Huijarin hoitokirja

[Anne]

Kannen toteutus ©Akku
Kuvat©AnneL

[Akku]

Uudet tuulet puhaltaa

Avasin tallin oven. Käteni olivat aivan jäässä. Noh, sen siitä saa jos lähtee ilman hanskoja tallille. Onneksi tallissa sentään oli lämmin. Mahanpohjassani leijui perhosia. Olin ollut Seppeleessä monen monta kertaa ennemminkin, mutta tämä oli erikoinen kerta. Ensimmäinen kerta hoitajana. Kävelin Liinun karsinaan, jossa ei ollut Liinua, mutta Huijari oli. Avasin karsinan oven, ja menin sisälle. Ori katseli uteliaana tulijaa, ja haistoi kättäni varovaisesti.
” Moi Akku!” kuulin äänen takaani. Käännyin. Annehan se oli.
” Voit taluttaa Huijarin tarhaan, jos haluat”, Anne sanoi.
” Joo, kyllähän se käy”, hymyilin.
” Okei. Ota toi naru ja riimu tosta, mä voin auttaa jos tarvit apua”, Anne hymyili.
” Joo”, vastasin ja otin riimun ja narun. Näytin riimua orille, ja laitoin sen Huijarin päähän. Kiinnitin narun riimuun ja avasin oven. Anne lähti kävelemään edellä, kun lähdin taluttamaan Huijaria ulos.
” Viedään se varsatarhaan, niin mä haen Liinun sen seuraks sinne”, Anne sanoi, ja lähti heppatarhalle. Liinu tuli portille vastaan, ja Huijari yritti jyrätä emäänsä vastaan, mutta pidättelin oripoikaa.
” No niin Huijari-poika. Kyllä se mamma tulee pian” sanoin ja laitoin toisen kämmeneni varsan kaulalle. Käteni alkoivat pikkuhiljaa jäätyä, mutta omapa oli vikani. Huijarin lämmin karva sentään auttoi vähän.

” Sä voit kysyä jos tulee jotain mieleen”, Anne sanoi kävellessämme tallille päin. Nyökkäsin.
” Mut joo, voit käydä harjailemas Hujua tarhas, jos ehdit ja viittit”, Anne sanoi ja hävisi toimistoonsa. Menin hoitajienhuoneeseen, jossa oli muutamia tyyppejä. Pipsan ja Britan tunnistin ainakin. Inkerikin ilmaantui paikalle. Hetken juteltuani päätin lähteä
Otin pari Liinun harjaa, ja lähdin tarhoille. Huijari makasi varsatarhan katoksessa, ja Liinu seisoskeli sen vieressä. Huijari nousi ylös huomattuaan tulijan. Liinu tuli katselemaan, kuka tulija oli. Sitten se kääntyi takaisin, ja nyt oli Huijarin vuoro tulla katsomaan tulijaa. Silitin Huijaria ja aloin harjaamaan sitä. Liinu tuli välillä katselemaan poikansa touhuja, mutta kyllästyi ja lähti ravaamaan pois. Myös Huijari lähti laukkaamaan Liinun perään – kaataen minut, pahaa aavistamattoman tytön. Siinä sitten istuin nauraen katsellen kahden suomalaisen menoa. Pian Huijari tuli kuitenkin katsomaan, mikä ihmishahmolla oli. Se nosti piponi tupsusta, ja lähti tyytyväisenä viemään pipoani liitävin raviaskelin.
” Huijari!” naurahdin orin keppostelulle. Pian varsa kuitenkin tiputti piponi, ja meni takaisin makoilemaan. Vihdoin tajusin nousta, ja lähdin hakemaan pipoani.
Taputin Huijaria. Nyt se oli jo harjattu kunnolla, ja ori olikin ollut kiltisti. Pian levättyään Huikkis lähti taas riehumaan. Se laukkaili ympäri lumista tarhaa riemuissaan.
” Hassu poika. Hassu poika”, naurahdin ja menin talliin lämmittelemään.
Akku & Huijari 1hm.

[Akku]

Seisoin lumipyryssä ja pienessä talvisessa viimassa Huijaria katsellen. Orilla ei näyttänyt olevan huolia. Välillä se siirtyi, mutta pääosin se seisoskeli nauttien. Katselin varsaa, ja vedin lunta tarhan aitojen päältä. Sitä oli vielä kerros siellä täällä ympäri tarhan. Sujahdin tarhaan, ja menin silittämään Huijaria. Taputin sitä, ja siirryin taas kauemmas katselemaan komeaa orivarsaa. Kaivoin Canonin järkkärini esiin, ja aloin ottamaan kuvia Huijarista. Muutama jopa onnistui. Katselin vielä hetken oria, ja sitten lähdin punasine poskineni hoitajien huoneeseen lämmittelemään.



Akku & Huijari, 2hm.

[Akku]

31.12. Lähdin vielä ruuan jälkeen käymään Huijaria katsomassa. Menin tarhaan, jossa Huijari söi heiniä autuattomaan tietämättömänä siitä, että tänä yönä paukkuisi - ja jopa lujaa! Seisoskelin katsoen oria, ja jotain harvinaista. Revontulia. Oli ihana näky, komea suomenhevosvarsa ja komeat revontulet. Se oli ihme, sillä eihän pakkastakaan ollut. Päivemmällä oli ollu + 3 astetta, mutta nyt se oli laskenut -5. Silti, eikö revontulia tule vain kovalla pakkasella. No jaa. Kohautin olkiani, ja lähdin kävelemään kohti Huijaria. Taputin oria, ja toivotin pojulle hyvät uudet vuodet. Sitten se näkyi - ensimmäinen ilotulite. Se oli kaukana, mutta näkyi kuitenkin, muutama pieni vihreä valopiste horisontissa.

Kuva tulee linkkinä... aijaa.com/lNqMj7
Akku ja Huijari 3 hm.

