|
Post by Salma on Nov 6, 2022 13:30:16 GMT 2
❤️ Seppeleen jouluposti 2022 ❤️ Joulu saapuu ja Seppeleessä jaetaan tänä vuonna joulupostia! Sekä hahmojen että niiden kirjoittajien postiluukut kolisevat: jokainen postia lähettävä saa itse päättää, osoittaako muistamisensa hahmolta hahmolle vai kirjoittajalta kirjoittajalle. Joulupostit ovat pieniä viestejä, kuvia tai muita jouluisia yllätyksiä. Jokaiselle tapahtumaan osallistuvalla jaetaan Secret Santa -tyyppisesti salainen pari, minkä lisäksi postia voi lähettää myös muille tallilaisille. Lähettäjä saa itse päättää, julkaiseeko postinsa tässä topikissa vai lähettääkö sen yksityisesti. Ilmoittautuminen tapahtumaan viimeistään 13.11.Secret Santa -arvonta tehdään 14.11. Lähetä jouluposti 23.12. mennessä.❤️ Miten tämä toimii?- Ilmoittaudu tapahtumaan alla. 1 ilmottautuminen / 1 IRL-henkilö - Saat 14.11. foorumin yksityisviestinä tiedon siitä, kenelle (1 henkilö) lähetät Secret Santa -joulupostia. - Toteuta joulupostisi vapaamuotoisena tekstinä, kuvana tai muuna tuotoksena. Voit itse päättää, onko se URL-hahmojen välinen vai lähetätkö sen IRL-henkilönä IRL-henkilölle (vai sekä että). - Julkaise Secret Santa -jouluposti tässä topikissa TAI lähetä se yksityisviestillä ennen 20.12. - Secret Santan lisäksi voit lähettää postia myös muille tallilaisille joko foorumilla tai yksityisviestillä ❤️ MukanaSalma (/Juli) ❤️ Eedi ❤️ Robsu ❤️ Kiri ❤️ Jasmiina ❤️ Liinu Manny Fiia ❤️ Anni ❤️ Sisu ❤️ Iiris ❤️ Valtsu ❤️ Lyyti Anne (Sartsu + Kurre) Emmy Cella Vili ❤️
|
|
Valtteri
Perustallilainen
Posts: 111
Hoitoheppa: Sirius
Koulutaso: HeB
Estetaso: 120cm
|
Post by Valtteri on Dec 2, 2022 22:22:22 GMT 2
Robert hyvää joulua ♥ t. secret santa
|
|
|
Post by Anni on Dec 11, 2022 15:14:29 GMT 2
11.12.2022Olin päättänyt siivota kaappini sen sunnuntain kunniaksi, sillä kuuluihan ihmisten saada odottamattomia siivouspuuskia joulun alla. En ehtinyt kuin kiskoa saappaani ja topparatsastushousuni kaapista, kun syliini putosivat beiget ratsastushousut, joita en tiennyt omistavani. Tuijoteltuani tunnistamatonta vaatekappaletta hetken, tajusin vilkaista pesulappua. Huvittunut naurahdus pakeni huuliltani, koska olin itse ihan samanlainen – kirjoitin nimeni ratsastusvaatteisiin, koska talliympäristöissä vaatekappaleilla oli tapana hukkua. Se ikään kuin kuului lajiin ja ellei löytäjä voinut tunnistaa, kenen eksyneet ratsarit olivat kyseessä, ne päätyivät löytökoriin. Ja kuvittelipa vaatekappaleen pudottamista löytökoriin miten jaloksi teoksi tahansa, jokainen tiesi sen lähtevän sitä myötä viimeiselle, hitaalle matkalleen kohti viimeistä loppusijoituspaikkaa eli joko kolmen pesukerran jälkeistä päätymistä uuden omistajan käyttöön tai tallin sekajäteroskista, jonne korin sisus oli lopulta pakko tyhjentää. Koska halusin suhteellisen uusilta näyttävien housujen päätyvän löytökorin sijaan takaisin omistajalleen, valitsin puhelimeni yhteystiedoista numeron ja nostin luurin korvalleni istahtaen samalla penkille. Kuuntelin puhelimen tuuttausääniä kaapinoveen nojaten ja juuri, kun olin luovuttamassa, tuttu ääni vastasi. “Anni, moi”, Fiia ähkäisi yllättyneellä, mutta ilahtuneella äänellä. “Sori, en meinannut kuulla puhelinta. Oon just lenkillä.” “Moi, ei mitään hätää. Mitä kuuluu?” hymähdin