|
|
Post by Eedi Myllyoja on Jun 29, 2022 8:20:41 GMT 2
2. 29.6.2022, Tarha
Hymyilen näylle oven takaa. Ledi nuokkuu karsinassa aamuruuan jälkeisinä lämpiminä tunteina, varsa nukkuu täyttä unta kippurassa. ”Ette te taida ulos haluta”, sanon hiljaa ja tamma taitaa ymmärtää, että jotain mukavaa olisi luvassa. Se kohottaa päänsä rauhallisesti ja katsoo mua, tökäten sitten varovasti varsaa päällään. Varsa purkautuu kerästä pidemmäksi venyttäessään jalkojaan ja nostaa hiukan päätään. Se tuijottaa hetken emäänsä ja taittaa sitten jalat alleen nousten ylös itsevarmoin liikkein, ei enää huterasti kuten ensimmäisenä päivänä. Ledi kävelee ulos karsinasta innokkaana, varsa jää hetkeksi kuikuilemaan ovelle, mutta uskaltautuu varoen seuraamaan tammaa. Tarhassa Ledi seisoo hetken pää korkealla, ilmaa haistellen ja päästää ilmoille kimeän hirnahduksen ennen tarhan ympäri laukkaamista. Se näyttää nauttivan uudesta vapaudestaan varsan painon kadottua vatsasta, mutta varsa seisoo nyt keskellä tarhaa katsellen emänsä menoa hämmentyneenä. Sillä ei ole vielä rohkeutta juosta tarhassa, mutta onneksi Ledi palaa sen luo ja tönii jälkeläistään rohkaisevasti. Varsa uskaltaa tehdä emänsä perässä käyntikierroksen tarhassa ja minä jätän ne nauttimaan kesäpäivästä jatkaessani töitä. |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Jul 6, 2022 8:54:24 GMT 2
3. 6.7.2022, Vauhti
 |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Jul 17, 2022 13:52:48 GMT 2
4. 17.7.2022, Turpa
Aamun hämärinä tunteina tallissa syntymästään jo valtavasti kasvanut kolmen viikon ikäinen varsa oli varsin hellyyden kipeällä päällä ja olisi ennemmin jäänyt rapsuteltavaksi kuin lähtenyt ulos. Ledi oli kuitenkin varsaa innokkaampi ulkoilemaan ja hirnui matkalla tarhaan muille naapurissa tarhaaville hevosille. Ensi viikolla kaksikko onneksi saa seuraa ulkoiluun, kun Ledi ja varsa pääsevät muuttamaan loppukesäksi Ilvessuolle laiduntamaan tammavarsalaitumelle. |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Jul 19, 2022 11:47:32 GMT 2
5. Laitumelle
Harjasin Lediä karsinassa ristiriitaisin fiiliksin. Sille ja varsalle tekisi hyvää päästä laitumelle loppukesäksi, mutta mulle tulisi ikävä niiden näkemistä joka päivä. Niitä hetkiä kun mä töiden välissä pysähdyn tuijottamaan mun hevosta ja haaveilemaan millaiseksi se kasvaisi. Varsa näyttää niin paljon isältään varsakuvissa, mutta sillä on uteliaisuutta jota Noksulla ei koskaan ollut. Kyhnytän sen lautasia ja toivon, että varsa pysyisi aina yhtä suloisena. ”Moi”, havahdun ajatuksistani ja näen Salman nojaavan karsinan oveen. ”Moi, mä hain jo trailerin eteen mut odotetaan vielä Jasmiinaa ja Sisua”, mä hymyilen, Salma nyökkää ja me jatketaan juttelua varsoista. ”Salma taluttaa Ledin ylös, koitetaan ohjata varsa perässä, mutta valmistaudutaan siihen että meidän täytyy koittaa toista tekniikkaa”, mä ohjeistan trailerin sillan laidoille asettuvia Sisua ja Jasmiinaa Salman pitäessä Lediä, joka vähän huolestuneesti vilkuilee sen kyljessä nyhjäävää pientä otusta. Tamma kävelee traileriin itsevarmasti ja varsa seuraa sitä ihan sillan juureen, hirnuen sitten emälleen huolissaan. ”Mene vaan pikkuinen” sanon varsan vierestä ja Ledikin hörisee sille rohkaisevasti. Kahdella loikalla varsa on trailerissa ja me lyödään puomit ja luukut kiinni ennen kuin se tulee toisiin ajatuksiin Salman kiinnittäessä Ledin sisällä. ”Se meni helposti”, sanon helpottuneena ja muut nyökkäilee. Matkalla Ilvessuolle ajan tuskallisen hitaasti ja haluaisin kymmenen minuutin välein pysähtyä tarkastamaa hevoset, mutta muut vakuuttelee että on parempi antaa