|
Post by Elkku on Feb 27, 2010 11:29:51 GMT 2
Tarhailua105HM Hiirellä tein paintilla ja raivostuttaa ku piirtopöytä ei toimi! >:[
|
|
|
Post by Elkku on Feb 28, 2010 14:46:03 GMT 2
Ratsastamaan porukassa
Oleskeluhuoneeseen saapuessani otin kiltisti pas.. kaikkaiset ratsastuskengät pois jalasta. En halunnut Annen, Josefiinan tai Jaakon yllättämäksi. Siitä vasta saarna tulisi. Jätin typerät ajatukseni muualle ja astuin oleskeluhuoneen ovesta sisään. Tervehdin Laurenia, Maissia, Ilua, Jassua, Lynniä ja Josefiinaa. Huh, lilluisin nyt kusessa, jos olisin astellut kengilläni tänne... Jossun kotkan katse tarkasti jalkani ja hän näytti läpällä peukkua "suorituksestani".
Ainut vapaa sohva oli tietenkin kahden hengen istuttava ja siinä tietenkin istui siskoni Ilu. Halusin protestoida ja istahdin mahdollisimman kauas hänestä. Ilu mulkaisi minua ja jatkoi kirjansa lukemista. Lynn, Jassu ja Josefiina juttelivat kiihkeästi kolmestaan ja Maiss ja Lauren kahdestaan. Nousin ylös ja lämmittelin sormiani patterilla. Vaikka ei ollutkaan enään kylmä (suorastaan loskakelit..) niin minä neropatti olin lähtenyt ilman hanskoja ja silti sormeni olivat inhottavan kohmeessa.
- Lähtiskö joku ratsii mun kaa? kysyin, öh, kaikilta. - Mä voin tulla Alman kaa, Lauren vastasi innokkaana. - Mä tulisin mielelläni Siirin kanssa, Maiss tokaisi. - Saisinko mä mennä Hillan kanssa? Lynn kysyi Josefiinalta. Jossu nyökkäsi reippaasti. - Muuten mä tulisin, mutta kun pitäisi kohta lähteä kotiin, Jassu vastasi harmistuneena. - Tuleks sä vai onko kirja liian jännässä kohdassa? kysyin siskoltani ja kysymyksessäni oli pientä pilkan makua. - No hekoheko, turpa kii. Voin kumminkin tulla, Ilu vastasi nyrpeänä. Muu porukka häntä kiinnosti, mutta hän ei ollut tyytyväinen, että minä tulin. Meillä oli ollut aamulla pieni riidan poikanen alussa.
Josefiinalla oli toimistossa hommia, joten hän ei tullut mukaan. Me muut kipitimme ripeästi hakemaan hoitsumme harjattavaksi ja satuloitavaksi. Ilu valitsi Tiiasta ja Topista Tiian ja minä Epusta ja Januksesta Epun. Itseasiassa ei minulla ollut valinnanvaraa, kun en saanut herkällä Januksella vielä ratsastaa. - Eppuuu! Tuu kattoo mitä Elkulla on! kutsuin Eppua tarhan portilla. Eppu käänsi päätään ja tuli köpötellen luokseni. - Hieno kulta... Mentäiskö maastoon kavereiden kanssa? No mennään, lörpötin Epulle jo pörrötin sen otsatukkaa. Talutin ison komistuksen sen karsinaan ja harjailin sitä mietteissäni.
- Lynn! kutsuin tyttöä apuun. - Mitä? Lynn kysyi ja saapui karsinan eteen. - Öh, voiks sä laittaa tän satulan? En löytäny tuolia ja enkä millään ylety, selitin läähättäen Lynnille. - Okeih, voinhan mä sen pistää, Lynn vastasi ja koukkasi painavan satulan sylistäni. Hän sai sen ihan leikiten Epun selkään. Eppu näytti jo hieman hermostuneelta, eikä pitänyt siitä kun vielä aloitin kiristämään satulavyötä. Kiitin Lynniä, joka jo kiiruhtikin hoitamaan Hillaa.
Kohta puoliin kaikki olivat valmiina lähtemään. Pihalla nousimme hevosten selkään. Sille en voinut mitään, kun puna nousi päähän, kun jouduin hakemaan penkin alleni, että pääsen hoitsuni selkään. Alkaa jo pikku hiljaa tympimään olla 155 senttinen likka. - Lähdetäänkö? kysyin, kun ratsastajat alkoivat jo olla hevosten ja ponien selässä. - Joooo! kuului jokaisen suusta.
