Gitan hoitokirja

[Wenla]

10.12.2014 / Antakaa olla /

Muu luokka istui vielä luokkahuoneessa. Mä istuin Gitan karsinassa, tyhjässä karsinassa. En luvan kanssa. Olin paikalla luvattomasti, tai en tiedä Annesta, mutta koulun puolesta luvattomasti. Moni ei olisi varmaan musta uskonut, mutta mä lintsasin kahdelta vikalta fysiikan tunnilta, tosin toinen oli poikkeuksellinen. Kello oli about yksi, eikä tallissa näkynyt ristin sieluakaan. Hyvä, sillä juuri nyt mä vain halusin olla yksin. Gitta oli vielä pihalla, eikä mulla ollut halua lähteä sitä hakemaan. Huokasin ja nojauduin hieman eteenpäin. Pääni vaipui polvieni varaan ja huokaisin uudestaan. Silmiäni veresti inhottavasti itkemisen jäljiltä ja yritin tukahduttaa kipua rutistamallani silmät mahdollisimman kiinni. Puhelimeni pärähti soimaan kolmatta kertaa vartin sisällä. En vastannut, sillä tiesin että se oli äiti. Miksi se edes yritti kun kerta tunsi mut niin hyvin?

Istuskelin rauhallisesti työpöytäni ääressä ja kirjoitin biologian esseetä. Ajatukseni keskeytyivät kun joku rikkoutui alakerrassa. Höristin korviani ja hiippailin yläkerran aulaan. Se avautui sopivasti alakerran olohuoneeseen/keittiöön, joten pystyin kuulemaan varsin hyvin sieltä kantautuvat äänet.
"Voi herranen aika. Olen aikuinen nainen! Enkö saa nykyään edes omille työkavereille puhua?" äitini karjaisi vihaisen kuuloisena. Värähdin. Äitini ei ikinä, ei varmasti ikinä ollut käyttänyt tuollaista äänenpainoa.
"No se ei kuule ihan puhumiselta näyttänyt. Se...se mieshän flirttaili kanssasi! Ja sinä vain hymyilit ja keinuttelit päätäsi mukana kuin mikäkin rakastunut!" isäni jatkoi. Hänkin kuulosti vihaiselta, mutta jotenkin, lempeämmältä? Painoin kädet naamalleni ja toistelin mielessäni yhtä pyyntöä. Älä rakas jumala anna tämän olla totta, älä älä älä.
"Hän ehkä flirttaili, mutta minä en! Ja siitäpuheen ollen, eikö sinusta ole mukava kuulla kehuja liittyen ulkonäköösi? Joita et edes omalta aviomieheltäsi saa!" äiti parahti.
"Minua ei kiinnosta vastasitko siihen pelleilyyn, minua kiinnostaa se, miksi et vain lähtenyt pois tilanteesta ja kiittänyt. Tai edes ilmoittanut, että olet onnellisesti naimisissa?" isä karjaisi. Sävähdin ja nojauduin kyyryssä seinää vasten.
"Tämä avioliitto ei ole ollut onnellinen moneen kuukauteen! Tiedä sitten onko tätä avioliittoa enää ensi vuonna tähän aikaan! Minun ei tarvitse kuunnella tuollaista, heihei Karl! Tästä ei sitten puhuta tytöille, tunnen heidät niin hyvin, että he järkyttyvät aivan varmasti," äitini huusi ja tömisteli eteiseen. Hän nappasi takin ylleen ja kengät jalkaansa ja ennenkuin ehdin tajuta mitään, hän oli poissa. Poissa. Pakenin tilannetta omaan sänkyyni ja annoin kyynelten valua poskilleni. Olin lapsellinen, tiedetään. Mua vain pelotti, että he todella... todella eroaisivat.

Aamulla sama meno ei jatkunut. Mykkäkoulu alkoi. Molemmat tuskin puhuivat toisilleen, vaikka yrittivätkin esittää luontevaa. Noh, Vanessaan se meni täydestä enkä minäkään olisi luultavasti mitään huomannut jos en olisi kuullut iltaista 'keskustelua'. Kun Vanessa oli jo lähtenyt kouluun ja mä vetäytynyt yläkertaan meikkaamaan, olin taas kuullut jonkinnmoista huutoa. Tosin, ei niin kovaa, sillä nyt he tiesivät mun olevan kotona. Yritin sulkea äänet pois, vaikka se olikin hankalaa. Mun teki mieli itkeä, mutta halusin olla vahva. Kukaan ei saisi huomata mitään, varsinkaan Vanessa.

Palasin todellisuuteen kun puhelimeni pärähti soimaan neljännen kerran. Annoin sen soida, mutta harmikseni en ollut ainoa, joka kuuli äänen. Pian karsinan ovensuusta näkyi Fiian ja Rosan naamat.
"Wenla! Mitä sä täällä istut, eikö sulle ole koulua?" Rosa kysyi ihmetellen. Käänsin katseeni muualle. Poskelleni valahti kyynel, enkä halunnut kenenkään näkevän, kuinka heikko olin.
"Onko sulla kaikki hyvin?" Fiia kysäisi myötätuntoisen kuuloisena. Pompahdin pystyyn ja ryntäsin heidän ohitseen sellaisella vauhdilla, että toiseksi olisi jäänyt Usain Boltkin. En jäänyt kuuntelemaan tyttöjen odota- huutoja vaan rynnistin tallin ovista ulos kohti heppatarhaa. Mä juoksin tarhan portille ja etsin katseellani jonkinlaista riimunnarua. Portinpielessä roikkui jäinen punottu riimu, jonka nappasin muita mutkitta. Pian löysin itseni tarhan keskeltä lukitsemassa Gittaa narunpäähän.

En halunnut mennä talliin, joten päätin raahautua maneesiin tuulensuojaan. Gitta oli pirteällä söpöilytuulella, vaikka aluksi se oli vaikuttanut ennemminkin itse pirulta. Ehkä se vaistosi, että nyt mua ei kannattanut ärsyttää. Maneesi oli tyhjä, joten sain olla rauhassa. Istuuduin penkille ja annoin Gitan seisoskella vapaalla narulla ihmettelemässä autiota hallia. Pian poni kyllästyi ja alkoi venkoilemaan.
Ensin se pureskeli riimunnarua ja sitten se meinasi repäistä itsensä irti.
"Vai haluut sä juosta..." mumisin. Aivoni työskentelivät kiivaasti, vaikka juuri nyt olisin kaivannut jotain aivan muuta kuin ajattelua. Ehkä sillä silmällä seurattavaa tv-sarjaa tai jotain kömpelöä sarjakuvaa. Mutta mulla oli seuranani viksu poninkuvatus, joka kaipasi toimintaa. Niinpä päätin antaa sen riekkua vapaana. Otin loimen nopeasti pois ja kävin laittamassa maneesin oveen lapun: "Hevosia irti". Gitta päätti ottaa vapaudestaan ilon irti ja pian se olikin jo maneesin toisessa päässä. Ja eikun samaa vauhtia takaisin. Tosin, tälläkertaa poni teki mitä oudompia käännöksiä, hyppyjä, pukkeja. Kerkesin jo pelätä, että se katkaisisi jalkansa tai jotain. Luulen, että Anne ei olisi kamalan tyytyväinen.

Olin jo unohtanut kaiken ikävän, kunnes puhelimeni pärähti soimaan. Kirosin mielessäni kaikki mahdolliset asiat ja vaivuin tuolille yhtä surullisena kuin aijemmin päivällä. Mielessäni pompahteli miljoona asiaa, joista mitään en halunnut ajatella. Entä jos ne eroaa? Mitä jos me muutetaan taas jonnekkin? Mitä jos mä joudun muuttamaan eri paikkaan kuin Vanessa? Mitä jos mä en nää isää tai äitiä enää ikinä eron jälkeen? Mitä jos mä menetän isän tai äidin puolen sukulaiset? Mitä mä teen mun elämällä jos mä joudun jättämään Seben? Suljin silmäni ja rojahdin muovituolille väsyneenä. Vilkaisin välillä missä ponineitiseni luurasi, tosin tuskin se maneesista mihinkään pääsisi.

