|
|
Post by Anne on Jan 2, 2018 13:27:17 GMT 2
Iita
|
|
|
|
Post by Pyry on Jan 3, 2018 21:30:45 GMT 2
3.1.2018Pyry oli nähnyt kahtena peräkkäisenä yönä siitä unta. Toisessa Lynn oli ratsastanut sillä hiljaisessa maneesissa ja hymyillen puhunut jotain Danielin kanssa Pyryn kuulokynnyksen ulottumattomissa. Toisesta unesta Pyry ei muistanut paljoa mitään, mutta siihen liittyi kesän lämpö ja kaksi pehmeää turpaa. Auringonsäteet, jotka saivat siristelemään. Aamulla unen tunnelmaa muistellessaan Pyry oli sen päättänyt. Anne oli ilahtunut - "Se on just hyvä sulle" - ja niin Pyry oli saanut itselleen toisen hoidokin. Iita oli hauskan näköinen. Joistain kohdista se oli hurjan leveä ja paikoin näytti taas siltä, että se olisi kaivannut lisää massaa. Paksun talvikarvan peittämä takapuoli näytti siltä, että sen päällä olisi voinut järjestää teekutsut. Sen silmät olivat kirkkaat ja ilme mahdottoman lempeä. Kun Reino osasi esittää yrmeää naamaa heinäkasalla ja näyttää lopen tylsistyneeltä alkeiskurssin aloituskaarrossa, Iita tuntui näyttävän reagoivan vain tyytyväisen kiinnostuneesti kaikkeen ympärillään. Se ei hermostuneena vierastanut uutta tallia eikä yrittänyt luimuilla muille tammoille tarhassa. Pörröistäkin pörröisemmät korvat seurasivat ympäristön ääniä ja turvassa kimmelsi pakkasen jäädyttämät pisarat. Pyry huokaisi tarhan portilla tyytyväisenä. Iita näytti hänen silmiinsä täydelliseltä.  Hanki narisi ja tummat silmät seurasivat Pyryn askelia. Pyry työnsi lapasensa housujensa taskuun ja Iitan tummat sieraimet laajenivat suuriksi sen haistellessa kohti ojentunutta kättä. Tamman turpa oli yhtä pehmeä ja lämmin kuin Pyryn unessa.
|
|
|
|
Post by Pyry on Jan 14, 2018 18:35:05 GMT 2
14.1.2018Pyry oli kironnut nostaessaan Iitan etujalkaa ja tajutessaan tamman tiputtaneen kenkänsä tarhaan. Pahasti vääntynyt kenkä oli löytynyt pienen hakuilun jälkeen, mutta onneksi Iitan kavio näytti säilyneen ehjänä. Anne oli huokaissut syvään kieroa kenkää katsoessaan ja pohti mistä saisi kengittäjän taiottua ennen huomisen tunteja, kun Anni oli kävellyt ohi ja luvannut soittaa Jirin paikalle. Pyry jätti Iitan odottamaan pienen heinäkasan kanssa sisälle ja tehokkaana irtojuoksutti Reinon (ja itsensä) hikiseksi. Kiltisti Jiri ajoi hetken kuluttua pihaan kumppaninsa kutsumana ja Pyry tajusi hetkensä tulleen. Nopeasti hän loimitti Reinon ja jätti sen kuivattelemaan karsinaansa ja sitten kääntyi Jirin puoleen. Hän ei ollut oikeastaan koskaan kehdannut kysellä millaisia kaikkia saloja ihan peruskengitykseenkin kuului, vaikka hän oli lukemattomat kerrat itse tapahtumaa seurannut. Ja kyllähän ainakin siististi irronnut irtokenkä olisi hyvä osata lyödä takaisin. Jiri oli kuitenkin tutumpi (tai ainakin Anni oli ja se riitti) ja kiitettävän kärsivällisesti mies vastailikin Pyryn lukemattomiin kysymyksiin suoristaessaan kenkää ja nakutellessaan sen tehokkaalla tahdilla takaisin Iitan kavioon. Mutta vielä se valkoviiva jäi vähän mysteeriksi... Ja no, ehkä muutama oppitunti katselijan roolissa olisi vielä muutenkin hyvä viettää ennen vasaraan tarttumista. 
|
|
|
|
Post by Pyry on Mar 2, 2018 12:11:24 GMT 2
10.2.2018Pyry ei ollut ihan varma mitä odottaa valmennukselta uuden ratsun kanssa. Iita liikkui reippaasti korvat hörössä muita hevosia välillä vilkuillen, kulki kiltisti sinne minne Pyry pyysikin, mutta Anne tuntui haluavan enemmän. Enemmän, enemmän, enemmän. Pyry tunsi hien valuvan selkäänsä pitkin ja Iitan askelten heittävän häntä välillä tasapainosta pois. Voltille kääntäessään Pyry yritti todella keskittyä. Asetus, taivutus, ulkopohkeen tuki, kevyt käsi... Iita tuntui reagoivan herkästi Pyryn apuihin ja muuttuvan nopeammaksi. Pikku hiljaa se alkoi heräillä ja Pyry yritti vain pysyä mukana. Tamma taisi tajuta olevansa ihan oikeassa kouluvalmennuksessa eikä millä tahansa humputtelutunnilla! Savu melkein nousi sen pohtiessa mitä seuraavaksi tehtäisiin, mutta Pyryllä oli kovasti vaikeuksia saada sen esiin noussutta energiaa käyttöönsä. Anne yritti peitellä hymyään, mutta Iitan kulkiessa vakavana ja pöristen opettajan ohi, ei tämä voinut enää estää hihitystään. Kehtasikin, vaikka kouluratsastus oli vakava asia! 
