Siken hoitovihko

[Pipsa]

14. maaliskuuta 2009 Vuonikset yhdessä



Pipsa, Sikke & Bert

[Nana]

Koulurääkki – kaikkien näkevien silmin

Piiskaavan kova, mutta pehmeähkö lumisade tanssi maneesin katolla muodostaen rykelmiä. Siken harja hulmusi kylmässä tuulessa pihalla. Nana maiskutti, ja talutti vuononhevosen ohjista pidellen sisään maneesiin. Maneesissa istuivat Fiia, Loviisa ja Pipsa. Tämän tarinan tarkoitus on olla erinlainen, ja kertoa jokaisen katsojan näkemys tilanteesta.

Nana:

Harjailin Sikkeä pehmein ottein, yrittäen tavoittaa täydellisen rentoutumisen – sekä itselläni että ponilla. Hyppelen iloisesti satulahuoneeseen ja satuloin Siken. Tamma hääräilee täysillä vastaan kun yritän laittaa kuolaimia. Lopulta vuonis on kuitenkin valmis maailman kovimpaan koulurääkkiin!

Vauhdikkaasti ponnistan selkään, satulan naristessa korvia huumaavasti. Huikkaan katsojille heit ja moikat, ja kannustan Siken liikkeelle. Muutaman käyntikierroksen jälkeen annan ponille ravipohkeet, jotka se ottaa vastaan ehkä hiukan liiankin mieluisasti.

Ravissa teemme helpohkoa pohkeenväistöä, ja yritän kovasti pinnistää itseäni Siken Helppo A-tasolle. Pehmeä, ei pompottava laukka on kuin unelmaa pitkän harjoitusravipätkän jälkeen.

''Karmean koulurääkin'' jälkeen astun alas satulasta ja lähden jäähyttelemään Sikkeä maastoon – ihan vain kävellen.

Loviisa:

''Waude Nana, Sikke on ihanan puhdas!'' huudahdan, ja kohennan istuma-asentoani puisella penkillä. Ihailen kaunista vuononhevosta melkein ilosta kiljuen. Olin tullut tallille erityisestä syystä – olin Pampulan apuhoitaja!

Nana nousee selkään varmasti, ja alkaa tehdä erinlaisia liikkeitä. Olen ennenkin katsellut tallityttöjen ratsastusta. Sikke näyttää hienolta kaula kaarella, miltäköhän Pampula näyttäisi?

Nanan siirtyessä laukkaamaan käytän tilaisuutta hyväkseni ja juttelen Pipsalle niitä näitä pampulasta. Ihanaa!''

Pipsa:

''Nanalla menee jo hyvin! Sikkekin on saanut lisää lihaksia.. Ollaan reenailtu tammulin kanssa pitempään, mutta tuo näyttää jo samalta kun meidän meno.. pitäs kai kertoo nanalle kuinka kivaa on et se hoitaa Sikkeä..

Aaah, jälleen oli kiva nähdä Nana ja Sikke, saada Kalle flieniin, ja mukava apuhoitaja Pampulle!''

Fiia:

''Vitsi kun Pellakin menis noin! Tosin jalat heiluu, vaikka se vähän itse taitaa valittaa siitä muille... Mitäs nuo Pipsa ja Loviisa juttelee?!''

Sikke:

''Jees, laukataanko vähän aikaa jooko? Ja tuliko nyt taas niitä avotaivutuksia tälle pitkälle sivulle? okei.. Ai pipsakin on tuolla *pärsk*!''

Nana & Sikke, hoitotarina erinlaisemmin

[Pipsa]

18.maaliskuuta 2009 Pieni maasto retki tuhansien muiden joukossa

Vuononhevonen viskelee päätään kulkien jännittyneenä, valmiina lähtemään raville pienimmästäkin komennostani. Hymyillen pysäytän tamman kehuen sitä taputuksella.
- Nana, tuokko sen Siken loimen, tiiät kyllä minkä, niin sieltä sen karsinan eestä? naurahdan liusuen alas tamman selästä. - Ajattelin jos vetäsin jäähyttelyt maastossa.
- Juu, tuonhan mie! tyttö virnistää lähtien kiireen vilkkaa talliin, palaten hetkessä takaisin loimea kannatellen. Tyttöä kiittäen vaihdan satulan loimeen, ponkaisten Nanan avulla ponin selkään.
- Sie oot korvaamaton apu! hymyilen tytölle.
- Sitä vartenhan Nanat on, tyttö virnistää. Vielä hetken pulisten yhdessä tytön kanssa lähden ohjaamaan poniani maastoja kohden.

Lumiset kuuset reunustavat leveää tietä tamman kävellessä rauhallisesti eteenpäin päätään roikottaen. Silitän rennosti menevää tammaa kohottaen katsettani ylemmäs. Pieni talitintti istuu sirkuttavat istuen kuusen oksalla, hiljentyen katsomaan meitä pää kallellaan. Meidän tullessa liian lähelle ne säntäävät lentoon laskeutuen kauempaan puuhun. Siirrän katseeni hitaasti eteenpäin, kohdaten polun, jota koristaa lumipenkat. Tunnen kuinka tamma kulkee hieman jännittyneenä eteenpäin, valmiina ryntäämään polulta. Yritän rauhoitella ponia puhumalla rauhallisesti ja hitaasti, sekä taputtelemalla sen kaulalle.
- Mitä ihmet…? älähdän tuntien jotain mäiskähtävän päälleni, sen valuessa hitaasti alaspäin. Ennen kuin ehdin ymmärtää mitä töhnä on, tamma yrittää karistaa lunta pois päältään.

