|
|
Post by Salma on Nov 20, 2014 21:47:42 GMT 2
Kun vuoden pimein päivä ja pisin yö koittaa, saapuu Lucia-neito tuomaan valoa Pohjolaan. Lauantaina 13.12. lumihanki narisee ja pimeä laskeutuu tienoolle jo keskipäivällä. Pakkasilman purressa poskipäitä seppeleläiset kerääntyvät yhteen viettämään Lucia-juhlaa. Aikataulu12:45 pukeutuminen ja valokuvaus 13:00 Lucia-kulkue lähtee tallipihalta 13:30 Lucianpäivän lauluja kylätiellä 14:00 paluu tallille TAUKO - satulahuoneesta löytyy Lucia-pullia ja piparkakkuja16:30 katrilli Voit osallistua joko molempiin Lucian päivän tapahtumiin tai pelkästään toiseen. Ilmoittautuminen viimeistään 11.12! Osallistumisesta saat merkin:  Lucia-kulkueKulkue kiertää ratsain isoimpia teitä pitkin lähikylään ja esittää kylän päätiellä perinteisiä lauluja (kuten Santa Lucia ja Piparkakku-ukkojen laulu). Niin hevoset kuin ratsastajatkin on puettu teemaan sopivasti. Pitkin hevosletkaa on jaettu lyhtyjä luomaan valoa pimeälle matkalle. Paluumatkalla kierretään metsän poikki ja pysähdytään jättämään lyhde lintuja ja oravia varten. Lucia-neito valitaan seppeleläisten joukosta. Voit antaa kaksi ehdotustasi Lucia-neidoksi lähettämällä nimet ja lyhyet perustelut Salmalle yksityiviestillä 11.12. mennessä. Lucia-neidon tulee olla valon ja lämmön tuoja, muuten hänen ei tarvite toteuttaa vanhoja perinteitä kuten vaaleita hiuksia, sinisiä silmiä tai naissukupuolta. Lucian perässä kulkee neljä tähdenkantajaa, jotka määräytyvät ratsujen koon ja nokkimisjärjestyksen perusteella. Loput kulkueeseen osallistuvista saavat eläimille annettavan lyhteen tai pienen lyhdyn. Kulkueeseen ovat tervetulleita myös Seppeleen ulkopuoliset kävijät. Osallistujat: Tuulia - Rosa Lucia-neito  Elina - Sentti tähdenkantajaJason - Huiska tähdenkantaja Helge - Blade tähdenkantaja Nuutti - Laila tähdenkantaja Salma - Bonnie Cella - Windi Britta - Hype Eetu - Alex Emmy - Patron Pyry - Reino Sandra - Aristo Fiia - Elmo Luna - Humu Pihla - Pella Wenla - Gitta Rosa - Kössi Inkeri - Siiri Clara - Walma Sussu - Rotta Nadja - Edi Pirre - Väinö Kuú - Eela KehystarinaSatulahuone on täynnä. Innostuksesta hengästyneet seppeleläiset kiskovat ylleen valkoisia kaapuja ja nuttuja valmistautuessaan kulkueeseen. Salma jakaa mestarin elkein lyhtyjä, rapisevia lyhteitä ja valkoisia kangasmyttyjä tilannetta varten pyhitetystä kisa-arkusta. Tuulia, jonka hiuksilla loistaa kynttiläseppele, saa osakseen erityisen ihailevia huokauksia ja jännittynyttä kihinää. Hänen poskensa loistavat. Hevoset on koristeltu valkein otsarivoin, satulahuovin ja pörröisin pintelipatjoin. Muutama on nyörittänyt valonauhoja ohjien ympärille niin, että ne loistavat kuin valaistun sillan kaiteet ratsukoiden kerääntyessä tallipihalle. Lumi on pehmeää ja pöllähtelee hevosten askelissa. Valokuvaamisen hoitaa Anne. Vaatii paljon järjestelyä, uudelleenjärjestelyä ja paniikkikaahotusta, jotta kaikki kaksikymmentäkolme ratsukkoa saadaan yhtä aikaa samaan kameraan. Gitta hermostuu samalla sekunnilla kun kamera räpsähtää ja aiheuttaa viiden minuutin naururemakan, kun jokainen käy vuorollaan ihastelemassa ponin hölmöä ilmettä pieneltä valoruudulta. Tuulian ja hänen lumiponinsa Rosan johdolla pitkä hevosletka lähtee hitaasti tallipihalta. On jo hämärää, vaikka on keskipäivä. Lyhdyt heilahtelevat ratsastajien käsipuolessa ja viltit lepattavat jalkojen suojana. Aristo huomaa edellä Reinon selässä keinahtelevan Pyryn käsipuolessa herkullisen näköisen lyhteen ja kuluttaa monta minuuttia yrittäessään onnettomana saavuttaa herkun. Tuulia kuljettaa ratsukot käynnissä valaistua tietä pitkin kohti kylää. Monessa kohtaa tyyneen metsäilmaan viriää laulu. Jokainen yhtyy mukaan omalla tavallaan, joko sanoja hakevasti tapaillen tai pontevasti esilaulajana loilottaen. Kylään on kerääntynyt kolmisenkymmentä ihmistä. Lapset ovat tikahtua iloonsa, kun näkevät hevoset. Kulkue järjestäytyy kylänraitille miten parhaaksi näkee ja kajauttaa metsässä lämmitellyt laulut moneen ääneen. Yleisön joukossa eräs täti alkaa kyynelehtiä liikutuksesta ja ojentaa ystävälleen kameran. Sen kameran räiske ei ole ainoa, joka naksahtelee laulujen taustatahdittajana. Salman pitää käydä juoksemassa kyläkioskilta pärekori, niin paljon hevosille halutaan antaa herkkupaloja laulujen jälkeen. Lucia-neito ja tähdenkantajat joutuvat oikeaan valokuvausmyllyyn jokaisen halutessa samaan kuvaan heidän kanssaan. Pärekori täyttyy kirkaskylkisistä omenoista, kuorimattomista porkkanoista, pullista ja kiiltävistä karamelleista ennen kuin ratsukot kääntyvät vilkuttaen ja palaavat metsätielle. Paluumatkalla lyhteiden kantajat saavat jättää metsäneläimille välipalaa. Moneen kohtaan polun varrelle jää muutama pieni jalanjälki ja sen päähän kauniisti lumelle laskettuna herkullinen löytö. Tallilaiset hymyilevät mielissään miettiessään ääneen, miten monta pientä mahaa täyttyy tänä iltana. KatrilliManeesin lämmössä järjestetään illalla katrilli. Katrilliryhmät jaetaan 11.12. hevosten koon tai muun yhtenäisen tekijän mukaan. Jokaiseen ryhmään tulee korkeintaan neljä ratsukkoa. Ryhmät saavat valmistella vapaamuotoisen esityksen käyttäen halutessaan rekvisiittaa, pukuja, esteitä jne. Katrillin jälkeen hevoset pääsevät nauttimaan Lucian päivän hämärästä kaura-annostensa luokse ja ratsastajat siirtyvät lämpimän mehun ja vastaleivottujen herkkujen kanssa saunamökille. Katrilli maksetaan kirjoittamalla runo. Katrillista ei tule erikseen kehystarinaa, saat itse päättää runossasi miten kaikki sujui. Osallistujat: Ryhmä 1 - Valkonaamat ja mustaviitat (vaalea + vaalea + tumma + tumma) Rosa - Kössi Nuutti - Laila Cella - Windi Salma - Bonnie Ryhmä 2 - Rimppakintut (yli 155-senttiset) Eetu - Alex Kuú - Eela Britta - Hype Sandra - Aristo Ryhmä 3 - Tikkujalat (alle 145-senttiset) Tuulia - Hestia Luna - Humu Wenla - Gitta Inkeri - Siiri |
|
|
|
Post by Salma on Dec 11, 2014 22:01:29 GMT 2
Osallistumisaikaa tämän vuorokauden loppuun asti!
