|
Post by Josefiina on Sept 25, 2011 17:43:06 GMT 2
Toi on kyllä päivittämätön versio, siellä on vanhojakin heppoja... päivittelen
|
|
|
Post by Josefiina on Sept 25, 2011 12:14:56 GMT 2
HOITAJAHAKUJEN TULOKSETAluksi suuri kiitos hyville hakijoille. Teitä oli valtavasti ja tehtävä oli oikeasti hankala - monen hevosen kohdalla miltei ylivoimainen. Tällaisiin tuloksiin kuitenkin päädyttiin. Huomio: monelta oli jäänyt unholaan, että tuplatunnuksilla hakeminen on kiellettyä. Et siis voi luoda montaa eri hahmoa, joilla haet eri hevosia, sillä se on epäreilua muita kohtaan. Tällaiset tapaukset saadaan "kiinni" IP-osoitteiden perusteella (kiitos Annen, jonka haukankatse seuloo kaiken vilpin ;D). Kannattaa siis miettiä, hakeeko yhdellä hahmolla ja panostetulla hakemuksella, vai jääkö kokonaan ilman hoitohevosta monen hakemuksen takia... Toivottavasti muistatte tämän ensi kerralla! :) Joka tapauksessa, toivotamme lämpimästi ja innokkaasti tervetulleeksi talliporukkaan seuraavat henkilöt:AKSU: Nilla ALMA: Jennyfer EPPU: Jaana LAILA: Cirus PELLA: Elle REINO: Ansqu SENTTI: Pandora TIIA: Mirri MYNTTI: Jolanda TOPI: Lynn/Daniel Olemme iloisia, että löysimme näin pätevää lisäystä hoitajapoppooseen! :) Käykääpäs kipinkapin kirjoittelemassa itsestänne sivuille menevät kuvaukset tänne ja sitten voittekin aloittaa hoitotaipaleen!
|
|
|
Post by Josefiina on Sept 10, 2011 19:41:00 GMT 2
10.9.2011
Lauantai-illalle olisi ehkä keksinyt muutakin käyttöä. Baari-iltoja, ravintolaillallisia, perhetapaamisia. Mutta kaiken tämän sijaan minä löysin itseni Artsin ravitallilta, istumasta pienen harmaan ponini heittelehtivillä kärryillä. Toivon ja Brisin hienolaatuisiin erityissatuloihin tottunut takalistoni huusi hoosiannaa hypähdellessään jokaisen kivenmurikan kohdalla. Ei auttanut, liikutettava se oli Santtukin.
Maiskautin ja liikautin ohjaa, ja Svante kiihdytti vauhtiaan laiskasti. Surullista mutta totta: suuret haaveet raviratojen legendasta olivat kuihtuneet ajan- ja innostuksenpuutteeseen. Ja ihan rehellisesti sanottuna, ei se Santtu ehkä ihan niin lahjakaskaan ollut. Vauhdista nauttiva ja eloisa, mutta ailahtelevainen ja huonotapainen. Mutta ehkä siitä vielä huippujuoksija leivottaisiin... joskus. Valmennussopimus Koistisen kanssa oli rauennut, kun mies oli muuttanut Espanjan aurinkoon nauttimaan eläkepäivistä. Ajatus jurosta äijänköriläästä espanjalaisen eloisuuden keskellä nauratti.
Toistaiseksi Santtu sai siis nauttia harrasteponin leppoisasta elämästä ja mahankasvatuksesta. Se oli kesän aikana kasvattanut itselleen viehättävän vyötärönympäryksen, jota olisi kai alettava toden teolla karistamaan ennen talvikarvan kasvua – nykyinen pömppis ja mammuttikarva saisivat Svanten näyttämään vaivalloisesti liikkuvalta, homeiselta lihapullalta. Onneksi ponia ei sentään oltu jätetty heitteille kesäksikään, ja peruskunto oli yhä tallella. Se vain kaipasi... pientä viilausta. Sen huomasin nytkin, kun Svante puhisi kuin pieni veturi pienen spurtin jälkeen.
Ravitalli häämötti edessä, joten hidastin oriin käyntiin ja annoin sille vapaata ohjaa. Harmaa poni viuhtoi päätään ja järsi kuolainta; rauhassa se ei osannut olla hetkeäkään. Ohjasin oriin parakkitallille, jossa kiskoin kärryt sen perästä tottuneesti ja talutin ponin talliin. Uupumuksesta huolimatta se jaksoi laittaa pystyyn tyypillisen taistelun; jalkojen nostelua, luimimista, näykkimisyrityksiä. Pahansisuinen poni, se Svante toden totta oli. Ja kiittämätönkin vielä: Kirosin raskaasti, kun Santtu iski hampaansa olkapäähäni viedessäni sille iltasapuskoita. Vaikka Svante oli mitä pirullisin poni, samaan aikaan pidin siitä äärettömästi. Sillä oli huumorintajua, vaikka harvinaisen v-mäistä sellaista, ja toisaalta kärryillä istuminen toi ihanaa vaihtelua maneesinlaidalla karjumiseen. Santun naapuri Humma sentään oli yhteistyöhalukkaampi otus. Suomenhevosnuorikko otti rapsutteluni kiitollisena vastaan ja hörähti lempeästi saadessaan ruoat eteensä.
