|
Post by Anne on Aug 15, 2012 11:30:57 GMT 2
AjoleirilläSamppa ja Laila ajoleirillä, loppukäynnit hikitreenin jälkeen Artsin raviradalla.
|
|
Riella
Uusi ja innokas
(c) Anne
Posts: 81
|
Post by Riella on Aug 20, 2012 18:45:31 GMT 2
"20.08.2012 maanantai Heippa! Riella täällä vaan varottelee että nyt alkaa taas aktiivinen päiväkirjaralli joten uskoisin että Lailan vihko täyttyy aika pian jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Oli mukava tulla pitkästä aikaa käymään tallilla ja ihmettelin ihan miten hyvän vastaanoton sain. Ihan ekana kävin puunaamassa sen varusteet perinpohjin joten siihenkin sain kulutettua aikaa, vettä ja saippuaa. Koska lie viimeks varusteet puunattu, kuolaimetkin oli ihme röpössä. Nyt varusteista kuitenkin näkee melkein oman peilikuvansa - no ei tosi. Laila ei ollu tänään tunnilla joten mie sain rauhassa käydä tamman sisälle ja hoitaa sen perusteellisesti. Tamma oli hieman hermostuneella päällä kun en oo taas pitkilleen käyny mutta kun sille taas jutteli kaikki jutut poikaystävistä työmurheisiin niin kyllä se siitä sitten rauhottu mutustelemaan heiniään. Laila säpsyili ihan urakalla kun joku liikkui tallissa, tänään oli kyllä muutenkin aika tuulinen sää ja joka paikassa rymisi joku. Miulla oli vanhassa muistissa edelliskertainen mutta tällä kertaa osasin olla vähän varuillani - miltein jopa liian varuillani kun Lailakin tais siitä vähän hermostua. Mitään ei tapahtunut kuitenkaan ja nyt pystyin jo luottavaisemmin mielin hoitamaan tammaa. Lailakin näytti nauttivan puunaamisesta - tulihan hänestä hieno ja kiiltävä! : ) Hoitelin tamman kaikessa rauhassa joten siinä meni sen verta aikaa että tunnit ehti jo loppua. Jaoin Lailan lisäksi muutamalle muulle hepalle iltaheinät. Sinne se neiti jäi tyytyväisenä syömään heinää kun mie läksin kottiin - monta kertaa lie yritin kun aina suustani jäin kiinni. Ens kertaan! - Riella" Erilainen tyyli - täytyy kokeilla myös täällä. :--)
|
|
Riella
Uusi ja innokas
(c) Anne
Posts: 81
|
Post by Riella on Nov 28, 2012 17:34:55 GMT 2
"28.11.2012 keskiviikko Hävettää, hävettää ja hävettää. Nyt taas täällä ja otan itseäni niskasta kiinni hoitamisen suhteen. Eihän miulla ole mahdollisuutta kehittää luottamusta sen hevosen kanssa jos en käy.. No, asiaan kuitenkin. Kävin tänään harjailemassa Lailaa pitkän kaavan mukaan kun ei ollut muutakaan tekemistä eikä huvittanut lähteä ratsastamaankaan hirveässä säässä, maneesikaan ei houkutellut. Ei näyttänyt kyllä Lailaakaan haittaavan. : ) Neiti vain söi heiniään kun jäin vielä rapsuttelemaan sitä pitkäksi aikaa ja pyytelemään hevoselta anteeksi. Eihän se tietysti mitään oikeasti ymmärrä mutta aina saa yrittää.
Varusteet sai myös uutta kyytiä kun puunasin ne taas aivan kiiltäväksi, kuluttaen siihen ainakin tunnin aikaa. Jokainen lika- ja hikitahra sai semmoista huutia ettei niitä enää näkynyt ollenkaan.
Lakasin myös käytäviä ja jaoin Annen kaverina iltaheiniä hepoille muutaman muun hoitajan kanssa.
Ens kertaan taas! - Riella"
|
|
Riella
Uusi ja innokas
(c) Anne
Posts: 81
|
Post by Riella on Nov 30, 2012 10:54:50 GMT 2
"30.11.2012 - perjantai Ajattelin tänään käydä Lailan kanssa vähän taivuttelemassa kentällä kun se ei tunnillakaan ollut menossa ja itellä ei ollut mikään kiire - koira menossa hoitoon ja huomenna pikkujoulut. Lailan hain sisälle ja sehän oli hirveän likanen, missä lie mutalikossa kieriny mutta mie ainakin sain tehdä töitä että tamma näytti upealta omalta itseltään taas. Rauhallinen ja levollinen olo oli kummallakin. Varustaessa Laila oli vähän kärtty mutta päästiin yhteisymmärrykseen ja pian oltiinkin kentällä, kunhan ensin olin käyny varusteet itselle vaihtamassa. Päätin tänään tehdä rennon treenin, vähän sellanen eteen alas-tyyppinen ja paljon taivuttelua. Tamma oli ratsailta käsin hyvin rento ja mukava ratsastaa kun muistelin Annen antamia vinkkejä - kädet rentona, pohje lähellä ja paljon istunnalla työskentelyä. Menin varmaan puolisen tuntia ja lopetin parin hyvän pohkeenväistön jälkeen. Pohkeenväistö meidän osalta on kehittynyt huimasti ratsastuskoulumestaruuksien valmennusajoilta ja tästä on hyvä jatkaa. Lailakin tuntui hyvin tyytyväiseltä sen jälkeen kun lähdettiin maastoon loppukävelyille. Tallissa riisuin Lailan ja harjasin vielä, taskuun "vahingossa" eksynyt porkkanakin eksyi ruokakuppiin. Kyllä mitä enemmän Lailan kanssa touhuaa, sitä enemmän siitä alkaa pitämään eikä itse hevonenkaan enää ole niin kamalan säikky miun seurassa. Kello oli jo niin paljon että jätin tamman talliin ja läksin kotiin - kunhan ensin selvisin Robertin ja Miiran puhetulvasta. Miulla kun on paha tapa jäädä suustani kiinni joka paikassa.. Hah. Ens kertaan! - Riella"
|
|
Riella
Uusi ja innokas
(c) Anne
Posts: 81
|
Post by Riella on Jan 8, 2013 13:22:12 GMT 2
"08.01.2013 - tiistai Tänään oli vihdoin taas sellainen rako että pääsin Lailaa moikkailemaan. Tammalla oli ilmeisesti niin paljon ollut liikutusta viime aikoina että päätin antaa sille sen ansaitseman vapaapäivän, ainoastaan harjailin ja rapsuttelin tammaa. Kävin hakemassa sen sisälle ja Laila tulikin erittäin hyvillä mielin talliin kun pakkasta oli varmaan ainakin se -20 celsiusta.
