Alman hoitopäiväkirja

[Jenny]

9.12.2011 Rauhallinen perjantai

"Meetkö sä Sentillä?"
"Onko joku nähnyt Pampulan harjapakkia?"
"Hei odota, sulta unohtu kypärä!"
"Anteeksi, tiedätkö missä päin Frank on?"

Jopa perjantaina talli oli täynnä vilskettä ja vilinää. Ratsastajat etsivät ratsujaan ja touhottivat välineiden kanssa.
"Hmm.. onneksi sua ei tää touhotus haittaa!" tokaisin Almalle.
Pidin tammasta joka päivä enemmän ja enemmän. Tuntui ihanalta ajatella, että olin saanut Alman hoitsukseni. Miten pärjäisin ilman sitä.
"Otatko piparin? Tein niitä aamulla."
Taskustani kaivama sydämen muotoinen pipari katosi hetkessä parempiin suihin. Virnuillen aloin hajamielisenä nyplätä Alman harjaa.
"Bad hairday, vai miten se nyt menikään", mumisin. "Aika takkunen harja neidillä."

"Onko tämä Alma?"
Mustatukkainen pikkupoika oli ilmestynyt karsinalle.
"Joo, on. Ratsastats sjäh, eiku meetkö sä Almalla?"
"Jep... Olen alkeiskurssilla", poika mutisi arasti.
Tapani omaan virnistin reippaasti, mutta sensijaan että se olisi piristänyt poikaa, hän vaikutti perääntyvän virneeni luota. Hymyni valui pois ja nolostuneena kysyin hänen nimeään. Poika mutisi niin hiljaa nimensä, että jäi hieman epäselväksi, oliko hän Ari, Aki vai kenties Kari.

Kiinnitin Alman vetosolmulla ja harjasin tamman pojan kanssa. Hän vaikutti hieman pelkäävän Almaa. Melko isohko heppahan se oli, mutta ei se pelottavalta näyttänyt, päinvastoin. Minun mielestäni se muistutti pikemminkin Nalle Puhia hevosen muodossa.
"Ööh.. oletko ratsastanut ennen?" kysyin.
"Kerran, Humulla."
"Alma on kiltti. Sitä ei tartte pelätä", sanoin.
Poika katseli Almaa pikkuisen reippaammin kuin äsken.
"Saanko minä laittaa sille satulan?" hän kysyi urhoollisesti.
"Kaikin mokomin."
Annoin Alman satulan pojalle. Hän oli ilmeisestikin odottanut satulan olevan kevyt, sillä hän horjahti hieman, kun otti sen vastaan.
Autoin poikaa laittamaan satulan. Hän nimittäin oli niin lyhyt, että hänen päänsä juuri ja juuri Alman ryntäiden yläpuolella.
"Nyt tarkistetaan, että huopa ei ole rutussa", ohjeistin.

Kun Alma oli satuloitu oikeaoppisesti, toin sen suitset pojalle. Hän otti ne arkaillen.
"Voisitko sinä laittaa nämä Almalle? Jos se vaikka puree, kun laitan näitä."
"Ei Alma pure", sanoin. "Mutta kai minä nämä voin laittaa."
Pojan kyhjöttäessä karsinan ulkopuolella suitsin Alman. Minua ihmetytti, miten kukaan pystyi pelkäämään tälläistä söpöliiniä.
"Kas noin! Nyt on neiti saanut suitset päähänsä!" sanoin pojalle. "Karihan sinä olit? Vai Aki?"
Ilmeisestikin olin kuullut hänen nimensä väärin, sillä sain vastaukseksi hämmentyneen katseen.

"Voitte tuoda hevoset maneesiin!"
Tunnistin Josefiinan äänen ja annoin pojalle ohjat.
"Mennään!"
Kävelimme maneesiin melko hiljaisina. Kysyin pojan nimeä uudelleen.
"Ai, nimeni? Olen Antti."
"Jaa.. okei", mutisin. "Mun nimi on Jennyfer."
Maneesissa punttasin pojan selkään ja säädin hänen kanssaan jalustimia.
"Ääh, nämä jalustimet ovat ärsyttäviä", Antti mumisi.
"Älä vielä sano", hymähdin. "Oletko kiristänyt satulavyötä aikaisemmin?"
"En."
"Nytpä kiristät!"

Kiristimme Antin kanssa satulavyön päät punaisina. Kun homma oli ohi, Antti ohjasi Alman uralle.
"Mitäs pidät ratsastamisesta?"
"Se on kivaa. Mun vaarilla on hevonen."
"Millainen se heppa on?"
"Aika samanlainen kuin Alma, mutta se puree. Ja potkii."
Sen takia Antti oli varmaankin säikähtänyt Almaa. Tai ainakin niin minä päättelin.
"On varmaan kiva, kun on hoitsu", Antti sanoi tunnin loppuminuuteilla. "Minäkin haluaisin hoitsun."
"Ehkä sitten joku päivä."

Vaikka en ratsastanutkaan, riemastuin kuullessani, että loppukäynnit pidettäisiin maastossa.
"Lumiset maastoretket ovat kyllä parhaita hetkiä hoitajan arjessa", hehkutin.
Astelimme lumiselle pihalle Tiian perässä. Muutamat pihalla oleskelevat oravat kipusivat heti lähimpään kuuseen meitä karkuun.
Lumi narskui kavioden ja saappaiden alla, kun etenimme metsässä. Muuten oli täysin hiljaista. Ajatukseni karkasivat tulevaan aattoratsastukseen. Siitä tulisi varmasti todella kivaa, varsinkin jos silloin olisi paljon lunta.

Kun olin riisunut Almalta varusteet - Antin avustuksella tietenkin - vetäydyin satulahuoneeseen. Siellä oli ihanan hiljaista ja rauhallista. Päätin vielä pyyhkiä Alman varusteista liat. Sen jälkeen voisin huoletta mennä heittelemään koreja treeneihin.


Alma & Jennyfer, 14 HM

[Jenny]

Jouluiset askareet numero 1 ~ Autotallin siivous

Olin tullut ohimennen luvanneeksi Jossulle ja Annelle auttavani autotallin siivoamisessa. Tuskinpa se suuri urakka olisi, muutama romu heitettäisiin pois, joulukoristeet seinälle ja siinä se olisi. Helppoa kuin heinänteko.
Lunta oli satanut yön aikana monta senttiä. Ja satoi edelleen. Piha saisi mukavan lumikerroksen päällensä.
Huomasin Alman kavereineen heppatarhassa. Ne taisivat nauttia lumesta yhtä paljon kuin minäkin. Hymyillen katosin talliin.
"Jennyfer, siellähän sä ootkin!"
Jossu tuli esiin kuin tyhjästä ja alkoi pulputtamaan autotallista.
"Siellä on sitten pieni sotku--"
"Senhän takia me se siivotaan."
"Mutta.."
"Älä huoli, homma hallussa! Meitä on varmaankin kymmenen siivoamassa sitä autotallia."
"Niinpä kai. Tuun ehkä auttamaan kohta, nyt on hiukan kiire."
Jossu katosi jonnekin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. En sen kummemmin jäänyt ihmettelemään, vaan lähdin viemään painavaa reppua lokerooni.

