|
|
Post by Cella on Jul 27, 2016 23:10:24 GMT 2
Yksi kadonnut kilpahevonen. Seitsemän salailevaa epäiltyä. Seppeleläiset ovat tunnettuja salapoliisinkyvyistään, mutta onko tämä jopa heille liian suuri pala purtavaksi? Seppeleessä järjestetään 19. - 21.8. tallilaisten hermoja kihisyttävä ja kuhisuttava rikosmysteeriviikonloppu, johon ovat lämpimästi tervetulleita osallistumaan kaikki Seppeleen hoitajat ja yksärinomistajat! Tällä lyhkäisellä, tuttuun tapaan hevostentäyteisellä leirillä pääset tavallisen leiriviikonlopun mausteeksi paikan päälle ratkomaan (lähes) ihkaoikeaa rikosta. Rikosvyyhti käynnistyy kun leiriläisille selviää, että Seppeleeseen apujoukkoineen vierailulle tulleen, Rion olympialaisiin valmistautuneen kouluratsastaja Petri Piaffen upea (ja kallis) kisaratsu Emperor on varastettu karsinastaan yön pimeydessä. Leiriläisten tehtävänä on seurata järjestäjien näyttelemiä Oscarin arvoisia (vähintään??) rikosdraamakohtauksia, metsästää johtolankoja tallin tiluksilta, ja selvittää, kuka on syyllinen Emperorin katoamiseen ennen kuin Suomen suosituimmalta ratsukolta menee arvokisat sivu suun. Viikonlopun aikana leiriläiset ovat tervetulleita nautiskelemaan rikoskohtauksien ja salapoliiseilun lisäksi tuttuun tapaan leirimökkimajoituksen iloista, Ellin pöperöistä sekä niin leirihevosensa kuin muiden uljaiden salapoliisileiriläisten seurasta. Myös käytännössä osallistujien sisäiset Sherlock Holmesit pääsevät valloilleen: tapahtuman perinteisen maksamisen (piirroksella, tarinalla, sarjakuvalla, oodilla, you name it) lisäksi Mysteeriviikonlopun aikana on nimittäin mahdollista etsiä oikeasti johtolankoja Seppeleen verkkosivuilta, ja juuri ne vihjeet voivat johdattaa syyllisen keksimiseen. Johtolangat tulevat näkyviin tapahtuma-ajaksi (19. - 21.8.), ja ne on mahdollista löytää sivuilta etsimällä ja klikkaamalla alla näkyvän esimerkin kaltaista Mysteerilogoa. Tapahtumaan voi hyvin osallistua myös ilman vihjeiden metsästystä, mikäli näin tahtoo. Johtolankojen löytäneiden, ja niiden kautta oikean syyllisen päätelleiden kesken arvotaan Cellan omin pikku kätösin tekemä tilauspiirros/teksti voittajan mielihalujen mukaan. Ilmoittautuminen ja tapahtuman maksaminen tapahtuu tähän topiciin! Tervetuloa! Mainitse ilmoittautuessasi nimesi, sekä mahdollinen toivomus leirihevosesta.
Aikataulu:
Perjantai:17:00 Saapuminen ja majoittautuminen alkaa 19:00 Kokoontuminen tallipihalle grillipäivälliselle 20:00 Mysteeri! Näytelmäkohtaus: Alkupamaus23:00 Mysteerinen yömaasto leirihevosilla 01:00 Hiljentyminen mökkeihin Lauantai:9:00 Herätys ja aamupala 10:00 Mysteeri! Suunnistus: Epäillyt esittäytyvät13:00 Lounasta Annen talolla 15:00 Kevyt estetunti: Team Saunamökki 16:00 Kevyt estetunti: Team Keittiömökki 17:00 Päivällistä Annen talolla 19:00 Uittomaasto 21:00 Vapaata johtolankojen etsintää... 00:00 Hiljentyminen mökkeihin Sunnuntai:8:00 Herätys ja aamupala 10:00 Peltolaukat leirihevosilla 12:00 Viimeiset johtolankojenetsinnät... 14:00 Mysteeri! Näytelmäkohtaus: Kuka teki sen?16:00 Kotia kohti Mysteerikohtaukset:Näytelmä: AlkupamausMä kurkistin tallin kulman takaa pihamaalle, josta leijaileva grilliruuan tuoksu ja kakofoniaa lähentelevä leiriläisten juttelu ja nauru hiveli taatusti jokaisen lähimailla majailevan aisteja. Wilma ja Tuulia olivat juuri viimeisten joukossa viemässä kertakäyttölautasiaan roskikseen, ja grilliä sammutteleva Elli näytti mulle vaivihkaa peukkua nähdessään mun ”hienovaraisesti” kurkkivan pääni. Mä vilkautin peukkua takaisin, kuin me oltaisiin oltu jotain salaliittoutuneita agentteja tehtävässään (niin kuin melkein oltiinkin), ja käännähdin sitten takasin kohti tallin taakse grillailijoilta näkymättömiin kerääntynyttä porukkaa.
”Ne on pikkuhiljaa syöneet. Muistaako kaikki edes sinnepäin, mitä pitää tehdä ja missä olla?”
Porukka nyökytteli kuka enemmän ja kuka vähemmän (Kasper) innokkaana toimintaan. Mä olin ollut ihan valtavan hämmästynyt siitä, kuinka mielellään Anne ja Pirrekin oli lähteneet mukaan tällaiseen hömppään mun esitettyäni ehdotukseni aiemmin kesällä, ja vielä hämmästyneempi siitä, että Tappi oli varta vasten mulle soittanut ja kysynyt, saisiko tulla mukaan leikkimään. Siinä sekin nyt seisoi, heilutellen käsiään ja virnuillen itseään katkerasti kyräilevälle punatukkaiselle serkulleen. Jopa sinä päivänä kun mä saisin ensimmäisen lapseni, mä pitäisin edelleen mun elämäni suurimpana saavutuksena sitä, että olin saanut Tapani Laaksosen pukeutumaan nahkasaappaisiin ja plastrongiin.
”Hyvä! Noniin, eli… ei? Missä Miksu on?”
”Täällä! Anteeks että oon myöhässä! Phuuh!”
Hattaratukka kirmasi aitan takaa, josta oli ilmeisesti tullut kiertotietä, asetellen samalla roolihahmonsa asuun kuuluvia jättimäisiä korviksia paikoilleen. Miksu oli laittanut itsensä ihan viimeisen päälle oikean näköiseksi meidän minikokoista teatteriesitystä varten, ja se hymyilytti mua.
”Hyvä! No niin people”, mä hymyilin pikkuinen jännittynyt kutina mahanpohjassa. Kunhan en nyt ainakaan repeäisi kesken esityksen.