miettien, kuinka oli oikeastaan aika kivaa, että juuri Fiian housut olivat löytyneet kaapistani. Nainen oli yksi mieleeni lähtemättä syöpyneistä Seppele-elementeistä ja musta oli hassua, ettei siihen törmännyt enää säännöllisesti tallilla. Kuulumiset vaihdettuamme nostin keskusteluun syyn, jonka vuoksi olin soittanut Fiialle. “Eikä”, Fiia purskahti nauramaan. “Kiva yllätys, eikö? Mun hikiset housut piilotettuna sun kaapissa. Ei vaan – saatoin lainata sun kaappia viime käynnillä ja se näköjään kostautui. No, en mä ole edes tajunnut kaivata niitä.” “Onpahan taas syy tulla käymään”, virnistin. “Voin joka tapauksessa säilöä niitä niin kauan kuin tarve. Olis ihana käydä vaikka maastossa yhdessä, jos saisit jonkun hevosen lainaan. Laila on siellä ihan yhtä pöhkö kuin ennenkin.” Mun heitto maastosta avasi jonkinlaisen nostalgiatripin, jonka aikana me palattiin ajassa taaksepäin erilaisiin yhteisiin maastoreissuihin. “Muistatko sen, kun me lähdettiin Jasonin kanssa maastoon? Se tivasi koko alkumatkan, tulisiko Jiri mustasukkaiseksi siitä”, nauroin tuntien samalla pientä iloa siitä, että pystyin jo lausumaan Jirin nimen kavahtamatta aihetta. Linjan toisesta päästä kuului pihisevää naurua, joka vain lietsoi omaani. “Ja Daniel oli sanonut Jasonille, että sä olit liian vanha sille”, Fiia hekotti. “Ei sillä, olisit toki edelleen. Sori vaan.” “Ei tarvii muistuttaa”, ulvahdin naurusta ja pyyhkäisin naurun nostattaman kyyneleen silmäkulmastani. “Maastoilu siellä just nyt olisi kyllä ihanaa”, Fiia huokaisi. “Mee sä mun puolesta. Ja vie rapsutusterveiset Lailalle.” “Vien”, lupasin. “Ja ilmoita sä, kun tuut tallille seuraavan kerran, niin mennään maastoon.” Fiia lupasi, ja mä lopetin puhelun hymy huulillani, Fiian beiget ratsastushousut sylissäni.
|
|
Juli
Uusi ja innokas
Posts: 52
|
Post by Juli on Dec 13, 2022 21:36:26 GMT 2
Julilla on yksi paras ystävä. Ystävä, johon se voi aina luottaa ja joka on tukena, kun Juli sitä tarvitsee. Juli on miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, ettei ehkä rakasta ketään muuta niin paljon kuin Viliä. Se tykkää Vilistä niin paljon, että on valmis tekemään sen takia mitä tahansa, jopa nolaamaan itsensä. Kunhan Vilillä vain on hyvä olla. Niinpä Juli on tehnyt jotakin, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt: kirjoittanut runon. Juli on piilottanut runon Vilin futiskassiin, kun Vili on kaupassa hakemassa niille sipsejä. Vaaleanvihreälle kirjepaperille kirjoitettu runo menee näin: kun mä näin sut ensi kertaa niin mä heti tajusin oot paras ystäväni mun mä sitä lainkaan epäilin tykkään kun kanssani mun vietät aikaa silloin vihainen en ole lainkaan sulla on vaaleat hiukset hymykin iloinen kun nauraiset oot hot vaikka juuri herännyt oot vaan kadulla aina sut huomataan sun tyyli on lit ja hauskakin oot ei oo ihailu turhaa sulla oot hyvä ystävä mulle aina ja myöskin osaat pelailla jalkapalloa asutaan yhdessä se hyvä on ja kiitollinen oon kun yhdessä olla saan
Kiitos kaikista tähänastisista kirjoitteluhetkistä, Vilin hahmosta ja siitä, että oot osa Seppeleen porukkaa!!! ❤️❤️❤️❤️❤️
|
|
Iiris
Perustallilainen
Posts: 117
Hoitoheppa: Vappu
|
Post by Iiris on Dec 16, 2022 3:46:05 GMT 2
Jouluinen söpöstelykuva Jasmiinalle (ja ehkä vähän Valtterille siinä sivussa...)
