24.12.2020 Aattoratsastus

[Anne]

Klo 15 starttaa rauhallisen aattoratsastuksen kulkue. Perinteitä kunnioittaen sytytämme lyhdyt takaisintulomatkaa varten.
Askellajeina pääsasiassa käynti ja ravi, pari pientä laukkapätkää myös.

Ratsastuksen jälkeen tallila tarjolla jouluherkkuja ja mahdollisuus jäädä auttamaan iltatallissa (hevosille myös jouluherkkuja!)


Osallistu alle! Tapahtumasta saatavilla Aattoratsastus 2020-merkki.




Vetäjä:
Salma - Bonnie

Rai - Kari
Valtteri - Susu
Lyyti - Oili
Saaga - Abrianna
Lola - Hilppa
Liinu - Whinny
Kurre - Pinja
Mistel - Viki
Lydia - Iisi
Eedi - Paahtis
Pyri - Iita + reki: Emmy, Sartsu (käsihevosena reen vieressä Perle)

---

Aurinko alkoi laskea juuri Aattoratsastuksen alussa. Iisi oli innoissaan vanhasta leidistä Hilpasta!




Lyhtyjen jaon jälkeen osa porukasta otti tieltä pienen reitin pimeää metsäpolkua pitkin. Susu ensikertalaisena aattoilijana oli hämillään pimeydestä!




Tallille palattua ja herkkuja nautittua tehtiin vielä jouluinen iltatalli Paahtis-herrasta aloittaen. Saaga Kauraenekelinä, Eedi perustyössään ja Emmy vauhvamahoineen jakmassa jouluomppuja hepoille. Taustalla Salma ja Lyyti.






Hyvää joulua!

[Pyry]

Joulun ensimmäisenä päivänä
rakkaani antoi minulle:
kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun toisena päivänä
rakkaani antoi minulle:
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun kolmantena päivänä
rakkaani antoi minulle:
kolme pyöreää shettistä
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun neljäntenä päivänä
rakkaani antoi minulle:
neljä vaaleaa puoliveristä
kolme pyöreää shettistä
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun viidentenä päivänä
rakkaani antoi minulle:
viisi ylitettävää estettä
neljä vaaleaa puoliveristä
kolme pyöreää shettistä
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun kuudentena päivänä
rakkaani antoi minulle:
kuusi siirtotallin karsinaa
viisi ylitettävää estettä
neljä vaaleaa puoliveristä
kolme pyöreää shettistä
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun seitsemäntenä päivänä
rakkaani antoi minulle:
seitsemän alkeiskurssilaista
kuusi siirtotallin karsinaa
viisi ylitettävää estettä
neljä vaaleaa puoliveristä
kolme pyöreää shettistä
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun kahdeksantena päivänä
rakkaani antoi minulle:
kahdeksan kauraämpäriä
seitsemän alkeiskurssilaista
kuusi siirtotallin karsinaa
viisi ylitettävää estettä
neljä vaaleaa puoliveristä
kolme pyöreää shettistä
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun yhdeksäntenä päivänä
rakkaani antoi minulle:
yhdeksän jäistä tarhanpohjaa
kahdeksan kauraämpäriä
seitsemän alkeiskurssilaista
kuusi siirtotallin karsinaa
viisi ylitettävää estettä
neljä vaaleaa puoliveristä
kolme pyöreää shettistä
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun kymmenentenä päivänä
rakkaani antoi minulle:
kymmenen siivottua karsinaa
yhdeksän jäistä tarhanpohjaa
kahdeksan kauraämpäriä
seitsemän alkeiskurssilaista
kuusi siirtotallin karsinaa
viisi ylitettävää estettä
neljä vaaleaa puoliveristä
kolme pyöreää shettistä
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun yhdentenätoista päivänä
rakkaani antoi minulle:
yksitoista iloista tuntiponia
kymmenen siivottua karsinaa
yhdeksän jäistä tarhanpohjaa
kahdeksan kauraämpäriä
seitsemän alkeiskurssilaista
kuusi siirtotallin karsinaa
viisi ylitettävää estettä
neljä vaaleaa puoliveristä
kolme pyöreää shettistä
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

Joulun kahdentenatoista päivänä
rakkaani antoi minulle:
kaksitoista tuikkivaa joululyhtyä
yksitoista iloista tuntiponia
kymmenen siivottua karsinaa
yhdeksän jäistä tarhanpohjaa
kahdeksan kauraämpäriä
seitsemän alkeiskurssilaista
kuusi siirtotallin karsinaa
viisi ylitettävää estettä
neljä vaaleaa puoliveristä
kolme pyöreää shettistä
kaksi tallin omistajaa
ja kilpikonnan värisen Sense-kissan!

