|
Post by Loviisa on Dec 24, 2015 11:28:30 GMT 2
Hyvää joulua Luna sekä koko muu seben poppoo! <3
Hiljaisten hankien sinistä taikaa, joulu on ihmeiden iloista aikaa.
|
|
|
Post by Loviisa on Dec 18, 2015 15:35:00 GMT 2
Piparitallipoika Kukas muukaan kuin meidän oma Kasper, hieman oudossa asuvalinnassa, tyytyväisenä piparin muodossa.
|
|
|
Post by Loviisa on Dec 7, 2015 21:51:29 GMT 2
Punakuono!!
Jää- vai lumilyhty?
|
|
|
Post by Loviisa on Nov 30, 2015 17:30:15 GMT 2
Voi Cella! Tulit ja hait reilu vuos sitte Windin hoitajaks, pääsit ja rymistelit heti seben jengiin. Aij että mä oon ilonen kun pääsit hoitajaks ja oot osana tätä meidän kirjavaa joukkoa. Sun lahjakkuus heijastuu sun tarinoihin, ne on niin sujuvia, idearikkaita ja aitoja. Ja niin, ihan älyttömän hauskoja! Myös sulla on piirustustaitoa, kuvat on taitavasti piirrettyjä ja lämminhenkisiä. Voin vaan kateellisena katella. Sä oot niin esimerkillinen hoitaja!
Ihminen siellä Cellan takana vaikuttaa niin ystävälliseltä. Oot aina kaikille kiva positiivisillä kommenteillas.
En voi siis muuta sanoo ku keep going girl!
|
|
|
Post by Loviisa on Nov 19, 2015 16:09:35 GMT 2
Mulle vaikka kymppi!
|
|
|
Post by Loviisa on Nov 13, 2015 23:05:04 GMT 2
Perjantai kolmastoista
Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota. 26HM!
//Eihän mulla oo täällä mitään piirustuspaperia tai kyniä ni siks vähän tämmönen raakile, enkä keksiny tähä oikee mitään tarinaa ni tuli ihan random otsikko+teksti.
|
|
|
Post by Loviisa on Nov 5, 2015 0:02:46 GMT 2
Poikaystäväkö?Oleskeluhuoneen kuumin puheenaihe oli viime aikoina ollut pojat ja erillaiset suhdekiemurat, jostain kumman syystä. Olin keksinyt uskottavat tekosyyt poistua paikalta aina kyseisen aiheen tullessa esille, kerran olin jopa mennyt vapaaehtoisesti taluttajaksi alkeistunnille. Tänään en ollut keksinyt mitään syytä miten livetä paikalta, joten yritin istua sohvan nurkassa mahdollisimman huomaamattomasti puhelinta pläräten. ”Arvostelkaa tää poika asteikolla 5-10”, ”Mä näin eilen niin hyvännäkösen pojan”, ”Mulla ei taida olla mitää mahkuja siihe yhtee poikaa”, ”Mä en jaksa niitä enää”, ”Niin ketä?”, ”No poikia”. Tän kaltasia lauseita mun korvat oli rekisteröiny muutaman viikon ajan. Poikia siellä, poikia täällä. Tänään keskustelu kävi taas kiivaana. Ja sieltä se sitten tuli. Ihan yhtäkkiä. Salamana kirkkaalta taivaalta. ”Loviisa, miks sulla ei oo poikaystävää? Sähän oot tommonen urheilullinen ja kaikkee” Mä hämmennyin. Ehkä vähän punastuinki. Mitä mä nyt tähän vastaisin? Ja miten se urheilullisuus mihinkään liitty? Mun aivot jääty totaalisesti. ”Ö-ö-ö.. Hyvä kysymys” änkytin. Tytöt katto mua odottavasti. Teki mieli heittää kaikki, pojat on paskoja kortit kehiin mutta päätin hillitä itseni. ”Ei mua vaan täl hetkel kiinnosta, pojat siis, tai seurustelu ylipäätään” Nyt ne katto mua silmät suurella, kysyvästi. Pystyin niin