22.-23.4.2023 Hevosten läpiratsastusviikonloppu

[Anne]

La ja su saa Seppeleen hevosia ratsastella läpi kl0 10-14 välisenä aikana. Esteitä hypätään maneesissa ja koulua mennään kentällä.

Varaa hevonen ja aika ja tee läpiratsastuksesta tuntimaksu haluamallasi tyylillä ja lajissa.

La Koulu
Mistel - Ruttu 10-11
Lola - Paahtis 10-11


La Este
Iiris - Vappu 12-13
Sisu - Koopa 10-11

Su Koulu
Lola - Nemo 10-11
Sisu - Muhku 10-11

Su Este
Riinis - Susu 13-14

[Anne]

Ruttu oli melko poikki treenin jälkeen. Sen karva kiilteili hiestä märkänä pienten kokoamisharjotteiden seurauksena. Mistel tykkäsi Rutusta, hevosessa oli mukvaa, jäykkää potentiaalia.

[Iiris]

[Sisu]

Mä jään norkoilemaan Koopan karsinan eteen harjakassi kädessäni. Kello on vasta puoli kymmenen aamulla, ja mua ehkä vähän kaduttaa et suostuin tulemaan tallille näin aikasin lauantaina. Lupaukset kuitenki tuli pitää, etenkin kun kyseessä on niinkin korkee auktoriteetti kuin Anne, ja tässä mä nyt seison kuparinvärisen eläimen boksin edessä haukotellen niin leveesti et leuatkin naksuu. Koopa tapittaa mua siistityn otsatukkansa takaa, sen silmät on ystävälliset ja tarkkaavaiset. Mä kurotan rapsuttamaan sen turpaa ja kiskasen karsinan lukon auki kolahtaen.
“Huomenta”, mä kuulen takaani ja käännyn ympäri nähdäkseni Iiriksen virnuilevat kasvot. “Ei ihan hirvee tunku tainnu olla tänne tähän aikaan?”
“Ei siltä näytä”, mä naurahdan ja alan harjata Koopan pölyistä kaulaa. Mua alkaa aivastuttaa pelkästään se karvan määrä joka siitä irtoaa ja joudun välillä kopistelemaan harjaa seinää vasten. “Mut eiks sullakin ollu Vapun ratsastus vasta tyyliin parin tunnin päästä?”
“On joo mut varasin reilusti aikaa siltä varalta et se on taas möyriny jossain mutakuopassa”, Iiris huokasee ja nojaa avointa karsinan ovea vasten seuraten mun tekemisiäni. Mä suin Koopan kylkeä, kun se ottaa askeleen eteenpäin ja työntää pienen päänsä kohti Iiristä.
“En ois susta uskonu”, mä virnistän ja kaivan kassista kaviokoukkua. “Mul ei oo muita ratsastettavia tänää ku tää Koopa nii voin kyl tulla auttaa Vapun kaa jos tarvii.”
Iiriksen kasvojenilme muuttuu hetkessä kyllästyneestä iloiseksi ja mä kuvittelen sen pään yläpuolelle syttyvän hehkulampun. Tiiän kyllä et lupautuessani auttamaan Iiristä mä lupauduin oikeastaan laittamaan koko hevosen valmiiksi varusteineen kaikkineen.
“Kiitti, oot kultanen”, Iiris huokasee ja roikottaa käsivarttaan oven reunan yli. Samassa sen takaa kipittää esiin hontelojalkanen vinttikoira, joka tuijottaa mua ja Koopaa vähän järkyttyneenä. Koopa laskee päätään alas voidakseen tutkia jäniksen näköistä otusta, ja koira väistää välittömästi kunnioittavan välimatkan päähän.
“Koopa, älä pelottele sitä”, mä naurahdan ja käännän katseen takas koirasta Koopan harjaan, jota mä yritän parhaillani setviä harvapiikkisellä kammalla. “Onks sulla jo nimi sille?”
“Ei”, Iiris vastaa ja nostaa tutisevan koiransa syliin. “Mikään ei tunnu, silleen, sopivalta.”
“Tuttu ongelma”, mä virnistän ja annan sormien viipyä hetken Koopan punertavissa jouhissa. “Viittitkö kattoo tätä sillä aikaa kun mä haen varusteet?” mä kysyn nopeasti ja sen enempää kyselemättä kävelen Iiriksen ohi satulahuoneeseen. Siellä tuoksuu vanhalta nahalta ja valjasrasvalta, aamuauringon ensimmäiset säteet tunkeutuu sisään ikkunoista saaden ilmassa leijailevan pölyn kiiltelemään glitterin tavoin. Tavallisesti siellä parveilis keskenään höpöttäviä tuntilaisia mut viikonloppuisin talli on melko tyhjillään. Mä nautin siitä et voin kävellä Koopan nimilapulla merkitylle suitsinaulakolle ilman et tarvii puikkeloida kymmenen lapsen ohitse ja miettiä onko joku ehkä vahingossa ottanu Koopan suitset Akalle. Mä heivaan mustat nahkasuitset käsivarrelle ja samassa moikkaan huomenet satulahuoneeseen pölähtäneelle Pyrylle, joka kantaa sylissään notkuvaa kekoa kärpäsloimia.

