11.3.2018 Tietähtiin kouluvalmennus I

[Anne]

Sunnuntaina 11.3. Tie Tähtiin kouluvalmennukset seppeleläisille osallistujille.
Valmennuksista lisäarvat Saaristossa järjestettäviin ensimmäisiin osakilpailuihin.
Valmennukset kaikilla tasoilla:
klo 10-12 HeC
klo 12-14 HeB
klo 14-16 HeA

Valmennuksen pitää Anne.

Jokaisen hevosen valmennus kestää puoli tuntia. Lisäksi ratsastaja saa raportin meiliin iltaan mennessä.

Osallistumenen:
taso
Ratsastaja - hevonen
Viimeistään 8.3.2018

Osallistumisen jälkeen ilmestyvät jokaiselle ratsastajalle tehdyt treenit ja jälkiraportti tähän postaukseen.

Maksuna:
- yli 200 sanan tarina: 1 lisäarpa
- yli 500 sanan tarina: 2 lisäarpaa
- piirros: 1 lisäarpa


klo 10-12 HeC

Robert - Harry
Tehtävät ja painotus: Robertin rentous ja Harryn tasaisuus.
Raportti: Robert saisi enemmän istua satulaan ja nauttia hevosen liikkeestä. Jalustimet pois olikun hyvä treeni, jolla Robertin oli pakko renouttaa jalkaa. Harryn kanssa selkeät puolipidätteet ja tehtävien läpi ratsastus: Robert ei saa jäädä odottelemaan, että Harry suoriutuu volteista itse, vaan joka askelella tehdä töitä. Rentouta välipäivinä Harryn kanssa vaikka isosti maastossa laukkaillen ja leikkimielisyyttä ratsastukseen!

Alviina - Lasse
Tehtävät ja painotus: Alviinan istunta, apujen käyttö ja Lassen tasaisuus.
Raportti: Vaikka Alviinan istunta on parantunut, täytyy Lasse saada rennoksi, jotta sen harjoitusravissa voi istua radan läpi. Lämmittelyssä isoa laukkaa ja paljon siirtymisiä, jotta Lasse lämpenee ja ottaa takaisaan alle. Istunnassa keskity lantion pystyasentoon ja kantamaan kädet sään yläpuolella, vaikka Lassen pää olisi missä. Pohje lähelle hevosta ja ratsasta sillä.

Pyry - Iita
Tehtävät ja painotus: Pyryn tehokas apujen käyttö, Iitan eteenpäinpyrkimys tehtävien vaihtuessa.
Raportti: Pyry saa ottaa Iitan kanssa reippaan tuntuman ja painaa pohkeet kylkiin. Vaikka Iita on mukava ratsu, ei se ilmaiseksi kulje. Varsinkin taivutuksissa Pyry saa ratsastaa hevosta eteen ja hakea pehemeytä liikkeen kautta. Oma asento pystyyn edelleen ja jalkoja reidestä alkaen taaemmas. Uskalla ratsastaa!

klo 12-14 HeB

Emmy - Kurbus
Tehtävät ja painotus: Emmylle kouluratsastajamaisempi ote, Kuutin siirtymiset.
Raportti: Emmyn istuntaa pystyyn ja pitkä jalka. Kuutti kulkee yhden askellajin sisällä nätisti, mutta siirymisissä katoaa tuntumalta, johtuen ponin voimattomuudesta. Kuutin saa tuoda siirtymään hyvin syvässä peräänannossa ja jos siitä täytyy päästää, niin sen verran, että se siirtymän ajan tulee "normaaliin" muotoon. Kun Kuutti tästä vahvistuu, näyttää koko homma lopulta siistimmältä. Omissa treeneissä paljon välikäyntejä ja vähemmän päämäärätöntä humputtelua.