[Lydia]

Kiitos Anne ihanasta kuvasta! <3

Lydia oli alkuvuoden pakkaspäivien ihminen, ei niinkään jouluihminen, mutta tallilla hän pääsi joulunajan tunnelmaan aina parhaiten. Kun hän ja Livia olivat olleet pieniä, heillä oli ollut tapana käydä koko perheen voimin aattona tallilla. Usein siskokset olivat ratsastaneet poneillaan ilman satulaa ja ennen kotiinlähtöä he olivat jakaneet kaikille tallin hevosille jouluomenat. Onnettomuuden jälkeen Lydia oli jättänyt yhden aattopäivän tallilla väliin, mutta koko se joulu oli tuntunut jollain tapaa väärältä, ei oikein joululta ollenkaan.

Nyt Lydia sai viettää joulun jälleen oman hevosensa kanssa. Hän oli aluksi miettinyt käyvänsä tallilla jo aamusta, ehkä yksin, mutta lopulta ajatus tunnelmallisesta maastoretkestä lyhtyjen valossa oli vetänyt pidemmän korren. Kun Lydia ja tusina muuta tallilaista valmistautui aattoiltapäivänä lähtöön, Lydia oli iloinen, että oli uskaltanut.

Iisi oli iloinen muuten vain, kuten yleensäkin. Lydia oli valinnut sille joulunpunaisen satulahuovan, joka sai koko orin näyttämään tavallistakin syvemmän mahonginväriseltä. Iisi oli Seppele-elämänsä aikana jo tottunut maastoilemaan porukassa ja käyttäytymään asiallisesti tammojenkin lähettyvillä, mutta iso ja tummanpuhuva Hilppa sai sukat pyörimään orin jaloissa.

”Sori”, Lydia pahoitteli posket punaisina, kun Iisi kiilasi vähän turhan lähelle Hilppaa ja kaarsi kaulaansa kuin Totilas konsanaan. ”Iisin mielestä Hilppa on ihana.”

Tamman selässä istuva Lola hymyili varovaisesti. ”Ei se mitään”, hän vastasi ystävällisesti. ”Iisi on ihan oikeassa. Ei Hilppa ihan vähästä pahastu.”

”Totta”, Lydia hymyili takaisin, mutta otti vähän napakamman otteen ohjista kääntäessään Iisin takaisin omalle paikalleen jonon loppupäähän. Iisi, joka ei ollut ehkä koskaan aiemmin nähnyt rekeä, katseli Iitaa ja Perleä hetken hämmentyneenä, mutta unohti onneksi asian jonon nytkähtäessä liikkeelle. Se käveli pitkin askelin korvat hörössä, mutta ei tuntunut olevan liian vauhdikkaalla tuulella – Lydia oli varmuuden vuoksi käynyt aatonaattona laukkaamassa maastossa, jotta nuori ori saisi purkaa ylimääräisen energiansa.

Tai ehkä joulurauha oli löytänyt tiensä Iisinkin sydämeen, Lydia mietti. Ainakin hän itse tunsi olonsa talvisesta säästä huolimatta lämpimäksi ja rennoksi, kun hevoset etenivät hiljalleen pimenevän maiseman poikki. Vaikka Lydia oli hidas tutustumaan ihmisiin ja pääosin viihtyi kaukana valokeilasta, jossain varjoissa jonne katseet eivät osuneet, viimeiset puoli vuotta Seppeleessä olivat hänestä olleet mukavia. Iisi viihtyi hyvin, ja kun Iisi viihtyi, Lydiankin oli helppo viihtyä. Seppeleessä kukaan ei tiennyt siitä aiemmasta Lydia Vildestä mitään, ei siitä kuinka hänellä oli takanaan loistava tulevaisuus, vaan he olivat ottaneet hänet vastaan sellaisena kuin hän oli.