niiden olla rauhassa. Mä myönnyn, mutta jään naputtelemaan rattia hermostuneena kunne lopulta traileri rullaa pysähdykseen Ilvessuon pihaan. Eemeli taluttaa ohi mulle vierasta hevosta, ja mä näen kuinka repsikkana istuvan Jasmiinan silmät laajenee sen katsellessa Ilvessuon pihalla käyskenteleviä kouluratsuja. Hyppään ulos autosta ja moikkaan Eemeliä. ”Toi on se uus?” kysyn Eemeliltä viitaten ruunivoikkoon sen narun päässä, ja se nyökkää. ”Joo, Nita sano että sun pitää testata tätä joku päivä, kuulemma vois sopia sulle. Sano mun sanoneen et ens vuonna sä kisaat tällä”. Ori tuijottaa meidän traileria ja hirnuu, Ledi vastaa ja pieni kimeä varsan äänikin kaikuu pian perässä. Se on komea hevonen ja mun kuuleman perusteella upea ratsu. ”Se on kivan näkönen”, kommentoin hevosta tarkkaillessa. ”Tää on, selviittekö keskenänne varsan kanssa? Tiiät mihin menette ja näin?”, Eemeli varmistelee ja mä nyökkäilen. ”Tottakai”, ja niin Eemeli ja ruunivoikko jatkavat kohti tarhoja. ”Viekää muuten Oona ja Rubiekin laitumelle kun teitä kerran riittää”, Eemeli huutaa vielä taakseen meille kun muut Seppeleläiset ovat jo jalkautuneet autosta ja mä alan ohjeistaa Ledin ja varsan purkua. Ledi ja varsa ovat ongelmitta karsinassa, missä Ledi on heti asettunut. Mä olen jättänyt Seppeleen porukan ihastelemaan viereisen karsinan suloista tammavarsaa ja siirtänyt itse trailerin parkkipaikalle ennen paluuta. ”Mua pyydettiin et viedään noi kans laitumelle. Sisu haluutko sä ottaa Ledin jos mä otan sen varsan, Salma ja Jasmiina saa ottaa ton Oonan ja varsan?”, nyökkään kohti Oonaa ja sen tammavarsaa. Mua naurattaa vähän kirjavien hevosten määrä, mutta en ehdi kommentoida asiaa kun alkaa yleinen sähläys meidän selvittäessä liikkumajärjestystä ja riimuja. Ledin varsaa jännittää tilanne ja mä saan toimia laidunmatkan lähinnä varmisteena narun päässä sen seuratessa emäänsä, Salmalla meidän takana kuuluu olevan vähän enemmän ongelmia rohkean pikku-Rubien kanssa. Laitumelle päästessä muu lauma – kolme nuorta tammaa, yksi tamma-varsa pari ja yksi äärimmäisen kantava tamma, ravaavat meitä vastaan. Hevosten vapauttamisesta tulee pieni kaaos etenkin irti olevan varsan yrittäessä häiritä operaatiota parhaansa mukaan, mutta lopulta me saadaan kaikki irti ja Ledi ohjaa varsansa sivummalle tarkkailemaan uutta laumaa. Kaikki vaikuttaa kuitenkin rauhaisalle, joten mä uskallan jättää parin laitumelle tietäen että me kohta kuitenkin ratsastettaisiin siitä ohi. ”Salma sä voit hakee tosta viereiseltä lohkolta Lassen, se on se iso kimo. Menkää vaan talliin jo, me tullaan kohta perästä kun haetaan meille ratsut tammalaitumelta”, osoittelen viereisellä laitumella käyskentelevää pientä laumaa Salmalle, joka näyttää tyytyväiselle kimoonsa. Sitten johdatan Sisun ja Jasmiinan metsälaitumelle selittäen niiden ratsuista. ” - mä otan Viivin, se on se toinen mun kisahevonen, ja te saatte ottaa Hollyn ja Elisan. Ne on molemmat tosi kivoja hevosia. Aattelin et Jasmiina vois ottaa ton Hollyn ja Sisu Elisan, mutta saatte kyllä vaihtaakin jos haluatte”. Tammat antavat kiinni kiltisti ja me jatketaan ryhmänä takaisin talliin, missä Nita on lähdössä ratsastamaan Rubenin. ”Pitäkää kiva maasto”, se hymyilee mulle taluttaessaan raudikon ohi ennen katoamista ulos. Mua oli alunperin vähän jännittänyt lähteä Ilvessuolle Seppeleporukalla, tuntui oudolle sekoittaa mun kaksi maailmaa entistä tiiviimmin, mutta kun me nyt harjattiin puoliveristen jonoa käytävällä, musta alkoi tuntua kuin olisin kotona. Viivi tuntui nauttivan harjauksesta ja mun ajatukset kulkivat jo seuraavaan kesään, kun olisi sen vuoro varsoa. Ehkä mä ratsastaisin silloin uutta ruunivoikkoa Viivin sijaan, mutta ainakin mulla olisi Ilvessuo. Ja Seppele, häivähtää ajatus mun aivoissa kuin varkain, vaikka viime kuukausina olen yhä enemmän ajatellut lähtemistä valmistumisen jälkeen. Siellä se ajatus kuitenkin edelleen säilyy. Ja Seppele. |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Jul 30, 2022 10:44:33 GMT 2
