13.12.2014 Lucia-kulkue

[Jason]

Mä en todellakaan ollut suostunut minkään kaavun pukemiseen ja kaikkein kauheita musta oli, että äiti oli ilmottanut mut Lucia kulkueeseen, johon mä en todellakaan olisi halunnut mennä. Olihan se kiva osallistua Huiskan kanssa kaikkeen, mutta joku tähden kantaja kuulosti tosi nololta. Kun Eetu oli kuullut siitä, se oli melkeen nauranut ittensä Alexin selästä alas ja se sai mut ärsyyntymään vielä enemmän. Huokasin syvään ja katsoin itseäni peilistä, ainakin mun hiukset näyttivät tänään hyvältä, olinhan mä niitä laittanut tänään aika kauan, jos pitäisi joku nunnakaapu päällä mennä ihmisten ilmoille.

- Eihän sun hiukset hölmöläinen edes nähny kypärän alta, äiti ilmestyi vessan ovelle ja mä tuhahdin. Sekin vielä. Seurasin sen kälkeen äitiä kiltisti Huiskan karsinalle, jossa tamma odotti mua korvat hörössä. Se tunsi mut jo, hörähti kun näki mut ja työnsi turpansa kainalooni, kun astuin karsinaan sisään.
- Mä olen kyllä nyt jo valmis, totesin äitille ja painoi kypärän päähäni. Äiti nyökkäsi hyväksyvästi ja seurasi mua vielä pihalle, johon oli jo kokoontunut aika paljon ihmisiä. Heti kun Tuulia näki mut, sen naamalle ilmestyi awwww ilme,j ota vihasin yli kaiken ja synkkänä nousin Huiskan selkään.

Huiskan selässä musta tuntui taas hyvältä. Kaapu kyllä oli edelleen tosi vastenmielinen, Dani oli opettanut mulle sen sanan. Kulkue lähti liikkeelle ja sillon mäkin vähän rentouduin. Onneksi Eetu oli vähän kauempana, ettei se voinut nauraa mulle enempää ja tietysti se jutteli Inkerin kanssa. Niistä oli tullut erottamattoman, eikä meillä ollut oikein enää sellasta miehistä aikaa keskenään Eetun kanssa. Dani sentään tuli tallille aina välillä ilman Lynniä ja se yritti koko ajan opettaa mua hyppimään esteitä. Huiska ei siitä vain tykännyt, ainakaan yhtä paljon kun juuri tällä hetkellä Lailan hännästä.

Kulkueessa oli kyllä aika rentoa matkata. Omakotitaloalueiden ohi ratsastaessa tuli kyllä vastaan ihmisiä, mutta muakin nuoremmat ihmiset näyttivät vain ihastuneilta kun ne näki niin paljon hevosia. Ehkä mä en olisi kohta nuorin tallissa, vaan mun ikäsiä ja nuorempia alkaisi ilmestyä enemmän. Huiska ei enää ollut yhtään kiinnostunut hitaasti liikkuvasta kulkueesta, vaan se selvästi halusi jo talliin ja hamusi mun kaapua. Samalla se tietysti meinasi kompastua ja kaatua kumoon, niin hölmö se oli, mutta kyllä me sitten hengissä selvittiin taas eteen päin ja Nuuttikin ilmestyi mun viereen ratsastamaan. Se ei kyllä ollut ikinä ennen puhunut mulle yhtään mitään.

- Täähän on ihan rentoa menoa, Lailakin on tosi rauhallinen, poika hymähti ja sitä ilmeisesti hymyilytti kun Huiska taas kerran yritti tunkeutua Lailan henkilökohtaiseen tilaan.
- No tää ei ole kyllä yhtään, Huiska haluis varmaan vaan laukata ympäri kyliä ja riekkua, se keksii koko ajan kaikkea tyhmää, huokaisin ja vedin tamman pään taas menosuuntaan, koska Laila luimisti sillej o korviaan.
- Mutta siksihän sä taidat pitää Huiskasta? vaaleahiuksinen Nuutti kysyi ja mä katoin sitä vähän arvioivasti.
- No täytyy myöntää että juuri siksi mä oikeestaan tykkään Huiskasta niin paljon, nyökkäsin hitaasti ja hymyilin vähän. Millonkohan Dani tai Eetu tai Kasper olivat olleet mulle näin mukavia? Ne aina vain pörrötti mun päätä ja kielsi mua tekemästä kaikkea, kun mokomat isät.