selvästi lukemaan niitten ajatukset. ”Meinaatkosä että sä et tykkää pojista sillee?” ne kysy arasti. ”Ei ei ei, te ymmärsitte väärin, kyllä mä silleen tykkään. Mutta mulla on urheilu, talli, Frank ja lukioki vielä, ei mulla oikeesti olis aikaakaan” Olin niin vaivaantunu että mun teki mieli vaan juosta johonki niin kauas ettei kukaa enää koskaa näkis mua. Sainko tän ansiosta Seppeleen outolintu-tittelin? Olinhan mä jo 16, kait mun pitäs jo kovaa kyytiä seurustella? Katoin lattiaa, yritin esittää viileetä vaikka tiesin että se oli ihan turhaa. Helottavan punanen naama paljasti kaiken. (Nopeella vilkasulla olis voinu luulla tomaatiks, heh heh...) ”Just noin, asiat tärkeysjärjestykseen. Inkerin sanoin, ne vaan saa sut ahdistuneeks ja kaikkee muuta kamalaa” tytöt totes yhteen ääneen. Huokasin. Helpotuksesta. Ehkä mä nyt en saanutkaan sitä kaikkien havittelemaa (tai pelkäämää) titteliä. Oleskeluhuone-episodista selvisin uittamalla naaman jääkylmään veteen vessan lavuaarissa. Punasuus lähti joo, nyt naamasta sai kahmettua jääsirpaleita (okei, okei, hieman liioteltu, mutta siltä se ainakin tuntui), asiaa ei ainakaan auttanut yhtään se, kun lähdin katsomaan kentän laidalle Frankin tuntia. Lämpömittari oli näyttänyt montaa plusastetta mutta kylmä tuuli sai ilman tuntumaan lähemmäks pakkasasteita. Frankilla ratsastavan tytön oli lähdettävä aikaisemmin tunnilta joten sain tehdä loppuverkat. Jottemme häirinneet tuntia enenpää, lähdimme käppäilemään maastopolkua pitkin. Ilta oli jo pimennyt, joten menimme edes hieman turvallisemmalta tuntuvalle valaistulle polulle. Pelkäsin ja olin pelännyt pimeää koko ikäni. Tulevat kuukaudet olivat siis pahimmat pimeää pelkääville. Toivoin ettei Kauna laahustaisi hiukset hulmuten ojan pohjalta tai moottorisahamurhaajan seuraavan meitä. Vaikka kävimme vain pienen lenkin, tuntui ihanan turvalliselta nähdä tallin lämpöä hehkuvat valot. Sisällä oli rauhallista, suurin osa hoitajista ja tuntilaisista oli lähtenyt jo kotiin. Vain muutama hassu, innokas tuntilainen rupatteli ilmoitustaulun luona ja pari hoitajaa puunasivat hoitsuja valmiiksi iltaunille. Hoidin Frankin, vein varusteeta paikoilleen ja hain loput kamani lokerosta. Ennen lähtöä kävin vielä Frankin karsinassa. Olisin voinut klisesti sanoa Frankin olevan ainoa mies mun elämässä tällä hetkellä ja sen riittävän, en sanonut. Päädyin vain hyräilemään sitä iän vanhaa laulua. ”Pojat, miksi kiusaatte ja tuotatte vain harmin..”
25HM!
|
|
|
Post by Loviisa on Oct 30, 2015 19:05:15 GMT 2
Pukukisa
"Et oo tosissas?? Mitä sä oikein esität?" veljeni tokaisi nähdessään mun naamarin. "Ja naamari sille konille kans? Eikö toi oo jo jotain eläinrääkkäystä?" "Hah hah.. Me ollaa emojeita typerys!!" Joo, eihän tää mun idea mikään huippu ollut mutta musta ihan hauska. Frankin naamari oli kyllä vaan sillä päällä kuvaushetken ajan, kattokaa miten cool tää polle oli!
