|
Post by Maiss on Feb 9, 2010 20:04:43 GMT 2
Hoitaja-hoitsu-valmennus, 24.1
“Maiss Siiri”, mutisen lukiessani tuntilistaa. Se että olen saanut Siirin ei ole ihme, sillä alkamassahan on hoitaja-hoitsu-valmennus ála Anne. Muutkin katsovat listaa innostuneina, ja Jassu huomaakin alalaitaan printatun pienen tekstin: “Kentällä! Laittakaa paljon päälle.” Nyt alkaa villi puheen sorina - Karoliinan mielipide tulee kaikille nopeasti selväksi sillä tyttö katsoo tuntilistaa sillä silmällä että hänellä olisi parempaakin tekemistä, mutta kun Sini sanoo että ulkoilma virkistää tyttö vähän hymyilee. Minä sen sijaan olen tyytyväinen Annen päätökseen: mikä sen parempaa kuin karvapallolla ratsastaminen kirpeässä pakkasessa? No, olihan niitä ainakin pari mutta asia oli ehdottomasti viiden parhaan joukossa! Käännyn kohti ovea ja astelen tallikäytävälle. Tunnillemme on tulossa viisi ratsukkoa, joka on minun mielestäni sopiva määrä. “Pikku ja Fiona, Humu ja Sini, Sikke ja Jassu…” lasken hoitaja-hoitsu-ratsukoita. “…Aksu ja Karo.” Ymmärrän nyt vasta että kaikki ratsut ovat poneja, joka kohotta mieltäni huimasti. Mikä sen parempaa kuin karvapallolla ratsastaminen kirpeässä pakkasessa muiden ponien kanssa?
Siiri avaa suutaan kauniisti, niin että saan kuolaimet sen pieneen suuhun. Laitan niskahihnan ponin korvien taakse ja katson että suitset eivät ole vinossa, sitten laitan leukahihnan ja turparemmin kiinni. Kun suitset ovat kunnossa nostan satulan karsinan edestä ja nostan sen hellästi Siirin selkään. Tamma oli ihan kiltisti, kunnes aloin kiristämään vyötä jolloin se heilutti päätään vimmatusti ja yritti näykkäistä minua. “Lopeta”, ärähdän ja vedän vastinhihnaa ylöspäin, niin että saan soljen reiän läpi. “Sä et kuule mulle ryppyile!” Siiri katsoo minuun ilkikurisesti, mutta lopettaa kumminkin. Hymyilen tyytyväisenä samalla kun taputan hoitoponiani. Kerrankin se totteli! “Lähetäänkö?” kuulen Fionan kysyvän jostain Pikun karsinan lähettyväiltä. “Oottakaa, laitan vaan tän kypärän…” vastaan, nostan nopeasti maassa lojuvan kypäräni ja asetan sen päähäni. Otan myös varmuuden vuoksi raippani maasta, sillä eihän sitä koskaan tiennyt mitä ponilla oli mielessään. Sini huudahtaa Fionalle että olen valmis, joten kohta kävelemme Siirin kanssa poniletkan viimeisenä ulos tallista. Siiri on menossa maneesille päin, ja kun käännän sen kenttää kohti muiden ponien perään se pysähtyy. Vedän ohjista sen minkä saan vedettyä sekä läpsäytän ponia vähän pyllylle, ja se liikkuu kaksi askelta. Hurraa! Maiskutan ja vedän ohjista, maiskutan ja yritän näpäyttää raipallani perseelle… Ja lopulta se liikkuu. Tyytyväisenä talutan ponin kaartoon ja katson Anneen päin, joka naurahtaa. “Ja tähän loppu temppuilu, jookosta?” sanon ja kiristän vyötä. Lyhennän sitten jalustimia minulle sopiviksi, ja nousen selkään. Pyydän Siiriä uralle ja annan sille sitten pitkiä ohjia. “Eli tänään mennään ihan perusratsastusta”, Anne aloittaa ja selittää sitten että ponit saattavat olla vähän innokkaita, kun kentällä kerran mennään. Anne katsahtaa kaikkia ratsastajia sekä pyytää jokaiselta vähän eri asioita. Minua hän pyytää siirtämään Siiri, joka on Aksusta mallia ottaen siirtynyt raviin, käyntiin. Vedän ohjista minkä jaksan ja lopuksi Siiri pysähtyy eikä olisi halunnut kävelemään. Annan pohkeita ja näpäytän vähän raipalla, mutta se ei auta. Kohta Anne tulee pitkän raipan kanssa ja saa sen avulla ponin liikkeelle. Sitten Anne kehottaa kaikkia siirtämään poneja raviin. Yritän istua mahdollisimman rennosti Siirin selässä ja teen puolipidätteitä aina välillä kun se yrittää kiihdyttää tahtia. Teen kerran voltin koska tulemme liian lähelle Pikkua, joka ravaa aika hitaasti. “Sitten vaan vaihdatte suuntaa”, Anne selostaa kun kaikki saavat ratsunsa kulkemaan suhteellisen hyvin. Ravaamme vähän aikaa toiseen suuntaan odottaen Annen seuraavaa käskyä. Ja kohta nainen määrää meidät laukkaan. Ensin en saa shetlanninponi-ratsuani laukkaan, mutta lopulta se taipuu tahtooni. Reippain askelin se laukkaa eteenpäin mutta oikoo kulmissa aika paljon, joten käytän tehokkaasti sisäpohjetta aina kulmaan tullessamme. Kun tulemme ponin kanssa maneesinpäätyyn teemme pääty-ympyrän, jonka Anne on määrännyt meidät tekemään. “Enemmän ulko-ohjalla vastaan, mutta asetus sisälle!” ratsastuksenopettaja sanoo minulle. Aloin työstämään asiaa; otan ohjaa vähän kireämmälle ja tuin sillä, mutta asetin kumminkin sisälle. Huomautan myös että askellaji oli laukka. Kun jatkamme ympyrän jälkeen uraa pitkin pyydän Siiriä vähän eteenpäin sillä laukka on vähän hyytynyt ympyrällä. Kohta siirrymme taas raviin mutta aina tallinpäätyyn pitää siirtää käyntiin ja mennä avotaivutusta. Meillä menee Siirin kanssa ihan hyvin, jos ei lasketa sitä kun ensin taivutin aivan liikaa. Poni kulkee reippaasti ja kuuntelee ohjeitani. Vaihdoamme kierrosta ja tulemme avotaivutusta toiseen suuntaan. Siiri kulkee yhtä nätisti, niin ravissa kuin käynnissäkin. Taputtelen Siiriä tyytyväisenä sen suoritukseen. “Loppukäynnit voitte mennä maastossa”, Anne sanoo ja lähtee maleksimaan tallia kohti. Me lähdemme maastoihin Sikke letkan ensimmäisenä ja Siiri viimeisenä. “Minne mennään?” Jassu kysyy ja katsoo meitä muita. “No, mennää vaikka hiekkatie-metspolku”, Karoliina ehdotta ja me muut pidämme reittiä sopivana. Annan Siirille pitkää ohjaa ja nautin lumisista maisemista.
Maissi ja Siiripulla 7HM
|
|
|
Post by Maiss on Feb 16, 2010 20:47:54 GMT 2
Laskiaispullaponi 16.2On ollut aivan pakko raahautua tallille! En olisi voinut jäädä kotiin katsomaan telkkaria, saati sitten lukemaan matikan kokeeseen, sillä laskiaistiistai tallilla olisi sen paras vietto tapa. Ja sen on näköjään huomannut pari muutakin seppeleläistä sillä talli kuhisee jos jonkinmoisia naamoja, ihan Pipsasta joihinkin pikkulapsiin vanhempineen, joten luvassa on varmasti talutusratsastusta. Katselen ympärilleni vähän aikaa astuessani sisään hoitajienhuoneeseen; Ilu, Lauren, Elena, Jenna sekä jokseenkin kipeän tuntuinen Lynn. “Heipparallaa! Mitäs te näin laskiaistiistaina?” tervehdin hyväntuulisena, ei kai tänään ole mitään mistä murehtia. “Superia, jos näin voi sanoa”, Lauren sanoo ja on nähtävästi yhtä iloinen kuin minä itse. Käänään katseeni Lynniin joka epätoivoisena yrittää saada huomioni hakkaamalla tyhjää limupulloa pöytään. “Niin?” kysyn vähän hämmästellen Lynnin outoa käytöstä. Tyttö vetää esiin A4-paperin johon hän on kirjoittanut tikkukirjaimilla “minä”. Nyökkään ja odotan Lynnin seuraavaa takoa. “…olen”, luen tytön vetäessä esiin toisen paperin. Lynn nyökkää vimmatusti joka saa Ilun pärskähtämään nauruun. “…äänetön”, jatkan sekä nostan katseeni paperista vaaleahiuksiseen hoitajaan. “Äänetön?” “Kröhöm”, Elena yskäisee pidätellen nauruaan. “Se kai tarkoittaa sitä ettei meidän pikku Lynniskä voi tänään puhua…” “Voi ei!” huudahdan vähän pettyneenä sillä olisin halunnut kertoa Lynnille kaiken Ruotsin-matkastamme, mutta se saisi näköjään jäädä. Kiirehdin vikkelästi halaamaan tyttöä mutta tajutessani hänen olevan kipeä päästän otteeni ja tyydyn hymyilemään todella erikoisella hymylläni. “Ainiin!” Ilu hihkaisee yhtäkkiä minun avatessani kaappia keksien toivossa. “Sun pitäis taluttaa Sirppa kuudelta.” “Jess!” sanon löytäessäni suklaakeksejä kaapista. “Jess!” “Kuulit sä?” Ilu kysäisee vähän epäluuloisena. “No sillehän toi toinen olikin”, vastaan vähän kyllästyneenä, mutta saan muut nauramaan. Katson nopeasti ovensuussa roikkuvaa kelloa ja huomaan sen olevan viisi, joten nopeasti mussutan suuni tyhjäksi. “Moikka, nähään kohta!” huikkaan kaikille samalla kun juoksen ulos huoneesta. Pikaisesti hyppelen alas portaita ja kävelen sitten Siirin karsinalle, jossa Pipsa jo harjailee Pampulaa. “Iltaa”, Pipsa sanoo leikkimielisesti. “Haeppas nopeesti se harjapakki ni ehitään harjata nää ennen talutusta.” Nyökkään innoissani, haen nopeasti harjat ja astun sisään karsinaan kumisuka kädessäni. Siiri ei ole yhtä innoissaan kuin minä, sillä se yrittää lähteä minua karkuun Pampulan taakse. “Ei käy!” sanon reippaalla äänellä ja vedän tamman sen otsaharjasta takaisin. “Jos sä vielä kärttyilet ni