|
Post by Josefiina on Nov 27, 2010 20:06:52 GMT 2
|
|
bambi
Uusi ihmettelijä
Posts: 48
|
Post by bambi on Jan 16, 2011 12:40:38 GMT 2
Hyppäsin ulos bussista ja heilautin kuskille kättä. Tänään suuntaisin itseni ensi kertaa hoitajana Seppeleeseen. Sain illalla tekstiviestin, jossa kerrottiin minun saaneen hoitohevosen ja vieläpä upean sellaisen. Olin kauan haaveillut hoitohevosesta Seppeleessä, hakenut kaikille hoitajattomille hevosille, vaikka en välttämättä kyseisestä hevosesta ollut edes kiinnostunut oikeasti. Lailan hoitajapaikan auetessa tunsin kuitenkin sen oikean mahdollisuuden tulleen! Laila oli täydellinen, herkkä mutta hyväsydäminen ja ennen kaikkea upean näköinen...
Tallipihaan saapuessani katselin hetken ympärilleni. Koko pihapiiri näytti jotenkin erilaiselta näin hoitajan silmin. Hevoset mussuttivat heiniä tarhoissaan, pari tyttöä talutteli hevosia maneesiin, joku oli lähdössä maastoon. Lunta oli tullut eilisyönä lisää, eikä kukaan ollut ehtinyt vielä kolata pihaa. Sain siis kahlata tieni lumen läpi talliin. Lunta oli pian kengissäni, housunlahkeissani ja sukkanikin olivat varresta ihan märät. En jaksanut välittää asiasta, vaan kopsautin lumet kengistäni ovenpieleen ja raahauduin yläkertaan. Lokerohuoneessa oli hiljaista, oleskeluhuoneesta sen sijaan kuului äänekästä naurua. Avasin oven varovasti ja pujahdin sisään. Sohvalla istui pari tyttöä, joista toisen olin nähnyt aiemminkin. Kolmannen henkilön, joka juuri lastasi kaakaojauhetta mukiinsa, tunnistin Josefiinaksi. "Moikka! Oon Lailan uus hoitaja, Bambi..." Josefiina kääntyi katsomaan suuntaani ja kippasi samalla lusikallisen kaakaojauhetta pöydälle. "Ai hei! Joo oon Josefiina ja Laila on ulkona, mutta sen vois hakea sisään jos vaikka harjaisit sen..." Vastasin myöntävästi, heitin laukkuni lokerohuoneeseen, hyppelin portaat alas ja menin etsimään harmaankimoa hoitohevostani. Tamma löytyikin lähimmästä tarhasta, joten pujahdin aidanraosta sisälle tarhaan ja aloitin armottoman metsästyksen. Laila katsoi minua epäilevänä ja otti muutaman askeleen taaksepäin. Toiset hevoset sen sijaan tulivat tutkimaan taskujani, joten jouduin hätistelemään niitä pois. Piilotin narun selkäni taakse ja rapistelin taskussani vanhoja karkkipapereita. Laila katseli edelleen epäilevästi, mutta ei peruuttanut enempää minun tullessa lähemmäs. Sain melkein otteen sen riimusta, mutta suuri puoliverinen ehti nostaa päänsä ylös juuri ratkaisevalla hetkellä tuupaten samalla minut pyllylleni lumihankeen. Laila ravasi tarhan perimpään nurkaan ja katseli sieltä minun puuhiani. Itse istuin siinä hangessa tekemättä yhtään mitään. Oli jännä katsoa hevosen reaktiota, sillä toimintani näytti hämmästyttävän sitä. Pikkuhiljaa hevonen lähestyi minua ja laski sitten päänsä syliini. Kiinnitin narun tamman riimuun ja punnersin itseni ylös hangesta. Yhtäkkiä tarhan portilta alkoi kuulua taputusta. En ollut huomannut tyttöä, joka oli hakemassa Tiiaa samasta tarhasta. "Aika suoritus!" Itsensä Iluksi esittelevä tyttö tirskui. "Joo-o, tyylinsä kullakin..." Talutimme hevoset yhdessä talliin, sillä Tiian karsina oli ilmeisesti Lailan karsinaa vastapäätä.
Päästin Lailan karsinaansa ja hain satulahuoneesta sen harjat. Palasin karsinalle ja riisuin paksun loimen tammalta. Sen jälkeen aloin harjata tamman karvaa pitkin rauhallisin vedoin. Selvittelin hännän ensiksi käsin ja sitten sualla. Säälittävä harjantynkä oikeni pelkällä harjauksella, joten siirryin kavioiden puhdistukseen. Rapsuttelin hetken hevosen jalkaa ja liu'utin kättäni alaspäin, kunnes jalka nousi reippaasti ylös. Puhdistettuani kaikki kaviot rapsuttelin Lailaa hetken ja menin sitten etsimään Josefiinan käsiini. Koputin kolmesti toimiston oveen. "Joojoo, tuu vaan!" Kuului reipas ääni sisältä. Avasin oven ja huomasin äänen kuuluvan ruskeahiuksiselle naiselle. "Ai hei, mä oon Anne, tallin toinen omistaja." "Aa, joo mää oon Bambi, Lailan uus hoitaja, nii ja tulin kysymään, että mitä voisin tänään tehdä, kun oon jo harjannu sen?" "No voit vaikka juoksuttaa sitä maneesissa, tuun näyttään mistä saat kaikki varusteet", nainen selitti. Annen avustuksella löysin Lailan suitset, pintelit, bootsit, deltan ja juoksutusliinan. Palasin Lailan karsinalle ja aloin kääriä pinteleitä sen jalkoihin. Venytin kumibootsit etujalkoihin ja suitsin tamman, irrottaen ensiksi ohjat suitsista. "No niin, eiköhän mennä..." Napsautin liinan kiinni deltaan ja lähdin taluttamaan tammaa ensiksi ulos ja sitten kohti maneesia. Otin maneesin reunalta raipan ja maiskautin Lailan liikkeelle. Juoksuttelin tammaa puolisen tuntia, minkä jälkeen heitin sille loimen selkään ja vein talliin. Tallissa rapsuttelin Lailaa hetken ja annoin sille palan porkkanaa. "Lähden nyt kotiin, heippa Lashay..." Kuiskasin tamman korvaan, vein varusteet satulahuoneeseen, hain laukkuni yläkerrasta ja lähdin kohti bussipysäkkiä.
Bambi & Lovely Lashay
|
|
bambi
Uusi ihmettelijä
Posts: 48
|
Post by bambi on Jan 17, 2011 18:16:15 GMT 2
Saavuin tallille iltapäivällä veljeni kyydillä. Veli oli saanut vasta ajokortin ja kuljetti siksi mielellään minua edestakaisin. Noustuani ulos autosta riensin heti yläkertaan katsomaan tuntilistoja. Heitin laukun kaappiini, potkaisin kengät ovenpieleen ja menin sisälle oleskeluhuoneeseen. Tunsin nimeltä vasta muutamia tyyppejä, mutta moikkasin silti kaikkia iloisesti. Tarkistin tuntilistan ja huomasin, ettei Lailalla ole tänään tunteja yhtä illan yksityistuntia lukuunottamatta. Voisin kai liikutella sitä hiukan. Hyppelin portaat alakertaan ja menin kurkistamaan tamman karsinaan. Se katseli minua kaltereiden välistä epäilevänä, mutta annoin sen rauhassa haistella kättäni. Hetken päästä Laila tuhahti hyväksyvästi, mutta seuraili liikkeitäni edelleen varautuneena. Joku oli jättänyt Lailan harjapakin oven viereen, joten nappasin sieltä pari harjaa ja ryhdyin harjailemaan puoliveristä huolellisesti. Hieroin aluksi tamman karvapeitettä pyörittävin likkein kumisualla, joka irrotti paljon pölyä ja irtokarvoja. Miten ihmeessä hevonen oli saanut itsensä näin likaiseksi vaikka oli talvi? Jatkoin käsittelyä pölyharjalla ja pehmeällä sualla. Pian turkki kiilsi puhtautta. Kampasin harjan huolellisesti ja letitin sen ohuelle ranskanletille kaulan oikealle puolelle. Selvittelin hännän suoraksi ensin sormilla ja lopuksi kovalla sualla. Kavioiden puhdistuksen jälkeen käärin etujalkoihin harjapakista löytämäni oranssit pintelit ja vetäydyin sitten satulahuoneeseen metsästämään ratsastusvarusteita. Satula löytyi tyypillisesti ylimmästä telineestä, joten sain lyhyen kokoni puolesta kurotella sitä, vaikka seisoinkin matallalla penkillä. Nappasin suitset naulasta ja kuljetin kuormani Lailan karsinalle. Onnistuin ripustamaan suitset melko taidokkaasti karsinan kaltereihin ja nostettua satulan pehmeästi korkean puoliverisen selkään. Riisuin Lailalta riimun ja harjasin harmaan pään huolellisesti. Aluksi hevonen aristi päätään, tai katsettani, en ole oikein varma, nostaen kuitenkin päänsä ylös epäilevänä. Juttelin neidille rauhoittavasti, pujotin ohjat sen kaulalle, lämmittelin kuolaimia paljaiden käsieni välissä hetken, mutta koska ne eivät ruvenneet kohmeiden käsieni ansiosta lämpenemään, höngin kuolaimiin varovasti. Tietenkin juuri silloin sattui yksi tallitytöistä kävelemään karsinan ohitse. - Meinaatko ne kuolaimet omaan suuhun ottaa? Fiiaksi myöhemmin itsensä esittelevä tyttö tirskui. - Eee... Asettumalla toisen asemaan saattaa oppia jotain uutta! Julistin pätevänä nauruntirskahduksien keskeltä. Ojensin lämpimät kuolaimet Lailalle, joka ottikin ne tottuneesti suuhun. Kiristin remmit sopiviksi, rapsutin hetken tammaa korvan takaa, pujotin ohjat vasemman jalustimen alle, poistuin karsinasta ja suljin oven. Hain ripeästi kaapistani ratsastuskypärän ja ratsastuskintaat. Raipan jätin Josefiinan suosituksesta kaappiin. Noin viiden minuutin kuluttua seisoin maneesissa vierelläni reilut 10 senttiä itseäni korkeampi, sievä puoliverinen, jonka selkään minun olisi seuraavaksi tarkoitus kiivetä. Kiristin satulavyön napakaksi, laskin jalustimet alas ja pidensin vasemman jalustimen äärimmilleen. Pujotin vasemman jalkani