Sylvin päiväkirja

[Anton]

26.02.2023

Sunnuntaihumputtelua hämyisessä maneesissa.

[Anton]

Latviassa maaliskuussa 2023

"Tiedäthän että mä vain vitsailin siitä jalkapallojoukkueellisesta lapsia?" olin naurahtanut vähän epäuskoisesti, kun Sonia oli pudottanut mun syliin kaksospommin. Just olin ylipäätään tajunnut/hyväksynyt, että musta ihan oikeasti tulisi isä ja sitten Sonia ilmoittaa, ettei odotakaan yhtä vaan kahta lasta.
Ei kai siinä sitten... Olihan Sonian suvussa kaksosia (sehän oli itsekin toinen kaksosista), joten ei kai tuo nyt niiiiin ihmeellistä ollut? Kai. En minä tiiä, en minä näistä asioista mitään ymmärrä vaikka kuinka olen öisin kaikenmaailman raskausjuttuja netistä lueskellut.
Pääasia, että kaikki voi hyvin: niin äiti kuin lapsetkin, isän panikoinnista ei kai tarvitse huolehtia…?

Olin onneksi löytänyt itselleni uuden vuokrakämpän ja mikä parasta, se oli omakotitalo ja ihan kivenheiton päässä Savusalotie vitosesta joten ei ollut pitkä muuttomatkakaan.
Soniallekin olin taloa näyttämässä ja se oli vaikuttanut tyytyväiseltä. Kyllä siellä kelpasi vierailla lasten kanssa tulevaisuudessa! Olihan nainen väläytellyt vaihtoehtoa, että muuttaisi Suomeen, mikä totta kai kelpasi mulle vallan mainiosti vaikka kaikkein helpointahan se olisi ollut, että minä olisin muuttanut Norjaan eikä toisinpäin.
Sonialla oli kotimaassaan perhe, sukulaiset, ystävät, hevoset, työpaikka ja niin edelleen. Mua ei pidätellyt täällä oikeastaan muuta kuin Sylvi sekä äiti, mutta Sylvi nyt olisi ollut helppo palauttaa Isabellalle ja äitiä nyt en nähnyt muutenkaan kuin kerran pari vuodessa. Pitäisi varmaan kotikonnuillakin lähteä käymään tässä joskus, mutta kaikenmaailman kisamatkat ja yleinen rahatilanne vähän jarrutti sitäkin reissua.

Nytkin oltiin Latviassa asti kisareissulla.
Sylviä ei hirveästi hetkauttanut tämäkään maisemanvaihdos, mua kyllä jännitti/hermostutti hieman kun tänne asti piti tulla mokailemaan. Kultasaaresta olin edellisenä viikonloppuna saanut ruusukkeen kotiin, mutta sehän nyt ei mitään merkannut.
Jasmiina oli lähtenyt jälleen apukädeksi, mikä oli hyvä juttu. Blondi oli iso apu, koska sillä välin kun minä keskityin itseni tsemppaamiseen ja hermojen rauhoitteluun, Jasmiina huolehti että Sylvi olisi valmiina koitokseen ja muutenkin piti tammasta huolta.
Soniakin oli lähtenyt mukaan ja sen läsnäolo rauhoitti minua myös. Vaikkakin olin kuin tulisilla hiilillä jatkuvasti ja säikähdin aina, kun nainen huokaisi syvään tai hieraisi vatsaansa - eli aika usein. Mutta enpä ehtinyt hirveästi itse panikoimaan kisasuorituksia kun piti huolehtia tulevasta äidistä.

Kyllähän sitä taas kun lähtölistoja katseli, tiesi ettei näistäkään kisoista ihan silmät kiinni takaperin ratsastaen läpi päästäisi ja sijoittuminen aika epätodennäköistä. Tuttuja nimiä listat lähes täynnä huolimatta siitä, että oltiin ihan toisessa maassa missä en mun muistiin mukaan oltu vielä käytykään kisareissuilla.
Mutta hienosti se Sylvi kuitenkin tsemppasi ja liihotteli ratojen läpi lähes leikittä. Minä vähän typeränä himmailin toista liikaa 120cm radalla ja yhden puomin lisäksi otettiin typeriä aikavirheitäkin kaupan päälle.
Seuraavassa luokassa maltoin mieleni, mutta yksi puomi se sieltäkin kolahti lopulta alas.
Mutta olisi voinut mennä huomattavasti huonomminkin! Virhepisteet pysyivät yksinumeroisina, selvittiin hengissä molemmat eikä Soniakaan synnyttänyt sillä aikaa kun minä olin radalla.
"Onko nyt hyvä?" huolehdin majatalon huoneessa ja rakentelin Sonialle tyynyistä pientä pesää sänkyyn, että sillä varmasti olisi mahdollisimman mukavaa makoilla mahoineen peiton alla.
"On on", Sonia naurahti tyynylinnoituksen keskeltä. Pussasin sitä nopeasti otsalle ja rojahdin selälleni siihen viereen.
"Ei kun ei", blondi mutisi hetken kuluttua, kömpi vaivalloisen näköisesti ylös pesästään ja mä jo säikähdin, että siihen sattui tai jotain. Ehkä supistuksia? Päivä oli ollut pitkä ja toisen pitäisi muistaa myös levätä!
"Pissattaa", nainen kuitenkin ilmoitti livahtaessaan vessaan ja jätti mut huokaisemaan helpotuksesta.
Tuijottelin kattoa ajatuksiini vaipuen. Nää jatkuvat vessareissut oli niitä raskausjuttuja ja Sonian mukaan siedettävämpiä oireita, useimmat kuulema aivan perseestä. Olin lohdutellut, että mieluusti mä oisin voinut ottaa niistä vaivoista osan itselleni mutta nainen oli vain tuhahdellut huvittuneena. Kuulema olisin voinut sen synnytyksen hoitaa sen puolesta, mutta se oli vähän mahdotonta. Mistä ne vauvat ees tulisi musta ulos? Perseestä vai… pissavehkeestä? Sattui pelkkä ajatus.

Höhöttelin itsekseni, kun Sonia hiippaili takaisin sänkyyn ja mulkaisi minua kummastuneena. Pudistelin vain päätäni, parempi olla ihan hiljaa tai blondi tukehduttaisi minut yhdellä tyynyistä.
Nainen asetteli taas tyynyt hyvin ja vetäisi sitten käsivarteni itsensä yli syvään huokaisten.
Vauvojen liikkeet tuntui jo ja aina oli yhtä jännää tuntea niiden potkut kämmentä vasten.
"Alienit riehuu", hymähdin häkeltyneenä ja Sonia mulkaisi minua olkansa yli.
"Et kyllä kutsu niitä alieneiksi", nainen haukotteli.
"Alien Yksi ja Kaksi", virnuilin.
Sonia pudisteli päätään: "Oletko miettinyt nimiä? Oikeasti?"
En kai minä semmosia osaa etukäteen miettiä? Hyvä että osasin miettiä, mitä tulevaisuus niiden kanssa toisi tullessaan!
"Miten olisi vaikka Antonio tai Antonia" jatkoin vitsailua. "Jos on tyttö ja poika niin siinähän nimet jo valmiina."
Sonia naureskellen tuuppasi minua kyynärpäällään kipeästi kylkeen.
"Gunnar ja Ingrid!" nyökyttelin päättäväisesti.
"Ihme kun ei Inkeri", Sonia tuhahti hiljaa, mikä sai minut vain hymähtämään ankeasti.

"Sori", nainen huokaisi lopulta ja pyörähti vähemmän ketterästi ympäri nähdäkseen kasvoni.
"Ei mitään", murahdin. Joo, en kyllä saisi ikinä kunnolla anteeksi viime kesäistä perseilyputkeani, mut en kyllä jaksaisi kuunnella kuittailua siitä tasaisin väliajoin. Vaikka kai mä sen olin ansainnut?
"Onko Kullervo hyvä?" Sonia livautti puheenaiheen takaisin siihen, missä se oli kaksi sekuntia sitten ollut. "Gullervo."
Pyöräytin silmiäni huvittuneena.
Siinä me sitten yön pikkutunteihin saakka mietittiin vauvojen nimiä ja tulevaisuutta. Yllättävän mukavaa eikä edes iskenyt enää niin paha pakokauhu kuin alussa. 

[Anton]

Kesän alku 2023

Toukokuun ensimmäinen
Savusalontien vitosen huone oli Jessen kanssa pistetty kasaan vaikkei siellä hirveästi meikäläisen tavaroita ollutkaan. En myönnä mitään, mutta oli vähän haikeaa jättää kimppakämppä ja muuttaa kivenheiton päähän "omaan" kotiin, mutta onneksi saatoin marssia kylään aina jos yksinäisyys iskisi. Enhän mä täysin yksin siellä tönössä tulisi asumaan, koska Katti Helenan pennuista yksi tulisi seurakseni sitten kun pikkuiset karvapallot olisivat luovutusiässä. Olin ristinyt oranssin kollipojan Maukka Perusjätkäksi.
Jesse oli tuonut mulle myös Sofian vanhoja vauvatavaroita kuten esimerkiksi pinnasängyn, mille pitäisi vielä hankkia kaveri.
"Kaikkiko ne tänne Liekkijärvelle muuttaa?" Jesse oli pohtinut kaljankittaamisen lomassa. "Jusu ja Rasmuskin ovat huhujen mukaan muuttamassa tänne."
Kiva! Jotain vanhoja tuttuja tännekin kulmille.
Olin vain kohotellut kulmiani: "Kamat kasaan ja Matildan kanssa tänne myös."
"Baariin?" ehdotin sitten. Pitihän sitä vapun kunniaksi Fleimissäkin käydä, vai mitä?

