Emmyn uudet tuulet

[Emmy]

Emmyn arkea tallinomistajana ja äitinä

- Olivia Amber, "Lulu", s. toukokuussa 2021
- Minni, sekarotuinen isohko koira, n. 2v
- Henri, Emmyn ex ja Lulun isä

[Emmy]

Stressinärästystä

Syyskuun alku jatkui loppukesän aurinkoista säätä noudatellen. Tunnit olivat startanneet ja tallilla pyöri taas enemmän väkeä. Aurinkoisesta säästä huolimatta mieleni oli sekalainen ja ailahteleva. Minulla oli ollut viikon alussa pahoinvointia, yrittäjänä ei ollut varaa pitää saikkua vaikka joku mahapöpö jylläisi, mutta olin pysytellyt alkuviikon päivät kotosalla, jotta en tartuttaisi tallissa ketään muuta. Olin pyöritellyt Salman minulle delekoimia paperihommia ja soitellut eläinlääkärille. Sinta oli onnistunut telomaan jalkansa tarhassa ja linkkasi nyt. Se oli eilen otettu pois tunnilta ja tänään olin soitellut sille eläinlääkärin käymään, hän tulisi huomenna aamusta. Oloni oli ollut jo pari päivää hyvä, joten olin sopinut Salman kanssa, että olisin eläinlääkäriä aamulla vastassa, jottei Salman tarvisi ajaa kotoaan tänne niin aikaisin.
Syyskuinen ilta pimeni ja iltatallissa käytyäni minuun iski niin kova väsymys, että käytyäni suihkussa, kaaduin suoraan sänkyyn. Tallinomistajan stressi vaati toisinaan veronsa. Voihan olla että vatsavaivani johtuivat myös siitä. Tai sitten olin raskaana. Naurahdin itsekseni viimeiselle ajatukselle, eihän minulla ollut ollut sutinaa sen jälkeen kun me Henrin kanssa erottiin tammikuussa.

Aamulla heräsin taas etovaan oloon ja juoksin vessaan. Kumartuessani halailemaan pönttöä, mietin, että olikohan tämä nyt jotain vatsapöpöä. Toisaalta alkuviikonkin pahaolo oli helpottanut aina kun olin saanut syödä. Totesin siis pahan olon olevan vain jotain stressistä johtuvaa kovaa närästystä. Syötyäni aamupalan olo olikin jo hieman parempi ja kiirehdin talliin tapaamaan eläinlääkäriä. Pyry oli tekemässä aamutallia ja oli jo kerennyt ruokkimaan hevoset. Sinta oli ollut yöt sisällä ja sen Pyry oli sovitusti jättäny karsinaan. Kerkesin ottamaan Sintan pesupaikalle, kun eläinlääkärin auto kaartoi pihaan.

Sintan jalassa oli lievä venähdys. Eläinlääkärin mukaan se paranisi itsestään hyvällä hoidolla. Saimme kasan kotihoito-ohjeita ja kontrollikäynnin. Tyytyväisenä eläinlääkärin tutkimuksiin vein Sintan karsinaan ja laskun toimiston vinoon laskupinoon. Palatessani tallin puolelle, pahoinvointi iski taas ja minun piti juosta vessaan. Tullessani sieltä minua vastassa oli Salma huolestunut ilme kasvoillaan.
“Taasko sä oksensit?” hän kysyi.
“Joo oli tänään aamulla vähän huonoa oloa, johtuu varmaan vaan jostain stressinärästyksestä..” Totesin ykskantaan ja kävelin juomakoneelle ostamaan fantan.
Hörppäsin limsaa, Salman edelleen katsellessa minua kulmat kurtussa.
“Ihan oikeasti, oon kunnossa. Tässä nyt vaan on ollut kaikkea, että ei ihme jos keho reagoi..” totesin. Kylmä juoma rauhoitti mahaa.
“Joo, oot varmaan oikeassa, tai sitten sä oot raskaana.” Salma heitti ja naurahti.
“Joo, pyhästä hengestä ja oon 2020 luvun uusi ihme.” sanoin ja nauroin myös.
“Eihän mulla oo ollu koko kesänä mitään sutinaa, kun on ollut täällä tallilla niin paljon kaikkea menoa..” totesin ja hörppäsin taas limua. Salma nauroi taas.
“Tuu, mennään toimistoon, mulla on pari juttua mitä haluun kattoa sun kanssa läpi.” Salma sanoi ja suuntasi toimiston suuntaan.
Jäin paikoilleni sillä aivoni kelasivat kuukauden takaisia tapahtumia. Bileet, sangriaa, Henri ilman paitaa…
“Eikä..” sanoin hiljaa.
“Mitä nyt?” Salma kysyi ja kääntyi. “Tuliko sulle taas huono olo?”
“Eiku.. mä vaan rupesin kelaamaan että..”
“Että mitä?”
“Kun elokuun alussa olin kaverin bileissä ja…”
“Ja..?”
“No Henri oli siellä ja sitte oli alkoholia ja sillee..”
“Niin??”
“Nokun me törmättiin toisiimme sitten yläkerrassa ja sillä ei ollut paitaa, kun se oli siihen läikyttänyt jotain, ja se oli niin hyvännäkönen... ja no, yksi asia johti toiseen ja..”
“JA??”
“No kyllä sä tiedät.” Lopetin ja katsahdin Salmaan. “Että tässä tuli vaan mieleen, että kai mä sitten voisin olla raskaana..”
“EMMY MITÄ HELV…” Salma aloitti, mutta sulki suunsa kun pieni tuntilainen käveli ohitse tuntilaisten kaapeille.
“Mennään toimistoon.” Salma sanoi ja suuntasimme molemmat askeleet toimiston suuntaan.

Tää tuntuu jotenkin tutulta
Istuimme Salman kanssa valkoisen talon keittiössä. Oli aamu ja eilen todettu asia, se että voisin tosiaankin olla raskaana, oli puitu läpi ja Salma oli saanut purettua järkytyksensä siitä että A. en ollut muistanut koko tapahtuman olemassa oloa ja B. että en muistanut oltiinko me käytetty mitään ehkäisyä. Olin lopettanut pillerit sen jälkeen kun me oltiin Henrin kanssa erottu, joten oli hyvinkin mahdollista, että ehkäisy oli jääny välistä.