Lucia-neidoksi on valittu Tuulia Rosalla!
|
|
|
|
Post by Clara on Dec 13, 2014 18:32:23 GMT 2
Minä tuon teille valon, valon, joka säteilee talven pimeyteen
13.joulukuuta 2014 Satulahuoneessa on hälinää ja tiivis tunnelma. Kaksikymmentäkolme seppeleläistä vetää ylleen valkoisia kaapuja ja valmistautuu tämän vuoden Lucia-kulkueeseen. Minä olen yksi heistä. Salma on etsinyt minulle ja muutamalle muulle lyhytkasvuiselle muita pienemmät kaavut. Olen vetänyt kaavun toppavaatteideni päälle ja asettelen hopeisena kimaltavaa kuusennauhaa ratsastuskypäräni ympärille. Olen kietonut hiukseni nutturalle hevosten hoitamisen ajaksi, mutta nyt annan niiden laskeutua pellavaisina aina takapuolen alapuolelle asti. Salma ojentaa minulle vielä pienen punaisen lyhdyn, ja olen valmis kulkueeseen. Minä tuon teille ilon, ilon kokea elämän riemu ja kauneus Tämän vuoden Lucia-neito, Tuulia asettelee seppelekruunua jännittyneenä kypäränsä päälle. ”Onko tää nyt hyvin?” hän varmistaa vielä Sussulta. ”On on”, punatukkainen tyttö rauhoittelee ja katsoo Tuuliaa ihailevasti. ”Eiköhän mennä ulos niin Anne ottaa meistä kuvan”, Piritta ilmoittaa satulahuoneen ovelta. Seppeleläiset valuvat hitaasti ulos tallinpihalle ja nousevat ratsujensa selkään. Se onkin vähän vaikeampaa, kun on pitkät kaavut päällä, mutta onneksi Wenla tarjoutuu pitämään Walmaa paikoillaan sen aikaa, kun taiteilen itseni satulaan. ”Hymyä!” Anne huikkaa kameran takaa kun ratsukot ovat asettautuneet riviin. Hevoset eivät malta pysyä paikoillaan, mutta lopulta saadaan onnistunut kuva, ja niin kulkue saattaa lähteä matkaan. Minä tuon teille rohkeuden, rohkeuden kohdata ympärillänne oleva pimeys
Hevosletka mutkittelee valaistua tietä pitkin kohti kylää. Ympärillä luonto on vaipunut uneen valkean vaipan alle, ja puiden oksat taipuvat lumen painosta. Hitaasti hämärä alkaa laskeutua maan ylle, kun Lucia-neito aloittaa ensimmäisen laulun, johon kaikki yhtyvät mukaan, kukin omalla tavallaan. Nyt syttyy valot tuhannet
Myös tänne Pohjolaan
Ja taivahalta tähtöset
Jo luovat loistettaan Laulu kajahtaa reippaana hiljaisessa metsässä. Lyhdyt keikkuvat ratsastajien käsissä, ja minä työnnän palelevat sormeni Walman harjan sekaan. Sävelet väreilevät ilmassa ja kohoavat höyrynä taivaalle. Hevoset pärskähtelevät ja edellämme kulkevan Siirin selässä istuva Inkeri kääntyy hymyilemään minulle. Ilo kuplii sisälläni, ja hymyilen takaisin. Minä tuon teille rauhan, hiljaisen joulun rauhan Pian lähikylän valot saavuttavat meidät ja toivottavat laulavan kulkueemme tervetulleiksi. Äänemme kohoaa ja laskee laulun sävelten mukana, ja ihmiset kerääntyvät kaduille katsomaan ja ihailemaan jännittyneenä sädehtivää Lucia-neitoa ja tämän perässä kulkevia ratsukoita. Walma katselee valppaana korvat hörössä ympärilleen, mutta rauhoitan sitä silittämällä lempeästi ponin kaulaa. Lapset hihkuvat ilosta ja tulevat ihastuneina taputtamaan ponien pehmeää karvaa. Eräs pieni tyttö silittää pienellä kädellään Walman kaulaa ja kuiskaa sitten jotain äitinsä korvaan. ”Hän haluaa tietää, mikä ponin nimi on”, tytön äiti kertoo. ”Walma”, vastaan hymyillen ihmislapselle, joka hymyilee takaisin silmät tuikkien. Pakkanen saa tytön posket punoittamaan, kun tämä jää katsomaan ihaillen kulkueen perään. Minä tuon teille viestin, viestin joka kertoo teille suuren totuuden:
Unohtakaa itsekkyys!
Ilahduttakaa toisianne!