(kuva tulossa)
106HM
|
|
|
Post by Chao on Mar 6, 2010 22:37:44 GMT 2
06.03.2010 - Estetreenin lumoja
Eppu seisoi odottavan näköisenä maanesissa katsellen minun epätoivoisia yrityksiäni koota maneesiin muutama hassu esteen näköinen vempele. Ruuna näytti nauravan sisäisesti mutten antanut sen häiritä intoani. En edes muistanut, milloin olisin viimeksi hypännyt... Epulla ainakaan. Joskus kesällä olimme maastossa hypänneet, mutta ei sitä voinut verrata tähän. Tahdoin kunnon hyppytreenin joten mittasin tarkasti askeleita ja pystyttelin tolppia ja puomeja sinne tänne. Eppu sai vaellella vapaana muuten niin tyhjässä maneesissa, ohjat kiinnitettyinä jalustimien alle. Tosin ruuna oli koko ajan seurannut minua kuin kyselyikäinen kakara, mutta tänään mikään ei voinut häiritä.
Sain vihdoin ratani valmiiksi ja ponkaisin pikaisesti Epun selkään, ennenkuin ruuna edes tajusi mitä tapahtui. "Sä oot kyllä paljon hitaampi reaktioissas ku Riina..." Mutisin Epulle säätäessäni jalustimia.
Nopea lämmittely ja Eppu vastasi apuihini jo mukavasti, se koetti taivuttaa kaulaansakin mikä sai minut nauramaan. "Ehei ukkeli, se on estejuttuja tänään, päätä jos saisi vähän ylemmäs kuule, otat turvallas vielä puomit mukaan tuolta..."
"Saadanko jäädä kyttää?" Josefiina ulvahti katsomosta. Nostin katseeni ja olin tipahtaa satulasta. Nainen oli raahannut Artsin ratsutallille, Artsi oli varmasti tehnyt jotain todella pahaa... Nyökkäsin, mutten saanut hämmennykseltäni suutani kiinni, tuntui kuin olisin unohtanut miten leukoja liikutettiin. Reaktioni sai Artsin ja Jossun hihittämään, jonka kuultuani sain kuin sainkin suuni suljettua. Nyt oli muuta mihin keskittyä.
Ohjasin ruunan kohti ensimmäistä estettä ja tunsin, kuin hidastetussa filmissä, kuinka ruunan etujalat irtosivat maneesin hiekasta, sitten takajalat, liitovaihe, etujalat palasivat maan kamaralle ja sitten vielä takajalat ja laukka jatkui ripeänä. En muistanut Epun olevan liikkeissään ihan näin hidas, meinasin revetä nauramaan, mutta pelkäsin ruunan loukkaantuvan moisesta.
Niinpä ohjasin sen seuraavalle pystylle, joka ylittyi taas kuin joku olisi taputtanut tahtia, etuset, takakset, liitovaihe, etuset, takaset ja laukan vaihto ja kohti seuraavaan estettä. Ja taas, etuset, takakset, liitovaihe, etuset ja takaset. Hetken hypittyämme annoin ruunalle vapaat ohjat ja Jossu ja Artsi hyppäsivät katsomosta purkamaan esteet takaisin paikoilleen.
"En mä muistanut että tää on näin hidas..." Tokaisin Jossulle kävellessämme naisen ohi. "Se onkin sellainen opetusmestari." Jossu virnisti. "No niin tosissaan on, ihan kummallinen ku vertaa Riinaan." "Niin, se neiti on kyl sellainen sähikäinen että huhhuh." "No joo, ehkä se on hyvä mennä välillä vähän rauhallisemmallakin kaverilla?" "On on." Jossu mutisi raahatessaan kahta tolppaa kerrallaan kohti tarvikevarastoa.
Jäähdyttelin Epun ja laskeuduin selästä. Nostin jalustimet ja poistuimme kaikki neljä siivossa rivissä kohti talleja puhellen pehmoisia niistä näistä, antamatta Artsille suunvuoroa. Kumpikaan meistä ei jaksanut nyt miehen perverssiä puolta ja kuin ihmeen kaupalla mies onnistui pitämään mölyt mahassaan. Tosin, kuinkahan kauan sitäkin ihanuutta kestäisi, ei varmasti edes tallille asti. No, tästä hetkestä olikin sitten otettava kaikki irti.
|
|
|
Post by Chao on Mar 7, 2010 22:15:58 GMT 2
07.03.2010 - Dressage is my passion.
(passion = passion-hedelmä, dressage = kouluratsastus, is= on, siinäpä teille miettimistä.)
Eppu seisoi kamoineen tallikäytävällä minun tiiraillessani ruunaa jokaisesta kuvakulmasta jonka keksi. Ruuna katseli korvat hörössä touhujani, muttei ollut suuremmin yllättynyt tarkastuksestani. Otin ohjat käteeni ja tokaisin herralle lähtiessäni taluttamaan sitä maneesin päin, että "Joo, kyllä sä olet yhtä komia ku ennenkin."