”It’s showtime.”-----
Petri Piaffe tukijoukkoineen paistattelevat kaunista syyskesän päivää pihamaan auringossa. Kaikki vaikuttaa rauhalliselta: Petri itse seisoo sivummalla keskustelemassa kulmat kurtussa jakkupukuisen naisen kanssa, Lilian ottaa aurinkoa kuistin edustalla, ja Ville pelaa pienen, kiikkerän pöydän ääressä korttia Pinjan kanssa. Juuri muuta ei kuulu kuin leppeän, jo vähän vilpoisan tuulen aiheuttamaa havinaa, sekä hiljaista musiikkia Lilianin pienestä matkakaiuttimesta. Kunnes rauha rikkoutuu kauheaan huutoon. ”MISSÄ EMPEROR ON?!! SE ON KADONNUT?? HEVONEN ON KADONNUT!!!” Timo juoksee naama lakananvalkeana ulos tallista, ja saa jokaikisen pihalla seisovan katsomaan itseensä. Menee muutama sekunti, ennen kuin sanat uppoavat ihmisten tajuntaan – ja sitten kaikki kääntyvät katsomaan Petriä. ”Mitä?” kouluratsastusvirtuoosi virkkoo silmät räpyttämättöminä, katsoen käsiään vääntelevää hevosenhoitajaansa. ”Mä… eli sä et ole vienyt sitä mihinkään?” Timo kuulostaa hieman epätoivoiselta. ”Se… sitä ei oo missään. Joku on vienyt sen…” ”MITÄ?!!!?!” Petrin karjahdus säpsähdyttää lähimpänä seisseen jakkupukunaisen, ja saa myös kauempana rentoutuneen Lilianin pongahtamaan ylös tuolistaan ja kipittämään paikalle. ”Mikä hätänä, kulta?” tyttö livertää sujauttaen kätensä Petrin käteen, katsoen kaikkien järkyttyneitä ilmeitä. ”Joku on varastanut Emperorin!” Petrin äänessä särähtää paniikki, kun tämä lähtee kävelemään edestakaisin. ”Mitä mä nyt teen… olympialaiset… meidän pitää soittaa poliisit!” ”Ei poliisia”, jakkupukunainen toteaa kaaoksen keskellä lujalla äänellä, joka saa muut hiljenemään. ”Okei, kuka tää on?” Pinja kysyy epäluuloisella äänellä. ”Minä olen Tuija Tuohi”, brunette sanoo vakaasti, ojentaen käyntikorttiaan Pinjalle, joka ei ota sitä vastaan. ”Olen täällä puhumassa veljellesi bisnesasioista. Ja ihan ammattilaisen näkökulmasta, tämä kannattaa pitää pois julkisuudesta, ainakin toistaiseksi. Poliisin ottaminen mukaan aiheuttaa skandaalin, joka voi pistää vaakalaudalle niin Rion olympiamatkan kuin teidän koko uranne.” ”Minkä uran?? Mulla ei ole enää hevosta??? Koska joku on vaan varastanut sen??” Petri kimpoilee edestakaisin hiuksiaan haroen, eikä selvästi tiedä mitä tehdä. Miehen palloilu keskeytyy kuitenkin jälleen uuteen karjahdukseen, tällä kertaa Villen suusta: ”Tuolla on joku!! HEI! SINÄ! SEIS!!” Tallin nurkalla häivähtänyt naishahmo säikähtää ja lähtee juoksuun, mutta Ville on nopeampi. Pian nuorimies retuuttaa samaan aikaan pelästyneen ja raivostuneen näköisen naisen käsipuolesta Petrin eteen. ”Katri…” Petri kirskauttaa hampaidensa välistä, ja näyttää hetken siltä, että ravistelisi naista mielellään hartioista. ”Sinä?? Sinä teit sen??” ”Minkä?” Katriksi kutsuttu nainen sähähtää, ja yrittää tempaista itseään irti Villen rautaisesta otteesta. ”Varastit mun hevoseni!” ”Mitä?” Katri näyttää aidosti yllättyneeltä, mutta kukaan ei voi tietää, onko hän vain äärettömän hyvä valehtelija. Sitten nainen purskahtaa nauruun. ”Sun… hevosen? Hahhah! Oletko sinä kadottanut sun hevosen! Voi Petri parkaa!!” Petri katsoo hekottavaa naista pöyristyneenä, ja kääntelee sitten päätään vilkaisten vuorollaan jokaista ympärillään seisovaa ihmistä. ”Te! Se on joku teistä, vain teillä on ollut tilaisuus päästä talliin viimeisen vuorokauden aikana!” Petrin ääni kohoaa loppua kohden. ”Wou, mä ymmärrän että sä oot vihanen, mutta toi on jo paksua!” Pinja tyynnyttelee veljeään kädet ylhäällä. ”Niimpä, Pete, kuuntele nyt itteesi. Mikä syy kellään meistä olis viedä sun hevonen?” Villekin ihmettelee, päästäen viimein Katrista irti. Petri naama synkkenee ukkospilven lailla. ”En tiedä. Mutta mä otan siitä selvän.” Suunnistus: Epäillyt esittäytyvätLeiriläiset jakautuvat pareiksi tai pieniksi ryhmiksi. Jokaiselle porukalle annetaan Seppeleen lähialueista piirretty kartta, johon on merkitty jokaisen epäillyn olinpaikka: leiriläisten tehtävänä on käydä jokaisen epäillyn luona kuuntelemassa ja kyselemässä, mitä tällä on sanottavana itsestään ja Emperorin katoamisyöstä. Epäiltyjen tunteminen on tämän rikoksen selvittämisessä erityisen tärkeää...
Petri Piaffe (Tappi)
Suomen kirkkaimpiin ratsastajatähtiin lukeutuva nuorimies, kadonneen kouluratsun Emperorin omistaja ja kouluttaja. Kunnianhimoinen, hieman vakavamielinen mutta kaikille ystävällinen tyyppi, joka omaa yllättävän huonot hermot niin kovan tason urheilijaksi. Emperorin katoaminen vaikuttaa Petriin kaikista eniten, sillä ratsun puuttuminen asettaa koko Rion olympialaisiin lähtemisen ja nousujohteisen uran vaakalaudalle. On kuitenkin huhuttu, että Petri on stressannut näin suuren luokan kisoja niin paljon, että on eteinyt jopa tekosyitä jättää koko karkelot väliin – olisiko Petri voinut siis itse lavastaa hevosensa katoamisen? Petri on yksi ainoita, joilla on katoamisajankohdalle varmistettu alibi: mies oli koko illan ja yön tyttöystävänsä Lilianin seurassa, lukuunottamatta lyhyttä muutaman minuutin pätkää, kun Lilian poistui hakemaan alakerrasta ruokaa. Lilian Liila (Mikaela)
Petrin tyttöystävä ja suuri tukija, moni odottaa parin solmivan kihlauksensa minä päivänä hyvänsä. Näyttävän kaunis, yllättävän fiksu, hemmoteltu ja hyvään elämään tottunut nuori nainen, jolle ei riitä mikään, mikä ei ole kaikkein parasta. Lilian ei itse ole suuri hevosten ystävä, mutta kulkee uskollisesti siippansa mukana pitkillä kisamatkoilla. Vaikka pitää mielellään yllä täydellistä ulkokuorta, on syytä hieman epäillä, onko Lilian enemmän Petrin julkisuuden ja uran tuoman maineen ja mammonan perään, kuin itse miehen. Emperorin piilottaminen saattaisi olla naisenalulle loistava tekosyy päästä pois muuten epäonnistuneesta suhteesta. Lilian oli kuitenkin Petrin kanssa rikoksen tapahtuma-aikana, poistuen yöllä alakertaan vain muutamaksi minuutiksi – liian lyhyeksi ajaksi ehtiäkseen varastamaan ja kuljettamaan kokonaisen hevosen pois tallin alueelta. Pinja Piaffe (Cella)
Petrin suorasukaisesta suustaan tunnettu pikkusisko, joka vaati ehdottomasti pääsyä mukaan Rio-karkeloihin. Kärkäs ja paikoin jopa tyly persoona, jonka avointa luonnetta jotkut arvostavat, jotkut vihaavat. Pinja on itsekin ollut nuoresta asti hulluna hevosiin, vaikkei koskaan kehittynytkään yhtä kovatasoiseksi kuin veljensä. Moni on kuullut ja nähnyt Pinjan kadehtivan veljeään, ja kyräilevän tätä salaa kasvettuaan koko elämänsä perheen hevosvirtuoosin varjossa. Pinja on myös yksi harvoista, joka osaa käsitellä vaikealuontoista Emperoria ilman ongelmia, ja siten yksi harvoista joka olisi saanut sen kuljetettua pois yön pimeydessä ilman suurta hälinää. Pinjalla ei ole alibia. Ville Veikkola (Tatu)
Petrin paras ystävä lapsuudesta asti. Ville on huumorintajuinen, empaattinen ja lojaali ystävä, joka pyörii ystävänsä mukana hevostelureissuissa, vaikkei kopukoista muuten välitäkään. Moni on miettinyt, saattaako miehen horjumattomalle kiinnostukselle olla muitakin syitä, kuin suuri toverillisuus...
Emperor on hevosista tietämättömän Villen silmissä varsin pelottava otus, eikä miestä suurimmaksi osaksi orin läheisyydessä nähdäkään. Mikäli huhut ovat kuitenkin totta, ja Ville on iskenyt silmänsä romanttisessa mielessä Petrin lähipiiristä joko Lilianiin tai Pinjaan, hevosen katoaminen näin kisojen alla olisi Villelle erittäin sopivaa – kumpi tahansa mainituista yksilahkeisista nimittäin hyötyisi siitä, ja taatusti olisi kiitollinen kyseisen katoamisen toteuttajalle. Villellä ei ole alibia. Timo Talikko (Kasper) Petrin hevosenhoitaja jo lähes neljän vuoden ajalta. Hieman sisäänpäinkääntynyt, mutta äärimmäisen huolellinen ja tarkka työssään, eikä ole koskaan laiminlyönyt ainuttakaan karvaa Emperorin olemuksessa. Suhteellisen läheinen Petrin kanssa, mutta ei voi silminnähden sietää Liliania, vaan välttelee naisen läheisyyttä kun vain voi. Timo oli se, joka ensimmäisenä huomasi Emperorin kadonneen, ja varoitti sitten muita. Hän oli myös viimeinen tallissa asioinut ennen hevosen katoamista. Omasi kaikista epäillyistä parhaan tilaisuuden orin varastamiseen, mutta ei selkeää motiivia – orin katoaminen kun merkitsisi miehelle työpaikan menetystä. Lisäksi on huomioitava Timon yksinkertaisuus, mies ei luultavasti pystyisi suunnittelemaan ja toteuttamaan näin siistiä rikosta. Timolla ei ole alibia.  Tuija Tuohi (Anne)Kivenkova bisnesnainen, joka neuvotteli Petrin kanssa sopimusta ennen Emperorin katoamista. Erittäin fiksu, pelottavan päättäväinen ja järkähtämätön, kun tietää mitä tahtoo.
Silminnäkijät muistavat Tuijan ja Petrin ajautuneen suureen riitaan sponsoriasioista vain muutamaa päivää ennen hevosen katoamista – Petri ei ollut halunnut solmia Tuijan tarjoamaa sopimusta, ja sekös asiat jo millilleen suunnitellutta naista suututti. Nainen palasi tilalle keskustelemaan sopimuksesta vielä uudelleen, sattumalta juuri silloin, kun Emperorin katoaminen havaittiin. Orin katoamisen organisointi olisi jotain, jonka häikäilemätön bisnesnainen olisi voinut tehdä, estääkseen ketään muutakaan saamasta lahjakasta ratsastajaa riveihinsä. Ei ole kuitenkaan mitään todisteita, että nainen olisi ollut liikekannalla orin katoamisyönä. Tuijalla ei ole alibia.