laitan sut kiinni.” Kuin taikaiskusta Siiri seisoo paikallaan kuin patsas, jopa silmät ovat pysähtyneet tuijottamaan Flooran karsinaa. Olen todella tyytyväinen pikkuiseen tammaan! “No jopas jotakin”, Flooran karsinasta ilmestynyt Jokeri sanoo, joten käännyn katsomaan. “Sirppahan seisoo paikallaan.” Nyökkään hymysuin sekä silitän shetlanninponin kaulaa. Jatkan sitten sen sukimista aika vikkelässä tahdissa sillä poni on tosi likainen, ja aikaa on vähän. Siiri seisoo valmiiksi harjattuna ja pienten tyttöjen ihastuksenkohteena karsinassaan. Vaikka Josefiina näyttääkin satulointia käytävällä Pampula mallinaan, tytöt ovat siirtyneet katsomaan tallin pienintä ponia. Itse seison karsinan vieressä katsomassa ettei poni tee mitään tyhmää, koska en halunnut että tytöt saisivat huonon kuvan ratsustaan. “Hei tytöt, antakaa Maissin laittaa se poni yksin. Tulkaa te kattomaan tätä… näyttelyissä menestynyttä Pampulaa”, Josefiina yrittää saada tyttöjen huomion Pampulaan, ja siinä hän lopultakin onnistuu. Minä otan tallinomistajan määräyksen tytöille myös määräyksenä minulle joten kipaisen hakemassa Siirin varusteet satulahuoneesta. Otan myös oven viereisestä naulasta riimunarun jolla taluttaisin ponia. Kello on jo kahtakymmentä vaille kuusi joten satuloin Siirin kiireellä. Suitsiminen ei onnistu aivan ongelmitta sillä poni heiluttelee päättään sinne tänne niin etten saa kuolaimia sen suuhun. Mutta lopulta se on valmis! “Lilli, meneppä tuonne Siirin ja Maissin luo, Pipsa tulee taluttamaan sinua Elli”, Josefiina sepittää tytöille. “Äiti, äiti! Ton tytön nimi on maissi!” luultavasti Lilli niminen tyttö sanoo äidilleen ja tulee sitten luokseni. “Moi, saako sua kutsuu paprikaks?” “Lilli!” tytön äiti ärähtää tytölle. “Ei se mitään, Maissi on vaan mun lempinimi. Kutsu ihmeessä paprikaksi jos haluat”, sanon pidätellen nauruani, joka on miltei mahdotonta. “Kato äiti, toi poni on isompi kun mun laskiaispulla!” Lilli heittää. “Lilli rauhoitu”, äiti selittää ja laittaa kätensä tyttärensä olkapäälle. Pipsa, Pampula ja toinen tyttö lähtevät matkaan ennen meitä mutta me seuraamme perässä. Josefiina johdattaa meidät kaikki maneesille jossa autan Lillin Siirin selkään. “Kuinka vanha sä oot?” kysyn yrittäen saada tyttöä puhumaan minulle. “Kolme…” Lilli vastaa vähän ujosti (ihme kyllä). Nyökkään ja säädän jalustimet tytölle sopiviksi, jonka jälkeen talutan Siirin uralle. Lilli taputtaa ponia kaulalle ja hymyilee kameraan jota hänen äitinsä pitää kädessään. “Ja sitten voitte siirtää poneja taas raviin, noin hyvä!” Josefiina selostaa minun ja Pipsan pyytäessä hoitoponejamme ravaamaan. Tämä on jo luultavasti kuudes kerta kun juoksemme kaksi kierrosta maneesin ympäri, mutta minä en jaksa valittaa sillä olihan paprikana oleminen ihan mukavaa. “Paprika, juokse, juokse!” kuulen Jassun huutavan katsomosta ja muiden naurahtavan. Mulkaisen tyttöä murhaavasti, mutta kun Lilli katsoo minua epäluuloisena muutan katseeni hymyksi. “Hyvä, hyvä! Hienosti istutte molemmat. Ja sitten käyntiin.” Siiri hiljentää käyntiin pienen taistelun jälkeen ja annan sen kävellä vähän vapaammin. Kävelemme taas pari kierrosta, jonka jälkeen saamme taluttaa ponit kaartoon. Autan Lillin alas selästä ja katselen kun hän kiittää ratsuaan. “Tässä sulle laskiaispulla, leivottiin Lillin ja Ellin kanssa ihan ite!” tyttöjen äiti sanoo ojentaessaan minulle pullan. “Oi, kiitos”, kiitän ja haukkaan pullasta palan. Siiri on aivan innoissaan ja yrittää syödä pullani. Huomaan Lillin olevan aivan oikeassa; laskiaispulla on pienempi kuin Siiri, mutta muuten ne ovan melkein samalaisia. Maissi plus Siirilaskiaispulla 8HM Huomatkaa otsikon linkki. ; )
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Feb 17, 2010 19:23:51 GMT 2
Laskiaisrapsuttelua 17.02. Tällaista tänään. Ihmisen piirto ei ole oikein pravuuriani, joten pyydän teiltä anteeksi vähän mielenkiintoista piirrosta osa layereistakin taisi kadota matkalla, mutta menkööt nyt tämän kerran.Vietimme siis Siirin kanssa tänään rentoa rapsuttelu - ja hoitopäivää. Kävin juoksuttamassa myös Siiriä kentällä noin puolisen tuntia, poni oli kovin energinen ja virrakas! Nautti selkeästi talvi-ilmasta ja viihtyi narun päässä pukitellen. Juli ja Siiri 11HM
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Feb 21, 2010 21:09:32 GMT 2
Vasta seuraavana päivänä tietää bilettäneensä 21.02.
Puhdistin poniboksia otsa hiestä märkänä. Karsinasta saattoi kuulla väsynyttä kiroilua, kun lappasin kahden ponin lantakokkareita kottikärryihin. "Viimeinen saamarin talikollinen paskaa", huokaisin ja kippasin viimeisetkin kokkareet kärryn kyytiin. Pyyhkäisin otsaani ja lähdinkin sitten taluttamaan kottikärryjä kohti lantalan syövereitä. Kippasin sonnat sinne ja täytin kärryt puhtailla alusilla. Huokaisin syvään ja tunsin kuumottavan tunteen nousevan taas. Jäin hetkeksi seisomaan ja haukkailemaan happea avaten samalla takkiani. "Ei tässä oo mitään järkeä", huokaisin itsekseni kaivaessani särkylääkettä taskusta. Löysin kuin löysinkin lääkettä - puolikkaan buranan muruina. Tuhahdin ja nappasin kiukkuisena kärryistä kiinni. Lähdin saapastelemaan täydet kärryt keikkuen kohti poniboksia ja tuhisin vihaisena kävellessäni. "Hei Juli, onkos kaikki kunnossa?" Kuulin kysymyksen takaani. Käännyin ympäri katsomaan kuka ihme siellä oli. Huomasin Jassun kurkkaavan hieman kysyvänä Siken karsinasta harja kädessään. "Aa joo, vähän huono olo - eilen meni ilta vähän pitkäksi." Vastasin heittäen pienen hymyn kasvoilleni, mutta jatkoin sitten kuitenkin matkaani ponikarsinalle. Karsinan ovelle päästessäni kottikärryt rämähtivät lattialle kaikki turpeet leviten pitkin mäkeä. "Voi juma--!" Ärhäisin, sillä meinasin itsekin kaatua pärställeni tallin lattialle. Onnekseni huomasin, että vain osa turpeista oli karsinan ulkopuolella, suurin osa oli mennyt onneksi karsinan puolelle. Nappasin vierestäni lapion käteen, jolla lakaisin sitten loputkin aluset karsinaan. Jäin jälleen huohottamaan paikalleni. "Miten ihmeessä yksi ilta voi viedä kaikki voimat", ajattelin mielessäni samalla, kun keräilin itseäni uudelleen kasaan. Kävin heittämässä vielä tavarat paikalleen ja päätin, että harjailisin vielä Siirin kivasti kuntoon, ettei poniparka seisoskelisi takkujensa kanssa pihalla.
Pian talsinkin lumisessa pihassa kohti tarhaa, missä Siiri seisoskeli. Tarhan portille päästessäni viheltelin ponille, kuin pyytäen koiraa luokseni. Siiri katsoi minua häkeltyneenä, mutta näytti kyllästyneen seisoskelemaan hirveässä lumipyryssä. Niimpä, yllätys kylläkin, se lähti kävelemään korviaan käännellen luokseni. "Oho!" Päästin suustani aivan tahtomattani. Siiri asteli aivan eteeni ja nappasin sitä ripeästi riimusta kiinni, ettei se edes yrittäisi enää pinkaista mihinkään. Poni kuitenkin hieman hermostui äkkipikaisesta tarraamisestani ja yritti näykkäistä minua sormesta, mutta tyytyi sitten siihen, että sain sen narun perään. Kohta jo vedinkin Siiriä perässäni tallin lämpöä kohti.
Tallissa vein Siirin puhtaaseen karsinaansa ja kipitin vielä hakemaan harjoja sitten puunausta varten. Palasin pakin kanssa takaisin ja utelias Siiri työnsikin heti turpaansa pakkiin, kun yritin sieltä etsiä harjoja. Aloin kuitenkin Siirin omapäisyydestä huolimatta harjaamaan sitä pitkin vedoin. Ponineiti hyöri ja pyöri, joten jouduin miltei jatkuvasti rähjäämään sille. Harjaukseen kului aikaa lähemmäs 45 minuuttia, vaikka tein vain ihan perusasioita. Viimeisen silauksen sain aikaan puhdistamalla vasemman takajalan kavion. Laskin ponin jalan varovasti maahan, viskasin kaviokoukun pakkiin ja lyyhistyin istumaan Siirin viereen. Siiri tutkaili minua hetken aikaa vierestäni, mutta aivan yhtäkkiä se nappasi huulillaan kiinni hiuksistani ja nyppäisi ilkeästi. "Ai Siiri perhana!" Rääkäisin, jolloin Siiri hypähti miltei metrin ilmaan ja kavahti taaksepäin. "Älä nyt säikähdä, mutta hemmetti, että sattui. Senkin poninketale!" Ärisin vielä Siirille, joka mulkoili minua hieman pidempää. Houkuttelin sen kuitenkin takaisin viereeni ja rapsuttelin sitä korvan vierustasta. Siiri hörisi tyytyväisenä ja katseli minua leppoisan oloisena.
