|
Post by Daniel on Oct 25, 2015 17:18:18 GMT 2
Sisällys1. Eräänä aamuna Vänrikinmäellä Lue merkintä2. Elämä on virta Lue merkintä3. Odottamaton käänne Lue merkintä4. Kiekkohuumaa Lue merkintä5. Mielikuvitusriita Lue merkintä6. Aina on hyvä sää piknikille Lue merkintä7. Kerran Lyonissa Lue merkintä8. Reissu- ja remonttitunnelmia Lue merkintä9. AU: Grande Finale Lue merkintä10. Kesämies Lue merkintä11. Seikkailu alkakoon Lue merkintä12. Myrskyn mahdollisuus Lue merkintä13. Elokuvaa Lue merkintä14. Salatut elämät Lue merkintä15. Kesämorsian ja strippibaarisulhanen Lue merkintä16. Kipinä Lue merkintä17. Turva Lue merkintä18. Kaaos Lue merkintä19. Hevosmiehen rauhantarjous Lue merkintä20. Joulua kohti Lue merkintä21. Hiekkarantahaaveita Lue merkintä22. Fiilis Lue merkintä23. Rautaa tankoon Lue merkintä24. Äijäin välinen ymmärrys Lue merkintä25. Vastanaineet Lue merkintä26. Väsyneet matkustajat Lue merkintä27. Takaisin sateeseen Lue merkintä28. Voi vattu Lue merkintä29. Muutoksen äärelle Lue merkintä30. Neljäs tietäjä Lue merkintä31. Toisaalla Lue merkintä32. Vastuunottoa Lue merkintä33. Tilaisuus tekee Lue merkintä34. Jälleen kartanolla Lue merkintä35. Piparikriisi Lue merkintä36. Onnenpotku Lue merkintä37. Harjoituslapsi Lue merkintä38. Työstä ja elämästä Lue merkintä39. Mustia oliiveja Lue merkintä40. Yhden tarinan päätös Lue merkintä41. Vielä yksi piste Lue merkintäSusinevojen elämäntarina jatkuu täällä.Muut spinnaripätkätAnnin ja Jirin tuparit, Lynn kertooAnnin ja Jirin tuparit, Daniel kertoo loppuillastaRKM-osakilpailu Vaahterapolussa, Daniel kertooRavitallin nuoret pikkujouluissa, Lynn kertooBile-Dani ja Party-Anni pikkujouluissa, #danni keskusteleeU20 finaalikatsomo Poppelikujalla, Daniel kertooU20 finaalikatsomo Poppelikujalla, Lynn kertooU20 finaalikatsomo Poppelikujalla, Daniel kertoo part 2U20 finaalikatsomo Poppelikujalla, Lynn kertoo part 2Jinnilän laiduntalkoot ja lätkäkatsomo, Daniel kertooJinnilän laiduntalkoot ja lätkäkatsomo, Lynn kertooMM 2016 Finaalikatsomo, Daniel kertooHäähumua ja sebesekoilua, Lynn kertooHäähumua ja sebesekoilua, Lynn kertoo part 2Kertomaton tarina, Lynn kertooYllätysvieraat, Anni, Daniel & Lynn
|
|
|
Post by Daniel on Oct 25, 2015 17:18:39 GMT 2
1. Eräänä aamuna Vänrikinmäellä
Tuhinaa. Lakanoiden kahahdus. Lämmin keho Danielin vierellä ja sängyn reuna odottelemassa pahaa-aavistamatonta kyljenkääntäjää heti toisella puolella. Olipa Lynn ominut itselleen paljon tilaa yön aikana. No, olkoon, Daniel tuumasi - tuskinpa tässä enää kauan nukuttaisiin. Mitähän se kellokin jo oikeastaan oli? Aika paljon.
Daniel kääntyi selinmakuulta kyljelleen ja kietoi kätensä edessään nukkuvan vaaleaverikön vyötärölle. Niin tehdessään hän tavoitti omituisen mytyn Lynnin toisella puolella. Mytty murahti. Daniel räpytteli epäuskoisena silmiään ja tökkäsi myttyä vain varmustuakseen siitä, ettei hän ollut vain kuvitellut sitä eläväksi. Tökkäisy sai aikaan käheää kiroamista, jonka seurauksena mies näki - ei vain yhden vaan kaksi tyynynpielukselta kohoavaa pellavapäätä.
"Öh..." "Hittoako tökit! Anna mun nukkua", äkäili kärttyisämpi blondi. "Mitä kello on?" kysyi takkutukista sopuisampi. "Pitäisikö mun mennä laittamaan aamupalaa?" "Yök. Älkää puhuko ruoasta", äksy blondi rutisi vastalauseeksi, mutta samassa hänen mahansa murahti äänekkäästi. "Mä taidan mennä keittämään kahvia", Daniel mutisi ja jatkoi hiljaa mielessään: "... ja miettimään että mitä hittoa."
Danielin reitti keittiöön kulki kylpyhuoneen kautta. Järki huusi viileää kasvopesua. Oliko hän seonnut? Tuntui kuin hän olisi juuri äsken herännyt kahden Lynnin vierestä. Kuin Lynn olisi jakautunut kahdeksi persoonaksi, joista toisessa ilmeni hänen seesteinen perusluonteensa ja toisessa ajoittain ilmoille tuiskahteleva temperamentti, joka tavallisesti uinui kerällä jossakin tytön mielen sopukassa.
Roiskittuaan kylmää vettä kasvoilleen Daniel alkoi pikkuhiljaa herätä uuteen päivään. Kun hän käveli keittiöön ja näki edellisillan jäljet asunnossaan, Daniel alkoi tulla järkiinsä. Siinä oli pulloja ja tölkkejä sievässä korkeusjärjestykseen asetellussa rivissä hänen keittiönpöydällään, ja lisää löytyi olohuoneesta, kun hän uskaltautui kurkkaamaan sinne.
Niin, tosiaan. Heillähän oli ollut vieraita. Useampiakin kuin se yksi, joka nyt röhisi krapulapäissään heidän makuuhuoneessaan.
Kun kaksi blondia saapui keittiöön, Daniel totesi helpotuksekseen, ettei tosiaankaan nähnyt Lynniä kahtena kappaleena. Sillä Cella se oli, joka rönttäisessä yöpuvussaan ja eilisen meikit pitkin kasvojaan levinneenä tuijotti äkeänä ja pahansisuisena kahvinkeitintä ihan kuin se toimisi siten nopeammin. Tukkakin sillä hasotti. Ilme vain oli niin tuima, ettei Daniel kehdannut sanoa mitään yövieraan ulkoasusta. Olisi saanut huutia, jos olisi sanonut.
Eilinen. Daniel kaiveli muistilokeroitaan ja hieroi niskaansa.
Cella oli saapunut ensin.
Cella oli saapunut ensin mukanaan kilisevä Alkon kassi. Sitten oli tullut muita seppeleläisiä. Yksitellen niitä oli tullut, kunnes paikalla oli ollut melkoinen lauma hoitajia, jotka penkoivat häpeilemättä Danielin kodin jokaisen sopukan. Ilma täyttyi sellaisista huudahduksista kuin "voi miten kaunis koti", "onpa ihanat näkymät" ja "tännehän mahtuisi vaikka vauvoja kasvamaan!" Viimeisen kohdalla Daniel oli meinannut tukehtua kitkerään kaljaansa. Selvittyään pahimmasta hän oli nikotellut nyrpeänä, että perhesuunnitteluvitsit eivät olleet ajankohtaisia, kiitosta vaan. (Eivät ne kuitenkaan olleet loppuneet siihen, tietenkään.)
Siinähän se ilta oli sitten kulunut. Kukaan ei, luojan kiitos, ollut saanut päähänsä kaivata mitään typeriä seuraleikkejä, vaan rennonletkeä seurustelu ja siemailu oli koettu riittäväksi ajanvietteeksi. Suurin osa porukasta oli jakaantunut keittiöön ja olohuoneeseen. Lynnin Daniel oli nähnyt siirtyvän ulos Cellan kiskomana, kun ovikello soi ja Rosa purjehti sisään. Sitten hän ei hetkeen ehtinyt miettiä parivaljakon kohtaloa.
Yhtä yksitellen kuin olivat tulleetkin alkoivat tallilaiset kadota koteihinsa.
Viimeisenä jäljellä olivat enää Danielin kanssa jutteleva Jiri, jota Anni yritti houkutella poistumaan paikalta, ja Cella, joka ei ollut ollut sosiaalisimmillaan. Annin ja Jirin poistuttua Daniel kurkkasi terassille, missä kylmästä hytisevä Lynn kuunteli raivosta ulvovaa Cellaa. Daniel oli vähällä poiketa kysymässä, eivätkö tytöt jo halunneet tulla sisään, mutta kuultuaan Cellan vaahtoamisen seasta sanat "se yksi veljenköyrijä" hän katsoi viisaammaksi liueta takavasemmalle.
Tuntui vähän hölmöltä istuskella yksin olohuoneessa viskilasin ja lemmikkien kanssa, mutta siihen Danielin oli tyydyttävä, kun tytöillä oli jotakin elämää suurempaa meneillään. Siihen soppaan ei hänen nenäänsä kaivattu - tai ainakin hän itse toivoi tuulenhalkojansa pysyvän kuivana ja tämän keitoksen ulkopuolella.
Kun takaovi kolahti auki Lynnin ja Cellan toimesta, Sissi-kissa nousi arvokkaasti venytellen pois Danielin sylistä ja lähti etsimään emäntäänsä. Emäntä talutti raivokkaasta onnettomaksi heittäytyneen vieraan makuuhuoneeseen ja peitteli sinne. Daniel huljutteli täyteläisen kullan väristä nestettä lasissaan ja tuijotteli sitä odottaessaan.
Pian Lynn saapui olohuoneeseen harmaa kissa visusti kannoillaan. Nainen istahti avopuolisonsa viereen. "Se kävi läpi koko humalaisen tunneskaalan tänään", vaaleaverikkö kuvasi lempeästi hymyillen. "Pirskahtelevasta nousuhumalasta kaikkien halailun kautta laskuksi taittuneeseen ragevaiheeseen ja siitä syvään laskuhumalan murhenotkelmaan. Se ei halunnut nukkua yksin. Mä peittelin sen meidän sänkyyn. Jos sä haluat, sä voit mennä vierassohvalle." "Omassa kodissani?" Daniel hymähti päätään pudistellen. "Tuskinpa. Kai me nyt omaan sänkyymme mahdutaan?" "Kaipa", Lynn naurahti. "Haluatko sä jotakin juotavaa? Ruokaa?" Daniel kysyi ja nousi noutaakseen keittiöstä samalla itselleen täytettä lasiin.
Siinä se. Siinä eilinen.
Tuijottaessaan kahta blondia, joista toinen aukoi yrmeä ilme kasvoillaan kaappeja kahvikuppia etsiessään ja toinen kattoi tyynen hyväntuulisena aamupalaa pöytään, Daniel ei voinut olla pohtimatta, että aamussa oli erikoisuuteensa nähden kerrassaan kummallista tavallisuuden tuntua. Ihan kuin olisi ollut ihan asiaankuuluvaa, että heidän asunnossaan yöpyi kulkukissamaisesti sinne kulkeutuneita vieraita.
Muumitalo.
Vänrikinmäellä Poppelikujan päässä sijaitsi muumitalo, Daniel ajatteli, ja siinä muumitalossa hän asui. Jätti ovet lukitsematta ja kestitsi vieraita, joiden omista laaksoista saattoi puuttua tai olla puuttumatta muumeja.
|
|
|
Post by Daniel on Dec 7, 2015 19:33:17 GMT 2
2. Elämä on virta
Ulkoilma nipisteli kirpeänä poskia, kun Lynn käveli Poppelikujaa pitkin kotia kohti iltatallin jälkeen. Vänrikinmäki oli hiljentynyt ja ilta pimentynyt. Lumi narskui hiljaa jalkojen alla ja puiden oksat kurottelivat päästäkseen tuulen mukaan. Lynn katseli alastomia, tummia oksia ja toivoi, että lunta tulisi pian lisää. Se toisi mukanaan valoa ja joulun tuntua - vaikka pysähtyessään pieneksi hetkeksi katselemaan kaunista kotiaan ja sen ikkunoista kutsuvan lämpimänä hohtelevaa valoa hän tunsikin rauhanomaista levollisuutta, jonka hän usein yhdisti juuri talven lämminhenkisimpään juhlaan. Ehkäpä joulumieli oli jo täällä, vaikkeivät hanget ja nietokset vielä korkeina kohonneetkaan.
Kotiovella vastaan tulvahti tuttuus. Peto tassutteli tyylilleen ominaisesti tervehtimään ja Sissi-kissakin pian kurkisti syrjemmältä saapujaa. Tunnistaessaan emäntänsä harmaa kissa asteli kuninkaallisen ylväästi lähemmäs, vastaanotti pienen hellyydenosoituksen ja poistui sitten omille teilleen. Lynn hymyili hajamielisenä ja kuulosteli peremmältä kantautuvia ääniä.