Lydia oli siitä kiitollinen, samoin kuin menneistä kuudesta kuukaudesta ylipäätänsä, ja siitä, että hän sai viettää joulun oman orinsa selässä. Kun paluumatkalla tallille kirkkaalla taivaalla vilahti tähdenlento, Lydia painoi silmät sekunniksi kiinni ja toivoi, että uusi vuosi alkaisi samanlaisena – rauhallisena ja tavallisena.

[Anne]

Aattoratsastuksen kohokohta!



Laukkahetki pimeydessä. Kurre nautti, kun pääsi haastamaan itseänsä Pinjan heiluvassa laukassa.

[Anne]

Jouluherkut odottaa




Mutta sitä ennen poseerauskuva aattoratsastuksen jälkeen tallin pihalla.

[Lola]

Lola ja Lyyti rupattelivat reissun alussa.

[Eedi Myllyoja]

Aattoratsastus oli sujunut rattoisissa tunnelmissa. Suoraan vanhempiensa jouluruokapöydästä tallille ajelleena Eedistä tuntui oudolle hakea tarhastaan Noksun sijaan sievä Paahtis ratsastusta varten. Koko tallissa oli iloinen tunnelma, ja hyviä jouluja vaihdettiin. Hevosten kuntoonlaiton välissä Eedi livahti kenenkään huomaamatta oleskeluhuoneeseen jättämään muiden tuomien herkkujen sekaan tarjolle koristeltuja heppapipareita ja Fazerin konvehteja, napaten samalla itselleenkin pari suklaata, vaikka jouluruoka edelleen täytti vatsan.

Ihanan luminen maisema levittyi silmänkantamattomiin hämärässä, ja kylmä pisteli kevyesti poskia. Suurin osa oli selvästi osallistunut perinteiselle aattoratsastukselle aiemminkin, mutta Eedille ja Paahtikselle kokemus oli ihka-uusi. Osa ratsastajista höpötteli iloisesti keskenään, Eedi sen sijaan vaipui rauhallisesti kulkevan Paahtiksen selässä nauttimaan maisemista ja rauhallisesta ratsustaan hiljaisuudessa. Paahtis osoittautui selästä käsin juuri sellaiseksi kuin Eedi sen oli kuvitellutkin, mukavaliikkeiseksi ja luotettavan oloiseksi. 

Iltatallia joukolla tehdessä ja heiniä hevosille heitellessä Eedi saattoi mielessään todeta olevansa onnellinen Seppeleessä. Alku oli tuntunut vähän vaikealle, mutta nyt talli alkoi tuntua kodilta.

[Lyyti]

Lyyti oli mennyt muutamaksi päiväksi kotiin Karjalaan ennen joulua. Se oli jotenkin katkeransuloista, täytti sydämen hunajaisella onnella ja samaan aikaan tuntui haikealta ja vähän kipeältäkin. Oli ikävä äänekästä ja eläväistä sukua, karjalanpiirakoiden rypyttämistä ja tarinankerrontaa, vaikka suurin osa jutusta sisälsi aika paljon kertojan omaa mielikuvitusta. Isopappa kertoi evakkojuttujaan ja kaipaili rajan taakse jäänyttä kotitilaansa, kuten aina. Lyyti oli pohjattoman tyytyväinen omiensa joukossa, posket punaisina ilosta ja murre vahvempana kuin etelässä. Hän oli pitkään kokenut kalvavaa koti-ikävää muutettuaan Liekkijärvelle, mutta huomasi nyt, että se iski keveämpänä. Papan tallilla olivat tutut hevoset, Manta ja Papu ja Joro ja Lyytin suosikki Ansa, ja vielä yksi uusi juoksija, lämminverinen Go-Go. Se oli vasta kolmevuotias, iso ja riehakas, ja Lyytiä oikein hirvitti miten pappa sille pärjäisi.
Lauri-veljen lapset olivat mielin kielin kun rakkaat tädit Lyyti ja Laila olivat kylässä, ja pyörivät ympärillä ja sylissä ihastuneina.
“Lyyti-täti ei tiiäkkään että mie ossoon jo ratsastaa ihan ihe”, 8-vuotias Iita leveili silmät sikkaralla.
“Mitä sie huastat”, Lyyti oli olevinaan hämmästynyt. “Elä kehtoo hupsutella.”
“Eiku oi-kees-ti, mie ossoon!” Iita vakuutti kiivaasti. “Mie oon männy Mantalla ihan ihe, pappakaan ei taluttana minnuu. Koha mie vähän kasvan ni mie voin satuloiakkii ihekseni.”
“Sie se oot jo iso tyttö”, Lyyti kehaisi. “Ens kerran ku mie tuun käymää ni männäänkii yhessä ratsastammaan. Mie mään Ansalla ja sie suat ottoo Mantan.”
“Mutta voitsie tulla ens kerralla noppeempoo?” Iita kysyi alahuuli pitkänä. “Miks siun pittää assuu siellä hirmu kaukana? Mie tykkäsin ku työ assuitte nuapurissa ja sie olit meitäkii hoitamassa... ja nyt työ että jiä ees jouluks!”

