25.3.2015 - Tehomaaliskuu: rataestetunti

[Piritta]

25.3. hypätään Pirren johdolla rataa. Tunti on osa maaliskuun tehokasta estetuntirysää.

- Tunti on avoinna hoitajille ja y-omistajille
- Tunnille mahtuu 6 ratsukkoa
- Voit osallistua korkeintaan kahdelle tehomaaliskuun tunneista
Muut tehomaaliskuun tunnit:
16.3. Sarjaesteitä
20.3. Puomityöskentelyä

Osallistujat 6/6
Salma - Bonnie
Cella - Windi
Kuú - Eela
Tuulia - Hestia
Wenla - Gitta
Emmy - Hype

Olin jättänyt ratapiirroksen jo etukäteen ilmoitustaululle hevoslistan yhteyteen, jotta ratsastajat saisivat tutustua siihen, kuten kisoissa toimittaisiin. Kulkiessani taulun ohi kohti maneesia huomasinkin jo Tuulian, Salman ja Emmyn tutkailevan piirrosta tarkasti. Olin kyhännyt sen yön pimeinä tunteina saatuani äkillisen inspiraation. Toivoin, että olin numeroinut esteet oikein, eikä ratapiirroksesta löytyisi typeriä kömmähdyksiä.

"Olettehan kaikki tutustuneet rataan?" kysyin kaikilta yhteisesti, kun ratsukot valuivat maneesiin. "Ennen kuin nousette selkään, kävellään rata vielä, niin kuin kisoissakin tehtäisiin. Toki kisoissa ettei kiskoisi hevosia perässänne, mutta muuten."

Pian tarvoimme hiekassa hevosia taluttaen. Kyselin ratsastajilta heidän huomioitaan radasta ja johdattelin heitä pohtimaan, mihin esterataan tutustuessa kannatti kiinnittää huomiota.

"Lähtö- ja maalilinjat on sekä perusradalla että uusinnassa samat. Voisimme tietysti ratsastaa nämä 367.1-arvostelun mukaisesti, eli niin, että perusradan maaliviiva olisi samalla uusintaradan alku, mutta tänään toimitaan oppimisen takia toisin. Ratsastetaan siis erikseen perusrata ja keskitytään uusintaradan ratsastaiseen sitten ihan omana juttunaan. Meillä on täällä nyt apulaisia liputtamassa lähtö- ja maaliviivojen ylitykset, ja minä kellotan teille aikoja radoista", ilmoitin ja hymyilin kiitollisena Claralle ja Fiialle, jotka olin saanut maaniteltua liputtajiksi.

"Sitten vain selkään. Tehkää muutamia pysähdyksiä ja temponvaihteluita käynnissä ja varmistakaa, että hevoset kulkevat suorassa ja taipuvat tarvittaessa. Siirtykää omaan tahtiin - mutta melko pian, jotta ehditään hyppäämään tarpeeksi - ravityöskentelyyn", ohjeistin ratsastajat, kun rata oli kierretty läpi ja kukin oli saanut esittää mahdolliset mieltä painavat kysymykset rataan ja teihin liittyen.

Myöhemmin verryttelyesteinä toimivat vaaleanpunainen pysty ja seiskaeste, sininen okseri, jonka alle olin laittanut vesimaton. Sitä kyttäävät ratsut saivat tehdä kieltonsa sille nyt ja rohkaistua sitten hyppäämään siitä yli, jotta se ei ehkä tuottaisi ratojen aikana enää suuria ongelmia.

Perusradalla monia jännitti kuudes este, trippeli. Hyppäsimme siis sitäkin yksittäisenä, ennen kuin siirryimme koko radan kimppuun. Muutoin perusrata oli mielestäni melko kiltti. Siinä ei ollut kohtuuttoman haastavia teitä, enkä nostanut estekorkeuttakaan ensimmäisellä hyppykierroksella vielä kovin korkeaksi. Toista kierrosta varten tein pientä gallupia ja järjestin hyppyjärjestyksen sellaiseksi, että kukin pääsisi hyppäämään rataa itselleen sopivalla korkeudella.