Maneesi oli tyhjä ja se oli minun onneni. Pongahdin pikapikaa herran selkään ja sitten auttamattomat kymmenen minuttia vain kävelimme pitkin ohjin ympäri ämpäri hallia. Sitten kyllästyin tallusteluun ja hommaan olisi saatava vähän liikettä. Ohjat siis näppeihin ja hieman tuntumaa ruunaan.
Eppu oli aloittelijoiden tunneilla selvästi saanut taas tehdä vähän mitä huvitti ja minkänäköisenä vain tahtoi. Se yritti esitellä minulle sulavaa raviaan näyttämällä reumaiselta lehmältä. Ei mennyt läpi, vaan kokoaminen ja herättely alkoivat heti. Ymmärrettyään että selässä oli taas tomera ja tiukka täti, alkoi Eppukin löytää kuolaintuntumaa hevosen mallissa. Se yritti päästä työntekoa pakoon hakemalla ensin kuolaimen päälle ja sitten alle, mutta minua ei niin nokiteta. Useiden kymmenien (tuhansien) ympyröiden ja volttien jälkeen alkoi Eppuunkin löytyä tuntumaa.
Tunsin ruunan pyöristyvän tuttuun tapaan selästään ja kaula hakeutui kaarelle kuin itsestään. Kuitenkin, tänään pitäisi tehdä todellistakin treeniä ja Eppu osasi kulkea jotakuinkin fiksusti, joten sitä meidän ei tarvinnut harjoitella. Niinpä hieman avotaivutuksia etuosan avaamiseksi ja etu- ja takaosakäännöksiä, sekä temponvaihteluja oman ratsastustunmani löytämiseksi.
Sitten alkoikin työskentely. Tiesin että Eppu osasi yhtä ja toista, mutta itseltäni olivat laukanvaihdot päässeet ruostumaan (oh, wonder why... vietin liikaa aikaa ravureiden parissa - selvästi.), joten tunnin ohjelma oli selvä. Suuntasimme siis pitkälle sivulle ja nostin tasatempoisen laukan, jonka kautta olisi helppo työskennellä.
Kokorataleikkaa ja keskellä laukanvaihto. Ensimmäisessä meinasimme molemmat kompastua jalkoihimme ja olin aivan toistaitoinen, selässä kuin aloittelija ja pahoittlein sitä ruunalle. Uusi yritys, uusi mahdollisuus. Ja se mahdollisuus antoikin tilaisuuden meille loistaa. Vihdoin sain omat pidätteeni osumaan kohdilleen, ruuna sai oikean pyynnön oikeaan aikaan ja johtojalka vaihtui ilman ongelmia. Toisitmme harjoituksen jokaiseen mahdolliseen suuntaan ja useamman kerran.
"No, se on ku pyörällä ajo, kun sen kerran oppii, ni eihän sitä nyt kokonaan unohda." Tokaisin Epulle kun jäähdyttelyn ja loppukäyntien jälkeen palasimme talliin. Hikisinä mutta tyytyväisinä. Jaakko tuli tallin ovella vastaan. "Missä sä oot uinut?" Miehen äänensävyssä oli pilkallista kysymysmerkkiä. "Hiessä." Tokaisin reippaasti ja talutin Epun hykerrellen karsinaan jättäen miehen seisomaan lyödyn näköisenä tallin ovelle.
Hoidin ruunan pois ja työnsin sen takaisin tarhaan. Saisi kököttää siellä vielä hetkisen.
Nyt olisin vapaa suuntamaan kulkuni kohti Artsilaa...
|
|
|
Post by Elkku on Mar 25, 2010 7:57:51 GMT 2
Aamuhoito
Olin jo lopen kyllästynyt lumeen. Oli suorastaan masentavaa kävellä ensin loskaista ja kuraista tietä tallille, kun lunta jo satoi lisää. Maastossa ei varmaan ollut ketään ratsastamassa eikä kentällä.
Kenkäni olivat jo menneet läpi, kun kutsuin Eppua tarhan portilla. Reppanaa en ollut melkein kuukauteen hoitanut... Mutta muut asiat olivat niin vallanneet pääni, että siinä sivussa oli vaikea ajatella Eppua ja Janusta. Ja mitähän päässäni pyöri? No ammattini. Minun pitäisi jo päättää mitä haluaisin tehdä. Vanhemmat tietysti haluavat minut muusikkojen maailmaan, koska olen lahjakas ja siinä hyvä puoli oli rahan tulo. Mutta minua niin kovasti kiinnosti näytteleminen... Siksi pitäisi valita, koska jos valitsen soittamisen, minun pitäisi soitella päivittäin. Ja jos näyttelemisen niin siitä pitäisi jo sanoa vanhemmille.