Katri Kuura (Pirre)
Petrin arkkivihollinen jo vuosien takaa. Katri ja Petri ovat kamppailleet Suomen kouluratojen kuninkuudesta jo vuosia, ja heidän välilleen on syttynyt palava kilpailu – joka on kaukana hyvän urheilijahengen mitoista. Katri on kylmähermoinen, hieman sarkastinen, ja todella taitava ratsastaja. Katri löytyi urkkimasta tiluksilta kutsumattomana vieraana juuri silloin, kun Emperorin katoaminen huomattiin. Epäilyttävää, ettekö sanoisi? Nainen jäi itse juuri ja juuri olympiarajan alapuolelle, ja sekös suuren pettymyksen tuotti, kun tuli ilmi, että Petri pääsee ratsastamaan Rion kisoihin hänen sijastaan. Intohimoisesti lajiinsa suhtautuva Katri on taitava hevosnainen, eikä kilpailuhenkisen kostonsa ja oman hyötynsä nimissä Emperorin varastaminen olisi ollut tälle luultavasti edes vaikeaa. Katrilla ei ole alibia. Näytelmä: Kuka teki sen?
Kaikki ovat kokoontuneet takaisin pihamaalle. Aika alkaa käydä vähiin: kone Rioon lähtee vain tunneissa laskettavan ajan päästä, eikä Emperorista ole vieläkään näkynyt jouhikarvaakaan. Kaikki seitsemän epäiltyä kyräilevät toisiaan: tämä on lyönyt epäluottamuksen kiilan kaikkien väliin.
"Peli on menetetty, ei meillä ole aavistustakaan kuka on syyllinen", Pinja pamauttaa, ja saa veljeltään kiukkuisen silmäyksen.
"Ellei joku nyt halua tunnustaa jotain omaltatunnoltaan?"
Mutta kaikki ovat hiljaa.
Kaikki seisovat siinä kummallisessa puolikaaressa. Petri pureskelee hermostuneena kynsiään ja pitelee hassusti vasenta kättään. Lilian hivelee sormillaan hiuspantaansa, jonka pienet timantit välkähtelevät auringossa. Pinja sitoo parhaillaan lanteilleen punaista neuletta, jonka helmasta purkautuu lankaa. Ville kiskoo aurinkolaseja paremmin silmilleen. Timo tuijottelee jurona kenkiään, joihin on tarttunut keltaisia kukan terälehtiä. Tuija pyyhkii vaivihkaa heinäpölyä muistuttavaa haituvaa jakultaan. Katri katselee muita huvittuneen kyllästyneenä, jauhaen purukumia, joka tuoksuu vahvasti salmiakilta.
Sitten kuuluu henkäys:
"Minä tiedän, kuka teki sen!"
Tiedätkö sinä?
Osallistujat:Cella (järjestämässä ja näyttelemässä) - saunamökki - Windi Anne (näyttelemässä) Pirre (näyttelemässä) Kasper (näyttelemässä) Tappi (näyttelemässä) - saunamökki - Kössi Tatu (näyttelemässä) - saunamökki - Huiska Mikaela (näyttelemässä) - saunamökki - Laila Pyry - saunamökki - Rokki Fiia - saunamökki - Eela Anni - saunamökki - Hestia  Wilma - keittiömökki - Gekkonen Salma - keittiömökki - Bona Allu - keittiömökki - Mynde Tuulia - keittiömökki - Ruusu Kristian - keittiömökki - Siiri (ole hyvä!) Pöpö - keittiömökki - Charlie |
|
|
|
Post by Cella on Aug 18, 2016 11:53:19 GMT 2
Yeah!! Mysteerijuttujen pohjat on nyt jysäytetty kaikki kerralla aloitusviestiin, samoin kuin mökkijaot ja leirihevoset. Ratsastustunneista ei tule tuon kummempaa pohjaa, jos siis haluat kirjoitella esim. estetunnista, niin saapi itse soveltaa. Johtolangat tulevat näkyviin huomenna, kun tapahtuman "virallinen ajankohta" alkaa, ja ovat löydettävissä vain tämän viikonlopun ajan (!!) Seppeleen sivuilla, aloitusviestin esimerkin mukaisen Mysteerilogon takaa. Kun löydät johtolangat, lähetä niistä ja mysteeripohjista tekemäsi päätelmät Cellalle yksityisviestillä 25.8. mennessä! Parhaiden Sherlock Holmesien, jotka löysivät kaikki johtolangat ja päättelivät oikean syyllisen, kesken arvotaan pieni palkinto. Johtolankojen etsiminen ei ole välttämätöntä tapahtumaan osallistumiselle - tämä on vain pientä ekstrahuvia. Maksuja voi alkaa värkkäilemään vaikka saman tien tähän topiciin! Olisi toivottavaa, että mikäli maksat tapahtuman ennen tuota johtolankojen deadlinea 25.8., et vihjaisi maksussasi mahdollisesti löytämiisi johtolankoihin, ja annat siten kaikille halukkaille niiden etsimisen ilon! Tuon päivämäärän jälkeen johtolangat paljastetaan yleisesti tässä topicissa, ja viimeiseen mysteeripätkään "Kuka teki sen?" ilmestyy vielä tapahtuman rikoksen ratkaisu, joten sen jälkeen johtolangoilla mässäily on täysin sallittua. Hauskaa ratkomista! (ps pliis ottakaa huumorilla mun huikeat mysteerikäsikirjoitukset!) |
|
|
|
Post by Cella on Aug 19, 2016 9:38:29 GMT 2
Johtolangat ovat nyt löydettävissä! Avustavaksi vihjeeksi voin sanoa, että niitä on yhteensä neljä kappaletta, eivätkä ne ole missään kaikkein helpoimmissa paikoissa. Onnea etsintöihin  |
|
|
|
Post by Robert on Aug 21, 2016 16:55:43 GMT 2
Sunnuntai
Charlien käynti oli keinuvaa, muttei liian. Se oli reipasta, muttei liian. Se oli suurta, muttei liian.
Mä olin enemmän kuin tyytyväinen päätöksestäni osallistua tähän koko hässäkään vaikka se ei alun alkujaan ollut kiinnostanut mua sitten pätkääkään. Enhän mä ollut tapahtumiinosallistuja, tunneillekin raahauduin joskus ja jouluna, ja silloinkin pitkin hampain omalla hevosella.
"Tulisit nyt, mä näyttelen siinä!" Mikaela oli roikkunut mun käsivarressa vielä keskiviikkona, vain pari hassua päivää ennen tapahtumaa. Mä olin katsellut kuinka meidän edessä olevan perheen vauva virnisteli mulle ostoskärryjen istuimestaan. Mikaela oli mutristanut huuliaan kun en ollut huomioinut sitä, joten se oli lisännyt: "Ja Kristiankin tulee!"
Mun katse oli napsahtanut siihen niin nopeasti, että ihme kun niska ei ollut revähtänyt. Mikaela oli näyttänyt kovin iloiselta ja alkanut sitten purkaa tavaroita mun sylistä ostoshihnalle Cellan salaperäistä tapahtumaa vuolaasti kehuen. Hattarapää oli ollut kovin innoissaan omasta roolistaan koko näytelmässä, ja kun se oli nypännyt viimeisenkin tölkin mun käsivarsilta, mä olin huokaissut raskaasti.
"Fine", olin sanonut ja kaivanut S-etukorttia esiin, "mutta vain, koska mä haluan tukea sun... näytelmä... näyttelijänuraa. Vain siksi."
"Alright", Mikaela oli visertänyt ja tervehtinyt myyjää.
Ehkä mä olin siis enemmän kuin tyytyväinen Mikaelan päätöksestä laittaa mut osallistumaan tähän koko hässäkkään. Paitsi että mulle oli siunaantunut uutuuttaan hohkava Charlie salapoliisihoidokiksi, niin mulla oli kieltämättä ollut hauskaa nämä viimeiset pari päivä. Perjantaina isäntäväki oli laittanut grillin tulille ja perinteisten makkaroiden lisäksi Ellillä oli ollut tarjota myös pekoniin käärittyjä herkkusieniä juustolla täytettyinä sekä vartaita, joihin oli ujutettu ananasta, kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja ja omenaa. Mä olin ollut jälkimmäisten suhteen aluksi vähintäänkin epäilevä, ja Elli oli hymyillyt tajuttoman maireana kun olin hakenut pari extravarrasta ensimmäisen jälkeen. Ensimmäinen mysteerinäytelmäkin oli saanut paitsi nauruhermot niin myös jokaisen salapoliisivaistot hereille, ja mahdollisia syyllisiä alibeiniin olikin pohdittu yötä myöten niin Liekkijärven metsissä kuin meidän keittiömökissäkin. Mä en ollut ehtinyt olla edes katkera siitä, että mun ainoa potentiaalinen unikaveri oli toisessa mökissä hattarahiuksineen.