"Wenla, Gitta kun on tuommoinen hassu lullero, joka on helposti vino ja jotenkin luiskahtaa läpi ulkoavuista, saat olla sen kanssa oikein erityisen tarkka siitä, ettei se valu kaarteissa tai estelinjoilla minne sattuu. Ulkoapusi muodostavat sille seinän, josta se ei mene läpi esteiden välissä, eikä näinollen pääse hivuttautumaan esteiden ulkolaitaan. Auttaa myös, jos et ajattele kääntäväsi sisäohjalla, vaan katseella, painolla ja ulkoavuilla. Kun vedät sisäohjasta, vedät samalla sen kaulan mutkalle ja jos ulkolapa jää silloin vartioimatta, se aivan taatusti lötsähtää se lapa edellä suuntaan, jonne et halunnut sen menevän."

"Kuú, Eelan hypyt ovat isoja ja pyöreitä, eikä niissä aina ole helppo pysyä mukana. Se voi tuottaa hankaluuksia, jos on tiukkoja teitä ja tehtäviä nopeasti peräjälkeen. Kun hyppy tempaa ratsastajan vähänkin satulasta ja alastulo heilauttaa kuskin tasapainoa, on vaikea päästä vaikuttamaan kunnolla kohti seuraavaa tehtävää. Tässä perusrataa hypätessä sinulla on aikaa totutella niihin hyppyihin ja etsiä itsellesi paras tapa mukautua niihin. Hae painoa jalustimille - ajattele tukeutuvasi jalustimiin vähän silloinkin, kun istut lähellä satulaa tai satulassa - ja pidä koko ajan leuka ylhäällä ja katse menosuunnassa, niin pärjäät hyvin."

"Cella, Windin kohdalla pätee tänään sama juttu kuin viimeksi sarjaestetunnilla. Se haastaa sinua nyt vetokilpailuun ja olet koko ajan vähällä lähteä mukaan, kun yrität hillitä sitä. Muista, mitä silloin puhuttiin. Pysty ylävartalo, tiivis, painava, tarvittaessa pidättävä istunta ja vakaa, paikallaan pysyvä käsi, joka ei kisko vastaan ja pyri tappamaan laukkaa pois. Käsi pysyy paikallaan ja on vain ikään kuin seinä, josta ei juosta läpi, mutta joka ei myöskään vedä kaikin voimin vastaan. Laukassa saa olla voimaa ja eteenpäinpyrkimystä, mutta on ratsastajan tehtävä päättää, minne se voima suuntautuu ja laukka vie. Vaikka Windi viipottaisi menemään, ajattele, että teillä on koko ajan määränpää, johon etenette - aina kohti seuraavaa estettä, ei minnekään taaksepäin."

Uusintaradalle toistettiin sama kaava esteiden korkeuden suhteen. Ensin kierros mukavalla, helpolla korkeudella ja sitten ratsukon oman kykenevyyden, uskalluksen ja halun mukaan.

"Tuulia, vie katse jo aikaisemmin seuraavalle esteelle. Tiedät, minne olet menossa, koska rataan on tutustuttu huolella. Ennakoiva ratsastus on hyvä keino tehdä hyppäämisestä helppoa niin itselleen kuin hevosellekin. Etsimällä reitin seuraavalle esteelle katseella jo hyvissä ajoin varmistat, että siitä reitistä sitten todella tulee sujuva. Lisäksi se auttaa Hestian ristilaukkojen kanssa. Katse siirtää sinun painoasi menosuuntaan, mikä jo osaltaan viestii Hestialle, kummassa laukassa haluat sen laskeutuvan esteeltä. Saat myös johtaa uuden laukan sisäohjalla reilusti. Siirrä kättä sivuun, irti kaulasta - vielä enemmän - noin! Noin kun muistat johtaa radalla, aivan taatusti onnistuvat myötälaukatkin. Siten kaarteiden ratsastuskin helpottuu ja hevosen valmistelu seuraavaan tehtävään, joka erityisesti uusintaradalla seuraa nopeasti edellisen jälkeen."

"Emmy, sinullahan on ajokortti? Kysyn tätä siksi, että näen, että olet kovin tottunut pieneen ja esteradalla ketterään Patroniin, ja isompi ja myös kuumempi Hype vähän hirvittää. Hyperion on oikein kiva hevonen ja osaa hypätä. Sen iso laukka kuitenkin tekee kääntämisestä haastavampaa kuin Patronin. Sinusta voi tuntua siltä, että se menee liian kovaa tai liian isoilla askelilla, jotta saat sen käännettyä, mikä johtaa siihen, että nypit ja vedät siltä laukkaa pois näissä uusintaradan kurveissa ja sitten ajat sitä kovasti eteen, kun saat suoran linjan kohti estettä. Ajattele, että hyppääminen on vähän niin kuin liittyisit autolla motarille. Jos tulet kuudenkympin vauhdissa 120:n alueelle, saat huudattaa autoa kiihdytyskaistalla voidaksesi liittyä muun, kovempaa menevän liikenteen sekaan turvallisesti, ja ajosta tulee nykivää. Nyt käytät kolmea viimeistä askelta ennen estettä juuri sellaisena kiihdytyskaistana, koska ajat liittymäluiskaa - eli ratsastat kaarteessa - liian hiljaa. Hyperion kääntyy kyllä, vaikka se samalla etenisi, kunhan ulkoavut tukevat. Sujuvuutta esteiden välille, niin oikeiden ponnistuspaikkojen - tai välin, johon liittyä sinne motarille - löytäminen helpottuu."