Iloista Joulua 💕
|
|
Jasmiina
Uusi ja innokas
Posts: 87
Hoitoheppa: April
|
Post by Jasmiina on Dec 20, 2022 19:48:02 GMT 2
20.12.2022 Joulurauha(?) eli kun me jäätiin lukkojen taakse satulahuoneeseen Sisun kanssa [Joulupostia Sisu]
“Miks sä oot niin outo?” “No miks sä oot niin perseestä?” “Enhän oo?” “Oothan…” “Miten muka?” Me oltiin oltu lukkojen takana ehkä vartti ja hiljaisuus oli käynyt liian sietämättömäksi. Sisu makasi selällään jalat seinää vasten ja näytti siltä, että yritti meditoida. Tai jotain. Ja mä kuolin tylsyyteen. Olin unohtanut puhelimenkin lokeroon. Sisu huokaisi ja hetken mä ajattelin että se aikoi olla hiljjaa. Sitten se alkoi luetella kaikkea siitä yhdestä tyhmästä kahvijutusta siihen tiktok-videokommenttiin afterrideilla. “Joo joo mä tajusin jo! Voit lopettaa...” “Mut miks? Alukshan me oltiin ihan ok. Tai siis mä muistan, kun sä olit ihan mukava…” “Sä puhuit musta paskaa. Ja Valtterista!” “Ai se juttu? Siitähän on ihan ikuisuus. Sitä paitsi mä en ikinä puhunu teistä. Juli valehteli. Vieläks tää muka liittyy siihen?” “Ei Juli valehtele!” “Usko pois, mut Juli valehtelee.” “Miks Juli olis valehdellut siitä? Siitä tuli tosi paha riita.” "Ehkä just siks… Vaik tehän ootte nyt yhessä?” “Niin mut ei oltu sillon.” “Niin? Mut siis te päädyitte yhteen?” “No joo joo.” “Ja te seurustelette edelleen?” “Mitä sä oikein jankkaat?! Tietty seurustellaan” “Että jos mä olisinkin puhunut teistä paskaa - vaikka en siis puhunut! - niin eiks se lopulta ollut ehkä silleen hyvä asia, jos sen takia te päädyitte oikeesti yhteen? Että sä olisit voinut olla vaan kiitollinen. ” “Nii…” Mä vilkaisin Sisua, joka nojasi jalkojaan edelleen seinään silmät suljettuna. Mä inhonsin myöntää, että tavallaan se oli oikeassa. “No entä sit kaikki muu paska?” “Mikä muu paska?” “No kaikki huomionhakuisuus ja muu… Miks sä aina mielistelet kaikkia?” “Mielistelen? Milloin muka?” “No kun mä vaik pärjäsin tosi hyvin siinä cupissa niin sä tulit heti kehumaan.” “Sitä kuule sanotaan ihan vaan käytöstavoiksi ” “Entä kun päästit silloin gaalassa Susun vapaaks? Tai koko kidnappausjuttu. Miten sä kuvittelet et kukaan haluis olla sun kaveri, jos keksit tollasta? Sitä paitsi siinä ois voinu käydä pahasti monelle. Valtteri joutu pelastaa Susun ja Eedihän oikeesti loukkaantu.” Sisun silmät rävähti auki. Se tuijotti hetken kattoon ja avasi suunsa ja sulki sen jälleen. Se puhalsi ilmaa sihisten yhteen purtujen hampaiden välistä samalla, kun se kömpi ensin istumaan ja sitten seisomaan. "Mä en IKINÄ tekis mitään, mikä vois satuttaa Susua!" "Mitä sit muka tapahtu?" "En mä… Mistä mä tietäisin? Ehkä joku laitto sen karsinanoven kiinni huonosti. Täällähän oli joku tuhat vierasta." "Entä Eedi?" "Se oli… Se ei oikeastaan kuulu sulle. Mä en oo se, joka tässä on yhtään mitään selityksiä velkaa. Tai mitään muutakaan..." "Mitä sä tarkoitat? Oonko MÄ sit muka jotain velkaa sulle?" "Anteeksipyynnön." "Enkä oo…" Mutta kyllä mun oli pakko myöntää, että Sisu oli ainakin vähän oikeassa. Mä olin ollut lapsellinen, eikä Sisu sitä kaikkea ollut ansainnut. Se oli vaan typerä juttu, joka oli jäänyt päälle. Mä murjotin kuitenkin hetken vielä kädet puuskassa ihan periaatteesta. "No ihan sama jos se on niin tärkeetä niin… anteeks." Aivan kuin se olisi ollut joku taikasana, satulahuoneen jumittunut sähkölukko naksahti lupaavasti. Sekunnin päästä ovi repäistiin auki ja huoneeseen tulvi kiireisiä tuntilaisia. "Helvetin Hannes! Miten se ei saa tota lukkoa korjattua..." Sisu puhisi rynnätessään ulos samalla melkein lanaten pari ponityttöä tieltään, enkä mä ollut varma oliko se kuullut, mitä mä sanoin sille. Se ei tainnut todellakaan tykätä lukitusta tiloista.
Hyvää joulua myös Sisun kirjoittajalle! ❤️ Kiitos persoonallisista hahmosta, kaikista jännittävistä juonenkäänteistä, hauskasta ropeseurasta ja kaikista mainioista keskusteluista myös elämästä Liekkijärven ulkopuolella. Oot mahtava tyyppi!
|
|
Kiril
Perustallilainen
Posts: 247
Hoitoheppa: Paahtis
Koulutaso: ???
Estetaso: ???
