Toukomaasto 23.5.

[Emmy]

Toukokuun lopulla lähdetään maastoilemaan keväiseen säähän! Reippaan maaston aikana käydään hyppäämässä pari helppoa maastoestettä ja kahlaamassa rannassa. 1,5h maastoon lähdetään klo 13. Avoin hoitajille ja yksäriomistajille. Mukaan mahtuu 10 ratsukkoa. Tunti 1/3 osa maastomerkkiä. Omia tuntimerkkejä voi seurata täällä.

Emmy - Chico

Rai - Kari
Kaija - Poem
Lyyti - Oili
Jinna - Vappu
Ruut - Laila
Salma - Bonnie
Odessa - Halla
Verna - Gekko
Amelie - Akka
Saaga - Eemeli

Toukokuinen päivä oli yllättävän lämmin ja aurinkoinen. Chico odotteli kärsivällisesti pihassa, kun seurasin, että kaikki pääsevät ratsujensa kyytiin. Toukomaastoon oli ilmottautunut iso joukko uusia hoitajia ja kymmennen ratsukkoa oli pian pihassa valmiina lähtemään matkaan. Onneksi sää suosi meitä, koska olin suunnitellut reitin menemään rannan kautta, jossa voisimme hieman kahluuttaa hevosia, se ei olisi ollut hauskaa jos taivaalta olisi tullut lunta.

Chico lähti reippaasti liikkeelle kun suuntasin sen nokan kohti maastoja, Rai ja Kari tulivat meidän perässä, heidän jälkeen Kaija ja Poem, Lyyti ja Oili sekä loput jengistä. Perää pitivät Saaga ja Eemeli. Etenimme käyntiä ja ravia laukkasuoralle asti, jossa otettiin reipas laukkapätkä. Siitä etenimme pyöstinvuoren metsäpoluille ja sieltä metsän läpi kohti Liekkijärveä. Tulimme sopivalle paikalle, jossa yleensä hevosia on uitettu. Jokainen sai halutessaan käydä hevosen kanssa kahlaamassa. Itse tyydyimme Chicon kanssa vähän vilvoittelemaan ratavedessä ja seuraamaan muita. Hevoset tuntuivat olevan innoissaan ja osa hieman kauhuissaan kylmästä vedestä, mutta onneksi kukaan ei joutunut heittämään tahtomattaan vielä talviturkkia. Paluumatka olisi voinut olla märissä vaatteissa melko ikävä. Hetken vesileikkien jälkeen jatkoimme matkaa rannan tuntumassa takaisinpäin.

Ilma oli kuin morsian ja lämmin aurinko paistatteli korkealta taivaalta. Ilmassa tuoksui jo ihanasti kesä ja osa tuomistakin oli ruvennut kukkimaan. Tuomen tuoksu oli varma kesän merkki. Chicon askel oli reipas ja sekin tuntui nauttivan pitkästä maastolenkistä. Tulimme kyläkaupalle ja jatkoimme siitä matkaa kohti maastoesterataa. Siellä otimme taas reippaan laukkapätkän. Tulimme vielä laukkasuoran kautta ja suuntasimme sitten kohti tallia. Palatessamme tallille niin ratsastajat, kuin hevoset tuntuivat tyytyväisiltä.

Maksuaiheita (vapaa maksu myös sallittu)
- Kevään eka kosketus veteen, uhka vai mahdollisuus?
- Kevättä rinnassa ja ratsu innostui vähän liikaa ensimmäisellä laukkasuoralla
- Tän päivän puna on huomisen bruna, reissulle unohtui laittaa aurinkorasvaa
- Mitä kesän merkkejä bongasit reissulta?
- Oliko ratsu energisempi ja pirteämpi kuin yleensä?

[Kaija]

Kevään eka kosketus veteen, uhka vai mahdollisuus?


Minua hieman arvellutti lähteä Poemilla maastoilemaan. Etenkin kun luvassa olisi 1.5h kestävä spektaakkeli, joka saattoi huipentua miten vain. Maastoesteistä, joskin helpoista sellaisista, kuulin vasta hivenen liian myöhään, mutta pidin suuni viivana ja katselin muita julkeasti 170cm korkeudesta Poemin selästä. En näyttäisi kenellekään jännitystäni uudesta ratsusta -tai mistään muustakaan.