"Salma, ota nyt vähän riskejä kun Bonnie on noin hyvä tänään! Sehän toimii kuin kello. Nostan näitä esteitä pari pykälää ylöspäin enkä kuuntele mitään jupinoita siitä. Kokeile myös ihmeessä ratsastaa sarjalta vesimatolle trippelin ja possupystyn välistä sen sijaan, että kiertäisit varmistellen possupystyn takaa, niin kuin ensimmäisellä kierroksella teit. Ihan turhia sekunteja ja aivan liian pitkä reitti uusintaan, jos poni on noin hyvin juonessa mukana. Varo kuitenkin, ettet itse lähde liihottelemaan ponin edellä. Jätit sen nyt muutamiin hyppyihin ihan yksin, kun olit jo askeleen verran sitä edellä ja mukauduit hyppyyn, ennen kuin poni edes oikeasti hyppäsi. Malttia, malttia. Teillä menee nyt hyvin, mutta ethän tahdo, että prinsessaponi vetää herneen herkkään nenäänsä sen takia, että se jää ihan ypöyksin kesken radan?"

Tunnin lopuksi minulla oli ympärilläni lauma hikisiä ratsuja ja ratsastajia, joiden posket punoittivat ja hiukset hasottivat. Ah, tässähän oli suorastaan urheilujuhlan tuntua.

[Piritta]

Tunti tullut!

[Cella]

”Possupysty… niin Pirittaa”, mä naurahdin Salmalle, kun me aikaisina lintusina kuljeskeltiin maneesiin pystytettyjen esteiden seassa kyräilevät tammat perässä laahaten. Hallissa ei ollut vielä ketään muuta, Pirrekin oli huiskinut vielä talliin hoputtelemaan muita ratsukoita, joten meillä oli hyvää aikaa ottaa käsitystä tunnin radasta. Musta oli älyttömän kivaa päästä hyppimään ihan kunnon ratoja aina estetunneille, omiin pomppuväkerryksiin kun harvemmin jaksoi paria kolmea estettä enempää rakennella.
”Haha! Se on ihan sen tuotemerkki”, Salmakin hihitti, kun se kiristeli Bonnien vyötä katsellen iloisen vaaleanpunaraitaisia puomeja. ”Taitaa olla lämppäestekin, kun on jätetty noin matalaksi.”
”Hyvin arveltu, niinhän se on”, Pirren ääni kajahti meidän takaa, ja heti perään painava liukuovi aukesi lopun porukan astellessa sisään.
”Ootteko kaikki ehtineet tutustua rataan? Ennen kun nousette selkään, niin kävellään rata vielä…”

Tunti lähti Pirren tapaan tehokkaasti käyntiin. Alkuverryttelyt ja –hyppelyt vedettiin turhia vetkuilematta, vaikka keskityttiinkin huolella pariin radan kinkkisimpään esteeseen. Windin kanssa mulla ei onneksi ollut huolen häivää, sen varmuutta ei hätkähdyttäneet vesimatot tai pitkät trippelit. Se nyt ei olisi kieltänyt, vaikka yhtenä esteenä olisi ollut elävä hai.

Itse radan hyppäämiseen päästiin sujumaan mukavan jouhevasti. Odottelua tuli enemmän kuin sarjaestetunnin ihanan pienellä ryhmällä oli tullut, ja se ei meinannut sopia Windin pirtaan sitten yhtään. Se tuntui kuumalta ja se painoi käteen hirveällä voimalla.
”Cella, taas näyttäisi pätevän sama kun viime tunnilla!” Pirre huikkasi kun meidän vuoro tuli, ja sen harjaantunut silmä näki heti ettei me toimittu kovinkaan harmonisesti. Mä painoin persuksen kiinni penkkiin tiukasti laukkaa myötäillen, ja pakotin lantiota hidastamalla Windin palaamaan parempaan tahtiin. Nyökkäsin Pirrelle keskittymiseni lomassa merkin että me oltiin valmiita, ja kaarsin tammani ulkopohkeella kohti ensimmäistä estettä.

