts: 195
|
Post by Taru on Dec 2, 2012 20:40:18 GMT 2
Kulkuset, kulkuset, riemuin helkkäilee...Lunta tuprutti taivaan täydeltä, pistän pääni pantiksi ettei se ollut tauonnut koko päivänä. Lumi kenkien alla narskuen hölkkäsin tallipihan poikki, hytisten kylmästä. Kohmettuneilla sormillani avasin tallin oven, jota pidettiin kiinni jottei lämpö karkaisi kokonaan harakoille. Pakkasta oli aika vähän, mutta tuuli teki ilmasta tosi kylmän tuntuisen. Hevosen tuoksu ja heinän syömisääni olivat päällimmäiset, jotka mieleeni painuivat astellessani rappusia pitkin taukotupaan. Kauhea harakanräkytys kantautui korviini taukohuoneesta. Avasin oven ja kurkistin sisään. Irvistäen hyppäsin sisään taukotupaan, jossa Jennyfer, Inkeri ja Mappe nauroivat sohvalla istuen. Kaadoin mukiin keitettyä vettä ja nappasin teepussin pienestä kulhosta. Änkesin sohvalle tyttöjen seuraksi. "Taas tää mun puhelin reistailee", Jennyfer sanoi. "Tekis mieli heittää tää seinään!" Hörppäsin teetäni ja nyökkäsin myötätuntoisesti. "Asiasta toiseen", aloitin hörpäten välillä teetäni. "Lähtiskö kukaan mun kanssa ns. joulumaastoon? Ettei mun tarvis Humun kaa yksin mennä...", sanoin vääntäen kasvoilleni irvistyksen, jonka piti olla aneleva. "Mä lähen ainakin Alman kaa!", Jennyfer kiljahti. Join nopeasti teeni ja nousin sitten vastahakoisesti sohvalta. "Kahdenkymmenen minsan päästä tallipihalla, okei?", sanoin odottamatta vastausta. Riensin nopeasti kaapeille vaihtaen paksun tupsupipon hieman ohuempaan, jotta kypärä mahtuisi sen päälle. Heitin laukkuni kaappini pohjalle ja vaihdoin nopsaan tallikengät talviratsastuskenkiin. Kolmisormihanskat, kypärä ja ratsastustoppaliivi - just perfect! Humu, tuo nappisilmäinen perussuokki, seisoi karsinassaan heiniä mutustellen. Sen huomion herättämiseen ei tarvittu kuin pari taputusta kaulalle ja porkkanan pala. Hevonen alkoi heti kyhnytä lisää herkkuja, mutta sanoin napakasti ei. Hieman närkästyneenä Humu suostui seisomaan paikallaan, vaikka välillä se tosin tuuppi minua, jospa saisi hieman lisää herkkupaloja. "Et saa lisää, koska muuten sä totut siihen", yritin selittää, mutta Humu vain pärrrrrrrrskähti kovaäänisesti. Humua rauhallisesti sukien mietin, mitä voisin ostaa Humu-kullalle joululahjaksi. Suitsin ja satuloin Humun reippaasti, jotta pääsin nopeasti lähtemään Jennyferin kanssa maastolenkille. Jennyfer saapui kookkaan pohjoisruotsinhevostamman kanssa tallipihalle, ihan niin kuin olimme sopineet. Humu oli niin tohkeissaan maastoon lähdettäessä, että hyvä että paikallaan pysyi. Jennyfer ojensi minulle tonttulakin ja kaksi ohjiin kiinnitettävää kulkusletkaa. "Eihän me näin joulun alla voida lähteä maastoon ilman kunnollisia varustuksia!", Jennyfer naurahti. Hymyilin ja kiinnitin kulkuset Humun ohjiin. Onneksi ne eivät olleet hirveän kovaäänisiä, vaan ihan hentoja tiukelloja tunnelmaa luomaan. Tonttulakin vedin kypärän päälle. Tarkistin vielä vyön, ennen kuin lähdimme maastopolulle. "Mä meen näin aluksi ilman jalustimia", sanoin ja nostin jalustimet ristiin Humun sään päälle. Humun liikkeitä myötäillen lähdimme lumiseen metsään. Nousimme minimäen ylös ja jatkoimme siitä matkaamme hieman leveämmälle polulle. Siinä pystyi ravaamaan enemmän kuin hyvin. Otin jalustimet jalkoihini patistaen Humun raviin. Humua ei tarvinnut monesti käskeä ja niinpä etenimme talvista polkua pitkin. Jennyfer ja Alma tulivat hieman jälkijunassa, mutta pysyivät Humun vauhdissa mukana. Polun muututtua mutkikkaaksi otimme käyntiin. "Tässä kohti voisi laulaa joulujauluja", ehdotin. Lunta tulvillaan, ja raikas talvisää. Ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan, reen pienen etehen, ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten! Kulkuset, kulkuset, riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee... Jatkoimme matkaa joululauluja hoilaten. Niin Alma kuin Humukin kulkivat pää pystyssä pärskähdellen. Maastolenkki eteni rattoisasti jouluisista aiheista jutellen. Otimme pieniä ravipätkiä aina väliin. Koikkelehdimme kantojen välistä, alitimme oksia ja ylitimme joen uomia. Kaikenkaikkeaan reissu oli tosi mukava ja kulkusten helkkäillessä saavutimme jouluisen tunnelman. Kun Seppeleen tallipiha alkoi häämöttää, huomasin vasta sitten että oli ehtinyt tulla jo pimeää. Hevosten kavioiden alla narskui vasta satanut lumi ja metsässä oli karmean hiljaista. Tallipihalla laskeuduimme ratsujemme selistä. Talutimme kumpikin ne omiin majailupaikkoihinsa ja riisuimme ne varusteista. Kun olimme kävelemässä talliin, Anne tuli vastaan. "Tulkaa ihmeessä juomaan glögiä taukotupaan! Olette taatusti aivan jäässä", nainen sanoi. Silloin huomasimme, että meillä oli oikeasti kylmä. Kipitimme jäätynein varpain taukohuoneeseen, jonne melkein koko hoitajapoppoo oli kokoontunut. "Hyvää joulun odotusta kaikille!", poppoo ilmoitti riemukkaana. Niin, hyvää joulun odotusta! :)
Taru & Humaus-Tyttö 2.12.2012, 7HM Talvi 1 -merkki ansaittu talvisesta suorituksesta! =) ~Anne
|
|
Taru
Perustallilainen
Posts: 195
|
Post by Taru on Dec 16, 2012 23:03:17 GMT 2
Talvista ratsastelua
Minä ja Humu innostuttiin vähän laukkailemaan maastossa Kypärää en osannut piirtää, joten tein tonttulakin Taru & Humaus-Tyttö 16.12.12 - 8HM
|
|
Taru
Perustallilainen
Posts: 195
|
Post by Taru on Jan 16, 2013 16:35:14 GMT 2
Lumipyry
Tuuli pauhasi pihamaalla minun katsellessa aitan ulospäin avoinna olevasta yläluukusta ulos. Kenttä ammotti tyhjyyttään, maneesiin olin hetki sitten nähnyt menevän Pipsan ja Siken. Sikke oli Pipsan oma vuonistamma, aika söpö sellainen. Lunta tuprutti melkoisesti taivaalta, mutta se loi tunnelmaa tähän kirpeään talvi-iltaan. Takanani puhisi suomenpienhevostamma, kukas muukaan kuin Humu. Suokkitammuliini oli todella ihana tapaus, tuollainen perus päänviskelijä. Kurotuin silittämään Humun sametin pehmeää turpaa. Hevosen hengittäessä sen sieraimista tuli hengityshuurua, joka purkautui hetkellisesti Humun turvan eteen. Katselin vielä hetken lumentäytteistä tallipihaa. Ilu käveli hoidokkinsa, Pellan, kanssa kohti maastoteitä. Koska Ilu ei ollut kaukana, huudahdin tytölle iloisen tervehdyksen. Ilu katsahti taakseen, ja minut nähdessään hän huudahti takaisin jotain tervehdyksen tapaista.
