Siken hoitovihko

[Pipsa]

Kiitos Anne, ihana kuva! Sikke on täsmälleen sen näköinen, kun olen pienessä mielessäni kuvitellut (:

22.1.2011 - Maastotreeniä

Hellä hymy kohoaa huulilleni minun astellessa lumista polkua pitkin tarhalle, jossa ponini jolkuttelee paksuun lumihankeen tallautuneita polkuja pitkin. Minut huomatessaan se löntystelee puiselle portille ja päästää pehmeän hörähdyksen.
- Mitäs Possu? hymähdän pystyharjalle rapsuttaen sen otsaa. Aidan välistä pujahdan sisälle tarhaan, kliksauttaen riimunnarun kiinni esimerkillisesti aloillaan seisovan Siken riimuun. Kaikessa rauhassa villamammuttia muistuttava poni seuraa minua tallin edustalle, jossa se innostuu hirnumaan kimakasti tallin uusimmalle asukkaalle, Brisille. Topakalla nykäyksellä riimunnarusta lähtee se taas liikkeelle, pysähdyspaikkana tällä kertaa oma, vasta siivottu karsina.

Jätän Siken karsinaansa hetkeksi, ja harpon portaat yläkerran kaapeille. Hetken taisteltuani kaapin avautumisen kanssa kaivan sieltä lukuisten hanskojeni, Siken tuhansien pikkutavaroiden ja muutaman cola-pullon keskeltä esille ruskeat saappaanvarret ja johdpurit esille. Pengon kaapista vielä valkoisista harmaiksi väriä vaihtaneet ikivanhat, mutta rakkaat villasukkani esille, kiskon kengät jaloistani ja kiskon kengät ja villasukat jalkaan. Toppatakkini alle puen vielä kaapin pohjalta löytyneen fleece-takin, jonka luulin kadonneen jo aikapäiviä sitten. Viimeisenä, muttei vähimmäisenä asetan päähäni ekstra-paksun ja lämpimän, tummansinisen piponi. Kun toppautumiseni on valmis, pinkaisen takaisin alakertaan, napaten samalla kerralla vielä satulahuoneelta matkaani ponin suitset. Tänään olin suunnitellut reissua liekkijärvelle, jossa voisi harjoitella kouluvääntöäkin, ellei lunta vain olisi liikaa. Joka tapauksessa poni saisi työskennellä kunnolla lumihangessa.

Karsinalle palattuani tyydyn vain nopeasti sipaisemaan harjalla tammaa ja puhdistamaan sen kaviot, sillä se on jo melkoisen puhdas. Ehdottoman hyvä puoli talvissa Siken kanssa oli se, että piehtaroidessa poni ei liannut itseään, toisinkuin syksyn mutakeleillä, jolloin sen harjaamiseen sai varata huomattavasti pidemmän ajan, kun näin talvisin pystyi halutessaan samaan lopputulokseen alle kymmenessä minuutissa. Silti talvisinkin olin Siken harjaukseen kuluttanut parikymmentä minuuttia per päivä, sillä nautinnollisesti tuhisevan karvamöhkäleen harjaaminen oli tavattoman rentouttavaa puuhaa, johon ei paljon aivotoimintaa tarvittu. Samalla pystyi mielessään kertaamaan päiväntapahtumia, koulujuttuja tai mitä hyvänsä. Tavalleen uskollisena poni nappaa kuolaimet herkästi suuhunsa. Tottunein ottein asettelen ja kiinnitän remmit hetkessä.
- Valmis! henkäisen sujauttaen lämpimät hanskat käteeni ja ottaen rennon otteen tamman ohjista. Poni pärskähtää tyytyväisenä, löntystellen puoliunessa ulos kirpeään pakkassäähän. Rennosti huikkaan tervehdyksen kentällä Flooran kanssa treenailevalle Jokerille. Tyttö oli tehnyt paljon työtä lv-tamman kanssa ja se näkyi. Pysäytän Siken maneesin edustalle, vilkaisten pikaisesti kelloa.
- 22 päivä tammikuuta, kello 12.00, mumisen hätkähtäen. - Ajattele Sikke, vähän yli kuukauen päästä mie oon käyny Seppeleessä jo… hetkoneen, kolme vuotta. Kamala kun aika on kulunu nopsaa.
Poni vain katsahtaa minua pälätystäni ihmetellen, minun hinatessa itseni sen selkään. Kiitän onneani, että olin ostanut itselleni ponin, enkä suurta puoliveristä, jonka selkään en pääsisi ilman tikapuita.

Pyöreän ponin käynti on mukavaa ja tasaista istua, eikä vaadi paljoakaan taitoa pysyä tamman selässä. Annan ohjien roikkua pitkinä ja Siken mennä reipasta käyntiään pidemmän matkaa. Vasta laukkasuoran kohdalla otan ohjia tuntumalle, pidätellen ponia, joka selkeästi tunnistaa perinteeksi käyneen laukkapaikkamme. Kun tamma on viimein tajunnut, ettemme laukkaisi nyt, pyydän sen rauhalliseen raviin. Alkuun Sikke tikittää menemään, mutta kun saan sen taas hiljentämään vauhtia, on ravi mukavaa istua. Lumiset maisemat ovat kauniit lumen kimmeltäessä hennossa auringonvalossa. Tien reunoille lunta on kerääntynyt jo siihen onkin kerääntyneet melkoiset lumipenkereet. Annan vuonohevosen hölkätä vielä hetken, kunnes pyydän sen takaisin käyntiin. Rennon kävelypätkän jälkeen teen siirtymiä niin askellajista toiseen kuin askellajien sisälläkin. Ensimmäisissä siirtymissä Sikke haraa vastaan, mutta parin kerran jälkeen tamma kuuntelee jo istuntaa niin hyvin, että voin antaa ohjien olla pitkinä. Useamman onnistuneen siirtymän jälkeen teemme vielä sulku- ja avotaivutuksia, joissa poni toimii esimerkillisesti. Liekkijärvi häämöttää jo horisontissa, meidän saapuessa sinne lisättyä ravia treenaten.

Kävelemme jäällä kymmenisen minuuttia pitkähköin ohjin, kunnes ryhdymme työstämään laukannostoja. Pienet, herkät avut riittävät ja tamma lähtee pehmeään laukkaansa lumen pöllytessä.