Aurinko lämmitti ihanasti ja Emmy lähti johdattamaan joukkoa eteenpäin Chicon selästä. Rautias Hannover näytti ihastuttavan luotettavalta sen askeltaessa pitkillä askelillaan eteenpäin. Rai istui vielä Poemiakin korkeamman Karin selässä. Kari sähläsi tuttuun tapaansa jotain ja säntäsi innoissaan liikkeelle heti luvan saatuaan. Kari ja Poem olivat oikeastaan aika samankaltaisia, pohdiskelin ohjatessani innokasta oria mustan ruunan perään. Takanamme tuli rautias Suomenhevostamma ja loppujoukko äänestä päätelen iloisena sekamelskana sen takana.

Olin selvinnyt Poemin kanssa loistavasti uittopaikalle saakka. Jopa laukkapätkä oli mennyt hienosti eli ori oli pysynyt lapasessa, vaikka se olikin pinkonut minkä jaloistaan pääsi Karin perässä. Uittopaikalla ori kuitenkin epäröi katsellessaan vettä. Se puhisi sieraimet suurina ja venytti kaulaansa koskettaen turvallaan vettä. Ori pärskähti turvan osuessa veteen ja lennätti päällensä vettä. Se heitti päänsä ylös ja tarrauduin epätoivoisesti orin kaulaan sen tanssahdellessa takajalkojensa varassa. Onneksi ori rauhoittui kuitenkin nopeasti päästyään kuivalle maalle.

Loppumatka meni ruutitynnyrillä ratsastaen ja maastoesteillä ja laukkapätkällä ori meinasi oikeasti ottaa lähdöt. Jouduin pidättämään sitä rumasti, jotta se ei olisi rynninyt Karin ohi, enkä todellekaan tahtonut tietää mitä siitä olisi seurannut. Tallipihaan päästyämme valuin alas orin selästä ja jalkani olivat kuin ylikypsää spagettia. Lähtisin Poemilla maastoon seuraavan kerran vasta kun se olisi hieman vanhempi - ja viisaampi.

[Odessa]

Kevätaurinko paistoi lämpimästi ratsukkojen valmistautuessa lähtöön tallin pihalla. Mä olin saanut ratsuksi Halla-welshin, jolla mä en ollut vielä ennen mennytkään. Hetken päästä me oltiin kaikki valmiina Emmyn vetämässä jonossa, ja letka lähti liikkeelle maastoja kohti.

Halla kulki mukavasti. Ponilla oli pehmeät liikkeet, ja se tuntui melko reippaalta. Laukkasuoralla poni jopa innostui heittämään pari pientä pukkia. Täysiä päästely oli varmasti mukavaa vaihtelua maneesin kiertämiselle, joten mä en yhtään ihmetellyt ponin innostumista. Laukkasuoran irroittelujen jälkeen koko konkkaronkka oli onneksi pysynyt ratsujensa kyydissä, joten matka jatkui kohti Pyöstinvuoren metsäpolkuja.

Metsän läpi kuljettua edessä oli Liekkijärvi. Emmyn mukaan me saavuttaisiin pian paikalle, josta olisi sopiva kahluuttaa hevosia. Mä toivoin, että Halla ei innostuisi vedestä liikaa. Vaikka pian olikin jo kesäkuu, vesi oli edelleen jääkylmää ja uintikelvotonta, joten mä mielelläni jättäisin talviturkin heittämisen myöhempään kesään.

Halla kahlasi onneksi rantavedessä rauhallisesti, eikä kukaan muukaan joutunut uimaan tällä kertaa. Matka jatkui rantaa pitkin maastoesteradalle, jossa vuorossa oli jälleen laukkaamista. Nyt mä osasin olla varuillani pukkeja varten, mutta tällä kertaa tamma piti kaikki jalkansa maassa.

Maastoesteradalla osa porukasta hyppäsi muutamia maastoesteitä. Me päästiin esteistä yli helposti, ja Halla tuntui olevan hyppäämisestä innoissaan. Loppumatka meni mukavasti ilman sen kummempia kikkailuja, ja tallin pihaan palattuamme koko porukka vaikutti varsin tyytyväiseltä.

[Saaga]

Eemelin kanssa reipasta laukkaa ylämäkeen! Mahtiponi ja ihana maasto!

[Lyyti]

Oili oli metkukkaalla päällä. Se ei olisi millään malttanut lähteä tarhasta, ja Lyytillä menikin harvinaisen pitkään saada tamma mukaansa. Hoidettaessa se tepasteli pitkin poikin kuin kuriton kesävarsa. Lyyti oli jo tottunut tamman oikkuihin ja komensi välillä hoidokkiaan topakasti; se asettui aloilleen hetkeksi, mutta huomion kiinnittyi milloin mihinkin tallipihalla tapahtuvaan, ja seilaaminen alkoi uudestaan. Huokaus. Mutta Oiliin ei kuitenkaan voinut koskaan suuttua kokonaan; se oli ihmisrakas ja hyväntahtoinen, vaikka siinä olikin vielä aimo annos nuoren hevosen vallattomuutta. Se ei ollut Lyytin hoitotaipaleen aikana koskaan kiukutellut sen kummemmin, vaan oli innolla mukana kaikessa tapahtuvassa.