Pitelin kädessäni raskaustestiä ja odottelimme sen tulosta. Tässä oli jotain tuttua, minä ja Salma jännittämässä raskaustestin tulosta, hetki vei minut takaisin neljän vuoden taa, kun paniikinsekaisissa tunnelmissa odotin tikun tuomiota. Silloin testi oli antanut positiivisen tuloksen, mutta lopulta en ollut gynellä käytyäni ollutkaan raskaana. En siis oikein tiennyt mitä ajatella tästä testistä. Olin tällä kertaa valinnut hieman kalliimman, kun sen ihan halvimman, toivoessani aavistuksen varmempaa tulosta.

Lopulta ajastin piippasi ja käänsin testin ympäri. Siinä ne taas komeilivat kaksi pinkkiä viivaa vierekkäin. Tuijotimme positiivista testiä molemmat hetken sanomatta mitään.
“Ajatuksia?” Salma sai lopulta sanottua.
“Ei kerrassaan yhtään..” sanoin ja nousin ylös. Kävin nakkaamassa testin vessan roskikseen ja palasin keittiöön. Aivot surrasivat ilman yhtään järkevää ajatusta. Enkö juuri ollut todennut, että elämä oli just nyt hyvää ja en kaivannut mitään lisää tähän sirkukseen. Toisaalta tällä hetkellä raskauden mahdollisuus ei pelottanut ja ahdistanut niin paljon, kuin ajatus siitä oli ahdistanut neljä vuotta sitten. Olisiko minusta äidiksi? Olin yksin, Henrin kanssa en haluaisi palata yhteen ja en tiennyt yhtään mikä hänen suhtautumisensa olisi, jos päättäisin pitää vauvan. Pitää vauva, mietinkö just ihan tosissaan, että pitäisin sen. Olin yksin, olinko ihan hullu?
“Emmy sano nyt jotain..” Salma sanoi hiljaa. Katsahdin häneen.
“Mä just kelasin, että mitä jos mä pitäisin sen..” sain sanottua. Ajatus ei kuulostanut liian pelottavalta, edes ääneen sanottuna.
“Oikeesti?” Salma sanoi ja hänen kasvoillaan oli aito hämmästys.
“Niin.. tai en mä tiiä..” jatkoin. “Eihän se ole vielä varmaa, oonko mä edes raskaana.”
Sitten aloin miettimään omia tavotteitani Chicon kanssa. En voisi ratsastaa, jos olisin raskaana ja pienen vauvan kanssa kisareissutkin olisi paljon hankalampia. Minulla oli tälle kaudelle vielä tavoitteita ja ensikaudelle ehdottomasti kasa lisää. Haluanko tähän elämäntilanteeseen vauvaa. Lapsi olisi siinä sitten koko loppuelämän.
“No nyt mua rupesi ahdistamaan..” totesin Salmalle ja istahdin tupapöydän ääreen.
“Otetaan ihan rauhallisesti.. Ei sitä päätöstä tarvitse nyt tehdä ja varmaan kannattaa eka käydä terveyskeskuksessa.” Salma järkeili.
“Joo.. niin varmaan ja sittenhän voi tehdä..” mumisin.
“Abortin.” Salma lopetti.
“Niin..” totesin, vaikka jostain syystä ajatus puistatti minua.

Hetken istuttuamme vaitonaisina keittiössä, ponkaisin ylös.
“Niin tai näin, nyt on kyllä ihan pakko päästä tuulettamaan pää. Maastoon?” sanoin ja katsahdin Salmaan.
“Maastoon.” Salma totesi ja lähdimme ulos.

[Emmy]

Kevätvauva

Neuvolakäynnit olin saanut viikon alkuun ja siellä oli varmistunut tikun tuomio: olin tosiaankin tällä kertaa ihan oikeasti raskaana. Olin koonnut sekalaisia ajatuksiani pari päivää itsekseni. Se ei ollut ollut kovin helppoa, koska tallilla kävi kova tohina. Syyskuun alussa avatut hoitajahaut olivat tuoneet jo kourallisen uusia hoitajia talliin ja vaikka olin tietysti kaikkien kanssa henkilökohtaisesti asioinut, en millään muitanut kaikkien nimiä tai osannut yhdistää niitä oikeisiin henkilöihin. Syyssateet toivat mutaiset tarhat ja loimituksia osalle hevosista. Me oltiin Salman kanssa yhdessä päätetty, että Lumi ei ollut omiaan ratsastuskouluun ja se oli laitettu hiljaiseen myyntiin. Uusiksi hevosiksi talliin oli hankittu ihastuttavat suomenhevosori Paahtovanukas eli Paahtis ja arabitamma Shawq eli Susu. Tämä kaikki työrintamalla sen lisäksi, että olin ihan oikeasti raskaana alkoivat hieman kuormittaa mieltä.

Olin kärsinyt pahoinvoinnista edelleen (maagisesti se ei helpottanut sen jälkeen, kun sain tietää olevani raskaana) ja se ei ollut omiaan helpottamaan jo alkujaan hektistä arkea. Ainoastaan Salma tiesi, että olin raskaana, en ollut kertonut siitä kenellekkään muulle ja toivoin, että ei mitään juoruja ollut kantautunut uteliaiden tallityttöjen ja -poikien korviin. Halusin ensin mietiskellä tilannetta ja vaihtoehtoja itsekseni. Alusta alkaen minulla oli kuitenkin ollut hyvin erilainen fiilis, kuin edellisellä kerralla, melkein neljä vuotta sitten. Ajatus äitiydestä ei ahdistanut ja aiheuttanut paniikkia vaan tuntui ennemmin kutkuttavan jännittävältä ja uudelta. Huomasin iltaisin ajattelevani lapsen nimiä, olisiko se tyttö vai poika ja mietiskellen milloin se syntyisi. Neuvolassa olin saanut tietää olevani seitsemännellä viikolla raskaana ja että laskettu aika olisi toukokuun alussa. Kevätvauva. Ajatukset eivät kuitenkaan olleet kaiken aikaa vauvantuoksuisia, ruusunvärisiä päiväunia, vaan huomasin myös miettiväni miten pärjäisin vauvan kanssa yksin ja miten pärjäisin taloudellisesti. Ja miten jaksaisin, hevonen, talli ja pieni vauva.. siinä oli paljon. Tiesin kuitenkin, että minulla oli vanhemmat lähellä ja saisin varmasti myös paljon apuja lapsen kanssa.