[Metta]

Normaali päivä - 22.1.2011

Käppäilin tallille tyytyvästi hyräillen. Venyttelin ja kun saavuin tarhoille, huomasin Pipsan ja Josefiinan Siken luona tarhoilla. Väänsin kasvoilleni pakosti hymyn ja tervehdin heitä iloisesti. "Mooors!" Hölkkäsin tyttöjen luokse ja jatkoimme juttelemista kylmässä pakkasessa.
Niin, viime kerrasta olikin ollut aikaa..
"Hei Pipsa, aiotko sä mennä vielä Sikellä tänään?" Silitin voinkeltaista karvakerää hytisten samalla kylmästä. Pipsa havahtui unelmistansa ja katsoi minua hieman säikähtäneenä.
"Ai joo, en mie oikein tiedä", hän hymähti ja katsoi Jossuun sitten virnistäen.
"Mitäs sie olit suunnitellut?" Hieman ilkikurisesti Pipsa tökkäisi minua. Naurahdin.
"En mitään pahaa ainakaan? Haha kyllä mulle ees viiden minan ratsastustunti riittäis jos Sikellä ees joskus pääsisin...", huokaisin ja rapsutin hörähtelevää tammaa otsasta.
"Niin, no mie aattelin et sie voisit sitä vähän liikuttaa, ei sille liikunta tee pahaakaan", Pipsa hymyili ja taputti minua olalle virnistäen.
"Jaaha.. no mä sit varmaan taluttelen sitä tossa kentällä, ja jos sulle käyn niin voisin vähän kävästä selässä? Sen pitäs tottua muhun enemmän, koska en oo ridaillu sillä moneen viikkoon... ja se taitaa pelätä mun pipoa", sanoin ajatuksissani ja sain Jossun sekä Pipsan kääntymään lauseeni lopun takia.
"Joo ihan totta, kattokaa vaik!" näpäytin pipoani, jolloin Sikke kavahti taaksepäin, mutta lähestyikin minua sitten korvat terävästi höröllä ja sieraimet suurena.
Kuulin takaatani monta nauruntyrskähdystä ja muka vihaisesti käännyin katsomaan räkättäviä tyttöjä.

Vähän ajan päästä häivyin Siken kanssa hoidettuani se ja laitettuani sille kamppeet, kentälle. Siellä ei ollut onneksi ketään. Tosin pimeä siellä oli pakosti koko ajan.
"Jumala... eihän täällä nää mitään..." saarnasin itsekseni, kun nousin Siken selkään. Pienet käyntipätkät ja vähän puomeja, eihän se niin kamalaa ollut, vai olikohan Pipsasta? Kiristin satulavyötä ja laskin jalustimet, ja säädin ne. Minähän olin rohkea tänään. Laitoin nopeasti mustat hiukseni kiinni, ja maiskutin Siken liikkeelle. Pidin ohjat löysänä aluksi. Sikkepä saisi verrytellä nyt ihan kunnolla. Ja minä myös! En ollut liikkunut tänään mitenkään muuten. Venyttelin ensin jalkojani, ennenkuin laitoin ne jalustimiin, joista sain hyvin tukea.

Vähän ajan päästä, kun tamma oli alkanut päästä jyvälle treenailussa, maiskutin tämän raviin. Tämä oli kyllä kieltämättä aika ihanaa pitkän tauon jälkeen.
Jouduin pidättämään aika paljon yli-innokasta vuonohevostammaa, joka veti päänsä ylös ja hirnahti kimakasti, kun se huomasi uuden yksityishevosen Brisin kulkevan Jossun kanssa kentän ohi. Naureskelin pidätin Sikkeä, kunnes ohitimme Brisin ja tamma hölläsi pehmeämpään raviin.

***

"No, mites teillä meni?" Kuulin äänen takaani. Se oli Anne, kappas vain.
"No miten sen nyt ottaa... ihan perusta", hymyilin pirtsakasti.
"Entäs sä? Onko sulla kaikki ok?" virnistin ja taputin Sikkeä, kun olin taluttanut sen Annen saattamana talliin.
"Sitä samaa kun sulla, eli siis perusta. Ei sen kummempaa, oon hakenut heppoja tarhasta ja tällaista. Onko Siken kanssa sujunut hyvin, sitä mun pitikin kysyä!" Anne katsoi minuun hymyillen ja silitti hetken Sikkeä, ennenkuin avasin tamman karsinan ja talutin sen sinne. Huokaisin syvään ja aloin availla suitsien hihnoja.
"Joo ihan hyvin... tai no... niin, en mä tiedä että tykkääkö se oikein musta. Pitää mua varmaan jonain idioottina hyypiönä, niinkun kaikki muutkin", pyöräytin silmiäni ja vein satulan Annen kanssa satulahuoneeseen.
"Älä jaksa murjottaa, tollasella asenteella kukaan ei tykkääkään susta. Positiivinen asenne, niin melkein kaikki muukin on täydellistä. Eiks niin?" Hän hymyili, ja virnistin. Niin. Olihan minulla Sikke, hyvät kaverit + Pipsa, sekä koko Seppele. Tästä saattaa muuttuakin mielenkiintoinen tarina...


27 hm ♥

[Metta]

Jep... Siken unelma olla villihevosena. Ehkä toive toteutuu joskus..? (;

28 hm

Attachments:

[Metta]

Anteeksi jos joku meni tässä kuvassa pieleen (omasta mielestäni kaikki meni pieleen) mutta uskallan silti tuoda tämän kuvan Siken päikkyyn. Anteeksi taas kuvaa, seuraavaksi varmaan jonkinlainen tarina

29 hm

Attachments:

[Pipsa]

Pitkästä aikaa kirjottelin vähän pidemmän jutun, tarkoitettu siis perjantaille (: Sanat on Hilary Duffin kappaleesta fly.

In a moment, everything can change,
Feel the wind on your shoulder,
For a minute, all the world can wait,
Let go of your yesterday.

