Hallan Hoitokirja

[Anne]

Afterglow "Halla"
>>Sivulle
Hoitaja: Hely
Estekisaratsastaja: Kurre

>>Kurren ja Hallan valmennuskansio

[Anne]

11.4.2020 Estevalmennusrenkaan tutustumismaasto




Halla oli maastoreissulla hieman kuuma, kuitenkin, kun Kurre höllensi otetta ja antoi tamman mennä hieman vapaammin, tukitkin ylittyivät mallikkaasti.

3.4.2020 Tuntuma ratsuun



Kurre ja Halla pystyllä. Halla hyppäsi innokkaasti korvat höröllä ja melkoisilla ilmavaroilla!

[Anne]

1.5. Vappuiset tiet
seppele.proboards.com/thread/3194/toukokuun-valmennus-ponirengas-vappuiset-tiet


Halla tunnilla hieman jäykkänä, mutta menevänä!

5.6. Neliö neliö neliö
seppele.proboards.com/thread/3209/kes-kuun-valmennus-ponirengas-neli




Poniporukka törmäsi Kasipaniin, joka oli jalka paketissa lukemassa kirjaa, jostain syystä keskellä metsää.

Itse valmennuksessa Halla oli melko notke, jopa kuuma ja taipui mukavasti haastaville tehtäville. Kurren istunta välillä lähtee kaatumaan ja tasapainoa ja ulkotukea olisi Jannan mukaan saanut olla enemmänkin.

[Anne]

Juhannus 2020 - Saapuminen Norjaan




Halla innoissaan Lofoottien raikkaasta ilmasta!

[Anne]

Valmennusrenkaan leiri

Elokuun valmennusmaksu

(tulossa)

[Anne]

Seppele Cup 29.8.2020



Kurre epäistuvassa lainatakissa, Halla hienona. Myös ratsastajasta pölyt pois ennen suoritusta!

Sijoitus:

[kristiin]

Ensimmäinen hoitohevonen


Ajan auton jäiselle parkkipaikalle ja sammutan sen. Samalla sekunnilla kylmä pakkasilma alkaa puskea sisään auton ikkunoista. Tunnen käsieni tärisevän ja huokaisen yrittäen rauhoittua. Olen ensimmäistä kertaa minulle tuntemattomalla tallilla ja ryhtymässä heti hoitajaksi. Tallilla on useampi hevonen vailla hoitajaa. Saan valita niistä mieleisen. Minua jännittää. Koetan rauhoittua ja katselen pihamaalla tarhoissaan käyskenteleviä hevosia. Yritän arvuutella, ketkä niistä ovat vailla hoitajaa. Tumma shetlanninponi katsoo minua suoraan silmiin suu täynnä heinää. Se korskahtaa ja laskee taas päänsä alas. Ponin oikealla puolella on tarhassa kaksi hevosta. Iso puoliverinen ja sen vieressä pieni tumma poni. Käännän katseeni hevosista, vedän syvään henkeä ja astun ulos autosta.


Avaan tallin oven ja lähden harhailemaan aution tallin käytäviä. Kaikki hevoset näyttävät olevan vielä ulkona, eikä ratsastustuntilaisiakaan näy sillä hetkellä. Säpsähdän kun kuulen yhtäkkiä askelten ääntä takaani. Käytävää harppoo itsevarmasti vaalea, hymyilevä nainen. ”Sinä taidatkin olla Kristiin?”, hän kysyy. ”Joo, oon mä”, sanon helpottuneena. ”Mä oon Emmy.” nainen sanoo ja ojentaa kätensä. Puristan kättä samalla kun hän jatkaa: ”Siellä on tällä hetkellä tunti käynnissä, mutta kaikkien hoitsuttomien pitäisi olla vielä tarhassa. Mennään katsomaan.”


Saavumme aitauksille, joille olin hetki sitten autostani vilkuillut. Ensimmäisessä tarhassa on se sama shetlanninponi, joka katseli minua. ”Tässä on meidän pieni herra Eemeli. Se on toki sinulle liian pieni ratsastettavaksi, mutta jos se ei haittaa, voit ryhtyä sen hoitajaksi. Tässä vieressä meidän toinen shetlanninponi Akka ja tuolla viereisessä tarhassa Welshponi Halla ja Batakinponi Sinta. Hevosista Roi sekä Laila etsivät hoitajia ”, Emmy luettelee. Katson kahta shetlanninponia, jotka syövät ahnaasti heinäannoksiaan. Olen aina pitänyt shetlanninponeista, mutta ne ovat tosiaankin minulle auttamatta liian pieniä ratsastaa. Halla, hieman isompi poni viereisessä tarhassa vaikuttaa oikein mukavalta. Sopivan kokoinen ja tuo lempeä katse on vangitseva. Vilkaisen vielä suurempia hevosia taka-alalla. Nekin katsovat minua lempeästi heinänkorret suussaan, mutta silti tumma poni, Halla, vetää minua puoleensa. Näen jo mielessäni, kuinka laukkaamme yhdessä ilman satulaa heinäpellon poikki, kierrämme ketterästi esterataa ja vietämme yhdessä pitkiä rapsutteluhetkiä tallissa. ”No, mitä sanot?”, kysyy Emmy pirteästi viitaten samalla kädellään kohti hevosia. ”Halla vaikuttaa mukavalta. Pidän poneista, eikä se ole minulle silti liian pieni ratsastaa. ”, sanon säpsähtäen ajatuksistani. ”Halla onkin oikein mukava poni. Todella miellyttämisen haluinen ja sanoisin jopa herrasmies, jos poni olisi ruuna. Tässä, ota Hallan riimu ja taluta se talliin. Pääsette tutustumaan vielä lähemmin ennen kuin Hallan on aika mennä tunnille.”, Emmy ojentaa minulle sinisen, pienen riimun ja avaa minulle tarhan portin. Halla on selin minuun, mutta kääntää päänsä, kun astun sisään portista. Uteliaasti se ottaa muutaman askeleen minua kohti. Ojennan käteni ja annan sen nuuhkaista ennen kuin siirryn silittämään tamman tuuheaa talvikarvaa sen harjan alta. Halla seisoo paikallaan ja jopa laskee hieman päätään, kun pujotan riimun sen päähän ja lähden taluttamaan sitä kohti tallia.