|
Post by Kiril on Dec 21, 2022 4:00:35 GMT 2
✨🎁Korvatunturin Karjala-jaosto🎁✨
Pyöstinvuorelta käsin Liekkijärvi näyttää pumpulilumella koristellulta pienoismallilta. Oili varmaan kirmais laskemaan pulkkaa kylän tenavien kanssa, ellei Lyyti taluttais sitä niin päättäväisesti. Me puhuttiin, että polvenkorkusessa hangessa rämpiminen toimis hyvänä jumppana Oilille, jolta jo parin päivän tunnit on maailman huonoimman tuurin takia peruuntuneet. Umpeen sataneita pikkupolkuja ollaan tässä tahkottu kuitenkin jo niin pitkään, että tie takaisin tallille houkuttaa. Me tehdään se kohtalokas virhe (nopeasti tallille pääsemisen kannalta), että jäädään ihailemaan maisemia. Nyt pulkkamäkitenavat on huomanneet meidät, jää tuijottaan silmät pyöreinä. Lopulta rohkein uskaltaa kahlata lumivallien halki meidän luo, muut kintereillään. Se haluaa tietää kaks asiaa: 1) "Ootteko te tonttuja?"Lyyti helähtää naurua ja vilkaisee mua - sillä on punainen takki ja tonttulakin näköinen, pörröreunainen villapipo. "Kyl vuaan! Myö tääl mehässä katellaan, ketkä on kiltist", se vastaa pirteästi. Mä hymyilen taustalla niin vakuuttavaa tonttuhymyä (sellasta pirteää ja salamyhkäistä) kuin osaan. 2) "Saako tota silittää?"Tietenkin Oilia saa silittää. Lyyti ja mä sepitetään kilpaa tenaville jotain jouluista puutaheinää, äkkiä me ollaan tarinoitu olevamme Korvatunturin Karjala-jaosto. Lopulta, kun joku yrittää ehdottaa vähän liian innoissaan rattikelkan sitomista Oilin vedettäväksi, on kuitenkin puhallettava stuntti seis. Me selitellään, että tontuilla on valitettavasti tosi kiireinen viikko tässä ennen aattoa, plus että Oilinkin pitää säästellä voimia rekeä varten. Kaihoisasti tenavat hyvästelee hevosen. Meidän ehdittyä vasta parin askeleen päähän ne alkaa jo kovaan ääneen väittelemään siitä, onko mitään Joulupukkia edes olemassa. Kun ulkona on jo pilkkopimeää ja Oili rouskuttaa heiniään tallissa, tontut matkaa Artsilaan. Paluumatkalla Lyyti nimittäin harmitteli ohimennen, miten sen teki hirveästi mieli joulukokkailla, mutta työvuoro vaikeutti suunnitelmaa. Kaksin Armaksen kanssa leipominen on kuulemma nimittäin osoittautunut aika kaoottiseksi. Tietenkin mä lupauduin muitta mutkitta auttaan (siis ruoanlaiton, en yhtä mielelläni Armaksen kanssa). Lyytin reseptillä valmistuu parhaita karjalanpiirakoita, joita oon ikinä syönyt. Niiden täytteeksi tehtyä puuroa tuli vahingossa kaksinkertainen määrä, joten nyt se odottaa uunissa ylittääkseen sen maagisen rajan, kun puurosta tulee uunipuuroa. Mä ja Lyyti istutaan pöydän ääressä ja juodaan kaneliomenan makuista teetä. Tuvassa ei pala yhden yhtäkään kynttilää, mikä on ehkä ihan viisasta. Armas selostaa varsin värikässanaisesti action-figuuriensa vapaapainiottelua jossain lattialla, kissa kerää Lyyrin vieressä penkillä.
"Kai Lyyti tiiät, että oot ihan hurjan hieno tyyppi?", mä hymähdän kaverilleni. Lyyti on juuri selostanut mulle sen Hay Day-eläinten nimistä ja pitänyt varsin vakuuttavan myyntipuheen siitä, miksi munkin kannattaisi alkaa pelaamaan. Kuulemma siinä rutiiniaskareiden suorittaminen tuntuu hurjan paljon jännittävämmältä, kuin oikeassa elämässä. Plus oma maatila. Mä en oo koskaan haaveillut sellaisesta, mutta Lyytin into on irti päästessään tarttuvaa sorttia.
"Pöh... Tiiän", se vastaa niin kovin Lyytimäisen kainontomeralla tavalla ja siemaisee loppuun teensä, jonka on pakko olla jo kylmää.
Sillä aikaa kun Lyyti patistelee Armasta nukkumaan, mä siivoan keittiöstä pahimmat pois ja avaan App Storen.
Just kun oon lähdössä tarpomaan lähimmälle bussipysäkille, pihalla tulee vastaan etäisesti tuttu punapää. Mulla on kainalossani vielä vähän lämmin peltirasiallinen karjalanpiirakoita, joita Lyyti ei yksinkertaisesti suostunut olemaan lahjoittamatta Savusalontielle vietäväks. Punapää näyttää erittäin jurolta, siltä, kuin haluaisi kadota omaan rauhaansa sassiinsa just nyt. Niinpä mä hämmästyn suuresti, kun se jääkin pihalle smalltalkkaamaan mun kanssa.
Jutustelun lomassa pohdin, oliko se tää, jolle heitettiin kesällä tervetuliaisjuhlat? Se Lyytiltä ruokaa vohkiva bisnesäijä, joka paloi halusta pelata juomapelejä, arveli Hanneksen olevan tosi venyvä, tarjoili tequila-shotteja ja jonka kanssa saunominen sillon juhlissa unohtu, kun törmäsin polulla Artsilan metsiin eksyneeseen hesalaiseen?
"On kyllä kiva, kun on tätä pakkasta ja luntakin", selittää se AiNiinTietenkinTääOnSeKasper, kuin joku pitelisi vesipyssyä sen ohimolla ja uhkaisi vetää liipasimesta, ellei se jututtaisi mua.
"Juu, tosi nättiä. Vaikka sähkölasku kyllä hirvittää, kun pitää lämmittää taloo niin hirveesti. Täälkin varmaan-...?", mä seisoskelen siinä vähän vaivaantuneena. Busseja menee tähän aikaan illasta kerran kahdessa tunnissa, ja alkaa vähän hirvittämään ajatus Artsila-Savusalontie-vaelluksesta.