Päässäni vain pyöri, kun vein Epun talliin. Ärsytti kovasti joutua jo 13 vuotiaana miettimään tuollaista. Eikö sitä pitäisi pohtia vasta parin vuoden päästä? No niinpähän ainakin tekevät normaalit ihmiset. Harjailin Eppua, joka seisoi rentoutuneena korvat sivulla ja paino toisella puolellaan. Sen silmät menivät lähes umpeen, kun rapsutin sitä.
Kello tikitti jo aikamoista vauhtia ja minun oli pakko viedä Eppu takaisin tarhaan, jos halusin vielä puhdistaa sen karsinan ennen kouluun menoa. Tarhalla annoin sille suuren halauksen ja palasin talliin ottamaan kottikärryjä ja talikkoa kainaloon.
Puhdistin karsinan vikkelästi ja kippasin jätökset lantalaan. Toin lisää purua tilalle ja palautin välineet. Sitten keräsin kimpsuni ja kampsuni ja lampsin ulos tallista. Tänään olisi tylsä koulupäivä taas tiedossa.
107HM Anteeksi epäaktiivisuuteni. ;(
|
|
|
Post by wire on Mar 27, 2010 0:20:18 GMT 2
Kesämuistoja43HM Tämän kuvan löysin riparivihkon välistä, kun tuli sitäkin selailtua. Kuva on siis piirretty viime kesänä riparilla jollakin, näköjään vähemmän kiinnostavalla, oppitunnilla.
|
|
|
Post by Elkku on Apr 10, 2010 12:21:11 GMT 2
10.4.2010108HM Sittenkun piirtis toimii niin lopetan näiden läppäkuvien piirtämisen. ): Yläpuolella Ilun kuvaama hevonen meiän tallilta, joka hivenen muistuttaa Eppua... Kaukaa haettua.
|
|
|
Post by Elkku on Apr 24, 2010 8:13:06 GMT 2
24.4109HM Anteeksi epäaktiivisuuteni. ):
|
|
|
Post by Elkku on May 2, 2010 13:53:16 GMT 2
Riimuratsastusta
Lukitsin pyöräni Seppeleen pihalle. Kotona olin saanut villin idean, jota en ollut koskaan Epsun kanssa kokeillut. Tai, eihän riimuratsastus mitenkään villiä ollut.
Astelin kaikessa rauhassa hakemaan Epun tarhasta. Eppu hamuili uteliaana taskuani. - No ota tästä, kuiskasin ja annoin palan porkkanaa. Talutin Epun talliin.
- Moi! Sua ei paljoo oo tääl näkyny, Lynn tervehti. - Ai moi... Ei ookkaan, mut yritän ryhdistäytyä, vastasin. Asia oli hivenen arka minulle. - Mitäs aiot? Lynn kysyi. - Kokeilen riimuratsastusta, virnuilin. - Älä tipu, Lynn vinkkasi. - Toivotaan, vastasin ja talutin Epun karsinaan.
- Yyh, jalkasi ovat ihan kurassa Eppu, nurisin. Rapsuttelin kuivunutta kuraa vuohiskarvoista ja pölyharjalla yritin loputkin kurat saada pois. Kevät on juuri tätä! Karva pöllyää suuhun ja pöly kirvelee silmiä. Viimeistelin harjauksen ja pistin kypärän sekä varmuuden vuoksi turvaliivin päälleni. Kiedoin myös Epun kaulan ympärille riimunnarun. - Sitten mentiin, sanoin Epulle.
Talutin Eppua maneesiin. Kentälle en viitsinyt mennä, koska tiesin tippuvani ja en halunnut tahriintua kuravelliin. Epulla oli sen tavallinen riimu ja riimunnaru päässään, sekä kaulassaan toinen riimunnaru. Talutin Epun maneesin kulmalle, missä oli penkki. Nousin sen avulla Epun selkään.
Maneesissa ei ollut ketään ennenkuin siirsin Epun raviin. Silloin Lauren ja Alma tallustelivat sisään. - Moi! Onkos Epun satula ja suitset menneet rikki, kun kerran noin alkuperäisesti ratsastat? Lauren kysyi. Panin merkille, että Lauren oli itsekin tullut ratsastamaan ilman satulaa, mutta suitset Almalla kumminkin oli. - Moro! Ei ne rikki ole, halusin vain vaihtelua, vastasin ja pysäytin Epun, jotta Lauren saisi sulkea maneesin oven. - Voisinhan mäkin kokeilla... Lauren empi. - Joo, joo! Kyllä tuolla maneesin nurkalla jokunen riimu ja riimunnaru löytyy, yllytin. Laurenin silmissä näkyi huvittunutta pilkettä ja virnistellen hän kävi hakemassa riimun, riimunnarun ja valmisteli Alman.