6. 30.7.2022 Ystävät
Varsa nauttii parhaillaan varsaystävien kanssa villihevostelusta Ilvessuon laitumella, Ledikin saa laiduntaa rauhassa muiden tammojen kanssa. |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Aug 2, 2022 16:49:48 GMT 2
7. 2.8.2022, Perhonen Tietenkin mun unet oli jääneet vain muutaman tunnin mittaisiksi ja aamulla ensimmäisenä vastassa olivat hevosten paskaiset karsinat, mutta jos niitä seikkoja ei ottanut huomioon mulla ei varmaan ollut ollut näin hyvä olo minkään Seppeleporukan bileiden jälkeen aikoihin. Mun nilkka on toipunut yöunien ansiosta eikä edes se kirjaimellisen paskan määrä hävitä mun hyvää fiilistä kokonaan puolivälissä aamua, kun totean lantalan taas täyttyvän äärimmilleen. Siitä pitäisi mainita Emmylle tai Hannekselle, mutta oudosti kumpaakaan niistä ei näy tallilla koko aamuna. Muutenkin talli on häiritsevän hiljainen ja me saadaan Turon kanssa tehdä aamutyöt melkein täydessä rauhassa. Iltapäivällä tuntiratsastajia ja muutama nuorempi hoitaja valuu paikalle. Mä huomaan joka kerta kääntyväni kohti ovea sen käydessä kuin odottaisin jotakuta. Sullon kasvavan levottoman tunteen syvälle tietämättä mitä ajatella ja unohdun rapsuttamaan Susun korvaa. Tamma haluaa jo ulos ja tönäisee mua päällään. Mäkin haluan jo lähteä töistä, joten tarhaan sen ja muutaman muun hevosen ennen vuoron onnekasta loppua. Kentällä pyörii miniponitunti, kun mä ajan pois. Matkalla Ilvessuolle radiossa soi jotain yltiöimelää ja mä vaihdan kanavaa päätyen kuuntelemaan jotain muka-hauskaa keskustelua vihannesten ostamisesta. Tallilla mua onneksi häiritsee Viivin ratsastaminen ennen Ledin ja varsan tervehtimistä. Varsalaitumellakin on tänään harvinaisen rauhallinen tunnelma, kun vanhemmat nuoret on viety talliin vuoltaviksi. Mä istun maassa tosi turvallisesti ja hymyilen, kun Ledin pieni varsa nuuskii mun kasvoja. Tiedän, että mun pitäisi olla varovainen, mutta se unohtuu jonnekin aivojen pölyiseen nurkkaan kun otan varsasta maailman söpöimpiä kuvia sen ympärillä lentelevän perhosen kanssa. Eedi > Sisu [16:32]: ”Kato kuinka söpö Loki on :heart_eyes:” Musta tuntuu että jos mä en sano Sisulle mitään, sekään ei sano mulle mitään. Niinhän me eilenkin oltiin, hiljaa. Niinpä mä lähetän kuvan varsasta perhosen kanssa samalla, kun musta tuntuu että sen perhosen ystävät lepattaa mun sisällä. Hetken annan itseni velloa tunteessa ennen tallille palaamista, mulla on vielä kaksi hevosta ratsastettavana. Vielä senkään jälkeen kun jo istun Pasin satulassa en tiedä olenko mä enemmän kauhuissani vai iloinen. Enkä mä tietenkään edes kiinnittänyt huomiota mitä viestiin kirjoitin, joten tuntia myöhemmin tajuan paljastaneeni varsan nimen. Hups. |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Aug 12, 2022 19:42:36 GMT 2