Hiljaa katselen maisemia linja-auton jäätyneestä ikkunasta, kiskoen samalla kaulahuiviani tiukemmalle. Jäisin käsin painan nappia, auton pysähtyessä pian pysäkille. Jäykin jaloin kapuan ulos linja-autosta, kuskin painaessa kaasun pohjaan välittömästi, kun olen saanut jalkani maankamaralle. Nopeasti sipsuttelen sisälle talliin, pakoon ulkona viiltävää pakkasta, joka tuntuu karmealta kuuman kesän jälkeen. Tallissa käyn heti alkuun heittämässä reppuni kaappiin ja vaihtamassa farkut ratsastushousuihin. Ähkien kiskon vielä kylmät nahkasaappaat jalkaani, tietäen ne huonoksi valinnaksi kylmään keliin, mutta ne olisivat nyt pakkovalinta, koska jodpurit ja saappaanvarteni olivat kotona putsausta odottamassa. Osasyynä silti laitan ne turhamaisuuttani jalkaan, sillä tänään olisi muutenkin siisti pukeutuminen tarpeen - Jokeri oli luvannut tulla kuvaamaan minun ja Siken estetreeniä. Kunnon kuvat olisivatkin tarpeen, sillä minulla oli hyvin vähän estekuvia rakkaasta Possustani. Koulutakkini vaihdan hieman ohuempaan siniseen kevyttoppatakkiin, jonka päälle puen vielä tummanruskean toppaliivin. Hetken mietin kannustenkin laittamista, mutta totean parhaaksi jättää ne talliin - estetreenissä niitä tulisin tuskin Siken kanssa tarvitsemaan. Kun asukokonaisuuteni on valmis, sipsuttelen minä satulahuoneeseen nappaamaan harjapakin. Harjapakkia raahaten hyppelehdin vielä Siken karsinalle.

Sikke tervehtii minua pehmeällä hörähdyksellä, joka saa lempeän hymyn kohoamaan kasvoilleni. Ponille lässyttäen sidon sen nopealla vetosolmulla kiinni, ryhtyen harjaamaan tammaa rauhallisin vedoin. Alkuun vuonohevonen sähläilee paikoillaan, mutta rentoutuu nopeasti ja ryhtyy nuokkumaan hiljaa aloillaan oikeaa takastaan lepuuttaen. Kaikessa rauhassa harjaan Siken läpikotaisin niin, että sen turkki varmasti kiiltäisi, ellei olisi niin pitkä. Klippaaminen olisi kyllä tamman tapauksessa järkevintä, kun se nykyisen turkkinsa kanssa kuivui treenien jälkeen niin hitaasti, mutta oli kieltämättä mukavaa, kun ei tarvinnut huolehtia ponin loimituksesta ja siitä, minkä loimensa se oli tällä kertaa rikkonut. Puhisten selvitän vielä ponin mustavalkean hännän ja luon tarkastelevia katseita vasta leikattuun pystyharjaan. Kun Sikke viimein näyttää siltä, että kelpaisi vaikka näyttelyihin, suuntaan minä askeleeni kaapin kautta satulahuoneelle.

Can you hear it calling?
Can you feel it in your soul?
Can you trust this longing?
And take control

Satulahuone on yllättävän täynnä tuttuja naamoja, joista suurin osa on putsaamassa rakkaan hevosensa tai hoitohevosensa varusteita. Hymyillen huikkaan kaikille tarkoitetun tervehdyksen.
- Onks siulla jotkut kisat huomenna? valkoisen satulahuovan kädessäni huomannut Clara kysäisee hinkaten jo ennestään uudenpuhdasta poninsa satulaa.
- Eei, ajattelin vaan vähän treenata paremmin, ja Jokeri lupas kuvata, virnistän. - En mie normaalisti näin siisteissä varusteissa täällä hengailee, pikemminkin sellasissa kuluneissä kengissä ja ikälopuissa ratsastushousuissa.
- Sitä siun pipoa unohtamatta, Ilu lisää vielä keveästi naurahtaen. - Mutta joo, eihän täällä missään muotikisoissa olla.
- Dissaaks sie jollain tavalla tätä miun pukeutumista vai? totean nauraen, vaihtaen samalla viininpunaisen satulahuovan puhtaan valkeaan kisahuopaan. Viskaan suitset olkapäälleni, nakaten vielä satulan käsivarsilleni.
- Hyviä treenejä! Alex huikkaa, minun kiitäessä karsinoille.

Sikke on taas hereillä ja vaikuttaa olevan entistäkin energisempi, tai ainakin jaksaa luoda minuun normaaleja äkäisempiä katseita nostaessani satulan sen selkään. Kiristäessäkin se viuhtaisee närkästyneenä hännällään, mutta lopettaa kyllä komennosta temppuilunsa kuin seinään. Pinnistämällä voimani äärimmilleen saan satulavyön kiskottua toiseen reikään, mikä ei ole kovin hääppöinen suoritus. Kuolaimet poni sen sijaan nappaa suuhunsa pyytämättäkin ja suitset ovat päässä ennen kuin kerkeää sanoa lauseen ”Sikke asuu Seppeleessä”. Remmitkin menevät tottumuksella kiinni hetkessä. Suojat melkein unohtaneena laitan ne kiireellä, lähtien reippaasti hipsimään yli tallipihan maneesille.

Fly, open up the part of you that wants to hide away
You can shine,
Forget about the reasons why you can't in life,
And start to try.
Cause it's your time,
Time to fly

Maneesilla kiristän satulavyön ja nousen selkään rutiininomaisesti, lyhentäen jalustimia parilla reiällä. Käskystäni Sikke lähtee kävelemään reippaasti maneesin hiekkaan tallautuneella uralla, minun tuntiessa tärinää taskustani. Tekstiviesti. Haparoivin käsin kaivan kännykän taskuni sisuksista, lukien viestin salamannopeasti läpi.
- ”Myöhästyn vähän, kouluhommia. Aloittele jo lämmittelemään jo, tulen pian, Jokeri”, luen viestin hiljaa ääneen. Nopeasti naputtelen vastaukseksi ”okei, keretään tekee kunnon lämpät”. Annan Siken vielä kävellä hetken, kunnes otan ohjat tuntumalle ja ryhdyn tekemään pysähdyksiä ja temponmuutoksia. Sikke vaikuttaa olevan tänään hyvällä päällä, se reagoi apuihini kuuliaisesti ja tuntuu yhteistyönhaluiselta. Vielä hetken kävelyn jälkeen pyydän tamman raviin, keventäen itse reipasta tahtia. Ravissa teen myöskin paljon siirtymiä askellajin sisällä, ympyröitä, suunnanvaihtoja ja vähän väistöjä ja taivutuksia. Olen tyytyväinen poniin, se kulkee oman moottorin voimin, muttei myöskään puksuta menemään höyryjunan lailla, vaan liikkuu kevein askelin. Laukkatyöskentelyksi teen vielä temponmuutoksia laukassakin uralla, tehden myös pieniä pätkiä vastalaukkaa, sekä pari pientä ristikkoakin. Olen juuri saanut lämmiteltyä Siken valmiiksi isommille esteille, kun Jokeri astelee maneesiin.