"Valmiina järkytykseen?"
Elli oli myös lupautunut auttamaan tallin siivoamisessa. Hän nojasi rennosti tallin oveen ja odotteli vapaaehtoisia.
"Järkytykseen? Ainoo mikä voisi järkyttää olisi se, että Jaakko on tehnyt itsellensä pesän tonne", eräs hoitaja huomautti.
Muutamat hihittelivät hänen sanoilleen ja astuivat leveästi virnuillen sisälle. Hymyt katosivat heti, kun joku napsautti valot päälle.
"Ei voi olla..!"
"Jaakko on tainnut todellakin tehdä pesän tänne."
Tungin itsekin autotalliin. Laatikot täyttivät suurimman osan lattiaa ja katossa oli hämähäkinseittejä.
"Hui! Täällä on kuollut hiiri!"
"Onko? Missä?!"
Vapaaehtoiset kerääntyivät huudahtaneen hoitajan luo. He kumartuivat ja tutkivat lattialla olevaa möykkyä. Muutamat jopa tökkivät sitä kepeillä. Tutkittuaan hiirtä tarkkaan, eräs hoitaja huudahti:
"Hups, väärä hälytys. Se olikin sukka."
Muutamat hörähtivät nauruun. Ne jotka olivat säikähtäneet "hiirtä" naureskelivat myös ja alkoivat kasata tavaroita lattialta.
"Ei tää niin paha ole", sanoin. "Kun verrataan vaikka mun huoneeseen."

Kasasimme laatikot nurkkaan ja roskat sekä muut turhat tavarat heitettiin suureen jätesäkkiin. Säkkiin joutui myös sukka, jota luultiin hiireksi. Hämähäkinseitit saivat kyytiä. Samaten kuivuneet lehdet, jotka olivat eksyneet autotalliin.
"Hienoa! Voisko jotkut tulla mun kanssa viemään näitä joitain tavaroita aittaboksien vintille? Ja jotkut vois käydä hakemassa joulukoristeita, niin saadaan tästäkin paikasta edes pikkasen jouluinen."
Lähdin kahden muun kanssa hakemaan joulukoristeita hoitajahuoneesta, jonne Jaakko oli tuonut äskettäin kasan koristeita.
Lunta tuiskusi jo sen verran, ettei meinannut nähdä mitään. Pihalle sytytetyt lyhdyt näkyivät kuitenkin lumen läpi. Olin vienyt takkini samaanaikaan repun kanssa pois, ja hupparini täyttyi pian hiutaleista. Oli ihanaa päästä sisälle siitä sateesta.
Koristelaatikoita oli kaksi. Molemmat painoivat taatusti yhtä paljon, kuin shettikset. Saimme kun saimmekin laatikot kannettua autotalliin.
Pian autotalli oli koristeltu. Hopeiset ja kultaiset koristenauhat roikkuivat katosta ja pienet koristetontut kurkkivat kaikkialta. Myös viimevuonna hoitajien tekemät joulukortit ja koristeet olivat löytäneet tiensä seinälle.
"Hienoa työtä!" Elli sanoi. "Kaikki ovat ansainneet muutaman joulutortun ja piparin. Mitäs sanotte?"
"Jee!"

Pujahdin ulos autotallista muiden rynnätessä talliin. Laitoin hupun päähäni ja sipsuttelin hevostarhalle. Kiipesin aidan yli ja juoksin tarhan toiseen päähän.
"Almaa!"
Joku oli tuonut tarhaan heinää, jota Alma mutusteli reippaasti. Rapsuttelin neitiä niskasta rauhallisesti ja kyykistyin sen pään tasolle, ottaen tukea sen kaulasta.
"Varmaankin kova urakka vain syödä ja syödä heinää", vinoilin. "Miten sä oikein jaksat?"
Tamma nosti päänsä ylös. En saanut enää mistään tukea ja kömmähdin selälleni lumeen.
Kylmä vesi imeytyi hupparini läpi.
"Ääh, inhottavaa", vaikeroin.

Nousin seisomaan ja irvistin. Inhottavaa, totta tosiaan.
"Ootapa hetkonen. Käyn hieman kuivattelemassa. Kun tuun takas, saat porkkanan! Tai jonkun muun naposteltavan, en mä vielä tiiä mitä tuolta sisältä löytyy."

Jennyfer + Alma = 15HM

[Jenny]

Jouluiset askareet numero 2 ~ Joulu hoitohepan näkökulmasta

Ihanaa joulu, joulu, joulu! Normaalisti en juurikaan ymmärrä ihmisten juhlista tai muista hömpötyksistä mitään, mutta joulu on sellainen juttu, jonka minäkin ymmärrän. Silloin hoitaja antaa paljon pipareita ja herkkuja ja lahjoja hoitsulleen. Ja sitten tulee sellainen vanha ukko punaisessa takissa tuomaan hoitajille lahjoja. Ja jos ne lahjat sisältävät pipareita, saavat hepatkin lahjoista osansa. Simppeli juttu.
"Huomenta Alma", Pampula hörähtää. Hän nojaa vielä Siiriin unenpöpperöisenä.
"Huomenta vaan sullekin", pärskähdän.
Kurkotan kohti vastapäisen Elmon kotiboksia.
"Elmo herää! Ei nyt voi enää nukkua!" hirnahdan lujaa. "Muut ovat jo hereillä."
Hän avaa silmänsä kiukkuisena ja vilkuilee minua äreänä.
"Olisin halunnut nähdä uneni loppuun", hän murahtaa vihdoin.
Pian Elmo kuitenkin näyttää virkeämmältä ja ottaa ilomielin vastaan aamukaurat, jotka Jaakko jakaa joka aamu.
"Sinä olet kyllä omituinen ihminen", puuskahdan Jaakolle. "Sinun pitäisi kikattaa ja puhua joulusta.. niinkuin muutkin tekevät."
Mies ei ota minua kuuleviin korviinsa, kunhan vain taputtaa minua selkään pikaisesti ja heittää ruokani astiaan.