Lauantai oli tuonut mukanaan paitsi syvään uurtuneita silmäpusseja ja tummanpurppuraisia silmänalusia niin myös suunnistustehtävän, jota varten piti pariutua. Mä olin hädissäni nykäissyt heti Fiiaa hihasta, koska mun lähellä oli ollut tasan tarkkaan se, Allu ja Kristian, ja mä en ollut missään nimessä halunnut oudosti käyttäytyneen Allun pariksi, ja vielä vähemmän Kristianin pariksi. Tosin, siinä kun oltiin haastattelemassa tavallista paremmalta näyttävää Tappia, jonka hiukset olivat suorastaan kiiltäneet siitä vahan määrästä, mä olin miettinyt, että olikohan Fiia sittenkään ollut sen parempi valinta... Tai, jotenkin vähän veikkasin, että muiden parit eivät olleet muuttuneet polvista suunnilleen veteliksi fanitytöiksi Petri Piaffen edessä.
Lauantaisen estetunnin mä olin kokonaan unohtanut kunnes Pirre oli lounaalla alkanut selittää ääneen suunnitelmiaan meidän päiden menoksi. Mua oli heti jotenkin kauhistuttanut, koska Charliehan oli Pirren hevonen. Tai, no, Pirren entinen hevonen. Lisäksi Charlie oli ihan tajuttoman tasokas estepuolella, ja Pirre tiesi just eikä melkein missä mun estetaidot menivät. Se jos mikä oli kuulostanut pelottavalta kombolta. Pirrelle kun ei paljon vastaan sanottu, varsinkaan sellaisista asioista kuin rimakauhu.
Uraa kiertäneet Wilma ja Gekko olivat heti aiheuttauneet kaikista eniten kohinaa: saunamökkiläisiäkin oli ilmestynyt kentän laitamille katsomaan uuden ponin menoa, ja Wilma oli saanut vastailla kysymykseen kysymyksensä perään. Tyttö oli tosin vaikuttanut lähinnä riemastuneelta saamastaan huomiosta ja vastannut kaikille mielellään Gekon kulkiessa reippaanrennosti eteenpäin. Ruuna oli tuntunut kotiutuneen Seppeleeseen paremmin kuin hyvin, mutta se vaikutti edelleenkin uteliaalta, pälyillen ympärilleen jatkuvasti.
Mua ei ollut niinkään kiinnostanut Gekko vaan saunamökkiläisten jäljiltä kentälle jäänyt yksinkertainen rata: esteiden oli ollut pakko nousta yli metrin, Fiian ja Eelan jäljiltä, ja mä olin nielaissut niin kovaa, että Pirittakin oli varmasti kuullut sen. Ainakin se oli heti saanut vipinää töppösiinsä ja käynyt potkimassa ylempiä puomeja maapuomeiksi. Maahan tömähtävät puomit ja Gekkon unelmansinisen ponisatulan natina olivat hetken ajan ainoat äänet ulkona kun me oli alettu keräilemään ohjia ja fiksailemaan istuntoja.
Pirre oli ovela, noin niinkuin perusluonteeltaan, mutta lauantaina se oli ollut aivan erityisen ovela. Koko tunti oltiin tehty sitä yksinkertaista rataa lähinnä omia istuntoja hioen, hevosille vähemmän teknistä työtä jättäen, ja sitten mokoma blondi olikin ilmoittanut, että hypätään koko rata vielä ratsukon omalla tasolla nyt kun uudet istuntavinkit olivat vielä tuoreina mielessä. Mä olin juuri pysähtynyt Charlien kanssa okserin taakse ollakseni pois rataa suorittaneen Salman ja Bonnien tieltä, ja sanat kuultuaan Charlie oli kääntynyt vilkaisemaan mua ja minä sitä.
"Mikä meidän taso on", olin piipittänyt Pirrelle suuren, mutta silti Harryn jälkeen niin kovin pieneltä tuntuneen hevosen selästä.
"Katsotaan", Pirre oli myhäillyt ja käskyttänyt ensimmäisenä liikkeelle Wilman ja Gekon, jonka oma taso tuntui olevan se, jota me muut oltiin hypätty lähes koko tunti paria viimeisintä, isompaa kierrosta lukuunottamatta.
Mua ei alkanut kauhistuttaa ennen kuin tajusin, että jäljellä oli ollut enää minä ja Salma, ja esteet olivat olleet kuitenkin kasikymppisiä. Mua ei alkanut paniikinomaisesti, hengitysongelmaisesti kauhistuttaa ennen kuin Pirre oli nostanut esteitä reilusti ja kutsunut Salman kimonsa kanssa suoritusvuoroon. Sitten se oli tyynesti kävellyt takaisin kentän laidalle pois suorittavan ratsukon alta aivan kuin ei olisi juuri järkyttänyt mun koko maailmaa.
Eihän mulla oikeasti olisi ollut mitään mussutettavaa: olin kyllä osallistunut Pirren estetunneille aina silloin tällöin, milloin oli tullut viime hetken peruutus ja milloin Anne oli kaipaillut tunnille täytettä. Piritta kyllä tiesi, mihin mä esteratsastajana kykenin ja mihin en.
Ehkä juuri siksi se nosti vielä yhtä yksinkertaista, helpolla suoralla ja pitkällä lähestymisellä ollutta pystyä vielä yhden pykälän meitä varten. Mä en ollut tainnut edes leirillä hypätä kyseistä korkeutta Lailalla, ehkä just ja just sitä Salman ja Bonnien suorittamaa korkeutta jos sitäkään. Ja ehkä Pirrekin oli nähnyt sen: mä olin kerännyt ohjia ja ratsastanut käynnissä sen ohi kun se oli kysynyt, että pystyttiinkö me tähän.
Mä olin vain nyökännyt ja se oli ollut menoa sit.
Charliessa oli sellainen juttu, että se oli kaikin puolin miellyttävä hevonen. Se teki just niinkuin siltä pyydettiin, ei piiruakaan vähemmän eikä piiruakaan enemmän, siis niin kauan kun osasit pyytää oikein. Se ei turhia hätiköinyt, se ei kytännyt, se ei tehnyt äkkiratkaisuja, se ei kiellellyt, se ei pudotellut. Jos me Lailan kanssa oli löydetty yhteinen sävel kenttäleirin aikana ja mä olin kokenut oloni turvalliseksi sen kyydissä, niin Charlien selässä mä koin oloni pysäyttämättömäksi.
Silti mä olin hengästynyt kun oltiin liidelty viimeisen pystyn yli, Charlie kevyesti ponnistaen ja minä sen hyppyä mukaillen.
"Se oli kymppi ja vähän päälle", Pirre oli myhissyt kun oltiin saatu loppuverkat päätökseensä ja se oli tullut taputtamaan ruunan helleviikonlopulta hionnutta kaulaa. Mä olin katsonut arvon opettajatarta järkyttyneenä.
Sanomattakin selvää, että illan uittomaasto oli ollut tervetullutta terapiaa vaikka Salma olikin vain hykerrellen naureskellut, että kyllä musta vielä esteratsastaja tehtäisiin. Taas.
"On kyllä ollut ihana viikonloppu! Kivat säät", Mikaela huokaisi Lailan selästä. Tamma heilautti laiskasti häntäänsä, ja liian lähellä kulkenut Charlie sai jouhiruoskasta naamalleen, niin äkillisen stopin se teki, nostaen päätään kuin eleestä järkyttyneenä. Mä painoin vain kevyesti pohkeet sen kylkiin ja ruuna huokaisi, venyttäen kaulaansa taas pidemmäksi keinuvaa käyntiään jatkaen.
"Eiköhän ensi viikon taas sada", totesin taivaanrannassa keimailevia, vielä toistaiseksi valkoisia pilviä tiiraillen. Mikaela tarttui Lailan satulan takakaareen ja katsoi mua olkansa yli merkitsevästi.
"Älä oo tommonen pessimisti!" Anni puhisi mun takaa, Hestian kyydistä. "Nautitaan nyt hei tästä! Jos vaikka onkin viimenen kunnon kesäviikonloppu porukalla!"
Mä vilkaisin mun takana ratsastavaa tyttöä, ja niin. Tämä saattoi hyvinkin olla hevoskesän viimeisiä viikonloppuja: leirit oli leireilty, kesäkurssit kursseiltu ja pian tunnitkin pyörähtäisivät käyntiin ja omat ratsastuksetkin piti alkaa ajoittaa tuntiaikataulujen mukaan jos ei halunnut alkeisratsastajien sekaan maneesiin. Vaikka alkuvuosi oli ollut kaukana täydellisestä, mun hevoskesä oli ollut mitä parhain, varsoineen päivineen.
"Ja otetaan ravia, ollaan kohta pelloilla!"
Jonon alusta kajahtanut käsky sai paitsi ratsut niin myös meidät valpastumaan. Kaviot kopisivat hiekkatien reunassa kevennysten tahdissa, ja mua hymyilytti: ihan sama vaikka ensi viikon sataisi, tämä viikonloppu olisi enemmän kuin hyvä päätös kesälleni Seppeleessä.
|
|
|
|
Post by Aleksanteri on Aug 27, 2016 13:50:46 GMT 2
20.8.2016 – Se, jossa mä en poistu Myntin boksista
Mulla oli antaa vinkki tulevaisuuden itselleni. Jos mulla vielä joskus olis tyttöystävä (HAHAHAHA miten todennäköistä) ja mä eroaisin siitä, vois olla ihan jees vaihtoehto antaa itselle jotain ns. palautumisaikaa. Hyvä vaihtoehto vois esimerkiksi olla se, että mä hetken aikaa välttelisin paikkoja, joissa se hengailee ihanien heppakavereittensa kanssa ja keskittyisin esim. omaan treenaamiseen.
