#24
Näin rentoudut kolmessa vuorokaudessa, à la Seljavaara
Day 2
Sarah ja Manny olivat kiertäneet metsälammen koirien kanssa heti aamupalan jälkeen. Lumen vuoksi retkessä oli mennyt melkein 1,5 tuntia, kun normaalisti sen olisi taittanut puolessa. He eivät olleet löytäneet lumikenkiä, vaikka sellaiset aivan varmasti mökillä oli ja olivat päätyneet siihen, että ehkä ne oli jätetty huolimattomasti johonkin pihalle ja nyt niitä oli mahdoton löytää lumen alta.
Sarah ei olisi ikinä uskonut, että Mannyn kanssa oli niin helppo vain olla, hän saattoi huoletta puuskuttaa ja nauraa rämmittyään lumessa ja aloittaa lumisodan jossa sai itse aivan yhtä lailla lumipesun, kuin toinenkin. Sarahin oli äärimmäisen helppoa hengittää Mannyn seurassa ja se oli tervetullut tunne kovin täsmällisen ja tarkan elämän keskellä.
"Mä en ymmärrä miten ihmiset voi elää omakotitaloissa isolla pihalla ilman jotain lumilinkoa tai traktoria", Sarah huokaisi kaaduttuaan selälleen lumikinokseen sen jälkeen, kun he olivat saaneet raivattua mökin pihamaan tärkeimmät väylät pois lumesta. Taivas näytti harmaalta, vaikka oli vielä valoisaa, luultavasti he saisivat uuden lumimyrskyn niskaansa illan ja yön aikana.
“Haba kasvaa, kun tekee pihahommia”, Manny naurahti. Se kellahti hankeen Sarahin viereen ja nakkasi kinoksesta lumikokkareen metsänrajaan, jonne koirat iloisesti pomppivat sitä etsimään. Sarah nauroi.
“Millainen sun kämppä on?” Manny kysyi sitten. Se katsoi Sarahiin ja yritti kuvitella sen asuntoa - se oli varmasti siisti ja tyylikäs, kuten Sarahkin. Vaikka miksei Sarahissa olisi voinut asua joku hieman boheemimpikin puoli.
"Ihan perus kerrostalokaksio kai? On se aika iso, siinä on sauna ja lasitettu parveke ja iso keittiö suoraan olohuoneen yhteydessä. Se on kuudennessa kerroksessa, Kallan keskustassa", Sarah kertoi ja käänsi katseensa Mannyyn pieni hymy huulillaan.
"Paljon harmaata, ruskeaa ja vihreää", nainen lisäsi. Ei se osannut kuvailla asuntoaan sen paremmin.
"Sä voit tulla katsomaan sitä joskus, jos eksyt Kallan suuntaan", Sarah hymyili.
"Entä sun?"
Manny hymyili pienesti. Ehkä se joskus ottaisi asiakseen lähteä Kallaan, tiedä häntä. Ei Liekkijärveltä sinne lopen kauaa ajaisi.
“Mä asun rivitalossa”, Manny kertoi. “Se on omistusasunto. Aika pieni, mutta ihan kotoisa. Remontoin sen aikoinaan, silloin kun ostin sen siellä oli vielä edellisen asukkaan ruusutapetit 70-luvulta ja myrkynvihreä vessa”, se jatkoi naurahtaen.
Ei Manny ollut mikään varsinainen sisustusintoilija, mutta se oli ollut jo hieman liikaa jopa hänelle.
“Siinä on pieni takapiha ja metsä ja lenkkipolut alkaa heti talon vierestä. Musta ei varmaan ois kerrostaloasujaksi”, se myönsi sitten hymyillen.
Sarah nauroi tapeteille ja Mannyn tunnustukselle. Vaati kieltämättä omanlaisen luonteen selvitä aamuseitsemältä aloittavista kiviporauksista ja jonkun naapurin bangoharjoituksista.
"Eikö myrkynvihreä vessa ollut sisustussuunnittelijan unelma?" Sarah kysyi ja huokaisi sitten syvään.
"Pitäiskö mennä tekemään ruokaa, mulla alkaa olla vähän nälkä", nainen ehdotti. Noustessaan ylös se pölläytti "vahingossa" lunta vielä maissa olevan Mannyn päälle.
"Hupsii", Sarah totesi virnistäen nähdessään miten toinen oli valkoisen puuterilumen peitossa.
Manny pärski lunta naamaltaan ja nousi salamavauhtia Sarahin perään, joka vaistomaisesti kiristi tahtia. Nauraen Manny nakkasi - hieman huti - lunta Sarahin suuntaan ja nauroi.