8. 12.8.2022 Ilvessuon valmennusviikonloppu 14:20, PerjantaiMun silmät seuraa Sisun ja Eskon ravaamista Ilvessuon kentällä enkä melkein edes kuule Adan juttelua sen entisestä pomosta Ellasta, joka samaan aikaan ravaa ohi Rubenin selässä. Mä uskottelen että mun huomio on kiinnittynyt mun edellisvuoden kilparatsuun, eikä sen satulassa istuvaan ihmiseen, vaikka turhaan mä kai valehtelen. Huokaisen syvään ja nojaan aitaan aiempaakin huonolla ryhdillä. Ada vilkaisee mua sivusilmällä kun Jasmiina ja Holly lipuvat ohi Sartsu ja Lohis hännässään. ”Mun täytyy mennä laittaan se Lasse valmiiks”, Ada sanoo ja mä nyökkään. ”Mä tuun mukaan”, vastaan työntäen itseni kauemmaksi aidasta. 23:00, PerjantaiMä makaan kapealla sängyllä tuijottaen valkoista kohokuvioitua tapettia kuin se olisi erityisen mielenkiintoista. Huoneen toisella puolen voin kuulla Sisun tasaisen hengityksen ja yritän itsekin vaipua uneen, jossa oletan sen jo olevan. Uni ei halua tulla, vaan sen sijaan käännyn selälleni ja jatkan nyt katon tuijottamista. Kuulen Sisun seinän puolelta kahinaa ja kuiskaan pimeyteen ”ootko hereillä?” ”joo”, kuiskaus palaa sen puolelta. Mä en tiedä miksi me kuiskitaan, enkä mä tiedä mitä mä nyt sanon. ”okei”, jatkan kuiskaten ja tunnen oloni tyhmäksi. Jos mulla ei ollut edes mitään asiaa, miksi mä olin aloittanutkaan? ”… hyvää yötä?” mun kuiskaus kantaa yli huoneen epävarmasti ja voisin melkein vannoa että Sisu naurahtaa. ”hyvää yötä”. Jonkun aikaa mä vielä tuijotan sitä kattoa ennen uneen uppoamista. 14:40, LauantaiMä puren huomaamattani lyijykynän päätyä ja tunnen Tinjan katseen mun niskassa. Musta tuntuu, että se on suunnitellut tän omien tavoitteiden tunnistamiseen liittyvän työpajan vain mua kiduttaakseen. Istun vähän muista erillään nurkassa vihkoni kanssa ja tuijotan tyhjää sivua. Mitä mun tavoitteet ovat? Mun vastaus siihen on täysin selvä kun kysytään vaikka tämän vuoden tavoitteita (ehjä loppukilpailukausi Viivin ja Pasin kanssa, Pasin kanssa PSG luokkien aloittaminen ja Lokin sopeutuminen takaisin Seppeleeseen), mutta pitkäaikaisten tavoitteiden kohdalla mä en tiedä mitä vastata. Niinpä jatkan paperin tuijottamista ihan kuin sanoja ilmaantuisi sille jos vain pyrin poraamaan reiän katseellani. Turhaudun, kun mitään ei tapahdu ja silmäilen muita huoneessa. Sisu juttelee jotain Adan kanssa, Jasmiina kirjoittaa niiden vieressä kynä sauhuten. Mä huomaan hymyileväni vähän. Tätä mä haluan, ratsastaa, mutta tehdä sen yhdessä muiden kanssa. Rakentaa tulevaisuuden, jossa mulla on edelleen mun molemmat elämät. Se ei kuitenkaan sanallistu paperille vaikka kuinka ajattelen, ja lopulta me lähdetään ulos mun paperi edelleen tyhjänä. Tinjan katse porautuu edelleen mun niskaan, kun en vastoin odotuksia jää juttelemaan sen kanssa. 19:30, Lauantai”Tuutko mun kans viemään tän laitumelle?” hymyilen Sisulle saatuani Viivin huuhdottua pesupisteellä. Se nyökkää ja mä nappaan matkalla ulos Ledin ja Lokin riimut. ”Käydään samalla kattoon näitä”, nyökkään kohti riimuja eikä Sisu vastusta, joten me jatketaan hiljaa kohti laidunta. Mä rapsuttelen Viivin kaulaa kun tamma askeltaa mun vieressä lievästi jännittyneenä ilmassa roikkuvasta jännitteestä. ”Mozard oli just menossa Nitan kanssa kentälle niin lampilaidun on tyhjä, voidaan mennä ällien kanssa sinne. Siis jos haluut?” saan rikottua hiljaisuuden päästäessäni Viivin laitumelle muiden tammojen sekaan edelleen Ledin ja Lokin riimuja kantaen. ”Mennään vaan”, on kaikki mitä Sisu sanoo ja mä voisin hakata päätäni viereiseen mäntyyn kun en osaa jatkaa keskustelua. Sen sijaan ojennan Sisulle Ledin punaisen riimun ja kannan itse Lokin sinistä versiota varsalaitumen asukkien tunkiessa itsensä portille. Rapsutan hetken valtavasta mustankirjavaa Noraa ja hymyilen hevoselle. ”Tää on ton Lokin täti, Noksusta tuli jo viime kesänä isoisä” informoin Sisua, vaikka fakta tuntuu aika turhalta tiedolta. Norassa on paljon sen isoisää ja tamman naamasta näkee että sitä vituttaa, kun me lähdetään sen sijaan Lokin ja Ledin kanssa portista.
