21.2.2023 Ykkösellä purkkiin -puomitunti

[Salma]

Tiistaina 21.2. Hanski pitää puomitunnin, jonka teemana ovat erilaiset kaarteet ja kiemurat. Tällä tunnilla keskitytään selkeisiin apuihin ja siihen, että hevonen todella ymmärtää, mitä siltä vaaditaan.

Tunnin aikana ratsukoille käy erilaisia sattumuksia, jotka tavalla tai toisella vaikuttavat tunnin kulkuun.

Osallistu tunnille valitsemalla alta jokin sattumus. Voit halutessasi esittää hevostoiveita. Tunnin erikoisuutena on, että tuntimaksu kirjoitetaan ykkösellä purkkiin, eli yhden kirjoituskerran jälkeen sitä ei oikolueta tai muokata. Kirjoitusvirheet voi korjata. Sattumuksen tulee tulla ilmi tuntimaksussa jollain tavalla. Tunnille mahtuu max 8 ratsukkoa.

SATTUMUKSET
1) jotakin kamalaa
2) jotakin hauskaa
3) jotakin pelottavaa
4) jotakin vatsanpohjassa kouraisevaa
5) jotakin ihanaa
6) jotakin skandaalinkäryistä
7) jotakin järkyttävää
8) jotakin surullista

RATSUKOT 8/8
Salma - Bliss (6)
Tiiu - Laila (1)
Fiia - Iisi (4)
Manny - Oili (8)
Sisu - Maagi (2)  
Kurre - Koopa (7)  
Lucia - Ailen (5)
Aino - Rösti (3)

[Sisu]

Maagi, tuo Seppeleen yksi legendaarisimmista ratsuista, on isketty mun nimeni viereen puomitunnin hevosjakolistaan. Mä seison Maagin, Allun hevosen, karsinan edessä vähän epävarmana siitä, onko se hyvä idea. Tamma on kuitenkin jo suittu ja satuloitu eikä kukaan ole vielä ilmestynyt paikalle sanomaan, että sori sulle oli laitettu väärä hevonen ota tästä Agi, joten mä oletan tämän kai olevan universumille ihan okei. Niinpä mä avaan Maagin karsinan oven ja lähden taluttamaan sitä kohti maneesia, jonne ei ole vielä ilmestynyt muita tuntilaisia. Onneksi. Mä tarvitsisin hieman enemmän aikaa totutella ajatukseen siitä, että ratsastin oikeasti Allun hevosta. Enkä mä oikeastaan tiedä, miksi mä ajattelen sillä olevan niin paljon väliäkään.

Maagi on pieni, ja selkäännousu onnistuu vaivattomasti. Mä tunnen itseni ihan poniratsastajaksi sen selässä, vaikka ei se oikeasti niin pieni ole. Jo liikkeelle lähdössä mä saan huomata, että Maagin askeleet on pehmeät ja niissä on helppo pysyä mukana. Raviin siirtyessä mä joudun totuttelemaan hetken, koska Maagi suorastaan kauhoo etujaloillaan eteenpäin ja musta tuntuu siltä kuin ratsastaisin jotain grand prix -tason kouluratsua. Hanski ei säästele ääntään tälläkään tunnilla, ja saan kertaalleen kuulla näyttäväni Maagin selässä yhtä ryhdikkäältä kuin lahoamaisillaan oleva perunasäkki. Mä yritän parhaani mukaan suoristaa ryhtiäni, vaikka osa kehosta huutaa jo hoosiannaa ennen kuin puomeja on mainittu sivulauseellakaan.