Viikon edetessä ajatukset kallistuivat kokoajan sen puoleen, että pitäisin vauvan. Se tuntui joka kerta vähemmän pelottavalta, vähemmän ahdistavalta ja enemmän sellaiselta, mitä oikeasti halusin. Ajatus tuntui hyvältä, uudelta ja jännittävältä. Sanoin itselleni, että minulla olisi aikaa vielä miettiä asiaa, ja ei päätöstä olisi pakko tehdä heti. Ajatuksissani myös kuitenkin tiesin, että päätös oli tehty. Jos kaikki menisi hyvin, Seppeleeseen syntyisi toukokuussa pieni vauva.

[Emmy]

15 + 2

Pelailailin itseani eteisen pelisitä ja silittelin paljasta masua. Se oli kasvanut huomattavasti viimeisen viikon aikana ja raskaudesta oli tullut näkyvämpää. Kääntelin vartaloani ja peilailin mahaa sivusta. Siitä se näytti aika isolta, toisin kuin edestä päin, josta mahaa ei juuri huomannut. Raskaussovellukseni mukaan olin viikolla 16, tarkalleen 15 + 2, ja nugetti oli tällä hetkellä noin avokadon kokoinen. Raskaus alkoi näkyä jo vatteet päälläkin, joten en sitä enää jaksanut salailla. En nyt ollut laittamassa mitään ilmoitusta tallin ilmoitustaululle, mutta ei sitä enää tarvinnut minun tai muiden salaillakaan

Aikani siliteltyäni ja peilailtuani pientä pyöristyvää masua eri kulmista, vedin vaatteet päälle ja toppatakin niskaan. Ulkona oli muutama aste pakkasta ja matala marraskuun aurinko helotteli ikkunoista sisään. Ulkona maa oli aavistuksen koppurainen ja ilmassa tuoksui pakkanen. Ihana ja raikas, kuulas ilma. Raskauden toinen kolmas oli jättänyt pahoinvoinnit taakse ja antanut uutta energiaa. Nukuin hyvin ja tunsin oloni joka päivä pirteäksi ja energiseksi. Raskaushormoonit olivat saaneet masun lisäksi myös olemattomat rintani kasvamaan ainakin kuppikoon verran. Olinkin joutunut ostamaan uusia rintsikoita ja vaihtamaan vaatekertaakin osin isompaan.

Talli kylpi jo laskemaan päin olevan auringon heleässä oranssinkeltaisessa valossa. Tarhoissa käyskentelävät hevoset tuntuivat tyytyväisiltä. Miniponitunti oli stratannut puolisen tuntia sitten maneesissa, tallilla ei vielä käynyt tuntilaisten kovin vilkas kuhina, kun paikalla oli vasta muutama hieman ajoissa estetunnille saapunut. Talliin päästyäni kävelin toimistoon. Hetin takin sohvalle ja istahdin sen laidalle. Salma naputteli tietokoneella jotain.

"Inkeri rupee kisaamaan Chicolla. Juttelin sen kanssa tänään aikasemmin päivällä ja se lähtee sillä jo joulukuun Sebecuppiin." sanoin ja Salma nosti hetkeksi katseensa tietokoneesta.
"No sehän on kiva.." Salma totesi työn lomasta ja jatkoi naputtelua.
"Joo, Ukkeli saa sellasen reilun kuukauden kisatauon nyt, tekee sille varmaan ihan hyvää." jatkoin vielä.
"Mukavaa." Salma totesi keskittynyt ilme kasvoillaan.
"Kerroinko mä miten meillä meni siellä Sir Angrenin rautakruunu kenttäkisoissa?" kysyin Salmalta, joka irroitti taas katseensa näytöstä.
"Et kertonut, en tainnut olla tallilla sillon kun tulitte takaisin.." Salma sanoi.
"Voitettiin." Totesin ykskantaan. "Chico oli ihan tosi upee, tultiin ekaksi maasto- ja rataesteillä ja koulussakin tokaksi."
"Wau! Hienoa! Tosi upeeta Emmy, onnea!" Salma hihkui.
"Kiitos, ei siinä ollut kuin kolme lähtijää, mutta oli se silti aika jees voittaa. Varsinkin kenttäkisat." totesin vielä ja nappasin takkini sohvalta.

Jätin Salman jatkamaan toimistohommia ja kävelin satulahuoneen kautta etupihalle. Suuntasin Chicon tarhalle. Ei minulla tänään ollut suunnitelmissa ratsastaa, mutta halusin käydä moikkaamassa pikku Ukkelia.
"Hei poju!" Huikkasin ja vihlesin Chicolle tuttuun tapaan. Ukkeli lähti löntystelemään aidalle. Se tunki ylimmän laudan yli päänsä syliini ja nuuskutteli lapasiani.
"On mulla sulle porkkanaa, älä huoli.." mutisin ja kaivoin taskusta Chicolle välipalaporkkanan.
Tyyppi mutusteli herkkunsa hyvin tyytyväisen näköisenä, samalla kun rapsuttelin sen isoja korvia. Mietin millainen onni olikaan, että juuri Inkeri rupeisi kisaamaan Chicolla. Olin hieman ahdistellut asian kanssa, kun en tiennyt kenet saisin Chicoa treenaamaan ja kisaamaan. En halunnut, että se menettäisi hyvän kisakuntonsa, vaan koska en itse pysty ratsastamaan ja en saa ketään tilalle. Inkeri oli kokenut ja osaava sekä ennen kaikkea luotettava, joten jättäisin hyvillä mielin kultakimpaleeni naisen ratsastettavaksi.