Itse jatkoin ravilla ja opettelin Epulle hieman "pprrr" äänen merkitystä. Jokaisella kerralla, kun sanoin "pprrr", niin EPun oli tarkoitus ainakin hidastaa tai siirtyä käyntiin. Jos en saisi Epsua hidastettua laukassa, niin olisin pulassa. - Totteleeks Eppu hyvin sun pohjeapujas? Lauren kysäisi. - No kyllähän se tästä. Tätä on hyvä treenata, totesin.
Hetken päästä aloitin hieman laukkailemaan. Keikuin uhkaavasti puolelta toisella. Yhtäkkiä tasapainoni petti ja tipuin maneesin hiekkaan. Nousin ripsakasti ylös ja katselin kuinka Eppu ravaili Alman luokse. - Eppu! huudahdin. - Äkkiä Elkku! Lauren kivahti ja yritti hätyttää Eppua Alman takapuolesta. Siitä tulisi rumaa jälkeä. Juoksin Epun luokse ja otin sen kiinni. - Pöhkö, tuhahdin Epulle. Nousin Epun selkään uudestaan ja kokeilin laukkailua paremmassa toivossa.
Lopuksi tahdoin hieman kiduttaa itseäni lisää keventämällä sekä kevyessä istunnassa pysymistä. Hampaat irvessä katselin, kuinka Alma nosteli isoa laukkaansa. Lauren oli saanut Alman hyvin kuuntelevaiseksi. Noh, olinhan itsekin aika tyytyväinen.
- Moikka! Me tästä lähdetäämpi, huikkasin Laurenille loppukäyntien jälkeen. - Moikka! Lauren vastasi. Olin iloinen, että olin saanut äsken vähän tutustua häneen. Talutin Epun talliin.
Eppu oli oikein pirtsakka, kun pääsi harjauksen jälkeen takaisin tarhaan. Tarhassa Cassu yritti suorastaan säälittävästi nyppiä itselleen aidan toiselta puolelta hieman ruohoa. Hölmö Eppu liittyi heti sen seuraan. Katselin niiden touhua hetken aikaan ja päätin lähteä pyöräilemään takaisin kotiin.
110HM <-- Aika surkee suoritus, 10hoitoo yli 4 kuukaudes. :/
|
|
|
Post by Elkku on May 11, 2010 14:14:49 GMT 2
Karanneen koiran metsästys
- Oletko valmis? kysyin Jokerilta. - Joo, vastasi Jokeri rempseästi. Lähdimme tallin pihasta Epun ja Flooran voimin. Eppu tuntui hieman hitaalta ja väsyneeltä. - Heh, tää melkein nukkuu! nauroin Jokerille, joka vastasi virnistyksellä. Aah, ihana ja rauhallinen kevät maasto tiedossa ilman satulaa, tuumailin.
Olimme juuri siirtyneet raviin ja kääntyneet pellon viereiselle tielle, kun kuulimme koiran haukkumista. - Toivottavasti toi koira on hihnassa, sanoin. - Toi kyl kuulostaa aika isolta koiralta, Jokeri arvailli. - Iha sama, vastasin. Jatkoimme matkaa ja juttelimme niitä ja näitä yläasteelle menosta.
Yhtäkkiä hevoset pysähtyivät ja alkoivat pyörimään levottomina paikoillaan. Annoin Epulle teräviä pohkeita, mutta se jatkoi peruuttamista. Sitten ison näköinen saksanpaimenkoira hyppäsi eteemme. Hermoheikko Floora nousi pystyyn ja selässä olevalla Jokerilla ei ollut mitään toivoa pysyä selässä. Eppu säpsähti, kun koira alkoi haukkua. Nappasin äkkiä Flooran ohjat ja laskeuduin alas. Koira juoksi hullun lailla edestakas, ympyrää ja haukkui kuin mielipuoli. - Oletko kunnossa Jokke? kysyin huolestuneena. - Tais mennä ilmat pihalle... Jokeri henkäisi. - Pidä näit hevosii, nii mä otan ton piskin kiinni, sanoin päättäväisesti Jokerille. Otin Epun kaulassa olevan riimunnarun irti ja lähdin koiran metsästykseen!
Näytän varmaan hullulta, mietin, kun juoksin hevosista kauempana ympyrää ja pidin kirkkaita ja kimeitä ääniä. Koira kiinnitti minuun huomioni ja tuli hyppimään minua vasten. Sen matala, mutta kova haukunta oli rikkoa tärykalvoni, kun se riehui minun lähelläni. - SAINPAS! huudahdin jo hengästyneenä, kun sain koiran pannasta kiinni. Kiinnitin äkkiä riimunnarun kaulapannan renkaaseen ja yritin saada koiran rauhoittumaan. Se vain haukkui, hyppi minua vasten ja puri käsiäni. - EI! Nyt loppu! komensin koiraa ja käänsin selkäni sille. Koiran rauhoituttua talutin sen hevosten luo.
