24.03.2018 - Danielin tähtivalmennus (Tie tähtiin 2018)

[Daniel]

Kuumeinen valmistautuminen vuoden 2018 Tie tähtiin -cupin osakilpailuihin on käynnissä. Daniel Susineva valmentaa ratsukoita kouluratsastuksessa lauantaina 24.03.2018. Valmennuksen maksamalla saat lisäarpoja kolmanteen osakilpailuun (15.04. Hukkasuo) seuraavan ohjeistuksen mukaisesti:
Lisäarpojen määrä riippuu tuotoksen laajuudesta:
- yli 200 sanan tarina: 1 lisäarpa
- yli 500 sanan tarina: 2 lisäarpaa
- piirros: 1 lisäarpa
Maksu täytyy julkaista tässä viestiketjussa viimeistään 08.04. klo 15.00. Maksu saa olla vapaamuotoinen tarina tai piirros valmennuskuvauksen inspiroimana. Maksun saa tehdä ja julkaista vaikka heti, kun ilmoittautuminen on vahvistettu ja ratsukko lisätty osallistujalistaan.

Valmennusryhmät ja ilmoittautumisohjeet
Rajoitukset:
Ryhmään mahtuu korkeintaan kolme ratsukkoa. Paikat täytetään nopeusjärjestyksessä.
Yksi kirjoittaja voi tuoda korkeintaan kaksi hahmoa koko valmennuspäivään, kuitenkin niin, että hahmot ovat eri ryhmissä.

Aikataulu:
Ryhmä 1a aloittaa klo 10.00 (alkukäynnit tehtynä ennen sitä). Tästä eteenpäin ryhmät aloittavat järjestyksessä tasatunnein. Päivä päättyy siis ryhmä 3b:n valmennukseen klo 15-16. Loppukäynnit sisältyvät valmennusaikaan ja niiden aikana käydään kunkin ratsukon kanssa ytimekäs palautekeskustelu.

Ilmoittaudu:
Tässä viestiketjussa viimeistään 24.03.2018 ao. muodossa.
Ryhmän tunnus
Ratsastaja - [*url=hevosen sivujen osoite]Ratsu[/url] [/i]

Osallistujat:
Ryhmä 1a: Easy (helppo C), avoin sebeläisille
1 Alviina Herrala - Lazur SOV 2 lisäarpaa
2 Robert - Harriet V 2 lisäarpaa
3 Sarianna Pessi - Cosini 1 lisäarpa
Ryhmä 1b: Easy (helppo C), avoin muille kuin sebeläisille
1 Valo Ojanne - Rosalie Liisi 1 lisäarpa
2 Vivienne Blankley - Austria 2 lisäarpaa
3 Eevi-Sofia Hopea - Halcyone
Ryhmä 2a: Medium (helppo B), avoin sebeläisille
1 Emmy Daukes - Kurbus 1 lisäarpa
2
3
Ryhmä 2b: Medium (helppo B), avoin muille kuin sebeläisille
1 Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald 2 lisäarpaa
2 Hantsu - Holy Secret 2 lisäarpaa
3 Merida Kajankoski - P.P. Kiri-Kurre
Ryhmä 3a: Hard (helppo A), avoin sebeläisille
1 Fiia Vierre - Étonnant
2 Elli Petäjistö - Cloudgazer 1 lisäarpa
3 Stella Sundén - Betume 2 lisäarpaa
Ryhmä 3b: Hard (helppo A), avoin muille kuin sebeläisille
1 Inna - Banana Mania 2 lisäarpaa
2
3

Valmennuksen kulku & mihin keskitytään:
Hyvät, reippaat alkukäynnit ennen oman ryhmän valmennusajan alkua valaistulla maastolenkillä.

1) Maneesissa aloitetaan kunnon verryttely. Hevosia ratsastetaan melko pitkällä ohjalla ravissa ja laukassa. ALusta saakka tavoitellaan letkeyttä ja eteenpäinpyrkimystä suoralla uralla ja suurilla kaarilla.
Pulmia eteenpäinpyrkimyksen kanssa? Katso video:
www.youtube.com/watch?v=c-lCN-g1m1g

2) Kun hevoset saadaan liikkumaan suhtkoht tahdikkaasti eteen, aletaan tehdä siirtymisiä: kevyt ravi -> lyhyt pätkä harjoitusravia -> käynti.
Katso video:
youtu.be/OaMyU5uJ3H4?t=3m18s (3m18s-6m19s)
- Hevonen kuulolle: puolipidätteen perusteet
- Hevonen tasapainoon ja ryhdikkäämmäksi

Lyhyt käyntihengähdys.

3) Harjoitusravin harjoittelua ja vakaan, siistin istunnan etsintää keskiympyrällä ympyrän kokoa muuttaen. Molemmat suunnat.
Katso video:
www.youtube.com/watch?v=jPidt1Qo5gc

4) Laukannostoja harjoitusravista keskiympyrällä. Laukataan kerrallaan korkeintaan yksi ympyrä ja siirrytään harjoitusraviin. Molemmat suunnat.
- Rentous harjoitusravissa
- Napakat laukannostot. Tehdään ennen nostoa loivaa vastataivutusta, lyhyt suoritus ja siitä nosto sisäkäsi pehmeänä ja hevonen tasapainossa.
- Alas siirtyessä huolellinen valmistelu, oman tasapainon tsekkaus ja hevonen raviin "hengittämällä ulos".

Pieni hengähdyshetki käynnissä, kun siirtymiset sujuvat sulavasti.

5) Pysähdyksen harjoittelua. Tehdään ensin ratsastamalla pitkiltä sivuilta rata leveyssuuntaan leikkaa ja pysähdys keskihalkaisijan kohdalle. Harjoitusta tehdään käynnissä ja harjoitusravissa.
Katso video:
www.youtube.com/watch?v=BOiFAxlRypg

6) Lopuksi alku- ja lopputervehdyslinjat. Easy- ja medium-tason kilpailijat tekevät harjoitusta harjoitusravissa, hard-tasolla harjoitusravissa ja -laukassa.
- Onko hevonen suora ja täsmällisesti keskihalkaisijalla?
- Pysähtyykö halutun kirjaimen kohdalla?
- Onko pysähdys rento, saatko hevosen seisahtumaan tasajaloin?
Hyvin onnistuneen pysähdyksen jälkeen toteutetaan "radalta poistuminen pitkin ohjin" = annetaan hevoselle pitkät ohjat, taputellaan kiitokseksi ja siirrytään loppukäynteihin.

[Robert]

"Daniel."