Daniel kävi videopuhelua. Lynnin riisuessa takkinsa ja astellessa keittiöön mies lopetteli puhelua naurun saattelemana. Lynn ryhtyi lämmittämään glögiä. "Mitäs kopukat?" Daniel kysyi pian leppoisasti. "Mitäs ne, alkoivat hyvällä ruokahalulla pistellä poskeen sapuskojaan. Ihanan tyyntä ja rauhallista siellä oli, kun lähdin. Otatko glögiä?" "Mmhm. Joo, kiitos." "Mitäs Saksaan?" Lynn antoi uteliaisuuden kuultaa äänestään. "Joko ne haluaa sut sinne takaisin?" "Itse asiassa", Daniel aloitti mietteliään kuuloisena ja hymyili sen näköisenä, että hänellä oli jotakin suuria suunnitelmia. "Haluaa ne mut, joo, ja lisäksi mä mainitsin, että mä tunnen yhden näppärän hevosenkäsittelijän, josta voisi olla niille myös hyötyä." "Ahaa."
Kului hiljainen hetki, jonka aikana Daniel seuraili kiinnostuneena avopuolisonsa reaktioita. Vaalea nainen ei kuitenkaan osoittanut suuren, syvällisen oivalluksen merkkejä, vaan oli pikemminkin hieman hämillään. Daniel nousi, nouti tulitikut ja sytytti pöydällä nököttävän hopeisen kynttilän. Sen tehtyään mies kääntyi puolisonsa puoleen. "Lähde mun kanssa." "Mä - mitä?" "Lähdet mun kanssa Saksaan", Daniel sanoi ja onnistui kuulostamaan toteavalta, kysyvältä ja pyytävältä yhtä aikaa. "Siellä on kyllä käyttöä hyvälle hevosenkäsittelijälle. Klaus ja Maike on ihan innoissaan, jos päätät lähteä."
Lynn katseli miestä pitkään kulmat kurtussa. Hän yritti päättää, mahtoiko mies olla ihan tosissaan ja ennen kaikkea täysissä järjissään. Ettäkö hän lähtisi Danielin mukana Saksaan? Äkkiseltään se kuulosti romanttiselta seikkailulta maailman tuulissa. He antaisivat elämän virran viedä ja eläisivät ulkomailla toisiinsa tukeutuen. Mutta koska Lynn oli tunnollinen ja realistiseen pessimismiin uskova henkilö, vaakakupin toiselle puolelle pinottavat järkisyyt vaikuttivat heti niin kovin, kovin massiivisilta.
"Mulla on työ täällä, ja hevonen." "Mullakin on sekä työ että hevonen. Me otetaan tammat mukaan", Daniel ilmoitti ykskantaan. "Siellä on ihan ideaalit puitteet laitella niitä. Sheila ja Zeta saavat laiduntaa isossa hyvässä aidassa ja ratsutus hoituu erinomaisissa puitteissa. Ja mitä sun töihin tulee, kyllä tää on mutsin kanssa neuvoteltavissa." Kun Lynn vielä prosessoi tarjottuja ratkaisuja, Daniel ilmaisi ajatelleensa asiaa pidemmällekin. "Jos me joskus halutaan mennä, mennään nyt, kun meillä ei vielä ole lapsia."
Sitä Lynn ei ollut odottanut kuulevansa Danielin suusta. Virke sai hänet pärskähtämään epäuskoisen naurun voimasta.
"Sä todella olet pohtinut tätä vähän pidempään kuin tuon puhelun ajan!" Lynn syytti nyt huvittuneena avomiestään. "Olen mä miettinyt sitä jo kesällä, kun olin siellä. Nyt Klaus vaan otti puhelun aikana puheeksi rekrytoinnin ja mä vähän niin kuin tartuin siihen aiheeseen." "Et kai sä ole sanonut, että mä tulen?" Lynn kysyi ripauksen verran hätääntyneenä. "En. Sanoin vain, että sä olisit niille lottovoitto ja että voin ottaa asian puheeksi sun kanssa. Niin että puhutaan nyt sitten." "Vai että puhutaan... Daniel, sä olet kyllä uskomaton." "Olen mä vähän, mutta mikä tässä nimenomaisessa tilanteessa nyt niin uskomatonta on?" "Tiputat tällaisen ehdotuksen ja odotat, että se ratkeaa tässä ja nyt, yhden keskustelun aikana", Lynn naureskeli päätään pudistellen. "Sä voit lennähtää maailmalle spontaanisti ja huolettomasti, mutta mä kyllä tarvitsen tän asian pureskelemiseen ja sulatteluun aikaa! Enhän mä voi noin vaan lähteä minnekään..." "Voitpas", Daniel intti, mutta sitten hänen ilmeensä pehmeni. "Äh, kyllä mä tiedän, että sä mietit, pohdit, pähkäilet ja vatvot asioita paljon enemmän kuin minä. Siksi mä sanoinkin Klausille, että voitaisiin palata asiaan tammikuussa."
Tammikuussa. Tammikuussa Lynnin olisi tehtävä yksi elämänsä suurimmista päätöksistä. Sellaiselta se hänestä tuntui, vaikka Daniel puhuikin aiheesta kuin viikonloppureissusta konsanaan. Ehkä se ei miehen mielestä ollutkaan mitään sen kummempaa - ehkä hän todella näki matkan matkana muuton sijaan, siinä missä Lynn koki moisen muutoksen mahdollisuuden laittavan koko eämänsä ylösalaisin.
Sinä iltana Lynn ajatteli, kuinka paljon enemmän Daniel luotti elämän kantavuuteen kuin hän itse. Kuinka hän oletti elämän olevan uimista ja Daniel virran mukana kellumista.
|
|
|
Post by Daniel on Dec 29, 2015 22:26:50 GMT 2
3. Odottamaton käänneTapaninpäivä oli kaiken kaikkiaan niin tavanomainen lauantai, että ellei nurkassa olisi nököttänyt joulukuusi juhlapukimissaan, olisi ollut kuvitella elävänsä vaikka mitä tahansa marraskuista viikonloppua. Joulunvieton väsyttämä pariskunta alkoi saada tarpeekseen kaikesta ylitsevuotavasta rauhasta, rakkaudesta ja juhlamielestä. Oli koittanut se hetki, kun ilo kääntyi itkuksi ja riemu vaihtui räyhäksi. Vuosien saatossa räyhä oli kesyyntynyt tutuksi ja useimmiten räiskähtelemättömäksi, hiljaa kyteväksi eripuraksi, joka ilmeni sävyttömien sananvaihtojen huolellisen viileissä käänteissä. "Siis siivota? Tapaninpäivänä, kun on vasta tehty joulusiivo ja nuoltu joka nurkka kiiltäväksi?" "En mä tarkoita mitään isoa siivousta, mutta kerää nyt edes nuo vaatteesi tuolta ja pistä astiasi tiskikoneeseen, sitä vartenhan meillä se on." "Et tarkoita mitään isoa siivousta, mutta heilut siinä marttyyrimaisesti tuhahdellen harjan kanssa ja varmaan kohta rymistelet imuria esiin kaapista." "Anteeksi vaan, että huolehdin tämän talon siisteydestä." "Niin niin, kun mä en koskaan tee mitään vaan makaan vaan hanurillani kaiket päivät." "Tai olet töissä koko ajan. Ja hei, ihan by the way, mäkin teen joskus töitä, mutta jotenkin kotihommat ei juokse mua yhtä lahjakkaasti karkuun siitä huolimatta." "No just niin, alota nyt taas. Joulurauhaa ja sen sortin harhaa." Oli ehkä onni, että Danielin puhelin sattui soimaan juuri sillä hetkellä. Mies lähti keittiöön, missä puhelin lakkasi hetken kuluttua kilisemästä. Pirinä vaihtui puheeseen. Lynn jäi itsekseen jupisten lakaisemaan kuusesta varisseita neulasia ja jätti mielenosoituksellisesti Danielin villasukat nostamatta lattialta, levitteli niitä vain. Olkoon siinä, kunnes mokoma huolimaton sukkienviskelijä suvaitsisi kaivata niitä. Omatpahan olivat sukkansa. Lojukoot siinä. Vaikka järjestelmällistä sielua häiritsikin... ei. Hän ei nostaisi niitä lattialta, ei. Siinä olivat ja siinä pysyivät. Varmistaakseen, että pysyisi päätöksessään, Lynn poistui makuuhuoneeseen ja tuhahti nähdessään petaamattoman sängyn. Daniel oli takuulla noussut viimeisenä. Hetken Lynn pohti, pedatako pedin oman mukavuutensa vuoksi vai jättääkö senkin tekemättä, kun nyt oli vihoittelevalla tuulella. Lopulta oma mukavuus painoi vaakakupissa enemmän kuin Danielin kouluttaminen. Ei Danielia haittaisi, vaikka peti olisi yhden lomapäivän ajan petaamatta, eikä hän niin ollen oppisi mitään siitä, että Lynn jättäisi täkin mytyksi ja päiväpeiton lojumaan. Lynn kuuli, kuinka Daniel rapisteli takkiaan eteisessään. Seuraavaksi tutut askeleet kulkivat halki työhuoneen. Kun Daniel käveli vakaasti makuuhuoneen poikki, Lynn tarkasteli puhelun toista osapuolta mietteliäänä kuuntelevan miehen ilmeitä ja olemusta. Mitähän...? Kiinnostus ja uteliaisuus taittoivat pahasta tuulesta pahimman terän. Rauhallisemmin mielin Lynn siirtyi keittiöön, missä hän poimi käteensä tiskiharjan. Nyt oli hyvä hetki tiskata ne astiat, jotka eivät kestäneet konepesua. Siinä puuhassa Lynn oli, kun tutut käsivarret kiertyivät hänen ympärilleen. Vaaleaverikkö tunsi Danielin hymyn niskassaan. "Se oli Anne", mies kertoi. "Pahoitteli häiritessään näin tapaninpäivänä, mutta saisi mun puolestani häiritä vaikka hautajaisissa, jos sillä olisi tarjota mulle töitä niin kuin nyt!" "... töitä?" Lynn kysyi hämmentyneenä. "Niin. Kun se jää äitiyslomille. Tunninpitoa Seppeleessä. Lupasin harkita." "No tietysti Seppeleessä! Mutta - vau!" "Niinpä." "Eikö me nyt lähdetäkään Saksaan?" Lynn henkäisi yllättäen ja yllättyen itsekin hennosta pettymyksestä, joka äänestä kuulsi. "Siis - haluaisitko sä lähteä?" Daniel kysyi. "Lähtisitkö sä oikeasti sinne mun kanssa?" "No - mä olen miettinyt ja olin päätymässä siihen, että lähtisin mä, mutta nyt jos sulla onkin työt Seppeleessä..." "Sä lähtisit mun kanssa Saksaan", Daniel sanoi mielissään ja rutisti avopuolisoaan hieman tiukemmin. "Lähtisin. Vaikka Etelämantereelle, jos se siitä olisi kiinni", Lynn sanoi päättäväisesti. "Vaikka mun villasukat lojuisikin lattialla?" Daniel kysyi vakavan kuuloisena. "Ai lojuisi? No sitten mä joutuisin kyllä harkitsemaan. Ainakaan mä en siivoaisi niitä paikalleen. Mä en siivonnut sun sukkia paikalleen." "Mä huomasin. Mutta mitä Saksaan tulee - tää työtarjous oli aika jännä käänne, muttei ehkä kumonnut mahdollisuutta lähteä sinne. Katsotaan, miten asiat järjestyy."