[Akku]

Katsoin Huijaria. Se leikki emänsä kanssa, eikä aavistanut, että Liinu lähtisi kohti uusia seikkailuita. Niin huolettomasti kaksikko ravaili tarhassa. Välillä Liinu pysähtyi, ja hirnahti kuuluvasti, kuin ilmoittaakseen olevansa vielä täällä. Kuin se olisi tiennyt, että se ei olisi täällä enää pian.
” Otetaanko ne sisälle?”, Anne kysyi ja nyökkäsin. Anne kutsui hevosia, ja ne lähtivät tulemaan. Laitoin riimun Huijarin päähän, ja Anne Liinun. Sitten Anne avasi portin, ja lähdimme kävelemään tarhasta. Liinu katsahti tarhaan, ja tyytyen kohtaloonsa se lähti kävelemään Annen rinnalla. Huijari tuli vierelläni, silloin tällöin yrittäen lähteä kauemmaksi, tutkimaan maailmaan. Anne laittoi Liinun käytävälle, ja käski minun viedä Huijari Liinun karsinaan. Huijari jäi karsinaan ilman suurempia ongelmia, ja menin auttamaan Annea Liinun kanssa. Taputin tammaa, ja kummarruin laittamaan kuljetussuojaa oikeaan etuseen.
” Minnekkäs Liinu-mamma on menossa?”, Reega kysyi.
” Uuteen kotiin”, Anne sanoi.
” Kauheaa! Kuitenkin Liinu on asunut täällä koko elämänsä!”, Reega parahti.
” Niin. Mutta Liinu on kuitenkin saanut täällä kaksi ihanaa hevosta maailmaan”, Anne sanoi.
” Totta”, Reega sanoi.

Pian Liinu oli valmis lähtöön. Hain Huijarin karsinasta, ja talutin sen Liinun perässä ulos. Liinu käveli traileriin, Huijari seisoi lastaussillalla ihmetellen. Käänsin Huijarin pois, ja oria ei enää kiinnostanut.
” Nyt mä lähden pian viemään Liinun”, Anne sanoi ja sitoi Liinua.
” Heippa Liinu!”, sanoin ja lähdin taluttamaan Huijaria maastoa kohti. Matkalla vastaan käveli Taru.
” Mitä sä noin haikeesti kävelet?”, hän kysyi.
” Liinu lähtee. Anne laittaa luukkua kiinni”, sanoin.
” Mun pitää kyl käydä sanoos heipat Liinukalle”, Taru sanoi ja lähti kopille. Taputin Huijaria kaulalle, ja lähdin kävelemään. Pian kuulin auton käynnistyvän, ja tiesin, että Liinu lähtisi. Pois, pois Seppeleestä. Anne heilautti kättään, ja Liinu hirnui trailerissa. Huijari hirnui kimeästi takaisin, yrittäen lähteä trailerin perään ravaten.
” Pruut”, hidastin Huijaria vetäen riimunnarusta. Ori rauhoittui ja kävelin hetken. Vedin hieman riimunnarusta, ja sanoin ” Pruut” kävellen hitaasti. Huijari ymmärsi aika hyvin, ja hidasti vauhtiaan. ” Pruut” ja seis. Huijari pysähtyi, ja kehuin sitä äänellä ja taputuksella. Maiskautin Huijarille ja lähdin kävelemään Huijari tuli vierelläni. Maiskautin uudestaan, ja kävelin reippaammin. Aloin kääntää Huijaria, ja aloin tehdä samoja harjoituksia matkalla takaisin talliin. Tallissa en vienyt Huijaria karsinaan, vaan käytävälle. Huijari steppaili ja yritti päästä irti siitä, mutta harjasin sen nopeasti, ja lähdin taluttamaan takaisin ulos. Vein sen kolmostarhaan. Siellä olivat Hujun lisäksi Frank, Susi ja Rotta. Tosin, Reega oli ilmeisesti tekemässä jotain Suden kanssa, sillä sitä ei ollut tarhassa. Huijari meni katsomaan tarhakavereitaan, ja ryntäili edestakas pitkinpoikin ympäri tarhaa.


Voi noloo kun on lyhyt! Mutta tarkotettu eiliselle tämä. (:

- akku ja huijari, 4hm-

[Akku]

Uteliaita laamoja 12.1.
" Mitä sä teet?", Inkeri kysyi seisten takanani.
" Liimaan", vastasin.
" Liimaat mitä?", Britta kysyi.
" Senkin uteliaat laamat! Valokuvaa!", naurahdin.
" Mihin?", myös Ansqu kysyi.
" Päiväkirjan kanteen", vastasin.
" Mitä te teette?", Robert uteli.
" Lisää uteliaita laamoja! Mä lii-maan Hui-ja-rin ku-vaa sen päi-vä-kir-jaan!", tavutin.
" Selvä, selvä, selvä!" Robert naurahti.
Sitten viimeistelin sen kirjoittamalla jotain olennaista: Huijarin nimen, hoitajan ja sen, että kirja on päiväkirja.
" Valmis!", hihkaisin ja laskin kirjan pöydälle.

" No löytyykö täältä yhtään utelijasta laamaa?" kysyin orilta ja sujahdin tarhaan. Laitoin riimun orin päähän ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Matkalla Huijari alkoi vetää itseään toiselle tarhalle, josta kuului meteliä.
" Senkin utelias laama!" naurahdin ja käänsin Huijaria pois päin tarhalta.


kuvat © AnneL, toteutus ja suunnittelu © Akku

[Anne]

Koulutusta varsiksella



Akku ja Elli harjoittelivat Huijarin kanssa ohjasajoa varsalaitumella. Huijari on jo hieno 1-vuotias!

Spessu Akulle!

(Jatkossa voikin jo tehdä maastolenkkejä taluttaen, totutella satulaan, hieman juoksuttaa ja harjoitella ohjasajoa.)

[Akku]

Kävin taluttelemassa Huijaria.


Ihan tyytyväinen olen tohon kuvaan.

Akku ja Huijari 6hm.

[Akku]

Omituisten karvamakkaroiden kerho part. 1: Maastoilua

- No moi Huijari, naurahdin nuorelle hevoselle ja taputin sitä. Hetken juteltuani tälle, lähdin hakemaan riimunnarua, jolla saisin Huijarin talutettua sisään. Vastaan käveli Odelie taluttaen hevostaan Alexia tarhaan. Tallista bongasin Britan, Inkerin ja Salman, jotka suunnittelivat maastoon lähtöä.
- Hei voisinko mie änkee mukaan Huijarin kans. Voisin ottaa sen liinaan? kysyn.
- Tulkaa vaan, jos pysytte mun ja Siirin peräs, Inkeri virnisti.
- Okei. Nähään pihalle vaikka puolen tunnin päästä, Salma sanoi ja kaikki häivyimme kukin minnekin. Itse kävelin Britan kanssa hakemaan Huijaria ja Hypeä.
- Huijariii! huusin ja lähdin hakemaan sitä tarhan nurkasta. Saimme Britan kanssa hevoset nopeasti kiinni, joten lähdimme samalla portin avauksella. Tallissa kuulimme, että myös Emmy ja Ilu tulisivat mukaamme. Harjasin Huijarin jo tutuksi tulleessa kasikarsinassa. Herra itse nuoli suolakiveä tyytyväisenä. Kun suomenhevosen pörheä talvikarva oli selvä, hain suitset ja liinan. Itselleni otin kypärän ja raipan, unohtamatta villasukkia saappaisiin! Kypärän alle laitoin kypäräpipon, ja menin putsaamaan kavioita. Herra antoikin kaviot suhteellisen kiltisti, ja pian olin jo laittamassa suitsia orin päähän. Sain kuolaimet pienen taistelun jälkeen orin suuhun, ja pujotan niskahihnan korvien taakse. Asettelen otsatukan hyvin ja laitan leukaremmin kiinni. Lopuksi haen vielä satulahuovan ja –vyön, ja laitan sinisen huovan orin selkään. Elli tulee auttamaan satulavyön kanssa, ja pian olen valmis. Koska aikaa on vielä, laitan hevosen takasiin suojat, joita olen ennenkin käyttänyt.

Kaikki viisi ratsukkoa plus minä ja Huijari seisomme Seppeleen pihassa kirpsakassa pakkassäässä. Järjestäydymme isoimmasta pienimpään, poikkeuksena me Huijarin kanssa eli Hype, Bonnie, Patron, Pella ja Siiri.

Hetken käveltyämme, tulemme siihen tulokseen, että menen Huijarin kanssa Pellan taakse, ja Siiri jää viimeiseksi. Söpöjä karvapalleroita marssii jonossa pakkaspäivänä lumi naristen hevosten kavioissa, puhumattakaan ihanasta satuloiden narinasta! Ah, miten ihanaa! Huijarikin menee hienommin, kun ei ole aivan viimeisenä.
- Hei tääl alkaa oleen jo kylmä ja vähän pimeekin, niin ei mennä kovin pitkää lenkkiä! Britta sanoo, ja me muut myönnymme.
- Joo, en mä muutenkaan viitti kovin pitkää lenkkiä tän kans vetää, vastaan.
- Sopiiko kaikille että ravataan? Ilu kysyy takanani kävelevän Pellan kanssa. Hän saa myöntäviä vastauksia, ja pian karvamahat ravaavat. Huijarista maastossa porukalla on hauskaa, ja se pärskähtelee tyytyväisenä. Lumiset maisemat vilahtelevat ohitse.
- Hei, oottakaa, me ei pysytä peräs! Inkeri huutaa takaamme.
- Hahaa, juuri varotit muita, että ne ei pysy Siirin peräs, ja itse et pysy meidän peräs, Britta virnistää, huutaen kuitenkin perään:
- Käynti! hidastan Huijaria, ja se kävelee reippaasti puuskuttaen, kuten muutkin. Hiljalleen alkaa syttyä valot, ja ymmärrän meidän olevan valaistulla maastoreitillä. Kävelemme hetken matkaa, ja otamme taas ravin. Pian muutama ratsastaja haluaa laukata, ja jättäydyn Siirin eteen. Pian annetaan laukkamerkki. Vedän pakkasilmaa keuhkoihini ja teen laukkaliikkeen, juosten Huijarin vierellä. Hevonen laukkaa, ja kovaa. Pian takaa kuuluu Inkerin ääni, edessäni näen Hyperionin takakaviot, ja Bonnien ilmassa lentävän takamuksen. Britta on mätkähtänyt lumipenkkaan, ja kuulen hänen valittavan lunta niskassaan.

Ilu tajuaa lähteä kahden katoavan hevosen perään, kuten Emmykin. Minä ja Inkeri jäädään Salman ja Britan luokse.
- Mitä ihmettä tapahtu? kysyn.
- Puista tippu lunta, Hype ja Bonnie sekos ja.. sit mä muistan vaan mun naaman edes Hypen takakaviot ja sen ku mä huomaan istuvani tässä.
- Onneks Hype ei osunut Bonnieen, tai mä en ainakaan huomannu, Britta sanoo ja nousee seisomaan.
- Sattuko kumpaakaan? Inkeri kysyy.
- Eipä juuri, Salma sanoo ja osoittaa edellä palaavia ihmisiä. Ilu taluttaa Hypeä ja Pellaa, ja Emmy Patronia ja Bonnieta.

Pienen tarkistuksen jälkeen jatkamme matkaa. Huijari on hämillään äsköisestä, ja kaikki ratsastajat hieman varuillaan.
- Otetaanko uus laukka? Salma kysyy, ja me muut myönnymme. Lähdemme laukkaan ja juoksen Huijarin vierellä. Välillä ori rikkoo raville, mutta muuten pieni pätkä sujuu hyvin. Kaikki ovat selässä, ja Ilu kertoo Seppeleeseen olevan matkaa enää vain vähän vajaa kilometri. Otamme vähän ravia, ja sitten käynnin. Päästän liinan pidemmäksi ja Huijari venyttää kaulaansa. Reissulla meni ihme kyllä, vain vähän yli puolituntia. Pian Seppeleen pihassa seisoo kaarrossa kaikki kuusi maastossa ollutta punaposkista tyttöä pörröisine ratsuineen. Pakkanen on kiristynyt, ja mielellään kaikki kävelevät tallin lämpöön. Talutan Huijarin karsinaan ja otan suitset ja satulahuopasysteemin pois. Sitten otan suojat ja putsaan lumiset kaviot. Alan harjaamaan hieman hikoontunutta hevosta, ja laitan sille loimen, jonka Anne toi. Tyytyväisenä Huijari jää karsinaan.

- Oli kyllä reissu! Emmy naurahtaa teemuki kädessään.
- Jep, Huijari oli kyl aika rauhallinen, sanon hörpäten kaakaota hevosmukista.
- Oli kyllä tosi mukaa, tippumisepisodista huolimatta, Britta naurahtaa.
- Häh, mitä siel maastos sitte tapahtu? Taru kysyy.
- Hyperion ja Bonnie vähän säikähti, Salma kertoo.
- Jaa vähän? Ilu virnistää ja onnistuu lorauttamaan teepannusta vettä lattialle.

Akku ja Huijari, 7 hm

[Akku]

Ohjasajoa ja isopoika

Avaan karsinan oven, ja Huijari kävelee katsomaan tulijaa. Rapsutan orin päätä ja hymyilen orin haistellessa taskujani.
- Ei oo sulle mitään, naurahdan ja työnnän yli-innokasta oria kauemmas. Rapsuttelen Huijaria.
- Se on sisällä, koska takatarhalaiset oli hajottanut aidan ja juoksenteli ympäri pihaa, Elli kertoo.
- Okei, hyvä tietää, vastaan ja nappaan karsinan ovesta harjasangon. Alan harjaamaan oria kumisualla. Pyörittelin sukaa orin karvapeitteellä jonkin aikaa, ja sitten vaihdoin harjaa. Silläkin vedin koko hevosen läpi, ja lopuksi vielä pölärillä. Putsasin kaviot huolella, ja sitten talutin orin käytävälle. Kiinnitin sen molemmin puolin ja hain kottikärryt ja talikon. Nostelin karsinasta isoimmat läjät pois, ja kärräsin lastin lantalaan. Siirsin Huijarin karsinaan.
- Moi, tervehdin Frankia taluttavaa Catrinaa.
- Moi, Frankkiko oli kans ollu karkuteillä kysyn.
- Jep. Nyt vasta sain kiinni… tuo puuskuttaa ja kääntää hevosen karsinaan.
Kun käyn satulahuoneessa, löydän sieltä muutamia tyttöjä.
- Hei, tuisko joku maneesiin seuraks jonku ponnyn kans, kun aattelin Huijaria käydä ohjasajaas. Ja viel parempi jos joku tuis avustaan muutenki? kysäisen.
- Mie voin tulla auttaan, Pipsa sanoo.
- Ja mä voisin tulla talutteleen Almaa, Jennyfer tarjoutuu.
- Kiva, mä käyn laittaas sille kamat päälle, voi kestää jotain puolituntia, vastaan ja lähden Huijarin karsinalle.

Saan hökötyksen orin selkään, ja hetken mietin, mikä tulee seuraavaksi. Soitan Annelle, joka tulee auttamaan, ja nopeasti olen valmis. Tekstaan tytöille, ja Jennyfer on jo valmis, ja Pipsa saapuu pian karsinalle.
- Taluta sä niin mä tuun peräs, sanon ja Pipsa ottaa ketjuriimunnarun käteensä. Maiskautan Huijarin liikkeelle, ja lähdemme ulos lumipyryyn. Hetken Huijari tanssahtelee ovella, mutta kävelee kuitenkin Alman perässä maneesia kohti. Ori suostuu menemään maneesin ovista heti ja vauhdilla, eihän lumipyryssä ole sitten yhtään hauskaa! Alan kävelemään orin perässä, ja Pipsa kulkee rennosti orin vierellä.
- Tehään joku ympyrä, sanon ja alan kääntää oria vasemmalla ohjalla. Pipsakin kääntyy ympyrälle, ja Huijari kääntyy Pipsan perässä. Ympyrästä ei tule aivan täydellinen, mutta ympyrä se on kuitenkin. Juttelemme Pipsan ja Jennyferin kanssa, pää-asiassa kouluasioista ja hevosista. Teemme ympyröitä Huijarin ja Alman kanssa, ja osa ympyröistä onnistuu hyvin, osa.. noh, vähemmän hyvin.
- Hei, otetaanko pari peruutusta? kysyn ja Pipsa nyökkää. Alan vetämään hiljaa ohjista, ja Pipsa tönää Huijaria taaksepäin.
- Hyväää, Huijari! kehun oria, joka peruutti muutaman askeleen.
- Voitko sä ottaa ton narun irti, ja kulkee vaan vieres? kysyn Pipsalta.
- Tottahan toki! hän hymyilee ja lähtee kulkemaan vierellämme. Koitan vielä peruutusta parin askeleen verran, ja tein vielä ympyröitä. Ne alkaa jo sujua paremmin.
Kun puolisen tuntia olin herraa Pipsan kanssa ohjasajanut, lähdimme takaisin talliin Jennyn ja Alman perässä. Saimme Huijarin karsinaan ongelmitta, ja Pipsa auttoi purkamisessa.
- Kiitos avusta, sanon hänelle.
- Eipä mitään, oli oikeestaan aika kiva hommailla tän kans, hän virnistää ja lähtee Siken karsinalle. Anne käveli karsinan ohitse ja jäi juttelemaan.
- Menikö hyvin? hän kysyy.
- Meni tosi kivasti, hymyilen. - Otettiin pari peruutusta ja tehtiin ympyröitä, Pipsa oli auttamas, ja Alma ja Jenny seurana, kerron.
- Hyvä, että oli hyvin. Mutta hei, laitetaanko vielä satula sen selkään, ja kun sillä on suitset, sais poitsu olla täysis ratsun varusteis, Anne ehdottaa.
- Joo, vaikka, sanon ja Anne jo kiiruhtaa hakemaan satulaa. Rapsuttelin Huijaria sillä aikaa, kun Anne oli hakemassa satulaa. Lopulta hän ilmaantui paikalle, ja pitelin Huijaria paikoillaan, kun hän nosti ruskean, hieman kuluneen satulan, orin selkään. Huijari lähti väistämään, mutta pitelin siitä lujemmin kiinni Anne sai kuin saikin satulan Huijarin selkään, ja laittoi satulavyön löysälle kiinni. Hetken ihastelimme oria – voi kuinka iso se jo onkaan! Otimme varusteet yhdessä pois, ja jäin harjaamaan Huijaria.
- Ai niin, tarha on korjattu, sen voi viedä sinne hetkeks, Anne huikkasi ja lähti katsomaan ratsastajia. Laitoin Huijarille riimun päähän, ja avaan vetosolmun. Tajuan vielä katsoa kaviot nopeasti. Sitten lähden taluttamaan hevosta tarhaan. Tarhassa ei ole muita, joten leikin hetken oripojan kanssa. Päästän sen irti, ja juoksen vähän matkan päähän. Orikin innostuu esittelemään juoksijanlahjojaan, ja juoksentelee liitävin askelein ympäri tarhaa. Maiskautan orille ja kehotan:
- Laukka! ihme kyllä, Huijari ottaa laukan, liekö sattumaa vai ei…