Olen vähällä kallistua suoraan tamman oikealle puolelle tämän koko ruumiin vavistessa.
- Kuulehhan karvapallo, naurahdan ponille hymyillen. Tamma jatkaa matkaansa minun ottaen paremman asennon. Hymyillen kosketan tamman kylkiä kepeästi, vuononhevosen ymmärtäen nopeasti käskyni, ampaisten liikkeelle. Poni heilauttaa iloisesti päätään, minun keskittyessä pysymään kunnolla mukana reippaissa askeleissa. Leveästi hymyillen katson tarkasti eteenpäin, nojaten taaksepäin. Nopeasti tamma nostaa laukan, ihme kyllä säilyttäen normaalin temmon. Huokaisten hiljennän takaisin raviin, katsahtaen hieman sivulle. Puut näyttävän alastomilta ilman lumipeitettä, lintujen istuessa niiden oksilla.

- Ootas hetki, mumisen hiljentäen ponin käyntiin, joka ei näytä olevan sen mieleen. Ohjaan Siken varovaisesti pois polulta, katsoen puuta ällistyneenä.
- Ohhoh, henkäisen vilkaisten puun oksaa, jossa riippuu musta Nokian kumisaapas. Tuo sama saapashan oli roikkunut puussa jo viime kesänä, niin kauan se oli siinä ollut. Poni pärskähtää tylsistyneenä, pysyen kuitenkin paikoillaan. Pienesti kosketan kylkiä, hevosen toteuttaessa heti käskyni. Aivan polkujen vieressä lumi on muuttunut likaisen väriseksi, ehkä polulta roiskuneiden mutien ansiosta. Leveät polut ovat vapautuneet niitä peittäneistä lumista, kevät teki selvästi tuloaan. Käännän varovaisesti ponin ympäri, lähtien palaamaan Seppeleeseen. Annan vihdoin löysät ohjat, ponin laskiessa päätään alemmas. Sikke ei muistuta nyt lainkaan tammaa, joka kulki maneesissa jännittyneenä äsken.

- Siustahan tulisi mahtava puskaponi, virnistän kuvitellen poniani ravaamaan puskien joukossa, vain niin, jotta harja näkyisi.

Talli näkyy jo, sen jo tutuksi käyneet seinät. Henkäisen, pian tämä retki olisi jo ohitse. Retki satojen retkien joukossa, jokainen omalla tavallaan erilainen. Tämä olisi lyhyt, toinen ehkä pitkä. Toinen sateinen, toinen aurinkoinen. Ajattelematta enempää pysäytän tamman pihalla, liusuen alas matalasta selästä. Halaan ponini kaulaa, ymmärtäen kuinka paljon se merkitsi minulle.

- Mikä ihmeen hempeily hetki täällä on menoillaan? Jaakko tuhahtaa takaani. Väistämättä kasvoilleni nousee virnistys, en itsekkään ymmärrä miksi. Harppoen läpi tallipihan talutan tammaa ohjista talliin, tarkkaan ottaen sen lisäsiipeen. Aivan ensimmäiseksi huomaan Seran karsinaa siivoavan naisen, jota ilman minullakaan ei olisi mahdollisuutta hoitohevosieni hoitoon, saatikka Siken asumiseen tällä tallilla. Ihmisen, jota ilman Seppelettä ei olisi. Annen. Jälleen kerran ajattelematta syöksyn naisen luo, tämän vilkaistessa minua ihmetellen, mutta ystävällisesti.
- Kiitos, kuiskaan hiljaa.

Pipsa & Sikke

[Pipsa]

22.maaliskuuta 2009 Viimeinen Katse



Pipsa & Sikke

[Nana]

ESTRADILLA Sikke ja Bert sekä Myntti (viimeistä kertaa) 22.3.09

Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta en silti pystynyt ajattelemaan juuri muuta kuin yhtä ainutta asiaa. Bert oli muuttamassa poin. Pitkään aikaan en ollut ottanut mitään asiaa näin raskaasti. Hevosia oli muuttanut vaikka sun minne, mutta tämä oli eri tilanne. Johanna ei ollut vastannut Annen lukuisiin puheluihin, ja sen takia Pipsa oli menettämässä pitkäaikaisen hoitsunsa.

Nähdessäni nyyhkyttävän tytön kävelevän kaappasin tämän rutistukseeni. ''Pipsa oikeesti tää on kauheeta.'' sanoin pyyhkäisten viimeiset suolaiset kyynelpisarat märiltä kasvoiltani. ''Mutta tiedätkös, Bert on elänyt varmasti elämänsä onnellisimmat hetket sun kanssa, kun taas Kamuliini on ollut jo pitkän aikaa täysin toimettomana jossain tallissa roikkuen.'' selitin yhä negatiivisen kuuloisena. Pipsa nyökkäsi, ja sanoi sitten: ''tänään tehdään koko Bertin elämän paras maastoretki.'' vastasin hiukan piristyneellä ilmeelläni.