notkeasti ylös jalustimeen, otin ohjat tiukemmalle, hiukan harjasta kiinni ja ponnistin ylöspäin. Laila otti pari sivuaskelta, joten minun täytyi palata maahan. Hypin siinä sitten hetken yhdellä jalalla tamman perässä ja ponnistin uudelleen. Laila otti jälleen pari sivuaskelta, mutta tälläkertaa pääsin kuin pääsinkin laskeutumaan pehmeästi satulaan. Oikea jalustin tuntui varsin hyvältä, joten lyhensin vasemman samaan reikään. Tarkistin vielä satulavyön ja lähdin ratsastamaan vasempaan kierrokseen rauhallista käyntiä. Leila oli hyvin korkea ja se tuntui kummalliselta, sillä olin lähiaikoina ratsastanut vain poneilla tai pienillä hevosilla. Hetken verryttelyn jälkeen kokeilin muutamia ravitehtäviä. Hevonen oli energinen ja haki muotoon aivan itse. Kulmissa Leila taipui helposti, pidensi ja lyhensi raviaan herkästi. Tahdoin kokeilla kaikkea! Tein aluksi pohjeenväistöjä kahdeksikolla. Laila kuunteli tarkasti, kulki kaula kaarella ja väisti yhtä taitavasti molempiin suuntiin niin käynnissä, kuin ravissakin. Tamman askeleet olivat suuria, mutta harjoitusravissakin oli suhteellisen helppo istua. Maneesiin tuli pari muuta hevosta, joita Laila säikähti hiukan. Sain kuitenkin pidettyä hevosen hallinnassa, eikä pahempia tapaturmia sattunut. Tein muutaman laukkaympyrän molempiin suuntiin ja aloitin loppukäynnit. Voiko ihanampaa ratsua olla? Talutin hikisen tamman talliin ja riisuin siltä varusteet. Irrotin huovan satulasta ja laitoin sen satulan päälle kuivumaan. Puhdistin kuolaimet huolellisesti ja ripustin ne Lailan omaan naulaan. Tamma oli sen verran hikinen, että talutin sen pesuboksiin ja virutin letkulla koko hevosen läpi. Vedin enimmät vedet pois hikiviilalla ja loput kuivasin paksuun pyyhkeeseen. Noudin satulahuoneesta ohuen villaloimen, jonka levitin Lailan selkään. Se pääsi hetkeksi kuivattelemaan karsinaansa, ennen seuraavaa tuntia. Yläkerran oleskeluhuoneessa tutustuin lisää uusiin ihmisiin. Illalla vielä ennen kotiinlähtöä kävin katsomassa tarhailevaa Lailaa. Joku oli unohtanut sille pintelit jalkaan, joten sain jälleen metsästää sen kiinni ottaakseni ne pois. Tämmöstä tälläkertaa, kuvasta tuli tosin hiukka vaalee Bambi ja Entistä ihanampi LailaAttachments:
|
|
bambi
Uusi ihmettelijä
Posts: 48
|
Post by bambi on Jan 19, 2011 20:56:14 GMT 2
Where is the moment when needed the most You kick up the leaves and the magic is lost They tell me your blue skies fade to grey They tell me your passion's gone away and i dont need no carrying on You stand in the line just to hit a new low You're faking a smile with the coffee to go You tell me your life's been way off line You're falling to pieces everytime And I don't need no carryin' on Potkin hiekotussoranjyvästä tiellä edelläni. Mikään ei tuntunut onnistuvan tänään ja koulukavereittenkin kanssa oli ongelmia. Avasin kotioven avaimella kohmeisin sormin. Heitin laukkuni lattialle ja menin keittiöön kaivelemaan jääkaappia. Kaapista löytyi lähinnä vain lamppu, joten kaivoin säästöporsaastani viitosen. Vaihdoin ylleni collarit ja punertavan hupparin. Tungin pikaisesti ratsastuskamat suureen putkikassiin, puin ulkovaatteet päälleni ja lähdin tallustamaan kohti kauppaa. Kiertelin hyllyjä aikani keräten koriini pari pilttiä, suklaalevyn, kolmioleivän, omenahillomunkin, juissipurkin ja mikropizzan. Näillä luulisi selviävän iltaan asti. Kassatäti jauhoi purkkaa ja kertoi hinnan ylipirteällä äänellä. Nuori nainen oli ilmeisesti puhallellut purukumistaan palloja, sillä hänen huulissaan oli valkoisia purkan jäänteitä. Kiitin puolihappamasti, otin vaihtorahat ja pakkasin ostokseni laukkuun. Vilkaisin nopeasti kelloa huomatakseni, että minun täytyisi juosta ehtiäkseni bussiin. Bussi seisoi pysäkillä, joten pistin vipinää jalkoihini. Juuri ehdittyäni pysäkille, bussi lähti liikkeelle. Keskisormeni nousi automaattisesti pystyyn jolloin kuski, ihme kyllä, huomasi minut ja pysäytti auton. Ovi avautui hitaasti, piippasin bussikorttini ja katsoin kuskia lausahtaakseni epäaidosti: -Sori se äskeinen, kiitti kun pysähdyit. Istuuduin keskioven viereiseen penkkiin, heitin laukkuni ikkunapaikalle ja aloin kuunnella musiikkia melkein ehjästä iPodistani. Painoin nappia hetkeä ennen tallin pysäkkiä. Astuin ulos ovesta ja kävelin ripein askelin kohti päämäärääni. Pihassa minua odotti varsin mukava yllätys. Muutama hevonen, Laila mukaan lukien juoksenteli pihalla aivan irrallaan. Tammat olivat ilmeisesti hajottaneet tarhan aidan ja vetivät nyt innoissaan pukkilaukkaa kahden epätoivoisen tallitytön saalistaen niitä. - Hei! Oliks sun nimi Bambi? Käy hakeen Jossu tallista, mielellään heti... Jokeriksi tunnistamani tyttö huusi. Kiiruhdin tallin yläkertaan ja kerroin siellä seilaaville ihmisille ulkona sattuneesta episodista. Pian riensinkin ulos riimunaru kourassani, perässäni iso liuta heppatyttöjä. Piiritimme hevosia kauan, kerran olimme jo saamaisillamme Blondin kiinni, mutta kummasti villiintynyt mamma veti pukkilaukkaa suoraan ketjuamme kohti. Pakkohan siinä oli väistää, ettei aivan murjotuksi joutunut. Ensimmäinen kiinni saatu tamma oli Alma, jonka Alex yllätti heinäkasalta. Kaikki tarhan hevoset eivät onneksi olleet ulkona, joten enää oli pyydystettävänä Blondi, Laila ja Tiia. Hevoset olivat aivan into piukeana saadessaan juoksennella villinä ja vapaana. Lailakin veti kunnon laukanvaihdos-pukkilaukka sarjoja, kunnes saimme ajettua kaikki kolme hevosta pikkuruiseen minitarhaan. Laila oli ihan hermona ottaessani sen kiinni. Vielä taluttaessani sitä talliin, se tanssahteli narun päässä ja teki kummallisia sivuloikkia. Vein neidin karsinaansa ja tarkistin huolellisesti, ettei se ollut saanut haavoja tai muita vammoja. Hain sitten ulkoa kassini, jonka olin jättänyt maahan oven pieleen. Vein sen yläkertaan ja nappasin syötäväkseni yhden piltin. Vaihdoin ylleni ratsastusvaatteet ja menin takaisin alakertaan laittamaan Lailaa valmiiksi pikkuista maastolenkkiä varten. - Voi teitä tammoja! Jotain positiivista tässäkin - saimpahan ainakin unohdettua omat huoleni hetkeksi... Parinkymmenen minuutin kuluttua seisoin tallin pihalla vierelläni kiiltäväksi puunattu puoliveritamma. Lyhentelin jalustimia sopiviksi ja kiristelin vyötä, kun hieman itseäni lyhyempi, vaaleahiuksinen tyttö tuli luokseni. - Maastoonko lähdössä? Kyseli Maissiksi itsensä esitellyt tyttö. - Joo, ihan rauhallista ajattelin... - No käykö jos tuun messiin, siis Siirillä? - Mikäpä siinä, tuu vaan. Odottelin siis pihalla hetken, kunnes tyttö saapui shetlanninponin kanssa luokseni. Siirillä ei ollut satulaa, mutta Maiss oli laittanut sille ohuen loimen. Kiipeilin siis Lailan selkään ja puristin kevyesti pohkeilla sen kylkiä. Laila liikkui rennoilla, suurilla askelillaan pikkusiirin köpötellessä vierellä. Juttelimme kaikenlaista hoidokeistamme ja yleisesti hevosista kunnes saavuimme lumisen pellon reunalle. - Ajatteletko samaa mitä minä? Maiss lausahti ovelan näköisenä... - Empä tiedä, mutta jos peltoa tarkoitat, niin sopiihan pieni laukkakisa! Talsimme siis pellolle, jossa Siiri peittyi lumeen lähes kokonaan. Lailalla sen sijaan polvet tuskin peittyivät hankeen. Nostin rauhallisen laukan ja ratsastin tammaa ympäri peltoa. Maissilla oli Siirin kanssa täysi työ pysyä perässä, mutta pikkuponi laukkasi yllättävän nopeasti olosuhteet huomioon ottaen. Palasimme tallille hämärän koittaessa. Jalkauduimme hevostemme selistä ja veimme ne talliin. Maiss oli lahkeistaan aivan märkä, eikä Siirin loimikaan kovin kuivalta näyttänyt. Harjailimme ratsut huolellisesti ja veimme varusteet pois. - Nyt ois kaakao kova sana! Bambi ja Luminen Laila
|
|
bambi
Uusi ihmettelijä
Posts: 48
|
Post by bambi on Jan 26, 2011 20:38:03 GMT 2
Kurkkua kirveli yskiessäni epätoivoisesti oloa helpottaakseni. -Ootko okei? vieressäni istuva Mirka kysyi huolestuneena. -Joo ei tässä mitää, oon vaan ollu kipeenä... Vastasin yskimisen lomasta. Vedin vilttiä tiukemmin ympärilleni ja keskityin seuraamaan meneillään olevaa estetuntia. Oloni oli jokseenkin kuumeinen, enkä pystynyt keskittymään täysillä. Kuulin etäisenä Josefiinan äänen ja rytmikästä laukkaa. Katsoin kun harmaa tamma liisi sirosti esteiden yli.