Laitamme Hallan kiinni käytävälle ja Emmy tekee minulle pikakierroksen tallissa esitellen sen suurpiirteisesti. Vessa, oleskeluhuone ja oma kaappini, jonne saisin jättää tallikamojani säilytykseen. Satulahuoneessa Emmy esittelee minulle, mistä löytyvät Hallan tavarat. ”Tässä ovat Hallan harjat. Saat nyt mennä tekemään rauhassa tuttavuutta ponin kanssa. Kun olet valmis, jätä Halla karsinaan, sillä tuon pian muutkin hevoset sisälle. Olen koko illan tässä tallilla. Tule ihmeessä nykäisemään hihasta, jos on jotain kysyttävää”, Emmy selostaa, hymyilee minulle ja lähtee takaisin omiin töihinsä.


Olen nyt Hallan kanssa kaksin. Se seisoo rauhassa paikoillaan, kun harjaan sitä. Ensin kurat pois kovalla harjalla ja sitten pehmeämmällä. Se näyttää jopa nauttivan, kun harjaan sitä. Selvitän myös huolella harjan ja hännän sekä putsaan kaviot. Sitten vain rapsuttelen ponia. Se työntää pään syliini ja nauttii huomiosta. Olen aivan lumoutunut tästä ponista. Mitä kaikkea meillä onkin vielä edessäpäin…


    

[kristiin]

                                                                                                                                                                     1.3.2021


Kokeilua selästä käsin


Talutan Hallaa kohti loskaista kenttää. Kevätaurinko ja lopputalven lämpenevät säät ovat päässeet sulattamaan lunta paikoin tehden maasta ikävän märän. Loska ja kentän satunnaiset lätäköt eivät minua kuitenkaan juuri tänään häiritse, sillä Hallalla on vapaapäivä ja pääsisin vihdoinkin ensimmäistä kertaa tämän uuden hoitohevoseni selkään. Kentällä ei ole ketään, sillä tunnit pidetään vielä tähän aikaan vuodesta pääosin maneesissa. Talutan ponin keskelle kenttää mahdollisimman kuivaan kohtaan. Iloinen jännitys kipristelee kehossani, kun pujotan jalkani jalustimeen ja ponnistan selkään. Mieleni on kuitenkin luottavainen, sillä vasta lyhyen hoitourani aikana Halla on osoittautunut yhdeksi kilteimmistä ja herttaisimmista poneista, johon olen törmännyt. Se odottaakin kärsivällisesti paikoillaan, kun säädän satulan remmejä ja lähtee käskystä kävelemään rauhallisin keikkuvin askelin pitkin kentän laitoja.

Keräilen ohjia ja lähden kokoamaan ponia. Aluksi se yrittää luistaa avuiltani ja painaa pohjetta vasten oikaisten laiskasti kulmissa, mutta hetken aikaa ponia pyöriteltyäni alkaa se herkistyä oikein kivasti. Hallan askeleet keinuttavat ponimaisesti puolelta toiselle. Ne ovat pehmeät ja niissä on helppo istua. Selkä on leveähkö, pyöreä ja luo nojatuolimaisen vaikutelman. Taidan jättää ensi kerralla satulan pois…


Nostan laukan ja poni pukittaa innoissaan sännäten jokseenkin holtittomaan laukkaan. Säikähdän hieman, mutta pidän ponin tuntuman päättäväisesti tarpeeksi napakalla ja lähden kokoamaan ja taivuttelemaan sitä molempiin suuntiin. Hetken aikaa tappelemme sopivasta vauhdista, mutta vähitellen liike allani rentoutuu ja päästän Hallaa pidemmälle ohjalle. Suurimmat höyryt on päästelty ja uskaltaudun keventämään hieman istuntaani ja antaa laukan rullata ympäri kenttää.


Nautin olostani tuulen suhistessa korvissani. Aurinko pilkistelee pilviverhon takaa ja sen harvat säteet lämmittävät mukavasti selkää. Siirrän ponin raviin ja annan sille vielä vähän pidempää ohjaa, jotta se voisi venyttää kaulaansa. Poni venyttääkin itseään, pidentää hieman askeltaan ja pärskähtää tyytyväisenä. Jäähdyttelen ponin ja hyppään tyytyväisenä alas sen selästä.

[Gia]

30.08.2022
Uusi talli ja oma hoitoponi!

Talli, jolla olin ratsastanut monta vuotta, ilmoitti yllättäen lopettavansa ratsastuskoulutoiminnan ja toimivansa kokonaan yksityistallina - tallin muutamat tuntihevoset myytiin surutta pahimmassa tapauksessa satojen kilometrien päähän eikä niitä siis ollut mitään mahdollisuutta mennä katsomaan niiden uusille kotitalleille. Olin tietysti asiasta surullinen, koska myytävien hevosten listalla oli myös oma lempiponini, Prinssi. Se lähti jonnekin päin pääkaupunkiseutua, ilmeisesti jatkamaan tuntiponin hommia. Yritin ehdottaa äidille muuttoa, mutta hän ei oikein innostunut ponin perässä muuttamisesta. Miksi aikuiset olivat aina niin tylsiä?