Kuten ennenkin, Jennyfer tulee tallille yhden maissa. Hän hymyilee lakkaamatta, rapsuttelee minua ja tarjoaa herkkuja. Hyvä tyyppihän Jennyfer on, mutta se hymyileminen alkaa pikkuhiljaa pelottaa. Onneksi tänään hän ei juurikaan hymyile, kunhan vain naurahtaa sille, kun kaivan hänen taskujaan.
"Sä oot hauska hevonen", tyttö toteaa mietteliäänä. "Aina kun tuon sulle herkkuja, sä näytät tietävän sen."
Pitääköhän Jenny minua vähä-älyisenä? Jokainen huomaa sen, jos hän tuo minulle herkkuja. Silloin hän hymyilee ja sanoo minulle: "Alma, olet tosi söpö!" Tai sitten hän lörpöttelee jotain pörröisestä turkistani ja sanoo minun tulevan lihavaksi, jos hän vielä antaa minulle nameja. Ja tämän pitkän rituaalin jälkeen saan porkkanan - tai jonkun muun herkun - suuhuni, ellen ole sitä itse jo hänen taskustaan kaivanut.
"Tänään mä siivoon sun karsinas ja sä pääset siksi aikaa tarhaan", Jennyfer kertoo. "Siellä on paljon lunta, sun on pakko nähä!"

Ja niin saan päähäni hökkelin - eli riimun - ja sitten lähdetään ulos. Pakkanen paukkuu ja piha on jäässä. Onneksi se on hiekoitettu, muuten kävisi köpelösti.
"Tiedätkös mitä, Alma", Jenny aloittaa. "Aattoratsastuksessa sinä vedät rekeä. Mitäs sanoisit, jos laittaisin sinulle tonttulakin? Se on sellainen punainen hattu - huuih!"
Vaikka piha onkin hiekoitettu, hoitajani liukastuu. Hän äännähtää hassusti ja mätkähtää selälleen.

Sikke ja Bonnie katselevat jännittyneinä, miten käy. Välillä kuulen heidän hirnahduksensa: "Juokse, Alma, juokse!"
Jään kuitenkin paikoilleni ja tuupin tytön päätä. Onkohan hän kunnossa?
"Yääh, Alma! Älä kuolaa päälleni.."
Hengissä hän ainakin on, kaikesta huudosta päätellen. Tämä kompuroi jaloilleen. Luulisi, että hän parahtaisi itkuun, moittisi minua, tai ainakin kävisi eläinlääkärillä. Mutta ei, hän tarttuu riimunnaruun ja vie minut tarhaan hiljaisena. Tuupin häntä hieman lohdutukseksi. Aluksi saan varoittavan katseen, mutta pian pääni on tytön sylissä, halittavana ja pusittavana.

Kun tarhan portti on varmasti kiinni, minä olen tarhassa ja Jenny on rapsutellut viimeiset rapsutuksensa, hän palaa sisälle siivotakseen karsinani. Ehkäpä hän voisi myös puhdistaa varusteeni, se olisi todella kiva juttu.
"Sinulla on hassu omistaja" Riina toteaa. Hän tulee seisomaan vierelleni ja katsoo kanssani, kuinka Jennyferin poninhäntä katoaa talliin.
"Nääh, Jenny on hoitajani", vastaan hörähtäen. "Hän ei ole hassu. Hän on kävelevä katastroofi. Aika kiva kävelevä katastroofi."
Kieriskelen puuterilumessa ja pian paksu turkkini aivan kiiltelee hiutaleista.

Laila ravaa paikalle ja kertoo, mitä tallissa tapahtui. Hoitajat ovat seonneet ja laittaneet päähänsä punaiset, kilisevät hatut. Ne ovat pelottavia ja jokaisella hoitajalla on päässä sellainen. He kutsuvat niitä lonttutakeiksi.
"Jennyfer puhui jotain niistä lonttutakeista", pudistelen päätäni. "Mitäs jos mekin saamme sellaiset?"

Laukkasimme kilpaa tarhan nurkkaan, josta hoitajat tai lonttutakit eivät saisi meitä. Hoitajat saisivat varoa, me emme mitään lonttutakkeja halua!

Voitte vain arvailla, mitä teemme "lonttutakeille".

amlA aj ferynneJ, 16 HM

[Jenny]

Jouluiset askareet numero 3 ~ Pollen karsinan koristelu


Päätin koristella pohjoisruotsalaisen karsinan, jotta se näyttäisi hienona jouluaattona. Tamma ei näyttänyt juurikaan ilahtuvan koristeista, sitä kiinnostivat vain herkut, jotka olin sille ohimennen antanut.

Jenny ja Alma, 17 HM

[Anne]

Aattoratsastus 2011



Rekiretken jälkeen

Spessu Jennyferille!

[Jenny]

Ihana kuva, Anne!!

Pätkä jouluaaton aamusta 24.12.

Innostuneena hypistelen pientä pakettia kädessäni. Hyppään bussista pois ja lähden juoksemaan lumihangessa - kohti tallia, tietenkin.
"Osallistutteko te aattoratsastukseen?" kysyn Loviisalta ja Inkeriltä astuttuani ovesta sisään.
"Tottakai!"
"Siitä tulee varmasti mahtavaa, tiedän sen!"
Jutustelen heidän kanssaan hetken ja kiidän sitten hoitoheppani karsinalle. En juurikaan näe Almasta muuta kuin hännän, sillä tamma seisoo selinpäin minuun. Muistan kädessäni olevan paketin ja kuiskaan:
"Jos viitsit takamustasi liikuttaa hieman, saat lahjan."
Aivan kuin Alma olisi huomannut meikäläisen vasta nyt. Kiinnostuneena se kääntyy ja työntää päänsä naamaani kohti.
"Voin avata tämän sulle, en usko että sä osaisit tätä avata."
Paketista paljastuu (yllätys, yllätys) pipari ja uusi, ruskeapunainen riimunnaru.
"Mitäs tykkäät?" kysyn Alman rouskuttaessaan toista lahjaansa. "Onkos sulla mitään lahja mulle?"
Vastaukseksi saan lempeän katseen ja pään syliini.
"Varmaankin paras lahja mitä tänään saan", mumisen ja rapsuttelen paksua talvikarvaa. "Senkin paksukainen."

Alan jännittyneenä harjailla Almaa aattoratsastusta varten. Voisin ehkä kokeilla laittaa Alman harjan leteille. Tai sitten en. Se nähdään sitten myöhemmin!

