16.3.2015 - Tehomaaliskuu: sarjaesteitä

[Piritta]

Maaliskuisen tehoestejakson aloittaa maanantaina 16.3. pidettävä estetunti, jolla keskitytään erilaisiin sarjaesteisiin.

- Tunti on avoinna hoitajille ja y-omistajille
- Tunnille mahtuu 6 ratsukkoa
- Voit osallistua korkeintaan kahdelle tehomaaliskuun tunneista

Muut tehomaaliskuun tunnit:
20.3. Puomityöskentely
25.3. Esterataa

Osallistujat 4/6
Salma - Bonnie ok
Cella - Windi ok
Tuulia - Hestia ok
Emmy - Patron ok

"Kappas vaan, onpas teitä vähän! Sitä parempi, väki vähenee ja hikoilu lisääntyy", lupasin tuntilaisille hunajaiseen sävyyn. "Sarjaesteitä mennään tänään, kuten näkyy. Aloittakaa omatoimisella verryttelyllä; laitan vielä pari estettä paikalleen sillä välin."

"Ensimmäinen verryttelyeste on possupysty pääty-ympyrällä oikeassa kierroksessa. Ratsastakaa possuokserin ulkopuolelta. Pitäkää itse huoli, ettette kolaroi - ympyrällä hyppäämässä olevalla on etuajo-oikeus koko ajan."

Annoin ratsukoiden hypätä vaaleanpunaisella pystyesteellä pari onnistunutta hyppyä molempiin suuntiin, ennen kuin vaihdoin verryttelyesteeksi okserin. Aloin jo ohjeistaa ratsastajia enemmän laukan ratsastamisen suhteen, sillä siihen tänään keskityttäisiin paljon. Hyvin pian siirryttiin vihreän jumppasarjan kimppuun. Aluksi sarja koostui maapuomeista ja matalista hypyistä, mutta kun jumppasarjan rytmi alkoi löytyä, nostin puomitkin esteiksi ja korotin sarjan korkeutta pikkuhiljaa.

"Jumppasarjaa parempaa tilaisuutta treenata kevyttä istuntaa ei olekaan", kehaisin. "Kun lähestytte sarjaa, istukaa melko tiiviissä esteistunnassa, polvet ja nilkat joustavina mutta jäntevinä. Windin kanssa saat ehkä, Cella, istua hyvin lähellä satulaa ja ajatella painavuutta, sillä Windillä on kuitenkin poneja pidempi laukka ja tälle jumpalle se täytyy tuoda vähän tiiviimpänä pakettina kuin vaikkapa Patron. Windi voi yrittää painaa kättä vasten, koska on niin innoissaan esteistä, mutta sanotaan, että kädellä on niin paljon painoa kuin ratsastaja laittaa sille. Tiivistä sitä siis ensisijassa istunnalla, älä jää vetämään ohjasta yrityksenä pakottaa se pienempään laukkaan. Vaikka se nyt lähestyisikin muutaman kerran hieman holtittomasti, se joutuu kuitenkin keräämään koipensa, jottei kolhi mennessään kaikkia puomeja."

Kerran Windi kolistelikin mennessään melkein jokaisen puomin alas, mutta toisella kerralla se kuunteli jo kuskiaan paremmin ja oli varovaisempi. Joskus hevonenkin joutui oppimaan niin sanotusti etusäären kautta, ettei ratsastaja turhaan yrittänyt kontrolloida menoa.

"Salma, älä yritä tehdä liikaa", ohjeistin sponsoriponillaan ratsastavaa brunettea. "Tuot Bonnien sisään sarjalle hyvässä laukassa ja jätät sen tekemään työn siitä eteenpäin. Avut tukevat sitä tarpeeksi, jottei se valu kumpaankaan reunaan vaan liikkuu suoraan eteenpäin. Muuhun ei tarvitse jumppasarjan aikana vaikuttaakaan - kyllä Bonnie ylläpitää sopivan rytmin ja tarvittaessa korjaakin sitä, jos tuot sen sisään vähän kehnommin. Aina ei tarvitse ajatella ihan kaikkea hevosen puolesta."