Meidän monen viikon lähestymistreenit ei olleet menneet hukkaan: ponnistuspaikat lähtivät löytymään kivasti heti ensimmäisellä kierroksella. Ensimmäiset kolme estettä meni meiltä oikeinkin jouhevasti. Windiä ei ainakaan joutunut potkimaan eteenpäin, päinvastoin, jos se olisi saanut valita meidän vauhti olisi ollut aikas hurjaa. Mulla oli hieman etsinnässä sopiva esteistunta, jossa olisin samalla tarpeeksi lähellä satulaa, mutta kuitenkin jalustimilla kevyenä ja tasapainossa.
        Rata kaarteli ja kierteli esteiden väleistä, mutta mulla ei onneksi tullut hankaluuksia muistaa esteiden järjestystä. Annoin Windille ohjaa viidennen esteen jälkeen, jotta me saatiin kaarteesta hyvä, etenevä laukka ennen trippeliä. Ennen kuin suoristin sen esteen eteen kokosin sitä kevyesti istunnalla, ja valmistelin puolipidätteellä laukan vaihtumiseen. En irrottanut katsettani trippelistä, ja ojentauduin mukaan hyppyyn tuntiessani Windin takajalkojen voiman aloittavan ponnistusta. Vaihdoin asetuksen esteen päällä ja pidin pohkeet hyvin kiinni. Windi laskeutui hyvässä tasapainossa, ja kaartaessamme sarjaesteen takaa kuin höyryjuna vaihdoimme laukan radan loppuosaan sopivaksi.

Seuraavalle perusradalle mä rohkaistuin ottamaan ihan reilunkorkuiset esteet. Windillä tuntui olevan virtaa ja vauhtia, enkä mä uskonut että toinen turvallisen matala rata äsköisen puhtaan jälkeen meitä kovin paljoa kehittäisi.
        Toinenkin rata sujui todella hyvin, viimeisen kaksoissarjan yhtä pudotusta lukuunottamatta. Windi oli yhä kuuma ja räjähtelevä, mutta pysyi mukavasti ohjan ja pohkeen välissä radalla, joten mulla ei ollut siitä enää murhetta. Ravuutin tammaa hetken rennoksi ja taputtelin sitä kovasti jäädessämme odottelemaan viimeisenä hyppääviä Salmaa ja Bonnieta suorittamaan ratansa loppuun.

Uusintaratatehtävä oli mulle iloinen yllätys, en ollut lainkaan odottanut aikatyyppistä tehtävää. Pirren selittäessä muuttunutta, lyhyempää uusintarataa mun kisaajanaivot alkoivat raksuttaa kuin itsekseen etsien reittejä niiden väleillä, syynäten kaikkia pieniä oikaisuja joilla saisi pari sekuntia nipistettyä ajasta.

Uudessa tehtävässä esteet laskettiin alkuun taas matalammiksi ja mukavammiksi, jotta kaikki saisivat hyvän tatsin muuttuneeseen rataan. Muita ratsukoita oli ilo seurailla, kun kaikki ottivat linjoilla pikkuisen enemmän riskejä ja antoivat ratsuille enemmän pohjetta, ja keksivät nokkelia kaarteita lyhyemmille reiteille. Kun Wenla ja Gitta pompottelivat maaliviivan ylitse, mä keräsin Windin ohjat hyvällä fiiliksellä. Tästä tulisi hauskaa!

Mä kehotin Windin saman tien astetta reippaampaan laukkaan, ja sillehän se sopi. Pidin kuitenkin tarkkaan huolta ettei se venynyt liiaksi – olihan uusintaradalla lähes joka välissä tiukkoja kaarteita ja käännöksiä. Possupystyn ylitettyämme mä asetin vasempaan ja käänsin tamman ulkopohkeella maneesin kulmaa hipoen kymppiokserin eteen. Meillä oli hyvä meno päällä, ja annoin tamman painella loivan kaarteen yhdelletoista paljon vapaammin.
        Sarjalle osasin nyt katsoa meidän tahdin paremmin, ja otin jo kaarteen aikana askelesta pois roimasti senttejä istunnalla. Windi ei meinannut ottaa pidätteitä kuuleviin korviinsa – mä oikein tunsin mun kohta kolme varttia vastaan pitäneissä, kipeissä käsissä kuinka tamman kierrokset painelivat mittarin punaisella sektiolla. Mulle riitti sen hötkyily – hampaat yhteen purren, ja Pirren ohjeet mielessäni nostin ohjan korkealle ja painoin takamuksen satulaan vetäen vatsalihaksilla niin kovaa karkaavaa laukkaa vastaan, ettei knabilla ollut muuta mahdollisuutta kuin lyhentää itseään. Me ehdittiin kuin ihmeen kaupalla sarjalle, jokseenkin vinosti mutta kuitenkin. Me laukattiin maaliviivan yli hikisinä kuin pienet porsaat.