Kasperin silmissä välähtää, sanoin ehkä jonkun taikasanan. Varmana ja selväsanaisesti kuin näyttelijä, joka just muisti pitkään hakemansa vuorosanan, se lausuu: "Niinhän sitä luulis. Mutta kato mun ei tarvitse huolehtia enää laskuista, kun rupesin sijoittaan kryptoon. Senhän ympärillä kaikki nykyään pyörii."
"Kryptoon, oikeesti?", naurahdan ja yritän olla kuulostamatta ihan niin epäluuloselta kun oon. "Meinaatko, et kannattais?"
"Tietenkin kannattais. Suurin osa tyypeistä ei oikeen haluis et tieto siitä leviää, vähän kun tietkö kultakuumeen aikoina piti pantata kaikkia hyviä paikkoja, mutta sä vaikutat Kiri fiksulta tyypiltä."
Sitten mun puhelimessa onkin jo Kasperin puhelinnumero, jos vaikka haluun koodailla kyptoista lisää. Niin mä lupasin tehdä. Mua nolottaa, etten muistanut sen olevan näin mukava tyyppi. Entä jos se just anto mulle ratkaisun kaikkiin niskaa painaviin raha- ja velkaongelmiin?
LYYTI ON FIRE
klo 22:12 hei löyty jopa yks kuva, joka ei tärähtäny! sä ja oili ootte söpöjä, tollanen joulukorttipotretti-duo<3 niin ja adantonvaltteri käski sanoon et sun pitäis ruveta kondiittoriks, kun oli taas niin hyvii leipomuksii
jos rupeet niin lupaan tulla vaikka sun tiskariks minimipalkalla
Hurjan hyvää joulua!! Kiitos Lyytistä ja kumppaneista, toivottavasti sun lomas on kodikas ja lämmin ja luminen ja lepposa<3
|
|
Sisu
Perustallilainen
hmm? miks katot mua noin?
Posts: 208
Hoitoheppa: Susu
Koulutaso: HeB
Estetaso: 80cm
|
Post by Sisu on Dec 22, 2022 0:22:56 GMT 2
Mä kyyristelen Susun karsinan edessä etsimässä sen harjakassista kaviokoukkua - jonka mä oon taas huolimattomuuttani onnistunu kadottamaan jonnekin - ja tuskailen sitä, miten pitäis taas kahlata kymmenien senttien paksuisen tuoreen lumikerroksen läpi tarhojen porteille hakemaan tamma sisään. Mä en tajua, miten tätä lunta riittää näin paljon - nythän on vasta joulukuu ja talvea pitäis jatkua vielä reilu kaks kuukautta, kohta olis pakko päivittäisen lumisateen ylläpitämiseen tarvittava materiaali loppua luontoäidiltäkin. Mä nousen puhisten ylös, ja oon melkein törmätä mun takaa ohikävelevään ruskeetukkaseen tallilaiseen, joka näyttää yhtä säikähtäneeltä kuin mäkin.
"Sori! En mä huomannu", mä pahoittelen nopeasti ja tyrkkään toisella jalalla levällään olevan harjakassin ja sen sisällön Susun karsinan seinää vasten."Ei se mitään. Onks sulla joku hukassa?""Kaviokoukku vaan. Mut mä hukkaan näitä tavaroita vähän väliä niin eiköhän se löydy jostain tuolta satulahuoneesta vaan.""Ai. Mä tos kattelin just et miten ihmeessä mä selviin Lailan tarhan portille asti tossa lumimeressä. Uppoon sinne varmaan heti pipoo myöten.""Joo se on tosi ärsyttävää", mä komppaan ja alan nopeesti kerätä tavaroita takaisin avoimeen harjakassiin, ettei Anni tai minä vielä kompastuis niihin. "Jos haluut niin voin tulla auttaa. Mä oon menossa kans hakee Susuu tarhasta nii voin ottaa tosta lapion mukaan."Anni kattoo mua vähän yllättyneenä ennen kun kasvot vääntyy pieneen hymyyn."Ei sun tarvis, mut kiitti. Jos haluut ni voidaan taluttaa ne yhessä talliin. Nehän on melkeen vierekkäisissä tarhoissaki.""Joo tehään vaik niin, Susun on vähä helpompi lähtee jos kaveri tulee mukaan", mä vastaan hymyillen takasin ja heitän Susun riimunarun mun olkapäälle. Mä nappaan käytävän päästä mukaan yhen muovisen tallilapion ja lähen kävelemään Annin perässä kohti hevosten tarhoja.Sitä lunta tosiaan riittää. Mä en oo Annia kuin reilu pari senttiä pidempi, ja asia konkretisoituu mulle nyt, kun tajuun et mun on pakko raivata tie myös Susun tarhan portille, ellen mä sit halua välttämättä dipata itteeni lumessa niinku jonkun rasvakeittimessä uitettavan ranskalaisen. Mä tartun lapioon ja alan raivaamaan lumimuuria pois nelostarhan portin edestä hiki otsalla. Oikeestihan nääkin hommat kuuluis tallityöntekijöille, mut mun mielestä ne uurastaa jo muutenkin niin hitokseen täällä - ja sitä paitsi parin päivän päästä koittaa joulu - joten mä mielelläni ojennan