Jumppasarjan jälkeen hypättiin pystyesteestä ja tasaokserista koostuvaa punaista kaksoissarjaa molemmista suunnista.

"Tuulia, kun Hestia nyt käy hieman kuumana ja koettaa kovasti puskea esteen juureen, mikä tuottaa sarjaesteellä ongelmia jälkimmäisen hypyn suhteen, oma istuntasi on hyvin tärkeä työkalu. Älä itse yhtään ennakoi ylävartalolla lähestyvää hyppyä, vaan ajattele ratsastavasi kaikessa rauhassa laukkaa eteenpäin aina siihen saakka, kunnes Hestia ponnistaa yli esteen. Pidä ylävartalo pystyssä ja käsi hiljaa ja vakaana, sano paikallaan pysyvällä kädellä Hestialle että et lähde sen kiskomisiin mukaan. Kun poni hätäilee, oma ratsastus on rauhallista ja pää pysyy kylmänä."

"Sitten on vielä tämä meidän sininen kolmonen", sanoin viittilöiden kolmoissarjan puoleen. "Ristikon ja pystyn väliin tulee kaksi askelta ja pystyn ja okserin ylitätte aivan niin kuin äskeisen kaksoissarjan. Ei pitäisi tuottaa teille ongelmia. Ei ole väliä, minkä esteen päällä hevoset vaihtaa laukkaa. Lisäksi nyt kun hypätään tätä yksittäisenä tehtävänä, teillä on aikaa vaihtaa laukka, vaikka se ei esteillä vaihtuisikaan."

"Emmy, toit Patronin hyvin ristikolle, mutta mitä sen jälkeen tapahtui? Älä turhaan lähde tuuppaamaan sitä pystylle. Väli on sille ihan sopiva kaksi laukkaa, kun tuot sen sisään ristikolle hyvässä, reippaassa, etenevässä laukassa, niin kuin äsken teit. Kun se tulee hyvin sisään, ota paine pois ja anna sen vain edetä luontevasti hypystä toiseen. Kuten Salmalle sanoin: tee vain se, mitä täytyy. Älä tee liikaa. Kun laukka on ratsastettu hyväksi ennen estettä, ei sarjalla enää tarvitse juuri paineistaa hevosta, tai siltä menee vain turhaan pakka sekaisin. Etenkin kun ratsastat Patronin kaltaisella innokkaalla esteponilla, joka imee hyvin esteille ilman patisteluakin."

Koska ratsukkoja oli tunnilla puolet tavallisesti ohjaamastani tuntiryhmästä, ehdimme lopputunnista vielä hypätä kahta eri rataa.

"Menkää ulos tekemään kunnon loppukäynnit", sanoin ratsastajille päästäessäni seuraavia tuntilaisia maneesiin kellon lähestyessä tasaa. "Niistä ei kukaan tule enää tunnille tänään. Hoitakaa hevoset hyvin. Ne on hypänneet monta hyppyä tänään ja tehneet kunnolla töitä. Hienosti ratsastettu, jokainen! Ja ensi kerralla taas sitten tietysti vielä paremmin. Te kehitytte hyvää vauhtia."

[Piritta]

Tunti tullut!

[Cella]

Sarjaesteitä


Meillä oli Windin kanssa takana todella huono päivä. Mulla oli valehtelematta käynyt ainakin kolmesti mielessä etsiä Pirre käsiini ja ilmoittaa ettei me päästäkkään estetunnille, koska meidän yhteistyöstä ei tänään vaan tullut mitään, mutta lopulta hinku mun kovasti odottamalle tunnille voitti. Taluttaessani sitten raivokasta tammaa kohti maneesia kipeät hampaanjäljet pohkeessa toivoin kovasti ettei me pilattaisi toisten tuntia meidän sekoilulla – ja ettei tunnin päästä maneesin seinässä olisi uutta cellerinmallista oviaukkoa.

Sarjaesteet on yksi mun ihan lempparijuttu esteillä, ja ihan parasta lähestymisharjoittelua tämmöiselle jolla siihen rutiini on vielä vähän haussa. Windi piristyi tapansa mukaan sillä sekunnilla kun näki esteet, ja vaikka olikin hyvin jäärällä tuulella liikkui kivasti eteen verryttelyssä ja lämppäesteellä.