|
|
|
|
Post by Pyry on Mar 30, 2018 12:07:07 GMT 2
Tie tähtiin 1. osakilpailu11.3. Valmennus Seppeleessä  Kirjallinen palaute oli ehkä ihan paikallaan, Pyryn päässä pörräsi aina vähän turhan vauhdikkaasti valmennusten aikana... 16.3. Valmennus Saaristossa Pyry vilkaisi Alviinaa. Alviina vilkaisi takaisin. Hän istui hienon ja ison Lassensa selässä ja näytti jostain syystä vähän hermostuneelta. Pyry katsahti alas omiin tummiin housuihinsa, jotka olivat täynnä Iitan ruskeita karvoja. Tamma yritti kaikin keinoin päästä valtaisasta talviturkistaan eroon ja Pyry oli kaikin keinoin yrittänyt sitä siinä auttaa. Silti Iita näytti siltä miltä se nyt näyttikin. Vähän pulskalta ja paksukarvaiselta. Pyryä alkoi kaduttaa valmennukseen ilmottautuminen. Hän näyttäytyisi ensimmäistä kertaa Saariston opettajan edessä ja oli aivan varma siitä, että onnistuisi nolaamaan itsensä täysin. Henry asteli maneesiin ja aloitti valmennuksen. Puoli tuntia oli etukäteen ajateltuna tuntunut aivan liian lyhyeltä ajalta valmentautumista ajatellen, mutta pian Pyry oli onnellinen siitä, että ei joutuisi kestämään Henryn rääkkiä pidempään. Hiki valui pitkin kasvoja sekä selkää Henryn pyytäessä lisää. Iita suoritti ja puhisi mennessään. Pitkälle sivulle kääntäessään Pyry keskittyi energiaan. Energiaa, energiaa, energiaa! Ja Iita sähköistyi. Ei ihan samalla tavalla kuin huippuunsa viritetty kisahevonen, mutta sillä tavalla kuin pyöreät ja tasaluonteiset suomenhevostammat osasivat sähköistyä. Se sai enemmän voimaa askeliinsa ja samanaikaisesti Pyryn päässä loksahti useampikin palanen paikalleen. Tältä se tuntuu! Tältä se tuntuu, kun hevonen työntää takaa, astuu alleen ja toteutti muitakin hienoja sanapareja, jotka olivat aiemmin olleet Pyrylle vierasta sanahelinää, jollaista kokeneemmat ratsastajat viljelivät Seppeleen oleskeluhuoneen pöydän ääressä. Herranen aika, mähän ratsastan. Ajatus nousi Pyryn mieleen ja Iitalle pitkiä ohjia antaessaan hän tuntui leijailevan edelleen niissä muutamissa onnistuneissa askelissa. Ja sitten Pyry kuuli ne sanat, joita hän ei uskonut kuulevansa vielä vuosikausiin. Huonoina hetkinä hän epäili ikinä saavansa niitä kuulla. "Te olisitte voineet vaikka startata jo helpon beenkin", Henry totesi valmennusta lopetellessaan. Pyry ei ollut uskoa korviaan. Helpon been? Hän? Maneesin katto tuntui tulevan vastaan, niin korkealle Pyryn mieliala yritti. Pyry rapsutteli Iitan harjanjuurta tyytyväisenä ja ohjasi tammaa ulos maneesista loppukävelyille. Enää hän ei vilkaissut Alviinaa, joka oli myös kuullut Henryn sanat ja tuijotti mieli mustana edellään kulkevaa pyöreää suomenhevostammaa ja sen karvoissa kierinyttä poikaa. 18.3. 1. osakilpailu Saaristossa "Ja siitä keskihalkaisijalle, pysähdys ja tervehdys", Pyry luetteli silmät kiinni painuneina. Hän avasi räpytellen silmänsä ja katsoi Alviinaan. Alviinan ilme oli kumman keskittynyt, mutta todennäköisesti hän vain seurasi huolellisesti Pyryn luettelemaa rataa tarkistaakseen, ettei poika tehnyt virheitä. Äkkiä ilme vaihtui ylpeään hymyyn. "No osasithan sä sen! Ajattele, mitä kävisi jos olis unohtunut", Alviina hymyili kummallisen äidillisesti ja jatkoi Lassen nykeröiden kanssa ähertämistä. "No älä, mua aina stressaa ulkoamuistamiset... Mut kiitti Alviina avusta!" Pyry totesi sitten hyväntuulisena ja jatkoi matkaansa ratsunsa luo. Vielä pitäisi varmistaa, että Iitan harja oli edes jollakin tavalla edelleen asiallisen näköinen (vielä viisi minuuttia sitten se oli puruton, mutta mitä tahansa oli voinut käydä tällä välin) ja yrittää etsiä Pyryn hukkaama valkoinen kisahanska (on se mukana, on sen pakko olla mukana). Pyryn tuurilla hän olisi aivan varmasti opetellut jonkin väärän radan eikä edes olisi tajunnut sitä ennen maneesiin sisälle ratsastusta. Olipa siis onni omata avuliaita kilpakumppaneita! ~~~ Vasemmalle vai oikealle, vasemmalle vai oikealle? Peruutus, oliko se jo tässä vai pelkkä käyntiin siirtyminen? Ja mitä tän jälkeen?! Tuntui siltä, ettei olisi ikinä ollut kouluaitojen sisällä. Tai hevosen selässä. Tai edennyt vaippaikäisestä itse asiassa yhtään mihinkään. Joo, siltä Pyrystä tuntui. Isolta vauvalta hevosen selässä törmäilemässä erilaisiin kirjaimiin, jotka eivät edes seuranneet aakkosia. Laukattiinko me jo tähän suuntaan? Kumpi edes oli vasen ja kumpi oikea? Oliko toi tuomarin pilli? Miten ratsastetaan? Ja minne pääsee piiloon kun on nolannut itsensä täysin kouluradalla?!
