|
Post by Anni on Aug 31, 2015 20:23:08 GMT 2
Tykkäämällä tästä tai heittämällä yksityisviestiä (jos tuot useamman kuin yhden hahmosi) forkalla/jossain muualla pääset vieraslistalle Osallistujilta toivottaisiin edes jonkinsorttista tarinamuotoista osallistumista (koko illasta ei siis tarvitse kirjoittaa, kunhan seuraa aiempien tarinoiden aikajanaa ja tapahtumia). Mennään siis nopeat syövät hitaat -periaatteella, bileisännän aloitustarinan jälkeen estradi on teidän!
Vieraslista: Fiia Cella Sandra Tuulia Salma Aleksanteri Rosa Emmy & Henri Lynn & Daniel Anastasia Wenla
[spotify size="compact" id="user:"]
|
|
|
Post by Anni on Sept 4, 2015 12:33:22 GMT 2
Tuparien aloitus Jirin näkökulmasta"Rauhotu", mutisin brunelle, joka vouhotti taas joka suuntaan. Vastaukseksi sain niin tuohtuneen mulkaisun, etten uskaltanut kommentoida tytön tekemisiä sen enempää. Mietinpähän vaan, että kuka vieraista koluaisi meidän mökin nurkat ja sohvanalusen jotain villakoiria etsien? Tyttö hyöri kuin pyörremyrsky, ollen melko huvittava näky mekko päällä, kaikessa tällingissä ja imurin varsi kädessä. Ei siinä, ihan siisti ja kodikas tunnelma me oltiin saatu taloon luotua. Mä diggasin mökin -talon, miksi sitä ikinä halusikaan sanoa - vanhanaikaisuudesta ja siitä, miten me oltiin tuotu siihen nykyaikaisuutta hyvällä maulla, lähinnä sisustuksen kautta. Vilkaisin kännykkääni, joka oli värissyt juuri taskussani. Sami ja Joonas tivasivat edelleen vieraslistaa. "Sano niille et tänne on tulossa kauniita heppatyttöjä niin ne on täällä sekunnin sadasosassa", taakseni hiippaillut Anni supisi korvaani. Naurahdin. Anni oli lähes vaatinut mua kutsumaan "omia" kavereita, ihanku Enni ja Tatu ei olis riittäneet. No, mitä enempi porukkaa, sen parempi. "Toivottavasti me mahdutaan olee täällä", Anni hymähti, saaden mut naurahtamaan mietteliäänä. Eihän tää mökki käsittänyt kuin eteisen, makuuhuoneen, vessan, kylppärin ja puolikkaalla seinänpätkällä jaetun keittiön ja olohuoneen, mutta kyllä tänne nyt yks tupariporukka ahtautuisi. Siemaisin olutta katse kiukaassa. Syttyisi nyt perkele. Vieraiden tuloon oli vielä hetki, mutta ulkosauna oli aina ulkosauna ja vaati oman aikansa. Anni varmaan järjesteli sisällä napostelukulhon sisältöä - tällaisissa tilanteissa tyypistä alkoi irrota perfektionistin piirteitä. Olin just lisännyt tulipesään puita, kun kuulin epämääräistä puheensorinaa. Hiippailin ulos saunasta ja nousin pienen mäen päästäkseni pienen kuistin kautta takaovelle. "Missä se isäntä on?!" Cellan tuttu ääni rääkäisi tomerasti. Marssin eteiseen, jossa Anni seisoi pienen mutta hilpeän tyttölauman edessä. Huokaisin hiljaa. Tästä se lähtisi. Musiikki pauhasi tasaisesti taustalla, kun luikin keittiöön tyhjentyneen boolimaljan kanssa. Miten nopeasti noi hevostytöt oikein joivat? Nehän olis ihan tööt jo parin tunnin sisään. "Moro!" Sami hörähti läväyttäen kätensä mun olkapäälle niin reippaasti, että mun ja Annin laatimaan boolimaljaan tais lorahtaa miestä väkevämpää vähän sovittua enemmän. "Missä se sun muija on?" Joonas kysyi. "Me yritettiin ettii sitä mut tuolla on semmonen naislauma ettei siitä tullu mitään." "Älä kutsu sitä 'mun muijaks' tai se latasee sua ohtaan. Ja kyllä sen tuolla olohuoneen puolella pitäs olla, mihin te sitä ees tarviitte?" vastasin kulmiani kohotellen. "Me tuotiin sille suklaata kun ei muutakaan keksitty. Toi on sit se sun osuus", Sami ilmoitti vilauttaen vaaleanpunaista suklaarasiaa, Joonaksen kaivaessa viinapullon jostain takkinsa syövereistä. Mä räjähdin nauruun. "Mä haluun olla todistamassa sitä hetkee kun te annatte ton Annille." Sami vilkaisi mua muka loukkaantuneena, Joonaksen huomio ruokapöydän tarjoiluihin kääntyneenä. "Mitä helvettiä? Yrittääkö pojat kertoo mulle jotain?" Anni virkkoi mulle huolestuneena. Sydämillä kirjailtu suklaarasia olisi tosiaan sopinut paremmin rakastetulle kuin kaverin "muijalle". "Ajatus on tärkein", vastasin naurua pidätellen. Tyttö mutristi huuliaan, joita kumarruin suukottamaan. Mä olin iloinen brunen puolesta, et Seppeleestä oltiin tultu paikalle näinki sankoin joukoin. Ja mikäli olin pysynyt laskuissa mukana, osa porukasta oli edelleen tulematta. "Salma hei!" Anni huudahti kauempana seisovalle tytölle, jonka huulille nousi hymy. "Te ette oo tainneet vielä tavata? Salma, Jiri. Jiri, Salma, meikän tallikaveri." Nyökkäsin tervehdyksen lyhythiuksiselle tytölle, joka tervehti mua reippaasti. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, keskustelu olikin vaihtunut hevosiin. Ei sillä, etten mä niistä välittänyt, mutta päätin silti käydä tervehtimässä hahmoa, joka oli seisonut vessan oven vieressä jo hetken. "Moro", tervehdin poikaa, joka oli mulle toistaiseksi täysin tuntematon. "Moi. Mä oon Aleksanteri, Seppeleen tytöt raahas mukanaan", poika vastas hieman vaivaantuneena. Nyökkäsin. En muistanut Annin maininneen Aleksanteria, liekö niin tuore tuttavuus tallilta. "Jos saunominen kiinnostaa, kohta siellä alkais varmaan tareta. Aattelin et äijävuoro vois olla ensin, ei toi naisväki sinne kuitenkaan vielä joudu", naurahdin viitaten juoruavaan tyttörinkiin. Vielä niillä ei sentään tainnut olla pulloa ringin keskellä. "Jep. Mä oon venannu tässä jo varmaan vartin, Cellan piti välttämättä päästä ehostautumaan ja valtaamaan koko vessan", Aleksanteri mutisi vastaukseksi, saaden oven takaa osakseen äkäisen "älä hoputa" -murahduksen. Mä pudistelin huvittuneena päätäni. Meillä olisi edessä melkoinen ilta. Sana on nyt vapaa - kirjoittakaa sen pituinen pätkä kuin hyvältä tuntuu, aiempia tarinoita mukaillen. Ohjelmaa yms. saa kehittää ihan vapaasti illan ratoksi! Kuokkavieraat ovat myös (salaa) tervetulleita, jos ikä riittää niin älä epäröi liittyä remmiin
|
|
|
Post by Jusu on Sept 4, 2015 18:59:06 GMT 2
Me emme tietenkään olleet ensimmäisten joukossa paikalla. Kun oli kaulaansa myöten upoksissa tallielämässä, sitä ei niin vain lähdetty viihteelle ilman ennakkosunnitelmia. Olimme valmistelleet iltatallin apuun ystävällisesti rientäneelle Santeri-serkulleni, niin että hänen olisi helppo ruokkia hevoset meidän siistiytyessämme. Tallista Poppelikujaa pitkin kohti kotia kävellessämme minut valtasi jo kupliva juhlamieli; miten ihanaa olikaan lähteä pitkästä aikaa ulos yhdessä. Tartuin Danielia kädestä ihan siitä ilosta, joka syntyi, kun ymmärsin, että me todella viettäisimme yhteisen vapaaillan - ja vieläpä mahtavassa seurassa. Danielin ulkoiluttaessa Peto-koiramme minä linnoittauduin kylpyhuoneen peilin ääreen laittautumaan. Olin jo miltei valmis, kun Daniel saapui nojailemaan ovensuuhun miellyttävä virne kasvoillaan. "Mitä?" kysyin puoliksi mumisten, sillä keskittymisestäni iso osa meni korvakorulla sohimiseen. "Kunhan hymyilen", Daniel sanoi viattomana ja jatkoi sitten: "... ja mietin, milloin mä olen viimeksi nähnyt sut mekossa." Punastuin. "Ei kai sitä nyt niin kauan ole", puolustauduin. "En mä pahalla", Daniel naurahti. "Kaunishan sä olet aina." "Tallilta tullessanikin?" kysyin silmiäni muka epäluuloisesti siristäen, mutta mielissäni. "Etenkin silloin." "Imartelet." "Hei, mä olen hevosihminen kuitenkin", miehenmokoma virnisti olkiaan kohauttaen. "Mutta on tässä fiilistä, juhlat on aina juhlat. Ja sä olet ihan erityisen kauniina tänään, tietysti." Hymyilin huvittuneena, mutta tuumasin, ettei Daniel itsekään näyttänyt pahalta. Lainkaan. Santeri oli saanut iltatallin likipitäen kokonaan tehtyä siihen mennessä, kun me olimme valmiita lähtemään. Serkku oli luvannut toimia meille kuskina tänään sillä ehdolla, että sai pitää parin kaverin kanssa leffaillan meillä ja jäädä itse yöksi. Tietysti olimme luvanneet: Santeria ei nähnyt turhan usein, ja hänen ansiostaan kummankaan meistä ei tarvinnut ajaa autoa tänä iltana - saati sitten yönä. "Tässä on avaimet", Daniel sanoi Santerille. "Kämpän avain on se sinimerkkinen ja jos et auton avainta tunnista niin et saa edes ajaa." Kummallinen fakta Santerista: paitsi, että hän oli minun serkkuni, hän oli myös Danielin velipuoli. Tietenkään pojat eivät olleet biologisesti mitään sukua toisilleen, mutta sattui vaan niin hassusti, että Danielin äiti iski silmänsä minun enooni, joka tietysti oli Santerin isä. Olihan siinä välillä selittelemistä kaunarihenkeen, mutta itse olin varsin kiitollinen siitä päivästä, jona Aikku ja Ilpo tapasivat toisensa. Elämästäni puuttuisi paljon ilman sitä: ei olisi Mallaspuron ratsastuskoulua enkä olisi todennäköisesti myöskään tutustunut yhteen elämäni tärkeimmistä henkilöistä. "Tämäkö se on? Voi miten soman näköinen talo!" hihkaisin, kun Santeri kaarsi pienen mummonmökin pihaan. "Kiitos paljon, Santeri." "Ei mitään", serkku hymähti leppoisasti. "Pitäkää hauskaa, kyyhkyset. Soitelkaa kun haluatte himaan." Lupasimme tehdä niin ja lähdimme kävelemään pihan poikki kohti Annin ja tämän tuoreen avomiekkosen kotiovea. Koputimme siihen, mutta huomasimme, ettei se olleet lukossa. Sisältä kantautui naurua ja musiikkia, joten otimme oikeudeksemme marssia sisään ihan omin avuin siltä varalta, ettei kukaan kuullut koputusta. Sisältä löytyi tuttuja ihmisiä, joiden näkeminen ilahdutti minua aivan valtavasti - oli mahtavaa tavata seppeleläisiä näin tallin ulkopuolellakin! Meidät huomatessaan tomera Cella aukaisi kitansa ja kailotti: "Anniii! Lisää vieraita! Tule ja ole hyvä emäntä!" "Idiootti", siinä samassa Cellan viereen ilmestynyt Anni tuhahti ystävälleen. "Miksi sä huudat kurkkusi kipeäksi? Tää kämppä on niin pieni, että vähempikin... oho! Hei! Lynn! ... ja, öh... Dani, mooi." Se oli kummallinen hetki. Seurasin mielenkiinnolla, kun Anni punehtui hieman tullessaan meitä vastaan ja suorastaan mutisi sitten tervetulotoivotuksensa samalla kun nyökäytti päätään. Vilkaisin Danielia, jota Anni ei katsonut silmiin - ja joka näytti jokseenkin huvittuneelta. Mitähän tässä oli meneillään? Olikohan Daniel onnistunut jo tölväisemään tallilla jotakin hölmöä Annille, vai mistä oli kyse? Päätin kuitenkin, ettei ollut oikea hetki ruveta selvittelemään tilannetta, ja palauttaakseni tunnelman tavallisen rennoksi heläytin: "Me tuotiin vähän tuomisia! Tässä." Ojensin Annille aiemmin päivällä leipomani omenapiirakan (okei, Danikin osallistui hakemalla urhoollisesti omenat puusta) ja Daniel sen kanssa hyvin sopivan jälkiruokaviinin. Illan emäntä vallan häkeltyi ja aloitti perinteisen, kursailevan oi-ihanaa-ei-olisi-tarvinnut-voi-teitä -mantran hokemisen. "Tarvitsipas", vaiensin Annin päättäväisesti. "Onnea uuteen kotiin. Täällä näyttää ihanalta!" Siitä ilta sitten alkoi, meidänkin osaltamme. Taisimme olla vieraista viimeisten saapujien joukossa. Kuulemma pojat olivat kerenneet jo karata saunaan asti. Daniel harkitsi tovin minua kainalossaan pidellen, mitä tehdä: käydäkö kokeilemassa, josko vielä ehtisi siihen saunavuoroon, vai jäädäkö suosiolla tupaan juttelemaan talliporukan kanssa. Lopulta hän päätyi ensimmäiseen, ja minkä lie hempeyshäiriön saaneena antoi minulle pitkän suudelman ennen katoamistaan. Hölmösti virnistellen liityin tallilaisten seuraan.
|
|
|
Post by Salma on Sept 4, 2015 23:32:43 GMT 2
Saunasta kuului epämääräistä mölinää. Hauskannäköinen Jiri kavereineen oli houkutellut Aleksanterin, Danielin ja vaivaantuneesti hymyilevän Henrin lauteille melkein heti, kun tunnelmallinen pikku sauna alkoi olla lämmin. Ääni lauteilta kulki pikkuista ruohikkoista mäenrinnettä kevyesti iltavalaistuksessa loistavalle kuistille ja suoraan avoimesta ovesta sisään.