Tallissa se oli yllättävän levollinen koska Robert oli hoitamassa Vennaa sisällä niin ei neidinkään tarvinnut säpsyillä ja velmuilla kun se ei ollut yksin. Harjasin tamman päästä häntään asti piikkisualla, pölyharjalla ja pehmeällä harjalla sekä kavioiden putsauksen lisäksi selvitin harjan ja hännän. Laila selvästi nautti saamastaan huomiosta ja lepuuttikin takajalkaansa koko toimituksen ajan. Pakollinen "vautsi"-reaktiohan siinä pääsi. Huomasi kyllä ettei Lailan harjaan eikä häntään oltu vähään aikaan koskettu mutta varovasti sain sen ensin sormin ja seuraavaksi harjan kanssa selvitettyä.
Annoin Lailalle palkinnoksi ylimääräisen porkkanan ja oli se vähän sellainen "korvaava" palkkiokin kun en ollut taas aikoihin käynyt. Jäin vielä jutustelemaan tamman kanssa karsinaan siksi aikaa kun se söi heiniään koska ei miulla niin kiire ollut mihinkään. Anne kävi tervehtimässä ja toivotteli takaisin tervetulleeksi. Lupauduin käymään taas aktiivisemmin kun kiireet ovat alkaneet hellittää!
Kävin vielä hoitajien tuvalla jutustelemassa hoitajien kanssa ja kuuntelemassa uusimmat juorut jonka jälkeen lähdin pörryyttelemään kotiin.
Ensi kertaan! - Riella"
|
|
|
Post by Anne on Jul 1, 2013 18:49:42 GMT 2
YleisleiriIstuntatunnilla Anne neuvoo Jesseä pohkeenkäytön kanssa. Spessu Jesselle!
|
|
|
Post by Ilona on Sept 3, 2013 19:01:10 GMT 2
U U S I A L K UTunsin uuden alun tuntua, kun kävelin talliin. Uusi hoitohevonen. Se muuttaisi taas asioita ja tunsin pientä jännitystä vatsassani. Olin edellisenä iltana selannut Seppeleen hevosten tietoja ja todennut Lailan olevan tallin isoin hevonen. "Shiiiit, miten tämmönen kääpiö oikee pärjää sen kanssa..?", mietin mielessäni. Olinhan suhteessa aika lyhyt verrattuna muihin ikäisiini tyttöihin. Hain harjapakin ja kävelin reippaasti Lailan karsinalle. Avasin oven, kun näin Lailan harmaan peräpään tukkivan oven. Epäröiden tökkäsin sitä hännän vierestä ja maiskutin. Laila mulkoili minua tovin, ennen kuin kääntyi uteliaasti tervehtimään minua. Pengoin harjapakista pölyharjan ja rupesin hommiin. Laila oli hieman kurainen mahan alta ja jaloista. Sain kumisualla harjaamalla kuitenkin kaiken mudan pois. Meinasin harjata pääharjalla tamman valtavan pään, mutta totesin sen olevan aivan sileä ja puhdas, joten päätin siirtyä kavioiden puhdistukseen. Työnsin pään ulos karsinasta penkoakseni harjapakista kaviokoukkua, kun näin viereisen karsinan edessä tutun tytön. - Moi Ilu, eiku siis.. Ilona! Pipsa naurahti. Uuden lempinimeni käyttö tuotti välillä itsellenikin vaikeuksia. - Moi Pipsa! Kato kuin hyvä tuuri, Rotta ja Laila asuu vierekkäin! totesin hymyillen, kun näin läsipään kurkistavan viereisestä karsinasta. - Jep mahtavaa! Ootko menossa tänään koeratsastamaan uuden hoidokin? Voin tulla seuraksi jos vaan seura kelpaa? Pipsa kysyi uteliaasti ja hänen katseensa kiersi samalla harjauspuuhiani. - Hmmm tänään mulla ei oo aikaa. Pakko mennä huiluharjotuksiin, mutta aattelin joku muu päivä. Mentäiskö yhessä oikeen porukalla maastoon? ehdotin, koska harmitti kieltäytyä Pipsan tarjouksesta, mutta tänään minulla ei olisi vain aikaa.. - Juuu hei voisinko mä liittyä silloin teiän seuraan? kysyi Linnea joka ilmestyi Sentin karsinasta. - Hyvä idea, mennään sit vaan! Oikeen pv porukalla, paitsi katotaan jos joku muu haluaa vielä mukaan, Pipsa naurahti. Juttelimme yhdessä tovin mm. maastoreitti valinnoista, kunnes vilkaisin kelloon joka näytti ajan olevan vähissä. Sanoin heipat Linnealle ja Pipsalle, kun kävin nopeasti kavioiden kimppuun. Ensin epäröin että Lailan valtava kavio potkaisee minua naamaan, mutta tamma roikotti kavioitaan kiltisti. Laskin viimeisen jalan ja suljin karsinan oven. Vein harjapakin takaisin paikalleen ja otin naulasta oranssin riimunnarun. Kiinnitin sen Lailan riimuun ja lähdimme kävelemään tarhoille päin. Tulin toisesta ovesta ulos ja kävelimme kentän viertä, samalla kun näin Emmyn ja Patronin treenaavan kentällä. Avasin tarhan portin ja päästin Lailan sisään samalla irroittaen riimunnarun. Vilkaisin taas kellooni ja nopeasti tarjosin tammalle muutaman porkkanan palasen ja taputuksen. Katselin Lailan loittonevaa perää, kun se tallusteli lajitovereidensa joukkoon. 1HM
|
|
|
Post by Ilona on Oct 11, 2013 13:39:48 GMT 2
M Ä R K Ä M A A S T O2HM Toivottavasti saatte selvää =) ps. koitan aktivoitua!