|
|
|
|
Post by Pyry on Jul 12, 2018 6:36:09 GMT 2
Kesän 2018 kouluvalmennusryhmä
I valmennus 3.6.18 Iita oli alkutunnista niiiiin raskas ratsastaa ja väsytti Pyryn totaalisesti. Annen maastolaukkatehtävät houkuttelivat, viileät metsäpolut ja tuulenvire kasvoilla... II valmennus 17.6.18 Reipas laukka heti alkuverkasta asti!  Omaa treeniä kentällä laidunkauden jälkeen
|
|
|
|
Post by Pyry on Mar 8, 2019 18:31:27 GMT 2
8.3.2019Luuta kolahti lattiaan ja Pyry kumartui nostamaan sen paremmin nojaamaan seinää vasten. Hän oli juuri saanut tallin käytävän lakaistua ja kuunteli perjantaiaamun hiljaisuutta. Hiljaisuus oli seurannut häntä viime kuukaudet, niin kuin se oli tuntunut seuraavan koko Seppelettä. Pyry venytteli jumiutuneita hartioitaan ja harppoi portaat ylös oleskeluhuoneeseen. Hän nappasi puhelimensa taskusta sähköpostin piipatessa. Vatsassa kouraisi kun Pyry tunnisti Saariston opiston osoitteen. Hän selasi sähköpostin nopeasti läpi. "Oletko valmistumassa kevätlukukauden päättyessä?" otsikko kysyi. Pyry irvisti tahtomattaan ja romahti istumaan vanhalle sohvalle. Hän sulki silmänsä, puhelin tuntui painavalta kädessä. Kaikki oli tuntunut viimeisen puolen vuoden ajan vain junnaavan paikoillaan, etenkin Pyryn opinnot. Hän yritti muistella viime kevättä, jolloin... ...kylmä tuuli puhalsi pihan yli ja tarttui vaatteisiin. Pyry värähti kylmästä ja vilkaisi Punkun selässä istuvaan Aleksanteriin. He olivat valinneet loistavan ilman maastoretkelleen. Iitan korvat pyörivät yrittäen kuulostella tuulen mukanaan tuomia ääniä. Pyry pureskeli huultaan miettien olisiko hänen pitänyt laittaa tamman korvat umpeen."Voitaisko me jo mennä ennen kuin takatalvi ehtii tulla ja puraista perseeseen?" Allu mutisi huivinsa takaa.Pyry nyökkäsi ja hyppäsi Iitan kärryille. Kärryt olivat kuitenkin Iitalle tuttu juttu, tuskinpa se ottaisi niistä mitään stressiä."Mennään sitten."Keltainen ponitalli jäi heidän taakseen. ...Pyry oli puhkunut intoa ja suunnitellut työssäoppimisjaksoja sinne ja tänne. Kesällä olisi hyvä päästä siittolalle hommiin ja syksyllä olisi voinut kenties yrittää jonnekin ravitallille. Ja sitten asiat olivat muuttuneet arkisiksi ja yhtäkkiä hän oli vain koko ajan väsynyt. Kesä tuli... ...ja pian laidunkausi olikin jo loppumaisillaan. Iita näytti takiaisia täynnä olevassa harjassaan paksulta metsänpeikolta ja Pyry totesi, että syksy saisi alkaa kunnonkohotuskuurilla. ...ja viimeistään tallipalo vei Pyryltä viimeisetkin aikeet muualle lähtemisestä. Miten hän voisi lähteä pois täältä kun muutamissa sekunneissa koko talli voisi olla vain poissa, muuttunut kuumaksi energiaksi ja mustaksi tuhkaksi? Syksy meni kuin sumussa. Talven tullen... ...oli aikaa olla hiljaa ja kuunnella lumen narskumista kavioiden alla. Iita kuljetti Pyryä tasaisin askelin minne hän ikinä keksikään pyytää. Paksu harja tuntui tutulta käsissä ja juuri sitä Pyry kaipasikin. Asioita, ihmisiä, hevosia, jotka ankkuroivat hänet tähän hetkeen ja todellisuuteen. ...pimeys ja kylmyys olivat sulkeneet sisäänsä ja välillä oli vaikea uskoa, että oli ollut ja tulisi olemaan mitään muuta kuin pimeää. Pyry huokaisi, avasi silmänsä ja työnsi puhelimen takaisin kuluneiden farkkujen taskuun. Aurinko pilkahti kevään pilvien takaa ja lämmitti ohutta kaistaletta oleskeluhuoneen pöydällä. Pihalta kaikui auton oven paukahtaminen kiinni ja pian alakerrasta kaikui useammat askeleet. Portaat narahtivat ja Pyry tunnisti Salman sekä Emmyn äänet. "Ai sä olit täällä vielä!" Salma ilahtui. "Siellä alkoi just paistaa, lähdetkö meidän kanssa maastoon?" Pyry hymyili ja huomasi nyökkäävänsä. Kevään tuleminen taisi sittenkin olla mahdollista.