Lojuimme keittiö-olkkariyhdistelmän sohvilla napsien isoista kulhoista sipsiä, porkkanoita, tuulihattuja ja pieniä pasteijoita, jotka Fiia oli itse leiponut. Minulla oli sylissäni valkea pahvilautanen, jolle mussuttamani pikkuleipä oli varisuttanut murusia. Cella istui vierelläni heilutellen sukkahousujen peittämää polveaan. ”Outoa nähdä kaikki niin hyvännäköisinä”, hän tokaisi iloisesti ja kulautti poreilevaa juomaa fiineimmästä muovilasista, jonka olin koskaan nähnyt. ”Hah! Pitäiskö tuosta pahastua?” tukkansa kihartanut Sandra hihitti pienen sohvapöydän toiselta puolelta. ”Mä vain olen tänään totuuden torvi”, Cella sanoi juhlallisesti ja kohotti lasiaan. ”Pienet sille!”
Mutta oikeassahan Cella oli. Kynähelmat, huulipunat ja korkokengät saivat yhden jos toisenkin näyttämään epätavallisen hemaisevalta. Rosa, joka tavallisestikin näytti suunnilleen hevoslehden keskiaukeamakuvalta, olisi voinut tuparitällingissään marssia saman tien voittamaan puolet tämän pallonpuoliskon kauneuskilpailuista. Tuulia oli sulkeutunut Annin ja Jirin somasti kaakeloituun vessaan Cellan jälkeen ja palannut sieltä ympärillään hienonhieno ruusuinen hajuvesipilvi. Hyvin sopivaa, mikäli minulta kysyttiin.
Anni kuljeskeli tohkeissaan keittiön aputason ja sohvapöydän väliä. ”Istu vaan alas!” sanoin taputtaen Annin käsivartta, kun hän täytti kolmatta kertaa popparikulhoa. ”Ei me ihan hetkessä saada näitä syötyä!” Anni lysähti helpottuneen näköisenä viereeni ja heitti kätensä sohvan selkänojalle. ”Oon varma että pojat rohmuaa kaiken kun ne tulee saunasta. Se on muuten ihan saakelin kuuma, toivottavasti ne otti juotavaa mukaan…” Ja niine hyvineen Anni hyppäsi pystyyn, kohensi sukkahousujaan ja kiiruhti pöydältä noukkimansa täyden muovipullon kanssa kohti kuistia ja sen takana leviävää pimeää maisemaa.
”Keitä ne Jirin kaverit on?” Anastasia kyseli uteliaana sukien lettiään. ”En tiiä, mutta hyvää suklaata ne toi!” Rosa ihasteli latoen iloisin mielin konvehteja rasiasta lautasensa reunalle. ”Kai Anni nää jaettavaksi tarkoitti? Ihana muuten toi sydämen muotoinen, toi kerrossuklaa, mä voin lahjoittaa sen jollekulle niistä jos ne osoittautuu söpöiksi.” ”Ihanaa ettei tarvi mennä tekemään aamutallia pihattoon huomenna…” Tuulia huokaisi nojautuen taaksepäin upottavalla sohvalla. ”Ei! Ei heppajuttuja!” Rosa keskeytti ravistellen kättään. ”Tänään me ollaan kreisijuhlijoita eikä osata edes shettistä satuloida!”
Pojat tulivat tukat pörrössä saunasta jonkin ajan päästä. Anni seurasi heidän perässään ja palautti emännän elkein melkein tyhjentyneen pullon pöydälle. ”Nestehukka selätetty!” hän ilmoitti tyytyväisenä ja kurotti pöydän yli pussaamaan Jiriä poskelle. Jirin kaverit tekivät itselleen tilaa Anastasian viereen ja alkoivat keskenään virnuillen latoa ruokaa lautasilleen. ”Juokaa nyt joku toi pullo tyhjäksi!” toinen heistä sanoi ja katsoi haastavasti suoraan minuun. ”Sit pelataan pullonpyöritystä.” ”Teinipeli!” Anni tuhahti, mutta hänen vastustelunsa jäi Emmyn, minun ja Cellan hihkunnan alle. ”Hiljaa Anni, pullonpyöritys on tupareissa parasta!” Emmy intoili. ”Henri, juo sä tuo!”
Keräännyimme kaikki epämääräiseen ympyrään sohvapöydän ympärille, kun pullo oli kiertänyt sohvan ympäri ja lopulta tyhjentynyt. Daniel, jonka naamanvääntelystä päiväkoti-ikäinenkin olisi arvannut hänen inhoavan pullonpyöritysideaa, veti Jirin sivummalle läppärin luokse ja alkoi vaihdella musiikkia. Mukava jumputus levisi ympärillemme, kun tyhjä pullo asetettiin kumolleen ja Henri sai luvan pyöräyttää sitä pontevasti. Häkellyin, kun sen muovinen suu jäi osoittamaan minua. ”Suudelma! Suudelma!” Cella karjui suoraan korvaani ennen kuin ehdin edes sanoa totuutta tai tehtävää. Naurahdin epävarmasti ja annoin katseeni kiertää ringissä pysähtyen lopulta Cellaan. ”Ketä mun muka pitäis suudella?” ”Pyöritä! Sit pussaat sitä kehen se jää!” Melko vastahakoisesti, harkiten pitäisikö vaihtaa totuuteen, tartuin pulloon ja pyöräytin sitä. Muovin lipsuessa pöydän pinnalla mielessäni häälyi mustasukka-Jessen naama. Joku Mel Serenin hevosista oli telonut jalkansa ja Jesse oli jäänyt kotiin, jotta voisi lähteä aamutuimaan taluttelemaan sitä ennen eläinlääkäriä. Kovin paljoa hän ei ilahtuisi, jos antautuisin ahneisiin huulijumppiin tupareiden ensimmäisten kahden tunnin aikana.
Pusu oli kuitenkin vain pusu. Pullon kieppuessa yhä vinhasti vilkaisin vaivihkaa muita miettien, kuka olisi helpoin pusukaveri. Tietokonetta tuijottavia Dania ja Jiriä lukuun ottamatta kaikkien katseet olivat liimautuneet hehkuvina pulloon. Se hidasti, hidasti ja jäi lopulta osoittamaan… ”Aleksanteri!” kiljahdukset ja kujerrukset saivat Aleksanterin vilkaisemaan kulmiensa alta minua. Voi hyvänen aika!
Yhtäkkiä minua alkoi naurattaa aivan järjettömästi. Edes Jesse ei voisi suuttua vaikka saisi kuulla, että olin pussannut maailman huonoimmin huolestuksensa peittävää, tukkaansa sukivaa Aleksanteri-raasua.
Aleksanterin virnistäessä hassun itsevarmasti kiersin pöydän ja suikkasin märän pusun hänen suupieleensä. Tuparikansa hurrasi. Helpottuneena peruutin takaisin paikalleni Cellan viereen ja kohautin virnistäen olkiani Aleksanterille. Siinä kaikki kiihkeys, jota aioin osoittaa häntä kohtaan, sori vaan. Aleksanterin ilmettä oli vaikea tulkita, kun hän laski katseensa pulloon ja pyöräytti.
Vaikka luulin, että itse Jesseineni saisin tuskin kovinkaan paljoa draamaa aikaiseksi, näiden tupareiden lopputulos alkoi äkkiä kiinnostaa minua kovasti. Jos tämä oli vaihe yksi – mihin ilta ehtisi vielä päätyä?
|
|
|
Post by Tuulia on Sept 5, 2015 10:28:14 GMT 2
"Äiti, tänää illalla on ne Annin tuparit. Sinne on kaikki tervetulleita", kerroin. "Kuka Anni?" "Yks uus sebeläinen, Cellan kaveri", selvensin. "Cella on sen Rosan kaveri, kyllähän sä Rosan muistat", huomautin muistellessani, miten äiti oli mennyt juttelemaan Rosan kanssa, jota pidin silloin jotenkin omahyväsenä - taisin olla silloin vain kateellinen neitokaisen kauneudesta. "Sitäpaitsi sinne tulee lähinnä aikuisia, kyllä sä niitten seurassa viihyt. Mutta älä huoli, tulee sinne muutama mun ikänenkin!" "No eiköhän ne sitten ole ihan asialliset juhlat", mutsi myöntyi. Parin tunnin päästä olimme saapuneet Annin ja Jirin mökin pihaan. Pienessä korissa mulla oli mukana leipomiani herkkuja. Saunakamppeetkin oli toki mukana. "Annii vieraitaa!!" kuulin Cepan kiljuvan hänen porhaltaessaan oven ohi vain nopsaan pihalle kurkaten. Anni ehti ovelle samalla hetkellä kun mekin. "Oh, Tuide! Tervetuloa! Onkos tämä sinun siskosi?" Anni kysyi. Minä ja äiti ruvettiin nauramaan - tämä ei ollut eka, eikä varmasti vika kerta, kun meitä luultiin sikoiksi. "Eh ei ole, Maria on mun mutsi", sanoin ja Anni katsoi ensin tyrmistyneenä ja pyyteli sitten kovasti anteeksi. "Ei se mitään", äiti nauroi. "Kiva vaan että näytän yhä nuorekkaalta. Olen tosiaan Maria Laine", mutsi tervehti asiallisesti ojentaen kättään Annille. "Tervetuloa vain", Anni sanoi ja kiitteli lahjasta. Huomasin äitin olevan hieman ulkona talliporukan hölpötyksestä, mutta näin hänen toisinaan juttelevan hetken milloin kenenkin kanssa. Itse pidin hauskaa kanssa ystävien ja nauroin rutkasti. Pullonpyöritys alkoi kauhistuttaa minua, kun heti eka, Salma, päätyi pussailemaan toisia... Mmh, toivottavasti mulle keksittäs jotaan iisiä sitten... Myöhemmin kävin santsaamassa tarjottavia ja menin istumaan mutsitsillan viereen. Hän lipitti juomaansa hitaasti mutta varmasti. "Oot sä vissii vähä tutustunu kavereihini nytte", naurahin äipälle. "Nojoo..", hän hymähti. "Pääasia et sullon ollu hauskaa." "Saunaaaan nyt loputkin!!" Cepa kailotti. "Tuide alas tulla, kohta sauna on nii täys että huhhuh!" "Mä varaan alimman paikan!" hihkaisin ja ponkaisin ylös penkistä. "Tuun kohta", mutsi sanoi ja lähdin hakemaan saunakamppeita. Juoksujalkaa hipsin rantasaunalle missä likkalauma nauroi jo hyväntuulisesti - ja kovaan ääneen. "Oi täällä on vähän täyttä, tiivistäkää!" Rosa sanoi kun avasin natisevan saunan oven. "Ei tarvi! Mä istun tohon!" huudahdin osoittaen rappua. "Ookko tosissas? Jäädyt tossa", Cepa äimisteli. "Mm siellä orrella mää palaisin poroiksi!" nauroin. "Tuide", Anni sanoi kun porukka oli hetken hiljaa - en kyllä tajua miten se oli mahollista. "Niin?" "Miten nuori se sun mutsis on kun näytätte ihan siskoilta", Anni jatkoi. "Kolkytkolme", vastasin tyynesti. "Ohhoh", Anni hämmästeli. "Se kävi sit aikuislukion, ei se ees hakenu ysillä minnee ku maha vaa kasvo", selvensin. "No huh", Anastasiakin sanoi - hänkään ei ollut kuullut tätä aiemmin. "Te näytätte tosi samalle", hän jatkoi. "Mm nii no riippuu vähä...", naurahdin, sillä äitini oli hoikempi ja hänellä oli pidemmät hiukset. "Sun mutsis kyl tarttis uuen miehen", Rosa sanoi yllättäin. "Säkin lähet kohta maailmalle." Yskäisin - ajatuskin kolmannesta ihmisestä, etenkin miehestä, talossamme tuntui kuvottavalle. "Ei kiitos", sanoin ja juuri silloin mutsi raotti saunan ovea sanoen: "Juoskaas osa järvee nii pääsen lämpimään!" Siinä sitten juostiin kilpaa veteen ja Fiia pääsi yllättämään ollessaan ekana märkä. "Onko kylmää!?" Sandra kyseli kauhuissaan rannalta kastaessaan vain varpaan veteen. "Ei edes!" punatukka naurahti ja sukelsi jälleen. Minäkin tallustelin hitaasti syvemmälle varoen pärskeitä. Malttamattomimmat - tai kylmäkammoiset - ehtivät jo juosta kilvan takaisin saunaan (voin kuvitella että äiskä tykkää kun kylmäkallet ahtautuu saunaan ja se on ihan kuiva) kun minä vasta pulahdin uimaan kierroksen. Voi kiharat, nyt saatte kyytiä. Vaan vesi oli ihanan viilentävää!
|
|
|
Post by Inkeri on Sept 5, 2015 17:04:44 GMT 2
HUOM!!!! Alle 15-vuotiaat lukekoot omalla vastuulla sisällön takia.
