Gitan hoitokirja

[Wenla]

24.5.2015 / Innostus / 

Gitta ja mä oltiin valittu Annen kouluklinikkaan. Meidän seuraksi paikalle oli tulossa mulle vähän oudompi Anni ja sen hevonen sekä Däni ja Topi. Molemmat ratsukot oli mua ja Gittaa paljon parempia, joten mua oikeesti vähän jännitti miten me suoriuduttaisiin kokemuksesta. No, tuskin Anne meitä laittaisi tekemään helppo a:n tehtäviä, joten mun oli turha murehtia.

Gitta nuokkui rennosti ilta-auringon valaisemalla hoitopuomilla, kun käärin sinisiä pinteleitä sen jalkoihin. Me oltaisiin tänään team blue. True kouluratsukko yksinään kentällä, ilman ylimääräistä häirintää. Ja mä ratsastaisin, kunnolla, oikeasti. Viime päivinä kouluratsastus oli alkanut tuntumaan kiinnostavammalta. Mieleni teki päästä ratsastamaan kunnolla, ei mitään joutavaa humputtelua, vaan ratsastusta. Gitta kyllä osasi, se oli taitava poni, mutta kun selässä oli taitamaton ratsastaja, ei poni päässyt näyttämään osaamistaan. Siihen tulisi pian muutos, lopullisesti.

Talutin ponin ajatuksissani kentälle, kiristin satulavyön tottuneesti, ja laskin jalustimia muutaman reijän muistin varassa. Nousin Gitan selkään vaivattomasti ja testasin jalustimia.
"Laske niitä reijällä!" joku huudahti kentän laidalta. Anne hymyili minulle ja näytti peukkua. Niin sitten teinkin. Liikeelle lähdettyämme tunnustelin pitkiä jalustimia. Mun jalat oli jotenkin, jotenkin pitkällä. Se tuntui oudolta, mutta näin sen piti olla. Käveltyämme rennosti pari kierrosta keräsin ohjat käteen, ja aloitin tehtävän, jonka olin suunnitellut oleskeluhuoneessa ennen ratsastusta. Ajattelin tehdä jokaiselle sivulle ympyrän, pääty-ympyröillä asetus ulospäin, ja keskiympyröillä sisäänpäin. Tehtävään kuului myös kulmien huolellinen ratsastus. Pyysin heti Gittaa aktiivisempaan käyntiin, ja tein ensimmäisen pääty-ympyrän. Gitta heitteli päätään alkuun, mutta asetti sitten kunnolla ulospäin. Sisälle asetus onnistui paremmin, ja poni alkoi lopulta hieman ennakoimaan, joten päätin vaihtaa asetusten paikkaa.

Kun tehtävä onnistui käynnissä erinomaisesti, ja poni alkoi myötäämäänkin hieman niskasta, siirsin sen raviin. Ravissa Gitta jännittyi heti, eikä ollut yhtään kuulolla. Ensimmäisellä ympyrällä piti asettaa ulos, joka ei onnistunut ollenkaan. Seuraavalla ympyrällä isään asettaminen onnistui, mutta taas kerran ulkoasetus oli aivan kaameata Gitan mielestä. Jatkoin tehtävää kuitenkin niin kauan, että allani oli rento ja avuilla oleva poni.

Seuravaaksi otin käsittelyyni meidän heikon kohdan, eli temponlisäyksen ravissa. Siinä Gitta lähti yleensä liian nopeaa johtuen epäselvistä avuistani. Tai sitten se vain vaati täsmälleen oikeita nappuloita, vaikka ymmärsikin mitä tarkoitan. Aloitin tulemalla lävistäjälle tahdikkaassa ravissa. Sitten kehotin ponia eteen samalla pidättämällä, jotta se ei pääsisi kiihdyttämään. Mutta Gitta päättikin kiihdyttää. Tulin uudelleen ja taas sama juttu. Kolmas kerta toden sanoo, vai mitä? Mur. Tulin lävistäjälle hyvällä asenteella ja hyvässä temmossa. Jalka pyysi eteenpäin, samalla pidin kuitenkin tasaisen tuntuman, enkä antanut ponin karata edestä. Ja sieltä se tuli, nätti ravilisäys ilman mitään ylimääräistä. Poni jopa myötäsi hieman, ja pyöristi niskaansa, eikä mulla ollut allani enää sama vanha Pirkitta laamamuulikekkonen, vaan hieno ja reipas poni, joka aivan kuin pyysi lisää tekemistä. Taputin ponia kiitokseksi, ja annoin sen siirtyä rentoon käyntiin.

Käynnistä päätin kokeilla laukannostoa. Ensiksi keräsin ohjat käteen ja pyysin ponilta aktiivista käyntiä, ja tein puolipidätteen valmisteluksi. Sitten tiivistin istuntaani, ja yritin antaa selvät laukkapohkeet. Kas, Gitta nosti laukan todella nätisti, ja jatkoi rentoa sellaista pitkän matkaa, kunnes pyysin sen uudestaan käyntiin. Tein uuden noston, ja ponihan muuten lähti innokkaasti ja todella nätisti.
"Hienooo!" supisin ponille pidätellessäni sitä. Kahden onnistuneen noston jälkeen jatkoin laukan työstämistä. Tavoittelin rentoa laukkaa, joka kuitenkin pysyi nätisti yllä ja saisin asetukset läpi. Ensimmäiset pari kierrosta menivät hakiessa hyvää tempoa ja perusistuntaa, pari ensimmäistä volttia asetuksen läpi saamiselle. Mutta lopulta sieltä tuli aivan mahtavan keinuvaa laukkaa, koko poni tuntui rennolta ja asetukset menivät hyvin läpi.

Loppuravien jälkeen päätin työskennellä hetken käyntipohkeenväistöjen kanssa. Poni oli kuuliainen, joten saimme monta onnistunutta pätkää. Tyytyväisenä annoin tammalle pitkät ohjat ja taputin sitä väsyneenä. Mulle oli tullut lämpimässä ilta-auringossa todella kuuma. Ja niin oli varmaan ponillekkin. Välillä oli kiva saada onnistuneita reenejä niiden täysin fiaskojen rinnalle. Ehkä meistä tulisi Gitan kanssa vielä joku kunnon kouluratsukko?

Wenla ja Gitta 35HM

[Wenla]

27.5.2015 / Pirre vs Gitta / 

"Mä olen saanut nyt tarpeekseni tuon ponin käyttäytymisestä!" Anne paasasi toimistossa pöytänsä äärestä. Mä istuin sohvalla Pirre vierelläni kuunnellen pääjehun juttua.
"Ei sitä tuollasena voi kokemattomempien tunneille laittaa, ties mitä se vielä keksii. Onhan se jo kerennyt niittää mainetta hirviöponina, ties millon joku ilmoittaa ettei tule tunnille jos joutuu Gitan selkään," Pirre kommentoi.
"Mä en tiedä mikä siihen on menny, mutta sunnuntaina kun ratsastin, niin poni oli ihan kiltti ja teki niinku pyysin. Ja jep, eilen vakkarituntilasten suusta kuulu kyllä jos ja mitä," totesin. Poni oli tosiaan ollut hieno sunnuntaina, mutta tällä viikolla se käyttäytyi kuin eri eläin.
"Kuules Pirre, mitä jos sä menisit ja läpiratsastaisit koko ponin. Mä en nyt keksi muuta ratkaisua, ehkä se poni on vaan vähän ojennuksen tarpeessa. Varusteiden epäsopivuuteen en usko, kerran se meni ihan nätisti sunnuntaina" Anne ehdotti osoittaen viimeiset sanat mulle pienen hiljaisuuden päätteeksi. Nyökkäsin ja vilkaisin esteopea.
"Ainahan sitä voi kokeilla," Pirre viimein sanahti. Tästä tulisi jännittävää.
"Noniin, asia on sitten selvä. Mä lähden nyt vetämään maastotuntia, koettakaa pärjätä!" Anne hymähti ovensuusta ja häipyi heti sen sanottuaan.

Mä laskin satulan Gitan selkään ja kiristin vyön nopeasti. Meillä oli vikat päivät super rentoa koulussa, joten olimme päässeet jo vartin yli kaksitoista. Olin käväissyt kotona ja tullut melkein heti tallille, kun Anne oli laittanut viestiä. 'Pääsetkö yhdeksi toimistoon?', oli viestissä jutellut. Olin saattanut jo siinä vaiheessa arvata mitä asia koski. Samassa Gitta nappasi mua kädestä, eikä siinä ollut itku kaukana. Mä hölmö en ollut laittanut sitä kiinni karsinaan, kun olin alkanut hoitamaan ponia.
"Hiton poni! Koskeppa uudelleen niin saat varmasti köniisi, urpo!" Karjaisin.
"Ainakin sä osaat laittaa sille kampoihin," Pirre virnisti ovelta. Laitoimme Gitan nopeasti valmiiksi ja suuntasimme kentälle. Jalustimia sai pidentää roimasti, ennen kuin ratsukko pääsi matkaan. Gitta näytti laiskalta kävellessään puolinukuksissa uralla. Vilkaisin kelloa, se näytti varttia yli kaksi. Talli alkaisi pian täyttyä innokkaista tuntilaisista, joita varmasti kiinnosti KAUHUHEPAN läpiratsastus. Pirren ottaessa tiukemmat ohjat ja alkaessa taivuttelemaan ponia se päätti säikähtää puun oksalla istuvaa lintua, ja lähti täyttä laukkaa ympäri kenttää. Pirre sai sen kuitenkin pian pysähtymään ja uudelleen uralle. Katsoin parhaaksi siirtyä aidan paremmalle puolelle seuraamaan ratsastusta.

Seuraava tempaus sattui ravia nostaessa, jolloin Gitta päätti ensin heittää sivupukin ja sitten jähmettyä uran viereen kuin patsas. Pirre joutui hetken huhkimaan, ennen kuin Gitta antautui raviin. Hetken kuluttua poni päätti esitellä pukkirodeoitaan. Se hyppi ja pomppi jokaiseen ilmansuuntaan, kunnes tajusi, että Pirreäpä ei niin helposti pudotettaisi. Lopulta poni näytti kulkevan oikein kivasti ravissa, eikä kakaramaisesta KAUHUHEPASTA ollut jälkeäkään.

Välikäyntien aikana Gitalle oli tullut jo hiki, samoin myös Pirrelekin. Aidalle oli kerääntynyt puolessa tunnissa ihan kiitettävästi tuntilaisia. Osa oli samoja kuin eilen, ja erään tunnistin Soileksi, kuvauksien perusteella sen seurassa olleet kamut taisivat olla just niitä tyyppejä. Tämähän sattui somasti.
"Mä kyl uskaltaisin kiivetä ton Gitan selkään, ihan helposti, se vaan testaa ratsastajaa," kuulin neidon sanovan. Pliis. Huomioni kiinnittyi takaisin Pirreen ja Gittaan, jotka valmistelivat laukan nostoa. Kun laukkapohkeet tavoittivat Gitan kyljet poni oli kuin tulessa. Se juoksi, pukitteli ja pyöri ympäriinsä kuin väkkyrä. Lopulta poni päätti juosta päin aitaa ja tehdä äkkipysäyksen juuri ennen sitä. Se olikin sitten menoa. Pirre suistui maahan pitkän tasapainottelut päätteeksi, ja siitähän Gitta riemastui. Tamma juoksi ympäri kenttää täysin vauhkoontuneena, joten mä hyppäsinkin kentälle pyydystämään ponia. Mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Vilkaisin Pirreen, joka oli noussut ylös. Hän liittyi seuraani pyydystämään Gittaa. Siinä vaiheessa mua suututti, joten astelin tarmokkaasti tuntilaisten täyttäneelle aidalle.
"Ettekö te mokomat viitsi edes tulla auttamaan? Näätte varmaan että poni juoksee ympäriinsä, mutta te vaan seisotte siellä. Kummallista toimintaa! Herranjumala, raahatkaa itsenne tänne aidan sisäpuolelle ja ruvetkaa ottamana tota hevosta kiinni!" Korotin ääntäni ja otin tiukan katsekontaktin tuntilaisiin. Onneksi tajusivat tulla kentälle, tai muuten mulla ois oikeasti mennyt vähän yli.