Ruuanlaittomahdollisuudet olivat rajalliset, sillä mökki oli hyvin askeettinen. Onneksi oli viiniä, sillä sen voimin kokkailu oli ehdottomasti mukavampaa eikä “keittiön” puutteetkaan harmittaneet.
“Ootko nähnyt niitä videoita, missä joku mies kokkaa jossain metsässä talvisin ihan hulluja gourmet-annoksia?” Manny kysyi Sarahilta silputessaan ruohosipulia vanhan, visakoivusta tehdyn leikkuulaudan päällä. “Oiskohan meidänkin pitänyt kokeilla?”
Sarah hymähti huvittuneena.
"Olisko meistä aineksia erämökin top chef-kilpailuun?" nainen kysyi odottaessaan, että voinokare suli keittolevyllä olevalla vanhalla valurautapannulla. Herkullinen ruoan tuoksu täytti mökin ja sai koirat haistelemaan ilmaa innoissaan.
"En oo siis nähnyt niitä, mut voin vaan kuvitella", Sarah jatkoi hymyillen ja hörppäsi punaviiniä, jota oli kaatanut kuksaan, sillä mökissä ei ollut kirjaimellisesti muita mukeja. Edes muovisia kerttismukeja.
"Tykkäätkö sä laittaa ruokaa?" Sarah tiedusteli ja laski kaksi pihviä paistinpannulle.
“Todellakin olisi”, Manny sanoi ja kaatoi silputut ruohosipulit avattuun jogurttipurkkiin. Se alkoi leikkaamaan valkosipulia ja kohautti Sarahille olkiaan. “No, kai mä tykkään. En mä oo silleen varsinaisesti ikinä aatellu asiaa. Pakkohan sitä on syödä henkensä pitimiksi, niin miksei siitä ruuasta sitten samalla vaivalla tekis maistuvaa. Et kai mä oon salaa sisälläni joku pieni hifistelijä”, se naurahti.
Bonnie ja Jackie olivat hivuttautuneet Sarahin taakse makupaloja kerjäämään. Mannyn matala käsky ja tiukka katse saivat ne kuitenkin valumaan takaisin makuupaikoilleen, josta ne edelleen herkeämättä seurasivat kaksikon ruuanlaittoa.
Sarahia hymyilytti miten koirat tottelivat Mannyä, vaikka houkutus paistuvan lihan tuoksussa oli varmasti vastustamaton. Sarah ei ollut itse ikinä ajatellut hankkivansa koiraa, sillä määrällä mitä latina matkusteli kisoissa ympäri Eurooppaa, ei voinut sitoutua olemaan kotona.
"Pieni hifistely on aina hyvästä. Mä oon aina tykännyt laittaa ruokaa, mutta toisaalta se on ohjelmoitu syvälle mun abuelan toimesta. Me kokataan edelleen sen kanssa yhdessä joka kuukausi, vaikka nykyään se taitaa olla enemmän mun kokkailuja kun abuela seuraa keittiön pöydän ääressä mun tekemisiä ja huutaa jos laitan liikaa paprikaa tai suolaa johonkin", Sarah hymyili hieman surumielisesti, kunnes heilautti kasvoilleen karanneen hiussuortuvan olkansa taakse ja vilkaisi Mannyä kohti.
"Mun viini loppui jo", Sarah naurahti ja näytti tyhjää kuksaa Mannylle kuin ei olisi tiennyt mihin punainen juoma oli kadonnut.
“Kuulostaa mukavalta”, Manny sanoi vilpittömästi. Se vilkaisi Sarahia pienesti hymyillen. “Mun
nonna on jo kuollut, mutta muistan että se teki tosi hyviä lihapullia. Sen taidot ei kyllä tainneet ikävä kyllä periytyä isälle - sillä on nykyään kodinhoitaja, joka tekee ruuat.”
Manny laski jogurttipurkin kädestään ja kääntyi virnistäen kurkistamaan Sarahin kuksaa todetakseen sen tyhjäksi.
“No katos vaan. Mullakin taitaa olla enää vaan tilkka pohjalla… Mihin lie menevät”, se naurahti ja ojensi pöydällä olevaa viinipulloa lähemmäs Sarahia kaataakseen sille uuden kuksallisen.
“Laitetaanko täysi kuksallinen?”
Sarah ojensi kuksaansa nauraen. Se oli otettu siitä, että Manny oli kertonut omasta nonnastaan ja isästään, mutta myös iloinen ettei sanat laskeneet heitä kurjaan hiljaisuuteen jossa muisteltiin vain edesmenneitä sukulaisia. Sarahilla niitä riitti liiaksikin.