Mistel - Välkky
Tehtävät ja painotus: Mistelin matkustelu pois, Välkyn tahti ja tasainen muoto.
Raportti: Välkyn taso on enemmän Helpon C:n puolella, mutta tasaisella radalla varmasti hyväksytyn saa B:stäkin. Mistel saa ryhdistäytyä ja ottaa enemmän asennetta mukaan, radalla kun arvostellaan ratsastajan apuja painottaen. Välkky ei jaksa kovin kootussa muodossa liikkua, joten tärkeintä, että se on tasainen ja suoritaa tehtävät.

klo 14-16 HeA

Stella Sundén - Betume
Tehtävät ja painotus: Stellan vaikuttaminen ja Panchon rauha.
Raportti: Stellan istunta on hyvä ja rauhallinen, mutta vaikka alla kuumuva hevonen, saa ja pitää siihen vaikuttaa. Pohje todella lähellä, jolloin pienellä liikkeellä saa Panchon kuulolle. Käsi kevyt ja tilaa Pancholle venyttää eteen. Stella saa mielessä laskea tahtia ja radalla tämä on ensiarvoinen tärkeä, että hevonen ei kiihdyttele, vaan on tasainen. Laukannostohin ja -laskeutumisiin treeniä, näissä liikaa syöksyntää ja jos ottaa kiinni, Pancho painuu kasaan ja jää laukkaamaan paikalleen. Eli enemmän flowta treenien kautta.

Fiia - Eela
Tehtävät ja painotus: Fiian tehokas ratsastus, Eelan moottori.
Raportti: Eela on melko eteenpäinpyrkivä tamma, mutta se ei tarkoita, että moottori olisi aina tehokkaassa käytössä. Tamma myös vetää herneen satunnaisesti nenään, joten sille hyvä luoda melko paineneistetu rutiini: rento alkulämpö ja sitten heti töihin, jotta Eela ei ehdi keräillä energiaa. Tässä kohtaa Fiia saa ratsastaa enemmän ja varsinkin istunnalla pyytää Eelaa edestä ylös. Tehokkuutta ja vaikuttamista esim. laukanvaihtojen kautta tai kolmikaarista kiemurauraa hieman sulkutaivuttaen, niin että Eela motivoituu, kun pääsee oikeisiin töihin.

Elli - Calla
Tehtävät ja painotus: Ellin istuntaa taaemmas, Callan hermot.
Raportti: Calla on äitiysloman jäljiltä melko löysässä kunnossa ja tämä näkyy tamman hermoiluna, kun se ei jaksaisi. Ellin istunta pystympään ja käsiä ylemmäs ja takaosan ratsastusta. Callan kanssa myös lyhyet treenit ja paljon kävelyä. Calla on myös melko pieniliikkeinen luonnostaan, joten radalla siltä saa pyytää venytystä askeleeseen ja varsinkin laukassa kokoamista takaosan päälle enemmän.

[Anne]

Mistel ja Välly



Melko rentona eteenpäin, jotta Välly ei hermoile!

---

Elli ja Calla



Calla hieman paineistettuna, tamma ei tykkää ilmeestä päätellen.

[Fiia]

Hevosharrastukseni oli ollut pienimuotoisella tauolla koko alkuvuoden. Tai no, tauolla ja tauolla – olin kyllä käynyt kaiken muun härdellin ohella Seppeleessäkin vähintään kerran pari viikossa. Olin pääsääntöisesti osallistunut tiistai-illan viikkotunnilleni ja joskus ratsastanut jotain ekstraakin. Olin pitänyt huolta niin Eelasta kuin Elmostakin parhaan kykyni mukaan. Mutta todellisen treeniin ja tallituvassa istuskeluun minulla ei ollut aikaa, joten se oli jäänyt.