Porukalla saimme Gitan nopeasti kiinni ja Pirren selkään. Nainen ei edes sanonut mitään huutamisestani, ehkä se oli ihan hyvä opettaa avuliaisuutta, vaikka sitten vähän rumemmin. Piritan nostaessa uudestaan laukan Gitta esitti samanlaista showta kuin äsken, mutta siihen nainen oli varautunut. Hän läimäytti raipalla ponia takapuoleen, josta se taisi hieman hämmentyä.
"Helekutti poni!" Pirre murahti ja nosti uuden laukan. Gitta ei enää yrittänyt mitään, vaan taipui nätisti laukkaan. Okei, yritti se loikkia vähän sivulle sun muuta, mutta pukkeja ei enää näkynyt. Lopuksi Piritan ravatessa tamma kulki hienosti, eika alun konnuuksista ollut tietoakaan.

Loppukäynneissä muistin, että mun pitäisi käydä soittamassa itselleni kyyti. Astelin rivakasti tallin puolelle ja sieltä yläkertaan omalle kaapilleni. Kaivoin puhelimeni nopeasti ja näppäilin äitin numeron.
"Moi, tuuks siis hakee mut?"
"Joo, monelta tuun?"
"Öö mitä kello on?"
"Puol kolme kohta."
"Joo, no tuu kolmeksi tähän."
"Okei, moikka!"
"Moi."

Lopetin puhelun ja työnsin luurin taskuuni. Olin juuri lähdössä alas, kun Pirre tuli mua vastaan.
"Huhhuh, on se vaan työläs. Pointsit sulle kun jaksat tollasta!" nainen huokaisi.
"Kiitti. Missä koni on?" kysäisin nopeasti. Mulla oli paha aavistus tästä.
"Jätin sen yhdelle niistä tuntilaisista, kun sua ei näkynyt," Pirre tokaisi huolettomana.
"Okei, meen kattoo miten se pärjää," hymähdin hieman vaivautuneena ja hipsin portaat alas Gitan boksille. Sieltä pilkisti tuutu naama, ja karsinan ovella seisoi tutut tyypit. Soile ja alamaiset.
"Tota, mä voin kyl jatkaa tästä. Se on varmaan vähän pahalla päällä," yritin sanoa ystävällisesti.
"Mä pärjään kyllä," tyttö tokaisi vilkaisten mua. Samassa Gitta pamautti jalalla seinää ja näykkäisi ilmaan. Soilelta pääsi kiljaisu.
"Ei kannata seisoa selkä sitä päin," vinkkasin hieman turhautuneena.
"Luuletko sä tietäväsi mua paremmin?" tyttö kysyi.
"No ainakin luulen tuntevani Gitan vähän paremmin, sen hoitaja kun olen," tuhahdin. Mua ärsytti tosi paljon.
"Kuule, mä pärjään. Sä voit vaikka mennä pesemään noita suojia, hoitaja kun olet?" Soile hymyili enkelimäisesti.
"Joo," sanoin ilmeettömänä ja kävelin suojat ja harjapakista napattu harja käsissäni ulos.

Wenla ja Gitta 36HM

Monipuolinen, hauska teksti =)

[Wenla]

3.6.2015 / SE ON MUN HOITOPONI /

Avasin tallin oven ja vetäisin keuhkot täyteen ihanaa talli-ilmaa. Kunnes muistin, että siitepölyaika oli pahimmillaan. Aivastin kerran, ja sen perään heti toisenkin kerran. Jep, tälläista se oli astmaatikkona, heinänuhaisena hevosallergikkona. Että pitäkää vaan ne mandariiniallergiat, tälle ei pärjää mikään eikä kukaan.

Toivuttuani allergiakohtauksesta astelin niiskuttaen Gitan boksille, ja yllätyksekseni huomasin sen olevan siellä, tosin satula selässään. Mut Gitalla oli vapaapäivä...?
"Kyl mä tiesin et Gitta on hankala, mut se oli ihan oikeesti vaikea," Salman ääni kuului hieman kauempaa. Hän jutteli kypäräpäiselle Emmylle, joka piteli käsissään satulaa. Tytöt huomasivat mut pällistelemässä Pirkitan karsinan suusta, ja huikkasivat tervehdykset. Emmy häipyi jonnekin, mutta Salma asteli luokseni.
"Pointsit sulle kun jaksat tapella ton kans aina," tyttö, tai pikemminkin nainen virnisti ja ujuttautui karsinaan.
"Hä-häh. Siis miten sä Gitalla oot mennyt?" mongersin. Oikeestaan olin vähän mustasukkainen, kun Anne tai joku oli antanut Salman mennä Gitalla. Sillähän oli Bonnie!
"No Pirre laitto sen mulle, mites muutenkaan?" brunette vastasi kysyvä ilme kasvoillaan. Just, eli nykyäänkö kuka vaan saattoi mennä Gitalla ja Pirre vaan laittaa sen valmiiks? Mua ärsytti, SE ON MUN HOITOPONI. Ei sun!!! Salma taisi huomata epäuskoisen ilmeeni, joten hän tokaisi: "Niin mä olin maastaritunnilla sen kans." Punastuin, mitä mä taas olin mennyt kuvittelemaan. Ilmeeni taisi olla näkemisen arvoinen, koska Salma purskahti nauruun.
"Mitä sä oikeen ajattelit, että oon varastamassa sun hoitoponias?" hän nauroi.
"Tota, sä et ehkä haluu tietää," mumisin nolona ja pakenin paikalta pikaisesti.

Kyhjötin Gitan harjat käsissäni satulahuoneen nurkassa selkä ovelle päin. Mua hävetti tosi paljon, mitä olinkaan kuvitellut? Että Salma oli ottanut Gitan itselleen? Vaiko että joutuisin jakamaan Gitan jonkun kanssa? Että menttäisin tamman, ainoan asian, mikä oli ennallaan. Äiti ja isä olivat eronneet, toissapäivänä. Isä oli lähtenyt kaupunkiin yöksi, me muut olimme jääneet kotiin. Eilen isä oli hakenut kamat, ja ilmoittanut mulle ja Vanessalle löytäneensä vuokrakämpän kerrostalosta. Äidille hän ei puhunut. Eron syykin oli äiti, äiti ja sen uusi mies.

Se oli tullut meille aamulla. Iloisena hymyillyt, kuten äitikin. Jokainen vanhempi olisi varmaan osannut vähän hienovaraisemmin esitellä uuden kumppanin, mutta ei mun äiti. Se ei ollut antanut meille edes aikaa. Ja se uus mies oli ihan kamala. Tatuoitu lihaskimppu, joka piti käsiään äidin ympärillä, niin kuin hän olisi ollut joku maailman haluttavin aarre.

"Kuulkaa, se on nyt niin, että Mikko muuttaa meille ensi viikolla."

Mun maailma oli melkein kaatunut siihen. Tallille tullessani olin yrittänyt olla oma itseni, mutta epätietoisuus Gitasta ja Salmasta oli murentanut mun kuoren. Tavallaan mua ärsytti, että Salma oli saanut mennä sillä, varsinkin kun mulla oli suunnitelmissa maastoilua. Tiesin kyllä, että ei se ollut Salman vika, eikä Pirrenkään vika. Se vika oli mun pään sisässä. Mutta se poni oli mulle vaan niin rakas.
Jonkun mielestä se oli vaan poni. Useimpien mielestä se oli ihan kauhee poni, joka tiputteli ratsastajia alas. Harvojen mielestä se oli kiva poni. Mun mielestä se oli yksinkertaisesti vaan paras poni.

Liian tärkee liian rakas, 

jos lähtisit pois, 

mä hakisin sut takas.


Wenla & Gitta 37HM

[Wenla]

Rataestetunti 25.3.2015 

"... ja sit vitos esteen jälkeen yritetään tehdä hyvä tie kutoselle. Kutoselta pitää valmistutua nopeasti jotta pääsee kääntämään kasille ja saa hyvän lähestymisen. Ja seiskalta pitkä lähestyminen kasille. Yritetään pitää siinä hyvä rytmi yllä..." mumisin itsekseni kiristäessäni Gitan leukaremmiä. Me oltiin mun hanskoja vaille valmiita lähtemään estetunnille. Se oli meidän eka hyppykerta emämunauksen jälkeen, toisien sanoen harkkakisojen jälkeen. Olin yrittänyt tsempata itseni hyvälle mielelle, ja tavoitteenani oli vain saada poni kaikista esteistä yli kunnialla hyvässä rytmissä. Ajan ratsastus saisi jäädä toiseen kertaan.

Ennen selkään nousua olimme kävelleet radan läpi raahaten poneja perässämme. Gitta oli tuijotellut epäileväisenä vesimattoestettä, mutta olin tajunnut näyttää sitä tammalle. Olihan neiti sitä aikansa haistellut ja ihmetellyt, kunnes se taisi tajuta jutun jujun - ei se matto pikkuisia poneja syö.

Gitta tuntui verryttelyssä patalaiskalta, joten päätin ravien jälkeen herättää sen laukkaamalla ympäri maneesia. Poni piristyi hieman, jolloin aloin ottamaan sitä vähän kiinni hallitumpaan laukkaan. Pinkille verkkaesteelle molemmat akksi hyppyä sujuivat mainiosti, mutta vesimattoeste olikin sitten liian pelottava. Ensimmäisellä kerralla Gitta pysähtyi kolme metriä ennen estettä, ja jäi siihen pomppimaan ihmeissään.
"Tuu heti uudelleen, ja vaikka se pysähtyy niin et käännä sitä pois. Kävelet esteen luo ja sitten tuut uudestaan!" Pirre ohjeisti esteen viereltä. Toisella kerralla Gitta oli hyppäävinään, mutta teki täyskäännöksen juuri ennen ponnistusta. Olin ennakoinut liikaa innoissaan siitä, ettei tamma ollut stopannut, joten jalkauduinkin oikein nätisti seisaalleni.
"Tuoppa kakku huomiseks!" Tuikku huikkasi virnistäen Hesen selästä. Hymähdin ja ponnistin takaisin selkään Pirren pidellessä Gittaa aloillaan.
"Pidä pohkeet kiinni, ja ohjat tuntumalla. Lähde hyppyyn mielummin vaikka turhan myöhään, kuin että alkaisit ennakoimaan. Näet jos se stoppaa, niin sä et heti lennä kun oot vielä tukevasti satulassa. Jos tunnet vähääkään, että se epäröi, nii kannusta vaan reippaasti!" Piritta ohjeisti ja siirtyi sivummalle. Lähestyin estettä uudelleen katse seinässä ja pohkeet kiinni. Gitta eteni nätisti, mutta pian tunsin kun se alkoi hiljetää vauhtia. Kannustin tammaa pohkeella ja maiskutin reippaasti. Ensin tuntui, että Gitta meinasi pysähtyä, ja luulin jo, ettei se hyppäisikään. Este oli kuitenkin vain hieman yli puolessa metrissä, joten Gitta leiskautti sen yli paikoiltaan kunnon kenguruloikalla.
"Kehu sitä!" Pirre virkkoi taustalta. Taputin Gittaa hymyillen.