|
|
|
Post by Loviisa on Oct 11, 2015 22:07:29 GMT 2
Lupsakka matka maastossa
Kaunis sunnuntaipäivä oli pyhitetty talleilulle. Viimeisetkin unihiekat karisivat jäähileinä silmistä kun hinasin itteni pirteään ulkoilmaan. ”Juu, ei ei ja ei” Pohjoistuuli puhalsi niin koleasti että ilman mun paksua ja lämmintä parkatakkia ei vaan ollu mahollista tareta ulkona joten ennen kun kerkesin askeltakaan ottaa, käännyin ympäri ja tallustelin suoraan kellariin. Nappasin varulta mukaan takin lisäksi paksummat ratsastushousut ja kun viimein astelin ulko-ovesta ulos, kylmyys oli todellakin selätetty. Olo oli heti ku etelänlomalaisella, hikinen ja kuuma. Kerrospukeutumine teki liikkeistä hitaanpuoleisia, taisin hiukan yliarvioida pukiessani kolmet kalsarit kollareiden alle. Mutta en valittanut. ”Hei äiti, hidasta, onko toi...” tien laidassa seisoi tummahiuksinen tyttö pyöräänsä säätäen. Tunnistin tytön. ”Sandra! Pyöräkö rikki?” huikkasin avatusta ikkunasta. Tyttö katto hetken hätääntyen ennen kuin tunnisti mut. ”Ai, moi Loviisa! Tais mennä kumi puhki” ”Ootko menossa Sebeen? Pääset meidän kyydissä, hyppää vaa takapenkille” ehdotin. Sandra näytti helpottuneelta ja nousi autoon. Äiti alotti tietenki heti kyselytunnin ja mä yritin katkasta sen puheet selittämällä meidän ärsyttävästä englannin opettajasta. Onneksi kohta huristeltii jo tuttuaki tutumpaa hiekkatietä, pihassa kiitettiin kyydistä ja äiti lähti takas kotiin. ”Käydäänkö nopee Sent.. eiku siis Lemonin karsinalla. Mä en oo tavannu vielä sitä” sanoin. Kävelimme tallikäytävää pitkin uuden hevosen karsinalle. Sentin tapaus oli ollut niin surullinen etten ollut kyennyt käymään katsomassa uutta kaveria ensinkään. Karsinasta kurkisteli vaalea tamma jolla oli niin ystävälliset silmät, se näytti uteliaalta. Se oli juuri tuotu sisälle huuruavasta hengityksestä sekä loimesta päätellen. Tuota pikaa keltaista harjapakkia kantaen karsinalle saapui vaalea, suurinpiirtein saman ikäinen tyttö, joka esittäytyi Lemonin hoitajaksi, Kikaksi. ”Mä oon Loviisa, Frankin hoitaja ja..” ”Mä oon Sandra ja hoidan tota Aristoa” Sandra lisäs ja heilautti kättään taaksepäin jonnekkin Arin karsinan suuntaan. Rupateltiin hetki, kunnes Kikka alkoi harjaamaan Lemonia ja me lähettiin käymään oleskeluhuoneessa. Huoneessa ei ollut ketään, mutta huomasin lapun pöydällä. ”Jee, kivaa, tottakai mennään! Kello on kakstoista vasta, eikä meidän oo järkee vielä varustaa heppoja. Mennäänkö vaikka puhistaa varusteita? Arskan suitset on ainaki kamalassa kunnossa” Sandra totes ilosesti ja suuntas satulahuoneen suuntaan. Haimme höyryävän kuumaa vettä ämpäreihin ja purkin satulasaippuaa ennen satulahuoneeseen menoa. Koska aikaa ei ollut perusteelliseen puhdistamiseen, irrotettiin ainoastaan kuolaimet ja tiputettiin ne likoamaan lämpimään veteen. Tuntien alettua suitset likaantuivat tuhat kertaa nopeammin kuin kesällä. Juteltiin Sandran kaa syysloman suunnitelmista, joita mulla kylläkään ei ollut, yllätys yllätys. Mutta olipahan ainakin aikaa käydä tallilla. Mustat kynnenaluset muistuttivat siitä mitä juuri olimme tehneet. Kello osoitti jo paljon, joten lähdimme hakemaan polleja tarhasta. Tiemme erkanivat, kun Sandra jatkoi matkaa maneesin taakse hakemaan Aristoa ja minä nappasin Frankin jo aikaisemmasta tarhasta. Talutin Frankin talliin, omaan karsinaan ja aloin harjaamaan. Pidin kiirettä sillä harjauksen jälkeen mulla oli enää kymmenen minuuttia aikaa. Astelin kuitenkin juuri ajoissa kentälle, jossa Anni ja muut odottelivat. Sunnuntai oli kirkas, aurinko sädehti taivaalla mutta ilma oli silti viileä. Kentällä meitä oli yhteensä kahdeksan. Minä, Sandra, Anni, Emmy, Robert, Wenla, Aurinko ja Myntin hoitaja, jonka nimeä en muistanut (Sandra kertoi pojan nimen olevan Aleksanteri). Anni näytti iloiselta ja ehkä vähän yllättyneeltä että meitä oli näinki monta. Suunniteltiin ennen lähtöö vähän reittiä ja sitte lähdettiin Pyöstin vuoren suuntaan. Me järjestäydyttiin sikin sokin jonkin näköseen parijonoon. Reitti joka suunnittelimme menevän kestäisi noin kaksi tuntia. Jonon kärjessä juttelivat Anni ja Emmy, heidän jälkeen Robert ja Aleksanteri. Minä ja Sandra toiseksi viimeisinä ja hännän pitäjinä Aurinko ja Wenla. ”Kattokaa noita puolukoita, upeita!” Emmy henkäs ja osotti sormellaan maata kohti. Pakkanen oli kuorruttanut puolukat uskomattoman näköisiksi, ne kiiluivat mättään päällä niin kuin timantit. ”Stop, stop! Oottakaa, näistä on pakko ottaa kuva instagramiin” Wenla huudahti ja ennen kuin kerettiin mitään vastalauseita sanomaan, tyttö oli hypännyt ihmettelevän Gitan selästä, iphone kourassa puolukoita kohti. ”Me ei sitte ootella filtterien laittoa” Robert sano jo eteenpäin tepsuttelevan Harryn selästä. Vaikka tapahtuma kesti korkeintaan kolme minuuttia, Frank kerkes vissiinki nukahtaa jo siinä ajassa. Liikkeelle se lähti yhtä tahmeesti kun mä heräsin aamusin. Tää kirpeä syksyinen ilma ei ainakaan tehny mitään vaikutusta mun hoitsuun. Kierrettiin mäet ja notkot, pellot ja metät, polut ja tiet. Laukattiin. Ravattiin. Käveltiin. Hypittiin ja pujoteltiin. Pohdittiin asioita, kerrottiin vitsejä ja naurettiin. Semmonen epätavallisen tavallinen sunnuntaimaasto. 24HM!
|
|
|
Post by Loviisa on Oct 11, 2015 21:57:21 GMT 2
Nappi.
Vaikka kyllä haluaisin semmoset isot, en oo vaan löytäny sopivia.
Sipsit vai karkit?
|
|
|
Post by Loviisa on Sept 25, 2015 20:48:55 GMT 2
Onnea ja tervetuloa uudet hoitajat!! Koeviikko ensviikolla ja PELOTTAA!! Onko viime hetken neuvoja lukiolaiset?
|
|
|
Post by Loviisa on Sept 18, 2015 19:56:04 GMT 2
Hoplaa!
Silmäluomet painu alaspäin. Tasapaksu ääni selosti jotain jossain taustalla, kaukana. Keskity nytte. Ei, ei pysty. Pää nuokahti pulpettiin. Nukahdin.
Kello pirisi, pulpetit ja tuolit kolahteli. Hetkeä myöhemmin tajusin saman vanhan kuvion tapahtuneen taas. Toinen ääni sano päässä: ”yritä ees, oot ihan toivoton” ja toinen taas: ”ei sillä yhellä kerralla oo niin väliä.” En osannu päättää kumpaa niistä uskosin. Olo oli virkeä mutta omatuntoa kolkutti. Pois lähtiessäni loin ”olenpahoillani” katseen opettajalle. Luojan kiitos että oli vaan yks tunti tänään.
Jo 20 minuutin kuluttua juoksin tallitietä pitki niinku Lasse Viren Münchenin olympialaisissa. Vaikka avautunu kengännauha sai mut hetkeks halailee maata, en jääny siihen lepoasentoon makaamaan tai manannu mun mielessä vaan nousin mahollisimman nopeeta ylös. Onneks talli oli jo ihan lähellä koska puuskutin kieli suusta roikkuen naapurissa asustelevan Rape-bulldogin tavoin. Joka aamu Rape jölköttelee uskollisesti isäntänsä kanssa hakee aamupostia ja jo viimesen 4 vuoden ajan oon aatellu, et tuo koira saa kyllä kohta sydänkohtauksen kun se juoksee laahustaa niin henkihieverissä. Mutta ei, mikään ei oo Rapessa muuttunu muutamaa vyötärömakkaraa ja harmaata karvaa lukuunottamattta.
”Noniin hoitsuni mun, tänään päästään tosi toimiin” Frank katteli mua ihan kummastellen, se ei oikeen tajunnu mitä olin tekemässä. Enkä mä itekkää, kun olin niin innoissani että hössötin vaan. Puunasin pollen älyttömän tarkasti, setvin jokasen jouhen erilleen toisista ja kiillotin kaviot. Ja kyllä oikeesti puunattava nautti kans, yhtälailla ku mäki. Vaikka vähän sitä tais nolottaa, ku sen hännässä roikku kalanruotoletti..
Huvikseni vaan silittelin Frankin hyväkuntosta yleissatulaa ennenku heitin sen käsivarsille ja palasin takas pollen luo. Talli oli hiljanen. Itseasiassa olin ainut ihminen koko rakennuksessa. Hetki sitte Kassu ja Jaakko oli lähteny hakee jotain muonakuormaa kaupungista ja Anne oli sanonu lähtevänsä kotiin tekemään ruokaa ennen ekan tunnin alkua. Oli oikeestaan tosi kiva olla kahestaa ja vielä hiljaa. Ruunaa ei paljon hetkauttanu kun liu'utin satulan kevyesti selkään. Se oli niin tuttua hommaa sille et epäilin sen ees tuntevan sitä. Vieläki jaksoin ihmetellä herran kasvanutta mahanseutua, onneks tunnit ja arki oli täällä. Heitin suitset päähän, suojat jalkoihi ja suuntasin kohti kenttää. Ennen sitä omaan päähän tietty kypärä.
”Äääh, unohin kokonaan rakentaa esteet ensiks, sori kamu, joudut oottaa hetken nyt tässä” huokasin ja sidoin kopukan valotolppaan kentän laidalle. Raahasin puomit ja tolpat kentälle ja kyhäsin meille nopeasti pienen radan, kaks ristikkoa, kaks pystyä. Toiseen päätyyn laitoin pari puomia alkuverkkaa varten. Katoin vielä läpi et rata näytti ees suhteellisen normaalilta, totesin sen ihan meneväks. Menevä riitti meille. ”Funky Frank, ready to rock?”
Fiilis oli korkeella. Alkulämpässä kaikki askellajit läpi tuttuun tapaan. Tavote saaha hevonen rennoks ja pehmeeks. Pyöriteltiin voltteja, isot ympyrät päädyssä, joissa kaveri oli jäykkä ku rautakanki. En saanu millään sisäpohjetta läpi. Ulko-ohjalla puolipidäte, sisäohja myötää, pakko sen on vielä taipua. Ja taipuhan se. Olin jättäny yhen ristikon verkkahypyille, sukellettiin sitä kohti. Frank oli virkeenä ja laukka oli pirteetä. Hyvällä tempolla estettä kohti. Verkkahypyt meni ihan hyvin. Me molemmat, mä ja polle oikeen innosta puuskuen suunnattiin muille. Eihän ne muutkaan isoja ollu, mut Frank sytty niille ja mun taidotki oli vähä ruosteessa kesän jäljiltä mut pikkuhiljaa ne palautu mieleen jostain aivojen syvistä lohkoista. Tuli semmonen flow. Täähän onnistuu. Me osataan ja me pystytään.
Tajuttiin jossain vaiheessa lopettaakin. Frank oli väsyny, samate mä. Loppuverkat lähettii köpöttelee maastoon. Annoin pitkät ohjat, istuin rauhassa syvälle satulaan, annoin jalkojen roikkua suorina ilman jalustimia, en keskittyny mihinkää. Pistin silmät kiinni. Haistelin ja kuuntelin syksyä. Kunnes.. Frank päätti että häntä ei enää kiinnosta tämmönen lässynlää kävely. Se jättiriiviö käänty ympäri ja lähti jölköttelemään kotia. Sillä hetkellä pohdin onko kukaan, kukaan tässä seitsemän miljardin ihmisen asuttamassa maailmassa niin tolvana että istuu silmät kiinni hevosen selässä.
Ja kyllä, oli eka ja vika kerta.
23HM!
|
|
|
Post by Loviisa on Sept 16, 2015 17:39:22 GMT 2
LoviisaAlkeismerkki0/3 Merkki ok!Jatko I -merkki0/3 Merkki ok!Jatko II -merkki0/3 Merkki ok!Koulu 13/3 Merkki ok! Koulu 20/3 Merkki ok!Koulu 30/3 Merkki ok!Koulu 40/3 Merkki ok!Koulu 50/3 Merkki ok!Koulu 60/3 Merkki ok!Este 13/3 Merkki ok! Este 20/3 Merkki ok!Este 30/3 Merkki ok!Este 40/3 Merkki ok!Este 50/3 Merkki ok!Este 60/3 Merkki ok!Maasto 13/3 Merkki ok! Maasto 23/3 Merkki ok! Maasto 33/3 Merkki ok! Maasto 40/3 Merkki ok!Maasto 50/3 Merkki ok!Maasto 60/3 Merkki ok!Maastoeste 10/2 Merkki ok!Maastoeste 20/2 Merkki ok!Maastoeste 30/2 Merkki ok!Maastoeste 40/2 Merkki ok!Maastoeste 50/2 Merkki ok!Maastoeste 60/2 Merkki ok!Western 10/3 Merkki ok!Western 20/3 Merkki ok!Western 30/3 Merkki ok!Miniponit!0/3 Merkki ok!Live 10/1 Merkki ok!Live 20/1 Merkki ok!Live 30/1 Merkki ok!Live 40/1 Merkki ok!Live 50/1 Merkki ok!
|
|
|
Post by Loviisa on Sept 14, 2015 22:20:33 GMT 2
Hei vaan ja tervetuloa syksy!
Syys. Syys. Syyskuu. Mun lemppari vuodenaika oli tulossa räminällä. Sillon kun pyöräilessä poskia nipistelee kirpeä, raikas ilma ja sumu leviää aamuisin pelloille kuin hattarasta revityt ohkaiset siivut. Lehdetkin muuttaa väriään kameleonttien tavoin. Mutta kaikista erehtymätön ja varmin syksyn merkki oli se kun Seppele oli täynnä toimintaa. Matkalla tallille ryöväsin tien varressa olevasta omenapuusta kolme pientä, haaleanpunaista omenaa. Yhden minulle, kaksi Frankille. Uudet synttärilahjaksi saamat kiiltävänahkaiset ruskeat jodphurit koreilivat jaloissani ja huusivat pääsyä jalustimiin.
Heti tallille tullessani suuntasin ensiksi Frankin luokse. Siellähän se, tarhan perukoilla oleili vaalea kärpäskimo. Huutelin sitä nimellä ja rapisuttelin karkkipaperia taskussa. Uteliaisuus vei voiton ja ruuna tassutteli tarhan suulle. Rapsuttelin, taputtelin, pusuttelin ja paijailin toista. Haistelin tuttua hajua. Omenatkin katosivat parempiin suihin.
Hellyttely tuokion jälkeen kipitin hoitajien valtakuntaan yläkertaan. Siellä istuivat, Cella, Clara ja Fiia lumoutuneena kaikki omiin juttuihinsa. Tervehdin iloisesti jokaista ja pikakuulumisten jälkeen halusin tietää kaikki Seppeleen kuulumiset. Olin kuullut puhetta oudoista tapahtumista ja nyt halusin kuulla kaikki yksityiskohtaisesti. Koko kolmikon suut vaahtosivat ja sormet huitoivat varastetuista tavaroista, kummallisista Ruskamäkeläisistä, yöpartioista, uusista hoitajista ja monesta muusta. Nautiskelimme kupit kuumaa kaakaota ja pikkuleipiä samalla. Tarinan jälkeen kihisin halusta saada tietää kuka/ketkä näiden outojen tapahtumien takana oli. Cella kertoi myös nähneensä epäillyttävän miehen jonka paikatut housut viittasivat hyvinkin siihen että kyseessä saattaisi olla itse ponivaras. ”Tää touhu on ollu kyllä ihan uskomatonta, sais varmaan tehtyy kokonaisen jännitystä tihisevän heppakirjasarjan” Fiia totes ja me muut hihiteltiin sille.