Loppu lenkki sujui meiltä kuitenkin tosi kivasti. Huiskakin vähän rauhottui, kun Nuutti päästi meidät sen eteen ratsastamaan. Tuulia oli niin innoissaan, että se alkoi laulamaan lucia laulua jo meidän retken lopussa ja lopetti vasta siinä vaiheessa kun pysähdyimme pihaan ja laskeuduimme alas hevosten selästä. Anne ja äiti oli meitä jo odottamassa ja varmaan ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon, äiti oli taas ollut tosi ärsyttävä, eikä yhtään kuunnellut mitä sanottavaa mulla olis ollut. Taputin Huiskan kaulaa tyytyväisenä ja tamma etsi mun kaavusta taskuja, joista olisi voinut olla herkkuja. Nauraen menin sen kanssa talliin ja omaan karsinaan, sen jälkeen vasta kipasin hakemaan Huiskalle herkkuja ja kerrankin se näytti tosi tyytyväiseltä.

Kiitos kivasta kulkueesta! (:


TAP

[Rosa]

Mieleni oli rauhallinen. Samoin oli Kössin mieli. Sillä kyllä oli edelleen korvat visusti luimussa ja epäilevänä se minua mulkoili, mutta muuten meillä oli sujunut niin hienosti, että hetken olin kuvitellut olevani tekemisissä jonkun toisen hevosen kanssa. Me olimme saapuneet ulos melkein ensimmäisinä, ainoastaan Salma ja Tuulia seisoivat jo pihalla ja ilmeisesti kertasivat reittiä, jota Tuulian oli luciana määrä meitä johtaa. Pieni hymy ilmestyi huulilleni, Tuulia sopi tehtävään paremmin kuin huvin vaaleiden kutriensa ja pehmeän hymynsä kanssa. Me pysyimme mieluusti Kössin kanssa hieman taka alalla ja seurasimme vain uteliaana sivusta kun ihmiset ja hevoset alkoivat ilmestyä tallista valmiina lähtöön.

Kulkue lähti hiaasti käyntiin ja me jäimme mieluusti Kössin kanssa ihan viimeisiksi. Ruuna oli edelleen oma nyrpeä itsensä ja ajatuskin, että ratsastaisin muiden hevosten liiallisessa läheisyydessä kuulosti harmillisen turmiolliselta. Kulkueen päässä Kössi oli kuitenkin rauhallinen ja venytti kaulaansa tyytyväisenä. Sillä ei ollut kiire yhtään mihinkään eikä meitä haitannut, vaikka jäimme aoittain hieman jälkeen muista kulkueen ratsastajista. Maisemat olivat kyllä tälle päivälle kauniit. Lumi oli meittänyt maan ja kiilteli pimeydessä, puiden päällä lepäsi kevyt lumikerros ja sai näyttämän kaiken niin paljon valoisammalta. Kaikkialla oli tähän aikaan vuodesta kaunista, kunhan lumi oli vain mukana tuomassa valoa ja täyteläisyyttä.

Ratsastimme siihen suuntaan, jossa en ollut koskaan käynyt ennen edes autolla. Ilmestyi taloja,joista paistoi hento valo tielle asti ja valaisi meidän kulkuettamme, vaikka ainakin osalla meistä oli lyhdyt mukana. En ollut uskaltanut ottaa sellaista mukaan, sillä Kössi ei ollut koskaan oikein ilahtunut mistään ylimääräisestä sen selässä. Kerran puhelimeni oli pärähtänyt soimaan kesken ratsastuksen ja vastaukseksi Kössiltä, mitä mieltä hän oli tästä pirinästä, jouduin kokemaan sellaisen pukkisarjan, että oli oikea ihme, että olin ylipäätään pysynyt selässä. Nyt oli puhelimet kuitenkin jääneet kotiin ja halusin tehdä kaikkeni, ettö tässä olisi miellyttävä kokemus Kössille, mutta myös minulle.