|
|
|
Post by Ilona on Oct 24, 2013 18:54:32 GMT 2
T U U R I S T A K I I N N I- Ilona! Heidi, jonka oli tarkoitus ratsastaa Lailalla jatkotunnilla, ei pääsekkään tulemaan! Anne pyysi kertomaan, kuulen Nadjan hengästyneen äänen selkäni takaa. - Aijjaa, mutisin tuskastuneena ja tuijotin Lailaa, jonka puunaamiseen ja kuran pois harjaamiseen olin käyttänyt reilut puolituntia. - Mutta mee toki ite ratsastamaan tai tee mitä lystäät, vapaapäivä Lailalla on jokatapauksessa, Nadja kehottaa hymyillen. - Jos näin on niin liittyisitkö seuraan pienelle maastoretkelle? kysyin hymyillen. - Voi itku! En voi, kun Arska on menossa sille tunnille, mille Lailan piti mennä, Nadja vastaa harmistuneena. - No höh.. Joku toinen kerta sitten, jooko? vastaan pettyneenä. - Kiinni veti! Nadja hihkaisi ja lähti Aristoteleen karsinalle päin. Silitin harmaata tammaa. Sen iso pää puski voimakkaasti olkapäätäni, jolloin meinasin horjahtaa kumoon. - Voihan perkele mitäs sitten tehdään Lailaseni? Kenttää voisi verrata mutaiseen suohon ja maneesissa pidetään tunti. Ja maastoonhan en sun kans yksin lähe, lörpöttelin Lailalle. Samalla Odelie käveli talliin taluttaen suitsista Alexia perässään. Uusi poika Eetu, jolla vaikutti olevan jo iso ihailijajoukko, työnsi päänsä Alexin karsinasta. Minusta oli toki kiva, että tallille tuli lisää miesjoukkoja, mutta siitä seurannut kihinä ja kuhina ei tuntunut loppuvan. Eipä mulla sitä mitään vastaankaan ollut, mua se lähinnä vain huvitti. Ja vielä enemmän huvitti mun oma rakkauselämä joka oli lähinnä vitsi, jolle kukaan ei naura. Mutta se mitä Odelie seuraavaksi sanoi Eetulle, taisi olla viimeinen oljenkorteni saada maastoon kaveri. - Eetu? Vetäisitkö Alexille loppuverkat maastossa? Odelie kysyi, kun Eetu käveli ohi. - Aaa, juu voinhan mä! Eetu tarjoutui ilomielin. - Hienoa, mutta kevyesti vain. Ei laukkaa, Odelie sanoi lämmin, mutta merkitsevä ilme kasvoilla. - Ei tietenkään. Käyn hakemassa kypärän satulahuoneesta, Eetu vastasi hetimiten. Noniin Ilona. Siinä on mahdollisuutesi. Toki varmasti joku muukin tulisi seurakseni, mutta Laila alkoi käydä kärsimättömäksi varusteet päällä, enkä halunnut vitkutella yhtään enempää. - Hei Eetu! Voinko tulla maastoon sun kanssa? suljin karsinan oven ja juoksin Eetun kiinni. - Aa moi!, Eetu tervehti leveällä hymyllä, niinkuin kaikille. - Juu ei täs muuta mutku Laila alkaa käydä kärsimättömäks eikä Nadjakaan ehtinyt, pölötin kiivaasti. - Aaa eli oon kakkosvaihtoehto? poika totesi riisuessaan snäpärin ja pistäessään kypärän sen tilalle. Hemmetti. Ei tietenkään. - Joo mut tietty voin tulla, Eetu vastasi naurahtaen ennenkuin ehdin vastata mitään tyhmää. - Okei hienoo! Venaan sua pihalla, hymyilin ja hain Lailan samantien ulos karsinasta. Ulkona oli vielä valoisaa. Talutin Lailan keskelle pihaa, mutta tajusin ettei mulla ollut tuolia jonka päältä nousta selkään. Pidensin jalustimen niin pitkäksi että yletyin siihen ja yritin kammeta selkään. Ponnistin maasta, mutta jalkavoima petti ja melkein kaaduin. Toisella yrityksellä pompin yhdellä jalalla kunnes pääsin kipuamaan Lailan korkeaan selkään. - Hahhaha kyllähän sä sinne pääsit, olin jo hakemassa tuolia sulle, Eetu, jonka tuloa Alexin kanssa en ollut huomannut, virnisteli parin metrin päässä jakkara kädessä. - Hmp ei tämmösellä kääpiöllä oo helppoo tallin suurimmalla hevosella, nii turhaan naurat, vastasin kipakasti hymyillen takaisin, mutta oikeasti olin todella nolostunut. Kai nyt tän verran ratsastaneen muijan pitäis yhden hevosen selkään päästä? - Jaa-a no mä taidan ratsastaa sitten tallin toiseksi suurimmalla hevosella. Ja silti käytän jakkaraa, kuten arvon neidinkin kannattaisi vastaisuuden varalta, Eetu vihjaili ja nousi jakkaralta kevyesti Alexin selkään. Pudistin vain päätäni ja annoin Lailalle