Joulua rakastava Jenny & ja entistä pörröisempi, ihanampi, suloisempi.. Alma, 18 HM

+ Hyvää joulua koko Seppeleelle!

[Jenny]

Maanantai, 5.3.

Hytisten kylmästä nojasin bussipysäkin jäätynyttä tolppaa vasten. Vaikka aurinko paistoikin, ulkona oli varmasti sata astetta pakkasta - tai siltä ainakin tuntui. Olin erehtynyt laittamaan ohuet ratsastushousut ja pipo oli unohtunut keittiön pöydälle koristeeksi. Onneksi olin tajunnut laittaa edes uutuuttaan hohtavan, vaaleanpunaisen takin päälleni. Äiti tuskin ilahtuisi, jos tajuaisi minun käyttävän uutta takkiani tallilla.
Hänen mielestään vähäinenkin hevosen rapsuttelu likaisi vaatteen kuin vaatteen. Ajatuksiltani en meinannut huomata bussia, joka eteni minua kohti. Käteni ponkaisi automaattisesti ylös ja bussi pysähtyi eteeni. Kapusin bussiin helpottuneena siitä, etten ollut jäätynyt jääpalikaksi ja että olisin pian tallilla.

Tallin pihalla huomasin Mirrin ja Ansqun, jotka juttelivat kaikessa rauhassa jostain, luultavasti hevosista, hevostarhan portilla. Päätin yllättää heidät huutamalla 'Böö!' ja syöksymällä jommankumman niskaan. Lähdin juoksemaan heitä päin. Olin juuri huudahtamassa 'Böö!' kun maa petti allani ja liukastuin. Piha oli kylläkin hiekoitettu, mutta se ei ollut estänyt hienoa ilmalentoa. Tunsin itseni varsinaiseksi idiootiksi siinä maatessani.
"Oletko kunnossa?"
Ansqu, Mirri ja minulle tuntematon poika juoksivat luokseni.
"Olen. Tarkoitus oli yllättää teidät kaksi, mutta sitten liukastuin", vastasin. "Odotan kesää."

Ansqu ja Mirri auttoivat minut ylös. Heitä nauratti lentoni ja pian me kaikki nauroimme sille.
"Olen Robert", poika kertoi.
"Heei, etkös sä ookin Vennan hoitaja?" kysyin.
"Jep."
"Olen Jenny, Alman lentävä hoitaja."
Palasimme talliin. Muut menivät yläkertaan, mutta minun oli pakko käydä katsomassa karvapalleroani. Siitä oli ikuisuus kun olin viimeksi käynyt Alman luona. Syyllisyys pistelí, kun olin jättänyt tammani ihan yksikseen viikkokausiksi.
Almaa se ei ollut ilmeisestikään haitannut tippaakaan. Kymmenkunta aloittelijaa kävi jatkuvasti rapsuttelemassa sitä ja sen shettisnaapureita. Myös suloinen, tiikerinkirjava Reino sai rapsutuksista osansa.
"Haluatko lähteä meiän kanssa maneesiin harjoittelemaan puomeja?" Inkeri kysäisi Siirin ja Pampulan karsinasta. "Myös Loviisa tulee."
"Njaa", mietin. "Sopiihan se!"
Otin karsinan ulkopuolella olevasta harjapakista kumisuan ja aloin harjata Almaa. Kerrankin jotain muuta kuin maastoilua! Toisaalta tälläisella kelillä maastokin voisi olla kiva juttu.
Kun Alma oli harjattu ja varustettu, tassuttelin maneesiin. Joku ystävällinen oli jättänyt maneesiin puomeja ja muutaman ei-niin-korkean esteen, jotka kiertäisin kyllä kaukaa. Alma ei ollut mikään hyppivä ihmehevonen, enkä minä MM-kisojen esteratsastaja. Mutta puomit meiltä onnistuivat helposti.

"Me jo odotettiin sua!"
Vasta nyt tajusin, että Loviisa ja Inkeri istuivat shettisten selässä ja säätivät jalustimia sopivan kokoisiksi. Hämmentyneenä huonosta näkökyvystäni talutin rauhallisen Alman shettisten luo. Mikään tuskin hätkähdyttäisi sitä. Jos joku räjäyttäisi pommin sen nenän edessä, sehän vain nukkuisi. Ajatus huvitti minua ja tyrskähdin satulan suuntaan samalla kun kiristin satulavyötä. Pian meikäläinenkin oli satulassa, valmiina ylittämään esteet - öh, siis puomit.
Alkulämmittelyn jälkeen ylitimme esteet - siis puomit ravissa. Kun ne onnistuivat ravissa, kokeiltiin laukkaa. Puomien lisäksi Loviisa ylitti Pampulan kanssa matalan esteenkin. Alma oli oma rauhallinen itsensä, ja ylitti pomminvarmana puomit.
"Nyt maistuisi kaakao", Inkeri totesi, kun otimme poneita varusteita pois.
"Totta puhut", virnistin. "Käydäänkö kattomassa löytyykö taukohuoneesta kaakaota?"
"Joo!" Loviisa huudahti ennenkuin minä ja Inkeri ehdimme 'kissaa' sanoa.
Ei muuta kuin satulahuoneen kautta taukohuoneeseen.

Mä+Alma, 19 HM

[Jenny]

Linssilude, 7.4.2012

"Mä en ymmärrä miten sä jaksat rampata siel tallil joka päivä."
"En mäkään! Hevosistahan on vaan harmia."
"Eihän ole", huokaisen. "Nähdään ylihuomenna, okei?"

Kaksi kaveriani oli pyytänyt mut leffaan lauantain kunniaksi. He pettyivät, kun ilmoitin lähteväni heti leffan jälkeen tallille. He eivät ymmärrä miksi jaksan päiväkaupalla siivota lantaa ja taluttaa poneja alkeistunneilla, kun voisin viettää päivän shoppaillen kamujen kesken. Mutta on mulla kamuja tallillakin ja heille olin myös luvannut tulla tallille lauantaiksi. Enkä mä voi Almaakaan hylätä.
Ja sitä paitsi, meikäläisellä onkin uusi kamera, eikä mulla ole yhtään kuvaa Almasta. Niin että tämän päivän olenkin sitten valokuvaaja.
Maksan bussikuskille bussilippuni ja istahdan lähimmälle penkille, vanhan naisen viereen. Räplään uutta kameraani ja pian huomaan vaihtaneeni sen kielen ruotsiksi. Sain todistuksessa ruotsista kutosen, joka ei ole aiheeton numero. Viime tingassa tajuan menneeni yhden pysäkin liian pitkälle ja painan stoppia. Onneksi kävelymatka ei ole pitkä ja olen hetkessä tallilla.