Kirimme viimeistä ratsukkoa kiinni ravin kohdalla ja Kössi painoi korvansa taas varoittavasti luimuun. Se ei todellakaan ollut tänään niin seurallisella tuulella kun olin toivonut ja ajatuskin jonkun kanssa jutustelemisesta tuntui todella hölmölle. Jättäydyin taas kerran Kössin kanssa jälkeen ja jäin vain katselemaan maisemia. Liekkijärvi oli niin kaunis, oli harmillista, ettei sitä osannut aina arvostaa ja kimmeltävä jää, joka sai myös hevoset liukastelemaan, tuntui jotenkin rauhoittavalta ja tuudittavalta. Puheensorina kuului pitkästä letkastamme hiljaisena, tuntui kuin kukaan ei olisi halunnut rikkoa pyhää hiljaisuutta liian kovilla äänillä. Se kuitenkin katkesi, kun kuulin Inkerin kiljahtavan ja Eetu hekotti voitonriemuisesti. Nuori ja puhdas rakkaus kyllä kieltämättä sopi myös tähän tunnelmaan täydellisesti.

En muista milloin olisin koskaan vain nauttinut rauhallisesta menosta Kössin kanssa. Tuntui kun viimeiset ajat olisivat kuluneet ainoastaan ympäriinsä palloilemiseen, kaikki tuntui niin villiltä ja riemukkaalta, etten ollut tähän mennessä ehtinyt pysähtyä ja vain nauttia siitä, kuinka kaunis elämä ja maailma oli. Menin ehkä turhiin syvällisyyksiin ja mietteisiin, sillä Kössi vetäsi päätään alas turhautuneena, ilmoittaen, etten keskittynyt siihen tarpeaksi. Hymähdin hiljaa ja taputin ruunaa kaulalle. Jollain ihmeellisellä ilveellä meistä oli tullut jonkinlaiset ystävät. Sen todisti fakta, että Kössi ei ollut ollenkaan pahoillaan tällaisesta rauhallisesta lenkistä. Se ei viskonut päätään, ei örissyt ja pörissyt, ei tehnyt epämääräisiä pukkejaan. Ruuna todella nautti pakkasilmasta ja rauhallisesta seurasta yhtä paljon kuin minäkin.

***

Kaikki oli niin rauhaisaa,
sitten maneesin ovi paukahtaa,
nyt olisi vihdoin esityksen aika,
en vaan tiedä mikä tässä on Kössin laita.

Ei ruuna huvita yhtään tanssia,
ei nyt ollenkaan löydy siltä malttia,
riekun vain selässä villin mustan,
ja nolosta tilanteesta melkein luistan.

Sitten sain rohkaisua ystävältä rakkaalta,
vaikka pikemminkin nyrkin Cella olisi saanut nakata,
vihdoin alkaa yhteistyö toimia,
ja katrillin aika,
vihdoin on aika juhlia.

Esitys sujuukin niin kuin sen piti,
vaikka melkein törmäsimme Lailaa,
se oikeasti läheltä piti.
Kaikki silti hengissä selvisi ulos,
ja seuraava oletka olikin jo tulos.

TAP

[Emmy]

Vedän valkoisen kaavun pääni yli ja kiinnitän vyön vyötärölleni. Suoristan rypyt mekosta ja painan koristellun kypärän päähäni. Salma jakaa lyhtyjä ja tähtiä. Minä saan lyhdyn. Kun kaikki ovat saaneet kaavut ja lyhdyn tai tähden, lähdemme viemään hevosia pihalle.

Patron hieman kauhistelee, kuka valkea kummajainen sen karsinaan kehtaan tulla, mutta tunnistaa pian minut, eikä pälyile muuta kuin lyhtyä hieman. Talutan ponin käytävälle ja ulos karsinasta. Fiia taluttaa samaan aikaan Elmoa ulos viereisestä karsinasta ja Pyry odottaa Reinon kanssa päästäkseen turvallisesti käytävälle. Siiri kipittää Inkerin perässä Elmon edessä ja Nadja tulee Edin kanssa Pyryn ja Reinon perään.
Pihalla on jo Salma ja Bonnie sekä Pirre Väinön kanssa ja Tuulia kynttiläkruunu päässä lumenvalkean Rosan selässä.