Ensimmäisellä kierroksella hyppäsimme kaikki noin kuudenkympin radan. Toiselle kierrokselle Pirre piti pienen gallupin radan koosta, ja pyysinkin, että este neljä ja 11, sekä este 6 nostettaisiin seitsemäänkymppiin. Muu sai pysyä samassa korkeudessa, eli siinä kuudessakympissä. elikymppi meni meillä treeneissä jo tosi hyvin - kisoissa ei niinkään -, mutta kuuskymppi oli vielä työn alla. Olin itse hypännyt paljon isompaa, mutta mun ja Gitan yhteinen sävel radalla ei ollut vielä löytynyt. Tosin yhteistä matkaa oli takana vasta hieman yli puoli vuotta. Okei, esim Cella ja Windi hyppäsivät paljon isompaa. Mä olin ehkä vähän mukavuudenhaluinen. Gitta ei ollut esteillä(kään) mikään helppo poni, joten mun mielestä me oltiin silti edistytty ihan hyvin.

Rata alkoi hyvin, sain Gitan ratsastettua hyvään paikkaan ensimmäiselle esteelle. Sarjalle pääsimme sisään hyvin, mutta toiselta esteeltä lähti puomi mukaan. Siitä rytmi hieman sekoittui, jonka takia hyppäsimme toisen radan 'korkeista' esteistä hieman kaukaa. Kaareva linja vitosella meni hieman huonosti, koska Gitta punki lapa edellä uralle. Pääsimme kuitenkin esteen yli puhtaasti - tosin hieman huonolla tiellä. Kutonen meni hyvin, mutta seiska aka vesimattoeste oli kamala. Gitta melkein pysähtyi, mutta ärähtäessäni hyppäsi esteen yli kunnon loikalla. Viimeinen yhden laukan sarja meni hyvin, joten saatoin olla ihan tyytyväinen tulokseen. Pirre kommentoikin suoritustamme näin:
"Wenla, Gitta kun on tuommoinen hassu lullero, joka on helposti vino ja jotenkin luiskahtaa läpi ulkoavuista, saat olla sen kanssa oikein erityisen tarkka siitä, ettei se valu kaarteissa tai estelinjoilla minne sattuu. Ulkoapusi muodostavat sille seinän, josta se ei mene läpi esteiden välissä, eikä näinollen pääse hivuttautumaan esteiden ulkolaitaan. Auttaa myös, jos et ajattele kääntäväsi sisäohjalla, vaan katseella, painolla ja ulkoavuilla. Kun vedät sisäohjasta, vedät samalla sen kaulan mutkalle ja jos ulkolapa jää silloin vartioimatta, se aivan taatusti lötsähtää se lapa edellä suuntaan, jonne et halunnut sen menevän." Nyökkäsin ja siirsin Gitan käyntiin.


Toisella kirroksella taivoitteeni oli vain saada rata sujumaan paremmin, ja ratsastaa reippaammassa temmossa. Rata sujuikin äskeistä paremmin, tosin ensimmäisen kerran en kauheasti uskaltanut pyytää eteenpäin. Se myös näkyi ajassa, emme todellakaan ollut nopeimpia.
"Nostetaanko esteitä, Wenla?" Pirre kysäisi. Äskeinen rata oli menty samalla tavalla kuin ihka ensimmäisen kerran.
"No jos nostat niitä samoja esteitä siihen seittemäänkymppiin?" Pyysin. Pirre nyökkäsi ja nosti esteitä hiukan. Sillävälin hain sujuvaa laukkaa tammalla, ja kun vihdoin päästin sen radalle, Gitta oli kuin liekeissä. Se meni sopivaa vauhtia, eikä kysynyt yhdenkään esteen kohdalla mennäänkö yli vai ei. Aikavertailussa olimme kolmansia, mikä eil ollut lainkaan huono tulos.
"Hieno poni. Rakastan sua!" höpisin tammalle loppukäynneissä.

Wenla ja Gitta 38HM

[Wenla]

 15.5.2015 / Yksi idea /

Viimeviikko oli ollut hiljainen, koska osa hoitajista oli Yhdysvalloissa ratsastamassa. Mullakin ois ollut hinku mukaan, mutta olin kerinnyt sopia kesätyöt sille viikolle. Ja tällekin viikolle torstaihin asti. Mulla meni töissä paljon aikaa, joten Gitta oli jäänyt muiden hoidettavaksi. Nyt kun tunnit olivat loppuneet olin ajatellut, että sehän olis vähän niinkun mun homma pitää mammulin peruskuntoa yllä.

Ja mitä tuli mun perhe-elämään, en ollut nähnyt isää melkein kahteen viikkoon. Se oli kuitenkin soittanut mulle eilen ja kertonut lähtevänsä Ruotsiin juhannukseksi. Joten mä olin lähdössä torstaina Ruotsiin isän ja Vanessan kanssa. Äiti oli pistänyt vastaan, huutanut ja kieltänyt koska 'me ollaan menossa mökille Mikon ja hänen vanhempiensa kanssa.' Vanessa oli itkenyt, koska sekään ei tykännyt Mikosta. Mä taas olin suuttunut kunnolla ja karjunut niin kovaa kuin kurkusta lähti kaiken maailman solvauksia äidille. Se hävetti mua, mutta ihan vähän vaan. Äiti ansaitsi sen. Onneksi Vanessan itku sai sen heltymään, mutta meidän välit ei olleet kunnossa.

"Mä en tunne sua enään, Wenla," se oli tokaissut. Ai kuka ei tunne ja ketä?

Taukotuvassa oli ihanan meluisaa. Paikalla oli pikaisella silmäyksellä viisi hoitajaa. Usan matkaajista Cella ja Clara olivat olleet reippaita ja saapuneet tallille. Moikkasin kaikkia ja istahdin lattialle nojaten sohvaan. Myös Olivia, Sussu ja Ilona olivat raahautuneet paikalle. Juttelu jatkui kiivaaseen tahtiin jostain hienosta hevosesta, ja välillä se poikkesi myös kanahampurilaisiin. Mä istuin hiljaa ja ajattelin Gittaa.

Nuori vaaleahiuksinen tyttö ponnisti ponin paljaaseen selkään. Hänen kultakurinsa liehuivat samaan tahtiin ponin mustien, epäsiistien jouhien kanssa. Hän ohjasi tumman ponin metsän syvyyksiin. Pian he ilmestyivät taas näkyviin. Poni liitävine kavioineen tanssahteli eteenpäin korvat hörössä. Kun vilkaisi menosuuntaan, näki siellä esteen. Esteen keskellä peltoa. Poni ponnisti korvat hörössä ja liisi esteen yli. Kaviot eivät kuitenkaan osuneet maahan, vaan ratsukko vajosi ja vaj
"Nukahditko sä Wenu?" hätkähdin. Sussu tuijotti mua puupenkin reunalta.
"Häh...? Joo, eikun siis en. Tai siis joo taisin mä,"haukottelin. Se ratsukko oli ollut mä ja Gitta. Ja siitäpäs mulle kehkeytyi vallan mainio idea.
"Kuka on se onnenpoika josta näit unta?" Ilona kiusasi ja pörrötti jo valmiiksi sekametelisoppahiuksiani.
"Oliskin joku josta nähä unta."

Astelin alakertaan yksi ajatus mielessäni. Haluaisin maastoesteille ja vähän äkkiä. Kukaan yläkerrasta ei ollut innostunut ajatuksesta, joten mun oli löydettävä seuralainen jostain muualta, ja vähän äkkiä sitten. Nappasin Gitan karsinalta riimun ja aloin pälyillä ympärilleni. Myntin boksin edessä seisoi arviolta parikymppinen miehenalku silittelemässä tammaa. Se oli luultavasti sen tamman uusi hoitaja, jota en ollut vielä tavannut. Meinasin jo mennä morottamaan, mutta hetkellinen ujous otti vallan ja päätinkin rynnätä pää kolmantena jalkana pihalle.

Kävin hakemassa Gitan sisälle, sillä ulkona ei ollut mikään paratiisisää. Tai paistoihan aurinko, mutta mulla ei tullut kuuma hupparissa, jotenka se ei ollut kiva sää. U know? Gitta oli hyperventilöintituulella. Se heilutti päätään ja pyöriskeli koko ajan, joten päädyin laittamaan sen käytävälle kiinni. Siinä harjaus sujui paremmin, mutta Gitta hirnahteli about viiden sekunnin välein jos ja mille. Jouduin harjaamaan vain vähäsen, sillä Pirkitta ei ollut onnekseni piehtaroinut. Kun olin puhdistanut kaviot ja poni oli suunnilleen kiiltävä heivasin sen takaisin boksiinsa ja lähdin ulos metsästämään mulle maastoestetoverikaveria.

Britta seisoi keskellä tallin pihaa tähyilemässä taivaalle. Mä en tiedä mikä niissä pilvissä oli niin mahtavaa, mutta sen tiesin että tässä oli mun tilaisuus saada maastotoveri. Hiivin niin hiljaa kuin tennareiltani kykenin ja otin molempiin käsiini riimun pään. Ennenkuin brune kerkesi kissaa sanoa olin lassonnut sen ovelasti riimunnarun sisään.
"IIIIIIIIIIIIIIIIKKKKKKKKKKK!" kuului tytön suusta. Hän käännähti kannoillaan ja kastoi mua silmät kauhusta levällään. "WENLA!!!!! MÄ OISIN VOINU SAAJA SYJÄNKOHTAUKSEN! OOKSÄ IHAN HULLU?"
"En, aattelin vaan kysyy läheks mun kaa hyppää maastareita?" hymyilin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
"Ai tuon kaiken jälkeen, kun mun sydän hyppas melkeen kurkkuun?" Britta katsoi mua epäuskoisesti. "Mikä ettei."
"Jes jes jes, mee hoitaa se konis nii mä lähen satuloimaa omaani," virnistin ja käännyin.
"Mut ei sit enää ikinä tollasta säikkyttelyä!!" tyttö huusi vielä perääni.

Wenla ja Gitta 39HM

[Wenla]

2.5.2015 - Kevään ekat maastoesteet  

Jee! Mun ekat maastarit Sebessä, ja vielä Gitan kanssa. Ja mitä vauhtia ja esteitä yli kaiken rakastava ihminen voisi rakastaa vielä enemmän? Maastoesteitä.

Gitta oli lämmittelyaukiolla lullero. Se nosti kyllä ravin ja laukan, mutta hitaasti. Päätinkin vaihtaa vaihdetta, koska pulleroponilaukalla tuskin päästäisiin esteistä yli. Annoin ponin laukata reippaasti ympäriinsä, mikä sai hänen korkeutensa hieman piristymään. Ennen hyppyjen alkua taivuttelin ponia vielä ravissä ja sain sen ihan mukavasti kuulolle. Pian Pirre päästi meidät esteille. Ensimmäisenä esteniitylle vievän reitin pääsivät menemään Lynn ja Väinö, Cella ja Windi sekä Rosa ja Kössi. Sitten oli mun, Salman ja Pihlan vuoro.
"Gitta lyllertää suoraan kotiin, jos se pääsee ekaksi," virnistin kun sumplimme hetken aikaa kuka menisi ekana. Salma päätti estehirmuna johtaa joukkoa, joten niin me päästiin matkaan. Mä jättäydyin Gitan kanssa joukon perälle, reilu väli edellä hurjastelevaan Vennaan valkoisine satujouhineen.