"Heissan, Jenny!"
Loviisa taluttaa satuloitua Pampulaa tallista ulos ja heilauttaa kättään minulle.
"Moi Loviisa.. mitäs sulle kuuluu?" kysyn Pampulalta ja rapsutan shettistä.
"Ollaan menossa kentälle ratsastamaan. Mistä vetoa, että löydätte mut ojasta kun Pampu on saanu tarpeekseen", Loviisa hymähtää. "Onneksi Inkeri ja Siiri tulee vahtimaan meitä."
Inkeri on vasta laittamassa pullistelevalle ponille satulavyötä. Almaa ei näy, sillä se makaa karsinan pohjalla. Saan napattua ruotsin kielisellä kamerallani suloisen kuvan Almasta, joka kääntää juuri sopivasti päätään minua päin kun otan siitä kuvan.
"Tseh tseh, Alma", sanon ja toivon että tamma nousisi seisomaan.
Tamma nouseekin seisomaan ja tulee kameran eteen. Linssin läpi näkyy Alman silkkiturpa ja otan huvikseni siitäkin kuvan. Kameraan kertyy kymmeniä kuvia. Joissakin Alma seisoo, toisissa se kurkkii karsinastaan käytävälle ja eräässä kuvassa se haukottelee. Otan samantien karsinastaan kurkistavasta Reinostakin kuvan. Ja Ansqusta, joka on tullut hakemaan Reinoa.
"Mikäs linssilude sä oot nykyään?"
"Ruotsalainen kuvaaja Jenny Jonsson, joka on erityisen kuuluisa hevoskuvista -"
Ansqu sieppasa kameran kädestäni ja ottaa kuvan musta ja Almasta. Alman pää heilahtaa juuri Reinoa päin ja mun ilme on kuin jostain kauhuelokuvasta.
"Sustakin vois tulla tosi hyvä kuvaaja.. kahdenvuosisadan kuluttua", sanon virnuillen katsoessani kuvaa.
Ansqu pyöräyttää silmiä ja sanoo:
"Vaihdoin muutes sun kameran kielen takas suomelle, neiti kaikkitietävä."
"Tack. Jag måste.."
En ehdi sanoa lausettani loppuun, kun olen jo ehtinyt tiputtaa kameran maankamaralle. Erittäin kallis kamera oli nähnyt loppunsa heti ensimmäisenä päivänä!
Ansqu nostaa kameran ja sanoo:
"Nääh, ei tää ihan kokonaan rikki menny.."

Sieppaan kameran. Näytössä on pieni halkeama, mutta muuten kamera on kunnossa. Lupaan, että en enää koskaan tuo kameraa tallille..!

20 HM!!

[Jenny]

RKM-valmennus 14.5. maksu


Kiristin pikaisesti - tai ainakin niin pikaisesti kun pystyi - Alman satulavyön tarpeeksi kireälle ja nousin tamman selkään. Oli paahtavan kuuma ilma, aurinko porotti ja hyönteiset olivat viimeinkin heränneet henkiin. Kesä oli saapunut ja olin pukeutunut sen mukaan heppa-aiheiseen t-paitaan ja ratsastushousuihin.
Kuuntelin Annen puhetta samalla kun säädin Alman jalustimia sopiviksi. Almalla oli ratsastanut minua ennen ilmeisestikin kääpiö. Jalustimet olivat todella lyhyet ja pidensin niitä toivoen etten kuluttaisi koko tuntia jalustimien säätelyyn.
Kun jalustimet olivat sopivat, annoin Almalle pohkeita. Vastahakoisesti tamma lähti liikkeelle Siirin perään. Olin ihastunut Inkerin One Direction-paitaan ja haaveillut saavani itsekin sellaisen, vaikken ollutkaan mikään hirveä One Direction-fani.

Ravisiirtymiset alkoivat melko hyvin ottaen huomioon, etten ollut mikään maailman kokenein ratsastaja. Eikä Almaakaan ollut kouluhepaksi tarkoitettu. Saatoin jo kuvitella minkälaisen show'n me kaksi saisimme aikaan oikeissa kisoissa, oikealla kouluradalla.
"Jenny, raippaa Almalle, jos ei ala ravi luistamaan lisäyksissä", Annen ääni havahdutti minut. Nyökkäsin ja napautin Almaa raipallani, muistuttaen siitä että matelu ei kelpaisi.

Lepokäynnin ajalla taputtelin Almaa ja rapsuttelin sitä kaulasta. Huomasin kuinka Mirri hörppäsi vettä juomapullostaan. Aargh, miksen minä koskaan muistanut ottaa juomapulloa mukaan tallille?
Aloitimme laukannostot. Alma innostui laukannostoista ja menikin reippaasti lopputunnin. Meillä taisi Alman kanssa sujua laukannostot hyvin, sillä Anne ei sanonut meille mitään.

Kun laukat oli laukattu ja loppukäynnit kävelty, Anne kertoi meidän harjoittelevan ensi kerralla peruutuksia ja kolmikaarista kiemurauraa. Odotin mielenkiinnolla mitä siitäkin seuraisi.
"Olit tänään tosi reipas", sanoin Almalle. Se näytti nyökyttävän päätään kuin sanoen:
"Niin olinkin!"

Estetunnin 14.3. (myöhäinen) maksu

Tuskin maltoin odottaa että pääsisin ylittämään Alman kanssa esteitä. Viime kerrasta olikin jo aikaa, se täytyi myöntää.
Myös Alma olisi varmaankin innoissaan, kun se pääsisi loikkimaan esteden yli! Tai sitten ei. Se nähtäisiin kohta.
Säädin jalustimet lyhyiksi ja lähdin kiertämään uraa. Alma löntysteli kaikessa rauhassa, sillä ei ollut kiire mihinkään.
Asetuimme jonoon ja harjoittelimme kahdeksikolla. Tiia ja Mirri ravasivat hieman meitä ennen ja saatoin nähdä silmänurkastani kuinka Pella seurasi Almaa kiltisti.

Seuraavaksi ravasimme kevyessä istunnassa puomisarjan yli. Tämä sujui leikiten.
Laukkasimme ennenkuin aloitimme oikeiden esteiden hyppimisen.
"Esteitä on kolme ja ne ratsastetaan läpi kolmikaarista kiemurauraa muistuttavalla uralla. Tullaan alksi ravissa. Jos joku hevonen nostaa esteeltä laukan, saa toki laukatakin!"