[Emmy]

Tyttö

Raskaus oli hujahtanut heittämällä yli puolen välin ja pienen potkuista oli tullut säännöllisiä ja aika napakoita välillä. Alkuun ne olivat olleet vain pientä kuplintaa masussa, mutta nyt ne tuntuivat ja näkyivät selkeästi. Olo oli pysynyt hyvänä, joskin pienet selkäkivut ja turvonneet nilkat olivat hieman vaivanneet. Ratsastuksen olin lopettanut jo marraskuussa ja tähän mennessä hinku selkään oli kyllä tosi kova. Inkeri piti kuitenkin Chicoa hyvässä liikkeessä. Joulun ajan se oli saanut lomailla rennosti, mutta nyt alkaisi sillä olla taas aika palata kisakentille. Olin pohtinut jos löytäsin sille jonkun vuokraajan vähän auttamaan Inkeriä liikutuksessa. Itse olin kykyni mukaan puuhaillut Chicon kanssa maasta käsin ja sekin oli ollut kyllä ihan mukavaa.

Massu alkoi olla iso ja toisinaan haittasi nukkumistani. Pääsääntöisesti nukuin yöni kuitenkin vielä hyvin. Makkari pysyi ihanan viileänä, mutta minulla ei pakkasista huolimatta ollut talossa kylmä. Asuminen alkoi kuitenkin toisinaan tuntua hieman yksinäiseltä, mutta kohta minun ei tarvitsisikaan olla siellä enää yksin pitkään, pitkään aikaan. Seppele kylpi jättimäisten kinosten alla ja lunta oli tullut joulun jälkeen vain lisää. Pakkasetkin olivat hieman kiristelleet, mutta hepat olivat pärjänenet hyvin ulkona kylmemmilläkin keleillä, kunhan heinää oli tarpeeksi tarjolla.

Elelin tällä hetkellä viikkoja 24 + 3 ja olin edellisellä viikolla hakenut äitiyspakkauksen postista. Olin myös toimittanut raskaustodistukseni kelaan, jotta saisin äitiyspäivärahaa. Äitiyspakkausta olin tutkinut innolla ja hypistellyt sydän pakahtuen pieniä vaatteita. Kyllähän minä jo niin odotin, että saisin sen pienen nyytin syliin. Olin neuvolassakin lopulta halunnut tietää vauvan sukupuolen, vaikka ajattelin, että mitä väliä sillä oli. Niinpä viimeisimmässä ultrassa kysyttyäni hoitaja kertoi minulle, että masussa möyri pieni tyttö. Tämän uutisen olin tietysti kertonut kaikille tutuilleni ja soittanut myös Henrille. En ollut jutellut miehen kanssa sen jälkeen kun olin hänelle raskaudesta kertonut, eikä hän ollut tullut kanssani ultriin. Nyt halusin kuitenkin soittaa ja kertoa. Kerroin puhelimessa, että odotin tyttöä ja muistutin vielä milloin laskettu aika oli. Halusin myös kysyä, että meinaako Henri tunnustaa isyyden, mutta tyyppi pamauttikin väliin, että on alkanut seurustelemaan. Tai on seurustellut jo kolme kuukautta ja asuukin yhdessä sen pimun kanssa. Ensin mulla vähän kiehahti korvien välissä, mutta sitten ajattelin, että mitenpä se on tilivelvollinen jakamaan omia asioitaan mulle. Niinpä onnittelin. Ja sen jälkeen kysyin, että noh mites se isyys. Henri sanoi, että sen pitää vielä miettiä, ei ollut kuulemma kertonut tyttöystävälleen tätä ilouutista vielä.
"Onnea sitten sen kanssa, huhtikuun loppupuolella olisi kiva tietää.." tokaisin puhelimeen. Henri mutisi jotain vastaukseksi, sanottiin heipat ja suljin luurin.

Silittelin masuani ja tunsin potkun, hymyilin hieman ja menin keittiöön keittämään teetä. Tuumailin Henriä ja se uutta muijaa. En minä oikeasti halunnut Henriä takaisin tai ajatellut, että me joskus palattaisiin yhteen ja oltaisiin jotain iloista perhettä. Me haluttiin niin eri asioita, että siitä ei tulisi mitään. Mutta hieman teki kuitenkin kipeää tietää, että sillä oli joku uusi. Oltiin kuitenkin niin pitkään yhdessä, ja kyllä mä ajattelin, että me oltaisiin yhdessä aina. Silleen mä ajattelin ja nyt seisoin tässä yksin ison talon keittiössä ja Henri oli jossain Vantaalla uuden pimunsa kanssa. Vähän tuntui kurjalta. Kuitenkin, lämmin teekuppi kädessä ja tunnustellessani vauva potkuja, en enää kaivannut henriä. Meillä olisi tytön kanssa varsin hyvä tässä ihan kahden.

[Emmy]

Alle sata päivää

Raskautta oli jäljellä alle sata päivää. Tuntui, että aika oli hujahtanut jonnekkin ja en ollut hankkinut vauvalle juuri mitään. Äitiyspakkausta lukuunottamatta vauvalla puuttui kaikki tavarat. Tuumasinkin, että pitäisi lähteä äidin kanssa kaupoille, ennen kuin olin niin paksu, etten enää jaksanut lyllertää minnekkään.

Nyt kuitenkin istuskelin olohuoneeni lattialla ja silittelin masuani. Minusta oli ihanaa, että raskaus eteni hyvää vauhtia ja kohta minulla olisi nyytti sylissä. Tuulia oli ilahduttanut minua omilla vauvauutisillaan, heille syntyisi toinen lapsi syksyllä. Toivottavasti meidän lapsista tulisi hyviä kavereita tulevaisuudessa, tuumasin.

[Emmy]

Pesänrakennusta

27 + 4 ja vauva kasvoi vauhdikkaasti. Se olikin tällä hetkellä noin munakoison kokoinen ja raskaussovellukseni kertoi, että vaavi saattoi nähdä kohdussa unia. Äitiydestä tuli joka päivä todellisempaa ja huomasin järjesteleväni vauvan tavaroita, vauvakirjan mukaan se oli pesänrakennusta ja mielestäni melko ärsyttävää, vei keskittymisen muista asioista.

Henri oli lopulta soittanut ja sanonut, että haluaa tunnustaa isyyden, mutta ei halua huoltajuutta, tapaamisia vain. Tämä sopi minulle mainiosti ja pudotti ison kiven sydämeltäni. En halunnut, että vauva kasvaisi tuntematta isäänsä, tai että sen isä ei haluaisi koskaan tavata sitä. Mutta en myöskään halunnut, että lapsi olisi puolet ajasta jossain muualla. En jo tässä vaiheessa kestänyt ajatusta, että pieni olisi jossain muualla kuin omassa hellässä sylissäni.