-----
Missä bileet, siellä Inkeri. Mun ei tarvinnut kahdesti miettiä, miten käyttäisin mun perjantai-illan, kun kuulin Cellan, Rosan ja Annin juoruilevan viimeksi mainitun mummonmökistä ja tupareista – ja siitä, että meno ei tulisi olemaan ihan samantyylistä kuin linnanjuhlissa. Sivulauseessa ja puolihuomaamattomasti ilmoitin tulevani, ja sainkin osakseni yllättyneitä katseita ilmestyessäni lopulta paikalle selän paljaaksi jättävässä pikkumustassa ja korkkarit jalassa; hiukset nutturalle kietaistuna. ”AAANNIII, INKSU TULI!” Cella rääkyi jo selvästi vähintään hiprakassa muiden pelaillessa pullonpyöritystä. Virnistin juhlien emännälle, joka kiiti paikalle minkä kengistään pääsi ja loksautti sitten leukaluunsa varmaan sijoiltaan: ”APUA, sähän näytät ihan… Aikuiselta!” ”Johtuu varmaan näistä kengistä – kymmenen senttiä lisäpituutta ei oo ikinä pahaksi!” huomautin ja halasin Annia ojentaen tälle tuparilahjan. ”Hei, onnee nyt uuteen lemmenpesään! Tää on supersöpö.”
Muut pelailivat jo innoissaan pullonpyöritystä lattialla ja meitsikin pääsi todistamaan Salman ja Aleksanterin herkkää hetkeä pelin tiimellyksessä. Pikaisten moikkailujen myötä siirryin suoraan ruokatarjoiluiden kimppuun – vaikka eniten mun huomion kiinnitti kyllä pöydän keskellä seissyt boolimalja. Annin tuore avokki katsoi mua kulma kohollaan kaljapullo kädessä. ”Kai sä tiiät, että toi ei oo mitään limudiskomateriaalia?” tuo huomautti. ”Tiiän, onneks ei kiinnosta.”
tänääneivedetäperseitä
En tiedä, oliko näissä bailuissa tarkoitus tarjoilla alaikäisille, muttei mulle kukaan sanonut vastaankaan. Ei edes Tuulia tai sen äiti (kuka tuo äitinsä bileisiin???), jotka pitäytyivät kumpikin kiltisti limulinjalla ja katselivat muiden seikkailuja välillä huvittuneina, välillä järkyttyneinä.
Mutta mua ei edelleenkään kiinnostanut.
tänääneivedetäperseitätänääneivedetäperseitä
Selleri rääkyi ovella joka kerta, kun ihmisiä ramppasi sisään ja ulos. Enää en edes tuntenut – tai tunnistanut – kaikkia. ”Noi on jotain Jirin kavereita”, Anni infosi mulle yhdestä jätkäporukasta, joka heitti äijähalaukset ja selkääntaputukset sen vaaleahiuksisen miehen, jonka edelleen muistin vain pienenä pojankoltiaisena Ruolammesta, kanssa.
Sitten. Sitten mä näin ne ruskeat ananashiukset. Ne suklaiset silmät, jotka olivat katselleet joskus muakin. Mä tunsin ne liian hyvin. Ihan liian hyvin. ”Onko toikin Jirin kavereita?” supatin Annille, mutten ehtinyt saada vastausta, kun eräs blondi palosireeni jo lensi mun luo. ”INKSUUUU EETU TULI!”
Mä jäädyin ja pahasti, kunnes pakenin takaisin parhaan ystäväni boolimaljan luo, jossa oli vielä jotain jäljellä. Kaadoin kaiken lasin kautta kurkusta alas nopeammin kuin Eetun luistimet olivat ikinä liukuneet jäällä.
tänääneivedetäperseitätänääneivedetäperseitätänääneivedetäperseitäTÄTÄEIKESTÄSELVÄNÄ
Sinä iltana mua ei saunan lauteilla näkynyt. Mua näki ravistelemassa tölkkejä ja pulloja, jos niissä olisi pohjat jäljellä. Mua näki sekoittelemassa omia tuomisiani Tuiden ja sen äidin omimiin limsoihin. Mua näki hoipertelemassa ympäriinsä kaikelle turhalle naureskellen.
Mua näki törmäilemässä eräisiin nimeltämainitsemattomiin Eetuihin.
Poika seisoi mun edessä ihan yhtäkkiä. Meidän katseet kohtasivat, hetkessä oli vain mä ja se. Kaikki muu katosi ympäriltä. Sellerin kiljuminen oli enää joku kaukainen ininä jossain.
Kurkkua kuristi, enkä saanut henkeä.
”Asiat muuttuu, ymmärrätkö?!”
Mä en oikeasti saanut henkeä. HENGITÄ, ääni karjui mun sisällä. En onnistunut. Mä tärisin. Mua itketti.
Hetkessä löysin itseni pihalta erään nimeltämainitsemattoman Eetun lihaksikkaiden käsivarsien ympäröimänä. Koetin pyristellä irti, mutten päässyt. Sain sentään jo henkeä.
”Tiedätkö sä, Eetu Kurkinen, kuinka paljon mä vihaan sua?” kysyin sitten viinan ja katkeruuden värittämällä äänellä. ”Tajuutko sä jätkä edes, kuinka pahasti sä mulle sanoit?”
Eetu pysyi vaiti. Mun teki mieli lyödä sitä. Suudellapas. Lyödä.
”Ois pitänyt arvata. Ettehän te ikinä tajua yhtään mitään. Vittu luistele sitten ja iske kiekkoja maaliin niin paljon kuin huvittaa. Vittu mua ei enää kiinnosta! Jos et mitään muuta tajua, niin tajua edes se, että mä tiedätkö vihaan sua enemmän kuin ketään vitun ihmistä tällä vitun planeetalla!” raivosin täyttä kurkkua, kunnes huomasin taas kyyneleiden tippuvan poskipäille ja hengittämisen vaikeutuvan. Pyristelin pois parhaani mukaan mutta ne käsivarret eivät antaneet periksi. ”PÄÄSTÄ IRTI JUMALAUTA!”
Mutta ei päästänyt.
Se suudelma vesisateessa maistui pistävästi alkoholilta, mutta silti paremmalta kuin mikään oli koskaan maistunut.
|
|
|
Post by Cella on Sept 5, 2015 18:38:42 GMT 2
Tupareita ja tupakkataukoja
Mä tuijotin omaa naamaani, joka häälyi kumman epäselvänä pienestä peilistä Annin ja Jirin mökin vessassa. Naama hymyili, ja näytti punakalta ja epämääräiseltä saunassa ja järvessä poikkeamisen jäljiltä. Lukossa oleva ovi vaimensi iloisen, tunti tunnilta meluisamman puheensorinan, sekä meteliin paikoitellen hukkuvan biisin, joka muistutti etäisesti Haloo Helsingin Pulp Fictionia. Nojauduin kulmat kurtussa lähemmäs peiliä tarkoituksena pyyhkiä sitkeimpiä meikinrippeitä parempaan kuosiin, mutta päädyin horjahtamaan ja tarttumaan käsienpesualtaaseen itsekseni hihitellen. Miten se olikin aina niin, että vasta mennessä yksin vessaan tajusi kuinka humalassa oikeasti olikaan. Mun korjailtua pärstäkerrointani hyvin suurpiirteisin ottein annoin lopulta periksi jatkuvalle koputtelulle ja Cella-et-sä-voi-aina-pantata-vessaa-vuodeksi –huutelulle jotka kantautui oven takaa, ja heilautin luukut auki kuumaan, boolinhuuruiseen tupaan. Päästin suunnilleen kupla otsassa jonossa odotelleen Rosan ohitseni Hotelli Helpotukseen, ja suuntasin itse kohti kulmasohvaa täpötäyttä viinilasiani tasapainotellen. Naurava, ilotulituksen tavoin ympäri kämppää suhaava illan emäntä tömähti kirjaimellisesti mua päin keittiön väliseinän takaa – sain pelastettua viinini vain uskomattomien ninjakykyjeni, vuosien tarjoilijakokemukseni ja luultavasti juopon tuurinkin avustuksella. ”Sooo jaah, rauhotu!” mä nauroin kopattuani sievään mekkoon sujahtaneen Annin kiinni olkavarresta. ”Mitä jos tuut nyt vaan mun kaa istumaan ja nautit hetken työsi hedelmistä?” ”En mä voi, sipsit on melkein lopussa!” brunette hössötti ja koitti jatkaa matkaansa, mutta ilmeisesti mulla on yllättävän paljon käsivoimia kolmen promillen laitamyötäisessäkin. ”Kuule, näyttääkö joku täällä susta siltä, että kuolee heti sipsinpuutostautiin? Ei niin. Joten perse penkkiin.” Oli kiva saada Anni hetkeksi juttuseuraksi – sillä oli ollut niin kauhea tohina vastaanottaa paikalle ripottelevia vieraita ja pitää paikat kunnossa, että se ei ollut ehtinyt juuri istahtaa. Juotin tytölle ison kulauksen viinitötsästäni. Hiljalleen sen olemus alkoi rentoutua. Me seurattiin huvittuneina, miten jääkaapilla siidereitään koluava Rosa sai kiiluvia, pyrstöosastolle jumiutuvia humalaisia silmäyksiä Jirin kavereilta, jotka olivat osoittautuneet itseasiassa oikeinkin hauskoiksi tyypeiksi. Kun mun parempi puoliskoni sitten hiippaili pullo kädessään meitä kohti, sai se osakseen meiltä leveää virnuilua. ”Mitä?” Rosa tivasi, ja istahti mun viereen aivan normaaliin tyyliin, kuten mä pistin onnellisena merkille. Ehkä se parin viikon hiljaisempi pätkä oli ollut vain opiskelustressiä tai vastaavaa, eikä mulle mitenkään henkilökohtaisesti osoitettua. Lepuutin päätäni kamun kapeaa hartiaa vasten ja suunnilleen kehräsin sen hipsuttaessa mun hiuksia kuten se tapasi aina tehdä. ”Eipä mitään”, Anni virnuili pirullisesti, ja nosti toista kulmaansa kohti poikaporukkaa, josta pari heikointa lenkkiä ei ollut vieläkään saanut kiikareitaan irti Rosasta. ”Taisit saada vaan muutaman uuden poikaystäväehdokkaan.” Emmy ja Henri liittyi meidän rupattelevaan piiriin, josta Anni tosin pian irtautui, kun Jiri kaipaili siippaansa keittiön puolella. Kun kaikki muut huoneessa käänsi huomionsa Salmaan, joka silmät säteillen höpötti Bonnien tulevasta varsasta (jonka kaikki oli yksimielisesti julistaneet juhlien ainoaksi sallituksi hevospuheenaiheeksi), tunsin Rosan liikahtavan levottomasti, ja kumartuvan sitten aivan mun korvan juureen supattamaan: ”Cella, käydäänkö pihalla? Mun täytyis kertoa yks juttu.” Mä katsahdin suuriin, vähän jännittyneen näköisiin silmiin, enkä ehtinyt vastata kun Annin oktaavia tavallista korkeampi kiekaisu kimpoili jo pienen mökin seinistä. ”ENNI JA TATU! Kiva kun suvaitsitte ilmaantua kuitenkin puolen yön tällä puolen!” Emäntä katosi ensin sievästi tukkansa kihartaneen Ennin onnittelusyleilyyn, ja sitten Tatun, joka ojensi tytölle tuparilahjaksi paketin kertakäyttörättejä. ”Näistä voi olla hyötyä siellä nyrkin ja hellan välissä.” Multa lensi viiniä nenästä, kun Anni mojautti sormusten koristamalla nyrkillään veljeä mahaan. Jostain kaksinkerroin taittuneen kaksimetrisen ihmishahmon ähkinnän ja muiden naurunpyrskähdysten seasta kuului pihisevä: ”… oli mulla oikeekin lahja… uff… mutta en taidakaan kyllä enää antaa sitä…” Mun käytyä moikkaamassa lämpimästi hymyilevää Enniä ja nappaamassa sipsejä kouran täyteen, käännähdin takaisin sohvaan päin muistaen, että Rosalla oli ollut mulle jotain sanottavaa. Meidän istumapaikat oli kuitenkin vallanneet yllättävän sosiaalisen näköinen Dani, joka jutteli Jirin kanssa vilkkaasti, eikä mun etsimääni brunettea näkynyt missään. ”Näiksä minne Rosa meni?” kysäisin Tatulta, jonka käsi tärähti kuin säikähtäneenä ja olutta hulahti jätkän leualle. Se tuntui musta vähän pöljältä, olihan se mut siinä nähnyt. ”En! Miksä multa kysyt mä vasta tulin?” Isoveljen ääni oli kiihtynyt, se oli tainnut naukkailla parikin ennen saapumistaan. ”Geez, lepo vaan, kuhan kysyin”, mä pyörittelin silmiäni, ja silmäilin ympäriinsä lämpöä ja tiivistä tunnelmaa hohkaavassa tuvassa. Ehkä tyttö oli vilahtanut mun näkemättä ulos? Mä kiskaisin jonkun pojan kuusi numeroa liian isot tennarit jalkaan ruuhkaisesta eteisestä, ja hoipparoin käsivarsiani lämmittäen pienelle kuistille. Viisarien