|
|
|
|
Post by Pyry on May 19, 2019 8:44:43 GMT 2
19.5.2019
Viimeinen aamu ennen tiedon julkistamista oli ollut ehdottomasti pahin. Kaikki oli ollut irvallisen normaalin ja tavallisen näköistä ja oloista. Tuntiratsastajat huikkasivat tallin ovelta tutun ”ensi viikkoon!”-tervehdyksensä lähtiessään eikä Pyry kyennyt vastaamaan takaisin, heilautti vain kättään mykkänä tietämättä tulisiko enää näkemään lähtijöistä ketään.
Anne oli istuttanut henkilökunnan jo aikaisemmin alas ja kertonut suunnitelmistaan. Pian Seppelettä ei olisi. Tai talli tietenkin olisi, mutta se ei olisi enää Seppele. Pyryä hävetti tietoisuus siitä, että ensimmäinen hänen ajatuksensa koski oman työ- ja harrastuspaikan menettämistä, niin kuin asiassa ei olisi ollut monia paljon tärkeämpiäkin puolia. Hän oli vilkaissut ympärilleen ja yrittänyt lukea missä muiden ajatukset kulkivat. Daniel tuijotti ilmeettömänä eteensä ja vaikutti jo tekevän uusia suunnitelmia mielessään samalla kun Hanski oli vain mutristanut suutaan tyytymättömänä. Pirre siirsi aktiivisesti kaiken keskittymisensä pieneen vauvaan sylissään Turon väännellessä käsiään vaivaantuneena ovensuussa. Krister näytti toivovansa voivansa olla missä tahansa muualla. Jopa Inkeri oli hiljentynyt. Kasperia ei paikalla näkynyt.
Avoimia kysymyksiä oli paljon. Kuka uusi omistaja oli, milloin tallin omistajuus vaihtuisi, minne kaikki hevoset saataisiin myytyä, mitä työntekijöille tapahtuisi… Pyry mietti näitä kaikkia mutta ei kehdannut avata suutaan nähdessään Annen väsymyksen Hanskin aloittaessa valituksensa työsopimuksen irtisanomisajoista ja lomarahoista. Pyry oli livistänyt toimistosta heti kun oli vain kehdannut.
Tallikäytävän hiljaisuutta oli helpompaa kuunnella, se ei ollut samalla tavalla virittynyttä ja vaivaantunutta. Pyry oli yrittänyt keskittyä töihinsä ja olla ajattelematta Annen sanoja tuntihevosten myynnistä. Hevoset pyrittäisiin myymään mahdollisimman nopealla aikataululla. Mieleen putkahtava ajatus kouraisi vatsasta ja salpasi hengityksen niin, että Pyry joutui nojaamaan talikkoon. Hän ei ollut mitenkään valmis menettämään Iitaa elämästään.
Työt tehtyään Pyry oli joutunut pakottamaan itsensä tammatarhalle hakemaan hoidokkiaan sisään. Iita käveli vastaan korvat hörössä, sen luottavainen katse tuntui iskulta palleassa. Pyry hengitti ahdistuksensa pois ja puki tammalle riimun, se onneksi ei murehtinut tulevaa. Hän varusti hevosen automaatiolla ja ponnisti tallin pihassa sen selkään. Metsäpolut olivat lohdullisen tuttuja ja muuttumattomia. Pyryn päässä surisi. Hän yritti tehdä laskelmia Iitan ostamisesta, mutta kylmä fakta oli se, ettei hänen pankkitilinsä koskaan ollut näyttänyt sellaiselta, että hyväluonteisen ja terveen suomenhevostamman ostaminen olisi hänelle mahdollista. Olisiko hänestä edes hevosenomistajaksi? Hevosenomistajat eivät kai epäilleet omaa osaamistaan jatkuvasti ja pelänneet epäonnistumisia? Pyry huokaisi syvään tallin pihalle ratsastaessaan.
Pyryn puhelin oli soinut illalla. Ruudulla näkyi Annen nimi. Pyry voi pahoin kuullessaan Annen saaneen ostoehdotuksen Iitasta.
”Mut mä olisin halunnut tarjota sitä sulle ensin.”
Pyry ei tiennyt oliko hänen ensimmäinen ajatuksensa kieltäytyä vai suostua. Joten hän ei osannut sanoa mitään.
”Me voitais varmaan sopia jonkinlainen osamaksusopimus.”
Pyry tuijotti ulos keittiönsä ikkunasta, puhelin tuntui lämpimältä korvaa vasten. Ajatus oli pelottava, mutta vielä pelottavampi oli tunne siitä, kuinka kaikki hänelle tärkeä tuntui valuvan hänen sormiensa lomasta pois. Kurkkua kuivasi ja hän tajusi olleensa hiljaa jo turhan pitkän ajan. Mitä jos hän tekisi väärän päätöksen?
Mitä jos hän ei pärjäisi sen päätöksen kanssa?
Ikkunan takana oli lämmintä ja aurinkoista. Kauan odotettu kesä tuntui olevan vihdoinkin täällä ja Pyry tiesi kyllä kenen seurassa hän haluaisi sitä viettää.