”Siellä pistettiin Windi ruotuun”, Pirre tuli kommentoimaan suupieli nykien meille tunnin jälkeen, kun lippuapulaiset Fiia ja Clara alkoi keräillä jo esteitä pois.
”Hah! Joo, huomasitko, en tappanu laukkaa ottamalla kädellä taakse? Otin sun neuvosta vaarin."
”Huomasin hyvinkin, aina kiva huomata ettei mun yksinäiset hölinät mee teiltä täysin ohi. Se on kyllä melkonen innostuja.”
”No on”, mä naurahdin naiselle, ja taputtelin pörisevän ja porisevan tamman kaulaa.

”Mutta ennemmin mä otan yhden tämmösen kun sata nöyrää ja eteenpäinpotkittavaa pötkömakkaraa.”

[Emmy]

Vedin harmaan hevosen satulavyötä ensimmäisiin reikiin tottuneesti ja nappasin naulakosta suitset. Hype oli hieman vastahakoinen kuolainten kanssa, mutta melko pian sain ne sen suuhun. Kelasin päässäni rataa, joka oli ennen tuntia kiinnitetty ilmoitustaululle ja mietin, miten siitä Hypen kanssa selviäisin. Jotenkin, kai..

Maneesissa Pirre totesi vielä ennen selkään nousua, että kävellään rata läpi kertaalleen. Pian kuuden ratsukon ryhmä tarpoi maneesin hiekassa esteeltä toiselle kiskoen jokseenkin vastahakoisia hevosia perässään. Lopulta kaarroimme keskelle siistiin riviin ja saimme luvan nousta selkään.

Säädin jalustimet ja Pirre auttoi vyön kanssa. Testattuani jalustimet sopiviksi, painoin pohkeet kevyesti Hypen kylkiin, joka nytkähti liikkeelle ja suuntasin sen turvan uralle. Hype tuntui isolta pieneen ja siroon Patroniin tottuneena.

Itsenäisen verkan jälkeen otimme verkkahyppyjä. Ne sujuivat Hypen kanssa ihan mallikkaasti, ruuna hyppäsi innoissaan ja hypyt olivat helppoja. Perusradalla Hypen iso laukka vaati totuttelua, mutta suurimman osan käännöksistä sain hoidettua kunnialla ja Hype pääsi esteistä vielä ylikin. Korkeammilla korkeuksilla meinasi iskeä rimakauhu, mutta ensimmäisen esteen jälkeen sekin katosi maneesin pölyn mukana. Hype hyppäsi mukavasti ja ei loppujen lopuksi ollut niin vaikea ratsastaa kun olin alun perin uumoillut. Kun se yhteinen kieli ja harmonia löytyi, oli radan ratsastaminen mukavaa, vaikka toki skarppina sai olla kokoajan tekemässä.

Uusintaradalla pääni päälle nousi iso kysymysmerkki, kun Pirre rupesi vertaamaan Hypeä autoon ja uusintarataa moottoritiehen. Kun vertauksen ymmärsi (pienen pohdinnan jälkeen) oli se ihan järkeenkäypä ja kun sen piti mielessä, uusintaratakin luonnistui jo paljon paremmin. Hype piti laukan hyvin yllä kaarteen läpi, kun en nykinyt sitä pois ja pääsi sen jälkeen paljon sulavammin uuteen hyppyyn. Hyviä aikojakin saatiin, vaikkei varmaan ihan niin hyviä, kun mitä olisin Patronin kanssa saavuttanut, tuumasin itsekseni.

Kiitos tunnista! Et muuten oo anoa opettaja, joka on verrannut hevosia autoihin :DD

[Salma]

Eilen hierottu Bonnie tuntui lavealta ja joustavalta. Se kulki niska korkealla, puhalsi kylmää ilmaa sieraimistaan ja liikutteli myötämielisenä kuolainta suussaan. Maneesin tumma pohja vaimensi rautakenkien pehmeät kilahdukset.

