1.5. Toukokuun valmennus - ponirengas - (vappuiset) tiet

[Janna Luhta]

1.5. TOUKOKUUN VALMENNUS - PONIRENGAS
(VAPPUISET) TIET

Blom, Kurt - Afterglow Johansen, Inkeri - Jay's Strix Stjärndahl, Salma - Bonnie KN Rinne, Saaga - Abrianna J&K

Vapun kunniaksi valmennus järjestetään Seppeleen tuulisella kentällä, muutaman tallin katoksen alla munkkeja syövän hoitajan raukean katseen alaisena. Janna lähettää ratsukot lämmittelemään maastoon samalla, kun kokoaa esteitä kentälle.

Ratsukot palaavat hengästyneinä ja iloisina reippaassa ravissa parinkymmenen minuutin päästä. Inkeri on kulkenut Siirillä kärjessä ja pyörittänyt ratsukoita ylä- ja alamäissä lumesta sulaneiden hiekkateiden liepeillä. Kentällä Janna kehottaa ratsukoita jatkamaan reippaassa ravissa ja hakemaan hevosiin hyvää taipuvuutta volteilla ja pääty-ympyröillä. Ennen varsinaiseen tehtävään siirtymistä tehdään vielä pätkät pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin. Halla vaikuttaa jäykältä vasemmalle ja Janna kehottaa Kurrea keskittämään oman istuntansa todella keskelle satulaa ja pitämään ohjastuen tasaisena. 

Välikäyntien aikana vain hevoset lepäävät. Ratsastajat istuvat jalat satulansiivistä nostettuina ja puuskuttavat rankasta lihastyöstä. Hevoset pureskelevat tyytyväisenä kuolaimiaan ja höristelevät korviaan munkkeja syöviä hoitajia kohti. 

Esteet on jaettu kentällä pareihin: ensin hypätään matalampi, noin 50-senttinen pysty, ja sen jälkeen 80-senttinen taempi pysty. Puomeja on vain yksi - näin hevoset pääsevät harjoittelemaan lähestymisiä ja esteiden hahmottamista.

Ensimmäiseksi hypätään suoraa, keltaista linjaa. Ensimmäiselle esteelle tehdään lähestymisiä sekä helpompaa reittiä, uraa pitkin lyhyen sivun kautta, että vaikeampaa reittiä kahden lähellä olevan sinisen esteen välistä, jolloin linja tulee ratsastaa jyrkemmässä kulmassa. Varsinaisella linjalla hevoset saa päästää isoon laukkaan. Tehtävä osoittautuu etenkin Hallalle aluksi haastavaksi, sillä sama vasen kylki vaivaa sitä, mutta harjoituksen edetessä Kurre alkaa löytää tasapainoaan ja lähestymiset onnistuvat oikein hyvin. Karautus esteiden yli on ratsukolla joka kerta voimakas ja iloinen, ja tästä Janna huikkaa useammat erityiskiitokset.

Aurinko pilkahtelee hetkeksi pilvien taakse, kun siirrytään seuraavaan tehtävään (oranssille linjalle). Tässä tehtävässä ratsukot pääsevät testailemaan, kuinka tiukkoja kaarteita uskaltavat ratsastaa. Janna on tiukka siitä, että ratsastaja istuu keskellä satulaa eikä kallistu liikaa sisään kaarteeseen. Siiri osoittautuu yllättävän ketteräksi, mihin saattaa toki vaikuttaa se, kuinka rohkeasti Inkeri uskaltaa sitä ratsastaa. Janna muistuttaa Inkeriä huolehtimaan siitä, ettei tee lähestymisiä epäreiluiksi hevoselle - vaikka se hyppääkin uskollisesti, pitää sille antaa hyvä mahdollisuus onnistua tehtävässä. Tehtävä hypätään kumpaankin suuntaan. 

Kolmas tehtävä (vaaleansininen linja) on toisinto edellisestä tehtävästä, mutta vaikeustasoa nostetaan reilusti. Keltaisten esteiden jälkeen ratsastettava voltti saa olla pieni, mutta sen tulee olla ehdottoman pyöreä ja hallittu. Janna huutelee Saagaa ratsastamaan voltin huolellisesti, hutaistuna se on vaikea pala Abriannalle. Viimeisillä kerroilla Janna kehottaa lisäämään tempoa hiukkasen, jotta nähdään, miten voltti saadaan pidettyä hallittuna myös kovemmassa vauhdissa.