pohkeita. Eetu antoi mun päättää maastoreitin, joten valitsin tasaisen reitin jossa hevoset mahtuu kävellä vieretysten. Laila tuntui virkulta ja pidin ohjia tuntumalla siltä varalta, jos tamma sattuisi näkemään vaikka mörön pusikossa. Niin ei kuitenkaan käynyt, johtuen ilmeisesti ruunan seurasta. Juttelimme Eetun kanssa pääasiassa tallin asioista, ratsastustunneista ja sen semmoisesta. En tiennyt paljoakaan Britan ja Eetun menneisyydestä, mutta päätin olla utelematta siitä. Eipä asia mulle kuulunutkaan. Poika vaikutti mukavalta, sai mut nauramaan ja keskustelu eteni mukavasti, joten miksipä kysyisin jotain vakavampaa. Edessä oli laukkasuora ja päätin koetella pojan huumorintajua. - Pahennutko jos mä ja Laila vähän irrotellaan? kysäisin yhtäkkiä viitaten laukkasuoraan. - Siitä vaan, mä pidän tän käynnissä, Eetu kohautti olkiaan. Virnistin ja nosti Lailan kanssa ravin kautta laukan. Pidin laukan temmon hitaana, jottei Eetu ja Alex jäisi pahasti jälkeen. Välillä laskin käyntiin ja nostin Alexin viereltä uudelleen laukan. Halusin ehkä tahallaan ärsyttää, minkäs voin. Tirskahdin, kun Alex, entinen laukkaratsu, tuntui kuumenevan. Sain silti pettyä heti, kun Eetu sai sen hetimiten kuriin. Päätin lopettaa ja laskin Lailan käyntiin. - Heh heh oli tosi hauskaa, Eetu irvaili. - Njäääh päätin vain testailla. Hyvin sä sen hallussa saat pidettyy, kehaisin ohimennen. Seppeleeseen oli enää lyhyt matka, joten annoimme molemmat hevosille pitkät ohjat. Pihalla laskeuduimme mutaiseen maahan, kun alkoi jo hämärtää. - Jees kiitti seurast! Näkyy taas, moikkasin Eetulle, kun ohjasin Lailan sen karsinaan. - Samoin! kuulin pojan vastauksen. Riisuin kaikki varusteet ja vein satulahuoneeseen. Laila nautti, kun harjasin sen kunnolla päästä jalkoihin. Puhdistin mutaiset kaviot ja heitin lopulta pari omenan palaa tamman kauralaariin. Taputtelin sen kaulaa ja seurasin, kun Laila söi omenaa. Heitin vielä loimen päälle ja toivotin tammalle hyvät yöt. 3HM // ja nyt meni vähän ristiin ton Eetun tänpäiväsen tarinan kanssa, mutta leikitäämpä vaikka niin että nää tapahtumat siirty huomiseen/ensiviikkoon =) // Syksy ja Super 3!! MAhtava hoitomerkintä! =)
|
|
Nuutti
Uusi ihmettelijä
Posts: 31
Hoitoheppa: Laila
|
Post by Nuutti on Sept 7, 2014 18:39:59 GMT 2
Ensimmäinen lauantai ja Laila 6. syyskuuta 2014 Loppukesän loppu ja villapaita oli tarpeen, ennen kuin lähti ovesta maailmaan seikkailemaan. Tuuli puhisi viimana vastaan polkiessani hyvällä tahdilla Seppeleeseen. Tallikujan koivut humahtelivat mahtavasti, pian tulisivat ensimmäiset syysmyrskyt. Lauantaiaamun aurinko paistoi läpi tallipihan, sai aidat hohtamaan valkoisina ja aitan punaisena ja metsät kimaltamaan. Tajusin ensi kertaa, että puissa oli jo vähän keltaista. Hevoset käyskentelivät tarhoissaan, höristelivät korviaan ja päärakennuksen seinän vieressä pensaikkoon tuijotti kissa. Tänään polkupyörä saattaisi vaihtua hevoseen. Jännitti. Tallin ovet olivat auki jälleen ja sisällä sama tuoksu, heinä ja hevonen. Vaikka olin aikaisessa, tallikäytävällä kuului iloista puheen sorinaa ja kolahtelua, jokunen hevonenkin pärskähteli karsinassaan, mutta ilmoitustaululla ei ollut ketään. Painoin sormeni kevyesti paperiin ja silmäni ahmivat pehmeää käsialaa. Kolmannella rivillä.. Laila: Nuutti. Onnen tunne humahti vatsaan ja varpaisiin. Hymyilin, suljin silmäni ja muistelin hurmaavaa, korkeaa ja herkkää tammaa, johon olin tutustunut ja ihastunut vieraillessani Seppeleessä hoitajakurssin jälkeen. "Ei ihan tavallinen lauantai", kuulin satulahuoneen ovella seisoskelevan vaaleahiuksinen tytön puuskahtavan hymyillen. "Ihan mahtavaa, että on näin paljon uusia ihmisiä. Miekin pursuan energiaa, kun täällä on niin odottavan ihana tunnelma. Pitää tulla ajoissa maastosta, että ehtii