Almuska ylitti esteet taitavasti niin ravissa ja laukassa. Enkä itsekään keksinyt itsestäni moitittavaa kovinkaan paljoa. Hyppäsimme vielä muutaman kerran, ennenkuin tunti loppui. Menimme kaartoon, sanoimme kuorossa 'kiitoos!' ja laskeuduimme ratsailta.

//En ota hoitomerkintää tästä//

[Jenny]

Sekoilua ja hyttysiä

"Hejssan, Jenny", Inkeri huikkasi Siirin karsinasta. "Tuu uittamaan poneja meidän kanssa."
Poika, jonka nimeksi muistin etäisesti Robert ja minulle tuntematon tyttö hymähtivät minulle ohimennen ja palasivat poniensa karsinoihin.
"Ööh, ei kiitti", mutisin hiljaa. "Ei tullut otettua uikkaria mukaan-"
"Ole sitten alaston!" erotin Robertin äänen juuri ja juuri innokkaiden alkeiskurssilaisten äänten seasta.
"Sitähän sinä toivoisit!" tyttö hihkaisi poninsa karsinasta.

Vähin äänin hiippailin yläkertaan viemään kamat pois tieltä. Olin juuri päässyt portaista, kun törmäsin, kirjaimellisesti, punahiuksiseen tyttöön.
"Sorisorisori!" änkytin naama punaisena, kun tyttö noukki tiputtamansa karkkipussin maasta. Pussista oli tippunut jokunen salmiakki, jotka noukin naama vielä punaisempana tytölle.
"Sä olit siellä alkeiskurssilla mun kanssa", hän hymähti kun oli saanut salmiakkinsa takaisin.
"Hä? Ai joo, niin."
"Miira. Ja sä kai olit Jennyfer?"
"Jenny. Pääsitsä nyt hoitajaksi?"

Onnittelin Miiraa Myntin hoitajuudesta. Tietystikin oli harmi, ettei Jolanda ilmeisestikään saapuisi enää Seppeleeseen..
Tyrkkäsin repun nopeasti lokeroon ja lokeron avaimen työnsin taskuun. Ja nyt; Alman luo.

Hyräilin hiljaa Rihannan uusinta biisiä, kun pyrähdin Alman karsinalle. Ruunikon katse käväisi minussa, mutta sitten se palasi karsinansa pohjalle ahmimaan turpeen seasta heinänkorsia, jotka olivat sinne tippuneet.
Laitoin tammalle riimun ja talutin sen pihalle. Pieni kävelyretki vain, ei muuta.
Kuvittelinkohan vain, vai näyttikö Alman katse hieman.. syyttävältä?
"Hei, sä voit myöhemminkin ettiä sieltä turpeen seasta jotain syötävää", tuhahdin. "Mut tänään on tosi nätti päivä, ei mikään turve voi sitä voittaa."
Kuin kohtaloonsa alistuen Alma puuskahti ja seurasi minua kiltisti metsään johtavalle polulle.

Vartin kuluttua ajatus loistavasta kävelystä tuntuikin tyhmältä - hyttysarmeija onnistui hyökkäämään jostain ja pian olinkin täynnä pieniä pistoksia. Alma sensijaan ei välittänyt hyttysistä yhtään. Yksikin käveli sen naamalla, eikä se näyttänyt huomaamaan sitä.

Huitaisin auliisti hyttysen pois Alman otsalta ja käännyin takaisin tallia päin.
Kesä ja hyttyset..


J&A 21HM



Kesämerkki ansaittu erityisen kesäisestä suorituksesta! ~Anne

[Jenny]

Sadetta näkyvissä ja äiti tallilla = katastrofi

Istuin autossa odottaen äitiä. Tämä oli luvannut tarjota kyydin Seppeleeseen, ja tulla kerrankin katsomaan Almaa. Mutta eipähän tätä näkynyt. Kunpa minäkin omistaisin sellaisen mopoauton kuin Humun hoitajalla, jota kaikki kutsuivat ilmeisestikin Elluksi. Tai edes toimivan pyörän, jopokin oli pöllitty takapihalta.

Luultavasti se oli jäänyt murehtimaan rahaongelmiaan, huokaisin ajatuksissani. Nojasin viileää ikkunaa vasten ja avasin radion.
"Huomenna pitäisi olla aurinkoisempaa.." heleä naisääni lupasi radion syövereistä. Toivottavasti, toivottavasti.
Äitiä ei vieläkään kuulunut. Oli kai unohtanut meikäläisen ja jäänyt juttelemaan puhelimeen ystävänsä Mirjamin kanssa. Hänkin omisti kennelin, kasan koiria ja sellaisen teiniangsti tytön kuin minä. Tai niin äiti ainakin sanoi. Itse en tuntenut oloani teiniangsailijaksi, päinvastoin! Jadehan se suurin angstailija oli. Sisko valitti äitille kaikesta ja kaikista - ja meikäläinenkin oli saanut osansa tämän sekoilusta.

Lopulta äiti asteli ulos omakotitalomme etuovesta. Tällä oli päällään jättimäinen, punainen sadetakki. Hän saapasteli autolle ja avasi takapenkin oven. Sisälle hyppäsi Tiko, äidin lempparihusky.
"Ööh, mitä Tiko tekee täällä?" kysäisin ärtyneenä. Ei sitä hännänhuiskijaa voinut talliin ottaa.
"Tiko-kulta olisi voinut tulla yksinäiseksi, etkös olisikin?" äiti liversi ja istahti ratin eteen.
"Kerro vielä kerran, miten sinne Seppeleeseen oikein mentiin?"

Yritin puhua äitiä ympäri monta kertaa. Tiko oli sähläri, Tiko säikäyttäisi hepat hetkessä tiehensä, se koira oli kuin kävelevä katastrofi!

Niinpä talsin äidin ja tämän ympärillä hyppivän koiran edellä talliin. Tuskin ehdin edes äännähtää mitään, kun Tiko oli saanut jo kivan pikku ihailijakerhon ympärilleen. Äiti kertoi mieluusti ihailijakerholle kaikenlaista näyttelyistä, mutta tuskin kukaan ymmärsi sanaakaan tämän ROPeista ja Match Show'eista.

Hiippailin yläkertaan viemään eväsleivät ja ratsastuskamat lokerikkooni.

"Jeennyy!"
Olin säikähtää kuoliaaksi, kun joku hypähti taakseni. Käännyin ja huomasin Mirrin, joka lähestulkoon pomppi innosta.
"Kiitti kun säikäytit, mä melkein sain sydärin", murisin.
"Tänne tuli uus poni!"
"Uus poni?"

Lähdin seuraamaan Mirriä alas. Tämän kertoman mukaan kyseinen poni sekoittaisi taatusti kävijöiden päät suloisuudellaan. Mistä vetoa, että karsinalla olisi kymmenen ihailijaa, jotka vannoisivat rakkauttaan tälle söpöläiselle?

Mutta ihme kyllä, ponin karsinalla ei ollut ketään.
"Mitäköhän Anne on tehnyt, että tää poni on jätetty rauhaan? Täällä ei ole ketään!" kuiskasin.
"Emmä tiiä. Mut eiks tää ookki söpö? Sen nimi on ilmeisestikin Poppari. Tuotiin just", Mirri hehkutti.
"Mut.. eiks tässä ollu joku poni?"
"Aksu. Se lähti Epun kanssa."

Nilla-parka. Olisi ollut hirveää jos Alma olisikin lähtenyt. Myös Epun hoitajaa kävi sääliksi, mutta Eppu oli eläkkeensä ansainnut.

Jätin Popparin rauhoittumaan ja menin Alman luo. Tammalla olisi tällä viikolla vapaata ja se näytti ilmiselvästi nauttivan vapaudestaan.
"Laiskottele niin kauan kuin haluat, pian teikäläisen lomapäivät loppuu", varoitin mukamas synkkänä.
Astuin Almakullan karsinaan ja rapsutin sitä hajamielisenä otsatukan alta. Äiti ei tiennytkään miten ihana Alma oli.. voi ei, äiti!

Avasin inhottavasti natisevan karsinan ja hain katseellani äitiä. Minneköhän se oli kadonnut? Oliko ollut pakko raahata se mukaan?
"Jennyfer, lähdetäänkö? Täällä on lantaa joka puolella!" äiti parahti. Tämä käveli Tikon kanssa minua kohti. Olisi tehnyt mieli huomauttaa tämän olevan tallissa, jossa oli luonnollisesti lantaa, mutta sen sijaan huokaisin:
"Juu lähdetään vaan. Mutta ensin näytän sinulle Alman. Sitähän sä tulit katsomaan, eiks niin?"

Äiti vilkaisi empivästi ulko-ovea kohti, mutta seurasi sitten Tiko kintereillään minua Alman karsinalle. Tämän harvasanaiset kommentit olivat; "Onpa se valtava" ja "Eikös tämä ole shire?". Sitten hän sipsutti ulos.
Loin viimeisen vilkauksen shirenhevoseeni ja lähdin seuraamaan äitiä kuuliaisesti sateiselle pihalle.

Jen&Alm 22 HM

[Anne]

15.6.2012:

Alma ansaitsi PP-MVA -arvonimen!

[Jenny]

Hyvä Alma! ^^

Jaakon kosto

Olkkarissa oli meno villeimmillään. Minä, Mirri, Ansqu ja pari muuta pelattiin Afrikan tähdestä jo kolmatta kierrosta. Mirri oli voittanut jo kaikki edelliset, ja oli nytkin lähestymässä maalia uhkaavasti.
"Sä fuskaat!" Ansqu tokaisi jo kymmenettä kertaa ja joutui taas rosvon uhriksi.
Muutama hyppelehti sohvalla laulaen Justin Bieberiä ja muutamat yrittivät olla välittämättä mekkalasta ja lukivat uusia hevoslehtiä. Fiksuimmat olivat jo paenneet omiin koteihinsa.
"Muahaahhhaaa! Voitto kotiin!" Mirri tuuletti. Hän oli juuri päässyt mustalla ukollaan maaliin. Ansqu oli juuri sanomassa jotain, kun..

"Öhm, mitkäs pyjamabileet teillä on täällä meneillään?"
Jaakko oli hiipinyt olkkariin kenenkään huomaamatta ja tuijotti meitä jokaista hämmästyneenä. Olisi meikäläinenkin jo tullut vähän epäluuloiseksi, kun yläkerrasta kuului sellainen melu. Kellohan näytti jo yhdeksää.
"Ootsä hoitaja?" joku nokkela kysyi.
"En, mutta olen tullut jo sanomaan siitä että ois jo teiän nukkumaanmenoaika", tämä huomautti. "Koska hyppelehditte vielä täällä saatte rangaistukseksi jokainen hoitaa heppojenne iltarutiinit."

Alistuuneena hoitajat laittoivat tavarat omille paikoilleen ja suuntasivat alakertaan. Talli hiljeni. Välillä kylläkin kuului nurinaa ja kikatusta, kun joku oli astunut lantakasaan.
Lapioin happamana Alman kikkareet lantakärryyn ja lähdin kuljettamaan sitä lantalaa kohti.
Ei ollut vielä kovinkaan pimeä. Hyvä. Kippasin lantakärryjen sisällön lantalaan ja palasin talliin.
"Jenny, tuo ne kärryt tänne ja äkkiä!" Mirri käski. "Tiia ei ole sisäsiisti."

Mirrin siivottua lähdin hakemaan Almaa tarhasta hänen kanssaan, sillä Tiia oli samassa tarhassa kuin se.
"Tiiuska on taatusti tarhan toisessa päässä piilossa meikäläistä", Mirri ennusti.
"Onnea metsästykseen", sanoin ja kiipesin aidan yli tarhaan.

Alma oli juuri syömässä ruohoa, kun hiippailin sen luo. Tamma nosti päätään ja katseli minua ruskeilla, luotettavilla silmillään. Sen leuat jauhoivat ruohoa vinhaan tahtiin.
"Tuu sisälle iltapalalle", kuiskasin.
Alma näytti mieluummin syövän ruuakseen ruohoa. Laitoin sille kuitenkin riimun päähän ja talutin sen Tiian perässä talliin.

Kun ei-niin-mukava-siivous-homma oli hoidettu, hommat alkoivat tuntua ihan hauskoilta. Aina kun Jaakko käänsi päätään kikatettiin kaikelle mahdolliselle samalla kun jakoi hoitsulleen iltaheiniä.

"Huh, Alma syö kuin.. hevonen!" totesin kun olin ruokkinut sen. Heppa itse näytti siltä kuin annos olisi ollut sille liian pieni ja se katsoi minua syyttävästi.
"Emmä voi sille mitään jos sulla on loputon maha", totesin ja pussasin silkkistä kauraturpaa.

"Jaakko, miksi tytöt on täällä vielä?" Jossu kysyi hämmentyneenä. Hän oli tullut ilmeisestikin tarkastamaan hevosten vointia, mutta tajunnut tallin olevan täynnä hoitajia. Vaikka kello lähestyi jo kymmentä!
"Orjatyövoimaa, Jossu-hyvä", Jaakko vinkkasi. "Orjatyövoimaa."