Minua jännitti vähän. Viime sunnuntaina valitut kisahoitajani Juuso ja Naatti istuivat katsomossa lämpimästi topattuina kuin valkea ja punainen sieni. Naatti hymyili kannustavasti, kun kevensin ohitse, Juuson katse oli tarrautunut Bonnien etujalkoihin. Annoin vaivihkaa pohkeita, jotta Bonnie venyttäisi vielä enemmän.

Pujottelin viiden muun ratsukon kera Pirren, Claran ja Fiian rakentamia esteitä väistellen. Kun olimme hetki sitten tutustuneet jalan rataan, Bonnie oli puhissut hurjistuneena vesimattoesteelle ja yrittänyt kiemurrella sen ohitse kuin pieni pelkäävä käärme. Nyt selästä käsin keskityin tekemään suurta pääty-ympyrää estetolppaa hipoen. Bonnie käänsi edelleen korvansa epäileväisesti maton suuntaan, mutta liihotteli nöyrästi sen ohitse. Minä keskityin käymään rataa läpi mielessäni.

”Lämpätään tuolla pinkillä ja seiskaesteellä”, Pirre huuteli kaulahuiviensa alta osoittaen vesimatto-okserin suuntaan.
”Niinpä tietysti”, täpäkällä Hypellä ohi ratsastava Emmy naurahti minulle. ”Kympistä vetoa, että mä oon puruissa puolessa minuutissa!”
Emmy oli kaikeksi onneksi väärässä. Hype ei kieltänyt kertaakaan, vaikka muljautteli silmiään mielenosoituksellisesti ennen ponnistusta. Bonnie sen sijaan lähestyi vinossa, vinkaisi kimeästi ja potkaisi takajalat melkein uralla kulkevan Gitan kylkeen. Paksu poni livahti liukkaasti alta ja minä purin huuliani yhteen istuessani syvälle Bonnien satulaan. Laukka rummutti käskevästi.
”Ja nyt yli!” Pirre karjaisi meidän lähestyessämme uudelleen niin yllättäen, että Bonnie taisi hypätä pelkästä pelästyksestä. Se pingotti vielä esteen päällä, ettei olisi koskettanut hienoilla kavioillaan vesimattoa, ja laskeutui vähän töksähtäen. Pirre kuitenkin huudahti hyväksyvästi.
”Tulkaa Salma erityisesti tätä okseria, niin Bona tottuu siihen!”

Tulimme perusradalle yksi kerrallaan. Bonnie pyrähteli ilahtuneena ravin sisällä odotellessamme vuoroamme. Kun istuin alas satulaan ja päästin sen laukkaan, se oikein korskahti ja loikkasi voimakkaasti eteenpäin. Lysäytin takamukseni syvemmälle satulaan jarruttaakseni ponin kauhontaa.

Pinkki ykköseste, jolle Bonnie oli vähän pörissyt, suhahti yli kuin kavaletti. Bonnie tuntui painaneen kisavaihteen päälle. Laajassa kaarteessa kakkosesteelle se suti, yritti livistää mahdollisimman lyhyttä reittiä ja melkein istui nokilleen huomatessaan, että este oli kaksiosainen. Kakkosen vinon hypyn jälkeen pääsimme kömpelösti kolmosesteen ylitse. Pirre huuteli minua pidättämään. Nelosen ja vitosen välisellä tiukalla kaarteella Bonnie ajautui onneksi vähän liian lähelle seinää, ja sain sieltä kalastettua sen takaisin avuille. Vitosen jälkeen tein huolellisen, pitkän radan kuutoselle ja annoin reilusti ohjaa ponin hypätessä trippelin ylitse. Se höristi innoissaan korviaan karauttaessaan uraa myöten kohti seiskaa.

Ja tyynen viileästi se kielsi. Minä olin jo nojautunut kaulaa vasten ja työntänyt käteni harjaan, joten ponin laittaessa jarrut päälle lensin kauniissa kaaressa istumaan suunnilleen sen korville.
”Hae jalustimet ja tule uudelleen!” Pirre ohjeisti saman tien. Bonnie piti onneksi päätään ylhäällä hölmistyneen näköisenä, joten liu’uin kaulaliukumäkeä keskelle satulaa ja pompahtelevassa ravissa survaisin jalat jalustimiin. Tein huolellisen kaarteen, nostin laukan ja toin Bonnien uudelleen kuutosesteelle. Kun tamma oli rummuttanut iloisesti uraa pitkin ja seiskaeste häämötti suoraan edessä, kopautin pohkeet ponin harmaisiin kylkiin ja leiskautin sen pitkällä kaarella ylitse. Hypystä tuli vähän vino, mutta taputin Bonnieta silti tyytyväisenä.