Tunnin loputtua taapersin maneesin keskelle hakemaan Lailaa. Juttelin hetken sillä ratsastaneen tytön kanssa ja rapsuttelin hikistä tammaa kaulasta. Tarkistin jalustimet ja hölläsin satulavyötä parilla reiällä. Laila käveli kiltisti perässäni talliin. Vedin satulan alas hevosen korkeasta selästä. Availin toisella kädellä suitsien remmejä ja otin suitset pois. Oven sain avattua epätoivoisesti jalalla potkien, minkä jälkeen lähdin seilaamaan satulahuoneeseen. Huoneessa vallitsi vilinä, sillä Josefiina oli passittanut kaikki hoitajat hinkkaamaan hevosien varusteita puhtaaksi. Asettelin Lailan varusteet ripeästi paikoilleen ja liukenin paikalta. Kuvitelma itsestäni hinkkaamassa nahkaista satulaa puhtaaksi ei oikein innostanut tänään. Nappasin harjalaatikon hyllyltä ja palasin tamman karsinalle. Oloni tuntui huteralta, eikä hillitön yskänpuuska vaikuttanut tilanteeseen myönteisesti. Otin silti urheasti harjan käteeni ja ryhdyin sukimaan Lailaa pitkin rauhallisin vedoin. Huolellisen harjauksen jälkeen rapsuttelin Lailaa hetken. Yhtäkkiä tunsin silmieni sumenevan ja jalkojeni pettävän alta. Otin tukea seinästä, mutta kaaduin maahan. -Bambi, herranjumala! Oletko kunnossa? Anne parahti heitettyään ensin päälleni ison kasan heiniä. -Mitä? Joo, taisin pyörtyä... Sopersin nolona vastaukseksi. -Nyt lähdet kyllä ylös syömään jotain ja menet sohvalle pitkällesi. Otetaan hiukan puhelua äidillesi. Anne komensi tomerasti autettuaan minut ylös. Lähdin tallustamaan oleskeluhuoneeseen Annen tarkassa valvonnassa. -Hah! Eikö tyttö tiedä, ettei karsinassa sovi nukkua? Jaakko kiusoitteli kuultuaan tapauksesta. Tyydyin näyttämään happamasti kieltä.
Huolestunut äiti tuli hakemaan minut tallilta. Tarkoitukseni oli ollut ratsastella Lailalla hieman, mutta se jäi nyt vain kaukaiseksi haaveeksi.
Kipeä Bambi ja Hieman terveempi Laila
|
|
bambi
Uusi ihmettelijä
Posts: 48
|
Post by bambi on Feb 5, 2011 15:54:05 GMT 2
-Bambi istu satulaan ja pidä pohkeet lähellä! Laila on herkkä heppa, se menee muuten minne sattuu. Josefiina kiljui naama punaisena. Painoin takapuoleni istuimeen, rentoutin nilkat ja siirsin pohkeeni Lailan kylkiin. Yritin todella ratsastaa kunnolla, mutta kun taito ei riitä, niin taito ei riitä. -Aseta vasemmalle ja siirry ympyrälle. Kokeile aluksi kootulla käynnillä. Pidätin ulko-ohjalla ja istuin lähellä hevosta. Laila lyhensi askeltaan, mutta taipuminen jäi puolitiehen. Laukatessa Laila teki kummallisia sivuloikkia, eikä kuunnellut ulko-ohjaa. Tunnin jälkeen olin pettynyt suoritukseeni, mutta en Lailaan. Eihän se sen vika ollut, etten osannut ratsastaa...
Tallissa harjailin tamman huolellisesti ja loimitin sen lopuksi. Kaivelin kaapistani satulasaippuaa, valjasöljyä ja kasan pesusieniä, joiden kanssa sitten raahauduin satulahuoneeseen. Revin irti satulahuovan ja lampaankarvaisen romaanin, irrottelin satulavyön sekä jalustinhihnat ja ryhdyin puhdistamaan niitä. Loiskuttelin vettä hillittömästi ja hinkkasin sitten pesusientä satulasaippuaan. Tunti harmitti minua kovasti, joten minun oli pakko purkaa energiani johonkin. Satulasta irtosi likaa hillittömästi ja pian koko ämpäri oli täynnä ruskeaa vettä. Lattiakaan ei pahemmin säästynyt kastumiselta. -Mitä ihmettä sinä nainen teet? Kummasteli huoneeseen seilannut Josefiina. -Puhdistan varusteita, miltä näyttää? Mutisin vastaukseksi. Josefiina istui penkille viereeni: -Ai sitä tuntiako vielä murehdit? -No joo... En osaa yhtään ratsastaa tuolla hevosella! -Tuttu tunne... Mä tiedän että se on erilainen, kuin peruspollet, mutta harjoittelemalla ahkerasti se alkaa sujua. Sinulla Laila ei kuitenkaan juuri säiky ja jos säikkyy, saat sen pidettyä hallinnassa. Se on jo aika hyvin. Eihän se ole oma hevosesi, vaan hoitohevosesi. Osaat hoitaa sitä hyvin ja perusliikutus luonnistuu. Muuta sinulta ei vaadita. Pikkuhiljaa se siitä... -Joo, taidat olla oikeessa. Oon vaan vähän kontrollifriikki. -Mutta mä lähden nyt opettelemaan ratsastusta oman päänvaivani kanssa. Ei tää aina oo mitään ruusuilla tanssimista. Josefiina sanoi ja nappasi Brisin satulan ja suitset telineestä. -Niin ja siivoa nuo kuravedet lattialta...
Ehkä Josefiina todella oli oikeassa. Kaikkea ei tarvinnut heti osata. Kastoin pesusienen veteen ja jatkoin satulavyön hinkkaamista.
Osaamaton Bambi ja Hankala Laila
|
|
bambi
Uusi ihmettelijä
Posts: 48
|
Post by bambi on Feb 17, 2011 23:15:38 GMT 2
Kävelin puoliksi jäätyneenä tuttua tietä Seppeleeseen. Linja-auto oli jättänyt minut edelliselle pysäkille, sillä moottori ei kestänyt kovaa pakkasta ja olisin joutunut odottelemaan uutta bussia pitkään. Pakkanen nipisteli poskiani, eivätkä linnutkaan laulaneet. Ne varmaan olivat jo potkaisseet tyhjää tällaisella ilmalla. Jaloissani ei enää ollut tuntoa pihaan tullessani. Kipitin nopeasti sisälle ja vedin oven tiukasti kiinni perässäni. Lämmin ilma ja suloinen hevosen tuoksu ympäröivät minut ja tunsin tulleeni pitkästä aikaa oikeaan paikkaan. Moikkasin paria tuttua ja loikin portaat yläkertaan. Oleskeluhuoneessa oli vain muutama tyttö. Silti äänet kantautuivat portaisiin saakka. Potkaisin kengät jalastani ja käperryin sohvalle viltin alle. Jutustelin kaikenlaista Fiian ja Aimien kanssa. - Aattelin mennä tänään ratsastamaan, mutta tuo pakkanen ei oikeesti inspaa. Mutisin vilttieni välistä. - Mä ainakin aion ratsastaa, oli sää mikä tahansa! Aimie julisti. - Laita vaan loimi hepalla ja toppahousut itelle ja sitte vähän treenaamaan hankeen! - Oon messissä, sietäis sunki olla! Fiia patisti minua. - Noo ehkä mää sitte, mutta ensi kyllä juon vähän kaakaota.
Puolen tunnin kuluttua seisoin ulkona Laila vierelläni. Olin sonnustautunut paksuun laskettelutakkiin, toppahousuihin, valkoiseen kaulaliinaan, ohueen pipoon ja kypärään. Kädessäni minulla oli topatut ratsastuskintaat ja jalassa talviratsastuskengät. Lailan sen sijaan olin pukenut villaloimeen, jonka päälle olin laittanut vielä paksun toppaloimen. Jaloissa tammalla oli villaiset pintelit ja satulan olin suosiolla jättänyt koristamaan varustehuonetta. - Bambi ootko hullu? Ei kukaan mee Lailalla ilman satulaa! Aimie hämmästeli valintaani. - Heppa lämmittää mukavasti, eikä yleensä oo tapana tipahella hankaliltakaan hepoilta. Paksukarvaisella Elmolla oli vain ohut ratsastusloimi satulan päällä. Taiga selvisi ilman mitään varustuksia. Kiipesin aidalle ja nousin siitä tammani korkeaan selkään. Kun koko porukka oli ratsailla lähdimme tallustamaan kohti läheistä peltoa. Hanki oli paksu, Taigaa kainaloihin. Tammat hassuttelivat pärskien ja nostellen jalkoja korkealle ilmaan. Juro Elmokin innostui hiukan ja töräytti ilmoille suloisen hirnahduksen. Ravailimme hetken hangessa ja otimme pienen laukkakilpailun.
Yhtäkkiä Lailan eteen juoksi jänis, jostain läheisestä pusikosta. Tamma hypähti sivulle ja säntäsi hurjaan kiitolaukkaan heitellen välillä pieniä pukkeja. Kiljahdin aluksi säikähdyksestä, mikä tuskin auttoi tilannetta yhtään. Pian kuitenkin pääsin tilanteen tasalle ja ryhdyin rauhoittelemaan Lailaa tehden samalla pidätteitä. Tamma hiljensi tahtia hiukan, mutta ei kuunnellut juurikaan ohjaustani. Vedin ohjan kiinni reiteeni, jolloin tamma ryhtyi laukkaamaan pikkuista ympyrää. Laila laski laukkansa takaisin raville ja lopulta käyntiin. En ymmärrä miten se oli mahdollista, mutta juuri kun olin saanut hevosen rauhoittumaan, horjahdin alas selästä pyllähtäen lumihankeen. Fiia ja Aimie ravasivat kaukaa pellon laidalta luokseni. Pian me kaikki hihittelimme hillittömästi, eikä naurusta tullut loppua. Aimie loikkasi alas Taigan selästä ja punttasi minut takaisin ratsaille.
