6.-7.3.2021 Hevosten läpiratsastukset

[Anne]

Viikonloppuna mahdollisuus päästä läpiratsastamaan Seben hevosia itsenäisesti, mutta valvotusti. Tallin henkilökunta valvoo maneesissa vuorotellen klo 10-15 molempina päivinä.

Voit ratsastaa useammankin hevosen läpi, jokaisesta merkinnästä saa 1/3 koulusuorituksen. Aika on vapaa, yhtenä päivän hevonen voi käydä yhden läpiratsastuksen, jonka kesto on max. 1h 15min.

Varaa heppa ja postaa suoritus tähän. Toiveena on, että jos olet Helppo C-tasoinen, valitse alkeis-jatko -tason poni, muut voivat varata vapaasti.

La
Lydia - Susu
Milla-Riina - Pinja
Lola - Lyyli



Su
Lola - Paahtis
Kurre - Punkku

[Lola]

Lauantai: Lyyli
Lyyli oli Lolalle oikein mukava uusi tuttavuus!


Sunnuntai: Paahtis
Paahtiksella oli hieman virtaa, mutta muutein oikein mukana herra!

[Anne]

Suoruutta hakemassa



Lotjakkainen ja ainati haahuileva Punkku pääsi Kurren alle treenaamaan suoruutta. Ja sitähän se väisteli parhaansa mukaan. Kurre laukuutti Punkkua molempiin suuntiin ja siitä ruuna vetreytyi ja motivoitui. Lopputunti kului siirtymisten parissa ja Punkku tuli molemmille ohjille oikein kivasti, vaikka mistään peräänannosta oli vielä turha puhuakaan.

[Lydia]

5.3.2021

Läpiratsastus sanana oli jotenkin juhlallinen: enteili sitä, että sen päätteeksi hevonen liikkui paremmin ja kuunteli apuja tarkemmin kuin ennen sitä. Lydia ei ollut aivan varma, osasiko läpiratsastaa omaakaan hevostaan – Iisi aivan taatusti oli ollut kevyempi ohjalle ja nopeampi jalalle Rasmus Alsilan jäljiltä kuin nykyään – mutta siitä huolimatta hän oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi, kun Emmy oli etsinyt maaliskuun alkuun kertaluonteisesti läpiratsastajia hevosille.

Lydia oli kuukausien saatossa oppinut tuntemaan Seppeleen hevosten nimet ja karsinapaikat, mutta ei juuri muuta. Hän olikin valinnut ratsastukseen pienen arabitamman lähinnä sen perusteella, että hän oli nähnyt sen tunneilla muutamaan kertaan ja muisti sen olevan lennokas liikkeissään. Lydian jalka ei oikein tahtonut kestää kovin eteenpäin puskettavien hevosten ratsastusta.

Oli Susu myös sievä – sillä oli rodulleen tyypillisesti hienopiirteinen pää ja turvassa valkea pilkku. Se mulkaisi Lydiaa epäluuloisesti ja mietti hetken, antaisiko tarhassa kiinni vai pinkaisisiko karkuun, mutta suostui kuitenkin seuraamaan Lydiaa sisälle. Se oli selvästi herkkäsieluinen ja pärskäytti säikähtäneenä, kun Lydia tiputti vahingossa harjan kädestään, mutta vaikutti kuitenkin pitävän rapsutuksista ja pitkän, silkkisen harjansa setvimisestä.

Lydia vihelsi ja avasi maneesin oven varovasti. Sisällä oli vasta yksi ratsukko: Lola ja rautias Lyyli. Tamma ravasi tyytyväisen näköisenä pääty-ympyrällä ja jatkoi siitä tahdikasta avotaivutusta pitkää sivua pitkin.

”Huomenta”, Lydia sanoi varovasti. ”Sopiiko seuraan?”
Lola vastasi yhtä arasti, mutta hymyili Lydialle ratsunsa selästä. ”Totta kai, sekaan vain.”