- Sen nimi on Rasse, sanoin. - Lukiko vai pannassa? Jokeri kysyi. - Joo-o. Käveltäiskö vähän matkaa, jos vaikka omistaja tulisi vastaan? kysäisin ja Jokeri suostui. Jokke nousi Flooran selkään ja minä talutin sekä Eppua että koiraa.
Laukkasuoran jälkeen metsänpuolelta alkoi kuulua kutsuja. - Rassee! Rassukkaa!! joku naisääni huusi. Koira alkoi vetämään voimakkaasti. - Rasse on täälläää! huusin kovaa. Puskan seasta paljastui noin neljänkympin ikäinen nainen. Naisen silmät kirkastuivat heti ja päästin koiran tervehtimään omistajaansa. Omistaja rapsutti iloisena koiraansa. - Löysittekö te sen? nainen kysyi. - Kyllähän se vastaan tuli, vastasin ja otin riimunnarun irti koiran pannasta. Omistaja pisti heti hihnan tilalle. - Kiitos tuhannesti! Pidin sitä vain vapaana ja äkkiä en nähnytkään sitä missään. Pelästyin valtavasti! nainen selitteli. - Ei mitään. Tälläistä sattuu kenelle tahansa, vastasin hymyillen ja nousin Epun selkään viereisen tukin avulla.
Matka jatkui. Ravasimme paljon ja laukkasimme melkein niin kovaa kuin hevosista lähti ennen asvalttista tietä, joka johtaisi kaupunkiin. Hetken sitä tietä kuljettuamme saavuimme Seppeleeseen.
111HM
|
|
|
Post by Elkku on May 15, 2010 8:50:13 GMT 2
Kesänmakua
Katsoimme Jokerin ja Ilun kanssa aloittelioiden tuntia. Tunti oli hyvän ilman takia tietty kentällä ja pöly pilviä nousi sieltä ja täältä. - Voi tota Pipsa raukkaa, surkuttelin. - Voi Maiss, Juli, Fiona, Fiia, Karo raukkoja, Jokeri painoitti. Pudistin päätäni ja hörppäsin limsapullostani kulauksen puhdasta kultaa: cokista. - Pipsa! Mä voin tulla välillä taluttaa jos haluat, Ilu ehdotti Pipsalle, joka hölkkäsi meidän ohi taluttaen Pampua. - Selvä, Pipsa puuskahti. Ilu siirtyi taluttamaan Pampua ja Pipsa liittyi meidän seuraan. - Aika hankala tapaus toiki on, Pipsa läähähti ja joi fanta pullostaan heti neljäsosan. - Kuka? Jokeri kysyi. - No toi jota mä talutin.. Likka halus koko ajan laukata heti kun Jossun katse vältti, Pipsa huohahti. Nyökytin ymmärtäväinen katse silmissäni.
Hetken päästä Pipsa oli palannut taluttamaan ja Ilu istui meidän seurassamme. - Mentäiskö äkkii ostaa jätskii? Jokeri ehdotti. - Ilul ja mul ei oo pyörii, valitin. - No mennään kyläkauppaan ratsastaen, Jokeri ehdotti. - Onko se nyt hyvä idea? Ilu kysäisi. - No ihan kuin siel ois jotain liikennettä? Pikku kyläkauppa siel vaa on, Jokeri tokaisi. - Okei, Käydään sitte jätskillä, vastasin.
Haimme hoitsumme tarhoista ja laitoimme ne kuntoon. Kaikki pistimme nyt varmuuden vuoksi satulatkin. Ainakin oma takapuoleni ei olisi ilman satulaa ratsastusta kestänyt... - Kuinka pitkä matka sinne on? Ilu kysyi. - Yks, kaks tuntii, en tiiä, vastasin. Lähdimme liikkeelle. Kun käännyimme kulkemaan pellon vierttä pitkin, siirsimme raviin. Onneksi minulla oli t-paita, koska aurinko alkoi jo lämmittää ja kypärän sisällä muhi jo hiki.
Hetken päästä käännyimme oikealle ja ohitimme maastoesteet. Vastaan tuli kulahtaneita rakennuksia. - Mitä noissakin pidetään? Jokeri kysyi. - Kai jotain traktoreita ja vempaimii mil korjataan satoo, vastasin turkulaisella puheellani. Vasemmalle käännyttyämme pidimme pienen kävelytauon. Hevoset olivat jo hieman väsyneitä, mutta ei niille tekisi pahaa tälläinen reissu.