"Anna mennä. Varmaan hiiret juo, koska me ei ainakaan näitä olla tyhjennetty. Kuksa on kyllä varmana sana, joka ei ihan joka ulkomaalaistaustaiselta kovin herkästi solju ulos", Sarah huomautti ja yritti olla hytkymättä liikaa kun Manny toimi viininkaatajana.
"Kuksa-kippikset sille? Että ollaan Lapissa, kuksimassa? Kuksien kanssa?" Sarah yritti olla nauramatta, mutta tyhjään mahaan kaadetut viinit tekivät olosta pehmeän ja vähän leijuvan.
Manny nauroi kaataessaan viiniä Sarahin kuksaan. Se pyyhkäisi silmäkulmaansa ja kaatoi itselleenkin uuden kuksallisen, suottako sitä kursailemaan.
“Todellakin”, Manny sanoi kippistellessään Sarahin kanssa. “Kuksimiselle”, se virnisti.
Kokkailu sujui varsin hilpeissä merkeissä ja ruoastakin tuli oikein maittavaa. Kylläisenä olo ei ollut ihan niin viinin sumentama kuin vielä kokatessa, mutta fiilis pysyi yhä katossa. Manny joutuisi toden totta myöntämään, että Antonin juoni oli kaiken kaikkiaan onnistunut - sillä ei ollut aikoihin ollut näin hauskaa.
“Todellakin sahataan avanto!” Manny julisti Sarahille, kun ne istuskelivat kamiinan ääressä ja miettivät illan aktiviteetteja. “Jos ei löydy moottorisahaa, hakataan vaikka kirveellä reikä siihen lampeen.”
Sarah katsoi Mannyä katseella, joka oli sekoitus hupia, epäuskoa ja kunnioitusta.
"Anton ei suostunut uimaan vaikka lampi oli silloin vielä sula", Sarah paljasti velmu ilme kasvoillaan.
"Pitää varmaan lämmittää ensin sauna valmiiksi, ettei kuolla hypotermiaan?" nainen muistutti ja nojasi Mannyn lämmintä kylkeä vasten. Pelkäsi vähän miten kovaa todellisuus iskisi huomenna illalla, kun heidän suunnittelematon retkensä olisi ohitse.
“Joo, sauna on kyllä ehdottomasti pakollinen”, Manny myönsi hymyillen. Se kietoi toisen kätensä Sarahin ympärille ja suoristi hieman jalkojaan, jotka alkoivat puutumaan lattialla istuskellessa. Se sulki hetkeksi silmänsä ja kuunteli vain kamiinasta kuuluvaa tulen rätinää.
"Millainen sun isä on? Tai ei sun tarvitse puhua siitä jos et halua", Sarah lisäsi vielä ja katsahti Mannyn leuan suuntaan.
“Vaikea ihminen”, Manny sanoi sitten, avaten silmänsä. Se haki hetken sanoja ja vilkaisi sivuttain Sarahia, joka nojasi sitä vasten. “Ei me olla hirveästi tekemisissä. Se ei ehkä hirveästi… arvosta mua sillä tavalla, tai musta ei ehkä tullut sellainen kuin se ois halunnut”, se selitti. Se hymyili vähän, vaikkakin hieman vaisusti.
“Me arvostetaan vähän eri asioita elämässä. Sille tärkeintä on raha, menestys… Kaikki sellainen, mitä mä en taas pidä niin tärkeänä.”
Manny otti siemauksen viiniä ja puristi sitten Sarahin kättä pienesti - se ei halunnut synkistää tunnelmaa kertomalla, miten perseestä sen isä oli.
“Entä sun perhe? Millainen se on?”
Sarah oli kuunnellut Mannyn puhetta isästään ja nähnyt siinä paljon samoja puolia oman abuelansa kanssa. Heidän välinsä olivat juuri sen vuoksi hyvin vaihtelevat, välillä ne olivat menneet täysin poikki. Kuten silloin, kun Sarah oli eronnut Thomaksesta. Nainen huokaisi syvään, kun Manny kysyi odotetusti kysymyksen takaisin. Hän olisi voinut valehdella, hyvin helposti, mutta Manny tuntui sellaiselta ihmiseltä jolle Sarah pystyi kertomaan totuuden. Niin hyvässä, kuin pahassa.