Talutin Lailan pesuboksiin, riisuin kaikki varusteet ja ryhdyin huuhtelemaan jäätynyttä vaahtoa pois lämpimällä vedellä. Pesun ja huolellisen kuivaamisen jälkeen Laila sai ylleen villaisen loimen. Käärin viltin tamman kaulalle ja kiinnitin sen loimivyöllä.
Tippuileva Bambi ja Pupuja säikkyvä Lashay
|
|
|
Post by Anne on Jul 7, 2011 19:58:52 GMT 2
ILMAN SATULAA-leiriPipsa kävelytti vielä hikistä Lailaa tunnin päätteeksi lähimaastoissa. Hän ohitti jo nuotiolle kerääntyneet muut tytöt ja huikkasi tulevansa pian grillailemaan. Spessu Pipsalle leiriosallistumisesta!
|
|
Riella
Uusi ja innokas
(c) Anne
Posts: 81
|
Post by Riella on Dec 10, 2011 20:44:14 GMT 2
Havahduin seisovani tarhan edessä, missä Laila ja sen tarhakaverit käyskentelivät. Kuvittelin edellisenä päivänä näkeväni unta kun Anne soitti kertoakseen että juuri minut oli valittu Lailan hoitajaksi - uskomatonta. Katselin hetken kun hevoset mutustelivat päiväheiniään ja talsin sen jälkeen satulahuoneeseen pääsevästä ovesta sisälle talliin. Huoneessa oli hiljaista joten jatkoin matkaani seuraavasta ovesta sisään, toimistoon. Toimistossa Anne ja Josefiina suunnittelivat tämän päivän tuntihevosjakoja. - Ai hei, Anne huikkasi lukulasiensa alta, paperikasan keskeltä ja toivotti tervetulleeksi. Tervehdin takaisin ja istahdin sohvalle. - Tänään ei mene Laila millään tunnilla että jos haluat, voit sen ottaa koska vain hoidettavaksi ja paijailtavaksi, Josefiina tokaisin toiselta tuolilta ajatustensa lomasta. - Aivan, no juuri sitä mie meinasin kysyäkin mutta ehditte lukea ajatukseni, naurahdin ujosti. Vaihdoimme vielä omistajattarien kanssa muutaman sanan ennenkuin nostin takapuoleni sohvalta ja lähdin etsimään Lailan varustearsenaalia. Omia tavaroita minulla ei ollut, joten yläkertaan tutustuminen jääköön toiseen kertaan tai hetkeen.
Tutustuin yksikseni satulahuoneen antiin, kävin läpi jokaisen hevosen satulan, suitset ja harjakorit ihastellen miten monipuolisia varusteita niillä oli. Olin niin ajatuksissani etten kuullut että huoneeseen oli tullut joku muukin. - Hei, takaani kuului möreä miesääni. Hyvä etten hypähtänyt ilmaan kun tajusin etten ole yksin. - Hui kamala kun mie säikähin ! huudahdin ja levitin käsiäni. - Anteeksi, ei ollut tarkoitus, tämä minulle täysin tuntematon mies sanoi hiukan hämillään. Olen Daniel ja hoidan tuota Annen silmäterää, Topia. - Eipä se mitään, ei tarvinnut sentään soittaa ambulanssia hakemaan sydänkohtaus-potilasta, naurahdin ja jatkoin: - Olen Riella ja sain vasta eilen tietää että oon Lailan uus hoitaja. - Aivan, aivan. Sehän se on kovin mukava heppa, toivottavasti ei tule ratsastuksessa mitään ongelmia, hyvä kun jalkasi yltävät satulan siiven yli, nuori miehenalku naurahti. Paha katse riitti kertomaan että olen kovempi luu kuin annoin ymmärtää. Jatkoin omia touhujani eli nappasin Lailan harjakorin suunnatessani sen karsinalle. Hevoset saivat vielä syödä heiniään ulkona enkä kehdannut hakea vielä neitiä sisälle joten suunnitelmien muututtua suuntasinkin toimistolle.
- Saisinko koristella Lailan karsinan oven koska en kehtaa vielä hakea sitä sisälle ? huikkasin toimiston ovelta. - Hei joo hyvä idea, koristeita löytyy ööö... Aitan ylävintillä näin niitä ainakin viimeksi, Josefiina totesi. Kiitin ja lähdin kohti aitan ylävinttiä. "Herranjestas täällä ei ole kyllä aikoihin siivottu" ajattelin etsiessäni pimeässä joulukoristeita. Muutaman romukasan pengottuani löysin pahvilaatikon, jonka kyljessä koreili teksti joulukoristeet karsinoiden oviin. Vein laatikon talliin, Lailan ovelle ja aloin katselemaan mitä laatikko piti sisällään. Edellisvuoden joulukortteja, tähtikoristeita, havuköynnöksiä sekä tietysti nippusiteitä köynnösten kiinnittämiseen. Köynnösten kiinnittämisestä tosin ei olisi tullut mitään ellen olisi käynyt etsimässä tuolia jostain minkä päälle kavuta horjumaan.
- Terve, kuului jostain kaukaa alapuoleltani ja säikähdin taas. Mikä ihme saa ihmisen näin säpsylle päälle ? - Ai hei, Riella täällä vaan. Sain eilen tietää, että olen Lailan uusi omistaja joten sen takia saatat ihmetellä mitä teen täällä yläilmoissa, naurahdin vähän ujosti ja katsahdin tulijaan joka esitteli itsensä Carkiksi. - Omistan tuon Leevi-hepan, se osaa olla vähän pojanviikari välillä. - Aijjaa, olenkin aina ihastellut sitä ja sen riekkumista tuolla tarhassa aina täällä käydessäni, tokaisin iloisesti. Jatkoimme turisemista samalla kun kiinnittelin havuköynnöksiä kaltereiden ja tolppien ympärille nippusiteillä toivoen että ne kestävät joulun ylitse paikoillaan. Kun havuköynnökset olivat paikoillaan, laittelin karsinan oveen ja ulkoseinään nastoilla kauniita joulutähtiä nätisti sommitellen. - Alkaa näyttää hyvältä. Voi kun ehtisin Leevillekin tehdä samanlaisen koristelun karsinan oveen, Carkki tokaisi surullisesti huokaisten. - Etköhän sinä ehdi, ei tähän kauaa aikaa mennyt, vastasin samalla kun laitoin ylimääräisiä joulukoristeita takaisin laatikkoon ja lähdin viemään niitä toimistoon odottelemaan seuraavia ottajia. Carkki käveli perässäni toimistoon juttelemaan Annen ja Josefiinan kanssa jotka edelleen pähkäilivät suurtakin suuremman paperikasan keskellä lukulasit molemmilla nenillään. Ilmoitin lähteväni hakemaan Lailan sisälle.
Kävelin tarhoille päin, missä tein huomion että Laila-neito seisoi tylsistyneen näköisenä tarhan perimmäisessä nurkassa joten minun ei auttanut muu kuin kävellä hakemaan se sieltä. Otin varuilta mukaan pari leipäpalasta jossei antautuisikaan kiinni. Tiia ja Elle katsoivat uteliaina kun kävelin kohti Lailaa. - Hei neitokainen, lähdettäiskö sisälle, puhelin kävellessäni kohti hevosta joka näytti siltä että voisi pinkoa koska tahansa karkuun. - Ei mitään hätää, käydään harjailemassa sinut ja tässä olisi leipää, ojensin leipäpalasen Lailalle samalla kun laitoin rauhallisesti riimun sille päähän. - Nooooin, oikein hieno, jatkoin vielä rauhallisesti jutustelua kun lähdimme kävelemään talliin päin. Päästyämme sisälle tallissa alkoi olla jo muitakin hoitajia ja todella aikasin tulleita ratsastajia. Vein Lailan koristeltuun karsinaan ja laitoin sen löysälle kaltereihin kiinni. Aloin harjailla sitä pikkuhiljaa koko ajan puhellen ja seuraten miten tamman korvat viuhtoivat edestä taakse ja toistepäin. Välillä joku hoitajista kävi kehumassa miten hienosti karsinan ulkoseinät on koristeltu ja sain tottakai kiittää kehuista, ainakin neljä kertaa. Laila ei vaikuttanut yhtään hermostuneelta kun sille puhui rauhallisesti koko aika ja silitti kädellä samalla kun harjasi. Muutaman kerran yritin vähän pompata jotta ylsin kunnolla harjaamaan sen selän päältä joten siitä seurasi säpsähdys ja korvat tiukasti niskaan. Rauhoittelin tammaa, en hätääntyneesti vaan tyynesti jolloin se taas rentoutui - hetkeksi. Käytävältä alkoi kuulua kaikenlaista kolketta, puheensorinaa ja askelia joka teki Lailasta hiukan taas hermostuneemman.
Kavioiden putsauksessa ei ilmennyt mitään ongelmaa, joten voin tyytyväisenä putsausoperaation jälkeen vain rapsutella ja käydä läpi tamman jokaisen ruumiinosan että se oppisi hyväksymään kosketukseni. - Hienostihan tämä menee, oikein hyvä, kehuin tammaa. Laskin Lailan irti, mutta jätin sille kuitenkin vielä riimun päähän siltä varalta jos toimistossa käydessäni Josefiina ilmoittaa että tamma viedään vielä pihalle mutta toisin kävi joten kävin ottamassa riimun hevoselta pois päästä. Kävelin sen jälkeen kohti yläkertaa, jonne ajattelin käydä merkkaamassa itselleni oman kaapin. Löysin huoneesta paperia ja joitain tusseja joilla kirjailin oman nimeni lappuun, samasta laatikosta löytyi myös sinitarraa joten etsin tyhjän kaapin jonka oletin olevan vapaa ja länttäsin nimilapun siihen. Tyytyväisenä työtulokseeni hiimailin taas alakertaan takaisin ja mietin että mitäköhän sitä seuraavaksi tekisi. Sain idean, että Lailan varusteethan ne voisi putsata. Kävin hakemassa sankkoon vettä ja etsin jostain satulasaippuaa sekä sienen, mitä kuvittelisin että voisi käyttää varusteiden puhdistamiseen.