Juttelimme jonkin aikaa niitä ja näitä ja siirsimme hevoset raviin. Otimme vähän välimatkaa toisiimme ja nostimme laukan. Epun harja hulmusi ja minä nousin kevyeeseen istuntaan. Nautin vauhdin hurmasta. - Mehän oltaisiin voitu pyytää jonku meiä vanhempaa tuomaa vähä jätskii, älysin, kun hevoset oltiin siirretty jo raviin. - Nii-in, Jokeri vastasi vähän harmistuneena. - Kunpa ois uimapuvut mukana niin voitais pulahtaa Liekkijärveen, Ilu haaveili. - Mm, tuolla jotkut jo polskuttelee, katsoin haikeana. Mutta olihan ratsastuskin oikein kivaa, miinuksena oli vain, että kuuma tuli ja helposti.
Viimein saavuimme kylään ja etsimme kyläkaupan. - Käykö et mä käyn ostamas jätskit? Mitä haluutte? Jokeri kysyi. - Lakritsii! Ilu ja minä ilmoitimme samaan aikaan. Jokeri nyökkäsi ja Ilu ja minä jäimme pitelemään hevosia. Ilu piti rauhallista Tiiaa ja Eppua. Minä puolestani pidin Flooraa, joka osottautui levottomaksi.
Jokeri palasi pian jäätelöiden ja ämpärillisen vettä mukanaan. - Oks toi hevosille? kysyin. - Joo. Myyjä oli tosi ystävällinen ja lainas ämpäriinsä ja letkuunsa. Ihan toista maata kuin kaupungissa, Jokeri selitti. Annoimme hevosten juoda. Kun hevoset olivat juoneet, nousimme niiden selkään.
Söimme jäätelöä samalla, kun hevoset talsivat käyntiä. - Tää on kyl ihan parasta, Jokeri sanoi. - Kesää parhaimmillaan, Ilu jatkoi. - With horsiiis!! minä lisäsin.
112HM
|
|
|
Post by wire on May 28, 2010 23:42:47 GMT 2
Aurinko ei paista ja vettä sataa, taitaa olla kevät
Tallustelin tallille tässä mielettömän tylsässä, harmaassa säässä. Haukottelin hieman, tänään oli ollut aikainen herätys. Tullessani tallin pihaan, huomasin Epun laukkailemassa tarhassa, joten riensin heti sen luokse. "Eppuu!" huutelin hoitohevostani. Hevoset pysähtyivät ja käänsivät korvansa minun puoleeni. "Tänne! Poju, tulepas nyt!" Heitellen päätään hepot laukkasivat tarhan portille ja minä sujahdin tarhaan pidellen riimunnarua toisessa kädessäni. "Mukava nähdä taas, poju. Et kuule arvaakaan kuinka paljon mä sua olen ajatellut", lepertelin hoitohevoselleni, kun olin saanut kiinnitettyä sen riimuun riimunnarun. Avasin tarhan portin ja talutin Epun ulos katsoen samalla, ettei kukaan muu hevonen lähtenyt peräämme. Se tästä olisikin puuttunut, että nyt ekalla kerralla pitkään aikaan päästäisin kaikki hevoset tarhasta karkuteille. Hymähdin hieman ja lähdin taluttamaan Eppua talliin. Talliin päästyäni vedin sen ihanaa, tuttua tuoksua sisääni ja käännyin hymyillen Eppuun päin. "Kuule, tää se vasta on elämää. Onneksi koulukin loppuu kohta." Silitin sen harjaa ja menimme sitten sen karsinalle. Avasin oven ja päästin Epun kävelemään karsinaan ottaen siltä ennen sitä riimun pois. "Pitäisi sulle varmaan ruuatkin tuoda...", mumisin itsekseni ja menin rehuvarastolle. Katsoin listasta, ettei Eppu ollut saanut vielä päiväruokiaan, joten katsoin mitä sille pitäisi tuoda ja mittasin oikeat määrät. Kaikki hevoset nostelivat päitään, kun vein Epulle herkkusapuskaa. Tiputin ruuat haavista kauraämpäriin ja poika upottikin heti päänsä sinne. Hain vielä heinät ja jätin sitten Epun omaan ruokarauhaansa.