"Mun vanhemmat on molemmat kuolleet, ne ajoi kolarin rattijuopon kanssa sinä iltana, kun mä täytin seitsemäntoista. Ne oli molemmat kyllä aika ihania ihmisiä, mutta vaativat myös kotona aika paljon. Abuela on aina ollut myös tosi tiukka ja sen kanssa on välillä aika vaikea tulla toimeen", Sarah kertoi. Naisen ääni kuulosti aiempaa raskaammalta ja viinillä täytetty kuksa kallistui jälleen huulia vasten, kuin huuhtoakseen kurkkuun nousseen palan mennessään.
"Mä en tiedä miten paljon lapsuusajan traumoista jaksat kuunnella, mutta niitä löytyy joka sormelle", Sarah naurahti kuivasti ja hieroi ohimoitaan sillä kädellä, millä ei pidellyt kuksaansa.
Mannyn vatsanpohjassa tuntui ikävä muljahdus, kun Sarah kertoi vanhemmistaan. Vahvan ja paksun kuoren alla piili rankkoja, vaikeita kokemuksia, joiden kaltaisia Manny ei osannut omalle kohdalleen kuvitella. Toisinaan hänestä kyllä tuntui, ettei hänellä käytännössä ollut isää - ainakaan sellaista, millaisiksi isät yleensä miellettiin - eivät he olleet toistensa elämissä kuin satunnaisina, väkinäisinä puheluina kerran pari vuodessa. Mutta siitä huolimatta hänellä
oli isä, vaikkakin etäinen ja kylmä sellainen.
“Otan osaa”, Manny sanoi vilpittömästi. Se silitti pienesti Sarahin käsivartta ja hymyili sitten vähän.
"Kiitos."
“Mä oon ihan hyvä kuuntelija”, se vakuutti. “Jos siis haluat kertoa. Ei meidän oo pakko nyt niistä puhua.”
Huomaamattaan Manny alkoi ajatella, ettei tämä kerta, kun se puhui Sarahin kanssa näin syvällisiä, varmastikaan olisi viimeinen laatuaan.
"Sä olet kyllä hyvä kuuntelija", Sarah myönsi hymyillen, katsoen Mannyn sormia jolla se silitti hänen kättään. Nainen puntaroi vielä hetken ja päätti sitten avata edes suppeasti asioita menneisyydestään. Syistä, miksi se oli lopulta viety väkisin potkunyrkkeilytunneille ja miksi se edelleen nukkui välillä pistoolilaukku yöpöytänsä laatikossa. Vaikka aihe oli raskas, Sarah ei itkenyt, se oli jo joitain vuosia sitten turtunut menneisyyteensä. Nyt se yritti vain löytää tarinalleen sanoja, jotka saivat sen kuulostamaan edes vähän helpommalta. Ei niin valtavalta tankilliselta jäävettä niskassa, mitä se oli ollut elää.
"Mutta mä oon ihan kunnossa nyt, ainakin tällä hetkellä. Tuntuu hyvältä puhua niistä välillä ääneen. Tai kun, mä en ole puhunut näistä oikeasti melkein kenenkään kanssa, esimerkiksi Antonin. Se tietää kyllä vähän, mutta ei… kaikkea", Sarah lopetti ja hengitti taas syvään kuin se olisi pidättänyt sitä siihen asti. Jotenkin avattu viinipullo oli loppunut ja kaminassa oli enää vaivaiselta näyttävä punainen hehku jäljellä.
Manny kuunteli Sarahin tarinaa keskeyttämättä. Se pystyi vain hatarasti kuvittelemaan toisen kokemaa - asettamaan asioita omaan perspektiiviin, eikä se siltikään voinut täysin kuvitella, mitä kaikkea toinen oli käynyt elämässään läpi. Mannya oli koko elämä kiusattu sen italialaisjuurista, se oli kuunnellut mafialäppää ja muuta mautonta ja typerää, mutta Sarahille pahat ihmiset olivat olleet todellisuutta. Sellainen jättäisi varmasti ikuiset arvet.
“Mä oon pahoillani siitä, mitä sä oot joutunut kestämään ja käymään läpi. Toi kaikki… Toi on tosi rankkaa. Ja sä oot ollu tosi nuori”, Manny sanoi. Se tiukensi hieman otettaan Sarahista ja painoi leukansa vasten toisen päälakea. Ei sellaisia asioita soisi kenenkään kokevan, mistä Sarah oli kertonut. “Sä oot vahva, kun oot jaksanut kaiken ton läpi. Ja rohkea, kun kerrot niistä”, se lisäsi.
Kaminan hehku kieli, että olisi pian aika lähteä lämmittämään saunaa. Manny silitti Sarahin hiuksia ja laski tyhjän kuksansa maahan.
