Sallan Hoitokirja

[Randi]

Kahdestoista (1.3.2017)


Kuuluuko sieltä mitään..?



Randi & Salla 12HM

[Anne]

Morseaakkosia




Kaunis orivarsa syntyi aamuyöllä 5.4.2017. Calla-emä ja Stormkeeper eli Morse voivat molemmat hyvin aitan varsakarsinassa.

[Randi]

Kolmastoista (11.4.2017)


Se oli täydellinen.

Nojasin karsinan oveen ja tuijotin jalat oikosenaan nukkuvaa Morse-varsaa. Pieni rautias tuhisi ja sen kohtuuttoman pitkät jalat nytkähtelivät aivan kuin se olisi juossut unissaan. Salla lepuutti päätään juoma-automaatin päällä ja sen silmät valahtivat kiinni tuon tuostakin.

Minun oli vaikea uskoa, että hoitohevoseni oli saanut varsan. Olin oikeastaan sisäistänyt asian vasta, kun viime viikolla, keskiviikkoaamuna sain Elliltä tekstiviestin, jossa luki ainoastaan ”VARSA”. Olin totta kai pyöräillyt tallille kuin pirun jahtaamana ja missannut koko syntymän, mutta sitä oli vaikea murehtia, kun näin märän, pitkäjalkaisen mytyn, jota Salla nuoli antaumuksella, pehmeästi höristen. Näky oli sulattanut sydämeni kerrasta.

Kun mytty nousi jaloilleen, ja haparoivien ensiaskelten jälkeen nuuhkaisi paitani helmaa, loputkin sydämestäni valahti paikoiltaan. Salla oli mammautunut hyvää vauhtia jo ennen varsan syntymää, mutta nyt se oli kuin viilipytty. Tammasta huokui rauhallisuus ja lempeys, ja sen hellyyttä jälkikasvuaan kohtaan oli sykähdyttävää katsella.

Muutamassa päivässä varsasta oli kuoriutunut reipas ja utelias pikkumies. Seurasin sen kaunista askellusta tarhassa, ja tajusin, että tässä oli tulevan urheiluhevosen alku. Olin totta kai alitajunnassani tiennyt, että varsa ei tulisi jäämään Seppeleeseen, mutta siinä, nojaillessani tarhan hiekkaiseen aitaan lämpimänä perjantaiaamuna, tilanteen ainutlaatuisuus konkretisoitui mielessäni. Kun varsa olisi vieroitusiässä, se luultavasti lähtisi Seppeleestä, enkä näkisi sitä enää koskaan.

Varsan ynähdys havahdutti minut ajatuksistani, ja käännyin katsomaan, kun Morse pungersi jaloilleen ja asteli maitobaarille. Salla nuuhkaisi varsaansa ja jatkoi nuokkumista.


Olin tullut käymään tallilla aamupäivällä, ja pihalla oli hiljaista Kasperin satunnaista kottikärryjen kolinaa lukuun ottamatta. Aamuni olivat nyt vapaita vielä viikon ajan. Ensi viikolla alkaisi valmennuskurssi, jolle äitini oli minut ilmoittanut. Se oli kuulemma lahja, mutta tiesin, että äiti halusi minut kouluun heti ensi syksystä lähtien. Hänen sanojensa mukaan välivuotta viettävät nuoret olivat laiskoja ja saamattomia.

Ylioppilaskirjoitukset tulivat ja menivät, ja kaikesta huolimatta olin positiivinen tulosten suhteen. Äitini oli totta kai innoissaan tulevasta valmistumisestani, ja suunnitteli jo yo-juhlien kutsulistaa. Minua lähinnä ahdisti.

Vaikka alkaisinkin viikon kuluttua valmistautua psykologian pääsykokeisiin, en ollut laisinkaan varma, että se oli haluamani ala. Totta puhuen, olisin luultavasti halunnut mennä vuodeksi töihin, mutta en jaksanut riidellä asiasta äitini kanssa.


Jätin kaksikon rauhaan karsinaansa ja suunnistin kohti taukohuonetta. Matkalla törmäsin Wilmaan, joka jututti tallin käytävällä uudempia hoitajia. En ollut vielä jutellut heistä kenenkään kanssa, ja tervehdin joukkiota kohteliaasti, aikeinani ohittaa tilanne huomaamatta. Wilmalla oli kuitenkin selkeästi muuta mielessä.

”Randi! Suakin näkee,” punapää heläytti kuuluvasti ja jouduin pysähtymään tyttöjen kohdalle.

”Eiks teil oo kouluu,” kysyin ja tajusin samalla, kuinka tylyltä kuulostin. ”Siis, kun kello on vasta kakstoista” yritin korjata tilannetta, mutta Wilmaa ei tuntunut haittaavan.