Vartin yli kolme kyllästyimme molemmat maneesiin. Kävi nopeasti heittämässä Gitan takaisin tarhailemaan, sillä en aikonut enää ratsastaa. Saipahan poniini aika rennon päivän. Tallustelin kädet taskuissa tallin odotushuoneen ovesta sisään ja kaivoin taskustani muutaman hilun. Työnsin kolikon limsa-automaattiin ja valitsin uskollisesti coca-colan. Sellainen tipahtikin hetkeä myöhemmin luukusta valmiina juotavaksi. Avasin juoman varovasti toivoen, että se ei kuohuisi. Toiveeni toteutui ja kaikessa hiljaisuudessa yläkertaan päästyäni siirryin taukohuoneen puolelle. Istahdin tupapöydän ääreen ja hivuttauduin puupenkkiä pitkin ikkunan viereen. Haluan vaan pois täältä, sinne missä ei oo ongelmia, ajattelin nojatessani käsiäni ja päätäni pöytää vasten.

Heräsin siihen, että joku ravisteli mua. Vilkaisin tympääntyneenä ylöspäin ja näin Fiian kysyvän katseen. Mua hävetti se aikaisempi, joten pieni puna lehahti kasvoilleni. Tai aiankin se tuntui siltä.
"Älä nyt pakene mihinkään. Me halutaan vaan tietää Rosan kans onko sulla kaikki okei?" punapää viittoi päällään sohvalla istuvaan brunetteen.
"Juu...", valehtelin.
"Miksi sä sitten juoksit meitä karkuun? Sanottiinko me jotain väärää?" Rosa ihmetteli siirtyessään tupapöydän toiselle puolelle.
"Okei ei mulla oo kaikki todellakaan hyvin, sen te vissiin huomasittekin? Mä en jaksa nyt mitään ristikuulustelua, ja pliis. Älkää kertoko musta mitään Annelle. Mä en kaipaa nyt lisää ongelmia tai huutoa. Sitä tuun saamaan lintsaamisen takia kotona," henkäisin. Voi hemmetti, nyt nekin sitten tiesivät lintsaamisesta.
"Wenla! Siis sä oot lintsannu?" Fiia katsoi minua silmät pyöreinä. Nyökkäsin haluttomasti.
"Kyllä sä meille voit kertoo huolistas!" Fiia jatkoi huolehtivaisena.
"Hei jos annetaan tän asian vaan olla, mitä jos puhutaan vaikka aattoratsastuksesta?" Rosa sanoi osoittaen sanansa enemmänkin Fiialle kuin minulle. Soin pienen tekohymyn tytölle, oikeaa hymyä mikään ei kasvoilleni tänään toisi.
"No okei, mutta sun pitäis kyllä soittaa äitilles. Ettei se huolestu," Fiia totesi edelleen huoli äänessään.
"No way, mä meen kuitenkin kotiin viideksi. Kyllä mä pärjään, oon kumminki jo viistoista," mutristin huuliani. Seuraamme liittyi myös välillä muita, kuten Britta, Tuikku, Elina ja Nadja, mutta kukaan ei ilmeisesti huomannut mussa mitään erikoista. Tai sitten he eivät kehdanneet sanoa mitään, mistä olin todella kiitollinen. Välillä on parempi vaan antaa olla.

Wenla & Gitta 21HM

HM2

[Wenla]

13.12.2014 / Lucia-katrilli /



Seben pihalla hulinaa riittää, 

kun monta ihmistkä satasta kiitää. 

Hymy suussa jokaisella, 

jopa itse Kasperilla. 

Pian alkaa katrilli tää, 

joka kaikkia hoitajia hieman jännittää. 

Gitta hieman ihmettelee, 

kun Wenla valkoisessa kaavussa tepastelee. 

Pikku pakkanen ei haittaa, 

kun jokainen maneesiin kilvan taittaa. 

Neljä pientä tikkujalkaa, 

on Hestiaa, Humua, Siiriä ja Gittaa. 

Katrilliesitys hiottuna, 

ratsukot aloituksene valmistautuvat. 

Viimeiset hionnat nopeasti, 

ja sitten jo matkaan reippaasti. 

Esityksen aikana yleisöä hymyilyttää, 

kun pikkusta kameraa Gitta jää ihmettelemään. 

Lopulta koittaa katrillin loppu, 

talliin tulee poneilla hoppu. 

Ehkä ne tietää heinän odottavan, 

tai sitten vain laiskuus ottaa vallan. 

Kaikki kuitenkin hyvin sujuu, 

ja lopulta joikainen kilvan puhuu. 

Päivä oli melkoinen, 

silti varmasti kaiken arvoinen. 

Väsyttää varmasti jo kutakin hoitajaa, 

vaikka olisi vielä paljon puhuttavaa. 

Päivästä riittää juttua pitkään, 

sen varmasti jokainen tietää. 

Paras päivä pitkään aikaan, 

tuumaa Wenla ja kotiin päin kaartaa.


Wenla & Gitta 22HM

[Wenla]

6.1.2014 / 4 pitkää kuukautta / 

Olin ollut epäaktiivinen hoitaja. Koko kahden viikon loman aikana olin kerennyt Gitan luokse kolme kertaa. Nekin joko pikaisen maastoreissun tai lyhyen taluttelulenkin merkeissä. Olin kyllä kertonut Annelle hiljaiselostani, joten tuskinpa poninkuvatus olisi ilman liikutusta jäänyt. Ensimmäiset tunnit olivat huomenna - okei, Gitalla vasta torstaina -, joten mä olin ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt hieman katsastaa minkälaisia vaikutuksia lomailulla oli hoitoponiini. Poni olisi joko a) maailman haluttomin, laiskin ja muuten vain kamalin ratsastaa tai b) sillä olisi yhtä paljon virtaa kuin pikkusiskollani jouluaattona, eivätkä mitkään pidätteet menisi läpi. Toivoin jotain noiden kahden väliltä, mutta negatiivinen kun olin, vaihtoehto a oli niin Gittaa.

Tallissa oli hiirenhiljaista. Kaikki hevoset viettivät ulkona kirpeää pakkaspäivää, ja mitä varmimmin ison lössin hoitajia löytäisi yläkerran mafialuolasta. Tai siis, pahin uhkapeli mitä siellä käytiin oli kivi paperi sakset viimeisestä piparkakusta, koska kellään ei ollut rahaa jouluostosten jälkeen. Pysähdyin Gitan boxille ja kurkkasin sisään. Karsina oli siisti, joten jatkoin matkaani yläkertaan. Hipsin taukotuvan ovelle ja jäin siihen seisomaan hetkeksi. Huoneesta kuului iloista pulputusta, tunnistin Britan, Inkerin ja Loviisan äänet päällimmäisinä - btw, mikä yllätys! Tartuin salpaan ja vetäisin massiivisen oven auki.
"PÖÖÖ!!" kiljaisin. Inkeri kirjaimellisesti tipahti tuoliltaan, lattialla istuneet Britta ja Loviisa katsahtivat muhun säikähtäneinä. Pöydän ääressä, ilmeisesti korttipelin kimpussa, istuneet Fiia, Rosa ja Sussu kiljaisivat kukin vuorollaan kuuluvasti. Sohvalle käpertynyt Tuulia oli tiputtaa kaakaomukinsa lattialle, eikä hänen vieressään istuva tuntematon tyttö näyttänyt myöskään kovin normaalilta ja tasaiselta. Virnistin tyytyväisenä, kerrankin onnistuin tehtävässäni.
"Wenu! Meinasin saada sydänkohtauksen!" Inkeri kiljui lattialta. Katsahdin tyttöä viattomalla koiranpentuilmeellä, kunnes pokkani ei enää pitänyt. Räjähdin nauruun ja lysähdin kaksinkerroin lattialle. Silmäkulmastani näin Loviisan ja Britan pyörittelemässä päitään.
"Relatkaa vähä, vika päivä lomaa, nauttikaa elämästä ja tulkaa meitsin kaa ratsastaa maneesiin, kun se kerrankin on tyhjä," hymähdin.
"Muute ois semijees idea, mut Pirre on pitämässä Eetulle estevalkkua," Tuulia tiesi kertoa. Vilkaisin häneen, kunnes katseeni vaelsi tuntemattomaan tyttöön. Ilmeisesti jäin tuijottamaan häntä liian pitkään, sillä tyttö kurtisti kulmiaan. "Onko mun naamassa jotain?"
"On, tai siis ei oo, tai siis on. Eikun siis, kuka sä oot?" mä punastuin ja taisin unohtaa käytöstavat.
"Aivan joo, me ei ollakaan tavattu. Oon Amanda, Vennan uusi hoitaja," tyttö hymähti.
"Aa okei, kiva. Mä oon Wenla, Gitan puunaaja," esittäydyin. Päässäni raksutti. "S-sanoiks sä että oot Vennan uus hoitaja??"
"Ööj... juu?" tyttö naurahti väkinäisesti.
"Siis, onko Helge lopettanu ja kui mä en oo tienny mistää hoitajahauista?" ihmettelin.
"No periaattees juu, käy se viel pihatolla. Ja ei oo ollu mitään hoitajahakui, Amanda tuli vaan Helgen tilalle, ne tuntee toisensa kai jotenki," Tuulia puuttui puheeseen ja hymyili vallouttavasti. Amanda nyökytteli rentoutuneemmin.
"Aha. Aivan. Tarkoitan, että joo tervetuloa porukkaan näi munki puolesta," irvistin ja tungin harmaan piponi kangaskassiini. "Näin btw, mulla ja Gitalla on kuukausipäivä. Neljä pitkää kuukautta."
"Onko? Harregaash mä en muistanu! No mut sitte mulla ja Rotallakin on. Ja Tuulialla ja Hestialla," Sussu henkäisi. Nyökyttelin ja parantelin hieman asentoani.
"Miettikää, neljä kuukautta on kulunut siitä ku meistä tuli hoitajia!" Tuulia huokaisi haaveksivasti.
"Aika on menny ihan supernopeesti!" totesin.