Nurkassa kyhnöttävä harjapakki liikahteli Humun tökkiessä sitä turvallaan. Kahmaisin harjapakin käsiini, vaikka tamma olisi mielellään jatkanut sillä leikkimistä. Vedin kasvoilleni jonkinsorttisen hymyn. Sipaisin hiuksia pois silmien edestä ja laskin harjapakin takaisin maahan otettuani sieltä pölyharjan. Humua ei enää kiinnostanut harjapakin tökkimiset, joten se seisoi paikallaan ottaen välillä suuhunsa pari heinänkortta. Suin Humun tummanpunarautiasta karvapeitettä. "Aikamoisen talvikarvan oot kyllä kasvattanu!", naurahdin tamman läpituntemattoman paksulle talvikarvalle. Humu taisi olla hieman väsyksissä, ainakin kun katselin tamman haukottelua. Harjasin Humun perusteellisesti käyttäen jokaista harjaa. Hännän ja harjan sätviminen oli myös kivaa, vaikka yleensä en siitä välittänytkään. Joskus minun tekisi mieli letittää Humun ihana suokinharja, mutta se sai vielä odottaa. Kiedoin käteni Humun kaulalle suunnaten katseeni ulos lumipyryyn. "Joskus me kyllä mennään hiihtoratsastamaan!", totesin nappisilmäiselle Humulle.
|
|
|
Post by Anne on Jan 27, 2013 17:31:50 GMT 2
Tammimaasto - laukkailua Liekkijärvellä Rotta ja Humu hieman innostuvat =)Spessu Odelle ja Tarulle!
|
|
Taru
Perustallilainen
Posts: 195
|
Post by Taru on Jan 27, 2013 19:22:58 GMT 2
Kiitokset yli-ihanasta kuvasta Anne =) Rento päiväKuva Humusta Olin päättynyt antaa Humulle tänään ansaitsemansa vapaapäivän. Tuntihevosena olo oli taatusti rankaa, kun piti kulkea kaikenlaisten ratsastajien alla. Rönötin rennosti taukohuoneen sohvalla, jossa seuranani olivat Britta, uusi hoitaja Aino ja Ode. Rupattelin tyttöjen kanssa, vaikka Aino olikin hieman ujommanpuoleinen. Aino sai kuitenkin nopeasti jutuistamme kiinni ja rupattelimme hoitohevosistamme, ratsastuskokemuksesta ja ensikesästä innoissamme. "Toivottavasti Sebeen tulisi joku leiri", Britta lausahti toiveikkaana. "Odotan jo kesää", sanoin. "Vaikka kevätkin on vielä tulematta!" Nautin Seppeleessä oleilusta, koska täällä oli paljon ystävällisiä hoitajia ja ihana talli-ilmapiiri. Huikkasin sohvalla istuvalle poppoolla meneväni katsomaan Humua, ja he nyökkäsivät yhtäaikaisesti. Humu the perussuokki seisoi aitan keskellä syöden heinää. Hevonen nosti päänsä, kun huomasi minun tulleen katsomaan sitä. Heinätuppo repsotti Humun suupielistä ja se märehti niitä korvat hörössä. Rapsuttelin tammamammaa. Sillä oli paksu talvikarva. Upotin käteni sen pehmeään harjaan ja rapsutin sitä harjapehkon alta. Humu nautti rapsutteluista niin kuin yleensäkin. Kipaisin tallissa hakemassa Humusen harjapakin. Suin Humun talvikarvaa hymyillen - olipa minulla ihana hoitsu! Humu seisoi tyynenä paikallaan heilautellen välillä korviaan. Harjasin Humua perusteellisesti. Käytin erilaisia harjoja täydellisen harjaustuloksen saavuttamiseksi. Harjattuani Humun ilman kiirettä, puhdistin sen kaviot rauhallisesti. Kaviot olivat aika likaiset, niissä oli hieman lunta. Humu seisoi rauhallisena paikallaan, kun taputin ja rapsuttelin sitä. Humu oli ihana hoitoheppa, jonka totesin varmaan jo tuhannenennen kerran. Suukotin Humua sen silkkiseen turpaan ja lähdin sitten kylmästä väristen juomaan taukohuoneeseen kupposen kaakaota. Taru & Humaus-Tyttö 10 HM!!
|
|
Taru
Perustallilainen
Posts: 195
|
Post by Taru on Jan 28, 2013 17:13:37 GMT 2
Tammimaasto - maksu
Tammimaasto, ah! Ajatus kuulosti ihanalta, ja sitä se olikin. Lumiset maastot vetivät jo puoleensa, joten kun sain tietää tammimaastosta, minun oli pakko osallistua. Aittarakennukseen ei päässyt puhaltamaan tallipihalla käyvä pieni tuulenvire, joten Humun hoitaminen ei ollut tuskallista kylmyyden takia. Työnsin kuolaimet Humun suuhun ja vedin niskahihnan sen korvien taakse. Tamma seisoi paikallaan tyynenä kuin viilipytty, eli varustaminen onnistui moitteitta. Satula kiepahti helposti Humun selkään. Kiristin hieman satulavyötä. Taputin Humua kaulalle. "Noniin, maasto odottaa!"
Ähisin ja puhisin yrittäessäni kiristää Humun satulavyötä. Kun sain sen nipinnapin vielä yhden reiän kireämmälle, tarkistin ettei satula liu'u mihinkään suuntaan. Ja ei se liukunut - siinä se tönötti Humun selässä, hievahtamatta. Tai kyllä se tietenkin hieman liikkui, mutta ei vyötä saanut enää reikääkään kireämmälle. Laskin jalustimet topakalla vetäisyllä alas ja aloin asettelemaan jalkaani jalustimeen. Yks, kaks, kol ja ponnistus. Heilautin jalkani satulan toiselle puolelle ja etsin jalustimen jalkaani. "Hmmm... Hieman liian pitkät", tuumasin kokeiltuani nosta hieman satulasta. Heitin jalustimet jaloistani ja laitoin molempia pari reikää lyhyemmiksi. Kevensin paikallani ja tulin siihen tulokseen, että jalustimet olivat oikean pituiset.
Anne kapusi pikkuruisen Edin selkään, jolla ei ollut satulaa selässään. Taka-alalta kuului hieman tyttöjen supatusta ja ähinää. Kaikki olivat kuitenkin pian ratsujensa selissä, joten matkanteko kohti Liekkijärjeä voitiin aloittaa.
Aurinko paistoi upeasti valaisten valkeat lumikinokset. Maasto huokui kauneutta, puut olivat verhoutuneet paksuun lumivaippaan. Reippaasti kävellen matkaansa taittava Humu nyökytteli hieman päätään käynnin tahdissa. Sen korvat lerpattivat sivuilla, mutta välillä luonnon äänet herättivät sen mielenkiinnon, joten korvat nousivat välillä terhakkaasti pystyyn. Audottomalle autotielle päästyämme Anne huusi Edin selästä ravikäskyn. Kokosin puolipitkät ohjat kokonaan tuntumalle- Napautin pohkeillani Humun kylkiin, jolloin se lähti ravaamaan perinteisen pompottavaa raviansa. Kaikki eivät olleet yhtä rauhallisia kuin Humu, vaan elävinä esimerkkeinä Hype ja Eela, jotka näkivät mörköjä siellä täällä. Tarkkailin touhua sivusilmällä, mutta keskityin ratsastamiseen. Siirsimme käyntiin. Ruolampeen vievä tie ohittui ja järvi näkyi upean jään omaamana muutaman kymmenen metrin päässä. Lumiselle rannalle päästyämme seisahduimme hetkeksi aikaa. "Jaan teidät joukkoihin, saatte mennä jäällä vapaasti, mutta kisaamaan ei aleta", Anne kertoi ja alkoi jakaa meitä joukkioihin. Minä pääsin samaan ryhmään Odelien kanssa. Hieman kauempana näkyi hiihtäjiä sohimassa sauvojen kanssa, joten asetuimme niin, etteivät hevoset säiky hiihtäjiä.