---

Hanami Weekit
"Isipappako se siinä?" Hurun iloinen ääni kantautui korviini, mikä sai suupieleni nytkähtämään aavistuksen.
"Mmhmm?"
"Eipä ois ihan heti uskonut. Saanko kutsun häihin?" Aliisa virnuili silitellen Sylvin hionutta kaulaa. Oltiin käyty hyppäämässä 120cm radan ja ihme kyllä, sijoituttu. Vielä pitäisi 130cm kompuroida läpi...
"Mihin häihin?" ähkäisin. Ei kyllä oltu puhuttu mistään häistä?!
Jasmiina kuunteli hymyssä suin meidän keskustelua ja nappasi sitten tamman ohjat käsiinsä niin kuin kunnon groomin kuuluikin. Tosin siinä tilanteessa olisin mieluummin luikkinut Aliisaa karkuun Sylviin vedoten, mutta en ehtinyt. 
Sonia kuitenkin vaappui paikalle, mikä sai Aliisan huikkaamaan heipat ja kipittämään pois paikalta. 
"Hyvin meni", blondi hymyili minulle kun oli hetken mulkoillut loittonevaa selkää. 
"Jep."
Seuraava rata ei niin nappiin mennytkään, mutta sehän nyt ei yllätä ketään. 

---

"Tatuointi? En kyllä ota", höhöttelin kun ryyppytoverini innostuivat ylipuhumaan Kirin ottamaan tatskan jossain hämyisessä ruotsalaisessa studiossa. 
"Ettt uskalla", Valtteri yllytti Jasmiinan kompatessa vieressä. 
"Sonia tappaa mut jos mä kömmin tuhannen päissään joku tatuoitu mulkku otsassani sen viereen", naureskelin. Blondi saattoi kyllä muutenkin olla murhatuulella, sillä olin jättänyt sen hotellihuoneeseen lepäilemään ja lähtenyt itse kaljottelemaan. 
"Nössöööööö!" Valtteri jatkoi ja Kirikin jo alkoi puhumaan siihen malliin, että nyt Seljavaara loppuu hannailu ja tatskaa ihoon. 
Kyseenalaistin kyllä tatuoijien ammattimoraalia kun antoivat känniläisten tulla ja ottaa tuosta noin vain pysyvät jäljet ihoonsa. Mutta kukas sitä nyt maksavia asiakkaita pois ajaisi?!

Heräsin seuraavana aamuna vilautteleva Paavo Pesusieni pohkeessani. 
Voi luoja...

---

Summer Palooza
Mun piti keskittyä vain kotimaan kisoihin ennen Power Jumppeja yleisen rahatilanteen takia, mutta niin vain löysin itseni Venäjältä kisailemasta yhdessä luokassa. 
Reissun olisi voinut jättää välistä, koska Sylvi ei nyt taaskaan malttanut keskittyä mihinkään ja minullakin oli ajatukset jossain missälie, joten vtuiks meni tämäkin suoritus.

"Tuliskohan se Manny saunomaan mun luo tänään?" mietiskelin ääneen kun sekalainen seurakuntamme saapui Seppeleeseen. Eipä ollut siitäkään miehestä hetkeen kuulunut yhtään mitään. 
"Ei tuu", Riinis mutisi. "Se on Kanadassa koko kesän."
"Kanadassa?" ähkäisin. "Missä vaiheessa se sinne on ehtinyt?"
Riinis selvensi vähän Mannyn meininkejä ja mä saatoin himpun verran harmistuakin. Ei se Manny kuulema ollut asiasta kovin monelle kertonut, mutta mä kun luulin meidän olleen kavereita niin oishan se ollu ihan kiva tietää sen menoista etukäteen. 
Eipä siinä sitten kai. Ei ollut ensimmäinen kaveri, joka mitään ilmoittamatta lähtee ulkomaille ja "unohtaa" kertoa siitä mulle. 
"No, ei sentään muuta sinne", huokaisin hyväksyessäni sen ettei Mannysta saisi saunakaljakaveria koko kesänä. No, onneksi oli aina Kiri. Jos sekään nyt Miilohurmiossaan muistaisi muiden ihmisten olemassaolon.
"Mistä siitäkään ikinä tietää", Riinis tuhisi. 

---

Seppele Cup
Kutsuin näitä karkeloita Norjan kisojen "kenraaliharjoituksena" ja voin sanoa, että jatketaan harjoituksia.
Voisihan sitä selitellä vaikka ja mitä, miksi meillä ei oikein nämä kisat enää sujuneet. Ei me nyt täysin sysipaskoja oltu, mutta olisihan se ihan kiva jos menisi edes himpun verran paremmin. 
Tänään oli tämmönen päivä ja sillä selvä. 
Auringonpistoskin iski, joten jätin afteritkin välistä. Kohta onneksi lähdettäisiin Norjaan kilpailemaan ja pääsisin Sonian luo.
Ja sinne jäisin joksikin aikaa majailemaan ja odottamaan, milloin ne lapsukaiset saapuisivat maailmaan. 
Ei siihenkään tosiaan ollut kuin kuukausi! 

[Anton]

Sommerit 2023

Sommersolvervin kisat meni niin kuin olettaa saattaa: Ei hyvin. Päin persettä oikeastaan ja virhepisteitä ropisi niin 120 kuin 130 senttimetrin luokista. 
Miehinen fallos oli housuistani siirtynyt jo otsaan, koska en tajunnut mikä tässä oikeasti mätti Sylvin kanssa tätä nykyä! Olin jo tutkituttanut tamman eläinlääkärillä josko sillä olisi jotain jumeja tai vaivoja, mutta terveen paperit kimo oli saanut. Isabella oli ehdottanut jo valmentajan vaihtoa, mutta enpä usko että tämä "menestys" Lauri Merikannosta johtui. Mies osasi hommansa kyllä, minä en. 

Jos jotain positiivista piti etsiä, niin ainakin meillä meni Sylvin kanssa paremmin esteradat kuin minulla keppihevoskisan koulukiemurat (kiitos vaan Valtteri, Iiris ja muut kun minut sinne olitte kysymättä ilmoittaneet. Syökää kakkelia.)... Sieltä otin nimittäin hylkäyksen epäurheilijamaisen käytöksen takia. Joo, saattoi "muutama" kirosanat lennellä ja melkein lensi kepparikin kun kuulin, mikä biisi mulle oli valittu. En todellakaan tykännyt Ramsesin Villieläimestä ja sen tiesi kaikki. 
Positiivista oli myös se, että pääsin Sonian viereen nukkumaan ja jäin Norjaan kisahulinoiden jälkeen. Jasmiina lupasi huolehtia, että Sylvi pääsisi hengissä takaisin Suomeen ja Seppeleessä Liinu pitäisi huolen tammasta.

Viis kisoista, enemmän mua hermostutti Sonian lähestyvä synnytys. 

Power Jump 2023
Kaksoset olivat syntyneet 5.7. 
En mä oikeastaan vieläkään sitä käsittänyt, mutta niin vain minusta oli tullut isä. Urhoollisesti olin Sonian vierellä ollut koko synnytyksen ajan, mutta voin sanoa etten ihan heti halua samaan tilanteeseen uudestaan. Mutten kuitenkaan pyörtynyt saati oksentanut, aika hyvin, eikö totta?!
Suloisia ne kääröt olivat, sitä ei ollut kieltäminen. En olisi millään malttanut palata takaisin Suomeen, mutta Power Jumppiin oli treenattava sekä valmistauduttava. Onneksi saisin pian Sonian tyttöjen kanssa Liekkijärvelle ihan pysyvästi! 

En mä kyllä tiennyt, mitä hiivattia mä siellä PJ:n tasoisessa kisassa edes tein. Ehkä pitäisi palata suosiolla johonkin maapuomi luokkiin ja jättää nää estehyppelöt sellaisille, jotka sen osasi. 
Kutsuvierasluokassa oltiin toiseksi viimeisiä ja kyllä vähän lämmitti mieltä, että olin päihittänyt Oskari Käkiharjun tasoisen ratsastajan siinä luokassa. Käkiharju tosin ratsasti mustalla orillaan toiseksi pääluokassa kun taas minä ja Sylvi oltiin siellä puolivälin alemmalla puoliskolla. 
Mutta oli siellä sijoittuneissa muutama tuttu nimi! Majinan miekkonen meni ja voitti, Liekkijärvelle muuttaneet Jusu ja Rasmus sekä Lauri Merikanto löytyi sijottuneista. Hyvä hyvä ja onnea, kyllä minäkin siellä sijottuneissa joskus olen - unissani.