Daniel seisoi Annen vieressä toimistossa, molemmilla edessään kasoittain papereita. Se kohotti katsettaan kumarasta asennostaan, ja minut huomattuaan suoristui kokonaan. Risti käsivartensa, katsoi mua vakavalla danielnaamallaan.

Meet valmennuksiin, heti ekana anelet Danilta paikan siihen sen tähtivalkkuun, oli Inkeri sanonut. Anella oli mun mielestä aika vahva verbi, ja mä en ollut ehkä ihan ensimmäisenä kuvitellut itseäni kovin anelevaksi ihmiseksi.

Mä olin ollut vähän ovimatto. Ovimatot eivät anelleet, vaan ne ottivat vastaan sen mitä saivat--yleensä paskat kenkien pohjista. Ja siitä oltiin vielä kiitollisia.

Daniel katsoi mua siltä kuin olisin loukannut sitä verisesti.

Ja ehkä olinkin--olin heittänyt kankkulan kaivoon kaiken syksyn kovan työn Vänrikinmäellä. Olin luovuttanut, lopettanut, antanut hevoseni Alviinan ratsastettavaksi omaa välinpitämättömyyttäni, tyhmyyttäni. Olin pettänyt Danielin, joka oli kuitenkin valmentaja. Ja vieläpä minun valmentaja. Joku, jota kiinnosti minä ja Harry, ratsukkona ja erikseen.

Tai ainakin niin mä halusin kuvitella.

Selvitin kurkkuani ja annoin katseeni harhailla toimiston vanhan työpöydän naarmuissa.

"Mietin olisiko sinne sun tähtivalmennukseen vielä mahtunut."

Danielin katse oli kova, ja sitä oli vaikea lukea. Annen toimistotuoli narahti kun se nojasi taaksepäin, ja mä vähän hätkähdin sitä--olin unohtanut tallinomistajan läsnäolon aivan täysin. Kynä kävi sen suunpielessä ja se katsoi mua samalla arvioivalla katseella kuin Danielkin.

"Eiköhän sillä ole vielä yksi paikka teidän tasolla. Helppo C, sehän on teidän taso?"

Teidän taso sattui vähän jonnekin sisimpään. Me oltiin joskus oltu tasolla helppo A, käytetty kankia ja kannuksia, jotka eivät enää saaneet olla pallopäisiä. Nyt meidän taso, Danielinkin mielestä, oli helppo C. Se pisti nöyräksi.

"Jep", nielaisin, "sepä se."

--

Mun ryhmässä oli Alviina ja Sarianna. Kaksi ratsastajaa, jotka mä olin juuri pari viikkoa sitten päässäni lukenut tavallisiksi tuntipulliaisiksi. Mun kasvoja punotti: mä olin sokeutunut. Olin sokea omasta tasosta, hevoseni tasosta, muiden tasosta.

Sartsu johti meitä iloisesti maastossa kaikkea muuta kuin iloinen Kössi allaan. Alviina Lassensa kanssa piti siihen hyvää välimatkaa, ja vähän eri syystä minä pidin vielä parempaa välimatkaa ruunikkoon ja sen ratsastajaan.

Daniel oli luvannut valmennuksen keskittyvät perusasioihin--hyvä koulurata lähti aina hyvällä pohjalla olevista perustaidoista. Inkerin miltei päivittäinen tuki ja Annen puolituntinen olivat tehneet hyvää, ja ainakin mä osasin keventää. Inkerin mielestä mä olin jo parantanut, eikä Annellakaan ollut pelkästään negatiivista sanottaa.

Ratsastukseen oli tullut taas rutiinia, ja se auttoi mua hengittämään helpommin.

Danielilla oli selvät sävelet: hevosten tuli ollat rentoja ja eteenpäinpyrkiviä, ratsastajien vakaita ja reilukätisiä. Mutta, kuten yleensä, helpommin sanottu kuin tehty.

Harry liikkui miellyttävällä innolla. Se oli aina ollut reilu hevonen, joka ei luistanut töistä ilkeyttään. Jos se ei tehnyt jotain kunnolla, se johtui ratsastajasta. Jos se hötkyili ja hermoili, se johtui ratsastajasta. Mutta ikinä se ei antanut vähempää kuin kaikkensa.

Hiki virtasi heti alkulämpöjen jälkeen: Harryn laukka oli suuri, ja se vaati valtavaa koko kropan työskentelyä multa, että pysyin edes sen reippaassa ja pyörivässä lämmittelylaukassa mukana. Aina välillä maneesi tuntui kaikuvan kun mun takapuoli läimähti vasten satulaa, mutta annoin sen itselleni anteeksi--Harry liikkui hyvin eteen ja eikä tuntunut kovin jännittyneeltä.

"Jatka noin, ei tarvitse hosua, tuo riittää", Daniel sanoi kun laukkasimme radan poikki sen ohi. Kommentti oli ristiriitainen: se sai mut helpottumaan, mutta samalla stressaamaan siitä, mitä mun hosuminen oli. Hosuinko yleensäkin? Hosuinko huomaamattani?

Vaikka ennen itse valmennusta mun vatsanpohja oli tehnyt kärrynpyöriä ja voltteja, olo oli ensimmäisellä käyntitauolla levollinen. Alviinan ja Sariannan kanssa ratsastaminen teki omalta osaltaan hyvää, koska mun päässäni mun ei tarvinut todistella niille samalla tavalla kuin esimerkiksi Fiialle. Annille, Salmalle, Cellalle; kelle tahansa, jonka kanssa olin aiemmin kilpaillut samalla tasolla.

Harry oli ollut miellyttävä koko tunnin ajan. Mun lihaksia särki, mutta hevosen ratsastaminen oli minuutti minuutilta helpompaa--se kulki potkimatta eteenpäin, mukavan rennossa tahdissa korvat vähän lopsuen.

"Valmistelkaa harjoitusraviin siirtyminen, sekin siististi", Daniel kailotti kävelemistauon päättymisen merkiksi. "Ja pitäkää se harjoitusravi."

Koko ajan? mun teki mieli kysyä. Mutta Danielin vastaus olisi ollut vain terävä nyökkäys, ehkä kylmänviileä kommentti, että kyllä, koko ajan. Niinpä ennen valmennusta juomani teekuppi vatsassa hölskyen mä humputtelin Harryn suuressa harjoitusravissa.

Ehkä se siitä vielä.