Liina haroi hiuksiaan pippurisen Myntti-neidin kanssa, joka jaksoi keksiä temppuja hoitajalleen. Ehdotin Liinalle maastossa rentoutumista, ja hieman surullisen vaisun oloinen tyttö suostui ilomielin.

''Pipsuli, mennään ilman satulaa!'' huikkasin iloisesti Siken karsinasta, jonne olin ehtinyt joo viipottaa. Harjasin jo ennestään aika siistiä karvaa, ja puin tammalle mustat, puhdistuksesta kiiltävät suitset. Käärin Sikelle uudet paloautonpunaiset pintelit jalkoihin kolhuja suojaamaan ja talutin tämän betonilattian poikki ulos. Uikona odottelivatkin jo muut mukaanlähtiät. ''Jippii.'' Pipsa sanoi ilottomasti. Vinkkasin Liinalle silmää merkiksi siitä, että viellä Pipsa piristyisi.

Pian tallustimme aika hiljaisina metsän lumen liiasta painosta humisevien puiden
keskellä. Oli vain ihanaa olla kolmestaan auringonporotuksessa, mutta ei silti lämpimässä ilmassa. Lumi on pehmeää suvilunta, jossa heppojenkin oli mukava askeltaa.

''Ravia'' huusin uhkarohkeasti kaukaa ennen laukkasuoran alkua. Bert kiihdytteli Siken ohi ja Liina puuskutti Myntin kanssa perästä (koska Mynttiähän talutettin). Päivä oli vasta alussa, ja olin varma, että tämä olisi paras maastoretki koskaan!

Siken pehmeässä selässä oli mukava pomppia, ja vuonis kiihdyttelikin vähän väliä. Mustatukkainen Liina juoksi perässä raahaten painavaa eväsreppua, jonne olin tunkenut 'varmuuden vuoksi' tavaroita kasapäin. En voinut pidätellä nauruani, kun tyttö heristeli nyrkkiään repun painavuudesta. ''Elämä on.'' tyydyin tuhahtamaan.

''Laukkasuora häämöttää!'' huusin ottaen pitkän varaslähdön. Pipsa painoi pohkeensa Bertin kylkiin ja huusi jotain ''jiihaan'', ''jippiin'' ja ''jahuun'' väliltä. Kuulin kuinka tyttö nautti viimeisistä hetkistä, joita he kokisivat.

Liina käveli suosiolla roimasti rimpuilevan Myntin kanssa, joka oli kasvanut jo huimasti. Tartuin Siken pystyharjasta kiinni ja yritin pysyä kyydissä kiitolaukaksi yltyvässä kilpajuoksussa. Nyt olimme tasoissa, rinta rinnan. Kokenut konkariruuna kuitenkin kiilasi ohi – niin kuin aina ennenkin, onnellisina hetkinä. Kun pysähdyimme, oli kaikilla itku herkässä muistellessa Bertin lukuisia iloisia hetkiä.

''Liinaaa! meillä on nälkä!'' huusi Pipsa leikillään. Sikke steppaili kovasti ojaa kohti, mutta otin reippaasti ohjat käteeni – tuntumalle siis. ''Olikohan nyt hyvä idea tulla meidän mukaan?'' kysyin hiukan väsyneen näköiseltä Liinalta, mutta tyttö vakuutti edelleen olevansa ihan ok.

Maisemat vilahtelivat, kun Pipsa satuili meille yli 200:sta hoitokerrastaan. Liinan hengitys tasaantui, ja pellolla pysähdyimme syömään eväät. ''Namm!'' huusin kun huomasin eväskorissa pullollisen Fantaa. Rupateltuamme siinäkin hetken, on aika jatkaa matkaa.

Huomaan Pipsan aurinkoon tähtäävän surullisen katseen. ''Elämä jatkuu..'' huokaisee Liina.

Nana & Sikke

[Pipsa]

24.maaliskuuta 2009 Kunnon koulutreenin jälkeen

Tamma ravaa lennokkaasti eteenpäin minun istuessa tiiviisti selässä keskittyneempänä luultavasti kuin koko ratsastusurani aikana. Sulavasti poni menee pohkeenväistön. Hiki jo melkeinpä virtaa kypärän sisällä ponin nostaessa laukan, jonka annoin sen normaalisti mennä huolimattomasti, kun taas tänään yritän saada ponia laukkaamaan normaalia paremmin ja paremmin. Laukanvaihto käynnin kautta, täyskaarto vasemmalle ja hiljennys käyntiin.
- Katos Sikkeä! Sehän osaa jo mennä hienosti! Nana hymyilee katsomosta.
- Kuin pitkään sie oot oikein istunu siinä? hymähdän taputtaen vuononhevosen hikeentynyttä kaulaa.
- Jonkun aikaa, tyttö hymyilee. - Hieman kuuma vai? Mie toin siulle vähän juomista, kun ajattelinkin että oot täällä Siken kanssa raatamassa, tyttö virnistää ojentaen juomapulloani. Kiitollisena käännän vuononhevosen tytön luo ottaen juomapullon vastaan.