Iiris ja koira seisoo Koopan raotetun karsinanoven edessä, ja siirtyy syrjään mun tunkiessani ohi varusteet sylissäni. Koopan turpa liimautuu kiinni satulan etukaareen, kun mä lasken sen oven päälle odottamaan ja yritän saada kuolaimia sen suuhun. Onneks Koopa on pieni ja kiltti, joten suitset sujahtaa päähän helposti ja me päästään satuloinnin kimppuun samantien. Iiris laskee koiran maahan ja levittelee sormiaan tarkastellen kestolakattuja kynsiään.
“Voinks mä tulla kattoo kun sä ratsastat?” Iiris kysyy katse kiinnittyneenä tummanvihreisiin kynsiin.
“En mä tiedä mitä kattomista siinä on mut tuu vaan”, mä sanon kohauttaen harteitani ja kiristän Koopan satulavyötä. “Voit sä ainakin tulla puomeja nostelee.”
Koopan turpakarvat kutittelee mun käsivarttani, kun mä nostan ohjat sen pään yli ja talutan sen ulos käytävälle. Kaviot kopisee äänekkäästi betonilattiaa vasten, kun me kävellään tyhjien karsinoiden ohi meitä tervehtivään viileään aamuun.

Maneesissa on autiota, kun Iiris kiskoo narisevan oven auki koira kannoillaan ja mä kävelen sisään Koopa perässäni. Ruuna katselee ympärilleen uteliaana ja seuraa mua hallin perälle, josta me aletaan Iiriksen kanssa kantaa puomeja ja tolppia maneesin keskelle. Puomeista tarttuu hiekkaa sormiin ja me joudutaan siirtämään yks rikkinäinen puomi sivummalle. Iiriksen koira seuraa meitä täristen kuin haavanlehti ja jää nuuhkimaan yhtä meidän rakentamaa matalaa ristikkoa.
“Nää voi varmaan jättää sulle ja Vapulle sit meidän jälkeen?” mä kysyn kivutessani Koopan selkään..
“Joo, jätä vaan”, Iiris huikkaa kun viimenenkin este on saatu raahattua paikalleen. Koopa pureskelee kuolainta kolisten, kun mä pyydän sitä viimein eteenpäin ja me keinahdetaan liikkeelle. Iiris siirtyy katsomoon koira perässään ja alkaa selailla puhelintaan keskittyneesti. Meidän kävellessä sen ohi mä näen silmäkulmastani miten se kohottaa puhelimen ilmaan ja ottaa meistä kuvan.
“Näytetään varmaan tosi edustuskelposilta”, mä virnistän siirtäessäni Koopan raviin lyhyellä sivulla ja koitan keventää ponin ripeiden askelten tahdissa. Eka kierros onkin lähinnä pelkkää räpellystä meidän molempien osalta, mä en oo ratsastanu Koopalla pitkään aikaan ja se on jääny pysyvästi säästöliekkitilaan ollessaan lähinnä alkeistuntilaisten maastomopona. Ekat laukannostot on vähän kömpelöt, mut lopulta me saadaan kaks kierrosta ihan kivaa laukkaa aikaan ja mä ehdin jopa nauttia Koopan kyydistä hennon ilmavirran kutittaessa kasvoja.

Koopa on esteillä virkeempi kuin uralla, ja siks mun on oltava astetta enemmän varuillani ettei se keksi lähteä possuilemaan omiaan. Sen laukka alkaa olla jo kivan tahdikasta ja helposti istuttavaa, kun me otetaan pari hyppyä punavalkosten pystyjen yli. Koopan hypyt on aluks vähän korkeusvoittosia, ja mä kuulen kuinka Iiris räkättää katsomossa meidän ylittäessä yhden esteistä yhtä sulavasti kun kokonaisen hevosen nielaissut kirppu. Muakin alkaa naurattaa Koopan selässä, kun me viiletetään ympäri maneesia esteiden keskellä, ja mun on vaikee uskoa et vielä muutama vuosi sit ajattelin etten tulis enää ikinä hyppäämään yhtäkään estettä mun elämäni aikana. Ja tässä mä nyt oon, kaahottamassa mulle puolitutulla ponilla pitkin pientä esterataa, ja toukokuussa mua odottaisi Hanskin maastoesterääkit - uskomatonta. Ehkä mä en ookaan onnistunu romuttamaan elämääni täysin sen kaikilla osa-alueilla, vaikka välillä siltä tuntuukin. Koopan ilopukki herättää mut takaisin nykyhetkeen, ja mä tajuan hidastaa vauhtia juuri ennen katsomon lyhyttä sivua.