Minun täytyi siis etsiä itselleni uusi talli. Ensin tuijotin tietokoneen näytöllä haikeana Prinssin kuvia varmaan kaksi tuntia, ennen kuin sain oikeasti aikaiseksi alkaa etsimään lähistöltä toisia talleja. Tiesin Liekkijärvellä sijaitsevan ainakin yhden tallin (ei Liekkijärvellä varmaan kauhean montaa tallia ylipäätään ollut) - ison ratsastuskoulun, Seppeleen, josta olin kuullut koulun siistien tyyppien puhuvan ja olin salaa hieman kade, että he ratsastivat “oikealla” ratsastuskoululla, minun ratsastaessa pienellä tallilla, joka ei oikeastaan ollut ratsastuskoulu vaan talli, jossa asui suurimmaksi osaksi yksityishevosia ja siellä nyt vaan sattui olemaan muutama tuntihevonenkin. Siellä minä olin kuitenkin ratsastuksen aloittanut, ja Prinssi oli maailman ihanin poni - upea kimo newforestinponi - joten en ollut nähnyt tarvetta vaihtaa tallia. Seppele oli vähän kauempanakin, mutta nyt kun tallin vaihto oli väistämättä edessä, niin enköhän minä jotenkin sinne pääsisi.

Olihan päässä käynyt myös ajatus ihan ikiomasta ponista, mutta tiesin etteivät vanhempani ikimaailmassa suostuisi siihen. Liikaa vastuuta, liian kallista ja blaa blaa blaa. Päädyin siis Seppeleen nettisivuille, koska no, se oli ainoa talli joka tuli Liekkijärveltä mieleen. Se vaikutti pelkästään ruudun välityksellä todella hyvältä, tunnitkin olivat jo palanneet kesätauolta. Olin juuri menossa etsimään lisätietoa tunneista, kunnes silmäni osuivat johonkin mielenkiintoisempaan. “Hoitajahaku avoinna”. Tuijotin tekstiä silmät suurina. Voisiko todella olla… Tai no, ei siitä mitään haittakaan olisi, jos kävisin vilkaisemassa…

***

Aikaisemmin kuin osasin odottaa, olin Seppeleen pihassa tutustuakseni paremmin Seppeleen hoitajaa hakeviin poneihin. Niitä oli kolme: Gekko, Halla ja Peck. Äiti oli ihan väkisin tunkeutunut mukaan tallille, olihan se vähän noloa, mutta toisaalta oli ihan kiva saada kyyti tallille ja sieltä pois ja hän voisi hoitaa ainakin osan puhumisesta puolestani, itse voisin keskittyä olennaiseen eli ponien ihailuun.

Tallissa oli täysi säpinä päällä, niin kuin ratsastuskoulussa pystyi kuvitella olevan kun tunnit olivat käynnissä. Vilkaisin äitiini päin, joka näytti jokseenkin järkyttyneeltä, en tiedä johtuiko se pulleista poneista tallikäytävällä vai ihan vaan yleisesti hevostallin hajusta. Äiti oli ollut viimeksi kanssani tallilla joskus kun olin vielä ollut alkeiskurssilla, joten siitä oli aika kauan aikaa, ehkä hän ei muistanut millaista tallilla olikaan. Mutta mitäpä sitä ei lapsensa takia tekisi, uhrautuisi vaikkapa tallille silläkin uhalla, että hevosen haju tarttuu vaatteisiin.

Onnistuimme jotenkin löytämään tiemme toimistoon, sieltä innokkaiden tuntiratsastajien ja vähemmän innokkaiden tuntiponien (ne näyttivät enemmän siltä että olisivat mieluummin jääneet talliin syömään) välistä. Toimistossa meitä tervehti vaalea, pirteän oloinen nainen.
-Tämä tyttö tässä haluaisi hoitoponin, äiti sanoi naiselle ja tuuppasi minua kevyesti selästä, jotta saisin vauhtia mennä esittelemään itseni.
-Joo… mutisin jalkoihini tuijottaen, mutta tunsin äidin pistävän katseen selässäni, joten tiesin että pitäisi olla reippaampi. Kohensin ryhtiäni ja katsoin suoraan vaaleaan naiseen päin.
-Niin siis, olen Gia Aaltonen ja haluaisin hoitoponin, ilmoitin kuuluvasti.
-Sepäs on kiva, nainen vastasi minulle pöydän takaa ja nousi seisomaan. -Olen Emmy, toinen tallin omistajista ja voin esitellä hoitajaa hakevat ponit.

Matkalla ensimmäisen ponin luo Emmy kyseli vähän kokemuksestani hevosten kanssa, joten totta kai kerroin että olin oikeastaan ratsastanut aika montakin vuotta, mutta hoitoponia minulla ei ollut vielä ollut. Emmy johdatti meidät ulos isosta tallirakennuksesta, pienelle punaiselle puurakennuselle tallin vieressä.
-Gekko asuu aitassa, Peck sen sijaan löytyy autotallin karsinoista ja Halla siirtotallista, Emmy selitti.