Amanda osoittautui mukavaksi tapaukseksi, ja juttu luisti.
"Mitä te saitte joululahjaksi?" Rosa kysäisi pöydän äärestä.
"No mä sain äitiltä ja iskältä uudet ratsastussukat, paremman järjestelmäkameran ja the Body Shopin tuotteita. Toiselta mummolta sain aivan täydelliset yöfleeceshortsit ja lahjakortin, olikohan ginaan. Sit sain toiselta mummolta satasen ja konvehteja. Ja tädeiltä sain kirjoja ja suklaata," hymähdin.
"Uu mitä sait bodyshopilta?" Loviisa kysyi.
"Hajuveden ja sellasen mangon hajusen rasvan. Ja sit siinä oli vielä joku halpa body misti, tai siis sellanen," selostin. Loviisa nyökkäsi pienesti ja alkoi sitten itse selostamaan lahjojaan.

Mä, Tuulia ja Sussu päätettiin lähteä kuukausipäivän kunniaksi maneesiin. Kuukausipäivän maasto ois ollu ehkä parempi, mutta ulkona oli jo pimeää, eikä valaistua reittiä jaksanut montaa kertaa kiertää. Sussu ja Tuulia jäivät vaihtamaan ratsastuskamoja, kun mä lampsin ulos hakemaan Gittaa. Ulkona oli tosiaan aika kylmä, joten Gitta ja Hestia seisoivat nätisti vierekkäin tarhan portilla. Hoitoponini loi mulkaisuja lehmään, sillä se halusi varmistaa sisällepääsynsä.
"Heippa pirkitta," höpötin tammalle kun tartuin sitä päitsistä ja lukitsin jääkylmän riimunnarun kiinni. Hestia oli kuitenkin tulossa ahkerasti sisään, joten mun ei auttanut muu kuin jäädä odottamaan Tuuliaa. Eloveenatyttö kiirehtikin paikalle kuin tilauksesta ja saimme yhteisvoimin molemmat ponit tarhasta ulos.

Päästyämme sisälle kiikutin loimen kuivamaan ja aloitin tehoharjauksen. Pirkitta oli välinpitämättömällä rinsessatuulella. Ei ollut ilkeä, mutta herkkähipiäinen kylläkin. Sitä kutitti jäätävästi vatsasta, selästä, jaloista ja vaikka mistä, eikä sietänyt vatsaan koskemista.
"Onkohan sulla kaikki ihan kunnossa?" mutisin silmäillen ponia ovenraosta. Gitta heilutteli päätään ja katseli minua silmänvalkuiset vilkkuen. Huokaisin ja tallustin satulahuoneeseen hakemaan varusteita. Palatessani tallin puolelle poni seisoi puoleksi ovenraossa Rottaa tuijottaen.
"Voi hemmetin hemmetti!" ynähdin ja laskin varusteet lähimpään telineeseen. Komentaessani ponia pakittamaan Tuulia ja Sussu palasivat satulahuoneesta.
"Wenla, mitä ihmettä sä teet?" Tuulia nauroi. Puuskahdin ja sain kuin sainkin ponin takaisin karsinaan.
"Mä unohin sulkee karsinan oven ja tää yks oli ottamassa siittä ilon irti," tuhahdin huvittuneena. Sussu pudisti päätään nauraen ja me kaikki palasimme hoitohevosiemme kimppuun.

Vartin päästä seisoimme maneesissa valmiina kapuamaan selkään. Jalustimet olivat viimeratsastukselta mulle sopivat, joten ainoaksi huolekseni jäi satulavyön kiristäminen. Gitta ei olisi antanut tehdä sitä millään, joten Tuulia joutui pitelemään ponia toimenpiteen ajan. Hetken kuluttua istuin turvallisesti ponimuksen selässä. Sovimme, että kaikki saisivat tehdä mitä huvittaa kunhan liikennesäännöt olisivat muistissa. Mä aloitin vasemmassa kierroksessa pitkin ohjin tunnustelemaan Gitan ratsastettavuutta. Se oli herkkä. Hyvin herkkä ja reipas. Jalkani hipaistessa ponin kylkiä se ampaisi laukkaan ja meinasi jyrätä Hestian tieltään.
"Mä annan tän purkaa energiaa, joten voitteko siirtyy keskelle!" huudahdin. Tytön siirtyivät manesin keskelle ja vahtasivat ponia silmä tarkkana. Gitta pukitteli minipukkeja villin laukan seassa. Pian se sai tarpeekseen ja hidasti käyntiin tyytyväisenä. Justiinsa joo. Hetken kävelyn jälkeen jatkoimme ravissa. Gitta ei ollut enää niin herkkä, mutta reipas se oli, eikä mun juurikaan tarvinnut patistaa.

Jouduin hetken miettimään tehtävää, kunnes päätin vallata keskiympyrän ja taivutella ponia. Gitta taipui nätisti vasemmassa kierroksessa sisään, mutta ulospäin meinasi karata koko poni. Oikeassa kierroksessa sisälle taivutus oli hankalaa, mutta ulospäin poni kulki nätisti. Muut ottivat jo laukkaa, mutta mä taistelin edelleen oikealle taipumisen kanssa. Poni oli joko jäykkä, tai sitten vain haluton. Epäilin kyllä ensimmäistä. Kaivoin taskustani puhelimen ja vilkaisin kelloa. Se oli hieman yli puoli kuusi. Päätin ottaa laukkaa mukaan ihan vain suoralla uralla. Laukannostossa Gitta teki muutaman pukin, kunnes rauhoittui. Jännittyneisyyttä oli havaittavissa, joten jatkoin laukkaamista. Asettelin ponia vasemmalle, jolloin se rentoutuikin oikein nätisti. Päätin jättää laukan siihen ja jatkaa taivuttelua ravissa. Nyt oikeallekkin taipuminen alkoi jo onnistua, vaikka vähän jäykkää liikkkuminen olikin.

"Heii, kello on jo varttia vaille! Ollaanko vaikka peiliä loppuverkaksi?" Sussu hihkaisi. Mä ja Tuulia myönnyimme sillä ehdolla, että Sussu ja Rotta olisivat ensimmäisenä. Nainen asettuikin Rotan kanssa katsomopäätyyn ja mä + Gitta sekä Tuulia + Hese menimme toiseen päähän. Ensimmäisellä kerralla otimme molemmat käyntiä ja seuraavaksi ravia. Mä paloin puolessä välissä, eikä Tuuliakaan selvinnyt perille asti. Viittä vaille päätimme lopettaa, sillä Hese ja Gitta eivät millään pysyneet paikoillaan.

Jalkauduin tamman selästä nopeasti, sillä jalkani olivat ikijäässä. Gitan katse kyllä sulatti ne, oli se vaan niin söpö pikku ponilapsi, ajattelin ja suukotin tammaa turvalle.