Vauvan potkut, niin ihania kuin olivatkin, olivat alkaneet hieman häiritä uniani. Joskus öisin vauva myöri mahassa niin kovasti, että oli vaikea saada unta. Silti jokainen potku oli tärkeä, niistä tiesin että se oli siellä elossa ja hyvinvoivana. Raskaussovellukseni oli myös infonnut minua, että jos vauva päättäisi nyt tulla maailmaan, sillä olisi jo hyvät mahdollisuudet selviytyä, sekin helpotti oloa sellaisina hetkinä, kun pelkäsin vielä, että jotain pahaa sattuisi pienelle.

Olin yrittänyt pitää vauvan vaatekaapin melko sukupuolineutraalina ja ostanut sille kaikenlaisia värejä ja kuoseja. Kirpparit olivat olleet ystävä halpojen vaatteiden löytymisessä ja suurimman osan olinkin ostanut käytettynä. Olin myynyt autoni, koska olimme puhuneet Salman kanssa uuden maasturin ostamista Seppeleen nimiin. Autorahoista olin saanut hyvät rahat ensimmäiseen turvakaukaloon ja rattaisiin, joihin turvakaukalon sai myös kiinnittyä. Ostimme äidin kanssa myös ensipedin ja heiltä sain myös meillä käytössä oleen pinnasängyn.

Olin pompotellut ajatuksia missä vauva nukkuisi, omassa huoneessa vai minun kanssa samassa huoneessa. Ainakin aluksi olin päätynyt siihen, että vauva nukkuisi kanssani samassa huoneessa, se olisi alkuun ainakin helpointa. Ei tarvitsisi nousta sängystä joka kerta syöttämään, varisnkin jos imetys onnistuisi, ja siihen tietysti tähtäsin.

Tuulian kanssa oli tullut juteltua vauva jutuista ja äitiydestä, häneltä olin saanut hyviä vinkkejä ja rohkaisua ensimmäisen vauvan kanssa. Hän myös sanoi, että aina saa soittaa tai tulla käymään jos kaipaan tukea tai apua vaavin kanssa.

Paljon mietiskeltävää, mutta monia asioita olin saanut jo listalta ruksittua pois. Se helpotti oloa. Mielialaani kohotyi myös se, että lauantaina Chico palasi pitkän kisatauon jälkeen Inkerin kanssa takaisin kisakentille. Helmikuu oli aurinkoinen ja pakkanen nipisteli poskia, elämä oli hyvää.

[Emmy]

Musta tuntui että aloin olla aika kypsä raskaana olemiseen. Kaukana olivat ne päivät kun saatoin ihailla pyöristyvää masua peilistä ja tunnustella iloisesti potkuja. Kyllähän mä niitä edelleen ilolla tunsin, mutta en kokoajan, öisin potkut ja vauvan liikkeet pitivät minua hereillä. Lisäksi yöunta haittasivat kivut ja se että mikään asento ei tuntunut hyvältä. Aloin päivä päivältä osittaa kärsimättömänä, että saisin vauvan syliin, siihen oli kuoitenkin vielä aikaa, toukokuun toinen tuntui olevan ikuisuuden päässä.

Seppeleessä oli taas hoitajahaut auki sekä lisäksi pari yksäriä oli muuttanut pois ja yksi tilalle. Suomalainen puoliverinen joka oli pikkutarkan omistajansa kanssa asunut englannissa. Salma oli saanut Lolaksi kutsutulle tammalle pitkän pätkän ohjeita hoidosta, ruokinnasta ja tarhauksesta. Olin hieman tuhahtanut, kun Salma oli kertonut kohtaamisestaan hevosen omistajan kanssa. Salma oli aina niin ystävällinen, että tuumasin sen olleen ihan hyvä, että hän asioi kyseisen naisen kanssa. En tiedä olisinko itse osannut pitää ainakaan ilmeitäni kurissa.

"varmasti hän hieman rentoutuu, kun asettuu tänne. Varmaan aikamoinen kulttuurishokki tulla joltain hienolta brittitallilta tänne pienelle maalaisratsastuskoululle." Salma sanoi puolustellen.
Minulla oli huonot yöunet takana, joten tyydyin vain tuhahtamaan.
"Miten sulla Emmy menee, vaikutat kärttyisältä." Salma kysyi hetken katseltuaan minua toimiston sohvalta. Itse istuin koneen ääressä.
"hyvin." vastasin ärtyneesti ja ähkäisin kun vauva potkaisi kipeästi.
"mm.. Näytöt väsyneeltä" Salma jatkoi.
"vauva potki yöllä, en oikeen nukkunut.." jatkoin hyvin kireällä äänellä. Ärsytti.
"jos menisit lepäämään? Kyllä mä voin hoitaa ne paperihommat" Salma tarjoutui.
"saan mä nää tehtyä ku kerran alotin. Sä teet muutenkin 95% tän tallin hommista tällä hetkellä, että ehkä mä teen nyt jotain." sähähdin.
Salma jätti asian sikseen ja poistui toimistosta. Minua jäi harmittamaan, että olin ollut niin lyhytpinnainen Salman kanssa, auttaahan hän vain halusi.

Onnistuin syventymään ja sain paperihommat hoidettua, jonka jälkeen lähdin etsimään Salmaa ja pyytämään anteeksi.

[Emmy]

Ensimmäinen äitienpäivä

Toukokuu oli saapunut Seppeleeseen hieman koleisena ja sateisena. Nytkin, vaikka elettiin jo kahdeksatta päivää, ulkona oli hädin tuskin plussan puolella ja satoi, ihan oikeasti, lunta. Minun omassa maailmassa paistoi kuitenkin iloinen aurinko, kun silittelin viiden päivän ikäisen tyttäreni poskea. Pieni rakas oli saapunut tähän maailmaan kolmas päivä toukokuuta niin täydellisenä, kuin ikinä uskalsin odottaa.