Pian huomioni kiinnittyi pieneen vaaleanrautiaaseen poniin aittarakennuksessa. Voi kun se oli suloinen! Rapsutin ponia vähän, se vaikutti kiltiltä.
-Se sopii hyvin aloittelevalle hoitajalle, Emmy sanoi. -Se on kiltti, mutta ratsastaessa saattaa kenkkuilla, esimerkiksi jähmettyä keskelle kenttää. Ja esteillä se on hieman arka.
Okei, poni oli kyllä ihan super suloinen, mutta en tiedä, Emmyn kertoman perusteella en ihan vakuuttunut. En tykännyt kenkkuilevista poneista, ja arkuus esteillä huolestutti, koska olin välillä itsekin arka esteillä.
-Mennäänkö katsomaan toista ponia? ehdotin.

Niinpä olimme pian pienessä kahden karsinan tallissa, jossa asusti pieni ja karvainen, ruunikko russiruuna Peck. Se oli ehkä vieläkin söpömpi kuin Gekko!
-Peck ei ole ehkä se nätein poni, eikä hyvätapaisinkaan, mutta ihan kiva se loppujenlopuksi on, Emmy esitteli.
Tosiaan, Peck näytti melkoista hapanta naamaa enkä ollut ihan varma, uskaltaako sitä silittää.
-Ruoka on sen suurin rakkaus, Emmy naurahti. -Kuten ehkä näkyy. Se saattaa näykkiä ahneuksissaan, joten kannattaa olla varovainen.
Hylkäsin ajatuksen Peckin silittämisestä, vaikka minusta se olikin tosi söpö. Ei tosiaan ehkä se näteimmän näköinen poni, mutta söpö silti.
-Joo, tuota et ainakaan hoitoponiksi ota, äiti tuhahti. Arvasinkin, että äiti tuskin olisi Peck-fani, ja huomasin hänen tuijottavan pyöreää ponia nenänvarttaan pitkin. Muuten hän pysyi melko hiljaa koko ajan, mikä oli harvinaista äidille, ehkä hän ei vain tiennyt mitä poneista olisi pitänyt sanoa, hän kun ei varsinaisesti mikään poni-ihminen ollut.

Viimeisenä oli jäljellä Halla. Se asui taas eri paikassa, toisella puolella tallipihaa. Samalla kun pyörimme Seppeleen tiluksilla, Emmy esitteli mitä kaikkea pihalta löytyykään. Lähinnä siellä oli tarhoja, jossa hevoset ulkoilivat, sekä iso ratsastuskenttä ja maneesi. Ihan viihtyisän oloinen tallialue, mietin.
-No niin, tässä on sitten meidän viimeinen poni, joka hakee hoitajaa, Emmy ilmoitti ja viittilöi yhteen karsinaan päin.

Kurkistin karsinaan ja jäin vain tuijottamaan siellä seisoskelevaa ponia lumoutuneena. Se katsoi minua lempeillä silmillään korvat hörössä, kuin odottaen että tulisin hoitamaan sitä.
-Mä haluun tän, ilmoitin, vaikka Emmy ei ollut vielä ehtinyt kertoa ponista mitään.
-Se on kyllä tosi kiva poni, kiltti ja hyvätapainen, ratsastaessakin miellyttävä. Jos haluat joskus kisata niin Hallasta saa siihenkin hyvän kaverin, Emmy sanoi.

Tämän oli pakko olla unta, ei näin täydellistä ponia voinut olla olemassa. Ehdin jo kuvitella meidät kisaradoille, me voitettaisiin ihan kaikki luokat, ja saataisiin monia ruusukkeita, ehkä joku hieno pokaalikin, joka kimaltelisi upeasti hyllyn päällä valon osuessa siihen…
-Haloo? äiti herätteli minua päiväunilta. -Emmy kysyi että oletko aivan varma että haluat tämän… Mikäs sen nimi nyt olikaan… hoitajaksi?
-Joo, täysin varma, hihkuin innoissani. - Ja sen nimi on Halla.
Olin varma, ettei äiti muistaisi nimeä enää hetken päästä, mutta enköhän minä ehtisi muistuttaa siitä aika monesti tulevaisuudessa.
-Hienoa, mä näytän missä sen harjat on, niin voit harjailla sitä vähän. Se menee vasta päivän viimeiselle tunnille kahdeksalta, joten tässä on hyvin aikaa, Emmy sanoi.

Haimme Hallan harjat yhdessä Emmyn kanssa, kunnes hän lähti takaisin toimistohommiin ja jätti minut, äidin sekä Hallan kolmistaan. Äiti katseli arvioivasti, kun harjasin Hallaa.
-No, onko se kiva? äiti kysyi.
-Tosi kiva, vastasin hymyillen. Halla seisoskeli rauhassa paikallaan ja antoi minun harjata itseään kaikkialta ilman mitään temppuiluja. Edes mahan alta harjaaminen ei saanut sitä ärsyyntymään.
-Kiva että mieluisa poni löytyi, äiti sanoi, hänkin hymyillen. -Mutta voitaisiin kohta lähteä kotiin, voit vaikka huomenna tulla uudestaan tallille.

Harjasin Hallan loppuun ja putsasin vielä vähän kavioita, jonka jälkeen vein hoitotarvikkeet takaisin paikoilleen.
-Mä käyn vielä sanomassa Hallalle heipat, sanoin äidille. Hän lähti jo kävelemään parkkipaikalle päin, jossa automme odotti. Kipitin Hallan luo ja syöksyin halaamaan sen kaulaa.
-Nähdään huomenna, sanoin sille ja painoin päätäni sen kaulaa vasten. -Ja ole sitten kiltisti tunnilla, sanoin sille kun irrottauduin vihdoin sen kaulasta pitkän halauksen jälkeen.
-Huomiseen! huikkasin tammalle ja lähdin askeltamaan reippaasti kohti parkkipaikkaa, jossa äitini varmasti jo kärsimättömänä odotti. Eka päivä uudella tallilla oli ollut tosi kiva, odotin innolla mitä huominen toisi tullessaan!