Kun pollet olivat valmiina yöunille, astuin takaisin vielä valoisaan syysiltaan. Artsi näytti istuvan Minsan kärryillä. Katselin hetken, miten tummanruunikko tamma hakkasi kavioillaan raviradan pintaa hiki kaulalla helmeillen. Hevonen oli kaunis piirtyessään syystaivasta vasten. Kuski taas... huoh. Artsi nyökkäsi tervehdykseksi, minä tyydyin kohottamaan toista kulmaani, vaikka mies sitä tuskin raviradalle saakka näkikään. Vaikka en enää ollut varsinaisesti katkera, ei kommunikointi ukon kanssa vain jaksanut kiinnostaa. Olin saanut Artsista tarpeekseni loppuelämäkseni. Vaikka pakko myöntää, että retale näytti ihan komealta otsa keskittyneessä rutussa...
Ravistelin katkeransuloiset ajatukset päästäni ja köröttelin ravitallin pihaan, olisi hauska moikata vanhaa kaveria Tappia. Astelin tottuneesti talolle ja olin törmätä ykkösiinsä pukeutuneiseen mieheen. - Tappi! Sähän olet komeena! Tappi virnisti. - Thänks Jose. Eka vapaailta viikkoihin, pakko päästä irrottelee. Lähetkö mukaan? - Minne? Liekkijärven paikalliseen räkälään? puuskahdin huvittuneena. - Joojoo! Elli messiin myös, eiks se oo maisemissa? - En mä tiedä... - Jossu, oikeesti. Sä et oo ollu viihteellä ikuisuuksiin! Kohta tallinhaju pinttyy suhun lopullisesti. - No mut... Tappi painoi kätensä suulleni. - Ei vastalauseita. Mä vien sut Seppeleeseen, te pynttäydytte Ellin kanssa ja me alotellaan sillä aikaa Jaakon kanssa. Homma selvä? Naurahdin voimattomasti ja myönnyin lopulta. Oikeastaan ilta ulkona kuulosti ihan hauskalta, vaikka paikallinen olikin täynnä limaisia viisikymppisiä. Ehkä innostuisimme matkaamaan kaupunkiin asti. Tappi suki vielä hiuksiaan vessan peilin edessä, enkä voinut olla huomaamatta, että nuorukainen oli muuttunut silmissä. Ryhdikkäämmäksi, itsevarmemmaksi. Opiskelukuviot olivat selkeästi tehneet miehelle hyvää. Svenssonin mukaan karannut tyttökin oli unohtunut jo aikapäiviä sitten. Odotin innolla, milloin kainaloon löytyisi seuraava kimuli.
Artsi rymisteli paikalle juuri, kun olimme hypänneet kaaraan, ja näytti hölmistyneeltä. - Minnekäs sitä ollaan menossa? - Illanviettoon, Tappi vastasi virnistäen. - Vietä sä täällä hauska ilta keskioluen ja V75-uusintojen parissa. - Kyllä mullakin on seuraa! Artsi ärähti rintaansa röyhistäen. - Itse asiassa... naisseuraa vieläpä. - No joo, kai se puhallettavaa barbara lasketaan, Tappi heitti hyväntuulisesti takaisin ja kaasutti nopeasti tiehensä, ennen kuin saisi tuta serkkunsa raivon. Minua hymyilytti. Ehkä illasta tulisi hauska.
|
|
|
Post by Josefiina on Sept 10, 2011 14:56:21 GMT 2
10.9.2011
Syksy. Kesästä oli jäljellä enää lämmin henkäys, kaihoisa huokaus, joka levähti kasvoilleni raikkaan syystuulen mukana. Syys oli saapunut lempeän vaiheittain, päivät olivat viilentyneet huomaamatta ja puiden lehdet punastuneet hitaasti. Ja oikeastaan arkeen oli ihan hauska palata, talli oli taas täynnä punaposkisia alkeistuntilaisia, tehtävälleen omistautuneita hoitajia ja eksyneen näköisiä vanhempia. Viime päivinä tallilla oli käynyt erityinen kuhina: moni vanha naama oli jättänyt porukan, ja uutta verta etsittiin taas laajalla hoitajahaulla. Oli jotenkin sydäntälämmittävää nähdä hoitajahakuja rustailevien vilpitön innostus. Toivoin todella, että kaikille hevosille löytyisi sopiva puunaaja.
Näissä mietteissä talutin Toivoa tarhasta kohti tallia. Moikkasin samalla Humua taluttavaa Elisabethia ja Pampulaa perässään hinaavaa Loviisaa. Oli kaunis aikainen aamupäivä, kello lähenteli vasta puoli kymmentä. Tallipiha näytti lumoavalta lämpimässä, pehmeässä auringonvalossa. Syysaurinko oli erilainen kuin kesän helteillä; sen valo oli täydempää, lempeämpää. Ilmassa oli vielä häivähdys kesää; vielä toistaiseksi aurinko täytti hailakansinisen taivaan, ja siksi olin päättänyt käyttää aamupäiväni reippaaseen maastoreissuun. Iltapäiväksi kun oli jo luvattu sadekuuroja.
Tervehdin tallissa touhuilevia tyyppejä ja talutin Toivon käytävälle tallin uudelle puolelle. Ruuna oli oma tavallinen hömppä itsensä; hörähteli muille hevosille, keinui edestakaisin kuin lastenkehto eikä malttanut millään olla paikallaan. Aurinko oli kuitenkin ladannut energia- ja positiivisuusmittarini täyteen, enkä jaksanut ärsyyntyä ruunan venkoilusta, kunhan pidin varpaani turvassa Toivon tömistellessä sinne tänne lapiokavioillaan ja varoin joutumasta lintatuksi seinää vasten. Vaikka yhteiseloamme oli kestänyt jo pitkään, ei Toivon levoton luonne ollut tyyntynyt tilkkaakaan. Se oli hellyyttävä höyrytessään jatkuvasti johonkin suuntaan, eikä tallin tavanomainen lauantainen vilinä ainakaan auttanut rauhoittumaan.
- Valmiita? Punapäinen Elli kurkkasi lisäsiipeen juuri, kun olin saanut Toivon satulavyön kiristettyä; neiti kauppatieteen kandi oli tullut tuulettamaan päätään heinäntuoksuiseksi viikonlopuksi, ja oli taas perinteisen metsäreissun aika. - Joo. Tää tampio ei vaan meinaa pysyä paikallaan... fem minuter ja me ollaan ulkona. - Okei, mä vien Liinun jo!
Ja pian istuimme suomalaistemme selässä. Molemmat liinaharjat puhisivat intoa, eivätkä millään olisi malttaneet pysyä käynnissä. Vedin raikasta ulkoilmaa syvälle keuhkoihini ja upposin tuttuun satulaan, tuttuihin askeleisiin mukautuen, tutuista maisemista nauttien. Jotkut asiat eivät koskaan menettäneet loistoaan.
Jo kilometri ennen laukkasuoraa hevoset lämpenivät kuin hehkulamput – etupäässä Toivo, joka sitten tartutti kuumotuksen Liinuun. Hyvätapaisena otuksena ja kokeneena maastoveturina Toivo kunniotti ratsastajaansa, mutta jännittyi allani viulunkielen lailla, täynnä paisuvaa intoa ja iloa. Mennään jo! Mennään jo! Liinu höyrysi takana vähintään yhtä höperön innokkaana. Minua ja Elliä nauratti; hevosten pidätelty riemu tarttui meihinkin, ja virnistin punapäiselle ratsastajalle takanani. - Ton seuraavan oksan kohdalla. - Jep!
Niin annoin Toivolle luvan lähteä matkaan – ja sehän lähti. Haukoin henkeäni kun ruuna ponkaisi hurjaan, hillittömään laukkaan. Adrenaliini syöksähti korvista varpaisiin, eikä maailmassa ollut muuta kuin minä ja Toivo ja laukan kiihkeä rytmi. Nauroin ääneen; kuinka monta kertaa olin tämänkin pätkän nelistänyt milloin minkäkin ratsun selässä, mutta vieläkään, vieläkään taika ei rauennut. Spurtin jälkeen hevoset olivat hikisiä ja hengästyneitä, ja myös minun ja Ellin oli palauduttava hetki. Vaihdoimme Ellin kanssa leveät hymyt, sanoja ei tarvittu.
Eipä aikaakaan, kun ensimmäiset vesipisarat rapsahtelivat kypärälle. Leppeä tuulenvire oli yltynyt kovemmaksi viimaksi ja kuljettanut mukanaan raskaita, harmaita pilviä. Parempi laittaa kierroksia koneeseen; loppumatka sujui reippaassa ravissa, ja silti ehdimme kastua. Laukkapätkän hurmos valui rankkasateen mukana, ja sekä ratsut että ratsastajat olivat varsin tyytyväisiä päästessään sateensuojaan tallille.