Wenla & Gitta 23HM

HM3

[Wenla]

18.1.2015 / Rauha maassa ja ehkä joku muukin /

"Wenla Paulina Tilde Grenholm!!!!" kuului alakerrasta. Säpsähdin. Jos jotain olen tässä perheessä oppinut, niin sen, että kokonimen lausuminen ei tiennyt hyvää. Vedin nopeasti tallihupparini päälle ja laskeuduin sitten portaita pitkin alakertaan yrittäen näyttää mahdollisimman huolettomalta.
"Niin?" huhuilin keittiöön.
"Sä olet myöhästynyt perjantaina koulusta, miksi?" isäni vastasi.
"No arvaa vaan! Ensin mun piti ravistella Vanessaa varmaa viis minuuttia herelle, sitte ku olin just lähössä, niin se ilmottaa että ei oo tehny läksyjä ja tarvii niissä apua. Joten, valita Vanskulle, älä mulle," kailotin ja hyppelin nopeasti eteiseen. Isäni ei kerennyt edes vastaamaan, kun olin jo painellut tallireppu selässäni kohti äidin autoa. Oli sunnuntai, ja en ollut kerennyt tallille oikeastaan kahteen viikkoon. Paitsi viime viikonloppuna kävin humputtelemassa Gitan kanssa, jotta se ei jäisi aivan heitteille. (Ei sillä etteikö joku muukin voisi tammaa liikutella, heheheh...)

"Ja onneksi sulla ja iskällä menee taas paremmin," päätin puheripulini. Äiti ja isä olivat vihoitelleet koko joulunajan toisilleen, mutta jotenkin ihmeellisesti uudenvuoden jälkeen riitely oli loppunut. Olikohan se sitten jotain uudenvuoden taikaa, kuka ties? Pääasia oli, että perheessämme vallitsi taas rauha eikä mun ja Vanessan tarvinnut kuunnella vihaisia vanhempia, jotka purkivat turhautumistaan jo meihinkin.
"Älä muuta sano, kultaseni. Onneksi saimme sovittua ja kaikki on taas ennallaan," äiti naurahti samalla kun pysäytti auton Seben parkkipaikalle. "Heihei, mä tulen sitten hmm... seitsemältä! Kolme tuntia aikaa."
"Juujuu, moikka!" Sanoin ja suljin pelkääjänpaikan oven. Pakkasta ei ollut juuri ollenkaan, korkeintaan miinus yksi. Mä pärjäisin mainiosti beigessä, Horzen lämpimässä talvihupparissa ja mustissa talviratsastushousuissa. Vilkaisin heppatarhalle päin, ja näin Gitan seisovan portinpielessä. Astellessani lähemmäs Gitta huomasi minut ja hörähti. Se todellakin tunnisti mut. Meinasin purskahtaa itkuun, mutta sain onneksi nieltyä kyyneleeni. Saapuessani tamman luokse se painoi turpansa heti naamalleni ja antoi mulle kuolaräkäpesun. Noh, saakoot sen anteeksi.

Jätin Gitan vielä hetkeksi tarhailemaan suunnaten itse katsomaan ketkä olivat paikalla. Törmäsin toimiston ovella Anneen, joka oli kypärästä ja ratsastushousuista päätellen juuri lähdössä ratsastamaan.
"Hei Wenla! Mukava nähdä suakin täällä!" Anne tervehti mua hymyillen.
"Mooii. Joo, muhun ei enää niin usein törmää, kun koulu vie hirveästi aikaa. Ja sit yritän myös nähä kavereita. Tänään oli vihdoin vapaata, mutta ensviikolla on koeviikko, niin saa nähä kerkiänkö käymään," selitin tallinomistajalle.
"No, ei kannata ottaa enemäpää stressiä hoitamisesta. Kunhan kahdesti kuussa käyt niin se kyllä riittää. Kohtahan on jo hiihtoloma sun muuta. Ai niin, mikäli kiinnostaa ja on aikaa, niin kannattaa käydä ilmoittautumassa vaellukselle, harkkakisoihin ja maastotunnille. Ja ystävänpäivä tapahtumaan!" brunette hymyilee ja vilkuttaa mulle heipat. Päätänkin ensimmäisenä suunnata ilmoitustaululle. Taulu oli tosiaan täynnä vaikka ja mitä. Kaivoin kassistani kalenterin ja katsahdin takaisin tauluun. Tammimaasto ja länkkäritunti, joka oli jo täynnä. Hitsi. Ja maastopäivä oli huonona päivänä, en pääsisi. Harkkakisat. Koulukisoihin en pääsisi, mutta estekisat. Mukana ollaan! Merkkaan itseni ja Gitan 40 senttiin ja 60 senttiin. Ilmoittauduin myös molempiin tapahtumiin, huisin hauskaa. Viimeisenä bongaan koulukurssin, jonka päätän jättää välistä. Ehkä sitten joskus.

Taukotuvan pöydän ääressä oli Claran, Emmyn, Elinan ja Inkerin kesken käynnissä tiukka korttipeli. Pyry ja Tuulia istuvat lattialla juttelemassa ja sohvalle olivat änkäytyneet Sussu, Rosa ja Cella.
"Heei kaikki," tervehdin muita hoitajia ja istahdin Claran viereen pöydän ääreen. Muut tervehtivät mua ja kyselivät kuulumisiani.
"Hyi että ulkona on kylmä!" Sussu tuhahti vilkaisten merkitsevästi ulos ikkunasta.
"No ei ees! Verrattuna niihin miinus kahenkymmenen asteen keleihin, niin tää on ku jossai Mauritiuksella ois," hymähdin.
"Mikä on Mauritius?" Inkeri kysäisi kulmiaan kohottaen. Naurahdin väkinäisesti, olisiko maantiedon kertaustunti paikallaan?
"Saari Afrikan ja Madakasgarin itäpuolella. Lämmintä ja ihanaa valkoista hiekkaa ja turkoosia merta ja tuoreita hedelmiä ja eksoottisia eläimiä," huokaisin haaveilevasti.
"Mun elämän vastakohta! Ensinnäkin, kylmää. Rumaa ruskeaa purua Sirbsin karsinassa, likaista vettä juomakupissa, ei hedelmiä ollenkaan koska eräs nimeltä Siiri syö ne ja hyvin hyvin hyvin perinteinen ja jääräpäinen shetlanninponi. Tää ei oo reilua, yhyy," Inkeri marisi ja sai muut purskahtamaan nauruun.
"Mut waau vähä siistiä ooksä käyny siellä?" Rosa kysäisi naurun laannuttua.
"Juu, 2011. Siellä oli tooosi kivaa!" nyökkäsin ja suoristauduin hieman.
"Mäki haluaisin joskus jonnekki lämpimään. Kuten vaikka Havajille tai Kap verdelle," Elina kertoi ja sai muuut nyökyttelemään.
"No hei mutta! Kello on jo puol viis, tulkaa joku mun kanssa maneesiin? Aattelin mennä ilman satulaa joitain pikkuesteitä," kysäisin ja nousin penkiltäni. Rosa ja Clara päättivät lähteä myös ratsastamaan ja Inkerin puomimieheksi. Näin meidän kesken, me kyllä saatiin anella jonkin aikaa...

Nostin pölyharjan harjapakista ja käännyin takaisin Gitan puoleen. Tamma hamuili karsinan lattialta vanhoja heinänkorsia, eikä välittänyt musta. Sain siis tehdä työni rauhassa, ilman vihaisia hampaita kyljessäni. Gitta oli aika puhdas, kuten lähes aina talvisaikaan. Sain harjata vain jonkin verran lunta ponin takaliston päältä, sekä pieniä rapoja jaloista. Olin tuonut suitset ja suojat karsinalle, joten nappasin ne siitä kätevästi ponin ylle. Pian olinkin maassa lojuvaa kypärää vaille valmis, joten jäimme ponin kanssa odottelemaan muita. Pian tytöt huikkasivatkin olevansa valmiita ja pääsimme lähtemään kohti maneesia. Mä luulisin, että edessä olisi tippuminen jonkun taholta, sillä ei sitä koskaan tiennyt mitä ponit saattoivat keksiä.

Wenla ja Gitta 24HM


/ joku päivittelytarina, lyhyt ja tylsä kun mikä :-D

[Wenla]

20.1.2015 / Mitä ponineidit tekisivätkään puhelimillaan...? /

Näyttäisiköhän Vennan, Bonnien, Hestian ja Gitan keskustelut tältä? Kuka tietää...

Anteekis kärsinyt laatu, skanneri ei toiminut joten kamera joutui töihin :/ ja pimeääkin oli!