Satulahuoneessa nappasin Lailan suitset käteeni ja aloin hinkuttaa. Huhhui miten paljon niistä irtosikin likaa. "Koskakohan nämä ovat viimeksi pesty vai liekkö Laila ollut päästään likainen kun nämä ovat olleet päässä." ajattelin itsekseni hinkatessani suitsia. Tein todella tarkkaa jälkeä jonka jälkeen kävin vielä suitset pelkän vedellä kostutetun sienen kanssa läpi. Kuolaimet hinkutin puhtaalla, juuri vaihdetulla vedellä kynsieni avulla aivan puhtaiksi, harmi vain kun en löytänyt mistään kiillotusainetta kuolaimille. Kun sain suitsien puhdistusurakan päätökseen, ristitin ne ja laitoin paikoilleen. Seuraavaksi olikin satulan vuoro. Hinkkasin satulasta joka ikisen sauman ja kolosen minne vain sain sienen mahdutettua, joltain oli jäänyt moneen hankalaan saumaan likaa joten sai tehdä töitä että satula lähti puhtaaksi. Puhdistin vielä vedellä jalustimet ja kävin koko satulan läpi kostealla sienellä jonka jälkeen se näytti todella kiiltävältä. Tyytyväisenä työni tulokseen laitoin satulan paikoilleen ja vein muutkin tavarat omille paikoilleen. Ajattelin vielä käydä katsomassa missä kunnossa Lailan loimet ja suojat olivat joten varasin harjan mukaani puhdistusoperaatiota varten. Harjasin jokaisen loimen huolellisesti läpi levitettyäni ne ensin lattialle jotta harjaus olisi helpompaa. Suojistakin irtosi jos jonkin verran hiekkaa joten niillekkin teki vain hyvää että niistä pidettiin huolta. Vielä lopuksi kävin harjapakin harjat läpi, että ne olivat suurinpiirtein puhtaat ja karvattomat jotta seuraavan käyttäjän on mukavampi ruveta harjailemaan neitokaista.
Hain Lailalle rehuhuoneesta porkkanan ja leipäpalasen jotka viskasin sen ruokakuppiin tehdessäni lähtöä. Kävin vielä huikkaamassa moikat toimiston ovella ja lähdin huristelemaan (huom! liukastelemaan) kohti kotia.
|
|
Riella
Uusi ja innokas
(c) Anne
Posts: 81
|
Post by Riella on Dec 11, 2011 11:50:04 GMT 2
Aurinko paistoi pakkaspäivänä asuntoni ikkunasta herätessäni. Päivä oli selvästi pyhitettävä tallille ja Lailalle. Join aamukahvin rauhassa karjalaisen ääressä ja vaatteen vaihdon jälkeen auton keulan nokka näytti kohti Seppelettä.
Tallilla oli vielä hiljaista, olihan kellokin vasta vajaa kymmenen viedessäni laukkuni kaappiin yläkertaan. - Hei Riella, ootpas sie aikasin liikenteessä, Jossu huikkasi tallin käytävältä siivotessaan karsinoita. - Joo, näin kaunista päivää ei voi olla käyttämättä tallilla, vastasin iloisesti hakiessani kottareita ja talikkoa. Ajattelin olla tallin väelle avuksi siivoamalla Lailan ja parin muun karsinat. "Ompas Laila ollut hermostunut yöllä kun karsinakin on sen mukainen" ajattelin siivotessani karsinaa. Saatuani tamman karsinan päätökseen, jatkoin seuraavaan karsinaan joka sattui olemaan ovikyltin mukaan Vennan karsina. Venna oli moiseksi känkkäränkäksi hirmu siisti poni, mutta en voinut sanoa samaa Siirin ja Pampulan yhteisestä karsinasta. Sillä välin kun olin siivonnut kolme karsinaa, oli Jossu saanut loput karsinat päätökseen. - Kiitokset avusta, tämä paskan lappaminen tuntuu joskus puulta kun on näinkin monta karsinaa siivottavana joka aamu, Jossu kiitti pyyhkiessään hikeä otsaltaan. - Eipä mitään, sitä vartenhan sitä tallilla käydään että voi auttaa mikäli voi auttaa jossain, hihkaisin viimeisiä kikkareita keräillessäni karsinasta. Veimme yhtä matkaa kottareiden sisällön lantalaan ja tavarat paikoilleen. - Hei jos haluat, kerkiät ja viitsit, Lailan kanssa vois käydä tänään vähän jumppailemassa maneesissa. Sillä on ollut vapaata tässä viimeiset kolme päivää niin vois pahimpia höyryjä käydä päästelemässä. Käyntiä, ravia ja paljon kaikkea tehtäviä. Uskoisin että pärjäät sen kanssa, Jossu ilmoitti hymyssä suin. Sehän minulle kävikin paremmin kuin hyvin vaikken odottanut että olisin näinkin nopeasti päässyt hevosen selkään kipuamaan. - Ainiin ja maneesista löytyy penkki mistä kavuta hevosen selkään, Jossu vielä virnisti ja antoi katseen lipua sarkastisesti päästä varpaisiin. Katsoin häntä merkitsevästi takaisin mutta molemmat repesimme herskyvään nauruun.
Mietin itsekseni mitä sitä vielä tekisi ennenkuin kävisin Lailan hakemassa sisälle ja lähtisin jumppailemaan, siitä kun ei ole vielä pitkä aika kun se vasta pääsi pihalle. Kävin kysymässä Jossulta, olisiko vielä joulua varten mitä pitäisi tehdä ja sainkin heti tehtäväkseni käydä etsimässä reen jalaksiin luistoa parantavaa ainetta jota pitäisi löytyä aitan vintiltä tai kentän mökistä. Päätin käydä ensin etsimässä aitan vintiltä ja kun tarkasti muistelin, edellisenä päivänä olin nähnyt jossain purnukan missä näytti olevan luistovoidetta. Onneksi purnukka löytyi nopeasti koska se oli siellä missä muistelin sen olevan. Kun palasin takaisin talliin, Jossu oli jo soittanut kaverikseni Jaakon, koska miehinen voima ei ole koskaan pahitteeksi varsinkin kun kyse on reen kyljelleen kaatamisesta. - Oisin mie kyllä yksinkin jaksanu, tokaisin ujosti ja lähdin kohti autotallia Jaakko perässä, missä reki kuulemma oli.
- Sie oot kuulemma Riella, mie oon Jaakko ja tän paikan tallimestari. On se kiva kun vapaapäivänä Jossu pistää töihin mutta no can do, ihan mukavaa tää homma on - varsinkin kun on noin ujoa seuraa, Jaakko tokaisi kävellessämme autotallille ja tönäisi leikkisästi nyrkillä olkapäätäni. Katsoin tätä ujosti hymyillen ja jatkoin kävelemistä. - Joo sepä se ja Lailaahan mie täällä hoitelen pääasiassa, vastasin ujosti päästessämme autotallille. Reki oli siellä missä sen pitikin olla eli autotallin päädyssä. - Noniin, käännetääs tää kylelleen. Näytäs muuten ensin olisitko saanu sen yksin käännettyä. Tää on vähän painavempi miltä näyttää, Jaakko naurahti ja antoi tietä. Otin tukevan asennon ja aloin työntää. Reki liikahti ja sain sen melkein kylelleen, mutta lumen alta ilmestynyt jää meinasi vetäistä jalat altani joten Jaakko otti nopeasti reestä kiinni ja käänsi sen kylelleen. - Ei paha, ei paha ollenkaan. Mistä tuon kokoinen tyttö on saanut tuollaiset voimat, adrenaliini virtaa jännityksen takia, hän naurahti taas. - Sitä kun on koko ikänsä mättänyt paskaa ja tehnyt tallilla töitä niin ois se kumma ettei sitä voimaa ois - miullakaan, naurahdin jo vähän vapautuneemmin. Avasin luistovoidepurkin ja ennenkuin aloin voidella sillä jalaksia, pyyhin kaiken ylimääräisen lumen niistä pois. Jaakko otti toisen sudin ja aloitti toisesta päästä jalasta minun aloittaessa juuri toisesta päästä. Kun saimme ensimmäisen jalaksen voideltua, ajattelimme että samalla hoituu maantasalla olevakin jalas eikä tarvinnut ruveta kääntelemään rekeä enää toiselle kylelle ja voide saa rauhassa imeytyä. - Noniin, sepäs oli helppo ja nopea homma, tokaisin katsoessani työn tulosta ylpeänä. Kiitos avusta, jatkoin vielä ja hymyilin Jaakolle kiitollisena siitä että hän tuli avuksi koska en välttämättä olisikaan saanut rekeä yksin kyljelleen. - Eipä mitä, sitä vartenhan mie olen, miehenalku vastasi levittäen kätensä rempseästi ja kohauttaen olkiaan. Lähdin viemään voiteen takaisin aittaan ja siitä sitten takaisin talliin. Jossu yllättyi kuinka nopea ja helppo homma oli koska hän odotti että reki oli jäätynyt maahan kiinni ja lumi ja jää olisi jumittunut jalaksiin. - Meillä ku oli tämmönen habanainen niin ei siinä kauaa nokka tuhise, Jaakko tuumasi iloisesti. Repesimme taas kaikki nauramaan kunnes tajusin katsoa kelloa, sehän olikin jo melkein puoli 12.
