Eelan Hoitokirja

[Pinja]

[shadow=red,left,300]Paljon onnea, Eelalle![/shadow]

"Kuules hepo. Sä täytät tänään vuosia." Sanoin Eelalle.

Tamma nosti turpansa hetkeksi ruohosta ja katsoi minua kuin sanoen: "Siis mitä sä selität?" Tamma näytti ilta hämärässä vielä tummemmalta mitä se oli. Eela mutusteli kesän viimeisiä ruohoja tallipihalta. Se oli jo aikeissa mennä riimunnarua pitemmälle. Kiskaisin sen takaisin.

"Hei. älä puske sinne." Sanoin sille.

Hevosia oli jo alettu viedä sisään, joten ajattelin viedä tästä Eelaakin sisälle. Eela oli yhä vähänmärkä. Olimme tehneet tänään pienen estetreenin. Emme olleet hypänneet korkeaa, mutta Eelalla oli ollut silti kivaa. Se oli hionnut, joten olin pesassut sen satulan kohdalta. Eela meni karsinaansa ja katsoi ympärilleen. Minun oli pitänyt ostaa sille jokin synttärilahja, mutta en ollut keksinyt sille mitään. Niin mitä hoitohevoselle nyt voisi ostaa? Silloin juuri puhelimeni pirahti soimaan: Äiti. Äiti kyseli olinko tulossa ollenkaan kotiin. Sanoin, että olin lähdössä.

"Heippa Eela." Sanoin Eelalle ja lähdin tallista pois.

[Pinja]

Jälleen pääkuva :/ ...

Eelankanssa taluttelu harjoituksia. Tamma meni oikein hyvin!

Attachments:

[Pinja]

Eela tarhailemassa

Pinja ja Eela 7HM

Attachments:

[Pinja]

Harjasin Eelaa sen karsinassa. Tamma oli piehtaroinut tarhassaan ja sen jäljiltä kuivunut muta oli tarttunut sen karvoihin. Olihan Eela jo valmiiksi ruskea, joten muta ei erottunut niin hyvin, kuin esimerkiksi Frankilla olisi erottunut.

"Moro!" Mappe ilmestyi karsinan ovelle.

"Moi. ootko sä hoitamassa Patronia?" Kysyin. Tyhmä kysymys, totta kai hän oli!

"oiih! Patron on niin ihana estetykki." Mappe sanoi. Hän oli selvästi ihastunut uuteen hoitsuunsa.

"Ootteko jo hypänneet? Minäkin haluaisin tietää millainen se esteillä on." Kysyin.

"En ole hypännyt, mutta olen nähnyt sen parilla estetunnilla ja Anne sanoi, että se on ihana esteillä. Siltä se vähän näyttääkin." Mappe sanoi.

Olin juuri vastaamassa, mutta Anne ehti kuitenkin minua ennen.

"Pinja, voisitko laittaa Eelan kuntoon kuuden estetunnille? Sen ratsastaja soitti ja sanoi, ettei välttämättä kerkeä laittaa sitä kuntoon. Tulee tallille kuulemma vähän kauempaa ja nyt on jääty ruuhkaan kiinni." Anne sanoi.

"Totta kai." Vastasin hymyillen. En ollut edes tiedostanut, että Eela menisi tänään tunnille.

Anne lähti ja minä aloin harjata Eelaa rivakammin. Oli vain 20min tunnin alkuun ja jos Eela tapansa mukaan kiukuttelisi kuolainten kanssa, ei tällainen pieni ihminen - kuten minä - saisi niitä sen suuhun ihan heti. Mappe selosti vielä vieressäni jotain. Juuri mikään muu ei minun korviini tarttunut paitsi, että Parton menee samalle tunnille Eelan kanssa.

"Patronkin menee sille estetunnille! Voidaan katsoa sitä yhdessä." Mappe sanoi.

Olin ihan oikeasti halunnut tietää miten Patron hyppää ja vähän kunnianhimoisena ja kilpailuviettisenä ihmisenä sekä ylpeänä hoitsustaan, halusin tietää kumpi hyppää paremmin. Toki täyty ottaa huomioon, että Patron oli paljon pienempi kuin Eela, mutta en minä ollut esteen korkeutta katsomassakaan vaan mikä oli ponien hyppytyyli. En ollut ennen ollut ollenkaan kiinnostunut tällaisesta, mutta luettuani erään kirjan, halusin tietää osasinko katsoa hevosen hyppytyyliä oikein. Harjasin ja putsasin Eelan kaviot. Lähdin sitten hakemaan Eelan varusteita. Suitsia ei oltu onneksi niputettu edellisen tunnin jäljiltä. Kyllähän minulla aikaa oli, mutta en pidä niiden avaamisesta. Otin satulan ja suitset ja menin takaisin Eelan luo. Eela irvisteli vähän aikaa kuolaimille, mutta otti ne lopulta suuhunsa. Kuulin kuinka tallikäytävällä oli alkanut muutkin varustaa hevosia.

Talutin Eelan kentälle. Kaartoon niin, että heti kun ratsastaja tulisi hän pääsisi Eelan selkään. Kyllähän se tyttö sieltä sitten tulikin. Menin Mappen viereen istumaan. Puhuimme siinä hetken niitä sun näitä, mutta tunnin oikeasti alettua kumpikin alkoi keskittyä vähän enemmän ja puhuminen jäi aina vain harvemmaksi. Eelan ratsastaja oli selvästi nuori, mutta silti taitava. Hän sai Eelan taipumaan pyöreäänmuotoon alkulämmittelyssä. Tyttö oli pitkä, joten Eela oli hänelle sopiva ratsu. Kun he alkoivat laukata ja hypätä, tyttö antoi kumminkin Eelan nostaa pään ja keskittyä hyppäämiseen. Minun piti katsoa miten Patron hyppää, mutta loppujen lopuksi katsoin vain, että ”jaa-a hyvin se hyppää” ja muu huomioni kiinnittyi Eelaan. Mappella taisi olla sama tilanne paitsi vain toisin päin. Hän katsoi tietty myös omaa hoitsuaan. Kentän laidalle oli alkanut kerääntyä porukkaa. Pieniä pikkutyttöjä, jota ihailivat ratsastajien taitoja ja toivoivat, että itse osaisivat joskus noin hyvin ja vähän vanhempia tallilaisia, jotka katsoivat taas vähän alaspäin viimetunnilla ratsastamaansa hevosen ratsastajaa. Jäimme katsomaan kuntia. Itse olin kumminkin sitä mieltä, että Eelan ratsastaja oli taitava ja pistin kaikki Annen antamat vinkit korvan taakse, jotka oli tarkoitettu Eelan ratsastajalle. Ehkä niistä olisi minullekin hyötyä, Eelalla kun oli tapana olla vähän reipas esteillä.

Pinja ja Eela 11Hm

[Pinja]

"ääärr" Murahdin itsekseni.

Äiti ei ollut pystynyt heittämään minua tallille, joten olin sitten typeränä lähtenyt talllille pyörällä. Talvi oli enteillyt tuloaan, mutta ei sittenkään tullut, joten maa oli märkä ja liukas. Varsinkin minun pyöräni kaltaisille romukasoille. Tuloksena matkasta oli kaatunut n. 100 kertaa ja nolannut itseni muutenkin ihme kiljahduksilla ja liikkeillä. Onneksi kaikki tämä oli tapahtunut kaukana tallista. Silminäkijänä oli toiminut tuntematon vanha nainen, joka oli pikemminkin kauhistunut kuin nauranut. Nyt kun olin vähänkin tallilla päin, halusin mennä varmasti kaatumatta. Sehän tästä vielä puuttuisi jos joku seppeleessä käyvä tyyppi näkisi minun kaatuva. Menin sii hitaasti ja rauhallisesti. Kuitenkin nopempaa mitä kävellen olisi pääs....

"Hyvin manee." Anthon käveli vierelleni. Hän oli selvästi huvittunut.

"Turha siinä on naureskella. Tämä olisi voinut käydä kenelle vaan." Sanoin keskittyen ajamiseen ja kiitollisena siitä, että hän ei ollut tullut viereeni räkien ja nauraen cappi vinossa niin kuin usea muu minun ikäinen poika.

”Tallille varmaan menossa.” Anthon sanoi kävellen yhä vierelläni.

”Joo tai ainakin yrityksenä ois.” Sanoin ja taas meinasin kaatua.

”Minäkin. Seppeleessä on tosi kiva olla hoitajana.” Hän sanoi.

Olin nähnyt pojan olevan tallilla, kerran ratsastamassakin ja joskus nopeasti puhunut tälle. Emme silti olleet kovin hyvin tutustuneet ja se näkyi keskustelustamme. Anthon ei paljon puhunut ja silloin kun puhui, hän puhui tallista, hevosisa tai ratsastuksesta. Pian kumminkin pääsimme tallille. Hän meni hoitelemaan Taigaa ja minä Eelaa.
Eela oli tallissa. Eela ei ollut tänään vielä kertaakaan tunnilla, joten ajattelin keksiä jonkun kivan pikkutehtävän meidän koulutunnille. Oli kiva päästä pitkästä aikaa ratsastamaan Eelallakin. tai no, olinhan minä sillä leirillä ja muutenkin ratsastanut, mutta se oli ollut viime viikkoina aika paljon tunneilla, joten en ollut viitsinyt sitä enempää rasittaa.

”Moi, Eela!” Tervehdin sitä.

Se oli tottunut jo naamaani. Se katsoi karsinastaa uteliaana. Kai se tiesi, että jos kukaan muu ei ratsastaisi, niin minä ratsastaisin. Harjasin Eelan. Se oli tänään vähän kiukkuisella tuulella. Päättelin sen siitä, että vaikka Eela olikin tamma, tänään se oli vielä kärttyisempi. Kun putsasin sen kavioita, se vähän irvisti ja juurrutti kavionsa maahan. Kaikesta kuitenkin selvittiin. Päätin piristää sen päivää. Eelahan tykkäsi mennä kovaa ja vaikka en esteitä tänään ajatellut hypätä, se saisi silti vaihdella tempoaan. Varustin Eelan ja lähdin kentälle.
Maneesista kuului ratsastusopettajan käskyjä, joten en viitsinyt mennä sinne edes tarkistamaan. Kenttä oli kuitenkin ratsastuskelvollinen. Vähän märkä, mutta saipahan Eelakin tarpoa eteenpäin. Kiristin satulavyön ja nuosin selkään.
Eela nosti laukkaa tosi vireästi ja hidasti helposti. Alkutunnista se oli temponlisäyksissä vain kauhonut eteenpäin etujaloilla ja hidastuksessa kaikki oli tapahtunut 5 askeleen jälkeen, jos silloinkaan. Olin oikeastaan tuntenut Eelan vireyden jo alkukäynneissä. Se oli halunnut mennä eteen kokoajan. Olimme tehneet ravissa pysähtymisia ja peruutuksia sekä liikkeelle lähtöjä. Eela oli hidastanaut tahmasesti mutta lähtenyt eteenpäin kuin tykin suusta. Peräänantoon se oli mennyt ravissa, vaikka tempoa oltiin vaihdeltu, mutta laikassa temponlisäyksessä sen pää pääsi usein nousemaan ylös. Tämä oli kuitenkin minun taidoista kiinni. Onnistumiseen on hyvä lopettee, joten hyvän laukkapätkän jälkeen siirryimme raviin ja ravista loppukäynteihin.
Kurasessa kentässä ratsastaminen näkyi Eelan jaloissa. Talutin tamman pesarille ja huuhtelin sen jalat. Eela vältteli vähän vettä, mutta suostui pesuun kuitenkin loppujen lopuksi.

”Niin, kauniit neidit käy pesulla.” Sössötin sille.

Kuivasin sen jalat ja odottelin vähän, koska märkänä ne likastuisivat karsinassa varmasti. sitten vein Eelan takaisin sen karsinaan ja lähdin katsomaan missä kaikki muut olivat.