Olkaa viemässä valoa lähimmäistenne luo,
Rakkauden valoa
Se valo saa jokaisen loistamaan TAP |
|
|
|
Post by Tuulia on Dec 13, 2014 23:32:06 GMT 2
Onnellinen
Lauantaina 13. joulukuuta  Se oli päivän paras ja ihanin yllätys, kun Salma kertoi, että saan olla tällä kerralla lucianeito. Olin ihaillut viimevuosien lucianeitoja, kuten tämänvuotistakin tänään. Miten mahtava homma! Sillähän en malttanut odotella kotona, vaan lähdin jo aamutuimaan pihatolle päin. Hiukset oli leteillä hupun alla, ne avaisin vasta kuvauksiin.. Oi että. Rosa oli tervehtinyt niin kuin joka aamu tietämättä mitään tämän päivän retkestä. Tuo minun ihana lumiponini, valkea ratsuni. Olin auttanut Salmaa tallilla ompelemaan erikokoisia kaapuja tallilaisille, vaikkei kumpikaan oltu käsityöihmisiä. Puin kaavun ihan innoissani päälleni, kuten kaikki muutkin parikymmentä tallilaista. Meitä olisi iso joukko, iso valkea joukko. Kynttiläkruunu taisi käväistä aika monen päässä, ja aika monen kauniille kutreille se olisi sopinut ihan yhtä lailla. Clarankin hiukset tulisivat yltämään Walman selkään kiinni. Etsin peilin ja avasin lettini ja annoin kiharten valahtaa olkapäilleni. Kruunu sopi hyvin kypärän päälle. Olin valmiina, kun viimeiset - ilmeisesti hieman pommiin nukkuneet - kiskoivat kaapuja päälleen ompeleet rasahdellen. Siinä jännittyneessä hulinassa huomasin Pyryn tulleen luokseni. "Säpäs oot nättinä", hän sanoi ja hymyilimme toisillemme. Kuvaukset sai aikaan leppoisan tunnelman jännityksen tilalle, koska Gitta onnistui hauskuuttamaan meitä kaikkia. Kassukin ilmestyi kurkkimaan, millainen kuva Gitasta oikeen nappaistiin. "Tuikku, tuoppas nyt paljon valoa tänne, koko illaks", Kassu tokaisi ja naurahti perään. Irvistin takasin mutta palasin sitten lämpimään hymyyni. Pidin niin tuosta nimestä, lempinimestä. Kerrankin mullakin oli lempinimi. Kylälle mennessä olimme laulaneet jo monet laulut moneen kertaan. Olin harjoitellut niitä monta päivää ahkerasti, ja kylällä aloitin kauniin laulun jälleen uudestaan. Tunnelma oli niin ihana! Sai laulaa, nyt jatkoin kolmannen säkeen jälkeen ruotsiksikin. Ihan kaikki ei siinä pysyneet enää mukana, mutta hymisevä taustakuoro oli vähintään yhtä kaunis. Taivaalla tähtivyö kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy.
Metsiin jo Pohjolan vaipan luo hanki,
ja maa on valkean verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo, Lucia valon suo,
Pyhä Lucia, Pyhä lucia.
Kiteet luo helmivyön valkoiseen kaapuun.
Kätköstä talviyön luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää, juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme, Pyhä lucia.
Sankta lucia ljusklara hägring
Sprid i vår vinternatt glans av din fägring
Drömmar med vinge sus under oss sia
Tänd dina vita ljus sankta lucia
Kom i din vita skrud, huld med din maning
Skänk oss du julens brud, julfröjders aning
Drömmar med vinge sus under oss sia
Tänd dina vita ljus sankta lucia
Stjärnor ska leda oss, vägen att finna
Bli dina klara bloss fagra prästinna
Drömmar med vinge sus under oss sia
Tänd dina vita ljus sankta lucia Laulun loputtua luisuin ponini satulattomasta selästä maahan hymyilemään valokuviin pienten lasten kanssa. Niille meni ihan täydestä, että ratsastin lumiponilla. Se vilpitön ilo ja ihmettely tarttui minuunkin, ja hyvä olo virtasi iloiseen poniinikin. Lapset kyselivät kulkueen ratsujen nimiä ja ihmettelivät lyhteitä ja erikoisimpia hevosia. Ihanat, suloiset lapset. Tämä päivä oli onnellinen. Kiitos ihanasta tapahtumasta ja lucianeidon pestistä! Katrilliruno tulee myöhemmin (: TAP |
|
|
|
Post by Kikka on Dec 18, 2014 19:21:07 GMT 2
Suomipopin uusimmat - Juhlaextra top 10
Helge ft. Vennavenna - Lucianpäivän laulu
Ilmassa kynttilät kauniit nyt valoa hohtaa,
tuo kultaista taikaa ne pimeään talveen, yö valon taas kohtaa
Ei illassa mustassa tarvitse jatkaa,
on lähellä hetki, niin kaunis ja matka on tässä,
niin hetkessä läsnä
Liekki väreissä auringonkehrän, uuteen aamuun taas herää
On koittanut päivä, jolloin enkelit kauniit kruununsa kerää
Yhden ne luovuttaa taivaista maihin ja loiste sokaista saa,
jokaista kulkijaa
Kultaiset kutrit se valaisee,
Mannut ja maat,
ne juhlalle kumartaa, suukon neidolle antaa saa
Laskeutuu kauneuden seppele päähän niin hentoon,
kansa ihmeissään katselee, kauneus tuo sokaisee
Posket punaiset neidolla hohtaa, ilon kyyneleet onnen taas illassa kohtaa,
halki maan saa rakastaa, pientä kulkijaa
Salamavalot välkkyvät ilmassa elkein kuninkaan,
melkein voisi luulla, kansa kaikki kulkueelle hiljaa kumartaa
On riemua ilmassa, iloa hentoa, kaikki on yhdessä, jotakin rentoa
Jakaa saa, illan kahdestaan, taivaat ja maat
Hih, idea oli hyvä, mutta toteutus vähän ontuu :DD
|
|
|
|
Post by Pihla on Dec 19, 2014 11:17:47 GMT 2