auttavani käteni, kun kerta voin. Anni seisoo viistosti mun takana kädet taskuissa tarkkailemassa tarhan aitojen sisällä lepäileviä hevosia. Aurinko on noussu pilvimassojen takaa ja valasee kimojen hevosten karvan niin kuultavaks et ne kimaltelee lumikerroksen kanssa kilpaa.Parin minuutin uurastuksen jälkeen meillä on pieni aurattu polku, jonka kautta hevoset ja ihmiset pääsis turvallisesti kulkemaan ulos nelostarhan portista. Mä jään sivulle penkkaan kattelemaan hevosia vielä hetken, kun Anni avaa portin ja alkaa kutsua Lailaa nimeltä."Se näyttää niin upeelta auringossa", mä totean osittain itsekseni, mut ilmeisesti tarpeeks kovaan ääneen et Anni kuulee sen."Niin näyttää. Tälläsiä talvipäiviä mä kaipaan, en niit loskasia ja pimeitä iltoja kun hevoset vaan lojuu surkeina sateessa ja säkkipimeessä", Anni huokaa. Laila on jääny kauemmas hengailemaan Agin ja Whinnyn seuraan. Sen pää heilahtaa pari senttiä, ja se jää hetkeks paikalleen seuraamaan, onko ihan pakko nyt just tulla takas sisälle. Hetken empimisen jälkeen Laila lopulta lähtee löntystelemään porttia kohti."Mä tiiän ettei me olla kauheesti juteltu", mä sanon ja koitan olla kuulostamatta siltä, etten mä oikeesti joutuisi miettimään jokaista sanaa erikseen parin sekunnin ajan ennen sen sanomista ääneen. "Mut musta sä oot tosi kiva. Ja sä ja Laila ootte tosi hyvä pari. Teillä on niin ihana tekemisen meininki aina."Mä huomaan seuraavani Annin kasvonilmeitä ja kehonkieltä vähän liiankin tarkkaan, mä niin toivon etten just sanonu mitään liian outoa tai jotenki antanu ihan väärää kuvaa koko jutusta ja pilannu just meidän välistä tallikaveruutta jollain hölmöllä sanavalinnalla. Mut kaikista mun mielessä pyörivistä kauhuskenaarioista huolimatta, mä saan Annilta vastauksena leveen, ehkä vähän sellasen noenminänytsentäänhahanohnoh -tyyppisen hymyn.
Aivan ihanaa & lämmintä joulunaikaa Susun karsinanaapurin hoitajalle Annille! Kiitos myös kaikista rennoista roolipeleistä ja kirjotuksista, joissa oon päässy seuraamaan hahmon sielunelämää! Toivottavasti myös sun uusivuosi tulee vietettyä kivoissa ja turvallisissa merkeissä ♡
|
|
|
Post by Fiia on Dec 22, 2022 17:24:33 GMT 2
”Eedi tässä ehtii varmasti näyttämään sinulle, Fiona, lähialueen maastoja”, Hannes ilmoittaa pysäytettyään tallin käytävällä vastaan tulleen Eedin. ”Fiona on uusi tallilla.”
Eedi katsoo hieman epäluuloisesti ensin Hannesta ja sitten minua. ”Mä olin oikeestaan juuri viemässä päiväheiniä ulos, mutta –”
”Kyllä minä hoidan ne”, Hannes julistaa juhlallisesti. ”Menkää te vain ulkoiluttamaan hevosianne.” Se huiskauttaa kättään ja lähtee touhukkaasti kohti rehuhuonetta. Luultavasti Hannes ei vieläkään tiedä, missä heiniä tällä tallilla säilytetään, minä epäilen.
”Minkä hevosen mä otan?” Eedi huutelee perään, ja Hannes kääntyy katsomaan sitä otsallaan pieni pohdintaryppy. Sitten miehen ilme kirkastuu. ”Ehdotan, että varustat sen uuden ponin, hänhän voisi kaivata metsäkävelyä kaikkien näiden elämänmuutosten jälkeen.”
”Sori tästä yllätyshyökkäyksestä”, minä naurahdan Eedille, kun Hannes on mennyt menojaan. ”Tuli Hanneksen kanssa puheeksi, että mä ajattelin mennä Iisin kanssa maastoon, mutta se on ilman vetohevosta vähän hätäinen siellä, ja Hannes sitten tulkitsi että mä en ole maastoillut täällä yksin, ja noh, tässäpä sitä ollaan. Mutta ei sun ole pakko tulla mukaan, jos et ehdi!”
”Voin tulla”, Eedi hymyilee. ”Se Koopa näyttääkin kivalta, mukava päästä testaamaan. Toivottavasti se on ihan maastovarma, tai voi olla melkoinen lenkki luvassa.”
”Iisi on onneksi sinällään kiltti, se on vaan vähän levoton”, selitän. ”Enkä oo vielä montaa kertaa ehtinyt sillä ratsastamaan, saati sitten maastossa.”
Eedi ja Koopa odottelevat meitä jo pihalla, kun saan lopulta Iisin valmiiksi. Nuoren orin kanssa pitää vielä keskustella käytöstavoista, kuten paikoillaan seisomisesta satuloinnin tai selkäännousun ajan, mutta lopulta istun sen satulassa, ja lähdemme Koopa edellä kohti metsää.