Lydia ei ollut ratsastanut muita kuin omaa hevostaan niin pitkään aikaan, että se tuntui ikuisuudelta. Susu ei muistuttanut Lydian aiempia hevosia lainkaan, mutta ehkä siksikin tamma oli niin kiehtova tuttavuus. Sillä oli näyttävä askel ja se vastasi apuihin salamannopeasti, mutta tuntui Lydian alla jotenkin lievästi epämääräiseltä. Siinä missä Iisi oli juna raiteillaan, Susu oli pieni purjevene isossa aallokossa. Se ei aivan malttanut jäädä odottamaan seuraavaa pyyntöä, vaan seilasi höyhenkevyenä Lydian ohjalta toiselle.

Lydia unohti nopeasti Lolan ja Lyytin olemassaolon kokonaan, vaikkakin piti sivusilmällä huolta, ettei ratsastanut toisen alle. Hän käänsi lukemattomia ympyröitä molempiin suuntiin ja teki siirtymisiä tekemästä päästyäänkin. Aluksi Susu liirasi pohjetta vastaan oikealle tai vasemmalle, kun olisi pitänyt pysähtyä tasajaloin, ja laukannostoissa pomppasi pikemminkin suoraan ylös kuin otti voimakkaan askeleen eteenpäin.

Mutta vaikka Susu oli herkkä, se tuntui kaikista eniten kaipaavan tasaista tuntumaa ja vahvaa pohjetta, joka ei jättänyt hevosta yksin. Lydia ei jaksanut istua harjoitusravissa kuin jokusen ympyrän kerrallaan, mutta hän piti ulkopohkeen lähellä hammasta välillä purren ja muisti pitää ohjalla kevyen tuntuman hevosen suuhun. Sitä vasten Susu lopulta jäi liikkumaan pehmeänä, ja muutaman kierroksen tunteesta iloittuaan Lydia jarrutti hevosen käyntiin ja valutti ohjan pitkäksi.

Aivan kuin aallokko olisi vähän laantunut, Lydia mietti ja hymyili itsekseen.

[Milla-Riina]

Ensikosketus Pinjaan

Eräänä tiistai-iltana, kun olin juuri tullut reippaan puomityöskentelytreenin jälkeen letkuttamassa Indin jalkoja, oli Salma ohimennen pyytänyt mua auttamaan tallin hevosten läpiratsastamisessa. Hetken emmittyäni olin suostunut ratsastamaan Pinjan, joka oli kivan oloinen musta puoliveritamma.

Ensituntumalta Pinja oli oikein reipas ratsastettava. Se kuunteli apuja hyvin ja alkulämmittelyjen jälkeen lähdimme sen kanssa tekemään taivutuksia. Pienen alkukankeuden jälkeen Pinja suoriutui taivutuksista varsin mallikkaasti.

Pinjalla oli oikein mukavat askellajit ja sitä oli ilo ratsastaa. Ravi oli tahdikasta ja sulavaa, tamma kokosi itseään hyvin ja siirtymisissä se työskenteli motivoituneesti ja moitteetta. En enää yhtään ihmetellyt mustan puoliveritamman suosiota – olinpa kuullut huhuja, että Pinja oli myös melko kapasiteettinen esteratsukin. Ihan Indin tasolle ei Pinja yltänyt kuitenkaan mukavuudessaan, mutta oli kivaa vaihtelua kokeilla välillä muitakin hevosia.

Mikään automaatti Pinja ei ollut, vaan tarvitsi kyllä ehdottomasti selkeät avut toimiakseen, mutta tamman kanssa oli verrattain helppo löytää yhteinen ja oikea sävel. Olin vaikuttunut ja tyytyväinen ratsastuksen jälkeen, Pinja oli hienosti suoriutunut siirtymisistä ja lopun laukkaharjoittelusta, jota ratsastimme isoilla ympyröillä. Laukanvaihtojen kanssa oli ollut aluksi hieman hakemista, mutta kun tamma pääsi kärryille mitä haettiin, alkoi vastalaukkakin kulkea ja tamma muuttua ryhdikkäämmäksi.

Ehkäpä jatkossa saattaisin lainata Pinjaa toistekin, sen verran hyvän vaikutuksen se teki.