akku ja huijari 8

[Akku]

Kävellessäni tallipihaan, huomasin tuttuakin tutumman hevosen seisomassa keskellä pihaa ympäriinsä katsellen. Pian tuo tuttuakin tutumpi hevonen, ori, Huijari, sinkaisi täyteen laukkaan, ja jäi katsomaan perään, ja hirnahtaen kimeästi, kuin huutaen:
" Koita pysyä perässä!"


Huokaisin syvään, ja aloin tonkia taskujani, toiveissani herkkupussi, luojan kiitos sellainen löytyi, ja aloin rapisuttamaan sitä. Pian ori kääntyi, ja ravasi katsomaan herkkuja. Ojensin kättäni, ja ori löntsteli katsomaan.


Kävelin talliin pitäen Huijarin otsatukasta kiinni. Jätin orin karsinaan, ja kävin katsomassa takatarhaa. Se oli ehjä, mutta sisällä ei ollut ketään. Ehkä Huijari oli livahtanut huomaamatta jonkun perässä ulos, ken tietää. Kävelin takaisin talliin, ja otin Huijarin. Vein sen tarhaan, ja katselin kun se leikki lumella, ja ravisteli päätään alkaneessa lumisateessa.


Harvinaisen tylsä ja outo, mutta tykkään parista kuvasta. (:
akku ja huijari yksi ennen kymmentä

[Akku]

- Hei poika, naurahdin orille, joka söi rotutoverinsa, Suden vieressä. Tarhassa olivat myös Frank, Alex ja Rotta, jota Pipsa oli tullut hakemaan. Myös Cat saapasteli kärpäskimon hoitohevosensa luokse ja otti sen riimuun. Laitoin itsekin riimun Huijarille, ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Inkeri ja Siiri tulivat pihassa vastaan, ja pian nurkan takaa ilmestyivät myös Loviisa ja Pampula, sekä Anthon ja Taiga. Huijari menisi mielellään katsomaan muita, mutta käännän päättäväisesti oria tallia kohti. Tervehdin muita, ja talutan Huikkiksen sisään. Vien sen karsinaan, ja aloin harjaamaan hevosta.
- Oot sinä kyllä ihana, sanoin ponille sukiessani sen paksua, hiukan jo irtoavaa talvikarvaa. Anne käveli ohi.
- Ai niin Akku! Huijaria vois käydä vähän juoksuttamas maneesissa, kun sen kans ei oo ehditty oikeen tekeen mitään. Sillä voi olla virtaa, niin voit päästää sen irti eka, hän sanoi.
- Joo okei, vastasin ja nypin kumisuasta karvoja pois.
- Pyydä jotain vaikka kaveriks, et jos tulee jotain ongelmia, hän jatkoi, ja katosi ennen kuin ehdin vastaamaan. Marssin heti oleskeluhuoneeseen kysymään, josko joku ehtisi mukaan.
- Mä voisin oikeestaan tullakin Myntin kans jos sopii? Miira ehdotti.
- Joo, tulkaa vaan, sanoin.
- Hei, mä voisin tulla ilman hevosta, Kirsikka tarjoutui.
- Ei kai minnuu ja Humuu käännytetä poijjes? Taru kysyi.
- Tulkaa kaikki vaan, virnistin ja lähdin pomppimaan alas. Laitoin Huijarille suitset päähän, vaikka ensin hevonen yritti väistellä.
- Noh! sanoin ja sain kuin sainkin suitset orille. Myös Miira ilmoitti olevansa valmis, ja Kimi sai viestin Tarulta, jossa hän kertoi odottavansa pihassa Humun kanssa. Taru ponnisti Humun selkään, sillä hän aikoi ratsastaa maneesiin, ja vähän maneesissakin. Miirakin loikkasi Myntin selkään, ja Kirsikka talutti säpsyilevää Mynttiä.

Pian olimme maneesissa. Seisoimme keskellä, ja Taru kierteli hetken Humun kanssa. Yht’äkkiä Humu säikähti jotain, ja Taru lensi komeasti alas.
- Sattuko? Miira kysyi.
- E-e-eii, hän vastasi. Humukin oli pysähtynyt kuin seinään, ja katseli hoitajaansa ihmeissään. Taru nousi ja käveli Humun luokse. Hän nousi Humun selkään, ja jatkoi normaalisti. Myntti steppasi Miiran alla, ja pian molemmat laskeutuivat hoitoponiensa selistä ja irrottivat ohjat. Kimi seisoi kamerani kanssa, ja oli valmiina nappaamaan kuvia sinkoilevista hevosista.
- Kolmosella irti! Yy, kaa, koo! Miira hihkaisi. Päästimme ponit irti, mutta siinä ei käynyt aivan niin kuin olimme arvelleet. Päinvastoin. Humu käveli pari askelta, ja meni piehtaroimaan. Myntti ja Huijari taas katselivat ihmetellen ympärilleen. Maiskautin, ja paukautin reiteeni kädellä. Ei tulosta.
- Ai niin, Anne oli juoksuttamassa Topia yks päivä, ja se jätti juoksutusraipan tänne, Taru muisti.
- Tiedäk sä yhtään missä se vois olla? Kirsikka kysyi.
- Hei, tällä! Miira hihkaisi maaten puoliksi katsomon laidalla pitäen kädessään pitkää, mustaa raippaa.
- Jes! sanoin. Miira heilautti raipalla ilmaan, ja Myntti laukkasi ensimmäisenä innostuneena maneesissa. Huijari lähti perään, ja Humukin laukkasi tyytyväisenä ympäri maneesia pukitellen. Joltain oli jäänyt puomi, ja Myntti liiti sen yli. Humu otti rauhallisemmin, ja Huijaria ei puomi kiinnostanut: se laukkasi vain ohi.
- Ponnyt vois rauhottua pian, Miira sanoi, ja kuin taikaiskusta, Humu otti käynnin, Huijarikin rauhoittui raville, ja Myntti käveli Miiraa kohti. Nappasimme hevoset kiinni, ja Miira ja Taru kiinnittivät ohjat uudelleen. Laitoin Huijarin liinaan, ja ohjasin sen ympyrälle. Ovi aukesi varovasti.
- Oho, ei kai me häiritä? Nia kysyi ujosti taluttaen Huiskaa.
- Ettepä kai, jollet hypätä aikonut? Taru vastasi.
- Okei hyvä, mä ajattelinkin vaan mennä kaikki askellajit vaan läpi kerran pari, hän sanoi jo hieman varmemmin.
- Hyvä, mekään ei Miiran kans mennä kun jonkin aikaa, hän jatkoi.

Otin Huijarin ympyrälle, ja maiskautin kerran. Ori lähti kävelemään. Parin ympyrällisen jälkeen otin ravin. Huijari heitteli päätään, potki ja pukitti.
- Nooh! naurahdin ja vaihdoin suunnan. Maiskautin orille taas ravin merkiksi. Se lähti pitkin askelin ravaamaan ympyrällä. Puoli kierrosta se sujuikin, kunnes se taas pukitti. Vaihdoin suunnan toisen kerran, ja otin uudelleen ravia. Nyt sitä sujui jo ympyrällinen, joten otin käynnin ja kiitin oria. Katselimme, kun Taru laukkasi hoitohevosellaan ympäri maneesin, ja heti sen perään Mynttiä ja Miiraa. Huijari väisteli lentävää hiekkaa, mutta ei yrittänytkään lähteä mukaan. Ohjasin sen vielä ympyrälle, ja koitin laukkaa.
- Laukka, maiskautin ja napautin maata piiskalla. Huijari nosti laukan, joka rikkoutui vähän raville, mutta päätin lopettaa laukan siihen. Hetken vielä otin ympyrällä ravia, ja päästin Huijarin käyntiin.
- Mä lopetan pian, ilmoitin ja pyysin Kirsikkaa ottamaan rakennekuvaa hevosesta. Parin kuvan jälkeen lähdin taluttamaan oria liinassa uralla. Edessämme käveli Humu, ja takanamme kulki Nia ja Huiska. Tein pari volttia välillä.

Lähdimme kävelemään tallia kohti, ja vastaan käveli Elli.
- Juoksuttamassako olit? hän kysyi.
- Joo, meni ihan kivasti, hymyilin. Huijari tutki Ellin taskut, ja sitten jatkoimme matkaa. Karsinaan päästyämme otin suitset pois, mutta jätin kuitenkin riimun päähän, ja sidoin orin kiinni. Aloin harjata sitä pitkin vedoin. Rapsuttelin sitä aina välillä, ja jatkoi perusteellista harjausta. Selvittelin harjaa sormin, ja koitin putsata kaviot. Nostin oikean etusen, mutta Huijari paukautti sen lattiaan. Nostin uudestaan, ja Huijari yritti repiä kaviota irti, mutta sain pidettyä sen. Putsasin kaikki kaviot, pienen rumban jälkeen. Kun ori oli harjattu, jätin sen karsinaan ja pompin hakemaan loimea. Otin Huijarin fleeceloimen, ja kannoin sen orin karsinalle. Nostin sinisen loimen orin selkään, ja laitoin kaikki vyöt ja remmit kiinni. Talutin vielä orin käytävälle, ja otin kottikärryt ja talikon. Siivosin enimmät lannat karsinasta, ja vein kottikärryt pois. Putsasin ruoka- ja juomakupit ja valutin vettä juoma-astiaan. Sitten hain Huijarin takaisin karsinaan, ja otin riimun ja loimen pois. Annoin orin jäädä karsinaan, kun lähdin oleskeluhuoneelle. Istahdin tuolille. Oleskeluhuoneessa istuivat myös Anthon, Loviisa, Britta, Jenny ja Daniel. Pian seuraamme liittyivät Inkeri ja Aino. Kaadoin vettä hevosaiheiseen mukiin, ja sekoitin sekaan kaakaojauhetta. Join mukillisen rauhassa jutellen, ja lähdin tallin puolelle. Taputin Huijaria, ja laitoin sille riimun takaisin. Kello ei ollut kuin kolme, joten talutin sen tarhaan. Se väsyneenä meni makuulle, ja söi ympäriltään heinänkorsia. Lähdin talliin viemään tavaroita paikoilleen.
Aggu ja Huju 10!

[Akku]

Venyvä Pikavisiitti
Englantilaiset serkkumme oli tullut kylään, ja olimme jo käyneet katsomassa omaa sekä siskoni ja minun hevosia, ja illan suussa päätimme käydä myös Seppeleessä. Lähdimme kertomatta 4-vuotiaille, olisivathan hekin halunneet myös Seppeleeseen. Noh, ehkä huomenna sitten. Saavuimme Seppeleeseen vähän yli viisi jälkeen. Hyppäsin siskoni autosta, ja lähdin johdattamaan heitä talliin. Kävelimme tallin läpi, ja törmäsimme Salmaan.
- Moi, täs on mun sisko ja serkku. Silja ja Martina. Martina on Englantilainen, mutta puhuu suomea, selostin.
- Aaa, moi, hän sanoi.
- Moi, molemmat tervehtivät. Kiertelimme tallissa pitkän aikaa.
- Noi on Dädi ja Dalia, ne kyl lähtee pian toiselle tallille, kerroin.
- Hei, menkää tonne ylös tai johki, mä siivoon Hujun karsinaa sillä aikaa, huikkasin ja osoitin kädelläni rappusia kohti. Kävelin orin karsinaan. Heittelin isoimmat lannat karsinasta, ilmeisesti Jaakko ei ollut vielä ehtinyt siivoamaan, tai sitten Huijari oli ollut päivällä karsinassa.

- Silja ja Martina, tulkaa jo… Ai te ootte jo tutustunut Pipsaan, Odeen ja Fiiaan, hymyilin heille. He juttelivat jostain.
- Yeah, oui, pian! Martina sanoi. Ilmeisesti hän oli innoissaan, sillä puhui nyt Suomea, Ranskaa ja Englantia sekaisin. En kyllä itsekään osaa juuri mitään, mutta sen verran tajusin, että hän sanoi:
- Joo joo, pian.
Pian tytöt kuitenkin tulivat alas, mutta katosivat saman tien katsomaan Alexia Odelien kanssa.
- Välillä tuntuu, että noi on ala-aste ikäsiä, virnistin Pipsalle painottaen ”noi”-sanaa , kun kävelimme Siken ja Huijarin karsinoille. Pipsa virnisti takaisin, ja marssin katsomaan Huijaria. En harjaisi saati taluttaisi sitä tänään, ellei Silja ja Martina haluaisi olla täällä vielä kauankin. Noh, tehköön mitä tehköön, onhan Siljalla auto, ja minä voisin soittaa kyydin kotiin, tai kävellä kotiin. Astuin tarhaan ja rapsuttelin Huijaria hetken. Sitten lähdin talliin.
- Tulkaa kattoon Huijaria, sanoin.
- No ei me nyt.. Me mennään kattoon estetuntia, Silja sanoi. Aivan, kello oli kuusi. Päätin mennä itsekin katsomaan. Istahdin Britan viereen. Hänkin oli kerinnyt katsomaan Hyperionin estetuntia. He ravailivat jo.
- Hei Britta ja Akku, viittittekö tulla tekeen esteitä ja nosteleen puomeja tarpeen mukaan? Anne huikkasi. Nyökkäsimme ja pompimme alas. Raahasimme puomeja ja tolppia sinne sun tänne. Pian kentällä oli pieni rata. Okseri, ristikko, pysty, pysty. Kävelimme takaisin katsomoon, mutta jäimme alemmas jos pian tarvittaisiin nostajia. Ensimmäisenä esteelle tuli päättäväisesti 10-vuotias tyttö Vennalla. Heti hänen perään esteille laukkasi turhankin innokkaasti Hyperion. Noin 18-vuotias ratsastaja yritti pidätellä hevosta, mutta Hype loikkasi pitkältä kaula kaarella 40 sentin korkuisen okserin, hirveällä ilmavaralla. Kuului kiljaisu. Tyttö makasi okserin välissä. Venna steppasi hermostuneena, ja tyttö sen selässä oli aivan paniikissa. Venna loikkasi pystyyn, ja Eela oli seonnut. Lähdin kävelemään Vennan luokse. Britta oli napannut Hypen kiinni, ja kävellyt ratsastajan luokse. Myös Sentti ja Laila olivat hermostuneet, ja sitten kuuluuikin jo Annen huuto:
- Kaikki pois selistä!
- Tarvitsä apua? kysyin Vennan ratsastajalta, jonka polvet tutisevat jännityksestä.
- E-e-een, mutta toi Sentin ratsastaja voi tarvita, hän vastasi. Sentti steppasi hermostuneena, ja oli tallonut jo ratsastajansa varpaat.
- Keskeytetään tunti, Anne sanoi jatkaen:
- Ne jotka haluaa, voi vielä kävelyttää hevosia hetken ja vähän ravailla.
- Mihin mä Vennan jätän? tyttö kysyi.
- Akku, hae Robert, se näytti äsken ainakin olevan tallilla. Ja Linneankin voit pyytää jos näät sen, Anne käskee. Lähdin maneesilta ja juoksin tallille.
- Robert, Linnea, joku! huusin epätoivoisena. Linnea tulee luokseni, ja Robert perässä. Myös Odelie saapasteli paikalle.
- Onnettomuus, tai siis, ratsastaja, maneesissa, selitin.
- Selitä myöhemmin, mennään maneesille! Odelie sanoi, ja lähdimme maneesille. Selitin tilanteen matkalla.
- Ambulanssi! Robert tokaisi.
- Siellä ei oo kaikki kunnossa, ei Anne turhaan ambulansseja soittele! Linnea totesi. Ovella meitä vastaan juoksi hermostunut Eela, jonka Odelie otti kiinni. Itse nappasin Gitan ratsastajalta, ja Anne piteli Lailaa. Hyperion oli edelleen Britalla. Robert oli ottanut Vennan, ja Odelie haki Lailan Annelta. Linnea piteli Senttiä ratsastajan kanssa. Lähdimme koko porukka viemään hevosia ulos. Päätimme viedä ne talliin, pitäen hyvät välimatkat. Gitta ja Venna kävelivät peräkkäin, kuten Eela ja Sentti sekä Laila ja Hyperion.
Saimme kaikki karsinoihin ja purettua, ja Martina ja Silja tulivat.
- Hyi, se oli kamalaa, Silja sanoi.
- Mitä sille Hypen ratsastajalle kävi? Britta kysyi.
- No todennäkösesti käsi murtunut paristakin kohtaa, Silja sanoi.
- Aaa, okei, hän vastasi.