Hetken kuluttua kuitenkin huomasin, että Essi oli tullut tekemään iltatalleja tänään. Päätinkin, että nyt olisi sitten korkea aika lähteä kotiin, jotta en olisi kenenkään jaloissa. Niimpä keräilin Siirin harjat pakkiinsa ja rapsuttelin vielä lähtiäisiksi Siirin kaulaa. Suljin karsinan oven perässäni ja reippaana kävin heittämässä harjat takaisin varustehuoneeseen. Keräilin itseni jo tallin käytävällä ja valmistauduin hyiseen tuuleen, mikä sai pakkasen tuntumaan järkyttävältä pihalta. Tervehdin vielä muita perässäni, kun suljin Seppeleen oven ja katosin talviseen myräkkään.
Juli ja Sirpukka 12HM
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Feb 24, 2010 21:34:17 GMT 2
Syntymäpäivälahja 24.02.
Istuin linja-autossa ja katselin ohi viuhahtavia puita. Maa oli valkoinen, kuten kaikki muukin ympärillämme. Lunta oli satanut niin valtavasti, että juuri mitään muuta ei nähnytkään. Ihmettelin maailman pyörimistä. Miten lunta saattoi sataa yhtäkkiä noin paljon? Mitä tapahtuu jääkarhuille pohjoisessa, kun niiden jäätiköt alkavat sulaa? Entä miten ihmeessä omituisissa paikoissa sataa lunta, missä ei koskaan normaalisti sada? Havahduin ajatuksistani, kun kuulin kännykkäni piippavan tekstiviestin. Kaivoin värisevän palikan nopeasti laukustani ja näppäilin viestin auki. "Hyvää syntymäpäivää vähän etukäteen! T. Marja" Viesti tädiltäni. Näpyttelin nopeasti kiitoksen vastaukseksi ja lähetin sen takaisin samaan osoitteeseen. Huomenna on syntymäpäiväni, 19 vuotta. Olo on kuumeinen ja tukala, hyvä kun pystyn hengittämään tukkoisen nenäni kanssa - mikä sen parempi tapa viettää syntymäpäivää? Hätkähdin kuitenkin nopeasti, kun näin bussin lähestyvän Seppeleen pysäkkiä. Painoin Stop-nappia ripeästi ja kävelin kohti ovea. Viimein linja-auto pysähtyi ja ovet aukesivat. Heilautin kättäni kiitokseksi kuskille ja lähdin tarpomaan kohti tallia auringon kimaltaessa silmiini. Ilma oli mitä kaunein, olisi mahtava päivä viettää aikaa Siirin kanssa!
Kävellessäni tallille näin jo kaukaa Reegan kuvailemassa Leeviä ja Rokia, joilta ei selvästikään vauhtia puuttunut. Herrat riehuivat tarhassaan kuin viimeistä päivää lumen pöllytessä ympärillä. Hymähdin ja nostin käteni tervehdyksen eleeksi Reegalle. Hän moikkasi nopeasti takaisin, mutta jatkoi kuvaustaan upeasta tilanteesta. Itse astelin pikaisin askelin sisälle talliin. Kopistelin ovella lumet kengistäni ja huomasin, että tallissa ei vielä hirveästi porukkaa näkynytkään. Kävelin sitten suoraan poniboksille, mihin kurkistin hieman epäilevästi. Jos se on likainen, en varmasti ala tähän hommaan! Ajattelin jo etukäteen mielessäni odottaessani vastausta silmissäni. Huokaisin syvään helpotuksesta huomatessani, että karsinahan oli putipuhdas! Kuka lie sitten putsannut sen tänään, mutta nyt voisin keskittyä täysillä vain Siirin kanssa hääräämiseen. Niimpä nappasin hymyillen riimunnarun käteeni, porkkanan paloja taskuuni ja lähdin tarhoille.
Huomasin heti iloisia poneja tarhoissaan, jotka olivat aivan ymmällään valtavasta lumimäärästä. Ilokseni huomasin myös pienen ja pyöreän shetlanninponineidin, Siirin, joka hypähteli lumitarhassaan iloisesti hirnuen. Jäin hetkeksi katselemaan tarhan reunalle. En vielä viitsinyt häiritä ponia, joka selvästi nautti vapaasta ajastaan pihalla. Nojasin porttiin ja katsoin tannerta tömisyttävää ponia ja lentävää perää, mikä heitti tietysti lunta perässään. Pehmeä lumi lensi jopa minua päin, vaikka seisoskelinkin jokusen metrin päässä Siiristä. Hetken temmellettyään Siiri alkoi kuitenkin rauhoittua ja lopulta se jäikin seisoskelemaan tarhan reunalle. Kaivoin herkkupalat taskustani, mitkä olin ottanut varmuuden vuoksi, jotta saisin taatusti Siirin sisälle. Avasin varovasti tarhan oven ja astuin sisälle, silmät pidin tarkasti kiinni Siirissä. Poni katseli minua pienen matkan päästä korvat pirteästi hörössä. Suljin portin selkäni takana, minkä jälkeen ojensin käteni kohti Siiriä. Se lähti töpöttelemään luokseni lyhyin, mutta ripein askelin. Pieni poni suorastaan ravasi juokseni huomatessaan, että minulla oli namuja kädessä. Sen silmistä saattoi miltei lukea "nom nom" ponin kiirehtiessä herkkujen luokse. Se kahmaisi porkkananpalat kädestäni ja hörisi tyytyväisenä. Samalla napsautin riimunnarun kiinni sen riimuun, ja lähdimme Siirin kanssa kohti tallia.
Tallissa laitoin Siirin taas tapojeni mukaan kiinni käytävälle ja hain sen harjat. Aloin sukia sitä reippaasti, jotta lämpenisin myös itse hieman. Porukkaa alkoi jo näkyä tallissa, mutta jatkoin vain reipasta harjausta. Siiri yritti jälleen vähän hyöriä miten sattuu, mutta on selvästi jo hieman oppinut pienessä päässään mitä saa tehdä ja mitä ei - se ei nimittäin reuhtonut itseään yhtään irti, vaikka yrittikin hieman steppailla. "Sitten vielä kaviot", höpötin itsekseni, kun tongin Siirin harjapakkia. Löysin kaviokoukun, joten nostin sitten Siiriltä jalan kerrallaan ja puhdistin kaviot. Siiri yritti hieman ketkuilla takajalkojensa kanssa, sillä se piti ne visusti maassa. Muutaman rähjäisyn jälkeen poniparka kuitenkin nosti jalkansa, vaikka ei se sitä juurikaan itse kannatellut. Pyyhkäisin otsaani ja heitin koukun pakkiin. "Huh, vihdoin olet kutakuinkin puhdas." Huokaisin syvään ja katsoin Siiriä. Poni tutkaili minua kulmiensa alta. Se kuunteli tarkasti jokaista äännähdystäni käännellen korviaan. Taputin sitä pari kertaa kaulalle, minkä jälkeen kävin sitten heittämässä harjapakin takaisin varustehuoneeseen. Samalla reissulla kävin hakemassa Siirin valjaat ja kärryt. Nopein liikkein valjastin Siirin, kuin tottunut konkari. Siiri ei juuri laittanut hanttiin, vaan vaikutti energiseltä ja pirteältä. Se suorastaan kerjäsi pääsyä ulos steppaillen valjaidensa kanssa käytävällä. Itse nappasin vielä varmuudeksi kypärän päähäni, sillä tänään voisimme harjoitella vähän ravia, ehkä jopa laukkaakin! Kun viimein sain hanskat vedettyä käteeni, talutin sitten pienen ponin kärryineen nopeasti ulos ovesta.
Tallipihalla varmistin vielä valjaiden kiinnitykset ja istahdin kärryihin. Siiri lähti heti ripeästi liikkeelle, mutta pysäytin sen vielä oman mukavuuden parantamiseksi. Asettelin vielä ylimääräisen hupparini takamukseni alle, jotta penkki ei tuntuisi niin kovalta. Sitten annoin Siirille luvan lähteä. Se ampaisi suoraan raville, mutta hidasti sitten heti takaisin käyntiin tietäen, että eihän sellainen peli vetele. Lähdimme kävelemään sitten kohti maastoreittejä. Lumisessa maisemassa oli aivan ihanaa tallustella, vaikka Siirille se varmasti tuotti tuskia. Poniparka joutui tarpomaan hervottomassa hangessa, vaikka lumi ylettyi pahimmissa paikoissa yli sen polvien. Reippaasti poni kuitenkin puuskutti läpi lumikasojen välittämättä talvesta. Itse keskityin nauttimaan maisemista ja rauhallisesta jolkottelusta, vaikka oikeastaan kyllä pelkäsin Siirin puolesta, että jaksaakohan se nyt niin paljon mitä siltä vaadin. Poni ei kuitenkaan näyttänyt elettäkään tuskastumisesta, joten pystyin lopulta itsekin rentoutumaan.
Lopulta pääsimme pitkälle tielle, mikä taisi olla jopa aurattu. Päätin, että tässä voisimme kokeilla ravia nyt näin aluksi, ja sitten kun tulemme takaisin päin niin ehkäpä laukkaa. Annoin Siirille käskyn nopeampaan tempoon ja Siiri pamahti kuin tykin suusta vauhtiin. Se ravasi pitkin ja liidokkain askelin - kyllä! Miten se sitten onkaan shetlanninponilta mahdollista. Se ravasi pää korkealla, mutta sain sen sitten hetken kuluttua rauhoittumaan ja Siiri alkoikin laskea päätään taivaista. Virtaa riitti, vaikka tamma alkoikin jo nyt hieman hikoilla tuskastuttavan lumihankitarpomisen jälkeen. Ravasimme pitkän tien päähän saakka, kunnes hidastelin Siiriä taas käynnille. "Hieno tyttö! Tosi nätisti menet." Lepertelin kärryistä Siirille. Siiri hörähti ja venytti kaulaansa pitkälle alas, kunnes aivan yhtäkkiä se hypähti korkean sivuloikan. Kärryt nytkähtivät epämukavasti, itsekin taisin hieman säikähtää. "Siiri! Mitä sä näit?" Huudahdin kärryistä ja yritin lymyillä ympärillemme. Huomasin maassa kivenlohkareen, mikä pilkotteli hangen alta. "Siiri hittolainen. Ei tollanen kivi voi sua säikäyttää, senkin urpo." Manasin hetken aikaa, mutta Siiri näytti niin armoa anovaiselta, etten voinut olla sille vihainen. Naurahdin ja jatkoimme matkaamme.