Ei välttämättä aina tuu näin pitkiä tarinoita mutta tässä nyt tälläinen kuitenkin

[Gia]

31.08.2022
Lisää tutustumista talliin ja Hallaan
(En oo kauheen hyvä keksimään otsikoita:D)

Jostain syystä koulunkäynti ei oikein kiinnostanut heti seuraavana päivänä, kun olin ollut Seppeleessä hoitamassa Hallaa ensimmäistä kertaa. Mietin koko koulupäivän ajan uutta hoitoponiani ja kaikkea, mitä voisinkaan sen kanssa tehdä tulevaisuudessa. Opettaja joutui muutaman kerran käskemään minua keskittymään opetukseen, koska näytin varmasti siltä, että leijuin jossain omissa pilvilinnoissani enkä keskittynyt opetettavaan asiaan. Kun koulupäivä sitten vihdoin loppui, säntäsin pyörälleni ja lähdin polkemaan kohti Seppelettä, uusi ihana tallipäivä Hallan kanssa mielessäni.

Tallille saapuessani olin aluksi hieman hämilläni. Mitä minun pitäisi tehdä ensimmäisenä? Lukitsin pyöräni tallin seinän vieressä olevaan pyörätelineeseen ja jäin siihen hetkeksi seisomaan kummastuneena. Oli orpo olo olla tallilla ihan yksin, kun viimeksi olin ollut tallilla äidin kanssa ja nopeasti olimme löytäneet Emmyn seuraksemme. Pitäisikö minun nytkin etsiä Emmy jostain ja kysyä häneltä, mitä minun pitäisi tehdä? Tuntui, että olin unohtanut kaiken mitä hoitajan tehtäviin kuuluikaan. Lähdin kuitenkin kävelemään talliin päin, kun en viitsinyt seistä pihalla koko päivää.

Sisällä tallissa tuli kotoisampi olo, tuttu hevosen tuoksu ja kavioiden kopse tervehti minua. Sain idean mennä katsomaan ilmoitustaululta tuntilistat, jotta näkisin millä tunnilla Halla menee tänään. Selailin listoja ja näin siellä monia hevosten nimiä, joita en tunnistanut. Mutta sitten oli tietysti Halla, jonka nimi komeili päivän viimeisen tunnin kohdalla. Minulla ei siis taaskaan olisi mitään kiirettä Hallan hoidon suhteen, ainakaan tuntien takia. Ehkä äiti tai isä olisi jossain vaiheessa hoputtamassa kotiin syömään, ja sitten pitäisi lähteä kotiin, mutta muuten minulla pitäisi olla ihan hyvin aikaa olla tallilla.

Ilmoitustaululle oli myös koostettu lista hoitajan tehtävistä, se tuntui varsinaiselta helpotukselta. “Hevosen perusteellinen harjaus, harjan ja hännän siistinä pitäminen, varustehuolto…” Luettelin tehtäviä mielessäni. Olin keskittynyt listan lukemiseen, joten säpsähdin kun kuulin tutun naisen äänen takaani.
-Hei muuten, unohdin sanoa eilen että sulle on tosiaan oma kaappi tuolla yläkerrassa, jossa voit säilyttää tavaroitasi. Ja yläkerrassa on myös oleskeluhuone, jossa voi käydä lepäämässä välillä, Emmy kertoi.
-Okei, kiitti! vastasin ja päätinkin heti lähteä käymään yläkerrassa.

Vasta oman kaappini löydettyäni tajusin, kuinka painava koulureppu selässäni olikaan ja oli ihanaa saada se pois selästä kaapin lattialle lojumaan. Muuten kaappi näytti melkoisen ankealta, koska siellä ei ollut mitään, toisin sinne kuitenkin pian ratsastusvarusteitani ja kaikkea muuta tarpeellista, mitä tallilla voisi tarvita. Kaapin ovea päätin kuitenkin koristaa heti. Repäisin yhdestä kouluvihkostani sivun ja kaivoin penaalistani muutaman tussin, joilla kirjoitin paperiin “HALLA ON PARAS” isoin tikkukirjaimin ja ympäröin tekstin useilla eri värisillä sydämillä. Sydämiä tuli enemmän kuin jaksoin laskea, hupsista. Teippasin lapun kaappini oveen oleskeluhuoneesta löytämälläni teipillä, ja repäisin ovessa aiemmin olleen pienemmän lapun pois, jossa luki minun nimeni. Eiköhän tuosta minun tekemästäni lapusta tulisi selväksi, kenelle kaappi kuului, vaikka minun nimeäni ei kaapin ovessa lukenutkaan.

Minulla oli jo kauhea ikävä Hallaa, joten en jäänyt yläkertaan pidemmäksi aikaa. Eikä siellä paljoa tekemistä olisi ollutkaan, kun oleskeluhuoneessakin oli autiota. Ehkä muut hoitajat olivat vielä koulussa, tai jossain muualla. En tiedä oliko tallilla kovin montaa ala-asteikäistä hoitajaa, kun en ollut vielä tavannut muita hoitajia. Mutta enköhän minä heitä vielä näkisi, uskoin että olisin tallilla ainakin näin alkuun joka päivä, eikä minua ihan helposti saisi pysymään päivääkään pois tallilta, ellei sitten olisi joku ihan todella hyvä syy. Halusin tutustua Hallaan ja tallin arkeen kunnolla, eikä se onnistuisi, jos en olisi tallilla.