Tai että ainakaan mä en tunkis leirille, jolla se kekkuloi aamusta iltaan jossain helkatin roolipelissä!!!!!!!!!!!!!
Mä vihasin Mysteeriviikonloppua. Ajatus oli ollut musta etäisen kiinnostava siinä vaiheessa, kun mulla ja Cellalla oli kaikki vielä hyvin, mutta mun olis niin pitänyt lukittautua viikoiksi kotiin sen vitun eron jälkeen. Mä olisin voinut koota heinänkorsista teko-Aleksanterin ja palkata vaikka Annin nyökyttelemään sillä uskottavasti aina, kun mäkin tekisin niin.
Koko perjantain mä olin tuijottanut tylsästi vähän Cellan ohi, kun se oli liihotellut ympäriinsä niin vitun hyvännäköisenä ja sokeana mulle. Mä en ollut fyysisesti pystynyt katsomaan siihen. Yhdessä kohtaa iltapäivällä oli ollut paha hetki, kun me tultiin sattumalta vastakkain tallikäytävällä ja mä melkein hipaisin sen lämpöä hohkaavaa käsivartta. Mun niskan ihokarvat oli sojottaneet pystyssä koko matkan satulahuoneen ovelle asti.
Mun elämä oli totta puhuen pelottavan tyhjää ilman Cellaa. Mä kyllä yritin ihan sairaasti INNOSTUA ELÄMÄN PIENISTÄ ILOISTA ja nauroin väkinäisesti Mikaelalle, kun se lehahteli ympäriinsä jossain violetissa pikkumekossa. Yhdessä vaiheessa Anni kysyi miks mä yskin koko ajan, joten mä päätin lopettaa nauruyritykset.
Me oltiin just käyty uittomaastossa ja muut oli livistäneet ”johtolankojen” etsintään märät tukat käkkärällä viipottaen. Mua ei olis voinut vähempää kiinnostaa pöpelikössä rämpiminen. Se tarkotti sitä, että mä istuin Myntin karsinassa ja pidin ihan vitun tarkkaan huolta siitä, että mysteeriviikonlopun NÄYTTELIJÄTIIMI (niin ku ne itseään kutsu) pysy mahdollisimman kaukana musta. Cellan ääni valu välillä yläkerrasta portaita pitkin alas, ja silloin mä vaihdoin epämukavasti asentoa.
Mä niiskaisin. Heinän kitkerä tuoksu sai mun pään tuntumaan oudon irralliselta. Mä hieraisin vihaisesti poskea ja räpyttelin silmiä auringonkaistaleelle, joka paisto Myntin kopin ikkunasta sisään.
”Saaks tulla?”
Mä pelästyin ääntä karsinan ovella niin, et sain olla kiitollinen kun en niellyt mun kieltä yhtenä palasena. Mä hankasin epämääräisen nopeasti naamaa likaiseen hihansuuhun ja nostin sit katseen Pyryyn, joka seiso nojailemassa karsinan oveen. Sen ilme oli niin säälivä, että olis luullut sellasen naamanväännön olevan fyysisesti mahdotonta.
”Ihan sama jos haluut”, mä mölisin salaisen vihaisena siitä, miten heikosti mä sain hallittua mun äänijänteet.
Pyry istu varovasti mun viereen karsinan pohjalle. Se risti kädet polvien päälle ja nojas pään rauhallisesti seinään, kun Myntti kääns toista korvaa sen suuntaan ja puhalsi ilmaa sieraimista. Pyryn katse seuras hevosen jauhavia leukaperiä.
”Onks kaikki ok Allu?” Se kysy hetken päästä. Sen sormet näpräs farkkujen rikkinäistä polvea, josta lähti pitkä valkee langanpätkä, ja mä jollain tavalla jumituin tuijottaan sitä.
”… joo”, mä vastasin sitten lopulta. Pyryn suupieli vetäyty vähän niin, että poskeen muodostu kuoppa.
”Kumman hiljanen sä sitten oot ollu. Jos kaikki on hyvin siis.”
Mä puristin huulet yhteen niin, että veri pakeni varmaan varpaisiin asti. Sit mä päästin ilman pihisemään hyvin hitaasti ulos huulten raosta.
”No me ei seurustella enää Cellan kanssa.”
Oli melkein kiinnostavaa, miten saman lauseen toistaminen sai kerta toisensa jälkeen mun vatsanpohjassa jymähtämään maagisesti. Ihan kuin mun keho olis yllättynyt kerta toisensa jälkeen siitä, miten idioottiin päähän se oli kiinnitetty.
Mä olin saanut kohdata aika monenlaisia reaktioita, kun jaoin maailmalle tätä elähdyttävää uutista. Mun siskot oli olleet melkein pahimpia. Kaisan leuka oli valahtanut melkein pöydästä läpi, ja sen jälkeen se oli kuluttanut puoltoista tuntia haukkumalla mua mm. elämän pilaamisesta ja muusta kevyestä. Mä olin yrittänyt muistuttaa sille, että mä olin käynyt jo itse läpi about samat helkatin ajatukset, mutta se oli tuntunut saavan siitä vaan lisää energiaa. Sitä pahempi oli ollu vaan Juli, joka oli pillahtanut itkuun ja räkinyt mun sohvatyynyihin loppuvierailun ajan. Ihan niin ku se olis seurustellut Cellan kanssa enkä mä.
Pyry ei kaikeks onneks heittäytynyt nyyhkäilemään mun kaulaan. Se nyökkäs lyhyesti.
”Niin mä olen vähän arvellutkin.”
Mä vilkaisin sitä, harkitsin hetken että loukkaantuisin koska joku tiesi jotain ennen mun kattavaa infohetkeä, mutta tajusin sit että ei me Cellan kanssa oltu erityisemmin salailtu meidän eroa. Niinpä mä vaan päästin jonku säälittävän ynähdyksen jonka toivoin sen tulkitsevan merkiksi siitä, että keskustelu tästä aiheesta olis tässä.
Ei näemmä Pyryn mielestä ollu.
”Eli ootko sä siis ok?”
”No”, mä puristin ärsyyntyneenä kädet nyrkkiin. ”No. Olen mä ihan ok.”
”Te ette taida olla nyt kauheena tekemisissä Cellan kanssa.”
”Ei.”
Pyry nosti käden ja puristi mua lohduttavasti olkapäästä. Mä annoin otsan riipahtaa alas niin, että mun silmät peitty. Mulle oli yhtäkkiä tullut aivan paska olo. En mä ollut valmis keskustelemaan koko aiheesta tällä tavalla asiallisesti.
”Mä oon yrittänyt miettiä jotain muuta. Oikeesti. Mä oon hitto yrittänyt ihastua johonki toiseen ihmiseen, että pääsis eroon Cellasta. Mutta en mä vaan pysty ajattelemaan ketään muuta kuin sitä.”
Pyrylle pitäis kenties myöntää joku palkinto. Mä en luultavasti ollut koskaan ennen puhunut yhdellekään toiselle ihmiselle yhtä rehellisesti. Mun sisällä tuntu karvasta vereslihaa siitä kaikesta totuudenpuhumisesta, mutta Pyry sen ku vaan istu mun vieressä ja nyökytteli hiljaa.
Mutta ettei me oltais päästy liian syvälle ystävyyden tasolle, pamahti tallin ovi vähän matkan päässä ja about sata mekastavaa tyttölasta ryntäs sisään.
”Me löydettiin johtolanka!” Inkerimäinen ääni kimitti koko matkan Myntin karsinalle asti.
Ja voitte uskoa, että sen vellovan mimmilauman keskellä kaikki mun into avautua mun syvimmistä tunnoista katos ku tuhka tuuleen.
