24.4.2021 Matkaratsastusmaasto LiekkiVaelluksessa

[Anne]

LiekkiVaellus perehdyttää sinut Mayan opastuksella matkaratsastuksen saloihin.

Tunti on avoin kaikille, voit tulla myös yksityishevosellasi. Seppeleen Ja ovat käytössä myös.
Teemme pitemmän maaston, jossa käydään myös läpi matkaratsastuksen ajatusta ja huoltotaukojen periaatteita.
Matka on noin 15km.

Tervetuloa!

Tunti oikeuttaa 1/3 maastomerkkiin sebeläisille.

Maya - Inga
Lyyti - Pumpuli
Saaga - Geisha
Salma - Jaffa
Manny - Huttu
Eedi - Valda

Huoltajana Krister


Vaelluksen pihatolla Maya aloitti kertomalla pienesti matkaratsastuksen kilpailun ideasta: "

Nopein hyväkuntoisin ratsukko voittaa. Laji on myös hevosystävällinen, sillä siinä pyritään etenemään ryhmässä ja myös huoltotauot hyvä pitää ryhmissä, jotta hevosella on kavereita.

Huoltotaukoja on aina matkan aikana pituuden muakaan sopivin välein ja huoltajoukko ajaa autolla aina seuraavalle paikalle. Huoltojoukko tuo evästä ratsastajalle, sekä vettä, viilennystä että tarpeen mukaan hevoselle lisäenergiaa/kauraa (varsinkin pitkillä matkoilla). Hevonen viilennetään tauolla ja juotetaan useimmiten melassi/elektrolyyttivedellä, jotta ei tule nestehukkaa. Hevosen sykettä seurataan mittarilla ja tauoilla sen täytyy laskea aina sallitun rajan alle, jos huoltotauolla on eläinlääkärintarkistus. Sykeraja on 64 sydeämenlyöntiä minuutissa.

Varusteina käy kaikki ratsastusvarusteet, pääasiassa varusteet ovat usein kevyitä eivätkä saa hiertää. Pitkille matkoille hevosta treenataan pikkuhiljaa, mutta nyt lyhyehkön matkan pärjää mikä hevonen vain. Tällä reissulla on kaksi huoltopistetta, johon Krister tuo vettä hevosille ja evästä ratsuille. Viilennystä emme välttämättä tällä reissulla tarvitse, katsotaan sitten huolloilla.

Etenemme ryhmässä, mutta jokaiselle on jaettu kartta ja vihko, johon merkataan sykkeet ja hevosen juoma määrä nestettä huollossa. Lisäksi kirjataan käytetty aika, nyt kun meillä ei vielä kaikilla ole sopivaa kelloa mukana. Huoltopaikoilla vielä katsotaan hevosen kaviot ja käydään läpi hevosen talutus ja esitys, kuten se eläinlääkärille näytetään kisoissa."


Porukka lähti kohti etukäteen suunniteltua reittiä. Nyt reitin ollessa lyhyt, päästiin käymään kaikki askellajit läpi. Ensimmäistä huoltopaikkaa lähestyttäessä, noustiin hevosten selästä pois ja talutettiin hevosia hetki. Huoltopaikalla katsottiin perusasiat melko nopeasti läpi.

Sää jatkui aurinkoisena, seuraavalle huoltopaikalle Kirster oli varannut evästäkin. Hevoset tarkistettiin ja kaikki onneksi näyttivät voivan hyvin. Matka jatkui Liekkijärven rantaa nuollen kotiin, jossa Krister vielä leikki eläinlääkäriäkin ja katsoit pulssit ja askellajit talutettunia läpi.

[Anne]

Tunti tullut!

[Salma]

Salma tutkii karttaa Jaffan selässä

[Manny]

Matkaratsastuksesta ja menninkäisistä

LiekkiVaellus oli miljöönä aivan uskomattoman hieno. Katselin ihastellen vanhaa navettarakennusta ja pihattoja, joiden kupeessa ryhmä tallin hevosia rouskutti laiskasti heinää. Näki heti, että Krister Ollila oli western-miehiä - pihaan kuljettiin hirsisen portin alitse, ja rakennuksen seinää oli koristeltu kärrynpyörin ja lehmänsarvin. Itse tilan isäntä käyskenteli pihamaalla buutseihin ja stetsoniin somistautuneena.