Nyt asiaan oli kuitenkin tullut muutos – opinnoista oli pitkä perioditauko ja koska olin hetken mielenhäiriössä ilmoittautunut Tie tähtiin -kilpailusarjaan sekä kouluun että esteille, olin päättänyt laittaa kaiken liikenevän niihin valmistautumiseen. Alun perin olin pohtinut ottavani kisoihin Chilin, mutta tamma oli helmikuussa loukannut jalkansa eikä ollut vieläkään ihan sataprosenttisessa kunnossa, joten olin päätynyt Eelaan. Se jos joku toisi minulle rusetin kotiin näistäkin karkeloista, ja sitten voisimme viimeinkin jättäytyä sille kisaeläkkeelle josta olin jo pari vuotta puhunut.

Tie tähtiin oli kuitenkin herättänyt uinuneen kilpailuviettini, ja suhtauduin kisoihin intohimoisemmin kuin olin arvannutkaan. Olin ilmoittanut itseni ja Eelan Annen suostumukselle ties kuinka moneen valmennukseen ympäri pitäjää ja päättänyt, että yrityksen puutteesta ei menestyminen ainakaan jäisi kiinni.

Eela oli pörheä ja tyytyväinen päästessään tekemään Oikean Kouluhevosen hommia. Se paransi kerta kerralta ja tuntui siltä, että yhteistyömme oli onnistunut saavuttamaan jonkinlaisen uuden tason. Tietysti Eelan tyyppisen herkän hevosen kanssa nousut olisivat nopeat ja laskut vielä nopeammat, mutta toivoin ettei se lasku tapahtuisi ainakaan ennen ensimmäistä osakilpailua.

Sunnuntaina Annen valmennuksessa lähdimme hakemaan omaan ratsastukseeni vieläkin lisää tehokkuutta ja Eelalle tiukemmin hyrräävää moottoria. Vaikka tamma oli reipas, ei se aina liikkunut kuitenkaan parhaalla mahdollisella teholla ja saattoi jäädä juoksemaan pitkänä. Silloin sitä oli vaikea saada avuille ja työskentelemään rentona ja vastaanottavaisena, yhdessä minun kanssani. Annen ajatus oli, että kun heti alusta alkaen sain Eelan ratsastettua oikeaan fiilikseen enkä päästänyt sitä juoksemaan yhtään askelta, sopiva vire löytyi kuin itsestään.

”Uskalla vaikuttaa!” Anne huikkasi ties kuinka monennen kerran, kun työskentelimme kolmikaarisella kiemurauralla ja yritimme etsiä Eelalle sopivaa työskentelymuotoa. Vaikka helppo A oli sille, no, helppo luokka, täytyi etuosan keveyteen ja selän läpi työskentelyyn silti kiinnittää silti jatkuvasti huomiota. Kisapäivän verryttely olisi sopivan paketin löytämisessä avainasemassa, ja koska meillä oli kisataukoa alla, minua vähän jännitti miten säädöt osuisivat H-hetkenä kohdalleen. Onneksi paikalla olisi kasapäin tuttuja auttamassa ja neuvomassa. Robert, joka oli alentanut itsensä helppoon C:hen varmasti moninaisista ja ihan oikeista syistä, saisi luvan toimia verryttelyapunani. Sitä en tosin ollut hänelle itselleen kertonut.

Puolessa tunnissa ehdimme hyvin käydä läpi oman ratsastukseni tehottomimpia pisteitä ja Eelan heikkouksia. Lisäksi Anne halusi nähdä Eelan laukanvaihdot, jotka kieltämättä olivat päässeet vähän rapistumaan sitten viime näkemän. Tamma jäi alkuun pari kertaa ristilaukalle, sitten kiihtyi ja alkoi vaihtaa jättimäisen loikan kautta. Nollasin tilanteen tekemällä hetken taivutuksia ja kun palasimme asiaan hieman pienemmin mutta täsmällisimmin avuin, Eela teki äärettömän hienoja toistoja. Siihen oli hyvä lopettaa senpäiväinen valmennus ja alkaa miettiä jo seuraavaa.