|
|
|
|
Post by Cella on Sept 3, 2016 13:18:50 GMT 2
Noniin!!! Mysteeriviikonloppu venähtikin tässä vaivihkaa Mysteerikaksiviikkoiseksi, koska teidän ikioma Pinja Piaffenne ei osannut istua tietokoneelle. No, nyt on ainakin jännitys ehtinyt tiivistyä huippuunsa. Mun inboxiin on kilahdellut toinen toistaan mainiompia ja ovelampia salapoliisiratkaisuja, joita mä olen suu hymyssä lukeillut. Olette te kyllä mahtavia! Ennen kuin oikeat syylliset paljastetaan, paljastetaan vielä kaikelle kansalle Mysteeriviikonloppuna sivuilla piileskelleet johtolangat:     Kuten johtolangoista ja mysteerin etenemisestä voi nyt päätellä, Emperorin katoamisen taustalla on mikäs muukaan kuin kielletty rakkaus. Ratkaisutarina juontaa juurensa jo lähes kolmen vuoden takaiselle kisamatkalle, jonka aikana Petri ja Lilian ajatuivat valtaisaan riitaan kisapaineiden ja rankan matkustamisen tuottaman stressin alla. Tappelun jälkeen Lilian sai lohtua mitä yllättävimmältä taholta – sellaiselta ihmiseltä, johon ei koskaan ennen ollut tuntenut minkäänlaista sielunkumppanuutta, mutta joka paljastuikin varmaankin ainoaksi ihmiseksi, joka ymmärsi Liliania täysin. Kotiin palatessa tämä vastasyntynyt, kummallisesti väreilevä ystävyys säilyi, vaikka Lilian antoikin Petrille anteeksi, ja palasi parisuhteeseensa kuin mikään ei olisi muuttunut. Koska eihän Lilian Liila nyt voinut myöntää voivansa rakastua Timo Talikkoon. Kuukausien ja hiljalleen vuosien edetessä parivaljakon tunteet syvenivät: he tapasivat salaa Petrin treenatessa sekä kisamatkojen pitkinä öinä, ja puhuivat kaikesta maan ja taivaan välillä. Kaikelta kansalta tätä yhtäkkiä syntynyttä vahvaa suhdetta oli vaikea peittää, ja siksi Timo ja Lilian päätyivät välttelemään toisiaan julkisesti aina kuin vain mahdollista. Siksi kaikki, Petri mukaan lukien, luulivat etteivät Lilian ja Timo vain yksinkertaisesti sietäneet toisiaan – vaikka totuus oli päinvastainen. Lilian yritti pohjustaa eroa Petristä useampaan otteeseen, mutta ei koskaan saanut vietyä hommaa loppuun asti. Lilian ja Timo ymmärsivät, että jos Lilian äkisti tahtoisi erota näennäisesti hyvästä suhteesta ilman syytä, ja samaan aikaan Timo luopuisi niin kovasti rakastamastaan hevosenhoitajan pestistä, Petrin epäilykset taatusti heräisivät ja hän voisi vaikutusvaltaisena ihmisenä hankkia heidät vaikka minkälaisiin ongelmiin. Siksi Lilian terävä-älyisenä ihmisenä teki sotasuunnitelman, joka ottaisi paikkansa juuri Rion olympialaisten alla. Kun Petri ei voisi kisata, ja hänen uransa kyseenalaistuisi, sekä Timo että Lilian saisivat vapaalipun ulos tilanteestaan, ja voisivat viimein olla yhdessä. Emperorin piilottaminen oli niin helppoa. Lilian ja Timo tiesivät suunnitelmansa riskit, mutta uskoivat samalla, että luultavasti kaikkein tärkeimpinä Petrin lähipiiriläisinä heitä epäiltäisiin kaikista viimeiseksi. Niimpä suunnitelma pantiin täytäntöön eräänä elokuisena yönä, vain paria päivää ennen kuin Petrin ja Emperorin suunta kävisi kohti Rioa. Lilianin suunnitelma oli varsin yksinkertainen: hän itse hoitaisi tallialueen mahdollisimman tyhjäksi lähettämällä Villen ja Pinjan elokuviin, ja viettämällä itse koko illan tiiviisti yhdessä Petrin kanssa. Näin minimoitiin mahdollisuus, että kukaan paukkaisi talliin todistamaan Emperorin nappaamista, ja samalla annettiin ainakin toiselle syylliselle alibi. Keskiyön paikkeilla Lilian kipaisi käymään alakerrassa, vilkauttamassa valoja tallissa odottavalle Timolle merkiksi siitä, että reitti oli selvä, ja palasi sitten sydän jännityksestä pamppaillen tietämättömän poikaystävänsä kainaloon. Samaan aikaan Timo suitsi kalliin kisaratsun öisessä tallissa, ja talutti orin ulos kaikessa hiljaisuudessa. Tutun ihmisen käsittely ei ollut Emperorille millään tavoin stressaavaa, ja se seurasikin hoitajaansa säyseästi aavistamatta lainkaan, mihin oli joutumassa. Timo ja Lilian olivat valinneet orin piilotuspaikaksi muutaman kilometrin päässä, metsän ja peltojen välissä nököttävän vanhan ladon, johon ei päässyt muuta reittiä kuin suoraan suuren kukkapellon poikki: sitä kukaan tuskin tulisi ajatelleeksi, ainakaan ajoissa, hevosen kun ei tarvinnut pysyä piilossa kuin muutama hassu päivä. Niimpä Timo nyki loppukesän yössä suuren hevosen perässään läpi leinikkipellon pieneen majaan, joka tulisi muuttamaan heidän kaikkien elämäänsä. Suunnitelma olisi toiminut niin kovin loistavasti, ellei paikalla olisi ollut selvittämässä niin monia teräviä päitä. Varomattomat puhelinkeskustelut päästivät etsivät Lilianin ja Timon jäljille, ja viimeisen silauksen tekivät keltaiset leinikin terälehdet, jotka olivat tarttuneet Timon kenkiin piilotusmatkalla pellon poikki, ja jotka saattoi bongata viimeisessä Mysteerikohtauksessa "Kuka teki sen?". Moni oli upeasti tullut ihan oikeaan johtopäätökseen, eivätkä nekään jotka eivät täysin osuneet menneet paljoa metsään. Mielettömiä perusteluja ja päätelmiä, kaikille teille pitäisi joku palkinto pyöräyttää tästä hyvästä! Kuitenkin aika ei oikein anna periksi, joten oikein vastanneet pistettiin arvontakoneeseen, ja.... **rumpujen pärinää** Robert napsahti onnettaren suosikiksi tällä kertaa! Pistele Pöpö mulle yksityisviestiä millaista palkintomuotoa kaipailet (piirrosta / tekstiä) niin laitetaan pakettiin tässä syksyn aikana Kiitos hurjasti teille kaikille ratkomisesta ja osallistumisesta! Maksuissa saapi väärinkäyttää nyt kaikkia vihjeitä niin paljon kuin sielu sietää |
|
|
|
Post by Anni on Nov 24, 2016 15:13:56 GMT 2
Lauantai-iltapäivä
Musta tuntui, että mä pohtisin mysteeriä ja niitä johtolankoja vielä seuraavan kuukaudenkin - niin pyörälle ne olivat mun pääni saaneet jo nyt.
Innoissaan steppaileva Hestia piti kuitenkin huolen siitä, että mä joutuisin seuraavan tunnin keskittymään laikukkaaseen lewitzeriin ja iltapäivän auringonpaisteessa loistaviin esteisiin.
Mä olin tutustunut Hestiaan jo kuukausi sitten kenttäleirillä, mutta ponin nopeus yllätti mut silti uudestaan. Ponitamma oli vielä verkassa ollut yllättävän rauhallinen ja rento, mutta ensimmäiset puomit ja verkkaesteet ylitettyämme Hestia tuntui viritetyltä aikapommilta, joka odotti tilaisuutta räjähtää käsiin. Niinpä mä sysäsin johtolangat ja mysteerit suosiolla taka-alalle ja keskityin pysymään kartalla Hestian mielenliikkeistä, jotka heijastuivat välillä fyysiseen suoriutumiseenkin epämääräisinä sivuloikkina.
Vasta esteiden noustua pykälän verran isommiksi mä aloin löytää Hestiaan samaa tatsia, jota olin kenttäleirilläkin saanut. Tamma oli kuitenkin yksinkertainen ratsu, jota ei vain saanut paineistaa liikaa - tai muuten sen sai tuta nahoissaan Hestian painaessa uhmakkaasti tallan pohjaan. Kun mä muistin ottaa innoissaan nelistävän tamman hallintaan hyvissä ajoin ja päästä näin ollen sujumaan esteille, Hestia toimi varsin näppärästi.
Tunnin jälkeen fiilis oli hyvä, mutta väsynyt. Loppukesän aurinko oli imenyt voimat niin musta kuin Hestiastakin, joka roikotti uneliaana päätään koko purkamisoperaation aikana. Pikainen harjaus riitti, sillä illemmalla edessä olisi uittoreissu.
"Joko sä oot löytänyt vihjeitä?" tallikäytävällä päivystävä Fiia supisi mun suuntaan. Virnistin.
"Enpä kerro."
Fiia pyöräytti silmiään ja mutisi jotain hyvästä tiimityöstä. En noteerannut punapään jupinoita, vaan napsautin riimunnarun Hestian päitsiin ja lähdin viemään laikkuponia tarhaan, vaikka poni tuntuikin viihtyvän tallin varjossa.
Haukotus karkasi huuliltani päivällisen jälkeen. Olo oli raukea, mutta tuleva uintimaasto houkutteli silti - vaikka ratsastustunnista oli jo useampi tunti, sää ei ollut juuri viilennyt.
"Onkohan vesi miten kylmää?" Wilma mietti ääneen matkalla Annen talolta tallille.
"Ihan sama, kunhan on märkää", mutisin saaden osakseni pari huvittunutta vilkaisua.
Noin kaksi ja puoli tuntia myöhemmin koko poppoo ratsuineen oli siirtynyt Seppeleestä Liekkijärven rantaan, joka täyttyi innokkaasta pärskinnästä ja riemunkiljahduksista. Ei hullumpi lauantai-ilta, joka tulisi luultavasti jatkumaan myöhään yöhön.
|
|
|
|
Post by Tuulia on Dec 30, 2016 21:43:39 GMT 2
Perjantai 19. elokuuta
Istuskelin edelleen aitan väliseinän päällä mietteliäänä, kun Wilma pöllähti iloisena ovelle.