[Wenla]

3.2.2014 / "Ihan sairaan onnekas" /

Nainen katsahti Gittaa epäröiden, ennenkuin ponnisti sen selkään.
"Jaksaako tämä nyt varmasti kantaa minua?" nainen kysyi hermostuneena.
"Puhutaanko me nyt samasta ponista? Gitta ei ole särkyvää materiaalia ja sillä on kyllä paljon lihaksia tuon karvan alla. Se on myös tallin isoin poni Edin rinnalla, enkä usko, että Anne olisi antanut sun nousta Gitan selkään, jos se ei jaksaisi. Joten kyllä, se jaksaa aivan varmasti," vakuuttelin arviolta nelikymppistä naista, joka oli tullut tunnille ensimmäistä kertaa. Mulla oli siis edessä talutustunti, jeah...
"Niin kai sitten," hän totesi ilmeettömästi ja kokosi ohjat käteensä. Nainen kopautti tammaa hellästi pohkeilla, mutta se ei auttanut. Hän toisti liikkeen vieläkin hellemmin, mutta Gitta ei ottanut kuuleviin korviinsakaan. Maiskautin reippaasti ja ponineiti lähti liikkeelle. Anne käskikin oppilaita aloittamaan rauhallisessa käynnissä. Kiiruhdin ratsukon vierelle ja napsautin riimun kiinni, sillä nainen oli niin pyytänyt.

Puolessa välissä tuntia oli ravin nostamisen aika. Tai no, kaikki halukkaat saivat ravata. Gitan ratsastaja ei halunnut, joten siirryimme maneesin keskelle kävelemään. Edinkään selässä istunut tyttö ei ollut vielä tarpeeksi rohkea raviin, joten mä ja Nadja saimme rennon talutustunnin. Muiden hölskyessä ravin tahdissa nainen, joka muuten uskaltautui kertomaan nimensäkin, henkäisi varmaan kolmetoista kertaa, koska luuli jonkun tippuvan. Mä ja Nadja virnistimme toisillemme pikaisesti katseidemme kohdatessa.
"Noniin, Helena ja Nannakin voivat tulla takaisin uralle!" Anne ilmoitti muiden hidastettua käyntiin. Siirryimme seinän viereen ja päätinkin irrottaa riimunnarun suitsista.
"Sopiihan, jos mä vaan kävelen tässä vierellä? Gitta ei ihan satavarmasti lähe mihinkään," kysäisin Helenalta.
"N-no, vaikka. Mutta älä lähden viereltä mihinkään, jooko?" hän vastasi. Nyökkäsin ja irrotin narun. Lopputunnista lähinnä kävelimme ja teimme ympyröitä. Vihdoin tunti loppui ja seuraavat ratsastajat tulivat maneesiin. Mullekin jo tutuksi tullut Elviira ratsasti taas Gitalla, joten päätin jättää ratsukon kahdestaan. Tiesin, että Elviira oli oikeastaan mua taitavempi ratsastaja, joten ponilla ei varmasti olisi mitään hätää punapään käsissä. Toivotin hänelle hyvää tuntia ja kiirehdin Nadjan perässä ulos maneesista.

Nadja ja mä emme olleet vielä paljoa jutelleet, mutta meillä luisti juttu oikeastaan tosi hyvin. Ikäeroa oli kyllä kaksi vuotta, mutta periaatteessa sitä ei huomannut. Tyttö olikin mua viis senttiä pitempi, joten saattoi jopa luulla että mä olisin ollut nuorempi. Okei ketä kiinnostaa? Kumminkin, me käveltiin yhdessä tallin kautta yläkerran oleskeluhuoneeseen. Eetu, Britta ja Clara keskustelivat pöydän ääressä syöden pullaa, joten kiiruhdimme nopeasti varaamaan parhaat paikat pullakulhon vierestä. Mä istahdin Claran viereen ja Nadja pöydän päähän jakkaralle.
"Ja sit se sano että aikoo ruveta isona tallimieheksi," selitin suu täynnä pullaa, jotka olivat Claran mukaan Salmalta.
"Vai että tallimieheksi, onkohan niillä hyvä palkka?" Britta mutisi samalla, kun luonnosteli paperille poninkuvatusta.
"Ehkä sä voisit kysyy sitä Kassulta? Eiks se oo vähänku tallimies tai jotain," Clara nauroi.
"Se on kyl hevosenhoitaja, tai opiskelee siksi. Tai yrittää opiskella," Eetu korjasi.
"Älä aliarvioi! Mieti sit ku se on maailman kysyityin hevosenhoitaja ja on kirjottanu viis kirjaa siitä kuinka pahasta pojasta tuli lannanhajune ponipoeka. Sillo sun pitää syödä sanas, senkin kuvatus," Britta virnisti.
"Niinkö luulet? Että Kassu on vanhana miehenä sellane punapartane mies joka kirjottaa päivät pitkät siitä minä vuonna sillä oli sellane hevone hoidettavana ku Capselliko ja sitte yhtenä vuonna sellanen ko Kopsittotti," Eetu naurahti.
"Mistä te puhutte?" Inkeri kysäisi ovensuusta Salma vierellään.
"Siitä minkälainen Kassusta tulee vanhana!" Nadja kertoi. Inkeri hyppeli Britan ja Eetun väliin ja antoi poikaystävälleen pusun. Jotain 'moihanipöö':n tapaista sieltä kuului. Me muut pyörittelimme silmiämme. Mä ja Clara tiivistimme vähän, jotta Salma mahtuisi myös istumaan.
"Ai muute, sikahyviä pullia!" mä totesin yhtäkkiä brunetelle.
"Hyvä että maistuu," Salma vastasi.

Hyppelin Nadjan kanssa alakertaan, sillä kello oli hieman yli seitsemän ja jatko II tunti olisi ohi. Tallissa oli hälinää, kun viisi tyttöä oli riisumassa hevosiaan samalla jutellen kiivaasti tunnista. Mä pujottelin Gitan karsinalle jossa Elviira oli riisumassa satulaa.
"Menikö tunti hyvin?" kysäisin hymyillen.
"Joo! Gitta oli tosi kiva, kuten aina. Vähä laiska pohkeelle eikä laukka eka meinannu nousta. Loppuraveissa se oli yllättävän kiva, alkoi rentoutua paremmin ja muutenkin," tyttö selosti reippaasti. "Viitiks muuten harjata Gitan, meen viemää varusteet?" Nyökkäsin ja nappasin lattialla lojuvasta harjapakista juuriharjan. Gitta oli puhdas, mutta aina oli hyvä harjata ainakin pikaisesti. Kerkesin puhdistaa kaviotkin ennenkuin Elviira palasi.
"Sori kun kesti, piti ettiä näitä," tyttö virnisti ja vilautti kahta kuivaa leipää. Hän ojensi toisen mulle ja syötti omansa Gitalle. Mä tein samoin.
"Olispa mullakin aikaa hoitaa jotain ponia. Mutta ei mulla oo koska harrastan myös tennistä kolmesti viikkoon ja teatteria kerran viikossa. Mun hoitoponi olis ihan heitteillä. Mutta tiedätkö mitä?" tyttö kertoi. Katsahdin häneen ja kohotin kulmiani.
"No?"
"Sä oot ihan sairaan onnekas, kun saat hoitaa Gittaa."

Wenla & Gitta 26HM

[Wenla]

Ystävänpäivä


Vain sinä ja hevonen. Kaikki ovat ystäviä keskenään. Ei eripuraa, riitoja, ei mitään hankaluuksia. Ponikin aistii sen. On ystävänpäivä. Silloinhan kaiken pitäiksi olla lähes täydellistä, eikö vain?





No, ystävänpäivänäkin voi tapahtua kaikenlaista.


Wenla ja Gitta 27HM


/anteeksi laatu, otin kameralla...

[Wenla]

10.3.2015 / Lampunetsintä /

Keväisen tiistai-illan lempeä tuuli kutitteli kivasti naamaa, kun kävelin Gitan kanssa maneesista tallia päin. Fiia asteli Elmon kanssa edellämme, mutta muita hoitajia ei ollut paikalla. Gitalla mennyt nuori nainen ja hänen Elmolla mennyt kaverinsa olivat lyntänneet tunnin jälkeen ohjat meille ja kiiruhtaneet punaiseen Audiinsa. Muut ratsastajat olivat hevosineen jääneet kuuntelemaan seuraavan tunnin aihetta tai muuta vastaavaa, mutta meitä ulkopuolisina asia ei koskenut, joten katsoimme parhaaksi lähteä hoitamaan poneja. Päivemmällä oli satanut ja Pirkitta väisteli taitavasti pihalle muodotuneita lätäkköjä. Kun olin saapunut aikaisemmin päivällä tallille, Gitta oli näyttänyt aluksi loukkaantuneelta. Viimeisimmästä pitkästä visiitistä oli kulunut melkein kuukausi, joten nyt olin luvannut itselleni että aktivoituisin taas. Helpommin sanottu kuin tehty.