|
|
|
Post by Daniel on Jan 4, 2016 22:56:51 GMT 2
4. KiekkohuumaaDaniel ei tiennyt, kumpi oli loppujen lopuksi viihdyttävämpää - telkkarissa pyörivä hurjan jännittävä peli vai pelissä täysillä mukana elävän Lynnin seuraaminen. Siitäkin huolimatta että Daniel oli entinen kiekkoilija itsekin, miehen oli myönnettävä, että Lynn taisi suhtautua matsin katsomiseen vielä suuremmalla intohimolla kuin hän itse. Kun nuoret leijonat viuhuivat ristiin rastiin kaukalossa kolmikruunujen kanssa, Lynn malttoi hädin tuskin istua sohvalla. Jännittävimpien tilanteiden aikana pellavapään huulilta karkasi ilmoille pieniä kiljahduksia ja sellaisia ääniä, joita Daniel ei osannut nimetä. Hänen luovuutensa ei riittänyt siihen. Viimeisen erätauon alkaessa Lynn suorastaan hypähti pystyyn. "Huh, vihdoinkin! Mä olen odottanut koko erän, että voin mennä vessaan. En mä ole uskaltanut mennä, kun peli on ollut kesken, koska silloin tulisi kuitenkin maali ja mä missaisin sen!" Nainen pyyhälsi pois olohuoneesta ja jätti Danielin virnuilemaan hölmösti itsekseen. Palatessaan huoneeseen Lynn kohtasi yhä virnistelevän Danielin. "Ne taitaa pelata aika hyvin, kun sä näytät noin tyytyväiseltä", Lynn päätteli. "No jaa", Daniel sanoi, "kyllä mua hymyilyttää enempi ihan muut asiat. Sä oot sulonen kun katsot noin innoissasi lätkää. Tule tänne." Lynn antoi Danielin vetää itsensä kainaloonsa ja tunsi kevyen punan kohoavan poskille, kun miehen huulet hakeutuivat talvenkarheuttamina hänen poskelleen. Hyvää mieltä hyristen pariskunta uppoutui kuhertelemaan hetkeksi. "Kiva katsoa peliä yhdessä", Lynn hymyili vienosti. "Ihan kahdestaan." Siinä samassa kummankin puhelimet alkoivat väristä ja kilahdella. Seppeleen ryhmäkeskustelu oli herännyt erätauon ajaksi käymään kuumaa keskustelua matsista. "Ainakin melkein kahdestaan", Lynn korjasi. "Pitihän se muistaa, että Seppele on aina läsnä." "Jesus Christ, että niillä onkin asiaa", Daniel hämmästeli. "Äh, mä käyn hakemassa kaljan. Otatko sä?" "Joo", Lynn sanoi poissaolevasti, luki keskustelua ja naurahti hetken kuluttua. "Täähän on ihan kuin me oikeasti katsottaisiin matsia yhdessä koko porukalla!" "Jos tää peli voitetaan, mä lupaan, että ne voi oikeast tulla huomenna katsomaan kultapeliä tänne", kuului Danielin toteamus keittiöstä. Viestikeskustelu hiljeni, kun peli jatkui jälleen. Daniel pohti, täpisivätkö muutkin Seppeleen tytöt samalla tavalla kuin Lynn jääkiekkoa katsoessaan. Se selittäisi ainakin, miksi ryhmäkeskustelu pysyi niin vaitonaisena. Eihän kukaan ehtinyt näpytellä kännykkäänsä, jos hypähteli levottomana paikallaan ja peitti kasvot käsillään joka kerta, kun kiekko ylitti keskialueen, tuomari vihelsi tai pelaaja paukahti plekseihin - tai kun kaukalossa tapahtui ylipäänsä yhtikäs mitään, ja ainahan siellä tapahtui. Sekunnit kuluivat. Jokainen sekunti kuljetti Suomea lähemmäs voittoa, sillä yhden maalin johtoasema oli riittävä ratkaisemaan pelin nuorten leijonien hyväksi. Danielista olisi ollut kiinnostavaa mitata Lynnin sykkeet pelin viimeisen minuutin käynnistyessä ja edetessä. "Jos sä eläydyt näihin peleihin yhtä vahvasti vielä kuudenkymmenen vuoden päästä, sä saat todennäköisesti sydärin", mies ennusti. "Äh!" Äh. Äh - siinä kaikki, mitä Daniel sai puolisostaan irti. Enempää Lynn ei ehtinyt puhumaan. Peli päättyi riemunkiljaisuihin. Tovia myöhemmin Daniel sai lukea Seppeleen whatsapp-ryhmästä: "Ahaa", hän sanoi. "Mitä ahaa?" "Kuulin just, että sebeläiset tulee tänne huomenna." "Itse sä ne kutsuit", Lynn sanoi viekkaasti. "Senkin pahatar", Daniel irvisti, mutta silmien tuike vesitti irveen tehon. "Tartut heikkona hetkenä annettuun puolivillaiseen lupaukseen..." "Mikä mies se on, joka jakelee puolivillaisia - ooh - suudelm... eikun lupauks-" Viikko ei voinut olla huono, jos se alkoi jääkiekkohuumalla.
|
|
|
Post by Daniel on Jan 18, 2016 19:39:29 GMT 2
5. Mielikuvitusriita"Dani, ei... ei mitään Sisua." "Miksei?" Daniel ihmetteli. "Ensinnäkin se on tyttö ja Sisu on pojan nimi. Toisekseen meillä on jo Sissi talossa. Sitten me sihistään täällä, sissisisusissi. Aika dorkaa." "No ei sitten. Kunhan ehdotin." "Hmm. Voisihan se olla vaikka Luna." "Luna? Joo, paitsi kelaa kun kerrottaisiin Seppeleen Lunalle että nimettiin meidän -" "Ai niin. Joo", Lynn keskeytti ymmärtäessään, ettei se tosiaan ehkä kävisi päinsä. "Entä Lenni? Sekin alkaisi ällällä." "Daniel... sekin on pojan nimi, ja mä sanoin jo, että meille tulee tyttö." "Vai että tulee? Säkö sen vaan päätit?" Daniel kysyi kulmat koholla "Mitä päättämistä siinä on! Ihan selvää." Hetken hiljaisuus. Lynn ja Daniel istuivat hiljaa sängyllä ja näyttivät pohtivaisilta. Lopulta Daniel ravisti päätään ja katkaisi hiljaisuuden. "Ei... tää on kyllä absurdia", mies puuskahti. "Mikä niin?" "Mä en käsitä, miten mä päädyin tappelemaan sun kanssa jostakin mielikuvituskissan nimestä." "Mäkään en ymmärrä, miksi sä teet niin, kun tiedät kuitenkin ettei sulla oikeasti ole mitään sananvaltaa siihen asiaan", Lynn sanoi niin silkoisen viattomasti, että Daniel pärskähti. "Mulla on sen verran sananvaltaa, että tiedän, että mitään kissaa ei ole taloon tulossa", hän totesi vuorenvarmana asiastaan. "No ei tietenkään ole", Lynn sanoi pehmeästi. "Jos ollaan lähdössä Saksaankin, eihän me voida kissaparkaa hylätä heti kun se on tänne kotiutunut." "Niin", Daniel hymähti tyytyväisenä. "Mutta ehkä sen jälkeen..." "Ei." "Se tekisi Sissille hyvää." "Olkoon, mutta ei." "Okei. Puhutaan tästä myöhemmin", Lynn sanoi ja vaikutti enkelimäiseltä, mutta jopa Daniel ymmärsi, että sanat sisälsivät enemmän pirunsarvia kuin sädekehää.
|
|
|
Post by Daniel on Jan 30, 2016 12:48:56 GMT 2
6. Aina on hyvä sää piknikilleLauantai-iltana oli aikaa rauhoittua ja viettää hetki ihan kahdestaan. Niitä hetkiä ei ollut liikaa tarjolla, kun yrittäjän arki oli imaissut Danielin myllytykseensä ja Lynninkin työajat venyivät ja paukkuivat. Ei tullut puheeksikaan, että yhteisen vapaaillan kunniaksi olisi poistuttu kotoa ja lähdetty treffeille. Kumpikaan ei jaksanut. "Voi ne treffit pitää kotonakin", tuumasi Daniel ja ehdotti piknikkiä työhuoneen lattialla takkatulen ääressä. Niin levitettiin lakana lattialle ja asetuttiin nauttimaan kiireettömästä ajasta. "Välillä mä mietin, onko tässä mitään järkeä", Lynn huokaisi eräässä vaiheessa iltaa. "Tässä meidän elämässä. Tai työelämässä, siis. Mä olen aamusta iltaan tallissa, susta puhumattakaan." "Mutta me pidetään meidän töistä", Daniel muistutti. "Niin pidetäänkin. Mä rakastan mun työtä", Lynn hymähti. "Silti. Välillä mä haaveilen, että uskaltaisin lähteä opiskelemaan." "Mitä sä haluaisit opiskella?" Daniel kysyi mietteliäänä. "En tiedä. Sitä psykologiaahan mä silloin aikanaan... mutta vaikka kasvatustiedettä. Tai suomen kieltä ja kirjallisuutta. Tai... äh. En tiedä." "Yliopistoon ilmeisesti kuitenkin", Daniel summasi. "Niin. Ja se vasta mahdottomuus olisikin." "Kyllähän sä sinne pääsisit." "En mä sitä, vaan aikataulullisesti. Ajaisin aina naapurikaupunkiin luennoille. Olisi pakko tehdä töitä siinä ohessa, että saadaan lainaa lyhennettyä. Päivät venyisi ja paukkuisi entisestään." "Mmhm." Siitä siirryttiin vähemmän vakavien asioiden pariin. Mieli keveni, kun sai hölmöillä ja nauraa yhdessä. Sydän hypähti, kun näki toisen hyvällä tuulella ja onnellisena. Huolettomina ihmiset olivat kauneimmillaan.
|
|
|
Post by Daniel on Feb 13, 2016 19:11:51 GMT 2
7. Kerran LyonissaPetivaatteet olivat suorastaan hohtavan valkoiset. Niihin lankesi ohuiden verhojen lävitse siivilöityvää pehmeää valoa. Lynn alkoi heräillä kiireettömästi, hyvin hitaasti, nauttien siitä, että olisi voinut jäädä aloilleen vaikka koko päiväksi. Rentoutunut hymy kiipesi kasvoille ja onni ja autuus hivelivät mieltä. Lynnin ei tarvinnut vilkaista sivulle tietääkseen, että Daniel oli vielä unessa. Kun nainen kurotti nappaamaan lentokentältä ostamansa pokkarin käsiinsä ja hivuttautui ylöspäin sängyllä, mies käännähti ja ynähti unissaan. Ennen kuin Lynn oli ehtinyt asettautua mukavasti puoli-istuvaan asentoon sängynpäädyn ja tyynyjen tukemana, oli miehen paljas käsivarsi kiertynyt hänen vatsansa ympärille. Daniel painoi kasvonsa hänen kylkeään vasten ja henkäisi ulos niin, että se kutitti. Kului vielä tovi, ennen kuin Daniel alkoi osoittaa heräämisen merkkejä. Lynn oli jo uppoutunut epookkiromaaninsa suloiseen kertomukseen, kun mies seuraavan kerran liikahti. "Mmhm... mitä kello on?" Uninen mutina tunkeutui vaaleaverikön tajuntaan. Hitaasti sanojen merkitys selkeni hänelle. "Vasta vähän yli kahdeksan", Lynn vastasi hetken kuluttua. "Okei." Lynn naurahti, kun Daniel sulki silmänsä uudemman kerran ja hapuili peittoa paremmin päälleen. "Mitä?" mies kysyi vielä unen pehmittämällä äänellä ja raotti silmiään nähdäkseen, mikä hänen tyttöystäväänsä niin kovin huvitti. "Ei mitään. Kunhan nautin elämästä." "Okei." Hieman ennen yhdeksää nuori pariskunta käveli kokolattiamaton verhoamaa lyhyttä käytävää pitkin aamiaishuoneeseen. Hotellin sijaan Daniel oli löytänyt ja varannut heille majapaikan AirBnB:n kautta. Heidät oli ottanut vastaan urheilullinen, ponnaripäinen nainen, jolla oli runollinen nuotti puheessaan ja maailman ystävällisin hymy kasvoillaan. Nainen vuokrasi asunnostaan kahta huonetta matkustajille. Tällä hetkellä Lynn ja Daniel olivat hänen ainoat vieraansa, ja saivat nauttia uskomattomasta vieraanvaraisuudesta ja upeista, valmiiksi aamiaishuoneeseen katetuista aamupalatarjoiluista. Vaikka Noémie vaihtoikin vieraidensa kanssa mieluusti sanan silloin, toisen tällöin, oli heillä omaa rauhaa aina kun he sitä kaipasivat. "Olenhan mä jo sanonut, että sä et olisi voinut parempaa majoitusta valita?" Lynn kysyi tyytyväisenä Danielilta laittaessaan vettä kiehumaan. "Saatoit sä sen jo sanoa", aamun leipävalikoimaa tutkaileva mies hymähti leppoisasti. "Tää on niin paljon kivempaa kuin jossain isossa hotellissa asuminen. Kotoisaa ja tunnelmallista. Ja se huone... se on niin soma, että voisin kopioida itselleni samanlaisen vaikka meidän yläkertaan." "Siinähän kopioit, mutta sano mun sanoneen, että innostus kyllä laantuu ennen kuin oot edes saanut roudattua kaiken remonttiromun pois tieltä", Daniel naureskeli ja halkaisi sämpylän. "Sitä varten sä olet olemassa", Lynn tuumaili. "Tekemässä kaikki raskaat työt?" "Ei, vaan tekemässä tyttöystäväsi onnelliseksi, tietysti." "Eikö mikään vähempi tee sua onnelliseksi?" Daniel ähkäisi suupielet nykien. "Vasta saatiin alakerta valmiiksi..." Sinä päivänä he tekivät paljon kaikenlaista. He vierailivat Fourvièren kukkulalla, mistä näki suuren osan Lyonia. He eksyivät vanhan kaupungin kaduille ja löysivät viihtyisän leipomokahvilan. He kuljeskelivat käsi kädessä ja hukkasivat pariin otteeseen toisensa johonkin kaksikerroksiseen liikkeeseen. Välillä he pysähtyivät kadulle vaihtamaan suudelmia kuin vastarakastuneet. Illalliselle he päätyivät kellariravintolaan, jossa tarjoilija onnitteli heitä häämatkan johdosta, eikä kumpikaan kehdannut kiistää, vaikka molemmat olivatkin yhtä hämillään tilanteesta. He pitivät naamansa vaivoin peruslukemilla, kun virkaintoinen tarjoilija toi heille talon tarjoamana lasilliset epäilemättä aidointa shampanjaa, jota he olivat eläessään maistaneet, ja kuljetti myöhemmin pöytään jälkiruokadrinkit, jotka olivat niin koristeltuja, että kiinnittivät naapuripöydissä istuvien ihmisten huomion. "Vieläkö sä haluaisit käydä jossakin?" Daniel kysyi myöhemmin, kun he kulkivat kainalokkain Lyonin viileässä illassa. "Mennään vaikka yksille vähän, hmm, yllättävän hääpäivän kunniaksi." Lynn nauroi ja ihmetteli ääneen, mitä tarjoilijan päässä oikein oli liikkunut. "Mistä sitä tietää", Daniel sanoi ja kohautti olkiaan. "Ehkä joku oli soittanut ja sanonut pöytää varatessaan, että ovat häämatkalaisia, ja se ajatteli että nämä turistit ne takuulla oli. Siinä tapauksessa joltakin onnettomalta parilta saattoi nyt jäädä shampanjat saamatta." "Ei mennä ainaakaan sinne syömään, jos joskus oikeasti ollaan häämatkalla", Lynn totesi vakavan kuuloisena. Daniel naurahti vähän karheasti. Hääpuheet saivat hänet aina pohtimaan, odotettiinko häneltä jo jotakin toimia asian suhteen. Ei kai sentään vielä - vai joko kuitenkin? Ehkä Lynn sanoisi suoraan, jos toivoisi jotakin sellaista - sellaista suurta askelta, tai miksikä sitä nyt sitten kutsuisi. Löydettyään viihtyisän pubin kaksikko pujahti sisään ja asettui tilattuaan seinänvierustalla nököttävään pöytään. Daniel livahti hetken kuluttua miestenhuoneeseen, mistä palatessaan hän sai todeta Lynnin houkutelleen jo seuraa luokseen. Tyttöystävä näytti kuitenkin nauravan ja juttelevan iloisesti tummatukkaisen miehen kanssa, eikä Danielin siis tarvinnut kurtistella kulmiaan - Lynn ei mitä ilmeisimminkään kokenut tuon miehen seuraa ahdistavaksi. Totta puhuen kaksikko keskusteli kuin olisi tuntenut toisensa. Ja kävellessään lähemmäs Daniel alkoi epäillä, että miehessä todella oli jotain tuttua. "Oh, there he is!" mies yhtäkkiä tokaisi huomatessaan Danielin saapuvan pöydän ääreen. "Hi, Daniel." "Well, umm, hi", Daniel vastasi, istahti alas ja alkoi saada muistijäljen hännästä kiinni. "Ajatella, että satuttiinkin törmäämään Lioneliin", Lynn heläytti iloisella englannillaan, joka sai Danielinkin tuntemaan omansa kömpelöksi - vaikka englanti olikin ollut yksi ainoista kouluaineista, joissa hän oli ollut keskivertoa parempi, ei Lynnin sukulaisten luona vietettyjen kesien sujuvoittamaa puheenpartta kuunnellessa voinut olla ajattelematta, ettei oma puhe pulpunnut ihan yhtä soljuvasti. Yhtä kaikki - lakatessaan miettimässä kieliasioita Daniel ymmärsi, että tuo pöydän toisella puolella istuva ranskalaispojuhan toden totta oli tuttu. Niin tuttu, että oli istunut heidän olohuoneessaankin katselemassa jääkiekkoa heidän kanssaan. Siinä seurassa ilta kuluikin rattoisissa merkeissä. Paikalle valui vähitellen Lionelin ystäviä, joita taisi löytyä joka maailmankolkasta. Kummallinen sattuma oli johdattanut Lionelin Lyoniin samoihin aikoihin heidän kanssaan, mutta mitä pidemmälle ilta eteni, sitä iloisemmalta se kumma sattuma tuntui.