Power Jump tarkoitti myös sitä, että Aliisa Huru oli paikalla. Ja totta kai se tuli yhdessä vaiheessa moikkaamaan ja haisteli minua liioitellun isoon ääneen.
"Mitä sä teet?" tyrskähtelin.
"Haistelin et haisetko sä ihan vauvan ripulille ja pukluille niin kuin kaikki vanhemmat tekee. Et haise! Oikeastaan tuoksut hyvältä. Jotain uutta suihkusaippuaa kenties?" Huru virnuili ja pukkasi minua leikkisästi kyynärpäällään kylkeen. "Mihin oot Pikku Seljikset jättänyt?"
"Ne on vielä Norjassa", selvensin.
"Ai, olisin halunnut nähdä näyttääkö ne enemmän sinulta vai kenties enemmän äidiltään. Toivottavasti jälkimmäiseltä..."
"No just", nauroin.
"Kaljalle myöhemmin?" Huru vaihtoi puheenaihetta. 
"Katsotaan..." 
"Eli tuut, hyvä! Ota tää sun kisahoitelijaskin mukaan", Aliisa sanoi ja nyökkäsi Jasmiinaa kohti, joka esitti keskittyvänsä puhelimensa räpläämiseen vaikka oikeasti kuunteli mun ja Hurun keskustelua. 
"Otan", lupasin Jasmiinan puolesta. 
"Hyvä, nähdään Daddy!" 

Huru taas suihkaisi tiehensä ja mä jäin naureskellen pyörittelemään päätäni. 
"Siis kuka tuo on?" Jasmiina uskaltautui lopulta kysymään koska ilmiselvästi kihisi uteliaisuudesta. "Se aina ilmestyy jostain ja teillä on ihan ihme jutut." 
"Se on Aliisa... Mun ex... Hyvä kaveri!"
"Exä?" Jasmiina ihmetteli huolitellut kulmakarvat kurtussa. "Jos en tietäis paremmin niin vois luulla, että teillä edelleen olis jotain."
"Höpö höpö." 

Elokuu 2023
Sonia ja tytöt olivat muuttaneet Liekkijärvelle mun luo ja vaikka vauva-arki olikin erittäin raskasta, en olisi voinut olla onnellisempi.
Tytöt tuntuivat kasvavan silmissä, Sylvin kanssa treenit sujui mun isiaivoista huolimatta, Maukka Perusjätkä oli hurmannut Sonian puolelleen (vaikka myös raastoi meidän molempien hermoja tuhoamalla kissanpennun energialla paikkoja) ja muutenkin elämä tuntui rullailevan eteenpäin ilman suurempia ongelmia. 
Minun äitikin oli tullut käymään ja sehän oli aivan haltioissaan kaksosista. Sen turvin oltiin myös päästy Sonian kanssa niinkin hurjalle retkelle kuin kauppaan sekä talleille ihan kahdestaan. Jännittävä treffi-ilta siis! 

[Anton]

29.10.2023 : Merri Jumping Tour 2.

En tiiä mitkä ihmeen tähdet (tai kivet jos Hannekselta kysyttäis) ne nyt oli oikeissa asemissa, sillä me oltiin Sylvin kanssa käyty nyt kahteen kertaan Merri Jumping Tour-kisoissa hyppäämässä 130cm perusluokka ja kyllä, oltiin jopa pärjätty! 
Okei, 15.päivä ei ruusuketta tullut, mutta ensimmäiset ei-sijoittuneet ja PUHDAS rata. Viime aikoina oli noita puomeja kolissut maahan liikaa kisoissa, joten olin ollut enemmän kuin yllättynyt kun sillä kertaa kaikki oli pysynyt paikoillaan.

Tänään sitten olin henkisesti irvistänyt, kun huonon lähestymisen vuosi Sylvin etujalat oli kopauttanut yhden puomin kentän pohjalle radan keskivaiheilla. Tietenkin olin toivonut, että oltais jatkettu nollaputkea, mutta oishan mun pitänyt tietää että mun toiveet tuntuivat kaikuvan useimmiten kuuroille korville. Rata kyllä vedettiin yllättävän nopeasti läpi, mutta aattelin ettei neljän virhepisteen turvin todellakaan sijoituksille päästäis.

Mutta vielä mitä! Yksikään ratsukoista ei puhdasta rataa vetäneet ja me oltiin Sylvin kanssa muutenkin nopeimmat! 
Kyllä. 
Me voitettiin!
Olin erittäin yllättynyt mutta myös erittäin tyytyväinen. 
Paistoi se aurinko välillä puomikasaankin?! 

"Ootko sä opetellut ratsastamaan vai mikä juttu tää on?" Huru naureskeli, ku pakkailin tavaroita kasaan kotiinlähtöä varten ja läimäytin naista kevyesti ratsastushanskalla päähän. 
"Välillä osaan, useimmiten en", virnistin. 
Aliisa oli taas paikalla Alexander Rosengårdin hevosenhoitajana ja ehkä Aliisa saattoi olla osasyy sille, että olin tänne Merri Groupin tiloihin tullut uudemman kerran kilpailemaan. Kaverillisien motiviien turvin tietenkin! 
"Tarjoaisin sulle voittokaljat jossain vaan sulla taitaa olla kiire kotiin", Aliisa hymähti. 
"Jep. Ja huomenna on töitäkin, joten pakko tästä on alkaa lähtemään takas Liekkijärvelle", nyökyttelin. Sonia ja tytöt odottivat kotona myös. 
Aliisa mutristeli huuliaan mukamas pettyneenä, mutta tuttu ilkikurinen pilke sen silmissä loisti. 

"Sano tytöille ja Sonialle terveisiä. Olen kyllä vieläkin vähän pahastunut, kun et ees ristiäisiin kutsunut saati pyytänyt kummiksi! Mä olisin ollut tietenkin aivan loistava kummi!" Aliisa naureskeli. 
Tyrskähdin huvittuneena. Joo, ehkä Aliisa joskus ennen ois voinu ollakin kummiainesta, mutta Sonia tuskin olisi hyvällä katsonut jos edes olisin kutsunut exäni tyttöjen ristiäisiin. Varsinkin kun tiesi, että mä olin pettänyt sitä Aliisan kanssa uittamalla kieltä sen suussa.... 
"En tiennyt mihin kutsun lähettää, koska missä te nykyään Alexanderin kanssa vaikutatte?"
"Sveitsissä. Osoitteen kyllä oisit saanu kysymällä."
"Yritän muistaa sen jatkossa", hymyilin. 

"Tiedä vaikka joskus sinne Liekkijärvelle eksyisin Jusmusta moikkaamaan ja sua. Sekä niitä sun tyttöjäs, pitäähän jonkun ne opettaa tavoille", Huru velmuili mun nakellessa  viimeisiä tavaroita autoon. 
"Sinä? Tavoille. Onko sulla muka tapoja?"
"Ei! Sehän siinä hauskaa just onkin!" 

Takaisin Seppeleeseen päästyäni Sylvi sai pari ylimääräistä herkkupalaa ennen kuin lähdin kotia kohti. 
Tytöt olivat jo nukkumassa, Maukka Perusjätkä veti rallia Sonian kissojen kanssa ja Sonia löytyi sohvalta nuokkumasta. Kömmin naisen viereen, pusuttelin sen poskea ja vedin tiukkaan halaukseen. 
Tässä oli hyvä olla. 

[Anton]

05.11.2023 - Spooky Games @ Rihtniemi

Kieltämättä oli pieni kohmelontapainen, kun Sylviä verryttelin Rihtniemen kisaluokkaa varten.
En mä yleensä - ainakaan kovin usein - ryypännyt ennen kisoja, mutta kun olin kuullut salakapakassa pidettävistä Halloweenteemaisista bileistä, tietenkin mun oli pakko päästä katsomaan, mikä meno. Kiiskenojan Kaljanavetta oli kyllä melkoinen kokemus... Mutta voisin mennä toistekin!

Ei meitä Seppeleestä ollut muita lähtenyt kuin Salma, Sisu, Matthias ja minä. Matthias oli saanut kisasuorituksensa Kosmoksen kanssa tehtyä jo silloin lauantai-iltana, joten se saattoi ottaa salakapakan bileissä vähän rennommin kuin me muut, mutta kyllä se mullakin vähän käsistä lähti. 
Sonian tuttu, Pilvi Bask, oli ollut myös paikalla ja sännännyt pornahtavassa noita-asussa luokseni. 
"Anton perkele!" se sähisi, mikä sai niin minun kuin Sisun katseen ponnahtamaan naisen silikonitisseistä sen naamaan. Mitähän mä nyt olin muka tehnyt?
"Miksi sä väitit että se joku... Artsi mikälie oli Seppeleen omistaja?" blondi tuhisi enkä mä hetkeen tajunnut yhtään, mitä se selitti? Miksi mä olisin sille väittänyt, että Artsi omistaisi Seppeleen?! 