"Tuikkuuu!? Täällähän sä istut! Hei mysteeriviikonloppu alko jo, ala tulla! Me nukutaa molemmat keittiömökissä ja varasin sulle jo sängyn, me ollaa vierekkäin ylhäällä! Tuu niin ehit laittaa punkkas valmiiks, kohta saahaan sitten ruokaa!"
"Ai niiin, en mä muistanu kattoa kelloa", naurahdin.
"Miten sä oot siellä vaan istuskellut? Tuntihan loppui jo ajat sitten", Wilma pälpätti.
"Mietiskelin vain", totesin ja silitin vielä suokkeja, ennenkun tulin ulos Ruusan karsinasta. Wilma kattoi mua tietäväisellä ilmeellä, todeten vain jaaahas.
Wilma lähti mun mukaan hakemaan kaapistani mun laukkua.
"Mua kyllä niin jänskättää, mitä Cella on keksinyt! Mysteerejä, jeejee, haluun jo päästä ratkomaan niitä!"
"Joo aika mielenkiintonen tapahtuma! Niin erilainen, tosi kivaa ja jännää", sanoin.
"Ja saan ratsastaa Kekkosella", Wilma hymyili. "Jo näin pian, vastahan se tuli! Ihanaa", tyttö riemuitsi.
"Hei tosi kiva! Sun pitää sit kertoa, millanen se on! Ehkä mäkin joskus uskaltaudun sitä kokeilemaan, vaikka se on vähän pikkunen, mut ehkäpä se jaksaa", tuumailin.
"No ei se paljoa pienempi Ruusasta ole, mutta se on poni eikä vahva suomenhevonen", Wilma vastasi. Se oli kyllä totta.
Pian minäkin olin valloittanut yläsänkypaikan keittiömökistä ja ehdimme vielä syömäänkin, tosin muut alkoi olla lähes valmiita, kun me tultiin, että me oltiin ihan viimeisten joukossa saatu navat killilleen. Silloin alkoikin ensimmäinen näytelmäkohtaus, ja katsoin roolihahmoja mielenkiinnolla. Kassukin oli näköjään tullut (raahattu) näyttelemään ja hän näytti jupisevan jotain Tappi-serkulleen, joka ihme ja kumma oli mukana näytelmässä. Kaikki tuntui olevan jotenkin niin luonnollisesti, mutta ehkäpä niitä vähän jännitti ja naurattikin. Leikkiähän tämä oli, mutta me oltiin hyviä heittäytymään me sebeläiset. Eikös niin?
Mua meinasi alkaa hihityttämään, kun Kasbe juoksi tallista huutaen Emperorin katoamista. Näytelmä eteni rennon sujuvasti ja roolihahmot istui kyllä hyvin tyypeille. Mä pääsin hyvin juoneen mukaan, ja mitä muistin vilkaista, näytti Wilmakin vieressäni tuijottavan tallipihan näytelmää ollen ihan täysillä mukana. Aloin heti pohtimaan, kuka olisi voinut viedä hevosen. Sitä ei varmasti olisi helppo ratkaista!
Näytelmän jälkeen talliporukka alkoi taputtamaan, ja Anni vislasi ylistäen joka näyttelijää. He kumarsivat meille ja antoivat sitten hetken rauhan - sillä koko porukka puhkesi salaperäisen mysteerin pohdintaan, tallipiha alkoi kuhista päätelmiä ja arvailuja. Mutta varmaa tietoa ei ollut.
"Hei mennään kattomaan Gekkoa", Wilma totesi, kun porukka alkoi taas nousemaan jaloilleen ja siirtymään mökkeihin tai talliin.
"Joo mennään! Tunnitkin on jo ohi tältä päivältä, eiks kello oo jo yli yheksän?"
"Joo, on se, parin tunnin päästä mennään vielä maastoilemaan", Wilma kertoi.
"Aijaa, kiva! Ruusa kyl ehti tekee tänää jo kolme tuntia, mutta eiköhän se vielä jaksa", naurahdin.
Kekkonen oli pikkunen ja sulonen, vaaleenruskea poni. Se mutusteli rauhassa iltaheiniään aavistamatta lainkaan, että pian lähdetään maastoilemaan. Wilma kiirusti karsinaan silittämään ja rapsuttamaan ponia, jota kaikki, niin hoitajat kuin tuntitytöt, kiersi silmät ihastuksesta kiiluen päivästä toiseen. Voi, en haluaisi olla uusi poni ratsastuskoulussa.
Palatessamme pihamaalle huomasin ilmotustaulun alapuolella lojuvan lappusen.
"Oho, kato lappu on tippunut lattialle", sanoin ja poimin sen ylös. Se oli taiteltu, toisin kuin muut ilmotustaulun lippuset ja lappuset. Avasin sen ja Wilmakin oli heti innokkaana tutkimassa lappua.
"Siiiis täähän liittyy siihen mysteeriin! Luetaan se loppuun", Wilma kuiskasi jännittyneenä ja aloimme lukea lappua innoissamme.
"Ahaa niitä voi olla useita, täähän menee jännäks", huoahdin kun saimme runon luettua ja taittelin lapun takaisin siististi lattian ja seinän rajaan. Sen löytäisi vielä moni tarkkasilmäinen.
"Tää on niin jännää!" Wilma hihkui kuiskaten. "Saan olla kuin Sherlock Holmes! Ja sä voit olla tälläkertaa mun Watson!" Wilma oli selvästi päässyt joskus ennenkin selvittelemään mysteerejä, haha!
Wilma lähti heti tutkimaan tallia mutisten, että siellä on pakko olla vielä jotain. Kaikki tyhjät karsinat, joiden hevoset olivat todennäköisesti vain tarhassa, hän tutki. Voisiko näytelmän varkaasta olla lisää vihjeitä? Minä seurasin punatukkaista tylleröä, hieman rauhallisemmalla innolla, mutta kuitenkin hyvin innokkaasti.
"Täällä on jotain, tuu äkkiä kattoo!" Wilma kuiskutti. "Täällä on hiuksia! Ihan varmasti on."
"Tai sitten ne on vaan jouhia", naurahdin.
"Shhh katso", Wilma innostui ottaen yhden käteensä. "Ei kenelläkään hevosella ole tämänväristä häntää. Ja jouhet ei ole näin ohuita", tyttö perusteli.
"Minkä värinen se sitten on?" kysyin, sillä en erottanut siinä oikein mitään väriä.
"Mmm, vaikea kyllä sanoa", Wilma sanoi ja laski hiuksen takaisin karsinan salpaan.
"Ehkä se vielä auttaa meitä", kohautin olkiani.
"Ainiin, meillä piti olevan iltapala ennen yömaastoa! Nyt äkkiä Annen talolle, meitä varmaan taaas ootellaan", Wilma totesi.
"Ainiin, joo mennään", sanoin ja lähdimme kiireen vilkkaa kohti taloa. Kipitimme tallipihan poikki, rappuset ylös ja ovesta sisään. Käytävää kävellessämme Wilma kuitenkin kiinnitti huomionsa miehen puheeseen ja pysäytti mut kädellä. Tyttö siirtyi ihan oven lähelle kuuntelemaan, minä en kuullut keskustelua, mutta luotin Wilman tarkkoihin Holmesin korviin. Pian me hiippailtiinkin jo keittiöön, Wilma supisi kertovansa kuulemansa myöhemmin. Lähes kaikki muut söivät jo iltapalaa ja liityimme sulavasti joukkoon.
Tunteroisen päästä koko porukka oli ratsailla, lähdössä maastoilemaan. Wilma puhui, kuinka Gekko oli ollut ihan hämillään ja pyörinyt hosuen karsinassa, kun Wilma häiritsi sen myöhäisiltaa harjoilla ja varusteilla. Ruusa oli ollut myös vähän uninen, mutta hamunnut tapansa mukaisesti taskuni ja hihani läpi. Se sitten jaksoi etsiä herkkuja jo moneen otteeseen kuolaamistaan taskuistani. Viimein porukka alkoi saada jonoon järjestystä, ja oli tarkoitus lähteä, mutta uuden uutukainen Kekkonen vain jämähti keskelle pihamaata.
"Ähh Kekkoa", Anne sanoi. "Se on kuulemma vähän tommonen, mut eiköhän se liikaha kun muut menee eelle."
Niin mä jäin Wilman kanssa oottamaan, että Kekko sai liikettä niveliin, mutta eipä jonon vika heppa ehtinyt edes tallin taakse, kun Gekko lähti kävelemään. Me saatiin pian muut kiinni ja oltiin taas messissä.
Ilta oli tyyni kuten koko päiväkin. Wilma kertoili mulle kuulleensa, että joku mies oli puhunut puhelimeen, sanoen ilmeisesti rakastetulleen että he eivät jää kiinni, että kun varastetun hevosen omistaja ei voi enää kilpailla hepalla, he saavat olla yhdessä. Oliko ilmassa ihmissuhedraamaa vai mitäköhän? Syylliseltä vaikuttivat nyt sekä tämä mies, että hänen rakastettunsa. Wow, johan oli Cella juonen tekaissut.
Lauantai 20. elokuuta
Me istuttiin Wilman kanssa Annen keittiössä syömässä lounasta. Me oltiin koko aamu kierretty mysteerinäytelmän hahmoja jututtamassa, ja se oli ollut samalla hupaisaa ja jännää. Olin nauttinut siitä, kun sain tivata Kassulta kaikkia pikkutietoja hevosesta ja muista hahmoista. En kuitenkaan ollut vielä päässyt kärryille syyllisestä, mutta no, olihan tässä vielä aikaa.