Seuraavien parinkymmenen minuutin ajan saimme täysin vapaat kädet laukkailuun ja siirtymisiin. Sai laukata reippaasti, muttei siis saanut alkaa kisaamaan. Edessäni ratsastava Odelie katsahti minuun. "Noniin, Taru, laukataan!", nainen huudahti ja nosti Rotalla laukan. Nostin innokkaana laukan. Minun ei tarvinut kuin antaa kevyet laukkapohkeet Humulle, kun se jo kirmaili innokkaana Rotan perässä. Rotta innostui niin paljon, että heitti pienen ilopukin. Ah, tätä olinkin toivonut - täydellistä irtiottoa arjesta! Nautin jokaisesta laukka-askeleesta, ja niin näkyi nauttivan uljas ratsunikin. Kaksikymmentä minuuttia vierähti nopsempaa, kuin olin kuvitellut. Anne keräsi koko poppoon rannalle, josta lähdimme iloisen puheensorinan saattelemana kohti Seppelettä. Humu korskui vieläkin innokkaana laukkailusta. Pian jarrutimme reippaaseen käyntiin, jotta hevoset saisivat levähtää hieman. Pidin Humulla puolipitkät ohjat.
Tallipihassa kiitimme yhteistuumin Annea loisteliaasta maastosta. Laukkailu oli tosiaan tehnyt terää, nyt vain hoitamaan Humu perusteellisesti ja sitten kotiin lukemaan historian kokeisiin.
|
|
Taru
Perustallilainen
Posts: 195
|
Post by Taru on Feb 5, 2013 21:29:38 GMT 2
Tein uuden päiväkirjan kannen, kun en ollut tyytyväinen tuohon edelliseen Tämä onnistui ihan suht' hyvin (: Kuvat: Anne L Kannen toteutus: Taru Lisätty!
|
|
Essi
Perustallilainen
Posts: 163
Hoitoheppa: Ruusu
Koulutaso: helppo A
Estetaso: re 110 cm
|
Post by Essi on Jul 5, 2013 11:18:02 GMT 2
ALKU 01.07.2013
Mitähän ihmettä oli just päässyt tapahtumaan? Oli heinäkuun alku, kuukausi kesälomasta takana. Mä olin sinä aikana muuttanut mantereelle, vieläpä melko kauas, täysin suomenkieliseen kuntaan. En mä osaisi edes käydä koulua suomeksi, niin tottunut mä olin Ahvenanmaalla ruotsinkieliseen kouluun. Enhän mä mikään svenskatalande ollut, mutta viimeiset neljä vuotta asunut ruotsinkielisessä paikassa puhuen suomea pelkästään kotona. Nyt mä olin siis mantereella, Liekkijärvi-nimisessä kunnassa. Mä en tuntenut täältä vielä ketään, lukuunottamatta pikkuserkkujani, mutta olin onnistunut pestautumaan Humu-nimisen suomenpienhevostamman hoitajaksi yhdellä lähialueen talleista. Ratsastuskouluhan se oli, ja kaiken lisäksi kunnan isoin ja suosituin, käsittääkseni. Olin käynyt tutustumassa talliin ja ihastunut Humuun niin paljon, että lyhyen harkinnan jälkeen olin kiikuttanut Anne-nimiselle omistajattarelle hakemuksen. Eilen iltapäivällä mun puhelin oli piipannut tekstiviestin merkiksi ja kukapa muukaan kuin Anne oli mua kaivannut, ilmoittaen, että olin hoitajanpestin itselleni hommannut. Ratsastuskoululla alkoi kesäloma tänään, ja se sopi mulle paremmin kuin hyvin. Mä en ollut tosiaankaan ratsastuskoulutyyppiä, päinvastoin. Mulle hevosharrastus oli ensinnäkin syvä luottamus hevosen ja ihmisen välillä sekä rento maastoilu ilman sen kummempia tavoitteita.En voinut ymmärtää, miten joku halusi vaihtaa hevosta joka tunti ja mennä vain täysin vieraan ratsun selkään, edes harjaamatta sitä. Oman hevosen kanssa olisi toki parempi edetä sillä tavalla, mitä mä halusin, mutta rahatilanne oli mitä oli ja nyt mä saisin osa-aikaeläkettä viettävän Humun kanssa tehdä just niin kuin halusin. Suokit oli ihan parhaita, tykkäsin niistä niiden rakenteen ja luonteen vuoksi. Suokkeihin oli jotenkin helppo luottaa, ja olin varma että me voisimme Humun kanssa vielä joskus luottaa toisiimme täysin. Haalistuneenvihreän mummikseni lukko kilahti, kun väänsin sen kiinni saadakseni avaimen irti. Pyöräni seuraksi jäi muutama jopo ja jopa yksi miestenpyörä. Tallipihan sateen jälkeinen muta tursusi mun paljaiden varpaiden välistä, mutta en kiinnittänyt asiaan huomiota; mä olin todellinen luonnonlapsi ja kuljin avojaloin lumien sulamisesta ensipakkasiin asti. Talsin suoraan satulahuoneelle ja etsin käsiini Humun harjalaatikon. Täynnä muoviharjaksisia, teollisia harjoja - ensimmäinen hommattava uudelle hoitohevoselle oli siis kunnon harjat, jotka eivät sähköistäisi tamman karvapeitettä. Mikään ei ollut mun mielestä ikävämpää kuin staattiset sähköiskut harjatessa. Näin kesällä onneksi pärjäisimme muoviharjoillakin, joten rahtasin vihreän pakin ulos harjauspuomille ja lähdin kohti vitostarhaa. Humu vietti aikaansa korvat sivuilla lerppuen, alahuuli roikkuen, silmät ummessa ja toinen takanen rentona. Tamma oli niin suloinen näky, että jouduin pohtimaan, viitsisinkö herättää sitä. Lopulta mä kuitenkin lähdin rauhallisesti omiani jutellen kulkemaan hieman tamman ohi, katse maahan luotuna. Mä olin aika varma että Humu olisi antanut mulle muutenkin helposti kiinni, mutta mä halusin, että seymmärsi mut ystävänä eikä petona. Tamman kohdalla käännyin rauhallisesti sen luo, antaen katseen yhä harhailla muualla. Rapsuttelin tamman muhevan harjan juurta kaikessa rauhassa pitkään, kunnes lopulta käänsin sille selkäni ja lähdin kävelemään kohti porttia. Humu tajusi idean hyvin ja lähti heti seuraamaan mua. Portilla tamma hämääntyi, kun pysähdyin saadakseni portin kiinni, mutta maiskutin hiljaa ja tamma astui varovasti muutaman askeleen siirtyen pois portin raosta. Kehuin sitä rapsutuksella, suljin portin ja lähdin taas kävelemään eteenpäin, tamman seuratessa luottavaisena. Puomille Humu pysähtyi pyytämättä, ja kehuin sitä taskusta löytämälläni sokerinpalalla. Silkkiset huulet hamusivat sokerin avokämmeneltä turpakarvojen kutittaessa kättäni. En voinut olla hymyilemättä, Humu oli suorastaan ihana. Mä olin jo nyt kiintynyt siihen valtavasti, ja myös hämmästynyt, miten se luotti niin hyvin muhun, vaikka olin sille täysin vieras ihminen. Hieroin Humun aluksi kumisualla kokonaan läpi. Kuten useimmat hieman paksunahkaisemmathevoset, myös Humu nautti suunnattomasti kumisukakäsittelystä. Etenkin sään kohdalta harjatessani se venytti ylähuultaan nauttivana ja hamuili sillä puomia. Naurahdin itsekseni ja painoin kovempaa kumisualla. Harjailin tamman läpi joka puolelta rauhalliseen tahtiin ja selvittelin tamman jouhet. Etukengät olivat hyvin kiinni ja kaviot juuri vuollun malliset. Takaa ilmeisesti puuttui kengät tarkoituksella, sillä kaviot olivat siistit eivätkä lainkaan sen näköiset, että niistä olisivat kengät pudonneet pois. Kaikki jalat olivat kuivat ja viileät ja ainut haava löytyi vasemman etupolven alapuolelta, mutta se oli jo rupeutunut kauan sitten. Päätin, ettemme tänään tekisi mitään