“Onneks toi kaikki on nyt takana päin”, Manny sanoi sitten ja hymyili pienesti. “Pitäiskö meidän lähtee kohta saunaan huuhtomaan kaikki synkät jutut pois?”
Sarahilla oli outo olo, sekä hyvällä ja pahalla tavalla, mutta Manny osasi suhtautua kaikkeen juuri oikein. Löysi juuri oikeat sanat. Naiselle merkkasi paljon se, ettei toinen kaikesta huolimatta ryhtynyt säälimään häntä.
“Mä haluan ainakin sinne avantoon”, Sarah naurahti ja siirsi jälleen ajatuksensa siihen lukolliseen kaappiin, missä ne olivat asuneet vuosikausia. Latina puristi Mannyn kylkiä vielä hetken, nautti turvallisuuden tunteesta jollaista ei ollut kokenut taas hetkeen. Sen oli hyvä ja lämmin olla siinä, eikä varmasti olisi noussut ylös ellei mieli olisi pakottanut.
“Mun mielestä meidän pitää myös kostaa jotenkin Antonille se, että se on juoninut meidän selän takana näin röyhkeästi”, Sarah totesi, kun olivat päässeet vihdoin ulos. He olivat nimittäin saattaneet unohtua hetkeksi suutelemaan mökin lattialle.
Manny virnisti Sarahille tarpoessaan lumihangessa kohti saunarakennusta. Mökkireissun aikana se oli oppinut Sarahista paljon ja ehtinyt nähdä siinä erilaisia puolia, kuin mitä se oli tähän asti ohimennen nähnyt jossakin samoissa juhlissa tai missä ne olivatkaan sattuneet lähinnä Antonin kautta törmäämään, mutta tämä leikkisä ja ilkikurinen puoli oli Mannyn ehdoton suosikki. Sen lisäksi Manny oli myös ehdottoman samaa mieltä siitä, että Anton ansaitsi pienen, leikkimielisen koston, vaikka todellisuudessa Manny oli sitä mieltä, että Seljavaaran juoni olikin ollut erinomaisen onnistunut idea.
“Onko ehdotuksia?” Manny sanoi samalla kun tarkasteli pihavajasta löytynyttä moottorisahaa, joka toivon mukaan toimisi, jotta avantoa ei tarvitsisi hakata käsivoimin.
“Mä en tiedä. Jotenkin olisi ehkä hyvä jättää tänne mökille jokin yllätys löydettäväksi”, Sarah tuumi hymyillen ja seurasi miten Manny käänteli sahaa käsissään ja hätkähti, kun se lähti käymään ensimmäisellä nykäisyllä. Mies sammutti sahan vielä, sillä heidän piti vielä päättää mihin kohti leikkaisivat avannon.
“Tyyliin järjestellään mökin huonekalut uusiksi tai en mä tiedä, maalataan sille taulu”, latina luetteli päähänsä pulppuavia ajatuksiaan ääneen samalla, kun kaksikko järkeili hyvän kohdan uimareissulleen ja Manny valmistautui sahaamaan jäähän aukon heille.
Manny mittaili katseellaan sopivan kokoista aluetta ja katsahti suupielet nykien Sarahiin.
“Hah, taulu kuulostaa aika pahalta. Ja jos me annetaan se lahjana sille, senhän on pakko pitää se ja laittaa se vähintään paraatipaikalle esiin”, Manny virnisti. Se avasi takkinsa ja nakkasi sen laiturin päähän, se olisi kuitenkin sahatessa vain tiellä, ja juodut viinitkin lämmittivät ihan riittävästi.
“Mun mielestä toi on hyvä idea. Voidaan saunan jälkeen vähän leikkiä Pablo Picassoa ja Frida Kahloa”, se lisäsi vielä, hymyili ja käynnisti moottorisahan. Ei mennyt kauaa, kun lampeen ilmestyi neliskanttinen, tumma avannonreikä, joka oli Mannyn mieliksi vielä kohtuullisen siistikin.
“Ai jai”, Manny sanoi. “Nyt ei voi sitten enää perua.”
Sarah virnisti leveästi. Se oli käynyt sahauksen välissä laittamassa saunan pesään valkean ja nyt lammen yllä leijaili puulta tuoksuva savupilvi.
“Haukutko sä mua pelkuriksi?” Sarah nauroi ja antoi takkinsa valua käsivarsiaan pitkin lumen peittämälle laiturille. Haastava katse pysyi Mannyssä, kun hanskoista vapautetut sormet alkoivat nykiä ulkohousuja alaspäin.