Sitten alkoi aivonystyrät toimimaan kaljahuuruistaan huolimatta. 
Aivan! Pilvi oli edellisissä Seppele cupeissa kysynyt,  kuka omistaa sen paikan ja mä olin olettanut Pilvin tarkoittavan ravirataa, missä Seppele Trophy-luokat pidettiin. En mä kyllä ollut ihan varma, omistiko se Artsi sitä ravirataakaan, mutta kuitenkin! Sitä mä olin sitten osoittanut.
Pahoittelin ja selitin tilanteen, mikä sai Pilvin hetkeksi näyttämään siltä, että kaivaisi multa silmät päästä rakennekynsillään, mutta lopulta se purskahti nauruun. 
"Ei jumalauta", se kikatti. "Arvaa oliko noloa herätä seuraavana aamuna sellaisesta mörskästä, missä se Artsi asuu ja törmätä keittiössä johonkin lapseen sekä sen hoitajaan vai mikä se Lyyti oli? Siinä se poika iloisesti kysyy, että oonko mä joku isin kaveri ku tulin sen huoneesta..." Pilvi nauraa käkätti päätään pudistellen.
"Sitten ku mä mutisen sille lapsenlikalle etten tienny Hanneksella olevan lapsia niin se vain toteaa, et ei ku Artsin lapsi tää oli ja Hannes ei asu lähelläkään."
"Et sitte tullu kysyneeksi sen nimeä?" höhöttelin kaljatuoppiini Matthiaksen, Sisun ja Salman pidätellessä myöskin naurua siinä meidän vieressä.
"No...En", Pilvi naurahti. "Se joku venäläinen sitä kyllä Artsiksi kutsui, mut aattelin et se on joku.. Venäläinen sana tai jotain..." 
Sitten mun oli jo pakko nauraa ihan ääneen. 
"Joo, ei, tota Hannes näyttää sellaiselta... Öö.." siihen jäi se mun juttu. En osannut selittää. Piti kaivella sen kuva jostain Seppeleen kuvagalleriasta ja näyttää se Pilville.
"Ahaa! Tuo mies. Hyvä tietää, milloinkas ne seuraavat kisat Seppeleessä olikaan?" Pilvi räpytteli silmiään.
"Joulukuussa", Salma huikkasi vastauksensa, mikä sai blondin naisen innostumaan entisestään. Teki mieli sanoa, ettei Hannes tainnut naisista edes pitää, mutta olin hiljaa. Varsinkin siinä vaiheessa, kun Pilvi bongasi vieressäni istuvan Matthiaksen ja alkoi sille lirkuttelemaan. 
Mies kyllä näytti siltä, että juoksisi naista karkuun, mutta yritin jälleen leikkiä amoria (olihan se Sarahin ja Mannyn kohdalla onnistunut niin hyvin) ja hiljakseen vedin niin Sisun kuin Salmankin pois kaksikon luota. Antaa heidän tutustua ja sitä rataa...

Lisää kaljaa oli saatava kaikesta huolimatta. Salma oli järkevä ja lähti ajoissa nukkumaan meidän vuokraamaan mökkiin, mutta me jäätiin Sisun (ja Matthiaksen) kanssa vielä toviksi jos toiseksi Kaljanavettaan viettämään iltaa.
Oli kyllä ollut hauskaa! 


Tänä aamuna ei ollut niin hauskaa. Sylvi vaikutti hyvin levänneeltä ja oli ihan kierroksilla koko päivän, mikä tarkoitti siis sitä, ettei meidän kisaluokka kovin kummoisesti sujunut.
Krapulainen minä ja perseilytuulella oleva Sylvi ei ole hyvä yhdistelmä. No, sentään vain kaksi puomia kolahti maahan koko esteradalla... 
"Sehän meni hyvin", naureskelin Jesse Arolle, joka oli myös paikalla.
"Teillä vähän paremmin kuin minulla", mies vastasi huvittuneena. Jep, meidän 37/45 oli kyllä parempi kuin Jessen ja hänen lainatammansa 40/45.
No, ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! 

[Anton]

17.11.2023

Sylvi pyyhälsi pitkin maneesia ihan idioottina ja mä yritin muistutella sille, että tarkoituksena oli ottaa tänään sekä huomenna semmoiset suhteellisen kevyet estetreenit, sillä sunnuntaina olisi taas Merri Jumping-kisat tiedossa. Tammalla oli vaan ihan toisenlaiset suunnitelmat.
Jasmiina huokaillen kulki perässä ja nosteli puomeja takaisin kannattimilleen. Huokailin kyllä minäkin, koska turhautti. 

Saatiin me pari ihan hyvää rataa hypättyä Sylvin kanssa eikä edes kovin montaa puomia tipahtanut, joten onnistumiseen oli hyvä lopettaa. Taputtelin tammaa kaulalle ja ravaillessa annoin sille ohjista löysää kaulaa taputellen/rapsutellen.
Tamma pärskähteli tyytyväisyyttään. Minäkin olin ihan tyytyväinen. 
Jasmiinakin nyökytteli sen näköisenä, että ihan "ok" ja jopa hymyili vähän - pitkästä aikaa. 
"Voit vaikka tehdä loppuverryttelyt tän kaa", ilmoitin ratsastaessani Sylvin Jasmiinan viereen ja hypähdin alas tamman selästä. Sonia sekä kaksoset olivat katsomossa ja pienen vauvan kiukkuitku kantautui korviini. Tunnistin jo äänestä, että Saga siellä hermoili ja kokemuksesta tiesin, että kohta Aida liittyisi kiukkukuoroon ellen rientäisi paikalle rauhoittelemaan tyttöjä.

"Kiva!" Jasmiina henkäisi, lainasi mun hieman ylisuurta kypärää ja nousi Sylvin selkään. Tammaa ei pahemmin hetkauttanut ratsastajan vaihdos ja kivan näköisesti ravaili Jasmiinan kanssa menemään pitkin maneesia sillä välin kun mä riensin maneesin katsomoon viihdyttämään lapsiani sekä Soniaa. 
Jasmiina hymyili leveästi meidän ohi ratsastaessaan enkä mä voinut muuta kuin hymyillä takaisin Aida sylissäni. Kiva nähdä Jasmiina hymyilemässä, koska se oli ollut ihan ymmärrettävistä syistä ollut hieman apeana viime päivät. 

Jasmiinan hymy kuitenkin hyytyi kun Riinis saapui maneesiin. Hymähdin kyllä itsekin. 
Kieltämättä teki vähän pahaa Jasmiinan puolesta. Riinis ja Valtsu olivat ilmeisesti tätä nykyä Lähes Pariskunta, sillä olivat pitäneet enemmän ja vähemmän näkyvästi yhtä sen jälkeen, kun kaikki oli tullut ilmi. Huhut kertoivat, että mysteerileirillä oli nukuttu vierekkäin, käyty yhteisillä maastolenkeillä muutenkin ja sitä rataa.
Kaikki se vaan alleviivasi sitä, että juttu oli lähtenyt liikkeelle jo ennen kuin Jasmiinalla sekä Valtterilla oli tullut ero. 

Valtterikin hiippaili vähän ajan päästä maneesiin, mikä sai Jasmiinan ratsastamaan Sylvin kaartoon ja hypähtämään alas satulasta.
Tuskin oli ihan sattumaa, että mies oli Riiniksen perässä paikalle saapunut. 
En kyllä voinut olla huomaamatta katseita, mitä Valtteri ja Jasmiina vaihtoivat, mutta menin silti reippaasti Jasmiinan luo. 
Kyllä se tiesi, että mä olin sen puolella tässä jutussa. Tiesi myös ValtsuRiiniskin, olinhan mä ehkä vähän asiasta huomauttanutkin Iiriksen synttäreillä. Toki molemmat olivat silloin vain mussuttaneet, ettei mitään heidän välillä ole ollut. 
... Eipä.

"Kaikki ok?" kuiskasin.
Blondi nyökkäsi. 
Olisin halunnut vannoa, ettei Riiniksellä ja Valtterilla ollut kuitenkaan mitään vakavaa. Jonkinlainen laastarisuhde vain eikä sellaiset kestäneet. Mutten voinut mitään sellaista sanoa, koska Sonia oli ollut mulle eräänlainen laastari ja tässä sitä nyt sitten oltiin. Parisuhteessa, avoliitossa ja kaksosten vanhempina. 
Laastarista oli tullut pysyvä ja hyvä niin, koska rakastin Soniaa enemmän kuin ketään muuta. Okei, Aida ja Saga menivät jopa Sonian ohi, mutta kyllä te tiiätte mitä tarkoitan. 
"Enpä olisi uskonut, että Riinis tykkää tollaisista rasittavista pikkupojista, jolle vissiin kelpaa reikä ku reikä", mutisin. 
"Kiiti, mä ainakin tykkäsin... Joskus", kisahoitaja/kaverini hymähti niin  hiljaa etten ihan selvää saanut sen sanoista.
"Sori... Kyllä sä tiiät mitä mä tarkoitan."
"Joo..."

Jasmiina nosti jalustimet ylös, löysäsi satulavyötä ja lähti taluttamaan Sylviä pois maneesista murtuneen näköisenä.
Mun teki melkein mieli halata toista lohduttavasti.
Ehkä mun pitäisi etsiä Jasmiinalle joku "laastari". Mä olin ihan hyvä siinä!
En haluaisi kehuskella, mutta aika hyvin olin onnistunut parittamaan Mannyn ja Sarahin sebecupin jatkoilla. Molemmat olivat väittäneet sen illan jälkeen, ettei siitä (ehkä) tulis mitään sen vakavempaa, mutta haha. Kohtalo puuttui peliin.