sen kummempaa, kuin kiertäisimme pienen lenkin metsässä. Naksautin maasta löytyneen riimunnarun varmuuden vuoksi tamman riimuun - mulle olisi aivan liian noloa, jos mun hoitsu karkaisi ekalla kerralla kun sitä hoidan, ja vielä ilman narua. Humu lähti kuitenkin mielellään mun perään metsään. Siellä puut loivat mukavaa varjoa, eikä ollut yhtään niin kuuma kuin paahteisella tallipihalla. Linnut lauloivat ja kevyt etelätuuli puhalsi leppeästi. Riimunnaru roikkui Humun kaulalla ja mun käsi vaelteli kevyesti rautiaan punertavalla kaulalla. Kaikki oli paremmin kuin hyvin, eikä mikään olisi voinut pilata mun fiilistä. Tallipihalle palatessamme kentältä ravasi lennokkaasti pieni, kimo poni ja kentällä seisoi harmistuneen näköinen, minua hieman vanhempi naisihminen. Päättelin kaksikon Salmaksi ja Bonnieksi, joiden lisäksi kenttää kiersivät hopeanruunikko poniruuna, muistaakseni Patron tai jotain blondeine ratsastajineen sekä hauskan piirron omaava Gitta silmälasipäisen blondin kanssa. Bonnie ravasi suoraan Humun luo, ja sain kimon ohjista helposti otteen. Bonsku ei olisi halunnut lähteä perässäni kentälle päin, mutta suostui kuitenkin tulemaan. Palautin ponin omistajalleen ja esittäydyin Humun seistessä rauhassa paikoillaan. Kello ei ollut vielä paljonkaan, joten me käveltiin Humun kanssa heppatarhalle, jonne tamman päästin nauttimaan. Heti se etsiytyi kuraiseen kohtaan, koukisti polvensa ja piehtaroi antaumuksella. Hassu poni, osasi ainakin nauttia elämästä. Essi & Humu, den förstapahoittelen ihkua puhelintönkköyttä </3
|
|
Essi
Perustallilainen
Posts: 163
Hoitoheppa: Ruusu
Koulutaso: helppo A
Estetaso: re 110 cm
|
Post by Essi on Jul 5, 2013 17:39:40 GMT 2
tylsyyksissäni väsäsin tämmöisen. todella laiskasti tehty, mm tuo häivytys on niiiiiiiiiiiiiiin laiska ettei todellista :'D tekstitkin ekana käteen osuvilla fonteilla, että niin. rumahan se on, mutta kelvatkoon.
|
|
Essi
Perustallilainen
Posts: 163
Hoitoheppa: Ruusu
Koulutaso: helppo A
Estetaso: re 110 cm
|
Post by Essi on Jul 6, 2013 11:22:12 GMT 2
KESÄSÄÄ06.07.2013 Hakemassa Humua tarhasta.
tausta ja ihminen </3 ponistakin tuli vähän norsu, mutta ihminen vasta hirveä onkin :'D
Essi & Humu, den andra
|
|
Essi
Perustallilainen
Posts: 163
Hoitoheppa: Ruusu
Koulutaso: helppo A
Estetaso: re 110 cm
|
Post by Essi on Jul 16, 2013 12:56:57 GMT 2
HYPPYJÄ 16.07.2013
Sadepisarat ropisivat hiljalleen aitan kattoon ja kolmet leuat jauhoivat heinää rauhalliseen tahtiin. Pehmeä turve takamukseni alla oli lämmintä ja mukavaa istua ja Humun harjat puhtaita. Mä olin istunut Humun boksin nurkassa ties kuinka kauan nyppien likaa tamman harjoista, jotka mä sille olin kaksi viikkoa sitten hommannut. Kaksi viikkoa olikin hurahtanut yllättävän nopeasti tallilla Humun ja uusien tuttavuuksien kanssa. Mä olin tutustunut paremmin tottakai Pellan ja Taigan hoitajiin Iluun ja Anthoniin, mutta myös muihin, kuten Brittaan, Jennyyn, Inkkuun, Loviisaan ja Salmaan. Toki mä tunnistin nyt lähes kaikki hoitajat ja hevosenomistajat, jos en välttämättä nimeltä, niin naama ainakin oli tuttu. Humun kanssa me oltiin tutustuttu paremmin taluttelulenkkien, maasta käsin työskentelyn ja harjailutuokioiden avulla, ja mä pystyin jo "taluttamaan" tammaa ilman narua jo melkein missä vain. Jotkut kyseenalaisti mun touhut, avojaloin ilman narua, mutta mä luotin Humuun jo tosi hyvin, ja se oli jo alkanut luottaa muhun. Selässä mä en ollut vielä käynyt, mutta kohta sekin olisi edessä, kun aloin olla jo suht varma tamman maastokäyttäytymisestä - kentällehän me ei mentäisi ja satula jäisi kyllä kotiin.
Ponitammat olivat jo kutakuinkin mussuttaneet heinänsä. Humu ainakin oli valmis, ja tamman harjatkin oli puhtaat, joten mä rapsutin Humua säästä ja tallustelin sateisen pihan poikki talliin mudan tursutessa varpaiden väleistä. Asettelin puuvillakangaskassin paikoilleen ja nappasin tamman mustat suitset naulasta. Ohjat irti, kuolaimet irti, turparemmi veks, poskihihnat irti. Sitten sieni kosteaksi ja saippuaiseksi ja ei kun hinkkaamaan.
Reilusti yli tunti siinä meni, että mustat suitset kiiltelivät rasvattuina, ruskea satula puhtaana ja satulahuopa roikkui vettä valuen kuivaushuoneessa suojat mukanaan. Satulaan oli jo kiinnitettynä puhdas huopa eikä vyössäkään enää montaa karvaa ollut. Mä pesin vielä sienen ennen kuin nakkasin sen muiden joukkoon ja lakaisin satulahuoneen lattian, ihan yleisen viihtyvyyden kannalta.
Humun mielenvirkistykseksi se pääsisi irtohyppäämään maneesiin. Touhuun tarvitsisi kuitenkin apukäsiä, joten pienen epäröinnin jälkeen kapusin yläkertaan ja lampsin kaappirivistöjen ohi taukotuvan ovelle. Oven takaa kuului iloinen, mutta melko harvaääninen puheensorina ja kahvin tuoksu leijaili mun nenään. Tuoksuihan se hyvältä, mutta miten paljon sen lennättäminen Suomeen kulutti ympäristöä! Joka tapauksessa avasin oven ja liityin seuraan. Sohvalla maleksivat vain Kirsikka ja Emsku, joten moikkasin kaksikkoa ja istuuduin lattialle liittyen keskusteluun. "Hei muuten, mun oli tarkotus mennä vähän irtohypyttämään Humua", sain lopulta muistutettua itseäni ja kerrottua aikeista muille. "Mä voin ainakin tulla auttamaan", Kimi hymyili. "Mäkin tuun", Emsku ilmoitti, ja niin me lähdettiin kolmisin maneesiin rakentamaan kujaa. Pipsa kuulemma liikuttaisi Siken tänään ja Hesellä oli vapaapäivä, joten kumpikaan tytöistä ei aikonut hypyttää hoitohevostaan.
Kuja rakentui vikkelään, vaikka mä jätinkin kaksi muuta viimeistelemään sitä mun laittaessa Humua valmiiksi. Tamma oli jo harjattu, joten mun ei tarvinnut kuin kieputtaa pintelit etusiin - pintelit siksi, että suojat roikkuivat vettä valuvina kuivaushuoneessa. Suitsienkaan kanssa mä en jaksanut ruveta pelleilemään, joten Humu seurasi mua pelkkä riimu päässään maneesiin. Mä kävelytin tammaa uralla muutamia kierroksia kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen se sai ravata liinan päässä verryttelyt. Kujalle se lähti innoissaan ja hyppeli korvat hörössä kaikki kolme pientä ristikkoa, joista kaksi jälkimmäistä nousivat pystyiksi. Vanhanpuoleinen tammamamma pomppi esteet hyvällä imulla uudelleenkin, joten viimeisestä nostettiin okseri. Tamma sai tulla esteet vielä kerran, jonka jälkeen mä en napannut sitä heti kiinni. Raudikko päästeli menemään kuin mikäkin varsa ja pompiskeli esteet vielä pariin otteeseen omasta vapaasta tahdostaan.
