29.12.20 Välipäivien Miniponit+westernmaasto!

[Anne]

Railakas välipäivien miniponit+westernmaasto-combo! Ratsustasi riippuen saatavissa osasuoritus miniponi tai westernmaasto-merkkiin.



Järjestys:

Krister - Huttu

Ponit:
Krista - Akka =)
Peck - Mistel =)
Nella - Eemil

Western:
Tuulia - Windi
Lola - Oili =)
Lyyti - Roi =)


Teemme laavureissun louhoksen lähelle, pikkuponeilla saa satulaton selkä lämmittää ratsastajia ja western-ratsuilla samoillaan hankia pitkin asianmukaisissa varusteissa.

Tervetuloa! Tunnin pitää Krister.

Vapaa maksu!

[Anne]

Laavulla



Jostain syystä Krista ei pidä Mistelistä. Syynä ilmeisimmin, että Mistel omistaa äidin vanhan hevosen. Kun Krister ja osa musta porukasta oli haalimassa puita tulta varten, joutui Mistel taas kerran kuuntelemaan Kristan tiuskintaa.

[Lola]

Oili tuntui Lolan mielestä pieneltä ja lyhytjalkaiselta. Lola oli tottunut pitkäjalkaiseen, isoaskeliseen, rauhalliseen ja isoon Hilppaan, jonka selässä oli kotoisa olo. Oili taas tuntui Lolasta pieneltä, kipittävältä ja liian ketterältä. Sellainen pieni hevonen saattaisi Lolan mielestä ihan helposti tehdä äkkinäisen käännöksen ja Lola olisi siinä vaiheessa hangessa. Onneksi westernsatula oli melko tukeva ja tosiaan ympärillä hyvin paksu kerros pehmeää hankea, joten jos näin kävisi, niin ehkä siitä saisi vain hauskan tarinan.

Ilma oli niin talvisen kaunis ja täydellinen, kuin vain voi pyytää. Joukko poneja ja hevosia suuntasi tiensä Kristerin ja Hutun kohti vanhaa louhosta ja laavua. Talvisessa metsässä samoili kolme hevosta länkkärisatuloineen ja kolme ponia ilman satuloita. Oilin askeleet olivat pienet, mutta reippaat ja se tarpoi hangessa eteenpäin kuin juna, Lolan ei tarvinnut paljon muuta tehdä, kuin nautiskella ihanasta talvipäivästä. Hevosjono eteni pitkin pieniä lumisia polkuja ja samoili lumesta raskaiden oksien keskellä metsässä, jossa joku epäonninen sai aina puusta lumet päälleen. Hevosrt eivät putoilevasta puuterilumesta kovina paljon tuumanneet, yrittivät vain varastaa kuusenoksista matkaevästä. Oili eteni pitkin polkuja pää iloisesti pystyssä ja tyytyväisesti pöristen, sen askel oli reipas ja se oli selkeästi hyvillään päästyään kunnolla liikkumaan. Lolastakin oli kiva päästä rauhalliseen maastoon ja keikkumaan hevosen selkään hiljaiseen, lumen peittämään metsään. 

Suurin osa lenkistä taitettiin pikkupolkuja pitkin käynnissä, mutta mahtui matkalle pari ravi ja laukkapätkääkin. Oililla oli varsinkin laukkapätkällä hyvin virtaa ja Lola yritti antaa sen mennä omaa tahtiaan, liikaa sitä pidättelemättä, kunhan ei törmätty edellä menijään, sai Oili valita tahdin. Laavulle saavuttuaan riisuttiin hevosilta hetkeksi satulat ja lähdettiin keräilemään puita, jotta saataisiin tehtyä tulet. Lolasta nuotiolla paistettu makkara kuulosti tällä hetkellä oikein mainiolta.

Nuotion lämmössä oli hyvä lämmitellä hieman kylmää ottaneita varpaita ja sormia. Muuten Lola oli pukeutunut hyvin, mutta varpaat tuppasivat aina vähän kylmettymään. Keskitalven kalpeassa auringossa, kirpeässä pakkasessa ja nuotion lämmössä oli mukava istuskella ja jutustella muiden kanssa. Lyyti ja Lola juttelivat tulevasta vuodesta ja Lola kertoi, että olisi kiva jatkaa kisaamista Hilpan kanssa. Lyyti oli myös varma, että jatkaisi Oilin kanssa kisaamista. 

Paluumatka taittui rauhallista tahtia namalla kun aurinko alkoi painua jo hieman horisontin alapuolelle. Kauaa ei tähän aikaan vielä päivä paistanut. 

[Lyyti]

Saattoiko ihanampaa hetkeä olla? Lyyti oli varma, ettei maailmassa juuri tällä hetkellä ollut montaakaan ihmistä, joka koki sellaista mielenrauhaa ja harmoniaa kuin hän istuessaan Roin western-satulassa. Luminen luonto, nenänpäätä pistelevä pakkanen, ympärillä ystävät ja rinnassa vielä jouluinen lämpö. Roi oli ihan kelpo maastoratsu, ei ehkä hevosista yhteistyöhaluisin, mutta kulki letkassa halukkaasti ja kuunteli kyllä perusapuja. Mitä muuta sitä olisi ruunalta kaivannutkaan.

Ihanaa oli myös se, että Tuulia ja Lola, molemmat Lyytille rakkaita ystäviä, olivat lähteneet mukaan. Tytöt puhelivat niitä näitä, mutta olivat myös pitkiä pätkiä hiljaa, kuunnellen metsän ääniä ja kukin omia ajatuksiaan.

Shown varasti tietenkin Akan selässä istuva Krista, joka jaksoi puhua puputtaa kuin kevätpuro koko reissun; höpötteli joululahjoistaan ja siitä, miten muutaman vuoden päästä iskä ostaisi hänelle Ihan Oman Hevosen ja he kilpailisivat ja tietysti voittaisivat ihan kaikki luokat. Krister ei paljoa kommentoinut tyttärensä hölinöitä, näytti vain vaivaantuneelta kun Krista tämän tästä tiuski uupuneelta vaikuttavalle Mistelille. Lyytiä ja Tuuliaa nauratti. Krista oli pikkuvanha ja arvonsa tunteva, olihan hän tallinomistajan tyttö, ja tiesi sen varsin hyvin.

Laavulla Kristakin hiljeni hetkeksi (siis todellakin juuri hetkeksi, vain kun mutusti makkaraa ja voileipäänsä), ja Lyyti antoi katseensa levätä nuotion leikittelevissä liekeissä. Rauhallinen hetki, johon tuntui hyvä lopettaa vuosi. Vuoteen 2020 oli mahtunut paljon, ja Lyyti odotti innolla kaikkea sitä, mitä 2021 toisi mukanaan. Lola ja Lyyti tekivät arkoja mutta innostuneita suunnitelmia kilpailemisesta; Tuulia taas puheli lomareissusta perheensä kanssa ja puutarhaprojekteistaan. Hänellä oli äitinä ja vaimona omat kuvionsa, mutta oli silti ihanaa, että kiharapää pääsi toisinaan tallille ja palasi tallityttövuosiinsa.

Nuotion ympärillä ehti jo tulla pieni hiki, ja niinpä satulaan palaaminen tuntui vilpoisalta. Lyyti olikin jo melkein helpottunut, kun päästi tallille. Nyt takaisin kotiin viltin alle joulusuklaita syömään!