Huonosti nukutun yön jäljiltä selkäni oli ollut sinä päivänä melko kipeä. Olin tuskaillut lievien supistusten parissa jo pari päivää, mutta ne olivat heikkoja ja menivät ohi. Olin käynyt aamulla jakamassa hevosille aamukaurat tavalliseen tapaan. Väkirehujen jako oli minulle ollut aina hyvää aamuliikuntaa, jossa sain jalat liikkeelle ja jäykän kropan vähän vertymään. Olin lyllertänyt takaisin talolle ja kärvistellyt sisään tultuani hieman voimakkaampien supistusten kanssa. Puolisen tunnin kuluttua supistukset eivät kuitenkaan alkaneet hellittää, niin kuin ne olivat tähän mennessä hellittäneet. Soitin äidille ja hän lähti hakemaan minua ja lähdimme sairaalaan.

Synnytys eteni melko nopeasti ja tyttö saapui maailmaan iltapäivän puolella. Saatuani hänet ensimmäistä kertaa syliin, en saanut sanaa suustani. Tyydyin vain nyyhkyttämään hiljaa. Hän oli niin täydellinen.
Sairaalassa alkoikin ihan uudenlaisen elämän opettelu ja vauvan hoidon kanssa haparointi. Olin lukenut kaikki mahdolliset kirjat vauvan hoidosta, mutta kun maailman pienin pikkuruinen ihminen oli niin heiveröisenä sylissäni, tuntui, että en osannut mitään. Minua kuitenkin opastettiin kärsivällisesti hoidon kanssa alkuun ja pikkuhiljaa se alkoi tuntua hyvinkin luontevalta. Imetyskin käynnistyi pienten alkukankeuksien jälkeen ihan hyvin. Sairaalassa kaikki tuntui menevän hyvin, mutta kun alkoi tulla kotiinlähdön aika, rupesin panikoimaan, miten pärjäisin vauvan kanssa yksi. Onneksi äiti oli luvannut olla auttamassa.

Äiti olikin ollut meidän kanssa kolme ensimmäistä päivää, mutta viikonlopun olimme olleet kahdestaan. Kaikki oli sujunut hyvin, vauva heräili yöllä toki syömään, mutta muuten nukkui tosi hyvin. Olin tietysti väsynyt, mutta siitä huolimatta hyvin hyvin onnellinen. Nyt lepäilin sängyssä pieni tytär vierelläni ja ajattelin, että vietin ihan ihka ensimmäistä äitienpäivää hänen äitinään. Maailmassa tuntui olevan kaikki hyvin ja ulkona piiskova räntäsadekkaan ei onnistunut latistamaan ihanaa onnenkuplaani, jonka tyttäreni oli ympärilleni tuonut.

[Emmy]

Keskikesä

Elettiin melko helteistä kesäkuun loppua, Seppeleen ympäristö vihersi valtavasti ja siellä täällä näkyi vielä kesäkukkien värejä, vaikka osa kukista olikin jo ohittanut kukkimisensa. Koko kesäkuu oli ollut melko lämmin ja suurimmaksi osaksi olimme saaneet nautiskella aurinkoisista päivistä. Tai toiset nautiskeli ja toiset ei, me oltiin vauvan kanssa vähän tuskailtu kuumassa talossa. Vanha puutalo tuppasi keräämään lämpöä seiniin ja kun se kerran pääsi lämpenemään, oli sitä hankala viletää. Olin onneksi saanut hankittua ilmaistointilaitteen makuuhuoneeseen, joten sain sen viilennettyä ennen vauvan nukkumaanmenoa. Silti yöllä heräiltiin toisinaan ihan hikisinä ja kärttyisinä.

Tytön nimiäisiä vietimme pienen perhe ja ystäväporukan kanssa kesäkuun puolessa välissä. Neidistä tuli Olivia Amber Daukes, halusin nimen joka sopisi niin suomalaiseen, kuin amerikkalaiseen puheeseen, joten olin päätynyt Oliviaan. Amber taas oli isän äidin nimi, joten olin halunnut valita myös sen tytölle. Nimi oli minusta kaunis ja sopi neidille täydellisesti. Lempinimenä Oliviaa kutusuttiin toisinaan myös Luluksi, yleensä minun tai isovanhempien toimesta.

Henri oli tavannut tyttärensä kesäkuun alussa ensimmäistä kertaa. Hän oli päättänyt tunnustaa isyyden ja olimme päässeet myös sopuun tapaamisista. Myös nimiäisissä Henri oli mukana ja niiden jälkeen minulle jäi asiasta hyvä fiilis, olin tyytyväinen, että Olivia saisi oppia tuntemaan isänsä.

Olin viettänyt Juhannuksen Lulun kanssa vanhempieni mökillä, jonne olivat saapuneet myös minun isovanhempani, eli isän vanhemmat Coloradosta. He eivät kovin usein vierailleet Suomessa, mutta uusi lapsenlapsenlapsi ja Suomen kesä houkuttelivat heidät matkustamaan tänne. Meillä oli kaikenkaikkiaan täydellinen ja keskikesän taikaa täynnä oleva juhannus. Söimme hyvin, uimme ja nautimme lämpimistä, pitkistä kesäilloista. Minä sain ajoittain pieniä hengähdystaukoja, kun mökki oli täynnä pientä tytärtäni palvovia isovanhempia. Kaikki olivat ihan lumoutuneita Oliviasta, minä myös, joten ihan kauhean kauan aikaa en aina malttanut tytöstä erossa pysyä.

Juhannuksen jälkeinen kesästä nauttiminen, ei loppunut, vaikka olimme tänään palanneet mökiltä takaisin Seppeleeseen. Olivia oli nukkunut mökillä ja autossa hyvin ja oli hyvin pirteä kun saavuimme talolle. Minulla oli ollut ajatus ratsastaa Chicolla vielä tänään, ennen kuin Olivia pitäisi laittaa nukkumaan. Toivoinkin talliin mennessäni, että löytäisin sieltä, jonkun lapsenvahdiksi. Olivia oli aika tyytyväinen vauva ja se oli ainakin vielä melko helppo ojentaa kelle tahansa vanhdittavaksi.