Välillä Lyytiä hirvitti vieläkin se, miten isolla porukalla Seppeleessä lähdettiin maastoon. Nytkin ratsukoita oli 11. Yksitoista! Ja hevosia oli shettiksistä valtavaan Poemiin. Lyyti pyysi Jinnaa pitelemään Oilia kun hän kampesi satulaan; tamma kun harvoin malttoi olla paikallaan maastoon lähtiessä.

Päivä oli niin kesäinen, että Lyytillä oli päällään vain T-paita. Hän hymyili taivaalta vinkkaavalle auringolle, kun hevosletka lähti hieman vaikeasti kohti metsää. Kesti hetki, ennen kuin päästiin matkaan (Laila ei jostain syystä olisi halunnut lähteä tallipihalta lainkaan), mutta lopulta ratsujono lähti liikkeelle Emmyn ja kauniin Chicon johtamana.

Oili oli ehdottomasti etupään hevosia. Se olisi varmasti turhautunut jonon hännillä. Yleensä hevonen hännysteli edellämenijää aika ahdistavalla tavalla, mutta erehtyi tukkimaan turpansa liian lähelle Poemia ja sai mustan orin nostamaan takakaviotaan uhkaavasti. Lyyti sai myös osakseen Kaijalta nopean varoittavan katseen, ja pidätti heti tammaa sen verran, ettei se saisi Poemia aivan suunniltaan.

Ensimmäiset ravi- ja laukkapätkät sujuivat ihme kyllä ilman kummempia kommervenkkejä; edellä menevät Chico, Kari ja Poem olivat niin isoaskeleisia ja nopeita, ettei Oilia houkuttanut lähteä kuromaan niiden rinnalle. Se puuskutti ensimmäisen laukkapätkän jälkeen kuin pieni juna ja Lyyti rapsutti tamman kaulaa naurahtaen. Mielikuvissaan se oli varmaan uljas puoliverinen.

Kun saavuttiin rantaan hevosia kahluuttamaan, Lyyti ei tiennyt yhtään mitä odottaa, eihän hän ollut koskaan uittanut Oilia. Kaikkien yllätykseksi tamma olisi lähtenyt mielellään vaikka uimaan! Se kauhoi vettä etukavioillaan niin tohkeissaan, ettei Lyyti voinut kuin nauraa, vaikka vähän kastuikin. Auringossa kuitenkin kuivuisi nopeasti, ja olihan hyvä näin kesän korvalla tietää, että Oili oli varsinainen vesipeto.

Reipas maastolenkki keväisessä luonnossa sai sekä ratsastajat että hevoset hyvälle tuulelle. Lyyti nautti tuomen tuoksusta ja tuulessa kevyesti keinuvasta metsästä. Kyläkaupan pihassa istui muutama pikkutyttö jäätelöllä, ja he katselivat hevosletkaa ihastuneina. Ratsastajia hymyilytti: he muistivat kaikki miten hevoshulluus oli alkanut.

Tallin pihassa Oili seisoi tyynenä paikallaan kun Lyyti laskeutui sen selästä – puolentoista tunnin lenkki oli imenyt tammasta turhat mehut. Lyyti suukotti tamman turpaa. Ihana, rakas höntti.

“Voi ei, Lyyti!” henkäisi vihreähiuksinen Rai suuren Karin rinnalta. “Sä oot palanu auringossa!”
“Täh?” Lyyti räpäytti silmiään hämmentyneenä – hän ei yleensä palanut ollenkaan.
“Sun rintakehä on ihan punainen”, Odessa myönteli. “Laita äkkiä siihen jotain rasvaa!”
Voi pirskale. T-paidan V-muotoinen kaula-aukko oli jotenkin onnistunut imemään osakseen liian paljon kevätauringoa ja heloitti nyt punaisena kuin tomaatti.
“Noh, eikös sitä niin sanota, että tän päivän puna on huomisen bruna”, Emmy totesi sovittelevasti.
“Ja sehän vasta hyvältä näyttääki, jos miula on kolmion muotonen rusketus rinnassa”, Lyyti ähkäisi. Ei auttanut kuin hoitaa Oili tarhaan ja keksiä jotain palaneen ihon pelastukseksi.