Viikko kisoihin. Mitä jos epäonnistuisin surkeasti? Jos Eela hyppäisi valkoisten aitojen yli ja meidät hylättäisiin? Tai mitä jos sattuisin putoamaan? En yleensä ollut mikään kisajännittäjä, mutta nyt olin onnistunut lataamaan itselleni melkoiset paineet. Eela taas ei paineesta juuri tykännyt, joten minun olisi varmaan parasta rentoutua ennen seuraavaa viikonloppua. Helpommin sanottu kuin tehty – ehkä pitäisi kokeilla joogaa.

”Hyvin se menee”, tokaisin Eelalle ja itselleni, kun laskeuduin tamman selästä. Hyvin se menisi.

521 sanaa

[Stella]

Vaikka me ollaan Panchon kanssa vielä tosi uusi yhdistelmä, on meillä lähtenyt jo sujumaan ihan kivasti. No joo, en mä varmasti olisi osallistunut kisoihin sen kanssa jos kaikki menis ihan penkin alle. Ollaan treenattu jonkin verran itsenäisesti kisoja ajatellen, aina kun vaan mulla on ollut mahista päästä ratsaille, eli enimmäkseen viikonloppuisin.

Parhaiten on sujunut oikeastaan perusaskellajit, silloin muistan ratsastaa ja ehdin hakea Pancholle pidemmän ja rennomman muodon. Haastetta ovat sen sijaan tuottaneet siirtymiset: jos käytän pohjetta liikaa, Pancho syöksähtää ja jos omat avut jäävät liian vajaiksi, meno lyssähtää. Kyllä me aina muutamien toistojen jälkeen saadaan siirtymisiä paremmiksi, mutta näihin asioihin erityisesti toivoisin Annelta apua.

Lähdin valmennukseen hyvillä mielin, tämä on ensimmäinen virallinen valmennukseni Seppeleessä, vaikka kerran olinkin päässyt mukaan yhdelle vakiotunnille, kun joku oli perunut viime hetkellä. Kävelin Panchon kanssa ulkona pitkät alkukäynnit, ennenkuin suuntasimme maneesiin, jossa olikin juuri tyhjää. Helppo B -tason valmennukseen ei ollut osallistunut niin monia, niin välissä oli tunnin tauko. Otin maneesissa ohjat käteen ja hieman jumppailin Panchoa pidempään muotoon käynnissä ja ravissa ennen Annen tuloa.

Kun Anne saapui, tämä silmäili pienen hetken itsenäistä työskentelyämme, jonka jälkeen kertasimme yhdessä heikkouteni ja vahvuuteni. Ensimmäisenä Anne kiinnitti huomiota siihen, että istuntani on hyvä ja siisti, mutta jään helposti vain matkustamaan kun Pancho kuumuu, enkä muista vaikuttaa. Minulle on koko elämäni jankattu, että eteenkin kuumia hevosia tulee ratsastaa pohkeella, mutta helposti se aina unohtuu, eteenkin kun alla on vielä hieman vieraampi ratsu.

Pancho oli tänään oikein erityisen kuuma, se puhisi ja teki laukatessa parit pikkupomputkin. Anne varoitti, että se voi olla sitten kisapaikallakin melko kuuma, mutta nyt tässä meillä olisi hyvä hetki katsoa sopivia työvälineitä ruunan rauhoittamiseen. Teimme erityisesti niitä tehtäviä, joita radalla tulisi olemaan. Aloitimme käynnissä ja haimme rennon ja vastaanottavaisen hevosen erityisesti väistöillä, temponvaihteluilla ja muutamilla avotaivutuksilla. Käynnissä Pancho menikin aika kivasti, kunhan ihan hieman pidensin ohjaa, mutten lakannut kuitenkaan vaikuttamasta siihen.