“Kuulin, että nössöt käy saunassa ennen avantoa”, se kertoi viekas ilme yhä kasvoillaan. Jälleen yksi vaatekappale päätyi tämän jalkoihin.
“Mun mielestä esimerkiksi viimeinen avannossa häviää ja häviäjä joutuu päättämään millaisen taulun me maalataan”, Sarah huomautti, sillä oli enää kolme vaatekappaletta päällään ja kylmä tuulen puhallus sai sen ihon nousemaan kananlihalle.
Manny sävähti. Avantoon, ilman saunaa!
“Julmuri”, se pihahti dramaattisesti, mutta alkoi sitten leveästi virnistellen riisumaan vaatteitaan niin nopeasti, että se varmaan teki samalla jonkinlaisen riisuutumisen maailmanennätyksen. Vaikkei ehkä heti uskonut, Mannyssakin asui pieni kilpailuhenki.
Manny potki kenkiä jalastaan ja nauroi Sarahille, joka oli pistänyt Mannyn kirimisen kyllä merkille. Viini oli lämmitti kroppaa sen verran, että Manny ei olisi ihmetellyt, vaikka iholta olisi jo noussut pakkasilmassa pieni höyry ilman saunaakin. Lumi nipisteli jalkapohjia ja vasta harppoessaan kohti avannon reunaa Manny tajusi kunnolla, mitä oli juuri tekemässä seuraavaksi.
“Hyisssaa…” se mumisi hampaat irvessä, samalla kun se pysähtyi töksähtäen avannon reunalle ja katsoi mustaa vettä, jossa lillui jäänpalasia. Pitikö tässä nyt sitten tehdä Jack Dawsonit, ja näyttää hienolle neidolle miten jääveteen hukutaan?
“Hullujen hommaa”, Sarah älähti, sen hengitys oli jo nyt katkonaista eikä se ollut edes päässyt avantoon asti. Latina katsahti Mannyyn, irvisti ja laskeutui sitten ensin kyykkyyn ja sitten liukui hyiseen järveen. Sarahin huulilta karkasi naurun ja kiljahduksen sekoitus, kun kylmyys iski joka paikkaan samaan aikaan. Tuntui siltä kuin olisi juonut pannullisen mustaa kahvia ja energiajuoman jälkiruoaksi. Sarah ei tiennyt oliko Manny tullut avantoon samaan aikaan, ennen vai jälkeen, mutta sen hampaat kalisivat niin kovaa että koko lampi raikasi.
Sarah nauroi, ei muistanut koska oli viimeksi tuntenut olevansa niin elossa.
“Sau-naan?” Sarah ehdotti henkeään haukkoen, koko keho kylmästä täristen.
Mannykin oli hulahtanut kylmän jääveden syleilyyn. Siitä tuntui kun sen keuhkot olisivat puristuneet tyhjiksi, ja vaikka se ehkä oli yrittänyt huutaa, sen huulilta karkasi vain tukahdutettua pihinää. Veri kohisi korvissa ja Manny samaan aikaan tunsi olevansa elossa ja ehkä tekevänsä kuolemaa - olo oli loistava ja
kamala.
“Hhh-jo-joo”, se sanoi, sen koko kroppa oli jäykistynyt ja hartiat hipoivat korvia. Miten tässä oli tarkoitus rentoutua??
“Äkkiä”, se ähkäisi ja ponnisti itsensä jään reunalle. Sitä alkoi naurattaa, se ei voinut uskoa käyneensä juuri avannossa vapaaehtoisesti. Onneksi sauna oli lähellä ja valmiina lämmittämään niiden jäävedessä uitetut kehot takaisin normaaliin.
“Huh, mun veri kiertää varmaan valonnopeudella”, Manny nauroi niin, että sen hampaat paljastuivat. Sen silmät olivat ammollaan äskeisen kamaluuden jäljiltä.
“Mä en tiedä, kumpi sinne meni eka, mutta hitto me ollaan kyllä sissejä, kun ylipäätään mentiin!”
Sarah nauroi myös.
“Mäkään en tiedä”, nainen myönsi, he olivat hylänneet vaatteensa pihalle sillä ne ehtisi kyllä hakea kunhan olisivat istuneet saunassa esimerkiksi tunnin tai kaksi. Sen hampaat kalisi edelleen vaikka olivat selvinneet sentään jo lauteille asti.
“Hetken mä luulin, että kuolen sinne”, Sarah paljasti halatessaan polviaan ylälauteella. Sen teki melkein mieli käpertyä kiuasta vasten, niin kylmä sillä oli vieläkin. Nainen nauroi, kun se ei vieläkään saanut kalinaa loppumaan.