“Mitkä ihmeen jouset täl ponilla on jaloissa”, mä nauran ohimennen ja yritän himmata Koopan vauhtia edelleen. Ruuna pärskähtää äänekkäästi ja vähän vastohakoisesti hidastaa ravista käyntiin päätään ravistellen.
“Hannes varmaan epähuomiossa hankkinu gasellin ponin sijaan”, Iiris tuhahtaa peilaten itseään puhelimen etukameraan. “En olis ees yllättyny jos se tekis niin.”
“En mäkään”, mä totean ja hyppään alas selästä. Koopa nostaa samantien häntäänsä ja alkaa tyytyväisenä kakkimaan keskelle maneesia, kun mä löysään satulavyötä ja nostan jalustimia ylös.
“Haluuks tulla kuvaa kun mä ratsastan Vapun?” Iiris kysyy tapittaen mua niin selkeellä koiranpentuilmeellä et se ei vedä vertoja edes sen sylissä tärisevään oikeeseen koiraan. Mä huokaisen nostaen ohjat Koopan pään yli ja annan sen rapsuttaa kutiavaa etujalkaansa.
“Joo enköhän mä kun saan tän laitettua pois.”
“Jee! Mä voin ottaa Vapun sisälle sillä aikaa”, Iiris kiljahtaa niin ultimaattisen onnellisena et Koopankin pää kääntyy katsomon suuntaan mun taluttaessani sitä kohti ovea. Iiris jää vielä hengailemaan maneesin katsomoon kun mä raahaan Koopaa perässäni kohti tallia. Jalat tuntuu ylikeitetyiltä nuudeleilta, vaikka meidän treeni oli lähinnä rentoa höntsäilyä eikä mitään tehopuurtamista. Mä näen jo sieluni silmin itteni kyykistelemässä pesukarsinan nurkassa, hinkaten Vapun mutakuorrutettua karvaa vasaran ja taltan kera.

Koopa pääsee takas tarhaan ilakoimaan, ja mä oon parhaillani pesemässä kuolaimia pesukarsinassa, kun mä näen silmäkulmastani Iiriksen viimein maleksivan sisälle rautiasta tammaa perässään kiskoen. Vapun villi puuhkaharja peittää osittain alleen ilkikuriset silmät, jotka tapittaa mua viattomina kuin tyyni taivas ennen myrskyä. Mä annan katseeni valua hitaasti hevosen päästä alaspäin ja huokaisen raskaasti.
“Anna kun arvaan. Tarhakaveri repiny loimen päältä?”
“No miltä näyttää”, Iiris inahtaa roikottaen käsissään kangaskappaletta, joka oli ehkä joskus entisessä elämässään ollut sadeloimi. “Aattelin et se kerranki pysyis puhtaana jos sen loimittais pihattoon…”
“No hyvin näyttää toimivan", mä sanon osaaottavasti.
"Mut hei sähän oot siinä pesarissa jo niin sä voit varmaan pestä sen? Mun pitää ettii uudet jalustinhihnat meidän satulaan kun joku tuntilainen oli hajottanu ne eilen."
Iiris jättää tyytyväisenä vastausta odottamatta Vapun mun hoiviin, ja mä tartun kiinni vihreeseen vesiletkuun hitain ja vastahakoisin liikkein. Vappu kääntyy katsomaan mua ihmeissään, kun mä kyykistyn sen viereen ja alan pesusienen ja veden voimin hinkata valkosia sukkia esiin sen vaivalla hankkiman kosteuttavan jalkanaamion alta.

“Joko te ootte valmiita?”
Iiris nojailee toimiston ovea vasten ratsastuskamppeet päällä ja ihailee Vapun puolen tunnin muodonmuutosta, kun mä löysään turpahihnaa ja tarkistan vielä uudestaan et varusteet on varmasti kohdillaan. Sekä mun tallitakin hihat että ratsastushanskat on ottanu osumaa vesisuihkusta ja musta tuntuu et kaikki Vapusta irronnu lika ja hiekka on siirtyny täiden lailla mun vaatteisiin, mut ainakin Iiris sais alleen hevoselta eikä mutakuopan pohjalta nousseen suohirviön näköisen ratsun.
“Ihan just”, mä huikkaan olkani yli ja kiroan mielessäni sitä etten vaan lähteny suoraan kotiin Koopan ratsastuksen jälkeen.
“Sul on jotain tossa”, Iiris toteaa ja osottaa virnistäen oikeeta poskeaan.
“Siin on varmaan se tatuointi jossa lukee Iiris Vallan henkilökohtainen hevosenhoitaja 24/7 käytettävissänne”, mä huokaisen ja ojennan satuloidun Vapun ohjat Iirikselle.
“Kiitti, oot ihana!” Iiris huudahtaa ja maiskauttaa Vapun liikkeelle. Mä pyyhkäisen poskeani jo valmiiks likaseen ja kosteeseen takinhihaan, ja jään hetkeks paikalleni tuijottamaan Vapun etääntyvää takapuolta. Mieli tekis vaan käpertyä lähimpään heinäkasaan ja jatkaa keskeytyneitä yöunia, mut mä olin jo lupautunu kuvaamaan Iiristä ja Vappua, joten ei auttais muu kuin vaan pakottaa itteni takas ulos kylmään viimaan.