- Chau, tyttö hihkaisee. - Työhän ootte siisteinä!
- No juu, virnistän. - Sie tulitkin just sopivasti esteitä pystyttämään.
- Aina mie… tyttö naurahtaa rennosti, ryhtyen kasaamaan rataa. - Onneks arvasin tän ja mietin koko bussimatkan jo valmiiksi millasen estetehtävän teille suunnittelen.
- Hyvä, totean vastaukseksi hymyillen. Annan Sikelle hetkeksi hieman pidempää ohjaa, jutellen niitä näitä tytön kanssa. Hetken päästä kännykkäni piippaa jälleen uudelleen, tällä kertaa lähettäjänänään Josefiina.
- Jes, Jossun tunnit starttaa keskiviikkona, henkäisen hymyillen. Viimeinkin olin saanut ängettyä itseni mukaan vakituiseen ratsastusryhmään ja pääsisin toivon mukaan testaamaan, miltä ihanan ison koulupuoliverisen selässä tuntuikaan istua. Varmaa siinä olisi ainakin se, että ero Sikkeen olisi huomattava!
- Kiva, Jokeri hymyilee. - Tadaa, nyt on rata valmis! Mut alotetaan siis tälläsella kivalla harjotuksella, joka menee siis niin, että kun ton pitkänsivun uran lähellä on noi puomit, niin meet ne sillä tavalla, että väistät tosta kulmasta silleen, että oot samassa tasossa noitten puomien kanssa, meet puomit ravissa ja sitten väistät takasin uralle.
- Selma! hihkaisen ryhtyen suorittamaan tehtävää.

All your worries, leave them somewhere else,
Find a dream you can follow,
Reach for something, when there's nothing left,
And the world's feeling hollow.

Väistössä Sikke toimii esimerkillisesti, ei tavanomaisella tyylillään jossa se vain ryntäisi puomeille ja loikkaisi niiden yli valtavalla loikalla, vaan nyt se menee kuuliaisesti ja ylittää puomit ravissa. Takaisin urallekin se väistää hienosti ja tahdikkaasti. Toistamme harjoituksen vielä pari kertaa, kunnes on yksittäisen esteen hyppäämisen aika, rata olisi nääs liian työläs, eikä sitä kerkeäisi kunnolla ottaa pois ennen seuraavan tunnin alkua. Kaikenlisäksi siitä oli pitkä aika, kun olin viimeksi Siken kanssa hypännyt isompaa yksittäistä - lähes kaikki esteharjoituksemme kun sattuivat sisältämään pieniä esteitä, mutta sisälsivät myös haastavia lähestymisiä, keskittymisharjoituksia ja kaikkea muuta. Alun lämmittelyksi Jokeri oli pystyttänyt pitkälle sivulle seitsemänkymmentäsenttisen pystyn. Hetken kävelyjen jälkeen pyydän Siken taas reippaaseen laukkaan ja ratsastan hyvän, suoran tien klassisen punavalkealle pystylle. Korvat hörössä poni pomppaa esteen yli kevyellä loikalla, heittäen esteen jälkeen vielä pienen ilopukin. Teen päätyyn suuren pääty-ympyrän laukassa, Jokerin isontaen esteen kahdeksankymppiin. 95cm ei tunnu vielä vaikealtakaan tammasta, mutta metristä rupean itse jo jännittämään, sillä metriä olin tamman kanssa tainnut hypätä viimeksi kesällä.

And when you're down and feel alone,
And want to run away,
Trust yourself and don't give up,
You know you better than anyone else.

Tällä kertaa Sikke lähestyy estettä entistä energisemmällä laukalla ja kestää vain hetki, kun poni ponnistaa. Hyppy tuntuu isolta ja kestävän pitkään. Kun poni viimein palaa maankamaralle, on minulla mahtava onnistumisen fiilis. Ehkä me jopa jonain päivänä kisaisimmekin metrin rataa… No, ainahan saa ainakin unelmoida.
- Maailman paras poni, kuiskaan hiljaa rakkaan ponini korvaan.

In a moment, everything can change.

[Metta]

28.1 // Just the way you are

"Iiiiiii!" Kiljahdan, kun Sikke litistää minut luimistaen, erittäin ilkikurisesti virnistäen, seinään, jolloin minusta lähtee ilmat pihalle.
"Apua! Ap..--" Hengitän paniikissa, kunnes huomaan Annen ilmestyvän karsinanovelle.
Nainen työnsi Siken pois seinältä, jolloin siis pelasti minut.
"Herranjumala.. mä olin litistyä..", vedin syvään henkeä ja katsoin Anneen sitten nätisti hymyillen.
"Kiitos tosi paljon, sä pelastit mut tolta hirviöltä", virnistin, Anne nyökkäsi ja lähti pois. Rapsutin voinkeltaista otsaa, ja kiusoittelin tätä vähän.
"Moi Metta!" Kuulen Maissin äänen jostain kaukaa, ja sitten huomaan hänen ilmestyneen Siken karsinanovelle.
"Moors, me aiotaan Siken kanssa mennä vähän kävelemään, meinaan että Pipsakin tulee mukaan", hymähdin.

"Siellähän te ootte!" Brunette ilmestyy Siken karsinalle pepsodent-hymyllä.
"Joo, täällähän me", rapsutin norjanvuonohevosta kaulasta ja lämmitin harmaita kuolaimia, jonka jälkeen pyysin Sikkeä avaamaan suutansa.
"Suukki auki, Sikke", supatin virnuillen tammalle, joka luimisti ja potkaisi seinää palvokaa-minua-ilmeellä.
"Sikke!" Pipsa karjaisi vihaisesti. Norjanvuonohevonen pärskähti, ja käänsi korvansa sitten hitaasti eteenpäin.
"Sehän on huonolla tuulella..", tuumailin ja lopulta sain tamman avaamaan suunsa, monen yrityksen jälkeen.
"Oliko se noin tottelematon silloin kun te hypitte?" Katson Pipsaan hieman ihmeellisenä, mutta kuitenkin huvittuneena. Kävin tamman karvapeitettä läpi vielä parilla, pyöreällä vedolla ja sitten laskin harjan harjapakkiin.
"Öö, semmonen perus Sikkemeininki", tyttö hymähti minulle.
"Mä olen kyllä tosi kateellinen sulle, että sä omaat tällaisen supersuloisen vuonohevospalleron", huokaisin syvään ja katsoin Pipsaan hymyillen.
"Niinpä, sanos muuta. Sikke on kyllä tosi ihana, mutta miun täytyy kyllä huomauttaa että on tosi monia huonojakin päiviä, ja sie oot kuule onnekas ku et ole näkemässä meidän rodeoesitystä...", Pipsa virnisti, ja tirskahtelin.
"Hoho, siinä sä kyllä oot oikeassa", hymyilin.
"Talutatko sie vai?" Katson Pipsaan kysyvästi, kun olin venytellyt ja loimittanut Siken.
"Hmm, taluta sie vaan ainakin puoleen väliin, mie oon jo ratsastanut. Onneks muuten jäähdytellään tolla pienellä maastokeikalla. Muuten se ois ihan hullu tarhoilla.. ja katotaan, sie voit kyllä kavuta selkäänkin puolivälissä niin saatpahan siekin harjoittelua", Pipsa hymyili ystävällisesti, ja innokkaasti talutin Siken ulos, pakkaseen.


"Herranjestas, täällähän pyryttää", Pipsa tuumasi ja yritti tirkistellä, mistä päästäisiin lumen peittämälle hiekkatielle.
"Yleensä tällaisilla hetkillä haluaisin tosiaan kesän takaisin... eihän täällä nää mitään!" Niuhotin turhautuneena, mutta onneksi löysimme tien lopulta.

"Prr-rr", rauhoittelin Sikkeä, joka ryntäsi liiankin innokkaana tallin uutta asukasta, Brisiä ja sen omistajaa Josefiinaa kohti.
"Bris, prr...", Josefiinakin rauhoitteli ruskeaa, yli-innokasta hevostansa.
Pipsa katsoi Sikkeä murhaavasti, mutta silitti sitten tammaa leppoisasti.

Lunta tosiaan tuli hirveästi. Valkeat, pienenpienet kiteet leijailivat mustille, pitkille hiuksilleni ja Siken voinkeltaiselle, vahvarakenteiselle karvalle. Tamma tarpoi lumessa raottaen silmiään välillä, mutta sulkien ne sitten äkisti pyryttämisen takia.
"Ihania tällaset talutteluhetket. Muuten, voisit nyt nousta selkään, niin siekin saisit vähän tuntumaa", Pipsa hymähti ja silmäni kasvoivat lautasen kokoisiksi.
"Siis jos vain halu--" "Joo kyllä kiitos", puhuin kovaan ääneen Pipsan päälle. Hän hymähti. Nousin lumi allani narskuen ja Sikke allani stepaten tamman selkään. Hivuttauduin istumaan varovasti selkään, ja keräilin mustia ohjia hieman jännittyneenä. Olikohan sillä mielessä mitään mielenkiintoista, vai aikoiko se olla koko illan hiljainen kuin mikäkin rotukoira, tarhaa lukuunottamatta? Virnistin jännittyneenä, ikäänkuin odottaen saavani hieman haastetta.
Ehei. Sikke nuokutti päätään matalalla, kulkien tahmatassuisesti eteenpäin.
"Jaha", totesin pitkän hiljaisuuden jälkeen.
"Mitä?" Pipsa virnisti salaperäisesti lauseeni jälkeen.
"Se on ihan rauhallinen", huokaisin.
"Nii-in, niin se tyttö on", brunette hymähti.
"Se on mukavaa vaihtelua", hymyilin sitten.
"Tjaa, mukavaa vaihtelua sinulle..", brunette tirskahti ja maiskutti uinuvan Siken laukkaan.
"Vähän potkua palloon, hih", Pipsa hymyili pirteästi, kun nostimme keinutuolilaukan. Sikke heräsi viimein; se nosti päänsä ylpeästi ilmaan ja korotti päätään jonnekkin kaukaisiin tähtiin, pärskähtäen erittäin kuuluvasti. Vähän matkan päästä, kun Pipsa jäi jälkeemme, hidastin raviin, ja ravin kautta käyntiin ja annoin Siken kulkea hieman isommilla askelilla.
"Se meni tosi nätsästi, niinkun aina", virnistin onnellisesti.
"Sanoppa se. Työhän meette tosi sujuvasti keskenänne!" Pipsa virnisti, ja huomasi sitten tien pimenneen uudelleen, ja ehdotti minulle: "Käännytäänkö myö? Sitä mie meinaan, että täällä alkaa olla kylmä ja tosi pimeä", brunette venytteli, ja käännyimme sitten. Vaihdoimme paikkaa, Pipsa tuli selkään ja minä kävelemään. Ravasimme lopun matkaa tallille vähän haihtuneen lumipyryn saattamana.


"Sehän meni tosi hyvin, Sikkeli sai vähän reeniä ja liikuntaa illaksikin", Pipsa hymyili leveästi ja tyytyväisesti.
Katsahdin tyttöön ja virnistin.
"Niinpä", huokaisin syvään.
"Se oli unelmahevonen..", kuiskasin tamman korvaan.

Unelmahevonen.

30 hm ♥

[Metta]

Jep, tuli joku kökkö inspis sarjikseen, joten toteutin sen ja tässä se nyt olisi:

oxennus


kiitos ja kumarrus ~ 31 hm

[Pipsa]

26.2.2011

Siken askeleet ovat pehmeät sen astellessa hiljaisin askelin pitkin maneesin uraa. Sen haisunäädän värinen harja keikahtelee puolelta toiselle minun hymyillessä hiljaa itsekseni. Pikkuhiljaa alan kerätä ohjia vähitellen tuntumalle, tunnustellen tamman askelia ja mukautuen niihin. Sen askel on verkkainen ja rento, kuten yleensäkin. Saadakseni ponin paremmin kuulolle teen muutamia pysähdyksiä. Sikke vastaa pidätteisiini kuuliaisen yhteistyöhaluisesti, mikä saa tyytyväisen hymyn kohoamaan kasvoilleni. Siitä minä olin ponissa alkujaankin pitänyt, sen työskentelynhaluisesta luonteesta, unohtamattakaan sen lempeyttä ja hyvää luonnetta. Sellaisista hoitaessa vain apaattisesti kaukaisuuteen tuijottavista nelijalkaisista en ollut koskaan sen enempää pitänyt, vaan enemmänkin otuksista, jotka olivat kiinnostuneet siitä, mitä niiden ympärillä puuhattiin. Keskittäen ajatukseni ratsastukseen pyydän Siken raviin. Herkästi poni siirtyy reippaaseen raviin, minun kevennellessä rauhallista tahtia. Huolellisesti ohjailen tammaa volteille ja muillekin kiemuroille, Siken tullessa kokoajan paremmin tuntumalle.