Gitta irvisti nätisti kun otin ylimääräisen raudan suusta pois ja meinasi käydä hetimmiten makuulle.
"Heeii, ei vielä pösilö. Mun pitää ottaa toi satula vielä pois," totesin puoliääneen ja kokeilin kädelläni tamman kaulaa. "Ja pitää laittaa loimi hetkeks et kuivat. Tuun sitte tarkistamaa et ooks kuivanu jo." Löysytin satulavyön ja vedin satulan alas selästä. Nappasin karsinan ulkopuolelta suitset matkaan ja vein ne satulahuoneeseen omille paikoilleen. Matkalla karsinalle otin mukaani Gitan villailoimen, jonka olin tuntien aikana harjannut. True hoitajamatskua. Gitta katseli mua korvat hörössä kun asettelin loimea sen selkään. Sitten jätinkin sen odottelemaan iltaruokia ja läksin yläkertaan seuran toivossa. Fiia oli läksinyt johonkin ja talli oli hiljainen. Kuului vain muutaman hevosen kavioiden kolinaa ja epämääräistä pureskelua.

Kurkistin ovenraosta huoneeseen, ja yllätyksekseni pöydän ääressä Salma ja Sussu kävivät kiivasta korttipeliä, mutta huomasivat mut kyllä heti kun sain itseni ahdettua ovesta sisään.
"Voisitteko tiivistää tän kuukauden tapahtumat?" kysäisin ykskantaan ja istahdin Sussun viereen. Pöydällä kulhossa oli sipsiä, joista päätin kysymättä napata muutaman. Ehkä kukaan ei pahastuisi.
"Haha, no mistäs mä alottaisin. Kuulit varmaan kun me pelastettiin se kelkkamies avannosta?" Salma hymähti ja löi pöytään pata ässän. Sussu puuskahti ja nappasi komeaksi kohonneen korttikasan pöydältä.
"Joo, iskä huomas sen jutun kaupungissa yhdestä lehdestä, ja meni sitten kailottamaan kovaan ääneen että on ne nuo meidän tytön kaverit tehny hyvän työn," nauroin, mutta vakavoiduin äkkiä. "Mutta tosiaan se oli aika kova juttu se."
"Eipä täällä kai muuta mahtipontista oo tapahtunu, josta tulikin mieleen että ooks menossa Gitan kans kisoihin? Siis niihin este ja koulu," Salma sanoi ja kohotti kulmiaan.
"Joo itseasias oon menos estekisoihin. Koulukisoja voisin kattoa sitten kun meidän meno oikeesti näyttää joltain. Ehkä kesän jälkeen, tai jotain. Mut siis meen muistaakseni luokat nelkyt ja kuuskyt. Nelikymppi on helppo nakki, mut kuuskyt on jo aika siinä meidän rataennätyksen tuntumassa. Kyl se varmaan hyvin menee, ellei Gitta keksi kytätä jotain," selostin ja kaivoin taskustani puhelimen. "Entä te, meettekö molempiin vai toisiin vaa?"
"Mä en mee näillänäkymin," Sussu vastasi.
"Mä meen koulukisoissa helppo been ja aan ja sit esteillä kasikympin ja metrin. Saa nyt nähä millä tuulella Bona on, lähetään hakemaan varmoja suorituksii. Ruusukkeet ei oo pahasta kylläkää," Salma kertoi ja hymyili leveästi.

Kellon lyödessä kahdeksan ovelta kuului koputus, joka keskeytti juttumme.
"Hei tytöt, voisitteko auttaa miestä pulassa? Anne komensi mut hakemaan jonku pöytälampun toimistoon aitan vintiltä, mutta mulla ois ihan hitonmoinen kiire Artsilaa. Artsi kaipas apua jossain jutussa ja tota eh. No mitä se edes teille kuuluu, tehkää mulle palvelus ja hakekaa se," Kasper pyysi ja loi kasvoilleen 'pliis'-ilmeen. Meidän oli melkein pakko suostua, ja ennen kuin kerkesimme muuta sanoa äijä oli jo tiessään. Nousimme vastahakoisesti reippaasti ylös ja kiiruhdimme hakemaan kaapista takit ja laittamaan kengät jalkaan. Mulla oli mukana vain musta tuulitakki, jonka vedin nopeasti ylleni ja jäin odottamaan muita.

Pian olimmekin jo ulkona suuntaamassa kohti aittaa.
"Mä en ookkaan tainnu ees käydä aitassa montaa kertaa, ehkä kerran vaan," tajusin kun astuimme sisälle. Aitan tunnelma oli täysin erilainen kuin tallissa. Ihan kuin olisi siirtynyt eri aikaan, jonnekin menneisyyteen. Siellä oli seesteistä ja hiljaista, tuoksui heinä. Pella ja Humu seisoivat karsinoissaan mutta Taigaa ei näkynyt mailla halmeilla. Se oli ilmeisesti vielä maneesissa. Passitimme Salman ensimmäisenä portaat ylös ja mä kiipesin sinne heti perään.
"Hui, täälä on paljon tavaraa. Tiiäkkö nää yhtää mis se vois olla?" kysäisin brunetelta joka kyykki nurkassa tonkimassa pahvilaatikkoa. Kieltävän vastauksen kuultuani astelin vintin toiseen päähän. Sussukin oli saanut itsensä ylös ja kävi läpi tavaraläjää oviaukon vieressä. Hetken saimme etsiä, kunnes Salma ilmoitti löytäneensä sen.
"Se on varmasti tämä!" brunette ilmoitti. Kurkistimme Sussun kanssa Salman olan yli nähdäksemme paremmin.
"Ei täällä toistakaan lamppua tunnu olevan," Sussu mutisi mietteliäästi. "Mä meen alas niin ojentakaa se lamppu mulle sitten." Sen sanottuaan punapää laskeutui tikkaat alas ja jäi odottamaan. Salma kyykistyi ojentamaan lamppua Sussulle ja laskeutui sitten itse perässä. Mä palasin maankamaralle viimeisenä, mutta en toki vähäisimpänä.

"Tässä olis sitte tää lamppu jonka Kassu käski hakia," Sussu ojensi lampun tomerasti Annelle, joka istui toimiston sohvalla.

"Vai passitti se teidät hakemaan..." brunette murahti muka ärsyyntyneenä.
"No kuulemma joku kiire Artsilaan," kohautin olkiani.
"Vai menee se Artsila oman työpaikan eelle, maksaakohan se Artsi jo palkkaa?" Anne ihmetteli, mutta hänen oli vaikea pidätellä virnistystään.
"Ehkä sunkin pitäis alkaa maksaa kaljalla, tosin en sitten tiedä tulisko se halvemmaksi," Salma nauroi.
"Miltäköhän Kassukin näyttäis jos minä menisin ja sanoisin että tästä päivästä lähtien palkka tulee viinana!" Anne tuumi ja sai meidät muut repeämään nauruun. "No, veikkaan että sitä päivää ei kuitenkaan tule!"

Wenla ja Gitta 28HM

[Anne]

Kurinpalautusta 13.3.2015

Eilen se oli tapahtunut taas. Viaton jatkokurssilainen oli mennyt satuloimaan Gittaa, kun jo ovea avatessa poni oli tunkenut törkeästi ratsastajan ohi käytävälle. Gitta oli pienen pyörinnän jälkeen saatu ajettua takaisin karsinaan, mutta minulla alkoi mennä hermot. Vaaratilanteet eivät olleet kaukana, kun ponit juoksentelivat käytävillä vapaina, joten olin pyytänyt Wenlan toimistoon.

- Se ei oo nyt eka kerta, kun Gitta kokeilee pienenpiä ratsastajia. Jo kolmas kerta parin viikon sisällä, kun se on tunkenut karsinasta käytävälle.

- Joten nyt jos voit olla mukana hoitotoimenpiteissä ja menet sinne karsinaan sillä meiningillä, ettei sieltä tungeta ulos, sanoin melko uupuneena.

Wenla nyökkäsi ja virnisti vielä saavansa ponin kuriin.

"Älä luulekaan, että pääset tästä ohi."

Spessu Wenlalle!

[Wenla]

/ OMG ihana spessu <3 kiitos Anne! 