[Anne]

Ryhmä 1a



Sartsu ja Kössi

---

Ryhmä 3a



Elli ja Calla

---

Kiitos valmennuksista! =)

[Alviina]

Näin Danielin ilmeestä, että nyt ei pelleltäisi. Hän oli päättänyt laittaa meidät kaikki hikoilemaan. Ihan kaikki. Ketään ei säästettäisi. Salaa mä olin jopa iloinen, kun kuulin Danielin ensimmäiset sanat mun ja Lassen, Robertin ja Harryn sekä Kössillä ratsastavan Sartsun pölähtäessä maneesiin.
"Tervetuloa töihin. Tänään treenataan tosissamme."

Alkutunti ei kuitenkaan mun mielestäni tuntunut mitenkään hirveän totiselta tai vaikealta. Lassen kanssa oli hirveän helppoa huirutella menemään alkuverkassa, koska se oli yleensä aika mielellään eteenpäin liikkuvaa sorttia. Tietysti Daniel pedanttina kouluratsastuksen sanansaattajana naputti jatkuvalla syötöllä jotakin hienosäätöön liittyviä ohjeita. Okei, juuri kun mä ehdin nimetä sen ohjeet mielessäni hienosäädöksi, se huomautti:
"Nämä on ihan perusasioita. Nämä on pakko osata, jos tahtoo koskaan saada hevosensa liikkumaan oikein. Hienosäätämään päästään vasta sitten, kun ollaan edetty tämän vaiheen ohi."
Seuraavaksi Daniel jatkoi sulavasti Robertin ja Harryn menon kommentointiin. Kommentit olivat lähinnä positiivisia ja peräti rohkaisevia, ja se nakersi mun sielua. Vaikka mä olin omaksi valtavaksi ylpeydekseni päihittänyt Robertin ja Harryn ensimmäisessä osakilpailussa, mä olin edelleen sitä mieltä, että oli tosi epäkohteliasta siltä tulla helppoon C:hen. Seriously, ne oli kilpailleet niin paljon enemmän. Kateellisena katselin Harrya, joka näytti lannistavan kivalta. Tiesinhän mä itsekin edes vähän, millainen se oli ratsastaa, koska olin päässyt muutamaan otteeseen kokeilemaan.

Me ryhdyttiin tekemään käynti-ravi-siirtymisiä. Plääh. Tiesiköhän Daniel lainkaan, että ratsastaessa saattoi tehdä muutakin kuin vaihdella askellajeja? Suhtautumiseni harjoitukseen oli heti alkajaisiksi nihkeä. Epäilin, ettei se siitä iloksi muuttuisi, mutta sillä kerralla olin väärässä. Daniel keskittyi mun kohdallani todella paljon mun istuntaan, ja jotenkin mä huomasin, ettei ensimmäinen raviaskel välttämättä joka kerta tarkoittanutkaan sitä, että satula muuttui heittoistuimeksi.

Se oivallus oli niin kiva, etten mä oikeastaan pistänyt lainkaan pahakseni, ettei mulle puhuttu mitään siitä, että hevonen muuttuisi kevyemmäksi edestä (niin kuin Sartsulle) tai että hevonen liikkuisi ryhdikkäämpänä (niin kuin Robertille).

Sitä harjoitusravissa istumista me tehtiin lisää. Oikeastaan kaikissa tähtivalmennuksissa, joissa mä olin ennen ensimmäisiä osakilpailuita käynyt, oltiin treenattu sitä aika paljon. Ehkä treeni alkoi tuottaa edes pikkiriikkistä hedelmää, ajattelin. Lassen ravi oli tietysti edelleen mulle juuri niin vaikeaa, etten mä kauhean pitkiä pätkiä kerrallaan pysynyt tasapainossa ja rentona silloin, kun ruuna sai edetä reippaasti eteenpäin. Joka kerta, kun me pienennettiin ympyrää ja Danielin sanojen mukaan myös himmailtiin ravia pienemmäksi, mä sain kuitenkin jonkin aavistuksen siitä tunteesta, kun ravin tahti jotenkin pesiytyi mun kehoonkin. Aikamoista.

Laukannostot saivat mut taas jännittymään. Ensimmäiset siirtymiset laukasta raviin olivat juuri niin kamalan tuntuisia kuin niillä oli yleensä tapana olla. Mä säikähdin: nytkö mä jo unohdin täysin, miten pystyin istumaan satulassa silloin kun Lasse ravasi? Sen laukkaa seuraavat raviaskeleet olivat hirveän voimakkaita ja korkeita. Hölskyin kuin räsynukke.

Olin helpottunut, kun siirryttiin käyntiin. Sain pienen hetken aikaa järjestellä kehoani uudestaan. Tuolla jalka, tuossa käsi, tässä istun ja näin käynti mua keinuttaa.

Me harjoiteltiin pysähdysten tekemistä, ja mä uskon, että Danielin pääviesti mulle oli pitkälti se, että mun piti alkaa ajatella tulevaa pysähdystä paljon aikaisemmin. Okei. Mulla oli vähän sellainen tapa, että mä aloin ajatella asiaa vasta sitten, kun se oli tehtävä. Danielin mukaan mun piti opetella ennakoimaan radalla tulevia tehtäviä.
"Valmistele", Daniel sanoi, ja mä olisin voinut kirkua, että mä olin kuullut sen sanan niin monta sataa kertaa, että se oli menettänyt kaiken merkityksensä.
Mutta mä en kirkunut. Mä yritin noudattaa käskyä. Me tehtiin pysähdys - ja sitten meitä KEHUTTIIN.
"Siinä on hyvä, tasapainoinen pysähdys."
Juukelis puukelis.

"Lopuksi jokainen saa ratsastaa lopputervehdyslinjan, ja jos mä hyväksyn sen, pitkät ohjat, kiitokset hevoselle ja loppukäynteihin", Daniel sanoi.
555 sanaa

[Elva VRL-14586]

Valo Ojanne & Rosalie Liisi
24. maaliskuuta 2018 - Valo Ojanne pohtii ratsunsa hyviä puolia

Rosalie töksähti pysähdykseen, huokasi raskaasti ja lähti hitaasti hivuttautumaan raville, kun tuikkasin pohkeeni sen kylkiin. Se oli ollut koko valmennuksen ajan hereillä kuin kivi ja yhtä mukava ratsastaa kuin metsästä pyydystetty hirvi. Tunsin kyllä tamman perusluonteen, sen ajatukset olivat aina oman kotikarsinan lämmössä, mutta tänään jopa minusta tuntui, ettei tätä lahnaa saisi mitenkään liikkeelle. Oikeastaan minua turhautti ja hävetti - olin raahannut elukan sekä itseni tänne asti valmentautumaan, uuden ihmisen silmien alle, samaan ryhmään solakoitten puoliveristen kanssa. Ja nyt en saanut tammasta irti pihaustakaan liikettä.