Lyytin sydäntä oli korventanut, kyllähän veljenlapsia oli ikävä, mutta ahdistus helpotti jo kotimatkalla. Elämä jatkui erilaisena, ja Liekkijärvi oli jo melkein koti. Ennen kaikkea oli Seppele – syy siihen, miksi Lyyti tuli mielellään takaisin etelään joulunviettoon. Aattoratsastukselle oli päästävä! Joulupöydän antimien jälkeen vatsa oli täpötäynnä ja liikkuminen tuskaisaa, mutta Lyyti kiskoi silti toppahousut ylleen ja lähti kohti Seppelettä. Hän vei vielä mennessään itse paistamansa karjalanpiirakat ja munavoin.

Pian olisi jo hämärää, Lyyti mietti saapuessaan tallille, niin lyhyitä ja uneliaita olivat keskitalven päivät. Tallipihan rakennuksiin ripustetut jouluvalot kimmelsivät erityisen juhlavan näköisinä.
“Hyvää joulua!” vihreähiuksinen Rai huikkasi heti iloisesti, kun näki Lyytin tallikäytävällä. Lyyti suli lämpimään hymyyn. “Hyvvee jouluu Rai. Onpa hauska ku siekii tulit!”
Oili oli riehakkaalla tuulella ja hyöri innoissaan sinne tänne Lyytin haettua sen tarhasta. Jotenkin joulumieleltään Lyyti ei raaskinut komentaa tammaa turhan topakasti. Se sai olla oma höpsö, hellyyttävä itsensä, ja pyöritellä päätään tallin elämälle minkä jaksoi.

Ja pian oltiin jo matkassa! 11 ratsukkoa ja vielä reen eteen laitettu Iita. Lyyti oli pakahtua onnesta. Ympärillä iltapäivässä sininen luonto ja rakkaat ratsukot. Lyyti ja Lola ratsastivat rinnakkain pitkän matkaa, höpötellen niitä näitä joulusta ja kuluneesta vuodesta. Oili kulki korvat hörössä, ehkä sekin ymmärsi päivän olevan jotenkin erityinen. Laukkapätkästä tuli varsin riehakas ja vallaton, kun muutamat hevosista olisivat lähteneet mieluusti kilpailemaan nopeimman ratsun tittelistä. Kuumaverisimmät saatiin kuitenkin pian ojennukseen, ja matka jatkui leppoisissa merkeissä.

Ajatella, että kaksi päivää sitten oli ollut Lyytin Seppele-vuosipäivä. Hän oli kokenut Liekkijärvelle muuton hankalaksi ja vastahakoiseksi, tosiystävien löytäminen oli ollut vaikeaa ja Seppeleeseenkin sopeutuminen vienyt aikansa. Mutta tässä hän nyt istui vuotta myöhemmin, Oilin tutuksi tulleessa satulassa, ystävien ympäröimänä. Lyyti oli rakastunut Seppeleeseen korviaan myöten, antautunut täysin sen elämälle, ja saanut niin paljon uutta merkitystä ja voimaa. Oili oli Lyytille kultaakin kalliimpi, maailman rakkain tolvana, jonka kujeet ja kepposet saivat hänet nauramaan päivästä toiseen. Ja kaikki ne ystävät, joita Seppele oli Lyytin elämään tuonut, kaikki yhteiset seikkailut ja jaettu arki. Joulu oli toivon ja kiitollisuuden aikaa, ja nuo kaksi tunnetta määrittivät sen, mitä Lyyti ajatteli Seppeleestä: se oli tuonut hänen elämäänsä toivoa ja niin monta syytä olla kiitollinen.