Kunhan kaikki olivat päässeet niitylle turvallisesti hyppäsimme ensin tukkilinjaa ja sitten sianselkää, tukkikasaa ja taloa. Tukkilinja sujui hyvin ja Gitta oli saanut jutun juonesta kiinni. Se kiisi korvat luimussa esteiden yli, jolloin mä jouduin vähän jopa jarruttelemaan ponia. Kiemuraurantapaisella Gitta tuijotti ensin taloa ja sitten sianselkää - viimeisenä mainitulle otimme kiellon. Toisella yrityksellä Pirre kehotti rohkaisemaan reippaasti, ja päästinhän me yli, toki hieman omituisella hypyllä, mutta kuitenkin.

Kun olimme tulleet Pirren mielestä esteet tarpeeksi monta kertaa oli radan vuoro. Muita katsellessani jännitykseni kasvoi, eikä muiden hassut hypyt sun muut helpottaneet sitä - sain nauraa niin (etenkin Windin kaveririippuvaisuudelle. siis Windin. WINDIN) että olisi luullut jännityksen siinä purkautuvan. Vaan ei. Rata meni kuitenkin hyvin, vaikka välillä tultiin vähän pohjaan ja mua pelotti että poni kaatuisi. Esteet tuskin oli puolta metriä paljoa isompia, joten Gitta varmaan pääsisi ne paikoiltaan. Sianselkä oli taas tosi jännittävä, mutta päästiin kuitenkin yli. Mä tosin lensin puoli metriä satulasta ilmaan, kun olin jo valmistautunut ponin kieltoon.

"Wenla ei saa ennakoida!"

Toinen rata meni sujuvammin ja vauhdikkaammin, kun Gitta ei olisi malttanut pysyä karvoissaan. No, haudoilla sitä intoa vasta riittikin. Ensimmäisenä poni vähän tuijotti ja ihmetteli ja päristeli. Miksi keskelle mun laukkasuoraa on laitettu tollanen tyhmä oja? Sitä se poni taisi miettiä korvat hörössä ja naama ihan kuolassa kaikesta päristelystä. No, päätin tulla ravissa ja ensin Gitta meni ohi. Toisella kerralla se pysähtyi metriä ennen estettä ja inahti pää taivaisiin kohoten. Kolmannella kerralla päästiin ylitse ilman suurempia ongelmia, mutta kauhealla vauhdilla. Lopulta se innostui haudoista ja teki niille kunnon jättihyppyjä mun roikkuessa matkassa suupielet korvissa ilosta. Banketit menivät Gitalta helposti. Se ravasi niitä niin tottuneesti ja hienosti alas, että päätin tulla kerran laukassa. Gitta olikin oikein innoissaan, se taisi tykätä maastoesteistä. Kävellessämme tallille päin kaikkien suusta kuului iloista pajatusta.

"Siis näittekö yhden Patronin hypyistä!"

"Kössi näytti ihan joltain mustalta muulilta kun se kielteli sille haudalle!"

"Mä oon niin ylpeä tästä ponista!!!!"

No niin oon mäkin, mietin mielessäni ja rapsutin Gittaa harjan juuresta.

Wenla & Gitta 40HMMMMMMMM!!!!!!!!!!!!!!!!!

[Wenla]

7.7.2015 / Ei kai tän pitäis olla näin vaikeeta? /

Gitta pärskähti tyytyväisenä kun hiljensin sen laukasta raviin. Oli superlämmin päivä, jonka takia olin päättänyt ratsastaa vasta illemmalla auringon laskiessa. Gitta oli ollut rento ja energinen hieman pidentyneen loman johdosta, ja välillä väläyttänyt huippuhienoja pätkiä laukassa että ravissa. Olin treenannut kahdeksikkoa pääosin laukassa, sillä se oli meidän heikoin askellaji. Gitta oli melko hikinen rankemman treenin jäljeltä, joten annoin sille pitkät ohjat loppuravien ajaksi. Mä olin ratsastanut topilla, mutta hikoilin siltikin järjettömästi. Nyt ainakin rusketusrajat näkyisivät.

Talutin ponin talliin verkkaisesti. Karsinassa Gitta oli todella nuutuneen oloinen, joten päätin piristää neitokaista hieman pesemällä sen. Riisuin varusteet ripeästi ja hain repustani vesipullon, jonka täytin tallin vessassa. Gitta piristyi hiukan, kun ruiskutin sitä vesiletkulla. Kastelin tamman kokonaan päätä lukuunottamatta. Tamma innostui jopa nappaamaan itse vesiletkusta kiinni ja innoissaan se heilutteli päätänsä veden roiskuessa joka puolella. Mua nauratti, tolla ponilla vasta olikin huumorintajua. Kuivasin Gitan lopuksi huolella ja vein sen suoraan tarhaan nauttimaan ilta-auringosta. Tarhassa sitä vastaan tuli Huiska ja pian tammat ravasivat letkeästi ympäriinsä.

Raahauduin tallin ilmoitustaululle. Olin ilmoittautunut harjoituskoulukisoihin, mutta sitten mulla olikin vielä päätettävää. Harjoitusestekisat sekä seurakisat esteillä ja koulussa. Jos aikoisin mennä seuraestekisoihin, mun pitäisi luultavasti ilmoittautua myös harkkakisoihin. Olin myös ilmoittautunut kouluvalmennukseen, jonka avulla tähdättäisiin seurakoulukisoihin.
"Hei Wenla! Mitäs mietit?" Huomasin Lunan nojaavan seinään vierelläni.
"Moikka! En osaa päättää mihin kisoihin osallistun... Ei kai tän pitäs olla näin vaikeeta?" virnistin brunetelle.
"Mä osallistuin ainakin harkkakoulukisoihin, en vielä tiiä muista," mua nuorempi tyttö hymähti.
"Mäkin, mut ehkä mä osallistun ainakin harjoitusestekisoihin," totesin ja rustasin listaan oman nimeni.

60cm 

Wenla - Björks Brigitta 

"Mikset mee samontien kasikymppiinkin?" Luna kysäisi.
"Ei mä ja Gitta olla vielä sillä tasolla, oikeestaan mietin enemmän tota nelikymppiä. Pitäsköhän osallistua siihen? Ja sitten kun joskus ollaan kasikympissä, niin se jää siihen. Ei näissä seben kisoissa järjestetä ysikympin luokkia, ja se onkin sitten Gitan taso. Joten toivotaan että siihen on vielä pitkä aika, se inspiroi kun voi päästä hyppäämään isompaa, joskus," selitin.
"Oot oikeessa! Ja hei, teillä meni hyvin tänään!" tyttö sanoi ja painui sitten tallin puolelle.

Puolen tunnin kuluttua istahdin äitini auton takapenkille. Tosin, kuskina oli Mikko. Se yritti kysellä multa miten tallipäivä oli mennyt. Mä tosin vain nyökkäilin ja tuhahtelin, mikään koskaan ikinä tässä maailmassa ei saisi mua pitämään miehestä. Se oli vienyt multa jotain tosi tärkeää, mun perheen.
"Kuule Wenla! Sinä et voi vihoitella koko elämääsi minulle. Kun tutustut minuun oikeasti, muutat mieltäsi. Lupaan sen. Sitä paitsi, olisit onnellinen äitisi puolesta, jos siis hänen tunteensa merkitsevät mitään! Jos edes ajattelet häntä yhtään!" Mies ärähti. Hätkähdin ja sisälläni kuohahti.
"Älä sinä kuule sanele miten mun pitäisi ajatella äitiä. Se ei yhtään miettinyt mua, isää tai Vanessaa, kun tapasi sut. Ja voi kuule, vannon, että mielummin syön koirankakkaa kuin hyväksyn sut osaksi meidän perhettä."

Wenla ja Gitta 41HM

[Wenla]

25.7.2015 / Oli ikävä /

Mua ei ollut paljon tallilla näkynyt. Olin viettänyt kesää kunnolla säistä huolimatta. Oulussa kaverin luona oli vierähtänyt viikko, sitten oli ollut paljon mökkeilyä ja muuta toimintaa. Sebe oli jäänyt lievästi sanottuna taka-alalle. No, Gitalla oli ollut rankka viikko leirin aikaan, muutoin se oli lomaillut aikalailla. Eilen olin kuitenkin raahautunut ratsastamaan tamman rennosti ilman satulaa. Poni ollut, no, laiska. Laiska ja haluton sekä lihava kuin mikäkin muuli. Kesäkunto 2015?

Olin kuullut myös harmittavat uutiset, Britta muuttaisi Ahvenanmaalle takaisin ja Eetu lopettaisi jääkiekon takia. Kaksi sebeläistä vähemmän, kaksi muhun ja moneen muuhun verrattuna konkaria vähemmän, kaksi ihanaa persoonaa vähemmän. Ehkä se toisi myös mukanaan jotain hyvää, ehkä uusia hoitajia, kuka ties.

Tänään olin päättänyt raahautua tallille illan hämärissä. Mä ja Vanessa oltiin isän luona sen uudessa rivarissa kaupungin liepeillä. Iskä oli lomalla joten se oli viettänyt rantapäivää meidän kanssa pitkästä aikaa. Meidän perhe ei vieläkään ollut mikään ehjä palapeli, ei todellakaan, loppusuora ei ollut lähellä. Mutta ekat palat oli paikoillaan ja se jos mikä oli hyvä juttu.
"Tulen hakemaan kolmen tunnin päästä, yhdeksältä," iskä sanoi. Mä sanoin moikat ja hyppäsin tallipihalle. Astelin yläkertaan ja tervehdin Fiiaa, joka vaihtoi juuri ratsastuskenkiä jalkaansa.
"Kentällekö menossa?" Kysäisin punapäältä vaihtaessani ratsastushousut jalkaan.
"Kentällä tai maneesissa aattelin vetää koulujumpan, entäs ite?" hän vastasi.
"Maastoilemaan pitkästä aikaa kahdestaan, Gitan kanssa siis," nauroin ja asettelin tiukan poninhännän niskaani.
"No pitäkääpäs vauhdikas maasto," Fiia toivotti ja asteli portaisiin.
"Saa nähä ton kesämahan kanssa!" huikkasin naisen perään ja sujautin nopeasti ratsastuskengät jalkaani. Otin matkaani vielä raipan, hanskat ja kypärän ja lukitsin kaapin. Sitten haahuilin satulahuoneeseen ja nappasin mammulin varusteet mukaani.. Lämmin ilta suorastaan kerjäsi tuulenvirettä tai sadetta viemään ötökät pois, joten melkein kaikki ponit ja hevot löytyivät sisältä. Gitta makasi karsinassa pitkällään, eikä tainnut edes huomata mua, kun kutsuin sitä ovensuusta. Kun tamma ei liikkunut uskaltauduin sisään karsinaan ja kyykistyin varovasti Gitan pään viereen. Silitin ponin otsaa ja hymyilin, kun se puhalsi käteeni lämmintä ilmaa.

"Oli ikävä."


Wenla ja Gitta 42HM

[Wenla]

1.8.2015 / Ajatuksia /

Sebessä tosiaan kuhisi kuin muurahaispesässä. No, ainakin se oli hyvää vaihtelua heinäkuun kesäpäiviin verrattuna, kun puolet porukasta lomaili ties missä, eikä juttukaveria meinannut löytää. Hoitajahaut olivat käsillä ja iloiset tuntilaiset supisivat keskenään joka paikassa. Sentti oli siirtynyt Lynnin käyttöön ja Tollosta tullut tuntihevonen. Mua jotenkin jännitti, että tunnilla mulla saattaisi olla joskus se ratsuna tunnilla. Olin mä Tolloa kaukaa ihaillut - hyppytyyliä ja ulkonäköä siis lähinnä -, mutta muuten ori, tai nykyinen ruuna vähän pelotti mua. Sillä oli kokoa ja luonnetta. Ja Väinö oli muuttanut Mallaspuroon ja Eela oli kantavana - ihanaa, varsa! Ja yksityispaikka oli auki! Mä tosiaan toivoin, että Tuikun poni Rosa pääsisi Seppeleeseen.