Ravityöskentelyssä Pancho alkoi taas kerätä kierroksia, mutta kun sain sen taas keskittymään hommiin, meno parantui huomattavasti. Katsoimme läpi käynti-ravi siirtymisiä, joissa keskityttiin siihen, että saisin säilytettyä tasaisen muodon ja rauhallisen hevosen läpi siirtymisen. Aluksi parit yritykset menivät melko hätäisesti, mutta sitten selvästi tajusin jotain ja saimme siistit siirtymiset suoritettua. Kun siirtymiset oli hallinnassa, teimme parit väistöt, jotka kerrankin menivät ekalla yrityksellä nappiin.

Olimme käyttäneet valmennuksesta vasta puolet, joten loppupuolisko säästettiin sille haastavimmalle osalle; laukkatyöskentelylle. Ensin Anne halusi vain nähdä isolla ympyrällä peruslaukkamme. Nosto meni vähän turhankin terävästi, mutta itse laukassa sain Panchon nopeasti kuulolle. Ruuna jäi hieman käpertymään kaulastaan, mutta kun vain uskalsin ratsastaa sitä pohkeella eteen, Panchokin lähti työntämään turpaansa eteenpäin. Kun hyvä laukka löytyi, katsoimme muutamat keskilaukat, joissa yllätyksekseni Pancho ei lähtenyt kuumumaan vallattomasti, vaan meni itseasiassa ihan kivasti.

Lopuksi keskityimme vielä laukannostoihin, jotta saisimme nekin tasaisiksi. Pancho keskittyi aina minuun täysin, siihen saakka kun aloin valmistella laukkaa. Se vetäisi kaulansa lyhyeksi ja lähti pomppimaan odottaen käskyä laukata. Otimme parit nostot pysähdyksestä, jotta sain touhuun oikean tuntuman, jonka jälkeen otimme parit nostot käynnistä ja ravista. Annen opastuksella saimme kuin saimme nostot sujumaan, vaikka aluksi melko epätoivoiselta näyttikin. Otimme vielä loppuun pari laukkalähestymistä alkutervehdykseen ja nyt kun Pancho oli huolella ratsastettu läpi, me jopa onnistuimme ottamaan laukasta pysähdyksen. Mitä nyt pari käyntiaskelta ehti tulla, mutta aika hyvin se silti meni! Tähän oli hyvä lopettaa valmennus, ehkä meidän kisasuorituksesta ei ihan katastrofi tulisi!


538 sanaa!

[Emmy]

[Alviina]

Alviina & Lasse, 637 sanaa
Puolessa tunnissa ehti ajatella kamalan monta ajatusta. Puolessa tunnissa ehti tapahtua hirveän paljon asioita. Puolessa tunnissa ei kuitenkaan ehtinyt oppia ratsastamaan.

Mä olin kävellyt Lassella alkukäynnit ja koska musta tuntui, että kaikki taitavat ratsastajat aina kovasti jo kävellessään kuulostelivat, millä tuulella hevonen tänään sattui olemaan, mäkin yritin. Jospa saisin jonkun valtavan oivalluksen siitä, miten Lasse oikein toimi, ajattelin, ja yritin tarkkailla, mitä se mulle mielentilastaan kertoi. Olisiko se tänään sellainen, että se toimisi kuiskauksella? Vai tarvitsisiko ehkä kiljaista kerran ja sitten luottaa siihen, että se toimisi loppuajan kohtalaisen mukavasti? Mistä mä ylipäänsä saatoin sellaisia asioita tietää?

En mä päässyt puusta kovin pitkälle. Mun mielestä Lasse tuntui aika samalta kuin aina ennenkin. Se käveli suurin, etenevin askelin. Sen pitkä ja vahva kaula venyi kilometrin mittaisena mun edessäni, ja kun mä kokeeksi vähän koitin asettaa sitä oikealle, musta tuntui, että mitään ei tapahtunut. Yhteys mun käden ja Lassen suupielen välillä tuntui hitaalta ja tahmealta. Saattoiko hevosen suu vain olla niin kaukana, etteivät käden signaalit tavoittaneet sitä? Mutta kyllä Lasse tavoitti muiden ratsastajien signaalit. Muilla ratsastajilla tarkoitin kai kaikkia mua parempia ratsastajia, joita tuntui talli vilisevän. Sellaisia, joiden avut olivat selkeitä ja tapahtuivat oikeaan aikaan, ja joiden turhat heilumiset eivät turruttaneet hevosta kuin hevosta reagoimattomaan syväkoomaan.