Pysähdyksiä tehtiin seuraavaksi harjoitusravissa, johon Rosalie valuin käynnistä kuin räkä nenästä. Napautin pohkeen taakse muutaman kerran raipalla, ympyrällä vauhti meinasi hidastua. Mutta me ei oltu tultu tänne mokailemaan tai hidastelemaan, vaikka kuinka ärsyttäisi. Tiesin, että tammasta irtoaa liikettä, kunhan sitä vain jaksaa työstää. Keskityin seuraavaan pysähdykseen, Daniel kailotti olemaan nopeampi apujen kanssa. Samaa oltiin kuultu laukannostoissa - tai oikeastaan kaikessa, mitä valmennuksen aikana oli tehty. Nopeammin, säpäkämmin, selkeämmin. Ettei tamma ehdi nukahtaa.

Hengitin ulos, puristin itseni satulaan saaden Rosalien pysähtymään. Pydähdys harjoitusravista tuntui yllättäen paljon helpommalta, eikä liikkeellelähtökään tuottanut samanlaista toivottomuuden tunnetta. Napautin pohkeella, tehostin raipalla.
“Ja heti takaisin liikkeelle, hop hop hop!” Daniel huusi, ja kehaisi heti perään:
“Katsohan, heräsikö se viimein tähän päivään?”
Ratsastin pysähdyksen jälkeen ravia reippaasti eteen, muutaman kerran tehtävää tahkottuamme se alkoikin jo rullaamaan. Ei kaikki ollutkaan niin kamalaa, Rosalie kuitenkin liikkui kohtuullisen ryhdikkäästi, tiesin sen olevan suora ja kuulolla, ja ennenkaikkea tyytyväinen ja rauhallinen. Se nimittäin osasi ujostella varsinkin uusia paikkoja ja hevosia, tänään kaikki oli mennyt nappiin niin kuljetuksen kuin väliaikaiseen lainakarsinaankin asettumisen saralla.

Ravista pysähtyminen oli valttia vielä lopputunnin tervehdysharjoituksissa. Rosalie ei onneksi ole mitään kiemurtelijatyyppiä, yleensä se vain puksuttaa eteenpäin kuin juna, niillä raiteilla, jotka sille on annettu. Niinpä sain olla tarkkana, että käännyimme pituushalkaisijalle oikeasta kohdasta. Daniel sai jopa kehua meitä tasaisista pysähdyksistä oikeaan paikkaan - tehtävää helpotti se, että Rosalie pysähtyi kuin seinään pelkästä ajatuksesta. Kuuliaisesta tammasta sai olla ylpeä siinämielessä, ettei se sinkoillut tai venkuloinut turhia, vaan oikeast kuunteli ratsastajaansa. Danielkin mainitsi sen olevan selkeästi miellyttämisenhaluinen, vaikka hidasliikkeiseksi joskus jääkin. Pysähdykset, kaikenlainen hidas liikkuminen ja varsinkin radalta poistuminen pitkin ohjin ovat täysin lehmänhermoisen hevoseni heiniä.

Sanoja 349

[Stella]

Ryhmä 3a: Hard (helppo A)
Stella Sundén - Betume, 517 sanaa

Meille jää Panchon kanssa luonnollisesti Tie Tähtiin -cubin toinen osakilpailu väliin, kun emme Panchon kanssa hyppää, mutta onpahan enemmän aikaa valmistautua kolmanteen osakilpailuun. Ja mikä olisikaan parempi tapa valmistautua, kuin osallistua itse Daniel Susinevan kouluvalmennukseen. Hieman jännitys kipristeli vatsassani kävellessäni valaistua maastolenkkiä alkukäynneiksi Fiian ja Ellin kanssa. Tiedän näiden molempien olevan hurjan taitavia ratsastajia.

Saavuimme aloittelemaan valmennusta maneesiin. Edellisen ryhmän valmennus oli juuri loppunut ja pääsimme aika lailla heti aloittamaan. Alun tehtävänä oli ratsastaa hevoset ravissa ja laukassa rennoiksi ja eteenpäinpyrkiviksi. Meillä ei Panchon kanssa ollut ongelmia eteenpäinpyrkimyksessä, mutta rentoudessa sitäkin enemmän. Nyt kun olimme enemmän treenanneet kunnon kouluratsastusta, on Pancho alkanut kuumua vielä helpommin. Daniel monta kertaa huomautti minua rentouttamaan omat kädet ja vaikka vähän työntämään niitä eteenpäin, jotta Pancho tulisi pidemmälle kaulalle.

Kun vihdoin Pancho oli sekä ravissa, että laukassa hyvä, saimme alkaa lyhentää ohjaa ja aloitettiin seuraava tehtävä. Tehtävänä oli ottaa ravi-käynti siirtymisiä ja ratsastaa hevoset aavistuksen verran ryhdikkäämmiksi. Pancho lyheni helposti, mutta jäi taas helposti käpertymään kaulastaan. Sain Danielilta monia hyviä vinkkejä saada ruuna pidentämään kaulaansa ja kai meidän meno sitten ihan kivaltakin näytti. Kun Daniel oli tyytyväinen kaikkien siirtymisiin, saimme hetken hengähtää käynnissä.

Työskentelyä jatkettiin harjoitusravissa, jossa kaikille etsittiin hyvää ja vakaata istuntaa. Panchon ravissa istuminen on kohtalaisen simppeliä, jos ruuna on kunnolla avuilla, mutta heti jos se alkaa jännittyä, muuttuu ravi pomputtavammaksi. Sain hyvää palautetta istunnastani ja ryhdistäni, mutta jouduin keskittymään todella tarkkaan siihen, että Pancho pysyy kuulolla, eikä ala haaveilla omiaan. Paikoitellen Pancho väläytteli ihan todella upeaa ravia, mutta aina se lössähti, milloin mistäkin syystä. Yleensä syy oli se, että jäin itse liikaa fiilistelemään ja unohdin ratsastaa.

Seuraavaksi sisällytimme ympyrätyöskentelyyn laukannostoja. Itse nostot sujuivat todella hienosti, Pancho nosti hyvin ylöspäin, eikä lähtenyt kaahottamaan. Siirtymiset takaisin raviin sen sijaan oliva aluksi aika kammottavia. Danielin sanojen mukaan lyssähdin kuin "perunasäkki" ja Pancho töksähtää alas. Kun sain kunnolla keskityttyä istuntani säilyttämiseen ja tukevaan istuntaan, saimme lopulta sellaiset siirtymiset, että Daniel ne kelpuutti. Kun vihdoin suoritimme lähes täydellisen siirtymisen, saimme luvan kävellä hetken.