Jossun ja Jaakon jatkaessaan omia touhujaan, ajattelin hakea Lailan sisälle samalla tekniikalla kuin edellisenä päivänä - leipäpalaset turvana. Tällä kertaa Laila olikin vähän vaikeampi saada kiinni ihan vain sen takia että neidin mielestä oli liian aikaista mennä sisälle ja kun se kuuli että mennään töihin niin sitten vielä vähemmän. Jonkun aikaa Lailan kanssa tapeltuani sain sille ojennettua leipäpalan ja pujotettua riimun päähän siitä huolimatta että se nosteli päätään kohti taivasta. Tallissa tammalle iski hämmennys ja hätä kun se oli yksin. Onneksi olin käynyt varusteet hakemassa karsinan oven eteen ettei tarvitsisi jättää Lailaa yksin karsinaan sillä aikaa kun olisin käynyt hakemassa ne. Laitoin hevosen löysästi kiinni ja aloin harjata sitä samalla rapsuttaen tai kättä lepuuttaen sen kaulalla. Puhelin koko harjaus- ja kavioidenputsaustoimituksen ajan Lailalle kaikkea maan ja taivaan väliltä, millaisessa asunnossa asun, entisistä poikaystävistä, omasta ylpeydenaiheesta; autosta ja siitä millaista aikaa meillä voisi Lailan kanssa tulla. Tamman korvat pyörivät edestakaisin sen kuunnellessa joka puolelta ääniä. Lopultakin kun sain punnerrettua satulan selkään ja suitset pujotettua päähän, kypärän omaan päähäni ja reippaan mielen päälle, olimme valmiita Lailan kanssa valmiita menemään maneesiin.
Käveltyämme maneesille, tein huomion että ulkonahan oli kylmä ! Onneksi Laila näytti tyytyväiseltä, eikä sillä ollut yhtään kylmä. Maneesin ovella se säpsähti voimakkaasti jotain lintua, joka lehahti lentoon. Jatkoin rauhallisesti puhelua kun samalla laitoin maneesin ovea kiinni. Etsin katseellani penkkiä millä pääsisin punnertamaan ison tamman selkään. Löydettyäni sellaisen ja päästyäni Lailan selkään, höpöttelin sille edelleen kaikkea mitä vain mieleen pätkähti että sain rauhassa kiristettyä satulavyön ja säädettyä jalustimet. Aloimme kävellä rauhallisesti pitkin ohjin maneesia ympäri, sillä varauksella että ehdin ottaa nopeasti ohjat jos se päättää säikähtää ja sykäistä jonnekkin. Kehuin tammaa joka kerta jos joku maneesin nurkka tai kohta oli hirmu pelottava. Pelokkuutta ja arkuutta lisäsi varmasti uusi ratsastaja selässä. - Otetaan aivan rauhassa aluksi, et edes huomaa mörköjä kun tehdään kaikkea jännää. Otin pikkuhiljaa lyhyemmät ohjat ja aloin tehdä Lailan kanssa ympyröitä, kiemurauria, avo- ja sulkutaivutuksia. Laila tuntui oikein pinkeältä siimalta, joka voisi katketa ja räjähtää koska tahansa mutta jatkoin sitkeästi yrittämistä. Jatkoin niin pitkään käynnissä tehden koko ajan töitä, että tamma alkoi tuntua edes vähän rennommalta mutta sain kyllä oikeasti tehdä töitä, melkein hiki hatussa että sain jotain aikaiseksi mutta en ottanut liikaa paineita - tämähän oli vasta ensimmäinen kerta tämän hevosen selässä ja tarkoitus oli vähän yrittää jumppailla. - Raaauhassa, noin, oikein hyvä, kehuin tammaa kun se alkoi vähän rentouttaa siimaa. Tein tehtäviä molempiin suuntiin ja vahdin että meillä oli koko ajan tekemistä ettei Lailan keskittyminen herpaannu mörköihin. Kun tamma oli mielestäni tarpeeksi rento, otin ohjia vielä vähän lyhyemmiksi ja painoin hellästi pohkeita kylkiin jolloin se lähti ravaamaan letkeästi eteenpäin. "Sinähän ootkin oikeesti niin pehmeä kun Josefiina sano" ajattelin hymy korvissa. Käynti lienee vaikeaa Lailalle mutta sitä harjoitellaan vielä. Menin ravissa vielä kaikenlaisia jumppajuttuja, voltteja, isoja ympyröitä ja välillä vähän liioiteltuja taivutuksia mutta Laila oikeasti alkoi rentoutua ja olla todella pehmeä - suorastaan taivaallisen ihana. Kesken sulkutaivutuksen se kuitenkin näki jotain omituista katsomon päädyssä ja päättikin tehdä 180-asteen käännöksen, mutta onneksi olin koko tunnin varautunut moiseen joten eikun takaisin sinne päin minne oltiin menossa ja uusi yritys. Puhuin rauhallisesti tammalle koko ajan ja silittelin kaulaa kun se alkoi taas rentoutua. - Kuuleppas, kun siellä ei ole mitään mörköjä. Tein vielä muutamia tehtäviä, vaihdellen pohkeenväistöstä avo- ja sulkutaivutuksiin ja pääty-ympyrän pienennykseen sekä isonnukseen. Lyhyellä sivulla Lailan ollessa suunilleen rento, eikä kireä kuin viulunkieli, siirsin käyntiin ja annoin vapaat ohjat. Kehuin tammaa vielä. Olin aivan yllättynyt miten ensimmäinen ratsastuskerta meni niin hyvin ottaen huomioon sen että Laila näkee yleensä mörköjä vähän joka paikassa, mutta en vielä tiedä millainen se on kun pääsee laukkaamaan ja sen jälkeen.
Loppukäyntien jälkeen hyppäsin selästä alas, laitoin jalustimet ja löysäsin vyön. Kävelimme takaisin talliin, jonne oli alkanut kertyä porukkaa. - No, millainen Laila oli, Jaakko kysyi ohimennen kävellessämme karsinaan. - Laila oli yllättävän hyvä vaikka olikin uppo-outo ratsastaja selässä ja mörköjä oli vähän siellä täällä, vastasin iloisesti ja tyytyväisenä suoritukseeni. Riisuin tammalta varusteet ja vietyäni ne paikoilleen, harjasin sen vielä läpikotaisin rapsutellen koko ajan. Jostain heinävintiltä kuului yhtäkkiä hirmuinen rumahdus jota Laila säikähti aika voimakkaasti, hyvä ettei vetopaniikkia saanut vaikka naru oli todella löysällä kaiken varalta. - Soosoo, aivan rauhassa, ei mitään hätää, rauhoittelin mutta rento Laila oli poissa. Nyt se oli oikeasti kireä kuin viulunkieli, mutta välittämättä siitä harjasin sen loppuun ja kävin viemässä takaisin pihalle jossa olikin hevosille juuri jaettu päiväheinät. Majesteettinen puoliverinen laukkasi ensimmäiselle vapaalle heinäkasalle ja kävi tyytyväisenä syömään heiniään. Kävelin takaisin sisälle missä vastaan tulivat Carkki ja Daniel jotka tervehtivät iloisesti. - Lähdetään Leevillä ja Topilla maastoon, tuutko Lailalla mukaan ? Daniel kysyi. - Mie kävin jo Lailan kanssa jumppailemassa maneesissa, muuten kyllä, vastasin iloisesti. - Aijjaa, miten Laila meni ? Carkki kysyi uteliaana. - Olosuhteisiin nähden todella kivasti, saihan sen kanssa tehdä töitä että se edes vähän rentoutui kun oli uus ratsastaja selässä ja mörköjä vähän joka puolella vaikka yritin sen huomion saada työntekoon koko ajan, vastasin edelleen ylpeänä päivän saavutukseeni. - Noniin, todella hyvä alku ! Josefiina huikkasi tultuaan nuorten takana kuikuilemaan mitä he suunnittelivat. Kävin viemässä harjapakin satulahuoneeseen ja sen jälkeen tallustelin omalle kaapilleni yläkertaan etsien oman laukkuni sieltä. "Tässä on Jossulle ja Annelle kortit, tässä taas Carkille. Tiedä vaikka joillekkin muille vielä teen kunhan tutustun paremmin." ajattelin yksikseni katsellessani omin käsin tehtyjä joulukortteja missä oli kauniisti kultatussilla kirjailtu "hyvää joulua". Ihastelin vielä hetken aikaansaannoksiani, kunnes pistin ne laukkuun ja takaisin kaappiin. Kävin huikkaamassa kaikille heipat ja lähdin kotiin kuumalle kaakaolle.