“Mun hampaat irtoaa varmaan kohta jos en lämpeä. Voidaan tehdä niistä taideteos Antonille”, Sarah ehdotti katsoen Mannyyn, että kai sekin hytisi vielä.
“Sama”, Manny nauroi. Senkin hampaat löivät loukkua ja saunan kiukaasta nouseva vesihöyry nipisteli ihoa nyt yhtä lailla kuin kylmä vesikin oli hetki sitten tehnyt. Manny vilkaisi Sarahia ja naurahti.
“Joo… Vähän niin kuin siellä Parikkalan patsaspuistossa. Missä on niitä karmivia betonipatsaita, joilla on ihmisen hampaat…” Manny selitti, mutta hiljeni sitten, kun tajusi miten oudolta sen jutut varmasti kuulostivat. Se katsoi hetken Sarahia, joka oli käpertynyt lauteille ja joka yhä näytti palelevan, vaikka ne olivatkin selvinneet saunan lämpöön.
“Tuu tänne”, Manny sanoi sitten, hymyili vähän ja ojensi kätensä, kutsuen Sarahia sen kainaloon lämmittelemään.
Nainen siirtyi lauteilla lähemmäksi Mannyä ja totesi toisen olevan jo huomattavasti itseään lämpimämpi. Sarah ei tarvinnut isompia houkutteluja painautuessaan ihan kiinni miehen kylkeen. Manny tuoksui savulta ja lampivedeltä.
“Mä en oo ikinä käynyt Parikkalassa”, Sarah paljasti, kun sen sisuskalut alkoivat vähitellen sulaa. “Hammaspatsaat kuulostaa kuumottavilta”, nainen jatkoi hymyillen.
“Mä näin muuten jotain vesivärejä ehkä saunan kaapissa, kun etsin uutta tulitikkuaskia”, Sarah kertoi nojaten nyt jo rennompana puoliksi seinään ja puoliksi yhä Mannyyn. Nainen silitti ajatuksissaan toisen kämmenselkää sormillaan.
“Siihen taideteokseen”, latina lisäsi ja kääntyi jälleen katsomaan miestä silmiin.
Manny oli hymähtänyt huulet kevyesti hymyyn kaartuneina Sarahin Parikkala-kommenttiin, ei niinkään siksi, että se olisi huvittanut, vaan siksi, että naisen läheisyys tuntui niin hyvältä. Manny otti hieman paremman asennon lauteilla ja asettui niin, että Sarah pääsi oikaisemaan itsensä mukavasti sitä vasten.
“Mmh, et oo menettänyt mitään”, Manny sanoi vaimeasti. Se sulki hetkeksi silmänsä.
“Mitä me maalataan? Omakuvat? Muotokuvat toisista? Mä varoitan, että mä en oo todellakaan mikään taidemaalari”, se naurahti sitten. Se katsoi alaviistoon Sarahia, hymyili ja siirteli sitten hajamielisesti naisen hiuksia, jotka olivat liimaantuneet sen solisluita vasten.
Sarah olisi voinut sulaa siihen askeettisen erämökin saunan lauteille lopun elämäkseen. Avannon jälkeinen euforia oli vallannut naisen kehon ja mielen, Mannyn lempeä katse ja kosketus tuntui sielussa asti. Sarah ei halunnut miettiä aikaa viikonlopun jälkeen, mutta tiesi että arki löisi kasvoille pahemmin, kuin äskeinen avantouinti.
Latina hymyili, käänsi päätään nähdäkseen Mannyn kasvot paremmin. Antoi itselleen ihan hetken vain ihailla italialaisveren veistelemiä kasvoja, jotka näyttivät siltä etteivät satuttaisi hämähäkkiäkään tuvan seinässä ellei olisi pakko.
“Mäkään en ole mikään taidemaalari”, Sarah hymähti. Se yritti miettiä mitä tyhmää ne voisivat maalata ilman, että alkaisivat piirtämään mitään kikkelinkuvia Antonin seinille.
“Jotain abstraktia siis ja ehdottomasti jotain härskiä, se ei ole muuten tarpeeksi hyvä kosto”, nainen virnisti.
Manny naurahti pienesti hykerrellen. Sarah onnistui sytyttämään siinä inspiraation liekkejä - ja ehkä nautitulla viinilläkin oli osuutensa asiaan - mutta nyt sen mielessä risteili ilkikurinen idea.
Manny käänsi katseensa Sarahiin ja painoi hetkeksi huulensa naisen huulille, hymyili niitä vasten ja irrottautui sitten katsomaan Sarahia kuin edessä olevaa taideteosta.