Perusradan kakkoskierroksella Pirre ei kuunnellut arkoja toiveitani metrin radasta, vaan raijasi puomit metrikymppiin. Talsittuaan seiskaesteen vierelle kuin vaaniva tiikeri hän näytti minulle lähtömerkkiä.
”Äläkä anna sen nössöillä yhtään!” hän painotti saatesanoinaan.

Bonnie oli nyt lämmennyt. Se kuunteli minua paremmin, eikä enää hönkinyt eteenpäin kuin linnastaan vapautettu lohikäärme. Etenkin alkuradalla estekorkeus sai sen nostamaan kavionsa huolellisesti vatsan alle. Kuutosesteen venytyksen jälkeen se ilahtui, pisti uuden vaihteen päälle ja räpisteli ilakoivalla – ja täysin tyylittömällä – hypyllä vesimaton ylitse. Pirre nauroi avoimesti Bonnien loikalle ja kiiruhti sitten kehaisemaan:
”Yli se ainakin meni!”
Me olimme jo sarjaesteellä.

[Tuulia]

Matkalla maneesiin hieman koleassa säässä. Käytiin vähän alkulämppäilemässä maastossa.

Kiitti tunnista!

[Wenla]

Rataestetunti 25.3.2015

"... ja sit vitos esteen jälkeen yritetään tehdä hyvä tie kutoselle. Kutoselta pitää valmistutua nopeasti jotta pääsee kääntämään kasille ja saa hyvän lähestymisen. Ja seiskalta pitkä lähestyminen kasille. Yritetään pitää siinä hyvä rytmi yllä..." mumisin itsekseni kiristäessäni Gitan leukaremmiä. Me oltiin mun hanskoja vaille valmiita lähtemään estetunnille. Se oli meidän eka hyppykerta emämunauksen jälkeen, toisien sanoen harkkakisojen jälkeen. Olin yrittänyt tsempata itseni hyvälle mielelle, ja tavoitteenani oli vain saada poni kaikista esteistä yli kunnialla hyvässä rytmissä. Ajan ratsastus saisi jäädä toiseen kertaan.

Ennen selkään nousua olimme kävelleet radan läpi raahaten poneja perässämme. Gitta oli tuijotellut epäileväisenä vesimattoestettä, mutta olin tajunnut näyttää sitä tammalle. Olihan neiti sitä aikansa haistellut ja ihmetellyt, kunnes se taisi tajuta jutun jujun - ei se matto pikkuisia poneja syö.

Gitta tuntui verryttelyssä patalaiskalta, joten päätin ravien jälkeen herättää sen laukkaamalla ympäri maneesia. Poni piristyi hieman, jolloin aloin ottamaan sitä vähän kiinni hallitumpaan laukkaan. Pinkille verkkaesteelle molemmat akksi hyppyä sujuivat mainiosti, mutta vesimattoeste olikin sitten liian pelottava. Ensimmäisellä kerralla Gitta pysähtyi kolme metriä ennen estettä, ja jäi siihen pomppimaan ihmeissään.
"Tuu heti uudelleen, ja vaikka se pysähtyy niin et käännä sitä pois. Kävelet esteen luo ja sitten tuut uudestaan!" Pirre ohjeisti esteen viereltä. Toisella kerralla Gitta oli hyppäävinään, mutta teki täyskäännöksen juuri ennen ponnistusta. Olin ennakoinut liikaa innoissaan siitä, ettei tamma ollut stopannut, joten jalkauduinkin oikein nätisti seisaalleni.
"Tuoppa kakku huomiseks!" Tuikku huikkasi virnistäen Hesen selästä. Hymähdin ja ponnistin takaisin selkään Pirren pidellessä Gittaa aloillaan.
"Pidä pohkeet kiinni, ja ohjat tuntumalla. Lähde hyppyyn mielummin vaikka turhan myöhään, kuin että alkaisit ennakoimaan. Näet jos se stoppaa, niin sä et heti lennä kun oot vielä tukevasti satulassa. Jos tunnet vähääkään, että se epäröi, nii kannusta vaan reippaasti!" Piritta ohjeisti ja siirtyi sivummalle. Lähestyin estettä uudelleen katse seinässä ja pohkeet kiinni. Gitta eteni nätisti, mutta pian tunsin kun se alkoi hiljetää vauhtia. Kannustin tammaa pohkeella ja maiskutin reippaasti. Ensin tuntui, että Gitta meinasi pysähtyä, ja luulin jo, ettei se hyppäisikään. Este oli kuitenkin vain hieman yli puolessa metrissä, joten Gitta leiskautti sen yli paikoiltaan kunnon kenguruloikalla.
"Kehu sitä!" Pirre virkkoi taustalta. Taputin Gittaa hymyillen.