”Mul loppu jo, pääsiäisviikolla opet on lepsumpii,” tyttö hymyili ja katsahti sitten seuralaisiaan, ”täs on muute Odette ja Betha, ootteko te jo tavannu?” Katsahdin tyttöjä, jotka näyttivät yhtä kiusaantuneilta kuin minäkin jouduttuaan Wilman kynsiin.

”Moi,” hymyilin kohteliaasti. ”Mä oon Randi, oon Sallan hoitaja,” esittäydyin ja yritin olla kuulostamatta liian leuhkalta. Koska c’mon, olihan se nyt aivan sairaan siistiä olla sekä tallin upeimman tamman, että sen varsan hoitaja! ”Onks sillä se varsa?” Odette kysyi kiinnostuneena, ja nyökkäsin ylpeänä. Odette esittäytyi Reinon apuhoitajaksi ja Bethalta jouduin kysymään kahdesti, kunnes tyttö sai soperrettua olevansa Kössin uusi hoitaja.

Rehellisesti sanottuna apuhoitajan pesti kuulosti minusta jokseenkin vähäpätöiseltä. Apuhoitajat oli ilmeisesti joku uusi juttu Seppeleessä, ja täytyy myöntää, että tällä hetkellä inhosin kaikkea uutta. Olin vihdoin saanut elämäni kasaan muuton jälkeen, enkä kaivannut muutoksia. Tähän uutuuden kastiin sisältyivät kaikki uudet naamat ja uudet hevoset, joita Seppeleeseen tuntui viime aikoina virranneen (lukuun ottamatta tietenkin Morsea, se oli totta kai täydellinen) ja huomasin, että minussa heräsi suuri tarve pysyä niistä kaukana.

Sanoin tytöille moikat ja jatkoin matkaa oleskeluhuoneeseen. Portaikossa huono omatunto löysi minut. Uudet hoitajat olivat varmasti mukavia tyyppejä, ja minun pitäisi yrittää tutustua heihin ennakkoluulotta. Saattaisin vaikka saada uuden ystävän. Tosin, olisiko siinä mitään järkeä, jos kuitenkin lähtisin syksyllä opiskelemaan muualle? Huokaisin syvään ja kaivoin kaapista reppuni vihaisena ja siirryin toiseen huoneeseen sohvalle. Pöydän ääressä istui muutama tuttu naama juomassa kahvia.

”Moi Randi,” Tuulia huikkasi, ja tervehdin heitä takaisin, uppoutuen sitten kännykkäni pariin. Keskustelu jatkui pöydän ääressä. ”Mitä sä teet kun valmistut?” nostin katseeni Tuuliaan, joka oli kääntynyt penkillä ja katsoi minua nojaten käsiinsä mietteliään näköisenä. Aivan, hänkin oli juuri kirjoittanut.

”Koitan hakee yliopistoon,” huokaisin ja suljin kännykän.

”Mitä alaa?”

”Psykaa.”

”Ai,” Tuulia näytti yllättyneeltä, ”siistii.”

”Nii,” vastasin ja tunsin itseni valehtelijaksi.



Randi & Salla 13HM

[Randi]

Neljästoista (13.7.2017)


Throwback parin viikon takaisiin päiviin ennen laitumelle vientiä, kun Sallaa ruvettiin palauttamaan mammalomalta. Allekirjoittanut pääsi jälleen varsan puikkoihin, mikä käy päivä päivältä hankalammaksi Morsen saadessa lisää voimaa.





Randi & Salla 14HM

[Randi]

Viidestoista (23.9.2017)

Joko ne lehdet putoaa..?





Randi & Salla 15HM

[Randi]

Kuudestoista (2.11.2017)

Puhalsin ilmaa kylmään marraskuiseen aamuun, ja se höyrystyi edessäni, hälveten taivaalle. Katseeni kohdistui Sallalla ravailevaan Elliin. Salla oli uudestaan kantavana, ja Elli oli ottanut sen kanssa rauhallisemmin, treenaten lähinnä kouluratsastusta, mikä ei tuntunut inspiroivan kumpaakaan juuri tällä hetkellä. Salla oli tarvinut kahdenkymmenen minuutin lämmittelyn, ennen kuin se oli edes harkinnut kunnollista muotoa, ja Ellin närkästyneistä avuista päätellen myöskään ratsastajaa ei olisi tällä hetkellä kiinnostanut vääntää ratsunsa kanssa.

Käärin taukohuoneesta varastamaani vilttiä paremmin ympärilleni ja vilkaisin kännykkääni. Merkkivalo ilmoitti vastaanotetusta viestistä, ja avasin kännykän lukituksen liukuvalla peukalonliikkellä tylsistyneenä. Valpastuin, kun huomasin, keneltä viesti oli tullut. "Tervetuloa työhaastatteluun"-otsikoitu viesti sai mielialani kohentumaan huomattavasti. Olin kaksi viikkoa sitten lievässä eksistentiaalisessa kriisissä lähettänyt työhakemuksen Liekkijärvellä juuri ovensa avanneeseen kirjakauppaan. Tai no, Kallen Kirjat oli ehkä enemmän lähempänä divaria tai antikvariaattia kuin oikeaa kirjakauppaa, mutta joka tapauksessa. Fakta oli, että pidin kirjoista, etenkin vanhoista sellaisista, ja tämä työpaikka olisi juuri se, mitä tällä hetkellä tarvitsen.

Näpyttelin nopeasti myöntävän vastauksen, ja sain varattua työhaastatteluajan ensi viikolle. Katsahdin Elliin, joka väänsi Sallan kanssa pääty-ympyrää jo viidettä kierrosta. Käännyin takaisin kännykkäni pariin, ja tuijotin näyttöä antaen ajatusteni vilistää. Tajusin, että jos saisin tämän työpaikan, se tarkoittaisi, että jäisin asumaan Liekkijärvelle.

Viime keväänä olin varma, että haluaisin muuttaa pois, mutta asuttuani kaksi viikkoa isossa kaupungissa tätini nurkissa, käyden päivisin yliopistolla opiskelemassa psykologiaa, olin tehnyt sen häpeällisimmän päätöksen. Lopetin opintoni ja palasin asumaan kotiin. Äitini oli, totta kai, ollut suunniltaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni hän haukkui minut ääneen. En pystynyt kuitenkaan valehtelemaan itselleni. Psykologia ei loppujen lopuksi tuntunutkaan yhtään omalta. Puhalsin uudestaan ilmaan ja nojasin kyynärpäät polviini, yrittäen säilyttää tasapainoni aidalla. En muistellut ilolla niitä ensimmäisiä päiviä, kun palasin Liekkijärvelle.

Tallikaverini eivät onnekseni olleet ottaneet asiaa puheeksi. En ollut mainostanut lähtöäni, ja luulen, että suurin osa ei edes tiennyt surkeasta opiskeluyritelmästäni.

Työ kirjakaupassa saisi kuitenkin elämäni takaisin raiteilleen. Saisin omaa rahaa, ja voisin muuttaa omaan asuntoon. Suunnitelmat hyrräsivät päässäni, ja pitkästä aikaa minusta tuntui, että odotin tulevaisuutta innolla. Liekkijärvelle jääminen tarkoittaisi myös sitä, että voisin jatkaa Sallan hoitamista.

Hymyilin ja vilkaisin jälleen ratsukkoa, ja todistin kauneimman lisätyn ravin, mitä olin koskaan Seppeleen kentällä nähnyt.






Randi & Salla 16HM

[Anne]

Tie Tähtiin 2018 - osa 1/2


Ellin ja Callan ensimmäinen puolisko Tie tähtiin skabailuista:

11.3.2018 - kouluvalmennus Seppele / Anne

Tehtävät ja painotus: Ellin istuntaa taaemmas, Callan hermot.
Raportti: Calla on äitiysloman jäljiltä melko löysässä kunnossa ja tämä näkyy tamman hermoiluna, kun se ei jaksaisi. Ellin istunta pystympään ja käsiä ylemmäs ja takaosan ratsastusta. Callan kanssa myös lyhyet treenit ja paljon kävelyä. Calla on myös melko pieniliikkeinen luonnostaan, joten radalla siltä saa pyytää venytystä askeleeseen ja varsinkin laukassa kokoamista takaosan päälle enemmän.

---

24.3.2018 - kouluvalmennus Seppele /Daniel

---

26.3.2018 - estevalmennus Hallava / Aleksi

---

28.3.2018 - estevalmennus Järnby / Peppi

Peppi: "Säpäkkä tamma, jäykkä kyljistään. saisi olla paremmin läpi. Hyvä imu esteille."

---

29.3.2018 - kouluvalmennus Järnby / Kristiina

Kristiinan kommentit: Alkuun kankea tamma parani loppua kohden. Laukassa hyvä, ravissa painoi pohjetta vasten.

---

1.4.2018 - Estekisat Yläkokossa

[Anne]

Tie Tähtiin 2018 - osa 2/2

27.4.2018 - Estevalmennus Auburn / Isabella

Calla hyppäsi nätisti, mutta tuli taas vauhdilla. Sarjaeste mentiin perinteisesti satulalla ja jalustimilla, hieman löysällä ohjalla. Sen verran tamma oli kiiman takia kireä, ettei turhaa lähtenyt Elli riskeeraamaan.