Jutustelussa vierähti tovi ja tajusin vasta Claran alettua höpisemään viime viikkoisesta alkeistunnista että munkin kannattais käydä kurkkaa tuntilista. Kipitin ilmoitustaululle ja tarkastin tilanteen. ”Jaahas, se olis junnujen alkeistunti tasan puolentunnin päästä” Pikkuhiljaa tuntilaisia alkoi valua talliin, muista hoitajista mallia ottaen odottelin Frankin karsinan edustalla. Vaaletukkainen tyttö joka esitteli ittensä Saraks ja sano menevänsä tunnin Franksulla oli tosi reippaan olonen. Esittelin itekki itteni ja lähettiin yhessä hakee pollee tarhasta, Sara hoiti kiinnioton mallikkaasti eikä mun tarvinnu auttaa yhtään. Saran harjatessa ruunaa, kattelin varusteet läpi jotta kaikki olis tallessa ja kunnossa. Hengen sai salpaamaan ku tajusin kaviokoukun puuttuvan ja olin valmiina menossa Annen juttusille et munki hoitsu on kokenu ilkivaltaa mut sit tajusin epäillä sen hukkuneen jonkun toisen pakkiin, joten kävin tarkistaa Huiskan ämpäristä olisko se siellä. Tattadaa, sieltä se vihreä kaviokoukku löyty. Nappasin sen mukaan ja huokasin helpotuksesta.
Tarkistettiin satulavyö. ”Frank.... Et voi olla tosissas, kaks reikää c'moon jotain rajaa”, polle oli ollu hyvällä syötöllä koko kesän. Sara talutti muiden perässä Frankin kentälle. Aurinko paisto ja keli oli kiva. Katottiin vielä yhessä jalustimet ja Sara ponkas näppärästi ite selkään. Katoin viel edestäki et ne oli saman mittaset, sitte vaan menoks. Sara kerto et voi mennä alkukäynnit yksin, menin Inkun ja Tuulian (joitten ei kanskaa tarvinnu taluttaa alkukäyntejä) istuu kentän laidalle. Jutusteltiin ja katottiin kuinka onnellisilta ratsastajat näytti selässä. Miten paljon ratsastus toikaa iloa.
Tunnin jälkeen oli niin kuuma. Hölköttely pollen vierellä ja patistaminen reippaaseen raviin ei ollu ihan helppoa. Nostettii jalustimet ja Sara talutti F:n talliin. Kyselin oliko tyttö tyytyväinen tuntiin ja sain kuulla piitkän litannian Frankin ja ratsastamisen ihanuudesta. Hymyilin. Leveästi. ”Mä niin tiiän ton tunteen”
Olis tehny niin kovin mieli hypätä vaan selkään mutta oli pakko odottaa huomiseen. Tänään pollella oli vielä jatkotunti illalla mutta huomenna sillä oli vapaapäivä. Ja sillon mä tuun ja ratsastan aamusta iltaan!
22HM!
Heräsin yöllä ja olin nähny unta sebestä. Otin puhelimen muistion esiin ja aloin kirjottaa.
|
|
|
Post by Loviisa on Aug 4, 2015 21:36:31 GMT 2
Frankin päikkyä on päivitetty viimeks helmikuussa, ei oo muka koskaan aikaa/jaksamista/kiinnostusta kirjottaa. Tuskin oon käynyt ees koneella koko kesänä. Älypuhelin on tullut kokonaan sen tilalle. Odottelenko niin kuin aina ennenkin vai mitä teen. Tuntuu vaan niin kauhean hankalalta seittämän vuoden jälkeen sanoa heipat. Jään miettimään... Mutta mitäs muuta, en voi uskoo että kesä meni jo!! Onko muitten mielestä kesä menny nopeeta? Ja taas viikon päästä koulut on jo alkanu ja mä alotan lukion. Iiks, vaikka tuttu ja turvallinen oma lähilukio niin silti vähän jännittää. En oikeestaan oo hirvee lukuihminen (ja menossa lukioon...xd) mutta tiesin jo heti et haluun mennä lukioon. Ei amiksessa oikeen ollu mulle mitään alaa. Mutta taas niin kuin aina yläasteellakin oon tehny lupauksen itelleni että nyt panostan kouluun. Saa nähä kuinka kauan kestää lupaus. Ja ainiin, piti kysyy lukiolaisilta, kannattaako ostaa kirjat koko vuodeks vai aina ennen jakson vaihtumista? Miten te ootte tehny? // Hitsi toi miitti, olin typerys ja en muistanut ilmottaa etten pääse.:/
|
|