|
|
Post by Anne on Oct 21, 2020 16:30:12 GMT 2
Miniponi-tunti klo 17 marraskuun hämäränä iltana. Treeniaukoilla maastoeste-tyyppisiä esteitä otsalappujen valossa. Inkeri - Kerttu Saaga - Eemil Salma - Peck Lyyti - Sinta  Lyyti ja Sinta ja jättebra-lähestyminen esteelle =D Marraskuun pimeys valtasi treeniaukion, kun neljä ratsukkoa siirtyivät kaikenmaailma esineistä väännettyjen esteiden joukoon. Oli autonrengasta, heinäpaalia, puunrunkoa ja banaanilaatikoita lähikaupasta. Oli käännettyjä harjalaatikoita, ämpäreitä ja risuista tehtyjä ristikoita. Ongelma oli vaan, miten esteet näkisi. Treeniaukion sivustaa valaisi yksi valotolppa ja lumihiutaleiden sataessa auki oli todella pimeä. Miten selvisit? Miten poni reagoi? |
|
Lyyti
Perustallilainen
Posts: 213
Hoitoheppa: Oili
|
Post by Lyyti on Nov 19, 2020 22:46:24 GMT 2
Tuntui jotenkin hupsulta istua pienen Sintan selässä. Lyyti oli saanut manguttua Annelta luvan osallistua miniponitunnille juuri ja juuri, ja tunsi kyllä, että oli hitusen liian pitkä tamman selkään. Onneksi ei sentään liian painava, sillä Sinta köpötteli kohti treeniaukiota hyväntuulisena. Pari pakkasastetta nipisteli Lyytin poskia, ja otsalampun valo pomppi sinne tänne Sintan askelien mukana. Lyytiä jotenkin nauratti, oli epätodellisen tuntuista olla pienten ponien letkassa, kun oli tottunut ratsastamaan montakymmentä senttiä korkeammilla hevosilla. Sinta oli kyllä yksi Lyytin lempihevosista Seppeleessä. Se oli niin kiltti ja hauskanvärinen, että oli jokaisen pienen ponitytön ja -pojan unelma. Niin kuin Roosan, josta oli viikko viikolta tulossa Lyytin Seppele-pikkusisko. “Täällähän sataa lunta!” Inkeri kiekaisi Kerttu-poninsa selästä, ja Lyyti räpäytti silmiään hämmentyneenä. Toden totta, pienet, kevyt lumihiutaleet leijailivat pilvistä verkkaisesti. Miten satumaista! Lyyti oli jo totaalisen kyllästynyt loppusyksyn koleuteen ja harmauteen, ja pieninkin muistutus pian koittavasta talvesta tuntui helpotukselta. Pian neljä piskuista ponia ravailivat ympäri treeniaukiota alkuverryttelyissä. Sinta oli tottunut olemaan lastenratsuna, ja sen kyllä huomasi. Se teki vain ja tismalleen sen, mitä pyydettiin, ja hiukan ilottomasti. Noh, ainakaan Sinta ei pelkäisi Annen ja Pyryn treeniaukiolle kyhäämiä esteitä – banaanilaatikoista risuihin. “Eihän täällä näe mitään”, Salma ähkäisi luimivan Peckin selästä, ja oli muuten ihan oikeassa. Lumisade oli alkanut elokuvamaisen hitaana, mutta nyt pyrytti jo sakeammin. Yksi ainokainen valotolppa ei riittänyt valaisemaan ratsukoiden tietä, ja otsalamppujen tuike oli sekin varsin vajavainen valonlähde. Niinpä esteiden hyppääminen oli melkoinen farssi. Lyyti ei voinut olla nauramatta ääneen, kun Sinta kipitti aukiota ympäri epämääräisesti (ratsastajan epämääräisten apujen takia) ja kielsi kolme estettä putkeen, kun lähestymiset olivat varsin sekavia. Lyyti meinasi pyörähtää satulasta, kun Sinta pysähtyi ämpäriesteen eteen yllättäen. Hän oli tukehtua kikatukseensa niin, että otsalamppukin tippui kaulalle. Pudota nyt Sintalta! “Lyyti, sitä voi kyllä ratsastaa ihan niinkuin oikeaa hevosta, vaikka se onkin poni!” Anne huikkasi aukion laidalta, ehkä hitunen epätoivoa äänessään. Mitähän raukka mahtoi miettiä ponien surkuhupaisaa esitystä seuratessaan. Hauskaa oli kuitenkin. Ponit olivat kaikki vähän hämmentyneitä, mutta pysyivät aisoissa. Lumisade ja otsalamppujen kanssa säätäminen tekivät ratsastuksesta koomista. Eriskummalliset esteet ylittyivät niin ja näin ja sinnepäin. Sintaa ei paljoa huvittanut, mutta se yritti kuitenkin velvollisuudentuntoisesti kömpiä edes muutaman esteen yli. Anne näytti huvittuneelta tunnin päätteeksi, olivathan suoritukset olleet kovin vaihtelevia. Lyyti rapsutti Sintan kaulaa, tuntiin tyytyväisenä. Eihän kaiken aina tarvinnut olla niin vakavaa! Anne, saisko tästä keplotella itselleen maastoestemerkin miniponien sijaan...?  |
|
|
|
Post by Saaga on Dec 10, 2020 17:00:07 GMT 2
 Eemelin mielestä esteet oli ihan liian matalia... |
|
Kiitti ihan sikana, nyt ongelma ratkaistu!