- Haluut sie jäähytellä Sikkesen? huokaisen ottaen kulauksen toisensa perään juomapullosta.
- Kyllähän mie voisin, tyttö hymyilee hypäten seisaalleen. Helpottuneena käännän ponini kaartoon liusuen alas sen selästä. - Tee oikein kunnon jäähyttelyt sitten, harjauksen jälkeen loimi ja… Ääh, turhaan mie näitä siulle pulisen, kyllä sie tiiät, huokaisen. - Mie häivyn nyt olkkariin ottamaan oikein hyvää kaakaota ja syömään eväitä, huikkaan tytölle ojentaen tälle ohjat ja häipyen talliin päin.

Ahmien kitaani kaksi suurta juustosämpylää ja kunnon kulauksen kaakaota kuunnellen muiden keskustelua.
- Heippa tytöt, Kristian huikkaa astuen sisään huoneeseen virnuillen. Nostan katseeni uusimmasta Hevoshullusta poikaan, joka lähestyy minua.
- Mites sie? tämä kysyy hiljaa, katsahtaen minuun varovaisesti.
- Ihan hyvin siihen katsottuna, että hoitohevonen muutti eilen jonnekin, enkä edes tiedä minne, murahdan miettien eilistä.

- Helpottaisko edes ilta hyvän elokuvan ääressä vähän? poika virnistää iloisesti.
- Ehkä hieman, huokaisen yrittäen saada jonkin näköisen hymyn kasvoilleni.
- Se on sitten sovittu, tänä iltana joskus kuuden maissa? Kristian jatkaa hymyillen.
- Okei, nyökkään nousten nopeasti ylös. - Pitää mennä kattomaan Sikkeä, selitän harppoen nopeasti alakertaan ponini karsinalle. Vilkaisen nopeasti karsinaan todeten Nanan kadonneen jonnekin, itse pujottautuen sisälle tilavaan karsinaan.

- Heippa pieni, kuiskaan silittäen tamman karvaista kaulaa. Poni hörähtää hiljaisesti, kääntäen päänsä minun suuntaani.
- Katos Pipsa! Wear hihkaisee. - Mie oon pahoillani Bertin puolesta.
- Juu, hymyilen vaisusti. Koko päivän olin yrittänyt upottaa ajatukseni johonkin muuhun.
- Mutta, saat kyllä luvan lähtee joku päivä miun ja Taigan kaa maastoon! tyttö naurahtaa. - Mutta nyt täytyy kyllä häipyä laittamaan Palleroa tunnille!
Hiljaa katson tytön perään kääntyen takaisin vuononhevoseen.

Vaimeasti hymyillen kiinnitän riimunarun tamman päässä jo valmiiksi olevan riimunaruun. Nopeasti työnnän karsinan oven, lähtien taluttamaan ponia pitkin käytävää. Raudoitetut kaviot kolisevat vasten lattiaa, karsinasta kurkaten Sastun tuttu naama. Hetken puhuen tämän kanssa jatkamme matkaamme kohti tarhoja, jonne poni onkin menossa innolla.
- Ootas nyt hetki, mumisen komentaen riimunarun päässä kiskovaa tammaa. Lumi narskuu hiljaa jalkojemme alla lähestyessämme tarhoja, jossa lauma poneja laiduntaa.

Varovaisesti pujahdan yhdessä Siken kanssa sisälle tarhaan, nopeasti vielä halatessani tammaa, ennen kuin irrotan riimunarun riimusta.

Pipsa & Sikke

[Nana]

Yhteishoito// s-tarina 26.3.09 (erinlaista matskua väliin)

Siiri suostutteli Siken sanomaan ''Siiri syö salmiakkia!'' suussasulavalla surinallaan. Siihen Sikke vastasi; siinä se.
Supersiskokset suosii suotta, sanoo Shinqua.
Saa siivota suloinen sirkuttaja, siikaa syödä

: D asdd en keksiny.. kuva.

[Pipsa]

31.maaliskuuta 2009 Rahahuolia

Huokaisten valun puruille karsinan tummaa seinää pitkin.
- Hyvähän siulla on kun ei mitään mistä murehtia, hymähdän karsinassaan jämäkästi seisovalle vuononhevoselle. – Et tiiäkkään miten idiootteja miun vanhemmat on, jatkan silittäen haikeasti ponin melkein naamaani kiinni työntämää turpaa.
– Ne sano maksavansa siun koko tallivuokran vaan jos Sonja saa ratsastaa siulla, eikä miulla oo niin paljoo rahaa, huokaisen entistä raskaammin. Sonja, pikkusiskoni oli vasta aloittelija, joka takuu varmasti repisi tammaa suusta ja potkisi sen kyljet turriksi. – Lähetään nyt kuitenkin… aloitan kännykän tärähtäessä soimaan.
- Moi, vastaan tuttuun numeroon. – Olikos jotain asiaa?
- Mie tuun nyt sinne tallille, oon jo pihassa, moi, siskoni piipittää raivostuttavasti. Murahtaen suljen kännykän upottaen sen löysien verkkareiden taskuun kurkottaen käytävällä lojuvaan riimunnaruun tempaisten sen sisälle karsinaan. Yllättäen riimun päässä tuntuukin vetoa.

