Janna Luhta
Uusi ihmettelijä
Seppeleen estevalmentaja
Posts: 25
Koulutaso: vaB
Estetaso: 160 cm
|
Post by Janna Luhta on Aug 4, 2020 11:04:37 GMT 2
5.6. ELOKUUN VALMENNUS - HEVOS I VIELÄ YLEMMÄS! Alsila, Rasmus - Rosengårds Coral
Berg, Kristian - Kallan Verdigris
Hilvan, Elias - Lynchburg Cablegram
Joutsjoki, Susanna - Rosegarden's Tayanita
Rosengård, Josefina - Rosengårds Belisa
|
Kova tuuli on vähällä siirtää valmennuksen maneesiin, mutta urheat ratsukot vakuuttavat pärjäävänsä tummenevan taivaan alla Seppeleen kentällä. Jannalla ei ole yhden punaisen pystyn kanssa juurikaan radanrakentamista, joten hän keskittyy lämittelyn aikanakin valmentamiseen. Hevoset hölkkäävät reippaassa ravissa ympäri kenttää ja ratsastajat hikoilevat saadakseen niihin rentoutta ja eteenpäinpyrkimystä. Kun hevoset alkavat vetreytyä, jatketaan harjoitusta laukassa. Tällä kertaa tasaisella ollaan pitkään: ennen varsinaista estetehtävää tehdään vielä temponvaihteluita käynnissä hakien hevosiin kuuliaisuutta ja herkkyyttä. Tänään hypätään korkeutta. Pysty on aluksi noin metrin korkeudella letkeiden lämmittelyhyppyjen ajan. Hyppyjen välillä tehdään toisella pitkällä sivulla kolmikaarista kiemurauraa ensin ravissa ja sitten laukassa. Hevosten lämmetessä Janna ottaa ratsukot esteelle yksi kerrallaan ja kehottaa muita jatkamaan taivutuksia ja temponvaihteluita. Pystyä hypätään yksitellen sekä apupuomilla että ilman ensin 10 senttiä alle ratsukon maksimikorkeuden ja sen jälkeen maksimikisakorkeudessa. Hypyissä keskitytään hyvään lähestymiseen. Janna hinkkaa pitkään ratsastajien istuntaa esteillä. Loppuvalmennuksesta ratsukot saavat kokeilla myös paria hyppyä, jotka ovat yli maksimikorkeuden. Hyvien suoritusten jälkeen, loppukäyntien alkaessa, taivas alkaa repeillä ukkoseen. Maksuaikaa 31.8. asti. Valmennuksen maksuhaaste: Hyppääminen herättää tunteita - mutta millaisia ja kehen ne kohdistuvat? Maksuhaasteet ovat vapaaehtoisia ideoita tuotoksia varten.
|
|
|
Post by Jusu on Aug 4, 2020 12:07:01 GMT 2
Kumiseva ukkonen sopi kuvaan. Josefinan ilme oli yhtä tummanpuhuva kuin taivas, eikä hän alahuulensa intensiivisestä pureskelulta ja kulmien kurtisteluiltaan kerennyt huomaamaan, kuinka Belisan korvat heilahtelivat hänen suuntaansa. Oli kuin herkkä tamma olisi kysellyt, oli ratsastajalla jokin hätänä ja oliko sen itsensäkin syytä huolestua.
Tamma oli tehnyt mahtavia hyppyjä. Josefina oli yllättynyt positiivisesti siitä, miten hyvältä Belisa oli tuntunut läpi valmennuksen. Yli kukauden kestänyt yhteinen treenitauko ja sen ajalle sijoitettu pieni laidunloma oli aiheuttanut valmennuksen lähestyessä kasvavaa jännitystä, joka oli onneksi osoittautunut turhaksi.
Vai oliko se sittenkään onni?
Tietysti Josefina oli iloinen siitä, että Niilolla sujui Belisan kanssa niin hyvin, että tamma oli omistajansa ratsastamana pysynyt rentona, letkeänä ja kilttinä ratsuna, joka lähestyi kasvavaa punaista pystyestettä innokkaan tuntuisena. Mutta mikä ratsuttaja Josefina oikein oli, jos ratsu, jota hänen oli määrä kouluttaa, edistyi näin hyvin ilman häntä? Ei kai ainakana kovin tarpeellinen. Ei ehkä minkäänlainen. Ehkä pelkkä liikuttaja.
Olipa sitten hyvä, ettei Josefinan tulevaisuus enää nojannut pelkkään ratsastamiseen ja kouluttamiseen. Kesän aikana myönnetty opiskelupaikka alkoi tuntua kultaakin kalliimmalta, kun Josefina luovutti Belisan valmennuksen jälkeen Niilon käsiin. Pikkuruunikko tervehti omistajaansa iloisella ilmeellä, ja Josefinan sydäntä kivisti hieman. Maitovarsasta asti Belisa oli ollut hänen lemmikkinsä, se yksi ylitse muiden, ja nyt hän ei ollut Belisalle mitään erityistä.
"Haluaisitko sä alkaa itse käydä sillä näissä valmennuksissa?" Josefina kysyi latteasti, eikä tiennyt toivoiko kieltävää vai myöntyvää vastausta. "Emmä varmaan", Niilo sanoi varovaisesti ja vilkaisi Janna Luhtaa. Ah, Josefina tunnisti ilmeen. Tuolta näytettiin silloin, kun ihailtiin jotakuta niin paljon, että mieluummin ei tultu tämän toimesta nähdyksi ollenkaan.
Ja joskus aikaa sitten Niilo oli suhtautunut häneen samalla tavalla. Se oli tuntunut omituiselta ja hupsulta, mutta nyt kun niin ei enää ollut, Josefina huomasi kaipaavansa turhamaisesti nuoremman ratsastajan ihailua.
"Tai siis, mähän en ole yhtään niin hyvä kuin noi muut", Niilo vielä selitti ja katsahti Susannan ja miesratsastajien suuntaan. "No mutta teillä taitaa mennä Belisan kanssa jo aika kivasti kuitenkin", Josefina, tuo paatunut kannustaja, rohkaisi. "Joo, mutta en mä olisi osannut hypätä sillä tota estettä. Se oli aika iso. Varmaan metrikolkyt?" poika veikkaili.
Josefina ei sanonut, ettei uskonut esteen olleen kuitenkaan aivan niin korkea. Pieni palanen arkistunutta arvostusta tuntui hivelevän hyvältä. Sen turvin nainen asetteli valoisampaa ilmettä kasvoilleen.
"Pojat, eiköhän aleta tehdä lähtöä", hän hoputti sitten Niiloa ja Rasmusta. "Ehkä ehditään ajaa kotiin ennen pahinta sademyrskyä."
Eivät he ehtineet.
|
|