14.3.2015 / Läpiratsastus ennen kisoja / 

Olipa kerran pieni paha poni 

Gitta nimeltään 

se huvittelee Wenlaa kiusaamalla 

ja iskemällä kavioillaan 

Se on niin pieni että aikuiset ei sen metkuja huomaakkaan 

mutta Wenlalle se mielellänsä näyttää luonteensa 

Kyllä välillä voit olla tuollainen 

kun on Gitta-päivä 

onhan se kiva, että Wenlalla on oma vänkäsäärinen poni 

Mutta älä tule liian usein Gitta-päivä 

tule vain kerran viikossa 

Kun illalla täytyis talliin lähteä 

niin Wenlaa epäilyttää 

koska ponillahan voi tänään olla 

paha Gitta-päivää 

Ja Gitta saa kaiken hieman turhauttamaan 

koska ei tottele ollenkaan 

Kyllä välillä voit olla tuollainen 

kun on Gitta-päivä 

onhan se kiva, että Wenlalla on oma vänkäsäärinen poni 

Mutta älä tule liian usein Gitta-päivä 

tule vain kerran viikossa 

Ja kaiken takana onkin vain pieni paha poni. 

Gitta tuntui itse känkkäränkältä, kun läpiratsastin sen tänään. Kauhulla odotellaan, mitä huominen tuo tullessaan.

Wenla & Gitta 29HM

[Wenla]

15.3.2015 Harjoitusestekilpailut 

"Otat vaan varman päälle, tärkeintä on saada hyvä rata," Anne totesi kannustavasti. Sitä tais vähän huvittaa mun jännitys harjoitusestekilpailuihin, ja ratakin oli vain neljäkymmentä senttiä korkea.


Pian starttasimme. Ensimmäinen este meni hyvin, Gitta nosti laukan nätisti sen päältä ja suuntasimme seuraavalle esteelle. Kakkokonen, kolmonen ja nelonen menivät onnistuneesti, sitten Gitta lähti kaahaamaan. Selvittiin melkein kaikki esteet ihan semisti, mutta viimeiselle tuli töks kymmentä metriä ennen. Helvetti.

Kuudessakympissä päätin, että nyt mennään rauhassa. No, sarjalta tuli molemmat alas ja loppurata meni huonosti. Teki mieli kuolla häpeään ja lopettaa rata kesken. Ärsytti ja paljon. Mä oon hypänny Gitalla isompaakin onnistuneesti, miksi nyt ei onnistu?


Miksi mä en osaa? Miksi kaikki menee huonosti? Pitäskö mun lopettaa Gitalla ratsastus? Pilaanko mä tän ponin? Tuleeko meistä mitään? Onnistaako meitä koskaan? Onko reenaus turhaa? Eikö meillä vaan synkkaa yhteen? Miksi, oi miksi kaikki menee päin puuta?

Wenla & Gitta 30HM!!

[Wenla]

7.4.2015 / Tilannekatsaus / 

Sora rätisi ihanasti räikeiden Puman lenkkarieni alla. Talli häämötti jo - onneksi, koska mulla alkoi tulla kuuma. Olin päättänyt piipahtaa tallilla heti koulun jälkeen, mutta koska pyöräni kettingit olivat rikki jouduin taivaltamaan kävellen. Siispä olin päättänyt ottaa matkan kuntoilun kannalta ja pakannut lenkkarit ja urheilupöksyt koulureppuuni. Tosin, olin käynyt matkalla heittämässä reppuni kotiin koskan en jaksanut kuljettaa sitä tallille turhan päiten. Kevään tulon huomasi heti kun astui pihalle - aurinko paistoi korkealta vielä viiden aikaan päivästä ja se jopa lämmitti. Linnut lauloivat ja lumien sulaminen sai ojat täyttymään vedestä. Lumiplänttejä oli edelleen joka puolella, mutta voiton puolella me jo oltiin. Kesälomaan oli enää vähän vajaa kaksi kuukautta, ja se jos mikä lämmitti mieltä aikaisten aamujen keskellä. Pääsiäsloma oli mennyt Oulussa, joten Gitta oli saanut lomailla viikonlopun kaikessa rauhassa ilman minkäänlaista häirintää, otaksun.

Aukaisin odotushuoneen oven ja astuin sisään. Vilkaisin (uuden!!!) puhelimeni kelloa ja huomasin sen olevan hieman yli kolme, olin päässyt perille alle puolessa tunnissa. Jeah, en ollutkaan niin huonossa kunnossa kuin oletin.
"Moi Wenla!" joku hihkaisi. Vilkaisin äänen suuntaan ja huomasin Britan joka oli kyyristynyt juoma-automaatille ja jatkoi sitten virnistäen: "sullahan on kumma talliasu."
"Ai moi! Joo, aattelin hyödyntää tallimatkan ja juosta vähäsen. Onneks jätin niitä kamoja tänne viimeksi niin ei tarvi koko päivää tässä asussa viihtyä," totesin hymyillen.
"Joku se sitten jaksaa. Mä tulin ihan vaan bussilla kun vähän aikaisemmin koulusta pääsin ja nytkin oottelen cokista. Tuntuu jotenkin laiskalta kun vertaa suhun," brunette nauroi.
"Äläs nyt, mä en todellakaan oo tällanen jokapäivä, tai edes joka viikko. Ja ollakseni rehellinen, pysähdyin matkalla ottamaan kuvan instagramiin. Hästäg healthilaif ja sillee..." nauroin.
"Olisha se pitäny arvata, wnb fitnessmalli Wenla. Joomut mennäänkö ylös? Siel oli jonkin verran porukkaa äskettäin," tyttö kysäisi. Vastasin myöntävästi ja suuntasimme yhdessä yläkertaan.

Ylhäällä Britta suunnisti suoraan oleskeluhuoneeseen, mutta minä huikkasin vaihtavani ensin tallimaisempaa vaatetta päälle. Tungin aivaimen nopsasti lukkoon ja yritin naksauttaa sitä auki.
"Voi hitto..." kirosin itsekseni ja yritin uudelleen. Kaappi ei yhäkään auennut. Vilkaisin varmuuden vuoksi kaapin numeroa ja tajusinkin, että olin avaamassa totaallisen väärää kaappia. Ei mun päiväni tänään. Saatuani oikean kaapin auki kaivoin muovipussisat harmaat college housut jotka vaihdoin urheilupöksyjen tilalle kuin #sairaannopee. Urheilupusakankin vaihdoin paitaan ja kevyeen kevättakkiin. Lenkkareiden vaihtoa emmin ensin, mutta lopen päätin tunkea jalkaani kulahtaneet feikkivanssit.

"Sielthä se urheilija saapuu," Rosa virnisti keveästi sohvalta Sussun vierestä. Tuulia ja Britta istuivat tupapöydän ääressä ja Nuutti luki kirjaa lattialla seinää vasten nojaten.
"Hehheheheheh so funny. Ei vaa, päivittäkääs nopeesti tallin kuulumiset meikälle," pyysin ja istahdin tyytyväisenä Tuulian viereen pöydän ääreen.
"Mä vaihdoin Hestian Ruusuun," vieressäni istuva pellavapää pamautti. Silmäni laajenivat, kuulinko oikein?
"Siis vaihdoit Hesen siihen uuteen suokkiin, vai oliks se suokki?" ihmettelin.
"Jep. Ja piensuokki, mut sillä kauheesti väliä oo. Jotenki tuntu et ei Hestia mun kans kehity mihinkään. Se on lupaava esteponi, mutta mä mielummin maastoilen ja meen koulua. Lehmis ansaittee hoitajan joka jaksaa reenailla sen kanssa enemmänki," Tuulia selitti hieman haikeasti, mutta kuitenkin hymyillen.
"No tärkeintä, että kaikki on tyytyväisiä. Sehän meinaa mulle uutta karsinanaapurihoitajaa kun Hestia saa uuden hoitajan."
"Anne ei ollu vielä varma että otetaanko sille uus hoitaja."
"Aa okei. Muuten, missä karsinassa Ruusu on?"
"Aitassa asuu, Taigan vanhalla paikalla."
"Mihin Taikuli on siirretty?"
"Pihatolle, puoleläkkeelle," Britta keskeytti kaksinpuhelumme.
"Siis Taiga on lähteny? Voi ei, ois ollu niin kiva mennä sillä uudelleenkin!" harmittelin.
"Jeps, kaikille tuli sitä ikävä. Varsinkin Nadjalle, raukka itki ponin takia. Onneks sillä on sentään Edi. Hei onhan meil ilosempiakin uutisia! Windi astutettii yhellä orilla, sille tulee varsa kesäksi!" Britta kertoi.
"OIII! Varsat on ihania. Hmm, minkäköhänlainen varsa Gitalle tulis..." mietiskelin.