- Mitä hitsiä? mumisen kiskaisten lujempaa. – Ääh, mihin tää nyt on jääny jumiin? Vilkaisen käytävälle huomaten Nanan kiskomassa riimunnarusta. Purskahdan nauruun tytön vilkaistessa minuun hämmästyneenä.
- Mitäs sie oikein teet Nansu? virnistän. Juteltuani tytön kanssa hetken, tallustelee superärsyttävä pikkusiskoni sisään tallin lisäosaan nokka pystyssä. Mulkaisen tähän merkitsevästi.

- Mie tästä lähenkin, Nana huikkaa lähtien kipittämään suuntanaan mitä varmimmin Siirin karsina. Sanaakaan sanomatta sujautan riimun tammalle kiinnittäen riimunnarun vetosolmulla. Huokaisten avaan vieläkin uuttuuttaan hohtavan harjapakin napaten kaksi harjaa, ojentaen toisen siskolleni.

- Jos tää koni näykkii kerron äitille, ja.., tyttö pääsee vauhtiin. Huokaisen syvään, Siken myynti olisi minulle viimeinen pisara. Harjaan tammaa tottuneesti, miettien asioita. Poni seisoo rauhallisesti aloillaan, aina välillä yrittäen tutkia taskujani, josta se haistaa porkkanan herkullisen aromin. Yllättäen siskoni hiljenee, katsoen ällistyneenä karsinan ovelle. Vilkaisen tyytyväisesti tyttöön, hiljenihän tämäkin sentään hetkeksi. Sonjan vain tuijottaessa ja tuijottaessa ovelle, kurkistan itsekin ulos.
- Kuka tuo on? tämä ällistelee tuijottaen lyhyt hiuksista naista.
- Ros, mitäs sitten? minä puolestani ihmettelen, mitä erikoista naisessa muka oli?
- Ei mitään, nuorityttö sanoo nopeasti kääntyen taas Siken puoleen. – Mikä tän nimi olikaan?
- Solsikke, totean taputtaen ponin kaulaa tottuneesti. – Kristian! hihkaisen ohikävelevälle pojalle.

- Pipsa, kukas pikkuneiti on? poika virnistää tapansa mukaan viitaten siskooni päin.
- Pikkuneiti on ikävä kyllä siskoni, Sonja, selitän nopeasti vilkaisten poikaan kärsivä ilme kasvoillani. – Mutta, niin tuota siellä kaupungissa olevassa elokuvateatterissahan meiän piti huomenna tavata kuuelta? - Pipsalla on poikakaveri! Mie kerron äitille! siskoni kiljaisee pompaten seisailleen. Mulkaisen siskooni. Poika nyökkää kipittäen hurjaa vauhtia karkuun tätä kutsuvaa Jaakkoa. Naurahtaen mulkaisen siskooni jälleen kerran.

Haukotellen ryhdyn jatkamaan tamman harjausta.
- Ja sie et muuten tänään tän etkä ikinä Siken selkään nouse, murahdan tytölle. – Muista se.
- Sittenpä taitaa koni saaha uuen omistajan, tyttö hymyilee ärsyttävämmin kuin koko elämänsä aikana, enkä enää pysty hallitsemaan itseäni. Irvistäen lyön tyttöä. - Mie kerron äitille! Sonja parkaisee lähtien kiireen vilkkaa ulos tallista.

Hymyilen tyytyväisesti, vaikka tiedänkin, että pian joutuisin vastuuseen teostani.

[Nana]

.. : D

Sikke on valmis juoksutukseen,
paljon on hommia ennen kun kotiin meen.
Rakas hoitsu,
ei meitä erota ees loitsu.
Tamma juoksutuksessa intoilee,
ja juoksutusnarua riuhtaisee.
Mutta irti ei pääse kuitenkaan,
korkeintaan saa minut huutamaan.
Carkki ilmaantuu kentälle,
ei saa tulla keskirajaa pidemmälle.
''Nyt riehuminen loppu heti'', sano Nana ja Siken narusta veti.

Kiltisti lopussa ravaa,
osaa karsinanoven avaa.
Kun päästään talliin,
peitytään ihmisvalliin,
ennen kuin väliin tulee Josefiina,
jonka hoitsu oli ennen Riina.

''Laiminlyönkö sua liikaa,
kohtelenko kuin raakaa siikaa?''
Nana kysyy tuumien,
odottaen jäähtyvän pullien kuumien.

Sikke ilmeillään osoittaa ''Ei.''
Nana sanoo ''Hihhei!''.

Oleskelutilassa on limua,
sekä monta pimua.