Loppuverryttelyksi Humu sai vain kävellä maneesissa, kunnes lakkasi puhaltamasta. Tallustelimme aitalle kaikessa rauhassa, Daniel kun oli pölähtänyt Topin kanssa maneesiin ja luvannut hoitaa esteet pois. Aitalla mä vielä venyttelin Humua, jonka jälkeen harjasin sen ja pintelit ja lähdin polkemaan tihkusateessa kotia kohti.
Essi & Humu, den tredje
|
|
Essi
Perustallilainen
Posts: 163
Hoitoheppa: Ruusu
Koulutaso: helppo A
Estetaso: re 110 cm
|
Post by Essi on Jul 17, 2013 17:12:55 GMT 2
SELKÄÄNNOUSU 17.07.2013
Sää oli pilvinen, mutta poutainen. Aurinkoa kilvan peittävät pilvet olivat valkeita ja lämpötila kohonnut lähes kahteenkymmeneen. Leppeä etelätuuli puhalteli mun naamalleni kevyesti, eikä siitäkään ollut haittaa. Liekö siis ihmekään, että olin päättänyt ratsastaa tänään.
Taukotuvassa oli hiljaista, kello ei ollut vielä paljon. Tuntien puuttuessa väki saisi ratsastaa juuri silloin kun huvitti, eikä tallille tarvinnut rynnätä mahdollisimman aikaisin. Onneksi kasiluokan syksy ei vielä ollut kovin kiireinen, ja mä pärjäsin kokeissa yleensä lukemattakin. Ehtisin siis mainiosti vielä syksyn tullenkin hoitaa Humua.
Keräilin violettiovisesta kaapistani mukaan kypärän ja hanskat. Ratsastushousuja tai -kenkiä mä en laittaisi, eipä niitä mihinkään tarvinnut kun ilman satulaa humputteli. Hipsin hiljaisen tallin poikki satulahuoneeseen, josta nappasin mukaan suitset ja harjapussin. Suitset olivat mukavan pehmeät käsissäni, liekö eilinen pesutuokio pehmentänyt niitä. Rasvaus ainakin. Harjapussin mä laskin maahan, nojalleen seinää vasten, suitset löysivät paikkansa puolioven alaosan nurkan päältä, kypärä päätyi maahan harjojen viereen hanskat sisässään.
Humu jauhoi aamukasteesta kosteaa nurmea Huiskan kyljessä aivan aitan peräseinässä kiinni. Mä laskeuduin kyykkyyn ja vihelsin herättääkseni tammojen huomion. Blade nosti päänsä, mutta laski sen taas, samoin kuin Huiska. Gittaa, Lailaa ja Eelaa ei kiinnostanut pätkääkään, mutta Humun perässä portille lähti kävelemään myös Myntti. Humun päästin portista, Mynttiä en. Pieni tamma seurasi vierelläni aittaan, jossa aloitin punaruskean karvapeitteen sukimisen.
Humu ei onneksi ollut sotkenut itseään tarhassa, joten harjailu sujui vikkelään, vaikka mä selvitinkin ruskeat jouhet niin edestä kuin takaakin. Kavioissa ei ollut likaa nimeksikään, joten mä suitsin tamman, painoin kypärän päähäni ja talutin Humun ulos. Kiinnitin tamman nimikylttiin lapun, johon mä olin keston ja suurpiirteisen reitin ilmoittanut, jonka jälkeen pysäytin tamman aitan edustalle ja ponnistin mahalleni rautiaan pyöreän selän päälle. Hivuttauduin pidemmälle selän päälle, nostin mun oikean jalan toiselle puolelle ja siirryin oikeaan kohtaan istumaan. Humun selkä oli todella mukava istua, mä tykkäsin siitä heti.
Kuten olin arvellut, Humu oli pyörinyt niin kauan alkeistunneilla, ettei lähtenyt liikkeelle pelkällä istuinluiden siirrolla. Kevyt pohje kuitenkin riitti, ja raudikko lähti korvat hörössä tepastelemaan kohti länsipuolelle lähtevää polkua, kohteena Ruolammelle johtava tie ja lopulta Liekkijärven ranta. Mä pidin käynnissä pitkät ohjat ja Humu kulki reippaana, innoissaan siitä, että pääsisi vihdoin kunnolla maastoon. Kesäloman alusta oli jo reilut kaksi viikkoa, eikä Humun selässä ollut sinä aikana käynyt kukaan. Pikkutamma oli siis aivan innoissaan päästessään vihdoin kunnolla töihin.
Päästessämme maastoesteille johtavan reitin risteykseen keräilin ohjat käsiini ja kevyellä pohjeavulla siirsin tamman tököttävään raviinsa. Mä yritin pitää käden mahdollisimman hiljaa, ettei Humun tarvitsisi riehua päänsä kanssa niin tunteella, mutta ei siitä kauheasti apua ollut. Seuraavaksi mä yritin saada ponin käyttämään selkäänsä, että ravi olis mukavampi istua, ja kyllähän se jotenkin onnistuikin. Aurinko uskaltautui varovasti pilvien raosta, eikä ollut kovin viileäkään enää. Kesä ja Humu vaan oli mahtava yhdistelmä!
Töksötimme ravissa uimarannalle saakka. Siellä ei ollut ketään, liekö kellonaika, sää vai molemmat syynä. Me käytiin Humun kanssa vain polvenkorkuisessa vedessä vähän loiskuttelemassa, vaikka poni olisi halunnutkin syvemmälle. Pohja oli kuitenkin sen verran pehmeä, että me ei menty sen syvemmälle. Käynnissä jatkui matka Liekkikallion ylitse ja siitä rantapöheikköön, kunnes polku löytyi ja risteys vasemmalle. Käännyimme pois rannasta ja jatkoimme ravissa Pyöstinvuorelle. Vuoren luona käännös taas vasemmalle, ja sitten pöheikköön laukkasuoraa etsimään.
Suora löytyi helposti, ja Humu jo höristeli korviaan ja tepasteli innoissaan. Se odotti malttamattomana laukkalupaa, ja kun mä sen sille annoin, poni lähti kuin tykin suusta viilettämään kohti isompaa tietä. Mä nappasin sen harjasta kiinni ja nojauduin kaulan ylle laskien laukan tasaista mutta vauhdikasta rytmiä. Onnekseni tamma tiesi, milloin siirryttiin käyntiin, eikä törmännyt täyttä vauhtia polulle.
Suoriuduttuamme loppumatkan käynnissä tallille talutin Humun ensimmäistä kertaa pesupaikalle. Se asteli paikalle nätisti ja odotti rauhassa, kun pesin neidin hiet pois. Pyyhin tamman vielä hikiviilalla ja pyyhkeellä, jonka jälkeen vein sen tarhaan ja pyyhin suitset kostealla sienellä.
Essi & Humu, den fjärde
Ihanan kesäinen tarina, paljon tunnelmaa luovaa kuvailua!
|
|
Essi
Perustallilainen
Posts: 163
Hoitoheppa: Ruusu
Koulutaso: helppo A
Estetaso: re 110 cm
|
Post by Essi on Aug 16, 2013 17:08:33 GMT 2
PALUU ARKEEN
16.08.2013
Loppukesän jo jäähtynyt aurinko paistoi mun selkääni ja viileä, pohjoisesta puhaltava viima heilutteli mun avoimia hiuksiani kilpaa vauhdista johtuvan ilmavirran kanssa. Parhaat päivänsä ajat sitten nähnyt mummopyörä kitisi ja rämisi mun jyristellessä täydessä vauhdissa hiekkatietä pitkin. Pyörä hypähti aina aavistuksen ilmaan, kun jysäytin kuoppia päin, ja mä vaan toivoin, että se selviäisi hengissä. Aidan vieressä laiduntavat Tollo ja Topi hyppäsivät varmaan kolme metriä taaksepäin mun rämistellessä ohi, vaikka luulisi, että ne olisivat äänen kuulleet jo mäen yläpäästä. Jarruttelin pikaisesti, parkkeerasin pyörän ja hipsin kohti satulahuoneen ilmoitustaulua.