”Etkös sä ollut sen kanssa Hubertusratsastuksessa?” Eedi muistaa ja kääntyy vilkaisemaan taaksepäin, kun olemme kävelleet jo jonkun aikaa hiljaisuuden vallitessa. Kumpikaan meistä ei uskalla antaa ratsulleen kovin pitkiä ohjia, vaikka Eedin ratsu käyttäytyy toistaiseksi mallikelpoisesti, ja Iisi suostuu, joskin pitkin hampain, kävelemään.
”Olin joo”, minä nyökkään. ”Se olikin ihan ekoja kertoja, kun edes ratsastin tällä, ja nyt oon käynyt silloin tällöin syksyn ajan.”
”Sen omistajaa ei olekaan paljoa näkynyt”, Eedi vastaa. ”Pitäiskö ravata?”
”Joo. Mä huudan jos tulee joku hätätilanne”, virnistän. Koopa siirtyy raviin ja Iisi seuraa päätään viskoen esimerkkiä. Vaikka Koopan ravi on matkaavoittava, joutuu Iisi vähän sipsuttamaan sen perässä, ja se selvästi ärsyttää oria. Eedi lisää vauhtia, kun huomaa Iisin hyppelehtivän ratsunsa takana, ja lopulta viiletämme läpi lumisen metsän pakkasen nipistellessä poskia. Puut ovat kauttaaltaan talvenharmaassa huurteessa ja kaikkialla on ihmeellisen valkoista ja hiljaista.
Iisi pärskyttelee jo tyytyväisempänä, kun siirrymme käyntiin. Koopa vaikuttaa selväjärkiseltä maastoratsulta, eikä säikähdä edes sitä, kun joku metsäkanalintu ampaisee lentoon juuri sen edestä. Iisi on kyllä saada slaagin, ja hetken verran näen jo elämäni vilisevän ohitse silmieni edessä, mutta sitten se ottaa poniruunan rauhallisesta käytöksestä mallia ja lenkkimme jatkuu.
Toisaalta voi olla, että Eedin rauhallinen olemus saa Koopankin käyttäytymään niin viisaasti. Kesän ja syksyn Seppele-seikkailuissa Eedi on lähes aina vaikuttanut ystävälliseltä, tasaisen varmalta järjen ääneltä, jota entistä useamman olisi kenties hyvä kuunnella. Hän on niitä ihmisiä, jotka tuntuvat siltä kuin he olisivat olleet Seppeleessä aina, vaikka oikeasti Eedi oli ilmestynyt tallille vasta jonakin niistä vuosista, kun olin ollut poissa.
Kovin hyvin en Eediä vielä tunne, mutta luulen, että meitä yhdistää muukin kuin hiustenväri.
Ainakin jaamme intohimon kouluratsastukseen, minulle selviää, kun Eedi kertoilee ylläpitohevosestaan ja sen varsasta, Lokista, josta pitäisi tulla isona kouluratsu. Ledin lähdöstä puhuessaan Eedin ääneen tulee ehkä ripaus haikeutta, mutta toisaalta hän vaikuttaa olevan varsan koulutuksesta innoissaan.
”Sano jos tarviit jotain apua sen kanssa”, minä innostun hetken huumassa. ”Olisi ihana päästä touhuilemaan nuoren hevosen kanssa pitkästä aikaa.”
Maastolenkin loppupuolella päätämme vielä laukata koskemattoman pellon poikki. Koopa painaltaa edeltä punainen häntä soihtuna perässään, ja Iisi puoliksi laukkaa, puoliksi hyppelehtii eteenpäin polvenkorkuisessa hangessa. Kevyttä puuterilunta pöllyää ilmaan niin, että kun hidastamme käyntiin, joudun pyyhkimään kasvoni kuiviksi. Sekä minä että Iisi puuskutamme väsyneinä mutta tyytyväisinä – molemmilla on kunto päässyt syksyn pimeimpinä kuukausina rapistumaan.
”Tänään on muuten jo pidempi päivä kuin eilen”, Eedi kertoo kuin olisi lukenut ajatukseni. ”Tästä se taas kirkastuu.”
”Totta”, minä ilahdun. ”Kohta on taas kesä ja kärpäset.”
”Nautitaan nyt joulusta ensin”, Eedi hymyilee minulle ja taputtaa Koopan pörröistä kaulaa.