Vähän vaille neljä läksin alakertaan moikkaamaan ponia. Se oli ollut karsinassa jonkin aikaa, sillä olin tullessani vilkaissut tuntilistaa. Poni oli mennyt terapiassa kahdelta, ja seuraava tunti alkaisi viideltä, joten kerkeäisin sopivasti harjaamaan ponin. Viiletin hoitopakin kanssa Gitan karsinalle ja nappasin ovensuusta riimun käteeni. Karsinassa asetin sen ponin päähän ja riimunnaru vain kiinni. Sitten painuimme hoitopuomille, johon aurinko paistoi todella nätisti. Ensin kävin ponin läpi kovalla harjalla saadakseni kovat liat pois. Ponista lähti jo siinä kohti valehtelematta puoli kiloa karvaa. Sitten oti pölyharjan ja pärskin koko viisiminuuttisen kun kiersin sillä ponin läpi. Siistin reippaana tyttönä ponin harjan ja hännänkin.

Puolen aikoihin olin kiillottanut koko ponin päästä varpaisiin, ja kuten arvata saatatte, se lika mikä ponissa oli ollut, oli tarttunut minuun kiinni. Näytin vähintäänkin mutalammikossa uineelta...
"Mooi, mä meen Gitalla tossa seuraavalla tunnilla!" kuulin pirteän äänen takaani, kun seisoin hieman kauempana ihastelemassa aikaansaannostani. Ääni kuului noin kolmikymppiselle naiselle, joka oli valehtelamatta minua lyhyempi.
"Hei, sä oletkin varmaan Piia! Oon Gitan hoitaja, Wenla. Mä tosiaan puhdistin ponia puol tuntia, mut siitä lähtee edelleen karvaa, että ei kun vaan harja käteen ja menoksi. Tarttetko sä taluttajaa tunnilla?" iloinen asiakaspalveluääneni selosti.
"Juu just minä. No, se sopii hyvin. Onneks oot tuonut ponin tähän pihalle, ei niin ahdista astmaatikon henkeä tuolla ulkona. En mä tarvi, kunhan avustat mut selkään ja näin!" nainen hymyili ja nappasi pakista tottuneesti pölyharjan. Gitta nautti auringonpaisteesta, vaikka välillä mulkoilikin Piiaa epäilyttävästi. Mun tuima katse sai kuitenkin Gitan lopettamaan mulkoilunsa, ehkä se oli jo oppinut että tuon tytön kanssa ei ole leikkimistä tai saa satikutia, mur.

Wenla ja Gitta 31HM


/yliturha päivitys, halusinpa kirjoittaa ihan normaalista tallielämästä.

[Wenla]

29.4.2015 / Reenimotivaatio /

Päätin pitkän maastoilukauden jälkeen ratsastaa hieman paremmin ja rankemmin. Poni tuntuikin yllättävän hyvälle ja panosti työntekoon. Nyt kevään myötä motivaatio on huipussaan, joten mun ja Gitan taipale sai ihan uuden suunnan! Maneesissa vilahatnut Pirrekin tokaisi, että Gittahan menee nätisti. Todella tyytyväinen <3






Wenla ja Gitta 32HM

[Wenla]

29.1.2015 Vauhdikas estetunti






Wenla & Gitta 33HM

[Wenla]

18.5.2015 / WHAAT / 

Yleensä jos ei käy tallilla viikkoon, mitään kovin kummalista ei tapahdu. Ehkä joku on tippunut maastossa tai tallin naapuriin on muuttanut ankkaperhe. Tai jotain muuta, mutta ei kamalan mullistavaa. Tänään astuessani talliin about kaksi tuntia sitten, eli noin kello kuusi, käytävällä vallitsi yhtä kova kuhina kuin sillon, kun mut oli valittu Gitan hoitajaksi. Ja siinä vaiheessa mulla raksutti vähän. Talli kuhisi kevään hiljaisien kuukausien jälkeen elämää, mutta tuttuja kasvoja sai hakea. Onneksi olin spotannut Pihlan ja Rosan kapuamassa yläkertaan ja rynnännyt niiden perään.

Mulle oli selitetty koko jutun juuri. Kolme ihan uutta hevosta, Loeke, Cottonessa ja Kurbus. Kuulosti jotenkin liian hienolta mun suuhun, mutta onneksi ne oli kuulemma vain virallisia nimiä. Koska 4real, kuka jaksaa huudella kokoajan että Cottonessa? Seuraavaksi sain kuulla Hestian ja Pellan lähdöstä. Molempia tulisi talli kaipaamaan, mua erityisesti hämmennytti Hesen poistuminen. Mun rakas Gitta jäisi vaille bestistään... Ja kukakohan naapurikarsinaan tulisi? Kolmas pommi pudotettiin kun mulle kerrottiin että Nadja oli lopettanut Edin kanssa ja se menisi hakuihin. Pihla alkaisi kuulemma hoitaa yhtä uusista, Loekea, Pellan lähdettyä.
"Eli siis Edi ja kaks uutta hakuihin. Wou," olin tokaissut siihen väliin.
"Itseasias Kurbus ja Cottonessa sai tutut naamat paapojikseen. Emmy aloitti Kurbuksen kanssa ja Clara Cottonessan," Pihla oli selittänyt.
"Wouwouwou...? WHAAT? Clara ja Emmy? Eli siis Patron ja Walma hakuihin?" ihmettelin.
"No siis joku Lilja hoitaa Claraa, mutta tällähetkellä Edi komeilee yksin listalla. Saa nähdä lähteekö jompikumpi poneista kun yhdelle uusista ei kai ole edes karsinapaikkaa," Rosa sanoi.

Keskustelu oli jatkunut kiivaana, ja mulle oli vikanttu ilmoitustaululla komeilevasta aktiivisuuspäivityksestä. Sinne siis. Alas päästyäni kirjoitin listalle empimättä, että jatkaisin tietysti. Taululla komeili myös klinikkailmoitus, ja päätin pyrkiä joko koulu tai esteklinikkaan. Etunenässä meillä oli kouluklinikka, koska esteet olivat vahvempi osa-alueemme.

Heräsin haaveistani kun ruskea turpa hamuili hiuspehkoani. Olin pesemässä ponin ruokakuppia sen etsiessä vanhoja heinänkorisa lattialta. Kello oli hieman vaille kahdeksan ja Gitalla ratsastanut Janna oli jo lähtenyt. Esteryhmällä oli ilmeisesti ollut koulutuuppausta vaihteen vuoksi, tosin Gitta oli tehnyt kaikkensa välttääkseen työnteon. Mammulilla oli muutenkin vähän kärttyisämpi aikakausi meneillään. Ehkä se oli jotain kevätkiimaa, mut mä en tosissaan ollut perillä ponineitien kuunkierrosta.

Siistittyäni juomakiponkin putipuhtaaksi kello oli kymmenen yli kahdeksan, joten nappasin ponin matkaani ulos, sillä Anne oli kehottanut hoitajia totuttamaan poneja vihreään ruohoon. Gitta suorastaan ryntäsi ensimmäiselle ruohotupsulle ja mun piti vähän ärähtää, että miten sä nyt tollein teit.
"Oisit nyt ees kiltti mulle ku täytin vasta kuule kuustoista..." hymähdin.
"Ai onneks olkoon!!" kuului takaani. Ääni kuului Cellalle, joka piteli äksyn oloista Windiä paikoillaan.
"Haha, kiitos," virnistin ja siirryin Gitan kanssa hieman kauemmas jotta Windikin mahtui syömään.
"Piditkös juhlia?"
"Jep, neljä kaveria Oulusta tuli tänne torstaina ja ne oli meillä sitten koko viikonlopun. Okei oli meijän mukana lauantaina myös mun kolme kaveria täältä mut joo."
"Kuulostaa kivalta!"
"Se oli sitä! Onko sulla paljon kesäsuunnitelmia?"
"No ainakin se vuokrausviikko USA:ssa, ja sit harkitsen toista ulkomaanmatkaa ihan näin niinku lomamielessä."
"Voi, muakin ois kiinnostanu se, mut oon just sillä ja seuraavalla viikolla kesätöissä mansikanpoimijana..."
"Äsh, harmi! Onko sulla tarkempia kesäsuunnitelmia?"
"Nooh, jos sebessä pietään leiri niin sitten tietty sinne, mutta ainakin nyt ne työt ja heinäkuussa vietetään mökillä ainakin kaks viikkoa. Jaja Oulussa elokuun alku kokonaan, ja myös ehkä heti kun alkaa loma. Ei kai sitä muuta."
"Missä välissä aijot käydä sebessä?"
"Kyllä sitä aikaa aina löytyy."

Wenla ja Gitta 34HM