Valmennuksen loppupuoliskolla oli aika alkaa harjoitella pysähdyksiä. Teimme ensin pysähdyksiä käynnistä ja ravista. Käynnistä Pancho pysähtyi todella nätisti ja tasaisesti, mutta ravista se tuli pysähdykseen helposti hieman tasapainottomasti. Daniel käski minua valmistelemaan pysähdykset paremmin ja heti tepsi, kun ratsastin itse tarpeeksi huolella. Liikkeellelähdöt tulivat aluksi pari kertaa turhankin vauhdilla, mutta kun sain tasattua pohkeeni käytön hyväksi, Pancho lähti liikkeelle huomattavasti pehmeämmin.

Lopuksi meidän piti vielä suorittaa alku- ja lopputervehdyslinjat harjoitusravissa ja -laukassa. Ravissa suoraan ratsastus sujui todella kivuttomasti ja Pancho eteni tasaisesti. Saimme siistin pysähdyksen tasajalkaa, eikä ongelmia ollut. Laukassa jouduimmekin ottamaan pari yritystä, kun Pancho lähti helposti heittämään takapuoltaan oikealle. Daniel huomautti minua useampaan otteeseen tukemaan ruunaa paremmin oikealta ja lopulta saimme laukkaa niin suoraan, että parempaan en varmaan millään pystyisi. Pysähdykset laukasta tulivat suoraan sanottuna yllättävän hyvin. Joka kerta pysähdys ei ollut ihan tasajalkaa, mutta kun sellainen tuli, sain Danielilta luvan tiputtaa ohjat pois ja antaa Panchon kävellä loppukäynnit.

Hyppäsin melkein suoraan ratsailta, kehuin hikistä Panchoa ja löysäsin ruunan satulavyötä. Kyllä me tullaan selviämään kolmannestakin osakilpailusta, jos jatketaan näin hyvää meininkiä. Tällä hetkellä en voi olla onnellisempi Panchosta ja siitä, että minulle tarjoutui mahdollisuus alkaa tämän upean hevosen hoitajaksi.

[Vivienne]

Vivienne Blankley - Austria (helppo C, ryhmä 1b)
716 sanaa

Mulla oli vielä yksi kouluvalmennus, ennen kuin pääsisin kunnolla hyppäämään. Oli vähän mälsää, että vielä piti hinkata koulua, kun seuraavat kisat olisivat kuitenkin esteillä. Täti oli kuitenkin ilmoittanut mut joka hiton valmennukseen jonka se oli keksinyt. Onneksi kouluvalmennuskin oli vähän jännempi, kun sen takia piti lähteä taas vieraalle tallille. Isabella oli hirveän harmistunut, kun se ei ite päässyt mukaan. Se oli nyt Kanadassa, jossain omissa kisoissa, jotka kuulosti ihan hiton siisteiltä.

Senkin takia tää valmennus oli erilainen. Isabella ei roikkunut mukana, panikoinut mun puolesta, suoristanut lettejä (heh meillä ei nyt ollu lettejä) tai huutanut noloja ohjeita valmentajan ohi. Sen sijaan mun ihan oma autonkuljettaja ja palvelija, Markus, kuskas mut ja Nitan tälle ratsastuskoululle. Tai no, tälle ja tälle, olinhan mäkin Seppeleestä kuullut. Se oli varmasti kuuluisimpia ratsastuskouluja, mitä oli. Markus oli koko matkan kivan rento ja se jopa vastaili sillein normaalisti mun keskusteluun. Siltä tuli hauskaa läppää ja Nitakin oli ehkä vähän kivempi nyt. Se ei kattellut mua ihan koko aikaa silmät pyörien. Vilkuilin ite melkein kokoajan mitä se teki, koska isommista heppatytöistä oli helppo ottaa mallia. Me oltiin eri valkkaryhmässä, koska sillä tais olla hienompi heppa (en usko että meidän ratsastustaidot sillain eroaa). Itse asiassa sen heppa oli Amandan omistama ja olin vähän kateellinen. Isbe oli väittänyt, ettei Amandan heppoja noin vaan saisi, mutta Nita oli kyllä aika tavallinen. Täti oli saletisti viilannut mua linssiin ja yksinkertaisesti halunnut omalle tammalleen näin hyvän ratsastajan.

Lastaaminen, purkaminen, varustaminen taas uuden tallin pihassa, talutus ja pikkuverkka sujuivat kaikki jo tosi rutiinilla. Musta oli yhtäkkiä tullut himovalmentautuja ja ihan oikea kilpailija. Itsetyytyväisesti hymyillen ratsastin Rillan maneesiin, vaikka aika moni muu talutti. Nyökkäsin tervehdyksen Danielille, tän kerran valmentajalle, koska Isabella oli pitänyt monta luentoa käytöstavoista. Nyt kun täti oli poissa, tuntui jotenkin tosi tärkeältä käyttäytyä arvokkaasti.

Alkuun me ravattiin ja laukattiin aika pitkällä ohjalla, mikä oli tavallaan helppoa ja tavallaan tylsää. Olisin halunnut näyttää, että Rilla putoaisi heti kauniiseen muotoon, mutta se Daniel käski antaa tilaa. Ja sen mielestä meidän piti liikkua heti vähän reippaammin eteen, vaikka just se on Rillan kanssa hitsin rankkaa. Purin huulta ja tottelin, ettei Isabella vaan kuulisi jälkikäteen, etten olis yrittänyt. Sitten alettiin tehdä siirtymisiä, joissa Rilla heräsi aika kivasti. Se oli luonnostaan tasapainoinen ja Daniel kehui sen kaunista liikettä. Vähänkö olin siitä ylpeä, mutta seuraavassa hetkessä se käski liikkumaan vielä enemmän eteen. Höh. Hitsi kun Rilla oli sellainen tahmatassu ja jäätiin siitä vielä kiinni.