vähän tutustua uusiin ihmisiin", vastasi hänen kohdallaan ruskeaa hevosta ohjista taluttava tyttö. Hetkinen, tuttu ääni, tajusin, mutta metsässä tapaamani Kuú oli jo kadonnut ulos hevosensa kanssa. En ollut nähnyt tyttöä pitkään aikaan. No, kuten kuulin, ehtisin varmasti vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan myöhemmin. Olihan tavallaan hänen ansiotaan, että olin nyt tässä, vastavalittuna hevosenhoitajana. "Moikka!”, tuo toinen tyttö kiinnitti huomionsa minuun ja hymyili iloisesti. ”Valittiinko sut hoitajaks? Mä oon Emmy.” ”Moi, joo, Lailan. Nuutti”, esittäydyin hiukan hämilläni. ”Onnea ihan tosi paljon! Ja hei, ehit valita parhaan kaapin”, Emmy nyökäytti päällään puisiin portaisiin. ”Vapaiden kaappien avaimet on kaapin päällä.” ”Kiitti”, hymyilin. Portaat narisivat jalkojeni alla ja työntäessäni oven auki, minua jännitti taas. Kaapit kiersivät seiniä, lattialla ilmeisen hiekkainen räsymatto ja ovi auki oleskeluhuoneeseen. Arvioin kaappirivistöä varovasti katseellani. Useimpiin oli teipattu valokuvia, tarroja tai vähintään nimilappu, josta kävi ilmi kaapin haltija. Yksi, kaksi… kahdeksan kaappia näytti kuitenkin yksinäisiltä, niiden ovissa näkyi ainoastaan kuluneita teipin jälkiä. Kokeilin kädelläni lähellä oleskeluhuoneen ovea olevan kaapin päällystää – ja siellä oli avain. Nappasin sen, työnsin lukkoon ja avasin kaapin. Heitin reppuni sisään ja painelin sitten takaisin alakertaan. Halusin jo nähdä Lailan ja hiukan jännitti, jos joku konkarihoitaja olisi pistänyt päänsä oleskeluhuoneesta ja kiskonut kanssaan aamuteelle. Kaikki seppeleläiset olivat kyllä niin ystävällisiä, että ei se olisi kyllä haitannutkaan. Kävelin pihan poikki tammatarhalle, aurinko lämmitti ja muutama kuivunut lehti rapisi jaloissa. Siellä auringonpaisteessa kyljet kiillellen seisoi Laila. Se oli uskomattoman kaunis, sata harmaan sävyä… ja valtava maha. Varsa tulossa, kuinka somaa! Nojailin hetken aitaan hevosia katsellen. Laila luimi ruunikolle tammalle sen yrittäessä liian lähelle, mutta luultavasti se johtui vain tulevasta varsasta. Olin siinä aika kauan. Kuulin jonkun saapuvan pyörällä pihaan, joku moikkasi toista. Katselin Lailaa. Hymyilin kiivetessäni valkoisen aidan yli ja laskiessani jalkani maahan. Hevoset hajaantuivat kuka mihinkin suuntaan, kun kuljin rauhassa niiden laumaan. ”Hei, Laila”, ojensin kättäni Lailalle. Se heilautteli korviaan ja puhalteli ilmaa sieraimistaan. Silitin varovasti sen sileää kaulaa, Laila heilautti hieman päätään. ”Olen Nuutti”, mutisin pehmeällä äänellä ja silittelin tamman kaulaa ja lapaa. Laila haisteli ilmaa ja minua. Sen musta harja heilahteli tuulessa ja päivästä oli tulossa kerrassaan kaunis. Nuutti ja Laila 1HM
|
|
Nuutti
Uusi ihmettelijä
Posts: 31
Hoitoheppa: Laila
|
Post by Nuutti on Sept 7, 2014 19:44:02 GMT 2
Keinuhevonen7. syysuuta 2014
Tänään jatkoin siitä mihin eilen olin jäänyt. Olin lähtenyt Seppeleestä vasta illalla, harjaillut Lailaa ja tutustullut siihen. Se oli utelias, mutta vähän pidättyväinen ja aikamoisen herkkä. Pari kertaa se oli pyörähtänyt hermostuneena pois luotani. Tallissa oli keskipäivällä niin paljon hälinää, että minuakin alkoi hermostuttaa ja olin toivonut rauhan laskeutuvan taas pian. Jälkeeni ilmoitustaululla oli käynyt valtavasti porukkaa. Minun kävi todella sääliksi itkusilmäisiä ihmisiä, jotka päätään pudistellen lähtivät tallista tai jäivät hieman neuvottomina hortoilemaan. Yksikin ruskeahiuksinen tyttö näytti suorastaan sydänsuruiselta...Nyt hain jälleen Lailan tarhasta ja harjasin sen kauttaaltaan. Laila seisoi majesteetillisen näköisenä puomiin sidottuna ja ilma oli upea kuten eilenkin. Villapaita taisi taas olla liioittelua. En uskaltanut jättää Lailaa yksin seisomaan, joten ohjasin sen karsinaansa ja astelin