Mekon kanssa on yllättävän vaikea nousta selkään ja selässäkin saa hetken aikaa riehua, että kaavun saa asettumaan siististi. Asettelen valkean helman Patronin pepun päälle, niin että se laskeutuu kauniisti sivuille. Sujautan jalustimet jalkoihin. ”Auts.. onpa lyhyet, varmaan jotain pikkuratsastajalta jäänyt…” tuumaan ääneen ja rupean nyt sitten säätämään vielä jalustimia. Muutaman hikisen minuutin päästä jalustimet on sopivat ja vyö kiristetty. Patron pörisee pää korkealla ja katselee jännää näkymää. Silitän ponin kaulaa lapasen peittämällä kädelläni.

”Noniin! Onko kaikki valmiina?” Anne huikkaa. Joukosta kuuluu yksimielistä muminaa, ”Hyvä, järjestäydytääs sitten kuvaa varten, yrittäkää mennä jonkun oman hepan kaverin viereen, ettei tule haavereita ja Tuulia Rosan kanssa siihen keskelle, tähtipojat ympärille, muilla ei sitten ole väliä..” Anne papattaa ja säätää kameraan sopivia asetuksia.
Siirryn Patronin kanssa Nadjan ja Edin viereen. Edin vieressä seisoo rennon näköinen Reino aavistuksen jännittynyt pyry selässään. Fiia tuo Elmon Patronin viereen ja väläyttää minulle hymyn, Elmo sen sijaan näyttää taas kun olisi niellyt sitruunan.

Kuvan ottaminen ei olekaan mikään piece of cake, vaan vaaditaan useampi otos, jotta kaikki näyttävät jotenkin kuitenkin siedettäviltä, muutaman, mm. Gitan pöllöilykohtauksien jälkeen Anne saa nappaistua hyvän kuvan ja vapauttaa meidät muodostelmasta järjestäytymään vuorostaan jonoon Rosan ja Tuulian perään. Itse pysyttelen Nadjan ja Fiian välissä. Pyry ehti jo Reinon kanssa edemmäs ja väliin tupsahti Sandra Arin kanssa. Koko 23 pitkä hevosletka lähtee hiljalleen kiemurtelemaan kohti kylää.

Kyläraitille on kokoontunut paljon porukkaa, hieman hämmästellen väenpaljoutta, yhdyn lauluun pienellä viiveellä.

… kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy.

Metsiin jo Pohjolan vaipan luo hanki,
ja maa on valkean verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo, Lucia valon suo,
Pyhä Lucia, Pyhä lucia.

Kiteet luo helmivyön valkoiseen kaapuun.
Kätköstä talviyön luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää, juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme, Pyhä lucia.

Laulu jatkuu vielä saman Ruotsiksi, johon kehnommin osaan sanat. Laulan mukana kun osaan ja muuten tyydyn olemaan hiljaa. Laulun päätteeksi saa yleisö tulla ottamaan kuvia hevosten kanssa.
Tuulia ja Rosa ovat totta kai suosittu kuvausvalinta, varsinkin lapset ovat haltioissaan kauniista lumiponista. Myös tähtipojilla on vientiä, mutta muutama lyhtyjen ja lyhteiden kantajat pääsevät muutamien kanssa kuviin. Eräs pieni juniori selittää kovasti äidilleen, että haluaa kuvaan Patronin kanssa. Tyttö on ilmeisesti mennyt ponilla jollain tunnilla Seppeleessä. Laskeudun selästä Patronin viereen ja tyttö tulee toiselle puolelle. Hymyilen kameralle kun tytön äiti räpsii muutaman kuvan.
”Kiitos!” äiti toteaa ja hymyilee leveästi. Tyttökin kiittää pienellä äänellä ja rientää sitten äitinsä vierelle.
Kiipeän takaisin Patronin selkään. Kuvausten kanssa menee aikaa ja vielä Salma keräilee yleisön lahjoittamia herkkuja pärekoriin. Kulkue jatkaa laulun säestämänä matkaa metsätielle ja kohti tallia. Poikkeamme metsään jättämään lyhteet metsän eläimille.

Illan hämärtyessä Tuulia kääntää Rosan turvan kohti Seppelettä. Pitkä letka matelee takaisin jonoon metsätielle. Lyhdyt keikkuvat käsipuolissa ja joku vielä hyräilee laulettuja lauluja. Tästä ei tunnelma parane.

Kiitos ihanasta tapahtumasta !!

TAP

[Nuutti]

Lumi narisee kavioiden alla suomenruotsiksi. Santa Lucia, santa Lucia..
Kynttiläkruunu keikkuu valkoisuudessa, lämmin valo lankeaa Lucian olkapäille ja valkoisen ponin kupeille, pörröisiin häntäjouhiin saakka. Lumi kumpuilee ja tuuli puhaltaa lumihiutaleita hankea pitkin laajoille laitumille ja kylään kiemurtelevan tien yli. On vuoden pimein aika ja valo on kaikkialla kulkijoiden ympärillä. Ratsastan Lailan selässä, lämpimästi pukeutuneena ja hämmentyneenä saamastani tehtävästä.

"Joojoo, ota vaan", Salma ojensi minulle sievästä, keihästä, pitkää salkoa, jonka päässä oli kultainen tähti. "Tähdenkantaja."
"Oisin halunnu olla Lucia", työnsin alahuultani rullalle ja painoin katseeni tallin betonilattiaan, sille oli tippunut kuivia heinänkorsia.
Vilkaisin nuoreen naiseen kulmieni alta, huokaisin syvään ja puhkesin hymyyn, joka kuulemma näytti aina hiukan hämmentyneeltä. Salma hymyili takaisin, tuuppasi mua olkapäähän ja pyyhkäisi peukalollaan poskeani.
"Oisit ollut kyllä hyvä Lucia."
Otin tähtiseipään ystävältäni ja lähdin valumaan tallikäytävää Lailan karsinalle päin.

Kun olin päässyt ratsaille kummallisessa valkoisessa kaavussa, Anne ojensi mulle sen tähtiseipään ja matka alkoi. Niin luminarisi kauniisti ja pakkanen väreili. Laila kuunteli takana tulevaa Huiskaa ja Jasonia. Huiska taisi painaa kädelle aika voimalla, mutta Laila suhtautui kaveriinsa rauhallisesti. Käännyin juttelemaan Jasonille ja ratsastimme vierekkäin vähän aikaa. Poika oli kyllä valloittava. [tähän haluan jatkaa vielä vähän jotain!]

Kylälle oli kerääntynyt paljon ihmisiä. Monet hevosista hämmästelivät heitä ja Laila myös. Se säpsähteli erityisesti kiljahtelevia ja korkeaäänisiä lapsia, jotka ryntäilivät kohti hevosia. Katsoin heitä vakavasti kulmieni alta, mutta hymyilin sitten taas, kun he
rauhoittuivat. Kamerat räpsähtelivät, tietenkin Lucian ympärillä, mutta myös meidän tähdenkantajien. Jason poseerasi uskomattomalla antaumuksella ja ylpeydellä pörröisen Huiskan selässä, joka katseli himoiten kauralyhteiden perään ja yritti hivuttautua lähemmäs. Oli hauskaa nähdä, kuinka paljon ilahdutimme ihmisiä. En tosiaan välittänyt kristinuskosta tai sen tarinoista, mutta yhdessä tekeminen, hyvän tekeminen oli aina paikallaan. Lauluilla ja hevosilla on yleensä sellainen vaikutus.

Huokaisin helpotuksesta, kun jatkoimme matkaa. Laila oli samaa mieltä ja nautimme vuoden lyhyimmästä päivästä mielellämme ulkona pakkasessa.

******

Koitamme kulkea kunnolla
kauniina komeina kakomiina
Varjoina ja valoina
maneesin hiekalla

Parina elävä musteläikkä
Tulta hiiltä ja tappuraa
Tämä tässä on savua
Lashay

Valopilkut kulkevat
Ympyrän vastalaidalla
Kaarella härnäten
kilahtelua rautakengistä

Hiljaisuus hurraa
Seinät syleilevät
Katsomot hymyilevät
Ja hevoset
Ovat kauneimpia tanssijoita

******
Kiitos kivasta tapahtumasta! (Erityisesti katrilli oli huippu!)



TAP


 

[Kuú]

Katrilli

Piparkakkumuoteilla leikatut kuviot
Kaviouran tuolla puolen
Pakkasessa kuumuvat hevoset
Jalkakarvat jäässä, sulattavat menessään pieniä jäävuoria
Kavionpohjista kerätty