Siirtymisten jälkeen käveltiin välissä vähän ja sitten: siis ihan uskomatonta, äiti kyllä putoaa pyllylleen kun kerron. Mulla oli taas ympyrävalmennus!!! Vähän mietin, oliko tää joku Isben vitsi ja se olikin ilmoittanut mut salaa alkeiskurssille. Siinä me taas tehtiin keskiympyrää, vaikka oli eri valmentaja. Sen ympyrän piti taas olla pyöreä eikä yhtään soikea, just oikean kokoinen, ei saanut kaatua kurvissa tai taivuttaa kaulaa mutkaksi. Nyt sentään otettiin siinä laukannostoja, mutta silti. Vähänkö mun naama venähti, kun se Daniel sanoi koko hiton sanan keskiympyrä. Musta tulis tätä menoa Suomen paras ympyräratsastaja. Harmi vaan, ettei se eikä ollut niin hieno titteli, vaan enemmänkin nolo.

Nostoissa Rilla oli aika helppo, se tekee kaiken hirveän herkästi vaikka onkin muuten vähän sellainen mukavuudenhaluinen ratsu. Musta Rilla teki kaiken napakasti ja hyvin, mutta se ukkeli keksi kaikenlaista nipotettavaa aika paljonkin. Välillä se kyllä katseli mua sillein mietteliäästi, ihan kuin se olis pohtinut uskaltaako noin pienelle tytölle sanoa suoraan. Tuijotin aika tuimasti takaisin, niin sitten se ei taas yhtään säälinyt. En mä ollut enää pikkutyttö.

Loppuun me harjoteltiin sitä kouluratsastuksen alku- ja loppulinjaa. Se kuulosti ehkä maailman helpoimmalta tehtävältä ympyrän jälkeen, mutta oikeestaan se oli kyllä vaikeempaa. Ei esteradalla tarvinnut miettiä niin paljon, sen kun laukkasi suorinta tietä – jonka ei edes tarvinnut olla sillä tavalla suora, mitä tää Daniel halusi. Se mittaili suunnilleen viivottimella ja pysähdyksen piti tulla sillein naps. Mulla oli aika pahasti hermot koetuksella siinä vaiheessa, koska vaikka Rilla reagoi hirveen nopeesti, niin en mä itse jaksanut kattella niitä kirjaimia sillä tavalla tarkkaan. Vähän se ukko siellä huokaili, mutta antoi lopulta lopettaa kun kuitenkin pysähdyttiin nätisti tasajaloin.

Loppukäynneissä se Daniel vähän varovaisesti jutteli ja kyseli kaikenlaista. Kerroin, että mä oon oikeastaan enemmän esteratsastaja. Vähän värittelin ja sanoin Rillan olevan Isabella Sokan kuuma arabi ja hieno kenttäratsu, joka on hirveen vaikea ratsastaa. Ja onhan se kenttäratsu. Daniel hymyili pikkasen, mutta ei sanonut mitään. Se oli vähän tyhmää, koska mistäpä se nyt olisi voinut tietää, että huijasin pikkasen.

[Emmy]

Kiitos valmennuksen jälkeen

[Nita]

2b helppoB, Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald, 538 sanaa
Mä kirosin tulevaa reissua jo valmiiksi. Matkaan lähtisi mun ja Armin kanssa Viivi Rillan kanssa ja meidän hovikuskiksi, ei muuten ollut mun nimitys, lähti Markus. Mun kävi sääliksi miestä, kun kuulin tämän olevan jollain tasolla muutenkin tytön vahti. Toivottavasti Markus sai hommasta edes jotain rahaa, sillä itse en olisi ainakaan hommaan ryhtynyt palkatta.

Ensimmäiset osakilpailut eivät olleet täysi katastrofi, mutta olisihan ne voineet paremminkin mennä. Joten ennen kuin me aloitettaisiin kolmen päivän valmennusputki enempi estepainoitteisesti, jännittävää, me voitaisiin ottaa yksi kunnon kouluvalmennus tähän väliin. Armi oli taas hyvällä tuulella, eikä ollut moksiskaan vieraasta paikasta, vieraista hevosista, mistään. Millähän tuon hevosen saisi oikeasti järkkymään? Toivottavasti sitä päivää ei olisi ihan heti tulossa, koska mulle oli enemmän kuin hyvä, että hevonen ei ottanut stressiä oikeastaan mistään. Ei edes vaikka ratsastaja stressasi.

Armi ei ollut moksiskaan Rillan kadotessa jo valmennukseen. Mä melkein huokaisin helpotuksesta, koska yritin olla mukava tytölle. Mulla oli hyvin aikaa, joten mä rapsuttelin rauhassa punarautiasta. Kun meidän valmennus alkoi lähentyä, varustin tamman ja lähdin muiden perässä kävelemään jollekin maastoreitille.

Oli jotenkin helpompi mennä valmennukseen, kun valmentaja oli tuttu. Tai ainakin sen verran, että oli kuukautta aikaisemmin käynyt viikonlopun valmennusleirillä. Ja toisaalta Daniel tiesi meidän tilanteen ainakin suurinpiirtein. Me oltiin kyllä Armin kanssa taas valmiina hommiin, kun päästiin maneesiin, mutta tamma oli aavistuksen nihkeän oloinen. Ainakin verrattuna normaaliin, joten valmennuksen alku tuli meille tarpeeseen. Mä jouduin pyytämään vähän enemmän eteen pitkillä ohjilla ratsastaessa, sillä laukka tuntui pyörivän vain paikoillaan.

Hiljalleen Arminkin moottori alkoi käynnistyä, mikä sitten lieneekään syynä, että se oli vähän hitaammin käynnistyvä tänään. Tamma alkoi taas tuntua tutummalta, joten me päästiin hyvillä mielillä jatkamaan seuraavaan tehtävään ravin ja käynnin välisillä siirtymisillä. Käyntiin siirtymiset tulivat helposti, mutta ensimmäiset siirtymiset takaisin raviin olivat vähän hitaita. Mä jouduin vähän auttamaan pitkällä kouluraipallani, jotta sain siirtymisen nopeammin. Muutaman toiston jälkeen taas Armi teki siirtymiset ihan siististi.

Jossain vaiheessa mä huomasin Viivin tulleen katsomoon ja siitäkös mulle paineita kerääntyi. Enhän mä halunnut ratsastaa huonosti mua nuoremman tytön katsellessa. Ja mä olin ainoa Auburnin ratsukko tässä valmennusryhmässä, joten kyllä se mua varmaan seuraisi. Vaikka toivoinkin toisaalta, ettei tyttö kiinnittaisi muhun mitään huomiota. Joten mä ryhdistäydyin lisää selässä, jos vain mahdollista. Armi heräsi taas pienestä horroksestaan. Ja mä tajusin, kuinka mä olin ratsastanut itse huolimattomasti valmennuksen alun. Joten nyt homma lähti sujumaan sekä mun että Armin osalta, kun mä rupesin ratsastamaan. Mun allani nyt jo paremmin liikkuva punarautias puoliverinen ei kuitenkaan ollut mikään täysi automaatti, vaikka osasikin paljon.