Neljättä tehtävää (violetinsininen linja) varten estekorkeus nostetaan kokonaisuudessaan 80-90 senttiin. Suoralla tiellä päästään keskittymään hyvään, tasaiseen ratsastukseen ja esteiden keskellä pysymiseen. Salma ja Bonnie saavat erityissyyniä, sillä Bonnie haluaa kauhoa esteiden välit vain muutamalla laukka-askeleella, eikä se malta mukautua Salman tarjoamaan lyhyeen laukkaan.

Loppuravien ja -käyntien aikana Janna kyselee ratsukoiden kevään ja kesän kisasuunnitelmista ja lupaa ottaa ilmoitetut kisat huomioon valmennusten suunnittelussa. 

Maksuaikaa 31.5. asti. 

Valmennuksen maksuhaaste: Kirjoita yllättävästä keskustelusta, jonka kävit toisen valkkaryhmään kuuluvan kanssa tallissa ennen valmennusta. 

Maksuhaasteet ovat vapaaehtoisia ideoita kirjoittamista varten.

[Salma]

Seppeleen estevalmennusrenkaan toukokuun valmennus osui meidän osaltamme täydelliseen saumaan: perjantaille ennen Hanamia ja Tie Tähtiin -kisojen kolmatta osakilpailua. Olisi voinut kuvitella, että intoani olisi hälventänyt valmentautua vapunpäivänä, mutta rehellisesti sanottuna tilanne oli päinvastainen. Olin päivemmällä viettänyt valtavan hauskat vappuvaihtarit, ahtanut itseni täyteen tippaleipää (jota olin epätoivoisesti ja onnistumatta yrittänyt pehmentää simalla) ja ottanut tallin yläkerrassa Cellan ja Inkerin kanssa päiväunet ennen alkuillan valmennusta. Oloni oli lämmin ja tukeva, kun satuloin Bonnien ja talutin sen kentälle muiden valkkaryhmään kuuluvien kanssa.

"Mä johdan! Mä johdan!" Inkeri karjui keuhkojensa pohjasta, kun Janna meitä hetken kentällä pyöriteltyään käski koko letkan maastoon alkulämmittelyjen ajaksi. Lähtiessämme tallin pihasta ilmassa tuoksui lämmin sokeri ja uppopaistetut munkit, taivas oli piilottanut kalpean sinensä hattarapitsin taakse ja taivaanrannan kultainen reunus oli kuin satukirjasta. Päivä oli mitä täydellisin.

Me olimme vauhdikas nelikko. Janna oli kehottanut hakemaan hevosiin hyvää tuntumaa, mutta tuntuman lisäksi saimme ojia ja mäkiä vilisevän maastoratsastussimulaation á la Inkeri kiemurrellessamme tallia ympäröivillä pikkupoluilla. Kun palasimme kentälle, oli selkäni turvaliivin alla jo litimärkä viileästä iltailmasta huolimatta.

Lämmitellessämme kentällä kävin mielessäni läpi aiempia kevään startteja. Penkin alle menneiden Kalla Cupin ja Ruunaan Maljan jälkeen Bonnie oli alkanut tuntua hyvältä. Olimme voittaneet 120 sentin luokan pikkukisoissa Sjöholmassa, eikä meidän menestyksemme Tie Tähtiin -kisoissakaan ollut mielestäni hassumpaa. Mielessäni kummittelivat kuitenkin Jannan sanat treenikalenterista. Minun pitäisi saada ponille lisää kuntoa ja nopeutta ja kenties maksaa Jannalle siitä, että hän suunnittelisi meille kisakalenterin. Minua myös pelotti, ettei kanttimme enää riittäisi isoihin kisoihin. Tuntui, että vasta Hanamin kansainväliset puitteet antaisivat osviittaa siitä, oliko Bonnie todellakin palannut varsomisen jälkeen oikean kisaponin tasolle.

Tunsin kyllä, että voitontahtoni kevään suhteen oli kivunnut pikkuhiljaa portaitaan ja saavuttanut nyt huipputason. Minä tahdoin voittaa koko Tie Tähtiin -kisan. Tahdoin voittaa kaiken mahdollisen Hanamissa ja tahdoin voittaa myös ne kesän kisat, joihin emme olleet vielä edes ilmoittautuneet.

Tämänkertaisessa valmennuksessa keskityttiin teiden ratsastamiseen. Esteet olivat matalaa treenikorkeutta ja Bonnie hyppäsi niiden yli hyväntuulisesti ja rennosti. Tunsin selässäni Jannan katseen, kun yritin kiriä nopeimpia reittejä esteiden välille. Tiesin, että se oli meidän valttikorttimme. Viime osakilpailussa olimme jääneet toiselle sijalle vain siksi, että Bonnie oli ollut hitaampi.