Reilun pituisen hetken ravailtuamme (ja tehtyämme ravissa mm. väistöjä) pyydän tamman käyntiin, sen vastustellessa hiukan, mutta hiljentäessä kyllä napakammasta pidätteestä. Annan Siken pitää pienen hengähdystauon kävellessä, kunnes otan ohjia taas paremmin tuntumalle ja teen laukannoston. Innokkaasti poni kyllä nostaa laukan kuten yleensäkin, mutta laukannosto ei kylläkään ole kovin siisti, vaan tapahtuu parin kiihtyneen raviaskeleen kautta. Vauhtikaan ei ole aivan sitä rauhallista kouluratsastuslaukkaa, vaan vauhtia löytyy enemmän kuin tarpeeksikin ja pidätteeni eivät mene kunnolla läpi. Viimeinen niitti tasapainolleni on, kun tamma ensiksi pukittaa ja tekee sen jälkeen vielä sulavan sivuhypyn. Hetkeksi tajuntani täyttää kavioiden kumina, seuraavana tunnen luisuvani sivuun ja otteeni irtoavan. Ja niin minä pääsen maistamaan maneesin hiekkaa.

Hetken minä vain istun pöllämystyneenä hiekassa, kunnes saan koottua itseni ja ähkien pyrin nousemaan ylös, mutta tuntiessani ikävän vihlaisun jalassani, päädyn pysymään aloillani ja manaamaan kovaan ääneen. Energinen Sikke taas on päätynyt seisoskelemaan maneesiin kootun esteen viereen, vilkuillen minua sieltä korvat hörössä. Laukoen ilmaan vielä pari valittua sanaa könyän pystyyn, kutsuen ponia kuuluvalla vihellyksellä ja kutsuhuudolla. Vuonohevonen töllistelee minua hetken, kunnes tajuaa viimein madella luokseni. Nopeasti luon happaman mulkaisun poniin, ennen kuin nousen takaisin selkään. Reippaasti otan taas ohjat tuntumalle ja pyydän ponin laukalle. Tällä kertaa se laukkaa huomattavasti rauhallisemmin ja kuuliaisemmin. Laukkatyöskentelyksi teen temmon muutoksia laukassa ja vielä siirtymiä kaikissa askellajeissa. Kun olen viimein tyytyväinen työskentelyyni ja aikaakin on kulunut hieman päälle tunti, pidätän Siken käyntiin ja annan pitkät ohjat, sekä soitan palvelijal- ei kun siis Metalle.

- Tässä loimi ja juomasi, oles hyvä, Siken hoitaja hymyilee iloisesti. - Saisikos olla vielä muuta?
- Näin on ihan hyvä, virnistän tytölle laskeutuen alas ponini selästä, Metan asetellessa loimen tottunein ottein ponin selkään ja kivuten pian itsekin sinne.
- Ajattelit sie mennä maastoon kävelemään? hymyilen. - Siellä on aika kiva sää.
- Jepajee, Metta toteaa ohjaten kaikessa rauhassa kulkevan tamman ulos pakkassäähän. Minä sen sijaan kierrän auki limpparipulloni korkin ja otan kunnon kulauksen nautiskellen Coca-Colan hapokkaasta mausta. Seuraavana pinkaisenkin sitten sisälle lämpimään oleskelutilaan, jossa evääni odottaisivat!

hih, enää kolme päivää, niin tulee 3 vuotta täyteen siitä kun aloitin (:

[Metta]

tollanen nopea paint-töherrys >:'D


32 hm ☻

Attachments:

[Metta]

33 hm! >:'D

Attachments:

[Metta]

18.3.2011 / Lost in your eyes

Raotan Siken karsinanoven hiljaa auki, ja huomaan pyöreähkön voinkeltaisen tamman kääntyvän ja syöksyvän minua kohti. Epävarmasti se työnsi päänsä syliini ja hörähti. Jepu. Perus Sikkeläinentammuska.
"Måidåå", tervehdin tammaa joka katsahtaa minuun hieman ihmetellen. Rapsutan tammaa otsasta ja hymyilen leveästi.
"Eiköhän sitten kuule mennä tohon ulos. Pipsa sano, että me saadaan lenkkeillä tossa tarhojen lähettyvillä. Tienreunalla, metsänreunalla. Se meinaan treenas sulla tänää. Esteitä. Vai mitä?" Katson Sikkeen joka pärskähtää syvästi ja kääntää laiskasti päänsä muualle.
"Höppänä. Noniin. Ja nyt varusteet", kipaisen hakemaan varusteet ja palaan loimen ja suitsien kanssa. Pujotan suitset tamman suuhun. Sikke nappasi kuolaimet ensin varsin tottuneesti suuhunsa, yskäisi (huihui) ja ravisti päätänsä, kun kiinnitin remmit, poskihihnat ym. Sitten asetin loimen tamman selkään, ja kun olin kiinnittänyt soljet.. Vóila. Hevonen oli valmis.


"Jaha pikku iltalenkki meneillään?" Anne virnistää, kun tulee vastaan Topilla ja nyökkään.
"Hei viittitkö sanoo Ilulle että nostais ton loimen tosta? Se oli tippunut Topsukan karsinanovesta lattialle, oisitko niin kiltti?" nainen kysäisi ja hymyilin.
"Joo tottakai. Sanon, kun tuun takas. Ei mee kauaa", laskin päätäni Siken suuntaan ja vedin kaulaliinaani ylemmäs. Ei maaliskuussakaan ollut niin lämmin. Ei tosiaankaan.
Asetuin istumaan Siken selän päälle paremmin. Juuri kun olin saanut sopivan istumispaikan, Sikke asetti päänsä alas ja pukitti.
"Hei! Sä voit ilmottaa, jos mun istuinluut tuntuu ikävältä sun selkää vasten. Eikun hetkinen. Ethän sä voikaan", hymähdän ja silitän Siken kaulaa hellästi, keräten ohjat käteen ja maiskuttaen vähän tammaa reippaampaan käyntiin.