Olimme olleet jo puolisen tuntia retkellämme, kunnes havaitsin kellon juokseneen. Edessämme oli laajempi tie, missä ajattelin kääntymisen olevan mahdollista. Käänsinkin sitten Siirin takaisin kohti Seppelettä, minne matka alkoikin taittua vielä entistä ripeämmin! Vaikka innokkuutta liikkumiseen löytyi jo ennestäänkin, kotimatka vaikutti aina paremmalta vaihtoehdolta myös ponin mielestä. Vihdoin saavuimmekin sitten pätkälle, missä olin ajatellut laukkaa. Annoin käskyt Siirille ja se ampaisi jälleen kuin räjähde liikkeelle. Laukka nousi reippaasti ja se oli keinuvaa. Vauhti meinasi lisääntyä vähän väliä, mutta sain pidettyä Siirin hyppysissäni kärryissä keikkuen. Laukkapätkän lopussa hidastelin Siiriä ja sain sen lopulta ripeän ravin kautta käyntiin. Kehuin jälleen tammaa, ja annoin sen jolkotella loppumatkan kotiin kohtalaisin löysästi.
Seppeleen pihassa pysäytin Siirin, nousin kärryistä ja taputtelin tammaa roimasti kaulalle. Irrotin kärryt perästä ja vein ponin sisälle, missä riisuin myös valjaat. Heitin tavarat takaisin paikalleen, mutta palatessani sieltä käytävällä minua odotti vallan hulvattoman näköinen ponimus: Siiri oli aivan yltä päältä märkä ja hiessä. Sen otsatukka, ja no muukin harja, oli aivan pörröinen ja takussa. Naurahdin miltei ääneen nähdessäni piskuisen pörröponin seisoskelemassa käytävällä hölmö ilme nassussaan. "Voi Siiri sinua, olet niin soma!" Naurahdin samalla, kun selvittelin neitosen otsista. Katsoin hetken höyryävää ponia ja päätin hakea sen fleeceloimen heti. Loimea ei ollut vaikeaa löytää sen pienuuden takia, joten palasinkin miltei heti loimen kanssa ponin luokse. Heitin fleecen Siirin selkään ja kiinnitin remmit ja pieni poni jäi loimen suojiin. Rapsuttelin Siiriä vielä käytävällä ja vein sen sitten ponikarsinaan odottelemaan iltaruokiaan. Kävin laittamassa kaikki jääneet kamat takaisin omille paikoilleen. Hyvästelin sitten vielä Siirin karsinassaan. "Kiitos Siiri kivasta päivästä, annoit yhden parhaista syntymäpäivälahjoista minulle tänään!" Höpöttelin istuen karsinassa, rapsutellen Siiriä turvasta.
Juli ja Siiri 13HM
|
|
|
Post by Maiss on Feb 26, 2010 13:40:12 GMT 2
Synttärikortti ja kipeä lapsi, 26.2
Päätä särki, yskitti ja oli kylmä, mutta kumminkin pakkasin kassiani tallia varten. Olin tehnyt Julille syntymäpäiväkortin siinä toivossa että eilen 19-vuotta täyttänyt nainen olisi tallilla. “Meetkö sä bussilla?” kuulin isäni huutavan olohuoneesta. “No, jaksaisitko sä heittää mut?” kysyin. “Okei”, hän vastasi ja kuulin kuinka hän nousi sohvalta. En ollut kertonut huonosta olostani hänelle, sillä silloin mahdollisuuteni päästä tallille olisi ollut nollassa. Heitin vielä kassiin suklaapatukan ja lähdin sitten eteiseen. Laitoin tallikenkäni jalkoihini ja vetäisin sitten toppatakin päälleni. “Tuu jo!” huusin isälleni ja nopeasti hän ilmestyi eteiseen. Kiepautin kaulaliinan kaulani ympärille ja otin pipon tuolilta.
Avasin poniboksin oven hitaasti, sillä voimani olivat aivan lopussa. Siiri roikutti päätään alhaalla ja piti silmiään kiinni joten yritin olla aivan hiljaa. Pampula sen sijaan tuli nuuskimaan minua ja se ei ollut ihme sillä oli se sen verran syöppö. “Ei mulla ole mitään sulle”, sanoin hiljaa mutta kumminkin riittävän lujaa häiritsemään Siirin nokosia. Poni venytti kaulaansa ja tuli sitten luokseni. “Moi kulta”, kuiskasin rapsuttaen Siiriä korvan takaa. “Tänään otetaan rennosti.” Yskäisin kovaan ääneen joka sai Siirin vähän hätkähtämään. “Ei mitään hätää”, rauhoittelin ja lähdin sitten karsinasta, yläkertaan viemään kassiani. Portaissa minua huimasi mutta pääsin kumminkin ylös ihan ehjänä, onneksi! Huoneessa ei ollut muita kuin Catu, joka söi jotain ruisleivän tapaista. “Sähän oot kalpee!” tyttö huomautti ja katsoi minuun huolestuneena. “Joo, oon kipee…” vastasin ja istahdin sohvalle. “No mitä sä sitten teet täällä?” Catu kysyi. “Ei ollu muutakaan tekemistä”, vastasin ja yskäisin. Asetin pääni tyynylle joka oli sohvan toisessa päädyssä ja suljin silmäni. “Mä teen sulle lämmintä kaakaota”, Catu selosti ja otti kaapista kaakaojauhetta. Mutisin jotain vastaukseksi sekä vedin viltin ylleni.
Huomasin herääväni unesta jossa olin laukkaillut Siirin kanssa rannalla kesäiltana. Catu oli hävinnyt oleskeluhuoneesta mutta hän oli jättänyt kaakaon pöydälle. Nostin mukin ja hörppäsin siitä, mutta se oli aivan kylmää. “Mä voisin lämmittää tän… mut en mä jaksa”, selostin itsekseni ja join kaakaon loppuun. Nousin sitten hitaasti ylös, niin ettei alkaisi huimata, ja tallustelin sitten alas portaita. Ihmisiä vilisi edestakaisin tallikäytävällä joten tajusin että tunnit olivat alkamassa. Menin toimistoon katsomaan listoja joista paljastuin että Siirillä olisi vapaapäivä. “Siiri vp”, kuulin myös jonkun muun sanovan, ja tunnistin äänen Juliksi. “Juli!” huudahdin ja käännyin. “Moikka moi”, nainen vastasi. “Mulla on sulle kortti, synttärikortti”, selitin innoissani. “Oho! Ei ois tarvinnu”, Juli sanoi. “Oispas. Mä meen hakemaan sen”, sanoin ennen kuin lähdin oleskeluhuoneeseen hakemaan korttia. Alas tullessani Juli seisoi Siirin karsinan luona putsaamassa tamman fleeceloimea. “Tässä!” sanoin ja ojensin kortin hänelle. Korttiin olin liimannut kuvan Siiristä sekä sydämiä ja kirjoittanut kultaisella kynällä Julille onnea!. “Oi kiitos. Onpa hieno!” Juli hymyili ja halasi minua hellästi. “Mä oon kipee…” sanoin sitten joka sai Julin perääntymään. “Voi sua, mä voin tänään sitten putsata kaikki ni sä voit vaan halailla ponia”, Juli sanoi myötätuntoisesti. “Okei”, vastasin ja avasin karsinan oven. Menin halaamaan Siiriä, yrittäen olla yskimättä.
Maiss sekä Sirppaponi 9HM
Tää on aika surkee ku oon kipee, mut oli pakko saada kirjottaa. (:
|
|
|
Post by Maiss on Feb 27, 2010 14:42:17 GMT 2
Lumihanki, 27.2Lumihanget on peittänyt Seppeleen maan, myös ratsastuskentän ja Siirin haan. Kirmaa ponitamma innoissaan lumessa: Sen mielestä lumi on parasta talvessa! Yhtäkkiä se vauhdista pysähtyy ja ihmettelen mikä lienee tämän syy. Ehkä se näkee jotain erikoista… En kyllä Siiriltä ennen ole nähnyt moista! Se katsoo minua selvästikin ihmetellen ja minä vastaan katseeseen ajatellen. Sitten se ponnistaa… ja pukittaa! Ei sitä enää mikään haittaa. Maiss + Siirihieno ♥ 10HM Onpa kaunis (aika ruma vaikka ei oo ees tatsilla piirretty vaan Jassun piirtiksellä). :----P Mut meil on jo 10HM, taputapu. (:
|
|
|
Post by Maiss on Feb 28, 2010 17:06:00 GMT 2
VAROITUS!!! Älkää lukeko jos ette halua päätänne pyörälle mun bisnesajatusista. : P
Bisnestä, 28.2
Siirin ja Pampulan karsina oli täynnä lantaa, joten se asia piti korjata. Ehkä putsaisin vain Siirin ulosteet… mutta miten edes erottaisin ne Pampulan kikkareista? Kai ne kaikki pitäisi putsata sillä kyllähän Pipsakin aina Siirin jätökset korjasi, ei siitä päässyt mihinkään. Lähdin hitain askelin tallustamaan ulos synkkään ilmaan, kottikärryjä ja talikkoa hakemaan. Takaisin tullessani huomasin Sinin löytäneen tiensä Humun luokse. Tervehdin tyttöä kohteliaasti ja avasin sitten poniboksin oven. “Varokaa neidit, täältä tulee iso paha talikko”, sanoin ja nostin talikon kottikärryjen päältä. Aloin reippaasti nostelemaan lantapaakkuja turpeesta ja heitin ne sitten aina kottikärryihin. Siiri katsoin minun vähän humoristisesti. “Älä sinä siinä kuule…” ärähdin hoitoponilleni joka yskäisi, toivottavasti tamma ei ollut tulossa kipeäksi. “Tehäänkö muuten neitoset semmonen diili, että te lopetatte tän loputtoman suklaan ulostamisen”, jatkoin varoen sanojani, sillä tiesin että näin sunnuntaisin tallilla liikkui paljon pikkuväkeä. Nähtävästi tämä diili ei käynyt bisnesrouville, sillä Pampula vain mulkaisi minua nopeasti ja jatkoi sitten heinänsä syöntiä. Hävytöntä käytöstä minua kohtaan, olinhan minä Seppeleen Donald Trump! Tai siis en yhtä rikas, mutta yhtä bisnestietoinen.