Siirtotallille mennessäni huomasin, ettei Halla ollutkaan siellä, joten sen oli pakko olla tarhassa. Hmm, missähän tarhassa se on, mietin samalla kun lähdin haahuilemaan pihalle. Kauaa minun ei kuitenkaan tarvinnut etsiä, kun tutun näköinen tummanruunikko osui silmiini.
-Hallaaa, huutelin jo kaukaa saadakseni sen huomion. Hölkkäsin kohti tarhaa, vaikka tiesinkin, ettei tallialueella saa juosta. Mutta hölkkääminen on eri asia kuin juokseminen. Halla tuijotti minua suloisesti tarhastaan, sen kanssa samassa tarhassa ulkoili myös muita poneja. Joku punaruunikko piirtopää, sekä kaksi kimoa ponia. En tiennyt muiden ponien nimiä, mutta kaikki olivat söpöjä (Halla oli tietenkin söpöin).
-Moii, minä tässä taas, puhuin Hallalle kun menin tarhaan ja valmistauduin ottamaan Hallan kiinni. Tamma katsoi minua jälleen lempeästi, olin varma ettei millään ponilla pystynyt olemaan ihanampaa katsetta kuin sillä.
-Sun pitää kestää mua nyt varmaan aika usein, kun oon sun hoitaja, hihitin ponille samalla kun laitoin sille riimua. Hallaa ei haitannut yhtään, vaikka minulla kesti hieman laittaa sille riimu, kun minun piti varmistaa useaan kertaan että se tuli varmasti oikein sen päähän. Kuinka noloa olisikaan taluttaa hoitoponiaan väärin laitettu riimu päässä…

Laitoin Hallan kiinni karsinaan, vaikka tiesinkin Hallan olevan niin kiltti, ettei sitä oikeasti olisi tarvinnut laittaa kiinni. Se pysyi kyllä rauhassa paikallaan ilmankin, mutta tapoihin kuului laittaa poni kiinni niin laitettiin sitten. Kävin hakemassa harjat, muistin hyvin kun Emmy oli näyttänyt niiden paikan joten se kävi nopeasti. Aloin taas harjata Hallaa samaan tapaan kuin eilenkin. Kuinka mukavalta pystyikään niin tavallinen asia kuin ponin harjaaminen tuntumaan. Mietin vain sitä faktaa, että se edessä oleva poni oli oikeasti MINUN hoitoponini, ja saisin tulla harjaamaan sitä vaikka joka päivä jos haluaisin. Pelkkä ajatus siitä sai minut hymyilemään typerästi. Ja todellakin tulisin tallille joka päivä harjaamaan Hallaa jos se oli minusta kiinni. En varmasti kyllästyisi tähän ikinä. Hallakin tuntui nauttivan kunnon harjaamisesta, se roikotti päätään rennosti ja jopa ummisti silmiään hieman. Jos ponin oli mahdollista näyttää vielä söpömmältä kuin aiemmin, se todellakin teki niin.

Harjasin Hallaa niin pitkään, että sen karva ihan kiilsi. Sen olisi voinut vaikka viedä näyttelyihin ja se olisi varmasti voittanut. Paitsi että, näyttelyissä hevosen harja ja häntä oli laitettu viimeisen päälle nätiksi. Siitä sainkin idean hoitaa Hallan harjan ja hännän kuntoon, olihan siitä mainittu hoitajan tehtävälistassakin. Innostus kupli sisälläni, kyllä minä näyttäisin että olin hyvä hoitaja. Määrätietoisesti aloin selvittämään Hallan harjaa, joka olikin melko takkuinen. Siitä oli varmaan aikaa, kun se oli viimeksi selvitetty. Tamma oli onneksi rauhallinen ja se jaksoi seistä paikallaan, vaikka minulla kesti aika kauan aikaa saada takut selvitettyä kokonaan. Myös häntä oli melkoisessa takussa, mutta onneksi Hallan harjapakissa oli pieni pullo selvitysainetta, jonka ansiosta takut sai helpommin selvitettyä.
-No niin, nyt sä oot tosi upean näköinen, tokaisin Hallalle. Vaikka olihan poni jo muutenkin upea, mutta nyt se näytti entistä upeammalta. Katsoin onnellisena ponia hetken aikaa, kunnes puhdistin vielä sen kaviot, se sujui vaivattomasti kuten eilenkin. Onneksi Halla oli niin kiltti hoidettaessa että ei tarvinnut sen takia stressata, saako jotain hevosen hoitoon liittyvää asiaa hoidettua.

Aika oli kulunut aivan liian nopeasti ja kännykkää vilkaistessani huomasin jo pari vaativaa soittoa äidiltä ja viestejä perheen Whatsapp-ryhmässä, että täytyisi kiirehtiä kotiin tai en saa ruokaa koko iltana. Naputin äkkiä viestin olevani jo tulossa, vaikka olinkin oikeasti vasta Hallan karsinassa.
-Tyhmää, mun pitää lähtee, sanoin hoitoponilleni pettyneenä. -Mutta nähdään taas pian! sanoin ja lähdin kiireesti pyörälleni päin, käyden mutkan satulahuoneen kautta viedäkseni Hallan harjapakin sinne, yläkerrassakin piti käydä vielä hakemassa reppuni. Sitten lähdin pyöräilemään vimmatusti kotiin päin, samalla miettien, että se ratsastaja joka ratsastaisi Hallalla päivän tunnilla olisi varmaan iloinen nähdessään karsinassa huolellisesti hoidetun ponin.