Kun kaikki olivat taas rauhoittuneet, lähdin hakemaan Huijaria sisälle yöksi. Kellon viisarit osoittivat puoli kahdeksaa, joten aikaa oli kulunut. Huijari käveli kiltisti talliin, ja heitin siltä loimen pois. Rapsuttelin oria hetken, ja Silja ja Martina tulivat pitämään orille seuraa, kun lähdin hakemaan sille ruokia.
- Jaakkooo, saisko Huitsin sapuskat? huhuilin rehulan ovelta.
- Joo, tai laita ite, tuos on ohjeet, hän sanoi. Aloin kippaamaan ruokia ohjeen mukaisesti vihreään sankoon.
- Onko tää oikee määrä? kysyin.
- Joo, on se, Jaakko vastasi ja kannoin ruuan Huijarille. Ori tunki päänsä sankoon, ja alkoi syödä ruokiansa.
- Vaikka tallilla olinkin monta tuntia, en ehtinyt sun kanssa kauaa oleen, pahoittelin orille.
- No, huomenna mä hengaan sun kans pitkään, mä lupaan sen, sanoin taputtaen oria. Työnsin karsinan oven kiinni. Lähdin kävelemään Siljan autolle päin, jossa hän ja Martina jo odottivat.


Sori, innostuin vähän, ja tuli vähän ajoissa. :'DD
Accu and the Huijariii♥

[Akku]

- Hejssan till alla! hihkaisen kaikille hoitajien huoneessa löhöäville ihmisille pirteästi.
- Mites sie nyt NOIN innoissas oot? Reega kysyy.
- Aa, mä oon hoitanut Huijaria 2 kuukautta, bee mä pääsen sen selkään! hihkun innoissani. Tätä on odotettu.
- Oikeesti, hiukan Huijis on kasvanut nopeesti, ja onnee! Taru sanoo.
- Älä, ihan vauvahan se vasta oli! totean Tarulle, ja ilmoitan lähteväni hakemaan varusteita.
- Mites toi noin ilonen oli, lotossako voittanut? Däni kysäisee kävellessäni ohitseni muiden sekaan. En kuule mitä hänelle vastataan, sillä olen jo melkein alakerrassa. Pompin hakemaan varusteita karsinanovelle jo valmiiksi, ja sitten lähden hakemaan Huijaria tarhasta.
- Huijari, sie oot ollu miun hoitsu jo kaks kuukautta! sanon ja muiskautan pusun hevosoriin turvalle. Lähden taluttamaan hevosta tallia kohti. Vien sen tottuneesti karsinaan, ja nostan harjakorista, jonka sinne jo aiemmin roudasin, pari harjaa. Alan harjaamaan oria reippaasti, ja pian olen sukinut koko oripojan läpi.
- Hyväää poika! kehun Huijaria, kun saan jo toisen kavion putsattua ilman suurempia ongelmia.

Lasken satulan Huijarin selkään, ja laitan vyön ensimmäisiin reikiin. Sitten siirryn pää-pään puoleen, ja sujautan riimun kaulalle. Laitan ohjat kaulalle, ja puristan kuolaimia nyrkissäni. Sitten alan tarjoamaan kuolaimia orin suuhun.
- Ota, ota, sanon orille.
- Heii, ota, äsh, ota nyt vaan, tiuskaisen ja laitan sormeni sen hammaslomaan, ja alan kutittamaan sen ikeniä. Ori avaa suunsa, ja tadaa, kuolaimet ovat suussa.

Talutan Huijarin kentälle, ja kiristän sen satulavyötä. Vedän ohjat kaulalta, ja lähden taluttamaan sitä uraa pitkin. Pian kentälle ilmestyy Aino ja Gitta.
- Moi, me ei olla täs kauaa, ootellaan Elliä, sanon.
- Okei, no ei mitään, hän vastaa. Talutan Huijaria pari kierrosta, ja sitten Elli jo saapuukin.
- Moi, lähetään maneesiin, Elli sanoo, ja talutan Huijarin porteista, joita Elli pitää auki.

Talutan Huijaria hetken, käynnissä ja ravissa. Elli ottaa Huijarin, ja juoksuttaa sitä kaikissa askellajeissa.
- Noh, ei sillä virtaa onneks ollutkaan, mee selkään vaan. Se voi vähän stepata, mut mä pidän kiinni, Elli sanoo. Astun lähemmäs, ja kiipeän jakkaralle. Laitan vasemman jalkani jalustimeen. Huijari lähtee määrätietoisesti väistämään, mutta pysyn jalustimen varassa. Elli ottaa lähempää Hujusta kiinni, ja ponnistan itseni kokonaan satulaan. Siinä minä nyt istun. Maailman hienoimman suomenhevosoriin selässä.

Akku ja Huijari, 2kk, 12 hooämmää

[Anne]

Koulukurssilla


Akku ja Huijari rennohkossa ravissa kurssin ensimmäisellä tunnilla.

Spessu Akulle!