19:50, Lauantai
Lampilaidun on kuin onkin tyhjä ja Ledi vaikuttaa onnelliselle kun se saa hetkeksi laskea päänsä ruohoon ilman laitumella ympäriinsä pärisevää junnulaumaa. Lokikin tyytyy seuraamaan mua ja Sisua emänsä sijaan. Siitä on kesän aikana tullut varsin iso ja sen luonne on jo alkanut näkyä paremmin. Se on edelleen utelias, mutta myös vähän röyhkeä eikä ymmärrä rajojaan. Säikky se ei ole, itse asiassa päinvastoin, mutta Noran ja isänsä tavoin melko suurireaktioinen. Mulla on fiilis, että sen kanssa työskenteleminen tulee vielä olemaan melkoinen työmaa, mutta nyt se on vielä pieni ja söpö, helposti kauemmas työnnettävissä kun tammavarsa yrittää kivuta mun syliin sen jälkeen kun istun yhdelle laitumen nurkan kivistä. Sisu istuu mun viereen ja yhtäkkiä musta tuntuu, ettei se kivi ole tarpeeksi suuri kahdelle ihmiselle. Loki hortoilee vähän kauemmas meistä ja mä hymyilen Sisulle. ”Onks sulla ollu kivaa täällä?” ”Joo, Esko on tosi kiva”, se vastaa yhtä lailla hymyillen ja huomaamatta mun käsi liukuu ihan sen käden viereen. ”Se on. Kiva et tulit”. Mä hymyilen edelleen, mutta nyt Loki tönäisee mua olkapäähän ja työnnän kirjavan vähän kauemmas. Kun varsa ymmärtää lähestyä vähän ystävällisemmin, kyhnytän sen kutittavaa korvaa samalla kun kuulen Sisun sanovan ”Niin mustakin”. Se ei voi nähdä sitä, koska mä rapsutan juuri varsaa joka on käytännössä mun takana, mutta mun hymy leviää suuremmaksi kun Sisu ottaa mua kädestä joka edelleen nojasi sen käteen. Loki katsoo meitä vähän epäillen ja hiippailee tönäisemään Sisua. ”Äh, sen pitäis oppia oma tila”, mä huokaan katsellessani varsan outoja sinisiä silmiä. Toisin kuin sun, haluaisin sanoa, mutta sen sijaan nojaan kohti Sisua hätistämään Lokin vähän kauemmas. Varsa on hieman dramaattinen ja päätään viskoen ryntää koko matkan emänsä luo. Mä nauran sille. ”Ton kanssa tulee vielä oleen kivaa”. Mä en ole varma onko Sisu samaa mieltä, mutta toisaalta en ole ihan varma huomaako se edes koko varsaa koska voin tuntea sen tuijottavan mua. Niinpä mä käännyn sitä kohti ja ennen kuin Sisu ehtii paeta mun katsetta, pussaan sitä kevyesti. 13:50, SunnuntaiHalaan Viiviä sen vielä kävellessä. Mä olen juuri saanut ratsastettua kaksi onnistunutta rataharjoitusta, mukaan lukien Pasilla jolla mä en aiemmin ole suorittanut PSG-rataa kokonaisuudessaan. Vähän aiemmin ratsastanut Sisu ilmestyy mun viereen Eskolla. ”Teillä tais mennä hyvin?” ”Ihan kohtuullisesti”, mä hymyilen tyytyväisenä meidän epätäydelliseen mutta riittävään suoritukseen. Sisu näyttää myös tyytyväiselle sen ratsuun ja mä toivon että mun elämä voisi aina olla rauhallisia iltoja laitumilla ja treenaamista upeilla hevosilla hyvässä seurassa.  Eedi, Sisu ja Loki laitumella. |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Aug 18, 2022 21:27:23 GMT 2
9. Kateelliset Salaa mä vilkaisen Windin boksiin varmaan päivän ainoana hetkenä, jona Cella ei ole sen ovella tuijottamassa varsaa. Enkä mä sitä siitä syytä, ihan samaa mäkin tein pari kuukautta takaperin. Windi mulkoilee mua loimuava viha sen silmissä suloisen varsan maatessa kuivikepedillään silmät ummessa. En häiritse niitä enempää vaan sydän pakahtuen kuljen tarhaavien Iitan ja sen varsan ohi odottaen, että pääsen taas näkemään mun Lokin. Enää pari viikkoa, ja se palaisi Seppeleeseen. Vaikka mä näen sitä monta kertaa viikossa ja tiedän, että laidun on sille hyvä paikka, mulla alkaa olla vähän ikävä. Eivätkä muiden varsat ainakaan auta. En myönnä sitä, mutta ehkä mä olen jopa vähän kateellinen kun Cella saa nyt päivät pitkät tuijottaa varsaansa ja mä en. Yleensä mä kulkisin Seppeleestä Ilvessuolle suunnatessa mahdollisimman nopeasti – saanhan mä nähdä Lokin sinne päästessä, mutta tänään mun tahti on hidas. Tiedän että Sisu odottaa jo mun autolla, ja mun jännitys kasvaa. Tänään se ei kuitenkaan ole sellaista kevyen suloista lepattavaa jännitystä kuten pari viikkoa sitten, vaan painavaa ja pallomaista, vatsan pohjalle kasautuvaa. Mä en osaa sanoa miksi, enkä mä tiedä onko pahempaa mun jännitys vai se etten mä tiedä. Jokin mun aivojen perukoilla kutkuttelee häiritsevästi kuin yrittäen saada mut tajuamaan jotakin, mutta samoin kuin hukkuneet sanat joskus, se on juuri ja juuri tavoittamattomissa. ”Moi”, Sisu sanoo mulle katsoen mua silmiin ja hymyillen kun mä saavutan autoni. Se nojaa sen varmasti likaiseen kylkeen ja mä hymyilen takaisin, lukit en silmäni sen silmiin. Ihan sekunnin musta tuntuu, että se pallo mun vatsassa voisi sulaa, mutta sitten Sisu katoaa taas omaan maailmaansa ja mä jään naputtamaan ohjauspyörää harvinaisen tietoisena olemassaolostani ja siitä, miten mun hiukset on puoliksi täynnä purua vaikka mä kuinka olisin yrittänyt saada ne siisteiksi. Tosin mun oli pitänyt tehdä se näyttämättä epäilyttävältä, kun tallissa oli pyörinyt vaikka mitä jengiä. Mun ainoa pelastus alkumatkan on Aaro, joka touhottaa takapenkillä tavalliseen tapaansa. Me on keksitty tapa sitoa se kiinni niin, ettei se pääse ihan meidän syliin, mutta koiran energia selvästi kasvaa mitä kauemmas me ajetaan Liekkijärvestä ja mua alkaa epäilyttää ettei sen kiinnitys pidä ja pian mun sylissä on puolikas labradorinnoutaja. Se kokonainen labradorinnoutaja tietää, että me ollaan menossa jonnekin. ”Kysyiks muuten niistä tunneista?”, rikon radion luoman illuusion siitä, ettei autossa olisi ihan liian hiljaista kun me on ajettu hyvä kymmenen minuuttia. ”Susulla ei oo aikaa tuntiin kun mulle sopis”, Sisu vastaa ikkunasta ulos tuijottaessaan. Mä haluaisin olla varma, että välillä se vilkaisee mua, mutta yhtä hyvin se voisi vain kääntyä katsomaan koiraansa. Mua harmittaa, olisi ollut kiva saada harjoitusta yksityistuntienkin pidossa. Jää on rikottu ja me pystytään taas puhumaan. Mutta päivänvalossa mun auto ei tunnu sellaiselle turvapaikalle kuin Ilvessuon laidun yöllä tai edes se Savusalontien epämääräinen puska, joten me pitäydytään turvallisissa asioissa. Kuten vaikka tallissa, Aarossa ja tallissa. Ilvessuon pihassa Aaro liimaa tiukasti nenänsä lasiin ja läähättää ikkunaan jäljt, kun mun auton ympärille välittömästi parveilee kaksi muuta labradoria. ”Noni, toi vaalee on Toivo ja ruskee Onni”, mä naurahdan Sisulle esitellen kaksi ympäri pörräävää otusta turvallisesti auton sisältä ja tähyilen niiden omistajaa. Sonja istuu pää punaisena Ässän selässä ja näyttää huutavan koirilleen, jotka tottelevat suunnilleen yhtä hyvin kuin innostuneiden noutajien voi olettaa. Eivät. Ässää ei onneksi näy kiinnostavan tämä toiminta. ”Öö, ootatko hetken jos mä kysyn miten tehään?” mä ehdotan ja Sisun nyökätessä nousen autosta. Kävelen ripeästi kentän laidalle Onnin ja Toivon seuratessa ihan nenät mussa kiinni, yrittäen haistaa niistä vieraan koiran. ”Meillä on se labbis, Aaro, mukana. Haluutko että otan nää ja sen kiinni vai?” ”Jos se on kiltti ja varoo hevosia, päästäkää vapaaks vaan, kyllä nää noutajat yleensä pärjää”, Ässän käyntiin hidastanut Sonja vastaa mulle matkan päästä huutaen. Mä nyökkään ja palaan autolle. Mulla ei ole mitään hajua onko tämä hyväksyttävä tapa esitellä koiria, mutta kun mä pidän Onnia ja Toivoa kauempana, Sisu ottaa Aaron autosta. Koirat ovat ensi nuuhkaisuista parhaita ystäviä häntien vispatessa. Mä huokaisen helpotuksesta ja osa mun jännityksestä sulaa pois, edes jokin sujuu kuten pitää. Kun koirat laukkaavat kielet pitkällä roikkuen vähän kauemmas , mä ole enää ihan varma kumpi ruskeista on Onni ja kumpi Aaro. ”Se meni hyvin?” mä sanon vähän kysyvästi ja Sisu nyökkää. Me on päästy taas kentän kohdalle, ja Sonjalle tyypilliseen tapaansa se hidastaa Ässää meidän kohdalla. ”Hieno koira sulla”, se hymyilee säteillen Sisulle, joka vaihdossa kehuu sen koiria ehkä vähän häkeltyneesti. Sitten Sonja siirtää huomionsa muhun ja tykittää joukon ohjeita nopeasti puhuen, kuten sillä on tapana tehdä. ”Tallissa on Mortti, Lasse, Dumle ja Paula, et jos niiden harjat katotte. Ja sit Hanne on vissiin kipeenä eikä kuulemma toivu viikonlopuks, niin Nita pyysi jos mitenkään ehtisit lauantaina liikuttaan sen hevoset Viivin lisäks? Sunnuntaina ne ehtii ite, mut lauantai on aika tiukka. Kato listasta, luulen et sillä oli Esko ja… no, joku muu. Aa – ja vielä, viittittekö ottaa Noran talliin kun meette varsojen luo, sillä oli joku pieni haava. Saa sitä haavaakin kattoo jos saatte sen pysyyn paikallaan sen verran”. Mä nyökkäilen mukana ja vastailen myöntävästi kuten kuuluu sopivissa väleissä puhetulvaa, yrittäen parhaani muistaa kaiken. Nypitään tallissa olevat, lauantaille ratsuja, Nora sisälle ja jalan hoito. Sisu lähtee katsomaan minne koirakopla hävisi jossain puolivälissä ohjeistusta ja mä olen jo lähdössä samaan suuntaan, kun Sonja vielä kääntyy poispäin kävelevän Ässän satulassa. ”Tosi kiva että toit sun kaverin mukaan”. Mä kuulen sävyn sen äänessä ja yskin ulos jonkun epämääräisen joo-on. Onneksi mun selkä on jo käännettynä siihen eikä se näe kuinka punainen mä olen. Miten hitossa se oli huomannut? Se ei ollut edes ollut paikalla valkkaviikonlopun aikaan! Mun sydän takoo vähän lujempaa taas, kun me lähdetään Sisun kanssa kävelemään kohti laitumia koirien touhottaessa ympärillä. Onneksi Ilvessuolla on sähköiset ratsastuslistat, joita mä voin selata kävellessä. Mun hymy leviää kun näen Hannen toiseen ratsun. Lasse. Se on ihan täydellinen opetushevonen. ”Mä luulen et löysin sulle just tuntihevosen. Siis jos oot vapaa lauantaina ja haluut”, ilmoitan ja yritän tavoittaa Sisun katseen, mutta Sisu näyttää hämmentyneelle ja tuijottaa koiria. Ne rymyää metsässä autuaan näköisinä, mulla on taas sellainen hetki että toivon vähän olevani koira. Mä näen kuitenkin parhaaksi selventää Sisulle sen tuntihevosesta. ”Mun pitäs mennä lauantaina Lasse, se jolla Ada meni sen valkkaviikonlopun Tontun lisäks. Mut oon aika varma et jos kysyn, sä voit mennä sillä, se on tosi kiva opetushevonen”. Sisu on hetken hiljaa ja musta alkaa jo tuntua, että olen sanonut jotan sen mielestä täysin älytöntä. ”Jos se oikeesti sopii niin ei mulla oo mitään. Jos oot ihan varma siis”, Sisu vastaa toivuttuaan mun selostuksesta ja sen kasvoilla harhailevasta järkytyksestä, jota mä en kyllä järkytykseksi ihan osaa lukea. Ilma purkautuu mun keuhkoista helpotuksena, ehkä mä en sanonutkaan mitään älytöntä. Mä en kyllä ole ihan varma tietääkö Sisu kuka Lasse on ja tajuaako se että ruuna on sataseitsemänkymmentäviisi senttiä korkea, mutta kohta se pääsisi nyppimään kerrostalon kokoisen ruunan harjaa joka tapauksessa ja tajuaisi kyllä asian. ”Hei Loki”, mä lepertelen varsalle laitumelle päästyä. Varsa tunkee taas vähän liian innokkaasti mun läheeisyyteen, mutta toisaalta sen vuoden vanhempi ja puolet isompi täti tökkii mua niskaan turvallaan samaan aikaan. Sisu rapsuttelee yhtä pienemmistä ja vähän vähemmän innokkaista varsoista etäämmällä. ”Nora, ei oo vielä sun vuoro”, tuhahdan vuosikkaalle ja tamma näyttää