Puomityöskentely on tarkkaa. Hanski on tarkka. Mä en ole niin tarkka kuin haluaisin olla, mutta yritän kuitenkin. Maagin valtava laukka riepottelee mua välillä kuin pyykinpesukone sukkaparia, ja Maagi pelastaa meidän tuhoontuomitut lähestymiset aivan liian monta kertaa. Mä en osaa sovittaa sen askeleita puomien väliin, ja siksi Hanskikin vaikuttaa olevan valmis puhaltamaan pelin poikki hetkenä minä hyvänsä. Yksi lähestymisistä menee aivan puihin, ja hetken mä ajattelen Maagin jo juoksevan puomeista ohi. Niin ei kuitenkaan käy, vaan mun kauhukseni kokenut ja tietäväinen estehevonen tekee sille luontaisen päätöksen: se taittaa etujalat vatsansa alle, ottaa sekunnin murto-osan verran vauhtia takapäällään ja hyppää kolmen peräkkäin asetetun puomin yli yhdellä loikkauksella. Mä en ole valmistautunut kamikazehyppyyn lainkaan, vaan lennähdän Maagin kaulalle tarraten käsilläni siihen kiinni henkeni hädässä. Viimeinen puomeista jää osittain tamman toisen takajalan alle sen laskeutuessa, ja se horjahtaa hieman läiskäisten mut viimein alas tantereeseen kuin vaatekappaleen. Mä nousen hetken päästä istumaan ja yritän saada suuntavaistoni takaisin, kun tamma jo seisoo ihan mun vierelläni ja hamuaa mun kypäräni lippaa turvallaan. Hetken järkytyksestä toivuttuani nousen ylös ja kiipeän takaisin satulaan, Hanskin kiroilun säestämänä. Mua hävettää vähän, että menin putoamaan puomitunnilla, mutta pian mua alkaa jo vähän hihityttää mun ja Maagin ilmalento.

Lopputunti menee meillä jo paremmin, ja mäkin alan tuntea oloni helpommaksi Maagin jättiliikkeissä. Katsomossa istunut Allu on katsonut meidän menoa ihan hiljaa, vaikka olikin luonut muhun huolestuneen katseen putoamisen yhteydessä. Se rientää auttamaan mua, kun laskeudun alas selästä ja tarjoutuu taluttamaan Maagin karsinaan asti, jos haluan. Mä kieltäydyn kohteliaasti, mutta annan sen kuitenkin viedä mun raipan varustehuoneeseen, että se saisi edes jotakin tekemistä. Se nimittäin näyttää ihan siltä kuin pelkäisi mun seuraavaksi kaatuvan ja joutuvan Maagin tallomaksi maneesin hiekkaan.

[Anne]

Hanskin puomitunti. Hanskin tunti. Jo sadas tai mitä lie, näitä Kurre on kolunnut nyt muutaman vuoden. Kurre toivoo, että Pirre pitäisi hieman enemmän tunteja: ne ovat rennompia ja positiivisempia. Hanskin tunneilla kuulee naurua lähinnä, jos Hanski päästelee sitä ivallisesti.

Koopa on uusi poni tallilla. Vielä ollut sen verran vähäisessä tuntikäytössä, että sen saaminen tunnille on jonkinlainen kunnia. Koopa on enemmän hevosmainen kuin poni, sillä on tasainen askel ja tasainen olomuoto. Joskin hieman hidas se on. Kurre patistelee Koopaa raviin, joskin se ei tunnu reagoivan.

Puomitehtävät ovat helpohkoja, mutta Hanski keksii niinhin istunnansäätelyitä. Välillä pitää pysyä enemmän pystyssä ja välillä nojaillaan eteen. Koopa ei reagoi, se jolkottaa puomien yli juuri niitä tarkkailematta. Hanski pyytää Kurrelta selkeämpia apuja ja painottaa, että nyt ei olla herkän puoliverisin kyydissä. Kurre yrittää ja saakin hieman Koopan moottoria käyntiin.

Kunnes tullaan tehtävään, jossa puomeja on laitettu puoli ympyrää täyteen. Koopahan ei taivu. Se ottaa kaksi askelta suoraan ja kääntyy sen jälkeen seuraavaa puomiaa kohden kuin huonosti koodattu npc-hahmo. Hanski ragee. Kurre on punainen, antaa apuja, taivuttaa hevosta parhaansa mukaan. Ei vaikutusta. Niinpä Hanskilla palaa lopullisesti käämi ja se haluaa tulla Koopan selkään.