Satulahuoneessa vilkaisin Epun suitsia ja satulaa ja pudistellen päätäni päätin sitten putsata ne. Hain kaikki siihen tarvittamat tavarat ja järjestin itselleni tilaa. Aloin purkaa suitsia ja sitten putsata nahkaosia satulasaippualla. Lopulta suitset ja satula kiiltelivät puhtauttaan ja olin aika tyytyväinen itseeni. Jeii! Laitoin ne paikoilleen ja hain Epun harjapakin mennen sitten sen luokse. Heponen olikin jo syönyt, joten livahdin karsinaan sen seuraksi jutellen samalla mukavia. "Hei, mitä jos me nyt hoidettaisiin sut? Saisit ihanan, kiiltelevän karvapeitteen, eiks juu?" Otin kumisuan harjapakista ja aloin harjailemaan Eppua. Se sulki silmänsä ja näytti alkavan nukkua. Hymyillen harjasin vielä pölärillä ja pehmeällä harjalla. Eppu ei oikeastaan ollut kovin likainen, mutta silti harjaaminen vei kauan aikaa. Lopuksi harjasin pään pääharjalla ja putsasin vielä kaviot. "Etköhän sinä poju ala kuules olemaan jo valmis..." Vilkaisin kelloa kädessäni ja suuni aukesi pyöreäksi ooksi. "Ei hitsit... Miten se voi olla jo noin paljon! Minunhan piti lähteä mökille!" Laitoin harjat takaisin harjapakkiin ja otin vielä porkkanan karsinan ulkopuolella olevasta repustani. Eppu hamusi heti porkkanan hampaidensa väliin ja minä silitin sen turpaa vielä ennen lähtöäni. "Yritän tulla katsomaan sinua ensi kerralla vähän aikasemmin. Sovittu?"
Wire & Eppu 44HM
|
|
|
Post by wire on Jul 10, 2010 11:24:23 GMT 2
Eiköhän tämä ollut sitten tässä
Hoitamiseni on ollut jo pitkään erittäin epäsäännöllistä, joten nyt sitten lopulta päätin lopettaa Epun hoitamisen.
Syynä on yksinkertaisesti se, ettei ole enää intoa eikä aikaa kirjoitella hevosista, mutta olihan tämä kivaa, niin kauan kuin sitä kesti, eli huhhuh suunnilleen sellaiset 2 ja ½ vuotta. Oma elämä vaan vie enemmän aikaa nyt kun ikääkin on tullut enemmän ja kesän jälkeen taas opiskelut alkaa...
Ja niin ku mä yritin saaha ees ne 50 hoitomerkintää täytee... no voivoi...
No, toivotaan kuitenkin että tämä talli jatkaa pyörimistään edelleen, sillä tämä on, pakko myöntää, yksi hienoimmista v-talleista mitä täällä virtuaalihevostelun ihmeellisessä maailmassa pyöriessäni olen nähnyt.
Wire kiittää ja kuittaa .
|
|
|
Post by Anne on Jul 10, 2010 13:57:32 GMT 2
Kiitokset pitkästä hoitourasta ja hauskaa jatkoa! Näkyillään! =)
|
|
|
Post by Elkku on Jul 19, 2010 12:57:40 GMT 2
19.7
Harjailin Eppua ulkona. Aloin olemaan jo todella vihainen itselleni. Viime käynnistä oli kaksi kuukautta, olin saanut levätä ja rauhoittua, mutta silti tuntui, että tarvitsisin lisäaikaa. Ja sain lisää syytä syyttää itseäni, kun Wire lopetti. Nyt olisin ainut Epun hoitaja. Ainut. Se sana ei ollut kamarimusiikkia korvilleni.
Syötin Epulle kädestä porkkanan palasia. Tunsin itseni levottomaksi, joten hain kypäräni ja Epun suitset. Lähtisimme pienelle lenkille. Nousin Epun selkään ja käänsin sen tietä kohti.
Sitten oli vielä se Janus. Ilkikurinen poni, joka ei innostanut minua jatkamaan. Mutta en voisi jättää Alinaa. Ja kyllähän Januksessa (tosin jossain hyvin syvällä..) piili se ihan kiva poni, jota se harvoin näytti. Epun korvat siirtyilivät koko ajan. Sekin taisi olla levoton.
Minua häiritsi myös vahvasti se, että suorastaan pilaan joidenkin tallitunnelman, kun hiivin joka paikkaan myrtsinä, enkä sanonut kenellekkään melkein mitään. Tälläiseksi olin kai muuttumassa, mutta se olisi noloa. Enkä tiedä miksi.
Käänsin U-käännöksen. En kai voisi paeta asioita murjottaen. Kai minä jotenkin selviäisin? Minun olisi saatava asiani kuntoon. Voinhan pyytää aina apua. Toista uutta, innokasta hoitajaa Epulle? Ehkäpä. Ja voisin hyvin pysyä Januksen apuhoitajana, niin vastuuta ei olisi niin paljon. Parasta, että pitäisin ne vaikeat ja surulliset asiani pääni sisällä. Ilman, että muut näkisivät. Ei kaikkien tarvitse nähdä kasvoiltani mitä mietin. Ei kaikkien tarvitse tietää.
Viimeistelin Epun ja vein sen laitsalle. Onnellisena se juoksi Cassun luokse. Pieni hymy kohosi kasvoilleni. Yritin jähmettää sen siksi aikaa, kunnes saisin kottikärryt ja talikon käsiini, että voisin puhdistaa Januksen ja Epun karsinan.
113HM Sori angsti tarina. :/ Ensi kerralla iloisempaa meininkiä.
|
|