Katso ratsukkoa - estetunti 24.1.23

[Hanski Appelgren]

Maanantai-ilta päätetään kuuden hengen estetunnilla, korkeus sovellettavissa taitojen mukaan. Tunti kuitataan kirjoittamalla merkintä, mutta tällä kertaa tuntia seuraavien katsojien näkökulmasta käsin. Ilmoittaudu valitsemalla kenen näkökulmasta haluat kirjoittaa ja listaamalla ratsutoiveet.

1. Alkulämmittely kaikissa askellajeissa - Hevosia palavasti rakastavan pikku-Liisan vanhemmat ovat tainneet unohtaa lapsensa nukkumaanmenoajan, mutta se ei haittaa, onpahan hänellä enemmän aikaa ihailla katsomosta hevosia ja haaveilla pääsystä estetunnille
2. Lämmittelyhypyt pystylle - Hahmollasi on tallilla salainen ihailija, joka seuraa suorittamistasi vaaleanpunaisten lasien läpi
3. Suhteutettu etäisyys: pysty ja okseri - Hannes seuraa tuntia parhaansa mukaan, mutta ihan kaikki termit eivät ole tuttuja...
4. Suunnanmuutos lävistäjällä: pysty - Junnujen tunnilla ratsastanut Aino viestittelee ahkerasti kavereilleen tunnin tapahtumista
5. Lyhyt rata: pysty, suunnanmuutos, suhteutettu etäisyys, pysty toisesta suunnasta - Hahmollasi on tallilla salainen vihamies, joka seuraa suorittamistasi kriittisellä katseella
6. Loppuravit ja -käynnit - Mitähän Hanski on ajatellut ratsastamisestasi tunnin aikana?

Osallistujat:

Hahmo 1: Salma - Bliss
Hahmo 2: Jasmiina - Susu
Hahmo 3: Iiris - Oili
Hahmo 4: Fiia - Pinja
Hahmo 5: Manny - Halla
Hahmo 6: Inkeri - Rösti

[Hanski Appelgren]

Hevos- ja hahmojaot tulleet!

[Manny]

Sika

Kello käy jo lähelle tasaa. Purukumi, jota jauhan, on menettänyt makunsa jo ajat sitten, mutta pureskelen sitä silti ja puhaltelen välillä palloja, jotka poksahtavat kovaäänisesti muutoin aika hiljaisessa maneesissa. Muutamat ratsukot ovat jo tulleet kentälle, mutta juuri se yksi ratsukko, jota odottelen, puuttuu. Puhallan uuden purkkapallon ja tällä kertaa sen poksahtaessa edessä oleva tyyppi kääntyy katsomaan mua vihaisesti. Pyöräytän silmiä ja otan purkan pois suusta, ja painan sen katsomon penkin pohjaan kiinni.

Maneesin ovi käy ja silmäni laajenevat hetkeksi innosta – ei sellaisesta kivasta innosta, vaan pahantahtoisesta innosta - sillä juuri se ratsukko astelee sisään. Kypärä peittää miehen korpinmustia hiuksia, jotka se on sitonut niskaan kiinni. Sillä on oliivinvihreä toppaliivi, maastonharmaat housut ja ruskettuneen näköinen iho, vaikka on tammikuu.

Se on Emmanuel de Vito.

Tällä kertaa se ei ratsasta Arktikilla, vaan se on saanut ratsukseen Hallan. Nautin vähän nähdessäni, miten eksyneeltä mies näyttää jo alkuverryttelyissä. Tiedän, että se on alkanut harrastaa lännenratsastusta entistä enemmän ja nykyään enkkuratsastus vaikuttaa olevan sille jo paljon epämukavampaa, ainakin sen ilmeestä ja olemuksesta päätellen. Se varmaan ikävöi Arktikia, huomaan miettiväni, ja ajatus tuntuu musta hyvältä ja oikeudenmukaiselta. Oli ihan oikein Emmanuel de Vitolle oppia, miltä tuntuu kun jotakuta on ikävä.

Halla näyttää hieman tahmealta. Mies ei ole mikään mestariratsastaja ja Hanski antaa sen kuulua katsomon perukoille asti.

“En tiedä, mitä Manny on kuvitellut että ratsastustunnille tullaan tekemään, mutta tuo ei ainakaan ole sitä!” Hanski pauhaa. Mä tukahdutan naurahduksen hupparin resoriin.

Pystyillä Hallakin herää. Tehtävänanto tuntuu kuitenkin olevan liian vaikea ratsastajalle, ja Hanski läksyttää jälleen. Tunti on niin herkullinen, että vesi suorastaan herahtaa kielelle joka kerta, kun Hanski ruoskii miestä sanallisesti – huuhdon suuta lämpimällä vichyllä ja seuraan silmä kovana, kun mies ratsastaa seuraavalle pystylle, jonka Halla ylittää tällä kertaa ilman puomin kolahdusta.

Maneesin lyhyellä sivulla mies vaihtaa katseita Inkerin Johansonin kanssa. Tiedän kyllä hyvin Inkerin, kukapa ei tietäisi, ja tiedän senkin että Emmanuel de Vitolla on ollut sitä kohtaan palavia tunteita. Nyt miehen katse on turhautunut, Inkeri vastaa sille huvittuneen myötätuntoisesti. Multa ei heru myötätuntoa. Jos mä olisin Hanskin paikalla, mä en jättäisi arvailun varaan, kuinka surkeana ja suurena pettymyksenä mä pidän Emmanuel de Vitoa.

Tunti loppuu ihan liian pian. Mä kipitän alas katsomosta ennen kuin ratsukot poistuvat ja kävelen edeltä tallille. Mä tiedän, että Halla jatkaa seuraavalle tunnille, ja mä tiedän, että Emmanuel de Viton kaappi sijaitsee heti taukohuoneen oven vieressä. Mulla on siihen hyvä näkyvyys, kun mies käy viemässä tavaransa omalle paikalleen ja tiedän, että se ei näe mua.

Tiedän, että Emmanuel de Vito menee seuraavaksi tupakalle, kuten aina, kun se on ratsastanut, joten osaan kävellä maneesin nurkan ohi juuri oikeaan aikaan. Emmanuel de Vito hieroo kävellessään olkavarttaan (toivottavasti se on kipeytynyt tunnilla), katsoo mua ja moikkaa. Sen katseesta näkee, ettei se muista mun nimeä.

Moikkaan takaisin ja suipistan huuliani hurmaavaan hymyyn, joka katoaa heti miehen käveltyä ohi.

Emmanuel de Vito ei muista mun nimeä, vaikka olen ratsastanut jo puoli vuotta Arktikin ryhmässä. Emmanuel de Vito on ylimielinen sika.