sitten satulahuoneeseen. "Hei, Nuutti. Ootko sä ollu paljon tekemisissä varsojen tai tiineiden tammojen kanssa?" Anne pyörähti ulkoa sisään keräillessäni Lailan suitsia naulasta."En oikeastaan", myönsin."Okei, no Laila ottaa kyllä aika iisisti äitiyden, mutta katellaan myöhemmin tarkemmin, mä opetan sulle tärkeimmät jutut ja sitten ku hoikkakoipi putkahtaa maailmaan, niin tottakai lisää", Anne lupasi. "Ainiin ja tosiaan kiristäthän satulavyön varovasti."Nyökkäilin ja ilmoitin meneväni kentälle. Anne vinkkasi silmää ja sanoi tulevansa kurkistamaan miten meillä osui askeleet kohdalleen.Lailan vyö oli tosiaan pisin, minkä olin koskaan nähnyt. Tamma seisoi suunnilleen paikoillaan, kun laskin satulan varovasti selkään ja laitoin vyön ensimmäisiin reikiin kiinni. Kuolaimia natustellen se seurasi minua ulos kentän puoleisesta ovesta. Kentällä kulki käyntiä pilkullinen pikkuhevonen, selässään suunnilleen ikäiseni tyyppi. Taisi olla yksi uusista parivaljakoista. Ratsastaja huusi tervehdyksen, johon vastasin. Tumma tammani seisahtui valppaana kentän keskelle ja antoi minun kiristää satulavyötä ja säätää rauhassa jalustimia. Ja jo jalustimen jalkaan pujottaminen oli melkein nostalgista. Tartuin lujasti satulaan ja ponnautin itseni yllättäen kevyesti selkään. Laila astui askeleen sivuun ja tajusin, että olisi ehkä ollut parempi käyttää jakkaraa. Pehmeiksi kuluneet ohjat käsissä ja suuri Laila allani painoin pohkeitani aavistuksen tamman lämpimiin kylkiin. Lailan askel oli pehmeä ja nautin täysin siemauksin ensimmäisestä ratsastuksestani ikuisuuksiin. Tuuli suhisi edelleen puissa ja nautin syksyisestä olosta. Laila vastasi hyvin pieniin apuihin, kuunteli hieman lämmettyään painoa ja käänsi välillä päätään niin, että näin sen silmäkulman.
Raviin Laila siirtyi halukkaasti ja pidensi askeltaan. Vähitellen se hakeutui muotoonkin ja hyppäsi maneesin kulmalta kauan uralta katsellen sitten epäluuloisena sitä myöhemminkin. Kun sain kevennyksestä kiinni, Lailan hyvin tuntumalle ja tamma myötäämään, tunsin yllättäen olevan keskellä jotain tuttua. Hevonen, kodikas talli, kenttä, keuhkoissa hyvältä tuntuva ilma... Anne ilmestyi paikalle komean puoliveriorin kanssa, kypärä päässään. Eilisen kisapäivän jälkeen tiedossa oli palauttava verkka, kevyttä ravailua ja taivuttelua. Annen utelias katse tuntui pienenä pistelynä niskassa, mutta tänään oli rento päivä.Varovasti pyytämäni laukka keinutti ja Lailakin vaikutti tyytyväiseltä. Loppukäyntien aikana venyttelin jalkojani ja kiitin hoitohevostani. Uskomatonta, että Laila oli hoitohevoseni! Taputtelin lempeästi tamman kaulaa ja löysäsin heti vyötä. Laila pukkasi minua päällään. Harjatessani myöhemmin Lailan mahaa tallissa tunsin varsan potkaisevan. Rapsutin hymyillen Lailaa korvan takaa.Nuutti ja Laila 2HM
|
|
|
Post by Daniel on Oct 10, 2014 23:36:27 GMT 2
|
|
Nuutti
Uusi ihmettelijä
Posts: 31
Hoitoheppa: Laila
|
Post by Nuutti on Oct 16, 2014 16:44:43 GMT 2
Z niinkuin syksy lokakuun ensimmäiset viikot, kirjoitettu 16.10.
Zeta on maailman sulosin.
Viime viikot ovat olleet niin täynnä kaikkea, että ne sotkeutuvat mielessäni aikapyörteeksi, josta välähteli esiin muistoja tarkemmassa tarkastelussa.
Viikko ennen varsomista: Muiden lähtiessä maastoon en päässyt matkaan Lailan kanssa, varsominen lähestyi ja Laila oli jo lomalla. Olin heilauttanut lämpimän tuntuisen, punaisen villaloimen harmaalle selälle ja Laila kulki varoen polulla vierelläni. Syksy oli ollut kaunis ja oli edelleen. Purevan kylmä, tosin. Metsän puut imivät vihreydet talteen ja maisema hehkui. Lailan valtava maha keinahteli, tamma katseli maailmaa rauhallisena ja käänsi hiukan takapäätääm tuulta vasten. Ihan näinä päivinä. Puuskittain lehdet pyörivät jaloissa ja nyin kaulahuivia leukani päälle.