Oliko mulla sellainen vaikutus hevosiin? Olipa masentavaa ajatella sellaista juuri ennen kuin meidän kulkumme kävi maneesiin, missä Robert ja Harry juuri lopettelivat omaa hikihetkeään. Miksi Robert ratsasti samassa luokassa mun kanssa? Olinko mä pilannut senkin hevosen ratsastaessani sillä muutaman kerran? PAH. Pois sellaiset ajatukset. Kaikkein todennäköisin syy oli tietenkin se, että Robert nyt vain oli sellainen nyhverö. Siltä jampalta puuttui terve itsetunto. Tai ehkä siltä välillä puuttui se itsetunto tyystin.

Joka tapauksessa, oli Robert nynnerö tai ei, mä olin vähän katkera siitä, että se toi hienon yksityishevosensa ja omat lukemattomat ratsastusvuotensa näihin kinkereihin mun kaltaisia helpon C:n ikitahkoajia vastaan. Mikä mahis meillä muilla nyt olisi voittamiseen? Ja jos me satuttaisiinkin pärjäämään paremmin kuin Robert, sen naama olisi nurinpäin seuraavat kahdeksan vuotta. Se saattaisi jopa angstipäissään myydä hevosensa, ja nyt kun mä kerran olin jo päässyt Harrylla ratsastamisen makuun, elin siinä toivossa, että se voisi vielä toistuakin. Siksi sitä ei sopinut nyt myydä pois.

"No niin. Oletko, Alviina, valmis aloittamaan?" Anne kysyi, eikä se oikeasti mikään kysymys ollut. Se oli ihan tasan tarkkaan vaatimus.
"Joo", ilmoitin päättäväisesti ja nyökkäsin sanojeni vakuudeksi.

Ja niin me aloitettiin.

Valmennus oli ihan peruskauraa. Musta alkoi vähän tuntua siltä, että mun ratsastus tulisi olemaan juuri sitä itseään hamaan ikuisuuteen saakka. Koskaan en päässyt tekemään mitään hienoa. En Annen, en Ellin enkä edes Danielin opetuksessa. Aina vaan perusjuttuja. Siirtymisiä siirtymisien perään ja noottia siitä, miten olin valmistellut ne niin huonosti. Haloo, siirtymisen idea oli vaihtaa askellajia, ja enimmäkseen mä sain hevosen tekemään juuri niin. Mulle ei ollut vielä kertynyt kovin vankkaa kokemusta siitä, mikä se oikeasti hyvä siirtyminen oli. Välillä niitäkin tuli, mutta ehkä ne kuitenkin oli vahinkoja, koska mä en jälkeenpäin osannut toistaa sitä suoritusta, josta mulle kehuja jaeltiin.

Istunta oli toinen ikuinen jauhamisen aihe. Okei, joo, ymmärrän: kyllähän sitä sanotaan, että ratsastuksen pitäisi perustua siihen istuntaan. Mutta miten oli mahdollista, että mä vielä melkein kolme vuotta aktiivisesti (no, kahdesta viiteen kertaan kuussa) ratsastettuani pystyin istumaan niin monella tavalla väärin? Miksei mua vaan laitettu oikeaan asentoon sitten ja käsketty pysyä siinä? (Oli sitäkin kyllä yritetty, mutta se pysymispuoli oli vähän niin ja näin. Sitä paitsi, vaikka mä en sitä vielä ymmärtänyt, hyvä istunta ei ollut sama kuin staattinen, oikealta näyttävä istunta. Hyvällä istunnalla vaikutettiin, mutta mä en ollut ihan vielä siellä. En ainakaan tietoisesti.)