Rakastin Pirren tunneissa sitä, että alkuhömpötyksiin käytettiin mahdollisimman minimaalinen aika, ja tekemistä oli paljon. Niin oli tänäänkin, tositoimiin lähdettiin lähes heti kun konit oli saaneet pomppulihaksensa aktivoitua.
”Cella istu hyvin lähellä satulaa!” kuului Pirren ohje kentän keskeltä, kun me saatiin ohjeeksi lähteä porukan ensimmäisiksi kuuden esteen tiiviille jumppasarjalle. Se oli hyvä ohje, mutta mulla meni silti hyvä tovi ennen kuin sain tammani laukkaan minkäänlaista järkeä edes sileällä. Sillä ei ollut tänään kärsivällisyyttä eikä nöyryyttä sitä tavallista pientä hippustakaan.
        Meidän ensimmäinen yritys oli yksinkertaisesti haiseva häpeäpilkku. Windi rymäytti mun kaikista pidätteistä huolimatta itsensä aivan liian pitkäksi paria askelta ennen ensimmäistä estettä: koska ensimmäinen lähestyminen meni päin persiitä, meillä ei ollut pientäkään mahdollisuutta mahtua mitenkään päin sarjan kapeisiin innariväleihin. Sarja näytti meidän jäljiltä siltä että pari Isiksen jäsentä olisi käynyt siellä pamauttelemassa, ja kyllä oli meikäläisellä kirosanoissa pidättämistä.

Ensimmäisestä eeppisestä failauksesta sisuuntuneena mä johdatin Windin uudella kierroksella jo paljon parempaan suoritukseen. Siitä oli hyvä jatkaa paremmilla mielin seuraaviin tehtäviin: kaksois- ja kolmossarjoihin. Ne olivat jo selvästi jumppaa korkeampia ja oikein houkuttelivat hyppäämään. Selvästi Windiäkin, se kaarteli niiden ympärillä kuin haaskalintu.
        Kaksoissarja sujui meilta oikein mukavasti, alun katastrofi painui jo mukavasti mielestä pois kun homma alkoi sujua. Jostain syystä meille oli helpompaa hypätä sarja niin päin, että okseri oli sarjan ensimmäinen ja pysty toinen osa – vaikka Windi venyikin puhtaisiin hyppyihin molemmista suunnista, osui tasapaino ja ponnistuskohta toisesta suunnasta paljon paremmin.

Kahden erilaisen radan hyppääminen oli ehdottomasti mun lempikohta tunnista, olihan rata hyvän mittaisena ja sarjapainotteisena kutkuttavan haastava. Mun ratsuni nosti laukan pienestä hipaisusta jälleen joukon ensimmäisenä. Laukkuutin sitä hetken rennommaksi sileällä, ja nyökättyäni Pirrelle ohjasin innokkaan tamman metsikön päätyyn ja suoralle linjalle jumppasarjan eteen. Sarja osoittautui pituutensa tähden jälleen meille hankalimmaksi: kaksi viimeistä estettä kolahti alas, kun hyppypaikka valui niissä liian lähelle. Hyvä rytmi löytyi onneksi jälleen kaksois- ja kolmoissarjoille, eivätkä ne tuottaneet meille lainkaan päänvaivaa.
        Viimeisellä radalla meidän akilleenkantapää jumppasarja oli luvassa kahteen otteeseen eri suunnista, eikä mulla ollut siitä kovin hyvä kutina. Kuitenkin yksittäisen possupystyn jälkeen kaartaessamme päätyyn kohti pitkää sarjaa löytyi Windiltä oikein mukava, lyhyempi laukka, jolla me osuttiin ponnistuspaikalle just eikä melkein. Nousin päkiöilleni antaakseni tammalle tilaa hypätä, ja istuin mahdollisimman hiljaa etten järkyttäisi hyvin lähtenyttä suoritusta sen keskellä. Neljä, viisi, kaikki kuusi estettä menivät kuin menivätkin puhtaasti, ja kevyillä mielin mä ohjasin Windin kaksoissarjalle.