”Tota, kyl mä oon kiinnostunut”, hän kuuli itsensä sanovan lopulta.
Mitä jos tämä olisikin oikea päätös?
|
|
|
|
Post by Pyry on Oct 9, 2019 19:59:40 GMT 2
6.10.2019 Pyry oli osannut odottaa huonoja päiviä. Niitä, joina ei vain jaksaisi. Pitkiä sateisia päiviä, jolloin töiden jälkeen ei haluaisi nähdä enää yhtäkään kavioeläintä. Päiviä, jolloin flunssaisena tahtoisi vaan jäädä peiton alle, salmiakki ja Netflix seurana. Päiviä, joina sekä kengitys- että rokotuslaskut pitäisi maksaa ja tilillä oli juuri ja juuri makaronirahat. Ja kaikkina niinä päivinä hän oli hevosen omistaja ja hänen hevosensa odotti tallilla hoitoa. Välillä teki mieli itkeä. Kadutti, ahdisti, pelotti. Ja sitten oli näitä päiviä. Lämpimiä kesäpäiviä, jolloin kukaan, ei hevoset eikä ihmiset, ihmetelleet jos haki ratsun laitumelta vasta iltayhdeksän jälkeen ja palautti sen sinne vasta seuraavan vuorokauden puolella, pitkästä maastosta nauttineena. Päiviä, jolloin maneesin hiekka jousti ja hevonen alla tuntui reagoivan ajatuksiin. Ja näitä kirpeitä, kirkkaita syyspäiviä, jolloin mikään ei olisi saanut pidettyä ratsukkoa poissa sänkipellon loputtomuudesta. Iita tuntui haluavan laukata rennosti pärskähdellen löysällä ohjalla loputtomiin. Lopulta Pyry ei enää jaksanut seistä jalustimilla ja pyysi tamman käyntiin. Se mupelsi kuolaintaan ja rapsutti turpaansa etujalkaansa. Pyry antoi sen tasata hengitystään ja nautti sen matkaa voittavasta käynnistä. Hän käänsi katseensa taivaalle ja pyysi Iitaa pysähtymään. Lintuaura liisi ääneti taivaan poikki. Kesä oli mennyt, syksy oli tullut, talvi lähestyi. Muutama kuukausi sitten Pyrystä oli tuntunut mahdottomalta ajatella vuoden loppua, asiat olivat aivan liian kesken, aivan liian erilaisia. Nyt ne olivat taas erilaisia, mutta eivät pelottavia. Luonto alkoi valmistautua talvilepoon, mutta Seppele tuntui vasta heräilevän. Näinä päivinä kaikki menneet päätökset tuntuivat juuri oikeilta.  
|
|
|
|
Post by Anne on Feb 28, 2020 10:06:40 GMT 2
Pyry ja Iita Hanskin estetunnilla helmikuussa 20 |
|
|
|
Post by Pyry on Mar 4, 2020 20:19:10 GMT 2
Pyryllä oli vaihteeksi kriisi. Tällä kertaa asuntokriisi. Nykyisen ihan mukavan kaksion vuokra oli tasaisesti noussut viime vuosina ja jatkoi edelleen nousuaan. Asia oli ollut ihan ok aikana ennen Iitaa. Mutta nyt Iita söi kaikki Pyryn eurot, joilla olisi pitänyt asua mukavassa rivitalopätkässä nauttien omasta pihasta.
Aikansa asiaa pohdittuaan Pyry oli ottanut asian puheeksi tallin toimistossa teetä tauolla juodessaan. Kenties päätalon yksiö olisi käytettävissä?
Emmy nosti katseensa tietokoneen näytöstä.
”Toki ja otan sut ihan mielellään asumaan siihen. Mutta haluatko sä asua työpaikallasi?”
Hmm, hyvä pointti. Harkitse vielä, Emmy oli käskenyt. Joten Pyry harkitsi. Katseli vuokrattavia asuntoja ja laskeskeli budjettiaan. Oli vähän ankeita kerrostalokaksioita, turhan kaukana oleva rivaripätkä ja ihan hirveän liian iso (ja kallis) ihana omakotitalo melko läheltä tallia.
”Meinaat sä muuttaa?” Allun ääni herätti Pyryn haaveilemasta aamupalan syömisestä omalla kuistilla lintujen laulusta nauttien.
”Joo, mut en tähän. Liian iso yhdelle.”
”Hmm.”
Pyry ei miettinyt asiaa sen enempää, mutta Aleksanteri tuntui miettivän. Ainakin näin Pyry päätteli Allun ottaessa asian yhtäkkiä esiin muutama päivä myöhemmin.
”Mitä jos me muutettais siihen yhdessä?”
”Hä?”
Allu selitti. Opinnot veivät hänen ajastaan melko ison osan ja tuntui turhalta maksaa omasta kämpästä isoa vuokraa soluvuokran lisäksi yliopistolla läsnäoloa vaativien kurssien aikana. Olisi ihan järkevää yrittää pienentää asumiskulujaan. Eikä seura olisi mitenkään pahitteeksi.