“Ehkä me ikuistetaan meidän parhaat puolet Antonille?” se vihjasi ja nauroi, toivoen että Sarah saisi kiinni, mitä se aikoi. Manny nakkasi vielä viimeiset löylyt kiukaalle, ennen kuin pyyhkäisi hiukset pois kasvoiltaan ja työnsi hellästi Sarahia ylös lauteilta.
“Lähdetään etsimään meille kangasta.”
Mökkiä ei tarvinnut penkoa kauaa, luultavasti siksi, että se oli niin kamalan pieni. Manny löysi vanhan lakanan, jonka sai näppärästi leikeltyä sopivan kokoiseksi neliöksi, johon se ja Sarah voisivat loihtia ikimuistoisen lahjan niiden amorille.
“Mä ostan sille uudet lakanat, jos se alkaa nillittää”, Manny tuumi ja levitti lakanan mökin lattialle. Bonnie ja Jackie katselivat makuupaikaltaan kaksikon touhuja, mutteivat vaivautuneet ottamaan osaa alkavaan taideprojektiin.
Sarah hihitti, kuin pikkutyttö ja sen oli pakko hörpätä vodkaa suoraan pullosta. Latina ei muistanut että olisi pitkään aikaan tai ehkä ikinä käyttäytynyt näin lapsellisesti.
“Se ei varmaan huomaa mitään lakanoita, kun se ihailee meidän taidetta”, Sarah huomautti ja tarjosi vodkapulloa myös Mannylle.
“Mä voin olla eka”, nainen tarjoutui, sillä saadakseen teoksista hyvät heidän piti auttaa toinen toistaan. Maali tuntui kylmältä ihoa vasten ja Sarah hätkähti vähän aluksi.
Mökki raikasi naurusta, vaati melkoista akrobatiaa saattaa teos kunnialla loppuun, mutta noustessaan takaisin seisomaan Sarah saattoi vain ihailla kankaaseen ilmestynyttä taidetta.
“Ihan kuin Picasso”, latina repesi nauramaan ja kääntyi katsomaan Mannyä.
“Sun vuoro.”
Manny tunsi olevansa humalassa. Se nauroi ja horjui vähän riisuessaan vaatteitaan, kunnes sillä ei ollut päällään rihmankiertämääkään. Se arvioi lakanaa katseellaan ja katseli sitten vesivärejä, joista oli levinnyt taiteilun lomassa väriä lattiallekin.
“Mitä luulet, mikä väri korostaa mun sisintä olemusta parhaiten?” Manny nauroi, kastoi sitten sormensa siniseen väriin ja alkoi sivellä sitä itseensä.
Kaikkea hullua sitä olikin tullut tehtyä - mutta että omien kankkujen kuvien ikuistaminen lakanaan, erämökissä, tällaisessa seurassa? Ehei, tämä meni heittämällä hulluimpien asioiden top kolmoseen. Ei tätä varmaan Seljavaarakaan uskoisi, ellei saisi todisteena lakanaa lahjaksi.
Sarah nauroi niin kovaa, että naisen jalat pettivät ja päätyi kolisten lattialla olevan maton sekaan. Maali sen ihossa oli onneksi jo kuivunut ettei mattokin saanut uutta taiteellista muotokuvaa itseensä. Sarahin oli pakko yskiä välissä ja keskittyä taas hengittämiseen, ettei olisi tukehtunut omaan nauruunsa. Anton ei varmaan saisi sanaakaan ulos itsestään nähdessään yllätystaideteokset mökkinsä seinällä seuraavalla vierailukerrallaan.
“Hitto mä haluaisin olla kärpäsenä katossa, kun se tulee tänne”, Sarah huokaisi, kun he astuivat vähän taaemmas ihailemaan sänkyjen päälle seinään kiinnitettyä lakanaa. Muodoista ei jäänyt epäselväksi kumpi oli Sarahin ja kumpi Mannyn.
“Niin mäkin”, Manny virnisti. Se oli nauranut ja hymyillyt niin paljon, että sen poskilihaksiin koski. Mitään niin hauskaa Manny ei ollut tehnyt miesmuistiin.
“Meidän pitää varmaan mennä uudelleen vielä peseytymään”, Sarah huomautti nauraen. Sillä oli sellainen olo, kuin olisi lentänyt pilvissä eikä huomisesta ollut huolta.
“Joo”, Manny sanoi ja kaappasi Sarahin syleilyynsä. “Varmaan yhdet sotketut lakanat riittää.”
Kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa.