Lokin päiväkirja

[Eedi Myllyoja]

32. 20.01.2023 Riiviö

[Eedi Myllyoja]

33. 28.1.2023 Pallo

[Eedi Myllyoja]

34. 5.2.2023 Uni

[Eedi Myllyoja]

35. 15.2.2023 Porkkanat

[Eedi Myllyoja]

36. Mulla on... estehevonen?

[Eedi Myllyoja]

37. Lempilelu

[Eedi Myllyoja]

15.5.2023

Mä en oo nähnyt Lokia viikkoon, mut ei sitä oikeestaan tunnu kiinnostavan mun läsnäolo. Varsa nauttii rapsutuksistaan, tietty, eikä pistä vastaan harjaukselle, mutta ihan yhtä paljon se varmaan edellisen viikon nautti Seben rapsutuksista. Viikon aikana se on taas kehittyny paljon ja mä en pysty ymmärtään et vuosi sitten sitä ei vielä ollu. Me on alettu hitaasti opetteleen joitain ison hevosen tarvitsemia taitoja ja nyt mä sovittelenkin rapsuttelujen jälkeen Lokin päähän sen ekoja omia suitsia. Kuolaimia on treenattu ensin riimun ja sit vanhojen lainasuitsien kanssa, mutta en mä tietenkään ollut voinut vastustaa kiusausta Hanamin myyntipisteillä. Lokin söpöissä suitsissa on sininen bling-otsapanta ja mä tiedän et ne on varmaan kesän loppuun mennessä sille ihan liian pienet mut hymyilen silti kun kiinnitän vikan poskihihnan sopivalle pituudelle ja ihailen mun varsaa. Ilvessuon ja Liinun uudet varsat on kaikki upeita, mut Loki on mun vaikka se osaa olla melkonen kauhukakara. Viime viikolla se oli kuulemma karannu kerran ja yrittäny purra jotain muksua joka oli jostain syystä varotuslapusta huolimatta sörkkiny sormiaan varsan kaltereiden väliin.

Me aletaan olla just valmiita lenkille kun Iiris pölähtää isolta puolen pikkukäytävälle. Musta tuntuu vähän vaikeelle enkä mä tiedä mitä tehdä mun käsillä. Jään rapsuttaan Lokia ja tuijotan sen kimaltavaa otsapantaa. Iiris moikkaa mua tavalliseen tulkitsemattomaan sävyynsä ja valittaa jotain Vapulla menevästä ärsyttävästä tädistä. Mä nyökkäilen, tiiän kyllä kenestä se puhuu – Kaisamaija on tunnettu valittaja joka haluis aina mennä vaan isoilla puokeilla vaikka se ei pysty istuun askeltakaan niiden ravissa ja pienemmät hevoset olis sille muutenkin paremman kokosii. Ekaa kertaa kun mä opetin sitä jaoin sille tietämättäni Muhkun ja se suuttu tietty. Onneks toinen tuntilainen vaihto sen kans Kariin ja sit kaikki oli tyytyväisiä. Tai no, kaikki paitsi mä kun yritin ohjaa sennut menee harjotusravia ilman jalustimia ja Kaisamaija hädin tuskin pysy hevosen selässä.
”Eiks me oltu menossa jonnekin metsää?” Iiris sanoo vähän huvittuneen kuuloisena kun mä vaan sormeilen Lokin onnettoman pituista harjaa siitä kohtaa, missä valkoinen sulautuu mustaan.
”Aa, joo, harmi et jouduit sietää Kaisamaijaa” mä havahdun ja tuijotan Lokin korvaa. Iiris hymähtää jossain mun takana ja mä irrotan Lokin naruista.

”Kivat suitset” Iiris kommentoi kun mä jätän riimun karsinan oveen roikkumaan.
”Joo ostin ne Ruotsist, pienekshän ne nopee jää” selittelen tarpeettomasti ja huudan pääni sisällä mun tyhmyydelle. Mun pitäis kysyä Iirikseltä niin montaa asiaa, mut sen sijaan mä annan niiden pyöriä mun pään sisällä pientä ympyrää siinä toivossa et se sanois jotain eikä mun tarvis. Eikä se tietenkään sano, joten me kävellään Seppeleen pihasta molemmin puolin Lokia kömpelössä keskustelussa. Tai mun osalta kömpelössä, musta alkaa tuntua ettei Iiris tajua minkään olevan vinossa koska sellainen mä aina olen, hukkaan sanat ja jään kiinni niihin epäoleellisiin. Loki on tänään melko rauhallinen eikä ainaka heti tee mitään tyhmää, eilen se on päässyt rallitteleen kentällä sydämensä kyllyydestä. Se hörisee innoissaan Ponille kun me ohitetaan sen tarha, jostains syystä pikkuponit on Lokin mielestä yks maailman parhaista asioista. Mä hymyilen muistoille joissa Noksu on kauhuissaan kaikenmaailman shettiksien takia, onneks Loki ei oo perinyt sitä. Mä haluisin tietää onko se periny emänsä lehmäpelon, mut ehkä se selvii kesän kulues.
”Mitä sä virnistelet?” Iiris kysyy ja mä tajuan että se katsoo muhun päin. Mä vilkaisen sitä ja sitten taas pörrötän Lokin harjaa.
”En mitää”, työnnän pois mahdollisuuden turvalliseenkin hevoskeskusteluun.
”Niin varmaa” Iiris nauraa ja mä tuhahdan katsellen metsänreunaa sopivaa polkua etsien.

Me hukutaan metsän hiljaisuuteen ja mä keskityn pysymään pystyssä juurikossa Lokin harppoessa mun vierellä yllättävän tasaisesti pitkäkoipiseksi ja honkkeliksi puoliverikakaraksi. Iiris kävelee meidän edellä, koska mä en halua että se jää Lokin taa. Mä ajatuksiin unohtuneesti tuijotan Iiriksen selkää vasten pomppivia kiharoita ja koitan ravistaa pois mun päässä risteilevät ajatukset. Mua hävettää ja mä lasken katseeni polun katkaisevin juuristoihin juuri, kun Loki yrittää kiskaista itsensä jonnekin umpimetsään. Neuvottelen hetken varsan kanssa ja Iiris pysähtyy oottaan meitä kun me peruutellaan polulla ennen yhteisen sävelen löytämistä.
”Ei oo sullaka kyl helppoo”, se kommentoi ja koska mä olen jo vähän turtunut Lokin oikkuihin meinaan ensin et se suunnilleen lukee mun ajatuksia.
”Öö- joo- tai siis, joo, tää on vähä tällänen”, mä saan lopulta kasattua ajatukseni ja Iiris katsoo mua pitkään.
”Oookei” se sanoo venyttäen sitä o:ta ja mä tiiän et se ajattelee mun olevan ihan outo kun en osaa edes kommentoida mun hevosen käytöstä. Mä melkein kompastun juureen ja Loki tuijottaa mua, mä toivon että olisin yhtä järkevä kun Iiris jota ei tunnu yleensä hetkauttavan mikään. Se jatkaa kävelemistä edellä ja juttelee mulle niin käsittämättömän normaalisti mun kompastellessa lähinnä sanoihin, mutta toisinaan myös juuriin katseen harhaillessa metsässä, Lokissa ja Iiriksen selässä.

Tallilla mä saan taas rauhan kun Iiris katoaa hoitamaan Vappua. Loki nauttii taas pitkistä rapsutuksista ja mä putsaan huolella uutuudenjäykät suitset. Mun päässä leijuu muistoja edelliseltä viiko(nlopu)lta ja puhelimen näytöllä näkyy yksi uusi ilmoitus. Mä olen ottanut lukukuittaukset pois päältä joskus muutama päivä sitten, joten avaan viestin ja tuijotan sitä hetken.
Marjaana > Eedi [17:31]: Ihanaa et olit mun avecina, nähdäänkö taas pian?💖
Vielä illallakaan mä en ole vastannut ja yritän haparoiden löytää sanoja toiseen kirjoitettavaan viestiin. Joka kerta mä saan sen alkuun ehkä kolmen sanan verran ennen luovuttamista ja lopulta mä en lähetä mitään. Tai ainakin luulen niin.
Eedi > Iiris [00:12]: mä o

[Sisu]

05.06.2023

[Eedi Myllyoja]

12.6.2023

Loki on pitkäkoipinen ja kapea hevosenkuvatus, jonka lautaset leijailee varmaan viisi senttiä etupäätä ylempänä. Se on vuotias puoliverivarsa pahimmassa kasvuvaiheessaan ja sen suosikkiharrastus on tallipihan terrorisointi yksin tai Piinan kanssa. Niinpä Eediä naurattaa, kun Marjaana ihailee varsaa sen vieressä yrittäen kuulostaen uskomattoman uskottavalta. Loki nakkelee niskojaan seisottuaan mielestään liian pitkään käytävällä, ja Eedi naurahtaa rapsuttaen sen epätasamittaista harjaa.
”Pitäs nyppiä tää, vaikka ei se kyllä kokonaiskuvaa paljoo auttais”.
”Tosi nättihän tää on”, Marjaana hymyilee edelleen sen näköisenä että on tosissaan, mikä Eedin mielestä on täysin uskomatonta.
”Nojoo, jos se ois joku karjahevosvarsa”, Eedi nauraa irrottaessaan tamman käytävänaruista.

Konkeliksi hevosenpoikaseksi Loki liikkuu metsässä yllättävän sujuvasti, se on saanut paljon harjoitusta sekä Eedin että Seben raahatessa varsaa metsäkävelyille pitkin ja poikin tuntilaisten vallatessa päivittäin Seppeleen tilat. Enää se ei pelkää jokaista kantoa, kiveä ja kania. Linnut sitä pelottavat edelleen ja kaatuneiden puiden yli varsa liikkuu valtavin loikin. Marjaana kulkee Eedin ja Lokin edellä kysellen Eedin ratsastettavista Ilvessuolla. Eedi vastailee puoliksi ajatuksissaan, sen mielessä pyörii toinen samanlainen lenkki kuukautta aiemmin, silloin niiden edellä oli kävellyt Iiris. Kuukaudessa on tapahtunut paljon.
”Sori muuten kun mä olin niin poissaoleva sillon kun pidit sen brunssin, piti sanoo eilen mut ei me sit oikein puhuttu”, Eedi aloittaa kun Marjaana pitää tauon kysymyksissä Eedin ratsastamasta Illistä.
”Ai en mä edes huomannu, olit yhtä kiva kun ennenkin. Ja Iiris teki kans tosi paljon, se sai teidät sinne ja kaikkee et ei se nyt pelkästään minä ollu”. Eedillä on paha olo siitä, millainen kuva Marjaanalla on siitä jos Eedin käytös brunssilla oli ollut sen mielestä tavanomaista. Eikä mieltä paranna maininta Iiriksen osallisuudesta.
”No… kuitenki”, Eedi mutisee ja keskittyy Lokin kompurointiin.
”Mä… tai siis, olitko sä Iiriksen kans? Sillon” Eedi kysyy hevosen saavuttaessa jälleen tasapainon.
”- tai sori, ei se mulle kuulu”, lisää äkkiä. Marjaanan ryhti Eedin edessä näyttää muuttuvan.
”Ollaan me kavereita et ollaan me nähty”, sen ääni tuntuu tavallista korkeammalle ja Eedi huokaa vähän.
”… joo okei”, Eedi sanoo hiljaa. Eedi ei usko Marjaanan ymmärtäneen kysymystä näin väärin. Ja sen täytyy tietää, koska, no, sen vain täytyy.
”Kyl sä tiedät mitä mä tarkotan. Mut niinku sanoin, ei se kuulu mulle ni… no, nii”. Marjaana on epätavallisen hiljaa ja Eedi katsoo Lokia varsan askeltaessa sen vieressä (melko) rauhallisesti. Hiljaisuus venyy tavattoman pitkäksi.

”Joo, me oltiin” Marjaana sanoo lopulta. Eedistä sen vastaus tuntuu hiljaisemmalta kun yleensä.
”Okei”, Eedi vastaa ja yrittää ravistaa pienen pettymyksen tunteen mielestään. Pettymyksen tunne, jonka syytä Eedi osaa paikantaa. Hiljaisuus venyy hetkeksi. Eedi selvittää kurkkuaan.
”Meneeks sulla hyvin sen Maraboun kans?”
”Se on edistynyt tosi kivasti, mut me kyllä tarvittais joku hyvä valmentaan meitä. Ehkä sä voisit tulla joku kerta?” Marjaanan ääni on palannut normaaliin rytmiinsä ja Eedi huokaisee salaa helpotuksesta.
”Katotaa, mut en mä nyt mikää huippuvalmentaja oo kuitenkaa” se vastaa tasaisella äänellä, meinaten lisätä jotain Iiriksen valmentamisesta, mutta sivuuttaa aiheen. Juttelu palaa tutun turvallisiin uomiinsa ja pieni nalkuttava ääni on hetken hiljaa Eedin takaraivossa.

Metsän reuna lähestyy. Harvinaisen hyvin lenkin ajan käyttäytynyt Loki astelee pirteästi eteenpäin kodin lähestyessä, se varmaan arvelee ruoka-ajan olevan lähellä. Eedi yrittää hidastella, se tietää että matka ja mahdollisuus on käymässä vähiin.
”Tota… mä aattelin, tai siis, voinko mä kysyy yhtä juttua?”
”Tietty, kysyit jo”, Marjaana nauraa ja jos Eedi tajuaisi kiinnittää huomiota, se voisi huomata Marjaanan äänessä tavoitellun keveyden alla väreilevän jotain muuta.
”No siis… tykkäätkö sä siitä?” Eedi kysyy tavoitellen välinpitämätöntä äänensävyä.
”Mistä?” Marjaana kysyy ja Eedillä on taas olo, että se tietää kyllä mistä Eedi puhuu.
”… Iiriksestä”.
”Kyllä mä siitä tietenkin pidän, se on mun kaveri”, Marjaana vastaa ja nyt Eedikin jo huomaa sen sävyn olevan epäselvä. Se antaa olla. Vastaus ei ole ei ja kyllä se tietää, Iiris on Eediä parempi ja Marjaanakin on vihdoin huomannut ettei sen kannata hengata kokoajan Eedin ympärillä kun Iiriskin on vaihtoehto. Loki säikähtää jotakin ja ottaa pari epämääräistä loikkaa sivulle.
”LOKI” Eedi komentaa varsaa, joka tanssahtelee eteenpäin loppumatkan.

”Kiva et jaksoit tulla meidän kans” Eedi hymyilee tallissa Marjaanalle, jonka kiltteys tuntuu kohteliaisuudelle. Eedistä alkaa tuntua, että se on kuvitellut puolet niiden välillä tapahtuneista asioista. Kun Marjaana ajaa pois Seppeleestä ja Eedi jää vielä putsaamaan varusteita, siitä tuntuu kuin jokin olisi juuri loppunut. Se on samanlainen tunne kuin kirjan sulkeminen viimeisen sivun jälkeen, vain vähemmän tyydyttävä, koska loppu ei ole oikeasti loppu vaan odottamassa seuraavaa osaa jonka päähenkilö on joku toinen. Se liittyy samaan universumiin, mutta kertoo eri tarinaa eikä nido samoja ihmisiä yhteen kuten aiempi osa.

[Eedi Myllyoja]

19.10.2023

Loki ei muistuta mua enää paljoa siitä suloisesta tammavarsasta joka se oli vuosi sitten. Se on pitkäkoipinen ja hontelo epäsopusuhtainen hevosen alku, pahimmillaan vähän ilkeä ja parhaimmillaankin varautunut. Ja ihan kohta virallisesti kaksivuotias. Emmi valittaa mulle kuinka se on kuulemma yrittänyt purra jotain tuntilaista ja mun tekee mieli sanoa että tuntilaiset vois pitää sormensa kaukana mun hevosesta, mut en mä tietenkään sano niin koska tää on ratsastuskoulu eikä mun honkkeli kouluvarsa oikein sovi maisemaan. Ei se tietenkään ymmärrä miksi vieraat ihmiset säikyttelee sitä outoihin aikoihin ilman ennakkovarotusta – eikä ne tuntilaiset ymmärrä miksei ne sais, miks muka ratsastuskoululla pidettäis vaarallista hevosta.

Katon kuinka 160 senttiä kohisten lähestyvä jos ei jo sen ylittänyt luukimppu nahistelee Piinan kanssa ennen kiinni antautumista ja mietin kuinka se näyttää joka päivä isommalle. Mä toivon että se jäis pieneks, mut se on takakorkea kuin paraskin karjaquarter ja mä tiiän et vuotias hevonen on vaan 90 % sen aikuiskorkeudesta. Niin että Lokista tulee ainakin yli 170, mikä ei tietty yllätä mua mut toivon et niin ei olis. Etenkin kun se osaa isänsä tavoin olla aika pirullinen otus ja aina mä en ihan tiedä mitä tehä sen kans. Ehkä mä tiiän paremmin onko musta tähän sen jälkeen kun ens kesänä Nora, Noksun lapsenlapsi, on ratsutettu. Ja tietty mun oma Uuno, Noksun toinen varsa, kans, mut se on siskoonsa ja tätiänsä paljo tasasempi tyyppi.

Loki säikkyy tallin nurkalle ilmestynyttä uutta kivipatsasta ja ehkä en normitalllla syyttäis sitä siitä, mutta tänne sellasia ilmestyy harva se viikko ja varsan olis kyllä pitänyt jo tottua. Se on kans alkanu kasvattaa pörrösen talvikarvan, jonka mä oon päättäny et se saa vielä tän talven pitää. Vaikka mä tukehdunkin kaikkeen siihen irtoovaan karvaan harjatessa ja mielessä häivähtää Ilvessuon klipatut ratsut. Mä en kuitenkaan aio just nyt alkaa opettaa kakaraa sekä sen valmiiks vihaamiin loimiin että klipperiin jota se varmasti myös vihais.

Tunnit pyörii varmaan vikoi viikkoi kentällä ja mä oon onnellinen, koska me voidaan sulkeutua Lokin ja liinan kanssa piiloon katseilta maneesiin. Paitsi että katsomossa nököttää jostain syystä pari jäätyvän näköstä tuntilaisparkaa, varmaan odottamassa oman tunnin alkua ja hakemassa lämpöä maneesista. Loki loikkii komeasti kun mä pyydän sen liikkeelle, mutta rauhottuu onneksi muutaman kierroksen jälkeen ja me saadaan sen opetusta vähän eteenpäin. Tänä vuonna tavoite on vaan, että se toimii normi käsittelytilanteissa ja tarvittaessa liinassa sekä riimulla että suitsilla, ens vuonna kesällä ja syksyllä me aletaan sit pikkuhiljaa rakentaan pohjakuntoo et se on kolmosena toivottavasti valmis ratsutukseen. Siis jos Loki ikinä lopettaa kasvamista, mitä mä sitä katsoessa vähän epäilen.

”Miks toi hevonen on noin laiha?”, joku tuntilainen tai ponihoitaja supattaa kun me ohitetaan ne pihalla. Mä en ehdi jäädä selittämään, että se on vuoden ikäinen VARSA ja sen kuuluu näyttää vähän… no, hassulle. Se muksu kavereineen jää supattamaan jotain ja mä alan olla ihan varma, että seuraavaks jonkun Liisa-Aliisan vanhemmat tekee elsun laihoista hevosista Seppeleen ratsastuskoululla. Siitäpä sais taas LiekkiSanomat otsikon.

Loki ravaa kaula komealla kaarella ja häntä tötterönä kuin milläkin arabilla tarhaan. Se vinkuu seremoniallisesti Piinalle ja innostaa koko muun varsajengin juoksemaan pari ympyrää ennen rauhoittumistaan. Mä alan ymmärtää ettei se enää kuulu tänne. Ei varmaa koskaan kuulunutkaan, vaikka mä kuinka haluaisin että se kuuluisi. Että mä kuuluisin. Seppele ei ole Lokille, ja pian mun pitää alkaa tehdä seuraavia päätöksiä sen, meidän, tulevaisuudesta.

[Eedi Myllyoja]

2.1.2024 Muutto

Eediä harmittaa joka kerta, kun joku kysyy sitä maastoon ja Eedi joutuu sanomaan ettei sillä ole hevosta jolla lähteä. Ja joka kerta, kun Loki yrittää purra jotain tuntilaismuksua tai melkein karkaa ratsastuskoulun pihamaalla. Sydän pomppii kurkussa harva se päivä, kun Lokin kanssa joutuu toimimaan ympäristössä jossa on lisäksi poneja, lapsia ja milloin mitäkin muuta elämää. Loki on liian nuori, suuri ja villi Seppeleeseen. Siihen tulokseen Eedi on syksyn aikana tullut. Varsan on aika jatkaa elämää Ilvessuolla, missä koulutuspuitteet varsalle ovat sopivammat ja Lokille riittää useita ikätovereita. Eedi kuvittelee jo, miten tamma pääsee tarhaamaan Noran tai vaikka Heden kanssa ja miten Eedin ei tarvitse pelätä lapsien ja kanien puolesta aina ottaessa hevosensa tallin käytävälle.

Tuntuu haikealta ajaa Lokin kanssa kohti Ilvessuota lopullisesti, vaikka päätös on oikea. Eedi on onnellinen, että vaikka nyt kaksivuotiaaksi kääntynyt Loki osaa olla villi ja hankala, sille opetetut asiat se kyllä osaa ja halutessaan tekee ihan kohtuullisen toimivasti. Nuoren saa esimerkiksi lastattua nopeasti Seppeleen pihassa Pyryn tullessa auttamaan tallitöiden välissä. Ajomatka sujuu rauhassa Lokin ollessa ikäisekseen varsin tottunut matkustaja, ja Eedi pääsee pian muuttamaan Lokin sen uuteen karsinaan Ilvessuolla. Se saa nurkkakarsinan, jonka vieressä asuu Eedin toinen oma hevonen ja Lokin puoliveli, Uuno. Loki ei sukusiteistä ymmärrä, vaan vinkuu uudelle ystävälle kiukkuisesti pamauttaen takasensa väliseinään.

Loki on nyt virallisesti Ilvessuon asukas, mutta ei Seppeleenkään karsina pitkäksi aikaa tyhjäksi jää, sillä Eedin traileriajot päivältä eivät ole vielä valmiita.