|
|
Riella
Uusi ja innokas
(c) Anne
Posts: 81
|
Post by Riella on Dec 15, 2011 17:39:17 GMT 2
- Tästä reissusta tulee muuten upea, tokaisin Lailalle lähtiessämme tallin pihasta. Tamma käveli korvat hörössä vierelläni, mutta huomasin sen olevan silti hieman varuillaan. Tulin tallille joskus yhden jälkeen ja samantien kävin Lailan hakemassa hoidettavaksi. Olin laittanut sille jalkoihin heijastimet siltä varalta että pimeä iskee ja itselleni tietysti monta kerrosta vaatetta lähtiessämme. Aurinko kurottautui pilven raosta paistamaan ja pakkanen kipristeli poskenpäitä. Kohta olisi joulu joten pakko oli päästä maastoilemaan vielä sitä - vaikkakin maasta käsin. Emme tosin ehtineet kovin kauaksi mennä kun kuulin nimeäni huudettavan. - Ootteko työ menossa minnepäin maastoilemaan ? Voisin tulla Aksun kanssa mukaan maastoilemaan, Nilla hehkutti. - Se käy vallan hyvin, seura ei ole ikinä pahasta, vastasin ja jäin hetkeksi odottelemaan maastakäsin Aksua taluttavaa Nillaa. Lähdimme kävelemään kohti leiriläisten asumuksia ja siitä ohitse. Juttelimme Nillan kanssa samalla hoidokeistamme ja mitä mieltä niistä olimme. Vaikka olin hoitanut Lailaa vasta kolmatta kertaa, olen ihaillut sitä silti jo kauan kauan aikaa sitten Annen ja Jossun luona vieraillessa. Molemmat, niin Laila kuin Aksukin kävelivät rennosti ja rempseästi vierellämme, vaikka poni yrittikin vähän välillä kävellä Nillan edellä ja pyörähtää siitä ympäri mutta kuitenkin koko lenkki meni aivan mahtavan rennosti. Pari kertaa Lailakin päätti että kivi on väärässä paikassa ja sykäisi eri suuntaan, mutta rauhoittavan vaikutuksen alaisena sekään ei voinut paljoa säikkyä. Lunta alkoi tulemaan taivaan täydeltä ja aurinkokin meni pilveen mutta se ei menoamme haitannut. Pakkanen paukkui edelleen, mutta kylmä minulla ei ollut kerrospukeutumiseni takia - ikinä ei ole liikaa vaatetta-periaatteella lähdin tallille, saisihan sitä ylimääräistä aina otettua pois välistä jos kuuma tulisi. Kävelimme päämäärättömästä polkuja eteenpäin ja välillä otimme jopa pieniä hölkkäpätkiä. Lailan perässä oli hiukan vaikea juosta kun sillä oli niin isot askeleet, mutta onneksi se sen verran jousti, että hölkytteli oikeasti pientä ravia että minä pieni ihminen pääsen perässä. - Vitsit että täällä on ihana ilma, odotan vaan sitä tammikuista lumimaastoa, hihkaisin ojentaessani kämmenen kohti taivasta ja katsoessani siihen putoavia lumihiutaleita. - Sanoppa muuta, vähänkö kiva päästä laukkailemaan hangessa mutta toivotaan ettei tuu liian kylmä ilma sille päivälle mutta tuskimpa sitä edes hevosen selässä huomaa, Nilla totesi takaisin. Kylläpä harmitti kun pimeä alkoi tehdä tuloaan, se kun tuli näin talvella hirmuisen aikaisin eikä meillä ollut kunnon heijastimia joten päätimme kääntyä takaisin tallille päin. Nyt kun hämärä alkoi laskeutua, Laila näki enemmän mörköjä siellä sun täällä joten sain keskittyä sen pitelemiseen sillä välin kun Nilla sai kävellä Aksun kanssa aivan rauhallisesti nauraen vieressä. Vaikka teimme pitkän maastolenkin, ei tallille tulo kestänyt kauaa - ehkä ajantajumme katosi kävellessämme ja turistessamme, sen takia matka oli tuntunut niin pitkältä. Tallilla oli jo paljon muita hoitajia tullessamme, ensimmäisenä tallin ovella vastaan tuli Inkeri. - Ohhoh, sieltäpäs tulee kunnon lumiukkoja ! hän tirskaisi nähdessään meidät. - No joo, siellä alko tulemaan lunta taivaan täydeltä, tokaisin taluttaessani Lailaa karsinaansa. Laila vaikutti hyvin huojentuneelta päästessään omaan karsinaansa. Nappasin tamman harjat ja harjasin sen perusteellisesti päästä häntään Lailan natustellessa heiniään. Kävin vielä viskaamassa sille villaloimen selkään koska se sen verran kastui lumen sulaessa selän päälle. Jäin rapsuttelemaan Lailaa ja jutustelemaan sille kaikkea. Tamma kuunteli korvat hörössä ja pää pystyssä, välillä haukaten heinätupon hampaidensa väliin. - Oot sie kyllä aika epeli, kehuin samalla kun puikkelehdin karsinasta ulos. - Aksu oli todella tyytyväinen kun pääsi omaan karsinaan mutustelemaan heiniä, mites Laila ? Nilla kysyi kävellessään samaa matkaa kanssani hoitajien huoneeseen yläkertaan. - Sama homma, jäin vielä jutustelemaan sille maailman menosta, naurahdin. Hoitajien huoneessa oli paljon porukkaa ja puheensorina kantautui jo portaisiin asti. - Jaahas, jaahas, mikä täällä on kuumin puheenaihe tänään, huudahdin tullessani ylös asti. - Ei kun me tässä mietitään huomista maastoreissua, haluutko tulla mukaan ? Daniel huikkasi sohvalta. - Mikä ettei, käytiin jo tänään kattomassa Lailan reaktiota maastakäsin maastossa ja hyvin meni. Jos sen reaktiot on samanlaiset kun tänään, luulis että pysyn selässä, naurahdin taas viskatessani märät hanskani kaappiin. - Se on selvä se, huomenna klo 11 täällä näin. Mukaan lähtee minä, Melody, Elisabeth, Meeri ja sie, Daniel sanoi hymy korvissa asti. - Hienoa - mutta apua paljon kello, miun pitäs olla kohta iltavuorossa ! havahduin kellon ollessa jo neljä. Nappasin äkkiä kamppeeni, huikkasin nopeat heipat ja lähdin ajamaan kohti kotia. Talvimerkki ansaittu erityisen talvisesta suorituksesta:
~Anne
|
|
Riella
Uusi ja innokas
(c) Anne
Posts: 81
|
Post by Riella on Dec 24, 2011 15:34:39 GMT 2
Riella & Laila HM4 (Kuuluuko aattoratsastus hoitomerkinnäksi? Eli sitten olis HM5? Ja vielä sellanen, että voisko tuolta ohjeet aakkosjärjestyksessä pojat-sanasta vievän linkin päivittää ? ;--)) Käppäilin toppavaatteisiin vuorautuneena, tonttulakki päässä ja posket punaisena helottaen kohti tallia. Hyvä että ehdin astua ovesta sisään kun sisältä raikoi jouluntoivotuksia Jossulta ja Annelta. - Hei Riella, mites sie tähän aikaan täällä ? Eikös kaikki ole jo kotona aukomassa paketteja ja pitämässä hauskaa perheidensä kanssa ? Anne kysyi. - Joo, miun joulu oli tähän asti yksinäinen, laitoin oman sopen kuntoon ja suunnistan tallin jälkeen porukoille. Pakko oli tuoda ennen sitä Lailalle joululahja, virnistin iloisesti. Sain vastaukseksi vain nyökkäyksiä. - Et ole ainut, joka näin jouluaattona on käynyt tallilla, moni hoitajista on muistanut hoitoheppojaan - ja meitä, Jossu naurahti pyöritellessään pinteleitä. - Nojoo, on miulla teillekkin jotain, vinkkasin silmää ja ojensin pienet paketit tallin omistajattarille. Paketeista paljastui itsetehdyt lapaset molemmille, väreinä ruskea, punainen ja valkea, palmikolla koristeltuna. - Oi kiitos Riella, oot ihana ! Anne huudahti ja kokeili heti luomuksiani käsiinsä todeten että ne kävivät paremmin kuin nenä päähän. Kyselin vielä parivaljakon joulusuunnitelmia jonka jälkeen suuntasin yhden paketin kanssa Lailan karsinalle. - Hei mussukka ja hyvää joulua sinullekkin ! riemuitsin puikahtaessani Lailan karsinaan rapsuttelemaan sitä vapaalla kädellä. Tamma keskittyi vain syömään heiniään, joiden sekaan Jossu oli viskannut porkkanoita - sen takia ne vissiin olivat kiinnostavampia kuin minä ja joululahjani sille. Nostin varovasti Lailan pään ja rapsutin sen päätä. Esittelin sille ylpeänä paketoimaani lahjapakettia. - Tämä on kuule sinulle, avasin paketin ja sieltä paljastui pyöreistä ruisleivistä tehty kakku jossa oli välissä porkkanoita ja pari omenakarkkia. Ojensin sen ruokakuppiin, josta Laila kävi heti natustelemaan herkkujaan. Naurahdin miten ahnaasti se kävi kakun kimppuun. Rapsuttelin Lailaa samalla sen mutustellessa joululahjaansa eikä siinä kauaa mennytkään kun se oli tuhottu. Sain vain nauraa sen ilmeelle, kuin se olisi kiittänyt lahjasta. - Sinulta en voi odottaa lahjaa, sillä olethan hevonen, sanoin sille ja rapsuttelin korvan takaa sen minkä ylsin. - Ai sinäkin vielä tallilla, eikös kaikki pikkutytöt ole jo kotona availemassa paketteja ja ihailemassa lahjaksi saatuja heppaleluja, käytävältä kuului piikittelyä naurahduksen saattelemana. Ääni kuului selvästikin joko Danille tai Robertille, en keksinyt muitakaan vaihtoehtoja. Kääntyessäni ympäri tajusin sen kuitenkin olevan "vain" Daniel. - No just joo, eiköhän 19-, kohta 20-vuotias ole jo kauan aikaa sitten jättänyt leikkimisen pienimmilleen, virnistin enkä jaksanut edes ottaa itseeni kommentista - olihan nyt joulu. Taputin vielä tammaa jonka jälkeen pujahdin käytävälle. - No annahhan minä halaan sinnuukin, oon tänään halannut kaikkia tuttuja joita vaan olen nähnyt, Dan huikkasi ja pian olinkin jo isojen käsien ympäröimänä. Taputin miehenalkua selkään ja kuiskasin hyvät joulut tämän korvaan. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Dan laski irti ja toivotteli joulut myös minulle ja uteli joulusuunnitelmiani, ihmetellen ensin etteikö niitä ollut ollenkaan. - Kyllä vain, kunhan täältä lähden, suorin porukoille, siellä on kuulemma sauna lämmin ja pöytä koreana, selitin Danille joka vaikutti hyvin kiinnostuneelta. Lähdimme kävelemään rinta rinnan kohti satulahuonetta missä Jossu ja Anne vielä touhusivat varusteiden parissa. - Joko se Dani kävi piikittelemässä sinullekin, Anne virnisti puhdistaessaan satulaa. - Joo, johan tuo, naurahdin ja tökkäsin poikaa kyynärpäällä leikkisästi kylkeen. - Odottahhan kun mie käyn siut uittamassa tuolla lumihangessa, Dan huudahti ja nappasi syliin vieden ulos ja uittaen minut ensimmäiseen lumikasaan. - Tämä ei oo reilua, huusin, nauroin ja rimpuilin pojan tunkiessa lunta naamalleni. Enhän minä tuolle lihaskimpulle mitään voinut vaikka yritin antaa samalla mitalla takaisin. Kun hän sai pesun suoritettua, auttoi herrasmiehen elkein Dan minut ylös lumihangesta jonka jälkeen kävelimme takaisin sisälle - minä aivan lumisena ja taisipa muutama kilo mennä myös vaatteiden sisälle. Sisällä omistajattaret nauroivat ja virnistelivät, kun näkivät uitetun hoitajatytön ja uittajapojan. - Meillä ei vielä tänä jouluna olekaan ollut lumiukkoa, Jossu nauroi. Katsoin Dania pahasti, jonka jälkeen purskahdin itsekin nauruun. Katsahdin kelloon ja tajusin, että äitini oli jo soittanut hädissään mihin heidän tyttönsä on jäänyt ja tottakai pelännyt pahinta. Vakuutin olevani kunnossa soittaessani takaisin ja että lähtisin pian tallilta. Kuulin vain murahduksen "ainako se pittää siellä tallilla...". Pyysin, että saisin kuivat vaihtovaatteet päälleni kun tulisin ja äiti lupasi toteuttaa sen kyselemättä minkä takia. Toivottelin vielä kolmikolle hyvät joulut ja lähdin ajamaan kohti kotikontuja. HYVÄÄ JOULUA ANNE JA JOSSU !