Oli kunnia päästä mukaan Lucia-kulkueeseen. Itse Lucia-neitona toimi Tuulia upealla ratsullaan. Kaksikko näytti niin upeilta yhdessä! Hain satulahuoneesta aluksi Salman tarjoamia tarpeita, kuten mm. ylisöpöt pörröpintelit. Kiiruhdin sitten kieputtamaan niitä Pellan jalkoihin. Voi kuinka suloinen ratsustani tulikaan. Valokuvaaminen aluksi olikin aivan oma lajinsa. Rivi söpöjä ratsuja ratsastajineen ei oikein mahtunut samaan kuvaan ja kun mahtui, jokin oli aina huonosti. Onneksi Anne jaksoi kärsivällisesti ohjailla meitä ja lopulta saimme jonkinlaisen kuva, joka tosin oli melko mahtava erään ponin takia. Kuvalle naurettiinkin useamman minuutin ajan. Pian pääsimme matkaan. Minun käsivarsillani heilahteli lyhde. Pella ei piitannut sen rapinasta yhtään. Hiukan isommat ratsut olivat hieman peloissaan lyhdyistä ja rapisevista lyhteistä. Toiset menivät sivuttain ”pakoon” pelottavia asioita puoliksi ojiin ja toiset vain pysähtelivät. Pian kaikki kuitenkin rauhoittuivat ja matka eteni suhteellisen hyvin kohti kylää. Paikalla oli paljon ihmisiä, mutta Pella käveli väkijoukon läpi todella rauhallisesti. Pian pysähdyimme ja käänsimme jonon yleisöön päin. Oli laulun aika. Lämmitellyn äänen ansiosta saimme kajautettua laulun ilmoille hyvin kuuluvasti. Eräs nainen jopa liikuttui kyyneliin asti. Me ”tavalliset” ratsukot jäimme hiukan sivummalle, kun Lucia-neito ja tähdenkantajat jakaantuivat kuvattaviksi. Samaan aikaa Salma keräsi yleisön jakamia herkkuja hevosille. Ratsuillemme koittaisivat oikein onnenpäivät, kun pääsisimme tallille. Herkkuja oli sen verran paljon! Paluumatkalla Salma antoi meille lyhteidenkantajille luvan jättää herkkuja matkan varrelle. Pian tulikin minun vuoroni jättää lyhde. Laskeuduin alas selästä ja astelin lumihankeen laskemaan lyhteen maahan. Samaan aikaan kuulin ihanaa lintujen laulua, ne varmasti olisivat myös iloisia tänä iltana. Hetken kuluttua nousin uudelleen Pellan selkään ja paluumatka jatkui. Tulipas lyhyt  Kiitos tästä tapahtumasta! Tap
|
|
|
|
Post by Britta on Dec 23, 2014 11:33:47 GMT 2
 Lucia-kulkue metsän siimeksessä, katrilliruno tulee sitten myöhemmin samaan viestiin. :'-) Tap
|
|
Nadja
Perustallilainen
Avatar © Anne L
Posts: 191
Hoitoheppa: Edi ja Taiga
Koulutaso: HeC
Estetaso: 60-70 cm
|
Post by Nadja on Dec 24, 2014 14:43:43 GMT 2
Valon päivä Kaikki näytti upealta. Ratsastajat valkoisine kaapuineen, hevoset valkeat satulahuovat selässään, Tuulia leveä hymy kasvoillaan. Ratsukot seisoivat (viimeinkin) siistissä rivissä lumisateessa, pimeässä, jossa valaisivat vain Tuulian seppele ja hevosten ohjiin kiinnitetyt valonauhat. Anne räpsäisi muutaman kuvan, jonka jälkeen sytytimme iloisesti hehkuvat lyhdyt ja lähdimme matkaan. Taivaalla tähtivyö,
kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön,
tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus,
riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy,
kynttilät syttyy. Ihana Lucia-ratsuni Edi astelee eteenpäin lumi kavioiden alla narskuen. Välillä ruuna katselee ihmeissään pimeää metsää tai edellä kulkevien tähdenkantajien suuria tähtiä. Minun kädessäni heilui tähden sijaan lyhty, sillä poniratsukoita ei oltu tähdenkantohommiin laitettu. Viihdyimme kuitenkin Edin kanssa juuri tässä, kulkueen keskivaiheilla Lunan ja Humun vierellä kävellen. Metsiin jo Pohjolan,
vaipan luo hanki,
ja maa on valkean
verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo,
Lucia valon suo,
Pyhä Lucia,
Pyhä Lucia. Lapset alkavat hihkua ja osoitella meitä saapuessamme kylään. Järjestäydymme pariin riviin ja laulu kajahtaa Tuulian johdolla pakkasilmaan. Kamerat räiskyvät ja jokainen laulaa tavallaan, joko hiljempaa tai reippaammin, ja kuoro kuulostaa upealta kuin kirkossa ikään. Tätä on odotettu. Kiteet luo helmivyön
valkoiseen kaapuun.
Kätköstä talviyön
luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää,
juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme,
Pyhä Lucia. Lähdemme palaamaan takaisin kohti tallia, ja matkalla lyhteenkantajat jättävät metsän eläimille jouluherkkuja. Hymyillen iloisesti kulkue jatkaa matkaa kotia kohti, ja vielä muutama laulu kuuluu ratsastajien suusta ennen kuin tallin valot putkahtavat näkyviin. Iloisissa tunnelmissa hyppäämme alas ratsujemme selästä ja päästämme ne eroon Lucia-kapistuksistaan, kiirehtien sitten satulahuoneeseen Lucia-pullalle. Tap
|
|
Eetu
Uusi ja innokas
Posts: 83 
|
Post by Eetu on Dec 25, 2014 0:31:27 GMT 2
”Ootko sä nyt ihan varma tästä?” Mä en nimittäin ollut. Mun päälle oli pakotettu valkoinen kaapu, joka oli ihan varmana tehty Salman kämppismummon vanhasta lakanasta. Mä en tuntenu oloani yhtään kotoisaksi, vaikka Britta kuinka vakuutti, etten mä nyt niin kamalalta näyttänyt. Kun tyttö kiskoi vyötärölleni nauhan, peruutti ja arvioi lopputulosta, mä näin pidätetyn tirskahduksen. Mä tiesin, että näytin ihan muumimammalta. Ja tää kaikki vaan sen takia, että kävisimme pikku kiekan kylän pinnassa ja ruokkimassa pupuraukkoja. Hei oikeesti, mulla oli sellanen kutina, että lucianpäivän sijasta meneillään oli ”nolaa Eetu”-päivä. Britta kuitenkin katsoi mua rohkaisevasti, vetäen mut mukaansa niin nopeesti, etten ehtinyt ees reagoida. Eikä tytöllä ees ollu nopeita laseja. Alex hörsysi ihan liikaa, kun yritin varustaa sitä loppuun. Ihan kuin sillä olis ollu kiire jonnekin, tai sit se vaan halus nolata mut niinku kaikki muutkin – se nimittäin nykäisi päänsä mun upeiden raajojen ulottumattomiin, ja mun oli maaniteltava se alas korkeuksista. Hänen Ylhäisyytensä suostui kuitenkin lopulta ottamaan kuolaimet herkkien huultensa väliin, ja hevosen varustus alkoi olla pikkuhiljaa valmis. ”Eetu hei, haluutko sä Alexille tämmösiä pattereilla toimivia valoja ohjiin?” karsinanovelle pölähtänyt Rosa kysyi kutrit heiluen, mutta mä pudistin kohteliaasti päätäni. Ei mitään ylimääräistä hörselöä, ei omasta eikä Alexin puolesta. Allu vetäisi kiksit, ja mä en halunnut nolata itteäni enää yhtään enempää. Pakotin katseen Rosan avonaisenpuoleisesta kaula-aukosta naisenalun kasvoihin vastaanottaakseni kauniin hymyn, jonka jälkeen brunette viipotti tiehensä patterivaloineen. Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää. ”Kiva kaapu”, Inkeri totesi pujoteltuaan ihmismassan lävitse mun viereen. Pyöräytin teatraalisesti silmiäni ja nakkasin niskoja, vetäen kädet puuskaan. ”Liian kiva sulle”, pihahdin Innin tapittaessa mua oudoksuvasti. Hartioitaan kohauttaen tyttö meinasi Siirinsä kanssa poistua paikalta, ennen kuin tarrasin tätä mahtavan kokoiseksi pumpatusta hauiksesta ja vedin tytön takaisin viereeni. ”Mä halusin vaan sanoo, että oot kaunis”, hymähdin päästäen tytön kädestä irti. Inkeri vilkaisi mua epäuskottavasti, pyöräyttäen vuorostaan silmiään. ”Ja toi kaapu pukee sua yhä edelleen.” Just, mä kun kerrankin julkisesti päädyn kehumaan, niin saan kaiken kettuiluna takas. Thänks babe. Tallin piha oli täynnä hälinää, ja se näkyi Alexissa – ruuna steppasi minkä kerkesi, mutta möhömahaisen Odelien saavuttua paikalle pysyi hevonen suhteellisen rauhallisena sen aikaa, kun sain kammettua itteni selkään. Mulla oli vaikeuksia kaapumekkorumiluksen kanssa – miten tällasessa pysty ees ratsastaa? Tai pysyä kyydissä? Valkoista, liehuvaa lakanakangasta olis loppumatkassa varmaan suussa asti. Mehän oltaisiin ennemminkin jotain halloweenhaamuja kuin upeita lucianeitoja. Ja sitten oltiin Pyry, Nuutti ja mä. Upeat lucia, öh, tuota, miekkoset. Tai ehkä me vaan oltiin luciasukupuolettomia. Luciamiehiä. Luciaprinssejä. Uljaita. Maailmanpelastajia! Tai sitten ei... ”No niin, muodostakaa jonkin sortin rivistö, että minä saan teistä kivan kuvan”, Anne toitotti ratsuttomana, pidellen kädessään järjestelmäkameraa. Tuulia asetettiin luonnollisesti keskelle, tähdenkantajat viereen ja me nobodyt saatiin paikkamme sieltä, minne sattui mahtumaan. Kaiken sekasorron ja Alexin hermoamisen jälkeen löytyi jopa yksi kuva, jossa kaikilla oli silmät auki, joskin Gitan ilme oli siinä melkoinen. Ainakin saatiin huumoria! ”Mun olis pitäny olla lucianeito”, jupisin varmaan kaksi metriä alempana istuvalle Inkerille, joka oli laittanut itsensä tällinkiin. Musta tyttö oli kaunis ilmankin, mutta ei mulla mitään valittamista ollut – kiharat, blondit kutrit pukivat tyttöä upeasti. Ehkä sittenkin Innin olis pitäny olla se lucianeito, valontuoja? Tosin, silloin tytöllä olisi pitänyt olla muutamankymmentä senttiä isompi ratsu, kuka nyt Siirin perässä olis jaksanu junnata. Ehkä Tuulia olikin sopivin siihen hommaan. ”Haha, just, sä ja iloinen valontuoja ei sovi samaan lauseeseen”, tyttöystäväni sulosoinnukas ääni lateli mulle realistisuuksia, mutta mulkaisin tyttöä miltei huomaamattomasti. ”Nyt kyllä puhut pas-soopaa. Mä oon positiivisuuden perikuva! Oikea rauhanlähettiläs, ilo ja valo on nimetty mun mukaan! Ees tähdenkantajan rooli olis pitäny saada, Salma suosi ilmiselvästi Nuuttia! Jos Salma ei ois Jessen kans, olis se varmasti Nuutin...” ”Silloin sun nimen pitäis olla jotakin Ilovalon ja Valoilon väliltä, tai sit niiden nimet olla jotain eetilo ja eevalo... Ei kovin hyvältä kuulosta”, Inkeri totesi kääntäen Sirpan nokan kohti jonon häntäpäätä. ”Ja niele se tappios, Nuutti sopii rooliin paljon paremmin kuin sä.” ”Ja kuka se nyt on iloinen! Älä pilaa mun tunnelmaa!” huikkasin ohjatessani Alexia hevosjonon jatkoksi. Just, ai Inskuko se tallin ilopilleri sitten olikin? Mun käteen oli viime hetkenä tuikattu lyhde, sillä mä luulen, ettei Alex olis kovin hevillä sitä lyhtyä hyväksyny. Tosin, ei se lyhdekään kovin hyvä idea ollut – Allu nimittäin yritti pariin otteeseen, joskin onnistumatta, kääntyä kaulastaan rullalle nappaamaan lyhteen mun kainalosta. Matka sujui muuten rauhallisissa merkeissä, vaikka Alex oli alkuun hieman jännittynyt kaikesta siitä liekkien lepatuksesta. Nopeasti ruuna unohti möröt ja keskittyi korvat hörössä tutkailemaan maisemaa ja siihen kyllästyttyään painoi päänsä vartalonsa jatkeeksi ja rentoutti kroppansa keinuttaakseen mua rauhalliseen tahtiin satulassa. Hevosten kavioiden kopina kaikuu rakennusten seinistä, kun saavumme harmonisesti kylän pintaan. Muutaman kymmenen ihmisen joukko napittaa meitä silmät suurina ja pienten lasten silmissä tuikkii aito innostus. Yksi, noin nelivuotias poika, osoittaa vuorollaan Nuuttia, Pyryä ja mua, kääntyen sitten supattamaan hieman vanhemman tytön korvaan. Molempien naamat leviävät ilosta, ja mulla oli vahva aavistus, että toi poika tulisi vielä joskus alkeiskurssille. Asettauduimme kuoromaiseen asetelmaan ja Alexin korvat nousivat tötterölle – se oli ihmeissään, mietti varmaan, että missä sitä ollaan ja miksi sitä täällä ollaan. Ei ihan tavanomainen paikka pienelle maastokäppäilylle. Joukkomme hiljeni äkisti, kun joku laski kolmeen ja ensimmäiset avasivat suunsa päästääkseen ulos metsässä treenatun Santa Lucian ensimmäiset sanat. Mäkin yhdyin lauluun, ehkä liiankin äänekkäästi – Inksu nimittäin katto mua kauempaa ilmeellä, jonka mä tunnistaisin vaikka unissani päälläseisoessani. Se ilme sanoi, että Eetu leipäläpi umpeen. Mä en kuitenkaan totellut, vaan annoin soinnukkaan raakuntani raikata kaikkien muiden tavoin. Vastasin Inksun katseeseen omallani, joka sanoi: ”Nainen, takaisin keittiöön ja tee mulle voileipä.” Parin tädin kyyneleidentirauttelujen ja salamavalojen säihkeessä kylpemisen jälkeen me lähdettiin jatkamaan matkaa. Tosin ennen sitä, kuin pääsimme lähtemään, kyläläiset halusivat väen vängällä palkita hevoset mahtavasta seisoskelustaan – Salman oli juostava kaupasta pärekori, kun herkuista ei meinannut tulla loppua. Alexkin yritti kurotella osaansa korista, mutta mä pidin kantani – sitten, kun muut saavat, niin saa Herra itsekin. ”Saako tätä silittää?” Hento ääni kantautui mun korviin alaviistosta, kun huomasin jo aiemmin spotatun nelivuotiaan pojan siskoineen seisomassa Allun jalan vieressä. Nyökkäsin hämmentyneesti, ja Alex työnsi ehkä jopa liian innokkaasti päätään lasten naamalle, mutta iloinen pikkupoika välitti yhtä vähän kuin reipas siskonsa. ”Miks sulla on mekko?” tyttö kysyi topakasti, vetäen kädet lanteilleen. Naurahdin kepeästi, taputtaen Alexia kaulalle. ”Joskus pitää urhautua sen vuoksi, mistä tykkää. Mä tykkään hevosista ja ratsastamisesta, mä tykkään olla tän porukan kanssa, joten mä teen mitä muutkin. Olishan se ollu ihan tylsää, jos mä olisin tullu erilaisissa vaatteissa kuin noi muut.” ”Sä oot tosi lohkee”, pieni poika päästi suustaan, kääntäen tuikkivat silmänsä muhun. Ja ne neljä sanaa lämmittivät mun sydäntä vielä enemmän kuin ajatus siitä, kuinka metsän pikku öttöset saisivat tänään kunnolla murua rinnan alle. Ne neljä sanaa mä tulisin muistamaan lopun ikäni, ehkä kehystäisin ne seinälle. Tosin silloin mä haluaisin ne sanat juuri sen nelivuotiaan kirjoittamana – poika siskonsa kanssa toivat mulle tänään enemmän valoa, kuin mä olin ajatellut meidän tallilaisten vievän kyläläisille. Mun brother from another mother, jota en välttämättä koskaan enää näkisi. Kiitos suuresti vaivannäöstä vielä uudelleen, runo ilmestyy samaiseen viestiin myöhemmin! Tap
|
|
|
|
Post by Pyry on Dec 25, 2014 13:42:52 GMT 2
13.12.2014Patronin hopeinen häntä heilahteli Reinon turvan edellä. Täplikäs ruuna yritti kulkea pienempänsä hännässä kiinni ja Pyry yritti parhaansa mukaan saada ratsuaan ohjattua kauemmas ponista. Emmy kääntyi ponin selässä ympäri ja totesi hymyillen, että Patronia ei haittaa Reinon läheisyys, joten Pyry päätti rentoutua satulassaan. Kauaa poika ei ehtinyt pysyä rentona, kun takana kulkevan Ariston turpa ilmestyi käsipuoleen. Reinon korvat kääntyivät taaksepäin ja se nosti päätään ärtyneenä. Pyry taiteili hetken sylissään olevan lyhteen ja käsissä olevien ohjien kanssa. Ruunan selässä istuva Sandra naurahti ja ohjasi rautiaan kauemmas, jonne se jäi turpa pitkällä hamuilemaan kaurojen perään. Metsässä kajahti laulu, Reinon ohjat saivat roikkua puolipitkinä. Rosalta saadut valoköynnökset valaisivat ohjia hauskasti. Alun ujoilun jälkeen Pyrykin uskalsi avata ääntään muiden mukana, Reino kuulosteli ympärillään leijuvia tallilaisten ääniä. Kylään saapuessa ilmaan kaikuu monta ”hevosia!” –huutoa ja ilmassa välkähtää muutama salamavalo. Kaikkien saadessa hevosensa jonkunlaiseen järjestykseen Tuulia aloittaa laulun uudelleen. Tällä kertaa Pyry pääsee mukaan ensimmäisistä sävelistä. Laulu jatkuu sujuvasti ruotsiksi ja taustalle jää hiljainen hymäilykuoro. Laulun jälkeen Tuulia valuu valkoisen poninsa selästä ja jää vastailemaan innokkaiden lasten kyselyihin. Muutama lapsi osoittelee Reinoa ja rohkaistuttuaan lopulta lähestyy ratsukkoa. ”Mikä sen nimi on?” ”Onko se sun oma?” "Onko se kiltti?” ”Minkä takia se on ton värinen?” ”Miks sulla on mekko?” Pyry yrittää vastailla vauhdilla lauottuihin kysymyksiin parhaansa mukaan. Reino lepuuttaa takajalkaansa ja ottaa rauhallisesti vastaan lasten rapsuttelut ja ihmettelyt. Ruunan pärskähtäessä lapset hyppäävät kauemmas pelästyneinä, mutta Pyry vakuutteli hymyillen ettei hevonen aio syödä ketään. Hevosille kerätään kasa herkkuja, ja ratsukot kääntyvät vilkutellen takaisin tallin suuntaan. Laulut ovat jääneet monen päähän ja jonosta kuuluu välillä hajanaisia rivejä sieltä täältä. Yksi kerrallaan lyhteenkantajat hyppäävät ratsujensa selästä ja asettavat tarjottavansa puhtaalle hangelle. Kylmenneet jalat tärähtävät ikävästi Pyryn valuessa Reinon selästä alas ja polvet tuntuvat kohmeisilta. Hetken paikallaan hyppimisen jälkeen veri alkaa kiertää jälleen jaloissa. Takaisin selkään päästyään matka jatkuu tallille, jossa maneesin valot odottavat katrilliratsukoita. Pyry odotteli innolla jo saunamökin lämpöä. Joku oli lupaillut tänään leivottuja torttuja ja lämpimiä juustoleipiä. Vatsassa kurni jo.  Tap
|
|
|
|
Post by Fiia on Dec 29, 2014 17:34:31 GMT 2
Elmo kertoo Lucia-kulkueesta:
Tänään olikin omituinen päivä! Mut ja suurin osa mun tarhakavereista raahattiin ulkoa talliin ihan etuajassa, ennen kuin me oltiin ehditty edes päiväheiniä syödä loppuun. Vähän mua harmitti, mutta se unohtui siinä vaiheessa, kun mun karsinaan tunki aave. Hyppäsin suunnilleen seinälle ennen kuin tajusin haamun punaisista hiuksista, että Fiiahan se oli, ja ilmeisen elävänä vielä. Tyttö oli vain tunkenut ylleen kummallisen valkoisen lakanan. Kuulemma Lucian päivän kunniaksi. Mun mielestä me ei olla sellaista ennen juhlittukaan, eikä olisi ollut niin väliksi juhlia nytkään. Annoin kuitenkin vähän nyrpeää naamaa näyttäen Fiian taiteilla mulle valkoiset pintelit jalkoihin ja valkoisen satulahuovan selkään, ennen kuin me lähdettiin pihalle. Ulkona Fiia hyppäsi mun selkään. Se tuntui olevan innoissaan, niin kuin monet muutkin pihalla pörräävät kaksijalkaiset. Juhlatunnelma tarttui ohikiitävän lyhyeksi hetkeksi vähän muhunkin, vaikka en mä sitä paljastanut. Fiia sai jostain käteensä rapisevan lyhteen, jonka mä pian havaitsin ruoaksi. Hei siistiä! Vihdoin Anne oli tajunnut, että me tarvittiin maastoon lähtiessä matkaevästä. ”Ei tää oo sulle, höntti”, Fiia kuitenkin torui mua romuttaen mun pilvilinnat, kun yritin kääntää päätäni ja ottaa vähän maistiaisia jo saman tien. Täh, miten niin ei ole mulle? Kellekäs sitten? Ruokaepisodi harmitti mua sen verran, että en olisi millään halunnut mennä valokuvaan muiden kanssa. Olisin suostunut kiltisti jos olisin päässyt Kössin viereen, mutta kuulemma keskinäisen kokoharmonian kannalta oli parempi, että mä menin muiden ponien jatkoksi. Ahdistuneen näköinen Edi seisoi mun toisella puolella ja Patron toisella, ja niille tietysti piti vähän luimistella. Ja jestas, miten kauan siinä Sen Oikean kuvan otossa kesti! Melkein tuli jo kylmä ja nälkä ja pimeä, ennen kuin me edes päästiin matkaan. Metsän rauhassa munkin sielu kuitenkin lepäsi – aina siihen asti, kunnes ratsastajat alkoivat laulaa. Eikä se ollut mitään mukavaa pikku hyräilyä, vaan ihan kunnon kailotusta. Anna mun kaikki kestää, huokaisin eteenpäin lompsiessani ja painoin korvat vasten niskaa. Se vähän vaimensi Fiian sulosointujen kantautumista mun luo, vaikka ärsytti se silti. Me suunnattiin tavallisesta poiketen ihan kylälle asti. Tiellä odotti kunnon vastaanottokomitea: lapsia, mummoja, tätejä ja setiä, jokunen koirakin. Mua ei kovin moni halunnut taputella, kai sen verran kiukkuiselta näytin korvat tiukasti luimussa, kun ratsastajat jälleen lauloivat muutaman kappaleen kyläläisten iloksi. Ei se mua kyllä haitannut. Herkkuja näytti tulevan hyvin ja mä olin vakuuttunut siitä, että mullekin riittäisi siitä omena tai viisi. Kuka tarvitsee taputuksia kun luvassa on ruokaa? Kamerat räpsyivät jälleen, mutta enimmäkseen ihmiset olivat kiinnostuneita Rosa-ponista. Nättinä se kyllä olikin, vaikka ei se suonut mulle katsettakaan. No, oli mulla niitä neitoja omassakin tarhassa. Ja Kössi tietysti. Kuvien ja laulujen ja herkunkeräyksen jälkeen me viimeinkin päästiin paluumatkalle. Matka taittui taas käynnissä, mikä oli musta vähän tylsää. Olisi ollut kiva pistää hangessa vaikka laukkakisa pystyyn. Yritin vähän ehdotella sitä Gitalle, mutta Fiia kielsi. Matkalla se hullu myös heitti lyhteen pois! Sinne se jäi, hangen päälle odottamaan syöjäänsä. Jestas sentään. Mä hörisen sen perään merkitsevästi, mutta Fiia höpisi jotain metsäkauriista ja niiden rankasta elämästä. Just juu. Tallissa mua odotti kuitenkin muhkea heinäkasa ja kaksi omenanpuolikasta ruokakupissa, joten unohdin lyhteen kohtalon ja keskityin niihin ruokiin, joita mulla sentään oli. Fiia riisui multa varusteet ja heitti viltin selkään. Jäin aika tyytyväisenä ruokailemaan ja juttelemaan kavereiden kanssa, kun hälisevät tallitytöt pikkuhiljaa kerääntyivät satulahuoneeseen hihittelemään ja mässyttämään pullaa. Taisi sieltä joku laulukin vielä kajahtaa, mutta tajusivat onneksi laittaa oven kiinni sitä ennen. Kiitos ihanasta tapahtumasta! TAP
|
|
|
|
Post by Wenla on Jan 1, 2015 18:57:25 GMT 2
Lucia-kulkue 2014
i66.photobucket.com/albums/h276/veenla_/jouluisiakuvia002_zps198a5e09.jpgLucia-katrilli 2014
Seben pihalla hulinaa riittää,kun monta ihmistä satasta kiitää.Hymy suussa jokaisella,jopa itse Kasperilla.Pian alkaa katrilli tää,joka kaikkia hoitajia vähän jännittää.Gitta hieman ihmettelee,kun Wenla valkoisessa kaavussa tepastelee.Pikku pakkanen ei haittaa,kun jokainen maneesiin kilvan taittaa.Neljä pientä tikkujalkaa,on Hestiaa, Humua, Siiriä ja Gittaa.Katrilliesitys hiottuna,ratsukot aloitukseen valmistautuvat.Viimeiset hionnat nopeasti,ja sitten jo matkaan reippaasti.Esityksen aikana yleisöä hymyilyttää,kun pikkuista kameraa jää Gitta ihmettelemään.Vihdoin koittaa katrillin loppu,talliin tulee poneilla hoppu.Ehkä ne tietää heinän odottavan,tai sitten vain laiskuus ottaa vallan.Kaikki kuitenkin hyvin sujuu,ja lopulta jokainen kilvan puhuu.Päivä oli melkoinen,silti varmasti kaiken työn arvoinen.Väsyttää varmasti jo kutakin hoitajaa,vaikka olisi vielä paljon puhuttavaa.Päivästä riittää juttua pitkään,sen varmasti jokainen tietää.Paras päivä pitkään aikaan,tuumaa Wenla ja kotiin päin kaartaa.
