18.10.2021 Miniponit - Ohjasajosuunnistus

[Anne]

Ohjasajaen metsään ja suunnistamaan otsalamppujen kanssa. Varo, etteivät ohjat takerru puhin!

Ponit:
Akka - Mistel =)
Gekko - Pyry
Peck - Manny =)
Kerttu - Eedi =)


Jokainen sai kartan mukaan. Pimeä reitti mutkitteli Seppeleen tilaa ympäröivissä metsissä ja noudettavina oli kahdeksna rastia, yhdestä rastista oli kuitenkin irronnut kirjain ja se ei ollut löydettävissä. Muut kirjaimet olivat: S U I A K R T Mikä sana mahtoi muodostua? Jokainen, joka arvasi lopulta oikein, sai tästä valmistettua herkkua tunnin jälkeen.

Maksutavat:
Kerro/piirrä tunnistasi vapaasti tai arvaa sana ja piirrä siihen liittyvä kuva.

Eedi ja Kerttu metsässä.

[Eedi Myllyoja]

Surkea suunnistaja
Mun kartanlukutaidoilla olin ihan varma, että me Kertun kanssa eksyttäisiin varmaan joka rastin välissä, ja mun ohjasajotaidoilla olin ihan varma, että me jäätäisiin jumiin jonnekin vähintään yhtä usein. Kun tähän lisättiin vielä meidän varustuksesta ja pimeydestä varsin loukkaantuneen näköinen poni, ei homma voinut mennä ihan putkeen. Eikä kyllä mennytkään. Ensimmäiselle ratsille me selvittiin vielä aika kohtuullisesti, mutta jo tokalle mennessä me onnistuttiin sotkeutumaan ensimmäiseen puuhun ja harhailemaan vahingossa kolmannelle rastille toisen sijaan. Onneksi Manny onnistui vahingossa paljastamaan, että olen väärässä paikassa tullessaan vastaan Peckin kanssa, ja lopulta me löydettiin myös se toka rasti.

Neljättä etsiessä Kerttu alkoi olla jo melkoisen kyllästynyt kummalliseen iltapuuhaansa, ja melkein söi neljännen rastin lapun ennen kuin ehdin saada kuolaisen paperin käsiini. Sen jälkeen pidinkin parempaa huolta siitä, mitä poni mun edessäni mutusteli yrittäessäni epätoivoisesti lukea karttaa. Kadonnutta rastia me etsittiin Kertun kanssa varmaan vartti ennen luovuttamista, ja sen ja muiden seikkailuiden ansiosta olin takaisin tallilla viimeisinä, vähän mutaisena ja varsin kyllästyneen ponin kera. Enkä minä kyllä ihan itse sitä sanaa (kurpitsa) keksinyt, saatoin vähän huijata googlen avulla, mutta loppu hyvin kaikki hyvin – Kerttu sai kauan kaivatut iltaheinät ja minä herkkuni.

[Manny]

Ohjasajosuunnistus oli kuulostanut ideana aivan älyttömän hauskalta. Mä tykkäsin liikkua luonnossa, osasin suunnistaa ja ohjasajo kuulosti ideana kivalta ja vähän erilaiselta, kuin mihin olin normaalisti tottunut. Siispä olin ilmoittautunut heti etunenässä mukaan.

Nyt, kun seisoin keskellä risukkoa otsalamppu päässä ja ilmeisen haluton poni kaviot sammaleeseen kiinni juurtuneina, aloin epäillä, oliko suunnistus ollut sittenkään niin hauska ja hulvaton idea. Peck näytti tapansa mukaan hapanta naamaa, eikä suostunut liikkumaan mun maanitteluistani huolimatta metriäkään. Tuntui, että siitä oli jo sata vuotta, kun Akka ja Mistel olivat ohittaneet meidät ja kadonneet hämärään metsikköön.

“Liikettä niveliin nyt”, sanoin tuskastuneena, mutta Peck ei eväänsä liikauttanut. Mua turhautti aivan valtavasti. Rasteja oli jäljellä enää vain muutama, mutta ilmeisesti Peck oli päättänyt järkähtämättömästi, että suunnistus oli nyt virallisesti hänen osaltaan ohitse, eikä hän liikkuisi enää metriäkään.

“Jos sä aiot jäädä siihen, niin sä missaat iltaruoatkin”, yritin muistuttaa, mutta ruunikko poni vain jökötti aloillaan. Huokaisin syvään ja tartuin ponin suitsista kiinni.

“Nyt liikettääääää...”, sanoin samalla kun kiskoin Peckiä eteenpäin. Poni nosti päätään kuin uhitellakseen ja muljautteli silmiään, muttei vieläkään ottanut askeltakaan eteenpäin.

“Manny? Säkö siellä?” kuului ääni vähän matkan päästä. Käänsin katseeni sivulle, missä otsalamppu pomppi puiden välissä.

“Pyry? Joo, mä oon täällä, tää typerä poni ei suostu enää liikkumaan.”

Peckin käänteli korviaan äänen suuntaan, kun Pyry ja Gekko ilmaantuivat otsalamppuni valokeilaan. Gekko hörähti. Peck ravisteli laiskasti päätään.

“Ootteko kauan ollut, öö, jumissa?” Pyry kysyi ja hieroi kämmenellä otsaansa.

“Sen verran kauan, että alan epäilemään että tää on kasvattanut juuret tähän”, vastasin vähän turhautuneena. Pyry hymähti.

“Mekin eksyttiin.. En löytänyt sitä yhtä rastia millään. Eedi tuli vastaan ja kertoi sitten että se rasti oli jotenkin viallinen. Mä luulin jo, että me pyörittäis siellä vielä aamullakin”, Pyry kertoili. Mäkin olin viittä vaille valmis nakkaamaan Peckin ohjat maahan ja painelemaan takaisin Seppeleeseen ja kotiin. Jääköön metsään sitten.

“Lähtisköhän se liikkeelle, jos me mentäisiin Gekon kanssa edelle?” Pyry ehdotti ja kohautin olkiani.

“Ei se ainakaan Akan perään lähtenyt, kun se ja Mistel ohittivat meidät.”

Hetken aikaa olimme hiljaa, ja sinä aikana Peck päästi huokaisun. Mäkin huokaisin.

“Hei, ehkä tää auttaa”, Pyry keksi sitten ja kaivoi taskustaan myslipatukan. Kääreen rapina sai kuin saikin Peckin heräämään - sen tummat silmät muljahtivat jälleen ja korvat höristyivät Pyryä kohden.

“Tuu, Peck, katsomaan mitä herkkua täällä on”, Pyry maanitteli ja maiskautti samalla Gekon liikkeelle.

Ja kuin ihme olisi tapahtunut; Peck nosti kavioitaan ja liikkui!!!

Sillä hetkellä olisin voinut halata Pyryä ja kaikkia maailman myslipatukoiden valmistajia.

[Anne]

Pellollekin voi eksyä



.. Ainakin Akan mielestä.