Ruuan jälkeen menin hakemaan Ruusan tarhasta jo valmiiksi, sillä iltapäivällä olisi estetunti. Päätin sitten hakea Huiskankin, Tatu ilmeisesti ratsasti sillä. Netta ja Tirppa aitta kolmosesta viettivät vapaapäivää - ne ei olleet mukana mysteeriviikonlopussa, eikä tänään ollut maastotuntia. Ehkä Clara tai Inksu tulisi jossaan vaiheessa niitä hoitamaan tähän aitalle, mutta nyt siinä oli vain Ruusa.
Kävelin hevostarhalle ja lauma heppoja alkoi heti valua lähemmäs porttia. Pujahdin aidan lautojen välistä sisäpuolelle ja kävelin Huiskaa vastaan. Tamma puhalsi ilmaa kämmenelleni, kun tervehdin sitä ja silitin läsipäistä otsaa. Laitoin riimun tammalle, sain nostaa käteni ihan ylös yltääkseni laittaa sen. Huiska oli ihanan rauhallinen, sitä ei tarvinnut jahdata eikä se temppuillut kokoaikaa. Katsoin riimunnarun toisessa päässä seisovaa, liinaharjaa tammaa, joka lähti kiltisti seuraamaan minua kohti porttia.
Portilta näin aitan kupeessa kiinni seisovan Ruusan. Käteni jatkeena oli toinen ihana suokkitamma, jota en ollut oikein koskaan noteerannut sen kummemmin, sehän ei aiemmin edes asunut aitassa, ja kesällä se oli ollut lähinnä laitsalla ja tarhassa. Mitä, jos...? -kysymys pulpahti jälleen mieleen, kysymys, jota olin pohtinut koko eilisillan ja tämän päivän.
Ja kas kummaa, yllättäin Anne käveli - omissa, ei roolivaatteissaan - vastaan tallipihalla.
"Oot päässyt takaisin omaksi itseksesi", naurahdin.
"Jep, näin pääsi käymään", Anne hymyili. "Miten sä Huiskaa talutat, etkös oo menossa Ruusalla?"
"No päätin hakea tänkin karsinaan, kun se menee kohta saunamökkiläisten tunnille", kerroin. "Oli muuten tosi kivaa ratsastaa Huiskalla torstaina! Sen selässä on vähän tukevampi olo, kuin pikku-Ruusan."
"Niinhän se on, Ruusa on niin pikkunen. Vaikka jaksaahan se kantaa", Anne korjasi.
"Hmm jep", hymähdin. "Mun mielessä on pyörinyt yks ajatus... En vaan oo ehtinyt miettiä vielä kovin pitkään", sanoin mietteliäänä ja Huiskan joutuessa odottelemaan silittelin sen kaulaa.
"No?" Anne kysyi. Ohh, nyt se pitäisi sanoa. Möläyttää ulos ja tehdä valinta. Näin tallipihasta vain Ruusan, Annen ja Huiskan, ja viimeisin oli saanut kyseisen ajatuksen liikkeelle.
"Mietin vaan, että oiskohan Huiska mulle vähän paremman kokonen hoitsu? Tai niiku, se onkin aika kiva. Yllättävän kiva."
Sekunnit tuntuivat pitkiltä, kun odotin Annen vastausta.
"No jos sä haluat niin sopii, onhan se vähän sopivamman kokonen ratsu ja kaipaa hoitajaa, joka jaksaa mennä käyntiä ja ravia pitkiä matkoja et se vähän laihtuis", Anne naurahti. "Ruusalle kyllä löytyy innokkaita tyttöjä sitä paijaamaan."
"Paitsi... Ruusahan saa kohta varsan, innostuin siitä jo niin hurjasti", sanoin mietteliäänä.
"Noo ei se oo ongelma, puuhailet Ruusan ja varsan kanssa niin kauan kun haluat, kyllähän sä uuden hoitajan kanssa tuut toimeen."
"Ja Rosakin saa varsan, niin voitas puuhata kummankin pikkusen kanssa!"
"Niinpä niin! Voisit auttaa Ruusan uutta hoitajaa varsan kanssa, kun sulla on sit kokemusta Rosan varsasta", Anne sanoi.
"Joo.. Tehään niin!"
Ja se oli sillä sovittu. Mä olin yllättäen Huiskan hoitaja. Ja saisin puuhata kahden varsan kanssa, ja Ruusankin. Silloin tajusin, että olin maailman onnellisin heppatyttö!
***
Tatu oli käynyt varustamassa Huiskan tunnille ja niin minäkin pian Ruusan. Se oli eilen liikkunut tuntitolkulla, mutta jostain se jälleen oli kerännyt akkunsa täyteen, ja tamma steppaili innoissaan vierelläni kohti estetuntia. Meille oli pystytetty kaikenlaisia pieniä esteitä, mutta aloitimme alkukäynneillä ja verryttelyllä. Välillä jotkut kuiskivat toisilleen epäilyjä mysteerin syyllisestä, mutta kun tunti pyörähti kunnolla käyntiin, tyhjenivät salapoliisiajatukset hetkeksi päästä - nyt ratsastetaan!
Me hypättiin pientä ristikkoa aluksi ja Ruusalla oli ihan oikeasti vauhti päällä, se laukkasi kovaa ja pomppasi korkealle. Sain jarruttaa sitä ihan todella. Sitten me hypättiin matalaa pystyistä muodostuvaa sarjaa, jota jatkettiin hetken hyppelyn jälkeen parilla pystyllä jumppasarjaksi. Se jo sai Ruusan vähän rauhoittumaan, ja toisella kierroksella se ei enää leikkinyt kengurua.
Meille oli tehty vielä pieni vesieste ja muuri, joita osa hevosista vähän jännitti. Ruusa ei eka uskaltanut hypätä vesiesteestä, kai sitä pelotti prinsessakavioiden kastuminen, mutta onnistuin kannustamaan sen esteestä yli. Ruusa oli niin innokas koko tunnin, ettei se tiputtanut yhtään puomia! Ihan hyvin meillä siis meni.
***
Illalla me käytiin vielä uimassa leirihepoilla. Elokuinen ilta oli lämmin ja vesikin oli vielä lämmintä. Matkalla, maastossa käppäillessämme, selitin Wilmalle sitä, että hoitaisin jatkossa Huiskaa. Tyttö oli ensin hieman harmissaan, koska Ruusa on Seppeleen Pikku Myy ja Pikku Myy on Wilman idoli ja lemppari muumihahmo. Hyvin se ymmärsi mun pointin, että Huiska on juts sopiva maastomopo ja halinalle oman lumiponin rinnalle vaihteluksi. Vaikka ponit onkin ihania ja parhaita!
Uittopaikalla me sitten pulikoitiin ja leikittiin niin kauan, että illan viileneminen sai vilukissat vaatimaan tallille palaamista. Siellä meitä odottaisi varmasti lämmin sauna ja mukavaa iltaohjelmaa - ilta kuhisisi jännitystä, sillä huomenna ratkeaisi meidän Suuri Mysteeri - kuka on hevosvaras?
Sunnuntai 21. elokuuta
Sunnuntaipäivää oli kulunut niin nopeasti! Kaikki odottivat mysteerin ratkeamista, ja vain peltolaukat veivät ajatuksemme muualle. Saimme hurjastella leirihoitsuillamme pitkin peltoja, ja se oli niin hauskaa! Ruusallakin riitti intoa, ilmeisesti se oli vihdoin päässyt heinämahastaan, kun mikään ei tuntunut estävän ponin vauhtia ja riemua.
Maastosta palattuamme pääsimme seuraamaan viimeistä näytelmäpätkää. Tykkäsin niin kovasti siitä, muten hyvin meidän tallin työntekijät ja mukaan kutsutut hahmot eläytyivät rooleihinsa. Kun syvä hiljaisuus laskeutui näytelmäkohtauksen ylle, kuiskasi Wilma korvaani:
"Kato Kassun kenkiä, siel on keltasii kukkii niiku pellolla oli! Timo Talikko on ihan varmaan vienyt hevosen pois! Mutta miks, kenen takia? Kuka se sen rakas oli?"
Nämä kysymykset saivat pian vastauksen - Timo Talikko varasti hevosen, jotta saisi olla Lilianin kanssa.
Hurrasimme mysteerin selvittyä nääyttelijöille ja kehuimme heidän juoninystyröitään - tapahtuma oli niin hieno! Tämä oli oiva kesän päätös ja olimme kaikki niin hyväntuulisia, vaikka jouduimmeskin pakkaamaan kamat ja lähtemään kotiin. Olipa unohtumaton viikonloppu!
Kiitos ihanasta tapahtumasta!! <3
|
|
|
|
Post by Pyry on May 29, 2017 14:55:04 GMT 2
 Cella päätti piristää yömaastoa hyytävillä jutuilla/
Kasper-parka. Joutua nyt tahtomattaan Timo Talikon rooliin ja vielä kestää muiden reaktioita.../
Välillä oli ihan hyvä olla hiljaakin ja antaa muiden mekastaa/
Vielä viimeiset pään tuuletukset ennen suurta paljastusta |
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!