|
Post by Salma on Sept 9, 2020 20:02:04 GMT 2
Aleksanteri
Mä olin just ehtinyt luikahtaa sisään kukkapaita hehkuen ja ottaa pari varovaista askelta kohti buffaa, kun jostain vintin hämäristä irtos pitkänhuiskea vaalea hahmo mun luo. Puoli sekuntia mä ehdin tuijottaa sitä (AIKUINEN nainen??? Joku isoripsinen?? Puhumassa mulle??) ennen ku tajusin että se oli Pirre.
Musta tuntu et mut heitettiin suoraan haialtaaseen, vedettiin tikkaat pois ja käskettiin uimaan turvaan.
"Aleksanteri, ei sulla sattuis olemaan tupakkaa."
Mä en tienny että Pirre ties että mä poltin. Totta kai se oli nähny mut autotallin kulmalla nelkytviis kertaa viikossa, mut en mä jotenki ollu tajunnu että se YMMÄRS mitä mä siellä tein. Mä olin ajatellu suunnilleen niin, et koska se oli aikuinen-aikuinen, sen pään sisällä oli joku filtteri joka sumensi mun naaman kun mä olin röökillä tai tein jotain muuta pahaa.
Mut Pirren naamasta päätellen se ties varsin hyvin mitä se halus ja mitä mä voin sille tarjota.
"Ööö", mä vastasin ja tunsin, miten mun naama karahti yhtä punaiseksi ku kukat mun paidassa. "Ne on mulla tuolla.. tota..."
Mun oli pakko yskästä. Röökit oli takin taskussa mun lokerossa. Mä en todellakaan halunnu Pirreä mukaan millekään pikku romanttiselle juttutuokiolle VÄHÄN SYRJEMMÄLLE... mut jotenki täpötäys heinävintti ja Pirren vältteleminen kieltävän vastauksen jälkeen tuntu jotenki vielä kauheemmalta.
"Tuu mun mukaan tonne, tai siis..." Mä katsoin jonneki Pirren rinnusten suuntaan ennen ku tajusin et se oli huono vaihtoehto ja parkkeerasin katseen about sen napaan. "Ne on tossa viereisessä huoneessa."
Niska niin punaisena, et sitä olis voinu käyttää paistinpannuna, mä lähdin luotsaamaan Pirreä kohti mun kallisarvoista röökivarastoa.
|
|
|
Post by Tuulia on Sept 10, 2020 12:04:03 GMT 2
Lähes koko Seppeleen väki valui pikkuhiljaa vintille, ja aika paljon tuntemattomiakin ratsastajia, myös ruotsalaisia ja norjalaisia. Kisaviikonloppu oli ohi. Olin tänään ollut Mikun, Lukan ja mummin kanssa katsomassa kilpailuja, kun kaikista isoimmat ja korkeatasoisimmat luokat ratsastettiin. Siellä oli ollut niin hienoja ratsukoita!
Vaan oli Miku ja Biancacin olleet hieno ratsukko eilen puhtaalla ja tasapainoisella suorituksella, joka siivitti heidät 110 sentin luokan voittoon. Olin niin ylpeä miehestäni, ja samoin olivat ruskamäkeläiset. He olivat eilen tulokset kuultuaan kutsuneet meidät illaksi tallille kohottamaan maljan oman tallinsa ratsukolle. Siellä oli ollut erittäin vähän porukkaa Seppeleen heinävinttiin verrattuna, ja siellä olikin harmiteltu, ettei muut tallilla valmentautuvat päättäneet osallistua naapuritallin mittelöihin. Liekö olisi Ruskamäki niittänyt enemmänkin mainetta ja kunniaa.
Miku oli osallistunut myös omalla hevosellamme Indyllä, joka oli myös tehnyt tasaisen suorituksen yhdellä tiputuksella, mikä oli loistava tulos ensimmäisistä kisoista. Indy oli myös käyttäytynyt hevosiksi kilpailupaikalla, mikä oli ollut hieman yllättävää. Ehkä se oli ollut niin hämmentynyt, ettei ehtinyt tuittuilla.