Pian olimme tallilla ja vein Siken karsinaan.

"Ilu?" Huhuilin tyttöä eri puolella tallia.
"Joo?" Satulahuoneesta kuului ja kipitin sinne.
"Moido. Anne sano, että Topsun loimi oli tippunut karsinanovesta alas, ja aatteli että sä voisit nostaa sen", hymähdin.
"Jaoo. Juu mä tuun kohta. Olitsä Siken kanssa iltalenkillä?" hän virnisti.
"Joo, ihan lyhyellä, ettei Pipsa tuomitsis mua. No ei. Liikutin vähän sitä, pitihän sen venytellä vielä illalla ennen nukkumaanmenoa... Mut moikka. Mä meen nyt järjestämään noi loimet tonne, moiks", hymyilin ja häippäsin. Kiva kerta. Nopea sellanen. Hoho.


34 hm

[Pipsa]

26.3.2011 "Älä murehdi. Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää" 

Talitintit toitottavat ikuista titityytään, aurinko lämmittää taivaalla ja hiekkatie on alkanut jo paljastua paksun lumivaipan alta. Vedän syvään henkeen kevääntuoksua, vilkuillen ympärilleni. Pian se taas olisi täällä - joka vuosi niin odotettu ja kaivattu kevät. Päiväkin oli alkanut olemaan jo selkeästi pidempi ja aurinkokin pilkottamaan pilvien takaa. Hyväntuulisesti kajautan ilmoille terävän vihellyksen, tarhassa majailevan ponilauman höristellessä korviaan. Silti vain Pella, Taiga ja Sikke löntystelevät puiselle portille. Vuonohevonen tervehtii minua pehmeällä hörähdyksellään.
- Morjes ponit, huikkaan sujahtaen sisälle tarhaan. Reippain ottein kiinnitän salmiakkikuvioisen riimunnarun ponini riimuun, hätistellen samalla tammakaksikon hieman kauemmas. Suljen vielä portin tarkkaan perässäni, kunnes hallakko rinnallani tassuttelen harjauspuomille.

Harjauspuomilla sitaisen Siken kiinni kestävällä vetosolmulla, kaivellen viininpunaisesta harjapakista esille sahalaitaisen hikiviilan, jolla ryhdyn viilailemaan karvoja irti. Hetken työskentelyn jälkeen on maassa jo iso tukku vaaleaa karvaa. Tämän päivän suunnitelmiin kuuluisi kävelylenkki kera Possun, sekä varusteiden ja harjojen puhdistus. Etenkin harjat ja satulahuopa olivat keränneet itseensä kunnon karvatukot, kiitos kevääntulon. Myös paksuimmat loimet olin suunnitellut vieväni tänään kotiin pestäväksi, sillä näin lämpimillä keleillä eivät toppaloimet olisi tarpeen. Hymyillen ajattelen uusia satulahuopia, joita olin kaupassa bongaillut. Keltainen voisi näyttää aika hyvältä Sikellä…

Palauduttuani ajatuksistani maanpinnalle avaan vetosolmun ja johdatan ponin perässäni kohden maastopolkuja. Sikke päästää ilmoille pörähdyksen, heilauttaen päätään tyytyväisen oloisena. Hymähtäen kierrän jäisen kohdan, tirppalauman pöllähtäessä ilmoille viereisestä puusta. Kaivan taskustani kännykän, pistäen musiikin soimaan kuulokkeista. Korvat hörössä hallakko kuuntelee hyräilyäni, minun keskittyessä kuuntelemaan kappaleiden surullisia sanoja. Jostain syystä en koskaan ollut osannut kuulla iloista musiikkia, vaan useimmiten päädyin kuuntelemaan masentavia sanoituksia. Ajatuksilleni hymähtäen rapsutan hallakon vaaleaa turkkia. Lumi peittää edelleen polun, mikä lytistää ajatuksiani kevään tulosta. Toisaalta ei lumien sulamisella niin kiire olisi, kunhan ne vain ennen kesää sulaisivat. Pian ajatukseni harhautuvat taas miettimään Seppeleessä viettämääni aikaa. Niin paljon oli tapahtunut - Bert oli muuttanut ja niin monet hevoset kuolleet. Vielä joskus nytkin havahduin ajattelemasta alkuaikojani Seppeleessä, mutta enää se ei ollut surullista, vaan pikemminkin muistelin iloisia maastoreissuja uusien tuttavuuksien kanssa, herkkiä rapsutteluhetkiä ja lukemattomia uittoreissuja. Mutta mennyt oli mennyttä ja sitä oli turha enää murehtia - sen olin ainakin oppinut.

”Onnelliset muistot ovat sydämen aarteita, jotka hioutuvat vuosien myötä jalokiviksi”

Siken korvat pyörivät ja hyörivät ponin kuunnellessa luonnon ääniä. Taas hetkeksi minäkin tempaudun kuuntelemaan kevään toiseksi tärkeintä ääntä; linnun laulua. Minulle parhaiten keväisen olon toi kuitenkin puron heleä solina, se oli ääni joka kuului kevääseen. Maastoretki solisevan puron ääreen olisi kyllä mahtava, mutta siihen menisi vielä monta viikkoa - valitettavasti. Kiirehdin askeltani hieman, haukotellen leveästi.
- Elämä on liian lyhyt, ja haukotteluun tuhlaamaa aikaa emme saa koskaan takaisin, naurahdan aiemmin päivällä kuulemaani aforismia lainaten. Sikke päästää tyytyväisen pärskähdyksen, pysähtyen katselemaan ympärilleni. Sallin hetken seisoskelutauon sille, katsellen ympärilleni. Sydämeni sykähtää nähdessäni pienen, hyvin pienen läiskän, josta lumi on kadonnut peittämästä ruohoa. Hymy nousee pakostikin huulilleni. Valkeasta koivusta tipahtaa suuren suuri vesipisara nenänpäähäni. Hymähdän, ajatellen miltä tuntuikaan seisoa lämpimässä kesäillassa sateen kastellessa märäksi, tai sitä myrskyn jälkeistä raikasta tuoksua. Elämän yksi oudoimmista asioista kyllä kieltämättä oli, että koskaan ei oltu tyytyväisiä - talvisin haaveiltiin lämmöstä ja sitten kesällä taas valitettiin, kun oli mukamas liian kuuma.