Musiikissa on tarinan tuoksua
Tarkkaavaisuus kulkee kiiltävien varusteiden viertä
Silkkisiin kylkiin
Kohoileviin askeliin
Ja sellaisiin salaisuuksiin,
joita vain hevonen tietää

Nämä ovat selvästikin
menossa
eivätkä meinaamassa




TAP

[Tuulia]

Katrilliruno

Hestiä hoivaan, puunaan ja harjaan
jouhet kirjavat sykerölle taitan
kiiltää jo karva, varusteet kanssa
on perhosia vatsassa

Kertaan vielä radan mielessäin
Sitä reenannu oon hikipäissäin
Kanssa muutaman ystäväin
Kohta ponitytöt tanssii näin:

Ensin käyntiä rinta rinnan
Sitten ravia lomittain
Laukkaa hetki ympyrää
Tästä kivat muistot jää

Pian talutamme ratsut maneesiin
Ja on vuoromme astua esiin
Hämärä halli kirkastuu
Ja aplodit ilmoille kaikuu

On olo kuin lavastaralla
Vaan sitä ei saa nyt ajatella
Täytyy muistaa ohjastaa
Ja muiden menoa katsahtaa

Pian rivissä seisomme
ponien selässä kumarramme
On aika kiittä toisiamme
Siinä on loppu katrillimme.

[Sandra]

Katrilli

Talli vilkas, innokas.
Joulu lähellä, tunteikas.
Jännitys vatsaa kutittaa,
kun Ariston laukkaan siirtää saan.

Katse seuraa edeltävää,
Aristo hiljaa pärskähtää.
Alex jotain säikähtää,
Hype vain hörähtää.
Yleisö henkää jännitystään,
katseeni kohtaa maaneesin maan.
Eetu jotain tuhahtaa,
yleisö hurraisiin hurahtaa.

Näin katrilli päätöksen saa,
kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Illan tullen Ariston luokse,
vie askeleeni hunajaiset.
Kiitokset ja vielä namuset,
poika saa ja sit vaan,
äkkiä koisimaan.

Lucia-kulkue

Rakastin sitä tunnelmaa, mikä valtasi minut jo heti, kun saavuin Seppeleen pihaan. Ulkona välkkyi kirkkaina jo muutamia lyhtyjä, jotka toivat valoa pimenevään päivään. Hymyillen saavuin muiden joukossa satulahuoneeseen, jossa Salma oli ottanut ohjat käsiinsä. Heti ensimmäisenä katseeni kiinnittyi kauniiseen Tuuliaan, joka oli saanut jo juhlaan sopivaa päälle pantavaa. Itsekkin kiskoin toppavaatteideni ylitse valkoisen kaavun, johon kiinnitin kultaisen nauhan. Muistin vieläkin elävästi kaikki ala-asteen Lucia-juhlat, jotka olin katsomosta aina katkerana koulussa katsonut. Meidän koulussa Lucia-neitoja olivat vain kielikylpyluokat, ja muutenkin koko ohjelma oli tavallisesti ruotsiksi. Olisin niin halunnut kulkea parijonossa kynttilää käsissäni kantaen. Onneksi vielä ei ollut liian myöhäistä.

Ariston varustin suitsilla, ja selkään heitin vaalean ratsastusloimen, jota olin omatoimisesti hieman tuunaillut. Lisäksi otsapantaan kiedoin hieman kultaista nauhaa, ja samaa nauhaa päätyi myös kypärääni. Jalkoihin käärin söpöt pintelit, jotka olin Salmalta ehtinyt varaamaan.
Pihalla joukko oli kieltämättä komea. Päädyin jälleen tuijottelemaan ihastuneena Tuuliaa ja tämän lumiponia. Vaikka ennen juhlaa olikin sanottu, että Lucia-neidolla ei tarvitsisi olla perinteisiä vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä, kyllä Tuulia oli rooliin kuin luotu.
"Näytät mahtavalta", kuiskasin hänelle ohimennen kun talutin Aristo paikkaan, jossa sen hääräilystä ei olisi selkäännousussa haittaa muille ratsukoille. Tuulia hymyili minulle vastaukseksi vähintäänkin yhtä kirkkaasti, kuin tuikkivat lyhdyt hänen päänsä kynttiläseppele Kun pääsin selkään, ratsukon ohjeistettiin tiiviiseen nippuun, josta saisi edes jonkinlaisen, edustuskelpoisen valokuvan.