loukkaantuneelle. Ihan on isoisäänsä tullut sekin. Mun mielestä Nora näyttää varmaan vielä enemmän Noksulta kuin Loki. Toisaalta se näyttää myös enemmän hevoselta kuin Loki sen muistuttaessa vielä kasaa jalkoja. Loki on heti kateellinen ja alkaa vaativaksi kun mun huomio on kiinni toisessa hevosessa edes pienen hetken. Lediä ei voisi vähempää kiinnostaa mun tai sen jälkikasvun tekemiset, se syö kauempana loppukesän ruohoa. Loki on kuitenkin selvästi sydänjuuriaan myöden järkyttynyt, kun mä puen mukana olleen riimun Noralle enkä sille. Vaikka jos se olisi joutunut meidän mukaan, Loki olisi varmaan ollut vakuuttunut että me viedään se kidutuskammioon eikä vaikkapa harjattavaksi. Sisu saa varsasta hienon kuvan, kun se kirmaa loikkien kauemmas meidän poistuessa. Mä olen ihan varma, että se on nyt loukkaantunut ja vihaa mua eikä tule enää kerjäämään rapsutuksia myöhemmin tänään. |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Aug 27, 2022 9:05:34 GMT 2
10. 27.8.2022, KiusanhenkiLeo (Ilvessuo) > Eedi [27.8.2022 8:12]: Varsas kiusaa tammoja laitumella, otin sen ja Ledin tarhaan
Eedi > Leo [27.8.2022 8:33]: kai se terrorisoi lediä nyt?
Leo > Eedi [27.8.2022 8:56]: Tottakai [kuva]
|
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Sept 2, 2022 20:39:24 GMT 2
11. 2.9.2022, Päiväunet  Loki päiväunilla Eedin sylissä. |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Sept 10, 2022 11:24:50 GMT 2
12. 10.9.2022 Kotiinpaluu
 Rakkautta ensi silmäyksellä? |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Sept 16, 2022 9:49:05 GMT 2
13. 16.9.2022 On ihanaa kuinka Loki uteliaalla ilmeellään tarkkailee mua Ledin takaa Seppeleen tutussa karsinassa. On helpottavaa nähdä Sisun hahmo käytävän toisessa päässä, vaikka me ei puhutakaan. Elämä asettuu takaisin uomiinsa vaikka mä en vieläkään tiedä mitä olen tekemässä tulevaisuudellani ja mua hävettää edelleen mun paniikki Sisun hävittyä, olisihan mun pitänyt tajuta että poliisit tiesivät paremmin kuin minä ja se tulisi kyllä takaisin jos haluaa. Mä tunnen välillä edelleen katoavani hukassa olemisen tunteeseen, mutta pystyn vetämään itseni nykyhetkeen rapsuttaessani Lokia ja kuunnellessani ympärillä kuuluvaa heinän pureksintaa. Välillä mä huomaan ajattelevani kuinka paljon se muistuttaa isäänsä ja olevani hieman haikea, vaikka Loki onkin rohkeampi ja sinisilmäisempi Noksu. Se on myös kiltimpi, vaikkakaan ei mikään enkeli. Mä vietän taas vähän enemmän aikaa Seppeleessä luuhaten pitkin nurkkia työajan ulkopuolella, mä en halua mennä kotiin. Se odottaa mua tyhjänä ja yksinäisenä, joten mä ajan tallien väliä ja upotan itseni harrastukseen, työhön, elämäntapaan. 
|
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Sept 20, 2022 9:49:04 GMT 2
14. 20.9.2022 Syksy Varsan ensimmäinen syksy tuo mukanaan viileät päivät ja muutokset ympäristössä. Puut vaihtavat väriään ja pudottavat lehtensä. Maa muuttuu pysyvästi kosteaksi ja hevosten jalat mutaisiksi. Viileä sää saa varsan innostumaan ja lentävät lehdet jännittymään. Väistämättä joutuu myöntämään, että kesä on väistynyt muuttuen syksyksi. Toiset odottavat jo talven jälkeen siintävää kevättä, Eedi nauttii viileämmästä säästä ja syksyn tuoksusta katsellessaan Lokin menoa. Ainakin varsalla riittää liikettä. Se, sopivatko ne liikkeet koulu- vai sirkushevoselle, on vielä hieman epäselvää. |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Oct 5, 2022 8:58:09 GMT 2
15. 30.9.2022 Sadepäivä Kuva © Sisu |
|
|
|
Post by Eedi Myllyoja on Oct 6, 2022 8:36:51 GMT 2
16. 06.10.2022 Ruskaretki
 |
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!