Jennyfer & Alma, 23 HM

+++

Uusi päiväkirjan kansi, edellinen on aika.. niin.

[Jenny]

♥Thousand Years♥

"Smaaiiil!"
Valo välähti. Hetkeen en erottanut mitään, mutta sitten..
"Mirri! Jos mä tulin nyt sokeeks nii sä kyllä-"
Vaaleaverikkö vain naurahti ja otti toisenkin kuvan kasvoilleni vääntyneestä irvistyksestä.
"Kuvaa mieluummin vaikka hoitopolleas."
"Tarkotat kai hoitopollejas?"
"Hä?"
"Missä sä oot ollu? Eksä oo kuunnellu mua yhtään?"
"Ai nii joo", sanoin hitaasti. "Olikse sun uus hoitsus joku.. Rasmus?"
"Jenny!"
"Joojoo, tottakai mä ny Rensun muistan, sähän puhut siitä melkeen koko ajan."
"Maastoon lähössä?"
Mirri nyökkäsi sylissäni olevaa satulaa.
"Nääh. Mä meen vähän ratsastelemaan tonne maneesiin."
"Okei, mä tuun kattomaan paremman tekemisen puutteessa."
Mirri katosi järkkärinsä kanssa yläkertaan hakemaan eväänsä.

Työnsin jalallani harjapakin pois tieltä ja pujahdin pohjoisruotsalaisen karsinaan. Alma tuntui kutistuneen kesän aikana.. Tai sitten meikäläinen oli venynyt hiukan.
Kello oli viittä vaille kolme kun talutin Alman maneesiin. Mirri istui jo katsomossa leipää mussuttaen. Tirskahdin Mirrin järkkärille, jonka tyttö oli laittanut vierelleen, aivan kuin sekin olisi katsonut kuinka mulla ja Almalla menisi.

Alma löntysteli hitaasti uraa pitkin. Pieni näpäytys raipalla sai sen kävelemään hieman reippaammin. Annoin tammalle pohkeita ja se lähti ravaamaan innokkaasti.
Käänsin Alman voltille, josta tuli soikiomainen ja hieman liian suuri. Seuraava voltti oli parempi.
Vaihdoin pari kertaa suuntaa ja hidastin käyntiin. Näytin kieltä Mirrille, joka oli tekemässä lähtöä ja halasin Almaa.
"Palattaisko meki takas tallille?"
"Hörrh."

Jennyfer & Alma, 24 HM

[Jenny]

Tiistai, 25.9.2012 - ♥Memories♥

Sade rummutti auton kattoa, kun se kiemurteli kivikkoista hiekkatietä pitkin.
"Mä oon hoitanu Almaa jo vuoden, aattele!" hehkutin kuskinpaikalla olevalle, todella rasittuneen näköiselle äidilleni.
"Joo, kivakiva", tämä huokaisi ja käänsi rattia. "Tuut sit viimestään puol yheksäks kotiin."
"Ainahan mä."

Viiden minuutin kuluttua auto pysähtyi Seppeleen pihalle. Tämä oli jo tuhannes kerta kun astuin ulos samaisesta autosta samaiselle tallipihalle - kaatosateeseen. Tuntui siltä kuin siitä olisi ollut vuodenpäivät kun olin tullut tänne ensimmäistä kertaa - ja niinhän siitä itseasiassa olikin. Tasan vuosi sitten olin tullut hoitamaan Almaa tallille ensimmäistä kertaa.

Tallikaverit ja ponit olivat ehtineet vaihtua. Nyt kun Mirrikin oli lähtenyt, tunsin oloni hieman ulkopuoliseksi. Oli kuitenkin edelleen Lovvu, Inkeri ja Ansqu. Ja Jeccu, Miira ja Britta, joiden kanssa olin puhunut vain ohimennen. Niin..

Kävelin talliin suojaan sateelta. Kimeitä hirnahduksia kuului tallikäytävältä, mutta muuten oli melko hiljaista. Kaikki olivat varmaankin pakkautuneet kerhohuoneeseen. Jäin seisomaan toimeettomana paikoilleni. Tunsin itseni uudeksi hoitajaksi, jonka täytyisi mennä tutustumaan hoitajapoppooseen. Lopulta ryhdistäydyin ja kävin katsomassa ilmoitustaulua.
Ilmoitustaulun mukaan Alma oli sillähetkellä alkeistunnilla, joten suuntasin maneesiin. Ei enää satanut, mutta tummat pilvet kiertelivät edelleen uhkaavasti tallin yläpuolella.

Hipsutin hiljaa katsomoon ja jäin nököttämään jo toisen kerran tänään paikoilleni. Vieressäni istuva tyttö seurasi tiiviisti tunnin kulkua, eikä taitanut edes huomata tuloani.
"Moi", ääneni tuskin oli kuiskausta kuuluvampi, mutta tyttö kuuli sen.
"Moi", brunette hymyili ja teki tilaa minulle. Istuuduin hänen vierelleen ja kuulin hänen olevan Pellan uusi hoitaja. Kerroin hoitaneeni Almaa jo vuodenpäivät.
"Alma oli toi pohjoisruotsalainen?"
Mieleni teki kehua Almaa päästä kavioihin, mutta tyydyn vain nyökkäämään ja sanomaan Almaa kiltiksi. Sitten kumpikaan ei keksinyt enää mitään sanottavaa vaan molemmat keskittyivät tuntiin.

Alma löntysteli hitaasti loppukäynnit ja kuulin kuinka Anne pyysi minua ja Selenaa hoitamaan hoitoponimme pois, koska ratsastajat eivät ehdi. Hymynkare nousi huulilleni, kun pinkkihupparinen, lettihiuksinen alkeiskurssilaistyttö ojensi Alman ohjat käsiini.
"Nyt voit hengähtää vähän", lepertelin pohjoisruotsalaiselle koko matkan talliin. Ulkona oli alkanut tulla jo hieman hämärä ja viileä. Minä ja Alma talsimme viimeisinä. Tamma yritti hamuta maasta ruohoa ja sai kun saikin muutaman ruohonkorren revittyä maasta.
"Senkin velmu!"

Riisuin Almalta tallissa satulan ja kannoin sen satulahuoneeseen. Sitten suitset. Huuhtelin kuolaimet ja pyyhkäisin suitsia nopeasti sienellä. Sitten kiiruhdin takaisin harjaamaan maailman parasta hevosta.

Jenny ja Alma, 25 HM
!!Vuosi yhdessä!!