Kun kotimatkaa varten sytytettiin lyhdyt (jota Oili ensin ihmetteli ja karsasti), tuli jotenkin harras ja juhlallinen olo. Pitkän aikaa ratsukot kulkivat pohdiskelevassa hiljaisuudessa. Heidän ympärillään syvän sininen iltapäivä kääntyi iltaan. Lyhdyt tuikkivat kuin tähdet pimeässä, ohjasivat kotiin ja loivat lämpöä ja lohtua.

Lyyti sulki silmänsä ja hengitti tätä hetkeä. Ihana joulu!

[Saaga]

Aattoratsastus oli ehdottomasti yksi vuoden kohokohtia. Tänä vuonna ratsastinkin sen ensimmäistä kertaa Abriannan kanssa, kun viimevuonna olin vielä istunut Akan pyöreässä selässä ilman satulaa. Abrianna tuntui oleva innoissaan muiden hevosten seurasta ja se pörisi tallipihalla, kun odottelimme, että pääisismme lähtemään. Päivä oli ollut aurinkoinen, lunta oli maassa reilusti ja pakkastakin mukavat muutama aste. Aurinko tosin alkoi jo olla laskemaan päin, niin kuin se tähän aikaan vuodesta tuppasi olla. Tosi talvipäivän seisaus oli jo ohitettu, joten tänään päivä oli aavistuksen pidempi kuin eilen. 

Lopulta, kun kaikki olivat valmiita, Salma viittoi meidät lähtemään. Järjestäydyimme letkaksi Bonnien perään ja suuntasimme lumiseen metsään. Abrianna kulki reippaasti muiden perässä ja sillä oli selkeästi paljon energiaa, kun lähdimme ensimmäisen kerran ravaamaan, Abrianna hyppi ja loikki kuin pupu ja en ollut ihan varma mitä askellajia se meni, kuitenkin hetken ravailun jälkeen tamma tasoittui ja löysi hyvä, rytmikkään ja etenevän ravinsa. Tamma hörisi ja pörisi ja kulki kaula kauniisti kaarella, se oli innoissaan. Ensimmäisellä laukkapätkällä eivät meinanneet tamman etukaviot pysyä maassa kun piti kauhoa menemään ennemmin loikkien kuin laukaten. Mua kuitenkin vain selässä nauratti tamman hölmöilyt ja onneksi pysyin myös kyydissä, sillä saattoi Abriannalta muutama ilopukkikin lennellä.

Pimeän tullen sytettiin lyhdyt ja takaisin tallille kuljettiinkin rauhallisempaa tahtia. Taijanomainen tunnelma oli käsinkosketeltavaa: hiljainen lumen alla uinuva metsä, pakkanen nipistelemässä poskipäitä, sinisenharmaa pimeä maisema, jossa loistavat keltaiset lyhdyt, hevosten askeleet lumisilla poluilla. Katsahdin ylös taivalle ja näin hiljalleen illan pimetessä ensimmäisenä esiin tulevat tähdet. Abrianna pärskähti ja taputin sitä kevyesti kaulalle. Tätä hetkeä en vaihtaisi.

Tallille päästyämme ja hevoset hoidettuamme, meille oli tarjolla oleskeluhuoneessa kasa jouluherkkuja. Oli glögiä, pipareita, torttuja, kuumaa kaakaota, teetä, suklaata ja vaikka mitä muuta. Herkuttelimme ja rupattelimme aikamme, kunnes osa porukasta alkoi lipua kotiin. Mä halusin kuitenkin jäädä auttamaan iltatallissa ja sainkin kunnian jakaa hevosille niiden iltakaurat. Eedin jakaessa heiniä ja Emmyn jouluomppuja, mä pudottelin kauroja hevosten laareihin, toivotellen samalla jokaiselle hyvää joulua.