Muutoksia oli ihan huimasti, mutta oikeastaan arki oli ihan tavallista lukuunottamatta hieman lisääntynyttä väkimäärää. Eivätkä tunnit olleet edes alkaneet. Mä olin ollut maastoilemassa Gitalla Claran ja Netan kanssa torstaina ja tänään lauantaina käynyt pitkällä, jokseenkin kostealla taluttelulenkillä. Olin yrittänyt vähän totuttaa Gittaa, tai lähinnä aasia treenailun makuun, jotta se ei aivan kylmiltään aloittaisi rankkaa tuntipuksutusta

Ja sitten jännittävä uutinen. Mulla alkaisi lukio elokuun kahdestoista päivä. Olin päässyt (krhm, ei tainnut muuta vaihtoehtoa olla) siihen samaiseen lukioon Inkerin, Tuikun ja muiden sebekamujen kanssa. Mulla saattaisi olla edessä muutto isän luo, jonka olisin tehnyt kyllä jo aikaa sitten, mikäli mulla ei olisi niinkin ihanaa velvollisuutta Seppeleessä, kuin Gitta. Mutta mä en tiennyt, mikä olisi järkevin vaihtoehto. Oikeastaan, ainut syy äidille jäämiseen oli Gitta ja sebetoverit. Mutta, jos jäisin äidille, mun koulumatkoihin menisi paljon aikaa, ja siihen päälle vielä kokeet ja läksyt. Toisaalta, iskältä tallille oli liian pitkä matka, joten tallimatkoihin menisi aikaa. Ja sieltä mulla ei olisi kyytejä tänne. Tosin, kai koulun pitäisi olla tässä vaiheessa elämää tärkeämpää, kuin poneilu.

Hätkähdin oikeaan maailmaan kun mun puhelin alkoi soimaan. Gittakin nosti päänsä ruohotupsujen seasta, ja vilkuili mua pahasti. Poni näytti suloiselta sinisessä fleeceloimessaan, jonka mä olin sille laittanut sateisen maastotalutuslenkin jälkeen. Kaivoin taskustani valkoisen samsungin, ja nostin luurin korvalle vilkaistuani soittajan - äiti.
"Moikka! Me ollaan ihan just tallin pihassa Mikon ja Vanessan kanssa, noukitaan sut kohta kyytiin ja käydään sitten tervehtimässä Mikon isää!" Äiti lässytti puhelimeen.
"Luulekko että mää näissä hevosenhajusissa vaatteissa oon sinne menossa? Sitäpaitsi kello on kuus, eikö se jo tyyliin nuku," huokaisin ja nojauduin tarhan aitaa vasten.
"No mä otin sulle farkut ja hupparin mukaan, voit käydä ne tallin vessassa vaihtamassa," äiti sanoi.
"Jaa. Joudutte oottaa vähä aikaa ku mä hoidan ponin loppuun," totesin. Kuulin Mikon murahtavan jotain taustalta.
"Vauhtia sitten! Moikka!" Äiti hihkaisi ja sulki puhelimen.
"Moikka..."

Tungin puhelimen takin taskuun ja pujahdin sisälle tarhaan. Avasin nopeasti Gitan loimen kaikki soljet ja riisuin sen tamman yltä. Illaksi taivas oli selkeytynyt ja aurinko kurkki puiden takaa. Usklasin siis jättää Gitan nakuilemaan muutamaksi tunniksi ennen iltaruokia. Mä hipsin talliin ja vein loimen kuivumaan. Mulla ei ollut mitään muuta mukana, joten hipsin takaisin pihalle. Näinkin tutun auton keskellä tallipihaa.

"Tossa, mee nopeasti," Vanessa aukaisi ikkunan auton luo päästyäni ja ojensi vaatteeni. Hän vilkaisi viimeisten sanojen kohdalla merkitsevästi Mikkoa, joka huokaili ratin takaa kärsimättömästi. Perus.

Vaihdettuani vaatteet astuin vessasta ulos ja olin vähällä törmätä Claraan, joka kantoi mukanaan vesipulloa, avointa vesipulloa...
"Oi sori!" Blondi kiljaisi kun huomasi kaataneensa hieman vettä housuilleni.
"Äsh, ei se mitään," virnistin. Tyttö oli kertonut mulle jotain henkilökohtaista torstaina, ja musta tuntui että meistä oli sen myötä tullut paljon läheisempiä. Mä pidin Clarasta kovasti, vaikka ikäeroa oli jokunen vuosi.
"Mihis matka?" Hän kysyi ja vilkaisi merkittävästi farkkujani.
"Mikon isää tapaamaan, muut oottaa autossa," huokaisin ja raaputin otsaani.
"Et vissii oo kovin innoissas," Clara naurahti.
"Kauniisti sanottuna. Mut ei vaa, mun on pakko mennä että en saa hirveitä huutoja osakseni. Näkyilläänpä taas!" selitin pahoittelevasti ja pyyhälsin kohti ulko-ovea.

Istahdin autoon ja laitoin turvavyön kiinni.
"Mikä kesti? Ja miksi sun housut on märät?" Mikko kuulusteli.
"Kuule, kannattais harkita poliisin uraa niin ei tarvis mua kuulustella melkei jokapäivä," hymyilin sarkastisesti ja pyörittelin silmiäni Vanessalle. Tyttö pidätti nauruaan ja kääntyi katsomaan ikkunasta ulos.
"Kuules, kannattais puhua vähän kunniottavammin," Mikko murisi. Ei kirjaimellisesti.
"Ai sullekko? Ha! Vähän vaikeeta kun en kunniota sua yhtään!" Tokaisin.
"Anti olla viimenen kerta ku puhut mulle noin senkin käytöstavaton nulikka!" Mikko huudahti. Mun silmät levisivät, samoin äidin ja Vanessan.
"Mä vihaan sua, ja äiti, sinuna jättäisin tollasen aasin pikimmiten!" Kiljuin ja avasin auton oven, olimme näet pysähtyneet stop-merkin kohdalle. Tiesin missä olimme joten päätin kävellä kotiin. "Mä meen kotiin." Paiskasin auton oven kiinni ja askelsin rivakasti tien laitaan.

Wenla ja Gitta 43HM

[Wenla]

7.8.2015 / Mekkokuvia kesäsäässä /

Tätä kuuta oli mennyt jo viikko. Tunnit alkaisivat maanantaina, koulut keskiviikkona. Sen kunniaksi mä olin päättänyt lähteä mekon ja kameran kanssa tallille, kun sää oli kerrankin aurinkoinen ja lämmin. Gitta asteli säyseästi perässäni tallia kohti. Ponin kesämaha ei ollut enää kovinkaan paha, olinhan liikuttanut sitä nyt loppukesästä ahkerasti, ja laidunkausi oli ohi. Tämä oli kuitenkin eka kerta tällä viikolla, mulla oli ollut vähän kiireitä.

Kiinnitin tamman karsinan seinään ja kaivoin karsinan eteen jättämästäni hoitopakista kovan harjan, jolla saisin kaiken lian irti. Gitta silmäili mua herkeämättä aivan kuin punoen juoniaan pääni menoksi. Harjailin ponin päästä varpaisiin, kunnes vaihdoin pehmeämpään harjaan. Sillä sohinkin hieman ampiaispesää - harjasin mahanaluksen kunnolla läpi. Ponin kiima oli alkanut, ja se käyttäytyi varsin kärkkäästi mahaan koskettaessa. Nytkin Gitta protestoi, se vispasi häntäänsä eestaas ja uhitteli takajaloillaan.
"Sori. Ehkä on ihan hyvä mennä ilman satulaa - taas. Ja kuule, sit mä suunnittelin että hypättäis huomenna ilman satulaa. Millonkohan me viimeks ollaan sitäkin harrastettu? Tunnit alkaa kumminkin maanantaina, niin sillon sun satula pääsee hyötykäyttöön," juttelin Gitalle kaulaa harjatessani. Lopulta heitin pölyharjan takaisin pakkiin ja puhdistin vielä kaviot. Sitten irrotin Gitan ja jätin sen hihhuloimaan vapaaksi karsinaansa.

Taukotuvasta löysin ainoastaan Claran ja Inkerin kihertämästä jollekin Claran puhelimessa.
"Moi, oisko jompikumpi innostunu kuvaaja? Mä haluaisin mekkokuvia Gitan kanssa," kysäisin ja näytin Nikonin järjestelmäkameraani.
"Me tullaan molemmat!" Clara innostui.
"Ai tullaan? Hei mä en oo suostunu mihinkään!" Inkeri marmatti.
"Kiva! Nähdään pihalla puolen tunnin päästä," sivuutin Inkerin kommentin ja virnistin. Paukautin oven kiinni poistuessani ja astelin takaisin alas suunnistaen suoraan satulahuoneeseen. Nappasin mukaani tamman suitset, jotka olivat puunauksen tarpeessa. Hitto, eihän näillä voi kuvia ottaa... Etsin katseellani talouspaperirullaa, ehkä vedellä pyyhkäisy auttaisi edes vähän.

Tiputin kasan kosteita paperinpalasia roskikseen, ja nostin suitset ilmaan. Ne olivat ehkä vähemmän likaiset, mutta mun pitäisi todellakin puhdistaa ne kunnolla joku päivä ennen tuntien alkua. Toisin sanoen tänä viikonloppuna. Palasin Gitan karsinalle ja asetin suitset koukkuun karsinan eteen. Tuumailin, pitäisikö mun letittää Gitan harja jotenkin kivemmin. Kuitenkin jos uskaltautuisin mekko päällä laukaamaan näyttäisi aukinainen harja kivalta. Päädyin siis jättämään sen avoimeksi liehumaan.

"Sun pitää olla nyt tosi kiltisti. Mä en halua tippua, ok?" sipisin ponille laskiaessani ohjat tamman kaulalle. Solmin ne nopeasti jonkinmoiselle lenkuralle, etteivät ne valusi tamman jalkoihin. Olin harjannut harjan tosi nätiksi, ja Gitta näytti jopa oikein hienolta. Mä kiiruhdin takaisin yläkertaan ja kaivoin kaapistani mustapinkin mekon, joka kaukaa katsottuna näytti pelkältä paidalta ja hameelta. Mutta mä tykkäsin siitä kovasti!

Vilkuilin isteäni vessan peilistä. Näytin oikeastaan aika nätiltä mekossa ja kevyessä meikissä, jonka olin loihtinut jo kotona. Hiukseni olin kieputtanut tiukalle nutturalle niskaan taitojeni mukaan - mä olin umpisurkea taitelemaan kampauksia hiuksiin. Hymyilin leveästi ja näytin sitten itselleni kieltä, se oli vähän sellainen pakon omainen reflexi, aina piti näyttää hassulle tai jotain. Huokaisin. Kamera roikkui olallani kun astelin kypärä päässä Gitan luokse. Tamma seisoi odottavan näköisenä, kun avasin oven ja nappasin ponin mukaani. Astelimme verkkaisesti ihanaan kesäsäähän. Siristelin silmiäni ja huomasin kaksi piskuista blondia norkoilemassa tallin kulmalla.
"Inksu, ota tää kamera ja Clara, viitsitkö puntata mut selkään?" Höpötin tytöille. Inkeri nappasi kameran käsiinsä ja asteli sivummalle katse kamerassa.
"Osaatko sä käyttää sitä?" Kysäisin Gitan selästä. Clara taputteli tammaa kaulalle ja tokaisi sitten: "Mä ainakin osaan, mun yhellä kaverilla on tollanen aika samanlainen!"
"Joojoo kyl määki osaan!" Inkeri huikkasi. Kohautin olkiani ja kannustin Gitan eteenpäin kohti maastoreittejen alkua.

