|
Post by Josefiina on Nov 19, 2011 19:35:34 GMT 2
Tytskät rakkaat, Anne tästä jo muutama sivu sitten huomauttikin..
Itse käytän siis tuota 20 most recent post-toimintoa, ja on vähän turhauttavaa, jos se täyttyy vaan höpinäboksiviesteistä... ;)
Suosittelen lämpimästi, että järkkäätte seppeleläisten ryhmämesekeskusteluja! :) Niissä pääsee chattaamaan ja tutustumaan toisiin kunnolla.
Onnea uusille hoitajille! Tervetuloa talliporukkaan :)'
Ja hauskaa tulevaa synttäriä Inkerille :)
|
|
|
Post by Josefiina on Nov 19, 2011 19:30:33 GMT 2
Hoitajahaun tuloksetTässäpä ne :) Hakemuksia oli taas paljon. Pakko tunnustaa: hyviä hakijoita oli niin valtavasti, että muutaman hevosen kohdalla oli paikka arvottava vakuuttavimpien kokelaiden kesken. Edi - Rosie Eela - Melody Eppu - Miia-Mari Frank - Meeri Laila - Riella Sentti - Pilvi Siiri - Inkeri Venna - Robert
Tervetuloa uusille hoitajille. Kirjoitelkaahan itsestänne esittely tänne ja aloitelkaa hoitotaipalettanne fiiliksen mukaan :) Kiitos vielä kaikille hakijoille! :)
|
|
|
Post by Josefiina on Nov 14, 2011 17:18:52 GMT 2
Hah, toi "yllättäviä lumimyrskyjä tiedossa!"-uutisointi on kyllä huvittavaa, koska A: niistä uutisoidaan -> ihmiset osaa varautua ja B: asumme Suomessa ja on marraskuu, eli talven tulo ei ole mikään yllätys. Huoh :D
Oih, joku mainitsi viime sivulla kaohoitolat <3 Ne oli IHANIA. Voisin hoitaa sellasessa vieläkin, ihan vaan nostalgian takia :D
Ja tiedoksi, että hoitajahaun tulokset tulevat tän viikon aikana!
Edit: googlettelin kaohoitoloita, nää luonteet on NIIN söpöjä :D :
"Rakastaa lentosuukkoja ja poikia, aina kun poikaa katsoo häntä silmiin hän pyörtyy." "Iloinen, mutta pitää korvaa lupallaan tahallaan koska haluaisi nimensä olevan Luppa." "Kiivastuu herkästi, ei halua syödä mitään muuta kuin omppuja." (nimi siis Omppu :D) "Kepposteleva kao. Liekki rakasta tehdä kujeita ja kepposia. Uskollinen hoitajalleen. En suosittele että kerrot liekille salaisuuden. Liekki on nääs kova juorukello."
Ihania!
|
|
|
Post by Josefiina on Nov 3, 2011 17:16:45 GMT 2
Muistutan vielä että modify-nappi on käytössä! Yhden henkilön ei tarvitse laittaa sataa viestiä, yksi riittää! Ja minä muistutan että pääasiassa muistuttelun hoitaa ylläpito ;) Kit, kurkkaapa yksityisviestilootaasi (pääset sinne tuolta ylhäältä otsikon vierestä "Hey Kit, you have x messages..."), laitoin sinne viestiä.
|
|
|
Post by Josefiina on Nov 2, 2011 11:46:10 GMT 2
Voi ei, anteeksi :D
Lueskelin aamun ratoksi Hillan hoitopäiväkirjaa ja tuli kamala ikävä sitä! :( Boohoooo. Toisaalta, Hildahan ei ole haudassa tai muutenkaan lopullisesti menetetty, joten ehkä vielä jonakin päivänä herätän sen henkiin... :D
|
|
|
Post by Josefiina on Nov 1, 2011 21:46:18 GMT 2
Myös Eppu hoitajaa vailla!
|
|
|
Post by Josefiina on Oct 30, 2011 12:04:54 GMT 2
kit, voit muokata hoitajahakemustasi modify-napista ja lisätä näin ensimmäiseen viestiisi kaiken näyttösi jne. asiasi.
|
|
|
Post by Josefiina on Oct 29, 2011 20:43:12 GMT 2
Kullanmuruni Toivo siirtyy osittaiseen tuntikäyttöön vaativan tason tunneille, ainakin toistaiseksi. Tämä ihan realistisuuden takia; yhdistetyn tallinomistaja/ratsastuksenopettajan aika ei millään riitä kahden hevosen täysipäiväiseen treenaamiseen ison ratsastuskoulun eläväisessä arjessa.
Nauttikaa! ;)
|
|
|
Post by Josefiina on Oct 29, 2011 20:34:50 GMT 2
Laitoin huomiselle, kun tänään on halloween-bileet :)
30.10.2011
Illat olivat toden totta hämärtyneet. Kello tikitti vasta kuuden tienoilla, kun kaarsin traileri perässään hurisevan autoni Seppeleen pihaan, mutta kolkko pimeys oli jo kietonut miljöön sisäänsä. Oli kosteaa ja koleaa, mutta tänään ankea syyssää ei saanut hymyäni hiipumaan. Hehkuin kirkkaampana kuin tallin ikkunoista kajastava, lämmin valo, ja sain kummeksuvia katseita kuraisia hoitohevosiaan sisään taluttavilta tytöiltä, kun tervehdin heitä ääneni miltei sopraanokorkeudella. Euforisen onnentunteeni syypää kolisteli jo kuljetuskopissa rauhattomasti. Päivä oli ollut pitkä, ja olimme uupuneita kaikki kolme: minä, Bris ja Elli, joka oli Brisin osaomistajana tullut päivänmittaiselle matkalle mukaan. Bris ravisteli harjaansa tyytyväisenä päästessään pois trailerista, ja oli tavallista lauhkeampi taluttaessani sen talliin. Moikkasin käytävällä juttelevia Jennyferiä ja Mettaa, ja huomasin, kuinka tytöt loivat Brisiin kunnioittavan katseen. Kunnioitettavasti se olikin tänään suoriutunut kouluratsastuskisoista: mukaan oli jälleen tarttunut ruusuke vaB-tasolta. Myhäilin itsekseni, kun riisuin orilta kuljetusloimen ja -suojat. Olin niin, niin tyytyväinen hevoseen, että kiedoin käteni sen massiivisen kaulan ympärille, vaikka tiesin Brisin kaihtavan moista hempeilyä. Ori liikahti, mutta ei varsinaisesti väistänyt. Se oli liian väsynyt vastustellakseen rakkaudenosoituksiani, vaikka ei niistä piitannutkaan. Sille paras palkinto pitkän päivän päätteeksi oli päästä omaan karsinaan iltaruokaa odottelemaan. Jätin siis arvon herran odottamaan huonepalvelun saapumista, ja kiirehdin Ellin avuksi. Vaikka Brisin päivä oli päättymässä, täytyi meidän vielä purkaa orin varusteet ja ennen kaikkea hehkuttaa tämänpäiväistä menestystä kyltymättömästi.
Brisin lahjakkuus oli aivan liian erityistä ja minä aivan liian kunnianhimoinen, jotta meille olisi riittänyt vain pelkkä Seppeleen hoitajatyttöjen faniryhmä. Halusin haastetta ja jännitystä elämäämme. Niinpä olin päättänyt alkaa kilpailemaan orilla aktiivisesti, vaikka se aiheuttikin rutkasti käytännön ongelmia. Saatoin osallistua vain lähialueiden kisoihin, ettei matkoihin tuhraantuisi kohtuuttomasti aikaa, ja viikonlopun aikataulut oli aina sumplittava erikseen. Jaakko oli tietysti käärmeissään joutuessaan viikonlopputöihin aiempaa useammin, mutta tukki suunsa, kun heitin miehen eteen kylmää faktaa: isäksi tultuaan mies oli saanut sen verran epävirallista vapaata, että palkkaa olisi voinut alentaa tuntuvasti entisestäänkin. Mutta vaikka Jaakko pakersi avustajajoukkoineen minun poissaollessani, olivat kisareissut silti aina poissa jostain muualta. Yleensä Toivon liikuttamisesta. Niinpä olin päättänyt kokeilla suomenhevosen käyttöä tunneilla. Ajatus hirvitti hieman, mutta en missään nimessä antaisi ruunaa kuin tasokkaimmille tunneille ja parhaille ratsastajille. Kukaan ei repisi minun liinaharjani suuta tai potkisi sen kallisarvoisia kylkiä. Ja jos homma ei toimisikaan, voisin jälleen omia ruunan kokonaan itselleni. Uskoin kuitenkin, että tuntiratsuna toimiminen voisi tuoda Toivon elämään hauskaa vaihtelua, pitihän se yleensä kaikista ihmisistä ja nautti työskentelystä.
Vaikka molemmat hevoseni olivat minulle aivan yhtä tärkeitä, Brisin kisauraan keskittyminen tuntui tällä hetkellä ensisijaiselta prioriteetilta. Menestystä oli jo kertynyt lupaavasti. Hyllyltäni löytyi ruusukkeiden lisäksi myös pari pokaalia. Bris oli pärjännyt jopa muutamissa kenttäkoitoksissa, mikä tuntui absurdilta sen hyppylahjat tuntien. Kummallista kyllä, kisatilanteessa ori toimi esteillä paremmin kuin kotioloissa. Kyllä, rataesteet olivat ehdottomasti heikoin osuus ja välillä toilailumme ihan hävetti, mutta maastoesteradalla Bris oli eri tavalla liekeissä. Ehkä siinä oli tulta myös kenttäratsastuksen saloihin. Olinkin lisännyt maastoesteharjoitusten määrää. Treenasin oria päivittäin, vaikka se tarkoittikin vähäisempiä yöunia ja kohtalaista stressitasoa.
Järjestelimme Ellin kanssa Brisin tavarat paikoilleen iloisesti höpöttäen. Kisapaikalta oli taas tarttunut mukaan jotain aivan ehdottoman olennaista ratsumme hyvinvoinnin kannalta: Brishän tarvitsi aivan ehdottomasti uuden, muihin tavaroihin värimaailmaltaan sointuvan häntäsuojan, puhumattakaan muutamasta linimentti- ja karvankiillotuspurnukasta, joita tallissa olisi kyllä ollut jo ennestään. Olimme kerta kaikkiaan naurettavia, kuin ensimmäisen hoitoponinsa saaneita 10-vuotiaita. Mutta hössötys kuului asiaan, ja myös lähensi minua ja Elliä entisestään.
”Sapuska-aika!” kajautin käytävälle, kun sekä oikea että hevosten sisäinen kello alkoi tikittää sopivaa aikaa. Tallissa vielä kuhnailevat tytöt ilmestyivät heti innokkaana auttamaan. ”Miten meni kisat?” kyseli Riinan hoitaja Jeccu. ”Hyvin! Tultiin neljänsiksi vaativassa beessä. Taas yksi ruusuke takanreunalla...” virnistin, ja tytöt naurahtivat, ”Bris on kyllä hieno! Mutta mä tykkään ehkä enemmän poneista”, totesi Lina. ”Taiga oli taas tänään aivan ihana!” ”Joo, me oltiin tänään ponimaastossa”, Nilla, Aksun tuore hoitaja, kertoi. ”Oli upeeta, vaikka alkoikin sataa kesken kaiken.” ”Mä menin ilman satulaa ja melkein tipuin laukkapätkällä...” Elisabeth nauroi. Jatkoimme rentoa jutustelua samalla, k,un jaoimme muonat nälkäisille hevosille. Uusi nelikko oli saapunut talliin pari päivää sitten, ja totuttelivat vielä rutiineihin. Tytöt kilpailivat leikkimielisesti siitä, kuka sai ruokkia kenetkin tuoreista tuntsareista. Näytti siltä, että jokaisella hevosella oli jo oma, vankka fanijoukkonsa. Itse pidin tietysti niistä kaikista, ja odotin mielenkiinnolla, millaisia ratsastuskokemuksia ne tuntilaisille tarjoaisivat. Hoitajahakujakin oli tullut kiitettävä määrä jo viikonlopun aikana. Näytti siltä, että hevoset otettiin varsin lämpimästi vastaan.
Kun hevoset olivat saaneet ruokansa, valtasi tallin tavanomainen raukeus. Päivä oli päättymässä, valtakunnassa vallitsi rauha ja tyytyväisyys. Passitin tytöt yläkertaan tavaroitaan hakemaan ja juttelin hiljaisella äänellä heiniään mussuttavalle Edille, joka kuunteli minua korvat epävarmasti liikahdellen. Hevosessa oli jotain varsin sympaattista. Sen ujous muistutti minua entisestä Hilla-hevosestani, vaikka issikkani olikin ollut Ediin verrattuna melkoinen hermoraunio.
Kun viimeinenkin tallityttö malttoi poistua tallista toivotettuaan kultamussukalleen kauniit unet, sammutin valot ja kytkin hälytysjärjestelmän päälle. Katselin, miten tytöt kiirehtivät hakemaan passitettujen vanhempiensa autoihin. Elisabethin mopoauto täyttyi kyytiä kaipaavista tytöistä. Vilkutin rakkaille hoitajille ja lähdin itse raahautumaan päärakennukseen leveästi haukotellen. Pitkän, onnellisen päivän päätteeksi olisi ihana kömpiä peiton alle villasukat jalassa.
|
|
|
Post by Josefiina on Oct 28, 2011 10:07:50 GMT 2
Lokakuiset hoitajahaut käyntiin - löytyykö näistä sinun sydänkäpysesi?Etsimme hevosillemme pitkäaikaisia ja innostuneita hoitajia. Hoitajaa kaipailevat seuraavat tuntihevoset: Edi Eela EppuFrank Laila Sentti Siiri Venna Ennen hoitajaksi hakemista:Hoitajaksi hakijan ABC tiivistää hyvin sen, mitä hoitajistamme haemme: reipasta, raikasta asennetta ja aitoa innostusta. Kerro siis hakemuksessasi: - hiukan hahmostasi - perustelut sille, miksi haluat Seppeleeseen hoitajaksi - miksi haluat juuri sen tietyn hoitohevosen (- mahdollisia kirjoitus/piirtonäyttöjä - nämä eivät ole ehdottoman oleellisia) Useampiakin hoitsutoiveita saa laittaa.Haku on auki toistaiseksi.
|
|
|
Post by Josefiina on Oct 27, 2011 17:02:14 GMT 2
Käykeepä moikkailemassa! :) Ujo Edi, elegantti Eela, leppoisa Frank ja kipakka Venna. Hoitajahaut tulevat, kunhan pollet ovat kotiutuneet :)
|
|
|
Post by Josefiina on Oct 17, 2011 11:48:02 GMT 2
Sua tulee kyllä ikävä, Maiss! Olet ollut ihana hoitaja, jonka ansiosta Siirin päikky on ollut hirmu kivaa luettavaa. Valtava kiitos siitä ja kaikkea hyvää syksyysi! :) Törmäillään!
|
|
|
Post by Josefiina on Sept 27, 2011 18:42:36 GMT 2
Ihania tarinoita uusilta hoitajilta! Mukavaa, että vähän unholaan jääneet hepat, kuten Alma, ovat saaneet eloa päiväkirjoihinsa!
|
|
|
Post by Josefiina on Sept 26, 2011 8:03:29 GMT 2
Eiliselle siis :)
25.9.2011
Kaunis, lihaksikas puoliveriori pärskähteli levottomasti ja heitteli päätään ravatessaan väliverryttelynä kaviouralla pitkin, ilmavin askelin. Istuin vastaostetussa estesatulassa otsa hiestä kiillellen. Vaikka Bris lähenteli täydellistä hevosta, oli silläkin omat vajavaisuutensa. Yksi niistä oli se, ettei orista kerta kaikkiaan ollut esteratsuksi. Ei sitten millään.
Irtonaiset ja isot liikkeet puoliverisellä kyllä oli. Sen sain huomata nytkin, kun pyöritin Brisiä pääty-ympyrällä yrittäen saada siitä irti pitkää, vauhdikasta estelaukkaa, istuen itse kevyessä istunnassa. Toivotonta. Ori haki pehmeää ja tasaista rytmiä, kaunista muotoa ja pehmeää yhteistyötä. Se oli tietysti fantastinen piirre, mutta nyt olisin kaivannut räjähdysherkkyyttä, sekunnissa syttymistä. Bris ei aivan ymmärtänyt, mitä siltä pyysin. Toisin kuin useimmat tuntemani hevoset, se ei erityisesti innostunut esteistä, vaan tuntui hyppäävän lähinnä velvollisuudentunnosta. Siksi hyppäsin sillä mahdollisimman harvoin, mutta toisinaan kuitenkin, vaihtelun ja monipuolisuuden vuoksi. Huoahtaen luovutin ja annoin hikisen hevosen levätä hetken vapaassa käynnissä. Pyöräytin silmiäni Fiialle, joka istui katsomossa nenä punaisena ja kamera käsissään. ”Se on kyllä upea”, punapäinen luottotallityttö huoahti. ”Mutta onneton esteillä”, minä hymähdin rapsutellen tummanruunikon kosteaa kaulaa. ”Kulkeehan se kuin ajatus, mut lähinnä tanssii esteiden välit ja sit hyppää melkein paikaltaan.” ”No ethän sä ole sitä estehevoseksi ostanutkaan... ja kaikella rakkaudella, kouluratsastus taitaa sopia paremmin myös sulle.” Naurahdin, sillä Fiia oli enemmän kuin oikeassa. Vaikka olin valmentautunut myös esteillä, oli taidoissani parantamisen varaa. Tietenkin osasin hypätä, vieläpä varsin mallikkaasti, mutta en kyennyt samaan intuitiiviseen työskentelyyn kuin kouluratsastuksessa. Siinä olimme säntillisen treenaamisen ja vaikeiden vaiheiden kautta löytäneet Brisin kanssa lähes maagisen yhteyden. Tai noh, ehkä ”maaginen yhteys” oli liioiteltu ilmaus, mutta olimme kuitenkin aivan eri sfääreissä kuin alkuvuonna aivan Brisin tultua, kun olin ratsastanut sitä hapuilevasti ja orikin oli ollut kankea verrattuna nykyiseen olemukseensa.
Terästäydyin Brisin satulassa, nostin laukan lähinnä ajatuksen voimalla ja ohjasin sen uudelleen kohti Fiian kanssa pystyttämäämme rataa. Ori lähti liikkeelle hiukan vastahakoisesti, mutta minun tarvitsi vain maiskauttaa ja se skarppasi. Keskityin tiiviisti pitämään Brisin liikkeessä. Se oli hieman hämmentynyt, eikä ymmärtänyt, miksi siltä nyt vaadittiin ensisijaisesti vauhtia, kun yleensä tärkeintä oli muoto. Nöyränä Bris kuitenkin totteli. Suoritus ei ollut virheetön: Ori hapuili ponnistuspaikkojen löytämisessä ja laukan tahti rikkoutui muutaman kerran, mutta oli kuitenkin yrittänyt. Annoin sen hengähtää hetken ja ratsastin radan läpi vielä kerran. Tällä kertaa pidin määrätietoisesti liikkeen eloisana, ja vaikka lähestymisissä olikin korjattavaa, oli viimeinen suoritus ehdottomasti paras. Niinpä taputin oriin kaulaa, annoin sille ohjaa ja pyyhkäisin hikeä otsaltani. Tämä riittäisi tältä päivältä. Loppuverryttelin Brisin kaikessa rauhassa Fiian hiippaillessa talliin. Miten nautinkaan tumman puoliverisen pitkistä, rennoista askelista. Miten onnekas olinkaan, kun se oli minun. Ja Ellin, tietysti.
Tallissa oli vilkasta. Hoitajahakujen tulokset oli julkaistu, ja käytävällä näkyi pettyneitä kasvoja, mutta myös leveitä hymyjä ja ilahtuneita ilmeitä. Vaikka hoitajahakurumba oli aina myös hauskaa ja jännittävää, olin iloinen että se oli ohi, ja tallin arki saattoi tasoittua hiljalleen. Talutin Brisin karsinaan – olin vaihtanut sen tallin yksityissiipeen, siellä se viihtyi huomattavasti paremmin – ja riisuin väsyneen hevosen varusteista. Heitin sen selkään fleeceloimen ja jäin hetkeksi rapsuttelemaan oria. Se ei tapansa mukaan erityistä hellyyttä tai kiintymystä osoittanut, tuuppaisi vain turvallaan ja rouskutteli heiniään. Brisin olemuksessa oli jotain majesteetillista, se ei alentunut pehmoiluun vaan säilytti tietyn arvokkaan etäisyyden.
Satulahuoneessa törmäsin Anneen, joka näytti syventyneen keskusteluun innostuneelta näyttävän nuoren tytön kanssa. Myntin uusi hoitaja, oletin. Odotin oveen nojaillen, kunnes vuoropuhelu oli loppu, ja menin sitten Annen juttusille. ”Noh, miltä vaikuttaa? Myntin uusi hoitaja?” ”Hyvältä. Huh, ihana saada apulainen sen ja Topin kanssa...” ”Uskon. Ihanaa ylipäätään, että saatiin hoitajakaartiin täydennystä. Ja kivaa saada Myntti tunneille... siitä tulee varmasti monen suosikki.” Keskustely keskeytyi, kun satulahuoneeseen pelmahti lauma hoitajia. Tervehdimme tyttöjä Annen kanssa iloisesti ja jatkoimme sitten dialogiamme. ”Tuntihevosia pitäis varmaan hankkia lisää muutenkin”, totesin, ”tuntuu, että osa vanhoista tekijöistä kaipais vähän kevennystä lukujärjestykseensä.” Anne kurtisti kulmiaan. ”Ehdottomasti... ootko miettinyt yhtään, millasia elikoita?” Pudistin päätäni. ”Ei oo ollut aikaa. Pitää laittaa asiaa vireille.” Uusien hevosten hankkiminen oli aina oma prosessinsa. Seppeleen, kuten minkä tahansa tasokkaan ratsastuskoulun, tuntihevosille kun oli omat kriteerinsä. Vaikka mukaan mahtui esimerkiksi Januksen ja Elmon kaltaisia vallattomampiakin tapauksia, vaadittiin ratsuilta paljon. Niiden täytyi sopia asiakaskäyttöön, mutta myös kestää ratsastuskoulun vilkasta, äänekästä elämää. ”Jep. Kerro, jos voin olla avuksi.” Aistin Annen äänessä sympatiaa. Hän tiesi kyllä, millainen sirkus tuntsareiden etsintä oli.
Koska Toivolla oli vapaapäivä, sain nauttia hetkellisestä – ja harvinaisesta – sunnuntaisesta toimettomuudesta. En tosin kauaa ehtinyt seistä tumput suorina, kun minut piiritti lauma uusia hoitajatyttöjä kysymyksineen: Mitä kuolaimia Epulla käytettiin? Saiko jo osallistua Annen järjestämälle hoitajien maastolle? Saiko hoitsulla käyttää omia harjoja? Hymy kutitti suupieliäni, uudet hoitajat toisivat tallielämään varmasti lisäväriä.
|
|
|
Post by Josefiina on Sept 25, 2011 18:08:33 GMT 2
Ooh, joo, en tajunnutkaan! Passaa paremmin kuin hyvin
|
|