Pieni laukanvaihtomoka ennen kolmoissarjaa aiheutti meille yhden pudotuksen viimeisellä radalla, mutta mä olin aivan hurjan tyytyväinen kuinka hyvin me pärjättiin haastavalla tunnilla. Pirrekin kehaisi, että oli mukava nähdä miten vain yhdessä tunnissa näkyi meidän suoritusten nousujohteisuus.

Laskeutuessani tamman selästä häikäisevässä kevätauringossa hölkötellyn loppuverkan jälkeen en saanut hampaistakaan enää kuin yhden vaivaisen kerran. Taisi siis onnistunut hyppely tehdä hyvää pilkulliselle pahattarellekin!

[Emmy]

Superponi!

[Salma]

Näiden ihmisten kanssa olin ratsastanut koko talven, mietin, kun ratsauduin maneesin keskihalkaisijalla toppaliivi suhisten. Harmaapilkullisen, kylmissään liikahtelevan Bonnien selän yli näkyi rivissä pää ylhäällä keekoileva Windi, kapea Patron ja Hestia, jonka lehmänläiskät näyttivät näin kauempaa sekopäisen maalarin viskomilta. Yksikään ratsukko ei ollut yllättävä muistipelipari: Windin rinnalla oli Cella, Patronin Emmy ja Hestian Tuulia.

Ratsukkonelikko tuntui niin turvalliselta, että joka huimapään esteunelma Bonniekin alkoi lerputtaa alahuultaan ja mateli maneesin pöllyävällä uralla kuin jalaton koira. Yritin jallittaa tamman nopealla pohkeella edes siedettävään käyntiin pakoillen esteitä kokoavan Pirren katsetta. Hän pyllisteli harmaissa collegepöksyissään meitä kohti ja rakenteli yhtä iänikuisista possupystyistään. Vain saparo puuttui, mietin huvittuneena.

Ennen lämppähyppyjä yritin ajaa Bonnieta Hestian perään ja toivoin, että lehmäponin pirteästä kopsuttelusta tarttuisi vähän minunkin ratsuuni. Bonnie kuitenkin katseli ihastuneena maneesin seiniä, viskoi ravissa jalkojaan miten sattuu ja tuntui taantuneen noin nelivuotiaan raakaremontin tasolle. Melkein kuulin Pirren huokailevan, kun hän seurasi harmaan karvamoponi letkeää tassuttelua. Pitkällä sivulla naksautin kieltäni ja päräytin Bonnien laukkaan, ja se liihotteli ihastuneena monta askelta ennen kuin tajusi, että olin pyytänyt siltä jotakin. No, ainakin ehtisin keskittyä ratsastamaan sarjojen välejä, kun poni valmistelisi jokaista laukka-askelta neljä minuuttia korvat myötämielisesti ja hyväntahtoisesti pyörien.

Lämmittelyesteiden jälkeen olin hiessä kypärän alta saappaankärkiin. Aloin saada yllättäviä flashbackeja niistä tuskastuttavista hetkistä, joina pienet paksut ponit olivat juntanneet uran sisäpuolella liimakavioisina, minä puoli metriä lyhyempänä selässään, ja kieltäytyneet kulkemasta käyntiä lujempaa. Näennäisesti Bonnie päästeli kyllä nättiä poninlaukkaa. Uumoilin siitä huolimatta, että tänä aamuna, kun hevoset olivat jakaneet päivän kortteja, Reino ja Bonnie olivat tehneet vaihtokaupat.

Jumppasarjalla minua alkoi jo vähän tuskastuttaa. Bonnie oli pudottanut pari lämppäpuomia, ja vaikka Pirre oli kuitannut ne parilla muistutuksella keskittymisestä, minä tunsin hukanneeni kontaktin poniin. Cellan aloittaessa sarjan Windillä minä ratsastin orpona maneesin toista pitkää sivua ja yritin löytää lennokkuutta Bonnien askeliin. Se kyllä nyökki ystävällisesti päällään, mutta roiskutteli laakeasti, kaula suorana, ja jopa hirnui kerran kiltisti Patronille. Kapea tumma ruuna kääntyi kuikuilemaan Bonnieta vaikka oli jo ravannut ohitse, niin sydämellinen minun harmaan tuittupääni tervehdys oli ollut. Emmyä nauratti.