Clara kyykki ojanpohjalla ja käänteli käsissään jotakin.
Kärpäsiä lenteli hiekkatien yllä inhottavan paljon ja satunnainen paarmakin lensi ohitse.
"Hei tuu jo," Inksu pyysi ja nappasi kuvan Gitan irvistelyistä. Tamma haisteli loppukesän tuoksuja huuli pitkällä, kunnon muuli ellen sanoisi.
"Joo oottakaa iihan sekuntti!" Clara hihkaisi. Pysäytin Gitan ja annoin sen ottaa pari tukkoa ruohoa suuhunsa. Inkeri kuvasi kukkia antaumuksella takapuoli pitkällä ja marisi välillä kun kamera ei tarkentanut. Lopulyta Clara saapui vierelleni ja ojensi pinkin kukkaseppeleen mulle.
"Laita se tohon kypärän ympärille niin saajaan nättejä kuvia," hän hymähti ja kipitti Inkerin luo.

Wenla ja Gitta 44HM

/hitto, huomasin että tossa pilvessä näkyy selvästi kumitusjäljet. ääk! älkää välittäkö

[Wenla]

8.8.2015 / Satula veks /





Wenla ja Gitta 45HM

[Wenla]

17.8.2015 / Maailman onnekkain ponityttö /

Mä olin ehkä maailman onnekkain ponityttö just nyt. Yksi esteluokka, yksi koululuokka, kaksi ruusuketta. Me oltiin sekä kuudessakympissä että helpossa c:ssä toisia. Olisin voinut hihkua innosta kun astelin koulupäivän jälkeen tallille. Ilmoitustaululla luki selvästi harjoituskisojen tulokset, mutta en siitä huolimatta oikein voinut uskoa että mulla ja Gitalla oli alkanut ehkä synkkaamaan. Tai ehkä oli aikakin, parin viikon päästä yhteistä taivalta olisi kulunut vuosi. Vuosi. Se tuntui pitkältä ajalta, mutta oli kuitenkin mennyt yllättävän nopeasti.

Vilkaisin ilmoitustaulun nopeasti läpi, seurakisat, valmennukset, tuntilista, uusi yksityinen. Hetkonen? Uusi yksityinen. Katsahdin takaisin lappuun. Robert ja Harriet V? Kivaa, uutta vahvistusta tallin ponipoikiin. Päätinkin suunnistaa heti katsomaan millainen hevonen oli kyseessä. Tollon entisestä karsinasta löytyikin kivannäköinen hevonen, tosin iso kuin mikä. Se katseli minua kaltereiden läpi tarkkaavaisesti ja yritti sitten tunkea turpansa niiden läpi.
"Hei vain," hymähdin. Näytin luultavasti tyhmältä, kun seisoa jönkötin karsinan edessä uskaltamatta koskea hevoseen. Ei mulla edes ollut harmainta aavistusta kuka hevosen omisti. Samassa mulle ei-niin-tuttu Pipsa saapui pikkupuolelle ja liittyi seuraani.
"Moi, tää on vissiin se uus heppa?" brunette hymyili.
"Joo, iso kuin mikä. Joku Robert-niminen heppu sen taisi omistaa," kohautin olkiani.
"Joo! Robert! Se hoiti täällä ennen Vennaa kunnes ne muutti takaisin Englantiin!" Pipsa katsahti muhun hymyillen.
"Aijaa," totesin. Askelien ääni kantautui korviini ja vilkaisin ääntä kohti. Vaaleahiuksinen poika tai ehkä jo mies asteli luoksemme puhuen puhelimeensa sujuvaa enkkua. Vai niin, toivottavasti se ymmärtäisi Suomea, koska mä en osannut keskustella sujuvasti englanniksi.
"Okay, bye," poika totesi ja laittoi puhelimen taskuunsa.
"Moi Robertti!" Pipsa hihkaisi ja antoi hänelle pikaisen halin. Mä tunsin oloni vähän hölmöksi, mutta hymyilin kuitenkin uskollista hymyäni.
"Moi Pipsa ja öhm..?" Miehenalku hymähti ja katsoi muhun kysyvästi.
"Wenla, hei vain," virnistin.
"Hey, mä oon Robert. Harryako ootte katsomassa?" Robert kysyi ja vilkaisi hevoseen.
"Joo! Vähän kivan olonen," Pipsa totesi.
"Jep, se on tamma, koulupainotteinen. Mun kisakaveri," Robert hymyili ja katsahti tammaa ylpeästi.
"Sun omasi?" Tarkensin.
"Yes."
"Tosi kivannäköinen ja iso kuin mikä," hymähdin.
"No joo. Hoidatko sä jotain hevosta täällä tai?" Hän kysyi. Pipsa rapsutteli Harryn turpaa ja hihitteli itsekseen kun hevonen kutitti hänen sormiaan.
"Gittaa hoitelen, ja siitä puheen ollen mun pitää varmaan tästä lähtä hakemaan sitä tarhasta," totesin vilkaistessani puhelintani.
"Okay, see you later," Robert sanoi ja kääntyi sitten Pipsan puoleen.

Sain raahata Gittaa mukanani, vaikka eilen se oli ollut kuin eri hevonen. Tai koko viikonlopun se oli käyttäytynyt super mallikkaasti, mutta nyt samat vanhat kujeet olivat palanneet. Lukitsin Gitan karsinan seinään ja hispin hakemaan harjapakin ja varusteet.
"Saat kuule mennä puomeja tänään Anitan kanssa," juttelin ponille kun palasin takaisin karsinaan. Gitta luimisteli äkäisenä kun harjasin sen takajalkoja. Kaulaa harjatessani huomasin tamman harjan tyvessä osumaa ottaneen kohdan. Se ei vuotanut verta eikä edes näyttänyt pahalta, mutta karvaa oli hieman lähtenyt ja iho oli punertava.

Löysin ainoastaan Piritan toimistosta, sillä Anne oli pitämässä alkeistuntia kentällä. Nainen lupasi tulla tarkistamaan oliko haavaa hoidettava jotenkin, ja lupauksensa hän piti.
"Täällä näin, nyt näen sen," Piritta totesi ja tarkasteli nirhaumaa. Mä pitelin Gitan riimusta kiinni ja rapsuttelin sitä otsasta.
"Ei kai se ole paha tai mitään? Mä oon tosi uuno näissä asioissa," mutisin ja katsoin tammaa huolissani. Jos pieninkin naarmu sai mussa aikaan tällaisen tunteen, niin mitä mä sitten tekisin jos Gitta alkaisi ontumaan tai muuta vastaavaa? Alkukesästä tapahtunut varkaus oli ollut ihan kamalaa, kun ei tiennyt missä kunnossa poni oli. Mä ja Luna taidettiin tirauttaa kyyneliäkin Inkerin ja Eetun maalaillessa kauhukuvia tammojen kohtalosta.
"Ei tää mitään ole. Varmaan Windi puri sitä kun ne tänään leikki tarhassa, mutta ei se mitään vakavaa ole. Toki voihan se vielä ärtyä tai muuta, mutta seuraillaan. Hyvillä mielin voit sen laittaa tunnille valmiiksi. Anitakin varmaan tulee kohta niin voit häntä auttaa jos tarvitsee," Pirre hymyili mulle ja lähti sitten valmistautumaan tunninpitoon. Mä huokaisin helpotuksesta ja nojauduin ponia vasten. Mitä mä tekisin ilman Gittaa?

Anita oli halunnut laittaa Gitan itse, joten mä istuskelin taukotuvassa parin muun hoitajan kanssa. Keskustelun aiheena oli pääasiassa hoitajahaut ja Robert hevosineen. Totta kai kun jotain tapahtui, niin sitä puitiin Seppeleessä vielä pitkään.
"Harmi muuten Tuikun kannalta kun Rosa ei päässyt sebeen," Fiia huomasi yhtäkkiä.
"Nii, mä en muuten ajatellutkaan tota. No, toivotaan että niillä kävis tuuri viel joskus," Salma sanoi hymyillen.

Wenla ja Gitta 46HM

[Wenla]

22.8.2015
/ Syö nyt vaa, reenata ehtii joskus - Cella /

Potkaisin kengät jalastani ovenpieleen muiden tennarien sun muiden seuraan ja rynnistin taukotuvan puolelle. Uusia hoitajia ei paikalla ollut, mutta muutama muu kyllä.
"Tiedonjanoinen Wenski täällä, millasia ne uudet hoitajat on?" Hihkaisin ja hyppäsin sohvalle Tuikun kylkeen. Tyttö virnisti mulle ja pyöritteli sitten päätään.
"Siis vaikuttaa mukaville ne keneen kerkesin törmää," Sandra mutisi koulukirjan takaa.
"Annihan nyt ainaki on tosi jees, se oli siel mökkiretkel," Cella sanoi.
"Aa se on se!" Aivoissani raksutti.
"No mitä mä sille yhelle tarjosin apua, niin ei kauheen hyvää kuvaa jääny. Se oli kai se Vennan hoitaja, joku Claran ikänen abouttirallaa," Rosa tuhahti pöydän äärestä.
"Aijaa, kui nyt sillee?" Tuulia ihmetteli.
"No siis käski vaa huolehtia omista asioista," brunette vastasi.
"Teini-ikänen," Cella virnisti ja katsahti muhun merkitsevästi. Näytin naiselle kieltä ja irvistin nätisti perään.
"No joo, voihan se tietty olla ujo tai jotaainn," Tuuli hymähti. Mä pyörittelin silmiäni, joku se sitten näki hyvää kaikessa ja kaikissa. Tai sit mä olin vaan liian tuomisteva ja ennakkoluulonen.

Gitta ja Harry nyhtivät viimeisiä ruhoa aitojen toiselta puolen, kun astelin tammatarhalle. Huomenna olisi estetunti seurakisoja ajatellen, joten mä olin päättänyt ratsastaa Gitan kevyesti läpi. Mä en haluaisi tuhlata tuntia siihen, että me taisteltaisiin kumpaan suuntaan mennään tai muuta vastaavaa. Vihelsin Gitalle portilta ja rapisutin taskuani. Tamma nosti päätään ja päästi pienet hörähdyksen. Hymyilin. Poni lähti astelemaan mua kohti rauhalliseen tahtiin vähän väliä pysähdellen, mutta se tuli. Ja antoi vieläpä nätisti kiinni. Hymyilin lisää ja hautasin pääni ponin harjaan, joka oli päässyt kasvamaan liian pitkäksi.
Mutta mitä välii kun se oli kerran paksu ja pehmee.

Gitta oli halimistuulella. Se rapsutti mua takaisin kun raaputin sen kaulaa kumisualla.
"Voi pelle," virnuilin ponin nyhtäessä taskujani. "No, ainakin sulla on tarkka hajuaisti." Ojensin tammalle sokeripalan ja siistin vielä sen harjan esittelykuntoon. Vilkaisin kelloa puhelimestani, se näytti sopivasti puolta kuutta. Hain varusteet satulahuoneesta, ja kävin hakemassa kypäräni kaapista. Olin päättänyt ratsastaa satulan kera, kun sen kanssa reenailut oli jääneet meidän osalta hieman vähälle.