Tallissa oli kuitenkin hyvin hiljaista. Oliko kaikki vasta palaamassa juhannuksien vietosta, vai niin krapulassa, että tallille menosta ei tullut mitään. Olin jo luovuttamassa Chicon ratsastamisen suhteen, kunnes törmäsin Oilin karsinalla Lyytiin.
"Hei! Luulin jo, ettei täällä ole ristin sielua! Miten sun juhannus meni?" Tervehdin Lyytiä.
"Aika kivasti, oltiin mökillä." Lyyti vastasi. "Oli kuitenkin pakko päästä tänään jo talille."
"Tietysti. Ehditkö jo ratsastaa? Ajattelin, että olisin päässyt treenaamaan tänään vielä Chicolla, mutta tää nappula tarvitsisi hoitajaa." Sanoin ja osoitin sylissäni jokeltelevaa Oliviaa.
"Mulla on hommat jo valmiina, joten tosi mielelläni!" Lyyti ilmoitti.
"Ihanaa! Meinasin, jo että pitää antaa ratsastuksen tänään olla, kun en meinannut löytää täältä ketään."

Lyytin ottaessa Olivia huomaansa, lähdin hakemaan Chicoa tarhasta. Se löntysteli vihellyksestä luokseni ja sai heti palkkioksi omenan.
"Hei Ukkeli, mitäs sanot jos lähdettäisiin treenaamaan, ihan vaan kahdestaan.." Höpötin Chicolle ja suukotin sitä poskelle.

[Emmy]

Syksy

Lulu tutkaili maassa rapisevia punaisia vaahteranlehtiä. Minni haisteli siinä vieressä ja kävi hieman nuolaisemassa Lulun naamaa, mikä sai Lulun pyllähtämään maahan. Lulu päästi ilmoille kimeän kiljaisun ja itkun. Huokaisin ja kävin poimimassa keltaiseen kuoripukuun puetun lapsen maasta. Lulu lopetti itkemisen suunnilleen heti kun pääsi syliin. Minni hyppäsi jalkaani vastaan ja yritti tavoittaa Lulua, Minniä aina huoletti, jos Lulu itki, vaikka oli usein siihen syypää töniessään tytön vahingossa kumoon tai varastaessaan hänen leluja. Lulun paha mieli oli haihtunut yhtä nopeasti kuin oli tullut ja nyt tyttö naureskeli koiralle.
- Koija, koija, Lulu hoki
Kävelin Lulu sylissäni talliin ja toimistoon, Minni seurasi perässä. Istahdin toimiston tuoliin ja päästin Lulun lattialle istumaan. Nurkassa oli Lulun leluja pienessä korissa, koska tavallisesti tyttö istui seuranani toimistossa, kun tein töitä. Lulu oli jo päiväkodissakin, mutta usein hän sai viettää myös aikaa toimistossa kanssani.
Lulun vauvavuosi oli kulunut nopeasti ja toukokuussa tyttö oli täyttänyt vuoden. Kesän aikana neiti oli opetellut kävelemään, puhumaan yksittäisiä sanoja ja saako kissan hännästä vetää. Elokuussa kodinvaihtajana meille tullut sekarotuinen Minni-koira oli päässyt tutustumaan elämään taaperon kanssa ja miten väistellään hevosten kavioita. Minnistä oli nopeasti tullut hyvä tallikoira ja meille tärkeä perheenjäsen. Se yleensä tervehti iloisesti tallille tulijoita ja juoksi Senseä karkuun, toimistossa se makoili kiltisti omalla paikallaan ja otti vastaan rapsutuksia tuntilaisilta ja hoitajilta.

Chicon kanssa en ollut kevään tai kesän aikana kerennyt kisaamaan ollenkaan. Olimme käyneet muutamassa valmennuksessa, pitämässä kuntoa yllä ja nostamassa hieman taitotasoa, mutta kesä otettiin aika rennosti ja Chico oli pitkän pätkän laitumella. Nyt syksyllä olimme palanneet treeniin ja parit kilpailutkin oli jo kalenteriin lyöty lukkoon. Myös omalla tallilla olisi tarkoitus järjestää pienimuotoiset kenttäkilpailut, yksityiskohdat piti vain hioa kuntoon ja saada muutama sponsori.
Hannes oli ottanut tallinomistajan taakkaa harteiltani kiitettävästi olin saanut keskittyä myös omaan hevoseeni ja viettämään lapseni kanssa aikaa. Olin tyytyväinen omistajavalintaan ja yhteistyömme oli lähtenyt hyvin käyntiin.

Naputtelin muutaman rehutilauksen valmiiksi koneella ja tilasin satulahuopia ja Röstille uudet suitset, jotka se oli onnistunut hajottamaan. Suljin koneen ja käännyin Lulun puoleen.
- Haluatko lähteä katsomaan hevosia? Kysyin ja Lulu rupesi hihkumaan.
Pienestä pitäen hevoshulluksi opetettu tyttö rakasti katsella hevosia ja silitellä niitä. Chico erityisesti tykkäsi tytön turvanhipsuttelusta.
Lähdimme neidin ja koiran kanssa hakemaan Chicoa. Pihalla ihana syysaurinko lämmitti ja teki puiden väreistä entistä kirkkaampia. Ilma oli melko lämmin ja kuiva, täydellinen syyspäivä kaiken kaikkiaan. Lulu tutkaili taas kuivia lehtiä maasta ja tykkäsi rapistella niitä käsissään. Kävelin hissukseen kohti Chicon tarhaa Minni kipitti edellä häntä heiluen ja Lulu tuli hitain taaperon askelin perässä pysähdellen joka toisella askeleella keräämään jotain maasta.

[Emmy]

Hetkiä kuluneelta viikolta

Olivia harjoitteli palikoiden laittamista oikeista koloista laatikkoon, Minni oli apuna nakertamassa palikoista paremman muotoisia.

Minni yritti tehdä tarkempaa tuttavuutta Sensen kanssa, mutta se ei osoittautuntu kovin hyväksi ideaksi.

Salma tuli käymään teellä ja jutustelimme ummet ja lammet kaikesta mahdollisesta.

Salman kanssa käytiin myös pellolla ottamassa rallia Chicon ja Bonnien kanssa.

[Emmy]

Path

Emmy ja Olivia löysivät yhdellä syysretkellä ihania pieniä polkuja metsästä.