TAP |
|
|
|
Post by Piritta on Jan 6, 2015 17:41:28 GMT 2
 Väinö pääsi kulkueen lopuksi ihmettelemään ja ihastelemaan lumivalkeaa söpöläistä. Tuulia puolestaan ihasteli vilttiä, jonka Pirittan vanhemmat olivat yhteistuumin Väinölle väkertäneet tapahtumaa varten: pörröreunuksessa loisti paristoilla toimiva valosarja. Varmasti ihan kätevä milloin tahansa pimeällä maastoillessa! (Voi hyvänen aika, että tunnen itseni laiskaksi ja anatomiatajuttomaksi piirtäjäksi... mutta kuvan fiilis sentään on tapahtumaan sopivan kiva!) |
|
|
|
Post by Cella on Jan 14, 2015 22:14:09 GMT 2
"Mä näytän kyllä kuumemmalta kuin koskaan." Britan silmät kääntyi muhun, eikä se oikein voinut olla naurahtamatta. Valkoinen kaapumekko mun toppatakin päällä sai mut näyttämään vakavasti hormonikoukkuun jääneeltä raudanpumppaajalta, jonka hupun aiheuttama selkäkyttyrä ja helman alta pilkottavat omat riisitikkujalat kruunasi makeasti. "Haha joo, Eetukin just valitti olevansa Muumimamma." "No tämmösenä Quasimodona sovin varmaan sit hyvin joukkoon. Sääli ettei olla Eetun kaa etujoukoissa, olis yleisölle ollu huvitusta." "Voi kuule, riitätte te naurun aiheeks letkan viimesinäkin." Kuunneltuani pari vitsiä mun upeasta juhla-asustani kapusin kiemurtelevan kulkueratsuni selkään. Windi ei ollut, kuten tavallista, kovinkaan valoa ja lämpöä hönkivällä tuulella, eikä ympäri tallipihaa lunta pöllyttävä hurrikaaninpoikanen ainakaan helpottanut asiaa. Olin kerrankin ollut ajoissa, ja kaduin sitä kovasti - muiden järjestäytymisen odottelu tuntui kuudelta nälkävuodelta, kun jouduin koko ajan tappelemaan knabstrupperia parempaan ruotuun muiden perään. Lopultakin valokuvat oli räpsitty, ja matka saattoi alkaa. Tallin ulkovalaistuksessa meidän kulkue ei ollut päässyt oikeuksiinsa, mutta meidän kiemurtaessa illan sinertämään, joulukuiseen metsään, veti näky mutkin hiljaiseksi. Mut, joka yleensä ei osannut käyttäytyä lainkaan hartaissa ja vakavissa tilanteissa, kuten kirkossa. Lyhdyt, ihanat tallilaisten ylleen ripustelemat koristeet, sekä Lucian kynttilät hohtivat ihanasti ja sai lumen kimaltamaan himmeästi ympärillään. Näky oli niin hieno, että ihan kurkussa kuristi. Mua ei edes haitannut, että Windin känkkäilyn takia meillä ei voinut olla ihania valokoristeita niinkuin monilla - mä en ajatellut päättää päiviäni ennenaikaisesti kuristumalla valokaapeliin. Näky oli muutenkin loistelias, sellainen, joka sai itselle lämpimän tunteen olevansa jossain tärkeässä mukana. Kylään kiemurtaessamme me kajautettiin perinteinen Lucian laulu Tuulian ratsastaessa ensimmäisenä talojen väliselle kadulle. Väkeä oli enemmän kuin mä oisin ikinä ajatellut: hevostapahtumat oli tällä alueella selvästi isossa arvossa. Kaikenikäiset katsojat hiljentyivät, räpsivät puhelimellaan kuvia, ja muutaman vanhemman rouvan suut liikkuivat meidän laulun tahtiin. Pienestä pysähdyshetkestä mä en erityisesti nauttinut - Windi oli niin levoton, ja iso väkijoukko sai sen tuntumaan kuin jännitetyltä jouselta. Ohjailin tammani suosiolla hiukan kauemmaksi, ettei kukaan innokas pikkulapsi vaan sattuisi lähelle ja jotain pääsisi sattumaan. Kauempaa porukka näytti kuhisevalta ja valoisalta mehiläispesältä, Tuulia kaiken keskellä valkoisissaan, kasvot hehkuen kun lapset ihailivat Rosa-ponia. Tuulia oli ilahtunut lähes kyynelten partaalle kuullessaan pääsevänsä Luciaksi letkan kärkeen, ja hän hoiti hommaansa antaumuksella. Mua hymyilytti. Alkumatkan hartaan hiljaa edennyt porukka oli paljon rennompi ja puheliaampi kylästä lähtiessämme. Kiemursimme hiljaa puiden välissä lyhtyjen heittäessä pitkiä varjoja polulle, ja metsä ympärillä oli aivan hiljaa. Toinen pieni pysähdys aivan kivenheiton päässä tallilta yllätti mut, ja jäin katselemaan kuinka muutamat jalkautuivat selästä, kiikuttaen pieniä ruokakoreja puiden siimekseen. Liikutus sai mun silmät räpsymään - lahja talvessa värjötteleville metsän eläimille oli Salmalta aivan ihana idea, ja valontuojien vaellukselle upea lopetus. ~~
Katrilli
Tummuus kohtaa vaaleaa,
saa vastakohtaa tanssittaa,
nousee jalka, liihottaa,
jo ratsut valtaa kamaraa,
kun parit hiekkaa rummuttaa,
voi kaiken täysin unohtaa.
Jo laukassansa askeltaa,
nuo kaksi mustanpuhuvaa,
on toinen paha, varokaa,
se kantaa naista upeaa,
eikä toista mielestänsä saa,
kun poika tummaa taivuttaa.
On kaksi laista joutsenen,
kaksi vaaleutta säteillen,
niist' toinen tanssii raivoten,
parin vastapuolta kiusaten,
mut toinen laukkaa iloiten,
yhteistyössä yli sanojen.
Yhä tummuus kohtaa vaaleaa,
saa vastakohtaa tanssittaa,
laskee jalka, odottaa,
jo ratsut tahtoo lopettaa,
kun parit hiekkaa rummuttaa,
voi kaiken täysin unohtaa. TAP |
|
|
|
Post by Britta on Jan 17, 2015 20:34:04 GMT 2
Runo, Britta:
Kimo ja kolme ruskeaa,
askel toistaan seurata saa.
Pitkät koivet, säihkysääret,
katsettas irti saa et.
Harmoninen liikerata,
ei mikään ole vaikeata.
Kaviot pauhaa, musiikki soi,
mikään ei pieleen mennä voi.
Mieli herkkä, iloinen,
ei vaikee oo olla positiivinen.
Viimeinen laukka vielä jää,
mysteeri peittää hetket nää.
Runo, Eetu:
Alexin selkä mun alla,
kavioiden kopse maneesin hiekalla.
Pamppaileva sydän, uteliaat katseet.
Rimppakinttutiimi,
säihkyvät satulat, narisevat.
Ravi liidokas, askeleet pehmeät.
Eelan pärskähdys rikkoo ilman,
Aristo häntäänsä heilauttaa.
Koittaa viimein laukkaosuus,
liitävä, elastinen, voimakas.
Kaikki niin täydellistä,
kaunista ja säihkyvää.
Mikään ei hetkeä pilata voi.
Ja yhtäkkiä Alex korskahtaa,
jaloillansa hypähtää,
sivuloikka, pukki pukki,
tasapaino horjuu.
Maan pinta kutsuu mua,
äiti Maa mut syleilyynsä ottaa.
Ja näin päättyy katrilli tää. Laitoinkin nämä uuteen viestiin, molemmat kerralla. :> |
|
Kiitos tästä tapahtumasta! 
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!