|
|
|
Post by Anne on Jan 10, 2012 23:38:24 GMT 2
Tunnin jälkeen Daniel talutti Lallukan tallin. Tamman hoitaja ryntäsi ylihuolehtivaisesti karvakorvansa luo ja nappasi Lailan itselleen.(Kuvassa Däni ei yritä tanssia macarenaa tai ahdistella Riellaa. Tyyppi on vaan silleen VO--Ouu, kun Riella ryntää tuohon väliin.) Spessu Riellalle ja Danielille!
|
|
Riella
Uusi ja innokas
(c) Anne
Posts: 81
|
Post by Riella on Feb 4, 2012 20:47:37 GMT 2
Riella ja Laila HM5 TAKAPAKKIA.. Tallille ajellessa auto heittelehti puolelta toiselle, lumimyräkkä oli vallannut joka paikan. Olin niin onnellinen kun pääsin turvallisesti perille ja talliin mutta oli aivan pakko päästä Lailan luokse. Hevosetkin olivat jo sisällä ja Lailapuudelikin rouskutteli heiniään karsinassa talliloimi päällä. - No hei, sanoin astuessani karsinaan. Ei siinä muuten mitään, mutta samalla hetkellä jossain ulkona rysähti ja Laila säikähti sitä kunnolla. Se steppaili, nosti päänsä korkeuksiin ja korskahteli rauhattomasti. "Soooooo! Ei mitään hätää." rauhoittelin. Astelin tamman vierelle ja silitin sen kaulaa. - Ei mitään hätää. Tänään ei kyllä lähdetä tekemään mitään tuon myräkän takia vaan saat vaparin, puhelin tammalle. Astelin Lailan karsinalta suoraan kaapilleni ja kävin viskaamassa nopeasti laukkuni sinne. - Hei Riella, aikas kiva myrsky tuolla, Elle tuumasi tullessaan samaan aikaan yläkertaan. - Hei. No kyllä joo, kieltämättä vähän pelotti ajaa tänne tuolla pikkuautolla mutta perille päästiin, virnistelin. Lailakin on ihan hermona, jatkoin vielä. - Nojoo, Pellakin on sitä mieltä että tää sää ei ole kyllä sen suosikkeja, Elle naurahti ja istahti pöydän ääreen natustelemaan eväitään. Minä taas sen sijaan jatkoin matkaani Lailan karsinalle kietoen kaulahuivia tiukemmin kaulaan. Tallissakin oli yllättävän kylmä joten kerrospukeutuminen ei ollut mikään huono idea. Käytävällä vastaan tuli Daniel, joka oli juuri tullut Topia hoitamasta. - Mitäs se Riellan puudeli tykkää tästä myräkästä ? Aikas magee sanosinko, poika virnisti. - No eipä tuo kovin mielissään ole mutta näillä mennään. Eikä ole mikään "magee" siinä vaiheessa kun auto heittelehtii puolelta toiselle, vastasin asiallisesti vaikka tekikin mieli vähän piikitellä jotain. - Mitäs omistat semmosen pikkupurkin, tämä vastasi ja purskahti nauramaan. Tökkäsin nyrkillä poikaa olkapäähän ja jatkoin matkaa Danielin jäädessä hieromaan olkapäätään. Harjakorista nappasin karsinaan mukaan piikkisuan ja juuriharjan jolla aloin harjata Lailaa rauhallisesti, ettei tamma hermoilisi. Osittain myös hyräilemäni Jar of hearts-biisi auttoi Lailaa rauhoittumaan. Harjailin hevosta kaikessa rauhassa, kunnekka ulkona rysähti vielä pahemmin kuin aikaisemmin ja siinä vaiheessa neiti päätti säikähtää niin että ryntäili karsinassa edestakaisin hermostuneena ja hyppäsi pystyyn. Siinä rytäkässä en ehtinyt pois alta vaan Laila törmäsi kovalla vauhdilla suoraan minuun kaataen karsinan pohjalle. Voin sanoa, ettei ollut kovin kiva katsoa kun hevosen kaviot tulevat kohti naamaa. Ehdin onneksi väistää niin että yksi tamman etukavioista osuivat vain olkapäähäni eikä suinkaan naamaan. Pääsin pujahtamaan kontaten karsinasta pois etten jäisi enää jalkoihin. Siinä samassa jo Meeri, Robert ja joku minulle tuntematon henkilö olivat karsinalla katsomassa mitä tapahtui. Jäin käytävälle istumaan pidellen samalla olkapäätäni mihin kohdistui ensin törmäys ja sen jälkeen osui kavio. - Mitä helvettiä täällä tapahtuu ? tuntematon mieshenkilö älähti. - Laila hieman säikähti, en itsekkään osannut odottaa sen reaktiota ja se on aivan hermoraunio... hermoilin istuessani käytävällä. - Ei hätää, Meeri lohdutteli ja kyykistyi katsomaan miten pahasti kävi. Siinä vaiheessa myös Elle, Jossu ja Anne olivat ehtineet paikalle. Kaikki yrittivät rauhoitella toisiaan ja myös minua, aloinhan mennä shokkiin. Anne kyykistyi puoleeni muiden katsoessa vieressä. - Mitä Riella tapahtui ? - Harjailin Lailaa kaikessa rauhassa kun jokin rysähti pihalla ja se oli menoa. En ehtinyt alta pois kun se ensin törmäsi minuun ja sen jälkeen tallasi olkapään päälle, selitin ja yritin pysyä rauhallisena vaikka paniikkikohtausta pukkasi päälle. - Okei annas kun katson.. Joo-o, kyllä se nyt on niin että Tappi lähtee käyttämään sinua terveyskeskuksessa, tiedä vaikka olkapää olisi murtunut. - Eikun miulla jäi harjaus kesken, sanoin hätäisesti. - Se on nyt pienin murhe tässä. Tappi, tässä on auton avaimet. Nousin avustuksella ylös ja lähdin kävelemään pää nuokuksissa olkapäätäni pidellen kohti autoa. Jossu nappasi matkalla vielä käteeni kylmäpussin siltä varalta jos olkapää alkaisi turvota. Istuin koko matkan TK:lle aivan hiljaa ja aloin oikeasti pelätä että jotain olisi murtunut. Jouduin odottelemaan kaksi tuntia aulassa että lääkärit ottivat minut vastaan, onneksi sentään minulle se "tuntematon" mieshenkilö, joka paljastui Tapiksi, piti seuraa. - Mie oon nyt tuolla Artsin tallilla töissä mutta Anne soitti että pitää tulla auttamaan kun on tuo myrskykin ja kaikkea.. - Aijjaa, ilmankos en olekkaan nähnyt sinnuu aiemmin, yritin jo vähän hymyillä. "Mie oon tuon Lailan melko uunituore hoitaja" jatkoin vielä. - Kyllä minä sen tiedän, miehenalku totesi ja vinkkasi silmää. Jäin hieman hämilleni kunnes samointein lääkäri ilmoitti että Bauer voi tulla sisään. *JÄNNÄÄ!* Palatessamme takaisin tallille vastassa oli joukko hoitajia kyselemässä mitä sattui kun he näkivät tukisiteen kädessäni. - No hätä, ei siinä ainakaan mitään murtumaa ollut, pieni venähdys vain ja mustelma saattaa tulla, pari päivää se on kipeä ja that's it, totesin jo paljon reippaammin. Kaikki huokasivat helpotuksesta ja lähtivät takaisin omiin hommiinsa. Tappi, Meeri ja Robert jäivät kuitenkin varmistamaan että kaikki oli hyvin. Halusin päästä vielä Lailan luokse katsomaan että sillä oli kaikki hyvin. Tamma oli jo rauhoittunut ja Meeri kertoi käyneensä rauhoittelemassa sitä kun se jäi riehumaan minun lähtiessäni pois. - Olihan se shokki sillekkin, Meeri kertoi. Astelin varovasti karsinaan ja annoin käden Lailan nuuhkittavaksi. Tamma katsoi minuun päin anteeksipyytävästi vaikkei se luonnolleen voinut mitään. - Höpsö tamma, naurahdin ja silitin sen turpaa. Rapsuttelin heppaa vielä hetken kunnes ilmoitin että lähden kotiin. - Tappi lupasi heittää, Meeri huikkasi ja vinkkasi silmää. - Entä miun aut.. - Jossu lähtee viemään siun auton, tyttö jatkoi vielä enemmän vihjailevasti. Kiitin ja kävelin autoon istumaan. Kotona kävin suoraan maaten enkä miettinytkään mitään suihkuja tai muuta - ne saisivat odottaa tämän reissun jälestä. // Mitään ei siis onneksi sattunut pahempaa ja tästä eteenpäin täytyykin olla sitten vähän varuillaan. Eihän Laila mitään pahaa tarkottanut ja minkä se luonnolleen mahtaa. Kiitos silti kaikille jotka auttoivat ! :--) //
|
|
Riella
Uusi ja innokas
(c) Anne
Posts: 81
|
Post by Riella on Feb 17, 2012 19:39:51 GMT 2
Tein paremman päiväkirjan kannen Lailalle, toivottavasti tämä kelpaa. :--) Attachments:
|
|