Se ei saisi pitkiä puoliverisen jalkoja, mutta toivoin sydämestäni, että sen jalat voisivat olla niin kepeän balettimaiset, että ne mahtuisivat raoista joista puoliveriratsastajat voisivat vain haaveilla.

[Inkeri]

Luojan kiitos mulla oli ollut iltatalli vappuaattona. Muuten mä olisin ollut kilistelemässä skumppalaseja Liekkikalliolla koko päivän niin kuin koko muu kylä. Ja vapunpäivän aamuna en olisi kovin virkeänä ollut varustamassa Siiriä Jannan estevalmennukseen. Välttämättä en olisi edes saapunut paikalle vaan jäänyt tyytyväisenä sängynpohjalle ja joskus neljän maissa tilannut kebabin. Kotiovelle toimitettuna.

Saaga hihkui innosta, kun Janna patisti meidät tekemään alkuverryttelyä maastoon. Minä ja Siiri valikoiduttiin kärkiratsukoksi, koska Bonnie oli vähän turhan reaktiivinen ja loput ratsastajat sen verran pieniä. Ja ehkä siksi, että mä saatoin itse haluta olla kärjessä. Kovin vauhdikasta maastoretkeä me ei tehty vaan tehokasta pakarajumppaa sekä hevosille että ratsastajille: mäkien kiipeilyä. Siirillä oli sen edellisessä kodissa myös maastoiltu aika paljon, joten se käyttäytyi tosi mallikkaasti. Olisin voinut heittää sille vaikka pitkät ohjat eikä silloinkaan olisi tarvinnut pelätä ponin sinkaisevan jokaiseen ilmansuuntaan samanaikaisesti, kuten vaikka Tirpan kanssa. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän aloin ilmeisesti arvostaa hevosten selväpäisyyttä.

Hevoset pärskivät iloisesti kuorossa meidän palatessa ravissa takaisin Seppeleeseen. Samalla ravilla jatkettiin kentälläkin, ja olin tyytyväinen Siirin liikkeeseen. Se oli lyhyessä ajassa parantunut paljon eikä tuntunut kulmissa tai kaarevilla urilla enää yhtä tasapainottomalta kuin mulle tullessaan. Muoto ponilla oli edelleen aika pitkä ja kokoamiskyky olematon, mutta mitään ihmeitä ei voinutkaan vaatia tapahtuvaksi. Janna kehui menoa rennon ja letkeän näköiseksi, mikä riitti mulle tähän asti.

Esteillä Siiri syttyi taas elementtiinsä. Se nautti saadessaan laukata isoa laukkaa, mikä tuotti toisaalta välillä ongelmia sopivan laukka-askelmäärän löytämisessä suoralla linjalla. Jouduin pidättämään sitä melko paljon, mutta nopeasti poni tajusi, ettei voi kaahottaa päättömästi, vaikka askel olisikin isoa.

Tasapainon kehittymisen huomasi ponissa siitäkin, että kaarteiden ratsastus rataesteillä oli kehittynyt huomattavasti, vaikka Siiri oli niissä luonnostaankin hyvä. Toisaalta mäkin olin melko rohkea ratsastaja enkä pelännyt tiukkoja mutkia, mikä varmasti toi ponillekin itsevarmuutta.

“Toi ei kyllä ollut enää järkevä tie, Inkeri. Vaikka poni ei ikinä kieltäisikään, ei se tarkoita sitä, että voi ratsastaa ihan mistä tahansa raosta. Tulepa tuo lähestyminen vielä uudestaan”, Janna komensi yhden vissiin vähän turhan ahtaan käännöksen jälkeen, josta poni oli saanut hypätä lähes paikaltaan.

Viimeisten esteiden noustessa muille ysikympeiksi, pyysin Jannalta, saataisiinko me hypätä vaikka viimeisenä ja ihan maksimissaan kasikymppiä. Arvelin, että Siiri ei välttämättä ollut vielä valmis korkeampiin, sillä se vaikutti olevan aika hikinen ja hengästynyt jo ennen tehtävän suorittamista. Lisäksi tehtävässä oli pointtina suorana pysyminen ja tarkka keskelle ratsastaminen, jonka uskoin sopivan meille paremmin, jos ei tarvinnut laittaa kaikkia paukkuja itse hyppäämiseen. Oikeassa mä olinkin, vaikka Janna sitten lopuksi sanoi, että Siiri hyppää kyllä melkoisella ilmavaralla, eikä mun tulisi turhaan pelätä rikkomasta sitä liian isoilla esteillä.

[Anne]

Halla tunnilla hieman jäykkänä, mutta menevänä!