Kiristin vyötä maltillisesti ja olin juuri nappaamassa suitsia käteeni, kun Anne pääsi yllättämään.
"Hei Wenla. Oikeastaan mulla olikin sulle asiaa," brunette hymyili ja vilkaisi rannekelloaan.
"Kerro pois vaan," virnistin muka rennosti, sillä mun sisällä kupli. Mitä mä olen nyt tehnyt?
"Tai kerrohan sinä, kuinka teillä on Gitan kanssa tämä vuosi oikein sujunut?" Pääjehu kysäisi ja rapsutti kalterien takaa kurkkivaa Gittaa. Huokaisin helpotuksesta, en näemmä ollut tehnyt mitään.
"No siis ihan hyvin kai. Ollaan enemmänkin edetty karsinan puolella kuin satulassa," kohauttelin olkiani ja vilkaisin hoitoponiani.
"No, Gitta ei ole helpoimmasta päästä! Onko ollut suurempia mutkia matkassa, tai jotain tosi tärkeää mitä sun pitäisi kertoa?" Anne kysyi.
"Eii silleen, Gitta on mainio ja ollaan me kehitytty ihan sikana. Se toivon mukaan luottaa muhun ja näi, aina on jotain hiomista mutta Gitta on kaikista hevosista opettanut mulle kaikkein eniten," hymyilin.
"Se on kiva kuulla! Minustakin teidän hoitotaival on sujunut oikein mainiosti. Mutta mä päästän teidät reenaamaan, moikka!" Anne hymyili ja asteli sitten toimistoon päin.
"Moikka," sanoin lähinnä itselleni ja käännyin sitten Gitan puoleen. Hmm, mihin me jäätiinkään.


Astelin yläkertaan aikeissani käydä nappaamassa pullaa. Cella ja Rosa istuskelivat pöydän ääressä, kun pölähdin paikalle.
"Tai ehkei sittenkään. Piti laihuttaa...," mutisin.
"No eiks maistukkaa?" Rosa kysyi kun en ottanutkaan mitään suuhunpantavaa.
"Äsh, pitää mennä reenaamaan Gitan kanssa," hymähdin.
"Syö nyt vaa, reenata ehtii joskus," Cella virnisti ja loi katseen vatsaansa. Rakastan Seppelettä.

Talutin Gitan maneesin viileyteen ja hämärään. Valot käynnistyivät hitaasti kiristeässäni satulavyötä. Gitta pureskeli kuolainta ja heilutti välillä päätään. Yritin mitata mulle mahdollisiman pitkät jalustimet, koska olin päättänyt taas ratsastaa enemmän kouluratsastajamaisesti. Teki mieli ratsastaa, oli oikeesti maailman paras tunne, kun Gitta antoi vastakaikua tehdessäni oikein. Apua oikeesto, missä välistä musta oli tullut tylsä nipottajakouluratsastaja tai jotain sinnepäin? Missä välissä olin alkanut nauttia kunnon koulureenistä? Missä välissä olin alkanut miettiä oliko mun laji sittenkin kouluratsastus?

Wenla ja Gitta 47HM

[Wenla]

28.8.2015 / Perus syksyinen ilta /

Mä asuin isäni luona. Mun autostapoistumistempauksen jälkeen tilanne oli karannut käsistä, eikä meidän perheessä kulunut päivääkään riitelemättä. Siispä keskiviikko iltaan mennessä kaikki mun ja Vanessan tavarat oli siirretty isän luo nättiin rivariin. Sieltä oli suhteellisen pitkä matka, mutta iskä oli luvannut heittää mua tallille ainakin kerran tai kaksi viikossa. Ehkä mä välillä uskaltautuisin julkisillakin kulkemaan tai pyöräilemään mikäli aikaa olisi.

Äiti ei oikeen ollut tykännyt. Se oli yrittänyt taivutella meitä molempia, mutta mä pidin pääni. Ja kai Vanessa oli siskoonsa tullut, se nimittäin ei myöskään antanut periksi. Ja Mikko, se oli vain helpottunut. Tai siltä ainakin vaikutti.
"Nythän me voidaan viettää enemmän aikaa kaksin, ja olisihan täällä vähän ylimääräistä tilaa," mies oli ehdottanut äidille niiden katsellessa telkkaria. Hyi olkoon, niiden yhteiset lapset ne vielä tästä sopasta puuttuisivatkin.

Gitta saapui parahiksi talliin viimeiseltä tunniltaan, kun olin vimmoissani hinkannut sen ruokakupit puhtaaksi. Vanhempi piskuinen mummo, melkeinpä seitsemänkymppine talutti tammaa määrätietoisesti käytävää pitkin. Hän tervehti mua nyökäten ja alkoi riisua tammaa pois.
"Apua tarvitko?" Kysäisin.
"Mielihyvin, olen muuten Leena," hän hymyili aukaistessaan poskihihnaa.
"Mä oon Wenla, hoidan tätä Gittaa. Menikö tunti hyvin?"
"Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Gitta oli aika vetreän oloinen, välillä kun olen sillä ratsastanut niin kovin kankealta on vaikuttanut alkuun."
"Joo, no tää oli sille päivän kolmas tunti. Eka länkkäritunnilla ja sitten sennujen helppo c."
"No se selittääkin! Ihan mukavasti meni, yleensä olen käynyt helppo c tason tunnilla, mutta tälle viikolle ei oikeen ollut vapaita paikkoja muulloin niin päätin sitten valita tämän tunnin. Vähän tuntui siis helpolta, mutta välillä hyvä kertailla helpompiakin jutskia! Gitta kyllä osaa kaiken kunhan vain oikein pyytää."
"Niinhän se on. Harmi kun se ei ole oikein löytänyt paikkaansa b tai a tason tunneilta, enkä mä ole vielä sen tason ratsastaja, niin Gitta ei vielä pääse ihan oikeuksiinsa."
"No, Gitta opettaa sua ainakin sitten pitkään! Ei ihan heti tuu rajat vastaan ponilla."
"Niin ja kyllä Anne tai Pirre välillä sitä ratsastaa että joutuu ponikin oikeesti hommiin."

Kun olin hyvästellyt Leenan ja jättänyt Gitan boksiinsa odottelemaan iltaheiniä kuskasin satulat ja suitset paikalleen satulahuoneeseen. Gitan suojat olivat melko hiekkaiset, joten päätin poiketa harjaamassa ne ulkosalla. Etupihalla oli hiljaista. Pieni tihkusade ei haitannut ollenkaan, kun raahasin itselleni jakkaran oven pieleen ja ryhdyin tuumasta toimeen. Piha muistutti etäisesti liekkijärveä, se melkein tulvi päivän kaatosateiden. Lätäköistä heijastui ulkovalojen kajastus, mutta muuta niistä ei näkynytkään. Oli syksy, selvästi. Ulkona oli pimeää vaikka kello ei ollut kuin korkeintaan puoli yhdeksän. Puut näyttivät uhkaavilta ja mua värisytti ajatus pimeästä metsästä.

Hätkähdin kun puhelimeni alkoi soimaan.
"Oon siellä viiden minsan kuluttua," iskä totesi heti kun vastasin puhelimeen.
"Aijaa... no öö, okei," mutisin.
"Oo valmiina pihassa, mä kävin hakemssa patonkia jota voidaan paistaa uunissa," luurista kuului.
"Juu, mä oon, moido," hymähdin ja painoin punaista. Harjasin viimeisen suojan oikaisesti puhtaaksi ja raahasin kamat satulahuoneeseen. Kävin nappaamassa kaapistani muutaman koulukirjan joita olin lueskellut tylsyyksissäni tuntien aikana. Palatessani pihalle iskän vaalea Ford odotti kutsuvana keskellä pihaa. Juoksin autolle ja istahdin etupenkkiin. Loin vielä viimeisen silmäyksen talliin isän kaasuttaessa pihasta pois. Ja jälleen hyvä päivä takana.

Wenla ja Gitta 48HM

[Wenla]

6.9.2015 VUOSI 

Syyskuu 2014 

Syyskuussa me tutustuttiin Gitan kanssa ja samoin muiden tallilaisten. Mös Toni sekoitti seben pakkaa ihan urakalla. 

Juttelimme tyttöjen kanssa vähän kaikesta. Mistä tytöt nyt yleensä puhuvat keskenään. Toki lähes joka välissä, (kuten aina) juttelumme eksyi jollain tapaa Seppeleeseen ja hevosiin. Se oli vaan se mielenkiintoisin aihe. Hoitajanhuoneen ulkopuolelta kuului kiivasta keskustelua, joten päätin kurkata oven raosta mistä oli kysymys. 

"Kerroppa mulle miksi sä jätit mut yksin?" Inkeri korotti äntään kädet puuskassa luoden Toniin halveksivan katseen.  

"Mulla oli hyvä syy," serkkuni totesi rauhallisesti, eikä ollut huomaavinaankaan tytön katsetta. 

"Sä sä... Mä luotin suhun, mut sitte..." Inkeri hiljeni ja tuijotti varpaitaan suu mutrussa. "Susta tuli samallainen kuin sun äidistäs. Se ämmä ei koskaan tykänny musta. Ihan ku se ois aivopessyt sut." Silmäni levisivät lautasen kokoisiksi. Tiesin, että Inkeri oli puhunut liian arasta asiasta serkulleni. Sanotaanko vaikka niin, että nyt ei hyvä seuraisi. Toni ei ollut lähelläkään mukavaa, kun puhuttiin hänen äidistään. 

"Sä puhuit mulle päivät läpeensä Robertista ja siitä kuin ihana se oli, enkä mä saanut suunvuoroa. Hemmetti, etkö sä oikeasti tajua? Mun äiti kuoli, etkä sä antanut mulle koskaan tilaisuutta kertoa sitä. Et koskaan..." Toni huokaisi. Sen äänestä kuului läpi viha, suru, katkeruus. Kaikki mitä se piti sisällään ihan liian kauan. 

Lokakuu 2014 

Osallistuttiin Gitan kanssa lokamaastoon ja muutenkin kehitettiin meitä yhdessä eteenpäin. Toni oli yhä mukana kuvioissa. Lokakuussa myös osallistuttiin meidän ekalle yhteiselle estetunnille. 

Marraskuu 2014 

Marraskuussa olin hieman epäaktiivinen koulukiireiden vuoksi, eikä mua juuri tallilla näkynyt. Podin myös marraskuu masennusta ihan urakalla. Gitan selkään en kovin usein kerennyt. 

Vedin sinisen fleeceloimen pois ponin yltä ja hyppelehdin viemään sitä satulahuoneen puolelle. Napsautin huoneen valot päälle ja asetin loimen roikkumaan sille varattuun telineeseen. Ovi meni takanani kiinni ja kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Lamppu rätisi samalla, kun etsin loimirivistöstä Gitan tallitoppista. En ollut täysin varma tarvitsisiko se sitä, mutta kai Kasper sen voisi poiskin ottaa jos tammalle kuuma tulisi. Loimen löydettyäni kiiruhdin takaisin talliin hoitoponini karsinalle. Pujahdin ovesta sujuvasti sisään ja asetin loimen nuokkuvan karvapalleron selkään. Kiinnitettyäni kaikki soljet suuntasin kohti yläkertaa ja koulukirjojani. 

Joulukuu 2014 

Joulukuussa hypättiin itsenäisesti ja osallistuttiin tallin jouluhulinoihin, kuten Luciajuhlaan. Meidän perheen onni alkoi rakoilla, kun äiti ja isä riiteli.  

Olin jo unohtanut kaiken ikävän, kunnes puhelimeni pärähti soimaan. Kirosin mielessäni kaikki mahdolliset asiat ja vaivuin tuolille yhtä surullisena kuin aijemmin päivällä. Mielessäni pompahteli miljoona asiaa, joista mitään en halunnut ajatella. Entä jos ne eroaa? Mitä jos me muutetaan taas jonnekkin? Mitä jos mä joudun muuttamaan eri paikkaan kuin Vanessa? Mitä jos mä en nää isää tai äitiä enää ikinä eron jälkeen? Mitä jos mä menetän isän tai äidin puolen sukulaiset? Mitä mä teen mun elämällä jos mä joudun jättämään Seben? Suljin silmäni ja rojahdin muovituolille väsyneenä. Vilkaisin välillä missä ponineitiseni luurasi, tosin tuskin se maneesista mihinkään pääsisi.  

Tammikuu 2015 

Tammikuussa meidän perhe oli taas kasassa ja elämä hymyili. Käytiin myös hyppäämässä estetunnilla. Mä uskaltuduin ilmoittautumaan mun ja Gitan ensimmäisiin estekisoihinkin. Tammikuu oli mun osalta hiljainen. 

Jätin Gitan vielä hetkeksi tarhailemaan suunnaten itse katsomaan ketkä olivat paikalla. Törmäsin toimiston ovella Anneen, joka oli kypärästä ja ratsastushousuista päätellen juuri lähdössä ratsastamaan. 

"Hei Wenla! Mukava nähdä suakin täällä!" Anne tervehti mua hymyillen. 

"Mooii. Joo, muhun ei enää niin usein törmää, kun koulu vie hirveästi aikaa. Ja sit yritän myös nähä kavereita. Tänään oli vihdoin vapaata, mutta ensviikolla on koeviikko, niin saa nähä kerkiänkö käymään," selitin tallinomistajalle. 

"No, ei kannata ottaa enemäpää stressiä hoitamisesta. Kunhan kahdesti kuussa käyt niin se kyllä riittää. Kohtahan on jo hiihtoloma sun muuta. Ai niin, mikäli kiinnostaa ja on aikaa, niin kannattaa käydä ilmoittautumassa vaellukselle, harkkakisoihin ja maastotunnille. Ja ystävänpäivä tapahtumaan!" brunette hymyilee ja vilkuttaa mulle heipat. Päätänkin ensimmäisenä suunnata ilmoitustaululle. Taulu oli tosiaan täynnä vaikka ja mitä. Kaivoin kassistani kalenterin ja katsahdin takaisin tauluun. Tammimaasto ja länkkäritunti, joka oli jo täynnä. Hitsi. Ja maastopäivä oli huonona päivänä, en pääsisi. Harkkakisat. Koulukisoihin en pääsisi, mutta estekisat. Mukana ollaan! Merkkaan itseni ja Gitan 40 senttiin ja 60 senttiin. Ilmoittauduin myös molempiin tapahtumiin, huisin hauskaa. Viimeisenä bongaan koulukurssin, jonka päätän jättää välistä. Ehkä sitten joskus. 

Helmikuu 2015 

Hiljaisuus jatkui. Tutustuin hieman uusiin ihmisiin ja vietin ystävänpäivää maastoilun merkeissä. 

Hyppelin Nadjan kanssa alakertaan, sillä kello oli hieman yli seitsemän ja jatko II tunti olisi ohi. Tallissa oli hälinää, kun viisi tyttöä oli riisumassa hevosiaan samalla jutellen kiivaasti tunnista. Mä pujottelin Gitan karsinalle jossa Elviira oli riisumassa satulaa.  

"Menikö tunti hyvin?" kysäisin hymyillen. 

"Joo! Gitta oli tosi kiva, kuten aina. Vähä laiska pohkeelle eikä laukka eka meinannu nousta. Loppuraveissa se oli yllättävän kiva, alkoi rentoutua paremmin ja muutenkin," tyttö selosti reippaasti. "Viitiks muuten harjata Gitan, meen viemää varusteet?" Nyökkäsin ja nappasin lattialla lojuvasta harjapakista juuriharjan. Gitta oli puhdas, mutta aina oli hyvä harjata ainakin pikaisesti. Kerkesin puhdistaa kaviotkin ennenkuin Elviira palasi. 

"Sori kun kesti, piti ettiä näitä," tyttö virnisti ja vilautti kahta kuivaa leipää. Hän ojensi toisen mulle ja syötti omansa Gitalle. Mä tein samoin. 

"Olispa mullakin aikaa hoitaa jotain ponia. Mutta ei mulla oo koska harrastan myös tennistä kolmesti viikkoon ja teatteria kerran viikossa. Mun hoitoponi olis ihan heitteillä. Mutta tiedätkö mitä?" tyttö kertoi. Katsahdin häneen ja kohotin kulmiani. 

"No?" 

"Sä oot ihan sairaan onnekas, kun saat hoitaa Gittaa." 

Maaliskuu 2015 

Maaliskuussa mulla ja Gitalla oli meidän ekat kisat, ja ne meni hieman penkin alle. Gitta oli muutenkin pääosin huonolla tuulella ja jouduin antamaan sille kunnon kurinpalautuksen muutamankin kerran. Osallistuttiin kerran estetunnilekin. 

Olipa kerran pieni paha poni  

Gitta nimeltään  

se huvittelee Wenlaa kiusaamalla  

ja iskemällä kavioillaan  

Se on niin pieni että aikuiset ei sen metkuja huomaakkaan  

mutta Wenlalle se mielellänsä näyttää luonteensa  

Kyllä välillä voit olla tuollainen  

kun on Gitta-päivä  

onhan se kiva, että Wenlalla on oma vänkäsäärinen poni  

Mutta älä tule liian usein Gitta-päivä  

tule vain kerran viikossa  

Kun illalla täytyis talliin lähteä  

niin Wenlaa epäilyttää  

koska ponillahan voi tänään olla  

paha Gitta-päivää  

Ja Gitta saa kaiken hieman turhauttamaan  

koska ei tottele ollenkaan  

Kyllä välillä voit olla tuollainen  

kun on Gitta-päivä  

onhan se kiva, että Wenlalla on oma vänkäsäärinen poni  

Mutta älä tule liian usein Gitta-päivä  

tule vain kerran viikossa  

Ja kaiken takana onkin vain pieni paha poni.  

Huhtikuu 2015 

Huhtikuussa olin epäaktiivinen, mutta hoidin kuitenkin ponia parhaani mukaan. Loppukuusta mulle iski huomattava motivaatio ratsastukseen.


 

Toukokuu 2015 

Toukokuussa Sebessä oli paljon uutta ja jännää toimintaa, kuten hoitajahaut ja uudet hevoset. Mut ja Gitta valittiin Annen kouluklinikkaan, josta olin tosi innoissani. Reenailin myös koulua hieman enemmän. Gitta käyttäytyi välillä kuin hirviö, joten se pääsikin kurinpalautukseen Piritan taholta. Käytiin Gitan kanssa hyppäämässä ekan kerran maastareita. 

Mulle oli selitetty koko jutun juuri. Kolme ihan uutta hevosta, Loeke, Cottonessa ja Kurbus. Kuulosti jotenkin liian hienolta mun suuhun, mutta onneksi ne oli kuulemma vain virallisia nimiä. Koska 4real, kuka jaksaa huudella kokoajan että Cottonessa? Seuraavaksi sain kuulla Hestian ja Pellan lähdöstä. Molempia tulisi talli kaipaamaan, mua erityisesti hämmennytti Hesen poistuminen. Mun rakas Gitta jäisi vaille bestistään... Ja kukakohan naapurikarsinaan tulisi? Kolmas pommi pudotettiin kun mulle kerrottiin että Nadja oli lopettanut Edin kanssa ja se menisi hakuihin. Pihla alkaisi kuulemma hoitaa yhtä uusista, Loekea, Pellan lähdettyä. 

"Eli siis Edi ja kaks uutta hakuihin. Wou," olin tokaissut siihen väliin. 

"Itseasias Kurbus ja Cottonessa sai tutut naamat paapojikseen. Emmy aloitti Kurbuksen kanssa ja Clara Cottonessan," Pihla oli selittänyt. 

"Wouwouwou...? WHAAT? Clara ja Emmy? Eli siis Patron ja Walma hakuihin?" ihmettelin.  

"No siis joku Lilja hoitaa Claraa, mutta tällähetkellä Edi komeilee yksin listalla. Saa nähdä lähteekö jompikumpi poneista kun yhdelle uusista ei kai ole edes karsinapaikkaa," Rosa sanoi. 

Kesäkuu 2015 

Kesäkuussa oli meidän kouluklinikka, joka meni oikein hyvin. Mutta mun vanhemmat erosivat, mikä latisti fiiliksiä. Olin kesätöissä, mikä söi aikaa ponin hoidolta. 

Kyhjötin Gitan harjat käsissäni satulahuoneen nurkassa selkä ovelle päin. Mua hävetti tosi paljon, mitä olinkaan kuvitellut? Että Salma oli ottanut Gitan itselleen? Vaiko että joutuisin jakamaan Gitan jonkun kanssa? Että menttäisin tamman, ainoan asian, mikä oli ennallaan. Äiti ja isä olivat eronneet, toissapäivänä. Isä oli lähtenyt kaupunkiin yöksi, me muut olimme jääneet kotiin. Eilen isä oli hakenut kamat, ja ilmoittanut mulle ja Vanessalle löytäneensä vuokrakämpän kerrostalosta. Äidille hän ei puhunut. Eron syykin oli äiti, äiti ja sen uusi mies.  

Heinäkuu 2015 

Heinäkuussa ilmoittauduin moneen eri kilpailuun, joita jännitin ihan kunnolla. Oli myös kesäleiri, joka oli yksi parhaista viikoista. Muutoin Gitta sai lomailla ja syödä itsensä läskiksi, kun mä nautin vapaudesta. 

Tänään olin päättänyt raahautua tallille illan hämärissä. Mä ja Vanessa oltiin isän luona sen uudessa rivarissa kaupungin liepeillä. Iskä oli lomalla joten se oli viettänyt rantapäivää meidän kanssa pitkästä aikaa. Meidän perhe ei vieläkään ollut mikään ehjä palapeli, ei todellakaan, loppusuora ei ollut lähellä. Mutta ekat palat oli paikoillaan ja se jos mikä oli hyvä juttu.  

"Tulen hakemaan kolmen tunnin päästä, yhdeksältä," iskä sanoi. Mä sanoin moikat ja hyppäsin tallipihalle. Astelin yläkertaan ja tervehdin Fiiaa, joka vaihtoi juuri ratsastuskenkiä jalkaansa. 

"Kentällekö menossa?" Kysäisin punapäältä vaihtaessani ratsastushousut jalkaan.  

"Kentällä tai maneesissa aattelin vetää koulujumpan, entäs ite?" hän vastasi.  

"Maastoilemaan pitkästä aikaa kahdestaan, Gitan kanssa siis," nauroin ja asettelin tiukan poninhännän niskaani.  

"No pitäkääpäs vauhdikas maasto," Fiia toivotti ja asteli portaisiin. 

"Saa nähä ton kesämahan kanssa!" huikkasin naisen perään ja sujautin nopeasti ratsastuskengät jalkaani. Otin matkaani vielä raipan, hanskat ja kypärän ja lukitsin kaapin. Sitten haahuilin satulahuoneeseen ja nappasin mammulin varusteet mukaani.. Lämmin ilta suorastaan kerjäsi tuulenvirettä tai sadetta viemään ötökät pois, joten melkein kaikki ponit ja hevot löytyivät sisältä. Gitta makasi karsinassa pitkällään, eikä tainnut edes huomata mua, kun kutsuin sitä ovensuusta. Kun tamma ei liikkunut uskaltauduin sisään karsinaan ja kyykistyin varovasti Gitan pään viereen. Silitin ponin otsaa ja hymyilin, kun se puhalsi käteeni lämmintä ilmaa. 

"Oli ikävä." 

Elokuu 2015 

Elokuussa olin aktiivinen, ja kävin Gitan kanssa kisoissa. Sijoituttiin toiseksi sekä koulussa että esteillä. Sebessä myös tapahtui paljon ja muutenkin oltiin aktiivisia. Käytiin kahdessa valmennuksessa ja nautittiin viimeisistä lomapäivistä. 

Wenla ja Gitta 49HM