Ensimmäisellä kierroksella hyppäsimme kaikki noin kuudenkympin radan. Toiselle kierrokselle Pirre piti pienen gallupin radan koosta, ja pyysinkin, että este neljä ja 11, sekä este 6 nostettaisiin seitsemäänkymppiin. Muu sai pysyä samassa korkeudessa, eli siinä kuudessakympissä. elikymppi meni meillä treeneissä jo tosi hyvin - kisoissa ei niinkään -, mutta kuuskymppi oli vielä työn alla. Olin itse hypännyt paljon isompaa, mutta mun ja Gitan yhteinen sävel radalla ei ollut vielä löytynyt. Tosin yhteistä matkaa oli takana vasta hieman yli puoli vuotta. Okei, esim Cella ja Windi hyppäsivät paljon isompaa. Mä olin ehkä vähän mukavuudenhaluinen. Gitta ei ollut esteillä(kään) mikään helppo poni, joten mun mielestä me oltiin silti edistytty ihan hyvin.

Rata alkoi hyvin, sain Gitan ratsastettua hyvään paikkaan ensimmäiselle esteelle. Sarjalle pääsimme sisään hyvin, mutta toiselta esteeltä lähti puomi mukaan. Siitä rytmi hieman sekoittui, jonka takia hyppäsimme toisen radan 'korkeista' esteistä hieman kaukaa. Kaareva linja vitosella meni hieman huonosti, koska Gitta punki lapa edellä uralle. Pääsimme kuitenkin esteen yli puhtaasti - tosin hieman huonolla tiellä. Kutonen meni hyvin, mutta seiska aka vesimattoeste oli kamala. Gitta melkein pysähtyi, mutta ärähtäessäni hyppäsi esteen yli kunnon loikalla. Viimeinen yhden laukan sarja meni hyvin, joten saatoin olla ihan tyytyväinen tulokseen. Pirre kommentoikin suoritustamme näin:
"Wenla, Gitta kun on tuommoinen hassu lullero, joka on helposti vino ja jotenkin luiskahtaa läpi ulkoavuista, saat olla sen kanssa oikein erityisen tarkka siitä, ettei se valu kaarteissa tai estelinjoilla minne sattuu. Ulkoapusi muodostavat sille seinän, josta se ei mene läpi esteiden välissä, eikä näinollen pääse hivuttautumaan esteiden ulkolaitaan. Auttaa myös, jos et ajattele kääntäväsi sisäohjalla, vaan katseella, painolla ja ulkoavuilla. Kun vedät sisäohjasta, vedät samalla sen kaulan mutkalle ja jos ulkolapa jää silloin vartioimatta, se aivan taatusti lötsähtää se lapa edellä suuntaan, jonne et halunnut sen menevän." Nyökkäsin ja siirsin Gitan käyntiin.

Toisella kirroksella taivoitteeni oli vain saada rata sujumaan paremmin, ja ratsastaa reippaammassa temmossa. Rata sujuikin äskeistä paremmin, tosin ensimmäisen kerran en kauheasti uskaltanut pyytää eteenpäin. Se myös näkyi ajassa, emme todellakaan ollut nopeimpia.
"Nostetaanko esteitä, Wenla?" Pirre kysäisi. Äskeinen rata oli menty samalla tavalla kuin ihka ensimmäisen kerran.
"No jos nostat niitä samoja esteitä siihen seittemäänkymppiin?" Pyysin. Pirre nyökkäsi ja nosti esteitä hiukan. Sillävälin hain sujuvaa laukkaa tammalla, ja kun vihdoin päästin sen radalle, Gitta oli kuin liekeissä. Se meni sopivaa vauhtia, eikä kysynyt yhdenkään esteen kohdalla mennäänkö yli vai ei. Aikavertailussa olimme kolmansia, mikä eil ollut lainkaan huono tulos.
"Hieno poni. Rakastan sua!" höpisin tammalle loppukäynneissä.