Ratsuksi mulle oli suotu Huttu, hieno rautias suomenhevosori. Se seisoi kuuliaisesti aloillaan kun odotimme, että kaikki olisivat valmiina, ja pyyhkäisin sormilla sen harmaata, laineikasta ja pitkää harjaa. Salma oli kuiskutellut mulle aiemmin, että Huttu oli itse Kristerin ykköshevonen, enkä mä ihmetellyt ollenkaan, miksi ori oli miehen silmäterä. Tuntui suorastaan kunnianosoitukselta päästä sen satulaan.

Maya, blondi ja suloinen nainen, piti meille esitelmää matkaratsastuksesta, kun olimme päässeet jokainen hevostemme selkään. Mua ujostutti, kun Mayan katse lipui muhun, ja painoin oman katseeni Hutun harjaan. Yritin painaa mieleeni mahdollisimman paljon Mayan sanoista, vaikka mun ajatukset risteilivätkin naisen silmissä ja metsänkeijumaisessa olemuksessa.


Matkaratsastus oli mulle konseptina täysin uusi ja tuntematon, mutta se kuulosti varsin kiehtovalta. Lähdimme matkaan ja aurinko pilkahteli puiden välistä. Huttu oli varmajalkainen ja mutkaton ratsastettava, ja hypistelin karttaa sen satulassa.

Maya oli varsin puhelias ryhmänvetäjä. Olin salaa aika hyvilläni, kun pääsin ratsastamaan suoraan menninkäistytön ja sen hienonvärisen quarterin taakse. Maya tarkisteli tasaisesti, että kaikki olivat yhä matkassa, ja pian nostimme ravin, jossa matka jatkui hyvän tovin.

Krister oli odottamassa meitä ensimmäisellä huoltopaikalla, ja laskeuduimme ratsailta. Vaikka matkaa oli vielä taittamatta reippaasti yli puolet, oli itselle pieni jaloittelu enemmän kuin tervetullut. Lyyti nauroi, kun irvistellen venyttelin raajojani ja hieroin kipeytynyttä pakaraa.

“Ootko sie noin ruosteessa”, Lyyti kuittaili ja pyyhkäisin otsaani.

“Näköjään. Saa nähdä miten takapuoli kestää loppumatkan”, sanoin.

“Voi, kyllä se takamus siitä vielä karaistuu”, Maya sanoi hyväntuulisesti ja mun poskia helotti. Se ei tietenkään jäänyt Lyytiltä ja Eediltä huomaamatta.


Kirjailimme ylös hevosten sykkeitä ja matka jatkui. Laukassa Huttukin innostui ja sain tuntea, että alla oli toden totta rautaisen voimakas ori, kun toppuuttelin sitä. Orin harja hulmusi tuulessa ja hetken aikaa kuvittelin olevani jonkin fantasiaelokuvan päähenkilö.

Toisella huoltopisteellä hevosten lisäksi myös me saatiin sapuskaa. Otin kiitollisena vastaan maukkaan sämpylän ja jutustelin aikani Kristerin kanssa, joka kyseli yleisesti miten oli mennyt ja mitä olin tykännyt Hutusta. Kehuin oria vilpittömästi ja Krister näytti oikein tyytyväiseltä ja ylpeältä, vaikka miehen olemus noin muuten huokuikin nöyryyttä ja perisuomalaista jalat maassa –asennetta.

Loppumatka rantaviivaa seuraten oli mukava. Maisemat olivat uskomattoman kauniit ja Maya kannusti meitä rallittelemaan kunnolla hiekalla. Saagan vuonohevosratsu innostui muutamille ilopukeille, mutta pieni ja näppärä tyttö hallitsi tasapainonsa esimerkillisesti ja sai tamman nopeasti takaisin ruotuun.

Viisitoista kilometriä meni ohitse yllättävän nopeasti. Takaisin LiekkiVaelluksessa jalat ja takamus olivat hellinä, mutta kokemus oli oikein positiivinen. Nostin ehkä turhan innokkaasti käteni ylös, kun Maya kyseli, kuka mahdollisesti lähtisi kokeilemaan matkaratsastusta toistekin – Lyyti tyrskähti pienesti ja Maya hymyili kannustavaisesti, kun laskin käteni vähän hillitymmin alas.


Kaiken kaikkeaan ensimmäinen kerta LiekkiVaelluksessa oli oikein mukava ja antoisa. Jos vuorokaudessa vain olisi enemmän tunteja, hengailisin tallilla varmasti useamminkin – ihan siis hevosten ja miljöön vuoksi...