Parin viikon aikana mä olin jo alkanut tottua ajatukseen, että kolmesti viikossa Humun selkään kiipesi joku muu. Kuukauden lomailun jälkeen tamma oli katsonut mua järkyttyneenä, kun mun perässä oli aitalle tullutkin joku random, ei Kasper, Anne tai muu vakiokalustolainen. Se oli kuitenkin muistanut osansa tuiki tavallisena tuntiponina pian, mutta koska mä vietin aikaa sen kanssa päivittäin, ei tamma ollut mua täysin hyljännyt.
Ilmoitustaululta sain onnekseni selville, että Humu menisi tänään vain yhden tunnin, viideltä koulupainotteisella junnusennusekatunnilla. Hyvää vaihtelua pikkutammallekin päästä välillä vääntämään kouluakin. Keh, yleensä oli toisin päin, maasto ja esteet vaihteluna, hups... No, joka tapauksessa, mä hipsin reppuineni yläkertaan, jossa Inkeri, Clara ja Simona tekivät lähtöä minitarhalle. Kaikki shettikset humputtelisivat menemään talutustunnilla puoli kolme, ja Akku, Emmy ja Jenny olivat jo poistuneet hoitamaan hoitoponejaan. Lähes saman tien Anne porhalsi portaat ylös. "Hyvä, te kolme ootte täällä, hophop poneja laittamaan. Mutta Fiia ei ehdi vielä puoli kolmeksi tallille, Essi, voisitko sä taluttaa Elmoa? Humu menee vasta viideltä, ehtisit hoitaa Elmon poiskin hyvin, jooko?" Anne pyysi. "Tottakai mä voin", hymyilin ja lukitsin kaappini. "Missä tarhassa Elmo on?" "Nelosessa, Taigan, Pellan ja muiden ponien kanssa. Siinä minne mennään aitan ja talon välistä." "Ookei, asia pihvi", mä hymyilin ja lähdin hipsimään jengin kanssa takaisin alakertaan.
Elmo oli varsin masiksen näkönen poniherra, mutta mä uskoin, että tutustumisella sekin olisi mukava kaveri. Mulla oli sen laittamiseen enää reilu 20 minuuttia aikaa, joten mä en siitä varmastikaan mitään sydänystävää saisi. Ruuna lampsi rauhalliseen tahtiin mun perässä talliin, Patronin ja Edin väliin, jossa mä sen harjasin ja varustin pikaisesti. Koko toimituksen ajan ruunikko seisoi paikallaan etsien viimeisiä heinänkorsia turpeen seasta.
Talutuksen jälkeen reipas talutettava kuljetti lauhkean ruunan itse talliin ja hyvin omatoimisesti harjasi poniherran. Mä sain hoitaakseni varusteet, mutta tietysti myös vahdin, että tyttö sai ponin hoidettua.
Puoli neljä mä huomasin, ettei mulla ollut puuhaa, kun en viitsinyt Humultakaan viedä arvokasta tarhailuaikaa. Sitten mä keksin, että Humun ruokakuppia ei oltu putsattu muutamaan päivään, joten tiskiharja aseenani kävin hyökkäykseen kokkareisia ruoanjämiä vastaan. Niitä ei onneksi ollut paljoakaan, joten sain taistelun päätökseen pikapuoliin. Myös juomakupin putsattuani vein urhean aseeni sisään ja lähdin noutamaan Humua tarhasta. Tamma tuli mielellään sisään, jossa aloin tammaa harjaamaan. Kello oli vasta vähän yli neljä, joten ratsastajaa ei näkynyt mailla halmeilla (niin kuin ei vielä tarvinnutkaan), eli me saatiin Humun kanssa rauhaisa harjaustuokio. Tamma seisoi paikallaan ja nautiskeli mun rapsutellessa sen säkää kumisualla. Ponin ylähuuli venyi pitkälle hamuilemaan puolioven alaosan yläreunaa. Karvaakin irtosi kiitettävästi, ja kohta mun t-paitani oli yltä päältä karvoissa. Harjailin sitten ensin Humun pölyharjalla, jonka jälkeen itseni. Jalat olivat monen sateettoman päivän jäljiltä puhtaat, joten mä vaan harjasin ne pikaisesti läpi ja putsasin kaviot.
Varttia vaille viisi, kun mä menin hakemaan varusteita, satulahuoneessa tarkasteli listaa nuori naishenkilö. Nainen näki mun ottavan Humun varusteet ja tuli mun luo. "Öö, tota, ootsä Humun hoitaja?" "Jep. Essi", esittäydyin ja olisin ojentanut käteni, ellen olisi ollut vuorattuna Humun varusteilla. "Alina", nainen kertoi ja pienen hiljaisuuden jälkeen jatkoi: "Mä en oo ennen mennyt Humulla, millanen se on?" "Humu on vähän hankala saada liikkumaan oikein, kun se kulkee niin paljon alkeistunneilla ja mä meen sillä pääasiassa maastossa, virkistelynä", mä kerroin. "Mutta muuten tosi helppo hevonen, ei oo kauheen vinokaan tai mitään, kaikki askellajit nousee helposti ja sillei. Se on aika herkkä, jos ratsastaa heti pienillä avuilla, mutta pelkällä istunnalla ei oo ratsastettavissa ja jos oot kova avuilla niin sekin on kova." "Okei. Mä pärjään varmaan itte tästä eteenpäin", Alina kertoi, kun olimme saapuneet aitalle. "Selvä, mä oon tossa kentän laidalla, jos tulee jotain, ja jos Taigan tai Pellan hoitajat tulee niin niiltä voi tottakai kysyä apua", ohjeistin ja lähdin hipsimään kentän laidalle tunteja katselemaan.
Kuudelta Alina hyppäsi alas Humun selästä ja ilmoitti hoitavansa tamman itse. Nyökkäsin ja jäin katselemaan seuraavaa tuntia, kunnes olin aika varma, että nainen oli häipynyt. Pyyhin tamman suitset kostealla sienellä ja kuivasin ne, jonka jälkeen kävin vielä rapsuttelemassa Humua ja lähdin polkemaan kotia kohti viilenevässä illassa.
Essi & Humu, den femte
|
|
Essi
Perustallilainen
Posts: 163
Hoitoheppa: Ruusu
Koulutaso: helppo A
Estetaso: re 110 cm
|
Post by Essi on Aug 28, 2013 19:52:19 GMT 2
SYKSY SAAPUU28.08.2013 Vaikka tänään sää olikin aurinkoinen ja lämmin, oli öiden viileys kellastuttanut koivujen lehtiä, vaikka suurin osa muista puista oli vielä tummanvihreitä. Koivut olivat tähän aikaan vuodesta toisiksi kauneimmillaan, kun suurin osa lehdistä oli vielä loppukesän tummanvihreää, mutta joukossa oli muutamia oksia, joiden lehdet olivat kirkkaankeltaisia. Kauneimmillaan koivut olivat keväällä, kun lehdet kasvoivat kovaa vauhtia, mutta olivat vielä söpön vaaleanvihreitä.
Poikkeuksellisen kuivan ja lämpimän elokuun jäljiltä tallipiha oli rutikuiva, kun mä tallustin pyöräni luota satulahuoneelle, josta nappasin Humun harjat mukaan. Tammalla oli tänään vapaapäivä, joten mä olin päättänyt, että tänään käytäisiin kevyesti maastossa. Illan viiletessä hiljalleen lämpötilakin laski, ja suokkivanhus jaksaisi varmasti maastoilla reippaana ja vielä seuraavana päivänä hölkätä pari ratsastustuntia. Mä olin elokuun alusta asti päättänyt, että tamman vapaapäivät pyhitettäisiin kevyelle virkistykselle, mutta viikonloppuisin tehtäisiin jotain rankempaa, kun vapaapäiviä oli monta putkeen.