- Some people feel the rain. Others just get wet, totean rapsuttaen Siken vaaleaa kaulaa. Lenkkiä olisi vielä lyhyt pätkä jäljellä, joten kerkeäisin vielä vallanmainiosti puhdistaa varusteet ennen kuin suuntaisin kotiin päin. Olin poikkeuksellisesti päättänyt pitää Sikellä tänään vapaapäivän omien kiireideni vuoksi, eikä se ponia näyttänyt vaivaavan, huomenna se tosin voisi olla normaalia reippaampi. Jos kelit eivät olisi huomenna kovin liukkaat, olisi siis kunnon maastolenkki poikaa, tai kenties sittenkin olisi parasta harjoitella tuleviin koulukisoihin. Meille olisi suht paljon kisoja tulossa, muunmuassa keskiviikkona olisivat hieman rennommat ja kahden viikon päästä taas sitten hieman vakavammat kisat. Täytyisikin varusteiden puhdistuksen lomassa puhdistaa ainakin lähinnä kisakäyttöön pyhitetyt nahkasaappaat ja etsiä kannukset. Hetkessä alan panikoida jo huomista - mitä jos lumet tippuisivat maneesin katolta, tai mitä jos Sikke vain kaahottaisi menemään, tai jos… Hassua, vaikka olinkin kisannut Sikellä jo monen monia kertoja, jännitti aina vain. Ei ehkä yhtä paljon kuin alussa, mutta jännitti kuitenkin. Tiukennan otettani hieman riimunnarusta johdattaessani Siken tarhojen ohi, ponin päästäessä ihmeellisen vinkaisun.
- Mikäs marsu susta on tullu, virnistän tammalle johdattaen sen ovelle, jonka tempaisen auki. Talutan ponin sen karsinaansa, kaivaen taskustani kuivuneen ruispalan sille. Innoissaan tamma mutustelee sen, minun riisuessa riimun sen päästä. Hetken taputtelujen jälkeen mätkäisen riimun ja narun koukkuun roikkumaan, suunnaten satulahuoneelle, jossa puhdistusoperaatio odottaisi.

[Metta]

4.4.11 // Pirteitä värejä loskapäivään


Pitkät, mustat ratsastussaappaani kirjaimellisesti uppoavat tallin pihan petollisten penkareiden takia.
Hain Sikkeä tarhasta kuitenkin hyvillä mielin. Tänään aikoisin hoitaa sitä, viettää ihan kahden hetken ja sitten pestä ne suitset, mikä oli ollut jo listassa kaksikymmentämiljoonaa viikkoa. Pipsapa ei ollut kuitenkaan tullut ja valittanut, joten heh. Nytpä ne siis pesisin.
"Sikke!" Hymähdin pirtsakasti vuonohevosen löntystäessä pää nuokkuen luokseni, tervehtäen minua pärskähtäen. Asetan suloisen riimun tamman päähän ja lähden hieman ankeampana sisälle. Nice. Housut kastui sateessa. Tänään ei ainakaan ratsastettaisi.

Tallissa pyyhin otsaani ja puristan hiukseni kuiviksi.
"Jaha, Metta. Kiva sää tuolla ulkona, vai mitä? Ei viittinyt jättää niitä hevosiakaan sinne mädäntymään. Mutta mites sä Sikkeä sieltä toit?" Anne ilmestyi Siken karsinanovelle hymyillen. Rapsutin Sikkeä otsasta, ja käännyin sadasosasekunniksi syrjäkarein tapittamaan Annea.
"Se oli jäänyt tonne. En tiedä miks. Ehkä joku ajatuksissaan vaan.." "Voi ei. No nyt Bonnie ja Bris jäi nyt sitten sinne!" Anne keskeytti lauseeni ja kiirehti takaisin ulospäin.
"Jossu, tuuppas nyt haetaan hepat sisälle!" Annen ns. 'kuuluva puhuminen' kantautui toiseen päähän asti. Hevoset pällistelivät ihmeissään ovellepäin. Minä naurahdin.
"Noniin, Sikke. Eiköhän me sitten aleta viettämään sitä meiän hoitohetkeä?" Naurahtaen otan riimun pois tamman päästä, asetan sen ovelle. Kaivoin taskustani pilkotun porkkananpalan, ja peruutin ensin Sikkeä taaksepäin. Sitten istahdin tuolille, jonka hain karsinaan ja ojensin käteni, ensin pidättäen tammaa, ja kun sanoin tule, tamma haki porkkananpalan kädestäni. Tässä vaiheessa voinkin jo sanoa että aika monelle varmaan tuli mieleen, että pitäisin Sikkeä koirana. Ehei, ihan poni se minulle on. Ja rakas sellainen.

"Kunhan nää loskat sulais, Metta, haluisitkos tulla mun kanssa maastoon?" Jossu ilmestyi talliin, ja talutti Toivon käytävälle, sitoen vetosolmulla kiinni ja alkaen harjata.
"Oh, joo, siis tottakai käy", virnistin iloisesti. Lopulta tallille suorastaan virtasi porukkaa. Clara alkoi hääräämään Bonnien kanssa ja pari aloittelijaa tuli katsomaan poneja, ja pomppimaan Siken karsinan eteen. Muljautin silmiäni, mutta hymyilin tytöille silti.
"Moi, voiko tota silittää?" Vaaleahiuksinen, 10v tyttö ojensi kätensä Sikelle. Sikke kumartui lähemmäs, ja nuuhki innoissaan.
"Joo, tietenkin, mutta se on vähän sellanen jekkuilija, että ykskaks saattaa pukata sut kumoon tai jotain", silitin voinkeltaista kaulalle ja rapsutin sitten harjantyvestä. Tytöt kavahtivat taaksepäin Siken hirnahtaessa kovaa, ja häipyivät sitten pitemmittä puheitta. Varsinainen päivä.


35 hm

[Metta]

4.4.11 // Hehe, mäpä keksin taas Sikelle runon!

Sikke juoksee pellolta toiselle,
perässä hoitaja, mutta ei ole aikaa moiselle,
kun juostaan vapaana,
maailman ääressä, auringon paisteessa,
veden virratessa, jalkojen takoessa,
pään pysyessä ylhäällä, se on kevät se.

.. HAA ja sitten!!:

S uloinen
O maperäinen
L ämmin
S öpö
I hana
K iva
K ool (sori ei ollut muuta)
E rikoinen

36 hm

[Metta]

4.4.11 // Angel


37 hm

Attachments: