Tallikirja 2010

[Anne]

by Artsi:

15.8.2010

Parkkeerasin auton pihaan ja menin kuljetuskärrylle vapauttamaan tämänpäiväiset kilpailijat, Lotan ja Foxin, hyvin ansaittuun lepoon. Talutin kaakit vierekkäisiin bokseihinsa pikkutalliin ja riisuin niiltä kuljetusvarusteet. Olin ollut ravikeikalla yksin. Siis toiminut kuljettajana, hoitajana, lämmittelijänä ja ajajana, joten päivä oli ollut suhteellisen työntäyteinen. Ei perkule, tätä menoa olisin haudassa jo nelikymppisenä, tuskailin.

Illassa hämärtyvä Keilopellon tila vaikutti hiljaiselta. Eikä kumma, olihan pari plikkaa ottanut ja lähtenyt, muusastani ei ollut kuulunut muutamaan päivään mitään ja Tappi oli täysin työkyvytön kokemansa sydänsurun jäljiltä. Vaikka tiesin, että Chao oli tänään hommissa, päätin silti vielä tarkistaa oriiden asiat päätallissa. Jos mitä, niin niitä siittiökoneita kannatti kyllä vähän paappoakin. Sperman myynnillä ja astutuksilla tienasi yllättävän hyvin.

Tallissa oli vielä valot päällä. Hevoset rouskuttelivat iltaheiniään onnellisina. Chao kumarteli Harman karsinassa ja hänen pyöreän pepun siluetti törrötti kutsuvasti näkösillä. Ei paha, mietin.

- Piikakin on valmiiksi asennossa, ärjäisin.
- Artsi, turpa tukkoon ja säästä noi sun rivoilut, jollekin joka niitä oikeesti haluaa kuulla, kuului Chaon kärttyisä vastaus Harman boksin uumenista.
- Piialla ei ole kyllä sananvaltaa siihen, mitä joutuu Isännältään kuulemaan ja mitä ei, hymähtelin saapuessani Harman boksille.
- Älä kuule urputa mulle, Chao sanoi. – Jätkä ois ihan keltaisessa nesteessä, jos mä en olisi täällä hommissa.

Neiti Cee niin kuin Cecilia oli oikeassa, ja tyydyin vain murahtamaan jotakin epämääräistä.

- Miten Tappi? Syökö? Juoko? Vieläkään? kysyin.
- Syö? Ei. Juo? Kyllä. Ellei ole jo sitten sammunut, Chao sanoi suoristaen itsensä. – Veikkaan, että sun pontikkakätköistä ei ole enää paljoa jäljellä. Sääliksi kyllä käy Tappia.
- No, ainakin sillä on nenä vielä tallella, vastasin kuivasti ja osoitin paksun kääreen peittämää nokkaani.
- Tapista ei oo jäljellä pian enää mitään, jos ei sitä saada ryhdistäytymään, Chao tokaisin. – Sun nenä sentään paranee, ja jos siihen jotain kauneusvirhettä jää – niin noh, eihän se ollut kummoinen ennestäänkään.
- No jo on orjalla pokkaa, pilkata nyt rampautunutta miestä.
- Rampautunut my ass, vedit sentään ravikeikankin.
- Heikolla menestyksellä tosin. Mun pitää varmaan palkata toinenkin piika, että tosta kilpailuttamisesta tulee jotain.
- Kannatan, Chao sanoi ja lukitsi linimentoidun Harman iltaheiniensä kera boksiin.
- Mistäköhän sellaisenkin löytäis. Jonkun hyvännäköisen, täysi-ikäisen raveista kiinnostuneen gimman? pohdin.
- Miksei se voi olla mies? Ja mitä virkaa noi kaksi ensimmäistä ehtoa esittää?
- No, pitäähän hoitajan olla edustava ravivarikollakin ja ajokorttikin ois ihan jees. Että pystyn kisakentilläkin hoitamaan bisneksen sosiaalista puolta.
- Suomeksi siis ryyppäämään?
- Aivan.
- Mähän täytän noi ehdot. Ota joku lisäpiiaksi tänne tallille, Chao naurahti
- Hyvä idea, sähän olet täysi-ikäinen NAINEN . Ja edustava. Okein monestakin kohtaa, virnistin rivosti ja ilmeilin naisiintehoavasti yrittäen saada Chaon hämilleen.
- Hei, jäbä, noi sun yritelmät ei vaan luonnistu ton nenäkääryleen kanssa, Chao sai sanottua ja puhkesi hillittömään nauruun.

Hohotin itsekin Chaon laukaisulle ja siirryimme varustehuoneen puolelle. Huomasin kauran olevan lopussa ja ravinnepurkitkin kumisivat tyhjyyttään. Chao selosti määrätietoisesti mitä pitäisi hankkia ja jättää hankkimatta. Näpyttelin listan nopeasti kännyni muistiin. Sitten Chaon olikin aika lähteä. Hitaasti siirryin talolle päin. En halunnut kohdata ryypeksivää Tappia. Enkä oikeastaan ketään muutakaan.

[Anne]

by Artsi:

19.8.2010 Uutta verta


- Onhan se hyvä, että edes joku on paskan lappamisesta innoissaan, Chao sanoi ja imaisi sätkäänsä.

Seisoin neidin vieressä talon seinään nojaten ja imuttelin omaa palavaa käärylettäni. Meidän molempien katse oli kiinnittynyt Rosiin, joka intoa puhkuen tyhjensi Cadin entistä, Rollin nykyistä boksia. Lantakikkareet ja virtaiset purumöykyt lensivät vauhdikkaasti kotikärryjen uumeniin Rosin maastominin kahistessa.

- Löytyihän se sitten ihan ydinporukasta: täysi-ikäinen ja edustava tallityttö vai miten se nyt meni, Chao jatkoi.
- Ja hallitsee autotkin. Pitääkin laittaa pimu seuraavaksi tsekkaamaan tuo traktori, köhii sen verran pahasti, vastasin.

Ros sai ilmeisimmin homman valmiiksi ja tarttui määrätietoisesti kottikärryjen sarviin. Piikkipää suuntasi lantalalle, mutta mulkaisi meitä lorvijoita ennen poistumistaan näköpiiristä.

- Ei tota intoa kyllä kauaa kestä, alun huumaa sanon ma, Chao tokaisi.
- Ehkä.

Sammutin tupakkani ja heitin sen suolakurkkutölkkiin, joka oli jo aikoja sitten täyttynyt tumpeista. Natsa tipahti maahan tuhannen muun joukkoon. Seurasin Rosia lantalalle ja tavoitin hänet tyhjentämässä kottareita ylitäyteen lantalaan.

- Nyt kun tarkemmin kattoo, täällä on kyllä vähän joka paikka viturallaan, Ros kirosi hikisenä. – Puolet heinistä nostamatta ylisille, kaurat finito, lantala tursuilee paskaa, purut kostuneet ja tupakannatsoja joka puolella.
- No, siinä sulle hommaa, virnistin.
- Haist, Arto, jotain, Ros sanoi. – Mä hoidan hepat ja parit treenit, putsaan boksit ja voin tulla kisoihin jelppimään. Mutta hankinnat saat hoitaa kyllä sä.
- Okei, okei, rauhoittelin typykkää. – Tää kesä on vaan ollut vähän tämmöinen, saksija ja kaikki. Eiköhän homma skulaa taas pian.
- Parasta olisi, tai käytän sitä neljän ensimmäisen kuukauden koeaikaa todellakin hyväkseni.
- Mitä jos käyttäisit mua hyväksesi? kysyin.
- Häh?
- Jos ei mua niin mun pontikkakätköjä, jatkoin. – Tsaukkiskin sai hommat hoidettua ja ajateltiin siirtyä viihteelle. Tappikin on hereillä, vielä.
- No, okei, Ros vastasi. – Kirroosinhan tässä työssä kyllä helvetti saa. Mut se kai kuuluu asiaan?
- Aivan, Rositaiseni, aivan.