Nana & Sikke .. huomenna tarina, idea on valmis =)

[Nana]

Aprillipäivä 1.4.09

Kello kävi yhä hitaammin. Odotin isääni, joka olisi kuskaajani tallille, kuin kuuta nousevaa. Tungin laukkuuni ruutupaperinpalasen, jossa oli jokaiselle yksilöllisesti suunniteltu aprillipila. ''Hitto missä se viipyy.. miten mie ehin vielä laittaa sen Siken valmiiks ennen neljää?'' tuskailin. Kävelyni oli nopeaa ja tahdikasta, ja sen muoto muistutti lähinnä pyöreähköä nelikulmiota. Lattia kopisi kun tallikenkäni osuivat sen kiiltävälle pinnalle.

Puhelin pärähti soimaan.
''Hei Nana, täytyy mennä palaveriin, en pääse viemään. oon pahoillani.'' isäni selitti hätääntyneenä.
''MITÄ!'' karjaisin puhelimeen ja olin vähällä viskata koko kapistuksen seinään.
''Aprillia! ootan ulkona.'' vastasi isäni rauhoitellen minua diplomaattisella äänensävyllään.

Säikähdyksestä selvittyäni kipitin Dakinen repun kera autoon. Avain pyörähti lukossa, ja auto lähti keveästi liikkeelle. ''Tosta vasemmalle.'' ohjalin isääni kuin viatonta sätkynukkea. Perille saavuttuamme läimäisin oven kiinni ja ilmoitin pikaisella huudahduksella hakuajan.

''Siiiiiikkkkeeeeeee!'' huutelin tarhassa torkkuvalle tammalle. Hitaasti tämä avasi silmänsä ja lähti kävelemään kohti jatkuvaa maiskutusta, joka tuli suoraan suustani. ''Nyt on pidettävä kiirettä, tuutkos?'' maanittelin kymmenen metrin päässä seisoskelevaa vuonista. Lopulta pomppasin itse kuraan ja raahasin tamman väkisten sisälle.

Sisällä ei ollut, ihme kyllä, kovin kummoista melskettä. Pyysin muita ihmisiä tuomaan varusteita, ja puin ne Siken päälle niin vikkelästi kuin ehdin – tietysti heti selvittyäni savipanssarin irtiotosta. Kaiken viimeistelivät kauniit viininpunaiset pintelit, jotka oli ilmeisesti juuri kuurattu.

''16:01! Hyvä me!'' huusin talliporukalle, joka ei ollut kovin innoissaan riemustani. Pian paikalle saapastelikin kiireinen Pipsa, joka nappasi Siken kaulalle laitetut ohjat hanskoihinsa.

Nana & Sikke

[Pipsa]

3. huhtikuuta 2009 Karkureissulla



Pipsa & Sikke

[Pipsa]

10.huhtikuuta 2009 I miss you

Nyyhkytän vasten ponin lämmintä karvaa, kuinka minulla onkaan ikävä Berttiä, tuota komeaa vuonohevosruunaa. Sen lähdöstä oli kulunut jo pitkä tovi, silti muistan kuin eilisen kuinka se katosi, lähti pois. Kykenen tuntemaan sen lämpimän hengityksen niskassani, kavioiden kolahdukset vasten lattiaa. Toivoisin voivani elää nuo ilonhetket uudelleen, tehdä kaiken paremmin. Ehkä ruuna juuri nyt ajattelisi minua, miettisi miksen tule sen luo, miksi jätin sen. Minun tekisi mieli rutistaa ponia, kertoa kaikki sille. Pitää siitä kiinni, laskematta koskaan irti. Sydämeeni oli jäänyt aukko, jota ei koskaan täyttyisi, se olisi aina tyhjä. Mikään ei koskaan tulisi korvaamaan ruunaa, ei sen harmaata karvaa, tai pystyä harjaa. Luon katseeni tähti taivaseen, Bert voisi olla yksi tähdistä muiden joukossa.

Olin jo tuntunut muista unohtaneen tuon ruunan, oikeasti ajattelin sitä joka hetki. Joka hetki kärsin tuskaa sen lähdöstä, joka aamu – joka ilta. Yritin vain piilottaa suruni, yritin olla vahva. Sikke muistutti kaukaisesti tuota ponia, mutta kuitenkin se oli täysin erilainen. Viime päivinä kaikki oli tuntunut muistuttavan Bertistä, olin löytänyt huoneestani monia kuvia siitä ja minusta. Niin paljon olin kokenut yhdessä ruunan kanssa, olin nauranut ja itkenyt, tuntenut lähelläni kuolemaa ja elämää.

Kuinka elämä osasikaan olla epäreilua, jotkut saivat kaiken mitä tahtoivat, toiset eivät mitään. Olin alkanut oppia, ettei pidä kiintyä, kaiken menettää kuitenkin pian. Tiesin myös ettei ilman rakkautta synny luottamusta, välissä säilyisi paksu lasiseinämä. Kyyneleet valuvat yhä vuolaammin pitkin poskiani, tamma seuraa minua kuin varjo. Tuntuisi helpottavalta pystyä unohtamaan kaikki, aloittaa uudestaan elämä. Ympärilläni on pimeää, mutten pelkää sitä, minulla ei ole mitään menetettävää. Askeleeni käyvät varmoina eteenpäin, en pelkää kaatuvani, niin monesti olin kaatunut ja yrittänyt nousta jälleen ylös. Metsä tuntuu vaienneen, linnut ovat paenneet puihin. Ikävää oli yhtä monenlaista kuin hiljaisuutta, hiljaisuus pystyi olemaan ahdistavaa tai kaunista, pelottavaa tai tuskallista. Hiljaisuus pystyi olemaan samalla monessa muodossa yhtä aikaa, helpottavaa ja pelottavaa.