|
|
|
Post by Daniel on May 16, 2016 11:38:59 GMT 2
8. Reissu- ja remonttitunnelmia
Lynn tuijotti kalenteria. Vasemman käden etusormi oli kohonnut mietteliäänä huulille ja oikealla kädellä nainen naputteli kalenterin sivua. Daniel vilkaisi Lynniä kahvikuppinsa takaa ja yskäisi. "Mitä?" Lynn palasi takaisin nykyhetkeen räpytteli häkeltyneenä silmiään. "Mitä se läpyskä sulle kuiskailee, kun noin mietteliäältä näytät?" "Me lähdetään kuukauden päästä. No, vähän yli - mutta silti. Me lähdetään täältä", Lynnin kädet viittilöivät ympärille keittiöstä. "Meidän kotoa. Ulkomaille." "Niin?" "Eikä me olla tehty mitään valmistellaksemme asiaa." "Mitä meidän olisi pitänyt tehdä? Eläinten hoidosta on sovittu, matkat on järjestetty, Topin asiat on kunnossa. Talokaan ei karkaa. Kaikki on reilassa. Kaikki on tehty, mitä nyt täytyy. Älä hermoile."
Miehen halauksessa Lynnin oli helppo uskoa, että kaikki oli juuri niin kuin piti. Kun Daniel sanoi, että kaikki oli hyvin, Lynn uskoi. Etenkin nyt, kun mies puhui järkeä. Heidän yli kuukauden mittainen ulkomaanmatkansa oli järjestelty niin valmiiksi kuin suinkin saattoi. Lynn painoi poskensa miehen hartialle, hengitti tuttua tuoksua ja tunsi olonsa varmaksi ja turvalliseksi. Olipa hyvä, että Daniel oli niin järkähtämätön ja itsevarma.
"Meidän pitää järjestää läksiäiset", Daniel ehdotti ja yllätti oman kumppaninsa. "Mitä, haluatko sä todella vapaaehtoisesti kutsua ihmisiä meidän kotiin?" Lynn kysyi naurua äänessään. "Siinä on sulle tekemistä", Daniel sanoi viattomana. "Keskität järjestelynhalusi siihen sen sijaan, että kirjoittaisit kansiollisen eläinten hoito-ohjeita." "Pitäisiköhän sellainen oikeasti tehdä?" Lynn oli pohtivinaan. "Ei noiden hoito niin vaikeaa ole, että siihen mitään opaskirjaa tarvitsee", Daniel puuskahti epäillen, että vitsissä oli puolet totta ja pian heillä todella olisi aakkosittain järjestelty hakuteos lemmikkien hoidosta. "Mutta sen mä tiedän, mitä meidän todella tarvitsee tehdä", Lynn sanoi päättäväisen kuuloisena. "Vierashuone pitää laittaa valmiiksi." "Et sitten mitään pienempää urakkaa keksinyt", Daniel urahti seuratessaan vaaleaverikköä yläkertaan, joka oli ollut aikojen alusta saakka remonttivarasto. "Tämä on oikeastaan aika hyvä juttu", Lynn sanoi. "Kun meidän kesävieras nyt tulee, niin meillä on vihdoin oikea syy laittaa paikka valmiiksi. Muuten tää yläkerta näyttäisi kyllä ikuisesti tältä."
Daniel katseli ympärilleen ja myönsi vastentahtoisesti, että Lynn oli oikeassa. Lattiat olivat suurimmaksi osaksi suojapapereiden peitossa, seinäpinnat oli viimeistelemättä, siirreltävää remonttivaloa lukuunottamatta valaistusta ei ollut ja työkaluja ja muuta sälää lojui siellä täällä. Kaikki yläkerran neliöt menivät hukkaan. Aulatilakin, johon korkea ikkuna päästi kauniisti valoa, olisi voinut todella olla viihtyisä käyttötila. "Pitäisiköhän meidän alkaa vuokrata tätä yläkertaa jollekin", Daniel pohdiskeli. "Eihän me näitä kaikkia huoneita vielä tarvita. Täällä meillä on kaksi ihan hyvää huonetta ja aula. Sopisi sellaiseksi bnb-majoitukseksi, jossa asuttiin Lyonissa." "Aikamoinen homma", Lynn tuumasi, mutta näki Danielin katselevan ympärilleen puntaroivan näköisenä ja tiesi, että mies todella harkitsi omaa ideaansa. "Ja sitten olisi koko ajan vieraita ihmisiä meidän talossa." "Tuskin sentään koko aikaa..." "Kuuntele nyt itseäsi - sä ihan todella olet alkanut pelottavan sosiaaliseksi", Lynn virnuili. "Jos en olisi varmistanut sua oikeaksi tuoksun perusteella, epäilisin, että olet joku ihan muu kuin mun epäsosiaalinen ja juro mörrimies." "En mä kyllä oikeastaan ole epäsosiaalinen", Daniel väitti. "Oletpas. Sä pidät vaan omasta seurastasi." "Ei pidä paikkaansa."
Hyväntuulisesti nahistellen pariskunta jätti yläkerran remontoinnin aloittamisen tuonnemmaksi. Heillä oli kolme viikkoa aikaa, ennen kuin kesävieras tulisi. Kolmessa viikossa he ehtisivät hyvin tehdä tälle mukavan oman makuuhuoneen.
|
|
|
Post by Daniel on May 22, 2016 18:15:07 GMT 2
9. AU: Grande Finale Alternative Universe: Jos asiat olisivat toisin. Jos Daniel olisi kasvanut ydinperheessä ja tehnyt toisia valintoja.
Isä ja äiti eivät ehkä olleet hänestä ylpeitä, mutta sen he myönsivät, että hän oli lahjakas. Vaivihkaa vaihdetuista katseista Daniel kuitenkin tiesi, ettei lahjakkuus riittänyt heille. Korkeakoulutetut vanhemmat olivat saaneet pojan, jolla ei ollut riittävästi keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä käydä edes lukiota loppuun. Se ei Danielia kuitenkaan vaivannut, sillä minkään sortin akateeminen ura ei koskaan ollut kuulunut hänen tavoitelistalleen. Sen sijaan hänen listansa koostui muunlaisista asioista.
1. Lätkä. 2. Kaverit. 3. Kauniit tytöt. 4. Matkustelu, jos sellaiseen olisi ollut varaa. Ei ollut, niin että paras keskittyä kolmeen ensimmäiseen.
Kaukokaipuu oli pesiytynyt syvälle Danielin mielen sopukoihin. Koti oli aina ollut pakollinen paha, ja halu päästä sieltä pois oli ohjannut poikaa ja sittemmin nuorta miestä. Pieni poika oli vältellyt lapsuudenkodin kireää tunnelmaa pysymällä ulkona niin usein niin kauan, että hän oli kai ollut valtaosan elämästään arestissa, josta hän ei ollut juurikaan piitannut. Ulkona oli odottanut se elämä, jossa häntä kunnioitettiin ja jossa hänestä pidettiin. Kotona oli vain kaksi velvollisuudentunnosta yhdessä pysyttelevää aikuista ja Danielin oma syyllisyys siitä, että hän itse oli ainoa syy vanhempien ankealle elämälle.
Vaikkei koti ollutkaan Danielin elämää voimakkaimmin ohjaava arvo, oli oma asunto yksi hänen elämänsä parhaista asioista.
Asunto oli vanha ja kulunut, eikä sitä oltu pilattu turhilla neliöillä, mutta se oli Danielin ylpeys. Jos oli vieraillut teinipojan makuuhuoneeksi kutsutulla kaatopaikalla, oli vaikea uskoa, että kerrostaloyksiön asukas oli sama kuin sen huoneenkammotuksen teini-isäntä. Danielin oma koti oli täydellisen siisti, järjestyksessä, ristiriidaton. Ehkä se oli vastakohta ilmapiiriään myöten sotkuiselle lapsuudenkodille. Asunto oli itsenäisen aikuisen miehen koti. Sen lisäksi, että siisteys toi mukanaan rauhallisen tunnelman, oli se myös tae siitä, että asuntoon saattoi koska tahansa tuoda naisia.
Olihan niitä ollut, tullut ja mennyt. Naisia. Danielia ei juuri hävettänyt myöntää, ettei yksikään niistä ollut merkinnyt kovin paljon. Olihan hän nähnyt, ettei sellaisiin kannattanut ruveta, merkityksellisiin parisuhteisiin. Daniel valitsi koska tahansa kauniin ja merkityksettömän ja jätti romanttiset haihattelut niille, jotka olivat kylliksi naiiveja ja typeriä uskoakseen, että autuaaksi tekevää rakkautta oli olemassa. Ei ollut. Oli jännitystä, huumaa ja vetovoimaa, ja kun se oli kulutettu loppuun, oli turha kuvitella, että seuraisi enää mitään hyvää. Aina kannatti pitää haku päällä uuden ilon ja huuman varalta.
Haku oli päällä nytkin, vaikka se ei illan päätarkoitus ollutkaan. Daniel piti huolen, että näytti huolettoman vetävältä lähtiessään kotoa. Osa kavereista odotteli jo vakiomestassa. Astuessaan sisään pubiin Daniel totesi, että lähenevä MM-finaali oli vetänyt paikan täyteen ihmisiä. Baaritiskille jonottaessaan mies ehti vilkaista Tinderin tarjontaa. Muutamaa lupaavaa matchia rikkaampana Daniel tilasi oluensa ja puikkelehti sitten ystäviensä luokse.
"Saitte hyvät paikat", mies totesi kavereilleen. "Totta munassa", Peetu virnisteli. Fruittarin näköinen jannu oli vähän tyhjäpäinen, mutta ihan kunnon kaveri kuitenkin. "Tästä on aika bonarit näkymät, ja tiskille ei oo pitkä matka", puuttui puheeseen Jussi. Tummapiirteinen mies veti naisia puoleensa vähäeleisellä ja -puheisella charmilla ja tiedosti sen varsin hyvin, muttei retostellut. Jussin kanssa Daniel oli aina tullut toimeen kaikista parhaiten. Rauhallisen coolista tyypistä ei voinut olla pitämättä.
Ennen pelin alkua koko lössi oli koolla. Daniel keskittyi kuitenkin porukkaan vain puoliksi. Pieni osa hänestä katsasti ympäristöä ja etsi potentiaalisia kaunotaria. Välillä hän vastasi parin kiinnostavimman Tinder-tuttavuuden viesteihin. Mimmit hehkuttivat lätkää. Danielia se huvitti: ihan kuin hän ei olisi tiennyt, että laji oli lähellä niiden sydäntä vain korkeintaan pari kertaa vuodessa, kun maajoukkuepelejä pelattiin. Hän itse eli ja hengitti jääkiekkoa. Kaikki pöydän ympärillä tekivät niin. Ohimennen Daniel kuuli Peetun vielä tyhjäpäisemmän aisaparin, Leon, yrittävän hurmata paria naapuripöydän mimmiä käymällä läpi, ketkä kaikki Leijonista hän itse henkilökohtaisesti tunsi. "Pate, Sebbe, Pyörälä, u name it", Leo louskutteli. "Voidaan soittaa kelle vaan pelin jälkeen ja onnitella maailmanmestaruudesta." Kumma kyllä se näytti uppoavan mimmeihin kuin kuuma veitsi voihin. Daniel tuhahti. "Peli pitää pelata ensin", hän huomautti kopeasti Leolle. Leon valloitukset siirtyivät heidän pöytänsä ääreen ja kutsuivat kaverinsakin. Daniel totesi ainakin muutamien silmäparien käyvän itsessään vähän useammin kuin muissa. Hän tunsi kuitenkin olonsa tylsistyneeksi. Yksikään pöydän ääreen siirtyneistä mimmeistä ei herättänyt sen suurempaa mielenkiintoa.