[Ros]

20.08.2010

- Mmmmhh... Älä viit...ti...., mumisin puoliunessa.

Pilvilinnani kuitenkin sortuivat kun huomasin, ettei minua suudellutkaan intohimoisesti uneni komistus, vaan naamaani lipsutteli jokin koiraa muistuttava olento.

- Mee mummolaan siitä..., ähkäisin ja päätäni vihlaisi.

Aloin hyvin hiljaa ja varoen avaamaan silmiäni.. Okei.. Kotona en ainakaan ollut.. Sohva kuitenkin vaikutti tutulta.. Kampesin itseni istumaan ja hetken hahmoteltuani tajusin köllineeni Artsin sohvalla.. Päässä humisi ja kurkkua kuivasi.. Pöydällä minua tervehtivät iloiset tyhjät olutpullot, joiden haju sai vatsani vääntymään solmuun..

- Huomenta rinsessa!, kuului Arstin iloinen kailotus.

Samassa mies jäi tuijottamaan minua jollain epämääräisellä ilmeellä, jota ei voi sanoin kuvailla.. Siirsin katseeni hiljaa alaspäin itsessäni ja huomasin istuvani sohvalla vesirajan yli nousseessa minarissa ja rinstikoissa! Kiskaisin peiton, tai lähinnä kulahtaneen viltin, korviini ja huidoin Artsin suuntaan jotain epämääräistä sanojen takertuessa kurkkuuni. Herra itse näytti lähes nauttivan siitä, että kerranki sai moottoriturvan hämilleen.

- Ootte työkin ja näky!!, Arse lopulta murjaisi ja paineli räkänaurun saattelemana, nortti huulessa pihalle.

- "Työkin"...?, toistin ja vilkaisin alaspäin.

Sohvan vieressä kuorsasi Chao hiukset silmillä ja matto peiton virkaa toimittaen. Tirskahdus pääsi huuliltani ja potkaisin neitosta hiljaa kylkeen.

-Mmmmperrrkele...., kuului jaloistani.

Päätin jättää mörrimöykyn heräilemään itsekseen.. Kun karhu kerran on herätetty talviuniltaan, on se myös tunnetusti hyvin vihainen. Nappasin nopeasti paitani päälle.. Edellinen ilta oli hämärän peitossa.. Toivottavasti en ainakaan ole pelannut räsypokkaa, saati stripannut.. Kylmät väreet kulkivat niskassani vetäessäni takkia niskaan, samalla myös heitin pitkät housut päälle, koska ulkona oleva +10 astetta ei minarissa houkutellut. Heitin röökin huuleen ja sytytin sen matkalla talliin. Ovelle päästessäni heitin tumpin kurkkupurkkiin ja astuin talliin.

Tallissa minua tervehtivät hörisevät elikot, tai lähinnä kyllä ruoalle hörisevät mutta... Tartuin Artsin ojentamiin sankoihin ja lähdin kiikuttamaan appeita omistajilleen. Samalla huomasin miehen virnuilevan salaa selkäni takana. Peitin morkkiksen suoristamalla selkäni ja lampsimalla karsinalta karsinalle pää pystyssä ja krapulaisen tekopirteänä.

Kun elikot rouskuttivat aamupalaansa pääsimme myös me "työn raskaan raatajat" pistämään murua rinnan alle. Kuistilla meitä vastassa oli Chao naama valkoisena ja nortti tärisevässä kädessä. Nainen mulkaisi meihin sen tyypillisen "älä sano mitään tai sulla on musta silmä"-ilmeensä, joten luikimme vähin äänin tuvan puolelle kahvinkeittoon.

[Ros]

21.08.2010

Ohjasin suuren raudikon radalta pois. Artsi näytti tyytyväistä naamaa ja Harmakin oli täysissä ruumiin ja sielun voimissa äskeisen spurtin jälkeen.

- Kyllä miä tällä vielä sulla tiän!, hihkuin kärryillä ja annoin sekin liukua löysäksi.

Ohjasin Harman hiekkatielle, jossa se saisi vähän antaa maitohapoille kyytiä ja puuskuttaa hengästyksensä pois, ennenkun veisin sen vesihanan alle. Muhkurainen, suuri persus näytti valtavalta keikkuessaan edessäni, ainakin Börjen siroon peppuun verrattuna. Harma päästi pitkän ja nautinnollisen korskahduksen ja vartin verran käveltyämme vaihdoin sen kanssa suuntaa.

Ilma tuoksui epäilyttävästi syksyltä. Kohta puissa olevat kauniin vihreät lehdet olisivat enää muisto vain ja radalla saisi taas niellä kuraa litratolkulla, ennenkuin routa tekisi siitä taas kivikovan ja vaikean juosta.. Ajatusteni vaaleanpunainen kupla puhkesi pian, kun Harma päästi ilmoille pitkän ja valittavan hirnahduksen ja joku tallilta vastasi siihen haastavasti.. Simo.. Tottakai. Kenenstäkään muusta ei kummunnut yhtä topakkaa vastinetta.

- Heeei! Raauha..., hyssyttelin hevosta, joka yritti karata raville. - Nyt kävellään rauhassa, ei ne iltaheinät vielä oota pariin tuntiin..

Pihassa annoin Artsin napata Harman ohjista ja kampesin omat kankeat koipeni alas kärryiltä. Harma steppasi ees taas ja kalisutti kuolaintaan tarttuessani sen ohjiin. Päätin kiinnittää oriin harjauspuomiin ja riisuin sen kamppeet ja tarkastin sen koivet huolellisesti. Hyvä, mikään ei aristanut, ei turvottanut eikä kuumottanut.. Hyvillä mielin kiikutin kamppeet paikoilleen.

Sidoin herran hännän ylös ja aloin valuttaa vettä sen selkään. Harma protestoi tömisyttämällä kavioitaan, mutta pian se suorastaan nautti olostaan. En viitsinyt tuhlata saippuaa tällä kertaa vaan vedin hikiviilalla vedet ja hiet pois ja kiikutin orin karsinaansa.

Harma suunnisti heti ruokakupilleen ja kalisutti sitten hampaitaan kaltereita vasten huomatessaan sen olevan tyhmä.

- Jätkä hei!, kivahdin hevoselle, joka totteli ja lopetti kuin seinään.

Tanssahtelin ulos, josta viimein löysin Chaon. Naikkonen oli sen verran paskainen, että karsinat taisivat kiiltää..

- Moro, heitin ja sytytin tupakan.

- Hola!, kuului väsynyt tervehdys.

- Ihana lenkki! Tää syksy saa aina piristyyn kohta on jo..

- Ros hei kuuntele ittees.., Chao heitti tympääntyneenä väliin.

- Joo tosiaan.., naurahdin hölmönä ja vedin savua keuhkoihin peittääkseni sen.

- Kohta tulee vettä ko esterin perseestä.., heitin sitten ja nyökkäsin korisontissa siintäviin pilviin.

- Ehkä joku kuurosade...

- Hei me ollaan ko mummoja jotka puhuu vaan säästä!, parahdin sitten. - Nyt äkkiä herättään karhut talviunilta ja saunanlämmitykseen!, julistin ja sain Chaon väsymyksen kaikkoavan sen siliän tien.

[Anne]

by Artsi:

27.8.2010 Valitusta

Istahdan ladon kostealla maapohjalla nököttävälle heinäpaalille. Katson märkää ja loimitettua Foxia, joka rouskuttaa heinäannostaan vierelläni. Ruunasta kohoaa sakea höyrypilvi, jopa loimen läpi. Hevonen juoksi hyvin tänään ja vaikuttaa terveeltä ja tyytyväiseltä. Tyytyväisemmältä kuin kukaan tai mikään muu olio tällä tilalla.

Aloitetaan vaikka Tapista. Ei nyt vielä ole kunnossa, mutta tänään on ollut ensimmäinen päivä pitkiin aikoihin, kun serkku on raahautunut tuvan puolelle muutakin kuin ryyppäämään. Jopa kahvi upposi jätkälle ja muutama kokonainen sanakin taisi pojan suusta pullahtaa. Ehkä siitä tulisi mies taas. Jos nyt ikinään olikaan.

Ros. Kiukutteli aamutallia tehdessä minkä ehti. Liikaa työtä, kylmä, väsymys, paskasta, eläimet hulluja, ei miestä jne. Kysyin, josko kuulisimme Tallineito number twoon suusta edes jotain positiivista. Vastaus oli tietenkin, että EI.

Chao, vapaapäivällä ja äitiä moikkaamassa. Ei voi olla kivaa.

Jossu. Ei näy ei kuulu.

Reega sama. En nyt ihan samalla tavalla kaipailekaan, mutta konistaan voisi pitää vähän paremmin huolta.

Fiia käväisi aamulla parakeilla. Santtu potkaisi plikkaa pohkeeseen ja tyttö joutui nilkuttamaan surkein ilmein kouluun.

Uusi tyttö, Lynn, pärjää joten kuten Simolle, mutta vakuuttunut en ole.

Hevoset niin ja näin. Rolli ja Muli lähinnä tuhlaavat rahojani. Lotta juoksee, mutta juoksisi paremmin, jos sitä ehtisi treenata enemmän. Harma menee myöskin ihan ok, mutta jalat kuumeilevat välillä. Kopseesta on tullut ylimielinen mahtailijaori. Minsa hermoilee yksin parakissaan. Varsaoriit ovat yhtä ärsyttäviä kuin ennenkin.

Kissoista Tontulla on matoja ja se laihtuu. Mirka on taas paksuna, ja kohta saamme taas iloita kissanpentujen kitinästä. Pepe ei viihdy sateilla ulkona, vaan tunkee haisemaan sisälle. Kanoista ja pupuista tekisin mieluusti päivällistä.

Sellaista valitusta tällä kertaa. Ja vielä selvin päin.

[Ros]

30.08.2010

Kylmä viima saa silmäni vuotamaan kun tallustan aamusta kohti tallia. Käheää kurkkuani veroava huivi on ottaa loparit ja lentää tuulen mukana, mutta urheasti pääsen tallin ovelle ja siitä sisälle. Artsi makaa krapulassa, samoin Chao, sekä Tappi. Päätän siis itse omatoimisesti suorittaa aamutallin.

Luen läpi orjallisesti Artsin pilkuntarkat ruokintaohjeet suojateilleen ja lähden yksitellen viemään appeita mekastaville vastaanottajilleen. Tallikin hiljenee hissukseen kolinasta ja paukkeesta tyytyväiseen rouskutukseen ja kateellisten kiljahduksiin.

- Simo! Nyt perhana!, kivahdan hevoselle, joka syöksyy ovelle hampaat irvessä. - Jos siä luupää luulet mun pelkäävän noita sun leegojas ja mulkosilmiäs ni unen näit!

Kun viimein kaikkien tallien elikot on ruokittu, käyn harjan kimppuun ja lakaisen kostutetuilta lattioilta heinät pois. Väsymys painaa päälle, mutta olen vakaasti päättänyt tienata rahat tältä aamulta vaikka mikä olisi.

Kun viimeinen korsi solahtaa kasaan muiden joukkoon, kuuluu ison tallin ovelta kolinaa. Artsihan se siellä norttiaan tumppailee ja kiroaa.. Yllätys, yllätys, jotain paskaa elämässään vaihteeksi.

- No huomenta taloon!, sanoj tekopirteästi.

- Häh?! Ai joo.. Sä ootki jo hoitan.. Ei mitää hyvä homma..., mutisee mies mennessään ja kävelystä voi päätellä, että kanuuna koputtelee pääkoppaa - sisäpuoleta ja isolla vasaralla.

Suuni vääntyy vahingoniloiseen hymyyn katsellessani miehen kärsimystä.

- Turhaan siä täällä pyörit, elukat vetää ruokaa napaasa, ei ne viello valmiita tarhaa eikä reeneihi..., sanon sitten ja koppaan miestä hihasta.

- Nyt kuule kahvii naamaan ja murua rinnan alle ni lähtee tuo siunki päivä käyntiin!, julistan lähden raahaamaan kalpeaa miekkosta perässäni tuvalle.

[Ros]

31.08.2010

Sain juuri takamukseni iskettyä ladon valjashuoneen penkille, kun puhelimeni soi vaativasti. Huokaisin ja kampesin itseni kohti piipittävää takkiani. Näytöllä vilkkui Kimin numero.. Eih.. Painoin kuitenkin vihreää luuria.

- Joo Kimi tässä.. Ei mulla muutaku, että sun yks huppari ja yöpaita on jääny mun kämpille..

Huokaisin helpotuksesta, Ei Tärkeää. Ei ruikutusta, ei kiukuttelua, ei syyttelya, ihana aikuinen ja rauhallinen ero. Kiitin kauniisti ja lupasin hakea ne illemmalla. Tungin puhelimen takaisin taskuuni ja kävin Harman valjaiden kimppuun. Satulasaippua sai aikaan harmaan kuravaahdon. Nahka oli paikoitellen kuin korppua ja sain tehdä tosissaan töitä, että niiden alkuperäinen väri tuli esiin.

Jostain jalkoihini viiletti pullukka kissa. Taisi olla se kuuluisa paksuna oleva Mirka. Se maukaisi, tai lähinnä rääkäisi vaativasti ja änki syliini. Rapsutin sammaleelta ja navetalta tuoksuvaa elukkaa joka iski kiitokseksi kyntensä reiteeni tavoitellessaan heiluvaa remmiä.

- Ai perkele..., ähkäisin ja nostin kissan hellästi maahan. - Meehän siitä pötsiäs kasvattaan.

Talli oli hiljainen. Ihanan hiljainen. Ainoastaan tuulen pieni humina ja käytävällä sen mukana rapisevat heinänkorret olivat seuranani. Päätin napsauttaa radion päälle ja tartuin vuorostaan Kopseen valjaisiin. Ne olivat vähän paremmassa kunnosa, olihan herra se porukan himoituin kultapoika..

Kun kahdet valjaat olivat redit katselin seinälle. Simon valjaat Lynkky oli vasta kuurannut. Päätin siis napata Rambon kamppeet samaan käsittelyyn.

Radiosta pauhasi jokin tuntematon biisi, jossa oli aika tarttuva biitti. Rupesin hyräilemään hiljakseen. Nostin valmiit valjaat paikoilleen ja järjestelin paikkoja muutenkin. Harjasin loimista ylimääräiset karvat ja järjestelin purkit ja purnukat, katsoen samalla missä oli tavaraa ja mitkä tyhjiä. Nostin tyhjät purkit näkyvälle paikalle, että niistä saisi katsottua mitä oltaisiin vailla tilausta tehdessä.

- Ros!!, kuului Chaon ääni jostain ulkoa.

- Niin rakkaani?, huhuilin takaisin.

- Oisko se tupakan mittain tähän väliin?

Hymyilin ja nousin ylös kaivaen lämä-askia taskustani. Pihalla kohtasimme Chaon kanssa yhtä paskaisin ja väsyneinä. Mutta varsin onnellisina olosuhteisiin nähden.

- Ladon valjashuone on nyt redi, samoin sen käytävä, karsinoiden automaatit tarkastettu ja rehukaukalot puunattu ja tietty elukat pihalla.., raportoin.

- Sama homma pikkutallissa.. Tosin sieltä alkaa olla appeet lopussa.. Mä kyllä sille perkeleen tumpelolle sanoin jo eilen mut eihän se voi uskoa, "joojoo vittu ens viikolla tilataa"!, Chaon marmatti.

- No sit roudataan ladosta..., totesin huulia mutristaen.

Tumppasimme yhteistuumin ja päätimme ottaa lopuksi urakaksi uuden tallin, jossa onneksi oli vaan kaksi karsinaa, eli myös ainoastaan kaksi sotkijaa..

- Sä saat kyllä ottaa sen leikkihevoses boksin.., Chao heitti ja viipotti Myrskyn karsinaan omistajan elkein.

Kohautin olkiani. Börje olikin sotkenu ihan urakalla.. Paskaa pitkin seiniä ja kaikki irtaimisto revitty pitkin lattioita.. Hienoa..

- Tää on taas saanu tän ruokakuppisa irti.. Onks täällä jotain työkalui..?, kuului Chaon ääni viereisestä boksista.

- Oota miä haen.., huikkasin.

- ARSE!, karjaisin ovelta miehen loittonevalle selälle.

Mies pysähtyi ja katsoi minua kysyvästi.

- Porakone ja ruuvi kiitos..., sanoin silmiäni räpytellen.

- Tuvassa siel alalaatikossa.., kuului vastine.

Just joo.. Viipotin sisälle ja kaivelin laatikot. Ja sieltä se pora löytyikin.. Ruuveja tosin sai vähän aikaa etsiä, että tarpeeksi iso löytyi mutta löytyi kuitenkin. Matkaa saattoi siis jatkua takaisin uuteen talliin jossa ruuvasin jälleen kerran kipposen kiinni seinään.

- No nyt luulis pysyvän! Tai sitte saa tuo koni oppii käytöstapoi!, julisti Chao voitonriemuisena.

Sade alkoi hiljaa ropista ikkunoita vasten saatuamme viimein paikat kondikseen. Oli siis aika lähteä harrastamaan mutapainia kohti tarhoja, jossa olisi koko konkkaronkka jo varmasti huutelemassa sitä kuin persekarvat kastuu ja elämä on kurjaa...

[Ros]

01.09.2010

Kyllä huomasi, että oli viimein syyskuu. Lämpötila hiveli lähes viittä astetta ja ilma oli täynnä usvaa. Vedin takinkauluksen ylemmäs ja paiskasin auton oven kiinni. Sytytin tupakan ja kähdin tassuttamaan kohti latoa, jonka ovella sauhuttelin rauhassa loppuun. Näkyi kerrankin tilan isäntääkin näin aamuvarhaisella. Herra meinaan kolisteli rehuvarastolla.

- Huomenta!, heitin pirteänä.

- Joo moro..., Artsi mutisi silmät puoltangossa. - Mee sä ruokkiin noi kaks muuta tallii mä hoidan tän.

- Selevä!, sanoin ja vedin lippaa vittuillakseni.

Loikin uuteen talliin, jossa Börje jo hörisi. Sujautin suukon ponin turvalle, vaikka tiesin sen melko riskaapeliä olevan. Poni ei kuitenkaan ehtinyt napata nokkaani, vaan sen hampaat kalahtivat ilmassa. Myös Myrsky potki jo innokkaana boksinsa seinää, joten viiletin toiseen talliin. Lappasin kaikille appeet valmiiksi ämpereihin. Varmana sain tän "kunnian" vain siksi, että näissä talleissa konit oli levällään ku jokisen eväät. No olipahan eilisen kuurauksen jäliltä ainakin siististi levällään..

Vei kuitenkin vain hetken, että elikot rouskuttelivat tyytyväisinä aamuappeitaan. Heitin jokaiselle vielä heinäsiivut turvan eteen. Katsoin kelloa. Kahviaika!

Pihalla näinkin Artsin viipottavan kohti tupaa. Juoksin hänet kiinni ja potkimme likaiset kenkämme seinien kautta hujan hajan. Kahvin tuoksu leijui tuvassa etsiessäni käyttökelpoisen näköistä mukia, mutta päädyin sitten lopulta kaivamaan kertakäyttöisen.

- No jo oon hienoperse taas.., Artsi naljaili takanani.

- Hah! Tiiä kuule mitä tautei oot tähänki kylvän!, sanoin osoittaen mukia, jonka valkoinen sisäpinta oli lähinnä ruskea.

Artsi koppasi mukin kädestäni ja rehvakkaasti hulautti sinne oman kahvinsa. Puistatus kulki selkääni pitkin, mutta pidin suuni kiinni.

- Mites muuten se sun pullaponi ja Kopseen sekotus? Onko juossu hyvin..., Artsi kysyi ivalliseen tyyliinsä.

- No ensinnäkin sen nimi on Kurvi ja toisekseen Kalla ei oo mikään pullaponi..., jupisin.., - Mutta joo on se reilut kolme tonnii kerän tilille.. Ikää kuiteski vasta 3 vuotta..

Artsi nyökkäili ja keskittyi sitten keltaiseen pörssiin joka näytti olevan jo vanha.. Pidin tässäkin mölyt mahassani ja särvin kahvia, johon olisi lusikkakin jäänyt pystyyn jos sellaisen vain olisi jostain löytänyt...

[Anne]

LSH 2010

by Artsi:

Asemoidun anniskelukatoksen viinaspöydän kulmille. Tappi ja Ros järjestelivät pöydän kiliseviä antimia. Katoksen toisessa osassa hääräsivät Seppeleen tyttöset illan ruokatarjoilujen kimpussa. Kello oli noin kahdeksan ja ilta oli hämärtymässä. Ja myöskin kylmentymässä. Sää oli suosinut Liekkijärven syksyistä hevoshelvettiä mukavasti. Leppeä syystuuli oli puhallellut koko päivän ja ruskainen maisema oli loistanut auringonvalossa. Nyt kuitenkin aistin kylmän sumun lipuvan pellolta kohti pippaloitamme, ja veikkasin lämmikkeiden olevan suosittuja tänä iltana.

Ros ja Tappi puuhailivat yhdessä kuin vanhempikin pariskunta. Hymähdin ja pistin sätkän käryämään. Ohitsemme käveli Chao loimitettua Lottaa taluttaen.

- Tiesiksää ettei tää jälkitapahtuma ole koneille? kysyin tytöltä.
- No en. Totta kai hevostenkin täytyy saada osallistua bileisiin, Chao vastasi. – No ei kai. Kävelytän Lodjua vaan vähän viileemmäksi, hikoilee vieläkin kuin pieni sika. Tuun pian mukaan meininkeihin.
- Älä jää peilin eteen koko illaksi, virnistin isällisesti.
- Läppä jumisssa, kun et parempaakaan keksinyt? tyttö pisti vastaan.
- Näemmä, muttei pitkään, vastasin ja levitin kättäni anniskelupöydän suuntaan.

Chao ja Lotta katosivat pimenevälle tielle. Käännyin Rositan ja Tapin puoleen:

- Bändin pojat soittivat, että tulevat hieman myöhässä.
- No siinä emme menetä mitään, Rosita puuskahti kuivasti.
- Älä ala-arvioi Humppabändi Dickinsonseja, heristin sormeani. – Soittavat kovemman luokan hevimetallibiisejä humppamuodossa.
- Hyi helvata, oot säkin taas bändin tänne hankkinut, Ros sanoi.
- No, ei munkaan suhteet joka paikkaan yllä.
- Ei näköjään edes kaurantoimittajaan. Laari ammottaa miltei tyhjyyttään, Ros vastasi.
- Voi helvetti. Hoidan ma, töksäytin, kaappasin pöydältä tölkin Karhua, sihautin auki ja kulautin tottuneesti.

Paikalle alkoi virrata väkeä, myös Humppabändi the Dickinsons. Bändin pääjehu, laulaja Reiska Savolainen, oli lämmitellyt itsensä esiintymiskuntoon muullakin kuin kuntopyörällä.

- Mitäs vanha juoppo, Arsti? Reiska aloitti.
- Mitäs vielä vanhempi juoppo, Reiska?
- Äläs, poeka, hypi nenille. Tänään meikä vetää Wasted Yearsin humppana, kun sä vaan ryyppäät ja kuhertelet.
- Ryyppään ainakin, kuhertelen, ken tietää, vastasin.
- Ja barbi myös, Tappi heitti.

Nauroimme kökölle puujalkavitsille Reiskan poistuessa ’mitä vittua’-ilme kasvoillaan kohti lavaa.

- Näistä tulee kyllä aivan mahtavat bailut, Tappi kailotti.
- Niin, olethan vapaa ja paikka suorastaan pursuilee halukkaita teinipimatsuja, sanoin.
- Mutta olenko minä halukas, onkin vuosisadan kysymys, Tappi sanoi tuijottaen tyhjästi eteensä.
- Wattööfak? Totta kai sa oot. Älä nyt sitä Katsikaa mieti, misuja piisaa vaikka millä mitalla, sanoin. – Vaikka toi Ros tossa.
- Mitä, minä? Ros oli äinänä. – Ja Tappi. Nevör. Mähän en nuorempiin sotkeennu.
- Hyvä, Tappi sanoi. – Jos kuule, Arse, lopetat mun parittamisen, hoituu kyllä sata kertaa paremmin ilman sua, ei millään pahalla.
- Mutta ei millään hyvälläkään? kysyin.
- Ei, Tappi vastasi ykskantaan.

Vilkaisin lavalle ja sitä edustaville penkeille päin. Seppeleen edeustus, eli Jossu, Elli, Anne, Jaakko ja (semihomo) Krister valuivat paikalle. Näin heidän perässään tulevan myös pynttäytyneen Chaon.

Laitoin tarjottimelle valmiiksi kasan juomia, joita tarjoiltiin aikuisille. Rosilla oli vastaavanlainen tarjotin täynnä tavaraa, joka kelpasi limudiskolaisillekin. Tarjoilimme juomia paikalle kerääntyvälle porukalle, ja kun kaikilla oli kippo kädessään, siirryin lavalle värivalojen loisteeseen.

- Tervetuloa Liekkiijärven Syksyn Hevoshäppeninkiin, aloitin arvokkaan puheeni, - Taas on kilpailtu erinäisissä mittelöissä ja ravattu totta kai. Nyt onkin aika siirtyä rennompaan menoon! Tarjolla sapuskaa ja juotavaa. Tervetuloa! Nyt toivottakaamme paikalle Humppabändi Dickinsons!

Taputusten saattelemana poistuin lavalta ja päästin Kikkelipojat lavalle. Bändi alkoi soittaa jotain käsittämätöntä humppaversiota kuulusta metallibiisistä ja osa porukasta (ihme kyllä) alkoi jammata.

Siirryin tutun ja turvallisen porukan luo.

- Miten sä. Artsi. Aiot pitää huolta, että K-18-alueen juomingit eivät pääse nuorempien käsiin, Elli kysyi tiukkaan sävyyn.
- Ööh, en mitenkään, vastasin. – Mitä sä nyt Elli tiukkistelet? Relääks.

Lähestyin Jossua, jota en ollut taas nähnyt pitkiin aikoihin.

- Arvon neiti kuitnenkin tuli? aloitin.
- Sori, nää syksyt on niin kiireisiä.., Jossu sanoi painaen katseen maahansa.
- Miten vaan, mutta mä en kyllä kauaa tällaista jaksa, sanoin kipakasti. – Mulla on kyllä vientiä, enkä jaksa roikkua kessään.
- No jos tää on jotain roikkumista niin antaa olla, Jossu toikaisi kylmästi ja siirtyi tyttöjen luo.

Vedin pään täyteen ja katsoin muiden hauskanpitoa. Loppuillan tekemistäni en ole mitenkään ylpeä...


SAA JATKAA!

[Chao]

Seuraava aamu Artsilassa...

"Ai perhana, mun pää." Ros rääkyi sohvalta.
"Mä vihaan aamuja." Mutisin - taas kerran - lattialta likaisen maton sisältä.
"Mäkin." Ros tokaisi kääntäessään kylkeä muhkuraisen sohvan puolelta toiselle.
Kääräisin maton pois päältäni ja nousin ylös - liian nopeasti. Käsittämätön hyökyaalto pahaa oloa vyöryi lävitseni saaden pääni vihlomaan, kuin joku hakkaisi sitä jääpiikillä sisäpuolelta. Huimaus hyökkäsi äkkiarvaamatta ja istahdin nopeasti takaisin alas.
"Hui stna..." Tokaisin kun nojasin päätäni sohvaan. Ros hymyili kalmankalpeana.
"Mäki vihaan aamuja." nauroimme varovasti ja suljin sitten silmäni.

Kammarista alkoi kuulua heikkoa vaikerrusta ja päähäni välähti kaksimielinen kuva, joka pyyhkiytyi Artsin kiroilun avulla varsin nopeasti pois. Mies ryntäsi huoneestaan ja juoksi mm-tahtia vessaan, jota seurasivat erilaiset ääntelyt, jotka saivat omankni vatsani kääntymään ympäri.

"Ei nää aamut ookkaan ihan niin pahoja." Tokaisin Rossarille, joka nauroi ymmärrettyään viittaukseni Artsin pahaan oloon. Ros, jolla ei joko ollut yhtä kaamea kankkunen, kuin meillä muilla, tai joka peitti sen todella-todella hyvin, nousi ylös sohvalta (tosin hitaammin kuin normaalisti) ja käveli keittiöön keittämään kahvia ja väkertämään aamupalaa eilisistä tähteistä.
"Aamupalaksi on pasteijoita, pastasalaattia ja pari ryppystä makkaraa." Ros naurahti avatessaan jääkaapin oven.

"Ruokaa, jea." Tokaisin lattialta. Artsi sananmukaisesti kömpi vessasta keittiöön ja istahti pöydän ääreen.
"No, herr kasanoovaki on hereillä." Huudahdin ukkelille sohvan vierestä.
Mikä helvetin kasvanoova?" Artsin silmät punoittivat, mutten uskonut sen johtuvan vihaisuudesta.
"Ekkö nää muista?" Ros jatkoi puolestani.
Artsi mietti hetken pää kallellaan ja pudisti sitten päätään.

"Mihin asti nää muistat?"
Artsi mietti taas. "Siihen asti, kun selkattiin yhteen londin kanssa."
"Ai siitä se siis johtui..." Mutisin taas keittiöön päin.
"Mikä niin?" Artsi mulkaisi meitä kumpaakin epäilevästi.

"Se sun kamala pokausinto."
Artsi kalpeni entuudestaan (mikäli se oli enää mahdollista). Ääntäkään ei kuulunut, mutta miehen suu muodosti selvän "mitä vittua"-lauseen.

"Siis ensin sä yritit pokata Rosia, ja sitten mua, mutta onneks tajusit lopettaa jo toisen lyönnin kohdalla, ennenkuin Jaakko ehti paikalle."
Artsi näytti kysymerkiltä. "Siis kuka löi?"
"Ensin Ros löi sua nyrkillä, ja sitten minä ja sitten lähdit käymään sisällä hakemassa lisää kaljaa ja jäit sille tiellesi." Hymy karehti kasvoilleni, ja Ros naurahti.
"Joo." R tokais. "Sammuit istualtas tohon yläkerran portaille avonainen karhu kädessäs."

Hihitimme Rosin kanssa hiljaa Artsin painuessa takaisin pehkuihin. Hulluja päiviä nää tämmöset.

[Ros]

5.10.2010 - mietteitä viikonlopulta ja uusia tuulia..

Käytännössä ottaen omistin Arselasta nyt kaksi konia, tosin toisen vain puoliksi. Pimatsu Ros. Oman Sutturani varsa ja samanlainen laikkulehmä, kuin emänsä. No erottuisipa ainakin radalta jos ei muuta! Ojensin käteni kohti tammaa, joka näytti entistä enemmän vasikalta ojentaessaan päätään minua kohti silmät killillään ja sieraimet levällään. Sipaisin suurta turpaa ja jätin tamman rauhaan.

Tartuin haravan varteen pihalla ja aloin korjata lehdenraatoja tallipihoilta. Mieleeni tulivat kummittelemaan LSH:n tuomat hämärät muistikuvat, jotka olin väkisin pitänyt sisälläni.

..Kiertävä kossupullo ja väkijoukko.. Sytytetty tupakka ja huterat askeleet kohti tallia... Olkikasan karkeus ja tallin tuoksu..

Haravoin kuin vimmattu, mutta asia tuli mieleeni kerta toisensa jälkeen. Heitin röökin suuhun ja aloin vetämään siitä isoja vittuuntuneita sauhuja.. Harava sai kyytiä ja sen yksi piikkii jo törrötti minne sattuu..

..lämpimät kädet iholla.. kuuma iho omaani vasten.. polttavat suudelmat kaulalla..

Käteni alkoivat täristä ja harava jähmettyi paikoilleen.. Tiesin, etten voisi tästä kenellekään mainita, sillä se saisi liian ison kohun aikaan.. -Ei, ei, ei..., mutisin jo ääneen ja harava kolahti maahan. Imin jo sammunutta tupakan filtteriä kuin hengenhädässä. Maailma alkoi tummua silmissä..

- Ros...?, kuului Chaon epäröivä ääni. - Ootsä kunnossa?

- Joo.. Olen... Miä vaan.. Tai siis.. Äh.. Miä hoidan tämän alueen kyllä ei huolta..., sanoin vapisevalla äänellä.

Chao istutti minut nurmelle ja lykkäsi röökin huuleeni. Katsoi hetken kulmät kurtussa varmasti vitivalkoisia kasvojani. Hartiani jännittyivät. Kohta tulisi tenttaus, jossa puhuisin itseni pussiin ja neiti saisi maailman parhaan aiheen mega-vahingoniloon...

- Onks sulla paha krapula kyllä mä voin hoitaa tän jos sulla on noin paha olo...

Voi luojan kiitos hän epäili krapulaa!! Suuni kääntyi hymyyn ja käänsin pääni kohti ystävätärtäni.

- Joo tuli vähän otettuu.. Mut ei mitää meni jo ohi kiitti vaan..., totesin ja hymyilin.

Työnsin typerät muistikuvani pois mielestäni. Jos oli jotain tapahtunut, en voinut olla täysin varma kenen kanssa.. Mutta jäytävä tunne eräästä hyvin väärästä henkilöstä, liiankin läheltä kalvoi mieltäni ja tuli uniin öisin.. Tiesin, että jos se oli Hän niin sitten hänkin oli ollut yhtä humalla, kuin minäkin.. Chao oli onneksi ollut Jaakon kyljessä koko illan, joten hänellä ei ollut hajuakaan siitä, minne katosin puolen yön jälkeen.. Päässäni takoi vain ajatus; En voinut kysyä Häneltä, en mitenkään.. Vai voisinko..?

[Ros]

10.10.2010 - syksy, syksy, syksy.. <3

Tuuli repi lehtiä oksista ja tihkusade sai maiseman harmaaksi. Tuhahdin mielessäni niille, jotka tällaista säätä inhosivat. Itse kun taasen rakastin tihkusadetta poskillani ja moniväristä maisemaa.

Börje ja Pimu seisoivat kuivattelemassa bokseissaan lämipien loimien alla. Pimusta oli tullut todella hieno ja tottelevainen elukka, helppoi ajaa ja menohaluissakin enemmän tullut isäänsä, kuin laiskahkoon emäänsä. Börje taas oli saanut sekuntikelloni huutamaan hoosiannaa. Upea pieni mies!

Nostelin lapiolla viimeisiä lehtiä kottareihin, kun huomasin tuvan oven käyvän. Artsi. Voooi paska. Mielessäni kävi jo juoksuun pinkaisi oman turvallisen autoni hellään huomaan, mutta mies ei tullutkaan tänne. Hänkin näytti hiukan kireältä, vaivautuneelta... Tiesikö hän saman kuin minäkin?

Miten tässä oli näin päässyt käymään? Toki olihan Arse aina ollut mielestäni syötävän komia tapaus ja huumorimiehiä ja viimeisten huomioiden mukaan hänellä oli ymös ihan kiitettävän.. Ei! Hyi Ros nyt loppu!, komensin itseäni päässäni ja työnsin kottarit tunkioon.

- ROS?!

- IIIK! Mitä vit...? CHAO!, suustani pääsi.

- Hahhahahhaa.. Miä jo luulin, ettei tollaset semi-rekkalesbot kilju..., Chao kihersi.

- Miä sulle kuule lesbot näytän!, sanoin nauraen.

- No grrrr, mut ensin sumpit!, neito julisti.

Juoksimme peräkanaa tupaan ja potkimme kurakengät jaloistamme. Chao väsäsi pannukahvit ja itse etsin kahta käypää mukia. Läski kissa, jonka nimeä en juuri muistanut tuli kiehnäämään jalkoihini. Oli kai niitä harvoja sisäsiistejä, kun täällä sai olla.. Tai sitten talossa oli taas hiiriä..

- Arvaa muuten minne ilmotin Börskän?, kysyin naurua pidätellen.

- No varmaan vaihteeks jonnee näyttelyihin..?

- No en ku ponientyöhevoskisoihin!!, sanoin ja repesin.

- Mitäh?! Mitä piruu ne on olevinaa?!, Chao rääkäisi ja läikytti kahvia pöydälle.

- No siis ne on ihan leikkimieliset, mut kuvittele Bösse nyt jonku kyntökoneen etee, onks niitä ees niin pieniä?!, kihersin ja sotkin hihani kahviin.

- Älä sotke sika..., Chao heittää muka loukkaantuneena ja etsii sädekehä-ilmeensä, kun osoitan kahvilätäkköä hänen kohdallaan.

Kesken ilakointimme ovi käy. Tunnen kuinka väri pakenee kasvoiltani. Raskaat askeleet kaikuvat tuvassa ja pysähtyvät taakseni. Olen lentää kattoon kun lämmin käsi tuuppaa olkaani.

- Sun.. Kaulahuivis jäi...

- Kiitti, sanon ja repäisen huivin kuin hengenhädässä.

Arse marssii olohuoneeseen ja napsauttaa telkkarin päälle. Chao katsoo minua merkitsevä ilme kasvoillaan. Seinäkello tuntuu lyövän 100dB:b voimalla ja jalkani alkavat täristä.. Päässäni alkaa soimaan Laura Närhen kappaleen kertosäe..

"...Katoamaan tätä petosta en saa
tätä mä en voi enää uneksi muuttaa
tämä on totta, tämä on totta,
tämä on totta
Unohtumaan mä häpeää en saa
tätä mä en voi enää muuksi muuttaa
tämä on totta, tämä on totta,
tämä on totta... "


- Men..Köh.. Mennää röökille.., saan sanottua ja kampean itseni kohti ovea.. Chao seuraa hölmistyneenä perässä.

[Anne]

by Artsi:

El stupido amigo

Makoilin sohvalla ja katsoin telkkaria kuulematta siitä kantautuvia ääniä. Sohvapöydällä tökötti aukinainen Karhu, josta olin saanut vain pienen hörppäyksen maistettua. Ahdistus kietoi paksua köyttä kaulani ympäri ja juuri ja juuri pystyin nielemään edes vähäisen suustani erittyvän syljen. Kylmä hiki lepäsi ihollani ja sormet kihelmöivät puutuneina. Ja ei, kyse ei ollut krapulasta, ainakaan fyysisestä sellaisesta. Sen olisin kestänytkin, mutta tätä tunnetilaa en. Olin mokannut ja pahemman kerran. Enkä saisi entistä koskaan takaisin.

Riisun teepaidan päältäni. Paita dunkkasi tiukalle ketoosihielle ja nakkasin sen makuuhuoneen ovelle. Samassa kuulin oven käyvän. Jossu asteli sisään. Tuijotin tyhjäsi hoikkaa nuorta naista. Kun katseemme kohtasivat, käänsin äkkiä pääni kohti telkkarin välkkyvää ruutua.

- Mikä sulla on? Näytät aivan puolikuolleelta? Jossu kysyi.
- Krhhm, köhistin kurkkuani ja jatkoin ontolla äänellä:
- Ei kai tässä kummempaa, syyslenssu kait tulossa.
- Näytät kyllä paljon pahemmalta kuin vaan flunssaiselta.

En sanonut mitään. Tuijotin vain eteeni ja mietin noin viikon takaista kohtaamistamme. Olimme sopineet pienehkön riidan ja elämä oli jatkunut melko normaalisti. Normaalisti siihen asti, kunnes olin muistanut mitä olinkaan Rosin kanssa heinien seassa puuhaillut LSH:n pikkutunneilla. Toisaalta pieni heinäpainimme ei minua harmittanut, olihan se ollut sangen mielenkiintoista ja nautinnollista, mutta toisaalta tiesin sen pilaavan aitouden minun ja Jossun jutussa. Vaikka tiedostinkin olevani välillä hormonieni vietävissä ja katseeni harhailevan, oli minulla kuitenkin sen verran omaatuntoa jäljellä, etten voisi vieressäni olevalle neitokaiselle neitokaiselle esittää puhdasta pulmusta.

- Ainakin komeen sängen olet ehtinyt kasvattaa, Jossu hymähti ja lähestyi minua koskettaen poskeani.

Läppäsin tytön käden tylysti pois.

- Hei! Mikä helkutti sua vaivaa?

Olin vielä muutaman sekunnin vaiti, sitten rohkaistun ja käänsin katseeni Jossua kohti.

- Jossu, aloitin. - Mä ihan oikeesti tykkään susta, mutta eiköhän oo parasta, että lopetetaan tää koko juttu.
- Mitä? Jossu haukkoi henkeään. – Vasta maanantainahan sä anoit mua ruusupuskan kanssa takaisin ja nyt tää.
- Sori…
- Päätä jo mitä oikein haluat! Josefiina kivahti.
- Mä tiedän jo mitä mä haluan, vastasin karhealla äänelläni.
- No mitä?
- Sut.
- Mutta?
- Ei enää onnistu, sanoi painaen katseeni maahan.

Jossu oli hiljaa ja ja tutki minua kosteilla vihertävillä silmillään. Hengitin raskaasti ja tunsin kirvelyä silmämunissani.

Sitten Jossu nousi hitaasti ja sanoi:

- Ei tarvii kertoa enempää. En ees välitä niin paljoa, että jaksaisin arvailla kuka se oli.

Istuin edelleen selkä köyryssä, kädet polviin nojaten. Kuuntelin Jossun vihaisia, kaikkoavia askeleita. Lautalattialle alkoi tipahdella vesipisaroita. Sen verran miehistä ylpeyttä minussa edelleen on, että en voi myöntää tuolloin itkeneeni. Sanotaanko vaikka, että katto vuoti.



----
Aika kauniiksi ja rohkeiksi menee, mut ei voi mitään, kun on tylsää Toivottavasti Jossu ei saa hepulia!

[Anne]

by Artsi:


16.10.2010 The Lonely Wolves of Arzila

Mahtavia hauiksiani kivisti. Haravointi hyytävässä nollatuulessa ei ehkä ollut niitä kuningasideoita, joita olisi kannattanut toteuttaa, mutta se vain alkoi olla pakollinen tehtävä koivujen kaljuuntuessa keltaisista lehdistään. Oman lisänsä koleaan ilmaan toi taivaalta laskeutuvat lumihiutaleet, jotka nipistelivät niitä osia kasvoistani, joita ei tuuhea, hoitamaton karvoitus peittänyt. Kello lähestyi kuutta ja onneksi piha alkoi jo näyttää siistiltä sekä kulkukelpoiselta.

Parkkipaikalla väijyi joukko uhkaavia autoja. Jossun, Rosin ja Chaon. Onneksi niiden omistajamisukat olivat painelleet kukin omille suunnilleen ja sain rauhassa tehdä töitä pihalla. Tappi putsasi karsinoita ja kärräili iltaheiniä ladosta pikku- sekä uuteen talliin.

- Käytsä pistään saunaan tulen, kun parakeille päin menet? puuskahdin sinertävien huulieni välistä.

Tappi nyökkäsi ja heitti heiniä koneille. Itse lapioin lehdet kottareihin ja kiikutin lastin metsänreunaan. Sen jälkeen nautin nikotiiniannoksen ja kävelin talolle. Uudesta tallista kajasti valo ja sieltä kuului tuttua piikakaksikon käkätystä. Kiskoin kaulusta korviani kohden ja lisäsin askelteni tempoa. Harpoin reippaasti kotiini ja paiskasin oven kiinni.

- Mitä Pepe? taputin hajamielisesti suomenpystykorvaa, joka silmät kiiluen odotteli iltasapuskoitaan.

Pepe vastasi läähättämällä ja seuraamalla minua kuono kiinni takalistossani. Kaivoin kapista sille nappuloita ja sihautin biisonin auki. Samassa tunsin värinää taskussani. Uusi kännyni surisi siellä vaativasti.

- Tuo parakeille kauraa, Mintulle ei ole yhtään, Tappi töksäytti.
- Örh, päästin röyhtäisyn mallasjuoman pyrkiessä mahalaukusta ruokatorven puolelle. – Okei.

Noukkasin pari tölkkiä kainaloon sekä pyyhkeen kaulalle. Pepe seurassani kävin hakemassa ämpärillisen jyviä varustehuoneesta ja suuntasin raviradalle. Tappi seisoi parakki ykkösen edessä ja katseli pimeää taivasta.

- Työn touhussa? vinoilin.
- Ääh, Tappi mulkaisi minua. – Jos vaan annat ne kaurat.
- Tästä hän on tulossa hilpeä loppusyksy ja talvi, sanoin.
- Puhu vaan omasta puolestasi, äijä on ollut yks kävelevä ky**ä männä viikon, Tappi loksautti takaisin.
- Noh, ehkä sauna ja ölkki piristää, sanoin heiluttaen tölkkejä.
- Ehkä, Tappi sanoi ja painui Minsaa ruokkimaan.

Samassa kakkosparakin ovi avautui ja Jossu ulostautui sieltä miltei törmäten minuun.

- Ai, hei beibe, yritin viritellää naamalleni vanhaa iskuilmettäni.
- Sun beibeilyt on kyllä jo aika kuluneita, Josefiina sanoi kylmästi.
- Niinhän ne varmaan on, tokaisin ja ryystin olutta. – Lähetkö saunomaan?
- Älä kuule unta nää, Jossu sanoi. – Mä käyn täällä tällä hetkellä vain ja ainoastaan tuon russin takia. Kun Fiia ei suostu siirtämään muuallekaan.
- Selvä pyy, vastasin ja tunsin jo hiprakan kiirivän päähäni. Olokin oli parempi.

Jossu painu pimeyteen ja pian Tappikin tuli hommistaan. Kävelimme miehissä saunalle. Pukuhuoneessa näimme kasan riisuttuja vaatteita ja saunan puoleta kuului tyttöjen höpinöitä.

- Voi ei, piiat on täällä, sanoin.
- Joo ei hyvä, Tappikin sanoi.

Kohotin kulmiani kysyvästi.

- Villinä ja vapaana sitä saattaa sekaantua vaikka kehen, Tappi selitti. – Ja en haluaisi sekaantua työkavereihin.
- Kuules serkku-poika, sitä ei tarvitse olla niin kovin vapaakaan, että niin käy.., mutisin.

Oli Tapin vuoro kohotella kulmiaan. Sitten hän teki merkitsevän ja kysyvän katseen saunan suuntaan. Nyökkäsin ja Tappi sanoi:

- Oot sö kyllä aika äijä.
- Enks ookkin? naurahdin melankolisesti. – Mennäänkö tuvalle ryyppäämään?
- Ehdottomasti. Kaksi yksinäistä sutta, Tappi sanoi ja poistuimme takaisin kirpeään lokakuun ilmaan.

[Anne]

by Artsi:

31.10.2010


Katsahdin laimeasti huokaisten ulos ikkunasta. Ankea ja harmaa näkymä sai minut masentumaan entisestään. Suomen maaseudusta ei juuri löytynyt iloa silmälle loka-marraskuun vaihteessa. Astelin muutaman askeleen jääkaapille ja avasin sen. Tämä näkymä oli paljon virkistävämpi: kolmisen tusinaa tölkkiä Karhua sekä pino Saarioisten roiskeläppiä. Ehkä se tästä vielä iloksi muuttuisi.

Sihautin yhden tölkin auki ja hörppäsin sen tyhjäksi yhdellä kertaa. Ensimmäinen kulaushan maistui aina parhaalta, joten filosofiani mukaan siitä ensimmäisestä kannatti tehdä niin pitkä kuin mahdollista. Hulautin toisen tölkin vielä perään ja mietiskelin samalla viime viikkojen tapahtumia. Tai oikeastaan omaa välttelyäni. Rosiin olin törmännyt vain pariin otteeseen kasvokkain, Jossuun en ollenkaan. Perskule, eihän tämä voisi jatkua. Omalla tilalla hiippailussa ei ollut mitään järkeä. Ei. Minä tässä olin mies ja miehisesti minun olisi käyttäydyttävä. Muijat saisivat vikistä, minä määräsin. Ajatuksiani voimistaakseni paukautin oluttölkin pöydälle niin, että juomaa roiskui ranteelleni. Pyyhkäisin käden paitaani, enkä välittänyt ilmaantuvasta tahrasta. Nappasin jääkaapista vielä valmispitsan ja söin sen kylmiltään. Sitten sytytin röökin vilkaisten uudelleen ulos ikkunasta. Näin tumman hahmon vilahtavan pihalla. Nyt tai ei koskaan, päätin. Etsin saappaat jalkoihini ja riensin tuuliseen ulkoilmaan.

- Ros! rääkäisin. Ulko-oven ontto pamahdus tappoi kutsuni ja huusin uudelleen:
- Ros, oota!

Piikkipäinen nainen kääntyi suuntaan kysyvä ilme kasvoillaan. Tuuli sai tytön reisitaskuhousut lepattamaan hassusti, aivan kuin Ros olisi kasvattanut itselleen liito-oravan poimut lentämistä varten. Tavoitin Rosin ja sanoin virnistäen:
- Sä et ookkaan lepakko, sä oot orava.
- Häääääh? Rosilta pääsi.
- Näytät ihan liito-oravalta, naurahdin.
- Nimeätkö sä aina sun hoidot jonkun eläinlajin mukaan? Ros hymähti.
- Ai sä myönnät olevas mun hoito? sanoin ilkikurisesti.
- No en kai mä oo sitä ikinään kieltänytkään, Ros sanoi. – Äijähän se on tässä viime viikot luikkinut häntä koipien välissä.
- Ai oot katellut mun häntää enemmänkin? härnäsin tyttöä. – Ettet vaan haluaisi lisää?

Yllätyksekseni Ros ei vastannut tylysti ”ei”, ”haista paska” tai mitään muutakaan vastaavaa. Vaan hän keräsikin kasvoilleen viekottelevan ilmeen ja kuiskasi matalasti ”ehkä”. Olin ehkä hiukkasen tyrmistynyt, mutta sain sanottua:
- No, soittele sitten, kun haluat.
- Pöllö, ei mun tarvii soitella, mä olen täällä töissä, käyn täällä joka päivä, jos et ole huomannut.
- Ai niin, tosiaan, sanoin ja tunsin taas sähköisen aivotoimintani palaavan.
- Mutta mitään vakavampaa et varmaan halua..? kysyin vielä varovasti.
- Sun kanssa? No en helvetissä, Ros tokaisi ja poistui pieruponinsa talliin pieni, pyöreä persus keikkuen ja housujen liitopoimut lepattaen.

Aika mimmi, ajattelin ja tunsin helpotusta. Normaali verenkierto tuntui palaavan haaruksiin ja oloni oli jälleen kuin miehellä. Kävelin tuvalle ja otin jääkaapista vielä yhden oluen. Samassa kännyni pirisi. Se oli Chao.

- JOS PEREKELE AIOT OLLA HUOMENNA SAIKULLA NIIN…, jyrähdin painettuani vihreää.
- Jos perkele et oo hiljaa, niin en kerro sulle uudesta vuokralaisesta, jonka löysin, Chao sanoi mölinöihini tottuneesti langan toisessa päässä.
- Anna tulla, orja, röyhtäisin.
- Yhellä seppeleläisellä hoitajalla ois ravurisuokki ilman kotia, Chao tokaisi. – Kerroin sille sun kiskurivuokrankin, mutta oli ihan, että ok.
- No sehän on mainiota, hörähdin. – Pitääkin pistää hösseliksi kakkosparakin rempassa.
- Huuruisesta äänestäsi päätellen kuitenkin vasta huomenna?
- Pitäähän sitä miehellä vapaatakin välillä olla, sanoin. – Pistä tekstarilla sen vuokralaisen numero.
- Okei, mutta älä soittele sille enää tänään, Chao varoitteli ärsyttävän äidillisesti.
- No en en, lupaan ja vannon kautta kivesten ja kannon.
- He he, Chao paiskasi luurin kiinni.

Istahdin pirttiöydän ääreen ja jäin odottamaan tapahtuisiko tänään vielä jotain jännittävää.