Kun Hanski yrittää kiivetä ponin selkään, tapahtuu jotain järkyttävää: Hanskin housut lipuvat takaa hieman alaspäin palajastaen kunnon pätkän appelsiini-ihoa ja pakaroita. Ja mikä pahinta, housujen alta pilkistää joku. Aivan kuin vaippa. Tena? Kurre katselee järkyttyneenä. Miksi hänen silmänsä joutuivat kohtaamaan tämän? Onnistuukohan tyttöystävän kanssa tänään hempeilyt?

Mutta Koopa taipuu. Se kulkee Hanskin alla viitisen minuuttia kuin gp-esteratsu, täydellisessä muodossa pörhisten ja jalkojaan puomien yli nostellen. Ehkä Hanski osaa jotain sittenkin.

Mutta Kurrea ällöttää hieman nousta takaisin Koopan satulaan. Toivottavasti Hanskin tena on pitänyt.

[Salma]

Blisin satula on viety. Olen siitä hetken aikaa niin varma, että melkein pelästyn: miksi mieleeni edes välähtää näin realistisena vaihtoehtona, että joku ystävistäni olisi vienyt hevoseni satulan? Miksi se tuntuu niin mahdolliselta vaihtoehdolta? Käyn satulatelineet vielä kerran läpi samalla, kun yritän hengittää hitaasti ulos sieraimieni kautta ja muistuttaa itseäni, että ponini asuu ratsastuskoululla. Kuka tahansa on saattanut sekoittaa nuoren ponini satulan jonkun tuntihevosen satulaan. Siitäkin huolimatta, että Blisin satula on ylimmällä telineellä, että se on peitetty muista selvästi erottuvalla valkoisella hupulla ja että vasta vähän aikaa sitten telineeseen kiinnitetty nimikyltti Bliss loistaa huomattavasti kirkkaampana kuin viereisten telineiden kyltit.

Myöhästyn tunnilta. Kierrän kaikki karsinat etsimässä satulaa, käyn autotallissa, kurkkaan siirtotalleille, kierrän jopa Emmyn kotitalon pohkeenkorkuisessa hangessa siltä varalta, että joku olisi vienyt satulan talon taakse.

Lopulta satula löytyy Bonnien karsinalta. Jähmetyn tuijottamaan sitä hämilläni, vaikka kello selkäni takana on jo viisi yli ja saatan tuntea Hanskin turhautuneen energian maneesilta talliin asti. Mitä satula tekee täällä? On kertakaikkisen mahdotonta, että olisin itse tuonut Blisin satulan Bonnien karsinalle. En ole ratsastanut Bonniella koko päivänä -- itse asiassa se on vielä tarhassa, seisoo luultavasti keskellä lumikasaa paksussa loimessaan eikä ole koko päivänä luonut yhtään ajatusta yhdellekään satulalle.

Varustan Blisin hiljaisena ja juoksutan sen maneesiin. Hanskin jylhä hiljaisuus on pahempaa kuin ne mahdolliset sanat, jotka kykenen kuvittelemaan hänet suoltamaan. Bliss on riehaantunut kiireisestä maneesimatkasta ja minulla on täysi työ saada se avuilla tiivistettyjen alkulämmittelyiden aikana.

Itse puomit sujuvat melko hyvin. Huomaan istuvani satulassa epätavallista huolellisemmin, aivan kuin yrittäisin alitajuisesti tunnustella, tuntuuko se samalta kuin normaalisti. Vasta Sisun tippuminen saa minut havahtumaan tähän hetkeen. Bliss taipuu allani, nostaa jalkojaan vähän kömpelön tuntuisesti puomeja ylittäessään ja pärskähtää kuin sanoen, että sille on ihan sama miten satula on päätynyt sen emän karsinalle.

Lopputunnista Hanski jopa hymyilee minulle kerran.