lähentyessä pikkutunteja pimeältä taivaalta oli alkanut ripsiä vettä, ja alkoi olla jo todella kylmä. Aleksanteri pössytteli tupakkaansa kaiteeseen nojaillen, ja vaikka se oli yksin, se näytti silti huomattavasti rennommalta ja luonnollisemmalta siinä kuin kertaakaan tallilla. Sekin oli tainnut ottaa pari kuppia nestemäistä rohkaisua. ”Hoi”, mä mumisin tärisevien huulieni välistä, ja lompsin pellekengilläni lähemmäs tummatukkaista hahmoa. ”Onks Rosa tullut tästä?” Allu käänsi katseensa hitaasti muhun, ja pudisteli päätään. Hetken se tuntui kuin miettivän, että mitä tässä tilanteessa kuului tehdä, kun mä jäin seisomaan sen viereen kuikuillen uteliaasti saunalle päin. Sitten, aiempia voimakkaamman vilunväristyksen ravistellessa mun selkärankaa, se hätkähti, ja ravisteli nahkatakin niskastaan tarjoten sitä mun harteille. ”Mitä, näytäksmä joltain neidolta pulassa? Me ei olla missään teinileffassa”, naljahti meikäläisen suusta, ilmeisesti vähän terävämmin kuin oli tarkoitus: Aleksanterin takkia pitelevät kädet nytkähti taaksepäin kuin mä olisin saattanut ottaa Windiltä vaikutteita ja purra sitä ranteeseen. Huoh. Se oli juonut, muttei selvästi vieläkään tarpeeksi kestääkseen mun juttuja. ”Äh, Allu, sun pitää lopettaa kaiken ottaminen niin tosissaan. Takki tänne ennenkun mä muutun pakastekalapuikoksi.” Mä en oikein tiedä itsekään miksi mä jumituin siihen, kun mun olisi pitänyt etsiä mystisesti maan reunalta tipahtanutta Rosaa, mutta siihen mä vaan jäin. Pääsin taas ilmoittamaan Annille uusista tulijoista kovaäänisesti kiekuen, josta oli jostain syystä muodostunut mun juttu sen illan aikana. Siinä mulle vasta oiva uravalinta. Ovikello. Hiippailin vettä tippuvan räystään varjossa kuistin toiseen päätyyn Aleksanterin tupakan- ja axentuoksuista takkia ympärilleni kietoen, siitä nurkan taakse kurkkien. Siristelin hyvin vähäisessä valossa zoomaillen metsän laitaa, johon jotkut harvat kuskit olivat autonsa jättäneet. Yksi musta möykky näytti kahdelta ihmiseltä, mutta mä en tällä hetkellä luottanut mun silmiini kovinkaan hyvin. Hipsin lähemmäs. Rosako siellä kaulaili jotain niistä Jirin kamuista, siksikö se oli livahtanut karkuun? Kun mä olin päässyt vajaan viiden metrin päähän, aivot alkoi vihdoin rekisteröidä näkymää. Ei se ollut Rosa, Rosa olisi huomattavasti pidempi. Juuri kun mun yllättäen paljastunut siveyteni kehotti mua peruuttamaan ja jättämään parin rauhaan, ne irroittautui toisistaan, ja paljastui kuin paljastuikin tutuiksi tyypeiksi. Hyvinkin tutuiksi. Ne oli Inkeri ja Eetu. ”Perkele!” sihahdin, ja yritin luikahtaa karkuun ennen kuin kaksikko hoksaisi vakoilijansa, mutta törmäsin saman tien aivan mun kannoilla hiipineeseen Aleksanteriin. Koitin tuupata sitä kevyesti, vinkkinä että sekin palaisi samoja jälkiä takaisin, mutta ilmeisesti vodka toimi mulla kuin pinaatti Kippari-Kallella, koska mun ”pieni tuuppaisu” kaatoi koko nuorenmiehen suoraan selälleen. Siitä ratkesi mun heikoilla kannattimilla ollut hepulini – Allun kieriskellessä märällä nurmikolla kuin potkaistu puutarhatonttu, mä päästin yläasteikäiseltä teiniltä kuulostavan kimeän kiherryksen ja juoksin takaisin kuistille karkuun niin kovaa kuin venekengilläni pääsin. Mulla meni hetki keräillä itseni, varsinkin kun pöllämystyneen näköisen Allun kömpiminen näkyviin reväytti mun hihitykseni uudelleen valloilleen. Poika pysähtyi sateessa kastunutta tukkaansa haroen, ja näytti sekin jo lievästi huvittuneelta. ”Kiitos tosta! Nyt kaikki luulee mua kaupungin perverssiksi, joka tykkää vähän katella!” Sekös mua riemastutti. ”Ahihhihi… pitääkin laittaa… tyrskis… varoitus yleisönosastoon…” Allu näytti pelkäävän, että mä en saa kohta enää henkeä. ”No, nyt ollaan ainakin tasoissa. Pervosyytökset ranskalaisen poikaystävän haukkumisesta.” Aleksanterin suulla kareili pieni hymy, kun sanat putoili sieltä ulos. Mä katsoin sitä hämmästyneenä. ”Ai niin sekin! En voinu olla enää vihanen, kun mua alko yhtäkkiä yks päivä suihkussa naurattaa se mitä sanoit. Tiekkö, mielikuva Lionelista hakkaamassa käsilaukulla. TAI SIIS –” yritin pelastaa tilannetta, mutta eihän siitä enää mitään tullut. ” – ei sillä että ajattelisin sua suihkussa!” Allu tuijotti mua hetken samalla tapaa, kun mä tuijotan vajaita alkeistuntilaisia, ja puhkesi sitten niin hervottomaan nauruun, etten olisi ikinä uskonut niin hillitystä ihmisestä lähtevän. Se tarttui, pian mäkin nauroin niin että vesi valui silmistä vieden mukanaan viimeisetkin varjellut meikit silmistä. ”Hohhoh.. ei tästä tuu mittään… mun on pakko mennä sisälle”, lopulta korisin sekä ovirääkyjäroolini että tuntikausien hekottamisen karhentamalla äänellä. ”Tuutko sä?” Aleksanteri katsoi mua hetken jotenkin erityisen tarkkaan, ja ihan kuin olisi naksahtanut takaisin tavalliseksi, hillitymmäksi Alluksi, joka ei olisi ikimaailmassa nauranut mun kanssa noin. ”En mä, sielä on niin kuuma. Tuun kohta.” Nyökkäsin päätäni nopeasti, ja hiihtelin varastetuilla tennareilla kuistin poikki tajuamatta, että mulla oli yhä pojan takki päällä. Mulla oli jo kiire sisään, olihan viinilasi ollut tyhjä jo useamman minuutin. Ja olihan sisällä vielä Danielkin, joka varmasti tunsi olonsa murtuneeksi, kun en ollut sitä ehtinyt vielä kaulailemaan.
|
|
Eetu
Uusi ja innokas
Posts: 83
|
Post by Eetu on Sept 5, 2015 19:52:54 GMT 2
”Missään ketään?” ”Mä katon leffaa Miian kans, ei siis ainakaan tääläpäin. Enkä oo kuullu, että missään ois mitään isompaa, kunhan ajelevat.” ”Netflix and chill, just ja just.”
Ja niin kolme viestiä saivat mut sellaisen epätoivon partaalle, että soitin isosiskolleni Elenalle ja rukoilin tuota lähtemään mulle kuskiksi. Pitkän huokaisun saattelemana vanhempi siskoni kurvasi pihaan, amisauto kiltisti hiljaa, jotta äiti ei osaisi epäillä mitään. Vaikka kyllähän se varmaan arvasi, ainakin kulmankohotteluista päätellen. Minkäpä mä sille voin, että bilettämään haluan just nyt?
Aina yhtä luotettava siskoni (lue: ei sarkasmia!) nosti apumiehen paikalta syliini muovikassin täynnä juomaa. Virnistin ja tökkäsin rahat punapään käteen, jonka jälkeen nainen nosti kytkintä ja kurvasi kotipihasta väljemmille apajille. Bassot täysille, volat kattoon ja bilistä ympäri Liekkijärveä. Oman isosiskonsa kanssa. Onneks Elena ei ollut mikään tiukka, sen kanssa oli ihan jees viettää aikaa. Ainakin nyt, kun se oli asettunut vähän enemmän aloilleen.
”Hei, mun kaveri Sami laitto viestiä, että niillä on bileet. Tai siis, et ne on joissakin tupareissa”, Elena kysyi katsoen mun kaljankumoamista sivusilmällä. Laskin pullon huuliltani ja kohautin olkia. ”Riippuu, ketä siellä on.” ”Kuulemma jotakin heppatyttöjä, seppeleläisiä. Etkö sä käynyt siellä tallilla joskus?” Voi perkele. Seppeleläisiä? Kenen tuparit? Ja miksi mua ei oltu kutsuttu?
Ai niin. Ehkä mut olis kutsuttu, jos olisin vielä Inkerin kanssa. Mutta en ollut. Huokaisin ja kulautin pullosta pohjan näkyviin. ”Mennään. Jätä mut sinne ja jatka sä matkaa, siellä tuskin on mitään sulle”, vastasin vaihtaen kappaletta. Elena katsoi muhun päin kulmakarva kohollaan, mutta kohautti sitten harteitaan ja myönsi, että kyllähän hän bileet löytäisi. Tai sitten lähtisi kotiin nukkumaan. Mä olisin vielä pari vuotta sitten uskonut enemmän ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta nyt kallistuin kyllä jälkimmäiseen.
Elena pöläytti pihaan sellaisella vauhdilla, ettei keltäkään jäänyt mun tuloni huomaamatta. Kaappasin kilisevän muovikassin mukaan, kiitin Elenaa kyydistä ja seisahduin talon eteen. Tai pikemminkin mökin, kapisen, pikkuisen mökinrähjän. Kuka tänne muutti? Ainakin tekemistä ton kanssa riittäisi ihan tehtäväksi asti. Mökistä kaikui musa, eikä mulle jäänyt enää vaihtoehtoja. Hörppäsin rohkaisuryypyn naamariin ja siirryin sisään.
Kuinka paljon mahtuu pieneen mökkiseen, pieneen mökkiseen, bileitä, sebeläisiä? Talo oli tupaten täynnä, eikä kukaan ensin tajunnut mun tuloa. Bongasin muutaman tutun naaman, kun nakkasin kuluneet Vanssit kenkärivistön jatkoksi ja astuin kynnyksen yli. Pari tyttöä, blondi ja tummahiuksinen, hoipertelivat kauempana ja lopulta saapuivat näemmä tarkoituksenomaisesti ovelle. Toisen tunsin, toisen en. Ja sen, jonka tunsin, naama vääntyi karmaisevaan virneeseen. ”EETU! Mitä sä täällä teet?! Ehei, mistä sä keksit tänne tulla! Hei tervetuloa, sua ei ookkaan näkyny! Ootahan, kun mä esittelen sut emännälle! Täs on Eetu, Inkerin eksä, Alexin entinen hoitaja. Nykyään juoksee vaan kiekon perässä, kuvittele…” Cella puhui kuin papupata, hihittäen kaverinsa olkapäätä vasten. Tämä kaveri soi mulle hymyn ja aukaisi suunsa. ”Cella on jo vähän paremman puolella”, brunette, nuori nainen naurahti ojentaen kättään. ”Moi vaan, mä oon Anni, nää on mun ja mun poikaystävän, Jirin, tuparit. Tervetuloa vaan!”
Katselin ympärilleni hieman hämmentyneenä. Vai että tällaisia pirskeitä järjestettiin seppeleläisille? Miksei silloin, kuin mä vielä pyörin heppapiireissä, ollu tällasia? Ajat oli ehtiny muuttua näiden kuukausien aikana. Valitsinko mä sittenkin väärän lajin, kerta heppatytöt oli alkanu villeiksi? Mulla ei ollut harmainta hajuakaan. Moikkailin silti vastaantulevia tuttuja ja vaihdoin niiden kanssa pari sanaa, kunnes tallustin jo seuraavien luo. Talo ei ollut kovin suuri, mutta sitä suurempi oli ihmismäärä, joka taloon oli ahtautunut.
Yhtäkkiä tunsin, kun joku koputti mun olkapäätä. Hieman humaltunut katseeni etsiskeli koputtajaa väärästä suunnasta, mutta lopulta sain tarkennettua katseeni taaksepäin. Tai lähinnä takaviistoon hieman ylemmäs, tumman hiuspehkon alle. Daniel. ”Katos, suakin näkee.” ”Hehe, joo, välillä”, naurahdin virnistäen. ”Oliko ikävä?”
Vaihdettuani Danin kanssa muutaman pinnallisen sanan luikin takavasemmalle verukkeenani boolimalja ja se, että ”jutellaan myöhemmin lisää mä kattelen mestaa”. Tosiasiassa Danielilla olisi varmasti ollut mulle paljon sanottavaa, mutta mun keskittymiskyky ei millään riittänyt Dänin syvällisyyksien tasolle. Käänsin katseeni boolimaljalle ja huomasin jotakin, joka sai mun sisukset vellomaan.
Inkeri.
Blondi ryysti boolia hermostuneen oloisena, maljan keskustaan tiiviisti tuijottaen. Mä en ollut ihan varma, oliko se tietoinen mun läsnäolosta tai huomannu mut muuten, mutten just silloin halunnut ottaa asiasta selvää vaan palasin omalle juomakätkölleni tankkaamaan. ”Eihän tästä selviä selvinp-” ”Moi Eetu! Mitä sä täällä nurkassa kyhjötät? Aika hauska sattuma, että säkin tulit tänne!” Mitä. Kuka. Missä? ”Joooo, mä kuulin että täällä oli pirskeet ja päätin tulla vähän kuokkimaan kun vanhoja tuttuja ollaan”, sepostin miettiessäni kuumeisesti, kenelle ääni voisikaan kuulua. Noustuani ylös käännyin katsomaan taakseni ja huomasin kaksi vaaleaverikköä, joista toisen tunsin. Vanhempi saattoi olla toisen sisko tai jotain. ”Äiti, tässä on Eetu. Se hoiti Alexia ennen”, Tuulia esitteli minut – hetkonen. ÄITI?! ”Hei, Maria”, nainen esittäytyi ojentaen kättään. Vedin naamalle kaikista viattomimman hymyni ja keskitin katseeni naisen silmiin, jotten huojuisi epäilyttävästi. Tartuin käteen ja puristin, jonka jälkeen karkasin paikalta part kaksi. Kuka tuo äitinsä mukanaan bileisiin, srsly? Ja kuka äiti ei käräyttäisi tällaisia alaikäisten bileitä? Okei, leikitään siis, että mä oon täysikänen. Ei tässä oo enää monta kuukautta.
Karkumatka pt kakkosellani olin kaataa kumoon jonkun mua lyhkäsemmän ja hoikemman olennon, mutta sain pysäytettyä kulkuni ajoissa. Hyvä, mä siis hallitsin vielä liikkeeni. Mutta hetkonen, kenet mä oikein meinasin teilata?
Inkerin.
Helvetti, kuinka mä oikein törmäilin siihen tyttöön jatkuvasti? Joo, mä en voinut kieltää sitä, että en olis ajatellut blondia koko aikana. Tai että olisin ikävöinyt, ehkä vähän katunut. Tai vähän enemmän. Mun vatsalaukku heitti volttia kun mä tuijotin piikkikorkoiset kengät jalassa seisovaa blondia, joka oli sitonut vaaleat hiuksensa nutturalle. Se näytti ihan… erilaiselta. Oliko tää se Inkeri, jonka mä olin tuntenut?
Mun oli pakko ottaa asiasta selvää.
Ja siinä samassa mä virnuilin, haisin viinalta ja tartuin Inkeriin vieden tytön mukanani ulos. Ilma oli viilentynyt ja ulkona hämärsi. Talo sijaitsi lähellä metsäplänttiä, jonka rajaan mä kuljetin hämmentyneen ja hoipertelevan blondin pikkumustissaan. Suupielet kääntyivät typertyneeseen hymyyn, kun puristin Inkerin rintaani vasten. Mä olin kaivannut tätä.
”Tiedätkö sä, Eetu Kurkinen, kuinka paljon mä vihaan sua? Tajuutko sä jätkä edes, kuinka pahasti sä mulle sanoit?” Mä en saanut kaikista tytön syytöksistä selvää, mutta se oli selvää, etten halunnut päästää blondia irti. En, vaikka se kuinka pyristeli, haukkui pystyyn. Mä kuuntelin puolet, annoin puolten lipua ohi mun korvien kohti taloa, jossa muut pitivät bileitään. Huokaisin ja suljin silmäni, pitäen tytön sylissäni. ”PÄÄSTÄ IRTI JUMALAUTA!” Mutta mä en halunnut, vaan suljin tytön suun painamalla huulet sen huulia vasten. Kaikki tuntui tutulta, turvalliselta. Painoin Inkerin lähemmäs, ja annoin tunteiden viedä.
|
|
|
Post by Emmy on Sept 6, 2015 14:41:36 GMT 2
Tiivis tunnelma oli vallannut pienen mökin. Musiikki jumputti tasaiseen tahtiin ja puheensorinassa oli iloinen värähdys sekä sekoitus pientä hiprakkaista mongerrusta. Istuin sohvalla vilkkaasti Annin kanssa papattavan Cellan vieressä. Kädestä löytyi lonkero ja toinen ksi hapuili alituiseen sipsi kulhon suuntaan. Olo oli hyvä ja nousujohteinen, katselin muita vieraita vuoron perään ja hyräilin itsekseni biisin tahtiin. Samassa Salma jo istahti viereeni. -Mihin sä Henrin lemppasit? Tyttö kysyi ja kahmi hänkin sipsejä. -Se on saunassa muiden jätkien kanssa, vastasin rauhallisesti ja siemaisin tölkistä. -Aijaa.. kiva että meni vaikka ei se niitä tunne! -Jep! Biisilista vaihtoi kappaletta ja heti alkusoinnuista tiesin, että tätä en halunnut kuulla. Se oli Anssi Tuiskun keinutaan. --Ei perkele, tätä ei kuunnella! Äkkiä vaihtoon! huudahdin ja pomppasin sohvalta niin äkkiä, että Cella hätkähti. -Siilinkö päällä se yritti istua? Cella kysäisi Salmalta ja nauroi heti perään omalle vitsilleen. Salmaa lähinnä taisi naurattaa se. Vaihdoin biisin ja Annin spotyfy-lista alkoi sen sijaan soittaa Cheekin timantit on ikuisia-kappaletta. -Ainni! mitä hevonpaskaa sul on tällä listalla? Yksi Jirin kavereista tiedusteli ja oli oksentavinaan. -Cheek on ihan hyvä, totesin ja koikkeloin takaisin sohvalle. -Ainakin parempi kuin Antti Tuisku, lisäsin, niin että vain Salma kuuli. Tyttö tyrskähti ja lähti hakemaan lisää juotavaa. Samalla ovi avautui ja miesjengi tuli saunanraikkaina sisään. Henri tuli luokseni, suikkasi suukon poskelle ja istahti sitten sohvan käsinojalle ja korkkasi bissen. -Oliko mukavaa, tiedustelin mieheltä, joka hörppäsi kaljaansa. -Joo oli tosi, jätkät on hyviä tyyppejä! Henri vastasi selvästi humaltuneena. -Kumositte ilmeisesti muutaman huurteisen enemmänkin, kysyin kiusoittelevasti ja tyrkkäsin ukkoa kylkeen. -Minkäs sitä mahtaa, saunassa saunan tavalla.. Henri totesi ja suikkasi kaljapusu huulilleni.
”Tytöt saunaan!!” Cella kailotti ovensuusta ja keräili omia saunakamppeitaan. Haeskelin oman laukkuni, tarkistin, että siellä oli kaikki tarpeellinen ja painelin Cellan perässä ulos. Rantaan viettävä polku kipitettiin blondin kanssa vauhdilla ja kikattaen, humalatila alkoi iskeä kun todellisesti kun pääsi ylös penkistä. Oltiin Cellan kanssa ensimmäisiä pyllyt paljaana lauteilla ja pian seuraan liittyi Rosa ja Fiia.
Saunan hämyisessä valaistuksessa avattiin syvempää settiä ja kun tunnelma kävi liian kuumaksi, juostiin kilpaa järveen. Fiia ehti ensin pulahtaa ja kylmenemään päin olevaan järveen ja minä molasin hyvänä kakkosena. -Onks kylmäää? Sandra teidusteli rannalla kädet puuskassa. -Ei oo, tänne vaan! Huikkasin ja painoin pääni uppeluksiin. Pimenevässä syysillassa polskimme hetken ja riensimme sitten kipin kapin takaisin saunan lämpimille lauteille. Korkkasin saunakassista vähän naista väkevämpää ja jakelin sisällöstä halukkaille. -Kivaa, kun on kerrankin kunnon pirskeet, musta tuntuu etten koskaan käy missään, totesin ja ryystin greippilonkeroa. -Joo, niin mustakin, Cella sanoi ja ratkesi Rosan kanssa nauramaan, ennen kuin oli saanut sanottua lausetta kunnolla loppuun.
|
|
|
Post by Wenla on Sept 6, 2015 16:10:52 GMT 2
Tuparit
Olin laittautunut mukamaks nätiksi ja seissyt vessassa melkein tunnin. Olin äidin luona tämän viikonlopun, joten se ei ollut kauheen mielissään kun kerroin lähteväni tupareihin. Koska a) olis ollut "meidän yhteinen viikonloppu" ja lässynlää, b) tuparit meinasi kuulemma täysikäisyyttä ja krhm, alkoholia. "Relaa, tuskin Anni on sitä väkisin mun kurkusta alas tunkemassa. En mä juo," lupasin kun olin poistunut autosta pihalle. Mulla oli kourassani lahjapaketti, jonka sisältö oli äidin valitsema. Tuoksukynttilöitä tietääkseni. "Okei, moikka. Pidä kivaa," äiti hymähti ja kaasutti pois paikalta. Mä hipsin ovelle ja pimpotin ovikelloa. Sisältä kuului kiva meteli, en vissiin ollut ekana paikalla.Rehellisesti, en oikeen tiennyt mitä täällä tein. Cella ja Sandra oli mua huokutelleet, ja Annikin oli toivottanut mut tervetulleeksi. Ja no, mä inhosin jostain paitsi jäämistä. Anni ei ollut mulle kauheen tuttu, mutta muutamia lauseita oltiin vaihdettu. Ihan kivan ensivaikutelman olin saanut, toivottavasti sekin musta. Helpommin sanottu kuin tehty. Mä toivoin näyttäväni kivalle mustassa mekossani ja valkoisessa liivissä, meikkiäkin olin muka yrittänyt laittaa jotenkin hienommin. No, näytin mä mielestäni aika kivalle. Pian ovin avautui ja brunette seisoikin edessäni. "Kiva kun tulit! Peremmälle vain," Anni virnisti ja sulki oven perässäni. "Hei täs olis lahja sulle ja, ööh...?" takeltelin. Kuka se mies olikaan. "Jiri," nainen virnisti. Mä en oikeen tiennyt pitäiskö mun halata vai mitä, mutta onneksi Sandra pelasti lievästi nolon tilanteen saapuessaan paikalle. "Wenla sä tulit kuin tulitkin!" Ja se ilta meni multa jotenkin ihan ohi, ihan selvinpäinkin. Muistin vain sen kun Salma ja Aleksanteri vaihtoivat imeliä suudelmia ja Cella ja Rosa naurattivat koko porukkaa ihan urakalla. Mä olin lyttäytynyt Sandran seuraan, me kun oltiin nuorimpia koko porukasta. Saunassakin kerettiin piipahtaa tyttöpurkalla ja huhheijaa vaikka mitä. Illempana mä bongasin jonkuin kännykän pöydällä ja vieressäni seisonut - kerrankin se oli paikallaan - Cepa totesi puhelimen kuuluvan Inksulle. Mä kiltisti lähdin siis metsästämään blondia humalaisten juhlavieraiden keskeltä. Mä olin kuin olinkin pitänyt lupaukseni ja olin selvin päin, olinhan kiltti alaikäinen vai mitä? Kun Inkeriä ei sisällä näkynyt haahuilin takapihalle katse omassa luurissa. Jostain kuului tuttua rääkymistä, mä vihaan sua ja niin edelleen. Huomasinkin kaksi hahmoa kauempana melkein toisiinsa kiinni litistyneinä. Astelin lähemmäs ja tunnistin naama muhunpäin olevan tyypin Inkeriksi. "Hei Inkku sun puhelin jäi ton-," mutta ne olikin jo naama kiinni toisissaan, omassa täydellisessä kuplassaan, eikä kumpikaan tainnut huomata meikäläsitä. Mua nauratti, ulkopuolisen silmin olisin luultavasti näyttänyt kolmannelta pyörältä joka purskahtaisi hetkenä minä hyvänsä itkuun. Hetki meni ennenkuin ymmärsin poistua vähin äänin kauemmas ja jättää puhelimen orvolle pihatuolille seinän vieressä.
|
|
|
Post by Anni on Sept 6, 2015 20:38:56 GMT 2
Tuparit Annin näkökulmasta
”Kuule, näyttääkö joku täällä susta siltä, että kuolee heti sipsinpuutostautiin? Ei niin. Joten perse penkkiin.” Cellan sanat olivat uppoutuneet tajuntaani yksi kerrallaan. Mitä se tarkoitti? Pitihän mun nyt vieraita kestitä, millainen emäntä sitä nyt istuu aloillaan ja katselee kun tarjoiltavat loppuvat? Okei, enhän mä ollut odottanut yhdenkään kulhon tyhjenevän loppuun asti, ennen kuin olin jo ollut täyttämässä sitä. Lopulta mä olin malttanut istahtaa hetkeksi. Siinä Cellan kanssa jutellessani kaikki oli jotenkin loksahtanut paikoilleen. Tytön hihitys musta ja Jiristä ja meidän "ällöromantiikkaa tihkuvasta suhteestamme" oli saanut perhoset lepattamaan vatsassani. Okei, se kiiltokuvamaisuus oli ollut vähällä rypistyä kasaan Tatun huomautuksesta ja mun hyvin, no, lämpimästä muistutuksesta. Pitiköhän vieraat mua nyt ihan kreisinä?
Booli poltteli kurkkuani. Mä olin melko varma, et Jirin frendit olivat ottaneet tehtäväkseen käydä terästämässä sitä. Siinä lasiani tyhjennellessä silmäni osuivat saunapuhtaaseen mieskööriin. Näin Jirin lähestyvän mua virne huulillaan. Ihme kyllä, poika oli vielä täysissä sielun voimissaan - samaa en voinut sanoa seiniä pitkin kävelevästä, Rosan persettä häpeilemättä tuijottavasta Samista. "Sauna ois vapaa", Jiri mutisi ja painoi huulensa omilleni. Huokaisin hiljaa, antaen itselleni luvan rauhoittua hetkeksi. "Joo. Sauna tosiaan tekis terää", vastasin vienosti hymyillen. Suukotin Jiriä vielä pikaisesti poskelle ja käännyin lähteäkseni hakemaan saunakamoja ja keräilemään tyttöjä mukaani, mutta matka tyssäsi lyhyeen: tarkemmin otettuna Danieliin. "Perkele", mies kirosi hiljaa. Tämän kädessä ollut kalja oli läikähtänyt paidalle, muttei onnekseni kovin pahasti. "Sori", mä mutisin nolona hiuksiani räpeltäen. Mies naurahti. "Ei maailma tähän kaadu." Nyökkäsin. Miks just kaikista maailman - okei, tuparin vieraslistalla olevista - ihmisistä mun piti törmätä just Danieliin? Olinhan taidokkaasti onnistunut välttelemään miestä koko viikon sen awkwardin illan jälkeen. Alemmuuskompleksi? En myöntäisi sitä ääneen.
Vedin keuhkoni viilenevää syysilmaa. Iho höyrysi saunan jäljiltä ja olo oli rentoutunut. Me oltiin juoruiltu, naurettu ja itketty (nauramisen ilosta), kaikki tiedostaen faktan, että kaikki jäisi niiden vanhojen seinien sisälle. "Huhhuh", Cella mumisi tömistellen vierelleni kevyesti huojuen, siideritölkki kädessään. "Pitäiskö sun ottaa välillä vähän vettä?" kysyin enkelinilme kasvoillani. Blondi tuhahti itsekseen, kulauttaen juomaa kitusiinsa. "Vai pitääkö mun rollata Tatulle?" jatkoin uhallani, pienesti virnuillen. Tunsin Cellan pistävän katseen, kääntymättä kuitenkaan katsomaan tyttöä. "Ei." Vastaus oli lyhyt, mutta siihen oli ladattu täyslaidallinen tunnetta. "Ootko sä ees ylipäätään jutellu sille niiden pikkujoulujen jälkeen?" Mun oli pakko kääntyä katsomaan Cellaa. Okei, olihan se hiprakassa, mutten silti olisi uskonut sen vetävän pikkujoulukorttia esiin. Varsinkaan mun ja Jirin tupareissa. Mä en ollut ees varma tiesikö Jiri koko asiasta. Yksi suudelma mistelinoksan alla ei näin jälkikäteen ajateltuna merkinnyt mitään, olihan kaikki kuihtunut vähintään yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. No hard feelings ja niin edelleen. Huokaisin silti hiljaa, kääntäen katseeni pois Cellasta, joka jatkoi siiderinsä ryystämistä.
"Öh, Tatu?" mä mutisin hiljaa. Olin paluumatkalla saunasta ollut törmätä Danieliin uudelleen, mikä ei ollut jokseenkaan kohottanut itsevarmuuttani. Tatu kääntyi hitaasti muhun päin. Sen silmistä paistoi humala, mutta myös mun tuntema tallimestari, jonka kaulaan olin automaattisesti kapsahtanut nähdessäni miehen ensimmäisellä Ruolammen vierailullani. "Sori kun mä silleen.. pamautin", jatkoin nolona. Tatu repesi kovaääniseen nauruun, vakavoituen sitten hetkeksi. "Ehkä mä olin ansainnu sen." Mä en voinut sille mitään: hetkessä olin kietonut käteni anteeksipyytävästi Tatun ympärille. Mies jännittyi, mutta heltyi sitten silittämään selkääni. Vetäytyessäni kauemmas kuumottelin silmäpareja, joita ei kuitenkaan näyttänyt kääntyneen meihin päin. "Sori", mutisin uudelleen, jatkaen sitten matkaani katse lattiassa.
"Mikä fiilis? Tää teidän mökki on ehkä maailman romanttisin!" Enni hihkaisi löydettyään mut kuistilta. Käännyin katsomaan blondia hymyillen. "Mä näin sut ja Tatun. Onko kaikki ok?" Enni jatkoi ihan yllättäen. "Nyt on", vastasin välttäen omaksi yllätyksekseni totaalijäätymisen. Tottahan se oli. Mulla oli sellainen tunne, että olin saanut vihdoin päätettyä kaiken sen mua vaivanneen kiusaantuneisuuden mun ja Tatun välillä, ja se oli kertakaikkisen huojentavaa. Enni nyökkäsi ymmärtäväisesti. Mä en tiennyt, mitä niiden kahden välillä oli - yhdessä ne olivat tulleet, mutta Ruolammen suunnasta kumpainenkin oli varmasti ollut muutenkin tulossa. "Täällähän sä oot", ovelle pölähtänyt Jiri tuhahti. "Tytöt kaipailee sua sisällä. Ei huolta, sipsikulhot on täytetty." Jirin lause sai mut nauramaan. Enni virnuili tyytyväisenä, kun Jiri harppoi taakseni kietoen kätensä ympärilleni. Painauduin poikaa vasten elämääni tyytyväisenä. "Jos mä jostain oon ylpee niin teistä", Enni hykersi. Mä tuhahdin, Jiri painoi päänsä hiuksiini. Tässä kohtaa Enni olisi aivan hyvin voinut heitellä meidän päälle jotain ruusun terälehtiä.
"Mistä sun ja Jirin romanssi sit alkoi?" Salma kysyi utelias katse silmissään. Olin Jirin kehoituksesta luovinut tieni sohvalle ja sen edustalle ryhmittäytyneelle tyttöjengin luo. "Kaupasta", mä naurahdin kumoten lonkeroa suuhuni. Alkoholi alkoi tehdä tehtävänsä, enkä tainnut olla ainoa - juttu tuntui luistavan muillakin läsnäolijoilla normaalia paremmin. "Täh? Kaupasta?" Emmy ynähti hämmentyneenä. "No ei nyt ihan mutta melkein. Me nähtiin ekan kerran Liekkijärven marketissa ja sit Jiri paljastui Ennin serkuksi. Ei siihen vaadittu kuin pari viikkoa ja mulle ja Cellalle järkätyt yllätyssynttärit", vastasin pieni hymynkare huulillani. Vilkaisin Jiriä, joka nauratti ympärilleen kerääntynyttä poikaporukkaa. "Te ootte kuin suoraan jostain elokuvasta", Wenla huokaisi hymyillen Sandran vierestä. Olin otettu, että mulle vielä vähän vieraammat sebeläisetkin olivat löytäneet tiensä paikalle. Tän illan jälkeen mä olisin toivottavasti tutumpi monellekin. Käänsin katseeni tytöistä Danieliin, joka oli istuutunut Lynnin viereen sohvalle. "Sori Dani, täällä on nyt tyttöjen juorutuokio menossa", Rosa tokaisi saaden muut virnuilemaan huvittuneesti. Lynn kääntyi tökkäämään poikaystäväänsä mahaan kulmat koholla. "Niinpä, miten sä ees kehtasit tulla häiritsemään?" Danielin suupieli nyki miehen yrittäessä pitää pokkansa noustessaan ylös sohvalta, mua ohimennen vilkaisten. Käänsin katseeni nopeasti ja ennen kaikkea helkkarin uskottavasti seinään, ollen kaikkea muuta kuin huomaamaton. Okei, mun olisi ehkä välteltävä Danielia jatkossakin.
Pullonpyöritys osa kaksi. Nyt mukana oli koko tupariporukka, sillä armoa ei oltu tunnettu: Cella oli raahannut sisälle ulos paenneen Inkerin ja Eetun, ihkaensimmäisen ja toivottavasti viimeisen kuokkavieraan. Lynnin talutettua viimeiseen asti vastustelleen Danielin rinkiin, olimme olleet valmiita aloittamaan. Pullon pyörähdettyä pari kertaa porukka oli päättänyt heittäytyä villiksi ja keksiä muitakin tehtäviä ainaisen pussailun ohelle. "Sylitanssi valitsemallesi miehelle!" Salma hihitti Rosalle. Kohotin kulmiani tytön nopealle valinnalle, joka oli osunut Tatuun. Miehen suu oli jämähtänyt auki ja kevyt puna kiirinyt kasvoille Rosan pistäessä parastaan. Virnistin Jirille, joka pidätti nauruaan Samin ja Joonaksen ilmeiden ansiosta. Hihiteltyäni Anastasian lauluesitykselle ja Cellan yritykselle seisoa päällään (promilleihin nähden yritys oli ollut todella hyvä) karma oli kääntänyt osoittavan sormensa minuun. "Anni pitää meille nyt ratsastusnäytöksen sen miehen kanssa, johon pullo ekana osoittaa!" Cella ilmoitti juhlallisesti. Porukka räjähti nauramaan mun tuijottaessa Cellaa lamaantuneena. "No just joo, ihan mä semmosta heppaversioo tarkoitin! Tiiättehän te, me ollaan heppatyttöjä ja ratsastus on meidän harrastus", Cella marmatti Samin ja Joonaksen hirnuessa edelleen. Sen kummempia odottelematta blondi pyöräytti pulloa, joka pyörähti Anastasiaan. "Nope", Cella tokaisi ja pyöräytti uudelleen. Pullo oli pysähtyä Jirin kohdalle, mutta ei. Se pysähtyi hetkeä myöhemmin, Danielia osoittaen. Mun silmät lähentelivät varmaan kahden euron kolikoiden kokoluokkaa. Daniel nosti katseensa muhun ja vilkaisi sitten Lynniä, joka oli yhtynyt muiden kannustushuutoihin. "En mä nyt helvetti", Daniel mutisi, mutta Lynn oli tönäissyt sen jo kannustavasti pois ringistä. Mä olin täysin lamaantunut Rosan ottaessa ohjat käsiinsä ja vetäistessä mut reippaasti ylös.
Siinä Danielin könytessä nelinkontin mun jalkojen välissä mä olin sen pienen hetken niin häkeltynyt, etten saanut sanaa suustani.
|
|
|
Post by Aleksanteri on Sept 8, 2015 20:35:41 GMT 2
7.9.2015 - Se, jossa tapahtuneet asiat jää Annin ja Jirin mökkiin
Unohtakaa kaikki ne räävittömät jutut, jotka ootte kuulleet lähibaarin narikassa! Unohtakaa amerikkalaiset kotibileet punaisine muovimukeineen! Unohtakaa Täytin 16 ja sain isot juhlat - ohjelma! Jos haluutte nähdä isoja juhlia, menkää bilettämään ponityttöjen kanssa.
Mä olin jotenkin hervottomalla tuulella. Annin tupareista, joilta mä olin ollut neljä kerta jäämässä pois, mä olin odottanut saavani korkeintaan kipeän pään ja kovan janon. Mä olin oleillut ehkä neljä (tai kuusi tai kahdeksan) tuntia sen ja Jirin pikkuasunnossa, ja mun oli pakko myöntää, että siellähän OLI aika hauskaa. Hupsu känni, joka rullasi korvalta korvalle, teki joko musta tavallista sosiaalisemman tai houkutteli tallilaiset lähestymään mua. Ja kaiken lisäksi Cella oli lakannut mulle vihoittelun, mikä oli ihan jees lisä iltaan. Se tunsi kaikki, ja kun me pidettiin mykkäkoulua mä olin ollut huolissani mitä ne puhu musta selän takana.
Pullonpöyritys osa kaks oli parhaimmassa terässään. Inkeri ja Eetu oli kadonneet pelin puolessa välissä "vessaan", ja Sami lojui käytännössä sammuneena pää melkein Rosan sylissä. Sillä oli mairean onnellinen ilme, sellanen nukahtavan koiranpennun tyhjä tuijotus, eikä se ollut vastannut kysymyksiin enää moneen minuuttiin. Lattianrajassa, missä me kaikki kykittiin, oli kuumaa ja humisevaa. Musiikki takoi sydänalassa niin et sitä oli pakko tasata välillä hörppäämällä kitkerän makuista boolia. Siihen oli takuulla lorotettu kokonaisia pullollisia ihania tuparilahjaksi saatuja likööripulloja. "Nää on niin ikimuistoiset tuparit!" Tuulia, jonka isosisko/mutsi oli jostain syystä mukana, hekotti. Mä en oikeasti ollut varma kumpi se oli, se oli niin nuoren näköinen mut Salma oli ollut ihan takuuvarma mutsiudesta. "Niin on!" Rosa pyyhki naurunkyyneleitä silmistään Jirin jouduttua imitoimaan vuoron perään jokaista ex-tyttökaveriaan. Anni kyräili sen takana ja näytti siltä, et se ei tienny halusko nauraa vai suuttua. Emmy näytti siltä, että se naama revähti.
"Lähetääks käymään vielä saunassa?" Daniel, josta oli tullut illan aikana Jirin uusi bestis, kysyi ahdistuneen näköisenä. Se oli kieltäytynyt ekasta pullarikierroksesta (nössö), ja nytkin se näytti olevan aika hukassa Kuka on söpöin jos Lynniä ei lasketa -tenttien jälkeen. Kaikki muut jätkät paitsi Rosan syliin luultavasti kuolaava Sami nyökkäs - mä mukaan lukien. Pullonpyöritys oli tiettyyn pisteeseen asti tosi jees, mutta kymmenennen "Pussaa tota!" -kiljunnan vältteleminen ja kuivan huulijumpan vierestä seuraaminen alko jossain vaiheessa olla suht tylsää.
Me jätettiin onnellista humalaansa kiljuvat mimmit pelaamaan keskenään (pusutehtävät ei vähentyny yhtään), haettiin Annin velvoittavan silmän alla juotavaa jääkaapista ja painuttiin kuumille lauteille.
Danista oli tullu jotenki tosi puhelias illan aikana. Ihan ku joku verho olis vedetty esiin sen ja muun maailman välistä. Mä en ollut tietty kovinkaan paljoa nähnyt sitä tallilla, koska se oli käsittääkseni ollut ulkomailla. Nyt juhlailtana se ei mun yllätyksekseni hiihdellytkään nurkissa vihaisena mulkoillen. Mä en tiennyt johtuiko se vaan tästä jätkäseurasta, joka oli huomattavasti rauhallisempaa ja vähemmän pimahtanutta kuin humaltuneet heppatytöt. "Ota tosta" ,se sano mulle ja tarjos kirkasta pulloa. Laude heijas vähän mun alla, piti keskittyä jotenki oudon paljon että sai tartuttua lämpenevään lasiin. "Sä oot siis palaamassa takas ulkomaille?" mä kysyin ja tuijotin pulloon. Juoma heijas epätasaisena. "Joo", Danin ääni kuulosti synkkenevän. "Missä sä oot ollut?" Jiri kysy punaisena ja tukka märässä pörrössä. "Saksassa töissä", Dani vastas ja kääntyi toisen Jirin kaverin puoleen, jonka nimeä mä en jostain syystä siinä hetkessä muistanut. Ylälauteella oli yhtäkkiä ihan karmeen kuuma, löylykiuas virnuili mulle ja sihisi polttavana. "Mitä sä siis harrastitkaan?" Danin ääni mölisi. Jirin kaveri alko vastata, mutta mun korvat leiju pään sivuilla ja kuuleminen on silloin tosi vaikeaa.
Saunan pukuhuoneesta alko kuulua armotonta kälätystä just kun musta tuntui, että mä torkahdin lauteelle. Mä hätkähdin Henrin hikistä olkapäätä vasten ja etsin harottavin silmin sen katseen. "Tytöt on varmaan tulossa", se sanoi. "Kello on jo niin paljon", mä mussutin vastaukseksi ja mietin, saisinko nukkua hetken sen olkaa vasten vai suuttuisko Emmy. Pulina saunahuoneessa ratkes kikatukseen ja tömistelyyn. "Mitä ihmettä ne tekee?" skarpin ja pitkän näköinen Dani ihmetteli ja käänteli sen tummaa päätä. Mun suu virnistyi tyytyväisenä. Mitä väliä? "Mitä väliä?" mä loilottelin ääneen.
Jiri hyppäs alas lauteelta, liukastui ja linkkas kurkistamaan pukuhuoneeseen. Kylmä ilma tuulahti ovenraosta ja mä toivoin häilyväisesti, että se sulkis oven. "Voi saakeli!" se sen sijaan kiljaisi ja vilahti pukkarin puolelle. "Kaaduitsä taas?" Jirin kaveri huusi sen perään ja nauroi. "Anni! Tuu takas! Palauta meidän vaatteet!" Jirin karjunta kaikkos pihamaalle.
Mun känni poksahti yhtä nopeesti kuin Myntin hermot kiima-aikaan. Mikäli mä veitsenterävine älyineni tulkitsin tilanteen oikein, niin Jiri pinko pyyhkeisillään pitkin mäkiä jahtaamassa jotain hemmetin vaaterosvoa. Meihin tuli eloa. Mä rymysin pois lauteelta Henrin perässä pyyhettä lanteilla pidellen. Pukkarin naulakossa nätisti roikkunut, bileiltä tuoksuva vaaterivi oli kadonnut. Näkyä todistaessani pukkarin kirkas valo sai silmät kirveltämään. "Ei oo todellista!" Dani huokas tosi raskaasti mun viereltä ja jolkotti lyötynä ulos. Mä ja Henri kirmattiin kynnyksellä sen ohi pihalle.
Yöilma oli hyytävä. Kostea ruoho siveli mun sääriä tummana ja kylmänä, kun mä jalkapohjat sutien yritin yhtä aikaa juosta ja paikantaa mihin Jiri oli kadonnut. Lopulta mä näin sen juoksemassa tontin reunalla kädet levällään, yrittäen nähtävästi jallittaa vaatenipun kanssa juoksevaa tummaa hahmoa puuta vasten. Samalta suunnalta kuului kiljahtelua ja iloista jalkojen läpsyntää. Sami juoksenteli kaiken huippuna metsänvierustaa pitkin ja kanniskeli päämäärättömästi jonkun t-paitaa.
"Rosa ja Anastasia on tuolla!" tosi nopeasti hengästynyt Henri tuuppas mua selkään ja osoitti kuistin nurkkaa. "Ota sä ne kiinni!" Kaks tummaa tukkapehkoa tosiaan kuikuili kuistilla iloisina kuin karkaavat koirapennut. Niilläkin oli sylissä isot mytyt vaatteita. Mä lähdin niiden perään kiroten kännistä järkyttäväksi päänsäryksi muuttunutta heijausta päässä. Tuntui kuin olis juossut palikoilla, joita joku nosti ja laski. "Aleksanteri saa meidät kiinni! Hihihihi!" Rosa kiskoi Anastasian mukaansa kohti talon takana olevaa pikku metsikköä. "Pysähtykää!" mä huusin itselleni vieraalla, käheällä äänellä. Talon valot sai näkökentän lainehtelemaan inhottavasti. Rosa ehti ensimmäisenä männikölle, meinas törmätä siellä puiden välistä juokseviin tyyppeihin ja rääkäisi. "Ei sinne! Allu on siellä!"
Sandra ja Cella juoksi naurusta ulvoen mua kohti ja tiputteli perässään parittomia sukkia. Tajuttuaan mun olemassaolon ne kääntyi mutkitellen vastakkaiseen suuntaan. Vihaten ponityttöjen urpoja ideoita rämmin raskain askelin niiden perään.
Mä sain ne kiinni ehkä halvimmalla ja epätoivoisimmalla keinolla jota olin pitkään aikaan käyttänyt. Männikössä ne oli korkkareittenkin kanssa vikkeliä ja varmajalkaisia kuin jotku pikku metsäpeurat. Mun jalkapohjiin kannot, juurakot ja männynkävyt porautu ja kylvi pistäviä murusia. Tytöt oli jo pääsemässä pakoon, kun mä kumarruin täydessä juoksussa nappaamaan kouran täydeltä käpyjä männyn alta. Yritin heittää niillä lähimpänä pompahtelevaa Cellaa, mut se oli liian nopea ja sai väistettyä. Käpy hypähteli polulla eteenpäin ja seuraavalla askeleella jäi sen kengänkoron alle. Cella heitti kädet ilmaan ja oli kompastua nilkka kävyllä vääntyen. "Ai!" Cella aloitti, ja luetteli sit perään noin kolkyt kirosanaa. Se pysähtyi, tiputti vaatteet märkään maahan ja kumartui pitelemään nilkkaansa. Sandra, Rosa ja Anastasia ei huomannu mitään, vaan pinkoi hihitellen syvemmälle metsikköön (heppatyttöveri kai veti pois sivistyksen parista).
"Hitto Aleksanteri, mitä sä oikein meinaat!" se kysyi suuttuneesti ja alkoi kiskoa kenkää jalastaan. Remmi oli kai jotenkin jumissa, koska se istui koivun alle ja yritti polvi koukussa nykiä sitä. "Sori, mut sulla oli mun vaatteet", mä vastasin hengästyneenä. Kumarruin nojaamaan polviin ja yritin tasata hengitystä. Cella vilkas mua ilahtuen. "Ai niin, hihihihi", sen suuttumus suli pois. "Hauskaa vai mitä?" "No en nyt tiiä", sanoin. Päässä heitti ja mulle alko tulla seitinohut paha olo. "Mun on pakko istua." Könysin puun juurelle vähän matkan päähän Cellasta, joka oli just saanut kengän pois jalastaan ja hiero nilkkaansa. "Onneks se ei murtunut. Sä olisit muuten siivonnut Windin karsinan joka päivä", se sanoi iloisesti. "Pahempi olis ollut jos mä olisin joutunut hoitamaan sen."
Pään jyskytys laantui vähä vähältä, vaikka kylmyys ei hellittänyt. Ei mikään ihme, syksy puski jo päälle ja mä onnekas istuin keskellä yötä pelkässä pyyhkeessä pihalla. Puusta satoi ruskalehtiä meidän ympärille, paksu kerros lojui jo maassa vähän niin ku patjana. Cella ojensi mulle vieraan näköistä hupparia. "Tää ei kyllä vissiin oo sun", se sanoi anteeksipyytävästi. Mä otin hupparin vastaan Cellan lämpimistä käsistä ja mietin estäiskö se mua muuttumasta jääkalikaksi. Jalkapohjista katoais tunto ehkä minuutissa, mutta kuiva paksu huppari kyllä helpotti tilannetta vähän. Mä vedin kädet hihoihin sisään hampaat kalisten. "Kiitti." "Olisitpa nähny Jirin ilmeen", Cella hekotteli vielä. Mä vilkaisin sitä kulmat koholla. "Joo, tajuan, sori. Mutta olihan se hauskaa!"
Mä kiskoin hupparin niin tiukasti ympärilleni kuin kykenin ja nojasin päätä puunrunkoon. Cella hyräili jotain ja tutki sukkahousun peittämää nilkkaa. Mä katsoin sitä sivusilmällä. Sillä oli enemmän meikkiä kuin tallilla, ripset kaartu mustina ja huulipuna sai sen näyttään Hienolta Ihmiseltä. Samaa mä olin ihmetellyt jo sisällä. Meikattuna esimerkiks Salmakin oli ollut yhtäkkiä tosi vetävännäköinen mimmi, tukkakin oli paljon sileämpi ja vähemmän heinäinen kuin tallilla.
Cella huomas mun katseen. "Mulla on muuten yhä se sun takkis. Haetaaks se ja otetaan röökit?" se ehdotti. "Voit samalla huutaa kutsuhuudon sun ryöstöjengille. Ne vois palauttaa meidän loputki vaatteet", irvistin vinosti Cellalle. Me noustiin ylös, Cella toista kenkää kantaen, ja lähdettiin vaappumaan palellen kohti taloa. Mä olin aika varma, että mun jälkeen puun juurelle jäi jäätynyt takapuolen kuva.
|
|
|
Post by Fiia on Sept 12, 2015 4:31:24 GMT 2
On mahtavaa juhlia kunnolla ja olla ajattelematta seuraavalla viikolla jatkuvia opintoja, töitä tai edes hevosia. Annin ja Jirin uusi kämppä on sympaattinen, tarjoilut hyvät ja suurin osa porukasta hilpeässä nousuhumalassa. On niin hauskaa nähdä tuttuja seppeleläisiä täysin toisenlaisessa ympäristössä, laittautuneina ja ratsastushousuja astetta paremmat vaatteet päällä. Minä siemailen punaviiniäni suoraan pullosta ja nauran mukana Inkerin tarinalle edellisviikonlopun sattumuksista, kun puhelin piippaa viestin merkiksi.
Tappi. Teetkö sä huomenna aamutallin parakeilla?
Huokaan sisäisesti. Eipä asiasta sovittukaan kuin jo edellisviikolla, kun olin ilmoittanut olevani käyttämättömissä lauantaiaamuna bileiden takia. En tee, vastaan lyhyesti.
Vastaus tulee melkein saman tien: Ai niin, ne bileet. Unohtu
En vastaa enää mitään, mutta minuutin päästä puhelin piippaa taas. Voiko sinne tulla?
Sitä pitää kysyä Annilta
Kysy
Huokaan taas, tällä kertaa ääneen. Minun puolestani Tappi saisi hoitaa kutsujensa hankkimiset ihan itse, mutta kampean kuitenkin jaloilleni ja lähden keittiöön, jossa Anni säheltää boolin kanssa. Tyttö vaikuttaa vähän hämmentyneeltä esittäessäni asiani, enkä ole ihan varma, että hän edes tietää, kuka Tappi on. Anni kuitenkin lupaa (”kaipa tänne mahtuu”) ja minä välitän tiedon Tapille.
Jees
Heitän puhelimen laukunpohjalle ja otan uuden hörpyn viinistä. Ilta jatkuu mukavasti kohti pikkutunteja. Ehdimme pelata kahteen kertaan pullonpyöritystä, saunoa ja uida, syödä ja ennen kaikkea juoda, ennen kuin ovi aukeaa ja kuokkavieras numero kaksi astuu sisään.
”Tappiiiiiiii”, Rosa kiljahtaa ja kapsahtaa muitta mutkitta miehen kaulaan. ”Missä Kassu on”, Cella tiedustelee sohvan uumenista. ”Ei kai se nyt hyviä bileitä jätä välistä!” ”Parisuhdeilta”, Tappi kohauttaa olkiaan ja avaa reppunsa, joka näyttää olevan täynnä kaljatölkkejä. ”Hei tulitko sä autolla? Etkä oo vielä aloittanut?” Rosa kysyy ja minä näen saman tien, mihin keskustelu on menossa. ”Joo ja en”, Tappi vastaa epäluuloisen näköisenä. Rosa lyö riemastuneena kätensä yhteen. ”Mennään käymään ABC:llä, mä haluun ranskalaisia!”
Rosan idea saa kannatusta ja lopulta vastahakoinen Tappi suostuu painostuksen alla. ”Mut vaan neljä mahtuu mukaan”, mies yrittää estellä, kun minä, Cella, Rosa, Anastasia, Inkeri, Eetu ja Salma alamme kaikki kiskoa kenkiä jalkaan. ”Älä höpise”, Inkeri kivahtaa niin vakuuttavasti, että mies kohauttaa alistuneesti olkiaan ja antaa meidän tunkea autoon osittain toistemme päälle.
Matka ei onneksi ole pitkä, sillä täytyy myöntää, että takapenkillä on jokseenkin ahdasta. ABC:n myyjäraukan silmät pyörähtävät päässä, kun laumamme rantautuu kirkkaasti valaistuun rakennukseen, mutta tyttö saa kasattua kokoon hymyntapaisen Cellan purjehtiessa kassalle. ”Tota, kymmenet ranskalaiset ja kuus kurkkumajoneesia, kiitti”, blondi ilmoittaa tiskistä kiinni pidellen. ”Otetaan mukaan.”