[Emmy]

Toad

Olivia löysi talon edustalta ison sammakon, joka hyppi hyvin vikkelästi taaperon sormien ulottumattomiin.

[Emmy]

Walk of Shame

sunnuntailta
Meni pitkälle iltapäivään ennen kuin pääsin pois päivystyksestä. Isä tuli hakemaan, Olivia oli vielä vanhempieni luona. Isä mietti miten pärjään taaperon kanssa ja pitäisikö minun tulla hetkeksi kotiin toipumaan. Vakuutin pärjääväni ja kiistelin, että en voi olla tallilta pois.
"Et sitte mene ratsastelemaan tolla jalalla!" Isä kivahti.
"En mä tyhmä oo.." totesin ja painoin pääni.
Koko homma nolotti muutenkin, kaikki siinä metsästysmajalle kutsuttu ambulanssi, vaikka se olikin myös Mannyn takia ja humalatila, joka yhdessä napakan iskun kanssa päähän oli aiheuttanut hetkellisen sekavuuden, ensihoitajien vaatima puhallutus ja sitten katseiden vaihto kun numerot olivat ilmestyneet taululle. Manny oli saanut näyttää kuolevalta paareilla ja minä olin saanut istua penkissä. Matka ei ollut kovinkaan mukava. Päivystyksessä oli saanut odottaa röntgeniä ja ihan kaikkea. Olin hieman siistinyt tarinasta vanhemmilleni kertomaani versiota. Ei niiden ihan kaikkea pitäisi tietää. Onneksi päävammani ei ollut kuhmua kummempi, joten en joutunut jäämään päivystykseen tämän pidemmäksi aikaa. Pään kolauttamisestakaan en ollut äidille puhelimessa maininnut. Ihan turhaa huolta.

Ajoimme vanhempiemme talolle, missä isä pakotti minut kuitenkin myöhäiselle lounaalle. Olivia kertoili mitä oli mummolassa viikonloppuna puuhaillut ja näytti piirtämään kuvia sekä ihmetteli miksi minulla oli tikut mukana ja jalassa pinkki saapas. Yritin selittää että äiti kaatui ja satutti jalkansa, mutta selitys jäi vähän ontuvaksi (pun intented) ja Olivia kyllästyi ja lähti olohuoneeseen leikkimään. Vietimme iltapäivän lopun vanhemmillani ja pitkin hampain isä suostui ajamaan meidät kotiin. Valkoinen talo oli onneksi pääasuinkerroksessa yksikerroksinen, joten ainoat portaat olivat ulko-ovelle. Ulkona oli pakkasta ja piha oli hieman liukas. Onnistuin taiteilemaan itseni sisälle ja isä toi Olivian tavarat. Varmistettuaan vielä noin kymmenen kertaa että me pärjäisimme, hän lopulta suostui lähtemään kotiin.

Huokaisin syvään, ruokin Minnin ja annoin Olivialle iltaruuan. Hän söi ilahduttavan omatoimisesti ja hyvällä ruokahalulla. Sen jälkeen tyttö lähti leikkimään ja kampesin itseni sohvalle. Olin laittanut viestiä Hannekselle, et pääsivätkö kaikki hevoset ja ihmiset majalta tallille. Mies ei ollut vastannut viestiini. Iiris oli onneksi jo aamupäivällä laittanut viestiä, että oli tuonut Lilin takaisin. Se helpotti vähän oloani. Harmistus oli kuitenkin hyvin suuri kun tiesin, etten pääsisi debytoimaan estetaivaltamme kotikisoihin nyt marraskuussa. Muutenkin taaperon kanssa kahdestaan selviäminen jalka paketissa hieman hirvitytti, mutta luultavasti äiti vaatisi päästä käymään ainakin muutaman kerran viikossa. Tallilla oli onneksi hyvät työntekijät, joten raskaammat duunit sujuivat heillä, paperia pystyi onneksi pyörittämään kinttu ylhäälläkin. Eniten tässä hiersi se etten pääsisi hevosen selkään kuuteen viikkoon. Lääkäri oli pitäny minulle ankaran saarnan, etten missään nimessä saisi kivuta selkään ennen virallista lupaa, kun olin kertonut, että omistan tallin. Hänellä oli ilmeisesti aiempaa kokemusta ratsastajien hoidosta. Pitäisi kai totella. Kinttua pakotti hieman kipsin alla ja ihoa kutitti, nostin jalan sohvapöydälle tyynyn päälle ja katselin Olivian leikkiä. Hän leikki tyytyväisesti itsekseen. Minua hieman väsytti yö oli ollut risaisa ja päivystyksessä en ollut juuri nukkunut. Olin miettinyt minne kuoleman sairaan näköinen Manny oli viety ja sitä miten pärjäisin jalan kanssa. Olin tuuminut, josko ystävät ja tallilaiset auttaisivat arkiaskareissa. He olisivat kuitenkin päivittäin tallilla ja helposti lähettyvillä.

Olivian mentyä nukkumaan oli pakko könkätä keppien kanssa vielä talliin tarkistamaan, että kaikki hevoset olivat päässeet kotiin ja Lili oli omassa karsinassaan. Hevosilla oli iltaheinät kesken ja rauhallinen rouskutus täytti tallin.
"Hei tyttö." Sanoin Lilille, se nosti päänsä. Silitin tamman silkistä turpaan ja se mupelsi huulillaan sormiani.
"En pääse nyt hetkeen ratsastamaan sulla.." kuiskasin ja harmistus vain kasvoi entisestään kuin katselin tamman suklaanruskeita silmiä.
Kävin vielä moikkaamassa Chicoa ja varmistin, että Arktik oli karsinassaan. Minulla ei ollut tietoa oliko Manny jo päässyt kotiin.
Toimistossa oli valot ja kävin vielä sammuttamassa ne kiitollisena, ettei Hannes ollut siellä. En jaksaisi mitään höpinää parantavista kivivoimista. Könkkäsin pihan yli kotiovelle. Pakkanen oli kiristynyt ja sain olla varovainen etten liukasutunut. Pitäisi valjastaa joku hiekottaamaan piha jos pakkanen jatkuisi. Sisällä kaaduin sänkyyn ja nukahdin heti.