[Gia]

07.09.2022
Ollaanko kavereita?

Nojasin ponitarhan aitaan ja katselin, kun Halla mättäsi tyytyväisenä heinää suuhunsa muiden ponien kanssa. Onneksi se sentään näytti nauttivan päivästään. Minulla sen sijaan ei ollut niin iloinen fiilis kuin minulla yleensä tallilla oli. Koulussa minulla oli ollut riitaa kaverini Venlan kanssa, tai varmaan häntä pystyi jo sanomaan entiseksi kaveriksi. Olimme ennen ratsastaneet samalla tallilla, mutta tuntihevosten myynnin jälkeen hän oli mennyt ihan oudoksi ja sen jälkeen välimme olivat olleet melko viileät, minusta oli tuntunut siltä että Venla oli vältellyt minua ihan tarkoituksella, emmekä olleet koulussakaan juuri jutelleet päiväkausiin. Tänään hän oli sitten vihdoin kertonut, että oli päättänyt lopettaa ratsastuksen kokonaan ja ratsastus oli oikeastaan hänen mielestään aika tyhmä harrastus, hän harrastaisi mieluummin jotain siistimpää. Olin tietysti ihmetellyt asiaa, jolloin Venla oli kertonut, että hän oli miettinyt lopettamista jo pitkään koska ratsastus oli käynyt hänen mielestään tylsäksi, eikä hän oikeastaan ollut ikinä tykännyt siitä, että vaatteet haisivat hevoselle. Hän oli vältellyt asian kertomista minulle, koska tiesi että välimme menisivät sen jälkeen oudoiksi. Kun Kantolat (sen yksityistallin omistajapariskunta) sitten myivät tuntihevoset, ratsastuksen lopettaminen oli tuntunut luonnolliselta ratkaisulta. No sepä kiva.

Olin aikeissa ottaa Hallasta kuvia kännykälläni, toivoen että se olisi jotenkin saanut minut paremmalle mielelle, mutta sen sijaan huomasin että Venla oli lähettänyt minulle viestin. “Ei oo kiva olla riidoissa”, se kirjoitti. “Voidaanhan me olla kavereita, vaikka harrastetaankin eri asioita”. Tuijotin sanoja kännykkäni ruudulla ja mietin, mitä vastaisin. Kirjoitin, että tuskin ehtisimme kauhean usein nähdä koulun ulkopuolella, nyt kun viettäisin enemmän aikaa tallilla hoitoponin vuoksi. Ja hieman vaikeaa olisi olla kaveri tyypin kanssa, jonka mielestä harrastukseni oli tylsä ja tyhmä. Tuskin hän edes haluaisi olla “epäsiistin” tyypin kaveri, joka kaiken lisäksi vielä haisi hevoselle, joten en jaksanut uskoa, että kaveruudestamme tulisi enää mitään. Siihen Venla kirjoitti, että ei sitten olla kavereita. Ja minä vastasin, että ei sitten.

Huomisesta koulupäivästä tulisi varmaan loistava, mietin sarkastisesti ja tungin ärsyyntyneenä kännykän takaisin taskuuni. Olisimme edelleen Venlan kanssa samalla luokalla, vaikka olimmekin nyt pistäneet välit poikki. Voisinkohan jotenkin vaihtaa luokkaa? Mutta en halunnut miettiä sitä nyt, joten otin olallani roikkuvan Hallan riimun käsiini ja lähdin hakemaan ponia tarhasta. Kävelin sen luo, jolloin se alkoi nuuhkia takkiani kiinnostuneena, kenties herkkupalojen toivossa. Naurahdin ja rapsutin tammaa korvan takaa.
-Onneks sä sentään oot mun kaveri, sanoin sille hiljaa. Tunsin, kun kyyneleet alkoivat kirvellä silmissäni, mutta taistelin kaikin voimin niitä vastaan. Et varmasti ala itkeä tallilla, käskin itseäni pääni sisällä. Hallaa rapsutellessa minulle tulikin pikkuhiljaa parempi mieli, eikä minua enää itkettänyt hetken päästä. Ei voisi vähempääkään kiinnostaa joku Venla, oli minulla parempiakin kavereita.
-En kyl tajuu miten joku voi lopettaa ratsastuksen, mutisin itsekseni kun talutin Hallaa talliin. Mutta eipä se ollut minun ongelmani.

Siirtotallin sijaan talutin Hallan päätalliin, koska huomasin ponin olevan melko kurainen. Ainakin jalat kaipasivat suihkutusta, joten talutin Hallan päätallista löytyvälle pesupaikalle. Pesupaikalla oli myös joku toinen tyttö ponin kanssa. Huomasin, että poni oli yksi niistä, jotka tarhasivat Hallan kanssa samassa tarhassa. Missä vaiheessa hän oli hakenut ponin tarhasta minun huomaamattani? Varmaan siinä vaiheessa kun olin viestitellyt Venlan kanssa, jolloin olin tietysti tuijottanut kännykkääni ponien sijaan.
-Moii, sanoin tytölle, joka oli ehkä pari vuotta minua vanhempi. Hänellä oli pitkät ruskeat hiukset, jotka olivat kahdella siistillä letillä, ja päällään hänellä oli vaaleanpunainen sadetakki, saman väriset ratsastushousut ja kumisaappaat.
-Moi! hän vastasi reippaasti. -Ootko sä uusi täällä? hän kysyi harjatessaan punaruunikkoa ponia. -Ei olla taidettu ennen tavata.
-No, oon mä aika uusi, vastasin. -Aloitin Hallan hoitajana reilu viikko sitten. Sitä ennen kävin yhellä toisella tallilla.
Mieleen tuli yhtäkkiä monia iloisia hetkiä entisellä tallilla Venlan kanssa, mutta karistin ne äkkiä mielestäni. Minusta tuntui, että olisin ollut Seppeleessä pidempäänkin kuin vähän yli viikon, se oli alkanut tuntua kotoisalta. Olin ollut tallilla melkein joka päivä viikon ajan, paitsi lauantaina, jolloin minun oli jostakin syystä ihan pakko olla vanhempieni mukana katsomassa Ginon jalkapalloturnausta. Onneksi Ginon joukkue sentään voitti, olisi tuntunut vielä enemmän ajan tuhlaukselta jos olisin joutunut katsomaan peliä, joka hävittiin.
-Aa, no tervetuloa sitten! Mä oon Saaga, ja tää on Abrianna, oon ollut sen hoitajana pari vuotta. Sitä ennen mä hoidin yhtä shettistammaa, Akkaa, Saaga kertoi.
Ai niin, en ollut kertonut omaa nimeäni, ajattelin. Unohdin sen melkein aina, koska no, mieluummin olisin ollut kertomatta.
-Mä oon Gia, sanoin kuitenkin. -Aika outo nimi, mutta minkäs voit, sanoin virnistäen.

Aloin suihkuttaa Hallan jalkoja haalealla vedellä. Halla ei säikkynyt vettä yhtään, seisoi vain paikallaan yhtä rauhallisesti kuin aina ennenkin. Siitä tuli väkisinkin hyvälle mielelle, kun se oli niin kiltti. Jalat puhdistuivat melkein kaikesta mudasta pelkällä vedellä, mutta pari kohtaa jäi, joissa oli erittäin kuivunutta mutaa eikä se tuntunut lähtevän millään. Minun piti siis hakea harjat ja hinkata harjalla viimeisetkin mudat pois. Kun jalat olivat vihdoin puhtaat, tuntui kuin olisin selvinnyt rankastakin urheilusuorituksesta. Oli pakko levätä hetki, ennen kuin jatkoin Hallan hoitoa.
-Onko Abrianna kiva? virittelin jälleen keskustelua Saagan kanssa.
-On se, vaikka se onkin joskus aika kiukkuinen, hän vastasi kevyesti naurahtaen. -Mutta nyt sillä on taas hyvä päivä. Mitäs sä tykkäät Hallasta?
-Se on tosi ihana, kun se on niin kiltti, niin sitä on kiva hoitaa, sanoin iloisena ja silitin tummanruunikon tamman kaulaa. Se varmaan odotti jo, milloin aloitan harjaamisen, vaikka se ei vaikuttanutkaan mitenkään levottomalta joutuessaan odottamaan.
-Mitäs meinasit tehdä sen kanssa tänään? Saaga kysyi.
-En mitään erikoista oikeastaan, hoidan vaan ennen tunteja, niin kuin yleensä, sanoin. -En oo ratsastanut sillä vielä, mut ei mulla oo mikään kiire sen kanssa.
Totta puhuen minua jännitti aika paljon Hallalla ratsastaminen ihan yksin, enhän minä koskaan ollut ratsastanut muuten kuin ratsastustunneilla. Ehkä odottaisin, että pääsisin Hallan kanssa jollekin tunnille, niin se ei ehkä jännittäisi niin paljon.
-Mulla on samat suunnitelmat Abriannan kanssa, se menee kahdella tunnilla tänään niin en viitsi ratsastaa, hoidan vaan sen kunnolla ennen tunteja, Saaga sanoi samalla kun puhdisti hoitoponinsa kavioita.

Oli kiva jutella poneista yhdessä. Olin itse asiassa törmännyt Seppeleen käytävillä aiemmin muutamaan hoitajaan - ei sillä että muistaisin heidän nimiään, saatika heidän hoitohevostensa nimiä - mutta he kaikki tuntuivat olevan aika paljon vanhempia kuin minä. Eivät sillä tavalla oikeasti vanhoja, kuten esimerkiksi minun mummoni, mutta kuitenkin. Oli hieman vaikea aloittaa keskusteluja heidän kanssaan, kun heillä tuntui olevan ihan omat juttunsa, joista en aina ottanut selvää, mistä he oikeastaan puhuivatkaan. Mutta Saagan kanssa oli helppo jutella, vaikka hän olikin vähän minua vanhempi.
-Mä lähden tästä viemään Abriannan karsinaan, Saaga sanoi. -Mutta oli kiva jutella! hän huikkasi ja nappasi Abriannan mukaansa. Poni lähti kuuliaisesti seuraamaan hoitajaansa tallikäytävää pitkin.

Saaga vaikutti olevan hoitoponinsa kanssa määrätietoinen. Ehkä se johtui siitä, että hän oli ollut hoitajana niin pitkään, jo ennen Abriannaakin sen jonkun toisen ponin hoitajana. Oma oloni oli epävarmempi, mutta ainakin tähän asti olin pärjännyt Hallan kanssa hyvin. Enköhän minä siis pärjäisi sen kanssa jatkossakin, mietin ja aloin vihdoin harjaamaan tammaa, joka oli odottanut kärsivällisesti kun olin keskittynyt lähinnä vain Saagan kanssa jutteluun. Olimmekohan me kavereita? No, ainakin voisimme varmaan puhua poneista lisää joku toinen päivä, ajattelin hymyillen.