|
Post by Anne on Jul 19, 2008 18:57:57 GMT 2
© Inkeri, Siirin kuvat Anne L
|
|
|
Post by Ada on Aug 1, 2008 18:34:42 GMT 2
01.08.08, Saako siitä shetlanninponiratsastajan?
”Mutta…” änkytin Ellille ja katselin naista aivan kuin tämä olisi ollut avaruusolento toiselta planeetalta – silmät pyöreinä kuin lautaset ja hyvä ettei leukani ollut tipahtanut lattialle ällistyksestä. ”Mulla ei oikeasti ole mitään mahdollisuutta ratsastaa Siirillä, se ponihan kuolee alleni! Ja sitä paitsi olen yhäkin sen 170cm pitkä – enkä usko tästä lyhentyväni vaikka kuinka paljon sitä haluat” yritin perustella ehkä hiukan kiihtyneellä ja epäuskoisella äänellä, samalla miettien mikä kaikkiin oli oikein mennyt. Siis minä, ratsastamaan Siirillä, shetlanninponilla, 170cm pitkä ihminen – järjetöntä! ”Älä nyt, olenhan minäkin ratsastanut sillä ja shetlanninponit ovat kestävä rotu. Ja sitä paitsi se poni tarvitsee liikuntaa, ei anna järin hyvää kuvaa tästä paikasta jos se heittää ensimmäisen tuntilaisen alas selästään sen takia. Ja pieni kurinpalautuskaan ei olisi haitaksi.” ”Niin, meillä on vain tuo parikymmentä senttiä pituuseroa – eli ei paljoa, ei. Ja joista se kaikki taitaa olla jalkojen pituudessa, sitä paitsi, mikset sinä sitten mene nyt ratsastamaan Sirpalla. Ei se sinua selästään heitä” naurahdin ironisesti Ellille ja tähtäsin naiseen mahdollisimman kysyvän katseen. ”Eikun minulla on kyllä muitakin hevosia liikutettavana.” ”Niin, se lehmä.” ”Ei Tiia ole mikään lehmä!” ”On se!, ja etkö muka jo kuullut uutisia, Anne antaa sen minulle kisattavaksi GP tasolle?” virnistin Ellille mahdollisimman hemaisevasti ja käännähdin kannoillani kohti tarhoja jättäen naisen tuijottamaan hölmistyneenä perääni.
”Siirii, nyt poni heti tänne” huikkasin laitumen portilta, mutta jäämättä odottamaan vastausta pujahdin reidenkorkuiseen heinikkoon metsästämään leijonaa – eikun siis Siiriä. ”Ponii, huvittaisiko lähteä vähän rääkättäväksi, eikun siis liikutettavaksi, kentälle?” huhuilin tarpoessani eteenpäin. ”Tuossa on Jambo ja tuossa Pikku, missä helvetissä se Siiri oikein on” mutisin itsekseni ja samalla melkein kompastuin itse etsinnän kohteeseen sen vain yhtäkkiä pompatessa ylös makuulta eteeni – ei ihme ettei sitä ollut näkynyt. ”Hei kulta!” tervehdin ja kyykistyin ponin eteen sen hieroessa turpaansa käsiäni ja rintaani vasten – naamallaan ilme jonka olisi voinut tulkita joko ’missä ne namit viipyvät, on niitä jo odoteltukin’ tai ’miksi et tullut käymään aikaisemmin, törkeä ihminen’. Naurahdin ponille ja tungin sille riimun päähän – sitten vain kohti tallia ja perusteellista harjausta.
Sen matkan aikana tajusin perusteellisesti mitä Elli oli tarkoittanut kurinpalautuksella – Siiri pomppi suuntaan jos toiseen, yritti aina välillä tehdä omia katoamistemppujaan takavasemmalle tai vaihtoehtoisesti jyrätä minua maanrakoon. ”Saamarin hevonen!” tiuskaisin kiristyneen riimunnarun nykäistessä kipeästi kättäni ponin tehdessä jotain omia pukkihyppypomppuloikka -sarjojaan. Vielä kertaakaan matka ei ollut tuntunut näin pitkältä, ei niin minusta eikä liioin Siiristä, ainakin tamman ilmeestä niin saattoi päätellä muutaman tusinan kurinpalautuksen jälkeen, jotka seurasivat toisiaan selkeässä jatkumossa. Mitäköhän tästä päivästä vielä tulisi.
Yskin pölyä kurkustani ja yritin parhaani mukaan olla tukehtumatta siihen pölymäärään, mitä tästä ponista oikein irtosi. Voisin lyödä vaikka pääni pantiksi siitä, että tätä ponia ei oltu harjattu sitten kesäloman alun, jos silloinkaan. Hyvä kun vielä pystyi erottamaan alkuperäisen värin – muistaakseni se ei ollut ollut koskaan hiekanharmaa? ”Mitä minä sinun kanssasi oikein teen” huokaisin Siirille mahdollisimman teateriaalisesti, vedin syvään henkeä ja kävin uudelleen sen lannistavan pölymäärän kimppuun josta Siiri ei tuntunut välittävän sitten pätkääkään – jotkut ovat sitten onnekkaita.
Pudistettuani ponin – imuria siinä olisi tarvittu, vaihdettuani vaatteet ja tapeltuani vartissa varusteet tuolle pienelle elosalamalla päälle olin jo saanut raahattua ponin perässäni kentälle nielemään pölyä. Siiri ei ollut mitenkään halunnut helpottaa hommaa, vielä mitä, eikä tämä meidän adhd-lapsemme ollut kuvitellutkaan rauhoittuvansa nyt, vaan pyöri ympyrää ja sohelsi joka suuntaan. ”Rauha nyt!” tiuskaisin ja kiskoin satulavyötä muutamalla reiällä kireämmälle samalla saaden hampaat selkääni. ”Senkin idiootti!” mulkaisin Siiriä murhaavasti, kokosin ohjat käteeni ja pomppasin nopeasti selkään. Ehken kuitenkaan tarpeeksi nopeasti, sillä poni ehti pyörähtää altani pois jättäen minut roikkumaan puoliksi selkään harjasta kiinni pitäen. Mutistuani muutamia tulikivenkatkuisia sanoja Siirin käytöksestä ja kyseisestä hevosesta yleensä sain kiskottua itseni niin tukevasti kuin vain mahdollista tähän alimitoitettuun satulaan ja jalustimet kunnolla jalkoihin – ponin sillä välillä esittäessä jotain omaa piaffepassageristeytysraviaan kun estin ehkä hiukan kovalla kädellä sitä painamasta kiitopukkilaukkaa kentän toiseen päähän. Tästä päivästä tulisi mahtava – tiesin sen jo nyt.
”Mitä, mistä lähtien sinä olet tuon selkään mahtunut?” kat huikkasi aidan toiselta puolelta pystymättä pidättämään virnistystään. ”Älä kysy, siitä asti kun päästään vialla oleva Elli suoraan sanottuna määräsi” vastasin takaisin, ”äläkä kuvittele vain sanovasi mitään typerää tai se ei sitten olekaan enää niin kivaa kun olen saanut tämän liikutettua.” Omaksi onnekseen kat vain virnisti pirullisesti ja pyöräytti silmiään, mutta jäi kuitenkin katselemaan ratsastustani, jonka takia olisin voinut lausua muutamia valittuja sanoja tytölle. Siiri kuitenkin päätti pelastaa tilanteen muka pelästymällä kulmaa, heittämällä muutaman pukin ja lähtemällä kiitolaukassa kentän toiseen päähän. ”Se niistä rauhallisista alkukäynneistä” mutisin itsekseni ja kiskoin ponin voltin suosiollisella avustuksella takaisin käyntiin. Siiri ei kuitenkaan ollut kovin innostunut kävelemisestä, vaan tikitti lyhyttä ravia eteenpäin kuin paraskin ravuri. ”Saamari miksi-tällä-ei-voi-olla-kunnon-askellajeja” murahdin huomatessani että ravin istuttavuus oli lähellä nollaa ja palautin ponin takaisin käyntiin muutamalla rivakalla pidätteellä. ”Selvä, tätä sitten halusit” tokaisin ponille ja aloittelin ympyröillä sekä volteilla asettaen vuoroin sisään ja ulos.
Väännettyäni puoli tuntia alkuverryttelyä Siiri alkoi jo hitaasti tajuta, että minä siellä selässä olin se, jota toteltiin. Alkutunnin moninaisten pukkisarjojen, ryöstöyritysten, mukamas pelottavien kulmien ja hiekanmurusten sekä yleisen sähellyksen jälkeen poni oli jopa alkanut kuunnella apujani – siis niitä, joita käytetään ratsastaessa, eikä niitä, jotka palauttavat ponin ojennukseen jos se menee liian lujaa tai pelkästään ylöspäin – ja myödätä jopa niskasta. Kuvitelkaapa vain metrinen pikkuponi yrittämässä koulupuoliverisen muotoa, ihailtavaa? – kyllä, komean näköistä? – ei. Naurahdin Siirille ja annoin ponille hiukan ohjaa taputtaen sen hionnutta kaulaa. ”Vastahan me aloitettiin, et sinä voi vielä kuolla. Paitsi että jalkani kuolivat jo” aloitin iloisella äänensävyllä joka nopeasti muuttui matalaksi kivusta kun suoristin jalkani. ”Oi poni, kasva korkeutta” parahdin ja irvistin kun tunto palautui kivuliaasti pohkeisiini.
Kun olin saanut jalkani takaisin kuntoon ja Siirikin oli toivottavasti selviytynyt sen aiheuttamasta shokista että joku tosiaan vaati siellä selässä jotain, keräilin ohjat takaisin ja muutaman hetken miettimisen jälkeen sain loistoidean väistöistä – mielikuvituksellista, eikö vain. Poni ei kuitenkaan ollut kovin innostunut asiasta, ja jäkitti minkä pystyi. ”Ah, hanki elämä, menet näitä kuitenkin” tokaisin puoliksi ärsyyntyneenä ja puoliksi huvittuneena sille, että tältä jopa alkurääkin jälkeen löytyi sitä omaa tahtoa. Anne saisi Siiristä mahtavan tuntihevosen – ’minä en liiku sitten minnekään jos minua ei huvita’. Hymyilin kuvitelmalleni pirullisesti ja jatkoin tamman kanssa taistelua sivulle liikkumista kohtaan – joka loppujen lopuksi päätyi voittooni ja hiukan myöhemmin pääsimme vielä väistämään ravissakin. Siis sen verran kuin ratsastajan perse kesti.
”Olet sinä kyllä aika mahtava” hymyilin Siirille ja kiedoin käteni väsyneen karvakasan kaulaan – ei kuitenkaan niin väsyneen, että namienkerjäys olisi jäänyt välistä. ”Hyvä on, hyvä on” naurahdin ja pengoin ratsastushousujeni aivan liian pienestä taskusta sen ainoan orvon sokerinpalan jonka olin saanut sinne tungettua. Sillä välin kun Siiri tuhosi herkkunsa delegoin satulan aidalle, heitin kypäräni samaan kasaan raipan ja hanskojen kanssa – ja suuntasin ponin kanssa maastoon jäähdyttelemään molemmat ihan omilla jaloillaan. Elli kuitenkin keskeytti lupaavasti alkaneen matkamme heti alkutekijöissään: ”no, mitäs teitte, ja eipä poni näytä kuolleen” nainen huikkasi ja pakotti meidät odottamaan niin että tämä sai meidät kiinni. ”Eipä oikein mitään, vähän väistöjä” vastasin, ja rapsutin samalla ponia harjan alta. ”Siis täh, eihäh tuota ole vielä opetettu väistämään!” Ellin ilme oli näkemisen arvoinen, mutta säästin naisen enemmältä irvailulta huikkaamalla vain olkani yli: ”ihan hyvin se väisti ravissakin, ehkä kyse on vain ratsastajasta.”
Terveisin, Ada.
Ada: 29HM
|
|
|
Post by Anne on Aug 20, 2008 14:01:56 GMT 2
Siiri osallistuu syyskuussa PKK-cupiin. Ohjastajana toimii Anne.
Kilpailut:
Allu Expressissä: 3.9. Valjakko - noviisi ponivaljakko
Seppeleessä: 10.9. Valjakko - noviisi ponivaljakko
Tulee vielä lisää.
|
|
|
Post by Nana on Dec 7, 2008 21:56:31 GMT 2
~ Askel askeleelta 7.12.08
Kirpeä pakkanen pahoinpiteli omenanpunaisia poskiani, joita yritin suojella pörröisellä kaulahuivilla. Kaunis ilta-aurinko loi mustanhajottavan sävyn Seppeleen kattoon. Liukas maa kiilsi, kun kävelin kuutamon alla sisään hiljaiseen talliin. ''Haloo?'' kirkaisin nähdessäni typötyhjän, pimeän tallin.
''Moro peikkoneiti!'' Jaakko huutaa käytävän päästä. Mies sukii Tiian kirjavaa karvaa. Hymyilen hiukan, kävellen lähemmäksi – suuntanani ponikarsina. ''Ai, sori, täähän on sun hoitsu.. tuu vaan ite harjaa..'' Jaakko puhelee iloisesti, ylinopeaan ja kärsivälliseen tyylinsä.
''Jaakko.. en hoida enään Tiiaa. Oli aika saada joku räväkkä ja pippurinen poni.'' ärähdän, saaden miehen varpailleen. ''Sori.. oisit kyllä ollu uskottavampi tän suuren puoliverisen kaa, ennemmin kuin sen pienen läskimakkara-shetlanninponin.'' Jaakko ilkkuu.
''Njaa.. mitä sillä on väliä, jos pitää toisesta?'' nälväisen takaisin jatkaen nyt matkaani reippain askelin tammojen karsinalle. Alunperin minut hurmaantumaan oli saanut Siirin valloittava persoonallisuus sekä joka suuntaan sojottava harja, pörröinen karva sekä suklaanruskeat silmät.
Hyppään äkkiä turpeen päälle, sulkien oven äkkiä perässäni – shettissiskokset olivat kovia karkailemaan. Uninen shettis potkaisee yllättäen takana olevaa seinää ja polkee kovasti etujalkaansa. ''Älä nyt ala riehua.. katsotaan sitten huomenna, kun ei tarvitse olla hiljaa.'' kuiskaan.
Taputan kaulalle uljasta shetlanninponia, pienestä koostaan huolimatta upeaa, tutustumisen arvoista tammaa. ''Nähdään huomenna. Toivotaan että meillä on pitkä taival yhdessä!'' huudahdan ja juoksen äkkiä viimeiseen tänä iltana kulkevaan bussiin.
Nojaan lasiin ja katson ikkunasta, kun Seppele vilahtaa ohitse. Siis ei ihan mikä tahansa Seppele, vaan elämäni, kaikki rakkaat ystävät ja persoonalliset hevoset ja ponit.
|
|
|
Post by Nana on Dec 9, 2008 15:09:19 GMT 2
~ Toinen päivä toden sanoo 9.12.08
Vihreä valo vilkahtaa ja bussi sihahtaa liikkeelle. Kohta pääsisin painamaan stop-nappia, pysähtymään ja nousemaan ulos tästä haisevasta peltiläjästä. ''Mie jään tässä!'' kivahdan bussikuskille. Kohta astelen ulos peilikirkkaalle jäälle, jossa kävelee myös Pipsa. ''Pipsa oota!'' huudan ja lähden juoksemaan Dakinen repun paukuttaessa selkääni vasten.
''Pipsuu..'' sanon hymyillen maireasti. ''HOIDAN SIIRIÄ!'' karjaisen lopulta ilmaan, rauhoittuen sitten kävelemään tytön rinnalle. ''Jees. Kämppiksiä siis.'' Pipsa naurahtaa, meidän kiihdyttäessä kevyeeseen hölkkään.
Nappaamme riimunnarut tallista ja suurilla jättiläisaskeleilla kävelemme tarhalle, väistellen liukkaita kohtia. ''Siirii!'' viheltelen laidalta, päättäen sitten nousta aidan yli shetlanninponia hakemaan.
Tamma ravaa päättäväisesti karkuun, minun juostessa sitä kiinni. Lopulta päätän luovuttaa ja rapistella hedelmäkarkkipussiani, jonka juuri sopivasti olin maasta löytänyt. Itse en kyllä näitä söisi, mutta poninhoukuttimeksi kelpaisivat!
Herkunahne poni jääkin koukkuuni, yrittäen huijauksen tajuttuaan puraista riimunnarua poikki. ''Tsot tsot, saat kyllä omenan tänään.'' hihkaisen.
Ponikarsinan väljähtäneet ulosteet haiskahtavat viemäriltä, mutta sitkeästi kävelen sisään, tuntien itseni homeiseksi pihviksi. ''Tunti kello 17.00..'' lausahdan, jatkaen takaisin Siirin & Pampulan boxilla, jossa tamma on vapaana.
Lumihiutaleet ovat peitelleet Siirin kulorautiaan karvan huolellisesti, mutta juuri nyt minä hinkkaan sitä pois täysin voimin. Shettiskin tuntuu nauttivan, sillä otus lerputtaa alahuultaan.
Liu'utan satulan Siirin päälle, putsaten lapasillani hiukan kuraista, oranssia satulahuopaa. Suitsia laittaessa tamma nostelee päätänsä tuhatta ja sataa, mutta saan sen loppumaan yksinkertaisesti pitämällä päätä.
Kohta saapuu ponin ratsastaja, Milla, joka ei halua apua. Hän kävelee unelmieni ponin kanssa Annen luotsaamalle tunnille. Itse tartunkin nyt talikkoon ja alan lappaa jätettä hirvittävän hajuisesta karsinasta. Vihellellen käyn tyhjäntämässä kottikärryt, Siirin saapuessa tunnilta.
Suklaasilmä tuijottaa minua lumoavasti – ja tietenkin minä menen aivan pörröisen ponin syövereihin syöttämällä söpöläistä omenanpalasilla. Eikä ihan vähänkään..
|
|
|
Post by Nana on Dec 11, 2008 15:46:36 GMT 2
~ Valjakkoharjoituksia 11.12.08
Herätyskello pirahtaa soimaan tavalliseen tapaansa – liian aikaisin ja aivan liian kirkkaan kimeällä äänellä. Samalla alakerrasta leijuu juuri paistetun patongin tuoksu. Vedän keuhkot täyteen tuota korvia huumaavaa tuoksua, ja juoksen sitten alakertaan.
''Huuomeeenta.'' huikkaan äidille. Äiti nyökkää ja osoittaa eteistä. ''Vedäs tallikamat päälle, isä odottaa jo autossa. Menet kuitenkin yhteentoista, niin veikkasin että haluat tallille.'' äiti naurahtaa, minun kiskoessa farkkuja ja tallikenkiä jalkaani.
Lämpimään autoon voisin jäädä pitemmäksikin aikaa, kuin muutamaksi kilometriksi, mutta mieluiten menen halimaan ihanaa Siiri-ponia.
Pian olemme jo hurauttaneet Seppeleeseen. Pihalla kaikuu normaalisti kavion kopse ja parkkipaikka on ahdettu täyteen tuntilaisten autoista. ''Onnellinen.. Siirillä on vapaapäivä.'' Pipsa naurahtaa, napaten piponi ja lähtien juoksemaan.
''Ottakaa varas kiinni!'' kailotan pihamaalla, reveten sitten nauramaan ja kaatuen lumikinokseen. Kohta viereeni vilahtaa ruskeahiuksinen tyttö, jolla on kädessään piponi. ''Kiits.'' naurahdan ja juoksen sitten talliin.
Siiriä ei näy, ja vaikka kyselen joka paikasta, ei tammaa löydy. Sitten juoksen maneesille. ''Huhuu?'' sanon pujahtaen maneesin ovesta varovasti sisään.
''Hei Nana!'' Anne huudahtaa pidellen shetlanninponia kiinni. Tamman perässä roikkuvat kärryt, tai ei mitkä vaan kärryt – valjakkoajoon tarkoitetut harjoituskärryt.
''Tuus kyytii vuan.'' Anne huastelee ja juoksen hiekka pöllyten kyytiin. Anne maiskauttaa sitten Siirin liikkeelle, ja lähdemme kartioita kiertämään.
''Täähän on kivaa!'' kajautan kovaan ääneen. Mutta minun pieni ääneni tässä maailmassa jäisi tämän maneesin seinän sisään. Tässä, nyt.
|
|
|
Post by Nana on Dec 11, 2008 17:19:29 GMT 2
Harjoittelin. Kuva siis vielä tälle päivälle, kun neiti pukitteli. 4hm ps. rupeen ny piirtelee tällä ohjelmalla, niin poistin sen paint-kuvan.
|
|
|
Post by Nana on Dec 12, 2008 13:37:05 GMT 2
~ Ei me satulaa tarvita! 12.12.08 So close no matter how far Couldn't be much more from heart Forever trusting who we are And nothing else matters Never opened myself this way Life is ours, we live it your way All these words I don't just say Lauloin shetlanninponille. Pampula irvisti, minun ryhtyessä räkättämään. ''Ei kai se noin paha ollu?'' huokaisin ja rapsutin tammoja korvan takaa. Pian taakseni saapasteli säikäytysaikeissa Pipsa, vaan minäpä en hämääntynyt vaan käännyin ympäri. ''Heiii! Maastoon, me kaksi, ilman satulaa, nyt heti?'' Minä selitin, Pipsan juostessa varustehuoneelle harjoja hakemaan. ''Selvä se!'' tyttö huikkaa alkaen sukia Pampulaa. Kohta olemme pihalla, pikkuponejen selässä, valmiina lähtöön. Siiri nytkähtää liikkeelle. Johdamme tyttöjen porukassa, ja Siirille se on kunnia – shettis reippailee niin nopeasti kun lyhyistä jaloistaan pääsee. ''Ravataanko?'' Pipsa kysyy yllättäen ja pohkeitakaan antamatta Siiri ampaisee liikkeelle. Tamma kiitää kovaa, minun pomppiessa tiukasti kyydissä. Kohta suklaasilmä nostaan pyöreähkön laukkansa, meidän kiitäessä maantietä eteenpäin. ''Tää se on elämää!'' huudan lumen tuiskuttaessa kasvojani vasten. 6hm
|
|
|
Post by Nana on Dec 14, 2008 19:29:30 GMT 2
~ Hiljaa, hiljaa, joulun kellot kajahtaa.. 14.12.08
Flunssainen niiskaukseni ei erottunut sankasta lumipyrystä ja tuulen vinkunasta. Kavioiden kopse taas kuului satojen metrien säteellä. Autot huristelivat ohi täyttä vauhtia, minun potkiessa suurta jääpalloa tiellä eteenpäin.
Astuin sisään viileään talliin. Anttu luimisti, Taiga hörähti ja Siiri oli hiljaa paikallaan – mikä ei tietenkään viellä tässä vaiheessa hoitotaivaltamme ollut minkäänlainen yllätys.
Kun livahdin sisään karsinaan, näin iloisen Pipsan. ''Hheellooouu, leidi.'' sanoin hymyillen, vilkaisten kiiltävään Pampulaan, ja kääntäen sitten katseeni pölyiseen Siiriin. ''Nyt kyllä saat kunnon harjauksen!'' naurahdin.
Kun juoksin kaapilleni hakemaan ostamiani, värikkäitä harjoja näin Ilun vetämässä pizzaa. ''Missäs minun pala viipyy?'' karjaisin käsi ojossa. Ilu heitti suuhunsa viimeisen palan, minun juostessa alakertaan.
Hitain ja pehmein vedoin harjaan tammaa – pala palalta karvapeitteeltä. ''Kolme neljäsosaa harjattu!'' huudahdan, jatkaen harjausta entistä reippaammin.
Kohta edessäni on aivan puhdas shetlanninponi, kavioita, harjaa ja häntää myöten. ''Nyt kyllä harjoitellaan vähän näyttelyihin!'' väläytän, etsien Siirin näyttelyriimun ja pujottaen sen ponin päähän.
Kävelemme ulos lumipyryyn, pipopäinen hiippari ja epämääräisen upea lumimöykky. Mutta minun mielestäni olemme molemmat täydellisessä priimakunnossa.
Siiri seisoo asiantuntevasti – kylmänviileästi paikoillaan. Tai ainakin hetken, kunnes tamma alkaa pukitella ja purra riimunnarua. ''Nyt sinä! Lopun päivää oot tallissa!'' ärähdän, vieden ponin sisään.
Kun karvakasa on irti riimusta, minun onkin aivan pakko lässyttää suklaasilmälle pieni runonpätkä:
Mulla kävi tuuri suuri kun sut sain hoitsuksein
Meille kehittyy viellä side joka on herkkä kuin lasikide
Mutta maasta se pienikin ponnistaa ehkä meitä viellä toisen kerran onnistaa
|
|
|
Post by Nana on Dec 15, 2008 18:04:48 GMT 2
Juoksuttelua maneesissa.. Siiri vähän purki energiaa. : D Ja tuo asento on ravilaukkapysähdys. Nuo jalat on uutta jalkatyyliäni. (:
|
|
|
Post by Nana on Dec 17, 2008 15:04:50 GMT 2
~ Kiirettä pukkaa 17.12.08
Kädet hikosivat ja kynä meinasi tippua kädestä.. ehtisinkö bussiin, joka lähtisi 16.00? Kun opettaja lausui ne odotetut sanat ''saatte lähteä.'' rynnistin ulos ovesta matikankirja kainalossa ja reppu huonosti olalla. Takin tempaisin matkaani ja juoksin vilkaisematta kelloon.
Ehdin kuin ehdinkin bussiin, joka oli onni, sillä 17-18.00 olevalle tunnille. Yllätyksekseni bussissa istui eräs toinenkin, nimittäin Fiia. ''Heii! Saanko istua?'' sanoin iloisesti tytölle, joka nyökkäsi.
Bussi huristeli eteenpäin meidän jutustellessa niitä näitä. Viimein suuri auto jarrutti töksähtävästi bussipysäkille, Seppeleen tallin viereen.
''Tuu!'' Fiia huudahti tarttuen minua kädestä. Hyppäsimme ulos bussista. Repussani kolisi tällä kertaa myös koulukirjakasan lisäksi muutama upouusi harja. Kun tiemme viimein erosivat, Fiia puikkelehti aitalle russinsa luo.
Tallissa oli täysi hässäkkä, mutta huokaisin syvään ja astelin kohti Siiri karsinaa. Eteeni kuitenkin pomppasi Karoliinan pitelemä suuri ruunikko. ''Öh.. Onks tää sun?'' kysäisin vaisusti, mutta Karoliina tyytyi taputtamaan tammaa ja kertomaan kuka neiti on. ''No.. kiva. Missäs pampula?'' sanoin kurkatessani ponikarsinaan.
''Siis etkö tienny?'' Karoliina sanoi kurtistaen kulmiaan. ''Pampula asuu nykyään lisäsiivessä!'' Jokeri ehti huutaa väliin, minun katsoessa tyttöjä pyöreillä lautas-silmillä. ''Oke.'' sanoin, ja kiirehdin juosten ponin karsinalle.
''Heei, tyttö.'' huokaisin rapsuttaen upouudella, oranssinvihreällä harjalla Siiriä. ''Shettis saat sitten vallata koko tilan.. älä pasko hirveesti kun siivoon ihan ite!'' lausuin.
Jonkun aikaa harjattuani kello näytti 16.46. ''Sitten vaan kamat päälle!'' tokaisin liu'uttaen satulan selkään ja saaden suitset päätään nostelevan tamman päähän.
''Hyvää tuntia'' huusin perään, kun enään Siirin huiskutteleva häntä näkyi oven raosta. ''Ja eikun karsinansiivouspuuhiin..'' sanoin vinkaten silmääni Pipsalle.
|
|
|
Post by Nana on Dec 18, 2008 17:01:43 GMT 2
~ Hanskojen ryöstelyä ja kirmailua ympäri maneesia 18.12 Jennan leikkitunnin maksu 10hm.
|
|
|
Post by Nana on Dec 19, 2008 21:39:49 GMT 2
~ Kipeän ripeä käynti tallilla 19.12.08
Katuvalojen kirkas loisto sai minut miltei hengiltä – olinhan muutenkin kipeä ja päähän koski. Sitkeästi kävelin salsaa tanssivien lumihiutaleiden läpi, kohti punaista tallirakennusta. Onneksi Siiri oli sisällä, niin ei tarvinnut viritellä herkkuansoja kylmässä talvituulessa.
Kun astuin talliin jääkylmiä käsiäni hupparin taskussa pidellen, kuulin muutaman pehmeän hörähdyksen. Odottivat kaakkiraukat varmasti hoitajiaan. ''Sori, tällä kertaa vaan eräs ponikarsinan asukki saa pitkän harjauksen.'' sanoin kovalla ja reippaalla äänellä.
Hiljainen ovenraosta tuleva humina piiritti rauhallisen halihetkemme. Samaan aikaan työnsin hitasti kylmän koppuraa kättäni kohti shetlanninponin lämmintä hönkäilyä. ''Rauhassa, tyttö.'' muotoilin pelokkaasti perääntyvälle tammalle.
Hitaastakin hitaammin seikkailin Siirin pörröisellä karvalla. Pölyharja kiemurteli mukavista, kutiavista kohdista ja tamma selvästi nautti siitä. Alahuuli lerpotti turpeella asti ja takajalka ei noussut kertaakaan uhkauksen merkiksi. ''Hieno.'' kehaisin pientä ponia.
Roskaiset kaviot uninen Siiri nosti hienosti, ei sitä tähän aikaan enään vastaan jaksa panna. Kun poni oli valmis, nappasin harjakorin syliini ja avasin hitaasti narisevan karsinanoven sepposen selälleen. Nopeasti kuitenkin työnsin oven kiinni, ja laitoin sen lukkoon.
Ollessani lähdössä näin ehkä maailman suloisimman näyn, - pienet, karvapäällysteiset silmäluomet olivat raskaasti painuneet kiinni. Paraikaa Siiri saapui höyhensaarille. Unelmoimaan porkkanavuorista ja lankaan menevistä pikkuhoitajista.
Samaan aikaan rystyseni ja ohimoni kohtasivat, kun yritin hieroa kovaa päänsärkyä pois. Yskäisin ilmat pihalle ja menin pihalle, jossa punaisen auton takavalo kirkkaana loisti vasten perjantaiyön pimeyttä.
|
|
|
Post by Nana on Dec 20, 2008 11:17:14 GMT 2
~ Reipasta maastoilua 20.12.08 Sastun maastotunnin maksu
''Tuus ny..'' huokaisin päätään viskelevälle, käytävälle jumittuneelle shetlanninponille. Kun Siirin näköpiiriin ilmaantui Taiga, ponin hyvä ystävä, oli Siiri lähdössäkin liikkeelle nelivedolla.
''.. Ja Nana ja Sirkkeli viimeisinä.'' ehdin juuri kuulla Sastun järjestyspuheen, odottaen että kaikki ratsukot rientäisivät edellemme. Kohta lähdimmekin jo reippain ja avoimin mielin liikkeelle hiekkaiselle sorapolulle. ''Meillä on ainakin parhaat maisemat.'' naurahdin joutuessani katsomaan Taigan lihaksikasta ja uhkeaa peppua.
''Ravia! Ja tippuja leipoo kakun..'' Sastu komensi ilkikurisesti. Siiri seurasi edessä hytkyvää Taiga-tammaa, minun lähtiessä keventämään nopeaan tahtiin.
''Siellä se siintää!'' kailotin iloisesti nähdessäni laukkaan kutsuvan lumisen tien. ''Laukataan!'' Sastu huusi, ja siinä samassa kaikki kiisivät kovaa vauhtia maastopolulla haistellen raikasta talvi-ilmaa.
Bert ja Aksu innostuivat leikkimään nuoria oripoikia, mutta hoitajat vain kikattivat ja jatkoivat entistä reippaammassa tahdissa kohti tuntematonta.
Pian otimme pitkää ohjaa, minun huilatessa hiukan Siirin jarruttamisesta.
''Laukkaa?'' Kat kysyi ja riensimme pellolle laukkakisoihin. Hengitykseni höyrysi ja tunsin kuinka pikkutamma allani pani kaikkensa peliin voittomme puolesta. Hina tippui yhtäkkisesti, Carkin ja Reegan alkaessa nauraa. ''Mansikka- vai suklaa?'' Reega hihitti, mutta tietenkin jos toista haukkuu, on se itse.
Rensu ja Leevi nousivat pystyyn, Reegan ja Carkin tömähtäessä maahan. ''Hei, kuuraparta..'' laukoi Hina vuorostaan, ja en voinut olla räkättämättä katsoessani yltä päältä lumisia tyttöjä.
Sastu kirjoitti tallilla viellä hiukan kommentteja, ja olin oikein ylpeä meidän kommentista. Aivan oikein, meidän.
12hm
|
|
|
Post by Nana on Dec 21, 2008 21:37:42 GMT 2
Hoitajienhuoneessa oli pikku skapa, että pitää tehdä omasta hoitsusta pipari. Mie tein Siirin, ja koristelin sit sillä.. kastikkeella? 13hm
|
|