Ihanaa joulua Eedille!! Kiitos aktiivisuudesta ja ropeseurasta ja voimia hahmolauman hallintaan myös vuonna 2023 <3
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Dec 22, 2022 19:19:34 GMT 2
Hyvää joulua Salmalle, kirjoittajalle & koko hahmoporukalle, ilman teitä Seppele ei olisi Seppele, kiitos kirjoitus- ja ropeseurasta sekä kaikesta muusta mitä teet Seppeleen eteen!
|
|
Viljami
Uusi ja innokas
Posts: 53
Hoitoheppa: Ailen
Koulutaso: heC
Estetaso: 40cm
|
Post by Viljami on Dec 23, 2022 10:43:12 GMT 2
Hou hou HOU t. Vili
Vili oli miettinyt sopivaa joululahjaa Mannylle koko Joulukuun. Se oli pallotellut ideoita A:sta Ö:hön, mutta mikään ei ollut tuntunut Mannymaiselta ajatukselta tai miltään sellaiselta, mistä Manny olisi tykännyt. Juli oli käskenyt Viliä ostamaan Mannylle lahjakortin naapurikylän strippiclubiin, mutta Vilistä ajatus oli tuntunut liian ekstremeltä. Tuskin Manny olisi sellaisesta piitannut? Mutta sitten, Vilillä oli välähtänyt päässä! Niinpä hän oli kipittänyt juoksujalkaa Liekkijärven S-markettiin, ja hankkinut Seppeleen paikalliselle symppis-yeti-miehelle kaiken, mitä kunnon mies tarvitsee! Aatonaattona Vilille oli tullut kiire kotiin, joten se oli jättänyt seuraavat asiat Seppeleen kahvipöydälle, Mannya odottamaan: Kortin takana lukee seuraavasti: Ajat muuttuu, mut Seppeleen omat cowboyt elää ikuisesti! Hyvää Joulua the Mään =) t. Vili (PS. Tässä sulle 50€ lahjakortti strippiclubiin, nauti xoxo Juli)
Puiselle kahvipöydälle Vili on jättänyt Äxän giftboxin, Fazerin The Joulusuklaata (joka oli päivän mittaan avattu), sekä sympaattisen kuusikortin.
Ihanaa ja rentouttavaa Joulua Manny sekä muu Seppeleen porukka <3 On ollut ihanaa viettää tää vuosi teidän kanssa!!
|
|
|
Post by Robert on Dec 23, 2022 13:58:51 GMT 2
tiedoksi: toimitin cellalle joulupostin hänen oikeisiin kätösiin 🎅🎅🎅
|
|
|
Post by Liinu on Dec 25, 2022 13:45:05 GMT 2
Joulua rakastavana ihmisenä minua ei haitannut yhtään, kun Hannes ojensi minulle tonttulakin ja pyysi pitämään sitä päässä tallilla edes tämän päivän ajan. "Joulumieltä tuomaan niin teille kuin muillekin!"Iiris sen sijaan ei näyttänyt yhtä ilahtuneelta ja hetken jo pelkäsin hänen työntävän saamansa lakin Hanneksen... Johonkin. Lopulta nuori nainen kuitenkin veti tonttulakin kutirensa suojaksi ja jatkoi Vapun kanssa puuhailuaan. Kun Hannes tuli sitten ehdottelemaan jotain yhteistä joululaulua, niin minä kuin Iiriskin keksittiin jokin tekosyy, minkä varjolla karata paikalta. Iiris nappasi Vapun, talutti sen ulos ja minä kipitin perässä. Kaksikko näytti mukavan jouluiselta, joten päätin napata heistä "salakuvan" ja lähettää sen sitten Iirikselle, mutta samantien kun olin saanut puhelimen käteeni, Vappu bongasi linnuille tarkoitetun kauralyhteen ja nykäisi Iirisparan perässään herkkujen perään. Kuvasta ei tullut sellaista kuin ajattelin, mutta ihan hauska kuitenkin!
MUKAVAA JOULUN AIKAA IIRIKSEN KIRJOITTAJALLE!
|
|
|
Post by Anne on Jan 27, 2023 18:49:54 GMT 2
Ihanaa joulua ja uutta vuotta Kirille!"Hei, Kiri! Muistatko sen talvipäivän joulukuun alussa, kun lähikylän pojat olivat dronella kuvaamassa? Sain vihdoin pojilta tämän kuvan, jonka ottivat! Olisin lähettänyt sen aiemminkin, mutta toivottavasti kelpaa näinkin <3 Pieni myöhästynyt joululahjanen sulle. t. Sartsu"
|
|
|
Post by Emmy on Feb 27, 2023 11:57:07 GMT 2
Liinu n myöhäinen jouluposti: Emmyn puhelin oli ilmoittanut täydestä muistista jo kuukausi sitten. Hän oli lykännyt pitkäpiimäistä hommaa eli kuvien läpikäyntiä ja tärkeiden siirtämistä koneelle. Nyt hän kuitenkin pienen flunssan kourissa Olivian nukkuessa päätti ryhtyä hommaan. Selattuaan noin tuhat kuvaa Olivista (kaikki tärkeitä kehitysvaiheita) ja suunnilleen saman verran kuvia Minnistä, hän pääsi joulukuun kuviin. Hieman ennen joulua oli kuva Liinusta ja Whinnystä pellolla auringonlaskun aikaan ihastelemassa taivalle ensimmäisenä pilkahtaneita tähtiä. Emmy oli pysähtynyt ottamaan kuvan ollessaan lyhyellä iltalenkillä Minnin kanssa, mutta oli unohtanut lähettää sen Liinulle. Niinpä Emmy näpytteli whatsapissa Liinulle viestin: "Moi! Selailin puhelimen kuvia ja törmäsin tähän teistä vähän ennen joulua, ajattelin että haluaisit sen! Hyvää myöhäistä Joulua!"
|
|