Ensimmäisen erän aikana Danielin katse harhaili välillä biljardinurkkauksen vieressä olevaan pöytäryhmittymään. Siellä istui vieras porukka, enimmäkseen tyttöjä mutta muutama mieskin seassa. Pöydässä oli hyvä meininki, se näkyi ja kuului baarin poikki. Kun yksi ennen pelin alkua seuraan liittyneistä tytöistä nuohosi hieman liian lähellä Danielia ja sirkutti jotakin yhdentekevää miehen korvaan, hän antoi jutun valua suoraan toisesta korvasta ulos. Tummatukkainen mimmi saattoi olla hänen tyylisensä - hänen katseensa kiinnittyi useimmiten tummiin ja näyttäviin - mutta sillä hetkellä vieressä istuva tyttö oli täydellisen yhdentekevä. Danielin katse seurasi tuosta suuresta vieraasta seurueesta irtaantunutta vaaleaa naista.
Hän ei tiennyt, mikä sai hänet katsomaan naista kahdesti ja pitkään. Eloveenamaiset naapurintytöt eivät olleet hänen tyyppiään. Liian pliisuja ja mitäänsanomattomia.
Daniel ravisti päätään ja irroitti huomionsa eloveenasta. Se kuitenkin harhaili ilman hänen omaa lupaansa takaisin nyt baaritiskillä mietteliään näköisenä seisovaan naiseen. Vieressä istuva tumma tyttö tuntui vetäytyneen vähän loukkaantuneena kauemmaksi, kun Daniel ei vastannut hänen hurmausyrityksiinsä, mutta samapa tuo.
Ensimmäisellä erätauolla Daniel etsi katseellaan samaisen naapurintytön, jota oli jo erän aikana tullut katselleeksi. Tytön ystävät tuntuivat houkuttelevan häntä mukaansa, ja hetken toimintaa seurattuaan hän päätteli, että ystävillä oli kiire tupakalle. Hän siirtyi sinne itse ensin. Kun ovi kävi ja pieni, hilpeästi hälisevä tyttöporukka purkautui terassille, Daniel sytytteli muina miehinä tupakkaansa. "Tolla on tulta! Kysytään siltä!" hän kuuli meneväisimmän tytöistä heläyttävän. "Moi, liikeniskö meillekin? Mulle ja Rosalle. Toi ei tarvii kun ei se polta."
"Toi" ja "se". Daniel totesi tyytyväisenä, että hänen mystinen eloveenansa oli lähietäisyydeltäkin tarkasteltuna viehättävä. "Tietty", mies lupasi auliisti "ton" ja "sen" ystävälle. "Tässä. Sä olit...?" "Oon Cella ja tässä on Rosa ja toi on Lynn. Mikä sä olet?" yltiösosiaalisen oloinen pikkublondi tykitti. "Daniel." Oli hämmästyttävää, kuinka vähän Daniel tunsi tarvetta huomioida Rosaa. Kaiken järjen mukaan juuri kuvankauniin bruneten olisi pitänyt olla se, joka olisi kaikkein eniten vedonnut häneen. Jostakin syystä Daniel tunsi suurta halua siirtyä lähemmäksi "tota", joka oli juuri saanut nimenkin.
Lynn.
Kolme tyttöä juttelivat keskenään ja hänenkin kanssaan. Rosa suhtautui häneen viileästi ja hieman kopeasti. Cella puhui ummet ja lammet ja oli miltei päällekäyvän mukava, mistä ei ehkä voinut syyttää pelkästään orastavaa humalatilaa vaan ihan vähän persoonaakin. Lynn oli kiltti, miellyttävä. Silkkiä ja samettia. Jokin siinä hieman ujossa hymyssä sai Danielin miettimään, voisiko viehättävän ujouden häivyttää. Voisiko hiuksenhienon varautuneisuuden saada sulamaan ja muuttumaan vapautuneisuudeksi.
Se ei kuitenkaan ollut erätauon aikana suoritettava työ. Ennen kuin nelikko huomasikaan, sisältä alko kuulua pelin jatkumisesta kieliviä ääniä. Ne saivat heidät siirtymään takaisin sisään. Tyttökolmikko livahti takaisin oman seurueensa sekaan ja Daniel asteli hieman viipyillen omansa luokse.
Mies onnistui kohtaamaan Lynnin uudestaan vasta toisen erätauon lopulla. Hän piti huolen, että he osuivat kuin sattumalta baaritiskille. Hän osoitti tunnistavansa tytön, sanoi jotakin hauskaa, ystävällistä ja mukavaa ja sai kiitokseksi viehättävän hymyn. Jonottaessaan he juttelivat. Daniel pysytteli niin lähellä, että tyttö tunsi hänen läsnäolonsa, muttei tunkeillut. Ei ollut kosketuksen hetki. Nyt kuului olla hurmaava mutta huolellisen herrasmiesmäinen. Tuollaisia tyttöjä ei voitettu rohkeudella vaan harkinnalla.
Baarimikon huomio kiinnittyi heihin ja Daniel otti ohjat vikkelästi omiin käsiinsä. Hän esitti oman tilauksensa ja kääntyi tytön puoleen, hymyili vinosti ja kysyi, mitä tyttö joi. Hieman hämillisenä eloveenatyttö esitti tilauksensa ja jatkoi maksavansa kyllä itse. "Näh, eikä tarvitse", Daniel ilmoitti hurskaasti. "Kyllä mä tän tarjoan." "Kiitos, mutta ei sun olisi tarvinnut." "Ei tietysti olisi tarvinnut, mutta jos mä halusin", mies ehdotti olkiaan kohauttaen ja virnisti. Lynn vastasi hymyllä.
Yhtäkkiä Rosa oli Lynnin toisella puolella. "Peli jatkuu kohta", se sanoi merkitsevästi ja tuntui odottavan, että Lynn poistuisi sen kanssa paikalta. Niin Lynn poistuikin, mutta Danielista tuntui miellyttävästi siltä, että tyttö oli ollut hieman kahden vaiheilla. Oli syy sitten se, että tyttö koki olevansa juomasta kiitollisuudenvelassa tai se, ettei heidän välinen vetovoimansa ollut kuvitelmaa, eloveenan hienoinen emmintä lämmitti Danielin mieltä. Oikeastaan, hän ymmärsi, se sai hänet paremmalle tuulelle kuin mikään pitkään aikaan. Edes se, että hän kuuli Rosan puhuvan Lynnille tätä pöytää kohti johdattaessaan, ei lannistanut Danielia. Ei, vaikka kuullut sanat eivät olleetkaan mairittelevia: "Älä tohon lankea. Se on tyhjänpäiväinen pelimies niin kuin koko porukkansa, etkä sä sellaista halua."
Viimeinen erä oli jännittävä, kuten MM-finaalin kuuluikin olla. Daniel ei juurikaan vilkuillut naapuripöytiin - ei edes siihen yhteen tiettyyn.
Pelin loppuessa hän vihdoin kiinnitti huomionsa biljardinurkkauksen viereiseen pöytään vain huomatakseen, ettei Lynn ollut muun porukan seassa. Katse kävi nopeasti läpi baarin tilat. Tuttu vaalea tyttö löytyi narikan luota. Itsekseen kiroten Daniel nousi ja lähti kävelemään kohti välittämättä enää teeskennellä coolia. Tiellä oli ihmisiä ja vaikkei baari ollut suurensuuri, matka ulko-ovelle oli juuri liian pitkä.
Daniel näki vaalean tytön ottavan kevyen kesätakkinsa, vilkaisevan taakseen ja poistuvan ovesta. Oli turha kutsua tyttöä nimeltä tai lähteä perään.
Hän ei tiennyt miksi, mutta se hetki tuntui siltä, kuin hänelle olisi vihelletty ottelussa jäähy väärin perustein. Eikä mikä tahansa jäähy, vaan se vihoviimeinen jäähy, jonka aikana vastustaja tinttasi viimeisen niitin ja voitti pelin.
|
|
|
Post by Daniel on Jun 11, 2016 19:37:25 GMT 2
Jatkoa tälle merkinnälle.10. KesämiesAivan yhtäkkiä Lionel seisoi heidän ovellaan. Kun Lynn näki ranskalaisen kesävieraansa, hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että oliko hän kenties työskennellyt liikaa ja saanut järkensä haperrettua. Hän oli ollut takuuvarma, että Lionel tulisi ensi viikolla, mutta olivatko he tosiaan sopineetkin tästä viikosta? Vai oliko nyt jo ensi viikko? Onneksi oli Daniel, jolla leikkasi hieman vikkelämmin kuin hänellä itsellään. Pian Lionelin tavarat oli kannettu heidän kynnyksensä yli ja kesävieras oli tullut jäädäkseen. Yläkertaan aiottu Lionelin huone oli vielä kesken. Lynnillä ja Danielilla oli ollut vakaa aikomus tehdä se valmiiksi ennen vieraan tuloa, mutta koska Lionel oli Lionel ja eli omien aikataulujensa mukaan, suunnitelma jäi ajatuksen tasolle. Maalaustyöt olivat kesken, tapetointia ei oltu aloitettukaan, valaisimet puuttuivat ja kaunis puulattia oli suojattu muovilla. Lynn asetti vierasta varten petivaatteet takkahuoneen nojatuolille. Hän oli bongannut vierassängyksi muokattavan nojatuolin Facebook-kirpparilta ja saanut sen kolmellakympillä. Nyt nojatuolin muunto-ominaisuus pääsisi vihdoin testiin, sillä ei auttanut muu kuin sijoittaa Lionel takkahuoneeseen toistaiseksi. "Where's your cat?" Peto-koiraa jo tervehtinyt Lionel kyseli innostuneena. "Propably hiding under our bed", Daniel veikkasi. "Sissi is as shy as a shadow, only attached to her owner. She only likes Lynn." "And why wouldn't she", Lionel virnisti. "I haven't met anyone who doesn't like Lynn." "Yeah, she's amazing", Daniel hymähti, ennen kuin lähti laittamaan grilliä tulille. "But, Lionel, you are not doing so bad yourself either. Wait until Seppele-people find out that you are here", kehuista miedosti punehtunut Lynn huomautti. "Everyone loves you." "Well, I don't know about that", Lionel mutisi naama mutrulla. "I mean, that Aleksanteri-guy propably won't really drown me in hugs and kisses." "Allu doesn't dare to do that to anyone else either", Lynn naurahti lempeästi. "Except for Cella? I guess they are still a thing?" Lionel arveli muina miehinä. "They sure are, but don't worry. It's not like they spend all their days cooing around like some amorous doves", Lynn hymähti. "I bet Cella is as happy to meet you again as any other sebeläinen." "I sure hope so", Lionel sanoi hartaasti. "At least I don't want to cause her any trouble or discomfort." "You won't." Lämpimänkostea kesäilma houkutteli kolmikon ulos syömään ja istumaan iltaa. He nauttivat Lionelin tuomaa tuliaisviiniä, joka aiheutti isäntäparissa nauruntyrskähdyksiä. "What?" Lionel ihmetteli kulmiaan kurtistellen ja pyöritteli pulloa kädessään. "It's wine and it's french. Haven't tasted it but I guess it's alright. What are you laughing at?" "Nothing... you - you just brought us a bottle of fart wine", Daniel sanoi suupielet nykien. "WHAT?" "The label says Pieru. Pieru means fart in Finnish." Lionel meni huolestuneen näköiseksi. "But... I also bought one for Salma and Jesse - and for Cella! Should I tell them I didn't bring them anything? I can't give them fart wine." "Oh, please do", Lynn pyysi hartaasti. "They will love it! Escpecially Cella, I'm sure of that. She has this sense of humor." Grilliruoka, lämmin ilta ja näkymä merenlahdelle saivat kaikki tuntemaan olonsa rentoutuneiksi. Peto loikoili tyytyväisenä ihmisten seurana terassilla, ja pian Sissi-kissakin uskalsi kurkata ovenraosta. Heti kun siihen kiinnitettiin huomiota, se kuitenkin vetäytyi takaisin sisätiloihin eikä enää näyttäytynyt Lionelille sinä päivänä. Kissan sydän olisi haastavampi voittaa kuin seppeleläisten, tuumasi Lionel. "Mennään huomenna hakemaan lamput ja tapetit ja verhot ylös", Lynn sanoi Danielille myöhemmin, kun pariskunta ja heidän kesävieraansa olivat jo asettumassa yöpuulle. "Äkkiäkös me Lionelille huone tehdään." "Joo, ei kai siinä kauan mene. Toivottavasti se ei saa selkäänsä kramppiin ennen sitä", Daniel tuumasi ja möyhi tyynyään mukavammaksi. "Toivotaan, ettei", Lynn irvisti. Viimeisenä ennen nukahtamistaan Lynn pohti, mahtaisiko Lionel haluta valita itse tapetit ja verhot huoneeseensa.
|
|
|
Post by Daniel on Jun 22, 2016 11:38:50 GMT 2
11. Seikkailu alkakoon
Uuden elämän ensimmäinen aamu, Lynn ajatteli herätessään yksin vieraassa vuoteessa. Jos hän oli kuvitellut, että yhteinen seikkailu uudessa maassa sisältäisi romantiikkaa ja helliä hetkiä - no, oli aika järjestellä kuvitelmat uusiksi. Jo tähän mennessä Lynnille oli käynyt selväksi, että tässä uudessakin maailmassa kaiken edelle menisivät hevoset. Hän oli herännyt nähdäkseen Danielin poistuvan täysissä pukeissa tallille aamun hiljaisuudessa. Tietämättä, mitä muutakaan tehdä Lynn jäi vielä hetkeksi sänkyyn makaamaan.