Jotenkin kummasti kaksi yleensä päätöksiin kykenemätöntä nuorta miestä onnistuivat saamaan itsensä talon pihalle vuokraisännän tapaamista varten. Pyry oli täysin ihastunut Allun auton ajaessa sinisen vanhan talon pihaan. Ihastumista ei lannistanut kankea vuokraisäntä (joka tuntui menevän ihan paniikkiin aluksi ymmärtäessään väärin Pyryn ja Allun olevan pari), repsottavat keittiön kaappien ovet tai sinapinkeltainen kylpyhuone. Talossa oli liian paljon kaikkea ihanaa ja tunnelmallista. Kaunis takka, natisevat puuportaat yläkertaan ja se ihana iso kuisti, jolla istua teemuki kädessä.
”Kiva, mutta ehkä kuitenkin liian iso meille”, Allu tiivisti heidän istuutuessa takaisin auton kyytiin. Pyry oli leijaillut korkealla päiväkuvitelmissaan ja Allun toteamus tiputti hänet korkealta. Mutta tottahan se oli, yläkerran kolmas makuuhuone oli turhaa tilan (ja rahan) haaskuuta. Ehkä jotain parempaa löytyisi, Pyry huokaisi ääneti ja katsoi kaihoisasti sinistä taloa Allun kääntäessä autonsa pihasta pois. Pihasta, josta löytyi pieni varastorakennus, johon edellinen asukas oli rakentanut kanalan. Pyryn tajutessa tämän oli hänen kuistifantasiaansa liittynyt tuoreita kananmunia ja potpotusta, mutta nyt sekin sai jäädä.
Kaksikko ajoi hiljaisina takaisin Pyryn nykyistä asuntoa kohti.
”Toki”, Allu aloitti ehdottavalla sävyllä, ”voishan toi olla aika jees jos sais jonkun kolmannen mukaan.”
Pyry vilkaisi kuskia.
”Kuten?”
Allu kohautti olkiaan. ”En mä nyt osaa sanoa. Mut kylhän me ihmisiä tunnetaan.”
”Tunnetaan vai?”
Allu hiljeni ja selkeästi pohti asiaa.
”No ainakin tallilta.”
”Hmm”, Pyry vastasi maltillisesti ja yritti olla innostumatta liikaa pitkin unelmiensa pihamaata tepastelevista kanoista. Hän kaivoi puhelimensa esiin.
”Mitä sä katot?”
”Keitä mä tunnen”, Pyry vastasi yhteystietojaan selaten. Alviina, ei missään nimessä. Anni, Britta, Cella, kaikki pois kuvioista tai muuten vaan, no, ristiriitaisia ehdokkaita kämppistelyyn. Inkeri, EI. Robert, Sartsu…
”Mites Inkeri?” Allu yhtäkkiä keskeytti Pyryn selailun.
”Mitä? Miks?”
Allu kohautti olkiaan. ”Tuli vaan mieleen. Eikö sekin jotain kämppäkriisiä potenut ainakin vielä äskettäin?”
Pyry hieraisi otsaansa. ”No kai joo, mut. Oikeesti?”
”Kuhan ehdotin. Ei se nyt niin paha ois. Osaahan se olla välillä aika…” Allu hiljeni hetkeksi miettimään, ”Inkeri, mutta ihan jeeshän se noin niin kuin muuten on. Ei tulis hevosen hajustakaan vaatekaapissa turhaa noottia.”
Pyry mietti asiaa. Allulla oli pointti, muutamakin, mutta silti? Hän saman katon alla Inkerin kanssa sekä töissä että vapaa-ajallaan?
”No jos ei ketään muuta keksitä?” Allu vielä ehdotti ja sai Pyryn hymähtämään.
”Joo, pitää mainita toi sille. Muutatko meidän kommuuniin, ihan sillä kysyn, ku olit viimeinen vaihtoehto?”
Allu käänsi autonsa Pyryn pihaan ja sammutti moottorin. He istuivat hetken vielä hiljaa viilenevässä autossa. Lopulta Allu kohautti olkiaan.
”Voihan siltä ainakin kysyä mikä sen tilanne nyt on.”
”Mjoo, mä kysyn.”
Pyry vielä kiitti kyydistä ja heilautti kättään pois ajavalle autolle. Hän vilkaisi käteensä unohtunutta puhelinta ja imeskeli hetken huultaan ennen kuin painoi Inkerin nimeä ja alkoi näppäillä.
"Mikäs sun asuntokriisin tilanne on nykyään?"