Humu etsiskeli turpeeseen hukkuneita heinänkorsia mun tullessa paikalle. Anthon harjaili viereisessä karsinassa Taigaa tunnin jäljiltä, mutta Pellan karsinassa ei ollut ketään. Eipä tietenkään, ponitamma etsiskeli uutta hoitajaa Ilonan värväydyttyä Lailalle. Mut huomatessaan Humu nosti päänsä turpeesta ja Anthon huikkasi tervehdyksen. "Mooi", mä vastasin takaisin ja aloin hieroa Humua kumisualla. Raudikko kasvatteli jo talvikarvaa, todennäköisesti samasta syystä kuin koivutkin kellastivat lehtiään, ja mä sain hieroa karvaa irti ihan reippaalla kädellä. Harjailin tamman kaikessa rauhassa kokonaan läpi, jonka jälkeen mä suljin aittaboksin oven ja hipsin yläkertaan hakemaan kypärää kaapista. Jalassa mulla oli mustat collegehousut ja päällä iskän vanha, mulle jumbokokoinen huppari. Matkalla takaisin aitalle mä nappasin satulahuoneesta Humun suitset.
Pikapuoliin tamma oli suitsittu ja mulla oli kypärä päässä, heijastinliivi päällä ja hanskat kädessä. Tamman selkää säästelläkseni kiipesin aitan aidan päältä kyytiin ja pienellä pohjeavulla siirsin tamman käyntiin. Kirpeä syysilma kipristeli nenänpäätä ja varpaita ja melko hiljainen pohjoistuuli puhalteli keltaisia koivunlehtiä meidän naamoille. Itään päin lähtevä maastoreitti oli tallattu kesän jäljiltä, kun taas valaistu pohjoispuolinen lenkki oli kesällä ollut vähemmällä käytöllä. Nokkoset rehevöittivät polun reunoja heinien ja muiden kesän kasvien lakastuessa pois. Humu tepasteli innokkaana mutta rentona allani ja mä keskityin nauttimaan tammasta ja rapsuttamaan sen säkää hajamielisenä.
Noin puolessa välissä meidän maastolenkkiämme mä keräsin ohjat ja siirsin Humun rauhalliseen mummoraviin. Se hölkkäsi tasaiseen tahtiin tien oikeaa, pehmeää reunaa mun rentoutuessa sen pyöreässä, pehmeässä selässä. Tiellä ei kulkenut ainuttakaan autoa, ihmistä, koiraa tai ratsukkoa, vain harmaavalkoinen raitakuvioitu nuori kissa tassutteli pehmeästi ja äänettömästi tien poikki jääden ojan reunalle vaanimaan. Kohta se loikkasi pienen puolustuskyvyttömän päästäisen kimppuun ja jatkoi matkaa otuksen roikkuessa sen suusta. Humu oli hieman säpsähtänyt kissan loikkaa, mutta jatkoi tyytyväisenä korvat hörössä matkaansa käynnissä.
Risteyksestä käännyimme vasemmalle ja jatkoimme kohti valaistua maastolenkkiä. Tälläkään tiellä ei näkynyt ketään, joten muutaman raviaskeleen jälkeen nostin laukan. Rautias tamma viiletti eteenpäin valaistulle lenkille johtavalle polulle asti. Loppumatkan kävelimme, eikä vastaan tullut muita kuin aikuinen siili ja taivaalla kurjet liitelivät etelään.
Tallilla hyppäsin alas Humun selästä ja talutin tamman karsinaansa. Suitset riisuttuani harjasin tamman läpikotaisin käyttäen siihen reilun tunnin. Harjauksen jälkeen rapsuttelin tammaa vielä reilun puoli tuntia, jonka jälkeen suljin sen karsinaansa ja lähdin polkemaan kotia kohti.
Essi & Humu, den sjätte
|
|
Essi
Perustallilainen
Posts: 163
Hoitoheppa: Ruusu
Koulutaso: helppo A
Estetaso: re 110 cm
|
Post by Essi on Sept 1, 2013 18:51:32 GMT 2
KESÄN VIIMEINEN MAASTO 31.08.2013
Koska tänään vietettäisiin huvilakauden päättäjäisiä, mä olin katsonut järkevämmäksi ratsastaa aamusta, sillä illalla paukkuisi toden teolla. Mä kyllä viettäisin illankin tallilla, mutta olisi parempi ratsastaa raketittomaan aikaan. ilotulitteet räiskisivät illalla
Tänään ei ollut maastoa, mutta viikon päästä me lähdettäisiin porukalla syysmaastoon. Humu ja Huiska nauttivat intiaanikesästä rapsutellen toistensa säkiä ja kummankin raudikon selissä oli satunnaisia keltaisia koivunlehtiä. Mä vihelsin Humulle, joka huomasikin saman tien mut ja tallusteli portille. Tamma seurasi mua kuuliaisesti aittaboksiinsa. Pikapuoliin Loviisa talutti Frankia aitan ohi tallia kohti mun hieroessa kuraa irti Humun piehtaroidusta keskivartalosta. "Lovvu!" mä huusin bruneten perään. Tyttö pysäytti rauhallisen hoitsunsa ja kääntyi ympäri. "Moi Essi!" "Tuutko maastoon? Anne sanoi eilen, että tuolla pohjoispuolella on pari sänkipeltoa, joilla sais ratsastaa", mä houkuttelin. "Oi! Se ois ihan mahtavaa, päästä sänkkäreille nimittäin. Mä olin luvannut mennä Inkun kanssa, mutta tottakai me voidaan mennä kolmisinkin, siis jos sä haluat." "Joo, mennään! Ja jos tallissa on vaikka Jenny tai Salma tai Emsku tai joku niin pyydä niitäkin." "Tottakai", Loviisa hymyili ja jatkoi kimon ruunan kanssa matkaa. Mä käännyin takaisin Humun puoleen ja rapsutin sen säkää kumisualla. Tamma venytti ylähuultaan ja hamuili mun kättä sillä rapsuttaen takaisin. Mä hymyilin ja kävin vaihtamassa kumisuan pölyharjaan miettien, että pitäisi ehdottaa Annelle Humun klippaamista. Vaikka vaan vauhtiraidat. Loviisa ja Frankinsa
Vartin päästä mä istuin mustissa lökäreissä ja villasukissa Humun pyöreässä, lämpimässä ja karvaisessa selässä kypärä päässäni ja ruskeat ohjat käsissäni. Vieressä Loviisa kiristi Frankin satulavyötä, koska "Frankenstainilla on niin jäätävän terävä säkä ja selkäranka että mä en vapaaehtosesti raasta ahteriani verille", kuten Loviisa oli asian ilmaissut. Inksu istui Siirin pyöreässä selässä, ja totesi, että Siirillä on niin muhkea harja että siitä on helppo pitää kiinni, ja vaikka Inkku tippuisikin, hän mahtuisi mainiosti mun taakseni Humun selkään. Kimi oli saanut Siken ratsastettavakseen tänään ja oli rohjennut matkaan ilman penkkiä, kuten myös Britta Hypellään. Meillähän oli iso jengi koossa, kaikkiaan viisi ratsukkoa, ja yksissä tuumin valittiin mut ja Humu johtoratsukoksi Humun maastovarmuuden takia. Inkku Sirpapetterin selässä lempivärinsä värisissä kamoissa ja sirpa on täysin epämuodostunut
"Mä varmasti tipun täältä", Britta päätti, kun me lähdettiin liikkeelle rauhallisessa käynnissä kaakkoon päin. Me oltiin tultu siihen tulokseen, että sänkkäreille mentäisiin vain laukkaamaan, sitä ennen nautittaisiin reippaasta maastosta lämpimässä elokuun aamupäivässä. "Sä mitään tipu, kato Siirin kaulan pituutta, mihin mä lennän jos mä lennän kaulalle", Inkku huusi takaisin perältä. "Essi tai Lovvu ei ainakaan tipu", Siken selässä istuva Kimi huudahti. "Osaatsä Essi istua satulassa ollenkaan vai meetsä aina ilman penkkiä?" "No osaan, olihan mulla vaelluksellaki satula!" mä naurahdin takasin. "Mutta saarella mun ylläpitohepalla ei ollu penkkiä, ja sen ravi ja laukka oli ihan jäätävät istua. Lisäks se oli melkeen sata seitkyt korkee ja veti aina laukannostossa ihan jäätävät pukit!" "Ravataanko?" Loviisa ehdotti Britan ja Kimin välistä. "Ravia!" mä huudahdin ja kannustaessani Humua raviin kuulin, kuinka käsky toistui läpi jonon aina Inkulle asti. kannustin Humun raviin ensimmäisenä.