Loppuvalmennus sujuikin taas jo paremin ja me päästiin tamman kanssa vauhtiin. Tuli taas fiilis, että me oltiin kouluratsukko ja näytettiinkin siltä. Armin askeleisiin löytyi uutta pontta ja mä unohdin valmennuksen alun ponnettomuuden. Taas vaihteeksi vika oli ratsastajassa, eikä hevosessa. Kuten se oli oikestaan melkein poikkeuksetta kaikissa tapauksissa.

Lopuksi oli vielä alku- ja lopputervehdyslinjojen harjoittelua. Onnistuneen jälkeen pääsisi loppukäynteihin, joten mä päätin ratsastaa niin huolellisesti kun vain osasin. Ja me päästiinkin nopeasti loppukäynteihin. Armi ravasi lennokkaasti ja kääntyi puoliksi itse oikealle linjalle. Pysähdystä mä tein pienen puolipidätteen valmisteluksi ja lopulta mun tarvitsi vain pitää vatsalihaksilla vastaan, jottai tamma pysähtyi sulavammin kuin mäkään osasin odottaa. Mulla oli alla GP-tason ratsu ja mä silti osasin yllättyä sen liikkeistä ja sulavuudesta? Kuitenkin, ratsukon kummatkin osapuolet olivat tyytyväisiä, kun saatiin lupa aloittaa loppukäynnit. Armi sai pitkät ohjat ja reilut taputukset kaulalle.

[InnaP]

3b taso Hard, Inna ja Bansku, 541 sanaa
Valehtelisin hieman – ehkä jopa tosi paljon – jos väittäisin, ettei mua jännittänyt osallistua Danielin valmennukseen tänään. Siitä oli vasta pari viikkoa, kun Daniel oli ilmoittanut lopettavansa meidän valmentamisen. Eikä mies ollut sen tarkemmin asiaa selitellyt. Totta kai me nähtiin töissä ja Daniel piti ohjattuja valmennuksia, kun ratsastin miehen hevosia. Siellä Daniel oli kyllä asiallinen, enkä vieläkään oikein ymmärtänyt miksi mies oli yhtäkkiä vain ilmoittanut, että mun kannattaisi siirtyä Amanda Sokan valmennukseen.

Ja ettei tämän päivän valmennus ollut tarpeeksi jännittävä, olin tietysti yksin valmennuksessa. Kukaan muu Seppeleen ulkopuolelta ei ollut ilmoittautunut Hard-tason valmennukseen. Siksi noustuani selkään ohjasin Banskun yksin valaistulle maastolenkille, vaikkapa eipä puoli kolmen aikaan vielä pimeää ollut. Uusista maisemista huolimatta annoin orin kulkea alkukäynnit pidemmällä ohjalla omaan tahtiinsa. Eipä nuorta oriani paljon vähempää voinut tänään kiinnostaa oudot reitit. Kunnon alkukäyntien jälkeen olimme Banskun kanssa maneesin luona viittä vaille kolme.

Tasan kolmelta maneesin ovet avautuivat ja edellinen kolmikko asteli naamat hieman punaisina ulos maneesista. Tervehdin Fiiaa, jonka kanssa olimme kisojen aikana olleet paljon samassa valmennuksessa. Sen jälkeen ratsastin Banskun maneesiin ja riisuin siltä mustan ratsastusloimen katsomon kaiteelle.
”Hei”, tervehdin Danielia, joka siivosi kakkaläjää pois.
”Moi”, Daniel vastasi.
Perhosia lenteli mahassani ja todella toivoin valmennuksen menevän hyvin jännityksestä huolimatta. Kokosin ohjat heti tuntumalle ja annoin Banskun kävellä omaan tahtiinsa uraa pitkin odotellessani ohjeita.
”Nosta vain ravi ja löysää tuntumaa. Pidetään ohjat pitkinä alkuverryttelyn aikana, niin Bansku pääsee vapaammin liikkumaan. Tavoitteena on letkeä ja eteenpäin menevä ravi.”

Tein työtä käskettyä. Ohjat löystyivät ja Bansku nosti reippaan ravin. Daniel käski tehdä suuria kaaria omaan tahtiin ja myös suoralla uralla. Bansku oli onneksi hevonen, jolta ei tarvinnut vaatia eteenpäin. Ensin töitä tehtiin paljon ravissa molempiin kierroksiin ja sen jälkeen myös laukassa.
”Väärä laukka, vaihda rauhassa oikea ravin kautta”, Daniel tokaisi. ”Se oli täysin sun virhe. Selkeämmät avut ja anna sen vapaasti liikkua eteen. Oikein hyvä, Inna, parempi.”

Danielin valmennuksessa tuntui erittäin helpolta olla, kunhan sain itsestäni pois alkujännityksen pois. Mies tunsi meidät entuudestaan todella hyvin, joten tiesi kaikista parhaiten Tie Tähtiin valmentajista, mikä meillä mahdollisesti mättäsi. Pienten levähdyskäyntien jälkeen palasimme jälleen töihin istunnan työstämisen parissa. Teimme harjoitusravissa keskiympyrää vaihdellen sen kokoa. Sen lisäksi, että Daniel puuttui jokaiseen pieneen virheeseen istuntani kanssa, pääsin kunnolla ratsastamaan Banskua lävitse. Sen takajalat saatiin hyvin mukaan ja Danielin istunnannipotuksella todella oli selvä vaikutus orin ratsastettavuuteen.

Laukannostoissa keskiympyrällä turvauduin välillä hieman liikaa ohjaan, kun Bansku kiskaisi itsensä laukkaan. Sen takia pari kertaa laukka siirtyi heti takaisin raviin.
”Anna sen nostaa laukka, kokoa sitä vasta noston jälkeen ja tee seuraavan noston aikana selväksi, että ryntäys ei käy”, Daniel ohjeisti.
Saimme aikaa todella hyviä nostoja, kun Banskukin malttoi leikkisän mielensä. Taputin oria kaulalle, kun siirsin sen käyntiin Danielin antaessa luvan ja löysäsin tuntumaa hengähdyskäyntejä varten.
”Joko oot kokeillu sille kankia?” Daniel kysyi.
”En vielä.”
”Harkitse asiaa”, Daniel vain totesi. Selvä. Kanki ostoksille.