Tallissa porisi iloinen puhe, kikatus ja kavioidenkopse. Kuuntelin puolella korvalla hälinää riisuessani varusteista nyt huomattavasti rauhallisempaa Toivoa. Heitin sen selkään fleeceloimen ja sain osakseni kuolaisen suukon. Hassu heppa. Kahmaisin tähdellä koristetun pään syliini, ja hevonen puhalteli tyytyväisenä. Kaikesta hössötyksestä huolimatta Toivo oli maailman kultaisin otus, ainakin nyt, kun sen äärimmilleen ladattua akkua oli sopivasti verotettu. Halihetken jälkeen jätin ruunan latailemaan pattereitaan – tiesin, että iltapäivästä se olisi taas oma höyryävä itsensä. Kuivausta vaadin minäkin, mutta fleeceloimen sijaan loikin päärakennukseen vaihtamaan vaatteet. Vielä olisi edessä työntäyteinen päivä – Bris ravaili tarhassaan levottomana ja Artsilassakin pitäisi ehkä ehtiä pyörähtämään. Illaksi aioimme Ellin kanssa kaivautua sohvannurkkaan tuijottamaan hömppäleffoja ja syömään levyllisittäin suklaata. Se voimanlähteenä mielessäni lähdin metsästämään piirtopäistä orhia tarhasta.
|
|
|
Post by Josefiina on Sept 10, 2011 11:10:42 GMT 2
On sallittua tietysti, ja ihan hyväkin, kun on näin paljon hyviä hakijoita!
|
|
|
Post by Josefiina on Sept 4, 2011 10:40:36 GMT 2
Kiitos hoitotaipaleesta ja palautteesta! Toivottavasti Tiialle löytyy yhtä omistautunut hoitaja. Hauskaa syksynjatkoa.
|
|
|
Post by Josefiina on Jun 22, 2011 21:03:01 GMT 2
Harmi, kiitos kuitenkin ahkerasta ja iloisesta hoitajataipaleesta!
|
|
|
Post by Josefiina on Jun 11, 2011 22:28:40 GMT 2
Kysäisisin, että olisiko mahdollista, että joku tekisi " Tutustu Seppeleehen " - päivän, tai vastaava. Siellä sitten ulkopuolisetkin pääsisivät tutustumaan Seppeleen toimintaan, henkilöihin, hevosiin ja niin? :> Olisi kiva, jos tälläinen järjestettäisiin. Mitähän tuo päivä voisi sisältää? Sellaista, mitä sivut ja foorumi ei tarjoa? :) Niillähän talliin tutustutaan.
|
|
|
Post by Josefiina on Jun 11, 2011 22:22:28 GMT 2
Clara ei varmaan Seppeleessä enää pyöri, Bonniekin kun on taas sponsoriratsastajaa vailla...
|
|
|
Post by Josefiina on Jun 11, 2011 22:17:37 GMT 2
I'm back! Tiedän, etten oo ollut täällä kuukausiin (?) ja ollut muutenkin surkea tallinpitäjä, mutta life can be messy. Laittelen Annelle peeämmää ja LUPAAN järjestää teille ihanaa kesätekemistä kaiken tämän korvatakseni!
|
|
|
Post by Josefiina on Mar 28, 2011 16:32:58 GMT 2
2. Mikä Seppeleen toiminnassa ei toimi, mitä voisi muuttaa/poistaa? Ainut asia, johon en ole tyytyväinen on: riittävä aktiivisuus ylläpitäjiltä, nytkin joulukalenterissa ei ole luukkuja joita saa auki, ja joulu on jo ohi. Sitä voisi muuttaa. Kannattaa muistaa, että ylläpidonkin takana on ihan vaan ihmisiä, joilla riittää kiirusta ja puuhaa Seppeleen ulkopuolellakin. Itse laitan kyllä opinnot virtuaaliponien edelle, vaikka yritän parhaani mukaan tännekin venyä :)
|
|
|
Post by Josefiina on Mar 28, 2011 16:23:12 GMT 2
Kiitos palautteesta ja tervetuloa mukaan toimintaan! :)
|
|
|
Adios !
Mar 13, 2011 18:10:14 GMT 2
Post by Josefiina on Mar 13, 2011 18:10:14 GMT 2
Kiitos hoitotaipaleesta ja iloista kevättä! :)
|
|
|
Post by Josefiina on Mar 13, 2011 18:07:41 GMT 2
Kiitti tähänastisista vastauksista! Uskon kyllä, että muutokset ilahduttaa talliväkeä :)
|
|
|
Post by Josefiina on Mar 10, 2011 22:44:54 GMT 2
Aloitusviestistä: "Nyt kaikki hoitajista satunnaisiin kävijöihin mukaan vaikuttamaan Seppeleen toimintaan!"
|
|