Me ravattiin reippaasti aina maastoesteradalle saakka. Humu ravasi innoissaan korvat hörössä, ei ollut raukka pitkiin aikoihin päässyt vetohevosen rooliin. Se jopa nosti selkänsä ja taivutti kaulansa nätille kaarelle kuin paraskin kouluratsu. Mä tunsin myötätuntoa tammaa kohtaan, se oli niin ahkera ja miellyttämisenhaluinen, muttei ollut erityisesti kokeneempien suosiossa. "Mennäänkö hyppäämään?" mä kysyin takana ratsastavalta Britalta. "Sama mulle", tyttö hymyili, ja oli löytänyt hyvän tasapainon ratsunsa selässä. "Kysykää lopuiltakin", mä pyysin ja huusin perään, että käynti. Humu pärskähti, mutta reippaili innokkaana eteenpäin kuin toivoen pääsevänsä hyppäämään. Lopulta päädyttiin siihen, että hypättäisiin muutama pieni este. Mä kannustin Humun laukkaan kohti pientä tukkipinoa ja Britta lähti pian perään. Kohta kaikki olivat selvinneet tukkipinosta hengissä, joten matka jatkui kohti portaita. Niistä selvittiin helpolla ja hypättiin vielä risueste, jonka jälkeen matka jatkui käynnissä kohti Pyöstinvuorta. "Äiti tappais mut jos se sais kuulla että mä oon hypänny maastoesteitä ilman turvaliiviä", Britta mumisi. "Ja vielä ilman satulaa!" "Mut se ei saa kuulla", mä hymähdin. "Halutteko mennä vuoren vai laukkasuoran kautta?" Britta ja Hype selvisivät esteistä hienosti.
Laukkasuora sai runsaasti kannatusta, joten sinne suunnattiin pusikon läpi. Me käveltiin Humun kanssa suoran reunaa odottaen, että muutkin tulisivat esiin puskasta, vaikka tamma viskoi päätään ja tepasteli kärsimättömänä. "Laukataan tässä hallitusti jonossa, jätetään se hillitön kamppailu sinne pellolle", mä pyysin. "Okei, ei hallitusti, mut jonossa edes, kiitti", mä hymähdin nähtyäni maastokavereideni epäuskoiset naamat. "Är ni färdiga?" Humun laukka oli reipasta, muttei mitenkään kiihdyttelytahtista, ja Hypen laukka pysyi suorastaan rauhallisena. Sirpa kiihdytteli töppöjaloillaan niin kovaa kuin pääsi, ja Inkku oli nojautunut harmaan harjan ylle niin paljon kuin uskalsi. Suora oli lyhyt, ja pian mä hidastin Humun takaisin käyntiin taputtaen sen kaulaa. Hevoset pärskähtelivät, mutta näyttivät vielä energisiltä - ainakin Hype, jonka mielestä olisi pitänyt mennä kolme kertaa kovempaa. Britta naurahti ruunalleen ja löysäsi ohjaa taputtaen kimoa kaulalle samalla. Sirpa käveli tyytyväisenä ja Sikke ja Frank löntystivät rauhallisesti. Humun pyöreähköt korvat sojottivat eteenpäin ja sen askel oli etenevää. Mä hymyilin tammalle, se oli niin innokkaana ja ihan tärkeänä tepasteli johtoheppana. Raukka pääsi enää harvoin muille kuin kevyille koulutunneille, enkä mä halunnut ratsastaa tammaa hikeen kesken viikon. Eihän se ollut kuin kahdeksantoista, kisatuloksia seuratessa sai selville monien vanhempienkin suokkien kisaavan. Humu oli kuitenkin pyörinyt ikänsä ratsastuskoulussa ja kaipasi varmasti jotain vaihtelua elämäänsä, eikä se vaihtelu olisi kisakentät. Mun pyöriessä ajatuksissani letka oli päätynyt sänkkäreille. "Ei varmaan tarvi verkata, ravataan tonne reunaan, levittäydytään, nostetaan laukka ja sit menoksi, right?" mä selitin porukalle, joka nyökkäili myöntymisen merkiksi. Humu ravasi korkeana, haluten mennä kovempaa. Mä jarrutin, käänsin sen, ravasin sen matkaa, että pääsimme hyville välimatkoille, jonka jälkeen annoin merkin niin muille ratsastajille kuin Humullekin. Tamma nosti saman tien laukan ja mä nousin niin kevyeeseen istuntaan kun satulatta pystyin. Vaikka Humu olikin saanut etumatkaa, sitä huomattavasti isommat ja sirommat Frank ja Hype pääsivät nopeasti edelle. Tortillamme aka Siiri laukkasi minkä töppöjaloistaan pääsi Inkun kannustaessa sitä eteenpäin. Sikke ei ollut Humua juurikaan pienempi, joten tammat ottivat tosissaan mittaa toisistaan mun ja Kirsikan kannustaessa niitä eteenpäin. Humu intoutui aivan nuoreksi ja veti parit pukit - juttu, jota mä en ollut siltä koskaan nähnyt tahi tuntenut. Mä vaan nauroin sille ja pyysin sitä kovempaa. Pelto loppui pian. Loviisa ja Britta olivat saaneet kisansa päätökseen Loviisan voittaessa täpärästi, koska Britta oli halunnut yrittää keikahtaa alas siinä kuitenkaan onnistumatta. Siiri ja Inkku kiisivät metsänreunaan reippaassa laukassa Siiri häntä tötteröllä. Siiri kuitenkin päätti, että Inkku oli päässyt liian helpolla, ja pukitti komeasti. Inkerillä ei ollut mitään mahdollisuutta, kun poni pysähtyi täydestä vauhdista ja vielä pukitti. Siiri jäi kuitenkin viereen kuin lällättämään ja Inkku sai ohjista kiinni. Selkään ei luonnollisestikaan ollut vaikea päästä, ja lähdimme hölkkäämään kevyttä tahtia tallia kohti. Lyhyen eteen-alas-ravin jälkeen me siirryttiin käyntiin ja käveltiin löysällä ohjalla loppumatka tallille. Tallipihassa mä hyppäsin alas Humun kevyesti hionneesta selästä. Tamma kyhnytti silmäkulmaansa muhun mun, Britan, Kirsikan ja Inkun vertaillessa hikiperseitämme (HP=hikiperse, hyvää päivää, haista pas*a, hyvä perse jne). Lopulta hienoimman jäljen titteli myönnettiin Kirsikalle, jonka takamukseen oli tarttunut kiitettävästi Siken vaaleankellertävää karvaa - ja hilsettä. Kirsikka oli kiistaton voittaja.
Perusteellisen sienestyksen, kuivauksen ja harjauksen jälkeen mä rapsutin Humun säkää ja ojensin sille omenanpuolikkaan - äiti oli kerännyt säkillisen nurmikolle pudonneita valkeita kuulaita mun vietäväksi tallille. Tamma lipaisi herkun avokämmeneltäni, jonka jälkeen mä vielä taputin sitä kaulalle ja päästin tarhaan - Humun siis, en omenan. Tylsyyksissäni mä istuuduin jakkaralle satulahuoneeseen ja hinkkasin Humun suitset puhtaiksi oikein kunnolla, purin ne osiin ja vielä öljysinkin. Pesulle pääsivät vielä satula, harjat, suojat ja pintelit sekä satulahuopa. Essi & Humu, den sjundelaatupusnus <3 älkää kuolko kiitti
|
|