Kun valmennus oli ohi, alkoi kuumeinen, jännittynyt odotus. Milloin sähköposti kilahtaisi? Joutuisinko lukemaan pitkänkin listan haukkuja siitä, mikä kaikki oli mennyt surkeasti? Mitä hyötyä koko sähköpostiraportista oikein olisi?? Huh. Miten nämä valmennus- ja kisajutut saikin mut niin totiseksi ja jännittyneeksi, ihmettelin. Kai se sitten kertoi siitä, että näillä asioilla oli mulle väliä. Mä halusin pärjätä.

[Pyry]

Kirjallinen palaute oli ehkä ihan paikallaan, Pyryn päässä pörräsi aina vähän turhan vauhdikkaasti valmennusten aikana...

[Robert]

Anne oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, kuin mä en olisi ikinä ollutkaan poissa tallilta, poissa satulasta.

Se katseli mun ja Harryn liikkeitä kentän keskeltä mietteliäänä. Se hermostutti mua valtavasti--Anne oli aina ollut mukava, mutta Anne oli myös aina ollut selkeä auktoriteetti. Vaikka Anne oli lempeä ja lämmin, ehkä jopa vähän äidillinen hahmo, en ollut ikinä kuullut kenenkään korottavan ääntään Annelle tai mutisevan Annen selän takana. Anne oli suuri auktoriteetti ja valtavasti arvostettu henkilö, jota jokainen kunnioitti. Minäkin, se oli sellaista vähän pelonsekaista kunnioitusta.

"Otapa jalustimet ristiin kaulalle", kajahti maneesin keskeltä. Siirsin suuren hevoseni raviin ja sitten seisauksiin.

"Miksi?" kysyin ja tunsin ryhtini lysähtävän kuin itsestään, kuin vastahakoisella ja kitisevällä lapsella.

Mutta Anne ei huokaissut, ei kyseenalaistanut tyhmää kysymystäni. "Otat liikaa tukea jalustimesta, tämä auttaa sua istumaan rehellisemmin."

Opettajalla, tai oikeastaan valmentajalla, oli pointti. Mua vähän pelotti ratsastaa, pelotti antautua hevosen armoille. Mielessä kummitteli paitsi oma, pitkä tauko, niin myös Jutan onnettomuus. Vaikka tyttö istui nyt katsomossa täysin toimintakykyisenä ja iloisena, vailla hirvittävää post-traumaattista stressihäiriötä, onnettomuus oli istuttanut pelon mun vatsanpohjaan. Se oli alkanut haaleana varjona, pienenä möykkynä jossain syvällä mun sisimpäni uumenissa. Sieltä se oli kasvanut, minä olin ruokkinut sitä hätkähtämällä Harryn jokaista ylimääräistä liikettä, jokaista "normaalista" eroavaa reagointia--jänis rapisteli metsän siimenissä ja Harry höristi korviaan päätään kohottaen, ja minä olin jännittänyt jokaisen solun kehossani sillä sekunnilla; kävelimme kentällä ja Harry innokkaana hirnahti tarhakaverilleen, ja minä olin vaistomaisesti tarttunut ohjiin tiukemmin sillä sekunnilla.

Minä ruokin pelkoa, ja pelon lempiruokaa oli kaikki mitä ratsastukseeni tarvitsin: luottamusta.

Harryn ravi tuntui valtavalta ilman jalustimia--tuntui kuin olisin menettänyt kontrollin, kuin pitäisi antautua.

"Ratsasta joka askel mukana", Anne ohjeisti, "älä ajattele liikaa, vaan nauti hevosen liikkeestä."

Olisipa se niin helppoa, vain nauttia hevosen liikkeestä, nauttia ratsastamisesta.