”Salma, älä yritä tehdä liikaa”, Pirren ääni halkaisi maneesin jo silloin, kun vielä pumppasin jumppasarjalla. Tunsin hikipisaroiden puristuvan niskassani viimeisillä esteillä, odotin Bonnien kolauttavan puomeja ja kevyeen istuntaan noustessani yritin ravistaa vatsastani häpeän. Jotenkin nyt, kun meitä oli vain neljä, Pirren kommentti tuntui paljon henkilökohtaisemmalta. Älä yritä tehdä liikaa. Yritin pysäyttää itseni ja vain istua hiljaa paikoillani, kun Bonnie laskeutui hajamielisesti viimeiseltä hypyltä ja kaarsi pehmeän tuminan saattelemana lyhyelle sivulle.

Olin pettynyt Pirren esitellessä jumppasarjan jälkeisen esteen. Olin melkein toivonut, että maneesin nurkasta olisi kärrätty esiin iso pressun päällystämä kahiseva muuri tai vaikka vesihauta – jotain, mikä olisi saanut pirskautettua Bonnien varpailleen. Kilttiä punapuomista kaksoissarjaa se tuskin vilkaisi kalisutellessaan kyllästyneenä kuolaimiaan. Istuin edelleen niin hiljaa kuin taisin ja tunsin, miten ohjat nytkähtelivät Bonnien suun liikkeiden mukaan.

Kaksoissarja meni molempiin suuntiin ihan hyvin, mikä on ehkä tylsin vastaus, minkä esteradasta voi saada. Bonnie hyppäsi joka kerta säntillisesti ja keräsi kuivat pikku kavionsa huolellisesti alleen. Minä olin tulla hulluksi. Miksei se viskonut, kaahannut ja korskunut nähdessään esteet? Joko poni oli mennyt sekaisin keväästä tai sitten joku oli käynyt vaihtamassa sen edellisyön aikana.

Viimeisellä lähestymisellä minä laskin askeleet väärin. Bonnie kompuroi vähän laukannoston jälkeen, ja syvään niiattuaan hyppäsi niin voimakkaasti eteenpäin, että yllättyneenä en ehtinyt enää arvioida välimatkaa. Luulin tamman ottavan vielä yhden askeleen, mutta se kokosi itsensä pieneen sumppuun kauan ennen esteen ensimmäistä osaa ja ponnisti voimakkaasti. Kauhaisin heilahtavasta harjasta kiinni ja keskityin horjumaan satulassa, kun Bonnie laskeutui vinoon ja selvitti esteiden välin täysin ilman armoittavaa viitoitustani.

Sen jälkeen Bonnie tuntui heränneen. Äkkiä sen korvat olivat astetta terävämmät, pää korkeammalla ja häntä supummassa. Se ärhenteli vähän Windille, jonka Cella ratsasti possupystyn takaa, ja sinisen kolmoissarjan jälkeen heitti innostuneen varsaloikan. Minua melkein itketti onnesta.

Ja silloin, juuri kun Emmy oli valmistautumassa lähtemään Pirren kokoamalle radalle ja Bonnie seisoi uran sisäpuolella pysähdyksissä odottamassa vuoroaan, se tapahtui. Tamma loikkasi täysin ilman varoitusta suoraan sivulle, kuin vietereiltä, ja minä kierähdin sen kyljeltä alas kuin pallo. Kun Pirre ehti juoksuttaa huolestuneen näköisenä seiniä pitkin kirmanneen Bonnien takaisin luokseni, hän näytti hetken siltä, että halusi palauttaa ponin saman tien talliin ja toimittaa minut terveyskeskukseen.
”Mitä sä naurat?” hän kysyi epäpirremäisesti kulmat kurtussa.
”Nyt se heräs”, hihitin ihastuneena pyyhkien hiekkaa housuistani. ”Nyt se vasta heräs!”

[Tuulia]

Tunnin jälkeen otin satulan pois ja vein Hestin tallustelemaan lumia sulattelevalle pellolle. Sinne se kävi piehtaroimaan <3

Kiitos tunnista!