“Mikä sen suomalaisen diilimiehen nimi oli…?” mutisin itsekseni astuessani taas talliin. “Ai tarkotat sä Hjallis Harkimoa?” Se oli Lynn joka harjaili Riinaa tallikäytävällä. “Joo, se se oli!” vastasin heilauttaen etusormeani ylöspäin. “Kiitti Lynniskä!” Kävelin Riinan ja Lynnin luo ja jäin sitten katsomaan mitä kaksikko teki, samalla kun päässäni pyöri kaikenlaisia bisnesasioita: olisivatkohan porkkanat halvempia vuoden päästä? Entä miten saada mahdollisimman halpa laajakuva TV, ilman rikosrekisteriä? “Mitäs mietit?” Lynn sanoi herättäen minut ajatuksistani. “Bisnestä”, vastasin vähän vajaasti. “Bisnestä vaan.” “Vai että bisnestä!” vaaleahiuksinen tyttö naurahti ja silitti Riinan turpaa. “Tiiätkö sä mitään bisneksestä?” kysäisin sitten keskittyen nyt Lynniin. “No, kyllä mä nyt jotain… ALV ja inflaatio on tuttuja sanoja”, tyttö vastasi reippaasti. “Anteeks mitkä?” kysyin silmät suurina. “ALV on arvonlisävero, inflaatio on rahan arvon lasku, ja sit deflaatio on vastaavasti nousu”, Lynn selitti ja alkoi setvimään Riinan häntää. “Joo, tietysti”, sanoin edelleen kysyvästi mutta kävelin kumminkin pois, ei Lynn saanut pitää minua tyhmänä.
“Nosta!” komensin Siiriä joka itsepäisesti piti jalkaansa alhaalla, vaikka minä sitä yritin saada nousemaan. “Älä siis rahan arvoa… Jos se niin meni.” Lopulta Siiri nosti kavionsa. Bisnesjutut siis sopivat puheenaiheeksi jos ponin halusi saada tottelemaan. Putsasin kavion hyvin jonka jälkeen kiitin ponia. “Mennäänkö pienelle kävelylenkille?” kysyin sitten ja laitoin kaviokoukun takaisin paikalleen. Tiesin ettei Siiri vastaisi joten en odottanut sen kauempaa vaan otin karsinan edestä riimun jonka laitoin ponin päähän. Seuraavaksi vetäisin karsinan ovesta riimunarun jonka laitoin kiinni riimuun. Talutin Siirin ulos sen karsinasta ja suljin karsinan oven jonka jälkeen talutin shetlanninponin Flooran ohi, ulos. Kävelimme rinnatusten maneesin ohi reippaassa tahdissa. Aina välillä Siiri pyrki lähemmäs minua kun taas joskus se kiihdytti niin että minun piti vetää narusta. “Take it easy”, sanoin ja kun tamma rauhoittui annoin sille vähän pidempää narua.
Näppini olivat jäässä vaikka ulkona ei ollut ollut kuin yksi miinusaste ja paksut villalapaset olivat olleet käsissäni. Se kai viesti kylmäverisyydestä? Vedin riimun Siirin päästä ja laitoin sen siihen mistä sen olin ottanut, karsinan oveen. Kiitin tammaa rapsuttamalla sitä korvan takaa. “Jos ALV laskee niin mä voin tuoda sulle porkkanoita”, lörpöttelin. Mikä minuun oli mennyt? En oikeasti tajunnut mitään bisneksestä! Maissineropatti ♥ Siirisipsi 11HM
|
|
Juli
Uusi ihmettelijä
Posts: 23
|
Post by Juli on Feb 28, 2010 18:28:04 GMT 2
Tämä hoito on sitten huomiselle, niin eivät mene päällekkäin Maissin kanssa :--) Lumiuintia 01.03. Vietimme siis Siirin kanssa päivää juoksutuksen merkeissä. Virtaa riitti taas vaihteeksi oikein olan takaa, mutta kunnon laukka hangessa teki Siirille ja neitosen lihaksille hyvää. Juli ja Siiri 14HM Kuten näette, laatu on aivan syvältä. Mä en tiedä onko meidän skanneri oikeesti noin rikki, vai onko siinä vaan asetukset ihan ketuillaan, mutta joku siinä mättää ja todella pahasti. Koitan saada noita asetuksia säädeltyä, mutta siihen asti joudutte kestämään tällaista sontalaatua. Anteeksi.
|
|
|
Post by Maiss on Mar 15, 2010 20:01:14 GMT 2
Täydellinen poni, 15.3
Kaksi pientä ponia astelee minua kohti kun avaan tarhan portin. Ne alkavat ravaamaan minua kohti ja toinen, poneista hiukan pienempi, alkaa laukkaamaan. Kohta toinenkin nostaa laukan. “Minne teillä on kiire?” naurahdan. Kuulen jonkun toisenkin naurahtavan, takanani. Käännyn ja huomaan Pipsan kävelevän minua kohti. “Niillä taitaa olla kiire tunnille”, Pipsa vitsailee. Nyökkään hymyillen ja yritän ottaa askeleen eteenpäin, mutta se ei onnistu. “Ai!” lausahdan ja siirrän painoni takaisin oikealle jalalleni. “Mikäs sulle tuli?” kysäisee Pipsa. “Jalka meni tänään sököks”, vastaan vähän vihaisena. Onneksi Siiri on jo kohta luonamme joten minun ei tarvitse metsästää sitä. Nilkutan varovaisesti pari askelta niin että saan Siirin kiinni. “No voi, toivottavasti se paranee pian!” Pipsa sanoo ja kävelee Pampulan luokse. Jatkan linkuttamista taluttaen Siiriä ulos tarhasta. Aina välillä suunnaltani kuuluu ärähdys tai jotain muuta kipeään jalkaan viittaavaa. “Kuule Siiri, tänään taitaa jäädä maratonit juoksematta”, sepitän. “Mutta jos vaikka mennään kentälle…” Pampula ja Pipsa ohittavat meidät, niin hidasta liikkumiseni on. Huomaan Josefiinan naurahtavan minulle kun hän kävelee maneesilta talliin. Luon vihaisen katseen naiseen, mokomakin tervejalkainen!
“Ai, ai, ai, ai, ai, ai”, valitan samalla kun nousen oleskeluhuoneeseen vieviä rappusia ylös. “Auts, auts, auts, auts, auts…” “Mikä kone tuolta oikeen tulee?” kuulen Reegan sanovan oven toisella puolella. “Re-re-re-reega!” soperran ja avaan oven. “Sille on jääny levy päälle”, Karoliina naurahtaa. “No vaikka sitten niin. Mut mun jalka oikeesti kipee”, sanon ja tytöt katsovat minuun nyt ihan tosissaan. “Mites se nyt sillee?” Reegan vieressä oleva Aimie kysyy. “Mä en oikeestaan tiiä, se vaa jotenki vähän niin ku nyrjähti. Nyt en pysty laittaa sille kunnolla painoo”, kerron ja kävelen sohville sekä istahdan sitten Karoliinan viereen. Tytöt nyökkäävät ja alamme sitten puhumaan Serasta, olihan tamma varsoineen tällä hetkellä Seppeleläisten yksi kuumimmista puheenaiheista.
Vedän kypäräni syvälle päähäni. Seison Siirin karsinan edessä valmistellen kentälle menoa. “Noniin, tule Siiri!” sanon ja avaan karsinan oven. Suitsipäinen Siiri tekee työtä käskettyä ja ottaa askeleen ulos karsinasta, kai me niinkin kentälle pääsisimme mutta otan kumminkin varmuuden vuoksi kiinni tamman ohjista. Kävelemme ulos tallista, tarhojen puolelle. “Ootteko te valmiita?” huikkaan aittabokseja päin. Olemme nääs saaneet Aimien ja Taigan houkuteltua mukaamme kentälle treenaamaan, ihan kevyesti. “Joo!” Aimie ilmoittaa ja kohta punahiuksinen tyttö sekä nätin värinen poni ilmestyvät ulos karsinasta. Talutan Siiriä kenttää kohti hitaassa tahdissa, mutta lopulta kentälle päästyämme otan jakkaran kentän laidalta. Aimie nousee Taigan selkään kenttää ympäröivä aita apunaan kun taas minä asetan jakkaran satulattoman Siirin vierelle. Kaikki on mennyt tähän mennessä täydellisesti: Siiri on antanut itsensä kiinni tarhassa ilman ongelmia, se on ollut kiltisti kun olin harjannut sen ja kuolaimetkin se on ottanut kiltisti suuhunsa. Mutta nyt, kun olen nousemassa selkään, se käännähtää niin että roikuin sen kaulaan nojaten ja jakkaralla horjuen. “SIIRI!” ärähdän vihaisesti vetäen samalla ohjista, siinä toivossa että saisin sen seisomaan suorassa. Yritys on kuitenkin toivoton ja minun pitää nousta alas jakkaralta ja taluttaa poni takaisin sen eteen. Pidän ohjista tällä kertaa kunnolla kiinni, ja vaikka Siiri vähän liikkuukin, se ei pääse kauas. “Hieno poni”, kehun Siiriä ja annan sille pohkeita. Taiga ja Aimiekin alkavat kävelemään uraa pitkin, satulatta hekin. Tyttö hymyilee tyytyväisenä ja taputtelee hoitoponiaan rauhallisena, siitä Taiga näyttää pitävän sillä se sulkee silmänsä hetkeksi. Aurinko heijastuu Taigan kauniiseen karvaan ja Aimien punaisiin hiuksiin, maisema on loistava! Haaveistani herättää Siirin äkillinen loikka sivulle joka saa minut lennähtämään kaulalle ja siitä maahan. Siiri lähtee täyttä laukkaa kohti toista poniratsukkoa jotka kävelevät maneesinpuoleisella lyhyellä sivulla. Itse jään makaamaan maahan pidellen jalkaani. “Prr”, Aimie rauhoittelee Siiriä ja yrittää saada tamman ohjista kiinni. “Hieno poni…” Nostan katseeni ja näen kuinka Aimie tottuneesti ottaa kiinni hoitoponini. “Kiitti!” huikkaan ja nousen seisomaan. Nilkutan Siirin, Taigan ja Aimien luo erittäin hitaasti. “Eipä mitään. Onks jalka okei?” tyttö kysyy minulta hiukan huolestuneena. “No, kai se on”, vastaan vähän epävarmana ja nousen Siirin paljaaseen selkään kentän aidalta. Siiri varoo aina vähän autotallinkulmaa, jokin sen oli selvästikin pelästyttänyt. Alamme kohta ravaamaan ja teemme ympyröitä sekä etu- ja takaosakäännöksiä. Taiga kääntyy ja asettuu nätisti, kun taas Siiri ravaa vähän miten sattuu.