Tänään on pimeä ilta, pimeämpi kuin yleensä. Juuri tänä iltana kukaan ei tule vastaan, olen varma siitä. Minulla on kylmä, mutten välitä siitä. Tunnen kylmänhien ihollani, tunnen kuinka mahassani kurnii. Tahtoisin kääntyä, mutten käänny. Vähäinen lumi hohtaa kuutamossa, poni vierelläni kulkee vierelläni tarkkaavaisesti. Tiedän, että jos laskisin nyt irti riimunarusta, ei tamma menisi minnekään, se pysyisi rinnallani. Ponin ja minun välilleni oli syntynyt luottamus, mutta erilainen kuin minulla ja Bertillä.

Silmäni alkavat tuntua kuivilta itkemisestä, joka vain lisäsi tuskaani. Jalkani ovat väsyneet kävelemisestä, kävelen silti. Tekisi mieli huutaa ääneen pahaa oloani, kertoa se koko maailmalle. Pysähdyn tuijottaen taivasta, odottaen jotain. Tähdet tuikkivat pimeässä, aina yhtä kauniina. Tänä iltana on täysikuu, suuri kuu möllöttää taivaalla yöstä toiseen. Pienenä olin kuvitellut sen olevan juustoa, nuorena elämä oli ollut niin paljon helpompaa. Silloin ei ollut koskaan ajatellut menettävänsä jotain tulevaisuudessa, oli elänyt suurimaksi osaksi nykyhetkessä. Ei ollut tarvinnut tehdä vaikeita päätöksiä, korkeintaan valita kahden lelun väliltä. Kylmä tuulen vire saa minut tärisemään kylmästä, minun tuntematta sitä. Pöllö huhuilee suuressa männyssä, se katsoo minua ja ponia suurilla silmillään.

Olin joskus halunnut pystyä tietämään tulevaisuuden, valmistautua tuskaan. Kuinka helppoa olisikaan, jos olisin pystynyt tietämään ponin lähtevän, olisin osannut valmistautua siihen. Olisi tosin kauheaa tietää milloin joku ystävä kuolisi, voimatta estää sitä tapahtumasta. Jatkan kulkuani yrittäen keskittyä kävelemiseen yrittäen unohtaa kaikki paha. Huokaisen syvään, toivoen ettei Bert ollut juuri se elämäni hevonen, jonka kohtaa vain kerran. Tulisin muistamaan tuon vuonohevosruunan aina. Ikuisesti.

Pipsa & Sikke

[Pipsa]

12. huhtikuuta 2009 Kevään alku



Pipsa & Sikke

[Pipsa]

9.huhtikuuta 2009

Aikaisin banaanin Cäpä dippaa erheellisesti fetaan. Gasellimaisesti hevonen ilmaan jännittyneenä kohoaa, liitää maastoesteen nähdessään oravan. Poni riuhtaisee sinnikkäästi taidolla uneliaasti ystäväänsä zeepraa matkien. Äkkiä öykkäri alkaa…

Pimpompimpom…

Ovikello kertoo Nanan saapuneen. Huokaisten viskaan pöydällä lojuvat äidin kielen kirjat reppuun napaten oven vieressä lojuvan ”tallirepun” mukaani sujauttaen vanhat tallikengät jalkoihini, kiinnittäen pikavauhdilla nauhat ja avaten oven.

- Mikäs kesti? tyttö virnistää rennosti. – No, hopihopi tai keretään tallille vasta illalla!

Epäilevästi vilkaisen tytön vanhaan ajokkiin, joka muistuttaa kummasti omaa pyörääni.

- Jaa tällä pitäis mennä? kysyn epäluuloisesti. – Ootko ihan varma ettei tää hajoo? - Tottakai oon, kyytiin nyt vaan! Nana hymähtää istuutuen satulaan eteeni. Huokaisten istuudun tarakalle tarraten uhkarohkeaa Seppeleläistä vyötäröltä kiinni tämän polkaistessa huojuvan pyöränsä liikkeelle.

Voivotellen pompin tarakalla Seppeleen kaartuessa näkyviin viimein kauhuja herättävän matkan jälkeen. Pikaisesti lupaan itselleni, etten enää koskaan istuisi Nanan tarakalle liukuen alas pyörän selästä ja lähtien hölkkäämään tytön pyörän vierellä pysähtyen hengästyneenä viimein tallirakennuksen oven taa.

Huohottaen kiirehdin sisään talliin tehden käännöksen lisäosaan, jossa oma ponini mässää heiniään.

- Mitäs karvakorva? naurahdan hyväillen tamman käytävälle kurkkivaa päätä. Vuononhevonen haukottelee tyytyväisesti kääntäen päänsä taas muutamaan viimeiseen heinänkorteen.