Aristo esitteli taas huonoja puoliaan, kun kieltäytyi ottamasta meidän kannettavakseen lyhtyä. Se steppasi hermostuneena, kun kädessäni oli lyhty, joten nopeasti se päätettiin vaihtaa syötävään lyhteeseen. Ei pelosta ollut kyse, vaan normaalista temppuilusta vain. Taisi Aristo vain haluta maistaa herkusta vähäsen, mutta kun topakkana sen estin, siirtyi ruuna yrittämään edellä menevän ratsukon - Pyryn ja Reinon, lyhdettä. Ainakaan minulle ei tullut tylsää, kun yritin pitää ruunaa aisoissa. Reppana oli vielä niin pieni ja viaton vauva (lähinnä mun mielessä vaan), että hieman harmitti olla niin tiukkis. Mutta ei kai sitä muuten oppisi ikinä.
Matka jatkui laulellen kohti kylää. Aristokin oli toipunut siitä, että ei saanut pientäkään maistiaista käsissä heiluvista makupaloista.

"Taivaalla tähtivyö
kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön
tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus,
riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy,
kynttilät syttyy."

Kylässä oleva ihmismäärä yllätti hieman minut. Oli mukava huomata, että ihmiset olivat tulleet varta vasten meitä katsomaan. Järjestäydyimme jonkinlaiseen järjestykseen, ja aloimme jälleen laulaa lauluja, joita olimme hetki sitten metsässä treenanneet. Itse lähinnä hyräilin mukana, ja taputtelin vähän väliä Aristoa tyynnyttelevästi. Utelias poika ei millään meinannut pysyä paikoillaan, kun ympärillä oli niin paljon ihmisiä tarjoamassa herkkuja. Sen sieraimet oikein laajenivat innostuksesta, enkä voinut kuin hymyillä.
Aristo rauhoittui ehkä hieman sitten, kun sekin oli saanut muiden ratsukoiden tapaan muutaman namin taputusten kera. Ihmisiltä tuli paljon kiitoksia mukavista lauluista ja ihanista hepoista. Erityisesti lapset olivat innoissaan.

"Kom i din vita skrud,
huld med din maning.
Skänk oss, du julens brud,
julfröjders aning.
Drömmar med vingesus,
under oss sia,
tänd dina vita ljus,
Sankta Lucia."

Kylän jälkeen matka jatkui takaisin tallille. Matkan varrella sain kavuta Ariston selästä alas, ja jättää lyhteen muiden tapaan metsäneläimille. Poistuessamme paikalta, Aristo katsoi niiden perään hieman kaihoisasti.
"Älä huoli, saat tallilla kyllä ehkä vielä jotain", supatin ruunan korvaan. En tiedä ymmärsikö se, mutta aivan kuin askeleet olisivat samantein reipastuneen. Vilkas mielikuvitus(ko).
Tallilla puunasin hoidokkini huolella, jonka jälkeen se sai lupaamani herkut. Muutaman ison, punaisen omenan, jota se jäi tyytyväisenä mussuttamaan lähtönikin jälkeen. Oikea herkkusuu!


"Kiteet luo helmivyön
valkoiseen kaapuun.
Kätköstä talviyön
luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää,
juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme,
Pyhä lucia."

[Salma]

Tallin pihalla odottamassa lähtöä

No mitä ihmettä, näitähän on monta
heppaa hienoa ja satulatonta
Kaksi on yrmyjä, ne juroina tallaa
Bonnie itseään peilistä mallaa

Musta ja valkea, valkea musta
Ratsut hyppäävät shakkiruudusta
Miten se meni, Nuutti taakseen kurkkaa
Ja Laila seilaa kohti maneesin nurkkaa

Nyt tuli laukka, Kössi sen muistaa
Rosan melkein selästään suistaa
Hetkeksi pudotaan aikamoiseen soppaan
Ilkikuriset hevoset, palatkaa lelukoppaan!