Ruoka valmistuu vikkelästi ja paperipussit käsissämme ahtaudumme takaisin autoon. ”Nää tuoksuu niin hyvältä”, Inkeri mutisee nenä yhdessä pussissa. ”Nyt äkkiä takais niin päästään syömään.” ”Ja juomaan”, Rosa jatkaa aurinkoisesti. ”Hanaa, Tappi!”
Tappi painaa kaasua, kunnes kiidämme pitkin valotonta maantietä täyttä vauhtia. Annin ja Jirin uudessa kotikolossa bileet varmasti jatkuvat aamuun saakka, ja yötä on vielä pitkälti jäljellä. Saisi nähdä, miten se tästä etenisi.
|
|
|
Post by Sandra on Sept 12, 2015 18:42:20 GMT 2
Ennen tupareille lähtöä, olin kerrankin käyttänyt aikaa ulkonäköni hyväksi. Usein en sitä tehnyt, mutta nyt kerrankin kun siihen oli tilaisuus, käytin sen huolella hyväksi. Mustat hiukseni olin kihartanut kevyiksi laineiksi, ja päälleni olin pukenut pitkän harkinnan jälkeen vaaleansinisen mekon. Oikeasti se oli suurin piirtein ainoaa laatuaan, jonka omistin. En kauheasti välittänyt mekoista, joten siksi, niitä ei ollut kertynyt montaa kaappiin pölyä keräämään. Viime hetken paniikissa olin hankkinut lahjankin, jonka nyt olin paketoinut söpöön pinkkiin lahjapaperiin. Oikeasti se ei ollut söpö, vaan kaikkea muuta. Olin omin kätösini sitä väkertänyt, joten jälki oli sitten sen mukaista. Toivoin todella, että Anni ei kiinnittäisi siihen kauheasti huomiota.
Juhlissa olin lyöttäytynyt tiiviisti Wenlan seuraan. Porukkaa oli, äänekästä sellaista, kiitettävästi. En tuntenut juurikaan Jirin kaveria - saatika sitten itse Jiriä, jotka kuitenkin livistivät nopeasti saunaan, kun olin päässyt paikalle. Jäljelle jäänyt porukka otti mukavan asennon istualteen, paitsi Anni, joka juoksenteli sinne tänne lievässä paniikissa. Salman kehotuksesta illan emäntäkin kuitenkin rauhoittui hieman. Ainakin hetkeksi. Keskustelu lähti ripeästi liikkeelle, ja meneillään oli hetkessä jo useampaakin keskustelua. Itse pysyttelin enemmänkin kuunteliana, nauroin muiden mukana ja sanoin toisinaan johonkin väliin jotakin. Puhumistä enemmän napostelin jopa luvattoman paljon suolaisia sipsejä, joihin jäi helposti koukkuun. Asiaa ei tietenkään helpottanut se, että iso kulho oli suoraan edessäni. "Ottakaa joku nyt nää, ennen kuin syön ne kaikki", ähkäisin ja keskeytin käteni liikkeen, joka oli jo rutiinomaisesti korottautunut uuteen kouralliseen. "Mulle kyllä kelpaa!" Cellan ääni kohosi korkeimmalle, ja hän nappasi nopeasti kaloripommit itselleen. Anni vilkaisi kulhoon huolestuneen näköisenä, mutta totesi sitten, että ei hätää; sipsipusseja kyllä riittäisi, olihan ilta vielä pitkä.
Kun pojat palasivat saunasta juomat käsissään, joku ehdotti pullonpyöritystä. Anni vastusti hetken, ennen kuin hänen äänensä hukkui hurraa huutojen ja ilakoinnin alle. Puolillaan oleva pullo kiersi epämääräisessä ringissämme, jotta sen sisältö saataisiin tyhjennettyä. Itse skippasin sen suosiolla, olin päättänyt pysyä ihan limsan puolella. Danielin ja Jirin karattua siirryttyä tiskijukiksi, pääsimme aloittamaan pelin. Heti ensimmäisellä kierroksella todistimme Salman ja Aleksanterin välistä pusua, joka sai aikaan jälleen hälinää ja naurua. Toivoin hartaasti, että vinhasti pyörivä pullo ei erehtyisi pysähtymään kertaakaan mun kohalle. En tahtoisi tietää, mitä saattaisin joutua tekemään..
Myöhemmin Kovaääninen aka Cella kailotti meidät saunaan. Emmin hetken, en kauheasti välittänyt kuumuudesta. "Aioksä mennä?" Kysyin irvistäen vieressäni istuvalta Wenlalta. "Totta kai! Eksä muka sitte?" Wenla vastasi ihmetellen, tehden jo melkein lähtöä. "Nojaa.. kai mä sit tuun, mut mee vaa edeltä", sanoin myöntyen. Kyllä yhden saunomisen kesti, kun pääsisi välissä vain uimaan.
Saavuin viimeisten joukossa lauteille, joten paikkoja ei hirveästi ollut vapaana. Niinpä sain hyvän tekosyyn istua Tuulian viereen alaportaalle. "Mä en ymmärrä teitä", Cella huokaisi päätänsä pyöritellen. Vilkaisin Tuuliaa ja me molemmat virnistimme. Samassa Fiia heitti kukkurallisen kauhallisen vettä tulikuumalle kiukaalle, josta seurasi kuuluva sihahdus. Painauduin varuillani vielä vähän alemmaksi, jos muut innostuisivat heittämään kunnon löylyt. Itselleni riitti, että oli mukavan lämmin. Kun loputkin olivat saaneet lämmöstä tarpeeksi, kaikki juoksivat kiljuen, että nauraen ulos. Hidastin omat askeleeni vasta kävelyksi, kun Fiia jo hyppäsi järveen. Se ei voinut olla enää kovin lämpöistä, vaikka toki viime päivinä aurinko oli jaksanutkin vähän paistaa enemmän. "Onks se kylmää?" Kysyin muilta ja laskin käteni lanteille. "Ei yhtää!!" Emmy huusi vedestä ja sukelsi Fiian säestämänä. Kävelin laiturille vielä hieman epäleväisenä ja kastoin varpaani tummaan veteen. Yllättävän lämpöistä oikeastaan. Enemmän mä varmasti maalla palelin. "Hyppää vaan!" Tuulia huusi. "No en varmaan", vastasin erittäin nopeasti, mutta menin jo laiturin reunalle istumaan. Annoin jalkojeni lillua vedessä, totutellen veteen, joka olikin pinnan alla paljon kylmempää. Samassa kuitenkin joku veti mut veteen. "Äääää, tyhmä!!" Kiljaisin säikähtäneenä ja roiskutin vettä virnuilevan Cellan päälle. "Sori, mut näytti siltä, että sulla ois kestänyt koko ilta tulla sielt veteen. Ja meillä on viel paljo muutaki tekemistä, ku odottaa sua", Cella nauroi ja hörppäsi toimestani sitten hieman järvivettä.
Lopulta olin uinut vielä pitkään, ennen kuin olin suostunut muiden perässä palaamaan saunaan. Veteen oli tottunut yllättävän nopeasti. Saunan jälkeen meno jatkui jälleen vähintäänkin yhtä äänekkäänä, kuin aiemminkin. Inkeri kumosi tölkkien ja pullojen sisältöä ennätyksellistä vauhtia. Mietin, oisko mun pitänyt huomattaa, että alkoholissa oli melkosesti kaloreita. Päätin kuitenkin jättää sen tekemättä, ja olin hyvin kiitollinen siitä myöhemmin. Illan ja yön mittaa ehdittiin pelata vielä pullonpyöritys part 2. Siinä vaiheessa yritettiin Wenlan kanssa livistää syrjemmälle, tuloksetta. Meno jatkui pitkälti pussailulinjalla, tai ainakin tehtävät olivat hyvinkin samantyylisiä. Vieläkin myöhemmin, päädyin Cellan ja muiden kanssa varastamaan saunaan palanneiden poikien vaatteita. Juoksin Cellan kintereillä käsissäni parillinen sukkia, molemmat hillittömästi nauraen. Mulla ei ollut hajuukaan, miten mä ryhdyin moiseen. En ollut vielä siinäkään vaiheessa nauttinut alkoholia (ellei sitten Inksu ollut terästänyt mun juomia), vaikka moni muu jäynään osallistunut, oli selvästi sen vaikutuksen alaisena. Seura teki kuitenkin kaltaisekseen, ja jotenkin joku sai mut siihen päättömään hommaan houkuteltua. No, ehkä moinen hömpöttely oli ihan hyväksyttävää, kun kyse oli kuitenkin tupareista.
|
|
|
Post by Daniel on Oct 25, 2015 19:38:32 GMT 2
Huokaisin syvään. Syvään. Erittäin syvään.
Oli koittanut se hetki, kun humala ei enää tuntunut yksinomaan pirskahtelevalta ja kepeältä. Se oli alkanut tuntua tahmealta ja lattealta, tasapaksulta. Arvelin, että olin siinä mystisessä taitekohdassa, josta en enää nousisi ylöspäin, tai hieman jo ohittanutkin sen. Tästä ilta kääntyisi hitaaseen laskuun, jonka tahtia saatoin jarruttaa, mutta jota en voinut täysin välttää. En kyllä olisi halunnutkaan, sillä eiköhän se olisi ollut jo äärimmäisen huolestuttavaa, jos olisin loppuelämäni viettänyt iloisessa kännissä.
Ulkoilma tuntui sopivan viileältä porukan kuumentamien ahtaiden sisätilojen jälkeen. Hetkellinen yksinäisyys oli sekin aika kaivattua juuri tässä vaiheessa iltaa, kun pää alkoi hitaasti tuottaa selviä ajatuksia mutta keho ei ollut samalla tasolla kirkastuvan järjen kanssa. Tai kirkastuvan ja kirkastuvan - väsymys kyllä sumensi sitä melkein saman verran kuin humalan hidas haihtuminen selvitti. Sanotaan vaikka niin, että alkuillan notkeassa ja näppärässä nousuhumalassa ajatukseni olivat singahdelleet vikkelinä, enkä muistanut niistä ihan kaikkia. Nyt aivot tuottivat ajatuksia niin paljon hitaammin, että ehdin ymmärtää ne ja arvioida niiden järkevyyttä, mikä sai minut toimimaan hieman harkitummin kuin kirkkaimman kännin hetkellä.
Ovi rymisi ja ulos kompuroi punakkakasvoinen ja pörrötukkainen poika, jota olin pössittänyt teiniydestä joskus aikapäiviä sitten. Eetu katsoi mua hitaasti ja sammalsi sitten: "Sä oot hyvä hevoneneikunjätkä! Mutta mitä sä täällä yksin murjotat?" "En mä murjota", tuhahdin. "Ootko huomannut, että tuolla on aika kuuma?" Eetu punastui entisestään ja mä pyöräytin silmiäni. Joo, olihan Eetulla ollut kuuma. En olisi halunnut ajatella sitä. Yyh. "Mitä sä tarkoitit silloin kun sä sanoit että oot pettänyt Lynniä?" Eetu kyseli kummallisia, ja mun piti toden teolla kurtistella otsaani kun yritin muistella, mistä se oikein puhui. "Ai niin", muistin sitten. "En sanonut." "Sanoitpas." "Enpäs. Sanoin, että joskus olisin ehkä voinut." "No mitä hittoa?" "Tarkoitin, etten ollut alkuun varma, halusinko mä mihinkään suhteeseen sen kanssa tai ylipäänsä." "Ahaa. Mä olen nyt varma", Eetu nyökytteli tietäväisenä. "Ainakin jostakin. Ehkä. Sori." Sitten se katosi takaisin sisälle. Mun teki mieli läimäyttää käsi mun otsalle ja urista, että tästä ei hyvää seuraisi. Humalaiset teinit kohtaamassa yhtä humalaisia exiään, kuinka ihastuttava kohtaus. Ei. Ei ollenkaan ihastuttava, mutta minkäs mä sille tein. En tehnyt mitään.
Sisään astuessani jäin jumiin eteiseen, sillä Anni seisoi kasvokkain mun kanssa. Se oli menossa ulos ja mä sisään, mutta siinä humalapäissämme meistä kumpikaan ei ymmärtänyt, miten väistää toista. Siinäpä sitten tuijotettiin toisiamme kuin kaksi tosi tyhmää ihmistä konsanaan. Hiljaisuus kasvoi kömpelöksi ja kiusalliseksi, ja vaikka mä kuinka halusin, en keksinyt mitään järkevää sanottavaa. Kaikki fiksut sanat ja replat oli kadonneet jonnekin sen tahmaisen puuron sisään, jota aivoiksi nimitettiin. "Sä - sä olet hyvä ratsastaja", Anni sanoa töksäytti ja olisin voinut vannoa, että sen kädet puristui nyrkkiin - aikoiko se motata mua? Tai itseään? Molempia? "Joo, säkin", sanoin olkiani kohauttaen ja sitten mua alkoi naurattaa, kun tajusin Annin ilmeestä, että se kuvitteli mun kuittailevan totuus ja tehtävä -pelin pakottamasta yhteisestä hetkestämme. "Siis hevosilla. Tai en tiedä, ehkä muutenkin. Et sä muakaan nyt huonosti..." (Aivot kirkuivat tässä kohti, että lopetahetilopetaHETI, joten vaikenin.) "No niin, kiitos vaan..." Anni mutisi ja livahti mun ja seinän välistä ovenkahvan luo.
Hirmu hyvä homma, humala-Daniel. Selvä-Daniel kiittelee tästä sitten myöhemmin.
|
|