- Syöppö, hymähdän kiskaisten oven kunnolla kiinni. Vuononhevonen haukottelee leveästi luoden minuun ilkikurisen katseen. Hymyilen, tänään tarkoituksena olisi lähteä ponin kanssa maastoon käymäjalkaa. Tarraan karsinan edessä lojuvaan harjapakkiin kiskoen sen sisälle karsinaan ja ryhtyen kaivamaan sen sisustusta. Tamma vilkaisee minuun, tai oikeastaan takana raolla olevaan karsinan oveen.
- Turha luulo, naurahdan kiinnittäen riimunnarun tammalla päässä olevaan riimuun.

- PIPSAA! käytävältä raikuu turhankin tuttu huuto - Sonjan ärsyttävä ääni.
- Mitä sie täällä teet? luoden murhaavan katseen pikkusiskooni haluten samalla vajota maan alle hoitajien vilkuillessa minua kummissaan.
- Tulin ratsastamaan ponillani, tyttö hymähtää.
- siun ponillas? Se on MIUN poni! kivahdan ääntäni korottaen, tehden käännöksen karsinaan päin.
- Rauhoitutaas nyt tytöt, äitini aloittaa. - Sonja ratsastaa vain, S-Si-Sii… mikä ikinä onkin on siun poni.
- Siinäs kuulit, kivahdan mulkaisten siskooni. - Ja sä ratsastat vaan tarkalleen tunnin!

Sanaakaan sanomatta astelen ponini karsinaan ryhtyen harjaamaan sitä reippain vedoin. Poni vaikuttaa kireältä ja hermostuneelta, jonka tiedän johtuvan omasta mielentilastani. Siskoni tyytyy jäämään odottamaan karsinan ulkopuolelle, vilkuillen ympärilleen. Harjaan tammaa reippain ottein, miettien miksi tyttö halusi juuri tänään ratsastaa Sikellä.
- Onko se kohta valmis? siskoni kysyy tylsistyneen kuuloisena käytävältä.
- On, hae suitset ja satula, komennan määrätietoisesti. Sanaakaan sanomatta Sonja kääntyy satulahuoneen suuntaan, lähtien kävelemään sinne reippain askelin. Rauhallisesti viimeistelen vielä harjauksen, taputtaen ponin kaulaa.

Säpsähdän karsinan oven narahtaessa auki, pikkusiskoni tuijottaessa minua.
- Tässä, tämä mumisee tunkien satulan ja suitset syliini, peruuttaen takaisin ovelle. Nopeasti jotain mumisten nostan satulan tammalle selkään, valuttaen sen oikealle kohdalleen. Kumarrun kaappaamaan toisella puolella roikkuvan satulavyön, kiskoen sen tiukemmalle. Suitsitan tamman vielä napaten liinan mukaani ja lähtien taluttamaan ponia kentälle päin.

Sanaakaan sanomatta punttaan tytön tamman selkään lyhentäen jalustimia, kiinnittäen liinan ja komentaen tytön ohjaamaan Siken isolle ympyrälle.
- Sie voit mennä vaikka tässä liinassa puolituntia, ja talutuksessa vähän aikaa? mumisen. - Anna ohjien olla pitkinä, kantapäät alas ja käsiin kulma! Tyttö tekee mitä käsken nurisematta näyttäen keskittyen todella asentoonsa. - Nyt on oikein hyvä, kehaisen hymyillen.

Liinassa poni työskentelee hyvin Sonja selässään meidän vaihdellessa suuntaa välillä.
- Haluut sie testata vähän laukkaamista? hymyilen rennosti, ei kai se niin kamalaa olisikaan jos tyttö välillä ponilla ratsastaisi.
- En mie oikein tiiä, tyttö mumisee. - Kai mie voisin.
- Kyllä sie pärjäät, rohkaisen. - Eli sisäjalka eteen, tässä tapauksessa siis vasen ja ulkojalka eli oikea taa. Sitä ei kauheasti tarvii käskeä, ja sitten nojaat laukassa sopivasti taaksepäin, selvä?
Tyttö nyökkää jännittynyt ilme kasvoillaan nostaen ravin.

- Jaa nyt laukka! hihkaisen tamman nostaessa kumman rauhallisesti laukan tytön ilmeen muuttuessa rennommaksi. Sonja laukkaa vielä molempiin suuntiin, kunnes hiljentää käyntiin ja pysähtyy.
- Sie voit mennä vaikka ilman talutusta jäähdyttelyt? hymyilen irrottaen liinan. Ehkäpä siskoni voisi tulla tallille useamminkin auttamaan, etenkin karsinan siivouksessa…

[Nana]

Aika tiukoilla on,
oisko aikataulu mahdoton?
Varaan kalenterista kuitenkin aikaa
poneille, joiden hirnahdukset tallissa raikaa.
Kipitän sisään,
ja katsahdan isään.
''Kiitti kyydist, tuu kuudelta hakee''
sanon, ja katson Sikkeä, jonka harja on makee.
Melkein itkuun purkahdan
kun Pipsalle selostan
ajan puutteestani
ja uudesta piristysuutteestani.
Josefiina ei ole moksiskaan,
että lähden vasta myöhään.
Mutta olen pahoillani,
täytyy myös säästää rahoillani.