Loppuvalmennus sujui meiltä hyvin. Bansku teki hyviä pysähdyksiä ja istunnalla sain tänään paljon aikaan. Daniel ainakin vaikutti tyytyväiseltä meidän suoritukseen tänään. Ainoastaan tervehdyslinjaa Daniel pisti meidät tekemään tukahduttavan kauan. Yksikin takajalka vinossa tai kirjaimen yli meneminen, pisti miehen laittamaan meidät tulemaan tervehdykseen uudestaan ja uudestaan. Tuskin edes kilpailutuomari oli noin tarkka. Kaikkiaan valmennus kuitenkin meni omasta mielestäni hyvin.

Daniel antoi vielä loppuun meille todella kattavan kommentin ja parannusehdotukset tulevia treenejä varten. Kaikesta meidän välillä olevasta kireydestä huolimatta sain paljon käteen tästä valmennuksesta.

[Crimis]

Hantsu & Holy Secret | Ryhmä 2b (Medium, Helppo B) - 519 sanaa

Daniel Susineva oli mies, josta olin kyllä kuullut paljon, mutta jonka kanssa en ollut koskaan ollut tekemisissä. Nyt siihen tuli muutos, kun saavuimme Susinevan tähtivalmennukseen Pyhiksen kanssa. Huokaisin syvään, kun hyppäsin sabinon selkään ja ohjasin sen tummanrautiaan suomenhevosen perään maastopolulle. Nyt olisi paras suunnan muuttua, tai tiputtaisin meidät koko cupista.

Ensimmäinen Tie Tähtiin -osakilpailu oli ollut osaltamme katastrofi. Pyhis oli ottanut melkoisesti kierroksia aiempia isompien kilpailujen hälinästä ja sitä oli ollut hirveän vaikea saada kuulolle. Tamma oli ollut ihan mahdoton koko alkuverkan ajan - eikä itse suoritus ollut mennyt hirveän paljon paremmin. Asenteeni ei siis ollut kovin positiivinen enää koko hemmetin cupia kohtaan. Pyhiksen kanssa koko sen kilpailu-uran kestänyt voittoputki oli katkennut kuin seinään, ja olin romahtanut ihanista pilvilinnoistani. Pyhis OLI nuori hevonen, jonka kanssa tällainen OLI normaalia. Kyllä minä sen tiesin. Ainakin nyt, kun vaaleanpunaiset lasini olivat särkyneet.

Pyhis säpsähti rasahtavaa oksaa, ja havahduin synkeistä ajatuksistani keräämään ohjia paremmin käsiini. Eihän tästä tulisi mitään, jos en osaisi edes itse keskittyä. Annoin katseeni kiertää ympäristössä, istuin syvälle satulaan ja mukailin hevosen aavistuksen jännityneitä askeleita. Tämä oli se kuuluisa Seppele. Ja kohta pitäisi kohdata se kuuluisa Daniel Susineva, joten nyt pitäisi ryhdistäytyä ja pistää kaikki peliin.

Pyhis hermoili uutta ympäristöä, mutta huomasi että olin tosissani. Tänään tehtäisiin töitä niska limassa. Seuraavaan osakilpailuun olisi onneksi vielä kolme viikkoa, koska kilpailimme pelkässä kouluratsastuksessa. Tässähän ehtisi hyvin petrata, kun vaan pitäisi kunnollisen treenitahdin yllä ja valmentautuisi aina kun mahdollista.

Koska alkukäynnit oli kävelty maastossa, maneesissa aloitettiin verryttely ravissa ja laukassa. Pyhikseltä ei eteenpäinpyrkimystä puuttunut, ja annoin sen mennä vähän vauhdikkaammin suoralla uralla ja suurilla kaarilla. Enimmät pöllöenergiat pois, ennen kuin hakisin täydellistä muotoa. Pyhis tikitti alkuun jäykästi, koska se stressasi uusia hevosia, uutta valmentajaa ja uutta maneesia, mutta pitkähköllä ohjalla laukkaaminen sai sen hyvälle tuulelle ja sitä kautta rennommaksi.

Liikettä löytyi, joten seuraavaksi alettiin tekemään siirtymisiä kevyestä ravista harjoitusraviin ja käyntiin. Hevonen haettiin kunnolla kuulolle puolipidätteiden kautta. Susineva halusi nähdä ryhdikästä ja tasapainoista liikkumista. Allekirjoittanut saikin noottia siitä, että hevonen piti saada visusti pohkeiden ja ohjan väliin – ei mitään hallitsematonta sooloilua. Suuni venyi tiukaksi viivaksi, kun työstin Pyhiksen sinkoilevia askellajeja hallittuun muotoon. Hyvän suorituksen jälkeen Pyhis sai kävellä hetken.

Susineva rääkkäsi myös ratsastajaa kunnolla – harjoitusravissa keskiympyrälle ja istunta haltuun. Se ei onneksi kuulunut heikkouksiini, joten tehtävä sujui meiltä suhteellisen malliikkaasti. Ainakin aina ne pätkät, kun Pyhis jaksoi keskittyä. Harjoitusravin jälkeen otimme laukannostoja, jotka kuuluivat Pyhiksen bravuureihin. Tamma nosti laukan aina upealla voimalla ikäisekseen, ja sen laukka pyöri tahdikkaasti. Tässä tehtävässä laukattiin vain ympyrä kerrallaan ja siirryttiin sitten harjoitusraviin. Susineva painotti raviin siirtymisessä istunnan merkitystä – ohjasavut olivat toissijaisia. Tykkäsin miehen ajatusmaailmasta heti: näin minä kotonakin pyrin hevosiani ratsastamaan. Pyhis olisi tosin voinut olla ravissa rennompi – nyt se ei olisi malttanut hidastaa.

Toistoilla tämäkin saatiin kuitenkin sujumaan, ja voitiin siirtyä seuraavaan tehtävään: pysähdyksiin. Niitä olikin hyvä treenata levottoman ja vauhdikkaan Pyhiksen kanssa. Loppuun treenattiin vielä koulukilpailujen alku-ja lopputervehdystä – suoruutta keskihalkaisijalla ja siistiä pysähdystä. Tehtävä vaati Pyhikseltä täydellistä keskittymistä, joten se tuotti alkuun haasteita. Onneksi näin loppuvalkasta tamma alkoi kuitenkin jo rentoutua ja olla paremmin työskentelymoodissa, niin tehtävä oli suoritettavissa. Useita toistoja taas tarvittiin, mutta tuloksia saatiin ja siihen minä olin erittäin tyytyväinen. Me noustaisiin vielä.