|
|
|
|
Post by Pyry on Apr 21, 2020 12:47:28 GMT 2
Helvetin pahvilaatikot, oli ensimmäinen ajatus Pyryn astuessa huoneensa ovesta. Helvetin INKERIN pahvilaatikot, oli seuraava. Hän aloitti rutiininomaiseksi muuttuneen agilitytreeninsä. Ensimmäisenä esteenä oli Inkerin ovelta kauas portaikkoon levinneet purkamattomat pahvilaatikot. Sitä seurasi tukkeutuneet kierreportaat. Siis pahvilaatikoista tukkeutuneet. Portaiden alapäässä odotti kuistilta pitkälle eteiseen vyöryävät (SULJE ovi-lappu oli taas mystisesti kadonnut jonnekin kuistin sisäovesta) vallattomat kenkäparit, jotka tuntuivat lisääntyvän keskenään ilman ihmisten apuja. Oli Allun navettasaappaita ja optimistisesti esiin otettuja kesälenkkareita, Pyryn lannantuoksuisia työkenkiä ja tietenkin Inkerin ratsastuskenkiä ja tallikenkiä ja merkkilenkkareita ja korkkareita ja sandaaleita ja terassiläpyttimiä. Olohuoneen ovi oli tukkeutunut purkamattomista pahvilaatikoista (joissa suuressa osassa luki muuten Inkerin nimi), joten Pyry puristautui tupakeittiön ovesta sisään sen verran mitä ovea kenkien seasta nyt auki sai. Tiskipöytä notkui odotellen astianpesukoneen asentajaa, jonka kutsuminen oli lopulta onnistunut. Sitä vain oli seurannut armoton kyllä sen voi itse asentaa/ja kohta täällä on vesivahinko/voi hyvänen aika miten kädetöntä porukkaa/sinäkö ne homevauriot sitten korvaat-vääntö. Pyry istahti keittiön pöydän ääreen. Katse eksyi terassin oven vieressä roikkuvaan kalenteriin. Tälle päivälle oli kirjattu isoin kirjaimin KOMMUUNITAPAAMINEN. Olihan heidän rauhaisaa yhteiseloaan ehtinyt kestää melkein jopa kaksi viikkoa. Pikaisen aamiaisen ja kenkämerisurffauksen jälkeen Pyry kolautti lopulta heidän uuden ulko-ovensa kiinni. Viimeiset lumikinokset vielä taistelivat kevätaurinkoa vastaan talon reunuksella. Lumen alta oli viime päivien aikana paljastunut hoitamaton nurmi ja kärsineen näköisiä marjapensaita. Piha vaatisi paljon töitä, jotta uskoisi vanhan talon olleen jälleen asuttuna. Pyry haaveili pihan perällä seisovan vajan kunnostuksesta kanalaksi, mutta sekin oli paljastunut isommaksi urakaksi kuin hän oli uskaltanut arvella. Tää kattohan on ihan entinen, Allu oli tuhahtanut sitä muutama päivä sitten tutkiessaan. Ja tää lattia. Ja nää seinät. Allu oli seissyt auringon ikkunasta luomassa valokiilassa leijailevien pölyhiukkasten keskellä ja katsellut ympärilleen. Voisko tän vaan räjäyttää?
Pyry huokaisi muistolle ja kilisteli auton avaimia taskussaan. Vanha punainen farmari nökötti heidän vanhan sinisen puutalonsa pihalla. Siitä oli tullut heidän pienen kommuuninsa yhteinen talli- ja kauppa-auto. Mikä tarkoitti sitä, että yleensä hyvinkin tilavaan autoon mahtuivat juuri ja juuri he kolme kaikkien satulahuopien ja saapaskassien ja viemättä unohtuneiden kierrätyskartonkien sekaan. Pyry istui kuljettajan paikalle ja sääti penkkiä. Matka Seppeleeseen ei ollut pitkä ja hurahtaisi myös pyörällä nopeasti metsäpolkujen sulattua auki. Hän vilkaisi vielä nukkuvaa taloa taustapeilistä ja käynnisti moottorin. ~~~ "Olisitko sä saanut Iitaa otettua jonnekin tunnille tänään? Meillä on kotihommia sovittu illaksi enkä ehdi sitä ratsastaa kun Salma pyysi ajamaan ne pari satulaa toppaajalle ja minituntilaiset kaipaa jeesiä", Pyry kysyi lounastaukoaan koneen ääressä viettävältä Emmyltä. Haarukassa roikkuva valmissalaatti unohtui blondin jäädessä tutkimaan tuntilistojaan. "Mjoo, se vois ihan hyvin mennä Windin toisen tunnin tänään. Se on ollut vähän epämääräinen viime kengityksen jäljiltä. Pitääkin muistaa jutella Cellan kanssa..." Ja siinä samassa Emmy oli napannut jo puhelimensa käteen ja jäi naputtelemaan sitä, lounassalaatti nyt unohtuneena näppäimistön viereen. "Miten teillä on mennyt kolmistaan?" hän sitten kysyi kun Pyry oli jo nousemassa sohvalta, kuvitellen keskustellen päättyneen. Pyry mietti hetken. "Ihan... ok. Vähän tässä on vielä muuttohässäkkää kesken niin..." "Mmm", Emmy vastasi. Pyry ei ihan tiennyt kuinka taitava multitaskaaja Emmy oli, mutta jatkoi silti. "Onhan se iso muutos, asua tollai porukalla yhtäkkiä. Katotaan nyt. Ehkä tää vois toimiakin, jos vaan Ink..." Pyry piilotti lopun ajatuksestaan epämääräiseen mutinaan. Emmy nosti katseensa. "Inkeri osaa olla omanlaisensa, mutta mä luulen, että te tuutte pärjäämään oikein hyvin. Ja pidätte samalla toisistanne huolta. Tiiätkö?" hän sitten sanoi hetken mietittyään. Pyry nyökkäsi hitaasti ja tunsi puhelimensa värähtävän housujen taskussa. Emmy oli vaipunut jälleen tuntilistojen maailmaan, joten Pyry poistui toimistosta ja kaivoi samalla puhelintaan esiin. Pyry 8:47 "Muistaahan kaikki kommuunitapaamisen tänään?" Allu 8:48 "k" Inkeri 12:28 "joo merkkasin kans tuparit jo kalenteriin valmiiksi  " "Mitä helvettiä?" Pyry ähkäisi ja sai ohi kulkeneen Röstin uuden hoitajan Odessan vilkaisemaan itseään kysyvästi. Pyry heitti vastaukseksi pahoittelevan hymyn puolikkaan ja tunki sitten puhelimen takaisin taskuunsa. Tää tulee olemaan niin ultimaattista kaaosta.
|
|
|
|
Post by Anne on Sept 14, 2020 9:19:42 GMT 2
14.9. Ohjasajoa sateessa Iita oli innoissaan, kun päästiin iltalenkille lähipoluille Sartsun kanssa. |
|
|
|
Post by Pyry on Dec 18, 2020 11:27:37 GMT 2
18.12.2020
Pyry istahti alas oleskeluhuoneen puisen pöydän ääreen. Tupapenkki narahti lattiaa vasten ja kuuma kaakaokuppi kolahti pöydän pintaan läikäyttäen muoviselle pöytäliinalle sisältöään. Jalkoja särki, selkää kivisti, väsytti. Pyry ojenteli viilentyneitä varpaitaan villasukkien sisällä. Aamuruuat oli jaettu, hevoset päästetty pihalle ja osa karsinoista siivottu. Nyt oli hetki aikaa istahtaa alas. Pyry yritti olla ajattelematta vielä jäljellä olevia siivoamattomia karsinoita, maneesin lanausta, kuivaushuoneen sekamelskaa…
Syksy sekä talvi olivat olleet rankkoja, taas kerran. Pimenevät illat ja kylmenevät säät toivat mukanaan kirkkaan tähtitaivaan ja narisevan lumen, mutta myös loputtomalta tuntuvan väsymyksen ja ahdistuksen. Pysähtyneisyyden ja voimattomuuden, olon, että voisi hetkenä minä hyvänsä vaan unohtautua pimeään välitilaan hennoiksi ihmisen muotoisiksi ääriviivoiksi. Mutta samalla pitäisi jatkaa työroolia, kämppisroolia, hevosenomistajan roolia. Pyry oli tunnollisesti siivonnut karsinat, siivonnut keittiön ja ratsastanut Iitaa Seppele-cup mielessään. Marraskuussa kuvioon mukaan astunut kaviopaise ja siitä johtunut treenitauko toivat mukanaan pelottavan suuren helpotuksen tunteen. Eihän oman hevosensa kivusta saisi olla helpottunut?
Tapahtumaketju oli epäselvä ja koukeroinen, mutta johdattanut Pyryn lopulta lääkärin vastaanotolle. Kaikki oli ollut hetken ajan pelottavaa ja epävarmaa, mutta nyt Pyry yritti jaksaa loputonta talvea masennuslääkkeiden ja kirkasvalolampun voimin. Ja kokemuksesta hän tiesi tämän alkavan helpottaa pikkuhiljaa. Saapuisi talvipäivänseisaus ja muutamat ylimääräiset elintärkeät valoisat minuutit vuorokauteen. Jouluna sai pysähtyä luvan kanssa ja sitten koittaisi vihdoin kevättalvi tuoden mukanaan silmiä satuttavan kirkkaat talvipäivät.
Kaakao poltteli ihanasti kurkkua ja Pyry vilkaisi ulos pakkasen kuvioimasta ikkunasta tallipihalle. Sarianna ponnisti jakkaralta Iitan paljaaseen selkään ja käänsi tamman jauhoturvan kohti maastolenkkiä. Pyry oli hetken tuskailtuaan päässyt onneksi eroon siitä ajatuksesta, että hänen tulisi treenata tamman kanssa tavoitteellisesti. Kyllä hänellä edelleen tavoitteita oli, mutta niiden ei tarvinnut seurata kalenteria ja kisakautta, ne saivat seurata hänen sekä tamman oloja. Tällä hetkellä olo oli parempi, kun sai halutessaan jättää Iitan liikutusta Sartsun sekä tuntilaisten vastuulle. Tammalla olisi hyvin aikaa myöhemminkin opastaa Pyryä koulukuvioiden pariin ja ehkä taas kisakentillekin.
Portaat narahtivat ja oleskeluhuoneen ovesta kurkisti Emmyn pakkasesta punertava naama.
”Kai mä sanoin sulle, että eläinlääkäri oli tulossa raspaamaan tuntihevosia tänään?” hän kysyi hieman pahoitteleva ilme kasvoillaan.
Pyry pudisti päätään ja Emmy irvisti.
”Soitti just että tulee vähän myöhässä, tunnin päästä pitäisi olla tässä. Sillä oli Arktik, Punkku, Rösti ja Kari listallaan, lisäksi pitäisi kattoa Salman hevoset plus Chico”, Emmy luetteli taskustaan kaivamastaan paperista Pyryn hörppiessä mukin loppuja suuhunsa. ”Ehditkö sä napata sille hevosia sisään, mä tuun kanssa apuun kunhan saan pihaton aidan nyt korjattua?”
”Joo toki”, Pyry totesi noustessaan pöydän äärestä.
”Toivottavasti sillä on oma avustaja tällä kertaa mukanaan, muuten tulee vähän turhan kiire…” Emmy mutisi kääntyessään ovelta poispäin.
Pyry hymähti vastaukseksi ja kiskoi talvitakin niskaansa. Takaisin hommiin.
|
|
|
|
Post by Anne on Dec 21, 2020 12:25:55 GMT 2
Joulupiparia Pyrylle  Voimia tulevaan vuoteen Pyrylle, myö jeesitään! <3:llä Sartsu |
|
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Apr 30, 2022 23:14:52 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!
May 1, 2022 15:32:48 GMT 2
Dec 11, 2022 14:02:46 GMT 2