Myöhemmin hän katseli ikkunan takana avautuvaa maisemaa verhojen raosta. Henkilökunnan asuntolan käytävältä kuuluvat askeleet saivat hänet havahtumaan vasta, kun ne pysähtyivät oven taakse. Oven auetessa Lynn muisti olevansa vasta puolipukeissa ja käännähti äkkiä katsomaan ovelle. Luojan kiitos se oli vain Daniel, joka palasi tallilta hyväntuulisen näköisenä.
"Pelästyitkö?" mies kysyi ja pudotti tallin nimellä kirjaillun hupparin tuolin selkämykselle. "Ajattelin, etten ehkä halua tutustua uusiin työkavereihin puolialastomana", Lynn naurahti. "Ei täällä kukaan tule koputtamatta muiden huoneisiin", Daniel lupasi ja kiersi sängyn. "Hyvä niin. Miten hevoset on kotiutuneet?" Lynn kysyi. Tuntui mukavalta, kun Daniel halasi. He katselivat yhdessä ulos ikkunasta ja Lynn tunsi suukon painuvan hiuksiinsa. Kenties uuden elämän ensimmäinen aamu oli kuin olikin hyvä. Yhteinen. "Hevoset on tyytyväisiä. Säkin varmasti olet, kun pääset näkemään paikkoja ja tutustumaan ihmisiin", Daniel vakuutti. "Äläkä jännitä. Täällä on kivoja tyyppejä. Mennään kohta syömään aamupalaa."
Päivä oli pitkä ja iltaan mennessä Lynn oli valmis kaatumaan sänkyyn raajat levällään. "Tää paikka on niin... iso!" hän puuskahti ja tuijotti kattoa. "Niin paljon ihmisiä ja niin paljon hevosia!" "No joo, mutta onneksi meidän täytyy huolehtia vain yhdestä käytävästä", Daniel lohdutti. "Opit nopeasti tuntemaan meidän porukan." "Sarahin ja Ankan ja Tomin ja Saskian", Lynn luetteli. "Ja tietysti Maiken ja Klausin." "Perjantaina me mennään kaupungille syömään muiden skandinaavien kanssa", Daniel kertoi. "Muilla ratsastajilla on töissä muutamia ruotsalaisia ja tanskalaisia ja kuulemma joku suomalainen. Me tehtiin viime kesänä aika paljon asioita yhdessä." "Great, lisää ihmisiä", Lynn nauroi voipuneesti. "Ei sillä, etteikö siitä tulisi hauskaa. Tästä koko reissusta tulee varmasti hauska. Nyt vaan surisee päässä." "Ekan päivän jälkeen surisee aina", Daniel sanoi juuri, kun huoneen ovelle koputettiin. "Yeah?"
"Hey you guys, we were just wondering if you might join us. We're watching some movie tonight", ovenraosta kurkistava Sarah kysyi. "Oh, and we have snacks." "Yeah, sure. We'll be right there", Daniel lupasi. "Great!" Sarah väläytti loisteliaan hymyn ennen katoamistaan. "Sarah vaikuttaa niin mukavalta", Lynn hymyili rämpiessään ylös sängynpohjalta. "Sehän oli täällä jo viime kesänä?" "Mm", peilikuvaansa tuijotteleva Daniel nyökytteli myöntymisen merkiksi. "Sarah on huipputyyppi. Ihan mahtava. Mennäänkö?"
Kun Lynn ja Daniel saapuivat tupakeittiöön, joka oli työntekijöiden yhteistä aluetta, käynnissä oli kotoisa kina elokuvasta, jonka he katsoisivat. Lopulta Saskia ja Tom liittoutuivat ja saivat tahtonsa läpi. Ann-Kathrin, jonka lempinimi oli Anka, kantoi keittiöstä kulhollista sipsejä ja huomasi Danielin ja Lynnin tulon ensimmäisenä. "Oh, here come the lovebirds. Make some room for them", hän komensi sohvalle levittäytyneitä työkavereitaan. "And I'd like to sit somewhere as well." Tom heitti lattialle koristetyynyn ja osoitti sen Ankan paikaksi. "Always such a gentleman", Saskia puuskahti ja tuuppasi Tomin alas sohvalta. "Lynn, I got a seat for you!" "That's unfair", Tom nurisi, mutta tyytyi tyynypaikkaansa. "You just wanted her to sit next to you so you can interrogate her." Lynn katsahti Saskiaa kulma koholla ja sai vastaukseksi hurmaavan (joskaan ei aivan täysin viattoman) hymyn. "Of course I'm not going to interrogate her", Saskia vakuutteli ja potkaisi Tomia toverillisesti. "I'm just excited to finally meet Daniel's mystical sweetheart and get to know her." "I'm sure we all are", siihen saakka vaitonaisena pysytellyt Sarah totesi sohvannurkasta, eikä aivan hymyillyt.
Myöhemmin ajatus valvotti Lynniä. Kaikki olivat häntä kohtaan niin kovin ystävällisiä, ettei hän olisi voinut toivoa parempaa. Hänestä tuntui suorastaan töykeältä epäillä, oliko kaikki se ystävällisyys aivan vilpitöntä. Jokin Sarahin käytöksessä vain... Ei. Oli turha nähdä varjoja siellä, missä niitä ei ollut. Murehtimalla hän onnistuisi vain pilaamaan kesäseikkailunsa, eikä Lynn aikonut tehdä niin.
|
|
|
Post by Daniel on Jul 26, 2016 19:20:09 GMT 2
12. Myrskyn mahdollisuus
Alle kahdessa viikossa heidän saapumisensa jälkeen oli käynyt selväksi, että saksalaisen tallikompleksin tiluksilla eleli varpaisillaan hiipparoivia salaisuuksia. Sellaisia salaisuuksia, jotka saivat Lynnin vatsan välillä kiepahtamaan solmuksi - eikä miksikään sieväksi rusetiksi tai näppäräksi vetosolmuksi, vaan lohduttoman takkuiseksi vyyhdiksi. Kun he olivat lähteneet matkaan yhdessä Danielin kanssa, tyttö oli kuvitellut, että tämä olisi heidän romanttinen (vaikkakin työntäyteinen, olihan hän sentään hieman realistikin) seikkailunsa.
Päivät täyttyivät hevosista aamusta iltaan, eikä se haitannut lainkaan. Siihen Lynn oli tottunut. Se oli hänen elämäänsä kotonakin. Täällä hänen ja Danielin elämät sentään pyörivät samalla tallilla, joten suukkoja saattoi vaihtaa varkain vaikkapa silloin, kun Daniel vaihtoi hevosta seuraavaan. Lynn satuloi ja kävelytti Danielin seuraavan hevosen, otti edellisen jäähdyteltäväksi ja riisuttavaksi ja sai välissä suukon palkkioksi. Sellaista oli talliromantiikka.
"Geez, what a hot day it is! Give me some waaateeeer", kentän laidalle ratsastanut Tom aneli Ann-Katherinelta, joka miedosti punastuen antoi pojalle vesipullon Saskian irvaillessa, että Tom oli pummi, joka unohti aina oman juomapullonsa. "Well, at least I buy my own cigarrettes", Tom muistutti hilpeästi jostakin viikonloppuillasta, jonka tuoksinnassa Saskia oli kaiketi pumminut pojalta tupakan jos toisenkin. Lynn vilkaisi Ankaa, joka hymyili Tomin sutkautukselle. Tallin vakionelikko oli tuntenut toisensa jo melko kauan, ja satunnaisten sesonkityöläisten tullessa ja mennessä Saskia, Anka, Tom ja Sarah olivat pysyneet. Heidän välilleen oli kehittynyt kummallinen verkosto, jota Lynn pyöritteli vähän väliä mielessään.
Oli selvää, että Anka piti Tomista. Tom ja Saskia viettivät paljon aikaa yhdessä, mutta he olivat kuin sisaruksia tai serkuksia. He järjestivät jäyniä muille, kiusoittelivat toverillisessa hengessä toisiaan ja onnistuivat olemaan kiinnostumatta toisistaan. Saskia oli epäilemättä koko porukan ahkerin kaupungillakävijä: räväkällä tytöllä riitti energiaa lähteä tallipäivien päätteeksi ulos ystävien tai treffikumppaneiden kanssa ja vaikka hän seuraavana päivänä haukotteli leukansa sijoiltaan, Saskia hoiti aina työnsä moitteettomasti. Lynnin oli pakko ihailla moista väsymättömyyttä.
Lynn oli päivä päivältä varmempi siitä, että Ankan harmiksi Tomin kiinnostus suuntautui Sarahiin. Sarah, joka oli pitkänhuiskea ja hauskannäköinen, olisikin sopinut mallipoikamaisen Tomin pariksi - ellei olisi ollut täydellisen välinpitämätön tästä romanttisessa mielessä. Irlantilaistyttö oli täydellisen sokea, mitä tuli Tom-paran kiinnostuksenosoituksiin. Tom oli Sarahille kuin Anka pojalle itselleen: mukava kaveri ja huomaamaton ihailija.
Danielin suhteen Sarah ei kuitenkaan ollut sokea, siitä Lynn oli saanut todisteita. Ei hän toki ollut yllättänyt heitä rysän päältä tai mitään - Luoja yksin tietää, että se olisi murentanut maata Lynnin jalkojen alta - mutta aavistukset olivat heränneet pian. Jos se ei olisi riittänyt, miten huolellisen neutraali Daniel oli Sarahin seurassa, olisi tarvinnut vain kiinnittää huomiota siihen, miten Sarah äimistyi kun Daniel sivuutti tytön sutkautukset. Ja jos Lynn olisi onnistunut ummistamaan silmänsä tytön vilpittömältä ällistykseltä ja sitä seuranneelta pettymykseltä, hän olisi oivaltanut tilanteen viimeistään kuullessaan Sarahin ja Saskian keskustelevan eräänä päivänä. "Uh, come on, Sarah", Saskia oli tuhahtanut mitatessaan kivennäisiä Pilotin rehuämpäriin. "You knew he had a girlfriend, so don't act like it's a huge surprise that he doesn't run away with you or whatever it is you -" "Stop it, Saskia. I don't want to talk about him", kuului Sarahin myrtynyt vastaus. "Really? Really, Sarah?" "I'm sorry if my lousy love life annoys you", Sarah kuulosti niin turhautuneelta, että Lynn koki parhaaksi poistua paikalta, ennen kuin hänet huomattaisiin.
Love life. Love life. Ne sanat palasivat äkkiarvaamatta Lynnin mieleen milloin missäkin tilanteessa. Sarahin love life ja Daniel, jolla oli tyttöystävä ja joka ei karannut Sarahin mukaan. Oliko Daniel joskus luvannut sellaista tai antanut olettaa niin? Epäilys kirpaisi syvältä ja aiheutti syyllisyydentuntoa. Daniel oli seurustellut hänen kanssaan yli puoli vuosikymmentä, hankkinut yhteisen talon ja lemmikkejä ja näin äkkiä hänen luottamuksensa alkoi horjua. Muutama hassu reaktio, jokunen salaa kuultu sana ja typerä tunne siitä, että jokin oli pielessä.
"Hei", Daniel tervehti Lynniä tallin pihassa ja sai tyttöystävänsä säikähtämään. "Hui! Mistä sä siihen hyppäsit?" "Tarhoilta. Vein Corrianon pihalle ja nyt multa on hommat loppu tältä päivältä", mies vastasi ja tunki kädet taskuun. "Onko sulla vielä jotain?" "Ei. Sheilallakin on nyt vapaa." "No niin, eli meidän vapaailta siis", Daniel totesi ja Lynn hymähti valjusti.
He kävelivät hiljaisuuden vallitessa työntekijöiden asuntolalle. Kumpikin askarteli omien ajatustensa parissa, tai kenties pikemminkin Danielin ajatusten. Mies vaikutti olevan mietteliäs ja muissa maailmoissa, ja Lynn pohdiskeli ahdistuksen vallassa, mitä ajatuksia tumman tukan alla liikkui.
Asuntola oli tyhjä eikä Lynn jaksanut enää jännittää. Oli paras pulauttaa mieltä askarruttava aihe ilmoille ja toivoa sormet ristissä, että hänellä vielä tämän keskustelun jälkeenkin olisi avomies. "Sarah ja sinä", hän avasi keskustelun. "Mun täytyy kysyä tämä, koska, tai siis, monen asian takia mutta enimmäkseen koska mä en rauhoitu ennen kuin mä tiedän." Danielin ilme kiristyi jokaisen sanan myötä. "Oliko teillä joku suhde? Viime kesänä. Siksikö sä tulit takaisin niin aikaisin?" sanat seurasivat toisiaan niin nopeasti, että Lynnin itsensäkin oli vaikea pysyä mukana. "Se sanoi tänään Saskialle..."
Lynnin ääni hiipui, kun Danielin ilme tummui ja koko miehen olemus kävi juroksi. "Niin? Mitä Sarah sanoi Saskialle?" Daniel kysyi ääni ikävän sileänä. "Oikeastaan Saskia sanoi, ettei Sarahin pidä olla yllättynyt ettet sä tyyliin karkaa sen mukaan." "Aha." "Aha?" "Toiko tarkottaa, että me ollaan paneskeltu menemään koko viime kesä?" Danielin ärtymys sai Lynnin tuntemaan itsensä pieneksi ja typeräksi. Teki mieli käpertyä kerälle ja olla siinä niin kauan, että mies olisi taas leppynyt, tai suorastaan hyvitellä ja pyydellä anteeksi. Sen sijaan Lynn kohotti hieman leukaansa ja päätti, ettei anteeksipyyntöjä satelisi, ennen kuin asia olisi selvitetty.
"Ei tietenkään, ellei niin tosiaan käynyt", hän suhahti. "Ei mulla käynyt mielessä ihan noin kärkevä kuvio, mutta mistä mä tiedän? Mä tiedän vain, että Sarah on ihastunut suhun ja pettynyt, kun sä et nyt vastaa sen vitseihin oikein mitenkään. Se on selvästi puhunut susta Saskialle ja kuulostaa siltä, että se, että sä otitkin mut mukaan tänne, on aika kurja juttu." "Jaa", Daniel sanoi eikä katsonut Lynniin päinkään. "No, ei meillä ole ollut mitään suhdetta. Se siitä."
Samassa Lynnin skype hälytti saapuvasta puhelusta. Cella siellä odotteli vastausta, ja kun videoyhteys aukesi, Lynn sai huomata, että ruudun toisella puolella oli kokonainen lössi seppeleläisiä. Cellan ympärille olivat änkeytyneet Fiia, Inkeri, Salma ja Anni. Lynn osasi päätellä, että koko porukka oli viimeksi mainitun kotona.
"Hei tyypit! Kiva nähdä teidän naamoja", Lynn sanoi ja hymyili mahdollisimman rennosti. "Mitä uutta sinne kuuluu?" "Sen lisäksi, että mun poikaystävä taitaa olla homo, ei kai juuri mitään", Cella aloitti, "paitsi että mulle myös tarjottiin Windin siskoa. Omaksi!" "Windin siskoa? Ja mitä?" Lynn ihmetteli ja pärskähti naurusta, vaikka vielä hetki sitten olo oli ollut synkeä ja raskas. "Mitä sä sanoitkaan Aleksanterista?" "Alviina vakuuttaa kuulleensa, että Aleksanteri on sanonut Robertille olevansa homo", Anni selitti. "Nyt Cella epäilee." "Vaikka mä yleensä sanoisin, että Cella on pälli", Inkeri julisti päättäväisenä, "nyt mun on kerta kaikkiaan lietsottava liekkejä ja sanottava, ettei Aleksanterista voi tietää." "Tää taitaa olla susta tosi hupaisaa", Cella tuhahti itseään vielä pienemmälle blondille. "On", Inkeri tuumasi. "Vähän niin kuin sekin, että me uskotaan tässä Alviinaa. Se muija on käärme, sanokaa mun sanoneen."
Porukka uppoutui hetkeksi väittelyyn Alviinasta ja tämän kunnollisuudesta. Lynnin oli mahdoton uskoa, että Ransun ihastuttavan ahkera ja ystävällinen hoitajatyttö olisi yhtään sen enempää epärehellinen kuin Piritta laiska sohvaperuna. Alviinahan oli suorastaan huokunut hyväntahtoisuutta joka kerta, kun Lynn oli tytön tavannut. Mihin sotkuihin Alviinan kaltainen rehti ihminen olisi ehtinyt itsensä tässä ajassa sotkea niin pahasti, että häntä epäiltiin käärmeeksi? Sitä Lynn ei ymmärtänyt.
"Se meistä", Fiia totesi lopulta. "Miten teillä siellä menee?" "Niin!" Salmakin innostui. "Voi, pupuiletteko te siellä päivät pitkät jossain luksusheinävintillä kilpahevosten rouskutellessa gourmetrehujaan?" Mielikuva sai Lynnin nauramaan. "Kattia kanssa", hän tokaisi. "Me ollaan päivät pitkät hevosenpaskan ja hiekan peitossa - mun tapauksessa lähinnä ensimmäisen ja Daniel-superratsuttaja-Susinevan tapauksessa jälkimmäisen. Se laskeutuu hevosen selästä lähinnä vaan noustakseen seuraavan selkään. Mä olen maan matonen."
Hetken aikaa ehdittiin puhua Saksassa työskentelevien kuulumisista. Lynnin teki ohikiitävän hetken ajan mieli kertoa, ettei kaikki ollut hyvin Itämeren eteläpuolella, mutta hän vaikeni. Mitä iloa omien murheiden levittämisestä olisi ollut? Sitä paitsi Daniel oli tullut taas huoneeseen.
"Hei apua, mikä toi ääni on?" Anni terästäytyi äkkiä ja katosi ruudulta, epäilemättä tutkimaan mystisen äänen lähdettä. Muutkin Seppeleen tytöt näyttivät yhtäkkiä saaneen omituisen sähköiskun. "Mitä siellä tapahtuu?" Lynn kyseli hämmästyneenä, kun tytöt Inkeriä lukuunottamatta katosivat ryminällä pois näkyvistä. "Otto taitaa olla irti. Pitää mennä juoksemaan sen laidunläskin perään", Inkeri ilmoitti.
Siihen puhelu päättyi.
"Mitä niille kuului?" vaatearkkua tutkaileva Daniel kysyi. Mies oli ehtinyt käydä suihkussa. Hän näytti tavanomaisen hyvältä seistessään siinä ylävartalo paljaana ja tukka huolettomasti pyyhekuivattuna. Lynnin kurkkua kuristi, ja hampaitaan kiristellen hän ajatteli, että jos mies oli tuolla lailla talsinut pitkin asuntolan käytävää viime kesänäkin, ei ehkä ollut ihme, että Sarah oli häneen tykästynyt. "Mitäs niille. Oli kiva jutella, mutta vähän kurjaa esittää että kaikki on täällä ruusuilla tanssimista ja tosi hyvin", Lynn sanoi. Daniel vilkaisi häntä vähän tympeästi, mutta huokaisi sitten ja istahti sängynreunalle.
"Kuule", mies aloitti. "Ei meillä ollut mitään suhdetta. Mulla ja Sarahilla. Mulla ja kenelläkään." "Miksi sä sitten menit niin vaikeaksi, kun mä kysyin asiasta?" Lynn kysyi heiveröisesti. "Olisitko sä ollut onnesta soikeana, jos mä olisin joskus alkanut tivata sulta Tapista?" Daniel kysyi, ja vaikka silmissä välkähti mustasukkaisuuden hiven, mies kutsui puolisoaan elein istahtamaan viereensä. "Mistä sä? Miten?" Lynn piipitti ja aukoi suutaan. "Ei sen väliä, miten mä tiedän", Daniel totesi. "Sehän on joka tapauksessa ollutta ja mennyttä, eikä mitään peruuttamatonta tapahtunut. Koska jos olisi, sä olisit kyllä kertonut mulle. Sä et ole ihminen, joka pystyy elämään pettämisen kanssa monta vuotta."
Lynn oli hiljaa, istahti avomiehensä viereen sängylle ja puraisi huultaan. "Jos vaan voisit, olisi kiva, että uskoisit, etten mäkään ole", Daniel vetosi, ja Lynn nyökkäsi. "Olisin mä kertonut, jos olisi ollut jotain kerrottavaa." Hetken hiljaisuuden kuluttua mies jatkoi: "Sille mä en mahda mitään, että Sarah kiinnostui musta. Ja no, olihan se jotenkin kivaa. Ehkä en tehnyt siitä heti loppua vaan heitin läppää takasin, mutta ei se flirttailua kummempaa koskaan ollut. Jos se nyt yhtään rauhoittaa." "Kumma kyllä, rauhoitit tosi paljon", Lynn myönsi ja nojasi päänsä Danielin hartialle. "Mä ehdin kehrätä kasaan vaikka ja mitä kauhukuvia." "Niin sä taidat monesti ehtiä", Daniel sanoi neutraaliin sävyyn. "En mä kyllä koskaan ole sun uskollisuutta tällä tavalla kyseenalaistanut", Lynn puolustautui ja Daniel naurahti. "Piikit alas, en mä sitä tarkoittanut. Sä vaan pelkäät monesti pahinta. Mutta pliis, älä mun osalta."
Kumpikin saattoi jälleen hengittää vapaasti. Päivän lämmön jo taittuessa pois viilenevän illan tieltä pariskunta livahti tallille, satuloi nuoret tammansa ja ratsasti kartanomaisen tallialueen laidalla seisovaan pyökkimetsään. Sheila ja Zeta saivat rauhallisen iltakävelyn, jota säesti kepeä jutustelu ja iloinen nauru. Uhkaava myrsky oli väistynyt ja jättänyt jälkeensä pehmeät auringonsäteet, jotka lämmittivät mieltä ja sydäntä.
|
|
|
Post by Daniel on Oct 27, 2016 21:29:09 GMT 2
13. Elokuvaa
Aleksanteri paljastui Robertin selän takaa omana pökkelömäisenä itsenään. Mikäli Lynn ei olisi tiennyt, ettei sosiaalisesti kömpelöille ihmisille sopinut nauraa, hän olisi tehnyt niin. Nyt vaaleaverikkö tyytyi hymyilemään ja toivottamaan molemmat pojat yhtä lämpimästi tervetulleiksi. "Mä vaan, tai siis, kun Robertkin", Aleksanteri mutisi todella selkeästi (hah) ja antoi äänensä hiipua. "Juu, kiva vaan kun tulit! Mitä enemmän porukkaa, sen kivempi", Lynn heläytti ja toivoi sen lievittävän Aleksanterin kuokkavierasfiilistä. "Takin voi laittaa tonne." "Onko Mikaela vielä täällä?" ympärilleen vilkuileva Robert tiedusteli. "E-eei, mutta eiköhän se pian ilmesty. Anni ja Jiri on ainakin jo matkalla", Lynn kertoi. "Fiia, Salma ja Jesse onkin jo täällä."
Jotenkin ajatus illanvietosta oli päässyt syntymään. Seppeleessä oli intoiltu Halloweekin tapahtumapaljoudesta ja oli ennätetty pohtimaan, voisivatko täysi-ikäiset puuhata omiaan. Sitten oli alettu maalailla kuvia kauhuleffoista ja kaljankittaamisesta.
Sitä tänään siis tehtäisiin.
Lynn oli haaveillut kurpitsalyhdyistä, joilla Poppelikuja olisi voitu valaista. Jotenkin se oli kuitenkin unohtunut. Ei ollut ollut aikaa ostaa ja kaivertaa kurpitsoja, joten se siitä. Tavalliset ulkoroihut ja -lyhdyt pihapiirissä saivat piisata. Sisätilatkin oli valaistu tunnelmallisen hämärästi ja siellä täällä lepatti tuikku ja toinenkin.
Kavereita tuskin haittasi, ettei kurpitsalyhtyjä ollut ja ettei tarjoilupöytä notkunut kauhuherkuista. Eiväthän he mitään lastenkutsuja odottaneetkaan. Oli tärkeintä, että jääkaapissa oli tilaa juomille ja että pitserian numero saataisiin googlattua äkkiä, jos nälkä yllättäisi. Illasta tulisi mukava.
Tuttu tuoksu kertoi Danielin tulleen lähelle. Ennen kuin Lynn ehti päättää ajatuksensa pisteellä, oli hänet kiedottu vahvaan, turvalliseen syliin. "Tämä oli hyvä idea, eikö vaan", Lynn hymyili. "Oli. Ja laitteet toimii nyt, eli voidaan ruveta katsomaan koska vaan." "Kiva kun laitoit ne." "Olisi tullut vähän kuiva leffailta ilman leffoja", Daniel huomautti ja asteli jääkaapille.
Jollakin kummallisella tavalla he taas mahduttivat itsensä mukavasti olohuoneeseen. Salma, Jesse ja Jiri istuivat sohvalla Danielin kanssa. Lynn oli asettunut Danielin jalkojen juureen, missä olo oli melko turvallinen kauhuelokuvasta huolimatta. Anni ja Aleksanteri olivat vallanneet maton nurkan ja Fiia, Robert ja paikalle viime hetkellä pölähtänyt Mikaela olivat kuskanneet itselleen tuolit keittiöstä. Mikaelan mukana saapunut Joel oli ulkona tupakalla, mutta hänen mukaansa elokuvan sai aloittaa ilman häntä. Ei kymmenen ensimmäisen minuutin aikana kuitenkaan mitään tärkeää tapahtunut, niin hän taisi sanoa.
Kauhuelokuvat toivat ihmisistä mielenkiintoisia piirteitä esiin. Siinä missä toiset nauroivat typerille, kliseisille juonenkäänteille, toiset purivat kynsiään verille (jotkut avoimesti ja toiset Allu salaa coolia esittäen). Daniel istui Lynnin selän takana rentona kuin tuntiponi kesälaitumella. Miehen sormi piirteli kuvioita Lynnin hartiaan, ja se rauhoitti naista, kun elokuvan perhe koki kauhunhetkiä. Ei pelottanut lainkaan niin paljon, kun oli oikeat ihmiset ympärillä - ja sellaisia heidän olohuoneessaan nyt takuulla oli.