Sarah oli kaivannut irtiottoa arjestaan lähes samaan aikaan ku Mannykin, joten molemmat olivat kyselleet oliko se meidän suvun erämökki vapaa milloin. Ihan "vahingossa" olin selitellyt mökin olevan varattuna aika pitkään mutta eräs tietty viikonloppu oli vapaa. 
Ja se viikonloppu oli nyt. Molemmat olivat tarttuneet syöttiin...
Joten sinne lähti niin Manny kuin Sarahkin. Toisistaan tietämättöminä. 
Toivottavasi heillä oli hauskaa! 

Kyllä mun amorin nuolet siis hetkittäin osuivat kohteisiinsa. 
Matthias ja Pilvi oli vissiin menetetty peli, koska Roos oli mitä ilmeisemmin tätä nykyä Eedin kanssa (!?). Ainakin yhteiskuvasta ja sebejuorujen perusteella. Kyllä, mä olin ottanut sen jonninjoutavan juorutilin seurantaan sen jälkeen, kun Valtsu ja Riinis olivat inisseet heidän "juttunsa" olleen vain sen tilin paskanjauhantaa.
Mutta eipä tainnut ollakaan.

"Pikkupojasta... ei ku siis miehestä.. pääsee parhaiten yli menemällä jonkun toisen alle", ilmoitin Jasmiinalle taputellen sitä rohkaisevasti olkapäälle.
Toinen vain mulkaisi mua, naurahti ja lupasi hoitaa Sylvin ratsastuksen jälkeen.
"Mene sinä hoitamaan tota sun perhettäs", blondi huokaisi syvään nyökäten Soniaa sekä kaksosia päin.
"Menen", hymyilin, otin Jasmiinan lainaamaan kypärän itselleni, pörrötin toisen hiuksia ja riensin sitten Sonian luo. 
"Kaikki ok?" Sonia ihmetteli.
"Joo. Jasmiinalla vain sydänsuruja", kuiskutin, pussasin Soniaa huulille ja kaappasin sitten kaksosten kantokopat itselleni. "Lähdetään kotiin."

[Anton]

19.11.2023

Olishan tämä mun tuuri pitänyt tietää. Sitä ku ehtii vouhottamaan rinta rottingilla kuinka hyvin meillä Sylvin kanssa on menny Merri Groupin kisoissa, niin päin pyllyä se erittäin todennäköisesti tulee jatkossa menemään.

Ei todellakaan oltu lähellä sijoituksia...
Sylvi otti jotain kierroksia radalta lähteneestä ratsukosta ja ryyhäsi menemään koko radan läpi aivan häntä tötteröllä lähes ilman kontrollia. Ajan puitteissa oltais oltu nopeampia kuin itse ykkössijalle päässyt parivaljakko, mutta kun puomit kolahteli maahan aivan urakalla.... Kuusitoista virhepistettä ja toiseksi viimeinen sija. Kylläpä hävetti, ehkä olis pitänyt suosiolla keskeyttää koko suoritus ennen maaliin pääsyä. 

Tamma puhkui ja puhisi niin kuin mikäkin wannabe-lohikäärme vielä loppuverkassakin ennen kuin sai kierrokset tasaantumaan. Ehkä sillä oli "miehen kaipuu" kun silleen perseili ja siihen kun vielä lisäsi pakkasenergian, oli hevonen hetkittäin aivan mahdoton. 
... Tai sitten se vaan oli Sylvi ja ratsastaja ei osannut mitään. Kuka tietää.

Joka tapauksessa olin jo Isabella Sokan kanssa sopinut jatkavani Sylvin ylläpitoa ainakin vielä ensi vuoden ja EHKÄ käytäis kokeilemassa myös 140cm luokkia - jos uskaltaisin. 
Valmentaja Merikanto oli myös kehoittanut vähintään kokeilemaan, vaikkei nää satakolmikymppiset kovin kummoisesti olleet menneet. Sylviltä kyllä potentiaalia löyty, ratsastajasta en ihan vielä tiennyt....

Ennen kotimatkalle lähtöä Aliisa Huru taas lyöttäytyi hetkeksi seuraan. 
Se oli ilmoittanut taannoin, että olisin sen avec helmikuussa Jusun ja Rasmuksen häissä ja vaikka olin melkein kieltäytynyt kunniasta, olin lopulta suostunut. 
"Tietääkö ne, että mäki oon tulossa?" kysyin Aliisalta, joka syötti Sylville jotain heppanameja taskunsa pohjalta.
"Kutsussa oli et +1 , joten tietää ne että tuun jonkun kanssa", Huru kohautti harteitaan hällävälimäiseen tapaansa ja mä vaan rapsuttelin hämmentyneenä takaraivoani. 
"Mutta miksi mä?" ihmettelin. Kai Aliisa nyt jonkun toisenkin seuralaisen löytäis hääjuhliin. 
"Hei, ne on jusmuspuspus-häät, eli erittäin todennäköisesti sellaiset fiinit, eli tylsät, pönötysjuhlat. Tarviin sinne jonkun, jonka kanssa on aina hauskaa eli sut", nainen selvensi. Kai mun pitäis olla otettu, mut silti vähän ihmetytti.
"Eihän sitä koskaan tiedä millaiset bileet siellä on. Ehkä joku rikkoo räikeästi hääetikettiä, Jusun äiti vetää hirveät perseet ja yrittää Rasmusta, hääpari eroaa ennen valomerkkiä ja sitä rataa?" naureskelin. 
"Niinpä! Ja just tuon takia mä haluan sut sinne! Voidaan nauraa niille yhdessä."

[Anton]

Vuoden viimeisiä kisoja

Raven Crossing 30.11. - 03.12.
Sonia oli ilmoittanut Cormacin irtohypytystilaisuuteen, joten meiltä lähti koko pikkuperhe Raven Crossingiin.
Kieltämättä matka oli ollut pitkä eikä kitisevät kaksoset hirveästi tuntuneet siivittävän aikaa nopeammaksi, mutta hengissä me kaikki perille Latviaan päästiin. Onneksi Jasmiina oli lähtenyt myös mukaan, joten mä sain keskittyä lasten viihdyttämiseen sillä välin, kun kisahoitajani oli tehnyt hommansa - eli pitänyt huolen Sylvistä. Mun ei tarvinnut kuin käydä hyppäämässä tammalla ne pari luokkaa ja ihan kivasti se menikin! Ruusukekin tuli 120cm luokasta tuli, sillä sijoituttiin viidensiksi. 130cm ei nyt niin putkeen mennyt, mutta ei se mitään...!
"Täähän on ihan kivaa tämmönen reissaaminen porukalla", totesin Sonialle, kun pitkän päivän päätteeksi makoiltiin sängyssä puoliunessa tyttöjen nukkuessa pienessä matkasängyssä.
"Niin on", Sonia haukotteli makeasti ja kaivautui paremmin kainalooni. "Odotahan kun tytöt kasvaa ja hekin alkavat ratsastamaan kilpaa."
"Täytyy varmaan alkaa myymään takapuolta niin pystyn kustantamaan sen", murahdin.
"Vähintään Only Fans-tili", Sonia kikatti unisena.
Tiiä sit haluaisko kummastakaan kukaan mitään maksaa meikäläisen kohdalla.

Vaahterapolku 06.12.2023
Vaahterapolussa olin pariin otteeseen kilpailemassa käynyt. Vähän niin ja näin ne kisat olivat aina menneet. Tänään oli hyvä fiilis ja nollarata saatiin. Ehkä vähän liikaakin hillitsin Sylvin menohaluja, sillä ajan puolesta oltiin vasta neljänsiä ja vähäisehkön osallistujamäärän vuoksi ei ruusuketta saatu. Mut ei se mitään!
Mietiskelin siinä tallialueella pyöriessäni, tulisinko käymään siellä Vientareella muutenkin kuin ratsastuskisoissa, sillä Jesse Aro oli puhunut erittäin todennäköisesti muuttavansa takaisin niille seuduille vuodenvaihteessa. Olin lupautunut muuttoavuksi mikäli niin kävisi ja pakkohan sitä kaveria olisi käydä morjestamassa muutenkin. Kieltämättä olin yllättynyt miehen suunnitelmista, mutta mikäs mä olin asiaan mitään sanomaan.

Seppele Cupin joulukuun osikset
Ilmeisesti nämä vuoden viimeiset kisat vähän joka paikassa tuntui menevän just eikä melkein nappiin. Seppeleessä toki oli ns. kotikenttäetu vaikkei Trophy-luokan ratoja tallin tiluksilla hypättykää vaan raviradan kuplahallissa.
Mutta niin vaan tuli niin kakkos- kuin kolmossijat meidän kisaluokista, joten hyvillä mielin laskin Sylvin karsinaansa päivän päätteeksi.
Illan palkintojenjaossa sain pitää viime vuonna voittamani pystin itselläni, sillä jälleen kerran meillä tamman kanssa oli eniten rankingpisteitä Trophy-luokasta. Vähän huvitti, sillä mut oli tietenkin kutsuttu luovuttamaan kyseinen pysti eteenpäin, mutta ei hän se mun käsistä mihinkään lähtenyt. Laskin siis pokaalin hetkeksi maahan ja heitin itseni kanssa high fiven siinä muiden nähden.
Sitten olikin jo kiire juomaan kaljaa.

Merri Groupin kisat
Kun olin ratsastanut ulos kisaradalta, päätin että nämä pippalot sai olla meidän viimeiset tälle vuodelle.
Onnistumiseen kun oli kuulema hyvä lopettaa. Pudas rata jälleen kerran takana ja kolmas sija! Ihan harmitti ettei tämä meidän 130cm luokka ollut mikään ranking-luokka mistä olisi saanut pisteitä sekä mainetta ja vähän mammonaakin ehkä, koska pikaisella laskukaavalla olisimme Sylvin kanssa varmaan aika mukavasti Merri Groupin Jumping Tourilta osakilpailupisteitä kerätty.
Ehkäpä ensi vuonna kokeiltais onnea Medium Tourilla? Siis jos vielä ensi vuonna kyseinen kisasarja pidettäisiin?

Ensi vuonna kun tosiaan kokeilisimme Sylvin kanssa niitä 140 sentin luokkia. Jospa menisi yhtä hyvin kuin tämän vuoden viimeiset kilpailut? 
Tuskin, mutta aina sai toivoa! 

[Anton]

17.02.2024

Tavan tallipäivä. Lauantaisin tallilla ehkä oli enemmänkin porukkaa kuin arkipäivänä.
Heti ensimmäiseksi törmäsin varustehuoneen ovella Lydiaan, joka oli juosta syliini Iisin varusteiden kanssa. Jotenkin se onnistui siinä samalla potkaisemaan mua nilkkaan ja jouduin vähän ähkäisemäänkin sen takia. 
"Sori", se huikkasi satulan takaa ja mä päästin blondin jatkamaan matkaansa. Hetken katselin sen perään ja mietin, kuinka vähän mä tuotakaan tallilaista tunsin, vaikka olin pöyrinyt Seppeleessä kohta kaksi vuotta. Tunsiko sitä oikeastaan kukaan?

Allukin istui satulahuoneessa tuijottamassa Maagin harjoja. Sotkusta päätellen oli niitä harjoja puhdistamssa, mut en tiiä edistyikö se touhu yhtään. 
"Mitä se miettii?" kysäisin ja Aleksanteri Holma näytti siltä, että olisin herättänyt sen tyyliin vuosisadan koomasta. Melkein kuin Prinsessa Ruususen, mutta ilman suudelmaa.
"Enmämitään", Allu sönkötti, katsoi mua sen näköisenä et olisi täysin valmis avautumaan mulle jostain (veikkaisin että AlluIiirisCella-kuviosta), mutta paikalle pölähtänyt pikkuruinen Gia(!?) esti sen avautumispuuskan. Tyttö kyseli Hallan kadonneen satulahuovan perään ja Allu lähti sille näyttämään, mistä sen ehkä löytäisi.
Mä sillä välin vain nappasin Sylvin varusteet sekä harjat kantoon ja lähdin tamman karsinalle.

Sylvin kanssa oli taas muutama kisa tulossa, joten tarkoituksena olisi niihin treenata.
Treenit oli aina menneet vähän niin ja näin, en nyt osannut sanoa mihinkään mitään. Ihan niin kuin kilpailutkin, välillä meni hyvin, välillä ei ja sitten oli niitä "ihan jees"-suorituksiakin
Vili ja Sebastian roikkui kentän laidalla koko meidän treenien ajan. 
"Ei se ihan huono ollut", jompikumpi niistä huikkasi väliin. Jepjep, ei ollut huono ei, ehkä. Parivaljakon puheille en pahemmin painoarvoa laittanutkaan, koska tiesiköhä niistä kumpikaan loppupeleistä mistään mitään. 
Mä en ainakaan tienny.


Mun lopetellessa treenejä, vuoroaan odottelivat jo Olivia sekä Anni hoitoheppastensa kanssa. 
"Oisitte kai te tänne sekaan mahtuneet!" naurahdin. "Sellainen sointuva kolmen kimppa ois ollu!"
Samantein tajusin, mitä mä olin just suustani ulos päästänyt. Olivian ja Annin ilmeet vielä alleviivasivat sen tajuamisen.
"Siis... ku.. EN MÄ SILLÄ!" rääkäisin niin, että ihan Sylvikin vähän säpsähti. 
Hieroskelin poskiani nolostuneena.
"Siis ku meillä kaikilla tämmöset kimot tammat", yritin pelastaa tilannetta.
Olivia tyrskähti, Annillakin suupieli nyki ja jostain paikalle pölähtänyt Piritta nauroi ihan ääneen.

Mä hypähdin alas Sylvin selästä ja naama punaisena riensin tamman kanssa talliin häpeämään.


Ennen kuin pääsin karkaaman Seppeleestä kotiin asti, löysin itseni kuitenkin auttamasta Neelaa Gekon suitsien kokoamisessa ja pari muutakin nuorta hoitajatyttöä oli liimaantunut viereeni hetkeksi ties minkä syyn varjolla. 
Help me.

---

Haaste jokaiselle: Kirjoita jotain tallitarinaa niin, että sisällytät sinne mahdollisimman monta hahmoa.
Mielellään vielä sellaisia hahmoja, jotka EI seikkaile sinun/sinun hahmojen tarinoissa jokaisessa tekstissä

[Anton]

29.02.2024

Karkauspäivän kunniaksi karatattiin "keskellä viikkoa" Sylvin kanssa Sauran ratsastuskoululle kilpailemaan.
Mukaan lähti myös Riinis ja - luojan kiitos - Salma, koska jos me punatukkaisen kanssa kahdestaan oltais lähdetty niin ois ollu kyllä hilpeä reissu.
Riinis ja Valtteri kun edelleen tuntuivat nakkelevan niskojaan mulle, koska oLiN sAnOnUt PaHaStI silloin Iiriksen pippaloissa kyseenalaistaessani niiden kahden säädön Jasmiinan selän takana. Hohhoijaa. Menisin melkein jo lääkäriin kaivauttamaan ne herneet pois sieltä nenästä kun ei näytä itsekseen ulos tulevan....

Onneksi Salman kanssa sentäs juttu luisti, takapenkin mököttäjän istuessa naama myrtsinä lähes hiljaa koko matkan.
Jospa meillä kaikilla menis kisat nappiin niin ehkä olisi vähän iloisempi paluumatka?

Sylvi ainakin tuntui olevan hyvällä tuulella eikä perseillyt omiaan kisapaikalla eikä verryttelyssäkään. 
Vähän mua edelleen hirvitti meidän "uusi" estekorkeus, mutta ehkäpä tää tästä. Erittäin iso EHKÄ.

Mutta Sylvi näytti taas parhaimpia puoliaan radalla ja ratsastajan hermoilusta huolimatta, puhtaasti läpi niin perus- kuin uusintaratakin!  
Jos vain oltais oltu (taas) nopeampia nii ehkä ois oltu tuloslistalla vieläkin ylempänä, mutta kun kuitenkin viidennen sijan turvin saatiin ruusuke kotiin viemiseksi! Ei yhtään paskemmin siis. 

Olisin voinut vaikka heti avata "voittokaljan", mutta munhan se piti heppa-auto takaisin Seppeleesee ajaa.
Vitsailin jotain siinä lähtiessä, ettei naisia nyt uskaltanut rattiin päästää, mutta noh.. Vitsi meni viheltäen ohi.
"Ja meillä kaikilla oli niin muuukaaavaa..." hyräilin itsekseni.

Jospa sunnuntaina olis vähän parempi meno? Samalla poppoolla kun oltiin lähdössä Käkiharjuille kilpailemaan...
Hilpeä reissu siis tulossa jälleen. 
 

[Anton]

03.03.2024

"Huomenta! Me tässä ollaan jo aamupuurolla, kahvia keitin just äsken", äiti hihkaisi iloisesti kun laahustin keittiöön tukkaa haroen. Murahdin jotain huomenien kaltaista ja hymyilin tytöille, jotka näytti siltä että puuroa oli enemmän naamassa ja hiuksissa kuin mahassa.

"Soniako nukkuu vielä?" äiti kysäisi kun kaadoin kahvia kuppiin. Kysymys sai vain tuhahtamaan.
"En tiedä. Ei tullut yöksi kotiin", mutisin hiljaa.
Äiti tuijotti mua kysyvästi muttei alkanut tivaamaan, mitä oli tapahtunut. Enkä olisi jaksanut selittääkään.

Meillä piti olla hauska ilta Jusun ja Rasmuksen tupareissa/häärääppiäisissä, mutta vtuiksihan se oli mennyt. Minkä minä sille voin, että Juli päätti riisuuntua mun edessä alusvaatteisilleen siellä vaatehuoneessa, mihin jostain syystä olin sen kanssa eksynyt ja Soniahan oli käsittänyt koko tilanteen aivan väärin. Joo, saattoihan se näyttää erittäin kyseenalaiselta tilanteelta ulkopuolisen silmin, mutta jos Sonia olis vaan suostunut kuuntelemaan, olisin voinut selittää ettei yhtään mitään tapahtunut.
Mutta kun ei suostunut, kaivoi kaikki vanhatkin riidat esiin ja sanoi menevänsä Liekeen yöksi.
Kivaa.

"No, jospa saatte asiat selvitettyä", äiti totesi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Mmhm", murahdin. Sitä minäkin toivoin, mutta kun toinen ei halua kuunnella niin vähän turha edes yrittää. Eihän se edes vastannut viesteihin eikä soittoihin ollenkaan.
"Mä voin perua sen kisareissun niin sun ei tarvi tänne jäädä jos et halua. En tiiä yhtään milloin se Sonia on kotiin tulossa..." mutisin kahvikuppia tuijotellen. Teki melkein mieli lisätä loppuun "jos tulee".
"Eikä mitä. Lähdet nyt kun olet jo kerran sinne ilmottautunut. Kyllä me tyttöjen kanssa pärjätään ja voinhan mä yrittää Sonian kanssa puhua", äiti lupasi vaikka sen ilmeestä kyllä näki että mieluummin tekisi ihan jotain muuta kuin setvisi poikansa parisuhdedraamoja.
En kyllä tiennyt huvittiko mua ees lähteä minnekään Käkiharjuille kilpailemaan nyt kun en edes tiennyt missä se Sonia oikeasti oli.

Lähdin nyt sitten kuitenkin Käkiharjuille. Olinhan mä luvannut taas toimia kuskina… Jusukin tuli samalla kyydillä hevosineen ja oli kyllä taas hilpeä reissu!
Salma yritti jälleen kerran puhella jotain, mutta me muut istuttiin hiljaa. Mä en kysellyt palaneesta rantasaunasta Jusulta, kukaan ei kysellyt Soniasta tai siitä, kuinka monella meistä oli krapula.
Mulla ei ollut krapulaa, koska kolmesta kaljasta sellaista ei tullut.

Yritin vielä kisapaikalla soittaa Sonialle, mutta punaista luuria vaan tuli korvaan. Asia harvinaisen selvä. Ei sitte, saatana.
Mun hermostuneisuus tarttui tietenkin myös Sylviin, mikä tuskastutti mua vielä entisestään ja siitä tamma repi lisää kierroksia.

Eipä mennyt 130cm luokka kovin kummoisesti. Sähellettiin ihan liikaa ja parilta esteet puomit kolahteli maahan, mikä toi kahdeksan virhepistettä ja "huikean" 18.sijan.
Sen radan jälkeen kieltämättä teki mieli lyödä hanskat tiskiin, mutta ajattelin et samapa tuo on käydä tyrimässä se 140sentin luokkakin tähän konkurssiin.

Mutta tapahtui ihme! Mehän vedettiin puhtaasti niin perus- kuin uusintaratakin ja tultiin kolmannelle sijalle. Jansen ja Jusu vain päihitti meidän ajan ja hetken jopa Riiniskin näytti iloiselta, kun se oli neljäntenä.
Minulta ei meinannut aitoa hymyä irrota sitten millään, mutta piti yrittää vääntää joku hymyntapainen irvistys kasvoille. Ei hirveästi lämmittänyt mieltä ruusuke, vaikka normaalisti olisin ollut erittäin tyytyväinen.

Sylvi oli ansainnut kyllä parit extraporkkanat tallille palattuamme ja saatoin hieman vitkutella kotiinlähtöä. Äiti oli laittanut viestiä, että Sonia oli tullut kotiin ja oli itse lähtenyt kotia kohti, joten en ehkä kovin innolla kotiinpääsyä odottanut. Kun en yhtää tiennyt, millä tuulella siellä oltiin… Tuskin kovin hyvällä.

Olin oikeassa. Sonia mökötti sohvalla eikä edes vilkaissut mun suuntaan, vaikka mä kuinka yritin sille varovaisesti jutella - taas.
"Voitko nyt ihan oikeasti kuunnella?" äyskähdin lopulta, koska en vaan enää jaksanut tota lapsellista mykkäkoulua.
"En", blondi ilmoitti ja niskojaan nakellen lähti makkariin jatkamaan mököttämistään.
"Aha. Selvä,", mutisin, kävin hakemassa vaihtovaatteet vaatekaapista ja kerroin lähteväni Kirin luo saunaan kun ei kerran täällä kotonakaan kaivattu.
Sonia tuhahteli itkuisen kuuloisena.

Valtteri ei edes piilotellut vahingoniloista ilmettään tajuttuaan mulla olevan jonkunasteinen parisuhdekriisi ja kieltämättä teki mieli pyyhkiä sen naamalla sitä keittiönpöytää.
Kiri kuitenkin lepytteli mun kiristyviä hermoja lyömällä oluen naaman eteen ja kertoi saunan olevan ihan kohta lämmin. Parhaansa mukaan se yritti myös leikkiä jotain parisuhdegurua vaan eipä niistä sen neuvoista jäänyt käteen muuta kuin se, että pitäisi antaa Sonian vain rauhoittua ja odottaa, että se itse haluaa puhua.
Vaan entäpä jos ei rauhoitu eikä halua puhua?
"Oottehan te nyt ennenkin saanut sovittua isompiakin sotkuja?" Kiri lohdutteli mut ei se hirveästi siinä tilanteessa lohduttanut.
"No, pidä tota mun vanhaa huonetta vapaana jos näyttää siltä että tarvin uuden kämpän", huokaisin.

[Anton]

Huhtikuu -24 

Vaikka kisamatkoilla ihan hauskaa (ainakin hetkittäin) oli, oli myös kiva tulla kotiin Sonian ja tyttöjen luo.
Tulip Carnivalien jälkeen olin aivan rättipuhkipoikki joten oma sänky tuntui maailman parhaimmalta paikalta, varsinkin sitten kun sai Soniankin siihen kainaloon.

Kyllä sieltä Hollannista tuli ihan ruusukekin  sekä video minusta munasillaan juoksemassa tulppaanipellolla, mutta... ei siitä sen enempää. Vissiin Sarah oli lausunut kuuluisat "et uskalla..."-sanat kun tanssiaiset olivat loppuneet ja tietenkin siinä "pienessä" humalatilassa uskalsin...

No mutta kuitenkin, Sylvi oli ollut koko reissun ihan huippu ja Jasmiina oli hoitanut groomin hommansa täydellisesti - niin kuin aina.
Taisi olla enemmän 140cm-luokat enemmän mun ja Sylvin juttu, sillä eihän meillä tuntunut oikein koskaan onnistunut nuo 130sentin esteradat.
Eihän se meidän sijoituskaan nyt mitenkään maailman mainioin ollut (20/81), mutta kuitenkin! Jaksoi taas hetken ainakin uskoa, että kai minä jotenkin osasin ratsastaakin.

Seuraavaksi meillä olisikin vuorossa Estemestaruudet, koska jossain hetkellisessä hyvän itsetunnon-puuskassa olin meidät ilmoittanut sinnekin.
Ihan Viralliseen Estemestaruus-luokkaan meistä ei todellakaan ollut, mutta harrastemestaruutta lähdettiin havittelemaan kuitenkin.
Sonia oli vähän möksähtänyt kun kerroin lähteväni taas kisareissulle.
"Voi se olla että tullaan jo heti ensimmäisen päivän jälkeen kotiin", olin lohdutellut koska olin enemmän joku tyrimismestari kuin estemestari.
"Olet aina menossa", nainen oli puhissut.
"Etpähän kyllästy minun naamaan kun en oo koko ajan täällä", olin vitsaillut keventääkseni tunnelmaa.
"Kyllästyn kohta siihen kun en näe sinun naamaa", oli ollut vastaus.
Olin sitten kulkenut tovin sen perässä ja tunkenut naamani sen naaman eteen koko ajan. Lopulta Sonia oli kikatellen käskenyt minua lopettamaan ja olin kuulema ärsyttävä.

Joo, estemestaruuksien jälkeen pitäisi melkein heti lähteä Ruotsiin Hannaby Hanameille joten ei mua kyllä hirveästi kotona näkyisi. 
"Voittehan te lähteä tyttöjen kanssa mukaan", totesin kun Sonia taas valitteli, että istui vain kotona lasten kanssa. "Olisi kiva jos lähtisitte!" 
"Ja istuisin sitten hotellissa tyttöjen kanssa sillä välin kun sinä juokset kaikenmaailman juhlissa aliisoiden ja julien kanssa", nainen tuhahti. 
Jaa, taas tämä meni tähän. En kuitenkaan jaksanut riidellä, joten hieroskelin otsaani tuskastuneena.
"Tai sitten en lähtisi mihinkään vaan olisin teidän kanssa" kohautin harteitani. 
Pihinästä päätellen Sonia ei ihan uskonut puheitani.

Kyllähän minä mieluusti olisin kotona ollut Sonian ja tyttöjen kanssa, mutta kun Sylvin ylläpitodiiliin kuului myös kilpaileminen joten jos halusin tamman pitää, oli mun myös kilpailtava.
Ehkä Isabella Sokka olisi ymmärtänyt perhetilannettani ja "hyväksynyt" sen, etten nyt ihan jokaiseen mahdolliseen kilpailuun Sylvin kanssa olisi säntäämässä.
Ei se kyllä pahemmin ollut muutenkaan kyttäillyt missä mentiin ja mitä tehtiin, oli vain tyytyväinen kun välillä laittelin  väliaikatiedotteita miten on mennyt. 
Yleensä laitoin vain niitä positiivisia juttuja...

Tuleva kisakesä piti kyllä kiireisenä. Hanamia, jenkkiläänkin pitäisi matkata muutamaan otteeseen, Power Jumpit.. Ja mitähän kaikkea. 
Treenattava oli itsenäisesti ja valmentajien silmien alla. Toukokuussa mulla olisi vielä jonkun Charlotte Harjuvallan yksärivalmennus kun olin pääsiäisenä löytänyt eniten munia tallilta ja näin ollen voittanut valmenuksen itselleni. 
Kerrankin voitin jotain... 

"Sitten kun voitan Power Jumpit niin lähdetään vaikka jonnekin ulkomaille lomaileen tyttöjen kanssa!" lepyttelin Soniaa.
Blondi naurahti ja totesi, että laittaa varmuuden vuoksi loton vetämään. 

[Anton]

03.05.2024 - Estemestaruus

Nakkasin kypärän johonkin Sylvin harjojen päälle ja haroin hikisiä hiuksiani tympääntyneenä. 
Ei tullut meistä harrastemestareita, todellakaan. 
Meni kyllä niin päin persettä koko rata, että olin jo viheltämässä pelin poikki parin ennen kuin edes oltiin startattu. 

Kevät sai Sylvin hormonit hyrräämään ja oli sen takia aivan takapuolesta. Verryttelyssäkin se vain harasi vastaan kaikkia mun ohjeita, jumitti tai vaihtoehtoisesti sitten mennä kohelsi ihan minne sattuu ja saatiin kyllä aika murhaavia katseita muilta verryttelijöiltä. Voin melkein kuvitella, kuinka jossain anonyymeillä keskustelufoorumeilla päiviteltäis, kuinka se Seljavaara ei osannut hevostaan ratsastaa yhtään.

Päätin kuitenkin, että mennään nyt tyrimään se pirkaleen kisarata niin voidaan lähteä kotia kohti sillä tuskin meidän enää huomenna tarvitsis tulla takaisin.
Eikä tosiaankaan tarvinnut. Puomeja kolahteli maahan jo ekalla esteellä, sarjalla myös ja meinasin jopa luiskahtaa selästä, mutta sain kerättyä tasapainon takaisin ja mun räpelöinnin takia Sylvi vetäisi seuraavalle esteelle täyden stopin.
Viimeiseltä esteeltä otettiin myös puomit mukaan, joten radalta päästiin ulos kuudentoista virhepisteen kanssa.

No, onneksi Seppeleestä ei ollut lähtenyt muita kuin Salma näihin kinkereihin niin kovin moni tuttu ei tätä "loistosuoritusta" tulisi näkemään.
Myös Salma tuntui lohduttautuvan sillä ajatuksella, koska ei silläkään Bonnien kanssa niin mallikkaasti mennyt.

"No, ainakin saa olla kotona viikonlopun eikä tarvitse ajella edestakaisin tätä väliä kolmea päivää", hymähdin pieni hymy kasvoilla kun oltiin voittojaffojen sijaan häviöjaffoilla matkan varrella olleella huoltoasemalla. Jaffa toki mulla olisi vaihtunut kaljaan, mikäli en olisi ollut kuskina.
Salma nyökytteli iloisena ja kyseli, mitä tytöille sekä Sonialle kuului ja uteli muutenkin tulevaisuuden suunnitelmia.
Tämän päiväisen suorituksen perusteella teki mieli kyllä perua koko Hannaby Hanami Weekit ja turha edes haaveilla mistään Power Jumpeista, mutta tämmöstä tää (usein) Sylvin kanssa oli.

Mennään nyt ku meinattiinkin!
Tiedä vaikka onnistuttaisiin molemmissa kekkereissä?!
... joopajoo... 

[Anton]

16.07.2024

"No, onhan sulla Jusu ja Rasmuskin siellä ja ne kyllä osaavat ratsastaa tommosta nuorta hormonihirviötä", lohduttelin Soniaa kun se oli taas vähän ottanut osumaa Cormackin kanssa touhutessaan. "Tai kysy Salmaa tai Emmyä. Eedikin on nuorten kanssa touhunnut, mutta se ei vissiin niinkään esteistä tykkää.  Tai Sarah! Sehän ramppaa täällä Liekkijärvellä Mannyn takia harva se viikko... Kyllä tältä kylältä varmasti löytyy joku halukas sen selkään. Mutta ne osaavat sitte onkin eri juttu...
Sonia hymähti, painoi päänsä olkapäälleni ja mutisi jotain joojoon kaltaista.
Ihan varmasti jotkut Julit, Iirikset, Valtterit ja muut olisivat jonossa Cormacin liikutusavuksi, mutta vaikka he kaikki osasivat ratsastaa (tai no, Julista en mennyt aivan varmuuteen) niin olisiko heistä juuri Cormacin liikuttajiksi? Ori kun oli vielä nuori ja myös vasta opetteli hommia niin ei sinne ehkä mitään niin sanotusti harrastelijaa kannattanut laitta. Kai? En minä tiedä. Minä en tiennyt mistään mitään muutenkaan.

Sonia kun oli kriiseillyt orinsa liikutusvähyyttä mutta hyvinhän heillä oli kisoissa mennyt siitäkin huolimatta että kotopuolessa tuli lähes kirjaimellisesti turpaan. 
"Sitten kun löydät sille hyvän liikuttajan niin meilläkin olisi enemmän aikaa olla yhdessä!" hihkaisin. 
"Joo jos et olisi aina kisareissuilla", Sonia tuhahti. 
"No, syksyllä on aikaa", murahdin, muiskautin pusun toisen päälaelle ja nappasin sitten lattialta pienellä nyrkillä polvilumpiotani hakkaavan Sagan syliini. 

Niin.. Isabellahan oli lähestulkoon vain ilmoittanut, että Oskari Käkiharju olisi kiinnostunut Sylvistä - tai vähintään sen varsasta - ja pienten keskustelujen jälkeen Sylville oli löytynyt ori, se oli siemennetty ja nyt sen vatsassa kölli pikkuruinen varsa. 
Se myös tarkoitti sitä, että mun ja Sylvin kisailut yhtäkkiä rajoittui vain tähän kesään, jonka jälkeen oli yhtä kysymysmerkkiä meidän tulevaisuus. Mitäpä mä mihinkään olin vastaan sanomaan... Sylvi oli Auburnin hevonen, vaikka se välillä unohtui minultakin. Kukaan muu kuin Sonia (Isabellan ja Käkiharjujen lisäksi) ei edes tiennyt tulevasta mini-Sylvistä. 

En tiedä mitä mä sitten syksymmällä hevosrintamalla. Tuskin mitään.. Kyllähän se Käkiharju oli lupaillut, et heidän tallista varmasti löytyisi mulle joku ratsu alle, mutta en mä tiennyt halusinko muita kuin Sylvin... 
"Niin! Syksyllä isillä on sitten aikaa teille varmasti vaikka kuinka paljon!" ilmoitin Sagalle ja hyppyytin sitä polvellani.
Sonia naurahti vähän epäuskoisesti ja meni sitten pelastamaan kissojen kissanminttulelun Aidan hyppysistä. 

Sagan yrittäessä tunkea sormiaan mun sieraimiin, laskin lapsen takaisin lattialle ja katsoin hymyillen taaperon haparoivia askeleita siskonsa sekä äitinsä luo. 
Ehkä oli ihan hyväkin, etten mä enää syksyn tullen pystyisi reissaamaan pitkin maita ja mantereita ratsastuskisoissa? Saisin keskittyä ihan vain Soniaan sekä tyttöihin...
Eipähän olisi hurumaisia houkutuksia käden ulottuvilla...

Mutta vielä olisi ainakin Twin Ridersin viimeiset osakilpailut sekä tietenkin Power Jump.
Olisihan se makeaa voittaa Sylvin kanssa PJ:t, mutta se nyt oli täysin utopinen ajatus. Ei meistä ollut pienintäkään vastusta niille kaikille muille pro-ratsastajille. 

Olimme käyneet niin sanotusti ottamassa vauhtia Rihtniemen estekisoista viikonloppuna ja vauhtia ei kyllä ollut puuttunut, mutta kun puomit eivät olleet pysyneet kannattimillaan. Vtuiks meni taas. 

Ratsastajan vika oli jälleen kerran kaikki. Sylvi oli kyllä tehnyt parhaansa, mutta meikäpoika taas oli mokannut aivan kaiken. 
Mitäpä mä en mokaisi?
Parisuhteeni ainakin jos menisin avaamaan suuni jollekin muulle kuin Jesselle siitä, mitä olin touhunnut Hanameilla Aliisan kanssa.
Viestihistoria voisi pilata parisuhteeni myös, sillä välillä oli viestittelyt Aliisan kanssa menneet väärille raiteille. 

En tajua mikä mua vaivasi. Rakastin Soniaa, mutta noh, Aliisa oli aina Aliisa.