Miku koki olonsa hieman vaivautuneeksi, hän oli varmaan tottunut välttelemään Seppelettä takavuosien tapahtumien myötä. Olin varma, ettei kenelläkään ollut enää oikeasti mitään häntä vastaan, mutta eipä Miku ollut niin innokas lähestyä puolituttuja tai tuntemattomia ihmisiä. Minä sen sijaan viihdyin vinttijuhlissa ja tervehdin ystäviä. Päädyin juttelemaan Pirren kanssa lapsien kuulumisista, ennenkuin joku hänen tuttu miekkonen alkoi jutella Pirrelle. Kävin myös tervehtimässä Lyytiä, joka jutteli Liinun ja Eedin kanssa, joka kertoi aloittavansa työt Seppeleessä. Lyyti oli sijoittunut hienosti luokassaan, kuten myös Pyry, jota kävin myös onnittelemassa. Alviinaa koitin vältellä — huhujen perusteella olin tehnyt johtopäätökseni, että hänen seuransa ei tietäisi ainakaan mitään hyvää.
Nella näkyi istuvan Saagan kanssa seinän vierustalla. Kaverukset juttelivat ja nauroivat. Heidän ystävyys ei kadonnut, vaikka toinen välillä ei ehtisikään niin käydä tallilla, tai vaikka he olivat kasvaneet teineiksi, ensi vuonnahan heillä olisi jo rippijuhlat. Saaga oli ratsastanut puhtaan radan ja sijoittunut kolmanneksi samassa luokassa, jossa Miku ratsasti Indyllä. Nella oli varmaan toiminut jälleen kisahoitajana, se taisi kiinnostaa tyttöä kilpailuja enemmän. Niin oli vähän minunkin kohdalla, edellisissä kilpailuissa olin vain tippunut ja katkonut käteni. Hyppäsin toki edelleen esteitä, ja olin menossa tulevalla viikolla Ruskamäkeen tunnille, mutta en varmaan alkaisi enää valmentautua ja kilpailla. Oli mukavaa seurata Mikun kisauraa sivusta. Juhlat heinävintillä olivat myös mukavat, kun pääsi tapaamaan melkein kaikki tallilaiset, ja niistä tuli mieleen muistoja niin leirisynttäreistä kuin polttareista vuosien takaa. <3
|
|
|
Post by Sarah R. on Sept 10, 2020 20:40:33 GMT 2
Mä nyhdin mun tummansinisen jumpsuitin taskun reunaa, jotten olisi repinyt asun yläosan pitsiä repaleiseksi. "Lopeta", Ellie tuhahti mun vieressä ja tuuppasi kevyesti kättäni, jolloin se heilahti suoraksi kylkeni viereen. Se ei tietenkään tiennyt miksi mua yhtäkkiä hermostutti nousta portaat heinävintille, eikä se liittynyt mitenkään siihen kysymykseen, että jäisikö mun luvattoman korkeiden piikkikorkokenkien korko jumiin portaiden väliin.
Valkoiseen, ihonmyötäiseen mekkoon pukeutunut Ellie tuuppasi mua uudelleen ja sen avulla me noustiin portaat Seppele cupin after ridelle. Enhän mä edes tuntenut sieltä melkein ketään ja niiden kanssa, jotka tunsin, en halunnut edes keskustella. Ehkä nyt olisi hyvä hetki tutustua uusiin tyyppeihin ja ensisijaisesti tietenkin edustaa Auburnia.
Kotoisa oli hyvä sana kuvailemaan Seppeleen heinävinttiä eikä joukkoon sulautuminen (siinä määrin mitä me hyvin laittautuneina sulauduttiin) ollut kovin vaikeaa. Mä onnittelin hyvin sijottuneita ratsastajia, jotka tunnistin naamakertoimelta ja vuorotellen Ellien kanssa puhelin small talkia erinäisten ihmisten kanssa. "Käydäänkö hakemassa syömistä? Ja juotavaa." Ellie ehdotti ja mä myötäilin hymyillen. Vatsanpohjassa kurni jo malttamaton nälkä.
|
|