Elokuva vaihtui toiseen ja juomat kolmasiin, neljänsiin, viidensiin. Jossakin vaiheessa olohuoneessa oli niin kuuma, että mentiin yksissä tuumin ulos terassille. Pimeydessäkin saattoi aistia, että jossakin alhaalla oli samettisen musta meren sormimainen lahti, jota tuuli keikutti hellästi.
"Nyt kun tänne tulisi joku pelle", Aleksanteri hörähti. "Hyi, älä viitsi", Salma komensi. "Onhan täällä jo Robert", Mikaela sanoi rakastavasti. "Hey", Robert protestoi. "Hei!" kirahti Fiia. "Shh!" "Mitä sä -" "SHH!"
Porukka hiljeni.
Kuului askelten rahinaa.
"Kuka siellä on", Lynn kuiskasi lähes kuulumattomasti. Daniel kohautti olkiaan. "Mä käyn katsomassa", mies tuumasi, mutta Lynn ei halunnut päästää turvaansa pois näkyvistä. "Aleksanteri käy, se on lähimpänä", Lynn komensi ja Aleksanteri päästi kummallisen snort-äännähdyksen. "Kurkkaat vaan nurkan taakse!" "Äh, mä käyn", puuskahti Joel ja marssi kulman taakse.
Hetkeen mitään ei kuulunut. Sitten kuului matalaa puhetta - ja eri tavalla matala vastaus. Terassilla kyhjöttävän porukan jännitys lientyi ja jotkut naurahtelivatkin helpottuneina.
"Te varmaan tunnette nää tyypit", Joel tuumasi saapuessaan näkyviin kaksi mieshahmoa perässään. "Tappi!" Fiia tunnisti. "Ja Kasper", lisäsi Salma. "Vieläkö täällä katotaan leffoja?" Tappi kysyi. "Vielä", Lynn vastasi ja halata rutisti ravimiestä. "Te kuulemma pelästyitte meitä", Tappi virnuili ja porukka puhkesi toinen toistaan epäuskottavammin vakuuttelemaan, ettei mitään sellaista ollut tapahtunut.
"Haluatteko te, että mä lähden lämmittämään rantasaunaa?" Daniel havahtui kysymään. "Hyyi, ei me sinne uskalleta mennä", Salma vinkaisi. "Uskalletaanpas", Anni töräytti ja nappasi Salman käsikynkkäänsä. "Kyllä me tytöt toisiamme suojellaan." "Niin kai sitten", Fiia tuumasi. "Suojellaan, suojellaan", Lynn vakuutteli rohkeamman kuuloisena kuin olikaan. "Mikä on pahinta, mitä meille voisi tuolla alhaalla tapahtua?" Mikaela kysyi urheana. "Se, että Kasper ilmestyy ikkunan taakse tirkitelemään?" "Hei", tallimestari älähti. "Miksi juuri mä eikä kukaan noista?" Siihen kukaan ei vastannut. Mitä siihen muka olisi voinut?
Kaiken kaikkiaan se ilta oli juuri niin ihana kuin kauhuleffailta saattoi olla. Lynn, jolla oli vilkas mielikuvitus, ei usein suostunut katsomaan kauhuelokuvia, mutta jos niitä joskus täytyi katsoa niin juuri tällaisessa seurassa. Kun Daniel liittyi saunanlämmityksestä seuraan ja asettui lattialle Lynnin viereen, pariskunta pujotti sormet sormien lomaan. Lynn tunsi kihlasormuksen viileän ja sileän pinnan Danielin nimettömässä. Se aiheutti - jälleen kerran - hyvänolonailahduksen. Oli onnea saada mennä naimisiin sellaisen ihmisen kanssa, joka tuntui tuelta ja turvalta missä tahansa tilanteessa.
Eipä paljon haittaisi, vaikka heidän kotiinsa pesiytyisikin joku riivattu henki.
Nopeasti Lynn punnitsi tilannetta uudestaan.
Ei, hän ei missään tapauksessa haluaisi riivattua henkeä omaan kotiinsa, oli Daniel siellä tai ei. Riitti, että sellaiset olennot seikkailivat elokuvissa ja mielikuvituksen syövereissä.
Jos elämän täytyi olla jonkinlaista elokuvaa, niin mieluummin romanttista komediaa kuin kauhuelokuvaa.
|
|
|
Post by Daniel on Nov 11, 2016 18:50:25 GMT 2
14. Salatut elämät
Jasonin vierailu Poppelikujalla siirtyi myöhemmäksi flunssan kaadettua pojan petiin. Danielia se ei haitannut. Lapsenvahtimisen sijaan hän pääsisi velipuolensa sinkkutupareihin. Sinkkutupareiksi niitä kutsuttiin siksi, että Jaakko oli vastikään eronnut melkein kolmevuotisesta suhteestaan ja ilmoitti että poikamiesboksin tupareihin ei naisia tulisi.
"Mä menen nyt. Pärjäätkö sä varmasti täällä yksin?" Daniel kysyi. "Omassa kodissani? En varmaan, vaatekaapin kummitus käy kuitenkin päälle heti kun suljet oven perässäsi", Lynn tuhahti. "Mene nyt vaan siitä. Mulla on iltatalli joka tapauksessa, niin en voisikaan lähteä." Daniel meni ja Lynn jäi.
Jaakko asui asunnossa, josta kyllä arvasi heti eteiseen astuessaan, että se oli poikamiesboksi. Daniel muisteli aikoja, jolloin hän itsekin oli asunut vähän vastaavanlaisessa - itse asiassa he olivat olleet hetken aikaa kämppiksiä juuri Jaakon kanssa. Sitten Lynn oli tullut kuvioihin ja ennen pitkää velipuoli oli oli hienotunteisesti ilmoittanut muuttavansa muualle. "Nyt kun saat säännöllisesti, voisin poistua tästä naapurihuoneesta omaan kämppääni", Jaakko oli tokaissut omaan leppoisaa tyyliinsä. "Te nuoret rakastavaiset olette aika raastavaa seuraa surkealle sinkkumiehelle."
Veljesten välit olivat pysyneet läheisinä fyysisen etäisyyden kasvusta huolimatta, tai kenties ansiosta. Oli ollut aika mukavaa asua ihan itsekseen asunnossa. No, Lynn vietti melkein enemmän aikaa hänen kämpillään kuin omassaan, mutta teknisesti ottaen asunto oli vain ja ainoastaan Danielin.
"Huippua että tulit", Jaakko hörähti isovelipuolensa nähdessään. "Tykkäskö Lynn kyttyrää?" "Näh, tiiäthän sä sen. Sanoi vaan että mee pois jaloista että pääsee ite tallihommiin", Daniel sanoi reteästi. "Ei pahalla, mutta teissä on jotain samaa", Jaakko vain tuumasi ja viittilöi jääkaapin suuntaan. "Iske sinne mitkä mahtuu, se on jo aika täynnä." Daniel kiskaisi kaapin auki ja totesi, ettei Jaakko liioitellut. Kaappi oli ääriään myöten täynnä kaljaa. Oli siellä seassa kahden sixpäkin väliin rutistunut säälittävä roiskeläppä ja jääkaapin ovessa pekonipaketti. Siinä taisi olla Jaakon illallinen ja aamiainen. Ah, ollapa jälleen sinkkumies.
Ilta meni juuri niin kuin äijien ilta saattoi mennä. Nakuilu ja kiukaanpolttamat persposket puuttuivat, sillä saunaa Jaakon pikkulukaalissa ei ollut. Eipä sillä, että se olisi Danielia suuresti haitannut. Alastomat, hikoilevat miehenvartalot eivät olleet hänen juttunsa.
Hän huokaisi nakuilun suhteen helpotuksesta hieman liian aikaisin.
"Joojoo, tietysti mennään", joku puolusti jotain paikkaa - Daniel ei ollut kuunnellut. "Pakkohan se on, kun se on mun lähikapakka", Jaakko virnuili. "Ai mihin?" Daniel havahtui kysymään. "No Eroticiin tietenkin."
Daniel naurahti, koska hän luuli, että se oli vitsi. Daniel naurahti vielä siinäkin vaiheessa, kun hän näki kyseisen strippibaarin kyltin. Hän kuvitteli edelleen, että siitä käveltäisiin vain ohi seuraavaan paikkaan.
Vaan ei siltä vaikuttanut.
"Jaakko hei", Daniel murahti vähän hätääntyneenä. "Ei kai me nyt oikeasti tonne mennä?" "Miksei?" Jaakko kysyi hämmentyneenä. "Siis vaikka nää on sinkkubileet, niin mä en ehkä oo ihan niin sinkku." "Dan hei, avaa ne kulkuset siltä sievältä rusetilta, jolle sun muijasi on ne kääräissyt", Roope puuttui puheeseen. "Me mennään tonne." "Mulla on huomenna ne valmennuksetkin", Daniel yritti vielä kiertää kohtalonsa. "Älä nynnyile. Ole mies!" "Niinpä. Ja onko Lynn muka koskaan kieltänyt sua menemästä strippimestaan?"
Ei, ei Lynn ollut, Daniel myönsi itsekseen. Ehkä siksi, koska asia ei koskaan ollut tullut puheeksi. Mutta yhtä kaikki kieltoa ei ollut lausuttu ääneen ja sitä paitsi kyllähän hän olisi valehdellut korvat heiluen, jos Daniel olisi väittänyt, ettei häntä lainkaan kiinnostanut käydä Liekkijärven strippibaarissa. Siispä - ei muuta kuin sisään vain.
Kihlasormus tuntui vähän väärältä strippiklubin hämyisässä ympäristössä. Oli kuin mokoma rinkula olisi kuiskinut Lynnin äänellä suoraan hänen sydämeensä. Daniel pyrki vaientamaan äänen shotilla.
Hän ei ollut ehtinyt olla baarissa kauankaan, ennen kuin hänelle tuli outo tunne. Oli kuin hän olisi nähnyt jonkun tutun - mutta ei kuitenkaan. Niskassa kipristeli ikävästi, kun Daniel yritti vaivihkaa vilkuilla erästä baarin työntekijää varmistuakseen, että hän vain kuvitteli tutut piirteet. Liian näkyvästi hän ei voinut naista toljottaa, koska hänellä oli ikävä tunne että nainenkin katseli häntä aina kun hänen silmänsä vältti. Jäykästi Daniel yritti pitää selkänsä visusti käännettynä naiseen, jottei tuo mahdollisesti tuttu (?? Mistä?) yksilö tunnistaisi häntä.
Sydänkohtaus ei ollut kaukana, kun Danielin ja hänen huomionsa herättäneen naisen tiet kohtasivat vahingossa baaritiskin lähettyvillä. "Jeesus, Mika-" "Pää kiinni! Älä huuda mun nimeä", Mikaela Linnanmäki suhisi. "Mä olen Cherry! Ja mitä s**tanaa sä täällä teet!" "Samaa voisi kysyä sulta, paitsi ettei tarvitse - kyllä mä näen mitä sä teet", Daniel ähkäisi ja teki parhaansa pitääkseen katseensa jossakin MikaelaCherryn kulmakarvojen tienoilla. Silmiin ei voinut katsoa. "Kuule - mä en tiedä miksi sä olet täällä", Mikaela aloitti tomeraan sävyyn, "mutta tästä tapaamisesta me ei puhuta kenellekään!" "No ei todellakaan puhuta", Daniel urahti. "Luuletko sä että mäkään haluan tän leviävän? Sun salaisuutesi on turvassa niin kauan kuin munkin on." "Se on sitten sovittu", tuo ihan vieras Mikaela sanoi. "Robertkaan ei tiedä."
Illan yllätykset eivät päättyneet siihen. Daniel alkoi tehdä lähtöä, sillä hänellä olisi töitä seuraavana päivänä. Hän ei aivan ehtinyt ulko-ovelle saakka, ennen kuin hän miltei törmäsi korstomaiseen mutta ikävän tuttuun hahmoon.
"Voi jumalauta", Danielilta karkasi. "Kas, kas. Susinevahan se siinä. Morsiolta karussa?" Andrein silmissä välähti vaarallisesti. "Kyllä Lynn tietää", Daniel sanoi vaivautumatta tarkentamaan, ettei Lynn tiennyt ihan ihan ihan kaikkea. "Mm-hm", Andrei äännähti. "Teidän asiahan se on. Mun on mentävä."
Daniel poistui taksitolpalle sydän takoen. Mikaela ei aiheuttanut hänessä huolta, sillä heidän salaisuutensa suojelivat toisiaan. Andreista Daniel ei voinut mennä takuuseen. Hän ei tiennyt miehestä muuta kuin että tämä oli inhottavan lipevä Lynnin (no, kaikkien naisten) ympärillä ja hoki haluavansa Inkerin. Jälkimmäinen seikka oli niin järkeenkäymätön, että sellaista toistelevalta saattoi odottaa mitä tahansa. Daniel kiirehti ajattelemaan, ettei Inkerissä ollut mitään vikaa, koska hänestä tuntui että pikkumimmi aistisi taianomaisesti hänen ajatuksensa heidän seuraavan kerran tavatessaan ja suuttuisi. Inkerillä oli terävät pienet nyrkit.
Daniel hytisi kylmässä, pudisti päätään ja pisti tupakaksi taksia odotellessaan. Ehkä Inkeri ei nyt ollut hänen suurin huolenaiheensa.
Hänestä tuntui kummallisesti siltä kuin hän olisi astunut johonkin puolitotuuksien värittämään saippuasarjaan. Ainakin hän oli törmännyt Mikaela Linnanmäen salattuun elämään.
|
|