“Mä tipuin Siiriltä”, kerron Pipsalle kun tulemme takaisin sisälle talliin. “No mites nyt sillee?” Pipsa ihmettelee ja putsaa juomakuppia pesusienen avulla. “Ku se pelästy, varmaan oksalta tippu lunta”, selitän samalla kun käännän tamman oikein päin karsinassa. “Mut ei sen ihmeempää!” Pipsa hymyilee, nostaa vettä täynnä olevan vesiämpärin maasta ja vie sen vesibokseille jossa hän tyhjentää sen. Minä riisun Siiriltä suitset jonka jälkeen alan harjaamaan sitä. “Kuule pouni, musta tuntuu et tää jalka kyllä paranee”, sanon shetlanninponille. Suin sen kumisualla jonka jälkeen otan kovanharjan. Siiri yrittää näykkäistä minua kun harjaan sitä mahan alta ja se paljastaa minulle että se oli oma itsepäinen itsensä.
Maissi plus Siiru 12HM
|
|
|
Post by Maiss on Mar 28, 2010 18:38:50 GMT 2
Synttärifiiliksiä, 26.3
Kannoin kakkua kädessäni kahdesta syystä: olin viimeksi Siirillä ratsastaessani tippunut siltä, ja minulla oli tänään syntymäpäivät! Kakku oli itse eilen leipomani suklaakakku jonka päälle olin sirotellut nonparelleja. “Moi!” Liisa huudahti pelästyttäen minut niin että kakku meinasi pudota maahan. “No hei vaan!” sanoin hiukan vihaisena. “Mitäs sulla on tossa pussissa?” Liisa kysyi uteliaana ja katselee kädessäni olevaa pussia ihmetellen. “Kakku”, naurahdin ja otin kakun pois pussista. “Suklaakakku.” “Miks sä kakkuja kanniskelet?” Liisa ihmetteli ja siirtyi lähemmäs kakkua. “Tuoksuu hyvälle!” “Ku tiupuin viimeks ku ratsastin Siirillä, ja mul on tänää synttärit”, kerroin ja Liisa katsoo minuun hymyillen. “Onnea!” “Kiitti”, vastasin ja jatkoimme matkaa Seppelettä kohti rinnakkain.
Asetin kakun hoitajien huoneen pöydälle. Radiosta raikui joku suomalainen biisi jota en ollut ennen kuullut, mutta hyvä vain; se oli aivan surkea! “Mitäs iskelmää sä täällä kuuntelet?” Aimie, joka juuri lennähtänyt huoneeseen, kysyi. “Öö, en mä oikeen tiiä…” vastasin hiljaa. Aimie vaihtoi radiokanavaa ja oletin hänen vaihtaneen sen NRJ:hin sillä yhtäkkiä tyttö alkoi laulamaan. “Oh! Do toy know what you got into?” Tiesin jo että Aimie oli retkahtanut Adam Lambertiin, tai ainakin tämän lauluihin. Itse pidin tyyppiä ihan hyvänä laulajana, mutta ei se Kelly Clarkson lauluille vetänyt vertojaan, saati sitten Iyazin Replaylle! Minun musiikkimakuni oli laajentunut sillä ennen olin ainoastaan kuunnellut jotain naislaulajia, ja niin tein myös edelleen Enrique Iglesiaksen sekä muiden mieslaulajien ohella. “Tää on niiiin paras biisi, tai yks parhaista!” Aimie huudahti tanssien ympäriinsä. “Mitä sulla muuten on tossa? Kakku?!” “Joo…” vastasin ja yritin peitellä kakkua. “NAM!” Aimie iloitsi samalla kun ryntäsi pöydän luo. “Saanhan mä?” “Joo, saat, kohta”, naurahdin katsellessani Aimieta joka silmtä suurina kyttäsi kakkua.
Liisa kuiski jotain Jokerille Flooran karsinan edustalla. Katselin heitä sivusilmällä samalla kun harjailin Siiriä käytävällä. Siiristä lähti karvaa niin että niistä olisi saanut luultavasti villapaitoja koko Seppeleen väelle! “Miten susta voi lähtee näin paljon karvaa?” puhelin hoitoponilleni suu yhtenä hymynä. Siiri heilutti päättään ylösalaisin innokkaasti. “Vai niin, kiva tietää”, sanoin. “Onnee!” kuulin yhtäkkiä Jokerin huudahtavan. “Kiitti”, vastasin ja katsahdin Liisaan joka hymyili minua kohti. Kaikki tuntui jotenkin oudolta, ihan kuin jotain olisi tekeillä eikä minulla ollut mitään hajua mitä!
“Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea Maissi! Paljon onnea vaan!” laulu kaikui astuessani hoitajien huoneeseen. Edessäni seisoi Liisa, Aimie, Jokeri, Lauren, Lynn sekä Pipsa. Aimie ojensi minulle itse tekemää kakkuani (josta oli syöty jo puolet) jonka päälle oli sytytetty kynttilä. Muut tytöt heittivät ilmapallot ilmaan ja Lynnin kaulaan oli laitettu serpentiiniä. “Vai että näin”, naureskelin tyytyväisenä kun Liisa kietoi myös minun kaulaani serpentiiniä. Otin käteeni Jokerin ojentaman lusikan ja aloin syömään kakkua.
“Voi Siirupieni, sä oo niin pieni, ja mä oon niin iso. Tai en mä nyt niin iso oo mut vanha…” selitin shetlanninponitammalle. “Mutta ei kai se mitään…” Päässäni soi Adam Lambertin For Your Entertainment, ja ymmärsin biisin olevan todella hyvä. Kai se musiikkimakukin vaihtui vanhetessa?
Maissi13vee + Siiripikkuinenjokaonalle13vuotta 13HM
Tosi sekava, ja muutenki tosi outo... Mut kestäkää. Ja ainii, tää on perjantaille. ; )
|
|
|
Post by Maiss on Apr 5, 2010 14:57:48 GMT 2
Pääsiäinen, 5.4
Pääsiäispäivä. Päivä täynnä suklaamunia, pääsiäispupuja sekä mämmiä. Itse päätin viettää tämän kyseisen päivän, tänä vuonna maanantain, tallilla. Tunnelma tallille saapuessani oli hilpeä ja pariin karsinan oveen oli ripustettu paperista tehtyjä pääsiäiskoristeita. Katsahdin ympärilleni etsien katseellani jotakin tuttua ihmisnaamaa, ja onnistuin kuin onnistuinkin löytämään jonkun: Laurenin. - Pöö! huudahdin Alman karsinan edessä seisovalle tytölle. - Moi Martti! Lauren vastasi hätkähtäen. - Sä pelästytit mut… - Olen pahoillani Lauri, vastasin ja eläydyin mukaan leikkiin. Lauri (eli Lauren) näytti minulle kieltä ja jatkoi sitten askarettaan jonka olin keskeyttänyt, eli paperikanan teippaamista Alman karsinan seinään. Talli vilisi ihmisiä ja kohta sain selville heidän odottavan talutusratsastusta joka alkaisi yhdeltä. - Ketkä menee talutukseen? kysyin Chaolta joka juuri oli selittänyt minulle ihmismassan syyn. - Öö… Pampu, Pikku ja Pella kai siihen ponitalutukseen ja sitte Tiia plus Anttu siihen heppajutskaan, jos oikein muistan! Chao vastasi. - Okei, hyvä! ilmoitin ja kipitin ulos toimistosta. Chao oli pääsiäistalutusvastaava sillä Josefiina oli jossain matkoilla ja Anne vietti pääsiäistä kotonaan, Kristerin kanssa. Jaakolla taas oli liikaa hommaa jo ainoastaan karsinoiden putsaamisessa, joten tallinomistajat olivat kääntyneet Chaon puoleen, jota Elli oli lupautunut avustamaan. Siiri ei siis ollut menossa talutukseen, hyvä vain. Tallustelin Siirin karsinalle ja avasin karsinan oven. Siiri hörähti rauhallisesti ja otti pari askelta minua kohti jonka jälkeen se nuolaisi kättäni jonka olin ojentanut sitä kohti. - Moi pääsiäisponski! tervehdin sitä. - Sulla on tänään onnenpäivät, ku ei tartte mennä kävelemään kentälle sataa kierrosta, ja niin on kyllä niillä pikkutytöilläki ku sä et pääse tiputtamaan niitä selästäs. Tamma heilautti päätään niin että sen kaunis harja heilahti puolelta toiselle. Hymyilin samalla kun siirsin katseeni Antun puoleiselle tallikäytävälle jolla Pipsa satuloi Pampulaa monta pientä tyttöä ympärillään. - Pampolo on tosi söpö! yksi tyttö huudahti. - Se on kyllä Pompula… toinen, edellistä hiukan vanhempi, tyttö kertoi kyllästyneenä. - Joo, kyllä sitä saa kutsua miksikä haluaa mutta meille täällä Seppeleessä se on kyllä Pampula… Elli selitti huvittuneena astellessaan tyttöjen luo. - Eikös vain Pipsa? Pipsa nyökkäsi ja kiristi hoitoponinsa satulavyötä. Poni ei ilmeisesti pitänyt tästä joten se luimi vihaisesti ja nosti vasenta takajalkaansa. - Pampula, älä viitti! Pipsa sanoi terävästi, mutta väänsi sitten hymyn kasvoilleen ja jatkoi: - Siirtykää jooko vähän kauemmas, kun tää Pampu ei nyt tykkää. - Joo joo… äsken Pampulaa Pompulaksi väittänyt tyttö mutisi ja otti askeleen kauemmas. - Sä oot kyllä rohkea tyttö! pieni, noin kolmevuotias tyttö ilmoitti Pipsalle äitinsä vierestä. - Pampula on toooosi pelottava… Naurahdin itsekseni ja katsahdin taas Siiriin joka nuoleskeli kättäni herkkujen toivossa. Shetlanninponi oli onnekas, sillä minulla oli taskussani juuri sille tekemäni kananmunanmuotoinen täytetty omena jonka päätin antaa sille heti. - Tässä kulta, sanoin ja annoin ponille taskusta kaivamani omenan jonka sisälle olin laittanut porkkanaa sekä kuivaa leipää, sillä tiesin Siirin rakastavan varsinkin porkkanoita. Omena katosi parempiin suihin tuota pikaa joten tamma päätti koittaa onneaan uudestaan nuolaisemalla kättäni. - No way! Sä et saa lisää, totesin tyytyväisenä. - Koska nyt mä harjaan sut! Ja niin teinkin. Kävin hakemassa harjapakin ja aloin puunaamaan Siiriä puhtaaksi jutellessani Laurenin kanssa, joka myöskin harjaili omaa hoitoponiaan, tai oikeastaan hevostaan.
Sadepisarat rikkoivat hiljaisuuden rajusti. Sade yltyi yltymistään ja en nähnyt enää kunnolla eteeni. Siirin kaviot kipittivät eteenpäin minkä pääsi minun keventäen niiden tahdissa yhtä vikkelästi. Maa oli todella liukas, joten jouduin aina välillä pyytämään ratsuani hidastamaan vaikken olisi tahtonut. Halusin vain nopeasti pois metsästä lämpimään talliin! Minun olisi pitänyt tehdä kuten muidenkin: jäädä talliin, mutta tietenkään en ollut jäänyt… Näin edessämme hiekkatien, ja oletin sen johtavan Seppeleeseen. Tie näytti suhteellisen kuivalta, ainakin metsäpolkuihin verrattuna, joten päätin ottaa pienen pätkän laukkaa. Ensin tein puolipidätteen, sitten asetin oikean pohkeeni hiukan taakse ja painoin vasemmalla pohkeella ponin kylkeen. Siiri siirtyi laukkaan pienen pukin kautta. - Hyvä tyttö, otetaan vaan ihan pikku pätkä. Nousin kevyeen istuntaan ja annoin ponin laukata minkä jaksoi. Huomasin kohta laukkaavamme suoraan Seppeleen pihaan joten pyysin Siirin käyntiin. Taputin nättiä ponia ja nousin sitten ripeästi ratsailta. Talutin litimärän Siirin talliin ja sitten avoimesta karsinanovesta omalle paikalleen. Pampula oli vielä ponitalutuksessa joten ehdin kuivata ponin hyvin ennen sen lajitoverin tuloa. - Sä oot tosi märkä, anteeks! pahoittelin. - Mä lupaan kuivata sut hyvin. Tammaa ei tainnut pieni kastuminen haitata sillä se ei tehnyt mitään muuta kuin roikutti päätään. Otin ponilta varusteet pois ja pesin kuolaimet juomakupissa jonka jälkeen vein ne varustehuoneeseen. - Mites matka meni? Lauren kysyi kun asteli huoneeseen perässäni. - Oisko kannattanu jäädä tallille? - Ihan okei, kiitos kysymästä… vastasin synkkänä. - Siltä vaikuttaa! Lauren naurahti. Loin häneen vain vihaisen katseen jonka jälkeen otin Siirin harjapakin ja vein sen karsinalle. Vedin pakista hikiviilan jolla vedin vedet pois tamman karvoista.
Pääsiäismaissi ja pääsiäiseliksiiri 14HM
|
|
|
Post by Maiss on May 2, 2010 19:54:52 GMT 2
Irtohypytystä, 2.5Päästän Siirin vapaaksi kentälle, sillä ei ole päässään enää edes riimua. Olen päättänyt irtohypyttää Siiriä, en ole ennen kokeillut moista. Maiskutan hiukan ja tamma lähtee liikkeelle. Se kävelee ympäri kenttää reippain askelin. Suljen silmäni hetkeksi ja kuuntelen kuinka tuuli saa puiden oksat liehumaan villisti. Sitten avaan taas silmäni ja astelen kohti estekalustoa kentän laidalla, otan sieltä kaksi estetolppaa jotka asetan lantalan puolen lyhyelle sivulle. Sitten haen kaksi puomia jotka asetan tolppien pidikkeisiin. “Alotetaan”, sanon ja katselen noi kolmekymmentä senttistä estettä, siitä oli hyvä aloittaa. Kävelen Siirin luo ja otan kiinni sen otsaharjasta jonka jälkeen talutan sen metsän puoleisen pitkän sivun alkuun ja alan juosta niin että ponikin siirtyy raviin. Lyhyen sivun alussa päästän Siirin ja maiskutan sekä heilutan toisessa kädessäni olevaa riimua, ja shettis siirtyy laukkaan. Se laukkaa villisti estettä kohti ja ylittää esteen nätisti. “Hieno”, kehun hoitoponiani joka löntystelee luokseni. “Mennään nostamaan estettä vähän.” Kävelen esteen luo ja nostan puomipidikkeitä kymmenen senttiä. Siiri katsoo estettä hiukan ihmeissään, mutta siirtyy sitten yhtäkkiä laukkaan ja laukkaa esteelle, pysähtyy, ja hyppää sen yli. “Hassu poni”, nauran. “Hienosti meni, mut otetaan uudestaan.” Talutan Siirin juosten lyhyen sivun alkuun ja maiskutan sen laukkaan. Kulorautias tamma on todella reippaalla tuulella eikä esteen tuottaminen tuota ongelmia tällä kertaa, sillä se ei edes pysähdy. Kun poni on hypännyt esteen pariin otteeseen nostan puomeja taas hieman korkeammalle, viiteenkymmeneen senttiin. “Pääset sä ton yli?” kysyn pilke silmäkulmassa, ja pilke on myös Siirin silmissä. Se juoksee luokseni ja otan kiinni sen otsatukasta, juoksen sen kanssa maneesin lyhyelle sivulle josta poni nostaa laukan ja minä juoksen villisti sen vierellä. Päästän irti tamman harjasta, ja se jatkaa matkaansa liitävin askelin. Ja lopulta se ylittää esteen. Maissi+Siiri 15HM WUHUU!
|
|
|
Post by Maiss on May 15, 2010 12:48:02 GMT 2
Avotaivutuksia helteen kera, 15.5
“Pitkä kuuma kesä, ja mä aion elää sen. Pitkä kuuma -” lauluni keskeytyi kun huomasin makaavani maassa, kiitokset hoitoponilleni Siirille. Siiri oli päättänyt yllättää minut laukkaamalla minua päin ja kaatamalla minut kumoon. Tyypillinen shettis! En ollut kyllä ennen nähnyt moista: juostiin tarhasta hakijaa päin ja kaadettiin se kumoon, mutta ideana se oli täysin shettismäinen, tai oikeastaan Siirimäinen. “Voi kiitos pieni ponikulta”, sanoin esittäen hymyileväni. “Sinuna en ois kyllä tehny tota…” Siirille tuli oikea what? -ilme. Se ryhdistäytyi ja nosti päätään ylemmäs samalla kun avasi suunsa sekä katsoi minua suurilla silmillään - eli outojen ihmisten what? -ilme. “Kyllä poni, sä joudut…” aloitin pitääkseni ponin jännityksessä. “…treenaamaan kunnon kouluratsastusta!” Shetlanninponi käänsi päätään ja tällä kertaa tamma yritti pärjätä koiranpentuilmeellä, mutta se ei tehonnut minuun. Sillä lisäsin: “Mennään avotaivutuksia.” Kyllä Siiri avot jotenkin osaisi, tai jos ei niin opettaisin sille. Itsekään en ollut mikään huippu niissä, ainakaan vielä, mutta opettelu tekee mestarin ja siksi lähdinkin metsästämään Siiriä - sen tarhasta saantia saisi kyllä harjoitella pitkään… Ainakin näin kesäisin.
Sidoin Siirin kiinni hoitopuomiin. Mitä enää mennä sisälle harjaamaan ponia, kun ulkonakin oli kolmekymmentä astetta lämmintä. Kouluväännön jälkeen voisin kylläkin kastella tamman ihan sisällä, sillä oli helle niin kova ettei se kokonaista päivää ulkona jaksanut olla, mutta harjauksen se kyllä kestäisi. “Moi!” kuulin toisen shettistytön huutavan takaani, hoitoponiaan Pampulaa taluttaen. “Heippa Pipsa! Mitäs aattelit tehä tänään?” kysäisin ja silitin Siirin turpaa. “Noh, vois ratsastella vähän aikaa ja sitte kastelen tän ponin läpimäräks!” Pipsa ilmoitti ja sitoi Pampulansa puomiin. “Haluutteks te tulla treenaamaan avotaivutuksia meidän kanssa kentälle?” ehdotin. “Joo, voitas tullakin. Avotaivutuksia kelpaa aina treenata, kun ei Pampula niissä niin hyvä oo”, kertoi Pipsa. “Hyvä! Voitko sä vahtia tätä pirua kun käyn hakemassa hajapakit?” kysyin ja Pipsa nyökkäsi. “Ota Pampulanki!”
Kun olimme harjanneet pikkuponit päätimme Pipsan kanssa että menisimme kentälle ilman satulaa, tuntisimme paremmin ponien askeleet joten treenaaminen olisi helpompaa. Nyt yritin saada kuolaimia Siirin suuhun ja se tuotti vähän ongelmia joten minun piti tunkea peukaloni tamman suupieleen. Siirin kanssa ei ikinä mene aika tylsäksi, aina se keksi jotain uutta, ihan pieraisusta karkaamiseen. “Valmista?” Pipsa ihmetteli ja avasi Pampulan kaulassa olevan riimun soljet. “Jepp!” vastasin ja tein samoin. Kävelimme, Pipsa Pampun kanssa ensimmäisenä, kentälle jossa nousimme ponien selkiin. Annoin Siirille pitempää ohjaa näin alkuun ja yritin itse löytää oikeaa paikkaa istumiseen. Kun olin aikani keikkunut, istuin oikeassa kohdassa. Kohta aloimme verryttelemään ratsujamme ravissa ympyröitä tehden. Tein myös välillä aina ravin lisäyksen tai käyntipätkän varmistaakseni Siirin kuuliaisuuden. Hölskyin tietenkin sinne tänne sillä shetlanninponien ravi ei ollut helpoin istuttava. Pipsakaan ei pystynyt aivan paikoillaan vaikka istuikin kauniimmin kuin minä. “Otetaan vähän laukkaa”, Pipsa ilmoitti samalla kun siirsi hoitoponinsa laukkaan. Ratsukko teki ympyrän ja Pipsa näpäytti Pampulan takaosaa raipalla aina kun poni hidasti nähdessään ruokaa. Pampula alkoi kohta jo hiukan keventyä ja hakeutua muotoon, kunnes se taas näki ruohotupsun ja laukkasi pää pystyssä sitä kohden. Asetin ponia vasemmalle, laitoin oikean pohkeeni hiukan taakse ja painoin sitten vasemman pohkeeni Siirin pehmeään kylkeen niin että saisin myötälaukan. Kulorautias tamma siirtyi kuin siirtyikin pienen pukin jälkeen laukkaan. Taputin ponia kaulalle ja säädin vanseissa olevia jalkojani oikeaan asentoon; kantapäät alas mutta varpaat eteenpäin. Kantapääni pysyivät alhaalla aina, ilman jalustimia ja satulaakin, mutta se että varpaiden piti osoittaa eteenpäin niin että pohkeet olisivat oikein. Varsinkin ilman satulaa ongelmani tuli helposti ilmi. Käänsin Siirin voltille jolla minun piti antaa vähän pohjetta ponille laukan ylläpitämiseksi. Tamman laukka oli reipasta mutta todella mukavasti istuttavaa, joskus se saattoi kyllä hieman hidastua mutta yleisesti ottaen reipasta. Jatkoimme laukkaa voltin jälkeen lyhyelle sivulle jonka jälkeen siirsin ponin raviin ja tein taas voltin. Voltin perään pyysin Siiriä laukkaan ja laukanhan se nosti.
“Käännä ponia vasemmalle vasemmalla ohjalla, pohjetta annetaan oikealla pohkeella kun vasemmalla kielletään ponia kääntymästä kokonaan vasemmalle ja ulko-ohjalla pidätetään”, mutisin itsekseni. Olimme jo laukanneet molempiin suuntiin ja nyt yritimme hiki valuen saada poneja menemään avotaivutusta. Itse en ole mestari avoissa, mutta kai minä ne jotenkin tajusin. Aloin kohta vääntämään avotaivutusta tallin pitkälle sivulle. Todella vaikeaa se oli, sillä Siiri ei halunnut kuunnella sisäpohjetta vaan se oli tekemässä pohkeenväistöä. “Siiri-kulta, koita keskittyä”, sanoin tammalle ja näpäytin yleisraipallani sisäpohkeen tehostukseksi. Ja nyt Siiri alkoi kävellä kolmella uralla, niin kuin oli tarkoituskin. Taputin sitä viiden askeleen jälkeen ja jatkoimme tavallisesti kävellen maneesin puoleiselle lyhyelle sivulle, poni ei saisi pitää treeniä tylsänä. Pipsa alkoi myöskin tekemään avotaivutusta, ja vaikka poni onkin vain HeB-tasoinen, se meni todella nätisti. Miten Pipsa osasikaan ratsastaa noin hyvin? Otin pienen ravipätkän pitkällä sivulla jonka jälkeen siirsin tamman taas käyntiin ja pyysin Siiriä asettumaan kulmassa. Siiri puri vähän kuolaiselle joten tein puolipidätteen jonka jälkeen siirryimme lyhyeltä sivulta pitkälle ja pyysin ponia avotaivutukseen.
“Huhhu!” tokaisin liukuessani alas shetlanninponin hikisestä selästä. “Olipa kova treeni!” Pipsa oli samaa mieltä sillä hän nyökkäsi. Vaikka olimme ratsastaneet vain puolisen tuntia ponit olivat jo ihan hikisiä, mutta se ei ollut mikään ihme sillä hellettä oli niin paljon. “Nyt vaan kastellaan nää ponit ihan litimäräks!” tyttö päätti. Olin aivan samaa mieltä joten talutimme hoitoponimme peräkanaa talliin. Vein Siirin pesukarinaan kun taas Pipsa sitoi rautiaan shettikset käytävälle odottamaan pesuvuoroaan. Vedin tammalta suitset pois ja huuhdoin kuolaimet nopeasti. Otin letkun ja aloin kastelemaan Eliksiirin selkää. Annoin vain veden valua, ja kohta ponin selkä oli aivan litimärkä. Siirryin jalkoihin jotka kastelin nekin huolella. Ei poni varmaan niin hikinen jaloista ollut, mutta ei kai niidenkään kylmääminen hirveästi haitannut. Kun olin valmis talutin Siirin sen omaan karsinaan ja Pampula siirtyi hoitajineen vesiboksiin. “Onko nyt viileä olo?” puhelin tammalle kun avasin riimun ja laitoin sen karsinan eteen.
Hakkasin limuautomaattia siinä toivossa että jaffani tulisi sieltä nopeammin, vaikka se itse asiassa vain hidasti limuni putoamista kaukaloon. “Älä nyt riko sitä, kyllä me halutaan vielä huomennaki jotain juoda”, Lynn vitsaili. En sanonut mitään sillä juuri silloin jaffani tippui alas kaukaloon ja laitoin käteni sinne ottaakseni sen. Avasin korkin ja kulautin puoli pulloa alas kurkkuuni. “Onpas sulla jano!” Lynnin vieressä istunut Keikki huomasi. “No, jos se on harjoitellut avoja Siirillä, ni en ihmettele”, pellavapää raportoi. Istahdin Lynnin toiselle puolelle ja kerroin kuinka treenaaminen oli sujunut. Keikki ja Lynn kuuntelivat (tai kuka tietää) ja hymyilivät aina kun sanoin Siiriin tehneen jotain hassua, tai menneen hienosti. “…ja sitte lopuks se pelästy kärpästä”, selitin, joka sai ystäväni naurahtamaan. “On sulla poni!” sanoi Keikki ja joi tilkan omasta limustaan, spritestä. Lynn taas hörppi tyytyväisenä sitruunavettään, ihme kyllä. Kun olin juonut koko limuni, lähdin Keikin sekä Lynnin kanssa alas putsaamaan karsinoita. Sen jälkeen voisi taas mennä juomaan yhden jaffan, tai muumilimut - riippuen siitä mitkä olivat loppu limukoneesta, ja mitkä eivät.
kesämaissin+hellesiirin lämpimät 16HM + 4 sunny kk together! ♥
|
|
|
Post by Maiss on Jun 12, 2010 13:20:45 GMT 2
Perus ponipäivä, 12.6
Hyvä sävelkorvani oli taas elementissään kailottaessani omin sanoin Kolmea pientä porsasta. “Kaksi pientä tyttöä marssi näin, aurinkoista tietä eeteenpäin. Koooska matka oli haaauska niin, päättivät he pysähtyä limsalle!” Siiri käveli vierelläni, tai oikeastaan ravasi, sillä ponilla oli kiire talliin. Mutta sepä ei tiennyt että ennen talliin pääsyä sen pitäisi seisoa tunti ulkona harjattavana. Mutta kun se saisi tietää olisin mennyttä kalua - ainakin sen mielestä.
“Ei, ei, ei!” huusin ponille kun se yritti avata riimunarun solmua, joka piti sitä kiinni puomissa. Olimme ehtineet seistä puomilla tasan kaksi sekuntia, ja jo nyt Siiri toi pahimman puolensa esiin, ihanaa! “Onglemia?” juuri autosta ulos hypännyt Anne kysäisi hymyillen. “Jepp, Siiri show käynnissä”, kerroin 20% tallista omistavalle naiselle joka naurahtaen astelei sisään talliin. Siiri katseli Annen perään kaipaavasti: sekin halusi sisään. Mutta sen sisään pääsy jäi haaveeksi, sillä ponilla oli edessään vielä 58 minuuttia ulkona raikkaassa kesäilmassa. Itseäni asia ei häirinnyt, tietenkään, sillä minä itsehän olin päättänyt harjata Siirin ulkona. Harjalaatikon olin tuonut ennen Siirin laitumelta hakemista ulos, ja nyt se kökötti vierellämme juuri sopivalla paikalla. Nostin sieltä harjan, ja aloin harjaamaan ponitammaa. “Voi pieni palleroa ku sä oot hassu”, nauroin, kun Siiri alkoi syömään riimunarua. Pari päivää sitten Nana oli käynyt katsomassa entistä hoitoponiaan, mutta nyt olimme vain kahden. Siiri oli ollut iloinen Nanan nähdessään, ja niin olin minäkin. Mutta arki jatkui ja ei Siiri minuakaan enää inhonnut, vaikka se päättikin olla itsepäinen aasi sillä hetkellä: poni siirsi ahteriaan sivulle kun yritin harjata sitä. “Hei, älä viitti”, käskytin tammaa ja menin sen toiselle puolelle työntämään sen takaosaa takaisin oikealle.
“Oliko hirveetä olla tunti ulkona harjattavana?” ihmettelin kun päästin Siirin sen karsinaan. Shetlanninponi ei sanonut mitään, sillä se keskittyi edessään oleviin heiniin sekä Pampulaan, joka tyytyväisenä katseli kaveriaan. “Mä meen kuule poni nyt kattoo niitä listoja, ja sitte putsaan juoma- ja ruokakupin”, kerroin ja hävisin toimistoon. Minä olin varannut itselleni paikan Saran pitämälle maastotunnille, joten katsoin listasta ensimmäisen tunnin taulukkoa. Näin että nimeni oli laitettu Januksen kohdalle, ja että Siirillä ratsastaisi Johku -niminen tyttö. “Sä sait Januksen”, takanani seisova Elkku hihitti. “Jepp, mä toivoin sitä”, sanoin hymyillen. “Ja ilman satulaa, onnee vaan! Haluutko että mä laitan sen?” tyttö tiedusteli. Nyökkäsin vastaukseksi ja katosin paikalta. Kävin hakemassa pesuboksista sangon sekä pesusienen, jolla pystyi putsaamaan shettisboksin kupit. Sitten menin ponien karsinalle, avasin oven ja livahdin sisään karsinaan ja aloin pestä juomakuppia puhtaaksi. “Heippa!” kuulin yhtäkkiä Loviisan hihkaisevan karsinan ulkopuolelta. “Sä oot päättäny olla ahkera vai?” “Joo, pitäs näitäki putsata useemmin ettei aina jää Pipsan vastuulle”, vastasin minua hiukan nuoremmalle tytölle. Loviisa naurahti, mutta kysyi sitten: “Putsataanko kakat pois yhessä?” “Voitashan me”, sanoin ja siirryin ruokakupin kimppuun.
Kippasin kottikärryjen sisällön lantalaan ja kipaisin sitten takaisin talliin. Kipusin rappusia ylös oleskeluhuoneeseen jossa ratsastustavarani olivat. Kenkiä ei tarvinnut vaihtaa, sillä menimme ilman satulaa, joten tyydyin ratsastamaan vansseissani. Vedin kypärän päähän, otin hanskat käteen ja raipan kainaloon, ja kipaisin alas talliin. Kello oli jo kymmentä vaille yksi, joten minulla oli hiukan kiire. Johku oli halunnut varustaa Siirin itse, joten minulla ei ollut ollut hirveää stressiä tunnin suhteen. Mutta nyt vain piti selvitä Januksen selässä ilman tippumisia…
Siiru ja Maissu 17HM ♥
muoks 13.7 > ahh, aikamuodot vaihtelei alussa ihan hirveesti. -.- <33<3<3
|
|