Pinja Ja Eela 12Hm

[Pinja]

"Siis ihan käsittämätöntä, että m' joudun oilkemaan treeneihin, vaikka mikä olis, mutta Pinjaa sitä vaan kyytsätään ja toiset joutuu vielä kärsimään siitä." Pikkuveljeni valitti takapenkiltä.

"Mulla on paljon pitempi matka tallille kun sulla treeneihin. Etkä sä joudu kärsimään." Valitin vastaan.

"Joudumpas! Mä joudun istumaan täällä nyt kuka tietää kuin kauan jossain kauheessa hajussa."

"hevoset ei haise! Ja mä juotusin oottaa sun jalkapallotreenin ajan."

"Mut ei se oo läheskään yhtä paha ku istua jossain paskan hajussa."

Äiti oli juuri torumassa pikkuveljeäni, mutta minä ehdin ensin. "Mä oon tuolla ehkä tunnin ja sä olit treeneissä varmaa jotain 2 tuntii."

"Se onkin paljon hyödyllisempi laji." Pikkuveljeni sanoi.

"Niin varmaan." auto pysähtyi ja minä menin ulos.

Jalkapallo hyödyllisempi laji kuin ratsastus? Pyh! Kävelin talliin, jossa Eela jo minua odotti. Ulkona satoi räntää, joten tamma oli varmaankin siksi haettu sisälle. Se ei mennyt tänään ainuttakaan tuntia. Harmi vain, että tunteja silti oli, joka tarkoitti, että maneesi on varattu. Tällähetkellä siellä satoikin räntää, mutta ehkä se vähentyisi niin pääsisimme tekemään ulos edes jotain. Hain Eelan harjat. Eela katsoi minua ensin vähän irvistäen, mutta lopulta ihan asiallisesti. Tänään tamman teki mieli ilmeisesti vähän kiusata. Sen jalkaan joutui takertumaan, että se pysyisi ylhäällä. Eela ymmärsi lopettaa ajoissa, joten kiukuttelu ei jatkunut harjauksiin asti. Enne kuin aloin varustamaan Eelaa tarkistin sään. Räntäsade oli hetkeksi loppunut, mutta kenttä oli silti märkä ja liukas. Tyydyin menemään nopean kävelylenkin maastoon.

Eela oli maastossa energinen. Se olisi halunnut pistää isompaa vaihdetta, mutta minä pidin sen päättäväisesti käynnissä. Yritin keksiä Eelalle jotain muutakin tehtävää kuin kävelemistä, mutta eipä tammaa pahemmin kiinnostanut peräänanto. Kura litisi Eelan jalkojen alla ja tiesin saavani pestä Eelan jalat tämän jälkeen. Suomeen jäävät linnut pyrähtivät puskistaan lentoon meidät nähdessään. Parikertaa Eelan pää nousi ylös ja katsahti pusikkoa, mutta parin ekan kerran jälkeen Eela tuskin huomasi lintuja. Taputtelin Eelaa aina siinä välissä. Jos olisimme kevälleet kauhean pitkän matkan se olisi kestänytkin kauan, mutta tyydyimme pieneen lenkkiin. Käännyimme takaisin.

Eela perutti pesarille aina vähän paremmin kerta toisensa jälkeen. Nyt se meni vähän vinoon, mutta sitä ei tarvinnut kauan yrittää pesarille saada. Otin saippua pullon ja vesiletkun käteeni ja aloin pestä Eelan jalkoja. Ne olivat arvailujeni mukaan kuraisen. Onnekseni Eelan satulavyöhön ei ollut kuraa mennyt, joten en sitä joutunut pesasemaan, vaikka joku kerta senkin voisi tehdä.

"Moi. Inhottava keli, eikö." Catrina ilmestyi Frankin kanssa pesarille jonottamaan.

"hehe, onko hoitsusi vaihtanut väriä?" Kysyin nähdessäni valkoisen hevosen ruskeat jalat.

"Siihen se ilmoisesti pyrkii. Olisitpa nähnyt sen loimen, se oli ilmeisesti piahtaroinutkin tarhassaan." Catrina sanoi.

"Onneksi Eela on valmiiksi tumma." Sanoin. Se tosiaan oli syksyllä suuri helpotus. Ei tarvinnut joka mutapilkkua jynssätä vedellä ja saippualla.

"Toivottavasti se väri ei pinty Frankkiin." Catrina sanoi muka huolestuneesti.

Naurahdin ja annoin heille tilaa. Ohimennessäni Eela luimi Frankille ja antoi poikaparan ymmärtää, että hän on pomo. Tamma mikä tamma. Heitin Eelan karsinaan ja lähdin kohtaamaan valittavaa pikkuveljeäni.

Pinja ja Eela 13Hm

[Pinja]

Hyvää joulua!

Pinja ja Eela 14Hm

Ihan tällästä kuvaa en ollut suunnitellut, mutta tulipa nyt kumminkin tehtyä.

[Pinja]

"Miten meni tänään?" Miira kysyi.

"Ei ihmeemmin. Eela oli tosi kiva ratsastaa." Vastasin.

Eela oli mennyt tänään tosi mukavasti. olin hypännyt sen kanssa noin 80 - 90cm parhaimmillaan, vaikka Eelan taidot olisivatkin korkeempaan riittäneet. Eela oli kuumunut hiukan, mutta alkuverkan harjoittelun jälkeen jarrut olivat kumminkin menneet läpi, kun olin niitä käyttänyt. Alkuverkanssa olimme tehneet ravi-pysähdys-käynti-pysähdys-peruutus toistoja ja ne olivat tuoneet Eelalle malttia myös radalle. Olin myös tehnyt kahdeksikkoa niin, että olin hypännyt esteen ns. laukanvaihto kohdassa. Olin pyrkinyt saamaan Eelan myötälaukassa alas. Harmi vain, että radalla olin keskittynyt niin paljon hyppäämiseen, että Eela oli tullut usein vastalaukassa alas ja olin saanut sen vasta ravin kanttu korjattua. Loppuverkasta Eela oli mennyt hyvin muotoon ja ollut niin rauhallinen, että olin uskaltautunut ottamaan loppukäynnit pienellä maastolenkillä. Sekin oli onnistunut ja melkein koko matka oltiin selvitty pitkillä ohjilla.

Miiran kanssa kuulimme pesarilta kolinaa ja menimme katsomaan mitä siellä tapahtuin. Janus oli keksinyt olla menemättä pesarille, joten Jeccu taisteli sen kanssa siitä. Valitettavasti pikkutyttöjä oli kokonntunut katsomaan tätä tapahtumaa, joka ei auttanut Januksen menemistä pesarille.

"Heh, nyt se ei voi luovuttaa ennen kuin Janus on pesarilla." sanoin hieman huvittuneena.

"No mennään nyt auttamaan sitä." Miira sanoi.

Niinpä iltamme kului Januksen kanssa tapellessa.

Pinja ja Eela 15Hm.
En nyt tiiä voiko tätä tarinaksi sanoa, mutta mulle kävi niin kehnosti, että netti kaatui juuri silloin kun olin isomman tarinan saanut kirjoitettua, joten ei tätä huvittanut alkaa uudestaan kauheen pitkäksi kirjottelee. :/

[Pinja]

Tallille menin heti kun olin päässyt koulusta. Juoduin tärisemään bussipysäkillä kauan, koska bussit ei jälleen kerran olleet ajoissa paikalla. Menin katsomaan onko kenttä ratsastus kunnossa, koska halusin pitkästä aikaa vähän kaahotella ja maneesi olisi siihen puuhaan hyvin tylsä paikka. Kenttää oli yritetty pitää mahdollisimma hyvässä kunnossa ja siksipä se ei ollutkaan niin liukas, etteikö siinä olisi voinut ratsastaa. Kaahottelusta en ollut kumminkaan varma ja päätin kokeilla miten Eela pysyy käynnissä, ravissa ja laukassa pystyssä. Hain Eelan tarhasta ja hlaitoin sen varustus kuntoon.

Talutin Eelan kentälle ja nousin satulaan. Eela ei olisi tälläkertaa jaksanut pysyä paikoillaan, vaan halusi kokoajan lähteä, kun olin ponnistamassa selkään. Annoin Eelan kävellä vain puolikkierrosta pitkillä ohjilla ja aloitin sitten käyntityöskentelyn. Ratsastin Eelaa peräänantoon ja aloin tekemään pitkille sivuille vuorotelle avo- ja sulkutaivutusta. Sulussa Eela jännittyi aika lailla ja siksi se oli vaikeampaa kuin rannonmman hevosen kanssa. aloin pian ravailemaan. Yritin ja myös onnistuin pitämään peräännannon yllä muys raviin lähtiessä. Ravissa tein vähän samaa ja myös pohkeenväistöä. Ravasin myös hiukan suoraan, mikä rentoutti Eelaa huomattavasti. Eela ei liukastellut ravissa kertaakaan, mikä oli tietty hyvä merkki.

"Aijotko sä hypätä?" Inkeri huuteli kentän vierestä suloinen Siiri poni vieressään.

"En." Sanoin ja jäin Inkerin lähelle voltille.

"Ok. Miettisin vaan kun mieli tekki ja maneesissa on tunti." Inkeri sanoi.

"Oikeastaan tää kenttä ei taida olla edes hyppy kunnossa." sanoin, sillä olihan lumi liukasta.

"Juu, no jos saa liittyä seuraan?" Inkeri kysyi.

"Totta kai. Ajattelin vähän kaahotella tänään jos kenttä/sää sallii." sanoin, jotta hän tietäisi mitä olin suunnitellut.

"Joo, me voidaankin tulla kaahottelemaan mukaan." Inkeri sanoi ja tuli kentälle hoidokkinsa kanssa.

Teimme hetken vielä koulutehtäviä ravissa ja laukassa. Inkeri toki myös lämmitteli hevosensa ja tuli sitten mukaan tehtävään. Vaikka Siiri olikin pieni, löytyi siitä silti tosi hieno kouluponikin. Se kulki myös kauniisti perään annossa. Vähän ajan päästä aloimme ratsastaa kovempaa. Käänsin jo ennen kulmaa, jotta käännöksestä tulisi mahdollisimman loiva. Samalla myös Eela mysyi paremmin hallussa, vaikka sen pää oli jo ajat sitten tullut ylös muodosta. Eela meni tietty kovempaa kuin Siiri, varmaankin jalkojen koosta johtuen, joten juoduin parikertaa hidastamaan.

Tunnin jälkeen laitoimme hevoset kuntoon yhdessä käytävällä niin, että ponien turvat olivat vastakkain. Pääsivät siinä Eela ja Siirikin vähän hieromaan tuttavuutta, vaikkeivat pahemmin toisistaan välittäneetkään. Kuitenkaan riitaa ei syntynyt. Lumi oli jättänyt ilkeät tilsat kavioihin, joita sainkin yrittää repiä irti useemman minuutin. Lumi kumminkin lähti kavioista. Molemmat pääsivät hyvin mielin karsinaan.

Pinja ja Eela 16Hm

[Pinja]

Olin lainannut kaveriltani liinaa, koska en tiennyt oliko Seppeleessä lainaliinoja. Halusin juoksuttaa Eelaa, sillä en ollut ratsastustuulella ja minusta oli muutenkin mukava päästä puuhaamaan Eelan kanssa välillä jotain muutakin. Liinaa lainannut ystäväni, Minja oli halunnut tulla mukaan. Hänellä ei ollut ollut suunnitelmia tälle päivälle. Seura oli aina kivaa. Varsinkin silloin, kun oli näin pitkä matka kävellä tallille.

"Millainen Eela on?" Minja kysyi

"Eela on aika tammamainen, mutta muuten ihan kiva." vastasin.

Saavuimme pian tallille ja menimme suoraan hakemaan Eelaa tarhasta. Saipahan Eela siinä lämmiteltyä jouksutusta varten, kun juoksi minua ja Minjaa karkuun. Se vaihtoi melkein kokoajan suuntaa ja liukasteli siinä samalla. Onneksi saimme sen kuitenkin kiinni. Olihan se pitempäänkin minun kanssani juossut, mutta hyvä näin. Lähdimme taluttamaan sitä talliin.

Harjasin Eelan samaan aikaan kun Minja irroitti Eelan suitsista ohjia ja suoristi liinaansa kaikista mahdollisista solmuista. Kun yritin laittaa Eelalle suitsia, se tapansa mukaan nosti päänsä ja yritti kaikin mahdollisin tavoin vältellä suitsia.

"Hehhe, onks se yleensäki tommonen." Minja naureskeli karsinan ovella.

"Älä hirnu siellä." Vastasin.

Jos ohjat olisivat olleet Eelan kaulalla Eela olisi ehkä pysynyt paikoillaan, mutta nyt se juoksi puolelta toiselle. Pienen tappelun jälkeen sain kumminkin suitset Eelan päähän. Kiinnitin suitsiin liinan ja lähdin taluttamaan Eelaa pihalle.

Kiersimme pienen lenkin käynnissä alkukäynneiksi. Sitten menimme läheiselle pellolle juoksuttamaan Eelaa. Pelto oli täynnä lunta, joten tekipä juoksutus ainakin hyvää Eelan lihaksille. Annoimme sen ensin kävellä ympyrää ja hetken päästä kannustin Eelaa raviin. Eela nosteli jalkojaan ylös. Vaihdoimme pari kertaa suuntaa ja kannustin Eelaa vähän laukkaankin. Eelan laukatessa lumi pöllysi myös minun ja Minjan päälle.

Lähdimme taas lenkin kautta taluttelemaan Eelaa takaisin Seppeleeseen. Tallille päästyämme harjasimme varsinkin Eelan jalat, jotka olivat täynnä lunta ja putsasin sen kaviot. Laitoimme suitsiin ohjat takaisin. Sitten vaimme Eelan takaisin tarhaansa.

Pinja ja Eela 17Hm

[Pinja]

Lumi oli alkanut mukavasti sulamaan myös seppeleestä. Vielä saataisiin kumminkin odottaa muutama lämminpäivä, että kenttä olisi kokonaan sulannut. Eelan karsinassa oli joku. Tuntilista kertoi, että se oli Eelalla edellisen tunnin ratsastaja. Pian Ratsastaja kumminkin lähti. En viitsinyt mennä häiritsemään Eelaa, koska se oli juuri päässyt omaan rauhaansa. Sen sijaan menin satulahuoneeseen. Ajattelin puhdistaa Eelan varusteet. Ensimmäiseksi vaihdoin Eelan satulahuovan, koska se oli jo aika likaisen näkoinen. Minulla kesti hetkiaikaa löytää uusi, sopivan kokoinen huopa tilalle. Tuntui, että päälimmäisenä pinossa ei ollut kuin liian isoja tai pieniä huopia. Huopapinon pohjalta löysin kummikin useamman sopivan huovan. Tämän jälkeen menin pesemään Eelan kuolaimet. Koko suitsia en viitsinyt alkaa puremaan, koska ne eivät edes olleet kovin likaiset. Hinkasin myös Eelan jänne- ja hivutussuojat puhtaiksi. Se vei ehkä kaikista eniten aikaa, sillä Eela oli varmaan tarponut maastossa ja vaikka lika olikin vain pientä, se oli silti tosi sitkeää.

Satulahuoneesta tultuani näin uudennäköisen tytön. Menin siis hiomaan ystävyyttä, vaikka esim. koulussa olisin varmaan vain kävellyt ohi. Se oli kumminkin selvää, ettei tallilla voinur kovin tyhmiä, ilkeitä, kurjia ihmisiä ollakkaan.

"Hei, mä en ookkaan nähnyt sua. Ootko uusi?" Kysyin.

"Joo, tai no, mä alotin jo Tammikuun lopussa, mutta me ei olla vissii nähty." Tyttö sanoi. Tyttö oli suurinpiirtein minun ikäinen.

"Okei, Mä oon Pinja." Sanoin hymyillen.

"Aino." Tyttö sanoi. Hän oli hiljainen. Oletin hänen olevan arka, mutta mistä sitä voi ikinä tietää ennen kun on tutustunut.

"Hoidatko sä täällä hevosta vai onko sulla oma?" Kysyin

"Juu, Hoidan Gittaa. Hoidatko sääkin jotain?" Aino vastasi

"Gitta on kivan näköinen poni. Mä hoidan Eelaa.2 Sanoin ja viittasin Eelan karsinaan päin.

Keskustelimme siinä hetken mm. hevosten hoitamisesta ja kuinka kauan olimme olleet Seppeleessä.

Eela oli ollut jo 30min karsinassaan, joten kehtasin jo mennä käiritsemään sitä. Vähään aikaan en keksinyt mitään muuta tehtävää sille kuin hellimisen ja halailun jne. Sitten kumminkin näin, että Eelalla oli uusi kavioharja. Siispä päätin pitää Eelalle kunnon manikyyrin. Vein Eelan pesarille ja aloin pestä Eelan kavioita. Eelalla ei ollut ainuttakaan vaaleaa kaviota, joten lika ei näkynyt kovin hyvin, eikä esiin saanut puurrattua kiiltävää vaaleaa kaviota. Silti oli kiva jynssätä niistä kiiltäviä tummia kavioita. Eelan "manikyyrin" jälkeen huomasi kyllä muutosta.

Vein Eelan tarhaan, koska se ehti oleskelemaan sielä vielä ennen kuin se tultaisiin kaikkien muidenkin hevosten tavoin hakemaan sisälle. Eelan karsinan oli jo varmaan aamulla joku tallityöntekijä siivonnut, mutta Eela oli ehtinyt jo tehdä tarpeensa sinne, joten päätin putsata sen uudestaan. Hain kottikärryt ja talikon. Sitten aloin putsata vähän töistä karsinaa. Kun karsina oli puhdan, putsasin vielä ruokakupin, vesikupin ja karsinan seinät. Jos Eela ei olisi ollut tunnilla olisin varmaan mennyt vain ratsastamaan sillä, mutts kaipa tämäkin hyvä näin, että minut saatiin hoitamaan muitakin hoitajan velvollisuuksia, vaikka olinkin ollut koulun alettua aika laiska hoitaja.

"Hei Pinja, Voitko hakea Eelan sisälle sitten kun oot valmis?" Kysyi Anne karsinan suusta.

"Totta kai." Vastasin.

Lähdinkin siitä saman tien hakemaan Eelaa sisälle. Muita hevosia oli haettu jo sisälle, joten Eelalla ei olisi ollut mitään syytä Esittää, mutta eihän se olisi ollut Eela - tai ainakaan terve Eela - jossei se olisi juossut minua pakoon kuin antilooppi leijonaa. Luulisi, että sekin olisi jo väsähtänyt tähän, mutta ei. Eela oli varmaankin ikuinen kakara.

Pinja ja Eela 18 Hm

[Kuú]

Tiesitkö sinä olevasi hämmästyttävä

Maa kimaltaa jaloissa
Maa kimaltaa ja hehkuu, maa on tähdet
Linnunrata, Voie lactée

Ranskalainen poskisuudelma
Suomalainen mukillinen suklaata
Ikiaikainen tunne varpaista päälaelle
Rinnan kohdalla silmukka, pääalaspäinvoltti

Rauhaton ja rauhallinen pysähtyvät vierekkäin
Tällä hetkellä samasta maasta
Sama hehku

Taivas on tumma ja kuu kadoksissa
Tänään ei sada
Tänään sataa yksi lumihiutale
Mahdollisuus maailmankaikkeudessa

Siinä olet sinä ja tässä minä seison

Rakkaudella,

Kuú & Eela
Ensimmäisen kerran

[Kuú]

18.2.2014 Tervehdys tähtien alla

Päivät olivat ihmeellisen pitkät. Helmikuun puoliväli ja pimeää tuli vasta illalla, tuntui ettei kukaan täällä ollut kuullutkaan kaamoksesta. Ei, sitä ei ollut näillä leveysasteilla. Tai ehkä sittenkin, minussa. Aavistuksena ihollani, kaulalla kutittelemassa, jälkenä jalkapohjassa.

Lujat juuret, varpaiden välistä työntyvät. Ne kai pitivät minut jotenkin kumman rauhallisena, vaikka jännitti illan pyörteessä. Ja suuremminkin, elämässä uuden järven rannalla.

Lumi ratisi jalkojen alla, lunta sekin oli, vaikkakin erilaista kuin tuntureiden valkoinen vaippa. Keveää, etelän tuulelta tuoksuvaa. Katulamppujen punassa makaavaa. Se oli jollain tavalla niin kaukana, vaikka tassuttelin sillä, tunsin koviksi tamppaantuneet möykyt kenkien ja villasukkien läpi. Metsässä olisin enemmän kotonani, ja pian tottuisin tähänkin. Ei hätää, lohdutin itseäni.

Mutta tallitielle tullessa taivas leiskui. Kipristelin varpaitani, sormiani. Helmikuu nipisti takaisin, nappasi poskista. Hymyni kohosi höyrynä taivaalle.

Aitta ja kivinen navetta. Oli pimeää, kirkasta ja lämmin valo loimotti ikkunoista. Kotoisat lyhdyt oli joku tallitonttu käynyt sytyttämässä. Läikehti, minussa läikehti ilo. Pysähdyin, hengitin. Hypistelin hiukan lapasten pehmeää nukkaa. Tässä sitä oltiin.

Helmikuun yhdentenätoista päivänä minusta oli tullut uunituore, lämpöinen hoitaja. Ja suuressa tarhassa oli ystävä. Iso ja samettinen, lämmin ja lempeä. Ja me löytäisimme sen lempeyden yhdessä tamman kanssa.

Ravistelin pysähdyksen itsestäni, kuljin aitan viertä nähdäkseni vilauksen tammatarhasta ennen kuin pujahtaisin satulahuoneeseen. Siellä pienen hevoslauman keskellä oli minunkin tammani. Vaikka oikeasti hevoset ovat itsensä omia.

Seppeleen satulahuone. Sitä en voisi varmaan koskaan kutsua sotkuiseksi. En sen jälkeen kun olin kolunnut ne kaikki suloisen sekasorron valloittamat puskatallit, joita pohjoisen korvet kätkivät syliinsä. Nautin silti ilmassa viipyilevästä pölystä… Satulat vierekkäin ja päällekkäin, puiset naulakot suitsille. Ikkunoissa kasvoi kuurankukkia.

Satulahuone avautui ovesta tallikäytävällä, pitkälle ja lakaistulle. Muutaman karsinan ovi jäänyt auki ja jonkun turpakarva työntyi kauempana puolioven ylitse. Kuiskasin tervehdyksen ja lähdin kulkemaan kohti. En ehtinyt kuin ponipoksin kohdalle, kun isommista ovista tupsahti sisään Anne.

”Hei!”, tämä puuskahti ilahtuneena, hiukan hengästyneenä. ”..Kuú.”
”Hei taas!”, hymyilin.
”Sinne vaan, tarhaan uuden ystäväsi luo, eikö niin?”, Anne.
”Joo, ajattelin vain tarttua siuta hihasta, että onhan se okei?”
”Ihana tuo sun ”sie”. Joo, ihan hyvin ajateltu. Mutta puikahda sinne vaan, mä tulen perästä. Siellä alkaa just tunti maneesissa ja meen nopeesti tsekkaan tilanteen.”
”Jeij”, pihahdin ja tassutin Annen ohi ovelle.

Aitta oli uudelleen ohikulkumatkalla. Ja äkkiä reunimmainen ovi aukesi ja kuistille ilmestyi vaalea, nuori tyttö. Taigan hoitaja kenties? Tämä huomasi minut pian poimittuaan ensin harjaämpäristä suan.
”Hei”, huikkasin.
”Moi”, tyttö vastasi.
”Mie olen Kuú, ei ehkä olla vielä tavattu.”
”Joo, mä oon Akku, Taigan palveluksessa”, Akku hymyili.
”Se suloinen karvapalleroponi”, nyökkäsin iloisesti. Kyllä täällä sentään joku nautti talvesta!
”Sähän hoidat Eelaa?”, Akku kysyi.
”Jep, menossa juuri tutustumaan.”
”Onnea!” Akku toivotti.
Ja niin olin tavannut ensimmäisen Seppeleen mukavista hoitajista.

Ilma oli tummansinistä. Lumipenkat kumpuilivat pieninä tuntureina ja olin kevyt. Kiipesin valkoiselle aidalle, melkein leijuin. Painoin jalkani maahan toisella puolen ja tunsin kuinka kaikki oli hyvin.

Lähestyin laumaa hiukan sivusta, rauhassa ja tarkkaavaisena. Kuin olisin ollut perheen kanssa. Laila nosti päätään. Odottelin ja painoin jalkani silloin tällöin uuteen kohtaan, minun näkymätön polkuni suuressa maailmassa.

Takaani kuului vihellys ja käännyin kurkistamaan olkani yli. Anne nojasi aitaan ja heilautti kättään. Vähän aikaa tilannetta seurattuaan hän jatkoi kuitenkin maneesille. Jäin hevosten kanssa hetkeen seisomaan.

Katselin kauniita tammoja, hyräilin hiukan. Hetki hulmusi hiljalleen ympärillä. Kylmyys ei tuntunut enää, oli vain kovin kaunista.
Riisuin ruskeat lapaseni.

Ja taivas oli niin tumma.
Ja niin.. sitten. Ensin Laila astui askeleen.

Ja.

Eela asteli määrätietoisin askelin kohti.

Ruskeilla kyljillä tanssi höyry, jota Eela puhalsi syvältä sisältään. Kohotti päätään, nosti turpaansa. Pysähtyi.

Kumpikaan ei räpäyttänyt silmäänsä. Aika muuttui ilmaksi ja ilma ei koskaan mennyt pois. Se yhdisti meidät, näin tähdet ensimmäisen kerran sinä iltana. Ne heijastuivat tamman ryntäiltä, otsalta ja kavioista, maasta ja lapasten villasta, jouhista, jotka kaartuivat sään päälle.

"Hei", kuiskasin. Eela puhalsi kevyesti. Puhalsin takaisin.



Muut tammat liikkuivat hiljaa Eelan takana, mutta suurimman läsnäoloni sai tuo tummanraudikko. Jokin ikiaikainen taika tuntui läikkyvän aivan läsnä. Tamma astui lähemmäs, varjot maassa kietoutuivat yhteen. Varovasti, päätään hiukan nyökytellen se asteli lähemmäs. Ojensin hiukan kättäni, vaistomaisesti ja kuin tamma olisi puhunut minulle. Niin kuvittelin, vaikka jossain sisuksissani tiesin, ettei meidän välillämme ollut vielä sellaista yhteyttä, luottamusta.

Eela painoi turpansa lähemmäs ja lopulta, hieman arkaillen painoi sen kämmenelleni. Se oli samettinen, kutitti, pitkät karvat taipuivat.
Kiitin puhaltamalla hiukan ilmaa tamman otsalle.

Sitten Eela nykäisi päänsä pois, kääntyi ja kulki pitkin askelin takaisin muiden luo. Katselin niiden rauhaa. 

Minne matkani olisikaan jatkunut jos Eela ei olisi ottanut minua kulkuunsa mukaan?

Kuú & Eela
2HM

Upean tunnelmallisesti kirjoitettu kertomus ja aivan mahtavan kaunis kuva! =) ~Anne

[Kuú]

Viime keskiviikkona 11.3.2014

 

Katselin puoliksi auki jääneen oven välissä kun Eela viskoi päätään kerta kerralta ylemmäs. Satula oli selässä moitteettomasti, vasta harjattu huopa ojennettuna, jalustimet pehmeässä valossa hiukan kiiltäen. Martingaali oli sekä kaulan ympärillä että kiinni mahavyössä, ohjat pujotettua läpi ja kierteet korjattu. Eela vain ei tahtonut kuolaimia suuhunsa.

Lista seinässä oli ystävällisillä kirjaimilla kertonut, että tänään hoidokkitammani ansaitsisi heinänsä jonkun "edistyneen jun.":n ratsuna ja siinä kyseinen ihmislapsi nyt yritti houkutella Eelaa laskemaan päänsä edes hetkeksi. Olin kulkenut ohi juuri sopivasti jäädäkseni seuraamaan tilannetta jalat tallin lattiaa vasten, kello tikitti takaraivon takana, mutta suljin sen kauas betonilattian toiselle puolen. Maailmassa oli vain aikaa. 

Eela olisi voinut heittää tytön heinävintille jokaisella heilautuksella, siis jos tämän ote tummasta päästä ei olisi aina kirvonnut. ...mutisiko tyttö anteeksipyyntöä? Siirsin katseeni Eelasta tyttöön.

"Ei siuta kukaan syytä, Eelalla on vähän tapana nostella päätään", sanoin.

"Mutta", astuin karsinan turvepatjalle ja jätin oven raolleen taakseni, "se voi oppia laskemaan päätään ja pitämään sen paikoillaan."

Kuljin tamman lavan kohdille, laskin käteni kevyesti Eelan säälle ja liu'utin sitä harjan juurta ylemmäs. Ratsastaja ojensi suitset minulle ja siirtyi ovelle katselemaan. Eela katseli minua silmäkulmastaan, pysyi paikoillaan ja tuhahti hiukan. Ei hevosneito hermostunut ollut, mutta hyvin tietoinen milloin pää kannatti nostaa. Opettelisimme siis lisää myöhemmin.

Käteni liukui hiljalleen ylemmäs, välillä hetkeksi pysähtyen. Kun sormeni tavoittelivat tamman niskaa, terästin aistejani lisää ja kasvatin jalkani maahan kiinni. Rauha. 

Eela nykäisi päätään hiukan. Käteni kulki mukana, kosketus säilyi ennallaan, karva silkkisenä sormenpäissäni. Eela siirsi painon toiselle etujalalle. Kuunteli hiukan epäillen minua. 

Odotin, tallissa oli viileä, Eelan vieressä lämmin. Ulkona tummui yksi viimeisistä talvi-illoista, sisällä oli kodikasta, pehmeää ja tulinen tamma.

Ja Eela laski päätään sentin, toisen, aavistuksen. Irrotin kosketukseni. Eela nyökäytti, laskin käteni uudelleen kiinni ja Eelan pää heilahti alaspäin. Irrotin. 

Hiljalleen, siinä niin, Eela heilutteli päätään, minä kosketin, aina vain silloin, kun mentiin ylös tai pysyttiin ylhäällä. Pienimmälläkin alaspäin suuntautuvalla liikahduksella Eela sai paineen päänsä takaa. Välillä jouduin odottamaan kauemmin, mutta vähittelen Eela rauhoitti päätään alaspäin.

"Näin, kosketuksesta pääsee helpoiten laskemalla pää", selitin rauhalleen tytölle selkäni takana. 

Kun Eelan korvanpäät kutittelivat poskeani, järjestelin suitset niin, että pidin niskahihnasta ja kuolaimet otin toiseen käteen. Tyttö oli lämmittänyt ne huolellisesti, hyvä niin. Totesin sen tytölle. Tarjosin Eelalle kuolaimia, niskahihnaa vein otsan päälle, en tarttunut kuonopiihin.

"Monet hevoset ei tykkää, että niiden näkökenttä peitetään tästä edestä. Eelakin taitaa pysyä rauhallisempana näin", puhelin melko hiljaa. 

Eela heilutteli korviaan, painoi turpansa kuolaimiin ja lopulta nappasi ne suuhunsa. Vaihdoin niskaremmin vasempaan käteeni, nostin sitä otsalle, etteivät kuolaimet tipahtaisi. Eela pureskeli niitä muutaman narskauksen verran ja yritti sitten taas nostaa kauniin päänsä. Sormeni olivat kuitenkin taas niskassa, kevyenä kuten ennenkin. Eela nosti päätään, molemmat käteni seurasivat ja jälleen Eela laski päänsä. Vedin niskahihnan hellästi niskan taakse, taitoin korvat oikealle puolelle ja astuin taaksepäin kun Eela piti päänsä paikoillaan. 

"Nyt sie voit laittaa sen valmiiksi. Ja voit pyytää sitä laskemaan päätään. Tai et ainakaan irrota suitsista, jos Eela heiluu."

Tyttö astui eteenpäin, annoin paikkani hänelle jälleen. 

"Sä oot aika taitava", tyttö sanoi ja menninkäisenkorvani olivat erottavinaan pienen ihailun, vaikken sellaisesta juuri perustanut. 

"Aina voi oppia kaikenlaista. Siekin, niinkuin Eelakin", sanoin. Tallitontut ikkunan takana näkivät seesteisen hymyni. 

Tyttö otti kiinni leukahihnasta, sommitteli sitä solkeen. Eela nyökäytti päätään, tyttö nousi hiukan varpailleen, muttei irrottanut otettaan. Hetken kuluttua Eela laski päätään ja tytön sormet irtosivat. Ehkä hiukan myöhässä, mutta kuitenkin.

"Hyvä! Ja sitten sitä kehittyy nopeemmaksi ja tarkemmaksi", kannustin. "Ja Eela kehittyy pitämään pään alhaalla. Pään laskeminen rauhottaa hevosta muutenkin.

"Kiitos", tyttö hymyili ja kiinnitti leukahihnan, suoristi otsapannan ja kiristi turparemmit. Kun hän oli valmis, Eela kohotti päänsä majestettilliseen asentoon ja puhaltaen laski sen jälleen. 

"Hyvää tuntia", toivotin avattuani oven ja Eelan astellessa tytön perässä tallikäytävälle ja ovesta lyhtyjen loisteeseen. 

 

Join kaakaota vilttiin käpertyneenä. Vielä en maneesiin uskaltautuisi. Katselin satulahuoneen ikkunasta ulos lumiseen iltaan. Kun oli talvi, kuului olla lunta. Ja niin kauan kuin oli lunta, oli talvi. 

Tunnin jälkeen talliin ilmestyi hyvin lämmin hevonen, jonka alakaula oli hiukan hionnut ja lautasille sulivat lumihiutaleet. Viimeisiä pyryjä, oletin hiukan haikeana. Ratsastajatyttö pahoitteli joutuvansa poikkeuksellisesti lähtemään heti varusteet riisuttuaan. Jäin Eelan kanssa kahden. Pyyhin lumen paljain käsin, se suli ja kylmäsi käteni punertaviksi. Heilautin loimen Eelan selkään ja lämmittelin sitten käsiäni se harjan alla. Eela laski päänsä ja hamuili suuhunsa iltaheiniä. Se oli itse rauhallisuus.

Kuú ja Eela
3HM 

--
Martingaali oli selvästikin joku poikkeus, jätin sen nyt tuohon kuitenkin. : D

[Kuú]

Noidat ja pajunkissat

Keväällä tähän aikaan noidat ovat liikkeellä. Ne tanssivat pelloilla, laukkaavat kovin kavioin, lyövät kipinää kalliosta ja iloitsevat keväästä. Ihmismuodossa noidat osaavat ratsastaa. Erästä noitaa jännitti kovasti pajunkissapensas, onneksi kyydissä oli rauhallisempi, iloinen ihmislapsi.

Ihanaa kevätaurinkoa kaikille!

Kuú & Eela
4HM