Olin todella iloinen, että pyörin tallilla taas. Oli jollain kummallisella tavalla kodikasta punttailla nuoria ratsastajia hevosten selkään ja hakea hoidokki tai joku toinen hevonen, jonka hoitaja ei ole paikalla huostaan kohmeisena tärisevältä ratsastajalta tunnin jälkeen. Odottelutila tallin alakerrassa on iltaisin tupaten täynnä, tallin porukkaan kuuluvana harpon aina portaat ylös ja rojahdan sohvalle tai pöydän ääreen. Ihmiset on mielettömän mukavia. Salma nyt ainakin, Kuú, Emmy, Pyry, Sussu, Helge, ylipäätään kaikki joiden kanssa olin vaihtanut sanasen tai pari.
Jesse. Monet säpsähtelivät meitä, sekoittivat meidän keskenään. Jesse oli pitkä ja jäntevä, vaalea. Minä olin pitkä ja melko hoikka, vaalea. Mutta Jessessä oli kylmää itsevarmuutta, joka hohkasi ympärille. Eilen olin tuonut suuren rasiallisen omenapiirakkaa, ja porukka oli mutustellut sitä onnellisena. Jesse ei oli vain poistunut paikalta. Pikkujuttu, täysin merkityksetön, mutta silti niin täynnä merkitystä.
Laila pukkasi minua suurella, kauniilla päällään. Silitin erusormella sen vaaleanpunaista turpaa. Kirkasta taivasta vasten tumma tamma oli valtavan kaunis. Seuraavassa polunmutkassa kauampana alkoivat lehdet rapista ja äkkiä näkökenttään putkahti ruskea, siro hevonen ja kypäräpäinen ihminen, joka talutti tuota hevosta.
"Ootteko kunnossa?" kysyin Kuúlta. "Äh, siltä irtos kenkä", Kuú puuskahti. Nenänpää punersi. "Me voidaan kääntyä teidän kanssa takasin." Laila kurottautui haistelemaan Eelaa, mutta tapansa mukaisesti lämmin tamma säpsähti sivulle ja katseli tarhakaveriaan hämmästyneenä. "Sitten ku varsa on vierotettu, mennään pitkälle maastolle", sanoin kun kuljimme rinnatusten puiden heiluvien oksien alla. "Ehdottomasti", Kuú totesi ja väistätti lempeästi takkinsa olkapäätä näpertelevää Eelaa kaemmas itsestään.Ja kaksi päivää ennen varsomista, viime viikon keskiviikkona: Nojailin aitaan. Harmaat pilvet puhisivat paksuina ja yhtä harmaana ja paksuna puhisi tarhassa puoliveritamma. Laila sai viettää nyt kaiken aikansa vapaasti liikkuen, se oli välillä levoton, mutta Daniel, joka tarkkaili tammaa tummilla silmillään useammin kuin ennen, oli saanut mutkin vakuutetuksi siitä, että kaikki oli ihan hyvin. Että nyt sitä sitten vaan odotettiin. Huokaisin ja laskin leukani nojaamaan nyrkkiini.
"Mä en varmaan puhukkaan mistään muusta, ku Lailasta ja varsasta ja huuuhhuh", kiepahdin Salman viereen istumaan satulahuoneen oven sulkautuessa jäljessäni naristen. Bonnien varasuitsia näppärästi kooten tämä hymähti mulle ja vilkaisi mua hiustensa takaa. "Te voisitte Dänin kanssa bondailla asian tiimoilta, kumpikaan pysy housuissaan", Salma hymyili ja oli oikeassa. Olin huomaamattani ponkaissut taas jaloilleni ja napannut naulasta Lailan pari päivää sitten putsaamani suitset. Ehkä olisi parempaakin tekemistä, mutta en oikeastaan halunnut kuin jutella Salman kanssa. Istuuduin hiljaisuudessa ja kurotin vielä hyllystä puhtaan sienen. "Antaakohan se mun koskeekkaan varsaan?" pohdin pyyhkäisten sienellä kevyesti Salman pitelemää nahkasaippuaa. "Se ei oo mikään Jesse", Salma sanoi vaikeasti tulkittavalla äänellä. Katsahdin ruskeahiuksiseen ystävääni. Ehkä tästä puhuttaisiin lisää myöhemmin. "Mä haluaisin maastoon. On ollu tosi jees oppia kaikkea uutta tiineen tamman hoidosta ja ylipäätään kaikkea Seppeleessä, mutta.."
Illan hämärtyessä ja tuntien loppuessa hain Lailan sisälle rauhoittuneeseen talliin. Kasper maleksi tekemään iltatallia, nyökkäsi minulle vaiti. Se ei selvästikkään pahemmin välittäny musta, mutta en tainnut olla poikkeus. Viivyin välillä hiukan ähkäisevän Lailan luona hetken, rapsuttelin sitä olkitukolla ja se venytti kaulaansa. Toivotin hyvää yötä ja lähdin kotiin minäkin.
Ja nyt. Zeta oli maailman sulosin.
Olin saanut viestin Annelta myöhään perjantai-iltana. Pääsin paikalle vasta hyvin myöhään, Daniel oli jo lähtenyt kotiin ja Anne oli ollut juuri lähdössä, seisoi tallin oven raossa sammuttamassa valoja, kun kurvasin hengästyneenä pihaan. Anne oli vienyt mut pehmeästi hymyillen Lailan karsinalle, jonne olin varovasti kurkistanut. Oljilla nukkumaan käymässä oli pienin ja pehmoisimman näköinen varsa, jonka olin ikinä nähnyt. Sinä iltana kaikki oli ollut kovin kaunista, pimeä ulkona syleili mua ja hymyilin poskeni turriksi.
Tänään Daniel touhotti omistavan näköisenä Lailan karsinan suunnalla. Pikkuiselle Zetalle oli jo kohtalo suunniteltu, tai jonkinlainen tulevaisuus ainakin. Danille kouluratsu. Mies oli kyllä mielettömän taitava, uskomaton kerrassaan. Olin kyllä seurannut tarkkaan tämän treenejä Topin kanssa, Alexin kanssa, joskus jonkun muunkin. Ja Daniel sai kaikki hevoset näyttämään parhaimmalta. Danilla oli taito.
"Eiköhän tää riitä tältä päivältä. Hyvä Zeta", Dani kehui pikkuista hevostaan ja riisui vikkelästi minikokoisen riimun tammavarsan päästä. Laila tarkkaili kiinnostuneena ja otti omansa hellään huomaansa. Pikkukaveri etsiytyi nisälle juomaan hyppelöityään ensin karsinan ympäri ravistellen päätään ja pitkiä korviaan. Dani lähti karsinasta, vei riimun varsan varustepussiin käytävälle. Varsa hoippelehti luokseni ja katsoi minua suurilla tummilla silmillään. Sen varsakarva oli niin pehmeä, että melkein kutitti.
"Äläkä anna sen imeskellä sormia!" Dani huudahti. Työnsin varsaa pois. "Söpö Zeta", kuiskasin pikkuruiselle honkkelille. Tunsin suurta yhteenkuuluvuutta kömpelön varsan kanssa. Dani hymyili tuskastuneen huvittuneesti, sen näin.
Nuutti ja Laila (ja Zeta) 3HM
|
|
Nuutti
Uusi ihmettelijä
Posts: 31
Hoitoheppa: Laila
|
Post by Nuutti on Dec 11, 2014 23:08:15 GMT 2
Esim ilta 11. joulukuuta 2014
Laskin ohjat pitkiksi, vedin jalkani jalustimista ja taputin kaksin käsin Lailan vahvaa, hieman hionnutta kaulaa. Hengityksemme kohosivat huuruna taivaisiin, tai no, maneesin kattoon. Hyvä ratsastus oli ollut. Niin kovin hyvä, että hymyilin ääneen. Kuljimme kierroksen toisensa jälkeen, vaihdoimme suuntaa katsomon jälkeen ja Laila pysähtyi, kurotti hieromaan päätään etujalkaansa vasten. Seppeleen maneesin valo oli pehmeä, kirkas, muttei kylmä, kliininen, huh. Pikkupakkanen ulkona, ajattelin varovasti käydä loppukävelyt maastopolulla, koska se ei ollutkaan jäätynut niin koppuraksi kuin edellispäivien plussakelien aikaan pelkäsimme. Laila kääntyi kaartoon ajatuksella. Valuin satulasta, löysäsin heti vyötä ja nostin jalustimet. Laila kyhnytti päätään olkapäätäni vasten. Tuuppasin hellästi, pyysin oman tilani. "Hömelö, emmä nää avata tätä solkea", totesin, kun tamma silti heilui. Vedin turparemmiä auki, että rakas humma sai avata suutaan. Kaunis tamma, katsoi minuun tumman harjan alta ja seurasi takanani pitkin askelin. Tallissa laskin satulan ohikulkevan Fiian käsiin kun tämä tarjoutui kiikuttamaan sen satulahuoneen turviin. Fleeceloimi Lailan leveälle selälle ja suitsien vaihtuminen riimuun. Kopistelimme takaisin taivasalle. Tallin pihapiiristä päästyämme kuljimme pimeämmässä. Katse kohosi itsestään taivaalle, se oli tumma! Pilvetön. Ujot tähdet kajastelivat puiden latvojen, alastomien oksasormin ja tuuheiden havujen väleistä. Laila pärisytteli ilmaa ulos. Rapsutin sen kaulaa hiljaa. Yhteenkuuluvuutta, olemista. Nämä olivat parhaita hetkiä. Olin varma, etten tiennyt tallin viime aikojen hulinasta puoliakaan, mutta juuri niin oli ihan hyvä. Ja ehkä meneillään ei ollutkaan enää niin paljon, syksymmällä (oliko siitäkin jo kuukausia) draamaa oli ollut hevosenkarvojen tavoin vähän kaikkialla. Minulla oli Laila, johon keskittyä ja Zeta, joka oli saanut yllinkyllin minunkin huomiotani. Laila palautti ajatukseni aina siihen hetkeen, niin, ettei se luisunut pois - hörähtämällä, askeltamalla painokkaammin, kääntämällä päätää, koskattamalla korvaani turvallaan. Nyt sen pelkkä katse riitti. Sillä tavoin Lailan kanssa kuljimme pienen lenkkimme, kankaisiin verhotut kylkemme toisiaan vasten, pitkin askelin. Tähdet tuikkivat ja sitten hakisimme Zetan sisään.
Nuutti ja Laila 4HM HM1
|
|
|
Post by Anne on Dec 28, 2014 16:45:39 GMT 2
AattoratsastusNuutti ja Laila Aattoratsastuksen 2014 alussa. Spessu Nuutille!
|
|